Julkaistu

Lomalla

Viikot täällä mökillä on mennyt todella nopeaan eikä juurikaan aika ole käynyt pitkäksi. Loman teemoiksi ovat nousseet minulla käsityöt ja avokilla kivityöt. Kuten aikaisemmista postauksista huomaa myös luonto on ollut isossa roolissa. Sateisen kesän ehdottomia hyötyjä on luonnon voimakkaammat tuoksut ja se miten kaikki kasvavat rehevinä. Viileys on ollut vanhus Harmaakuonoa ajatellen helpottavaa, vaikka välillä koiran vointi on surua herättävä ja tietoisuus yhteisen ajan vähyydestä valtaa sydämen.

Juhannuksen jälkeisen lyhyen kaupunkipätkän jälkeen matkasin Oton kanssa mökille avokin ja Harmaakuonon seuratessa perässä seuraavana päivänä.

Kiiruhdin mökille pullottamaan raparperi-sitruunamehua, jota olen
aiemminkin
valmistanut.

Olen avokin ristinyt kivimieheksi, sillä niin innostunut hän on kivipuuhista. Kiviporaus on kovaäänistä puuhaa ja minusta aika sietämätöntä sen vuoksi. Viileinä päivinä ja ehkä vähän sateisinakin avokki on surruuttanut poraa ja muina päivinä kaivanut lapion ja rautakangen avulla pienempiä kiviä. Hän haluaa tasoittaa maata entisestään ja toisekseen ruohonleikkuri pysyy terästään ehjänä pidempään mitä vähemmän kiviä nurmen yhteydessä on. Ja ennenkaikkea avokki rakastaa ruummiillista työtä.

Viileydestä ja sateisuudesta huolimatta olemme voineet syödä yllättävän monia aterioita ulkona. Ollaan karaistuttu tai sitten on ollut hyvä tuuri 🙂 Tosin heinäkuun alussahan vietimme muutaman oikean hellepäivänkin, joten tacoillallinen pitkän kaavan mukaan oli upea kokemus.

Noina hellepäivinä uskaltauduttiin lampeenkin ilman saunaa päivällä ja jopa iltauinnillekin. Saimme ystäviä vierailulle, joten valmistin tarjolle kanasalaatin, siemen- ja perunarieskaa ja kahvihetkeen raparperipiirakkaa. Aika kului helteestä nauttien syöden ja uiden, kuulumisia vaihtaen. Viimeisen hellepäivän iltana istuimme avokin kanssa nuotiolla pitkään järkyttyen miten sää viileni hurjasti. Seuraavana päivänä saunoimme ja valitimme lampeen mennessämme kylmää tuulta. Tuntui syksyltä, joten kaupunkivisiitti ei oikeastaan haitannut. Minulla se jäi tosin yhden yön mittaiseksi. Aamupäivällä pari asiakasta ja paluu mökille äidin kanssa avokin jäädessä vielä pariksi päivää töitä tekemään.

Äidin kanssa aika kului vauhdilla. Iltaisin istuskelimme kuistilla sateelta suojassa minun tehdessä käsitöitä. Heti ekana iltana sain valmiiksi kolmiohuivin ja seuraavana aamuna jo päättelin valokranssin päällisen, jonka neuloin loppuun saatuani 10mm puikot katkenneiden tilalle. Toisena iltana aloitin ylös-alaisinneuleen toista hihaa. Laura joutui keväällä neulomani hihan purkamaan, koska se meni mönkään. Nyt sain tavatessamme purettuna työn takaisin. Äiti himoitsi puseroa sen valmistuttua kolmantena iltana. Hän haluaisi sen kuitenkin punasävyisenä. Minulla se on sinisävyinen. Jos löydän sopivat langat ehkäpä neulon äidille sellaisen. Toisena iltana saunoimme ja minä pulahdin kahdesti lammessa. Edelleen tuntui syksyiseltä.

Pihan yrttipenkit oli vallannut rikkaruohot. Keväällä ostettu multa epäilytti jo silloin äitiä ja avokkia. No se ei ole ollut ainakaan rikkaruohovapaata multaa. Yrttipenkkiin jäi ainoastaan ruohosipuli, herne ja persilja, muut meni poistoon. Eihän sen viidakon alla mikään kasvanut. Itse en oikein uskaltanut niitä repiä kun en ollut varma mitä sieltä revin. Ehkä olisi vain pitänyt olla rohkeampi, niin ei olisi yrttisato mennyt vituralleen. Äiti kitki myös kukkapenkkejä. Ja olihan meillä noina äidin vierailupäivinä kaksi projektia
kukkahaaste
ja
villiyrtit.

Avokki toi tullessaan siikaa, jota savustimme sähkösavustimessa. Äiti valmisti kanamunakastikkeen ja keitettiin uusia perunoita. Ateria oli todella herkullinen. Kastike sopi täydellisesti savukalan kanssa.

Äidin lähdettyä puolitoistaviikkoa sitten lauantaina avokki ryhtyi heti surruuttamaan kiviporaa 🙂 Äidin vierailun jälkeen ei vieraita ole ollutkaan. Avokki on huhkinut pihapuuhissa säiden niin salliessa. Iltojen ratoksi ollaan paistettu kahdesti vohveleita joista nautittu itse tehdyn omenahillon ja kermavaahdon kera. Ja tokihan sauna on lämmennyt muutaman kerran. Saunasta olemme rohkeasti menneet lampeen pulahtamaan, vaikka vesi on viilentynyt kertakerralta.

Kokkaamisen lisäksi olen kuluttanut aikaani käsitöiden parissa. Olen neulonut kaksi päällistä valokransseihin. Toinen päällisistä valmistui viime keskiviikkona ulkona tikuttaessa tunti toisensa perään. Oli ehdottomasti viime viikon lämpimin päivä. Avokin kanssa ei tullut edes perheriitaa kun paperilankavyyhti kerittiin. Toinen olikin jo valmiina kerällä.

Olen näiden päivien aikana tehnyt myös koruja. Valitettavasti kuva on vain yhdestä keskeneräisestä työstä. Herää varmasti kysymys miten valitsen värit/helmet. Olen käynyt helmikokoelmani avustajan kanssa läpi, merkannut pusseihin helmien värit ja jakanut yhteen sopivat värit omiin lokeroihinsa ja sitten sellaiset värit mitkä sopivat lähes kaiken kanssa omaan lokeroonsa. Myös vaikuttaa se miltä helmirytmitys omaan käteeni tuntuu. Olen tähän mennessä tehnyt kaksi kaula- ja kaksi rannekorua. Olen erittäin innokas kuulemaan näkevien kommentteja sommitteluista.

Sateisena torstaina aloitin
Nurmilintu-huivin. Minulle tuotti suurta päänvaivaa miten neulotaan ensiksi silmukka etureunastaan ja sitten takareunastaan. En osaa hahmottaa mikä on etureuna ja mikä takareuna ja vaikuttaako siihen vasenkätisyyteni. Facebookissa asiaa moni ihana ihminen yritti selittää ja lopputuloksena ehkä ymmärsin, mutta en edelleenkään ole ihan varma neulonko oikein vai juuri päinvastoin :D:D Käsissä neulejälki tuntui kuitenkin hyvältä, joten jatkoin kohti ensinmmäistä pitsiraitaa. Pidin pari päivää työstä taukoa ja tänään menin aurinkoon pitsikuviota vääntämään. Ensinmmäinen kerros onnistui, toisella ei enään silmukkaluku täsmännyt ja kolmannella luovutin. Kuvio menee persiilleen, joten purkuun. Taas kerran minulle selitettiin kuvion tekoa Facebookissa ja luulin ymmärtäneeni, mutta jokin menee mönkään. Laskin silmukat kolmen kerroksen junälkeen, niitä oli 85 kun 18 kerroksen jälkeen pitäisi olla 88… Kyllä mua harmittaa! On pakko malttaa odottaa, että joku neuvoo paikanpäällä ja katsoo homman menevän oikein. Huomiselle luvattu varsin sateista säätä, joten aloitin toisen huivin, jonka ohjeen koneeltani löysin. Saa nähdä riittääkö taitoni siihen. Nimimerkki TURHAUTUNUT.

