Julkaistu

Luonnosta -keramiikkanäyttely Galleria Art Kaarisillassa 7.-19.11.2017

Enpä olisi uskonut vielä jokin aika sitten, että meikäläinen tekee teoksia näyttelyyn tai että osallistun näyttelyn avajaisiin missä myös itseni tekemiä teoksia on esillä. Alkukeväästä vain heittäydyin tekemään keraamisia teoksia minulle luonnossa merkityksellisistä asioista. Koko näyttely tuntui kaukaiselta enkä ymmärtänyt miten hieno ja iso asia se on.

Viikko sitten se kuitenkin iski tajuntaani, että meillä on todella näyttely ja ymmärtääkseni myös hyvällä paikalla Sanoma-talossa. Ohjaajamme puhui avajaisista ja minä melkeinpä hätkähdin tajuamaan, että osallistumme myös niihin. Saimme sähköisen kutsun jaettavaksi. Kutsussa on kuva minun tekemästäni siilestä. Lisäksi tänään saimme paperisia kutsukortteja avajaisiin. Huih… On tämä vaan aika jännää.

Teokset ovat Näkövammaisten kulttuuripalvelu ry:n keramiikkaryhmiin osallistuneiden henkilöiden tekemiä töitä. Näyttelyssä on lähemmäksi parinkymmenen näkövammaisen keramiikan harrastajan töitä esillä. Itsekään en ole juurikaan päässyt katsomaan millaisia teoksia muut ovat tehneet. Viimeistään avajaisissa on aikaa tunnustella mitä kaikkea luonto on ryhmissämme synnyttänyt.

Näyttelyn ajankohta on 7.-19.11. ja avajaiset ovat 7.11. klo 17-19. Galleria avoinna: TI-PE 11-18 ja LA-SU 12-16. Tervetuloa näyttelyymme 🙂
Gallerian osoite on elinaukio 2 (Sanomatalo 1. kerros).

Julkaistu

Lomalla luettu 11 kirjaa

Kesäloman alkaessa (30.6.) aloitin Enni Mustosen kirjan Ruokarouvan tytär, joka on Syrjästä katsojan tarinoita-sarjan viimeinen osa. Kirjasarjahan alkoi Paimentyttö-nimisellä kirjalla, jossa hyvin nuori Iida lähti palvelukseen äitinsä kuoltua. Navettapiiasta piikatytön askeleet alkoivat. Kirjasarjan edetessä Iidan palveluspaikka vaihtui kulttuurihenkilöiden sisäpiiaksi ja lopulta hän perusti oman täysihoitolansa Espooseen. Ruokarouvan tytär-kirjan päähenkilönä on Iidan tytär Kirsti, joka menettää kasvinkumppaninsa Allin,Kirsti ihastuu, mutta ei rakastu nuoreen isäntään. Pariisissa ollessaan hän kohtaa lopulta rakkautensa. Tosin he ovat jo tavanneet aiemminkin teatterikierroksella, jolla Kirsti oli mukana. Kirja oli hyvä ja kiehtova. Mielestäni Enni Mustonen on parhaimmillaan kun hän kirjoittaa kirjoja 1800-1900-lukujen lopulta-alusta. Hän osaa kuvailla sen aikaista elämää uskottavasti ja mukaansa tempaavasti.

Espanjalaisnaisen kesä Catherine Gaskin:in kirja vei mukanaan. Irlannissa asuva äiti ja tytär joutuvat lähtemään kotitilaltaan ja he matkustavat Espanjaan, jossa äidillä on isänsä jättämä talo. Tytär kasvaa nopeasti naiseksi ja avioituu mahtimiehen suosikkipojan kanssa. Liitto ei ole onnellinen. Kirja on kirjoitettu hyvin ja mukaansa tempaavasti. Tarinan mukana kulkee sen ajan ilmiöitä kuten Espanjan sisällissota. Ihan loppuvaiheessa mietin onko kirjaa pitkitettävä niin paljoa, mutta siltikin jäi avoimia kysymyksiä. Miten elämä sodan jälkeen?

Yövyimme äitini luona kaksien eri juhlien välillä. Uni jätti minut heti yhden jälkeen, joten yö kului kuunnellen melkein kokonaan Jojo Moyesin Parillisia ja parittomia-kirjan. Olen lukenut aiemmin kirjat Kerro minulle jotain hyvää ja Jos olisit tässä. Pidin enemmän Kerro minulle jotain hyvää-kirjasta. Tarina oli koskettava. Kirjan päähenkilöstä tuli pyörätuolissa istuvan miehen avustaja. Mies oli päätöksensä tehnyt matkustaa Sveitsiin klinikalle, jossa häntä autetaan kuolemaan. Tuollainen päätös arvatenkin synnyttää monenlaisia tunteita ja mielipiteitä. Jälkimmäinen kirja Jos olisit tässä oli jotenkin lässähtänyt pannukakku ja jotenkin… Kyllä sen luki, mutta ei se sykähdyttänyt eikä sytyttänyt. Alottaessani tätä kolmatta kirjaa odotukseni eivät olleet kovin korkealla, mutta kirja osottautuikin hyväksi. Jess Thomas haaveilee paremmasta elämästä, asuu tyttärensä ja miehensä pojan kanssa. Tytär on matemaattisesti hyvin lahjakas ja se käynnistääkin retken matikkakisoihin. Yrittäjä Ed kietoutuu tarinaan mukaan ja seikkailu on valmis. Kirjassa kuvaillaan ihastuttavasti myös perheen koiraa. Kirjaa kuunnellessa ei välillä voinut nauramatta olla.

Seuraavaksi ahmin Colleen McCulloughin kirjan Kullan kosketus, Alexander Kinross haluaa kohota korkealle elämässään. Hän lähtee kotoaan päätyen lopulta Austraaliaan, jonne hän hankkii vaimon, nuoren tytön. Samalla hänellä on kuitenkin rakkaussuhde toiseen naiseen. Kirjassa henkilöt kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla. Miten vaimo ja rakastajatar ystävystyvät keskenään, miten rakkaudeton avioliitto kestää, vai onko siinä sittenkin rakkautta ainakin toisella osapuolella. Loppuratkaisu ei jättänyt kylmäksi. Viime talvena luin klassikkona pidetyn Okalinnut, joka oli myöskin hyvä, vaikkakin paikkapaikoin pitkäveteinen. Tässä Kullan kosketuksessa ei pitkävetisyyttä ollut.

Cathy Kellyn kirja Sisarten kesken kertoi Cassiesta, joka halusi olla täydellinen äiti, mutta joka kärsi kovin oman äitinsä menetyksestä. Kirjan toinen päähenkilö Coco ei taas ole ollut kiinnostunut perhe-elämästäeikä lapsien saamisesta. Sisarusten äidin poistuminen kuvioista on tapahtunut jo 30-vuotta sitten, isoäidillä on salaisuutensa. Mikä onkaan totuus ja miten kaikki selviää, lue itse. Kirja oli mukavaa kevyttä luettavaa, sopii siis lomatunnelmaan vallan mainiosti.

