Julkaistu

Ura käsillä -hanke – Nahkatyöt 27.-31.3.2017

Maaliskuun viimeisellä viikolla vuorossa oli Ura käsillä -hankkeen Nahkatyökurssi, jonka ohjaajana toimi kokenut näkövammaisten käsityöopettaja Tarja Hentilä. Kurssi oli yksi eniten odottamistani kursseista. Se oli myös hyvin innostava ja nyt kevään aikana olen hankkinut tarvittavia välineitä mitä nahkatöiden tekemiseen tarvitsee. Lisäksi sain kurssikaverilta nahkapaloja, joten näiden kevään kiireiden jälkeen pääsen kesälomalla työstämään nahkasta jotain oikein mukavaa.

Tällä kerralla olimme aloituspäivän aamuna jo yhdeksän jälkeen tutkimassa erilaisia nahkoja ja valmiita nahkatöitä Tarjan kertoessa eri vaiheista mitä nahkaan tehdään ennen kuin se on käsityöntekijän käsissä. On parkitsemista, värjäystä yms. Ei ihme, että nahka on kallis materiaali. Nahkaa on hyvä käyttää säästeliäästi ja siksi aina on hyvä tehdä sapluunat/kaavat sille mitä on tekemässä, suunnitella työ loppuun asti mittoineen.

Ensinmmäinen työmme oli nahkavyö ja siihen tehtävä sapluuna mihin tulee vyösoljen paikka, soljen kielen paikka, niittien paikat jne.On tarkasti mitattava, jotta kulkurista tulee oikean kokoinen, missä itse vyö mahtuu kulkemaan. Tarkkuutta vaaditaan myös soljen paikan teossa, jotta kieli mahtuu liikkumaan hyvin. Sapluunan avulla katsottiin oikeat kohdat ja reikäsaksilla tehtiin itse vyöhön reiät. Nepparikoneella painettiin niitit paikoilleen.Ja tässä valmis vyö 🙂

Tiistaiaamuna teimme pajaohjaajan Ritvan ohjauksessa lehtiavaimenperän. Saimme valmiiksi leikatun lehden muotoisen pahvimuotin, jota myötäillen nahkan leikkaaminen sujui sokoltakin.Viillot leikattiin joko saksilla tai mattoveitseä apuna käyttäen. En kyllä muista kummalla työ sujui itseltäni paremmin. Tässä avaimenperä kuitenkin valmiina.

Päivä jatkui Tarjan ohjauksessa ja itse aloitin tekemään hapsukorvakoruja. Hapsujen leikkaaminen suoraan ja riittävän ohuiksi oli sokeana vaikeaa ja aika kriittisenä ihmisenä en meinannut olla lopputulokseen oikein tyytyväinen. Hapsut leikattua lisättiin muutaman hapsun päähän puuhelmet. Liimaamalla varmistettiin hapsun päässä olevan solmun kiinni pysyminen. Tämän jälkeen nahkalenkin ympärille rullattiin hapsujen yläreunassa oleva kaistale.Korvakorukoukku pujotetaan nahkalenkkiin ja näin korvakorut ovat valmiit 🙂Korvikset tein verhoilunahkasta, joka on parkkinahkaa pehmeämpää.

Halusin opetella tekemään kuvioita nahkaan stanssaamalla, eli punsseleita apuna käyttäen. Kuviointia harjoittelin ennen varsinaisen työn tekemistä. Huomasin eri kuvioiden olevan hankaluudeltaan erilaisia tuottaa. Vasaralla oli tärkeää osua punsseliin tasaisesti eikä siten, että toinen reuna kuviosta jäisi himmeämmäksi.Kuvioinnin jälkeen mitataan päätetään mihin kohti tulee neppari, jolla koru kiinnitetään ranteeseen. Reikien teon jälkeen neppari kiinnitetään nepparikonetta apuna käyttäen. Korun päät muotoillaan leikkaamalla ja siistimällä ne. Näin on valmis rannekoru kapearanteiselle henkilölle.

Iltapäivästä aloitin nahkalaukun suunnittelun. Halusin laukusta n. 30 cm leveän ja 20 cm korkean. Kun laukun koon olin päättänyt ohuesta kartongista leikattiin kaava.Kaava leikattiin siten, että yhdessä kartongissa oli laukun etu- ja takaosa sekä läppä. Leikkaamisen jälkeen piti päättää miten kauas reunasta punoksen haluaa. Sitä onneksi pystyi vielä muuttamaan, sillä totesimme punontaa harjoitellessamme, että rei’ät tulevat liian kauaksi reunasta. Työharjoittelijan Marjon avustuksella merkkasimme kaavaan reikien paikat ja ei muuta kuin rei’ittämään.

Tiistaina ehdin saamaan valmiiksi kaavan reikineen, joten keskiviikkoaamuna pääsin seuraavaan vaiheeseen. Kun kaavaan saatu reiät reunoihin, on aika asetella se nahkan päälle nahkan reunoja hyväksi käyttäen. Näin pystytään käyttämään nahkaa taloudellisesti. . Kiinnitys tapahtui maalarinteipillä pyrkimyksenä laittamaan teippiä mahdollisimman vähän nahkaan, koska parkkinahka ei pidä liimapinnasta.

Tovin jouduin hakemaan miten parhaiden nahkan leikkaaminen kaavaa myöden onnistuisi parhaiten. Ja löytyihän se toimiva tapa.

Kun nahkapala leikattu kaavaa apuna käyttäen lisätään reiät reunaan.

Reikien teon jälkeen arviointi paljonko nahkanyöriä kuluu punomiseen. Tein laukkuun kaksinkertaisen neuloksen tarkottaen kahdesti pujotusta samasta reiästä. Ennen punomisen aloittamista laukun reunoihin laitettiin ns. tukiliima. Punomisen aloitin keskeltä läppää ensiksi punoen toiseen laukun alareunaan ja sen jälkeen jatkaen toisella nauhan päällä toiseen laukun alakulmaan.

Viimeinen reikä jätetään punomatta, jotta päättelystä tulee mahdollisiman samannäköinen molemmilta puolilta. Opettajan kanssa päätös yhteistyössä. Nahkanauhaa hiottiin, jotta tarttuisi liima siihen paremmin. Tämän jälkeen nnahkanauha viedään kulmasta laukun sisälle ja vedetään sieltä ulos. Lopuksi asetellaan ommel kuten muutkin ompeleet ovat.

Punosta tehtäessä on huolehdittava ettei siitä tule liian löysä. Muutamien pistojen välein on hyvä kiristää sitä, että jonnekin ei jää löysiä kohtia.

Kassi on valmis, lukko puuttuu, joten läpän keskikohdan merkitseminen, päätös mille korkeudelle lukko tulee.

Lukko kiinnitettiin paikoilleen nepparikoneella. Kuvaushetkellä toinen niiteistä on vielä koholla, joten uudelleen puristus.

Lopuksi laukku öljyttiin ja sitten se onkin valmis. Näin sain itsellene nahkatyökaluille pienen laukun.

Keskiviikko-iltapäivästä kurssilaiset lähtivät museokäynnille. Itse jäin sieltä pois, koska iltamenoni takia aikataulutus ei toiminut. Torstaiaamuna työharjottelija Marjo veti rentoutushetken. Laukun sain valmiiksi torstaina iltapäivästä. Kurssin lopuksi ehdin tekemään verhoilunahasta kolmella letitettyjä rannekoruja. Verhoilunahka on ehkä vähän liian pehmeää rannekoruiksi, väri sai valitsemaan sen kuitenkin. Ensiksi leikattiin nahkasuikaleet kolmen suikaleen leikkurilla siten, että molempiin päihin jäi osio missä leikkausviiltoja ei ollut.Letitys tehtiin tietyllä tapaa, josta valitettavasti kuvia ei ole. Tässä kuitenkin kuva kolmesta nahkanauhasta, jotka letitetty sekä kuva valmiista rannekorusta, joka on ranteessa kaksinkertaisena.

Perjantaille jäi töiden viimeistely, palautekeskustelu ja luppoaikaa. Innostuin nahkatöistä kovasti ja haluankin tehdä niitä jatkossakin. On kuitenkin hyvä miettiä millaisia tuotteita tekee, sillä on paljon työvaiheita missä näkevän apu on tarpeen. Opettajamme sanoikin ”on hyvä miettiä paljonko käyttää aikaa mihinkin työvaiheeseen selviytyäkseen siitä itse vai käyttääkö joissain kohdin apua”. On totta, että on asioita mitä sokeana on äärimmäisen hankala tehdä, se on toivottoman hidasta tai lähes mahdotonta. Jos käsissä on muutoin valmis työ ja tarvitset jonkin pienen yksityiskohdan kiinnittämiseen liimaa. Oletko rohkea ja koetat tehdä sen itse. Otatko riskin, että vahingossa sokeana liimaatkin liian isolta alalta tai törkkään liiman väärään kohti. On hyvä ja hienoa haluta tehdä mahdollisimman paljon itse työvaiheita, mutta pitääkö siinä olla jääräpäinen mihin asti…
Tai olet leikkaamassa kalliista materiaalista suoraan tai jonkin muotoista palaa. Materiaalia ei soisi menevän hukkaan ja työn kannalta on tärkeää muodon olevan oikeanlainen. Missä menee raja milloin pyydät jotakuta näkevää tekemään sen puolestasi. Kurssilla metalliviivain auttoi paljon itsenäiseen leikkaamiseen mattoveitsellä. Sittenkin halusin reunan viimeistelyyn apua. Joskus mietin olevani aivan liian tarkka työn jäljestä. Teen oman tekemiseni vaikeaksi ja samalla vaikeutan avustavaa henkilöä vaatimuksineni. Toisaalta, etenkin jos tuotteita tekee myyntiin, laadun on oltava korkealla tasolla.

