Julkaistu

Kampaajalla ilman kemiaa

Kuinka monelle on ekokampaaja tuttu? Itse olen käynyt kolmisen vuotta ekokampaajalla. Ystäväni puhui monesti ekokampaajasta, ja siitä miten ihanaa siellä on. Tapasin ekokampaaja Virpi Niinistön eräässä tilaisuudessa, jonka jälkeen minunkin oli ehdottomasti päästä hänen asiakkaakseen. Nyt asiakassuhde on kestänyt kolmisen vuotta, monta mukavaa hetkeä, mielenkiintoista keskustelua takana ja uusiin luonnon kosmetiikkatuotteisiin tutustumista.

Ekokampaaja ei käytä tuotteita missä on kemiallisia aineita. Hiusvärit ”kokkaillaan” itse. Niihin käytetään eri kasveja, eri kasvien osia esim: hennaa, indikoa, käpyä, pakuria, tuohta, salviaa jne. riippuen minkä väriseksi hius halutaan. Ennen värin laittoa hiukset pestään kuten muissakin kampaamoissa. Väri levitellään hiuksiin ja hiuspohjaan. Se on lämmintä, mukavan lämmintä. Väri annetaan olla päässä lähemmäksi tunnin, joten mikään pikavärjäys se ei ole. Ja se siinä niin ihanaa onkin. Värissä olevat kasvit hoitavat muutoinkin koko kehoa. Tulee rentoutunut hyvä olo.

Värissä on omanlaisensa tuoksu, itse pidän siitä. Sitä on vaikea kuvailla. Väri pestään pois, mutta vaikutus jatkuu, väri syvenee pari päivää, joten heti ei näe aivan lopullista lopputulosta. Pesun jälkeen hiusten leikkaus ja viimeistely. Ja niin yli kaksi tuntia on hujahtanut nopeasti rentoutuen.

En koskaan ole ollut kovin ahkera käyttämään hiusten muotoilutuotteita, joten niihin en ole perehtynyt. Olen käyttänyt hoitoaineista suihkutettavaa hiuksiin jätettävää sekä pois huuhdeltavaa kehäkukkahoitoainetta, valitettavasti merkkiä en muista. Tuoksuu yrttiselle, mutta ei liian voimakkaasti.

Käydessäni ekokampaajalla, minulla on tapana ostaa kampaajalla myynnissä olevia tuotteita. Meillä onkin tapana käydä uutuustuotteet mitä Virpi on ottanut myyntiin läpi aina kun väri päässä vaikuttaapi minun hörppiessä jotakin ihanaa teetä. Viimeksi harteilla lämmitti vielä kauratyyny ja toinen spinning-maratonin jäljiltä kipeiden etureisien päällä.

Skin Blossom –merkkiset hiustenhoitotuotteet:
Vasemmalla Complete Care Shampoo, Herb garden. Sisältää hiuksille elintärkeitä öljyjä, rosmariinia, joka stimuloi ja puhdistaa hiuksia ja päänahkaa, Bergamontia, joka suojaa ja vahvistaa hiusta, Palmarosaa, joka tuo kosteutta sekä sitrussekoitus, joka lisää hiusten kiiltoa.
Oikealla Complete Care Conditioner, Herb garden. Kevyt hoitoaine ruokkii hiuksia rasittamatta sitä liikaa. Sen voima tulee rikkaasta Pracaxi-öljyn, rosmariinin, Bergamontin, Palmarosan sekä sitrusten sekoituksesta.Tuotteet sopivat kaikille hiustyypeille.Olen ihastunut näihin. Ostin mökille ennen joulua sekä shampoon, hoitoaineen ja vartalovoiteen. Hiukseni tuntuvat todella hyviltä pesun jälkeen. Tuoksu on huomattavasti miedompi mitä aiemmin käyttämässäni Argitalin savipohjaisissa shampoissa. Sitruksen tuoksuun olen hulluna, sen raikkauteen ja aitouteen. Skin Blossom –tuotteissa tuoksu ei ole voimakas, mutta se on täydellinen. Vartalovoide imeytyy hyvin iholle ja jättää siihen myöskin miellyttävän tuoksun. Nyt huhtikuussa käydessäni ekokampaaja Virpi Niinistön hoteissa, oli kotiinkin saatava nämä tuotteet. Lisäksi ostinEkoPharma Professional –deodorantin, joka on Suomessa luonnonmukaisesti valmistettu deo-stick.Vielä en pysty dödöä arvostelemaan, koska tällä hetkellä käytössä on Madaran dödö, josta olen tykännyt. On riittoisaa ja kohtuullisen pitävääkin. Valitettavasti aika moni luonnonkosmetiikan dödö ei ole kovin kestävä, jos hikoaa vähänkin enemmän.

Virpin hiushuollossa kävin kolme viikkoa sitten ja hiusten väri näyttää tältä tänään Hakaniemessä otetussa kuvassa.

Ehdottomasti kannattaa kokeilla ekokampaamovaihtoehtoa. Eroa ei ehkä huomaa yhdellä kerralla, mutta muutaman käyntikerran jälkeen huomaa kyllä. Tosin se vaatii myös sen, että vaihtaa kemiallisista hiustuotteista tuotteet ekoversioihin. Päänahkani ei tunnu enään kuivalta eikä hiukseni hapsuisilta eikä ilmeisesti kaksihaaraisiakaan ole niin paljoa. Päänahka ja hiukset voivat paljon paremmin. Yhdestäkään ekotuotteesta ei ole tullut allergiareaktiota, samaa ei voi sanoa kemiallisista tuotteista. Nykyisin pyrinkin käyttämään kemiattomia kosmetiikkatuotteita. Meikkejä en ole käyttänyt, koska en meikkaa. Täydellisesti kemiatonta kosmetiikan käyttäjää minusta ei ole tullut, mutta kemialliset tuotteet ovat nykyisin enemmän harvinaisuus kosmetiikassa.

Valitettavasti saamme ruuassa, pesuaineissa, kosmetiikassa, ilman saasteissa, muoveista tms. kaikkea ylimääräistä moskaa kehoomme. Kaikkea sellaista mitä emme todellakaan tarvitse turhaa kemiaa, keinotekoista ylimääräistä jätettä. Emme pysty sitä kokonaan välttämään, vaikka kuinka haluaisimme. Onneksi omilla valinnoillamme voimme kuitenkin kuormitusta vähentää edes jonkin verran. Miksi myrkyttää omaa kehoa vaikkapa hiusväreillä kun hiusten värjäyksen voi toteuttaa luonnon omillakin aineksilla ja lopputulos on loistava.

Jos et ole kokeillut ekokampaajaa, tee se ihmeessä! Jos olet kokeillut millainen kokemus oli?