Pistekirjojen luku sopii myös kiireettömään tunnelmaan. Mikä mukavempaa kuin istua ulkona lukemassa luonnon ääniä kuunnellen. Pistekirjoja tulee vain lainatuksi kovin harvoin. a. ne vievät paljon tilaa b. on nykykäytäntö järjettömän epäekolokinen. Kirjat tulee vihkoina, jotka lukemisen jälkeen hävitetään. Aikaisemmin Näkövammaisten kirjastosta pistekirjat tulivat kierrevihkoina kirjasalkussa. Lukemisen jälkeen ne palautettiin kirjastoon. Nykyseltään palauttamisen sijaan ne tulee hävittää. Nyt kuitenkin päätin lainata myös pisteillä luettavaa lomalle. Jos Sisarten kesken oli kevyttä ja viihdyttävää lomalukemista samaa ei voi sanoa Jonna Monosen Hiljaa pimeässä-kirjasta. Keveys oli nimittäin todella kaukana. Kirja kertoo saksalaisista turisteista, jotka jäävät henkiin tippukiviluolan sortumisessa. Heidän on opittava liikkumaan pimeässä luolastossa, jaettava vähäiset ruokavaransa. Henkilöt ovat pääosin aika inhottavia ihmisiä ja kaikilla tuntuu olevan oma salaisuutensa, jota oli varjeltava. Ehkä hivenen irrallisena tulee vaikutelma, että luolassa turistien lisäksi on vielä jotain muuta mikä ei minulle oikein selvinnyt. Toisaalta oliko se lie jonkun ihmisen päänsisältä… Kirjassa kuvaillaan hajuja ja ääniä hyvin. Siitä ehkä huomaa kirjailijan itsensä olevan sokea. Luolan pimeydestäkin toki puhutaan, mutta oudon helposti turistit siellä oppivat liikkumaan. Kaipasin ehkä vähän enemmän kuvailua miten näkevä sen pimeyden tuntee ja kokee. Kirjassa on hurjia kauhistuttavia kuvauksia, jotka eivät todella sovi heikkohermoiselle lukijalle. Kyllä kirja piti ahmia saadakseen tietää loppuratkaisun, vaikka välillä kirja ei ehkä ihan minun suosikkikentrejäni ole, se oli kiehtova lukukokemus. Olen seurannut Jonnan Facebook-profiilin kautta hänen kirjaprojektejaan ja odotan innolla esim. milloin Radiopoika saadaan luettavaksemme.

Kate Morton vei puolestaan kirjassaan Salaisuuden kantaja tutkailemaan yli 60-vuotiaan näyttelijäLaurelin n äidin elämäntarinaa. Laurel itse näkee lapsuudessaan jotain sellaista mitä ei kenenkään pitäisi joutua näkemään. Asia vaivaa häntä ja suunnitellessaan hyvin vanhan ja sairaan äitinsä Dorothyn syntymäpäiväjuhlia tajuaa asioiden selvittämiseen olevan aikaa hyvin vähän. Asiat alkavat selvitä ja kirjaan kutoutuu kiehtova tarina. Olen pitänyt Mortonin aikaisemmistakin kirjoista Hylätty puutarha, Paluu Rivertoniin ja Kaukaiset hetket. Kaikissa kirjoissa selvitellään menneisyyden salaisuuksia.

Wilbur Smithin (uusin kirja) Kultainen leijona vie meriseikkailuun. Nuori kapteeni Hal Courtney purjehtii kohti Sansibaria löytääkseen edesmenneen isänsä kätkemän aarteen. Raakalaismainen vihollinen on kuitenkin kintereillä, ja takaa-ajo vie kapteenin Intian valtamereltä aavikolle, maharadžan hoviin ja orjamarkkinoille. Kirja on jatkoa Haukka-sarjalle. Tosin Haukka-sarja on kirjoitettu aikoja sitten ja kirjat olivat paljon pidempiä kuin tämä. Nytkin Smith vei mukaansa taitavalla kuvailullaan, mutta välillä kirjassa oli kiireen tuntu. Olen lukenut kaikki Smithin kirjat mitä äänikirjoiksi on luettu. Joskus sodan raakuuksia on ollut aivan liian paljon, mutta pääosin olen rakastanut Wilburin kirjoja. Ne täytyy ahnehtia, ja niin tämä Kultainen leijonakin.

Beth Lewiksen Suden tie oli hiukan omaperäinen, enkä aluksi meinannut päästä kirjaan sisälle. Kirja kertoo nuoresta Elgasta, joka elää ansastajan kanssa. Elgalle kuitenkin selviää miehestä kamalia asioita ja niin alkaa pakomatka halki erämaiden. Alkutakkuisuuden jälkeen kirja vei mennessään ja kuuntelu kohti loppuratkaisuja tapahtui jopa uittaessani laiturin päässä pohkeitani hyisessä lammen vedessä.

Stephenie Meyerilta luin keväällä Kemisti-nimisen huippuhyvän ja jännittävän kirjan. Loman lopuksi aloitin neli-osaisen kirjasarjan Isabellan ja Edwardin rakkaustarinan. Ensinmmäisessä osassa Houkutus lukiolaiset tapaavat toisensa ja Edward suhtautuu Isabellaan kumman vihamielisesti. Heidän välillä kuitenkin sattuu ja tapahtuu. Edward ja koko hänen perheensä on hyvin erilainen muihin verrattuna. Heillä on salaisuus, jota varjellaan. Lopulta kuitenkin totuus selviää miksi he ovat niin erilaisia. Koko perhe on vampyyreja. Isabellakin joutuu vaaraan sen vuoksi. Toisessa osassaUusikuu perhe lähtee paikkakunnalta pois. Isabellan ikävä ja tuska ovat hurjat ja hän haluaa joutua vaaratilanteisiin kuullakseen Edwardin äänen. Isabella lähentyy murrosikäisen pojan kanssa, joka kokee muodon muutoksen. Hänestä tulee ihmissusi, joka suojelee väkeä vampyyreilta. Isabellan vaaratilanteisiin heittäytyminen tuo vampyyriperheen sisaren Isabellan luo ja he yhdessä lähtevät Edwardin luo estääkseen tämän epätoivoiset aikomuksensa. Eilisiltana sain tuon toisen kirjan loppuun, jäljellä ovat vielä Epäilys ja Aamunkoi. En ikinä olisi kuvitellut heittäytyväni vampyyri-kirjallisuuden vietäväksi. Ei todellakaan ole ollut minun juttuni, mutta nyt haluan tietää miten tarina päättyy. On siis pakko lukea vielä nuo kaksi kirjaa. Ehkä suuri tekijä on, että kirjat ovat hyvin kirjoitettuja ja tarinaa kuljetetaan kiehtovasti eteenpäin.

Loma on päättynyt (6.8.) ja sen aikana ehdin lukemaan 11 kirjaa, kertonee kenties sateisesta kesästä.

Julkaistu

Minna Pyykön Maailma: Millaista on harrastaa luontoa näkövammaisena?

Näkövammaisten kulttuuripalvelu ry ja Hannes Tiira järjestivät 9.-10.6. lintujen yö-tapahtuman. Edellisen kerran vastaava tapahtuma järjestettiin toukokuussa 2016 ja silloin olin ensikertaa mukana. Nyt huomaan paljon kehitystä tapahtuneen omassani kyvyssäni tunnistaa lintuja. Reilu viikko sitten järjestetyssä Lintujen yö-tapahtumassa minulle ei tullut uusia tunnistamattomuuksia kuulolle. Sain kokea tunnistamisen riemua mm. vihervarpunen, rautiainen, sirittäjä jotka kaikki olen oppinut tämän kevään ja alkukesän aikana.

Kokoonnuimme perjantaina 9.6. Majatalo Onnelaan viideltä alkaneelle päivälliselle. Sitä ennen ehdimme tovin ulkosalla tutustua toisiimme. Edelliskerran tapahtumasta osallistujat olivat aikalailla vaihtuneet. Itse asiaan pääsimme päivällisen jälkeen milloin seurueeseemme liittyi Yle:n toimittaja Minna Pyykkö. Hän teki ohjelmaansa Minna Pyykön mailma jutun näkövammaisena luontoharrastaminen. Kävelimme rauhalliseen tahtiin Aleksis Kiven kuolinmökin pihaan. Matkalla sinne kuulimme mm. mustarastasta, peippoa, räkättirastasta, vihervarpusta ja viherpeippoa. Samalla Minna jututti allekirjoittanutta lintujen tallentamisesta. Aleksis Kiven kuolinmökin pihassa syvennyimme todella mielenkiintoiseen ja kiehtovaankin keskusteluun osallistujien kanssa. Miten kokea luontoa kun näköaisti puuttuu tai se on hyvin rajallinen. Millaiset asiat merkitsevät luontokokemuksissa eniten, tunnistaako tuoksuista lehtometsän, suoalueen, havumetsän. Miten eri säätilat vaikuttavat aistimiseen. Jäämmekö jostakin paitsi luontokokemuksessamme ilman näköä vai saammeko jopa kokemuksesta enemmän… Minna Pyykkö upealla tavalla jututti meitä eikä käyttänyt aikaa taivasteluun miten mikin on mahdollista tai surkutteluun näön puuttumisesta. Keskustelimme erittäin lämminhenkisessä ja avoimessa tunnelmassa taustalla lintujen laulaessa.

