Julkaistu

Kolme opaskoira-aiheista videoklippiä

Opaskoirayhdistys
on julkaissut kotisivuillaan kolme videota
Opaskoira arjen apuri
Arkesi avuksi opaskoira
Peesari auttaa arjessa

Videoklipit ovat parin minuutin mittaisia. Olin Oton kanssa kuvauksissa mukana, joten vilahtelemme videoilla. Klippejä ei kannata katsoa pelkästään nähdäkseen Hepan ja Oton liikenteessä, vaan videoilla on oikeastikin hyvää, tärkeää asiaa liittyen opaskoiriin ja opaskoiratoimintaan. Nyt siis katsomaan tietoiskuja ja kenties oppimaan jotakin uutta siitä mailmasta. Yhdistyksen sivuilta löytyy toki paljon muutakin mielenkiintoista, joten mukavia luku- ja katseluhetkiä.

Ja jos kiinnostus heräsi peesaritoimintaan käy myös täällä .

Millaisia ajatuksia tai kysymyksiä videot sinussa herätti?
Tunnistitko allekirjoittaneen ja Oton?
Otolle kuvaukset oli erittäin hämmentävä tilanne ja jumivaihde meinasi hetkittäin iskeä oikein tosissaan. Onneksi välillä vauhtiakin löytyi eikä homma mennyt osaltamme täysin haahuiluksi.

Vastaan mielelläni kysymyksiin mitä videot tai opaskoira-aiheiset sivustot sinussa herättää, joten kommentointiloota vaan täyteen arkailematta.

Julkaistu

Korutarvikeshoppailua

Tästä viikosta on tullut liikunnan osalta todella onneton. Maanantaina kävimme Oton ja Lauran kanssa kävelemässä reilun kahdeksan kilsan lenkin. Keskiviikkoinen pt-treeni peruuntui Jannan sairastuttua, ja päivän edetessä totesin ettei oma olonikaan paras mahdollinen ole. Sitä se ei ole vieläkään. Kolme päivää vetämätön, väsynyt, palelevainen olo. Tänään seuraan liittynyt päänsärky ja nokan kihelmöinti. Ei siis kunnon flunssaa, mutta veto veks, joten jäi eilisillan spinning-roller-pilates -kombo väliin, ei tänään uimaaan eikä huomenna spinningiinkään. Josko sunnuntaina ratsastus ja tandemlenkki voisivat jo toteutua. Inhoan tällaista puolikuntoisuutta.

Aikaani olen kuluttanut aika paljon tässä tietokoneella. Eilen innostuin shoppailemaan Helmikauppa.comissa. Koruiluinnostukseni sai uutta pontta kun rottinkikerhossa minulle esiteltiin helmikangaspuita ja tekniikkaa miten niillä kudotaan helminauhaa. Nyt haluan sellaiset puut, mutta en tiedä mistä, joten jos vinkkejä laittakaa kommentointiin. Toki minulla ei myöskään aavistusta miten onnistuisin luomaan loimen puille, joten toivottavasti löydän jonkun, joka asiassa osaisi minua auttaa. Ensiksi kuitenkin ne puut.

Aloitin tutkailemaan siemenhelmiä ja niitä oli valtavat määrät eri merkkisiä tms, enkä minä niistä hirveästi ymmärtänyt. Ostin kuitenkin yhden tshekkiläisen helmilajitelman siemenhelmiä sekä muita lasihelmiä.

Selaillessani sivuja ajattelin monta kertaa, että näöstä olisi varmasti apua. Millaisia ovat salpalukot, pyöreät lukot, vaijerilukot tms. Salpalukoista arvelin minulla olevan pari sellaista ja onneksi Laura Fb:n chatissa vastaili minun hölmöihinkin kysymyksiini. Sain ostetuksi sydämen muotoisia salpalukkoja, pitkulaisia kiinnityshelmiä, solmusuojia sekä joustolankaa, joka sopii mm. puuhelmikoruihin ja miksi ei lasihelmiinkin?

Apua olisi varmasti myös, jos osaisi paremmin korutarviketermistöä ja mitä milläkin tarvikkeella tai osalla tehdään. Mopo taisi taas vähän karata käsistä. Ehkäpä olisi pitänyt malttaa ja tehdä tilaus jonkun kanssa, joka koruista ja niiden tekemisestä tietääkin jotain. Noh, ostokset ostoskoriin ja kassalle.

Kaikki sujui hyvin kunnes pääsin maksutavan valintaan. Halusin maksaa verkkopankissa ja valitsin sen. Ei tapahtunut mitään, vaikka kokeilin useamman kerran. Valitsin myös tilisiirtovaihtoehdon eikä sekään toiminut. Huulilta pääsi kirous. Hiirellä klikkaamalla olisin hetkessä ollut verkkopankissani maksamassa, mutta en näppäinkomennoilla.

Päätin kuitenkin että en luovuta ja laitoin Helmikauppa.comin asiakaspalveluun sähköpostiviestin, jossa kerroin ongelmastani ja että mitkä tuotteet haluan ostaa. Ajattelin, että vastauksen saan ehkä seuraavana päivänä, mutta se tulikin alle tunnissa. Sain tilaustietoni ja maksutiedot, joten ei muuta kuin maksu maksamaan omaan verkkopankkiin.

Lopulta sain siis ostokseni tehdyksi ja se kai tärkeintä. Silti jotenkin harmittaa niin monien verkkokauppojen esteellisyys, eivät kertakaikkiaan toimi ruudunluvulla. Joskus ei onnistu edes ostoskoriin lisääminen. Joskus pääsee maksamiseen asti ja stoppi tulee vasta silloin. Muutenkin sivujen selaaminen on aika hidasta, olen tehnyt suuren työn löytääkseni haluamani tuotteet ja sitten en pääse tuotteita maksamaan. Se on uskomattoman turhauttavaa, suorastaan raivostuttavaa. Onneksi kuitenkin asiakaspalveluiden kautta yleensä asiat hoituvat ja välillä ostoksensa voi tehdä myös avustajan kanssa.

Nyt Katja Hiekkapellon kirja Suojattomat korville ja huivineulomus käsiin, hetki neuloen ja kirjaa kuunnellen. Sitten aika unien.

Julkaistu

Spinning-roller-pilates – treeni-illan fiilikset

Olin aika jännittynyt ja stressaantunutkin lähtiessäni torstaina Vidaan treenaamaan, vaikka päivällä aiemmin kävimme avokin ja koirien kanssa reitti läpi. Ja eihän sinne ollut tullut mitään uusia aitoja tms. En vaan talvisaikaan ollut kuullut radan varressa olevaa suoja-aitaa. Arvatkaa tunsinko itseni täydelliseksi idiootiksi, ja Otto kulki sillan yli suoraan kuten pitikin, portaita ei hakenut kunnolla. Sain kuitenkin lisävarmuutta lähteä kävellen treeneihin. Silti hermostutti ja ehkäpä Otto vaistosi sen, sillä heti alkumatkasta se kiepautti minut ympäri ja suunnat sekaisin. Olin raivon ja kyynelien partaalla. Paasasin Otolle suureen ääneen ”mikä tässä reitissä on niin helvetin vaikeaa, miksi se ei jo voi sujua” jne. Mies tuli luoksemme ja opasti meidät oikealle reitille. En ollut vielä toivoani menettänyt, ehtisin spinningtunnille, jos vaan ne portaat löytyisivät. Noh, eihän Otto merkannut niitä kunnolla, mutta niin paljon, että tiesin kuitenkin olevan hyvin lähellä. Taas marmatusta ja joku mies neuvoi meidät portaisiin. Olin kuin olinkin heti viiden pintaan Vidassa. Siinä kävellessäni mietin, että jos en olisi ostanut käyntikertoja jne jokohan luovuttaisin. Jotenkin tuntui voimat olevan lopussa. Vidaan päästyäni moiset aatokset kuitenkin katosivat. Ystävälliset ihmiset ja lämmin henki saa kenet tahansa hymyilemään.

