Julkaistu

Ystäviä tapaamassa

Keskiviikkona hyppäsimme Tampereelle menevään junaan Oton kanssa. Matka sujahti harjoitellessa Iphonella Facebookiin kirjoittamista 😀 ja taistellessa Oton kanssa pysyäkkö penkkien välissä vai maatakko osittain käytävän tukkeena. Saavutimme kenties jonkinlaisen kompromissin asian suhteen 🙂 En ehkä täysin tyytyväinen ollut, mutta tyytyväisyyttä tunsin edellisillan 12 kilsan lenkistä ystävän ja hänen koiransa kanssa. Koirat kulkivat reippaasti, joten saimme mitä halusimmekin. Ja kun tiesin liikunnan jäävän tulevina päivinä valitettavan vähälle. Suunnitteilla oli koiralenkki, mutta syystä tai toisesta se ei toteutunut.

Tampereella tapasin lapsuudenystäväni, jonka luona vietin pari rattoisaa päivää. Tuolloin keskiviikkona vierailimme hänen kummityttönsä luona. Siellä oli Otolle innostuksen aiheena kaksi kissaa, jotka eivät Oton innosta välittäneet. Toinen pakeni makuuhuoneeseen ja toinen sohvan alle. Talon koirakaan ei oikein Otosta välittänyt 😀 Tilanne rauhoittui ja pääsimme kahvi/teepöytään. Kuitenkin kummityttö päätti nostaa sohvan alta kissansa ja viedä sen toisen kissan seuraksi makuuhuoneeseen. Noh, Ottopas äkkäsi kaverin innostuen uudelleen. Kissapa ei siitä pitänyt eikä varmaan siitäkään, että oli ”sylin vanki”. Se pomppasi korkealle sähisten raivoisasti. Lopulta kissa meni makuuhuoneeseen Oton haukun saattelemana. Ehkäpä Ottokin pelästyi, sillä muutaman minuutin päästä kuului lorinaa ja poika pissasi olkkarin lattialle 🙁 Ja ulkoilusta oli aikaa alle kaksi tuntia. Kyseessä oli pakko olla stressi- tai pelkoreaktio.

Ystäväni mies nauttii ilta- ja aamulenkeistä koiran kanssa, joten Otto sai pitkiä lenkkejä hihnassa, joten relata työstään sai kunnolla. Tuolloin keskiviikkoiltana herkuttelimme kanasalaattia rupatellen.

Torstaina lähdimme bussilla kohden Koirakahvila Vainua. Seisoimme bussin keskiosassa Oton köllötellessä jaloissa rennosti. Paluumatkallakaan ei ahtaus haitannut. Vieressämme oli isä lapsi rattaissaan. Tampereen katuja pitkin kävellessämme kuljimme Oton kanssa ystäväni ja hänen avustajansa takana. Yleensähän peesaus tapahtuu koirakon takaa, mutta liikkuminen sujui näin paremmin. Sanoin Otolle ”seuraa” tai ”perässä”. Homma sujui kivasti. Hiukan jouduimme kahvilaa etsimään, mutta sinne saavuttuamme, saimme heti todeta paikan todella ihanaksi ja viihtyisäksi. Siellä on tarjolla kotitekoisia leipomustuotteita, salaatteja, keittolounaita, koirille herkkuja jne. Myös erityisruokavaliot on huomioitu. Koirille kahvilassa on makuualustoja ja leluja. Henkilökunta ystävällistä ja rentoa. Suosittelen paikkaa lämpimästi.

Loppupäivä kuluikin rennosti. Valmistimme vihersalaatin, jota nautimme gluteeinittoman pitsan kanssa. Illalla ystäväni halusi vielä tilata siipiä, joten söimme niitäkin jälkkärinä herkutellen jäätelöä. Ruokavalioni oli nyt selvästikin poikkeuksellinen :D:D

Perjantaina matka jatkui kaverin kautta Kangasalle. Kaverin luona nautittiin salaatit ja teet. Ennen Kangasalle siirtymistä kävimme vielä ostoksilla ja hakemassa kyytiin pari koirakkoa. Ja kun perille päästiin emäntämme kolme koiraa Jannu, Iina ja Hippo ottivat meidät riemukkaasti vastaan ja omamme Otto, Pekko ja Sipe singahtivat leikkiin mukaan. Siinä vain lattia rapisi kynsien alla. Painia, peuhaamista, läähätystä, haukuntaa, murraamista riitti meidän viettäessä teehetkeämme. Hippo, joka on Vantaan Opaskoirakoulun alle vuoden vanha pentu oli täysin lumoutunut Otosta. Koko ajan haastettiin leikkiin, näykittiin kaulaa ja uikutettiin herttaisesti. Jos Otto yritti levätä, lepohetki ei kauaa pennun energiapyörteessä kestänyt 😀 Saunoimme ja myöhäisen illallisen (kylmäsavuporokiusausta) söimme puolilta öin. Juttua olisi varmasti riittänyt myöhempäänkin, mutta seuraavana päivänä odotti Opaskoirayhdistyksen vuosikokous.