Julkaistu

Teekannu ja maistuvaa teetä

Keramiikassa tein teekannun. Sen tekemisestä haaveilin heti keramiikkaryhmään mentyäni. Nyt talvella toteutin haaveeni ryhmän ohjaajan Soile Paasosen minua opastaessa. Nyt on aika esitellä kannu teillekin ja samalla suositella ihania teelaatuja Thehuoneelta. Tämä ei kuitenkaan ole sovittua mainostamista. Kerron vain omia upeita makuelämyksiäni teen parissa.

Kannun alaosassa olen käyttänyt levytystekniikkaa. Kaulitsin savesta sopivan kokoisen ja paksuisen levyn. Muottina käytin muovikippoa mihin savilevy aseteltiin. Muotin ja saven väliin tuli ohut muovi, jotta savi ei tartu kippoon. Alaosan muotoilun jälkeen aloin tehdä kannulle korkeutta makkaratekniikkaa käyttäen. Makkarat on häivitetty toisiinsa kiinni niin sisä kuin ulkopuoleltakin.

Kannun tultua haluttuun korkeuteen suuaukon siistiminen ja päätös mihin kohden nokka. Nokan kohdalle kannun kylkeen pieniä reikiä toimittamaan siivilän virkaa. Nokka valmistui levytystekniikalla, savilevystä leikkasin sabluunan muotoisen nokan, joka suljettiin reunoistaan nokaksi ja kiinnitettiin kannun kylkeen reikien kohdalle savilietettä apuna käyttäen.

Kannun kansi on tehty makkaratekniikalla. Apuna koon arvioinnissa käytin kertakäyttöistä kuoharilasia. Oli tarkkaa puuhaa, jotta kannesta tulisi suuaukolle juuri oikean kokoinen. Tämän takia suuaukko oli pidettävä koko ajan riittävän kosteana, jotta lopullinen kuivuminen tapahtuisi samaan tahtiin kannen kanssa. Näin kutistumista tapahtuu yhtä paljon. Kanteen tein pienen jalan, joka lukitsee kannen paikoilleen. Nuppi on kiinnitetty taasen savilietettä apuna käyttäen.

Kahvan paikkaa mietin pitkään. Alkuun meinasin laittaa sen suuaukon ylle, mutta koska kannu on hiukan etukenoinen päädyin sijoittamaan kahvan nokan vastakkaiselle puolelle. Tein letin, joka aseteltiin lietteen avulla paikoilleen ja lisäsin riittävästi liitoskohtiin tukisavea, jotta kahva kestäisi myös käytössä.

Raakapolton jälkeen piti päättää väri, päädyin mustikka-nimiseen lasitteeseen ja ainakin saadun palautteen perusteella väri on onnistunut. Koska kannun pinnassa pieniä kohoumia ja epätasaisuutta, pinta on elävä ja tuota lisäelävyyttä tulee väristä vielä enempi.

Eerikinkadun Thehuoneella meinaa aina ostosvimma karata lapasesta. Sisään astuessa huumaannun ihanista teelaatujen tuoksuista. Viime käynnillä ostoskassiin lähti todella maukkaita teelaatuja. Kyllä nyt niitä kelpaa haudutella uudessa hienossa teekannussa 🙂

Vasemmalla Cinnamon Green, hienolaatuinen, täyteläinen maustettu vihreä tee täydennettynä mantelilla, vaniljanpaloilla, kanelin paloilla, omenalla ja kaneliuutteella. Oikealla Nai Xiang Mao Feng, käsintuotettu, vihreä teelaatu, jonka sileä rakenne juontuu sen kasvualustasta. Maitomainen aromi saadaan teenlehtiin luonnonmukaisin menetelmin.
Olen ihastunut erityisesti tuohon maustamattomaan vihreään teehen. Siinä on pehmeä ja makeahko maku, mutta ei kuitenkaan liian makea. Myös maustettu vihreä tee maistuu. Ehkä toivoisin mantelin maistuvan hiukan vahvemmin.

Vasemmalla Carambola White, maustettu valkoinen tee, joka on pehmeä hedelmäinen sekoitus valkoisesta teestä, papaijakuutioista, mansikanpaloista ja tähtihedelmästä sekä ruusunpunaisista ruiskaunokin terälehdistä. Oikealla turkkilainen omenatee, joka on herkullinen niin kuumana kuin kylmänäkin. Voit kaataa kuuman veden teelle ja jäähdyttää yön yli. Tarjoile jääpalojen sekä sitruunan mehulla maun mukaan höystettynä. Kuvassa takana etiketön Thé Relax, joka on yrttisekoitus ihanan rentouttaviin hetkiin aineksinaan vihreä tee, melissa, limepuun kukkaset, tulsi, appelsiininkuori, malvan- ja kehäkukan terälehdet, omena ja sitruunaverbena.
Valkoinen tee mansikalla ja tähtihedelmällä on noussut suosikikseni. Siinä on ihanan pehmeä, lempeä raikas maku eikä se kitkeröidy, vaikka pannussa pidempään olisikin.
Turkkilainen omenatee laadukkaana versiona onkin minulle uusi tuttavuus. Aiemmin olen juonut vain pulverimaista hyvin sokerista versiota. Tähän ei ole lisätty mitään ylimääräistä. On raikas hyvä teejuoma. Täytynee joskus testata kylmänä jäiden ja sitruunan kera. Uskoisin, että toimii kesäjuomana loistavasti.
Thé Relax-tee tuoksuu ja maistuu ihanasti sitruunamelissalle, tykkään. On kiva rauhoittava iltatee.

Julkaistu

Herkulliset porkkana-omenamuffinssit

Pari viikkoa sitten innostuin pitkästä aikaan leipomaan. Jo pidempään mieleni on tehnyt kokeilla reseptitaiteilija Virpi Mikkosen porkkana-omenamuffinsseja, jotka sopivat kirjoittajan mukaan erityisesti aamiaiselle. Meillä ne melkein meni jo leivontapäivän iltana 😀 Olivat todella herkullisia ja suussa sulavia. Kuten Virpi kirjoittaa, resepti ei ole kovin makea, mutta esim. hunajallahan saa lisämakeutta tarvittaessa. Itse tein ohjeen mukaan enkä kaivannut yhtään makeutta. Kermainen pähkinäkuorute sitruunanmehuineen toi todella miellyttävän säväyksen herkkuun. Suosittelen reseptiä kaikille, tulee herkkua ja on sekä gluteeinitonta ja maidotonta. Sopii siis monelle erityisruokavaliollakin olevalle.