Tuntui hyvältä päästä pyörän selkään ja polkemaan. Olin päässyt treenaamaan, mahtavaa. Ja mikäs siinä polkiessa Iran ohjauksessa 🙂 Sykemittari näytti vaan kummia lukemia. Keskisyke 109 ja maksimi 147 eivät voineet olla todenmukaisia. Hetkellinen harmitus, mutta hiki virtasi ja kehonhuolto-osio odotti huoltajaansa, joten kuivat vaatteet ylle ja yläkertaan, jossa taasen ihanat kanssatreenaajat auttoivat minulle maton, roller-rullan ja kaksi eri kokoista palloa. Roller aloitettiin tutusti jalkapohjan käsittelyllä, mutta nyt ojennettiin ja koukistettiin varpaita pallon ollessa jalan alla. Itse huomasin automaattisesti alkavani liikuttamaan palloa kuten aikaisemmillakin kerroilla. Rullalla rullailtiin sääret, etureidet, pohkeet, takareidet. Pikkupallolla käsiteltiin lonkan aluetta. Pallo laitettiin reisiluun pään taakse ensiksi testailtuamme polviseisonnassa lantion liikkuvuutta ja mahdollisia puolieroja. Pallolla käsittely aloitettiin jäykemmän puolen reisiluun pään tauksen käsittelyllä. Itselläni oikea puoli tuntui jäykemmältä ja uskokaa tai älkää käsittely lisäsi liikettä. Teimme toki käsittelyn myös liikkuvammalle puolelle. Tämä kannattaa tehdä esim. ennen juoksulenkkiä ja miksipä ei myös ennen kävelylenkkiäkin. Lantio liikkuu paremmin ja askelkin sujuu sutjakammin.

Mulla on hartiat jumissa, joten nautinnollista oli laittaa pikkupallo lavan ja selkärangan väliin rintaliivien alareunaan ja hoidettavan puolen käden liikkeitä apuna käyttäen hoidella jumiutunutta hartiaseutua hiljalleen rullaillen palloa kohti rinta- ja kaularangan liittymäkohtaa. Ehdottomasti roller-menetelmiä pitäisi ottaa enemmän käyttöön ihan myös kotioloissa. Nyt ei vaikuttanut yöuniinkaan mitenkään, nukuin hyvin ilman levottomia jalkoja.

Pilateksessa teimme aika paljon sellaisia liikkeitä mitä aiemminkin on tehty. Liikesarjoissa huomaan olevan hieman arka yksin yrittämään. Esim. liikesarja missä viedään jalat ylös, otetaan heijauksella vauhtia, jotta saadaan viedyksi pään taakse, jossa ne avautuvat haaraan, sulkeutuvat ja palaavat ylös ja aikanaan lattiaan milloin yläkroppa nousee ylös istuma-asentoon. Tässä kohden totean, että liikesarja ei välttämättä ole aukottomasti oikein kirjoitettu enkä edes yritä muistaa missä vaiheissa piti hengittää sisään ja missäulos. Tällä esimerkillä vain yritän kertoa millaisissa tilanteissa olen arka/ujo yrittämään yksin, joten Iran ohjaus on tullut arvoon arvaamattomaan. Silloin kun ei ole kovin paljoa muistettavaa tai kovin montaa liikkuvaa osaa eri suuntiin uskallan itsekin yrittää, vaikka menisikin pieleen. Iralla on hieno taito kertoa asioita myös sanallisesti ja siksi monissa kohdin niin pilateksessa kuin rollerissakin pärjään itsekseni. Virheitä varmasti tulee, mutta eihän kukaan ole täydellinen, ja uskallan sanoa, vaikka en näekkään, virheitä tulee muillekin milloin mistäkin syystä. Se kuitenkin on mahtavaa kun tuntee kehityksen ja liikkeet/asiat sujuvat kertakerralta jouhevammin. Tällä hetkellä minusta tuntuu melkein hassulta, että olen jännittänyt mitä muut minusta ajattelevat, minun huonosta koordinaatiosta tai joidenkin liikkeiden huonosta hahmottamisesta tms, tai siitä että tarvitsen välillä vähän ohjausta. Olen huomannut ohjausta tarvitsevat muutkin ihan yksilöllisestikin. Ja kun käyn säännöllisesti esim. pilateksessa kehon hallinta, koordinaatio ja kehon hahmotuskin paranee kuten muillakin. Ehkä sokeuteni takia se vie kauemmin aikaa, mutta jos vain teen kuten ohjataan kehitystä tapahtuu ennemmin tai myöhemmin. Enään se erilaisuuteni ei ujostuta, ei ainakaan paljoa ja usein. En häpeä, jos en ymmärrä liikettä sanallisesta ohjauksesta. Vielä ehkä arkailen sanoa ääneen, että nyt en tajua, odotan kiltisti kunnes ohjaaja ehtii ohjaamaan ja jos jossakin liikkeessä ei ehdi en pahastu siitä vaan yritän taas päästä seuraavaan mukaan. Olen niin onnellinen, että Janna asteli syksyllä elämääni ja tuon myötä minulle on avautunut upea uusi treenausmahdollisuus hyvien ihmisten keskellä. Se tekee niin itsetunnolle kuin itseluottamuksellekin hyvää. Ja se tekee hyvää myös fysiikalle, joka omalta osaltaan vaikuttaa myös omaan varmuuteen ja itseluottamukseen. Ja oikeasti se tunne kun on paikka mihin voit mennä kävellen, treenata yhdessä muiden kanssa. Se tuntuu niin oikealta ja hyvältä. Vammastani huolimatta minun ei tarvitse mennä johonkin erityisryhmään. Toki niilläkin on paikkansa ja varmasti ne ovat tarpeen monelle, mutta itse saan enemmän kun voin olla muiden joukossa. Ja vaikka Oton kanssa on ollutkin reittiongelmia, ja vaikka matkalla tuli luovuttamisen mahdollisuus mieleen, tajuan tätä mitä olen nyt elänyt, en halua menettää juurikin kaikesta tuosta johtuen mitä yllä kirjoitin.

Nyt lensin pilateksesta aika kauas jo ihmismielenkin mailmoihin… Joka tapauksessa aika sujahti vauhdilla, kello lensi yli kahdeksaan ja treenien päättymiseen. Aika oli lähteä kotimatkalle. Nyt olin rennommin mielin ja Otto opastikin mallikkaasti. Alikulun haussa meinasi lähteä väärään suuntaan, mutta onneksi tajusin sen heti ja ilmaistuani Otolle, että se oli tuhma ja käskettyäni mennä takaisin poika korjasi virheensä ja vei alikulkuun. Matka taittui vauhdikkaasti ja onnesta mykkyrällä saavuin kotiin häntää heiluttavan Oton kanssa.