Päivän ohjelma alkoi Vetkaren edustajan luennolla koirien hyvinvoinnista, jonka jälkeen nautimme ns. kokouskahvit. Itse kokous alkoi yhdeltä ja kesti yli neljään. Otto käytti tuon ajan hyödykseen kuorsaamalla tyytyväisenä pöydän alla monen muun työtoverinsa tavoin.

Kokouksen jälkeen jäimme aterioimaan Scandicin ravintolaan, jossa tarjosimme ruuan ihanalle emännällemme. Itse söin herkullisen lohiannoksen. Koirat edelleen rauhallisesti köllöttelivät pöydän alla tai sen vierellä. Emäntämme luona jälleen koiralauma pääsi valloilleen. Tassujen rapina, leikkimurina, uikutus, luiden rouskutus, koirien läähätys ja iloisuus seuranamme vietimme taasen rattoisan illan. Saunan jälkeen herkuttelimme juustoilla yms. muulla ihanalla. Hipon rakkaus Ottoa kohtaan vain tiivistyi ja kaksikko ei pysynyt hetkeäkään erossa toisistaan :D:D Oton säkäkorkeudeksi muuten mitattiin 61cm ja koirat saivat sunnuntaina kynsihuollon ennen kotimatkaa.

Junassa ei taisteltu missä Otto makaa, niin väsynyt se oli. Väsymys painoi minuakin. Otto kuorsasi minä nuokuin. Kotona Harmaakuono haisteli meidät tarkasti ja oli huomionkipeänä, joten oli hetkeksi antauduttava Harmaakuonon tervehdyksiin ja lähelläoloihin. Otto kiertyi pienelle kerälle olohuoneen matolle eikä siitä pahemmin liikahtanut. Väsynyt matkaaja kuten minäkin. Minä en sentäs ollut riehunut Oton tavoin, mutta univelkaa senkin edestä, joten jo yhdeksän jälkeen simahdin nukkuen aamuun.

Miniloma on nyt nautittu ja on aika palata arkirutiineihin terveelliseen ruokavalioon, liikuntaan, asiakkaiden hoitamiseen jne. Nyt syömään falafeleja ja vihersalaattia :D:D

Julkaistu

Viikonloppu lumisessa Riksussa

Matkustin jo perjantaina äidin luo ja vietimmekin ihanan rennon illan. Nautimme kevyen aterian katkarapusalaattia ja broilerfilettä kuulumisia vaihdellen, maistelimme appelsiini-inkivääri -vihreää teetä rupatellen rauhaisaa iltaa viettäen. Illan aikana neuloin pelleriiniin kuudennen ja seitsemännen kiilan. Telkkarista katselimme keskusteluohjelman Inhimillinentekijä, jossa aiheena keskosuus. Itsekihän olen syntynyt keskosena maitopurkin kokoisena karvaisena vauvana. Aihe oli siis hyvinkin mielenkiintoinen ja halu päästä tunnustelemaan silloista happikaappia ja nykyistä vastaavaa kasvoi hurjiin mittoihinsa. Toivottavasti vielä joskus pääsisin tutustumaan tuohon mailmaan tarkemmin.

Mutta nyt meinaan ajautua kauas postauksen varsinaisesta aiheesta, joten palataanpa ruotuun :D:D Tuolloin perjantai-iltana käydessämme iltalenkillä äidin ja Oton kanssa pakkanen paukkui kymmenessä asteessa ja tuuli todella kylmästi. Siinä kävellessämme kasvot jäätyi hetkessä. Mietinkin jo mitä kurssiviikonlopusta mahtaakaan tulla. Noh, yön aikana tuli lumipyry, joka aamupäivästä taukosi alkaen iltapäivällä uudelleen. Tuuli kuitenkin laantui ja pakkanenkin hellitti. Loppujenlopulta saatiinkin hyvä sää kaupunkiharjoitteluun koirien kanssa

Hyvin nukutun yön ja aamupalan jälkeen äiti saatteli meidät hotellille Oton opastaessa reippaasti ja määrätietoisestikin. Väkeä oli jo saapunut paikalle ja tohina oli melkoinen. Viikonloppu aloitettiin perinteisesti alkukahveilla. Kahvittelun lomassa kävimme esittäytymiskierroksen, viikonlopun ohjelman sekä peesarijaon läpi. Ennen treenilenkeille lähtöä suurin osa majoittui.