Lomalla ei ole tapahtunut mitään järisyttävää ja varmaan osaksi vaikuttaa vähän tylsältäkin, mutta ei meillä tylsää ole ollut. Ollaan saatu nauttia luonnosta ja kiireettömästä tekemisestä. Liikunta on jäänyt joihinkin lyhyisiin kävelyihin. Harmaakuonoa ei raski jättää yksin pitkiksi aikoihin. Syyhän se on sekin, mutta tuntuu niin todelliselta. Ehkä se johtuu tietoisuudesta yhteisen aikamme olevan loppumassa. Nyt on kuitenkin vielä muutama lomapäivä jäljellä, joten nautitaan olosta koko perhe ilman stressiä liikuntajutuista. Eiköhän silläkin saralla ensi viikolla palata arkeen.

Julkaistu

Treenejä ja ystäviä

Viime viikolla minulla oli neljän päivän treeniputki, ja lauantaina spinningin jälkeen olinkin aika väsynyt; kropassa jyrän alle jäänyt olo, mutta silti olin onnellinen. Jannan kanssa tehty yläkroppatreeni tuntui lapojen välissä, rintalihaksissa, ojentajissa, kyljissä. Torstain pilates+spinning tuntui etureisissä, lonkan koukistajissa ja syvissä vatsalihaksissa.

Keskiviikkona olin pitkästä aikaa uimassa ja se oli tosi mukavaa. Sujuvuuskin aika mukavaa. Vauhti pysyi koko ajan tasaisena. Uin 75min 1400 m. Siitä oli hyvä jatkaa päivää mm. käymällä pankissa, Luontaistuntija-liikkeessä ja ostamassa uudelle avustajalle luettavaksi läjä lehtiä Ennen asiakkaita ehdin syödä salaatin, vähän polttoaineeksi koneeseen jaei muuta kuin asiakkaita hoitamaan.

Torstaina olin Iiriksessä myyjäisissä kymmenestä neljään, joten kodin kautta illan treeneihin. Iraa sijaisti Sanna. Spinningissä oli ehkä vähän kevyempi ohjelma, palautukset oli neliminuttisia tuntuen jopa vähän pitkiltä. Oli kuitenkin mukavaa polkea ja jättää arjen tohinat taakseen.

Rollerissa keskityttiin jalkojen rullailuun. Kävimme mm. pohkeet, etureidet, ulkoreidet, sisäreidet yksityiskohtaisesti läpi. Pysyin Sannan ohjauksessa hyvin mukana paremmin kuin spinningissä.

Pilateksessa käytimme joissakin liikkeissä mukana kilon käsipainoja. Liikkeitä tuli paljon lonkan koukistajille. Jotkut liikkeistä vaativat todella paljon koordinaatiota ja vartalon hallintaa. Pysyin mukavasti ohjauksessa mukana ja Sannan tarvitsi vain parissa kolmessa liikkeessä ohjata kädestä pitäen. Lopuksi oli loppurentoutus. Tuntui hyvältä kävellä Oton kanssa kotiin kiireisen päivän jälkeen.

Perjantaina totesin jalkojen olevan kipeät ja väsyneen tuntuiset, joten sovimme Jannan kanssa yläkroppatreenistä. Aloitin tutusti lämmittelyn crossarilla, jonka jälkeen menimmekin yläkerran saliin treenaamaan. Se oli mukavaa vaihtelua.

Tehdyt liikkeet:
(GPF-laitteet 3 sarjaa per liike, 10-14 toistoa
– Rintaprässi (liike kävi oikeaan ranteeseen ja Janna arveli sen johtuvan siitä, että pyrin laskemaan oikean käden kyynärpäätä liian alas ja ns taitoin rannetta sen takia turhan paljon) 23kg
kulmasoutu 35kg (ensiksi aloitin kevyemmällä, mutta liian helppoa, joten…)
pystypunnerrus 23kg ns pystyotteella kahvoista (Liikkeestä ei ole jäänyt mitään erityisempää mieleen)
pec deck suorin käsin 17kg veti oikeaan hauikseen jotenkin ja koitin taas kääntyä vasemmalle)
alataljasoutu 29-35kg (vaihtelimme oteleveyttä ja kapeimmalla otteella pystyi tekemään 35 kilolla hyvinkin, vaikka taljan vaapuntaa pitikin hallita eri tavoin)
ylätalja eteen myötäotteella leveällä otteella 23-35kg (eka sarja niskaan, mutta oikea puoli laahasi pahasti perässä. Eteen vedot sujui jopa oikeallakin kädellä huomattavasti paremmin)
vartalon kiertolaite istuen jossa alavartalo kiertyi 23kg (jostain syystä tykkäsin liikkeestä/laitteesta tosi paljon. Sain liikkeen tuntumaan hyvin kyljissä selän puolelta.)
ojentaja taljassa tangolla 29kg (Janna ”vartioi” ettei kroppa lähde heilumaan ja että kyynärpäät pysyivät vartalossa kiinni.)
Lopuksi hiihtoergolla loppuverryttely. Oli hyvä treenannut olo, joten suihkun kautta Liioliin luo. Kiitos Janna treenistä ja ens keskiviikkona pääsen taas hikoilemaan, yes!

Lähtiessäni Vidasta vesisade oli alkanut. Onneksi matka jatkui autolla, joten emme Oton kanssa kastuneet. Liioliin luona valmistimme salaatin ja täytettyjä paprikoita. Ruokailun jälkeen nautimme teetä ja appelsiinisuklaakakkua. Aika kului mukavasti rupatellen ja käsitöitä tehden. Sain Liiolilta ilahdutushaasteen myötä niinestä ja puuhelmistä itse tehdyn korun. Kiitos korusta ja mukavasta alkuillasta Liiolii!

Lauantaiaamuna reippaana sängystä ylös. Testailin olisiko sykemittari tehnyt ihmeparantumisen, mutta ei. Yritin vielä spinnusalissakin, mutta uskottava oli, ei se paska vaan toimi. Kotiin päästyäni postia taas valmistajalle, huoh! Joka tapauksessa oli kiva polkea ja yllättävän hyvin jalatkin jaksoi työstää, spurteissa oli vähän hyytymistä havaittavissa. Tanjan innostavalla ja hyväntuulisella ohjauksella oli kiva laskeutua hikoillen viikonlopun viettoon 😀 Päälle saunahetki rupatellen.

Iltaa vietimme ystäväpariskunnan luona. Söimme hyvän uunilohi kasvispedillä -aterian kera valkoviinin. Jälkkärinä kahvin ja teen kanssa omenapannaria ja vaniliajäätelöä sekä Liiolillekin viemää appelsiinisuklaakakkua. Ilta jatkui rupatellen pikkutunneille saakka vähän juomiakin maistellen. Aamulla väsy ja pienoinen jomotus päässä, mutta mukava rento ilta. Kiitos Ystäville.

Viikonloppuun mahtui pala myös kulttuuria, sillä kävin katsomassa Iiriksessä näkövammaisten nuorten tekemän Pihlan vuosi -musikaalin. He ovat käsikirjoittaneet esityksen, sanoittaneet, sovittaneet, säveltäneet esitetyt laulut ja musiikit itse. Esitys oli hyvä etenkin laulujen sanoitusten, sävellyksien ja soiton puolesta. Esityksiä tulevina viikkoina on ainakin Tampereella ja Turussa. Taisipa Iirikseenkin tulla vielä lisänäytöksiä tai ainakin lisänäytös.

Mukava loppuviikko siis johon mahtui niin treenausta kuin ystävienkin tapaamista. Siitä olikin kiva aloittaa uusi viikko, ja nyt ollaankin täällä mökillä nauttimassa ja näköjään myös sotkemassa unirytminsä totaalisesti :DD

Julkaistu

Tölttiä ilman jalustimia

Aamulla heräsin vasen korva tukossa ja olen yrittänyt hillitä vilkasta mielikuvitustani proteesin irtoamisesta tms. otoskleroosiin liittyvästä. Järki sanoo, että korva tuntuu tukkoiselta, se tuntuu samanlaiselta kuin viime vuoden helmikuussa jolloin viimeksi kuulo läks vaikun takia. Varasin lääkärin ja ajan sain huomiselle iltapäivälle. Sen verran toistaitoinen olotila, että en uskalla yksikorvaisena lähteä Oton kanssa kahdestaan Vidaan pt-treeneihin, joten taas jouduttiin treeni perumaan. Sanoinkin Jannalle, että perjantaina tulen vaikka pää kainalossa treenaamaan 🙂 Eihän nyt niin hyvää tuuria voinut olla, että olisin saanut lääkäriajan ennen pt-treeniä. Harmittaa, mutta elämä on. Onneksi kuitenkin tämän viikonlopun liikkumiset toteutui suunnitellusti.