Minna Pyykön mailma tulee sunnuntaisin Radio Suomesta klo 13.30. Eilen istuin mökin pihassa ohjelmaa kuunnellen ja olihan se vähän jänskää kuunnella omia puheitaan niinkin paljon ohjelmassa.Ohjelma on saanut kuitenkin paljon positiivista palautetta positiivisuudestaan ja rennosta jutustelustaan. Itse arvostan Minnan ammattitaitoa työstää puolisentoista tuntia kestäneestä rupattelutuokiosta alle 30 min selkeä, johdonmukainen radio-ohjelma. Kuten muitakin jaksoja myös eilinen jakso on kuunneltavissa Yleareenassa.

Palatessamme takaisin Onnelan pihapiiriin kuulimme mm. kirjosiepon, punakylkirastaan ja tervapääskyjen äänet. Pihapiirissä porukka hajaantui. Kirsin kanssa kävimme vielä rannempana kuulostelemassa lintulajistoa ja yrittämässä tallettaa tervapääskyjä. Eivät kirskuneet tietenkään tallennuksen ollessa käynnissä. Kauempana laulurastas veteli komeasti säveliään. Hyttyset inisivät ja pistelivät. Oli aika lähteä yöpuulle.

Aamuneljältä starttasimme Onnelan pihasta pikkubussilla kohti Järvenpäässä sijaitsevaa lemmenlaaksoa. Siellä nautimme ensiksi eväät ennen kuin lähdimme lintuja kuulostelemaan. Parkkipaikan läheisyydessä tiltaltti soitteli kohtuu nopeatempoisesti säveltään. Oli kuitenkin niin metsän uumenissa hukkuen liiaksi peippojen yms. kovaäänisien taustalle ettei kovin kummosta tallennusta tullut. Kävelymme aikana kuulimme paljon sirittäjiä. Niitä tuntui olevan jokapuolellamme. Laulelipa myös mustapääkerttu, punarinta, hippiäinen, rautiainen perinteisten peippojen lisäksi. Loppuvaiheessa pääsimme kuuntelemaan pajulintuakin. Metsässä tuoksut olivat vahvat ja ah niin voimaannuttavat. Tuomi, koivu, pihlaja, yökaste. Tallennuksia ei tullut, mutta saimme upean luontokokemuksen kesäaamussa. Pääsinpä tunnustelemaan puun runkoa, jota tikat olivat rummutelleet isoille loville. Aina jos luonnossa pääsee tunnustelemaan asioita, se tuo lisäarvoa ja syvyyttä kokemukseen. Tuntuu kovin hyvältä päästä tuoksuttelemaan ja tunnustelemaan kasveja. Eläimiä ei valitettavasti samalla tapaa pääse koskettelemaan. Tosin ilmeisesti luonnonmuseossa sekin on ainakin joidenkin lajien suhteen mahdollista. Olenhan lapsena koulussa täytettyjä eläimiä tunnustellut, mutta motivaatio ei tainnut olla ihan samaa luokkaa niiden tutkimiseen mitä nyt on. Hannes on kertonut paljon kokemuksistaan kun on saanut rengastajatovereidensa kautta olla mukana rengastustilanteissa ja päässyt näin pitämään lintuja kädellään. Se on jotain sellaista minkä minäkin haluaisin joskus vielä kokea.

Hiljalleen oli aika palailla takaisin Onnelaan. Aurinko paistoi ja lämmin kesäpäivä oli noussut ilahduttamaan meitä. Aamuseitsemän jälkeen retkemme oli ohi ja oli kotimatkan aika, joka jatkui meikäläisellä matkalla mökille.

Toivottavasti alkanut kesä tuo paljon upeita luontokokemuksia olivatpa ne lintuihin, kasveihin tai muihin eläimiin liittyvää. Isot kiitokset jälleen Lintujen yö-tapahtuman järjestäjille sekä Minna Pyykölle hienosti kootusta radio-ohjelmasta.

Julkaistu

Ura käsillä -hanke – Nahkatyöt 27.-31.3.2017

Maaliskuun viimeisellä viikolla vuorossa oli Ura käsillä -hankkeen Nahkatyökurssi, jonka ohjaajana toimi kokenut näkövammaisten käsityöopettaja Tarja Hentilä. Kurssi oli yksi eniten odottamistani kursseista. Se oli myös hyvin innostava ja nyt kevään aikana olen hankkinut tarvittavia välineitä mitä nahkatöiden tekemiseen tarvitsee. Lisäksi sain kurssikaverilta nahkapaloja, joten näiden kevään kiireiden jälkeen pääsen kesälomalla työstämään nahkasta jotain oikein mukavaa.

Tällä kerralla olimme aloituspäivän aamuna jo yhdeksän jälkeen tutkimassa erilaisia nahkoja ja valmiita nahkatöitä Tarjan kertoessa eri vaiheista mitä nahkaan tehdään ennen kuin se on käsityöntekijän käsissä. On parkitsemista, värjäystä yms. Ei ihme, että nahka on kallis materiaali. Nahkaa on hyvä käyttää säästeliäästi ja siksi aina on hyvä tehdä sapluunat/kaavat sille mitä on tekemässä, suunnitella työ loppuun asti mittoineen.

Ensinmmäinen työmme oli nahkavyö ja siihen tehtävä sapluuna mihin tulee vyösoljen paikka, soljen kielen paikka, niittien paikat jne.On tarkasti mitattava, jotta kulkurista tulee oikean kokoinen, missä itse vyö mahtuu kulkemaan. Tarkkuutta vaaditaan myös soljen paikan teossa, jotta kieli mahtuu liikkumaan hyvin. Sapluunan avulla katsottiin oikeat kohdat ja reikäsaksilla tehtiin itse vyöhön reiät. Nepparikoneella painettiin niitit paikoilleen.Ja tässä valmis vyö 🙂

Tiistaiaamuna teimme pajaohjaajan Ritvan ohjauksessa lehtiavaimenperän. Saimme valmiiksi leikatun lehden muotoisen pahvimuotin, jota myötäillen nahkan leikkaaminen sujui sokoltakin.Viillot leikattiin joko saksilla tai mattoveitseä apuna käyttäen. En kyllä muista kummalla työ sujui itseltäni paremmin. Tässä avaimenperä kuitenkin valmiina.

Päivä jatkui Tarjan ohjauksessa ja itse aloitin tekemään hapsukorvakoruja. Hapsujen leikkaaminen suoraan ja riittävän ohuiksi oli sokeana vaikeaa ja aika kriittisenä ihmisenä en meinannut olla lopputulokseen oikein tyytyväinen. Hapsut leikattua lisättiin muutaman hapsun päähän puuhelmet. Liimaamalla varmistettiin hapsun päässä olevan solmun kiinni pysyminen. Tämän jälkeen nahkalenkin ympärille rullattiin hapsujen yläreunassa oleva kaistale.Korvakorukoukku pujotetaan nahkalenkkiin ja näin korvakorut ovat valmiit 🙂Korvikset tein verhoilunahkasta, joka on parkkinahkaa pehmeämpää.

Halusin opetella tekemään kuvioita nahkaan stanssaamalla, eli punsseleita apuna käyttäen. Kuviointia harjoittelin ennen varsinaisen työn tekemistä. Huomasin eri kuvioiden olevan hankaluudeltaan erilaisia tuottaa. Vasaralla oli tärkeää osua punsseliin tasaisesti eikä siten, että toinen reuna kuviosta jäisi himmeämmäksi.Kuvioinnin jälkeen mitataan päätetään mihin kohti tulee neppari, jolla koru kiinnitetään ranteeseen. Reikien teon jälkeen neppari kiinnitetään nepparikonetta apuna käyttäen. Korun päät muotoillaan leikkaamalla ja siistimällä ne. Näin on valmis rannekoru kapearanteiselle henkilölle.