Olimme saaneet kouluttajia niin Vantaan Opaskoirakoululta kuin Koirakoulu nouhaustakin viikonloppuun mukaan. Vantaan kouluttajista toinen oli Oton kouluttaja, joten osaltani kurssiviikonloppu alkoi ns. tarkastuksella/katselmuksella. Eli, kun yhteistyötä on reilu puoli vuotta takana tarkistetaan miten homma sujuu, ja katsotaan onko tarvetta lisäkoulutukselle tms. Otto kulki tuon katselmuksen aika mukavasti. Parissa suojatien näytössä oli vähän epävarmuutta, mutta suojatiet olivat hyvin sataneen lumen peitossa ja tuon lumipyryn vuoksi olosuhteet koiran työskentelyyn aika haastavat. Otto näytti hienosti portaat vasemmalta ja löysipä suojatiet oikealta ja vasemmaltakin. Kouluttajan mukaan Otto näytti rennommalta kuin aikaisemmin hännän heiluessa korkealla. Yhteistyömme toimi ja tarkastus meni läpi :D:D

Ennen toista harjoituslenkkiä ehdin neulomaan hyvän matkaa pelleriinin kahdeksatta kiilaa ja samalla vaihtamaan kuulumisia toisen koirankäyttäjän kanssa. Toiselle treenilenkille lähdettäessä lumipyry oli alkanut uudelleen. Kävimme leipomokahvila Laurenissa herkuttelemassa, näin koiralle tuli hyvää paikallaolotreeniä, jonka jälkeen toisen kouluttajan kanssa kuljimme Riihimäen katuja ristiinrastiin 😀 Otto kulki edelleen reippaasti ja pyysipä tarpeilleen pysähtymällä, jota ei ole aiemmin tapahtunutkaan. Kulkiessamme välillä pyrin liikaa ohjaamaan koiraa käännöksissä, josta kouluttaja aiheellisesti huomauttikin minua. Aina pitäisi antaa koiran tehdä työ eikä itse ohjailla kulkusuunnissa. Toki koiran epäröidessä kannustetaan ja tarvittaessa vähän avitetaan esim. kulman takana olevalle suojatielle.

Viikonlopussa oli mukana myös kaksi ns. peesariharjoittelijaa. He molemmat kulkivat harjoituslenkeillämme. On mukavaa saada toimintaan uutta verta ja kouluttajien tai kokeneiden peesareiden matkassa kulkeminen on hyvää oppia. Toki ehkä vieläkin tärkeämpää on uskaltautua itse peesaamaan. Monet sanovatkin, että peesauksen oppii parhaiten peesaamalla.

Harjoituslenkkien jälkeen olikin aika siisteytyä päivällistä varten ja koirat pääsivät ansaitusti lepäämään. Otto jäi illallisen ajaksi huoneeseen kuorsaamaan 😀 Ilta kuluikin syöden ja ihmisten kanssa kuulumisia vaihtaen. Välillä toki vietiin koirat iltajaloitteluilleen, jonka jälkeen vielä hetkeksi osa porukasta kokoontui nauttimaan lasilliset ja rupattelemaan.

Sunnuntaiaamuna reippaina aamupalan jälkeen lenkkeilyä jatkamaan. Nyt lähdin erään konkaripeesarin kanssa liikkeelle. Alkuun Otto kulki reippaasti, mutta eräällä pitkällä suoralla nähtyään kollekansa opastushalut loppui tyysti ja sain taas muistutuksen millainen on jumitteleva koira. Ei auttanut kyynärvarsilukitus, ei ”kaasukahva”, ei hihnasta nypytys. Lopulta peesari otti minut opastukseensa ja koira seuraukseen. Reippain askelin matkaan iloisesti koiralle höpöttäen Otto lähti liikkeelle. Kuitenkin lenkin teemaksi tuli jumittelu ja siitä eteenpäin pääsy. Toista tuntia kuljimme pitkin Riksun katuja lauhassa säässä. Palasimme hotellille tauolle ajatuksena Otolle lepohetki. Siitä ei ollut juurikaan apua, joten toisesta lenkistä tuli lyhyt. Ei ole mitään järkeä väkisin vääntää. Koira oli ilmeisen väsynyt. Tuollaiset viikonloput ovat koirille todella rankkoja. Joskus tuntuu, että me ihmiset unohdamme sen. Koirille paikat ovat uusia, treenaaminen henkisesti rankkaa ja vielä paljon opaskavereita ja ihmisiä, huoh! Ja ehkä nuorelle koiralle henkinen rasitus on vielä kovempi.