Ohje
3 luomukananmunaa
2 dl kauramaitoa (tai muuta maitojuomaa)
5 rkl hunajaa
0,5 dl oliiviöljyä
1 tl vaniljauutetta (uute mökillä, joten käytin jauheena olevaa, jonka ostin Life:sta)
0,5 dl muussattua banaania
0,5 dl hienoksi raastettua omenaa
0,5 dl hienoksi raastettua porkkanaa
3 dl mantelijauhoja
0,5 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
1,5 rkl psylliumkuitujauhetta
2 tl leivinjauhetta (leivinjauhe lopussa, joten korvasin ripauksella ruokasoodaa)
1/2–1 tl kanelia
hyppysellinen merisuolaa
Pinnalle: murennettuja saksanpähkinöitä tai cashewkermakuorrute
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen ja voitele muffinivuoka tai käytä vuoassa muffinipapereita. Vatkaa kananmunat, kauramaito ja hunaja kulhossa vaahdoksi. Lisää oliiviöljy, vaniljauute, muussattu banaani, omena- ja porkkanaraaste ja sekoita. Lisää lopuksi jauhot, kaurahiutaleet, psyllium ja leivinjauhe sekä mausteet ja sekoita. Kaada taikina muffinivuokiin, ripottele pinnalle murennettua saksanpähkinää. Paista uunin keskitasossa noin 25 minuuttia. Testaa kypsyys hammastikulla. Jos tikkuun jää taikinaa, lisää paistoaikaa. Ota uunista ja anna jäähtyä. Tarjoile ja nauti! Säilytä pari päivää suljettavassa rasiassa tai pakasta.
(Taikina löysähköä saksanpähkinöistä minulla ei kokemusta, sillä innostuin kokkaamaan kuorutteen.)

Cashewkermakuorrute
2 dl cashewpähkinöitä (liotettuina 30 min–1 h)
0,5 dl vettä
3–4 rkl hunajaa
5 rkl sitruunasta puristettua mehua (puristin pikkusitruunan kokonaan)1 tl vaniljauutetta
0,5 dl sulaa kylmäpuristettu kookosöljyä
Liota pähkinät, huuhtele ja kaada tehosekoittimeen. Lisää vesi, hunaja ja vaniljauute, sekoita tasaiseksi massaksi. Lisää tarvittaessa hivenen nestettä, jos tehosekoittimesi ei jaksa sekoittaa seoksesta sileää. Sulata kookosöljy juoksevaksi ja lisää muun seoksen joukkoon. Sekoita kermaiseksi seokseksi. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa jotain maustetta. Anna jähmettyä jääkaapissa noin vartin. Käytä muffinien kuorrutteena.

Virpi Mikkoseltahan ilmestyy, ellei jo ilmestynyt kirja, jossa niin raakaleivontaan kuin kypsennettyihinkin herkkuihin ohjeita. Kirjan nimi muistaakseni Kiitos hyvää. Toivon kovasti, että kirja tuotettaisiin myös kirjastossamme Celiassa mieluiten tietystikin pistekirjoituksella. Olisi mahtavaa päästä kokkailemaan enemmänkin Virpin herkullisia reseptejä.

Julkaistu

Viimeinen vuoro

Eilen Suklaafestareiden jälkeen matkasimme teatteriin. Tosin paikka ei vaikuttanut millään tasolla teatterilta, keskellä teollisuusaluetta, ja kun ovesta astui sisälle vasten kasvoja iski voimakas työhallin tuoksu. Joko nyt Viimeinen vuoro alkaa? No ei sentäs. Odottelimme esityksen alkamista kaikuisassa hallissa. Olisi hyvin voinut olla metrotunneli. Vielä kun junaradan liikenne kuului läheltä ja selvästi. Hajumailma sopi myös tunnelmaan. Katsojat saivat silmälaput, jotka laitettiin silmien peitoksi ennen teatteritilaan siirtymistä. Ihmiset ohjattiin paikoilleen sen mukaan oliko pelkääjän vai ei pelkääjän paikalle ostanut lipun.

Matka saattoi alkaa. Kuulimme metron äänet, kuulutukset, ihmisten puheensorinaa jne. Hiljalleen alkoi tapahtumaan. Vartijat keskustella ja ennättipä kyytiin kovaääninen asiakaskin. Tilanne kiristyi ja vartioille riitti puuhaa kunnes… alkoi tapahtumaan outoja asioita. Metro pysähtyi ja paniikki levisi. Kylmä ilmavirta pyyhki kasvoillamme, hajut vaihtelivat ja vartioiden hätä suuri. Alkoi tapahtumaketju, jonka jokaisen on koettava itse ja luotava oma käsityksensä siitä. Paljon pelkoa, kauhua, hätää, mutta mitä sitten??? Kuumaa ilmaa, kolinaa, laulua, kosketuksia jne. Lopulta kuitenkin matka jatkuu ja pääteasemalle päästään. Metrossa täysi hiljaisuus kunnes kuulemme ”esitys on päättynyt”. Hitaasti yleisö herää todellisuuteen, alkaa jutella kokemuksestaan. En ole aiemmin ollut teatterissa missä yleisö ei taputtanut. Ja taputtamattomuus ei varmasti johtunut siitä etteikö esityksestä oltaisi pidetty, ehkä kokemus oli niin voimakas ja hämmentäväkin, ettei metromatkan päätyttyä tuntunut oikealta taputtaa. Hieno esitys, upeat äänitehosteet, onnistunut toteutus. Itse istuin ei pelkääjän paikalla, joten sain esityksen aikana kosketuksia ja kokea jotain märkää… Suosittelen ehdottomasti mennä kokemaan teatteri Tuikkeen esitys Viimeinen vuoro. Käsittääkseni tällä hetkellä liput on loppuun myyty, mutta jos tulee lisänäytöksiä, tarttukaa tilaisuuteen. Heillä on menossa myös toinen esitys Tulitikkutyttö, jota on valtavasti kehuttu. Itse en ole sitä kokenut, mutta koen mielelläni, jos saan kaverin teatteriin. Ja jos haluat lukea esityksestä toisenkin blogikirjoituksen käy lukemassa: http://riikkahanninen.blogspot.fi/2014/10/aistikauhua-silmat-peitettyna.html

Itse koin esityksen kuten sokeana äänimailman muutoinkin. Minusta olisi kiva kuulla täysin näkevän henkilön teatterikokemuksesta silmät peitettynä pimeässä tilassa. Miltä tuntuu kun yksi aisteista on pois ja muilla koetaan vahvemmin.

Julkaistu

Lohjan retki 22.-23.8.2014 – Osa 3: Alitalon omenaviinitila

Tapasimme tilan isännän Saaribaarissa, jossa hän valotti meille paikan historiaa ja nykytoimintaa. Heillä on 15 hehtaaria omenatarhaa ja 80% menee ruokakauppoihin syöntiomenoiksi. Lopuista tehdään mehua, viinejä sekä siidereitä.

Kävimme myös omenatarhassa. Omenat poimitaan käsin ja heillä työskentelee poimioita. Kevättalvella omenapuut leikataan. Ne pidetään suht matalina n. 3metrin korkuisina. Jaspi-omenat olivat juuri kypsymässä ja maistoimmekin niitä.

feromonipyydyksien avulla seurataan tuholaistilannetta

Alitalon tilan päärakennus

Vanha navetta
alakerrassa Saaribaari ja hevostalli, yläkerrassa viinintuotantotilat ja varasto. Kuvat samasta pitkästä rakennuksesta, ensimmäisessä kuvassa Saaribaarin puoleinen (vasen) pääty, toisessa tallinpuoleinen (oikea) pääty.