Julkaistu

Keskikropan treeni + yhteenveto helmikuulta

Maanantaina oli Jannan kanssa vuorossa keskikroppatreeni. Ratsastuksessa kolhitun polven vuoksi oli otettava hiukan hillitymmin. Crossissa lämmittely 10 min, level nelosessa ja vitosessa. Syke kävi ainakin 165:ssä sykekahvojen mukaan. Loppuverra tehtiin vaihtelun vuoksi soutulaitteella hakien oikeaa tekniikkaa. Soututahti olisi voinut olla rivakampikin, mutta ensiksi tekniikka kuntoon. Samalla pohdimme syitä miksi monet vatsalihasliikkeet tuntuvat minulla niskassa ja kaulan alueella. Pääni on aikalailla eteenpäin työntynyt. Janna havainnollisti asiaa asettamalla kepin selkääni vasten. Kun yläkroppani oli suorassa minusta tuntui jo siltä, että olen pahasti takakenossa. Samahan tapahtuu ratsastuksessa ja ilmeisesti vähän kaikessa mitä teen. Olisikin tärkeää saada yläselän ja niskan ryhtiä paremmaksi, kiinnitettävä asentoihin todella huomiota treenatessa ja myös arkielämässäkin. On mielettömän hyvä, että tuollaiset asiat tulevat esille treeneissä ja saa palautetta. Kyllähän olen tiennyt, että olen yläkropaltani huonoryhtinen. Osaltaan siihen vaikuttanee myös sokeuteni. Olevinaan kai turvallisempaa edetä. Ja kun kuvittelee olevansa suorassa… Huoh, paljon oppimista siis oppia tunnistamaan milloin on oikeasti suorassa. On loistavaa kun Janna kiinnittää asiaan huomiota ja kun jatkossakin asentoa korjataan tarpeen mukaan, ehkä se selkä suorassakin asento löytyy ja minusta itsestänikin alkaa tuntumaan siltä, että olen suorassa enkä takakenossa.

Teimme aika monenlaisia liikkeitä treenin aikana, enkä kaikkia muista. En myöskään muista toistoja, ja osa tehtiinkin aikaa ottaen eikä toistoja laskien.
-selinmakuulla jalkojen nostot, suoraan ja viistoon. Pidin Jannan nilkoista kiinni ja selän oli tarkoitus pysyä alustallaan. Janna pukkas jaloille vauhtia ja vein ne lattiaa kohden koskettamatta kuitenkaan mattoon ja räväkkä palautus. Sain tuntemuksia vatsaan 😀
-sivutaivutus selkäpenkissä, rinnalla 5kg levypaino
-takanojassa sivuviennit/­vartalon kierto kuulalla/­levypainolla Meillä oli käytössä levypaino
-4kg pallolla istumaannousut ja alhaalla pallon ojennus suorille käsille Välillä käsien suoraksi vienti ala-asennossa jäi vaillinaiseksi. Tämä liike tehtiin mittaamalla aikaa. Tais olla 45 sek.
-polvien nostot roikkumalla leuanvetotangosta (roikuntatuilla, kun puristusvoima ei riittänyt roikkumaan tarpeeksi kauan) Hauska liike 🙂
-koukkuselinmakuulla­ ylävartalon ’pyöritys’ sekä vatsarutistus pitäen keppi suorilla käsillä vartalon jatkeena

Treeni oli edelliskerran yläkropan treeniä kevyempi: 1 h 20 min (520 cal, keski122 ja maksimisyke 168), mutta teki hyvää keskiropalle, joka toivottavasti kehittyy tulevien kuukausien aikana erimuotoisten treenien yhteydessä. Kiitokset taasen Jannalle mukavasta treenituokiosta. Tulevana keskiviikkona jatketaan!

Niin se helmikuu vain mennä hujahti, aika siis liikuntayhteenvedon. Liikuntapäiviä olisin toivonut enemmän, mutta toisaalta helmikuussa tuli muutama pidempi reippailu ja uutena lajina pilates. Huonot kelit ja tahmeasti kulkenut Otto on vähentäneet reippaita lenkkejä, sellaisia mitä haluaa kirjata ylös. Toivottavasti maaliskuun aikana liikuntamäärät ja päivät nousevat selvästi. Helmikuussa alkuperäisestä suunnitelmasta uinnin osalta toteutui vain kerta kolmesta ajatellusta. Maaliskuulle on sovittuna vasta yksi uintikerta, joten toivottavasti niitä toteutuisi nyt enemmän. Tässä kuitenkin helmikuun saldo:
7.2. 9.30 Pumppi 55 min (512 cal, keski120 ja maksimisyke 165)> 10.35 Spinning 55 min (551 cal, keski155 ja maksimisyke 178)
8.2. 14.00 Ratsastus 1 h
9.2. 9.45 Uinti 1400 m 75 min
12.2. 17.30 Spinning 55 min (525 cal, keski145 ja maksimisyke176)
18.35 Roller 35 min 19.15 Pilates 55 min
13.2. 11.00 Pt-treeni 1 h 20 min (636 cal, keski133 ja maksimisyke 179)
15.2. 13.40 Lumikenkäily 6.05 km 3 h (2km/h, 1427 cal)
16.2. 14.30 Lumikenkäily 5.8 km 2h (2.9km/h, 1121 cal, keski140 ja maksimisyke164)
18.2. 14.00 Pt-treeni 1 h 10 min yläkroppa
19.2. 17.30 Spinning 55 min (514 cal, keski140 ja maksimisyke172)
18.35 Roller 35 min 19.15 Pilates 55 min
22.2. 14.00 Ratsastus 1 h Lenkki 17.30 1 h 51 min 7.73 km (4.1 km/h)
23.2. 13.00 Pt-treeni Keskivartalo 1 h 20 min (520 cal, keski122 ja maksimisyke 168)
26.2. 18.20 Lenkki 1 h 30 min 7.27 km (4.8 km/h)

Julkaistu

Epätoivosta toivoon

Lähestyn suojatietä, jonka edessä vesilätäkkö, Otto hidastaa varhain ja pysähtyy niin ettei joudu lätäköstä menemään. Emme välttämättä ole suojatien kohdalla vaan sen sivussa. Ylityksestä selvitään, matka jatkuu. Käännytään oikealle tielle, joka laskeutuu. Märkää, hiekotushiekkaa, kuraa, lätäköitä… Eipäs tuosta huvita mennä, Otto tekee suunnan muutoksen välttääkseen tien inhottavuudet ja löydän itseni joltain aukealta. Onneksi kuulin junan äänen ja sain komennettua Oton takaisin tielle… Näin alkoi meidän viime torstainen matka salille. Maanantaina pääsimme laskeutuvalle tielle ja kääntymään vasemmalle radan varteen. Radan varressa kuljetaan haettaviin portaisiin asti. Vasemmalla on silta, josta pääsee autotien varteen, sinnehän Oton mieli halajas. Ehkä himpun kuivempaa. Ei kun takasin radan varteen ja tottakai väärään suuntaan, joten ympäri ja uudestaan. Lopulta portaat alas ja alikulkuun hitain maleksivin askelin. Paluumatkalla maleksien alikulkuun, mutta se löytyi kuin löytyikin. Portaat ylös ja radan varteen maleksimaan. Avokki ja avustaja tulivat meitä vastaan. Ottoon en saanut minkäänlaista vauhtia ja olo oli toivoton.