Ennen lounasta huoneiden luovutus. Lounaalla sain lahjakortin Ruohonjuureen kiitokseksi yhteyshenkilönä toimimisesta. Kävimme myös viikonlopusta palautekeskustelun, jonka jälkeen olikin loppusanojen aika. Lähdin vielä äidin luo teelle, jossa Otto nukkui tassut säpsyen sohvapöydän jalkoja vasten. Koira oli todella väsynyt. Illalla kotonakaan sitä ei voinut vähempää kiinnostaa mitä teimme. Uni oli paljon tärkeämpää…

Näitä viikonloppukurssejahan järjestetään ympäri Suomen. Järjestäjinä ovat Opaskoirayhdistyksen alueellisten tapahtumien järjestäjät yhteyshenkilöt. Oma pestini yhteyshenkilönä päättyi tähän Riksun kurssiin. Edellisviikonloppuna täallainen vastaava viikonloppu vietettiin Oulussa, jonka järjestelyistä huolehti Pohjois-Suomen yhteyshenkilö ja osallistujat hänen alueeltaan. Olen aiemmin kirjoittanut kahdesta viikonlopusta täällä blogissa, mutta toki olen osallistunut useampaan vuosien varrella. Jos haluat lukea Tammisaaren ja Porvoon vastaavista lumikursseista niin linkit tässä:

Julkaistu

Pelleriini puikoilla

Pelleriiniin viisi kiilaa 22:sta kiilasta neulottu 😀
4-5 cm tikutettu ambitus-kauluria, joten neuloosi oirehtii taas…

Eilen meillä oli Opaskoirayhdistyksen hallituksen kokous, jossa käsiteltiin perinteisesti vuoden ensinmmäisessä kokouksessa käsiteltäviä asioita viime vuoden tilinpäätöksestä tulevan vuoden talousarvioon, viime vuoden toimintakertomuksesta tämän vuoden toimintasuunnitelmaan… Yhdistyksen vuosikokous pidetään maaliskuussa Tampereella. Isoja kokonaisuuksia käsittelyssä, joten kokoukselle varattiin reilusti aikaa. Ambitus-kauluria on hyvä neuloa tuollaisissa tilanteissa, ei tarvitse ajatella mitä käsillä tekee, sen kun vaan tikuttaa *1o 1n* levennyksiin saakka. Ja vieläkin niihin levennyksiin on jokunen sentti matkaa, mutta tikutus jatkuu huomenna taas matkalla Riksuun.

Kokouksen jälkeen oli mukava treffata Silmukkasiskot neulomusten merkeissä. Istuttiin lähes kolme tuntia Itiksen eräässä kahvilassa neulomassa. Nyt vaihdoin työn ja neuloin pelleriiniin kolmannen kiilan. Olen vähän hidas neulomaan nurjia silmukoita ja koetan laskea tarkasti koko ajan missä olen menossa. Samalla rupattelua hyvässä seurassa teestä nauttien. Sovimme seuraavia tapaamisiakin. Ystävänpäivänä kokoonnumme jälleen käsitöiden parissa ja lähdemme 1.3. Wanhansataman Kädentaitomessuille shoppailemaan. Niin kuin vanhojakin lankoja ei olis vielä neulomatta 😀 🙂

Illalla kotona jämähdin katsomaan Jutan Superdietti -ohjelmaa ja neulomaan neljättä kiilaa pelleriiniin. Katsoimme myös edellisviikolla ohjelman ekan osan. Minulla on ohjelmaa kohtaan hivenen ristiriitainen fiilis. Mietin aina miten käy sen puolen vuoden jälkeen. Kuinka moni pysyy ”ruodussa”? Kuinka moni palaa vanhaan elämään? Kuinka moni jotain siltä väliltä.

Tänään päivän viimeisiä asiakkaita odotellessa ja työpäivän jälkeen uutisia seuratessa neuloin viidennen kiilan. Nyt tekisi mieli aloittaa jo kuudeskin. Huomenna lähden iltapäivästä Riksuun äidin luo. Arvaan jo mitä illan teen. Ja arvaan myös mitä teen lauantaina ja sunnuntaina viikonloppukurssilla aina kuin mahdollista – pelleriinia tai ambitusta :D:D Tapahtumaan osallistuville on infokirje lähetetty, jonka myötä jouduin vielä rustaamaan huonejakoa uudelleen. Tänään tein peesarijaon johon saattaa tulla vielä muutoksia, sillä yksi peesareista taistelee flunssaa vastaan eikä tietoa vielä pystyykö hän lopulta viikonloppuun osallistumaan. Järjestelyt muutoin on tehty, joten nyt vain päästävä toteuttamaan viikonloppu, ja sunnuntaina pesti yhteyshenkilönä päättyy. Neljä ja puoli vuotta on sujahtanut vauhdilla. Eilisessä hallituksen kokouksessa sain yhdistykseltä keramiikkapajalla käsin tehdyn tassumukin, jossa lukee ”kiittäen Oky” kiitokseksi toiminnastani.