Iltapäivästä aloitin nahkalaukun suunnittelun. Halusin laukusta n. 30 cm leveän ja 20 cm korkean. Kun laukun koon olin päättänyt ohuesta kartongista leikattiin kaava.Kaava leikattiin siten, että yhdessä kartongissa oli laukun etu- ja takaosa sekä läppä. Leikkaamisen jälkeen piti päättää miten kauas reunasta punoksen haluaa. Sitä onneksi pystyi vielä muuttamaan, sillä totesimme punontaa harjoitellessamme, että rei’ät tulevat liian kauaksi reunasta. Työharjoittelijan Marjon avustuksella merkkasimme kaavaan reikien paikat ja ei muuta kuin rei’ittämään.

Tiistaina ehdin saamaan valmiiksi kaavan reikineen, joten keskiviikkoaamuna pääsin seuraavaan vaiheeseen. Kun kaavaan saatu reiät reunoihin, on aika asetella se nahkan päälle nahkan reunoja hyväksi käyttäen. Näin pystytään käyttämään nahkaa taloudellisesti. . Kiinnitys tapahtui maalarinteipillä pyrkimyksenä laittamaan teippiä mahdollisimman vähän nahkaan, koska parkkinahka ei pidä liimapinnasta.

Tovin jouduin hakemaan miten parhaiden nahkan leikkaaminen kaavaa myöden onnistuisi parhaiten. Ja löytyihän se toimiva tapa.

Kun nahkapala leikattu kaavaa apuna käyttäen lisätään reiät reunaan.

Reikien teon jälkeen arviointi paljonko nahkanyöriä kuluu punomiseen. Tein laukkuun kaksinkertaisen neuloksen tarkottaen kahdesti pujotusta samasta reiästä. Ennen punomisen aloittamista laukun reunoihin laitettiin ns. tukiliima. Punomisen aloitin keskeltä läppää ensiksi punoen toiseen laukun alareunaan ja sen jälkeen jatkaen toisella nauhan päällä toiseen laukun alakulmaan.

Viimeinen reikä jätetään punomatta, jotta päättelystä tulee mahdollisiman samannäköinen molemmilta puolilta. Opettajan kanssa päätös yhteistyössä. Nahkanauhaa hiottiin, jotta tarttuisi liima siihen paremmin. Tämän jälkeen nnahkanauha viedään kulmasta laukun sisälle ja vedetään sieltä ulos. Lopuksi asetellaan ommel kuten muutkin ompeleet ovat.

Punosta tehtäessä on huolehdittava ettei siitä tule liian löysä. Muutamien pistojen välein on hyvä kiristää sitä, että jonnekin ei jää löysiä kohtia.

Kassi on valmis, lukko puuttuu, joten läpän keskikohdan merkitseminen, päätös mille korkeudelle lukko tulee.

Lukko kiinnitettiin paikoilleen nepparikoneella. Kuvaushetkellä toinen niiteistä on vielä koholla, joten uudelleen puristus.

Lopuksi laukku öljyttiin ja sitten se onkin valmis. Näin sain itsellene nahkatyökaluille pienen laukun.

Keskiviikko-iltapäivästä kurssilaiset lähtivät museokäynnille. Itse jäin sieltä pois, koska iltamenoni takia aikataulutus ei toiminut. Torstaiaamuna työharjottelija Marjo veti rentoutushetken. Laukun sain valmiiksi torstaina iltapäivästä. Kurssin lopuksi ehdin tekemään verhoilunahasta kolmella letitettyjä rannekoruja. Verhoilunahka on ehkä vähän liian pehmeää rannekoruiksi, väri sai valitsemaan sen kuitenkin. Ensiksi leikattiin nahkasuikaleet kolmen suikaleen leikkurilla siten, että molempiin päihin jäi osio missä leikkausviiltoja ei ollut.Letitys tehtiin tietyllä tapaa, josta valitettavasti kuvia ei ole. Tässä kuitenkin kuva kolmesta nahkanauhasta, jotka letitetty sekä kuva valmiista rannekorusta, joka on ranteessa kaksinkertaisena.

Perjantaille jäi töiden viimeistely, palautekeskustelu ja luppoaikaa. Innostuin nahkatöistä kovasti ja haluankin tehdä niitä jatkossakin. On kuitenkin hyvä miettiä millaisia tuotteita tekee, sillä on paljon työvaiheita missä näkevän apu on tarpeen. Opettajamme sanoikin ”on hyvä miettiä paljonko käyttää aikaa mihinkin työvaiheeseen selviytyäkseen siitä itse vai käyttääkö joissain kohdin apua”. On totta, että on asioita mitä sokeana on äärimmäisen hankala tehdä, se on toivottoman hidasta tai lähes mahdotonta. Jos käsissä on muutoin valmis työ ja tarvitset jonkin pienen yksityiskohdan kiinnittämiseen liimaa. Oletko rohkea ja koetat tehdä sen itse. Otatko riskin, että vahingossa sokeana liimaatkin liian isolta alalta tai törkkään liiman väärään kohti. On hyvä ja hienoa haluta tehdä mahdollisimman paljon itse työvaiheita, mutta pitääkö siinä olla jääräpäinen mihin asti…
Tai olet leikkaamassa kalliista materiaalista suoraan tai jonkin muotoista palaa. Materiaalia ei soisi menevän hukkaan ja työn kannalta on tärkeää muodon olevan oikeanlainen. Missä menee raja milloin pyydät jotakuta näkevää tekemään sen puolestasi. Kurssilla metalliviivain auttoi paljon itsenäiseen leikkaamiseen mattoveitsellä. Sittenkin halusin reunan viimeistelyyn apua. Joskus mietin olevani aivan liian tarkka työn jäljestä. Teen oman tekemiseni vaikeaksi ja samalla vaikeutan avustavaa henkilöä vaatimuksineni. Toisaalta, etenkin jos tuotteita tekee myyntiin, laadun on oltava korkealla tasolla.

Saas nähdä pääsenkö nahkatyökurssin jatko-osiolle mukaan, toivon niin. Saisin lisää varmuutta ja ehkäpä löytäisin sen oman juttuni mitä ruveta tekemään. Kesällä pääsen onneksi testailemaan loman aikana mitä syntyy.

Julkaistu

Keramiikkaa esittelyssä

Nyt päättyy blogihiljaisuus, joka on kestänyt ennätyksellisen kauan, lähes kaksi kuukautta!

Tältä keväältä on keramiikka-ryhmien kokoontumiset ohitse. Syyskuun loppupuolella jatketaan. Tosin minun on pakko pohtia jatkanko edelleen sekä keramiikassa että rottinkikerhossa, vai jätänkö toisen pois. Valinta tulee olemaan hirvittävän vaikea ja lopulta päätän jatkaa molemmissa kodin täyttyessä koreista ja keramiikkaesineistä. Nyt on kuitenkin aika esitellä syys- ja kevätkauden töitä. Jos joku työ herättää kiinnostuksesi ja haluaisit sen itsellesi, ota rohkeasti yhteyttä. Osa näistä on nimittäin myytävänä ja jos se mikä herätti kiinnostuksesi ei ole myynnissä, otan tilauksia vastaan. En kuitenkaan tässä tekstissä lähde esittelemään hintoineen tuotteita, ne saa kysymällä.

Monesti jos minulla ei ole ideaa mitä tekisin käsissäni syntyy nipistelytekniikalla pikareita. Nämä neljä pikku pikaria ovat herättäneet ihastusta ja söpöstystä ihmisten keskuudessa. Ovat ehkä juomapikareiksi aavistuksen pieniä, mutta esim. eteerisien öljyjen käyttöön soveltuvia pikareita. Pikareita kirjoitushetkellä on kolme jäljellä.