Viileä päivä, mutta kolme tuntia ulkoilmasta nauttien. Ratsastus jännitti yksikorvaisena, kentän vieressä oleva tie on aika vilkasliikenteinen, joten Letun ääni hukkui välillä autojen meteliin, etenkin silloin kun ratsastimme vasen korva keskikenttään päin. Emme kuitenkaan tinkineet tuntisuunnitelmasta. Tiina ratsasti ilman satulaa terapiavyöllä, jossa jalustimet. Minullakin se on kuulemma jossain vaiheessa edessä. Sitäpä sitten odotellessa 😀 Tänään ratsastin pappa Fengurilla pitkästä aikaa. Ratsastimme paljon ilman jalustimia hakien jalkojen oikeaa asentoa. Aluksi kuljimme ilman jalustimia vain käynnissä, mutta sitten myös töltissä. Aluksi se tuntui pelottavalta, tai ehkä ennemminkin ajatus siitä. Ja kun töltättiin, ei se niin kamalaa ollutkaan. Välillä siirrettiin käyntiin ja korjattiin istunta. Kun sain jalat riittävän taakse istunta parani huomattavasti ja töltissäkin rentous ilman jalustimia löytyi. Jos töltti nopeutui helposti asento horjui ja tuli etukönötystä, mutta hiljalleen horjuminen ja könötys väheni ja onnistuin vauhdissa ottamaan rentouden uudelleen.

Kokeilimme myös laukan nostoja. Jännitin eikä Fengur laukannut, meni sellasta pikatölttiä tikuttaen. Ehkä kuulemattomuudellakin oli osuutensa että en saanut itseäni rennoksi ja nostamaan laukkaa. Kenttäkin oli tosi kova eikä meidän kärkihevonenkaan mielellään laukannut. Tiinan Aaveella ei ongelmia. Kyllä ihailen Tiinan rohkeutta ja taitavuutta ratsastaa ilman satulaa koko tunnin ja tehden vieläpä sitä kaikissa askellajeissa, myös ravissa. Fengurhan ei ravaa laisinkaan, joten sitä en ”päässyt” tai ”joutunut” kokeilemaan ilman jalustimia. Laukan nostot, tai ne yritykset tehtiin jalustimet jalassa.

Kiva oli ratsastaa ja mahtavaa kun saimme uusia haasteita ja onnistuen mukavasti. Hyvällä mielellä kotiin valmistamaan ruokaa: perunamuusia ja kuhaa. Illalla vielä liki parin tunnin lenkki Marian ja koirien kanssa. Reippailtiin 8.8 km. Oli mukavaa kävellä raikkaassa kevätillassa lumihiutaleiden leiaillessa hiljalleen. Ja mikä parasta tässä yksikorvaisena liikkumisessa, minun ei tarvinnut huolehtia reitistä eikä turvallisuudesta. Saatoin tepsuttaa rennoin mielin Marian pitäessä meidät kartalla. Tokihan myös ihanaan lenkkeilyyn kuuluu mailman parantaminen ja tuo liki parituntinen menikin todella nopsaan. Ihan ihmeteltiin kun todettiin kellon olevan jo puol yhdeksän.

Eilisen aloitin spinningtunnilla. Avokki ja uusi avustajamme vei minut Vidaan kauppareissullaan. Ehdin hyvin paikalle ja pyörän selässä olin jo ennen ohjaajan saapumista. Tanjalla oli nyt uusi ohjelma, jossa viisi työvaihetta. Eka työvaihe kesti 6 min ja loput 8 min. Musiikki aika teknovoittoista ja viimeisessä työvaiheessa tahtia antoi 8 minuutin instrumenttaalinen jumputusbiisi 😀 Kaikenkaikkiaan mielestäni tunti oli kohtuullisemman nopeatempoinen paria hitaampaa mäkeä lukuun ottamatta. Teimme myös kiihdytyksiä muistaakseni neljännessä työosiossa. Eivät oikein lähteneet näistä jaloista 🙂 Joka tapauksessa tunnin jälkeen mahtava fiilis. Sinne paloi 571 kcal. Siitä vauhdilla kotiin suihkuun, salaattia naamaan ja Jumboon shoppailemaan. Ensiksi käytiin vaihtamassa tilaamamme Salomonin lenkkarit. Lopulta ne vaihtui Merellin kenkiin, koska Salomonit olivat liian kapeat ukkovarpaan sivustalta. Olin ja olen aika järkyttynyt, minulle jokin kenkä liian kapea! Vanheneminen on siis alkanut, jalkaholvit madaltuu.

Stopsportissa oli loppuunmyynti ja löysin sieltä täydelliset ulkotreenihousut kapeilla lahkeilla. Housut ovat lahkeistakin sopivan mittaiset, mahtavaa! Housujen lähtöhinta 80 € kauhistutti, mutta alen jälkeen hinnaksi jäi 48 € En voinut vastustaa, niin täydelliset olivat. Käytiin vielä ”normivaatekaupassa”, josta löysin itselleni tummansiniset farkut ja tummansinisen kevättakin vaaleilla nauhoilla. Takki on tyköistuva ja kuulemma mun päällä todella hyvän näköinen 😀 Olipa mahtikivaa pitkästä aikaa käydä vaateostoksilla. Ennen ruokaostoksia käytiin jätskillä.

Ilta kuluikin rentoillen avokin kanssa. Saunottiin, nautiskeltiin siiderit ja oluet kera Kartanon maustamattomien sipsien. Avokki valmisti mun shoppaillessa meille fetasalaatin, jota kotiuduttuani syötiin. Viikonlopun aikana myös villapaitani on edistynyt jonkin verran. Eilisiltana istahdin kuuntelemaan kirjaa ja neulomaan, sujahti melkein pari tuntia jo avokin mentyä unille. Hyvä, rento viikonloppu takana. Tästä on hyvä ponnistaa uuteen viikkoon. Huomenna kun saan vielä vasemman korvan kuulolle elämä voi hymyillä vielä isommin.

Julkaistu

Ratsastusta ja lenkkeilyä

Avokki aamuherätykseksi avasi parvekkeen oven. Ulkoa kantautui kovanja puuskaisan tuulen kohina kera reippaan vesisateen. Onneksi kuitenkin sade ja tuulikin laantui ratsastustamme ennen. Muutama räntäräimäke putoili ollessamme hevosten selässä, toisaalta myös aurinko näyttäytyi.

Ratsastin tänään Aaveella, joka on hoikahko poika ja jolla Tiina on paljon ratsastanut. Aluksi teimme pysähtymisharjoituksia, Aave jolkotteli pidätteen läpi. En saanut hevosta pysähtymään. Kiersin varmasti ainakin kolme kierrosta ennen kuin Letun tultua hevosen eteen se pysähtyi, ja sen jälkeen vielä pysähdytin sen muutaman kerran omatoimisesti. Edellinen ratsastaja oli ollut pieni tyttö, joten pidätteestä saattoi kävellä läpi. Saatuani Aaveen kuulolle aloitimmekin harjoitella tölttiä. Aaveella on vähän huono töltti, joten töitä sai todella tehdä sen kanssa. Satula vähän kippaseen eteenpäin, joten suorassa pysymisessäkin oli tekemistä etten könöttäisi liiaksi edessä. Ravityöskentely sujui paljon paremmin ja kevennys löytyi hyvin. Jossain vaiheessa kadotin hetkeksi rytmin jostain syystä, mutta löysin sen vauhdissa uudelleen. Teimme lisää tölttiharjoituksia mm. töltistä viiden askeleen käyntiin ja paluu tölttiin. Ei aina ihan onnistunut. Käyntiaskeleita tuli paljon enemmän. Kuulinkin monta kertaa Letun suusta ”pidäte ja pohje”.

Tänään harjoittelimme laukan nostoja, pidäte, sisäpohje, nauttimaan. Koko kierrosta emme voineet laukata emmekä kuin toiseen suuntaan. Minä onneton iskin polveni aidan tolppaan Aaveen oikaistessa muiden perään. Hetken sattui helvetisti ja oli pysähdyttävä laukan noston jälkeen huokaamaan. Mutta ei muuta kuin uudestaan nostoja tekemään. Tosin vähän tulin tolpan luo turhan varovaisesti ja pidätteet jäi huonoiksi. Oli kuitenkin kiva päästä harjoittelemaan asiaa. Istunta laukassa on kuulemma meillä molemmilla Tiinan kanssa parantunut hurjasti. Jeeee!!!! Kehitystä tapahtuu.