Vaikka puikot tuossa pöydällä huutaakin mulle ”neulo vielä vähän”, taidan olla tottelematon ja kuunnella ennemminkin Nukkumasan huhuilua, sillä ennen Riksuun siirtymistä on tarkoitus treenata. Tämän viikon liikunnat jää liian vähälle. Onneksi ensi viikolle on sovittu uinti-, lenkki-, vesijuoksu-, toinen lenkki-, ja ratsastustreffit ja avokin kanssa tehtävät kuntosalitreenit päälle, yes!

Julkaistu

Messari-viikonloppu ja ystävien treffausta – kiireistä, mutta ihanaa :D

Viikonloppuna Helsingin Messukeskuksessa oli mailman suurin koiratapahtuma, Messarit. Olen joskus vuosia sitten piipahtanut messuilla, mutta nyt vietin aikaani sielä kaikkina kolmena päivänä. Ja jos Otto oli väsynyt messurupeamasta, olin minäkin. Tosin viikonloppuun mahtui paljon muutakin mikä varmasti osasyynä hurjaan väsymykseen. Silti yhtäkään ystävä- ja sukulaistreffausta en olisi tahtonut jättää toiseen kertaan. Teitä kaikkia oli mukavaa nähdä vielä ennen joulua.

Perjantaina lähdin Oton kanssa kotoa ennen puolta päivää Opaskoirakoululle, josta lähdin erään kouluttajan ja toimistosihteerin kanssa kohti Messukeskusta. Koululla oli käynnissä paukkutestit testeissä oleville koirille. Varmasti olisi ollut sekin mielenkiintoista seurattavaa. Kouluttajalla oli mukanaan siitosnarttu Viivi. Molemmat koirat olivat täpinöissään Messukeskuksen parkkipaikalle päästyämme. Koiria oli joka puolella ja melske melkoinen. Kulkuluvat ja koirien passit tarkistettua päästiin itse messuhalliin. Pohdimme miten kulkeminen sujuisi parhaiten. Koiralle ihan liikaa erilaisia ärsykkeitä toisten koirien, lelujen, ruuan ja ihmisten muodossa. Päädyimme kulkemaan ihmisopastuksessa Oton ollessa seurauksessa. Noh, seuraaminen ei mennyt kuin oppikirjassa, mutta Hyötykoiraosastolle päästiin. Opaskoirakoulun päivystysaika alkoi klo 13. Ylimääräistä tilaa ei juurikaan ollut. Vieressämme Kaverikoirat esittelivät toimintaansa, toisella puolella puolestaan poliisikoirat. Tapasimme myös avustajakoira-väkeä. Ohitsemme kulki paljon ihmisiä ja paljon koiria. Otto seisoskeli lähes koko pari tuntisen. Isot ja pörröiset koirat sai pojan haukahtamaan kerran kumeasti, mutta hyvin aloillaan pysyen. Muutama ihminen pysähtyi kyselemään meiltäkin opaskoirista ja kävipä meitä moikkaamassa myös ystäväni, jolla on myös siitosnarttu sekä eräs Silmukkasiskoista.

Päivystysaikamme loppuhetkillä vasta Otto malttoi hetkeksi köllähtää ja ottaa vähän rennommin. Onneksi kotona ehti lepäillä parisen tuntia ennen iltaohjelmaa 😀 Lähdimme ystäväpariskunnan luo viettämään iltaa. Ja olikin hauska ilta, herkullinen tapasillallinen, saunomista, kuulumisien vaihtoa jne. Harmaakuono haki koko ajan huomiota tassuttamalla milloin ketäkin ja pyytämällä ulos, vaikka minuutti sitten sieltä oli tullut 😀 Otto oli rauhallisempi, vaikka keittiössä pitikin tarkkailla ruokien viimeistelyä. Saimme myös hyvät naurut kuunnellessamme vanhoja äänityksiä vuosien takaa. Kyllä ystäviä on kiva nähdä, vaikka valitettavan harvoin. Onneksi homma lähtee käyntiin aina siitä mihin viime kerralla on jääty ja välissä ollut aika katoaa. Se sitä oikeaa ystävyyttä parhaimmillaan on. Kotiin oli kuitenkin lähdettävä, jotta seuraavaan messupäivään jaksoimme. Yöunet jäi reiluun viiteen tuntiin, mutta oli se sen arvoistakin.