Pääsimme piipahtamaan pullottamossa ja mehustamossa. Taitaa pullotuspaikka olla aika steriili paikka ainakin kuvasta päätellen

Kierroksen lopuksi kävimme omenoiden lajittelupisteessä

Kierroksen jälkeen piipahdimme ostoksille myymälään. Ostin valko- ja punaviinin. Valkoviini on valmistettu valkoherukoista ja punainen mustaherukoista. Viime perjantaina avokin ja äidin kanssa maistelimme mökillä valkoviiniä savuahvenoiden, perunoiden, sieni- ja vihersalaatin kanssa. Pehmeä lempeä viini. Lauantaina joimme puolestaan punkun, joka oli hyvin marjaisa ja myöskin pehmeän makuinen. Ruokana meillä oli possupihvit, salaatteja ja kaalikäälyreitä. Suosittelen tutustumaan myös suomalaisiin viinin tuottajiin. Vuosia sitten olin Verlassa ja viinikokemukset sieltäkin positiiviset kuten myös Pihamaalta.

Alitalon tilalla oli paljon eläimiä. Heti pihaan päästyämme Oton nenä alkoi käymään ja korvat liikkumaan. Opastaminen meinasi unohtua. Pian saimmekin kuulla tilalla olevan mm. villisikoja, koiria, hevosia ja kaneja. Hevosten ohi kuljettiinkin mennessämme pullottamoon. Otto katseli, mutta ei haukkunut. Nähdessään kanin, katse nauliutui siihen eikä portaiden alastulosta meinannut tulla mitään.

Ostosten jälkeen lähdimme kotimatkalle. Tarkoituksena oli vielä kiertää eräs luontopolku, jonka alkua ei löydetty, mutta ehkä hyvä niin… Nopeaan nousi melkoinen ukkonen sateineen, joten autoon ehdittiin ennen kastumista. Jos polku olisi löydetty, niin ei olisi todellakaan käynyt. Kastuttu oltas. Lähdimme ajelemaan kotia kohti. Pysähdyimme Myllylammelle syömään salaatit. Onneksi menimme sisälle, sillä ukkonen tavotti meidät pian.

Oli mukava retki Lohjalle. Kyllä myös kotimaan matkailu kannattaa. Isot kiitokset Kirsille matkaseurasta, kuvien kuvailusta, opastuksesta jne. Joskus taas uudestaan, eikös?

Lue myös aiemmat osat matkakertomuksesta:
Osa 1: Tytyrin kalkkikaivos http://yritysjaharrastaminen.blogspot.fi/2014/09/lohjan-retki-22-2382014-osa-1-tytyrin.html
ja
Osa 2: Martinpihan ja Lohjansaaren upeaa luontoa ja tunnelmaa
Ps: Valitettavasti en ole linkittänyt tekstejä tähän, koska linkitys ei toimi syystä tai kolmannesta, joten joudutte kopioimaan osoitteet selaimeenne, ja löytyväthän nuo edellisistä postauksistanikin 🙂

Julkaistu

Lohjan retki 22.-23.8.2014 – osa 1: Tytyrin kalkkikaivosmuseo

Facebookin chatissa Kirsin kanssa pohdimme mihin tekisimme pienen syysretken. Ehdotin tutustumista suomalaiseen viinitilaan, joka olisi täältä Pk-seudulta katottuna kohtuullisen matkan päässä. Niinpä kehkeytyi retkisuunnitelma käydä museokierroksella Tytyrin kalkkikaivosmuseossa, majottua Lohjansaaressa sijaitsevassa Martinpihassa ja vierailla Alitalon omenaviinitilalla. Retkiajankohdaksi sovimme elokuun toiseksi viimeisen viikonlopun. Matkaan lähdimme perjantaina Kirsin luota puolilta päivin. Oton huikea seikkailu alkoi jo Kirsin pihalta; kissa olisi kovasti kiinnostanut, mutta kisu ei ollut ilahtunut Oton tuttavaksi rupeamisesta, joten koiraherran oli tyydyttävä uikuttelemaan perään.

Sää oli koko retkemme vaihtelevaa; vuoroin paistoi ja vuoroin satoi. Vettä ripsi reippaanlaisesti lähtiessämme ajelemaan kohden Lohjaa. Tytyrin kaivoksella paistoikin taas jo aurinko. Perille saavuimme hyvissä ajoin ennen kahta jolloin opastettu kierros alkoi. Olimme kierroksella ainoat asiakkaat. Ennen maan uumeniin siirtymistä laitoimme valkoiset kypärät päähämme ja kirjoitimme nimemme vieraskirjaan.

Sivuttaisleikkauspiirros Tytyrin kaivoksesta. Kaivostornin ja -tuvan kohdalta lähtevät viistot (45 asteen kulmassa) käytävät vievät 110 metrin syvyydessä olevaan museoon. Alaspäin menimme kaivosyhtiön kuhmuisella pikkubussilla vihreää käytävää pitkin, ylös olisi voinut kävellä punaista käytävää lankkuportaita pitkin.

Pikkubussiin siirtyessämme Otto ei millään olisi halunnut tulla etupenkkien ja takapenkin välissä olevaan tilaan. Herra meinasi kai siellä olevan liian ahdasta ja pyrki mennä takapenkin taakse. Tajuttuaan ettei sinne voi mennä tyyppi hyppäsi penkille. Arvatkaa vaan saiko koira lähtöpassit välittömästi ja oli alistuttava penkkien väliin lattiatasoon. Tie, jota pitkin ajoimme oli möykkyinen, kuhmurainen. Laskeutuessamme korvissa ei tuntunut paineen vaihtelu, mutta palatessamme maan pinnalle korvat meni hetkeksi lukkoon.

Ennen kaivokseen pääsi ajamalla vastapainovaunulla edellisen kuvan viistoa punaista käytävää pitkin mutta nyt se on liian vaarallisena kielletty.

Kaivoksessa lämpötila on ympäri vuoden +8 vähän riippuen kosteuden määrästä ja tilan avaruudesta. Museossa olevat valokuvat vaihdetaan muutamien vuosien välein. Kerran vuodessa kaivosmiehet tekevät museoalueella turvallisuustarkistuksen. Varsinainen kaivos toimii tällä hetkellä 350 metrin syvyydessä ja siellä on jo ilmastointi. Sadankymmenen metrin syvyydessä sitä ei vielä ole. Sähköt kuitenkin on. Tippukiviä muodostuu nopealla kasvuvauhdilla. Niissä oleva ruskea väri tulee metalinruosteesta.