Jatkoimme vielä ravi- ja tölttiharjoituksilla. Menimme mm. harjotusravia tavoitteena joustaa rennosti ristiselästä. En oikein tainnut onnistua, mutta tulipahan kokeiltua 😀 Loppukäynnit menimme ilman satulaa. Se ei tuntunut laisinkaan niin kiikkerältä kuin vuosi sitten ekoja kertoja ilman satulaa ratsastaessamme. Kun vaan paino pysyi riittävän takana selässä pysyi hyvin. Aika nopeasti uskalsin rentoutua ja nauttia hevosen lämmöstä. Niin ja puhua tietysti jostain ihan muusta 😀 Eli, taaskin huomasin kehitystä tapahtuneen, yes!

Kotona ehdin syödä ja hetken hengähtää. Lähdin ystäväni Marian kanssa reippailemaan märkään keliin. Otolle lätäköt oli hirvityksen kohtia ja välillä piti yrittää jumittaa, mutta alkuun päästyämme vauhti pysyi mukavana kannustuksin ja kyynärvarsilukituksin. Reippailtiin liki kahdeksan kilsan lenkki samalla kuulumisia vaihtaen. Mulla oli ihan liikaa päällä, joten hiki virtasi. Kotona olikin miellyttävää istahtaa saunan lauteille rentoutumaan. Sykemittari oli yhteydessä kun laitoin sen päälle. Luotin ja lenkille lähdettiin. No kappas vaan, eipä ollutkaan ottanut lenkin aikana sykettä. Ei taas voinut virta olla vähissä. Sen pitäisi kestää n. 40 h ilman lataamista, ja latasin sen viimeksi ennen maanantain lumikenkälenkkiä ja ehkä torstaina ennen spinnua. Ärsyttävää miten epäluotettavaksi tuo on nyt osottautumassa. Pääasia kuitenkin, että päästiin Marian kanssa lenkkeilemään ja kuulumisia vaihtamaan. Silti tuollainen toimimattomuus pännii. Katsotaan taas huomenna miten pt-treenissä käy.

Eilisestäkin tuli liikunnasta vapaa päivä. Tavattiin Silmukkasiskojen kanssa erään Siskon kotona neulomuksien merkeissä. Mä tein viimeisen levennyksen ponchoon. Illalla sainkin ponchon valmiiksi. Mukava iltapäivä herkutellen ja neuloen. Mukavuus jatkui kotona kun saimme vieraaksemme pitkäaikaisen kaverimme. Hän teki avokille atk-kartotuksen, päivitti Iphonea. Kahviteltiin (minulla teetä) kera herkkujen, tilattiin pitsat ja miehet nautiskelivat muutaman oluen minun nauttiessa pari lasia punaviiniä. Mukava rento, rauhallinen ilta.

Tästä onkin hyvä ponnistaa uuteen viikkoon ja aloittaa se huomenna pt-treenillä. Toivottavasti polvi ei hidasta tahtia. On nimittäin mustelmainen ja arka. Nyt kuitenkin on aika siirtyä höyhensaarille Vain aurinko muistaa -nimistä kirjaa kuunnellen.

Julkaistu

Kahden viikon mökkiloma – parhautta

Niin ne joulu ja uusivuosi sujahti mökillä. Kotiuduimme vasta eilen, joten kaksi viikkoa mökin rauhassa luonnon helmassa on takana. Talvikin saatiin sopivasti loman alkuun, vaikka uudenvuoden jälkeen vietimmekin pari tuhnuista ja vesisateista päivää loppulomasta nautittiin taas talvisäästä. Talvisesta säästä olimme niin innoissamme, että jouluvalmistelut meinasivat jäädä ulkoilun varjoon, mutta eihän meillä aikataulua ollut. Maanantaina saavuttuamme mökille ja tavarat purettua sekä takkaa lämmitetty painuimme lammen jäälle luistelemaan. Jään pinta oli tasanen ja helppo luisteltava. Hämmästyin miten jaksoin luistimilla tunnin. Koirat juoksivat ympärillämme touhukkaina ja me nautimme olosta, luistelusta. Seuraavana päivänä sama uusiksi ja mielenkiinnosta laitoin Sports Trackerin päälle. 58 min ja 2.76 km keskinopeuden ollessa 2.8km/h. Avokki tosin paineli paljon vauhdikkaammin, itse vähän arkailin mahdollisia epätasaisuuksia ja suuntien pysymistä. Avokki kyllä jaksoi kärsivällisesti antaa suuntaa ja pääsin vähän vauhdikkaampaan luisteluunkin. Nuo kahden päivän luistelut oli parhaat luistelukerrat, sillä tuli lumisade ja kola rikki. Avokki kyllä ansiokkaasti putsasi lapioiden lunta jäältä, mutta vesisade ja sohjo pilasi tasaisen jään. Päätimme kuitenkin kokeilla maanantaina 12 asteen pakkasessa sujuisiko luistelu vai ei. Nyt jää oli todella muhkurainen ja jouduin koko ajan hakemaan tasapainoa. Luisteltiin opastuksessa, mutta 25 minuuttia riitti tasapainotreenausta :DD Mutta saatiinpa ainakin kuvat otettua, jäivät edelliskertojen huumassa ottamatta 🙂

Aatonaattona luistelun jälkeen ulkoilu jatkui kuusen oksien haulla. Sopiva pikkukuusi ja oksat löytyi lammen rannasta.

Illalla leivoin piparkakkutaikinasta pikkuleipiä joidenka sisään laitoin valkohomejuustoa. Tattaripohjainen taikina oli todella murenevaa, joten pikkuleipätyyli tuntui parhaimmalta. Sempper-jauhoseospohjaisesta leivoin ihan piparipipareita kuusia, tähtiä, koiria ja sydämiä 🙂

Aattona lähdimme puolilta päivin lumisateeseen kävelemään. Teimme reilu tunnin lenkin käyden metsikössä tasapainoilemassa. Koirat saivat kirmailla vapaana ja nauttia olostaan. Lenkille lähdimme myös joulupäivänä nyt kulkien metsäautoteitä pitkin 14 asteen pakkasessa kulkien reilut puolitoistatuntia 🙂 Harmaakuono paineli edellä nuuskien puun vierukset, syöden paskaa. Otto puolestaan tassutteli minun perässäni lähes koko ajan. Aattona lenkin jälkeen avokki lämmitti saunaa ja minä kokkasin kinkun paistuessa uunissa. Tein kraavilohirullia mihin sisään sulatejuustoa, sitruunaa, katkarapuja ja tilliä. Lisäksi leikkasin herkkukurkkuja smetana-hunajadippiin dipattavaksi. Tarjolla oli myös kylmäsavulohta ja lämminsavulohta. Avokille silliä, joka oli tiskistä ja jota minäkin pidin siedettävänä. Punajuuri- ja italiansalaattejakin maistoin, mutta käsitykseni niistä ei muuttunut. Vasta Tapanin päivänä lämmitettiin peruna- ja maksalaatikkoa joita riitti vielä lauantaillekin. Kinkku oli 2.5 kilon viljapossukinkku eikä kumpikaan oikein siitä pitänyt.

Kokkailut kokattua laitoimme saunataukoja ilahduttamaan halkotulikoriin puut loimottamaan.

Kuten ehkä kuvastakin huomaa lunta pyrytti melkoisesti. Saunoimme ajan kanssa tauoilla käyden. Jouluaterialle istuimme hiljalleen ruuasta nauttien. Avokilta sain Sports Trackerin sykevyön, merinovillasukkia, merinopipon sekä merinokypärämyssyn. Aiemmin olin saanut kotiin isohkon puulaatikon langoille. Ystäviltä sain kaksikorvaisen teekupin, korvikset, punaviiniä, tattarikeksejä, kynttilän jne. Avokille annoin mm. sukkia, pipon, takoraudasta taotun kirves-riipuksen, kuumavesipullon, viinilasit. Jossain vaiheessa koirat saivat myös omat jouluherkkunsa.