Saas nähdä pääsenkö nahkatyökurssin jatko-osiolle mukaan, toivon niin. Saisin lisää varmuutta ja ehkäpä löytäisin sen oman juttuni mitä ruveta tekemään. Kesällä pääsen onneksi testailemaan loman aikana mitä syntyy.

Julkaistu

Keramiikkaa esittelyssä

Nyt päättyy blogihiljaisuus, joka on kestänyt ennätyksellisen kauan, lähes kaksi kuukautta!

Tältä keväältä on keramiikka-ryhmien kokoontumiset ohitse. Syyskuun loppupuolella jatketaan. Tosin minun on pakko pohtia jatkanko edelleen sekä keramiikassa että rottinkikerhossa, vai jätänkö toisen pois. Valinta tulee olemaan hirvittävän vaikea ja lopulta päätän jatkaa molemmissa kodin täyttyessä koreista ja keramiikkaesineistä. Nyt on kuitenkin aika esitellä syys- ja kevätkauden töitä. Jos joku työ herättää kiinnostuksesi ja haluaisit sen itsellesi, ota rohkeasti yhteyttä. Osa näistä on nimittäin myytävänä ja jos se mikä herätti kiinnostuksesi ei ole myynnissä, otan tilauksia vastaan. En kuitenkaan tässä tekstissä lähde esittelemään hintoineen tuotteita, ne saa kysymällä.

Monesti jos minulla ei ole ideaa mitä tekisin käsissäni syntyy nipistelytekniikalla pikareita. Nämä neljä pikku pikaria ovat herättäneet ihastusta ja söpöstystä ihmisten keskuudessa. Ovat ehkä juomapikareiksi aavistuksen pieniä, mutta esim. eteerisien öljyjen käyttöön soveltuvia pikareita. Pikareita kirjoitushetkellä on kolme jäljellä.

Mukeja en ole tehnyt pitkiin aikoihin. Kuvassa olevat mukit on tehty joko viime syksynä ensinmmäisillä kerroilla tai jo keväällä 2016, mutta tulleet lasituspoltosta vasta syksyllä. Haluan saada mukista aina mahdollisimman sileän ja suoran. Joskus olen varmasti aivan liian nipo tasaisuudesta tms. Kyllähän käsin tehdyssä saa ja pitääkin olla käden jälki eikä tehdasmuotin sileyttä 😀

Alkusyksystä käytin ahkerasti mustaa savea, jota edelliskeväältä oli jäänyt. Uutena savena otin käyttöön saksalaisen punasaven. Tässä vielä ns äijäkorusarja ja muita riipuksia. , jotka on tehty mustasta savesta ja jotka ovat laitettu mustiin nahkanauhoihin kuvaamisen jälkeen.

Mustasta savesta vielä tämäkin pieni kukanterälehtimalja 🙂 Sopii kynttilälle tai ihan vaan koristeeksi. Sivussa ei reikiä ole, joten tuikut ehkä vähän hukkuvat maljan sisään.

Loppusyksyn työt tein saksalaisesta punasavesta. Eräänä maanantaina etsin inspiraatiota ja lopulta päädyin tekemään lautasen pitsireunuksella. Lautanen on tehty muottia käyttäen. Ensiksi kaulin sopivan kokoisen ja paksuisen levyn, jonka nostin lautasen päälle ja painelin varovaisesti levyn muottiin kiinni. Tämän jälkeen ylimääräiset pois, reunojen siistiminen. Reunat siistittiin myös ulkopinnalta kun lautanen on poistettu muotistaan. Pitsiliinalla painelin kuviota reunaan vielä lautasen ollessa muotissaan. Työ on lasitettu kevät-lasitteella, mutta sen vähyyden vuoksi lautasesta tulikin ruskeasävyinen.

Eräällä ryhmäläisellä oli mukanaan pisaran muotoinen matala lautanen. Ihastuin pisaraan täysin ja lainasin astiaa muotiksi. Tein neljä pisaralautasta saksalaisesta punasavesta ja yhden ehdin saamaan lasituspoltosta ennen joulua.Kuvat samasta pisarasta salamalla ja ilman. Ja tässä tämän vuoden puolella lasituksesta tulleet pisaralautaset.Yksi neljästä pisaralautasesta on löytänyt kodin.

Syksyllä aiemmin tekemäni perhos- ja piparitassit menivät samantein kaupaksi. Koska perhosien tekeminen oli mukavaa tein niitä vielä kuuden satsin lasittaen ne kevät-lasitteella. Neljä niistä varattiin hetimiten ja varaaja tassit nähdessään halusikin kaikki kuusi.

Tähdet on valmistettu samalla tapaa kuin tassitkin. Sopivat kynttilän alusiksi loistavasti. Ensiksi kaulin ison levyn tasaiseksi, jonka jälkeen isolla piparkakkutähtimuotilla painelin levyyn tähden ääriviivat leikkautuen muotoonsa. Tähteä kaulin hyvin kevyesti hiukan isommaksi ja nostelin kevein sormin reunat tähdelle.

Kannellisien purkkien ja rasioiden tekemisessä aina vähän jännittää kutistuuko savi poltoissa saman verran kansi ja suuaukko. Siksipä savea ei saa päästää kuivumaan ennen kuin molemmat ovat valmiina. Tähän purnukkaan onnistuin tekemään sopivan kannen, joka pysyy myös hyvin paikoillaan.

Sinimusta uunivuoka on myöskin tehty saksalaisesta punasavesta ja lasitettu Lugano-nimisellä lasitteella. Vuoka on tehty levytystekniikalla muoviastiaa muottina käyttäen.

valkoinen 0.5 samotin kivitavarasavesta tehty iso vaahteranlehti syksyn väreissä. Lautanen maalattu sormin kosteaan saveen. Työ on lasitettu läpinäkyvällä lasitteella. Työssä Sormimaalauksen jäljet näkyvät. Työ on valmistunut maaliskuussa 2017 ja se tulee olemaan esillä Näkövammaisten Kulttuuripalvelu Ry:n keramiikkaryhmämme näyttelyssä Art Kaarisilta -galleriassa marraskuussa 2017. Näyttelyn teemana on luonto. Vaahteralautasen lisäksi minulta näyttelyssä tulee olemaan ainakin siili ja palokärki joista ei ole vielä kuvia.

Eri savia voi myös yhdistää. Halusin kokeilla nerikomi-tekniikkaa, jossa kahta eri savea yhdistetään. Ensiksi molemmat vaivataan hyvin, jonka jälkeen möykyt vaivataan yhteen siten, että sekottuvat toisiinsa. Minulla oli käytössä valkoista kivitavarasavea sekä mustaa hiukan karkeampaa savea. Tein levytystekniikalla lautasen.Yhdistettyä savea jäi yli, joten taiteilin koristenappeja, jotka lautasen tapaan ovat lasitettu läpinäkyvällä lasitteella.Koska savea riitti aina vaan syntyi pari riipustakin. Kuvat otettu riipuksien molemmilta puolilta.

Kevään aikana valmistui vielä kaksi koruriipusta. Valitettavasti leppäkerttua muistuttavassa riipuksessa musta väri täplistä levisi keltaiseenkin osaan ja jättää tuhruisen vaikutelman. Sellaista se vaan on, että sokkona ei aina värien kanssa tule niin täydellistä kuin haluaisi. Molemmissa koruissa ne on maalattu sormin ja lasitettu läpinäkyvällä lasitteella.

Julkaistu

Ura käsillä -hanke – Huovutus

Tammi-helmikuun vaihteessa osallistuin Ura käsillä -hankkeen viiden päivän huovutuskurssille. Minulla ei ollut minkäänlaisesta huovuttamisesta aiempaa kokemusta, joten odotin innolla kurssia. Ensinmmäisenä kurssipäivänä joutui odottamaan iltapäivään ennen kuin pääsimme tositoimiin. Aamupäivä meni erinäisiin esittäytymiskierroksiin ja pajatilaan tutustumiseen. Toiminnan naisena hitaanlainen kurssin käynnistys meinasi alkaa syödä naista, mutta onneksi vihdoin lounaan jälkeen opettajamme Piritta Heiskanen saapui ja pääsimme tutustumaan suomivillan ja merinovillan eroihin.

Maanantai-iltapäivän aikana aloitimme huovutuksen perusteista märkähuovutuksessa tekemällä palloja. Oli etsittävä itselleen sopiva pyöritystapa, pyörittääkö käsissään vai alustan päällä. Vaikka kuvassa pyöritänkin alustan päällä lopulta totesin kuitenkin olevan parempi pyöritellä käsissään.Kun sain tekniikan haltuun, alkoi palloja syntymään 😀Loppupäivästä laitoimme villaa kindermunien koteloihin tarkoituksena huovuttaa palloja pesukoneessa. Siinä villalla koteloita täyttäessäni tunsin itseni vähän hölmöläiseksi, vaikka tosiasia onkin, että jos teet tuotetta missä käytät huopapalloja, ne saa nopeammin huovuttamalla pyykkikoneessa..Saatuamme polvisukkiin kotelot, ne lähtivät pyykkikoneeseen. Iltapäivällä käsin huovutetut pallot laitettiin vielä kuumaan veteen toviksi huopumaan. Sen jälkeen käytettiin vielä kylmässä vedessä, jotta huopuminen loppuu.