Eilen oli todella märkää, kumisaappaat ainoat oikeat jalkineet. Oton kulku oli luokatonta, joten pissalenkkeihin liikkumiset jäi. Tänään aamulenkki loi jo uskoa parempaan. Ja puoliltapäivin pääsimme koulutuslenkille. Koira vaadittiin liikkumaan niin hiekalla kuin lätäköissäkin. Järvilätäköt toki sai kiertää, mutta maleksimaan ei saanut jäädä yhtään. Koiralla heilui häntä korkealla koko lenkin ajan, vaikka Otto joutui kulkemaan sellaisista paikoista mitä inhoaa. Koiraa tietysti kehuttiin aina onnistumisen jälkeen. Liikkumiseen käytettiin kyynärvarsilukitusta, hihnasta nyppäsyjä, valjaiden helistelyä yms. Ei siis mitään koiraa satuttavaa. Äänenkäyttö oli myös tärkeässä roolissa. Mitä enemmän vaadittiin sitä enemmän kehuttiin. Ja minun on muistettava aina etten lähde ohjaamaan koiraa vaan pistän sen liikkeelle käskyin, kenties valjaita nostaen. Oton jumitteluiden myötä monesti ajaudun liian eteen koiraa nähden ja silloin väännän valjaista, jota ei saa tapahtua. Sama ylityksissä, koira liikkeelle ja sitten minä. Ette usko miten hyvältä tuntui kun koira alkoi tajuta, että nyt mennään eikä meinata, silti häntä heilui ja kaikilla oli hyvä olla. Samalla minulle opin paikka siitä, että voin olla napakampi ja vaativampi, Otto ei mene rikki siitä. Tuntuu vain piristyvän 😀

Ongelmat ei varmasti ole taltutettu kahdella koulutuslenkillä. Edellinen oli jo toissalauantaina. Otto varmasti kokeilee jatkossa minua missä se aita nyt olisikaan matalimmillaan, mutta minun on oltava vaan tiukkana, niin tiukkana ja vaativana kuin vaan yksikseni liikenteessä voin ja uskallan ilman, että aiheutan vaaratilanteita. Ja lisäkoulutuslenkkejä tullaan varmasti tekemään tämän kevättalven mittaan.

Maanantaina ja eilen minusta tuntui, että ei meidän koirakkous kestä kauaa, että ei tästä vaan tule mitään. Surin jo kaikki mahdollisuudet. Tänään jaksan taas uskoa parempaan huomiseen. Soitto heti koululle kun tökkii ja sitten taas treenataan. Ja treenaan itekseni ja aina kun mukanani on joku näkevä, joutunee peesaushommiin 😀 Että kyllä vielä taisto jatkuu, jotta perjantaina neljä vuotta täyttävä Otto on luonani vielä vuosienkin päästä. Tämä kaikki kertoo vaan siitä, että joskus opaskoirakoksi kasvamisen eteen joutuu tekemään helkkaristi työtä, joskus se kestää pidempään, joskus on vaikeaa jne. Mutta kun se työ alkaa palkita, onnella ja hymyllä ei rajoja! Onneksi Suomessa on myös huippuammattitaitoisia kouluttajia, jotka auttavat meitä koirakoita.

Julkaistu

Viimeinen vuoro

Eilen Suklaafestareiden jälkeen matkasimme teatteriin. Tosin paikka ei vaikuttanut millään tasolla teatterilta, keskellä teollisuusaluetta, ja kun ovesta astui sisälle vasten kasvoja iski voimakas työhallin tuoksu. Joko nyt Viimeinen vuoro alkaa? No ei sentäs. Odottelimme esityksen alkamista kaikuisassa hallissa. Olisi hyvin voinut olla metrotunneli. Vielä kun junaradan liikenne kuului läheltä ja selvästi. Hajumailma sopi myös tunnelmaan. Katsojat saivat silmälaput, jotka laitettiin silmien peitoksi ennen teatteritilaan siirtymistä. Ihmiset ohjattiin paikoilleen sen mukaan oliko pelkääjän vai ei pelkääjän paikalle ostanut lipun.

Matka saattoi alkaa. Kuulimme metron äänet, kuulutukset, ihmisten puheensorinaa jne. Hiljalleen alkoi tapahtumaan. Vartijat keskustella ja ennättipä kyytiin kovaääninen asiakaskin. Tilanne kiristyi ja vartioille riitti puuhaa kunnes… alkoi tapahtumaan outoja asioita. Metro pysähtyi ja paniikki levisi. Kylmä ilmavirta pyyhki kasvoillamme, hajut vaihtelivat ja vartioiden hätä suuri. Alkoi tapahtumaketju, jonka jokaisen on koettava itse ja luotava oma käsityksensä siitä. Paljon pelkoa, kauhua, hätää, mutta mitä sitten??? Kuumaa ilmaa, kolinaa, laulua, kosketuksia jne. Lopulta kuitenkin matka jatkuu ja pääteasemalle päästään. Metrossa täysi hiljaisuus kunnes kuulemme ”esitys on päättynyt”. Hitaasti yleisö herää todellisuuteen, alkaa jutella kokemuksestaan. En ole aiemmin ollut teatterissa missä yleisö ei taputtanut. Ja taputtamattomuus ei varmasti johtunut siitä etteikö esityksestä oltaisi pidetty, ehkä kokemus oli niin voimakas ja hämmentäväkin, ettei metromatkan päätyttyä tuntunut oikealta taputtaa. Hieno esitys, upeat äänitehosteet, onnistunut toteutus. Itse istuin ei pelkääjän paikalla, joten sain esityksen aikana kosketuksia ja kokea jotain märkää… Suosittelen ehdottomasti mennä kokemaan teatteri Tuikkeen esitys Viimeinen vuoro. Käsittääkseni tällä hetkellä liput on loppuun myyty, mutta jos tulee lisänäytöksiä, tarttukaa tilaisuuteen. Heillä on menossa myös toinen esitys Tulitikkutyttö, jota on valtavasti kehuttu. Itse en ole sitä kokenut, mutta koen mielelläni, jos saan kaverin teatteriin. Ja jos haluat lukea esityksestä toisenkin blogikirjoituksen käy lukemassa: http://riikkahanninen.blogspot.fi/2014/10/aistikauhua-silmat-peitettyna.html

Itse koin esityksen kuten sokeana äänimailman muutoinkin. Minusta olisi kiva kuulla täysin näkevän henkilön teatterikokemuksesta silmät peitettynä pimeässä tilassa. Miltä tuntuu kun yksi aisteista on pois ja muilla koetaan vahvemmin.