Minun on tunnustettava, en ole aikuisiällä istuskellut pakkasella nuotion lämmössä. Tapaninpäivän iltana istuimme kymmenen asteen pakkasessa reilu tunti talven hiljaisuutta kuunnellen ja nuotion lämmöstä nauttien. Siinä oli hyvä olla. Tuona iltana aloitin neulomaan Teddy-langasta joustinneuleponchoa, jonka päättelin perjantai-iltana ja aloitin neulomaan tuubihuivia ruutukuviolla. Neuloessa kuuntelin kirjoja joita toki kuuntelin myös yölukemisena. Loman aikana ehdin kuunnella:
Deborah Smith – Risteävien polkujen kahvila
Jodi Picoult – Sisareni puolesta
Laura Save – Paljain jaloin
Marlo Morgan – Viesti ikuisuudelta
Mark T Sullivan – Peurariitti
Ja eilisaamuna aloitin Sullivanin Henkitanssi-kirjan. Minua kiehtoo aporginaalit sekä intiaanit. Laura Saven kirja oli koskettava kertomus omasta syöpäsairaudestaan, peloista, vihasta, toivosta. Sisareni puolesta-kirjassa oltiin myöskin syövän ympärillä hurjine tunteineen. Arjen alettua tietää taas kirjojen kuunteluvauhdin hidastuvan, ainakin toivottavasti. En nimittäin halua valvoa öitäni, vaikka kirjojen kanssa se onkin hauskempaa. Loman aikana pääsääntöisesti nukuin todella hyvin ja ilman melatoniinia. Nyt vaan huomaa melatoniinin puutteen, viime yö meni valvomiseksi melatoniinista huolimatta. Toivottavasti tuleva yö sujuu paremmin, sillä huomenna on pt-treeni.

Lauantaina taasen lenkkeilimme reilut puolitoista tuntia ja edelleen Harmaakuonon energisyys sai sydämet laulamaan 😀 Loman aikana katselimme televisiota todella vähän. Lauantai-iltaisin katsoin Syke-sarjan uusinnat kun aattoiltoina ei televisiolle ollut aikaa. Jälkimmäisenä lauantaina tuli myös Juoppohullun päiväkirja ja ensinmmäisen viiden minsan jälkeen avokki vaihtoi kanavan enkä vastustanut. Saimme veljeni perheeltä juustolautasen, joten loman aikana kahtena iltana herkuttelimme juustoilla. Tehtiin uuniriisipuuroa myös kahdesti, sulatettiin pakkasesta hernekeittoa ja avokki kokkasi munakasta.

Ennen vuoden vaihdetta heräsimme maanantaiaamuun 25.2 asteen pakkasen paukkuessa. Koko päivä oli todella kylmä, mutta avokki innostui jäältä lunta lapioimaan 22-24 asteen paukkupakkasessa yli kolme tuntia. Minä puolestani harjoittelin Dropboxin käyttöä ja neuloin. Piipahdin ulkonakin koirien kanssa.

Mulla oli seuraavana päivänä ratsastus ja illalla alkoi vähän jänskättämään miten käy kun pakkanen paukkui edelleen 24 asteessa. Tiistaiaamuna pakkasta ei enään ollutkaan kuin pari astetta ja satoi lunta. Hepostelupäivästä tuli hieno. Kirjoittelen siitä oman postauksensa. Sen kuitenkin totean, että sain yli neljän tunnin ulkoilusta raittiin ilman myrkytyksen; uni maistui!!!

Ystäväpariskunta tuli luoksemme vuoden vaihdetta juhlimaan. Valmistin meille tacoaterian maustaen jauhelihan sipulilla, valkosipulilla, tuoreella chilillä, mustapippurilla ja tomaatilla. Tein vihersalaatin, jossa yrttisiä juustokuutioita. Lisäksi tarjolla oli ananasta, kurkkuja hunaja-smetanahässäkällä. Saunan jälkeen paistoimme uunissa makkarat. Aterialla nautiskelimme punaviiniä, jota jäi vielä ruokailunkin jälkeen juotavaksi. Iloisen saunomisen jälkeen olikin aika valmistautua ulos juomaan kuohuvaa vuoden vaihtumisen kunniaksi sekä ampumaan pari pataa. Yö jatkui nuotiolla glögiä nautiskellen.

Seuraava päivä olikin hivenen hidastempoinen. Keli oli sateinen ja liukas. Hiljalleen kokkailin broilerkastikkeen, jossa sipulia, paprikaa, ananasta, cashewyta, kookoskermaa. Lisukkeena riisiä. Ilta oli huomattavasti edellistä rauhallisempi. Ruokailimme ja saunoimme. Mukavaa rentoilua!

Perjantaina viettelimme rauhaisan päivän vieraiden lähdettyä. Univelkaa, joten neulontaa ja kirjan kuuntelua. Lenkille teki mieli, mutta pääkallokeli, joten jäi seuraavaan päivään. Räntää olikin satanut niin paljon, että pahin liukkaus oli poissa. Tunti taasen vierähti räntäsateessa taivaltaen. Sunnuntaina olikin jo selvästi pakkasta ja uutta lunta. Kävelyllä oli ihana olla huonosti nukutun yön jälkeen. Ja ylipäätään oli parhautta olla mökillä rentoutumassa. Ehdimme viettämään avokin kanssa yhteistä aikaa ja sosiaalista elämääkin oli sopivasti avustajan käydessä luonamme ja ystävät oli vierainamme Hepan ratsastuspäivää unohtamatta. Näillä jaksaa taas.

Julkaistu

Marras-joulukuun messuilut/tapahtumat

Marras- ja joulukuun aikana kiertelimme Silmukkasiskojen kanssa monessa eri tapahtumassa alottaen Tampereen Kädentaitomessuista, joissa vierähti kaksi päivää nopeaan parin Siskon kanssa. Kiertelimme standeja kaikessa rauhassa saaden uusia ideoita sekä shoppailtua joululahjoja :DD Nähtävää oli paljon enkä edes yritä muistaa kaikkea, koska se on sula mahdottomuus. Lankoja ostin aika hillitysti, vain kolmea :DD, mutta paperinarua sitäkin enemmän 🙂 Lisäksi innostuimme ostamaan mosaikkikuusen valmistuspaketit. Saas nähdä mitä siitä tulee kun alan liiman ja mosaiikkipalojen kanssa näpräämään. Toiset jo tekivät omat kuusensa ennen joulua. Ehkäpä omani valmistuu ensi jouluksi :DD Yksin en hommaan uskalla ruveta, joten on leväytettävä kalenterit auki ja etsittävä sopivaa aikaa Siskojen kanssa.

Äidille löysin Minna Immosen piirtämän kukkakalenterin tulevalle vuodelle sekä upeat kynttilät. Äiti kyselikin mistä olin löytänyt niin hienot kynttilät ja kalenterin. Lisäksi jo aiemmin ostamani sieniopas sai kehuja.

Avokille löysin Juliartin kellanvihreästä villasta virkatun tölkinjäähdyttimen,tonttuvaarin villasukat, pipon, joka sopii mökkityöläiselle täydellisesti sekä puukon. Sen avokki sai jo kihlapäivänä lahjaksi 😀 Kuvassa oleva kuumavesipullo ei ole messuilta 🙂

Mökille ostin villaiset istuinaluset, kynttilöitä, valoja kransseihin jne. Messuviikonloppu oli todella kokemisen arvoinen. Perjantaina kävimme Tampereen kissakahvilassa ja nautiskelimme Hotelli Tornin ravintolassa herkullisen illallisen. Lauantaiaamuna kello soi 6.30 ja 8.30 olimme jo matkalla bussille :DD Koko päivä vierähti messukeskuksessa, paluubussia jouduimme odottelemaan nollakelissä liki tunnin ja se meinasi jo kysyä vähän huumorintajua. Onneksi seurassamme oli mukavia messulaisia ja aika kului rupatellen. Nälkä oli kova ja ruokailun jälkeen vasta heräsi messukoomasta henkiin. Iltaisin tuli neulottua kranssin päällistä. Sunnuntaiaamuna taasen aikaisin ylös ja koko päiväksi kiertelemään. Viiden jälkeen lähdimme väsyneinä, mutta onnellisina ajelemaan kotiin.

Itsenäisyyspäivänä vuorossa oli Wanhassa satamassa Naisten joulumessut. Ns. vanhusten pöydästä löysin veljien lapsille villasukkia jalkoja lämmittämään <3 Avokille löytyi saapassukat. Itselleni ostin ns. hyvinvointisukat, koruja, karvapohjalliset ja mökin saunaan tontun, jonka parrassa tervaa. Karvapohjalliset on päässeet jo testiin ennen joulua olleella ratsastustunnilla.

ranne- ja kaulakorut ovat palmunsiemenistä valmistettu. Korvisten materiaalia en valitettavasti muista. Ovat ostettu eri käsityyöläisiltä. Aika vierähti nopeaan kuten aina kierrellessä. Pari kertaa istahdimme alas teen ja kahvin ääreen kuulumisia vaihtamaan.