Tiistaiaamuna Näkövammaisten liiton yritysneuvojan Hanna Karesjoen jälkeen pajatyöskentely jatkui. Ensiksi saimme nuo kinder-kotelot villoineen. Pesukone ei ollutkaan tehnyt taikojaan. Lähes kaikkilla pallot eivät olleet huopuneet juurikaan. Kaivelimme koteloista kosteaa villaa. Ei siis jäänyt kovin onnistunut käsitys pyykkikonehuovutuksesta. Pari kurssilaista viikon aikana testasi asiaa omissa kotikoneissaan lopputuloksen ollessa huomattavasti parempi. Itsekkin lopulta päätin eräänä sunnuntaiaamuna pyyheliinapyykin sekaan pistää pallot huopumaan. HUOPUI! No kurssilla loppuhuovuttelimme palloja käsin. Huopuivat nopeammin, mutta jotenkin hienoinen turhauma vaani mielen perukoilla.

Lounaan jälkeen onneksi päästiin kokeilemaan uutta. Itse huovutin pienen maljan/kulhon. Työvaiheista ei valitettavasti ole montaakaan kuvaa, joten yritän selittää sanallisesti.
Kulhon tein suomivillasta. Päätin haluavani sinisen ulkopinnan ja violetin sisäpinnan. Eriväriset huopalevyt aseteltiin puhalletun ilmapallon päälle. Kun villat oli saatu kostutettuina hyvin aseteltua laitettiin pallo sukkahousujen vartalo-osaan. Sitten ei muuta kuin sytkyttämään 😀 Siirryin huovuttamaan pajatilan ison altaan ääreen. Välillä lämmintä vettä ja saippuaa sytkytyksen jatkuessa. Hiljalleen käsissä villa alkoi tuntumaan tiiviimmältä ja huopuneemmalta. Kun villapallo oli riittävän huopunut, se poistettiin sukkahousujen vartalo-osasta ja huovutusta viimeisteltiin edelleen sytkyttämällä. Kun pallo oli huopunut tarpeeksi sai sekin kuumavesishokkihoidon kylmine vesineen.Pallo puhkaistiin, jonka jälkeen sakset käyttöön ja pienen viillon leikkaus, jotta kulho saa muotonsa ja suuaukkonsa.Kulho jätettiin kuivumaan uusi ilmapallo sisällään, näin tuote säilyttää paremmin muotonsa. Ja tässä kulho valmiina.

Seuraavana päivänä aamupäivä meni itsenäisessä pajatyöskentelyssä. Aloitin tekemällä merinovillasta solmutekniikalla kiviä. Mielessäni olin kehitellyt ajatuksen, että tekisin niistä rintakorut. Tuolloin keskiviikkona ei kuitenkaan ollut riittävän pientä neulaa, joten kivien pyörittelyn jälkeen siirryin kaula-avainnauhojen valmistukseen.

Minun pyöritellessä kiviä Hema autoili hakemaan kotoaan helmikokoelmansa ja näin sain avainkaulanauhoihin huopapallojen lisäksi monipuolisuutta. Kaipasin huopapallojen lisäksi nauhoihin muutakin ja puuhelmet säilyttivät luonnonläheisyyden tuotteissa. Huopahelmiä pujottaessani kaulanauhaan tarvitsin apunani korupihtejä joilla vedin neulan huopapallon läpi. Pelkästään käsin huovutetut pallot olivat napakompia ja siten myös tiukempia saada nauhaan. Pesukonehuovutuksessa olleiden laatu palloissa vaihteli, joten oli mietittävä tarkasti mitkä pallot avainkaulanauhoihin haluan käyttää.

Tässä valmiit avainkaulanauhat

Lounastauon jälkeen matkasimme metroyhteyttä käyttäen Helsingin tTaitoshoppiin, jossa pääsimme tutustumaan huovutettuihin valmiisiin tuotteisiin. Minulle siellä ei sinänsä kauheasti uutta ollut, sillä käsityömessuilla on tullut tutustuttua huovutustöihin. Taidolla upeita töitä oli jokatapauksessa myynnissä. Samalla tutkailimme toki myös kaupan muuta tarjontaa. Lopuksi kävimme kahvittelemassa ja ennen neljää saattoi kotimatka alkaa.

Torstaiaamuna meidän kanssamme oli keskustelemassa Minustako yrittäjä-teemalla Hännisen Riikka, joka itse on musiikkialan yrittäjä. Kävimme hyvää keskustelua myös yrittäjyyteen liittyvistä peloista ja siitä miten niistä pääsee yli. Miten oppia tekemään täsmämarkkinointia jollekin tietylle ryhmälle. Keskustelun jälkeen palasimme töidemme pariin. Minun aikani kului pujotellen siemenhelmiä mustaan kiveen. Työ oli todella hidasta. Tarpeeksi ohutta neulaa ei ollut paitsi taipuisa pujotinneula. Se vääntyili joka suuntaan ja hidasti puuhaa hirveästi. Jos rintaneulan tekemiseen ei ohuita silmäneuloja ole, niin ohuita, että myös langanpujottimen kohdalta siemenhelmi mahtuu läpi, tuotetta on mahdotonta kehittää. Sen tekemiseen menee aivan liian kauan, että se olisi kannattavaa. Nyt täytyy tutkia neulamahdollisuuksia ja katsoa miten käy.

Iltapäivällä pääsin tekemään tasohuovutusta, tavoitteena valmistua pieni seinävaate, jossa kolmiulotteisuutta siten myös käsin tunnusteltavaa.Sammalenvihreä suomenvillalevy on työn pohjaväri, jonka päälle asettelin kiviä sekä lasikuulien puolikkaita haluamallani tavalla.Kivien ja lasikuulanpuolikkaiden päälle aseteltiin toiseen sivuun keväänvihreää ja toiseen sinistä villaa. Ja sitten ei muuta kuin käsin huovuttamaan.

Työn huovuttaminen jatkui viimeisen kurssipäivän aamuna samalla kuunnellen pajaohjaajamme Ritva Kanteleen luentoa tuotteistamisesta. Kun työ oli riittävästi huopunut, aloitin rapsuttelemaan/aukaisemaan huopaa kivien ja lasikuulien päältä samalla aukon reunoja huovuttaen.

Osassa työtä villa oli huopunut liikaa lisättäessä villaa pintakerrokseen. Se jätti työhön epäsiistin tunnun enkä myöskään pitänyt työn epätasaisista reunoista. Piritta keksi, että voisin neulahuovuttamalla siistiä työtä. Huih, neulahuovuttaa! Eihän sokea sellaista voi tehdä, niin olin kuvitellut. Sain kokeiltavakseni huovutusneulan ja olin kuvitellut väkäset paljon isommiksi ja rikkovimmiksi. Kun pääsin neulahuovutusta kokeilemaan en enään ymmärrä miksi sokeakin ei sitä voisi tehdä. Nyt minulla onkin hinku oppia lisää neulahuovutusta. Ensiksi on saatava avustajan kanssa firman kirjanpito ja veroilmoitus kuntoon. Sen jälkeen voi taas heittäytyä käsitöiden ihanaan mailmaan myös hänen kanssaan, sillä kun vauhtiin pääsemme, meitä ei pidättele mikään. On käytävä ostoksilla tarvikkeita ja harjoiteltava lisää neulahuovutusta 🙂Innostuin neulahuovutuksesta niin paljon, että siistittyäni työtä innostuin lisäämään kivien aukkoihin villaa huovuttamalla ja tekemään siniseen osaan pilven tapaisen villaisen kohoaman.

Iltapäivällä ehdin vielä aloittamaan pienen kassin/pussukan huovuttamista. Se jäi kuitenkin kesken ja on sitä valitettavasti edelleen. Tarkoitus oli tehdä työ valmiiksi nyt lomaviikolla, mutta upea talvisää on saanut ulkoilemaan paljon. Siksipä tämän postauksen kirjoittaminenkin on viivästynyt. Kun kurssin alkuhitailuista päästiin ja kun päästiin tekemään monipuolisempia töitä, innostus kasvoi ja kurssi kasvoi hienoksi viikoksi. Jatkoa on luvassa toukokuussa. Silloin huovutetaan neljä päivää iloisessa ja innostuneessa porukassa.

Julkaistu

Ura käsillä -hanke – Lauta- ja pirtanauhat

Viime viikolla olin kolmen päivän Ura käsillä -hankkeen nauhakurssilla. Lauta- ja pirtanauhatekniikat ovat hyvin vanhoja käsityömenetelmiä. Nykyisin niitä tehdään todella vähän. Pirtanauhaa pystyy tekemään myös koneellisesti, mutta lautanauha tehdään aina käsin. Nauhoja voi käyttää asusteisiin, koruihin, kassien olkaimiin, vöihin, pantoihin.