Julkaistu

Positiivisia ryhmäliikuntakokemuksia

Ennusteet rankkasateista ja myrskyn jäämistä sai aikaan ratsastuksen perumisen tältä päivältä. Ajatus ratsastustunnista kaatosateessa, kovassa tuulessa ja muutaman asteen lämmössä ei houkutellut. Niin pajoa ratsastamisesta en tykkää ja taispa mukavuustekijätkin astua kuvaan. Tuossa säässä raha olisi mennyt täysin hukkaan, joten naatitaan nyt kirkasvalosta, yrttiteestä ja parista palaa suklaata. Samalla on kiva kirjoittaa kahdesta upeasta treeni-illasta torstailta ja perjantailta. Eilinen meni I love me-messuilla, joten ehkäpä rauhallinen relapäivä tekee välillä hyvää. Huomenna mennään taas!!! Yes! Aamulla on eka pt-treeni Jannan kanssa! Mä jo niin odotan ja melkein olen pakannut kamat kassiin :DD

Torstain liikkumistaito/reittiharjoittelu Vidaan peruuntui ohjaajan sairastuttua. Onneksi saatiin kuitenkin uusi aika sovittua seuraavalle aamulle. Aamuasiakkaan jälkeen oli hyvää aikaa siivota vaatekaappiaan ja laajentaa avustajan sijaisen etsintää. Pakkasimpa treenikassinkin jo yhden pintaan, vaikka vasta neljän jälkeen lähdin kohden Espoota Isonomenan Fressiä, jonne kaverini osallistuttuaan tyytyväisyyskyselyyn sai minulle ilmaistreenikerran. Päätimme kokeilla ohjattua kahvakuulaa ja polkea spinningtunnin. Ja kyllähän minua se kahvakuula vähän jännitti, vaikka avokin ohjauksessa olenkin kuulaa heilutellut. Ehkäpä syyslomien takia väkeä oli aika vähän. Puolen tunnin treeni tehtiin toiminnallisen harjoittelun alueella Laurin ohjauksessa. Ensiksi käytiin treenin aikana tehtävät liikkeet läpi ja lämmiteltiin. 20 min jäi varsinaiseen harjoitukseen. Yleensä kuulemma lämmittelyä ei alussa ole, ajatuksena ilmeisesti on, että väki tulee tunnille jo kropat lämpiminä. Minulle tuo lämmittely ja liikkeiden läpikäynti oli hyvä ensikertalaisena.

Tehtävät liikkeet olivat hauis/pystypunnerrus, askelkyykky, 45 sek. pito, kulmasoutu ja kahden käden heilautus. Tavoitteena neljä kierrosta 10 kerran toistoin 20 min ajassa. Itse pääsin kolme kierrosta ja neljänneltä ekan liikkeen. Oli kiva huomata Laurin kiertävän treenaajien luona ohjaten ja itsekin sain häneltä neuvot miten korjata liikettä paremmaksi. Hän uskalsi tulla lähelle ja koskea, joka ei aina ole itsestään selvää. Askelkyykyt tein ilman kuulaa. Tasapainoni on vähän mikä on ja koipeni onnettomat, joten ilman kuulaakin sain jalat kipeiksi. Huomautuksia sain, kuten odotinkin liian lyhyestä askeleesta ja selän taittumisesta. Kierros kierrokselta tasapaino parani ja askelkin piteni ja selkä pysyi paremmin suorassa. MAHTAVAA! Kulmasoudussa vedin ehkä hivenen liikaa ylös kun liike riitti lonkan sivustalle. Hauis/kulmasoutu-liike sujui yllättävänkin kivuttomasti. Ollaan sitä joskus avokin kanssa väännetty ja väännetty ja jotenkin en ole osannut jatkaa oikein hauiskäännöstä ylös, mutta nyt se onnistui. Ilmeisesti kuukausien makustelu alitajunnassa on tehnyt tehtävänsä :DD

Tuossa 45 sekunnin pidossa oltiin selinmakuulla, nostettiin ylävartalo/kädet ylös sekä jalat alaselän jäädessä tiukasti lattiaan. Vatsalihakset töihin ja pito! Yllätyin miten helposti jaksoin pitää itseni asennossa. Kahden käden heilautus olikin tuttua tutumpi ja siihen ei tullut korjauksia. Käsiliikkeessä minulla oli kuuden kulmasoudussa kahdeksan ja heilautuksessa 12 kilon kuulat. Heilautuksissa olisi mennyt varmasti painavempikin kuten kulmasoudussa. Ajattelin kuitenkin olevan parempi tutustua hommaan rauhassa ja totutella ryhmäliikkumiseen. Ja kyllä hiki tuli näinkin. Olihan vielä edessä 75 min spinning. Jälkikäteen on helppo todeta, että onneksi pidättäydyin noissa kuulissa, sillä Riian ohjauksessa otettiin kyllä mehut irti tästä akasta ja varmaan muistakin treenaajista.

Riialla oli superhyvät musiikit. Tunnilla oli kolme työosuutta, Aloitettiin kahden biisin lämmittelyllä, jonka jälkeen neljän biisin työosuus. Ajettiin mäkeä istuen, seisten, poljettiin satulasta vastatuuleen, poljettiin nopeampaan tempoon mäkivastuksella jne. En pysty enään muistamaan mitä tapahtui missäkin biisissä 🙁 Pienen palautuksen jälkeen homma jatkui viiden biisin työosuudella. Kolmas työosuus alkoi 7 min kappaleella, jossa jokainen ajoi oman halunsa mukaan joko seisten tai istuen. Ajatuksena oli, että ajettiin mäkeä ja että vastusta lisäiltäisiin matkan varrella. Riia kellottii kohdat 5, 4, 3 2.30, 2, 1.30 1 min ja 30 sek. Näissä kohdin ”ehdotti” myös vastuksen lisäyksiä”. Vielä oli jäljellä pari biisiä ja hiki virtasi, syke sykki korkealla, elimistö nautti! Jossain vaiheessa huomasin haaveilevani jostakin palautusjuomasta ja syömisestä :DD Ja olihan kotimatkalle ostettava protskujuoma sekä patukka 🙂 Riian tapa miellytti minua. Innostava, mutta ei liikaa höpöttävä tekopirteilijä vaan hyvä ohjaustyyli. Positiivinen, reipas, napakka, vaativa! Ei voi sanoa muuta kuin KIITOS!!!

Kotiin matkasi väsynyt mutta hyvinkin onnellinen nainen. Olin kokenut upean treeni-illan. Saanut hienon kokemuksen ryhmäliikuntatunnista ja nauttinut spinningin ihanuudesta. Olin aikaslailla valmista kauraa pehkuun!

Perjantaiaamuna aurinko ja kuiva keli, joten Otto opasteli Vidaan mukavasti saaden ovella herkkupalan :DD Meno oli aivan erilaista kuin tiistaina ja nyt reittikin hahmottui minunkin mieleeni paremmin, yes! Paluussa Otto vähän haahuili, joten huomenna vielä katsotaan tilannetta, ja huomenna kiusanamme taitaa taas olla sadepäivän jälkeiset lätäköt ja märkyydet. Huomisaamun aloitankin liikkumistaidon ohjauksella Vidaan, ja nyt harjoitellaan myös sisätilat. Ja kun ohjaaja on mukanani en ainakaan myöhästy haahuilun tai lätäköiden takia Jannan tapaamisesta. Koska liikkumistaidon ohjaajan työpiste ei ole kaukana, hän hurauttaa treenini jälkeen paikalle ja katsotaan miten kotiin paluu onnistuu. Onnistuuko paremmin kun paikassa ollaan tovi oltu. Otolla on nimittäin vähän takkuista samoja jälkiä pitkin paluut, jos paluu tapahtuu välittömästi päätepisteeseen saapumisen jälkeen.