Mukeja en ole tehnyt pitkiin aikoihin. Kuvassa olevat mukit on tehty joko viime syksynä ensinmmäisillä kerroilla tai jo keväällä 2016, mutta tulleet lasituspoltosta vasta syksyllä. Haluan saada mukista aina mahdollisimman sileän ja suoran. Joskus olen varmasti aivan liian nipo tasaisuudesta tms. Kyllähän käsin tehdyssä saa ja pitääkin olla käden jälki eikä tehdasmuotin sileyttä 😀

Alkusyksystä käytin ahkerasti mustaa savea, jota edelliskeväältä oli jäänyt. Uutena savena otin käyttöön saksalaisen punasaven. Tässä vielä ns äijäkorusarja ja muita riipuksia. , jotka on tehty mustasta savesta ja jotka ovat laitettu mustiin nahkanauhoihin kuvaamisen jälkeen.

Mustasta savesta vielä tämäkin pieni kukanterälehtimalja 🙂 Sopii kynttilälle tai ihan vaan koristeeksi. Sivussa ei reikiä ole, joten tuikut ehkä vähän hukkuvat maljan sisään.

Loppusyksyn työt tein saksalaisesta punasavesta. Eräänä maanantaina etsin inspiraatiota ja lopulta päädyin tekemään lautasen pitsireunuksella. Lautanen on tehty muottia käyttäen. Ensiksi kaulin sopivan kokoisen ja paksuisen levyn, jonka nostin lautasen päälle ja painelin varovaisesti levyn muottiin kiinni. Tämän jälkeen ylimääräiset pois, reunojen siistiminen. Reunat siistittiin myös ulkopinnalta kun lautanen on poistettu muotistaan. Pitsiliinalla painelin kuviota reunaan vielä lautasen ollessa muotissaan. Työ on lasitettu kevät-lasitteella, mutta sen vähyyden vuoksi lautasesta tulikin ruskeasävyinen.

Eräällä ryhmäläisellä oli mukanaan pisaran muotoinen matala lautanen. Ihastuin pisaraan täysin ja lainasin astiaa muotiksi. Tein neljä pisaralautasta saksalaisesta punasavesta ja yhden ehdin saamaan lasituspoltosta ennen joulua.Kuvat samasta pisarasta salamalla ja ilman. Ja tässä tämän vuoden puolella lasituksesta tulleet pisaralautaset.Yksi neljästä pisaralautasesta on löytänyt kodin.

Syksyllä aiemmin tekemäni perhos- ja piparitassit menivät samantein kaupaksi. Koska perhosien tekeminen oli mukavaa tein niitä vielä kuuden satsin lasittaen ne kevät-lasitteella. Neljä niistä varattiin hetimiten ja varaaja tassit nähdessään halusikin kaikki kuusi.

Tähdet on valmistettu samalla tapaa kuin tassitkin. Sopivat kynttilän alusiksi loistavasti. Ensiksi kaulin ison levyn tasaiseksi, jonka jälkeen isolla piparkakkutähtimuotilla painelin levyyn tähden ääriviivat leikkautuen muotoonsa. Tähteä kaulin hyvin kevyesti hiukan isommaksi ja nostelin kevein sormin reunat tähdelle.

Kannellisien purkkien ja rasioiden tekemisessä aina vähän jännittää kutistuuko savi poltoissa saman verran kansi ja suuaukko. Siksipä savea ei saa päästää kuivumaan ennen kuin molemmat ovat valmiina. Tähän purnukkaan onnistuin tekemään sopivan kannen, joka pysyy myös hyvin paikoillaan.

Sinimusta uunivuoka on myöskin tehty saksalaisesta punasavesta ja lasitettu Lugano-nimisellä lasitteella. Vuoka on tehty levytystekniikalla muoviastiaa muottina käyttäen.

valkoinen 0.5 samotin kivitavarasavesta tehty iso vaahteranlehti syksyn väreissä. Lautanen maalattu sormin kosteaan saveen. Työ on lasitettu läpinäkyvällä lasitteella. Työssä Sormimaalauksen jäljet näkyvät. Työ on valmistunut maaliskuussa 2017 ja se tulee olemaan esillä Näkövammaisten Kulttuuripalvelu Ry:n keramiikkaryhmämme näyttelyssä Art Kaarisilta -galleriassa marraskuussa 2017. Näyttelyn teemana on luonto. Vaahteralautasen lisäksi minulta näyttelyssä tulee olemaan ainakin siili ja palokärki joista ei ole vielä kuvia.

Eri savia voi myös yhdistää. Halusin kokeilla nerikomi-tekniikkaa, jossa kahta eri savea yhdistetään. Ensiksi molemmat vaivataan hyvin, jonka jälkeen möykyt vaivataan yhteen siten, että sekottuvat toisiinsa. Minulla oli käytössä valkoista kivitavarasavea sekä mustaa hiukan karkeampaa savea. Tein levytystekniikalla lautasen.Yhdistettyä savea jäi yli, joten taiteilin koristenappeja, jotka lautasen tapaan ovat lasitettu läpinäkyvällä lasitteella.Koska savea riitti aina vaan syntyi pari riipustakin. Kuvat otettu riipuksien molemmilta puolilta.

Kevään aikana valmistui vielä kaksi koruriipusta. Valitettavasti leppäkerttua muistuttavassa riipuksessa musta väri täplistä levisi keltaiseenkin osaan ja jättää tuhruisen vaikutelman. Sellaista se vaan on, että sokkona ei aina värien kanssa tule niin täydellistä kuin haluaisi. Molemmissa koruissa ne on maalattu sormin ja lasitettu läpinäkyvällä lasitteella.

Julkaistu

Ympyräjakku ilman hihoja

Ostin marraskuussa 12 sadan gramman kerää Farbe 2014 /partie 113; (75 % villa 25 % polyamidi) lankaa 50 eurolla henkilöltä, joka ei nykyiseltään pysty enään neulomaan. Etsimme Heman kanssa ennen joulua langalle sopivaa ohjetta ja löysimme Piia Maria Pekkasen suunnitteleman ympyräjakun ohjeen, joka oli Teetee Bamboo&Co (52% bambubiskoosi, 48% puuvilla)-langalle. Hema muokkasi ohjeen l-koon mukaan ja heti ensinmmäisenä lomailtana aloitin urakan. Lomalla olinkin todellisen neuloosin riivaama. Neuloin kaiken mahdollisen ajan kirjoja kuunnellen tai avokin kanssa aikaa viettäen. Neuloin 2.5 mm puikoilla ja pidin kovasti neulejäljestä. Hihansuiden kohdalla vähän jännitin miten sujuisi, mutta vuosien varrella sen verran tullut varmuutta, että hyvin meni.

Viimeiset 19 centin neulonta liki viidellä sadalla silmukalla per kerros tuntui ikuisuudelta, mutta tammikuun puolessa pääsin työn päättelemään. Pettymyksekseni jakku malliltaan ei sopinut minulle laisinkaan liian leveän lantion ja ison rintavarustuksen omaavana. En saanut motivoiduttua aloittamaan hihojen neulontaa. Lopulta ehkäpä hyvä niin, sillä kaikille joille jakkua esittelin pitivät siitä ilman hihoja. Ehkä liukuvärjätty lanka teki sen? Hihoilla jakusta olisi ehkä tullut liian hallitseva. Ilman hihoja se on mukava väriläiskä asusteena.

Tähän hihattomaan jakkuun lankaa meni hivenen alle kolme kerää, joten mietin tekisinkö itselleni uuden isommassa koossa, mutta olen luopumassa ajatuksesta. Malli ei vaan taida olla minun vartalolleni, joten langoille täytyy keksiä muuta käyttöä.

Ympyräkuviota kovasti kehuttiin ja langan värin vaihtelua. Monelle neuletta näytin toiveikkaana, että sille löytyisi onnellinen omistaja. Ja löytyihän se 🙂 Valitettavasti kuvaa ei ole missä jakku olisi hänen yllään. Itse mannekiinina ei ehkä ollut paras idea, mutta näin se nyt menee tällä kertaa.