Aloitin kurssin tekemällä pirtanauhaa. Valitettavasti kuvamateriaalia ei ole. Pirta on kamman näköinen muovinen suorakaiteen muotoinen mihin langat pujotellaan. Pirtaa liikutetaan ylös-alas-suunnassa. Pirran ollessa yläasennossa tietyt langat nousevat ja tietyt laskevat. Alas laskiessa langat vaihtavat paikkaa. Sukkula viedään lankojen välistä olevasta aukosta viriöstä läpi. Pirtanauhan tekeminen muistuttaa paljon kankaan kudontaa. Työn langat ovat kiinnitettynä esim. hyllyn reunaan tai oven kahvaan. Toinen pää kiinnitetään tekijän vyötäröön. Tekniikka on ehkäpä helpompi kuin lautanauhan tekemisessä, mutta vaatii paljon harjoitusta, että työ ei lähde leviämään. Se tapahtuu kovin helposti. Ainakin minusta siltä tuntui 🙂

Lautanauhaa tehdessä ensiksi on päätettävä millaisen kuvion nauhaan haluaa. Pirtanauhassa tehdään käsittääkseni raitoja, mutta lautanauhassa kuvio voi olla paljon monimutkaisempikin. Koska kurssi oli vain kolmipäiväinen ohjaajamme Anne-Laure teki töiden aloitukset/laittoi langat lautoihin ja pirtoihin valmiiksi. Avustajani otti tilanteesta kuvia ja teki muistiinpanoja ja nyt yritän vähän avata asiaa teillekin.

Ohjaaja oli piirtänyt kuvioita koholle, jotta saisin hiukan tuntumaa millaisia vaihtoehtoja on. Valitsin ns. lehtikuvion.Ruutupaperille piirretty sekä kuvio että ruutupiirroksin vaaka- ja pystyakselille valkoiset ja vihreät nauhat. neliön mallista lautaakäytettäessä (olemassa myös esim 6-kulmaisia), suunnittelualue on neljä riviä. mallin raportti(työssä toistettava kuvio) koostuu neljästä kerroksesta: A B C D ja loimeen tarvittavien lankojen lukumäärän näkee lautojen numeroinnista ja kerroksista eli nämä kerrotaan keskenään (4*9). Lankojen lukumäärän väreittäin näkee raporttiin tehdyn kuvioinnin mukaisista ruudukoista laskemalla kunkin värin ruutujen lukumäärän, tässä tapauksessa 14 sinistä ja 22 valkoista. Lautojen asettelun näkee kuvion alalaidan vinoista viivoista, joko oikealle tai vasemmalle. Tässä mallissa viisi vasemmalle ja neljä oikealle. Kukin lauta on vinoviivan osoittamassa asennossa silloin, kun loimilangat pujotetaan niihin. Yksi pystysuora rivi raportissa vastaa siis yhtä lautaa, sen neljää kulmareikää ja siihen pujotettua neljää loimilankaa. Lautojen kulmareiät merkitään A B C D ja mallissa ne on merkitty alhaalta ylöspäin (=nauhan kutomissuunta). Yksi rivi vaakasuorassa on yksi kudekerros. Lautojen kiertosuunta kudottaessa kuviossa on eteenpäin.Jotta sokeana pystyisi lautoihin langat pujottamaan, laudoissa olevat kirjaimet kulmissa olisi merkittävä pistekirjoituksella sekä lankakerien vyötteisiin langan värit. Ja jotta kuvion mukaisesti langat pystyisi itsenäisesti laittamaan, pitäisi jonkun aukaista kuvion kaava sanalliseen muotoon. Näillä resusseilla mitä nyt oli käytettävissä sokeana ei ollut mitään mahdollisuutta edes yrittää aloituksen tekemistä.

Työ kiinnitetään pirtanauhan tapaan hyllyyn tai oven kahvaan ja itseen kiinni. Laudat on hyvä niputtaa isolla hakaneulalla yhteen, jotta eivät mene sekaisin. Hakaneula irroitetaan laudoista ennen aloitusta.

Ja sitten ei muuta kuin kutomaan :D:DParhaimman käsityksen kutomisesta saanee katsomalla avustajani kuvaaman videon.

Kun päättely tehty, työ irroitetaan hyllyn reunasta tai samoihin loimiin jatketaan toinen. Tein kolme lehtikuviollista nauhaa joista syntynee rannekorut. Vielä on kehiteltävä miten päät yhdistetään toisiinsa. Kurssilla olleet materiaalit olivat joko liian kapeita tai leveitä, joten loppuun työstäminen tapahtuu myöhemmin. Tehdessäni lehtikuviota lautoja käännettiin koko ajan eteenpäin. Kolmas nauha syntyi kääntämällä lautoja koko ajan taaksepäin. Tällöin kuvio tuli peilikuvana verrattuna eteenpäin kääntämiseen. Hankalaa aina samaan suuntaan käännettäessä tuotti lankojen kierteelle meneminen. Niitä saikin olla aika usein selvittelemässä. Onneksi Hema oli paikalla, ei mennyt ohjaajan kaikki aika sellaiseen puuhaan. Sokeana välillä vähän turhautti, kun ei mistään pystynyt tietämään, jos syystä tai toisesta yksi laudoista ei ollut kääntynytkään kunnolla. Jumittelua tuli kmm. lankojen kiertymisen vuoksi. Jos kaikki laudat eivät olleet samaan suuntaan, kuvio muuttui eikä sitä sokeana nähnyt eikä oikein tuntenutkaan, vaikka käytössäni oli kimallelanka joka tuntumaltaan niin erilainen kuin muut langat.

Vasta-alkajalle keinokuitulangat ovat parhaita, sillä esim. villa, silkki tms. katkeaa jo paljon helpommin. Tehdessäni puuvillalangasta sinistä nauhaa, loimi katkesi lähemmäksi kymmenen kertaa perjantaiaamupäivän aikana. Se alkoi olla melko turhauttavaa, mutta naurulla ja hymyillä siitäkin selvittiin kiitos ihanan opettajamme. Nauha on tehty koko ajan lautoja eteenpäin kääntäen.

Tämä musta-keltainen nauha on kudottu lautoja kääntämällä neljä eteenpäin ja neljä taaksepäin -taktiikalla. Tällöin langat eivät päässeet kiertymään laisinkaan. Hakala oli muistaa montako eteen oli tehnyt tai montako taaksepäin. Tekniikka ei anna yhtään anteeksi, kuvio muuttuu heti ja sitähän ei itse pystynyt tietämään mikä oli vähän turhauttavaa ihmiselle, joka on tarkka tekemisistään ja työnsä laadusta. Pitäisi muistaa olevansa harjoittelemassa tekniikkaa.

Kurssilla tein myös sormisolmutekniikalla sini-valkoisen nauhan. Siinä käytettiin viittä lankalenkkiä. Toisen käden sormissa kaksi ja toisen kolme. Se missä oli kaksi lenkkiä, etusormella koukkailtiin lenkkejä toisessa kädessä ja kauimmaisen lenkin alalangasta koukattiin lenkki toisen käden sormiin.

Nauhoja tehdessä työskentelyasento ei ole kovinkaan hartiaystävällinen. Helposti hartiat olivat koholla ja jännittyneenä. Oli tärkeää muistaa välillä rentouttaa yläkroppansa ja malttaa lähteä tuolistaan liikkeelle.

Nauhat kasteltiin ja silitettiin. Tuntuivat heti paljon siistimmiltä ja käteen tyylikkäämmiltä. Kuvassa kurssilla tekemäni nauhat 🙂Ja tässä koko kurssiporukan työtJa vielä opettajamme malleja

En tiedä tuleeko minusta koskaan nauhojen tekijää. Haluaisin kuitenkin vielä nauhojen tekemistä kokeilla laudoilla missä pistemerkinnät ja olisihan se hienoa saada pirtanauhasta tasalevyistä nauhaa eikä levenevää kaottista yritelmää. Jotenkin minua jäi kutittelemaan rannekorut lautanauhasta. Ilmeisesti valkoinen vihreällä kimallelangalla oli toimiva yhdistelmä, sillä niin moni sitä ihasteli. Kimallelankaa on myös muissa väreissä, joten voisi olla kiintoisaa valmistaa erilaisia eri kuvioin olevia lautanauharannekoruja. Aika näyttää miten käy. Ehkäpä jatkokurssi olisi paikallaan. Saisi lisää varmuutta tekemiseen ja oppisi ymmärtämään myös aloituksen tekemisen paremmin. Joka tapauksessa oli hienoa oppia uusia tekniikoita ja tietämään mitä ylipäätään pirta- ja lautanauhat ovat ja miten ne syntyvät.

Julkaistu

Käsityöyrittäjyys

Käsityöhurahdus on laittanut miettimään laajentaako omaa yritystään hieronnan lisäksi käsitöihin. Jos, mikä olisi järkevin vaihtoehto, aputoiminimikö vai mikä? Olen paljon pohtinut ylipäätään kannattaisiko yrityksen laajennus vai ei. Käsityömyyntini on kuitenkin aika pientä. En myöskään ole keskittynyt yhteen tai muutamaan tuotteeseen. Olen tehnyt kaikkea mahdollista keramiikasta rottinkikoreihin, neulomuksista lasihelmikoruihin, kynttilöistä kransseihin jne. Jos toimisin toiminimeni alla myös käsitöissäni, pitäisikö minulla olla keskittynyt vain joihinkin tuotteisiin? Syksyllä selvästi kranssit ja kynttilät ovat olleet myyntivaltteja ja sesonkiin olen oppinut jo varautumaan.