Lauantaiaamuna matkasimme Oton kanssa kymmeneksi Messukeskukselle, jossa yksi kouluttajista oli minua vastassa. Liikuimme messutilassa edellispäivän tapaan. Hakeuduimme tapahtumakehän laidalle. Huih, haastattelu lähestyi. Tapasimme toisen haastateltavan avustajakoiran käyttäjän Chili-koiransa kanssa ja haastattelijan Heidin. Saimme hedsetit päähämme ja osuutemme alkoi 10.30 Heidin kertoessa alkuun yleistä hyötykoirista. Meidän haastattelumme oli ensiksi vuorossa. Kerroimme itsestämme ja koiristamme lyhyesti, kuka voi saada opas- tai avustajakoiran, mitkä tahot niitä tuottavat, kuinka paljon Suomessa koiria on jne. Miten kanssakulkijoiden tulisi koiriin suhtautua, mitä koirilta vaaditaan, mitä koirat tekevät avuksemme. Yleisöäkin oli jonkin verran paikalla, joten ei ihan tyhjälle katsomolle tarvinnut rupatella. Osuutemme jälkeen toiminnastaan kertoivat mm. kaverikoirat, pelastuskoirat ja sotakoirat. Otolle oli sotakoiran esitys kestämätön paikka. Sota koira komennettiin maahan ja sotilas(varusmies) lähti ryömimään lattiaa pitkin koiran liittyessä mukaan. Etenivät heitettyä palloa kohden hitaasti ryömien ja varusmiehen pyssyllä palloa osottaen. Otto istui aloillaan, mutta ulvoi äänekkäästi. Sama toistui sunnuntaina, mutta silloin haukunnan kera. Mietimme pojan reaktiota. Ehkä Otto koki sen uhkaavaksi, jännittyneeksi, latautuneeksi tms. Sotakoiran (oikeammin varmaankin rajavartioston koira) otettua pallon suuhunsa Ottokin rauhoittui, tosin sunnuntaina jatkoi hiljaisempaa ulinaa vielä vähän pidempään.

Hyötykoiraesityksen jälkeen pujottelimme taasen standillemme, jossa oli esillä rajalaitoksen koirat, kaverikoirat jne. Kouluttajan lisäksi mulla oli seurana peesarikaveri, joka oli tullut Messareihin fb-päivityksen innoittamana. Hänen kanssaan tehtiin pieni shoppailukierros. Ostin kympillä kymmenen siankorvaa, kympillä viis isohkoa nahkarullaluuta, kympillä kolme röhkivää possulelua ja Otolle joululahjaksi lelun, joka on luun muotoinen, ja jonka päällä on ”taskuja” minne saa herkkuja piiloon. Ja ne ”taskut” limitetään yhteen. Koira saa lisähaastetta. Peesari halusi maksaa Ykin lahjan, pallon, josta lähtee pitkä paksu karvahäntä. Piipahdettiin teellä ”henkilökunnan” kahviossa ja Otolle se olikin hyvä hetken rentoutumisen paikka. Tuntui ihan pahalta herätellä poika taas hommiin. Standilla päivystettiin yhdestä kolmeen. Nyt Ottokin malttoi välillä köllötellä kaikessa rauhassa. Kuulokoirista kyseltiin paljon, mutta heidän edustusta ei paikalla näkynyt. Oli vain esitteitä. Erään naisen kanssa keskustelimme opaskoirilla käytettävistä valjaista. Joku kyseli miten voin ylittää kadun, jos risteyksessä ei ole ääniohjattuja liikennevaloja. Noh, tarkkaavainen kuuntelu ja rohkeasti yli, HUIH! Kysyjä kuitenkin tiedosti ettei koira osaa arvioida autojen etäisyyksiä ja nopeuksia, ettei koira tee sitä ratkaisua milloin katu ylitetään. Sen ratkaisun teen minä siellä valjaiden yläpäässä.

Ruokakaupan kautta kotiin ja ystävää treffaamaan. Keiteltiin kahvit ja teet, jonka jälkeen ystäväni loi minulle aple-tilin, ladattiin Iphoneen näkövammaisille tarkoitettuja ohjelmia. Palaan aiheeseen vielä tarkemmin omana postauksenaan, mutta todettakoon minun saaneen etukäteisjoululahjaksi Iphonen avokilta juuri noiden näkövammaisohjelmien vuoksi. Toistaseksi käyttötaito ei kovin kaksinen ole ja edelleen vanha Nokiani on käytössä, jotta saan puhelut ja tekstarit hoidetuksi :D:D Joka tapauksessa ilta meni Iphonen merkeissä. Otto nukkui jaloissa, säpsähteli ja tassut univilistivät. Harmaakuono haki tietystikin ystävältämme hellyyksiä.