Museossa oli paljon valokuvia, mutta myös ihkaoikeita kaivoskoneita. Kuvissa ensinmäinen dumpperi, eli kaivoskuormaaja ja eka dieselkäyttöinen traktori. Dumpperissa ratin voi siirtää myös tarvittaessa vasemmalle puolelle. Bensakäyttöisiä koneita kaivoksessa ei paloturvallisuussyistä johtuen käytetä.

Ja tässä Austraaliasta tuotu Toro, jonka renkaiden piti olla täyskumiset, mutta kuten näkyy totuus taitaa olla lytyssä olevasta renkaasta päätellen toinen 😀 Ja onpa tainnut kauhasta tavara lennellä ties minne…

Kalkki-Petteristä eli kaivosneuvos Petter Forsström ja kaivos sen suuruusaikoina 1940-luvulla

Kaivosmiesten rakentama toivomuskaivo mihin mekin heitimme kolikon ja hengissä päästiin kaivoksesta

Aikanaan kaivoskuiluihin laskeuduttiin päivän alkaessa kuvassa olevalla neljän hengen ”hissillä”. Työvuoron päättyessä jokaisella kiire ylös, jotenka ei muuta kuin reunoille lisää miehiä nostokettingeistä kiinni pitäen mahtui toiset neljä. HUIH!

Kaivoksessa oli kiva kun koneita ja kivenmurikoita sai tunnustella. Tosin koneet olivat ruosteisia, kivipölyssä, likaisia, koskettelu ei tuntunut kovin miellyttävältä, mutta sainpa nyt esim. jonkinlaisen tuntuman poraan, jolla on dynamiitille porattu reiät. Ne pystyttiin poraamaan 15 metrin syvyyteen. Moinen pora on varmasti tärissyt käsissä hurjasti eikä lieneen yllätys kaivosmiesten kärsineen valkosormisuudesta, hiussuoniston ongelmista tms.

Kierroksen aikana istahdimme hetkeksi jonkinlaiseen kaivosmiesten taukotilaan katsomaan videopätkää kaivosmiehen työpäivästä. Pätkä alkoi miesten töihin tulolla, hissillä laskeutumisesta itse työtehtäviin. Pätkässä mm. kohtaus, jossa räjähdyspanoksia aseteltiin paikoilleen ja kun sytytys suoritettu kauas räjähdyskohdasta. Video päättyi kaivosmiesten maan pinnalle nousuun. Tytyrissä on tällä hetkellä 15 kaivosmiestä. Aikanaan niitä on ollut pitkälti toista sataa. Taukotilassa, jossa olimme, oli selvästi lämpimämpää kuin museoalueella muualla. Kierroksen aikana kävimme myös avolouhoksen luolassa, jossa seisoimme kaiteen edessä Sibeliuksen musiikkia kuunnellen ja valoshowta katsellen. ”Eriväriset ja rakenteeltaan erilaisia seiniä vuoroin esiinnostavat valot täydensivät musiikin tunnelmaa. Kuvassa valkoinen valo valaisee luolan karheaa, jyrkkää seinämää. Musiikin mukana voimistuvat punaiset valot alkoivat hehkua korkeammalla pienissä luolissa. Luolan suuruus, n. 100 metriä joka suuntaan ei välity, kun kuvassa ei ole mitään mihin verrata.”, kuvaili Kirsi ottamaansa kuvaa. Musiikki sopi hienosti paikkaan. Otto istui jalkaani vasten ja nojasi reilusti. Pelokkaalta se ei näyttänyt, mutta hämmentyneeltä. Muutenkin koira opasti kierroksella hyvin häntä heiluen. Häntä oli tosin välillä aika jäykkä. Alkuun hajut taisi kummastuttaa, sillä nenä viisti maata jatkuvasti ja kuului kunnon nuuskutusta. Oppaan mukaan koiria ei ole aiemmin kaivosmuseossa ollut.

Kierros käytännössä päättyi nykyiseen Tytyrisaliin, jossa järjestetään mm. häitä, syntymäpäiviä tms. sillä erikoisuudella, että kaikilla on oltava kypärät päässään. Aikaisemmin tila oli sepän paja, jossa sepät terottivat porien teriä ja korjasivat työvälineitä.

Pois lähtiessämme löysimme kauniimmat tippukivet

Päästyämme maan pinnalle takaisin aurinko paistoi lämpimästi. Oton turkissa jonkin verran valkoista kalkkia kuten meidän kengissäkin. Mielenkiintoinen parituntinen sujahti. Ei ehkä ihan meikäläisen unelma-ammatti työskennellä kaivoksen uumenissa. Kuulemma jossain päin mailmaa työskennellään jopa viiden kilometrin syvyydessä. Se tuntuu jo todella ahdistavalta ajatukseltakin. Onneksi nykyään turvallisuus on paremmissa kantimissa kuin aikoinaan, vaikka kyllähän sillointällöin uutisista kuulee mailmalta karmivista kaivosonnettomuuksista. Mutta meidän matka jatkui Lohjansaareen ja majotuspaikkaamme Martinpihaan, joka oli viehättävä paikka kaikkine aittoineen.

Julkaistu

Raakakakkua ja palmikkoneulontaa

Eilen kun olin päivän työt tehnyt, matkasin ystäväni luo, jota en ollut pitkään aikaan tavannut. Vietimme mukavan päivän yhdessä touhuten. Ja kiitos ystäväni blogini ulkoasu siisteytyi ja selkeytyi. Tunnisteita piiloteltiin kuten kuukauden ja kaikkien aikojen luetuimpia, seuraamani blogit taas näkyvät lukioilleni ja uutena toimintona hakutoiminto. Koska tännekin tuota roskapostia englannin kielisin viestein on saapunut kommentteihin, laitoimme sanavahvistuksen päälle. Harmittaa, koska haluaisin pitää blogini mahdollisimman esteettömänä, jotta myös ne ruudunlukua käyttävät pystyisi kommentoimaan joilla ei ole Firefoxin lisäpalikkaa Webvisumia käytössään. Nyt kuitenkin näillä mennään toistaiseksi. Löytyypä nyt blogistani myös suora linkki firmani kotisivuille sekä Vantaan Opaskoirakoululle. Palautetta otetaan vastaan, niin risut kuin ruusutkin muutoksista.

Saavuttuani melkeinpä heti lähdimme kävelylle upeaan lämpimään syyspäivään. Taivalsimme reilut viisi kilsaa käyden pikaisesti matkan varrella kaupassa. Juttua riitti viime aikaisista kuulumisista ja välillä oli pysähdyttävä ystäväni koiran päättäessä istahtaa maahan ja rapsuttaa tassullaan kuonoaan 😀 Mutta eipähän meillä kiirus ollut, aurinko paistoi lämpimästi ja tuntui melkein kesältä.