Ja miten käy käsitöiden mielekkyydelle ja hauskuudelle, jos harrastus muuttuukin työksi? Jos minulle tuleekin aikataulu milloin minkäkin tulee olla valmista. Toisaalta, materiaalikulut, kurssimaksut yms. saisin laittaa verovähennyksiin. Onko hyöty kuitenkaan niin iso, että se kannattaisi? Suosikkipuuhia ei ole firman paperitöitä kirjanpitoineen, käsityöyrittäjyys toisi niitä lisää. Käsityöyrittäjyys/yritys toisi ehkä paremmin tunnettavuutta, uskottavuutta ja parantaisi markkinointimahdollisuuksia.

Toinen asia mikä minua mietityttää on Annansilmät-tarrat joita voi hankkia Näkövammaisten käsityöntekijät-yhdistykseltä. Ne takaavat työn olevan laadukasta näkövammaisen käsityötä. Käsittääkseni tarran käyttöä ei kuitenkaan mitenkään valvota tai sen käyttöön ole laatukritereitä. Minullakin on tuo tarrakiekko hankittuna, mutta en ole osannut päättää haluanko niitä käyttää. Haluanko korostaa näkövammaisuuttani, haluanko, että minut ja työni muistetaan sen sokean tekeminä vai haluanko työni muistettavan jostakin muusta? En halua olla se sokea hieroja. Haluan olla korsolainen hyvä hieroja. Eli, en koe, että tärkeintä minussa olisi vammaisuuteni. Paljon tärkeämpää on millainen olen ihmisenä, miten hyvin ja laadukkaasti teen työni oli kyse hierontatyöstä tai käsitöistä. Joskus kuulee kommentteja siitä, että näkövammainen ja sokea käsityöläinen häviää laadussa näkeviin verrattuna. Pitääkö sen olla niin? Mielestäni ei. Jos myyn tuotteen sen pitää olla laadultaan todella hyvä. Minulle ei riitä ihan ok. Sen on oltava oikeasti sellainen mistä voi hyvällä omallatunnolla sanoa työn olevan hyvin tehty.

On hyvä myös muistaa, en pysty miellyttämään kaikkia, en vaikka kuinka haluaisin. En siihen pysty ihmisenä, hierojana enkä käsityöläisenäkään. Se on tärkeää ymmärtää ja hyväksyä. On ihmisiä, jotka eivät pidä hierontatyylistäni ja on niitä, jotka ovat siitä täysin lumoutuneet. On ihmisiä, jotka arvostavat käsityötä, on ihmisiä, jotka eivät halua maksaa töistäni ja ostavat sen rottinkikorin mielummin vaikkapa Ikeasta. On ihmisiä, jotka eivät pidä persoonastani, on niitä joidenka mieleen olen. Elämä on sellaista. On turha edes yrittää miellyttää kaikkia, sillä se on mahdottomuus. On myös tärkeä taito osata ottaa kritiikkiä vastaan. Joskus se saattaa olla kehittymisen mahdollisuus.

Helsingin ja Uudenmaan näkövammaisissa alkoi viime syksynä kolme vuotinen Ura käsillä-hanke, jonka tavoitteena on lisätä näkövammaisten käsityöyrittäjyyttä, tuoda vanhoja perinteisiä näkövammaiskäsityötaitoja uusille sukupolville, antaa varmuutta itsenäiseen työskentelyyn, eväitä tuotekehittelyyn, yritysneuvontaa jne. Kerrassaan loistava hanke ja nähdessäni joulukuussa kevään kurssikalenterin iski valinnan vaikeus. Millään en voi kaikille kursseille osallistua, joten oli pakko priorisoida ja miettiä mitkä oikeasti kiinnostavat ja mitä tekniikoita pystyisin kotioloissakin tekemään. Harjatyöt jäi mm. pois, koska kotiin ei ole mahdollisuutta hankkia harjakonetta tms. välineistöä. Karsin pois myös makrame-tekniikan. Sitä toki voi tehdä kotonakin, mutta hierontatöitäkin on välillä tehtävä 🙂

Olen osallistunut kahdelle Ura käsillä-hankkeen kurssille tammi-helmikuun vaihteessa huovutus ja nyt tällä viikolla nauhatekniikat. Molemmista kursseista tulossa postaukset kera valokuvien. Kursseilla on puhuttu myös yrittäjyydestä ja tuotteistamisesta, ehkäpä juuri siksi tämä pohdiskelu käsityöyrittäjyydestä on jälleen nostanut päätään. Päätyötä siitä ei toistaiseksi voi tulla, mutta ehkäpä sivutointa kuitenkin. Joka tapauksessa blogini saa jälleen uuden aiheen mistä tulen kirjoittamaan Ura käsillä -hankkeen kurssit. Varmasti yrittäjyysasiakin jossain vaiheessa tulee ratkaisuun, mutta hätiköimään en lähde.

Julkaistu

Lintuharrastus voimissaan

Elämme vuoden pimeintä aikaa, aikaa milloin lintuja ei ole niin paljoa kuin keväästä syksyyn. Tosin nyt kun olen enemmän linnuista kiinnostunut, huomaan kuulevani myös talvisessa maisemassa lintujen ääniä. Lisäksi kovasti hämmästelen lukiessani Birdlifen postituslistalta kuinka monia eri lajeja ihmiset ovat nähneet. En totisesti ole ymmärtänyt, että Suomessakin talvehtii paljon eri lintulajeja.

Viime viikolla flunssaisena tutkailin Tringan Helsingin lintutieteellisen yhdistyksen retkikalenteria. Minua oli jäänyt kiehtomaan talviretki Kökariin. Silja innostui retkestä, joka on vain Tringan jäsenille. Olen pohtinut jo kuukausia liittyisinkö yhdistykseen. Päätin liittyä ja ilmottauduimme retkelle mukaan. Se on helmikuussa. Odotan sitä jo innolla.

Olemme Siljan kanssa aiemmin puhuneet myös pöllöretkelle osallistumisesta ja retkikalenteria selatessa kohdalle osui myös sellainen. Ilmottauduimme maaliskuiselle pöllöretkelle ja otamme nuo miehekkeet mukaamme. Avokki ei vielä tiedä, sillä saa joululahjaksi pöllöretken 😀 Sai lahjaksi myös Tringan perhejäsenyyden.

Yhdistykseen liittyminen tapahtui nopeasti. Loppuviikosta sain jo paksun kirjeen, jossa oli liittymislahjoina Tringan uusin jäsenlehti, näytenumerona uusin Linnut-lehti, Tiira-lehti sekä mustakantinen ruutuvihko mihin voi tehdä lintuhavaintomerkintöjään. Avustajan selaillessa Linnut-lehden otsikoita vaikutti todella kiinnostavalta lehdeltä, melkein tekisi mieli tilata se. Ongelma on vain sen luetuttaminen. Onneksi tuttavani Made in Korsosta on lukenut ja lukemassa luontolehtiä tallenteelle. Suomen Luonto-lehden artikkeleita kuuntelin sairastaessani. Siinä myös lehti, jonka kaikki numerot olisi ihanaa saada luettuina.

Löysin myös Tringan oman postituslistan, liityin mukaan. Lauttasaaressa on nähty mustakaulusrastaita joiden olemassa olosta en ole aiemmin tiennyt mitään. 😀 Minulla taitaa olla hurjan paljon oppimista Suomen linnuista lähikuukausina.

Syksyllä kirjoittelin täälläkin, että haluaisin paremman välineistön lintunauhoitteluun. Kyselin mikrofoneista mm. Birdlifen postituslistalta ja Lintuvaruste-kaupasta. Minua jäi kutkuttelemaan Telingan paraboloidimikrofoni, joka on pelottavan kallis. Välillä yritin unohtaa koko asian, mutta aina se puski mielen päälle. Lopulta joulupukki puuttui asiaan. Minun on oltava kiltti seuraavat miljoona vuotta 🙂 Tänään nimittäin suuntasimme Lintuvaruste-liikkeeseen. Kauppias kokosi mikrofonin ja yhdisti sen Olumbuksen ls11 digisanelimeen. Kävimme ulkona kuuntelemassa mikin toimivuutta. Siellä seisoin kadulla kuulokkeet korvilla mikrofoni kädessäni. Mikrofonin mukana on 60 cm peili, joten mahdoin olla näky leveine hymyineni. Kotiuduttuani oli hirvittävä hinku päästä mikrofonia testailemaan, mutta en ole tähän mennessä onnistunut saamaan digisanelinta eloon. Ei kuulu piippauksia, ei mitään. Siellä kaupassa se piru vie toimi! Löysin netistä Pdf:nä käyttöohjeen, tai osan siitä. Siinä kirjoitettiin jostain Holt-tilasta ja epäilykseni onkin, että laite on sellaisessa tilassa. Minun on pakko malttaa siiheks kun saan näkevät silmät apuun. Onneksi pystyin kokeilemaan mikrofonia vanhalla Olumbus ds50 millä viime kesäiset lintunauhoituksenikin tein.

Tringan liittymislahjana oli myös 500 sivun lintuopas, jonka sai noutaa Lintuvarusteesta jäsenmaksun kuittia vastaan. Nyt on pakko sanoa se mitä en kovin usein sano: Voi kun näkisin! Ei auta, en näe ja lintuharrastusta on harrastettava niillä ehdoilla mitä minulla on. Ja nyt minulla on uusi hieno mikrofoni. Lopetetaanpas siis mahdottomuuksien haikailu.