Joka tapauksessa jakkua oli mukavaa neuloa. Jos innostuit, niin ohjeen löydät täältä.

Julkaistu

Tunnista sata lintulajia

Vietämme Suomen juhlavuotta; itsenäinen Suomi 100 vuotta. Juhlavuosi on tuonut paljon erilaisia juhlia, tapahtumia, kampanjoita jne. Birdlifella on mm. kampanja Tunnista satalintulajia, joka tarkoittaa minulle ja Silja-ystävälleni tallentaa sadan eri lintulajin äänet niin hyvinä, että äänestä pystyy tekemään lajimäärityksen. Idean isä on Ari Linna, joka toimi retkioppaanamme Kökarin lintuviikonlopussa helmikuun puolivälin jälkeen. Siellä kuljimme paraloidimikrofonini kanssa tallentaen mm. tavalliset sini- ja talitiaisen, viherpeipon, erikoisempana urpiaisparven ruokailua ja hippiäisen hentoa ääntelyä. Istuessamme iltaa idea syntyi ja innostuimme Siljan kanssa siitä kovasti. Kotimatka sujahtikin pohtiessa miten toteutamme projektin. Selvää oli, että perustamme blogin, mutta miten saada lintujen äänet blogiin ilman tallenteessa oltavaa kuvaa kuten youtubessa. Myös blogin nimi pohditutti, sillä halusimme siitä sellaisen, jota voisi halutessaan käyttää myös uusien projektien tullen. Luotamme siis siihen, että niitä projekteja tulee juhlavuodenkin jälkeen 🙂

Nimeksi päätettiin Satakielenlaulu ja kun saimme hyvän vinkin äänitallennuksien latauspaikastaei muuta kuin ensinmmäinen blogipostaus julki.

Olemme tästä projektista enemmän kuin innoissamme. Projektin myötä tulemme liikkumaan luonnossa paljon, ja sekös saa minut hykertelemään onnesta. Edelleen täälläkin kertoilen myös lintu- ja luontokuulumisianikin, mutta tarkemmin jos projektin edistymistä ja luontoretkikertomuksia haluaa lukea, niin kannattaa ottaa blogi seurantaan. Sen löydät täältäSamalla haluamme tuoda esiin sitä miten luonnosta voi nauttia monin eri tavoin. Läheskään aina ei tarvita näköä. Haluamme myös lintujen äänien mukaan tarinaa retkiltämme ja tuntemuksistamme. Toivottavasti moni innostuu tästä, sillä niin innoissamme itse olemme. Perustimme blogille&projektille myös Facebook-sivun, jossa myös realiaikaisia päivityksiä, joten käykäähän painamassa sitä tykkää-painiketta täällä

Julkaistu

Ura käsillä -hanke – Huovutus

Tammi-helmikuun vaihteessa osallistuin Ura käsillä -hankkeen viiden päivän huovutuskurssille. Minulla ei ollut minkäänlaisesta huovuttamisesta aiempaa kokemusta, joten odotin innolla kurssia. Ensinmmäisenä kurssipäivänä joutui odottamaan iltapäivään ennen kuin pääsimme tositoimiin. Aamupäivä meni erinäisiin esittäytymiskierroksiin ja pajatilaan tutustumiseen. Toiminnan naisena hitaanlainen kurssin käynnistys meinasi alkaa syödä naista, mutta onneksi vihdoin lounaan jälkeen opettajamme Piritta Heiskanen saapui ja pääsimme tutustumaan suomivillan ja merinovillan eroihin.

Maanantai-iltapäivän aikana aloitimme huovutuksen perusteista märkähuovutuksessa tekemällä palloja. Oli etsittävä itselleen sopiva pyöritystapa, pyörittääkö käsissään vai alustan päällä. Vaikka kuvassa pyöritänkin alustan päällä lopulta totesin kuitenkin olevan parempi pyöritellä käsissään.Kun sain tekniikan haltuun, alkoi palloja syntymään 😀Loppupäivästä laitoimme villaa kindermunien koteloihin tarkoituksena huovuttaa palloja pesukoneessa. Siinä villalla koteloita täyttäessäni tunsin itseni vähän hölmöläiseksi, vaikka tosiasia onkin, että jos teet tuotetta missä käytät huopapalloja, ne saa nopeammin huovuttamalla pyykkikoneessa..Saatuamme polvisukkiin kotelot, ne lähtivät pyykkikoneeseen. Iltapäivällä käsin huovutetut pallot laitettiin vielä kuumaan veteen toviksi huopumaan. Sen jälkeen käytettiin vielä kylmässä vedessä, jotta huopuminen loppuu.

Tiistaiaamuna Näkövammaisten liiton yritysneuvojan Hanna Karesjoen jälkeen pajatyöskentely jatkui. Ensiksi saimme nuo kinder-kotelot villoineen. Pesukone ei ollutkaan tehnyt taikojaan. Lähes kaikkilla pallot eivät olleet huopuneet juurikaan. Kaivelimme koteloista kosteaa villaa. Ei siis jäänyt kovin onnistunut käsitys pyykkikonehuovutuksesta. Pari kurssilaista viikon aikana testasi asiaa omissa kotikoneissaan lopputuloksen ollessa huomattavasti parempi. Itsekkin lopulta päätin eräänä sunnuntaiaamuna pyyheliinapyykin sekaan pistää pallot huopumaan. HUOPUI! No kurssilla loppuhuovuttelimme palloja käsin. Huopuivat nopeammin, mutta jotenkin hienoinen turhauma vaani mielen perukoilla.

Lounaan jälkeen onneksi päästiin kokeilemaan uutta. Itse huovutin pienen maljan/kulhon. Työvaiheista ei valitettavasti ole montaakaan kuvaa, joten yritän selittää sanallisesti.
Kulhon tein suomivillasta. Päätin haluavani sinisen ulkopinnan ja violetin sisäpinnan. Eriväriset huopalevyt aseteltiin puhalletun ilmapallon päälle. Kun villat oli saatu kostutettuina hyvin aseteltua laitettiin pallo sukkahousujen vartalo-osaan. Sitten ei muuta kuin sytkyttämään 😀 Siirryin huovuttamaan pajatilan ison altaan ääreen. Välillä lämmintä vettä ja saippuaa sytkytyksen jatkuessa. Hiljalleen käsissä villa alkoi tuntumaan tiiviimmältä ja huopuneemmalta. Kun villapallo oli riittävän huopunut, se poistettiin sukkahousujen vartalo-osasta ja huovutusta viimeisteltiin edelleen sytkyttämällä. Kun pallo oli huopunut tarpeeksi sai sekin kuumavesishokkihoidon kylmine vesineen.Pallo puhkaistiin, jonka jälkeen sakset käyttöön ja pienen viillon leikkaus, jotta kulho saa muotonsa ja suuaukkonsa.Kulho jätettiin kuivumaan uusi ilmapallo sisällään, näin tuote säilyttää paremmin muotonsa. Ja tässä kulho valmiina.

Seuraavana päivänä aamupäivä meni itsenäisessä pajatyöskentelyssä. Aloitin tekemällä merinovillasta solmutekniikalla kiviä. Mielessäni olin kehitellyt ajatuksen, että tekisin niistä rintakorut. Tuolloin keskiviikkona ei kuitenkaan ollut riittävän pientä neulaa, joten kivien pyörittelyn jälkeen siirryin kaula-avainnauhojen valmistukseen.

Minun pyöritellessä kiviä Hema autoili hakemaan kotoaan helmikokoelmansa ja näin sain avainkaulanauhoihin huopapallojen lisäksi monipuolisuutta. Kaipasin huopapallojen lisäksi nauhoihin muutakin ja puuhelmet säilyttivät luonnonläheisyyden tuotteissa. Huopahelmiä pujottaessani kaulanauhaan tarvitsin apunani korupihtejä joilla vedin neulan huopapallon läpi. Pelkästään käsin huovutetut pallot olivat napakompia ja siten myös tiukempia saada nauhaan. Pesukonehuovutuksessa olleiden laatu palloissa vaihteli, joten oli mietittävä tarkasti mitkä pallot avainkaulanauhoihin haluan käyttää.