Perjantainen reittiharjoittelu meni kuitenkin huomattavasti tiistaita paremmin, joten saatoin lähteä avustajani kanssa iloisin mielin ruokakauppaan maanantaita odotellen. Sitä ennen oli kuitenkin edessä perjantai-illan pumppi ja syvävenyttely Miisan ohjauksessa Vidassa. Etenkin pumppi tuntui jännittävältä ja kaverini Marin kanssa välineistöä kerätessämme tunnin alussa melkeinpä hirvitti :DD Kaksi eri painoista tankoa, käsipainot, kahvakuula, steppilauta, matto. Lämmittely alkoi kahvakuulalla kauppakassiotteella. Tunnin aikana tapahtui niin paljon etten millään pysty käymään sitä liike liikkeeltä läpi ja en aina ehkä kaikkea ihan ymmärtänytkään oikein. Varsinainen treeni alkoi joka tapauksessa meikäläisen murheenkryyneillä kyykyillä. Olihan koivet jo ennestään kipeät. Minulle oli outoja liikkeissä olevat kahden, kolmen ja neljän kerran pidot niin ylös kuin alaskin mentäessä. Uskon kuitenkin, että jos pumpissa käy säännöllisesti liikerytmityksen oppii eikä se enään tunnu niin oudolta. Logiikka ei kuitenkaan ihan täysin ekalla kerralla avautunut. Ehkä se johtui siitäkin, että jouduin ylipäätään keskittymään niin paljon siihen, että ylipäänsä ymmärrän mitä milloinkin tehdään. Ei siinä ehtinyt miettiä biisijakoja tms. Miisa kävi välillä luonani näyttämässä joitain juttuja ja se tietysti helpotti treenausta eikä Marinkaan panosta neuvomisessa sovi unohtaa. Kivaa oli ja hauska treenimuoto pumppikin. Toisaalta hieroja-minä vähän pohtii miten järkevää tuollainen pumppailu on. Olen tavannut työssäni monta asiakasta, jotka ovat jäätävässä jumissa käytyään pumpissa monta kertaa viikossa. On oikeasti todella tärkeää, että liikkeet tekee oikein, ja että oppii tekemään ne myös siten, että ei jännitä yläkroppaansa. Pumppi ei voi olla ainoa liikuntamuoto, jota tekee monta kertaa viikossa. Kerta kaksi liikkeet oikein tehtynä on varmasti ok. En toki ole mikään liikunnan ammattilainen ja omakohtaiset kokemuksetkin treenimuodosta vähäiset. Oli kuitenkin upeaa kokea pumppi ihan itsekin ja näin voi asiakkaitaankin ymmärtää paremmin. Ehkä tuo 4-5 kertaa viikossa pumpissa käynti-villitys on tosin vähän laimentunut, ainakin omia asiakkaitani ajatellen. Mutta, kyllä minä toisenkin kerran voin pumppiin lähteä. En toistaseks ehkä ilman kaveria, mutta kaverin kanssa joo, joten koskas Mari mennään treenaamaan?

Syvävenyttelyssä Miisalla oli todella hyviä venytyksiä ja mielestäni ilmaisi hyvin mitä milloinkin oli tarkoitus tehdä. Ohjatessa on tärkeää, että sanoo selkeästi mitä milläkin jalalla tai kädellä tehdään. Silloin sokkonakin pysyy hyvin kärryillä. Taisi olla yksi venytys, jossa Miisa kävi ohjaamasa minut oikeaan asentoon. Muuten pärjäsin hänen sanallisen ilmaisunsa ohjaamana. Venyttelytunneilla kävin säännöllisesti maanantai-iltaisin loka06-maalis07 aikavälillä ja siksi en venyttelytuntia jänittänytkään etukäteen. Arvatkaa vaan tekikö kipeiden lihojensa venyttäminen hyvää??? Suutarin lapsi on totisesti ne kenkänsä hävittänyt, joten tuonnekin on syytä hipsiä uudestaan!

Olen katsellut alkavan viikon kalenteria ja torstaina Vidalla olisi spinning ja pilates, jotka minua houkuttaisi. Saa nähdä uskaltaudunko yksikseni matkaan ja tunneille mukaan. Kun tämän tänne kirjoitan, ehkä se tuo lisärohkeutta. Myös lauantain spinnuun ehtisin eikä tuolle perjantaillekaan sovittuja menoja ole 😀 Tosin valuvikapäivätkin häämöttää ja silloin kaksi-kolme päivää menee ilman kovaa rasitusta, VALITETTAVASTI! Joka tapauksessa huomenna aloitetaan Jannan kanssa, Yes Yes ja vielä kerran YES!!!

Mutta isot kiitokset treeniseurasta Saana ja Mari sekä teille ohjaajille ohjauksesta Lauri, Riia ja Miisa!

Ps: Nyt myös blogillani oma Facebook-sivu Endorfiinista voimaa, käy tykkäämässä!

Julkaistu

Reittiharjoittelua Vidaan

Tätä päivää olen odottanut siitä hetkestä kun Jannan kanssa sovimme projektistamme, sillä treenaus hänen ohjauksessaan Vidassa ei onnistuisi ilman, että opimme Oton kanssa reitin Vidaan ja takaisin kotiin. Liikkumistaidon ohjaus osui sateiseen päivään ja teiden varsilla riitti vesilätäkkö poikineen. Otto inhoaa niitä varvasvälikarvojaan myöden, työmotivaatio aikalailla nollassa. Pieniä pätkiä koira kulki kohtuullista vauhtia, mutta pääosin kulku oli matelua. On todella vaikeaa liikkua ylihitaasti kulkevan koiran kanssa. Väkisinkin ite välillä menee askeleen edemmäksi milloin koira ei mahdu edes työskentelemään. Ja kun tahtomattanikin ohjailen koiraa ja mahdollisesti vielä huomaamattani käännän rintamasuuntaa, eksyminen on valmis. Kun koira kulkee reippaasti ja veto on sopiva, koiraan on hyvä tuntuma ja liikkeellä olo pitää myös minut paremmin kartalla eikä touhu mene haahuamiseksi.

Valitsimme rauhallisemman reittivaihtoehdon, joka menee radan vartta pitkin, josta laskeudutaan asematunneliin ja sieltä kohden Vidaa. Kaverin kanssa käydessämme Vidassa tutustumassa kuljimme ison parkkialueen/aukion läpi, mutta liikkumistaidon ohjaaja piti sitä vaihtoehtoa vaarallisena, joten kiersimme teitä pitkin, eikä reitti kovin hankalalta vaikuttanut. Reittiin saisin vaan vielä paljon paremman tuntuman Oton opastaessa reippaammin. Puhuimmekin asiasta paljon ja ohjaaja lupasi viedä viestiä asiasta Oton kouluttajalle. Hänet tapaankin parin viikon päästä olevalla täydennyskoulutuskurssilla. Toivottavasti silloinkin on paljon lätäköitä ja märkää, jotta päästään ongelmaan huolella paneutumaan.

Vidassa piipahdimme vain eteisessä. Torstain harjoittelukerralla opetellaan myös sisätiloja ja katsotaan paikka missä Otto minua odottelee treenaukseni ajan. Torstaille ei ole luvattu sadettakaan, joten… ehkä reitti sujuu paremmin.

Tuolloin ostan myös Vidaan 10-kerran kortin. Siitä se sitten käynnistyy! Yes! Olen aivan huippuinnoissani, vaikka Oton kanssa reitti vielä vähän arveluttaakin ja mietinkin kuinkakohan paljon aikaa matkaan minun on varattava maanantaina. Olemme nimittäin sopineet maanantaiaamulle Jannan kanssa treffit, yes!!! Enkä todellakaan halua myöhästyä, en halua treeniajastani hukata haahuiluun Oton kanssa, sorry vaan rakas opaskoirani mun!!! Lisäks kaverini kyseli mua treenaamaan kanssaan perjantaina. Ehdotti pumppia ja syvävenyttelyä. En ole pumpissa aiemmin ollutkaan, joten jännittävää. Tiedän kuitenkin useammankin sokeankin tunneilla käyneen, joten varmasti parin kerran jälkeen homma sujuu. Tokihan se auttaa, jos ohjaaja osaa verbaalisesti toimia hyvin liikkeitä opastaessaan. Katsotaan miten käy, uskaltaudunko. Nyt uskon uskaltavani.