Julkaistu

Käsityövoittoiset kuulumiset

Lokakuun puolessa pidetyn syyslomamme jälkeen on ollut neljä eri tapahtumaa missä on ollut käsitöitäni myynnissä. Vielä on kolme tapahtumaa tälle vuotta jäljellä. En koskaan osannut kuvitella, että minusta tulee näin ”hullu”, että osallistun innolla myyjäisiin ja tapahtumiin. Olen aina ajatellut, että en osaa myydä, minusta ei ole myyjäksi, en osaa puhua tuotteistani myyvästi. On jotenkin ihan eri asia tarjota hieronta-asiakkailleen uusia hoitoaikoja kuin tämä käsityömyyntihommeli. Toisaalta ei ole lopultakaan myöskään hirveän kauaa siitä kun en osannut kuvitella itseäni neulomassa, pyörittelemässä kynttilöitä tms. Nyt teen lähes päivittäin jotakin käsityötä. Esim. perjantaina äidin vieraana ollessani neuloin kranssin päällisen. Kotiuduttua pyörittelin kehykseen valot ja päällisen paikoilleen. Jatkoin vielä pujottelemalla rannekorun valmiiksi. Eilen kotiuduttuani myyjäisistä iltasella aloin neulomaan uutta kranssin päällistä. Tänään sain sen valmiiksi, valot ja päällisen paikoilleen. Kieputtelin myös toisen kranssin valmiiksi, mutta valot eivät toimikaan, joten uusiksi menee.

Lokakuun 25. päivä olimme rottinkikerholaisten kanssa Iiriksen infon takaisessa aulassa yhdestä puoli seitsemään. Väkeä päivän aikana tuotteitamme kävi katsomassa aika vähän. Itse möin kokonaista kaksi tuotetta. Pitkä päivä. Oli kuitenkin mukava tavata joitakin tuttuja ja vaihtaa tovi kuulumisia.

Seuraavana päivänä toimitimme avustajani kanssa Korson Hiussalonkiin mehiläisvahakynttilöitä ja koruja. Perjantaina 28. päivä siellä vietettiin naisteniltaa. Made in Korsosta tuotteitamme oli paikalla myymässä Made in Korson äiti Päivi. Väkeä oli ollut ja joidenkin tuotteita meni myös kaupaksi. Tuolloin keskiviikkona vietyämme tuotteet kampaamoon matkamme jatkui Keravalle kuuntelemaan luentoa kilpirauhassairauksista. Luennolla ei tullut mitään tajunnan räjäyttävää uutta tietoa ja välillä termistö oli niin lääketieteellistä ettei pysynyt ynnärrys mukana. Illalla kieputtelin monivärivalot kranssiin valkoisella kultasomisteisella päällisellä. Tuttavani pyysi minua tekemään sellaisen kranssin. Itseäni vähän hirvitti monivärivalot kranssissa, mutta monet ovat tykänneet. Huomenna kun teen valotilauksen tilaan monivärivalojakin.

Lokakuun viimeinen viikonloppu oli rauhallinen. Perjantaina kyläilimme Oton kanssa Siljan luona. Kävimme pienellä lenkillä tihkusateessa, söimme herkullisen aterian silakoita ja uunijuureksia. Jälkiruuaksi vähän herkkuja. Katselimme Johan Vennisestä dokumentteja. On siinä ollut hieno ihminen. Ei ole totisesti antanut sokeuden hidastaa tahtiaan. Mies eli liki satavuotiaaksi ja teki kotitilallaan ties mitä: räjäytti kalliota, kävi kalastamassa, rakensi yli 90-vuotiaana uuden saunan jne. Samalla neuloskelin turkkilaisella neuloksella huivia. Huivin neulonta jatkui Vain elämään merkeissä. Käpy ja Otto leikkivät ja seuraan liittyi vielä äärimmäisen kiltti Suomen porokoira Runo. Jutustelimme sienipiirakan ja salaatin voimalla.

Viikonlopun aikana editoin Haltia-päivämme nauhoituksia ja kirjoittelin postauksen retkestämme. Kirjoitin myös Madeinkorso-blogiin harpusta. Teimme avokin kanssa yhdessä ruokaa, kävimme saunassa. Rentoilimme. Käsityökärpänen oli aika hiljakseen.

Marraskuu alkoi avokin astmadiagnoosilla. Oli helpottavaa kun selvisi ahdistuksen syy ja sai oikean lääkityksen. Ja miten upeaa oli huomata lääkkeiden auttavan ja olo on kohentunut hurjasti. Nyt mies nukkuu iltaisin sohvalle univelkojaan pois. Oli ihanaa viettää mökkiviikonloppua nauttien upeasta talvipäivästä kun avokkikin voi hyvin. Ehkäpä siksikin kyseisestä päivästä tuli niin hieno mitä se oli. Kirjoittelin siitä edellisessä tekstissäni 🙂

Torstaina 3.11. Made in Korson porukan käsitöitä (kynttilöitä, koruja) oli Korso Cafessa esillä. Olin avustajani kanssa siellä ”päivystelemässä” yhdeksästä kahteen. Ihmisiä kävi jonkin verran ja tuotteitakin ostettiin. Itseltäni meni kolme kynttiläpakettia. Aamupäivästä seurassamme oli pari muutakin Made in korsolaista joidenka kanssa jutellessa aika sujahti mukavasti. Myös kahvilan pitäjä oli oikein mukava ja energinen. Oli ilo olla hänen kahvilassaan. En ole tiennyt Korsossa olevan niin hienoa kahvilaa. Sinne täytyy kyllä joskus mennä herkuttelemaan. Kahden jälkeen kävimme ruokakaupassa ja täällä kotona hommat jatkuivat käsityöteemaisina.

Tällä viikolla käsityökärpänen on sitten suristellutkin taas ahkeraan. Keramiikassa tein ovaalin muotoisen kannellisen purkin saksalaisesta punasavesta ja valitsin poltosta tulleisiin töihin värejä. Sekoitin keltaista lasitetta jne. Edelliskerralla tein uunivuuan ilman kantta ja sitä ennen matalan suorakaiteen muotoisen astian. Rottinkikerhossa ei oikein työni edistynyt ja se vähän turhautti. Ensi kerralla varmastikin valmistuu sydänkori sinisin helmin, jonka olisin halunnut eilisiin myyjäisiin. Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta 🙂 Pääsin kuitenkin tontun puuhissa eteenpäin edes hiukan. 🙂

Puikoille punainen kranssin päällinen ja kranssi valmistui sopivasti torstaille. Silloin luonani kävi kranssin valitsemassa pukin konttiin eräs ystäväni lapsiensa kanssa. Tuolloin torstaina rempaisin ostamalla itselleni viinin punaiset housut! Siis minä, jolla housut ovat lähes aina mustia tai tumman sinisiä 🙂 Housuja on vähän lyhennettävä. Tällä vartalolla kun ei housuja ilman lyhentämistä juuri koskaan löydy. Sinellistä ostin kranssirenkaita, nahkanauhaa ja koruvaieria. Keskiviikkona aloitin pujottelemaan rannekorua torstaina uutisia seuratessani kaataen helmirasian. Meni tovi kun koetin pelastaa suurimman osan pudonneista siemenhelmistä. Arvatkaa vain kiroilutittiko?

Perjantai hujahti äidin vieraana. Oli mukava päivä, vaikka mitään ihmeempää ei tapahtunutkaan. Eilen olin myymässä Vantaan näkövammaisten järjestämissä käsityömyyjäisissä Ruusupaviliongissa. Meitä oli viisi myyjää paikalla. Asiakkaita kävi jonkin verran, enemmänkin olisi toki voinut. Minun on kuitenkin syytä olla tyytyväinen, sillä nyt olen tilanteessa, että kransseja on kiiruusti saatava valmiiksi lisää. Päivä meni todella nopsaan ja kotona maistui avokin kokkaama salaatti. Sen jälkeen saunaan, telkkaria katsellessa suolakeksejä ja joulun ekat piparit 🙂 Tänään olen käynyt laatikoita läpi heittäen turhaa romua roskiin tai myytäväksi. Avokki pyöritti pyykkiä koneellisen. Kokkasimme yhdessä ruokaa. Tein pinaatti-broilerpyöryköitä avokin valmistaessa perunamuusin. Tein myös kermaviilikastikkeen 🙂

Kyllähän täällä on myös tehty töitä. Mitään hirvittävän kiireistä ei ole ollut, mutta tasasesti päiviin on tullut myös asiakkaita. Saa nähdä tuleeko vielä ennen joulukiireitä hierontaan tulioiden ruuhka, ostetaanko lahjakortteja pukin kottiin. Aika näyttää. Nyt kuitenkin kello rientää ja minun on riennettävä peiton alle. Arki on taasen edessä ja alkavaan viikkoon mahtuu normimiohjelman lisäksi kynttiläkurssi Inkun Ideapajassa, Novellikoukku Lumon kirjastossa ja Tampereen Kädentaito-messut.