Sunnuntaina 14. kiertelimme Porvoon pikkuputiikkeja. Itselläni oli jo lahjat ostettuna, joten ostoskassiin ”eksyi” lähinnä herkkuja 😀 Vanhoissa taloissa olevissa kaupoissa on oma ihana tunnelmansa, oli myös ihanaa tallustaa vanhassa kaupungissa kaakaomukista siemaillen lämmittävää kaakaota. Kävimme myös nauttimassa annokset riisipuuroa. Päivä sujahti nopsaan.

Ja vielä ennen joulua kävimme Kaapelin joulu-tapahtumassa, jossa oli PALJON koruja eri muodoissaan. Avokille ostin takorautaisen kirvesriipuksen, äidille kuivattuja mustia torvisieniä ja mökille kynttilän. Paikassa oli leppoisa tunnelma ja alkuiltapäivä sujahti nopsaan. Lähdin ennen neljää pois, sillä ilta meni äidin vieraana Riihimäellä <3 Piipahdin vielä seuraavana päivänä ystäväni kanssa kiertelemässä tapahtumassa. Todettava on, että kyllä ihmiset osaavat tehdä todella upeita käsitöitä, nämä kaikki tapahtumat osoittivat sen taas. Ja mikä minua myös ilahduttaa kaikissa tapahtumissa sain kosketella esillä olevia tuotteita ja monesti standilla oleva henkilö innostui näyttämään asioita kädestä pitäen. Myös Silmukkasiskojen ahkeruus kertoa mitä kaikkea on, on liikuttavaa ja kiitettävää. Teille rakkaille iso sydän ja kiitos!

Julkaistu

Keramiikka- ja rottinkitöitä

Olen niin onnellinen valkoisesta ja talvisesta joulusta. Vielä viikko sitten en olisi uskonut, että toiveeni toteutuisi. Talvisäästä ollaan nautittu joka päivä reilun tunnin ulkoiluin. Eipä joulupäivänkään 13 asteen pakkanen saanut meitä jäämään mökin lämpöön. Mutta palataan myöhemmin joulutunnelmiin ja siirrytään nyt tämän postauksen otsikon mukaiseen aiheeseen, eli keramiikkaan ja rottinkiin.

Syyskuussa aloitin keramiikkaryhmässä, kymmenestä kerrasta ehdin kahdeksan kertaa paikalle. Käsissäni syntyi lähinnä lautasia ja kuppeja. Parista valmiista työstä tulee kuvat myöhemmin johonkin toiseen postaukseen. Ja eihän viimeisten parin kerran työt ehtineet raaka- ja lasituspolttoon, joten aiheeseen palataan myöhemmin uudelleen. Tässä kuitenkin lahjaksi menneitä töitä.

Tein toisella kerralla teemukin ja aluslautasen. Alunperin oli tarkoitus astioista tulla keramiikkatilaan tauoille teekuppi teehetkiin. Totesin kuitenkin, että haluan antaa kupin ja lautasen ystävälleni Marialle. Lasituksessa sinisyys jäi ilmeisesti vähän hailakaksi, mutta toivottavasti ei kuitenkaan ole liian hailakka/tylsä/aneeminen.

Tein sitten uuden teemukin ja aluslautasen teehetkiin keramiikkatilaan

Savesta työstetyt esineet pienenevät raaka- ja lasituspoltossa 10-15 % ja enhän minä sitä ole vielä oikein oppinut huomioimaan. Tein omaan käteeni lähes täydelliseltä tuntuneen tuikkukipon. Siinä ei ole sormen jälkiä eikä muitakaan epätasaisuuksia tai painalluksia, mutta tuikku ei mahdu suusta kupin pohjalle! Harmittaa, mutta tekemällä vain oppii. Nyt minun pitäisi keksiä tälle käyttöä. Ideoita?

Vietimme marraskuun lopussa pikkujoulua Silmukkasiskon Caron luona. Mietin mitä voisin hänelle viedä ”emännänlahjaksi” ja päädyin tähän vihreään kupposeen. Käden jälkeäni kohtaan olin ja olen erittäin kriittinen, joten mietin pitkään voinko antaa tätä lahjaksi vai en. Samaa olen miettinyt kaikkien muidenkin keramiikkatöideni kohdalla. Olen yrittänyt sanoa itselleni, että käsityö saa ja pitääkin tuntua ja näyttää käsityöltä. Sen ei tarvitse olla tehtaan sileä ja kaikki muodot priimaa, mutta kun täydellisyyteen pyritään. Lopulta kuitenkin vihreä kuppi sai kodin Caron luota.

Näiden keltaisten pikkukuppien kohdalla mietin myös pitkään voinko antaa lahjaksi vai en. Toinen on aavistuksen isompi eikä tuikku mahdu kumpaankaan mikä oli alunperin tarkoitus. Tiesin kuitenkin, että ne lasitetaan keltaisella ja että kupit löytävät käsityötä arvostavalle Lauralle tiensä, ja niin kävi. Toivottavasti hän keksii kupeille käyttöä vaikkapa suola-astioina tms.

Rottinkikerho kokoontui varmastikin ainakin 15 kertaa syksyn aikana ja korejakin syntyi aika monta. Tässä nyt joululahjoiksi menneitä koreja. Laura löysi keramiikkakupit voirasiakorista 😀

Syksyn mittaan tein kaksi ns. viinipullokoria. Kori, jossa on vihreää aaltoilee vähän, koska helmasyntini punoa liian tiukkaan meinasi ottaa vallan eikä silloin pullo olisi mahtunut koriin. Taisteltuani itseni kanssa totesin, että se on minun taideteos viinipullokori. Kori on punottu 2 millin rottingilla. Valitettavasti värjätyt rottingit usein ovat katkeilevia ja vähän heikkolaatuisia. Käyttäisin värejä ehkä enemmänkin, jos värilliset olisivat kestävämpiä. Toinen pullokori on punottu 2.5 mm rottingilla eikä yläreunassa ole lettiä. Kori on huomattavasti suorempi.

Sydänkorit saivat ystäväpariskunta sekä sydämellinen ihana Silmukkasisko Jonnu. Kolmas sydän onkin esitelty jo aiemmin, joka meni myöskin ihanalle Silmukkasiskolle 60-vuotislahjaksi.

Iso ovaalikori meni yhdeksän vuotta minulla avustajana olleelle ja patonkikori ihanalle Marjalle. Koreihin mukaan vähän herkkuja, kuten sydänkoreihinkin.

Jatkan tammikuussa sekä keramiikkaryhmässä että rottinkikerhossa. Olen varannut kaksi sienikorin pohjaa, joten sienikorien kanssa menee varmastikin jokunen kerhokerta, sillä koreihin tulee kaksi väliseinää. Toinen kori menee äidille ja toinen hänen ystävälleen. Keramiikassa olen ajatellut tekeväni mm. tuikkukuppeja paremmalla menestyksellä mitä tänä syksynä :DD Lisäksi haluaisin kokeilla teepannun tekoa.

Julkaistu

13 vuotias rakas Harmaakuono

Hepan blogin 500. postaus – aika huikeeta!
Mikäpä hienompi aihe tälle tasasataluvulle kuin rakas Harmaakuono <3 Nimittäin keskiviikkona vanha sydänten murskaaja täytti 13 vuotta. Lahjaksi sai uuden juomakupin :DD Harmaakuonolla on kolme sisarusta joista tiedän Yden nukkuneen pois reilu puolitoistavuotta sitten. Jokin aika sitten ystäväni luki jostain Ykkin sisaruksen osallistuneen joihinkin senjorikisoihin. Neljännen kohtalosta ei tietoa. Ykki ja Yde valmistuivat aikanaan opaskoiran työhön. Ja täällä tuo Ykki touhukkaana edelleen heiluttaa häntää ja haastaa Oton leikkimään. Harmaakuono on ominut kuvissakin näkyvän villaviltin ja syksyn mittaan se on saanut kyytiä. On mennyt aika moneen osaan eikä enään montaa palaa ole jäljellä :DD
Tässä kaksi videopätkää marraskuulta.