Mulla taitaa olla vähän ”kaikki tai ei mitään”-meininki, sillä jo lähes kuukausi sitten sovin tuttavani kanssa meneväni hänen kotisalilleen torstaina kahvakuula- ja spinningtunneille. Kahvakuulaa olen kotona heilutellut, mutta en koskaan ole ollut ohjatulla tunnilla. En totisesti ota kuitenkaan stressiä miten pärjään. Yritän nyt olla vain rohkea ja kokeilla eri ryhmäliikuntamuotojakin. Osa ehkä jää elämääni, osa ei. Osaan tykästyn, osaan en. Jos en kokeile, en koskaan saa tietää miten tunneilla pärjään. Jos en ole rohkea, en koe upeita hetkiä liikunnan parissa. On vaan uskallettava, vaikka jokin tuolla jossain syvällä sisälläni piipittääkin ja yrittää luoda epävarmaa mielialaa. Tiedän kuitenkin, että moni muukin jännittää ryhmäliikuntatunteja kuka mistäkin syystä. Sokeuteni on se minun suurin jännityksen aiheuttaja. Minä en häpeä vartaloa, vaikka en ole hoikka, ja vaikka haluan kropassa tapahtuvan kiinteytymistä, voimaantumista ja sivutuotteena laihtuvan. En voi sanoa häpeäväni vammaanikaan, mutta kait vaan toivoisin siitä olevan haittaa mahdollisimman vähän muille, että en häiriköi haahuilullani muiden treenihetkeä, en olisi vaivaksi, että selviytyisin itsenäisesti. Toisaalta jokainen meistä tarvitsee joskus apua jossakin asiassa eikä siinä ole mitään pahaa. Jokainen haluaa tulla loppujenlopulta autetuksi ja toivottavasti myös mahdollisimman moni haluaa myös itse auttaa. ”apua saa se joka tajuaa sitä myös antaa”(ehkä ei sana sanalta mennyt oikein) – sanotaan laulussakin. Jos saan joltakin apua sitä tarvitessani ihan taatusti autan itse myös aina kun voin.

Tottakai minua jännittää myös maanantai, miten treenaus Jannan ohjauksessa lähtee käyntiin, löydänkö Oton kanssa Vidaan, osaanko varmasti pukuhuoneeseen, alasalille jne. Ei siis riitä, että jännitän treeniasioita, minun ”pitää” jännittää jo matkaa treenaamaan. HAUSKAA!!! Ja kun viikkoja vierähtää, kenties tämäkin postaus tuntuu vähintäänkin nololta tai huvittavalta – ainakin toivon niin. Mutta nyt ja tässä olen innoissani, suorastaan täpinöissäni, olen myös jännittynyt, ehkä vähän epävarma, mutta tätä mahdollisuutta en halua missata. Olen ottanut askeleen kohden unelmaa ja aion ottaa sen toisen ja kolmannenkin. Ja kun askeleet on otettu voikin asettaa niitä treenitavoitteita, mutta Jannan kanssa aloitellaan projekti maanantaina, sitä ennen käyn rohkeasti ryhmäliikkumaan ja nauttimaan spinnintunnin huumasta, joten hyvällä tiellä ollaan!

Julkaistu

Unelmastako totta? – treenausta Personal Trainerin kanssa

En tiedä miksi kirjoitin, mutta kirjoitin Facebookin Korso-ryhmään
”Kävin perjantaina tutustumassa Kuntokeskus Vidaan ja pidin kovasti sen ilmapiiristä ja treenaukseni ajaksi opaskoirallenikin paikka löytyisi missä siitä ei muille asiakkaille olisi haittaa. Minua kuitenkin ”ujostuttaa”, jännittää ehkä eniten sokeuteni vuoksi aloittaa treenaaminen salilla. Intohimoni on spinning, koska siinä on laji, jossa sokkonakin voi revitellä täysillä ilman turvallisuusriskejä. Nyt vain pitäisi voittaa arkailuni ja opetella reitti opaskoiran kanssa Vidaan, harjoitella sisätiloissa kulkemaan ja hankkia kortti, jotta unelmasta tulisi totta. Että jonain päivänä ehkä siellä haahuaa valkoisen kepin kanssa arkautensa voittanut – toivotaan niin!”
Ehkä kaipasin rohkaisua ja monesti kun kertoo arkailevansa, se jo helpottaa. Ja ehkä myös persaukselle potkaisemista etten vain jäisi unelmoimaan. Ja sain mitä tilasin, yes! Totuuden nimessä eteeni avautui vastustamaton mahdollisuus.

Kirjoitukseni näki Personal Trainer Janna Saren, joka on pt-yrittäjä, tekee ohjauksia mm. Korson Vidassa. Hän kirjoitti minulle ja sovimme tapaamisesta. Jannan koulutus liikunnanohjaaja AMK Haaga-Helia (Vierumäen liikuntainstituutti ja viimeisen vuoden suuntautumisopinnot kunto- ja terveysliikunta). Opintojen jälkeen hän on lisäkouluttautunut erilaisin lyhyemmin koulutuksin. Hänellä on kilpaurheilijatausta lajina koripallo ja mukaan on mahtunut myös judoa ja jujutsua. Omien sanojensa mukaan hän haluaa auttaa muita liikunnan pariin, madaltamaan kynnystä liikunnan/treenaamisen aloittamiseen ja siksipä mekin istahdimme nokat vastakkain juttelemaan.

Olen lukenut jonkin verran blogeista pt-kokemuksia ja salaa itsekin haaveillut sellaisesta mahdollisuudesta. Asialle en koskaan ole kuitenkaan tehnyt mitään. Ollessani jäsenenä eräässä ketjussa 2004-2010 minulla oli ns. omaohjaaja, jonka kanssa käytiin kuntosaliohjelma läpi kerran pari, mutta ohjatusti treenamista se ei ollut. Pääasiassa loppuaikoina kävinkin salilla lähinnä spinningtunneilla. Ja tuolloin en varmasti edes juuri mitään pt-touhusta tiennytkään. Ja vaikka olisin tiennyt kukkaron nyörit olis pysynyt tiukalla. Vasta viime vuosina pt-asia on tullut minulle tutummaksi ja salainen haave päästä itsekin harjoittelemaan ohjatusti on herännyt. Hyvä ystäväni aloitti omat pt-treeninsä vuoden alusta ja ilolla olen lukenut hänen hehkutuksiaan treenien tuomasta hyvästä olosta ja ehkä ihan pikkuisen kadehtinutkin hyväntahtoisesti.