Julkaistu

Kumihimolla punontaa

Viikko vierähtänyt täällä mökillä enkä ole ainuttakaan postausta saanut kirjoitetuksi, joten eiköhän nyt ole aikakin…

Kuun alussa olleessa Vantaan näkövammaisten käsityökerhossa oli teemana kumihimo. Kerhon vetäjä Tarja itse punoo kumihimolla avainperien lisäksi avainkaulanauhoja, rannekoruja jne. Me aloitimme avaimenperistä ja kahdeksalla langalla. Käytimme kahta eri väriä töissämme. Satiinilangat pujotetaan kumihimoon tietyllä tavalla riippuen millaisen kuvion haluaa. Mitä enemmän lankoja sitä upeampia ja täyteläisempiä töitä pystyy tekemään. Kuulemma voi tehdä 16 nauhallakin. Tällöin saa mm. kukka- tai vaikkapa mansikkakuviota. Mutta pysytään me nyt tässä helpoimmassa versiossa 🙂Kahdeksalla langalla tehtäessä punonta tuntui ehkä hiukan yksitoikkoiselta. Lankoja siirrettiin oikealta ylhältä vasemmalle alhalle ja kumihimoa liikutettiin kädessä aina sen mukaan mikä väli oli menossa. Tärkeää siis muistaa oliko jo kääntänyt seuraavan välin ylös vai ei. Sen kyllä oppii myös tuntemaan reiän suulta punonnasta missä on menossa. Yksikseen sokkona tehdessä lankojen värit on merkittävä jotenkin, jotta järjestys pysyy oikeana.Yhteen avaimenperään menee yllättävän paljon lankaa. Olikohan se 50 cm vai 60 cm. En muista, mutta avaimenperän pituuteen nähden tuntuu paljolta. Kun työ on halutun mittainen tai langat eivät enään yllä kumihimon väleihin on aika työ päätellä. Langan päät otetaan yhteen, tehdään hevossolmu mahdollisimman lähelle punonnan päättymiskohtaa. Langat kiristetään vielä yksitellen. Apuna kannattaa käyttää korupihtejä.Lopuksi lankojen päät poltetaan sytkärillä, jotta ne eivät lähde purkautumaan.

Kumihimolla punominen sujui aika rivakasti, joten ehdimme tekemään toisetkin avaimenperät. Ahneuksissani halusin tehdä pidemmän eikä valmis avainperänä ajatus tuntunutkaan hyvältä 🙂 Joka tapauksessa tulipahan harjoiteltua lisää kumihimolla punontaa 🙂

Tunnustettava on, että ostin pari vuotta sitten itselleni laatikollisen satiininauhoja sekä kumihimon. Rottinkikerhossa minulle kerran kumihimoa esiteltiin ja hulluuksissani heti ostin langat. Näin pitkään meni ennen kuin tuli tilaisuus opetella miten punonta tapahtuu. Nyt minulla on mahdollisuus käyttää lankani/nauhani pois. Tosin ehkä minua kiehtoisi enemmän avainkaulanauhan tai rannekorun teko. Netissä ohjeita on paljon, mutta ne ovat kuvina ja enlanniksi. Kiva oli kuitenkin päästä jyvälle mistä kumihimossa on kysymys, joten kiitos Tarja 🙂

Julkaistu

Lintujen yö

Viimeiset pari viikkoa saimme nauttia upeista lämpimistä kevätpäivistä, auringon paisteesta ja luonnon puhkeamisesta. Sisätiloissa ei malttanut millään olla muuta kuin sen mitä oli pakko. Sääennustetta seuraillessa Lintujen yön lähestyessä kuitenkin meinasi hymy hyytyä. Kaatosateita, kuukauden sademäärä yhdessä vuorokaudessa, ei kyllä naurattanut. En niinkään murehtinut kastumista, paljon enemmän huolestutti kuulisimmeko kaatosateessa juuri mitään.

Kokoonnuimme viideksi lauantai-iltapäivänä yhteiselle päivälliselle Onnelaan, joka sijaitsee Tuusulassa Rantatiellä. Ravitsevan aterian jälkeen lähdimme heti kuuntelemaan millaista lintukonserttia olisi tarjolla. Kävelimme Tuusulanjärven rantaan Onnelan pihapiirissä.

Mustarastas
Uudenmaan maakuntalintu ja suomen yhdeksänneksi yleisin lintu soitteli huiluaan hyvin runsaasti ja muiden lintujen äänet peittäen. Laiturilla seistessämme kuulimme kalalokin, harmaalokin rääkäisyjä sekä kauempaa rantasipin varoitusäänen. Kävellessämme laiturilta poispäin pääsimme kuuntelemaan paremmin rantasipiä.

Hiljattain kirjoitin Facebookissa, että en ole koskaan kuullut pajulinnun viserrystä. Nyt minua moinen väite hävettää, sillä onhan kyseessä Suomen yleisin lintu ja opittuani sen äänen sitä kuulee lähes kaikkialla. Pajulinnun ja peipon voi helposti sekoittaa äänestä keskenään, mutta uskoakseni osaan ne nyt erottaa. Pajulinnun
laulu on temmoltaan hitaampaa ja mollisävyistä. Peippo
taas livertää iloisella nuotilla nopeatempoisemmin ja lopussa on sellainen nopea liverrysääni. Vaikea selittää. Tulimmekin siihen tulokseen, että lintujen ääniä on vaikea kertoa sanallisesti. Siksipä halusin saada tänän postaukseen myös ääniä mukaan, joten kuunnelkaahan linkeistä ihania kevään ja kesän ääniä.

Iltakävelyllä opin tunnistamaan laulurastaan, jota on paljon mökkimme ympäristössä. Olen monesti miettinyt mistä linnusta on kyse ja laulurastasta epäillytkin. Jossain vaiheessa kyllä luulin lintua satakieleksi. On laulurastaalla
vaan kaunis ja monipuolinen ääni.

Punakylkirastas on huonosti tunnettu lintu, vaikka on hyvinkin yleinen Suomessa. Senkin laulua kuulee paljon, kun oppii sen muista linnuista erottamaan. Se ei aluksi ole kovin helppoa, mutta ajan mittaa siinäkin harjaantuu. Nytkin retkellämme selvästi huomasi, että vetäjämme Hannes, joka on harrastanut lintuja yli 30 vuottapystyi mahtavasta lintukonsertista erottamaan lintuja toisistaan ihan eri tavalla kuin moni meistä kurssilaisista. Eräs ryhmästämme kuuli hippiäisen rullaavan laulun, jonka kuuli myös yöretkellämme järvenpääläinen lintuharrastaja Olavi Kurttio. Hippiäisellä on korkea ääni ja jos kuulossa on tapahtunut kuulon alentumaa korkeissa äänissä sitä on vaikea kuulla. Itse en pystynyt hippiäistä muusta lintukonsertista erottamaan, joten ääninäyte
oli otettava kotona avuksi.

Iltakävelyllämme ei juurikaan satanut. Loppuvaiheessa saimme vähän tihkua niskaamme. Pari tuntinen sujahti nopeasti, jonka jälkeen istahdimme vielä kuuntelemaan Lauri Hallikaisen Luonto soi-sarjan cd-levyiltä lintujen ääniä. Minuun teki syvän vaikutuksen viitakerttunen, joka on myöhäisempiä kevään muuttajia ja on yölaulaja. Miten linnusta voi lähteä niin monipuolista kaunista liverrystä/soittoa. Olisi upeaa päästä kuulemaan lintua. Sitä tavataan mm. Viikissä lintualueilla, joten sinne mieli halajaa.

Lintuäänitteiden kuuntelun jälkeen lähdimme ulkoiluttamaan Ottoa vähän runsaampaan vesisateeseen. Otto oli mukana myös lintujen kuuntelu-kävelyllämme kahden muun opaskoiran kanssa. Niillä taisi välillä olla vähän tylsää ihmisten vain seisoskellessa hiljaa lintuja kuunnellen.

Kello herätti 03.30. Tosin heräsin varmuudeks jo ennen kolmea 🙂 Ihmeen vähän väsytti, ehkäpä se johtui tietoisuudesta luvassa olevan mielenkiintoisen aamuyön. Otto jäi muiten koiruuksien tapaan nukuskelemaan meidän pakkautuessa pikkubussiin. Mukaamme saimme paikallisen lintujen harrastajan Olavi Kurttion, joka johdatti meidät ensiksi Lemmenlaaksoon. Siellä kävelimme laavulle matkalla pysähdellen lintuja kuuntelemaan. Hannes ja Olavi tunnistivat taas monia monia lintuja mahtavan lintukonsertin seasta.Laavulla istuskellessamme lintuja kuuntelemassa kuulimme peukaloisen.
En edes yritä väittää, että seuraavan kerran sen kuullessani tunnistaisin. Onneksi on ääninäytteitä ja niihin voi aina palata tarvittaessa. Perjantaina latasin Iphoneen Suomen lintuoppaan, enkä meinannut malttaa nukkumaan. Univelan keräys meinasi alkaa jo edellisyönä Lintujen yöstä. Mutta joo, palataan upeaan aamuhetkeen laavulla. Metsä tuoksui sykähdyttävän upealta. Kukintansa aloitteleva tuomi sekä koivu. Sateen raikastama kevätyö. Voiko ihminen muuta kaivatakkaan?