Tässä valmiit avainkaulanauhat

Lounastauon jälkeen matkasimme metroyhteyttä käyttäen Helsingin tTaitoshoppiin, jossa pääsimme tutustumaan huovutettuihin valmiisiin tuotteisiin. Minulle siellä ei sinänsä kauheasti uutta ollut, sillä käsityömessuilla on tullut tutustuttua huovutustöihin. Taidolla upeita töitä oli jokatapauksessa myynnissä. Samalla tutkailimme toki myös kaupan muuta tarjontaa. Lopuksi kävimme kahvittelemassa ja ennen neljää saattoi kotimatka alkaa.

Torstaiaamuna meidän kanssamme oli keskustelemassa Minustako yrittäjä-teemalla Hännisen Riikka, joka itse on musiikkialan yrittäjä. Kävimme hyvää keskustelua myös yrittäjyyteen liittyvistä peloista ja siitä miten niistä pääsee yli. Miten oppia tekemään täsmämarkkinointia jollekin tietylle ryhmälle. Keskustelun jälkeen palasimme töidemme pariin. Minun aikani kului pujotellen siemenhelmiä mustaan kiveen. Työ oli todella hidasta. Tarpeeksi ohutta neulaa ei ollut paitsi taipuisa pujotinneula. Se vääntyili joka suuntaan ja hidasti puuhaa hirveästi. Jos rintaneulan tekemiseen ei ohuita silmäneuloja ole, niin ohuita, että myös langanpujottimen kohdalta siemenhelmi mahtuu läpi, tuotetta on mahdotonta kehittää. Sen tekemiseen menee aivan liian kauan, että se olisi kannattavaa. Nyt täytyy tutkia neulamahdollisuuksia ja katsoa miten käy.

Iltapäivällä pääsin tekemään tasohuovutusta, tavoitteena valmistua pieni seinävaate, jossa kolmiulotteisuutta siten myös käsin tunnusteltavaa.Sammalenvihreä suomenvillalevy on työn pohjaväri, jonka päälle asettelin kiviä sekä lasikuulien puolikkaita haluamallani tavalla.Kivien ja lasikuulanpuolikkaiden päälle aseteltiin toiseen sivuun keväänvihreää ja toiseen sinistä villaa. Ja sitten ei muuta kuin käsin huovuttamaan.

Työn huovuttaminen jatkui viimeisen kurssipäivän aamuna samalla kuunnellen pajaohjaajamme Ritva Kanteleen luentoa tuotteistamisesta. Kun työ oli riittävästi huopunut, aloitin rapsuttelemaan/aukaisemaan huopaa kivien ja lasikuulien päältä samalla aukon reunoja huovuttaen.

Osassa työtä villa oli huopunut liikaa lisättäessä villaa pintakerrokseen. Se jätti työhön epäsiistin tunnun enkä myöskään pitänyt työn epätasaisista reunoista. Piritta keksi, että voisin neulahuovuttamalla siistiä työtä. Huih, neulahuovuttaa! Eihän sokea sellaista voi tehdä, niin olin kuvitellut. Sain kokeiltavakseni huovutusneulan ja olin kuvitellut väkäset paljon isommiksi ja rikkovimmiksi. Kun pääsin neulahuovutusta kokeilemaan en enään ymmärrä miksi sokeakin ei sitä voisi tehdä. Nyt minulla onkin hinku oppia lisää neulahuovutusta. Ensiksi on saatava avustajan kanssa firman kirjanpito ja veroilmoitus kuntoon. Sen jälkeen voi taas heittäytyä käsitöiden ihanaan mailmaan myös hänen kanssaan, sillä kun vauhtiin pääsemme, meitä ei pidättele mikään. On käytävä ostoksilla tarvikkeita ja harjoiteltava lisää neulahuovutusta 🙂Innostuin neulahuovutuksesta niin paljon, että siistittyäni työtä innostuin lisäämään kivien aukkoihin villaa huovuttamalla ja tekemään siniseen osaan pilven tapaisen villaisen kohoaman.

Iltapäivällä ehdin vielä aloittamaan pienen kassin/pussukan huovuttamista. Se jäi kuitenkin kesken ja on sitä valitettavasti edelleen. Tarkoitus oli tehdä työ valmiiksi nyt lomaviikolla, mutta upea talvisää on saanut ulkoilemaan paljon. Siksipä tämän postauksen kirjoittaminenkin on viivästynyt. Kun kurssin alkuhitailuista päästiin ja kun päästiin tekemään monipuolisempia töitä, innostus kasvoi ja kurssi kasvoi hienoksi viikoksi. Jatkoa on luvassa toukokuussa. Silloin huovutetaan neljä päivää iloisessa ja innostuneessa porukassa.

Julkaistu

Ura käsillä -hanke – Lauta- ja pirtanauhat

Viime viikolla olin kolmen päivän Ura käsillä -hankkeen nauhakurssilla. Lauta- ja pirtanauhatekniikat ovat hyvin vanhoja käsityömenetelmiä. Nykyisin niitä tehdään todella vähän. Pirtanauhaa pystyy tekemään myös koneellisesti, mutta lautanauha tehdään aina käsin. Nauhoja voi käyttää asusteisiin, koruihin, kassien olkaimiin, vöihin, pantoihin.

Aloitin kurssin tekemällä pirtanauhaa. Valitettavasti kuvamateriaalia ei ole. Pirta on kamman näköinen muovinen suorakaiteen muotoinen mihin langat pujotellaan. Pirtaa liikutetaan ylös-alas-suunnassa. Pirran ollessa yläasennossa tietyt langat nousevat ja tietyt laskevat. Alas laskiessa langat vaihtavat paikkaa. Sukkula viedään lankojen välistä olevasta aukosta viriöstä läpi. Pirtanauhan tekeminen muistuttaa paljon kankaan kudontaa. Työn langat ovat kiinnitettynä esim. hyllyn reunaan tai oven kahvaan. Toinen pää kiinnitetään tekijän vyötäröön. Tekniikka on ehkäpä helpompi kuin lautanauhan tekemisessä, mutta vaatii paljon harjoitusta, että työ ei lähde leviämään. Se tapahtuu kovin helposti. Ainakin minusta siltä tuntui 🙂

Lautanauhaa tehdessä ensiksi on päätettävä millaisen kuvion nauhaan haluaa. Pirtanauhassa tehdään käsittääkseni raitoja, mutta lautanauhassa kuvio voi olla paljon monimutkaisempikin. Koska kurssi oli vain kolmipäiväinen ohjaajamme Anne-Laure teki töiden aloitukset/laittoi langat lautoihin ja pirtoihin valmiiksi. Avustajani otti tilanteesta kuvia ja teki muistiinpanoja ja nyt yritän vähän avata asiaa teillekin.