Eli voinko sanoa ei?
Vaikka minua jännittää miten salilla kanssatreenaajat suhtautuvat minuun, miten pärjään salilla, törmäilenkö tuntemattomiin ihmisiin jne. Ja jos ja kun aloitan Vidassa saliharjoittelun, haluan osallistua ryhmäliikuntatunneille. Miten ohjaajat suhtautuvat minuun, onko treenissä mitään mahiksia pysyä mukana, olenko liian kömpelö. Mitä jos huitasen vahingossa tai astun varpaille?
Niin, pelottaahan tuo kaikki, mutta… voiko arkuuden voittaa? Minua pidetään rohkeana ja kaitpa sitä pääsääntöisesti olenkin, joten miksi nyt jänistäisin?
Miksi minulla ei olisi yhtälaiset oikeudet harjoitteluun kuin kellä muulla tahansa, vaikka yksi aisti on pois. En tokikaan aio änkeä itseäni nopeatempoisille tunneille, tai tunneille missä on vaikeita askelkuvioita tms.
Olenhan vuosia sitten käynyt venyttelytunneilla, spinningissä ja pilateksessa. Olen kotona jonkin verran heilunut kahvakuulan kanssa, joten olisiko mahdotonta ottaa mukaan repertuaariin esim. kahvakuulatunti…

Näitä olen paljon pohtinut ja sisälläni kuplii innostus. Sydämestäni toivon tästä syntyvän jotain hienoa niin minulle kuin Jannallekin. Ehkä Janna pystyy kanssani kehittämään jotain osa-aluetta ammatissaan. Nyt hän joutuu todella miettimään miten liikkeet selittää minulle eikä kosketukselta välty. Kädestä pitäen ohjaamista tulee varmasti enemmän, mutta Jannalle koskettaminen ei ole vierasta, joten tästä on hyvä lähteä eteenpäin.

Olemme sopineet, että kirjoitan täällä blogissa projektistamme iloineen ja suruineen. Toivomme tällä tarinalla muidenkin rohkaistuvan lähtemään liikkumaan jostain rajoitteesta/hidasteesta huolimatta oli se sitten jokin vamma, sairaus, ongelma. Liikkua voi kuntosalilla ja muutenkin vaikka näkö puuttuisi, vaikka sairastaisit diabetesta, tai kärsisit polviongelmista tms. Liikunta kuuluu kaikille ja oikealla ohjauksella meistä jokainen voi siitä saada entistä enemmän irti. Tällä esimerkillämme haluamme rohkaista muitakin. Minä olen tarttumassa mörköä sarvista Jannan avulla ja samalla pääsen toteuttamaan unelmaani. En ole ehkä edes tajunnut millainen mörkö sokkona yleisellä salilla touhuaminen on ominpäin. Tämän projektin aikana toivon itseluottamukseni kasvavan, rohkeuteni lisääntyvän. Enkä ehkä ole edes oikein tiennyt kuinka paljon olen tätä halunnut.

Alkuvaiheessa olemme sopineet 5-10 kerran treenisatsista, jonka jälkeen katsomme miten homma jatkuu. Minulle on iso yllätys, että Janna ei halua rahallista korvausta. Hänelle tärkeämpää tuntuu olevan auttamisen ilo ja sen tuoma palkkio, sekä näkyvyyden kautta joidenkin muidenkin innostuminen liikunnasta jostakin haasteesta huolimatta. Ja tuohon toiveeseen on toki helppoa yhtyä. Ja jotta ette pitäisi minua hyväksikäyttäjänä Jannan suhteen, haluan mainita myös, että olen valmis korvaamaan hänelle myös rahallisesti jatkossa.

Kotoa on n. kilsan matka Vidaan, ja nyt onkin tarve opetella reitti Oton kanssa mahdollisimman pian. Kirjoitinkin liikkumistaidon ohjaajalle asiasta ja eräälle peesarille, joten jospa reittiharjoittelu päästäisiin aloittamaan mahd. pian, voisin ostaa treenikortin Vidaan ja aloittaa yhteistyön Jannan kanssa ja siinä samalla livahtaa spinnutunneille.

Julkaistu

”Sokkotreffit”

Täälläkohtaavat näkövammaiset, jotka kaipaavat kaveria tapahtumiin, liikkumaan kanssaan, shoppailuavuksi tms, sekä te arvokkaat vapaaehtoiset, jotka haluatte olla silloin tällöin kaverina ja apuna näkövammaiselle. Ryhmään voivat liittyä kaikki halukkaat ympäri Suomen ja toivottavasti täällä syntyy mukavia treffejä erilaisiin tapahtumiin tai yhteisiin liikuntahetkiin.

Ryhmässä olo ei velvoitamihinkään, mutta toki toivomme silloin tällöin huhuiluihin reakoimista Jokainen osallistuu oman jaksamisensa ja aikansa sallimissa rajoissa.
Jaathan tietoa ryhmästä näkövammaisille ystävillesi sekä heille, jotka voisivat tällaisesta kohtaamispaikasta kiinnostua.

Idea ryhmän perustamiseen syntyi huhuiltuani jälleen kerran Facebookissa kaveria ajelemaan tandemilla kanssani. En varmasti ole yksin enkä ainoa näkövammainen, joka tarvitsee aika-ajoin kaveria liikkumaan kanssani tai oppaaksi johonkin tapahtumaan. Kyseltyäni nimiehdotuksia ja olisiko ryhmälle tarvetta päätin kokeilla. Perustin ryhmän tiistaina ja tätä kirjoittaessani jäseniä siellä on 70 ympäri Suomen, joten ehkäpä tälle oli oikeasti tilausta. Sydämestäni toivon, että ryhmästä olisi iloa kaikille osapuolille niin näkövammaisille kuin vapaaehtoisillekin.

Ryhmän Nimi herätti keskustelua. Jotkut kokivat nimen olevan treffipalstalle suuntava antaen ymmärtää haussa olevan deittiseuraa tms. Jotkut arvelivat, että etenkin näkeviä ryhmän nimi johtaa harhaan. Nimen puolesta puhujiakin riitti, joten toistaiseksi näillä mennään. Mielestäni ryhmän idea on nimenomaan voida tutustua uusiin ihmisiin, kaverustua ja lähteä liikkeelle yhdessä kaveripohjalta, ei niinkään ajatuksella ”ulkoilutan vammaista”. Ja jokainen osallistuu, kaverustuu just sen verran mitä haluaa.>br>
Kommentointiin myös, että henkilökohtaiset avustajat ovat sitä varten ja että heitä pitäisi arvostaa enemmän. Arvostan todella henkilökohtaisia avustajia paljon ja heidän palkkansa on surkea. Näinä aikoina ei kuitenkaan palkkaukseen varmastikaan ole luvassa parannuksia nykyisissä talousahdingoissa missä monet kunnat ja kaupungit ovat. Ja tunteja ei välttämättä myönnetä niin paljoa, että avustajan työtunnit riittäisi harrastuksiin, tapahtumiin, kauppa- ja muiden tärkeiden asioiden hoitamiseen ja niissä avustamiseen. Siksi perustin ryhmän, jotta mahdollisimman monella olisi mahdollisuus osallistua ja harrastaa entistä enemmän, ilman avustajatuntirajoituksia. No aika näyttää lähteekö ryhnä ”lentoon” vai ei ja millaiseksi se muodostuu. Toivon parasta ja toivon sinun jakavan ryhmästä tietoa kaikille mahdollisille henkilöille, jotka voisivat asiasta innostua, tai jotka haluaisivat ainakin kokeilla tälläista toimintaa.

Ps: Näköjään linkkitys ei toimi tässäkään postauksessa, joten ryhmään linkki on: https://m.facebook.com/groups/748909198486199

Ps: Terkut mökiltä takan lämmöstä. Ulkona hirmu kylmä tuuli ja mittari vaivoin 13 asteessa. Syksy tais tulla jo nyt…