Ruuaksi valmistimme peruna-broilersalaattia mihin laitettiin paprikaa, ananasta pääaineksien lisäksi. Kastike kermaviilistä, smetanasta ja mausteista ja lisukkeeksi herkullista rukolaa. Salaatti maistui hyvältä ja sen jälkeen olikin aika valmistaa raakakakkuOhjeessa olevat pekaanipähkinät korvasimme hasselpähkinöillä, taateleiden lisäksi laitoimme viikunaa. Siirapin tilalla hunajaa. Mun tehtävänä oli pilkkoa avokaadot ja banaani, jotka tulivat täytteeseen Ystäväni blendattua pohja, levittelin sen vuokaan täytteen ollessa blendauksessa. Täyte pohjan päälle ja kakku pakkaseen jähmettymään. Sillä välillä oli mukavaa istahtaa sohvalle huulten heilutuksen lisäksi heiluttamaan puikkoja. Ystäväni oli luvannut opettaa minulle palmikon tekoa. Arvelin häneltä menevän hermot, koska kuvittelin palmikon vaikeaksi ja toisekseen olen vasenkätinen. Mutta, kummaltakaan ei pinna pärähtänyt ja minä opin tekemään palmikon. Se yksinkertaisimmillaan tuntui yllättävänkin helpolta. Tosin jatkossa palmikkoni neulon kyllä bambupuikoilla :D:D

Mahtavan oppimisen tunteen ja neulomushetken jälkeen oli aika palata keittiöön raakakakkua maistelemaan. Täytteeseen (jo sen tekovaiheessa) lisäsimme yhden kolmasosan verran alkuperäisestä ohjeesta hunajaa ja kaakaojauhoa. Kakku maistui herkulliselta, maku oli hyvä etenkin pohjassa ja banaani nousi yllättävän voimakkaasti esille. Kaakao puolestaan häivytti tehokkaasti avokaadon makua. Ehdottomasti raakakakkua voi tehdä toistekin 🙂 Toin kakkua kotiinkin ja sekä avokkini että ystäväni mies kommentoivat samoin. Hyvä maku, rakenne ei. Kaverini, joka toi meille nyt illalla koiransa hoitoon kommentoi makua terveelliseksi 😀 Tee- ja herkkuhetken (appelsiininkukka-valkoinen tee) jälkeen kävimme ystäväni kanssa vielä tämän blogini kimppuun samalla koiraihanuuksien nujuamista seuraten.

Upea päivä ystävän seurassa ja kaksi uutta asiaa raakakakku ja palmikkoneulomus unohtamatta aurinkoa ja hyvää mieltä. Näillä jaksaa taas!

Kuvat ystäväni ottamia
Ps: ”raakakakku-linkki ei toimi, joten tässä http://www.lily.fi/blogit/mennaan-vaan/kevatta-rinnassa-ja-raakakakkua-masussa-eli-suklaisen-raakakakun-maaginen-ohje

Julkaistu

Tunteiden viikko – Maalipallon mm-kisat

Tällä viikolla pelataan Espoon Tapiolassa maalipallon mm-kisoja. Huomenna alkavat pudotuspelit. Otteluita Tapiola-hallista on voinut seurata suorana Yle Areenalta ilman selostusta. Huomenna lähetys tulee selostuksen kanssa lukuun ottamatta kahta naisten puolivälieräottelua. Selostusosuus alkaa Suomen miesten ottelusta Kiinaa vastaan 13.30. Selostajana Jouko Vuolle ja asiantuntijakommentaattorina Tuomas Törrönen. Finaalit nähdään lauantaina Yle Areenan lisäksi televisiosta kakkoselta. On todella hienoa, että vammaisurheilua ja upeaa lajia maalipalloa näytetään Yle:n kanavilla. Ymmärtääkseni pitkin viikkoa on nähty myös Urheiluruuduissa pätkiä Espoon kisanäyttämöltä. Jos et ole vielä lajiin tutustunut, tee se heti huomenna Yle Areenalta alkaen klo 11.00
http://areena.yle.fi/tv/2316275>
Ja lauantain suoraan nettilähetykseen 9.20-15.00 linkki on
http://areena.yle.fi/tv/2316276>
Jos haluat tutustua joukkueisiin, uutisiin, aikatauluihin yms. ne löytyvät tapahtuman omilta sivuilta: www.goalball2014.fi
Maalipallon historiasta, säännöistä, Suomen sarjatoiminnasta jne. voit lukea puolestaan www.maalipallo.net-sivustolta.

Itse pelasin maalipalloa aktiivisesti 1996 syksystä kevääseen 2011, joten lajista ehti tulla minulle todella tärkeä vuosien mittaan. Koskaan minusta ei tähteä noussut ja kannoinkin monissa arvokisoissa ehkä sitä raskainta roolia – vaihtopenkillä istujan roolia peliajan jäädessä joihinkin minuutteihin turnauksessa. Minulle oli kuitenkin kunnia-asia kantaa rooli aina niin ettei omat tunteeni (pettymys itseeni, turhautuminen, alemmuuskompleksit yms.) näkyisi muille joukkueen jäsenille. Töitä tehtiin joukkueen parhaaksi ja minun oli oltava valmis mihin vaan tilanteen niin vaatiessa ja siihen ei omat mörköni saaneet vaikuttaa. Varmasti märehdin ja tuskittelin asiaa monta kertaa ihan liian paljon pääni sisällä lopulta kuitenkin aina selviytyen uudestaan ja uudestaan. Välillä se oli hyvin raskasta ja itsensä kanssa taistelua. Maalipallo oli kuitenkin minulle enemmän kuin harrastus. Nautin pelaamisesta, itsensä haastamisesta, treenaamisesta. Ja nyt Suomessa MM-kisat!
Miksi sitten lopetin pelaamisen, olihan kotikisat tulossa… Ne jotka ovat kirjoitteluani jo pidempään seuranneet tietävätkin syyn – kuulon heikkeneminen. Räpiköin vielä kaudella 2010-11 Suomen sarjassa ja maajoukkuevalmennuksessa helmikuulle asti. Lopulta oli kuitenkin hyväksyttävä tosiasia EN KUULE riittävästi voidakseni pelata. Halu oli olemassa, mutta paljonko iloa joukkueelle pelaajasta, joka ei kuule lajissa, jossa kuulo on ehdoton edellytys. Ei ollut vaihtoehtoja kamat komeron perukoille odottamaan aikaa parempaa. Mielessäni ajattelin, että tämä on vain tauko ja korvaleikkauksien onnistuessa palaan lajin pariin.
Mutta kuinkas kävikään… Sitä päivää ei vain tullut, vaikka kuuloni puolesta se olisikin voinut olla mahdollista. Alkuun tuntui elämä tyhjältä, viikonloput vapaina, ei turnauksia ei leirejä. Arki-iltaisinkaan ei mitään tekemistä kun en mennyt treeneihin. Sosiaalinen elämäkin tuntui olevan kadoksissa. Tuolloin talvella 2011 tunsin jopa yksinäisyyttä. Pohdinkin tuolloin paljon sitä miten hallitseva maalipallo elämässäni olikaan noina viitenätoista vuotena ollut. Hiljalleen kuitenkin tajusin elämän jatkuvan ja paljon muutakin touhua olevan. Ja mikä parasta sain kuuloni takaisin, silti ei Hepaa maalipallokentillä näkynyt. Toisenkin korvan leikkauksen jälkeen vielä mielessäni suunnittelin meneväni treeneihin kokeilemaan miltä pelaaminen tuntuu, mutta yht’äkkiä vuosi 2012 olikin jo pitkällä ja kentän valloitus edelleen tekemättä. En pysty sanomaan miksi niin kävi. Hiljalleen vieraannuin lajista enkä enään muistanut kotimaan sarjaturnausten ajankohtia, joukkueiden kokoonpanoja jne. Ja yht’äkkiä MM-kisat ovat täällä!
Maanantaina seurasin ensiksi Suomen miesten ottelun Tshekkiä vastaan Yle Areenalta. Oli jännä turnauksen avaus Suomen hävitessä maalilla. Istuin tässä tietokoneeni ääressä nappikuulokkeet korvilla ja kuuntelin pelaajien liikkeitä, pallon liikkeitä, heittoja, yleisön mylvintää… Elin mukana joka solulla. Ja naisten Turkki-matsissa kärsin joukkueen mukana. Peli ei vaan kulkenut. Pelien jälkeen olin henkisesti väsynyt ja tajusin jotain… vaikka en ole lajin parissa ollut kolmeen vuoteen, en nähnyt livenä yhtään ottelua, en koskenut pelivälineeseen, en ole ollut maalipalloilijoiden kanssa paljoakaan tekemisissä, vuodet pyyhkiytyi jonnekin ja Hepa ja maalipallo kuuluu yhteen – ainakin tämän viikon 😀