Edelleen kun meille tulee vieraita Harmaakuono ottaa heidät innokkaana vastaan, tunkee itseään liki ja hakee huomiota itselleen, esittelee lelujaan ja vilttiään. Ja jos omia tavaroitaan ei ole saatavilla haetaan kenkä tai sukat :DD Suussa on niin ihanaa kantaa ja esitellä aarteita kaikille :DD

Ulos lähdetään hirmuisella innolla joskus vähän jopa hypähdellen. Vielä jaksaa vähän ponnistaa. Monesti huomaa miten mieli lentäis ja menis, mutta kroppa ei pysy mukana. Lenkkeillessämmekin herralla on välillä todella hurja vauhti. Välillä todella ihmettelemme koiran energiaa ja intoa, mistä sitä riittää. Tuntuu kuin koira hymyilisi koko naamallaan. Mutta unikin tulee nopeasti, leikin jälkeen menee hetki ja koira kuorsaa. Harmaakuono nuorempana harvoin kuorsasi, mutta nykyään kuorsaus on välillä aika äänekästäkin. Ja voi miten se vanha koira voikin olla hellyyttävä nukkuessaan tai tullessaan viereen istumaan hellyyksiä hakemaan, tai kun se haastaa Oton leikkiin onnesta muristen. Se tuntuu niin pakahduttavalta. Monesti mietin kuinka paljon voi koiraa rakastaa – se on sanomattoman paljon <3
Ykin jaksaminen johtuu varmasti myös vuoden ajasta, ei ole liian kuuma. Viime kesänä heinäkuussa olin koirasta jo todella huolissani, mutta niin vaan herra piristyi ja ihotulehdus saatuamme aisoihin menohaluja on riittänyt. Totuus kuitenkin on, että Ykki ei täällä enään vuositolkulla luonamme ole. Ajatus pelottaa ja surettaa. Toisina päivinä tunnen olevani valmis Ykkin lähtöön, tai niin valmis kuin siihen voi olla. Tiedän koiran eläneen pitkän hyvän elämän, ja että on luonnollista sen poistuvan luotamme todennäköisesti parin seuraavan vuoden aikana. Onhan 13 vuotta huikea ikä labbikselle, vaikka onhan niitä toki elänyt paljon vanhemmaksikin. Välillä murehdin osaanko tehdä oikeita ratkaisuja oikeaan aikaan, tiedänkö milloin on aika ystävän aika lähteä. Kun taas seuraan Harmaakuonon touhuamista, iloa, energiaa, sosiaalisuuutta tajuan, että kyllä minä taidan tietää milloin on tullut aika. Kun koira menettää elämän ilonsa, sosiaalisuutensa, energisyytensä tms. ei ole enään Ykkin arvoista elämää, tai jos liikkuminen tai kivut käyvät koviksi ja koira kärsii Harmaakuono saa mennä rauhaan. Sen aika ei kuitenkaan ole vielä, joten nyt nautimme yhteisistä päivistä ja kuukausista. Osaisikin olla murehtimatta etukäteen. Hyvä silti tiedostaa ja hyväksyä tosiasiat. Mutta nyt rakas Ykki on 13-vuotias ja hurmaa meidät vielä monta kertaa.
Onnea harmaatassu-Harmaakuono Ykki-Tykki-pykki <3 Kuvat otettu Ykkin syntymäpäivänä 10.12.2014 ja lähetetty Ykkin pentukoteihin sekä kouluttajalle Korrin Pekalle.

Julkaistu

Kriisi – kosteutta inhoava opaskoira!

Vaikka täydennyskoulutuksessa lätäköistä aloimme päästä eteenpäin viime viikolla tapahtui romahdus. Eksyimme matkalla Vidaan mennen tullen ja reittiä kerratessa liikkumistaidon ohjaajan kanssa Oton työmotivaatio katosi täysin. Menomatka molempina päivinä haettaviin portaisiin asti sujui hyvin. Poika kiersi lätäköt pienin kannustuksin. Portaista alikulkuun ja kohden Vidaan, meni myös kuten piti, mutta paluu. Alikulkua koira ei suostunut näyttämään. Toisella kerralla vasta kun ohjaaja käveli herkkupalan kanssa edellämme alkoi alikulkukin löytymään. Ja kun koira ”pakotettiin” alikulkuun, vauhti loppui. Se maleksi umpimielisenä hitaasti eteenpäin. Ei ottanut mitään kontaktia meihin. Olo oli epätoivoinen, hätääntynyt, epäonnistunut… Alikulusta portaat löytyi hyvin ja nekin noustiin reippaasti. Keskiviikkona kävimme pikaisesti S-marketissa, joten portaiden yläpäästä käännös oikealle. Kaupan pihassa poistuessamme sieltä Otto nuuski ja kun kielsin tyypin vauhti taasen katosi. Eteenpäin päästiin ohjaajan opastaessa minua ja koira seurauksessa. Kun Otto alkoi kiinnostumaan taas meiningeistä tartuin valjaisiin. Vauhti kuitenkin taas lätäköiden kohdalla lopahti. Torstaina vauhti loppui alikulun jälkeen portaat noustuamme. Koira olisi suunnannut S-markettiin ja minä vasemmalle. Kun menimme vasemmalle Oton mielenkiinto tai mikä lie lopahti ja taas madeltiin.

Mieli oli enemmän kuin maassa. Jo keskiviikkona soitin Oton kouluttajalle ja selvitin tilannetta. Sovittiin, että hän tulisi perjantaiaamuna meitä katsomaan. Niin myös tapahtui. Otto mateli puista pudonneiden lehtien kohdalla, kostealla asfaltilla, vesilätäköiden kohdalla. Portaisiin päästiin kannustuksin. Portaiden hakua treenattiin ja haettiin siihen varmuutta. Käytettiin makupaloja. Vidaan opasti hyvin, mutta paluu taas takkuisaa etenemistä. Alikulku ei edelleen kiinnostanut, mutta lopulta koira kääntyi sinne. Kehuja ja matelua. Haettiin taas portaikkoon varmuutta makupaloilla eikä Otto intoontunut niistäkään. Portaiden jälkeen taas koiran mieli vei S-markettiin ja minun radan varteen. Eteneminen oli hidasta lonnimista. Kouluttajakin käveli pätkän koiran kanssa koettaen innostaa tms. Ei auttanut! Oli aika vakavien pohdintojen.

Kuinka kauan olen valmis taistelemaan jumittelun kanssa? Tarvitsisinko reippaamman koiran? Mistä Oton innottomuus johtuu? Kouluttajan arvio on, että kosteusinho on niin vahva, että se vaikuttaa toimimiseen, ja että se on pahentunut. Otto on herkkä ja painostaminen saa sen lukkoon. Noh, märistä kohdista on ollut pakko mennä ja varmastikaan en aina ole osannut oikealla tavalla tsempata ja kannustaa koiraa.

Aikanaan saavuimme kotiin ja minulla raskas mieli. Ahdisti pahasti ja tuntui todella pahalta. Mieli teki paeta pahaa mailmaa peiton alle kyynelehtimään ja unohtaa Tampereen matka tyysti. En kuitenkaan jättänyt lähtemättä reissuun, ja onneksi en. Vietin nimittäin todella ihanan viikonlopun parin Silmukkasiskon kanssa Kädentaitomessuilla. Miesväki lähti mökille, joten niin Otto kuin minäkin saatiin hengähdyshetki ja etäisyyttä asioihin- Otto olikin kirmannut pitkin pihaa saaden hurjia labbishepuleita. Taatusti jätkällä oli ollut paineita ja stressiä. Varmasti tilanne on ollut sillekin inhottava. Olen iloinen, että rakas karvakuono sai purkaa olojaan, vaikka jonkun mielestä hitaan/laiskan koiran energia pitäisi kanavoida opastamiseen. Voi olla niinkin, mutta en usko kyseessä olevan laiskuuden. Onhan Otto energiatasoltaan ja sähäkkyydeltään paljon rauhallisempi mitä Harmaakuono, mutta en sanoisi sitä laiskaksi. No oli miten oli. Kuulimpa myös kommentin siitä, että opaskoira saisi kirmailla vapaana vain käyttäjänsä ollessa paikalla. No nyt ei käyttäjä ollut, mutta perheen jäsen oli, ja paikkakin oli tuttu ja turvallinen mökin piha.