Sunnuntaina taasen kymmeneksi Messukeskukseen ja siellä tapahtumakehän laidalle odottelemaan haastattelun alkamista. Avustajakoiran käyttäjä oli vaihtunut, mutta itse haastattelu meni samalla rungolla kuin edellispäivänä. Nyt muutama pitkä kuulutus tosin keskeytti juttutuokiomme pariinkin kertaan. Saimme kuulijoilta hyvää palautetta kuten edellispäivänäkin, joten kaiketikin esitykset menivät hyvin. Otto oli haastattelun aikana katsellut kaihoisasti viereisen kehän agilityradalla tehtyjä harjoituksia. Otto vaikutti väsyneeltä, joten kouluttaja vei koiran opaskoiran autoon nukkumaan reiluksi tunniksi, sillä olin messuilta lähdössä vielä keskustaan ystävää tapaamaan. Oton levätessä kiertelimme shoppailukojuja, mutta itse en enään ostanut mitään. Käytiin myös teellä. Ennen yhtä sitten matkani jatkui seuraavaan tapaamiseen. Messarit oli mielenkiintoinen, vaikkakin aika raskas (mielettön hälinä) kokemus. Ihmiset ja koirat olivat mukavia ja heidän kanssaan oli kiva jutella. Ja ehkä taas muutamille tuli myös lisätietoutta opaskoirista.

Tarkoitus oli kierrellä keskustan kivijalkaliikkeitä, mutta suurimmaksi osaksi ne olivat kiinni. Otto oli rättipoikkiväsynyt, todella haluton opas. Kulku oli haahuamista. Käytiin Ruohonjuuressa, josta ostin vadelmamarmeladeja seuraavan päivän kaveritapaamiseen, itelleni dödöä, Clipperin luomukaakaota, Frantsilan saunatuoksun Sininen hetki sekä pari suklaapatukkaa illan ystävän kanssa vietettävää teehetkeen. Kun kivijalkakaupat eivät olleet auki päädyimme Kamppiin kiertelemään. Jos oli Otto väsynyt, aloin olla minäkin. Ihmisvilinä ja hälinä uuvutti. En ostanut mistään muualta mitään. Lopuksi kävimme kaakaolla. Neljän maissa suuntasimme kotiin. Avokki oli valmistanut ruokaa, ihanaa. Illalla vielä ystäväni tuli teelle. Pari tuntia hujahti nopsaan jutellen ja koirien kynnetkin tuli leikatuksi. Koirat oli vieraasta innoissaan. Oton hepulointi saattoi olla myös stressin laukeamista.

Vaikka messut olikin messuiltu vielä yksi kiireinen päivä edessä. Koska Otto oli naatti päätin suoda sille vapaapäivän, jonka koira varmasti ansaitsi. Avokin kanssa nuuskuttelulenkki ja lepäilyä, kyllä kelpas. Itse lähdin taas keskustaan treffaukseen. Käytiin Punnitse & säästä-Kampin uudessa isossa myymälässä. Sorruin ostamaan tummalla suklaalla päällystettyjä manteleita, ananasta ja mansikoita. Tiimarista löytyi vielä ulkotulia, maksoin neljästä isosta ulkotulesta hurjat 2.40 €Istuskelimme hyvän tovin jutellen Thehuoneella juoden jouluista teetä. Mukava, rento hetki. Sitten mun matka jatkui Riihimäelle äidin luo. Samalla tapasin toiseksi vanhimman veljeni perheineen. Vein joulumuistamiset Riksun sakille, juotiin teet ja rupateltiin. Äidiltä sain isohkon joulukukka-asetelman, jossa hyasintteja ja punalatvaa, avokille kahvia ja joulutorttuja, yhteisesti kynttilöitä, mehua ja hilloja. Ja vielä ennen kotiutumista kävin moikkaamassa ystävää. Teetä ja siemenrieskaa, nam. Teetä tuli juoduksi aika paljon tuon päivän aikana :D:D Hiukan ennen yhtätoista olin kotona, tavarat purettuani ja suihkussa käytyäni kutsui sänky.

Takana hektiset päivät, mutta ihana oli kaiken tohinan keskellä tavata teidät kaikki ja kokea Oton kanssa messuelämää. Kiitos kun saimme olla Messareissakin mukana. Nyt on tuntunut hyvältä viettää normityöpäivää ja asiakkaiden välillä kirjoitella tätä postausta. Päivällä aiemmin julkaistun joulukorttipostauksen kirjoittelin jo viime torstaina.