Tiistaina olin itse kisapaikalla ja fiilis yleisössä oli aivan mahtava. Ensiksi Tapiola-hallissa pelattiin miesten ottelu Suomen ja Espanjan välillä. Istuin katsomossa lumoutuneena fiiliksestä ja siitä, että olin paikanpäällä. Suomen miehiltä ottelu alkoi loistavasti. Mattila tinttasi ekalla heitolla pallon Espanjan maaliin!!! Suomi johti jo 3-0 ja ottelun lopussa Espanja onnistui kahdesti kaventamaan, mutta upea voitto miehille! Tunnelma katossa, ihmiset iloisia ja tuttavia mukavaa moikkailla.

Siirryimme Summa-halliin, joka on paljon pienempi ja sitä myöden ehkä tunnelmaltaan vielä tiiviimpi. Istuimme alimmalla penkkirivillä, joten olimme likellä pelikenttää. Huh, miten naisten peli herättikin kaipuun pelaamaan ja ottelua seuratessa järkyn levottoman olon. Jos edellispäivänä elin joka solulla netti-tv:n äärellä nyt elin jo solujen puolikkaillakin. Naiset pelasivat Usaa vastaan ja taistelivatkin ekan erän hienosti. Valitettavasti toisessa erässä loppupuolella tuli repsahdus ja Jenkit vei ottelun nimiinsä 7.2.
Noiden parin tunnin aikana tuli tuttuja tavattua ja halattua 😀 Voipuneena lähdimme jatkamaan matkaa. Kävimme syömässä ja teellä ennen kuin itse pääsin hikoilemaan. Menin Lauran kanssa kuntosalille ja spinningtunnille. Salilla tehtiin keskivartalolle ja yläkropalle lihaskuntoliikkeitä ja spinningtunnilla nostatettiin sykettä ja hikoiltiin, Aivan mahtavaa!!! Kotiin päästyä olo oli väsynyt mutta onnellinen. Siitä huolimatta unimatti unohti minut ja kuuntelin pitkälle aamuyöhön Saharan tytär-nimistä kirjaa. Aamulla matkasin ekokampaajalle murehtien etten ehdi katsomaan naisten Saksa- ja miesten Algeria-otteluita netti-tv:stä. Nyt kuitenkin hiukset ovat värjätty ja leikattu. Ja kotona sainkin kuulla molempien joukkueiden voittaneen ottelunsa. YES!!!
Päivä sujahti koomaillessa parin tunnin yöunilla. Jouduin perumaan (sattui sieluun) tandempyörätreffitkin, tylsyys!!! Kuudelta parkkeerasin itseni taas tietokoneen ääreen vahtaamaan naisten ottelua Venäjää vastaan. Ottelu pelattiin Summa-hallissa, joten ei netti-televisiointia. Onneksi Facebook-sivulle ottelun kulkua maalien muodossa päivitettiin paitsi 2-2 tasoituksen jälkeen ei pitkään aikaan tullut viestin viestiä 🙁 Ja meikä päivittää ja päivittää hermorauniona sivua :D:D Ottelu olisi ollut elintärkeää voittaa jatkoa ajatellen, mutta lopulta Venäjä vei 4-3 ja voi sitä harmituksen määrää.
Tänään en asiakkaiden vuoksi ehtinyt seuraamaan naisten Japani-ottelua ja nähdessäni tuloksen 4-0 Japanille, iski hurja harmitus/ahdistus. Suomen naisten ottelut turnauksessa olivat päättyneet 🙁 Olen itse ollut vastaavassa tilanteessa 2006 mm-kisoissa ja tiedän miten hirveää se on!!! Ja nyt minua on harmittanut koko illan ja taas tajuan jos kerran maalipalloilija niin sitä on aina. Se jokin palo on minussakin edelleenkin. En voi muuten tuntea näin voimalla kaikkea tätä. Ei monet muistot vuosien varrelta tulvisi lujasti mieleeni… Nyt vaan toivon naisten joukkueelle kaikkea hyvää tulevaan. Mutta Suomen miehillä turnaus on vielä kesken. Illalla pelasivat tiukan Iran-matsin, joka päättyi tasuriin. Päivällä aiemmin Jenkki-peli sujui presidentin läsnäollessa voitokkaasti. Ja huomenna puolivälierissä vastaan asettuu Kiina. Ei muuta kuin kohden mitaliotteluita ja varmasti se kirkkain on kaikkien suomalaisten toiveissa. Siihen joukkueella on täydet mahdollisuudet, joten annetaan vain Hepan tunteiden maalipallosaralla yhä lennellä ja niiden muistojenkin tulvahdella mieleen. Paljon, paljon upeaa olen lajin parissa kokenut ja paljon vuosien varrella saanut arvokisaroolistani huolimatta. Ja josko vielä joskus kävelen komerolle ja sieltä perukoilta kaivan varusteet esille ja käyn kokeilemassa miltä se pelaaminen ihan oikeasti vuosien tauon jälkeen maistuu, katsotaan…

Ps: Valokuvat 1.7.2014 Suomi-Espanja- ja Suomi-Usa -otteluista. Valitettavasti jostain syystä naisten ottelukuvat ovat epätarkkoja, mutta silti halusin laittaa ne tänne…

Julkaistu

”Sokkotreffit”

Täälläkohtaavat näkövammaiset, jotka kaipaavat kaveria tapahtumiin, liikkumaan kanssaan, shoppailuavuksi tms, sekä te arvokkaat vapaaehtoiset, jotka haluatte olla silloin tällöin kaverina ja apuna näkövammaiselle. Ryhmään voivat liittyä kaikki halukkaat ympäri Suomen ja toivottavasti täällä syntyy mukavia treffejä erilaisiin tapahtumiin tai yhteisiin liikuntahetkiin.