Myös minä sain etäisyyttä asiaan viikonlopun verran. Sunnuntai-iltana kuitenkin kotona yksin ollessani ja Facebookia selaillessani ahdistus palasi ja tietoisuus todellisuudesta, että elämme Oton kanssa kriisissä. En minä siitä halua/haluaisi luopua! Jos Otosta ei olisi kelleen toisellekaan oppaaksi mihin se menisi eläkepäiviä viettämään? Kolmea koiraa emme voi emmekä halua pitää, mutta ventovieraalleko koira sitten joutuisi? Entä jos minä olenkin vain epäonnistunut Oton kanssa ja se lisäkoulutuksella toimisikin jonkun muun oppaana loistavasti? Koira tekisi sitä työtä mihin se on koulutettu ja olisi apuna jollein toiselle, joka olisi tietysti hienoa, mutta ajatus aika sietämätön. Kuulisinko koskaan enään Otosta meni se eläkekoiraksi tai oppaaksi toiselle? Voisimmeko sittenkin päästä tästä yli ja opastus alkaisikin sujumaan? Puhelu ystävän kanssa teki hyvää!

Kun avokki saapui eilen mökiltä koirien kanssa, kumpikaan ei ollut huomaavinaan minua. Otto ei tullut tervehtimään. Vasta tovin jälkeen se tuli minusta puolen metrin päähän ja istua ponotti siinä kunnes kosketin ja rapsutin sitä. Siitä eteenpäin se onkin vanhaan malliin kulkenut perässäni ja tänään sohvalla istuessani pitänyt päätään polvellani. Ja entä se opastus? Liki täydellistä! Aamulla kiersimme lenkin, joka oli eka lenkkimme silloin kun Oton tapasin. Pojan vauhti oli reipas, se pysähtyi suojateiden eteen. Ei hämmentynyt edes jalkakäytävällä olleesta autosta. Siihen lastattiin jotain tavaraa ja mieshenkilö ohjasi meidät turvallisesti auton ohitse. Otto jatkoi reippaasti matkaansa. Tarjosi Siilitietä, mutta jatkoi hienosti Majavatien käännökseen. Siinä sitä sai aavistuksen muistutella halutusta suunnasta, mutta vauhti ei kadonnut. Lehtolantieltä suojatien näytti himpun liian aikaisin ja siksi Majavapolulle ajauduimme keskelle tietä ja syrjää vaatiessani vauhti hetkellisesti katosi, mutta löytyi pian uudelleen. Enhän minä tuollaisesta opastuksesta halua luopua! Opastus jatkui hyvänä läpi päivän iltalenkkiä myöden. Soitinkin kouluttajalle ja kerroin kuulumisiamme. Tapaamme tod.näk. perjantaina. Nyt kuitenkin jatketaan Oton kanssa eloa ja yritetään tehdä elämästämme mukavaa. Märkyyksille en voi mitään, mutta jospa Otto vielä saisi inhonsa sitä kohtaan edes vähän talttumaan. On vaan siitäkin tullut kovin tärkeä koira minulle ja ajatus siitä luopumisesta on ihan kauhea. Jossain se raja kuitenkin menee. Sitä en vaan tiedä missä. Joskus on osattava lopettaa ”pään hakkaus seinään”, sillä kyllähän opaskoiran tarkoitus on helpottaa liikkumista eikä vaikeuttaa sitä. Joskus on ne tunteet työnnettävä vaikeiden päätösten tieltä ja tehtävä ratkaisuja. Vielä en kuitenkaan tee mitään peruuttamatonta, mutta yritän kasvaa mahdollisuudelle, että Oton ja minun yhteinen taival voi jäädä aiottua lyhyemmäksi. Toki toivon, että niin ei käy, vaan jatkamme yhdessä Oton työuran loppuun asti eläkepäiviin.

Puhuin myös eilisiltana pitkän puhelun toisen ystäväni kanssa. Sain hältä paljon voimaa ja tukea. Eikä toki sovi unohtaa Fb:ssä saamaani vertaistukea. Olen ollut asian kanssa ehkä liiankin avoin, mutta haluan olla rohkea ja puhua niistä vaikeuksistakin mitä välillä voi opaskoirien kanssa tulla. Koira on kuitenkin eläin eikä jokin väline, jota käytetään kun tarvitaan ja muuten odottakoon komerossa. Se on läsnä joka hetki ja sillä on myös tunteet, hyvät ja huonot päivät, pelot, inhot tms. Aina se opaskoiran kanssa elo ei ole ruusuilla tanssahtelua, parhaimmillaan vaikka sitä olisikin.

Mutta eteenpäin mennään ja katsotaan miten Otolle ja minulle käy. Vielä en luovuta, vielä hakkaan päätä seinään ja toivon sen antavan periksi. Tänään se jo vähän antoikin kuivan kelin muodossa.

Julkaistu

Mökillä rentoutumassa

Taas on takana rentouttava pidennetty mökkiviikonloppu. Paljon mukavuuksia mahtui mukaan relailusta fyysiseen työhön :DD Kannoin sylillisen ja toisenkin puuliiteriin avokille pinottavaksi tihkuisassa ja tuulisessa säässä. Lauantaina saatiin tosin nauttia kirpakasta syyspäivästä ja auringosta. Tuolloin saimme ystäväpariskunnan iltaa luoksemme viettämään. Ennen puupuuhia valmistin salami-salaatin(leipäjuusto, tomaatti, kurkku, paprika, jäävuorisalaatti, salami, viinirypäle) ja maustoin lohimedaljongit sitruunanmehulla, merisuolalla, kuivatulla tillillä, sitruunaisella kalamausteella ja sipulilla. Otin katkaravut sulamaan kermaviilidippiä varten, jonka kokkasin ulkoilun jälkeen. Maustoin dipin carrylla, sitruunan mehulla, kuivatulla tillillä. Pakkasesta myös mansikoita mansikka-banaanirahkaan, johon ei lisättyä sokeria. Bataattiin kuivattua chiliä, mustapippuria, suolaa ja oliiviöljyä. Siinäpä ateria olikin valmis 🙂 Ilta meni vauhdilla syöden, rupatellen ja saunoen. Ystävämme uskaltautui useampaan kertaan lampeen pulahtamaan. Oli jäässä ja jää piti rikkoa, jotta pulahdus oli mahdollinen. Mäkin uskaltauduin kastamaan jopa pohkeeni hyisessä vedessä. Saimmepa avokin kanssa myös avantotunnelmaa, sillä jos emme menneet avannon luo, se tuli meidän luo :DD jäälautan palan muodossa :DD Kiitos Päivi ja Arttu!!!

Edellispäivänä puukuorma saapui iltapäivällä ja puuhommat aloiteltiin jo silloin. Avokilla apunaan taskulamppu, jotta ei ihan säkkipimeässä tarvinnut puita latoa. Kolme lavaa meni tuolloin ja enemmänkin olisi jaksanut, mutta piti ehtiä tehdä ruoka Vain elämää ennen. Päivällä aiemmin maustoin broilerfilepihvit, jotka palottelin ennen paistoa, valkosipulilla, yrteillä, carrylla, tilkalla öljyä. Paistoin kanat, kesäkurpitsan ja paprikat, lisäsin kookoskerman ananaspaloineen, jonka olin maustanut juustokuminalla. Lopuksi vielä joukkoon casheypähkinöitä. Lisukkeeksi tummaa riisiä. Hyvää oli tämäkin, vaikka itse sanonkin! Puuhommien ja hyvän aterian jälkeen puikoilta valmistui valokranssiin neulospäällinen. Sain rottinkikerhossa eräältä kerholaiselta aivan huipun vinkin kranssien tekemiseen. Ei neulotakkaan tasona vaan pyörönä ja 10 mm puikoilla. Tulee ihan huippumagee ja muhkea. Nyt sitten tietenkin mulla on vääränlaisia valoja tuolla tapaan tekemiseen, joten… pitäisi jotenkin ratkaista miten saan enään vanhalla mallilla kransseista minua tyydyttäviä…

Sunnuntaina ystäväni Maria piipahti kotimatkallaan Thean kanssa. Juotiin teetä ja herkuteltiin, oltiin pihassa seuraten koirien temuamista. Valitettavasti sää oli niin kehno ettei lenkille päästy, mutta toisella kertaa sitten. Kiva oli kuitenkin saada Mariakin vieraaksemme. Muutoin päivä meni rauhallisesti minun niistäessä nenää ja aivastellessa. Olin satavarma, että flunssa kolkutteli ovea pahemman kerran, mutta maanantaina se vaan katosi ja minä lähdin innolla puupinoa pienentämään pihasta liiteriin. Eilinen kaupunkiin paluu tuntui aavistuksen taas haikealta, mutta täällä odottaa monta kivaa juttua treenaamisesta teatteriin, Suklaafestareista ratsastukseen. Vähän kuitenkin mielessä kaihertaa kun en tiedä ehdinkö enään ennen joulua mökille. On siitä vaan tullut hurjan tärkeä paikka mulle ja meille!