Aamun aikana pysähdyimme kahdessa muussakin paikassa. Mukaamme olimme saaneet termareissa kahvia ja teetä sekä eväspussukoihin leipää, hedelmää ja mehua. Mikäpä siis olla ja nautiskella upeasta aamusta. Sadekin hellitti tuntien aikana. Onnistuimme kuulemaan vielä retken loppuhetkillä satakielen
lurittelua oikein kahden yksilön ansiosta. Käki kukahteli jossain kaukana. Seitsemän jälkeen oli aika päätellä upeassa lintukonsertissa Lintujen yö. Oli mielenkiintoinen tapahtuma. Nautin siitä miten Hannes Tiira Porista johdatteli meidät lintujen mailmaan. Miehellä on paljon tietoa ja upea taito tunnistaa linnut toisistaan. Toivon todella, että tämä Lintujen yö saa joskus jatkoa. Vesilintuja jäin ehkä vähän kaipaamaan. Tuusulanjärvessä varmaankin kannat ovat pienentyneet, vaikka toisaalta onhan sitä viime aikoina puhdistettukin.

Hannes kirjoitti blogissaan myös tästä upeasta tapahtumasta. Tekstin voi lukeatäältä.

Julkaistu

Kevätkauden keramiikkatyöt esittelyssä

Maanantaina oli kevään viimeinen keramiikkakerta. Jatketaan syyskuun puolenvälin jälkeen. Tykkään aina vain enemmän ja enemmän tehdä keramiikkatöitä. Ehkä tulleen kokemuksen myötä ja Soilen kärsivällisen ohjaamisen ansiosta uskaltaa ottaa itselleen haastavampiakin töitä tehtäväkseen. Nyt melkeinpä ihmettelen miten inhosinkaan yläasteella savitöitä. Ne tuli korvistakin ulos. Nyt minua harmittaa pitkä kesätauko. Niin se ihmismieli vaan muuttuu.

Monilla käsityömessuilla olen nähnyt pitkiä kapeahkoja keraamisia tarjoiluastioita. Olen joskus meinannut ostaakin sellaisen. Löysin muovisen veneen muotoisen astian, jonka otin muotiksi. Astian teko alkoi saven vaivaamisella ja levyksi kaulitsemisella. Välillä kaulitun levyn käänsin ympäri levyjä apuna käyttäen, jotta sain kaulituksi levyn myös toiselta puolen. Kaulitessa kaulitsiminen tapahtui erisuunnista. Kun levy oli riittävän iso ja tasainen muotin pohjalle laitoin ohuen muovin, jonka päälle laskin levyn varoen. Hiljalleen rauhallisesti sen painoin muottiin kiinni. Piti muistaa olla kärsivällinen, jotta ei painelisi liikaa liian nopeasti ja jättäisi hurjasti sormen jälkiä. Samalla pyrin pitämään välissä olevan muovin suorana, jotta se ei jättäisi pintaan jälkiä. Kun levy oli muotissa, leikkasin ylimääräisen saven pois ja siistin reunat. Työ jätettiin viikoksi kuivumaan, reunat pitäen kosteana. Työ poistettuani muotista viimeistelin reunat ja veneen mallinen tarjoiluastia oli valmis kuivumisen jälkeen raaka- ja lasituspolttoihin. Halusin sen lasitettavan helmiäisen valkoisella hiukan mattapintaisella lasitteella.

Muki syntyi veneastian tapaan valkoisesta 0,5 samotin valkoisesta savesta. Tein mukin nipistelytekniikalla. Ensiksi vaivasin savipalan palloksi ja lähdin keskeltä painamaan kuoppaa palloon. Siitä aukon suurennus, pohjan tasoitus, suuaukon siistiminen. Neljä sydäntä, jotka ovat kaikki hivenen erilaisia toisiinsa verrattunamuotoilin sormin. Ne kiinnitin lietteellä kuten myös korvan. Liete valmistuu pieneen palaan lisäämällä vettä ja sekoittamalla. Mihin halusin sydämen kiinnittää mykin kylkeen, sen kohdan karhensin, saman tein sydämen sille puoliskolle, joka tuli mukia vasten. Molemmille pinnoille lietettä ja sydän mukin kylkeen kiinni. Ylimääräisen lietteen siistiminen kiinnityksen jälkeen. Syksyllä tein pienen kulhon mustasta savesta ja se lasitettiin Helroot-nimisellä punaisella lasitteella. Musta imaisi lasitteen hivenen ruskeasävyiseksi. Nyt halusin kokeilla lasitetta valkoiseen saveen ja tulleen palautteen mukaan väri on onnistunut sen eläväisyydessään. Monet ovat myös pitäneet erilaisista sydämistä. Itse suhtaudun vähän kriittisesti mukiin. Tarjoiluastia-veneeseen olen paljon tyytyväisempi.

Maljakosta tuli ehkäpä paremminkin malja. Muottina käytin muovikulhoa, jossa taasen ohut muovi. Nyt levytekniikan sijaan tein muotin sisäosaan maljan makkaratekniikalla. Työssä selvästi näkyy tekniikka millä se on tehty. Makkaroiden häivytys ulkopinnasta ei tietenkään muotissa onnistu 🙂 Myös muovi jätti jonkin verran jälkiä työhön. Suuaukon siistiminen ja tovin sai työ kuivahtaa. Sillä välin valmistui ontto jalka. Jalan saadakseni keskelle ja maljan suoraan, tarvitsin Soilen apua ja näköä. Yhdessä oikeaa kohtaa mallailtiin ja lopulta olimme tyytyväisiä. Työ kuivumaan. Olisin halunnut työn lasitettavan kevään vihreällä lasitteella. Lasite pääsee oikeuksiinsa silloin kun sitä on työssä runsaasti. Lasitetta oli todella vähän, joten väriksi valikoitui syvän sininen lasite.

Kevään vihreällä lasitettiin tämä pieni kulho, mutta lasitteen vähyyden vuoksi kulhosta tuli enempi ruskeasävyinen.

Keraaminen sydänrasia syntyi saatuani inspiraation siihen löydettyäni muovisen sydämen, jota käytin muottina. Työ aloitettiin samaan tapaan kuin veneen muotoinen tarjoiluastiakin. Savesta kaulitsin levyn, joka paineltiin sydänmuottiin. Välissä ohut muovi. Kansi leikattiin muottia sabluunana käyttäen savilevystä. Kannen reunan tein litteästä nauhamaisesta savipalasesta. Se myöskin leikattiin savilevystä viivotinta apuna käyttäen. Nauha kiinnitettiin sormin kanteen pystyyn. Apuna käytin sellaista lituskaista tikkua, jotta työhön ei tulisi sormen jälkiä. Kannen valmistuttua piti tietystikin kokeilla, että mahtuuko se paikoilleen ja mahtuhan se. Työ kuivumaan. Väriä mietin pitkään, sillä sydän on tehty mustasta savesta, joka on hiukan valkoista savea karkeampaa ja syö värit. Päädyin lopulta linnun muna-lasitteeseen, joka on hyvin samanlainen kuin elävä ruskea, jota olen paljon mustissa savitöissäni käyttänyt.

Lautasen ja kannellisen purkin tein samalla keramiikkakerralla. Molemmat ovat mustasta savesta. Lautanen syntyi lautasta muottina käyttäen levytystekniikalla. Mitään koristeita en lautaseen halunnut. Runsaalla mustikan sinisellä lasitteella lautasesta tuli raikkaan värinen. Olen tyytyväinen lautasen sileyteen. Pahempia monttuja, painaumia tms. ei ole.

Kannellinen purkki syntyi nipistelytekniikalla. Kansi levytystekniikalla. Kannen sisäpuolella on makkaratekniikalla tehty lukitusrengas tai miksikä sitä nyt nimitettäis. Kannen nuppi on kiinnitetty lietteen avulla. Purkki on lasitettu elävällä ruskealla. Muodoltaan työ ei ole täydellinen ja löydän yläosasta hienoisia railoja/painaumia. Toisaalta ne eivät taida erottua erityisemmin, ei ainakaan ratkaisevasti muiden silmiin. Joskus nämä sokean silmät tuntevat asioita liian hyvin ja kova itsetritiikki iskee 🙂

Valkoisesta savesta syntyi neljä erilaista riipusta. Olen raakapolton jälkeen värjännyt ne itse enkopelasitteilla. Soile on lisännyt pintaan vielä läpinäkyvän lasitteen. Riipukset tullaan laittamaan mustaan nahkanauhaan.

Tässä sinisessä koriste-esineessä oli alunperin kaksi kiemuraa, mutta raakapoltossa toinen kiemura irtosi. Hyvä niin, sillä työstä tuli paljon parempi yhdellä kiemuralla 🙂 Esine kertoo itse kullekin mitä kertoo. Työllä ei ole varsinaista tarinaa. Se vain syntyi viimeisellä marraskuun keramiikkakerralla, joten tuli poltoista vasta tämän vuoden puolella. Koska työ on kapea minulle se tuntuu käsiin herkältä ja hauraalta, vaikka työ ei ole hauras. Kestää koskettamisen hyvin.

Lopuksi työ, jolle saa ja melkeinpä pitääkin nauraa 😀 Alunperin ajattelin tekeväni lankakerälle kupin. Ensinmmäinen yritelmä luhistui ja toisesta tuli auttamattoman pieni. Hauska tossumaisuus oli kuitenkin syntymässä, joten jatkoin eteenpäin. Lankakerän pesästä alkoikin muotoutumaan jotain ihan muuta, kenties tuikkukuppi 🙂 Suuaukko on niin iso, että tuikun mahtuu siitä asettelemaan paikoilleen. Reiät työssä puolestaan toi monelle mieleen tossumuodon vuoksi proksit. Ehkäpä tämä sitten on Tossut-tuikkukuppi 😀