Ryhmässä olo ei velvoitamihinkään, mutta toki toivomme silloin tällöin huhuiluihin reakoimista Jokainen osallistuu oman jaksamisensa ja aikansa sallimissa rajoissa.
Jaathan tietoa ryhmästä näkövammaisille ystävillesi sekä heille, jotka voisivat tällaisesta kohtaamispaikasta kiinnostua.

Idea ryhmän perustamiseen syntyi huhuiltuani jälleen kerran Facebookissa kaveria ajelemaan tandemilla kanssani. En varmasti ole yksin enkä ainoa näkövammainen, joka tarvitsee aika-ajoin kaveria liikkumaan kanssani tai oppaaksi johonkin tapahtumaan. Kyseltyäni nimiehdotuksia ja olisiko ryhmälle tarvetta päätin kokeilla. Perustin ryhmän tiistaina ja tätä kirjoittaessani jäseniä siellä on 70 ympäri Suomen, joten ehkäpä tälle oli oikeasti tilausta. Sydämestäni toivon, että ryhmästä olisi iloa kaikille osapuolille niin näkövammaisille kuin vapaaehtoisillekin.

Ryhmän Nimi herätti keskustelua. Jotkut kokivat nimen olevan treffipalstalle suuntava antaen ymmärtää haussa olevan deittiseuraa tms. Jotkut arvelivat, että etenkin näkeviä ryhmän nimi johtaa harhaan. Nimen puolesta puhujiakin riitti, joten toistaiseksi näillä mennään. Mielestäni ryhmän idea on nimenomaan voida tutustua uusiin ihmisiin, kaverustua ja lähteä liikkeelle yhdessä kaveripohjalta, ei niinkään ajatuksella ”ulkoilutan vammaista”. Ja jokainen osallistuu, kaverustuu just sen verran mitä haluaa.>br>
Kommentointiin myös, että henkilökohtaiset avustajat ovat sitä varten ja että heitä pitäisi arvostaa enemmän. Arvostan todella henkilökohtaisia avustajia paljon ja heidän palkkansa on surkea. Näinä aikoina ei kuitenkaan palkkaukseen varmastikaan ole luvassa parannuksia nykyisissä talousahdingoissa missä monet kunnat ja kaupungit ovat. Ja tunteja ei välttämättä myönnetä niin paljoa, että avustajan työtunnit riittäisi harrastuksiin, tapahtumiin, kauppa- ja muiden tärkeiden asioiden hoitamiseen ja niissä avustamiseen. Siksi perustin ryhmän, jotta mahdollisimman monella olisi mahdollisuus osallistua ja harrastaa entistä enemmän, ilman avustajatuntirajoituksia. No aika näyttää lähteekö ryhnä ”lentoon” vai ei ja millaiseksi se muodostuu. Toivon parasta ja toivon sinun jakavan ryhmästä tietoa kaikille mahdollisille henkilöille, jotka voisivat asiasta innostua, tai jotka haluaisivat ainakin kokeilla tälläista toimintaa.

Ps: Näköjään linkkitys ei toimi tässäkään postauksessa, joten ryhmään linkki on: https://m.facebook.com/groups/748909198486199

Ps: Terkut mökiltä takan lämmöstä. Ulkona hirmu kylmä tuuli ja mittari vaivoin 13 asteessa. Syksy tais tulla jo nyt…

Julkaistu

Näkövammaisteatterin Mestari ja Margarita Iiris -keskuksessa toukokuussa!

Näkövammaisteatterin Mestari ja Margarita on Saatana saapuu Moskovaan -romaanin uusi sovitus. Mihail Bulgakovin klassikkoteos kertoo suuresta rakkaudesta, anteeksiannosta ja uudesta mahdollisuudesta. Margarita rakastuu Mestariin, kirjailijaan, joka on kirjoittamassa romaania Pontius Pilatuksesta. Kirjallisuuspiirit teilaavat Mestarin teoksen, hänen terveytensä järkkyy ja rakastavaiset ajautuvat toisistaan erilleen. Saatana saapuu hilpeine seurueineen sekoittamaan moskovalaisten elämää ja auttaa rakastavaiset jälleen yhteen.

Bulgakovin teos perustuu hänen omaan elämäänsä neuvostoajan mielivallan alaisuudessa sekä hänen suuresta rakkaudestaan vaimoonsa Elena Shilovskayaan.

Näytelmässä esiintyvät Ella Ahlberg, Jari Gusev, Riikka Hänninen, Jani Kallunki, Anniina Latikka, Ronja Oja, Joose Ojala, Heli Parviainen, Marianne Tenhami ja Markus Tihuvaara. Näytelmän on sovittanut ja ohjannut Anu Aaltonen. Musiikki on vahvasti mukana ja sen on säveltänyt Antti Jaakola tätä esitystä varten. Saatanan tanssiaisiin on musiikin säveltänyt Janne Palosuo. Esityksen sävelmaailmasta voi erottaa myös erikoisen thereminin äänen.

Esityksiä on Iiriksessä kuusi, ja niistä kuvailutulkataan puolet. Mestari ja Margarita -näytelmä esitetään kuvailutulkattuna myös Cross Over Festivaaleilla Kaapelitehtaalla 7. kesäkuuta.

Esitys on tilattavissa, lisätietoja antaa kulttuurisihteeri Tanja Rantalainen.

Esitysajat:
Ke 21. 5. klo 18 ensi-ilta kuvailutulkattu
Pe 23.5. klo 18
La 24.5. klo 14
Su 25.5. klo 14 kuvailutulkattu
Ma 26.5. klo18 kuvailutulkattu
Ke 28.5. klo 18

Esityksen kesto väliaikoineen n. 2h 30 min. Väliaikatarjoilun tuotto Viron opaskoirakoulun hyväksi.
Lippujen hinnat 12 / 10 e (opiskelija, eläkeläinen)
Lippuvaraukset ja tiedustelut: tanja.rantalainen(at)kulttuuripalvelu.fi / P. 09 3960 5505
Varatut liput lunastetaan ovelta.

Lämpimästi tervetuloa teatteriin!

Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry

Iiris-keskus sijaitsee Helsingissä Itäkeskuksessa osoitteessa Marjaniementie 74