Ohjaaja oli piirtänyt kuvioita koholle, jotta saisin hiukan tuntumaa millaisia vaihtoehtoja on. Valitsin ns. lehtikuvion.Ruutupaperille piirretty sekä kuvio että ruutupiirroksin vaaka- ja pystyakselille valkoiset ja vihreät nauhat. neliön mallista lautaakäytettäessä (olemassa myös esim 6-kulmaisia), suunnittelualue on neljä riviä. mallin raportti(työssä toistettava kuvio) koostuu neljästä kerroksesta: A B C D ja loimeen tarvittavien lankojen lukumäärän näkee lautojen numeroinnista ja kerroksista eli nämä kerrotaan keskenään (4*9). Lankojen lukumäärän väreittäin näkee raporttiin tehdyn kuvioinnin mukaisista ruudukoista laskemalla kunkin värin ruutujen lukumäärän, tässä tapauksessa 14 sinistä ja 22 valkoista. Lautojen asettelun näkee kuvion alalaidan vinoista viivoista, joko oikealle tai vasemmalle. Tässä mallissa viisi vasemmalle ja neljä oikealle. Kukin lauta on vinoviivan osoittamassa asennossa silloin, kun loimilangat pujotetaan niihin. Yksi pystysuora rivi raportissa vastaa siis yhtä lautaa, sen neljää kulmareikää ja siihen pujotettua neljää loimilankaa. Lautojen kulmareiät merkitään A B C D ja mallissa ne on merkitty alhaalta ylöspäin (=nauhan kutomissuunta). Yksi rivi vaakasuorassa on yksi kudekerros. Lautojen kiertosuunta kudottaessa kuviossa on eteenpäin.Jotta sokeana pystyisi lautoihin langat pujottamaan, laudoissa olevat kirjaimet kulmissa olisi merkittävä pistekirjoituksella sekä lankakerien vyötteisiin langan värit. Ja jotta kuvion mukaisesti langat pystyisi itsenäisesti laittamaan, pitäisi jonkun aukaista kuvion kaava sanalliseen muotoon. Näillä resusseilla mitä nyt oli käytettävissä sokeana ei ollut mitään mahdollisuutta edes yrittää aloituksen tekemistä.

Työ kiinnitetään pirtanauhan tapaan hyllyyn tai oven kahvaan ja itseen kiinni. Laudat on hyvä niputtaa isolla hakaneulalla yhteen, jotta eivät mene sekaisin. Hakaneula irroitetaan laudoista ennen aloitusta.

Ja sitten ei muuta kuin kutomaan :D:DParhaimman käsityksen kutomisesta saanee katsomalla avustajani kuvaaman videon.

Kun päättely tehty, työ irroitetaan hyllyn reunasta tai samoihin loimiin jatketaan toinen. Tein kolme lehtikuviollista nauhaa joista syntynee rannekorut. Vielä on kehiteltävä miten päät yhdistetään toisiinsa. Kurssilla olleet materiaalit olivat joko liian kapeita tai leveitä, joten loppuun työstäminen tapahtuu myöhemmin. Tehdessäni lehtikuviota lautoja käännettiin koko ajan eteenpäin. Kolmas nauha syntyi kääntämällä lautoja koko ajan taaksepäin. Tällöin kuvio tuli peilikuvana verrattuna eteenpäin kääntämiseen. Hankalaa aina samaan suuntaan käännettäessä tuotti lankojen kierteelle meneminen. Niitä saikin olla aika usein selvittelemässä. Onneksi Hema oli paikalla, ei mennyt ohjaajan kaikki aika sellaiseen puuhaan. Sokeana välillä vähän turhautti, kun ei mistään pystynyt tietämään, jos syystä tai toisesta yksi laudoista ei ollut kääntynytkään kunnolla. Jumittelua tuli kmm. lankojen kiertymisen vuoksi. Jos kaikki laudat eivät olleet samaan suuntaan, kuvio muuttui eikä sitä sokeana nähnyt eikä oikein tuntenutkaan, vaikka käytössäni oli kimallelanka joka tuntumaltaan niin erilainen kuin muut langat.

Vasta-alkajalle keinokuitulangat ovat parhaita, sillä esim. villa, silkki tms. katkeaa jo paljon helpommin. Tehdessäni puuvillalangasta sinistä nauhaa, loimi katkesi lähemmäksi kymmenen kertaa perjantaiaamupäivän aikana. Se alkoi olla melko turhauttavaa, mutta naurulla ja hymyillä siitäkin selvittiin kiitos ihanan opettajamme. Nauha on tehty koko ajan lautoja eteenpäin kääntäen.

Tämä musta-keltainen nauha on kudottu lautoja kääntämällä neljä eteenpäin ja neljä taaksepäin -taktiikalla. Tällöin langat eivät päässeet kiertymään laisinkaan. Hakala oli muistaa montako eteen oli tehnyt tai montako taaksepäin. Tekniikka ei anna yhtään anteeksi, kuvio muuttuu heti ja sitähän ei itse pystynyt tietämään mikä oli vähän turhauttavaa ihmiselle, joka on tarkka tekemisistään ja työnsä laadusta. Pitäisi muistaa olevansa harjoittelemassa tekniikkaa.

Kurssilla tein myös sormisolmutekniikalla sini-valkoisen nauhan. Siinä käytettiin viittä lankalenkkiä. Toisen käden sormissa kaksi ja toisen kolme. Se missä oli kaksi lenkkiä, etusormella koukkailtiin lenkkejä toisessa kädessä ja kauimmaisen lenkin alalangasta koukattiin lenkki toisen käden sormiin.

Nauhoja tehdessä työskentelyasento ei ole kovinkaan hartiaystävällinen. Helposti hartiat olivat koholla ja jännittyneenä. Oli tärkeää muistaa välillä rentouttaa yläkroppansa ja malttaa lähteä tuolistaan liikkeelle.

Nauhat kasteltiin ja silitettiin. Tuntuivat heti paljon siistimmiltä ja käteen tyylikkäämmiltä. Kuvassa kurssilla tekemäni nauhat 🙂Ja tässä koko kurssiporukan työtJa vielä opettajamme malleja

En tiedä tuleeko minusta koskaan nauhojen tekijää. Haluaisin kuitenkin vielä nauhojen tekemistä kokeilla laudoilla missä pistemerkinnät ja olisihan se hienoa saada pirtanauhasta tasalevyistä nauhaa eikä levenevää kaottista yritelmää. Jotenkin minua jäi kutittelemaan rannekorut lautanauhasta. Ilmeisesti valkoinen vihreällä kimallelangalla oli toimiva yhdistelmä, sillä niin moni sitä ihasteli. Kimallelankaa on myös muissa väreissä, joten voisi olla kiintoisaa valmistaa erilaisia eri kuvioin olevia lautanauharannekoruja. Aika näyttää miten käy. Ehkäpä jatkokurssi olisi paikallaan. Saisi lisää varmuutta tekemiseen ja oppisi ymmärtämään myös aloituksen tekemisen paremmin. Joka tapauksessa oli hienoa oppia uusia tekniikoita ja tietämään mitä ylipäätään pirta- ja lautanauhat ovat ja miten ne syntyvät.

Julkaistu

Syksyn valokranssiuutuudet

Tämä postaus olisi ehdottomasti pitänyt kirjoittaa jo joulukuussa, mutta kirjoittamatta jäi. Kranssit olivat kuitenkin syksyn suurmenestys, joten en aihetta voi sivuuttaa. Ehkäpä näin Nuutin päivän iltana se vielä sallitaan. Ja toisaalta ehkäpä valokranssi onkin pimeän ajan koriste, ei pelkästään jouluun kuuluva?

Tähän asti olen laittanut kaikkiin kransseihin paperinarun väristä riippumatta lämmin valkoinen-valot. Tuttavani pyysi minua tekemään kranssin monivärivaloilla. Minähän tein työtä käskettyä monen ihastuessa kranssiin. Sainkin toisenkin monivärivalokranssitilauksen.

Myös kranssi valkoisella paperinarulla, jossa hopeasomistetta sinisillä valoilla sai hyvän vastaanoton.

Olin ostanut harmaata paperinarua vuoden 2015 Kädentaito-messuilta Tampereelta. Päädyin laittamaan tutut ja turvalliset lämmin valkoinen-valot kranssiin.

Punaiseen paperinaruun yhdistin punaiset valot, lopputulos JOULUINEN

Joulukuisessa Madeinkorso-blogin postauksessa kirjoitin kranssien tekovaiheista. Ja vuoden 2015 lopulla esittelin täällä sen vuoden värejä joista edelleen pintansa piti lämmin valkoinen-valoilla valkoinen paperinaru joko hopea tai kultasomisteella.

Saa nähdä vieläkö ensi syksynä ihmisiä kranssit innostavat. Olin nyt syksyllä niin ahkera tekijä, että neljälle kranssille etsin vielä kotia. On siis hyvä alku syyssesongille 🙂