Julkaistu

Issikkavaelluksella

Tätä iltaa olen odottanut, sillä viimeisimmästä ratsastuskerrasta on aikaa seitsemisen kuukautta, joten ihan liian kauan. Nyt kuitenkin vihdoinkin pääsin issikkavaellukselle ja hinkuan jo uudestaan ratsastamaan. Etenkin kun sunnuntaisin voisi olla mahdollisuus päästä kenttätunneille 2-3 hengen ryhmässä, jos ei joka viikko, niin ainakin silloin tällöin. Minun pitäisi nyt vain löytää kiinnostuneita mukaan. Ja kyllähän näitä issikkavaelluksiakin jatketaan kunhan saadaan riittävästi porukkaa mukaan. Ainahan se maastossa hepostelu on ihaninta, mutta ehkä kenttätunneilla saisi lisävalmiuksia kehittyä ratsastajana ja haluaisin katsoa miten kehityn. Nyt kun taukoa oli yli puoli vuotta, alkuun touhu oli vähän hakemista. Vasta kolmannella laukkapätkällä löysin oikean rytmin ja pystyin siitä todella nauttimaan. Eka meni siihen, että hevonen kiihdytti töltissä vauhtia, mutta ei nostanut laukkaa. Vauhti alkoi tuntua hirmuiselta, joten laukkaa en edes oikein uskaltanut pohkein vaatia. Toisella laukkapätkällä tasapainotuksen kanssa oli ongelmia enkä päässyt rytmiin vasta kuin ihan loppupätkällä, mutta sitten siirryttiinkin käyntiin. Mutta onneksi kolmas kerta onnistui ja tuntui ihanalta. Mieltä lämmitti kahden ystävän kannustus ja sydämestä tullut ilo onnistumisesta.

Pukeutuminen onnistui aika kivasti. Ei ollut liian kuuma eikä kylmäkään. Nautin ratsailla syksyn tuoksuista ja vielä vähän lämmittävästä auringosta. Meillä on ollut aina mieletön tuuri sään suhteen. Kertaakaan ei olla saatu vettä niskaan. Nyt vaan haluan useammin hepostelemaan, joten jos toive toteutuu vesikelinkin on pakko joskus osua kohdalle:D

Ratsastuksen jälkeen sain autella hevosen hoidossa. Nostin jalustimet ylös, irrotin satulan, sain ottaa kuolaimet, pestä ne ja harjata hevosta. Mukavaa puuhaa ja miksipä ei hoidella kiitokseksi hyvästä hepostelusta ja toki muutenkin. Kyllä oli taas ihana pari tuntinen tallilla ja maastossa. Katkaisi kivasti kaiken ajatusryöpyn päässäni.

Otto on viime aikoina alkanut matelemaan aika paljon, ja välillä pysähtyy täysin, liikkeelle lähtö on takkuista jne. Asia mietityttää ja murehduttaakin. Voihan kyseessä olla vain taasen jokin kokeilukausi, mutta varmasti saan opaskoirakoululta apuja tarvittaessa. Itse asiassa perjantaina luonani kävi koulun uusi kouluttaja, joka suoritti näyttötutkintoa eläintenkoulutus-opinnoistaan ja sain olla hänen koirakkonsa näytössä. Juttelimme asiasta ja kyllähän tuo hidastelu/matelu tuli myös etenkin lenkkimme loppupätkälle hyvin vahvana esille. Keväällä oppimastanai ”kaasukahvastakaan” ei ollut apua, melkeinpä päinvastoin. Kouluttaja lupasi viedä terveiset Oton kouluttajalle ja varmasti asiaan palataan lähipäivinä. Ja tottahantoki olen myös ite yhteydessä asian tiimoilta Oton kouluttajaan. Se kuitenkin tuntee ehkä vielä parhaiten koulutettavansa. En usko, että tässä synkkyyteen vielä kannattaa vaipua tai olla ylipäätään paniikissa. Silti vaan huonoina hetkinään jää miettimään onko vika minussa, olenko epäonnistunut koiran kanssa. Järjellä ajateltuna on hyvä taas muistaa ettei yhteistyötä vielä ole takana puolta vuottakaan, eli katsellaan rauhassa, treenataan ja opitaan tuntemaan toisiamme vielä paremmin.

Aika kiireisen viikon jälkeen ollaan vietetty rauhallinen viikonloppu. Eilen siivottiin ja pestiin pyykkiä. Innostuin leipomaan elämäni ekan pannarin ja gluteeinittomana. Olipas kylmäsavulohikeiton jälkeen herkullista kera pakastemustikoiden. Avokki söi nyt illalla viimeisen palan ja totesi ”leivo huomenna lisää”. Noh, ehkä en kuitenkaan :D:D Ei makiaa mahan täydeltä 😀

Muuten aika on sujahtanut eilisiltana saunoen ja perjantai-iltana katsellen Vain elämää ja nautiskellen tapaksia. Ponchoa olen neulonut päivien aikana jonkin verran ja siinä samalla lukenut blogipostauksia.

huomaatteko, ollaan vietetty viikonloppu kaupungissa eikä mökillä :O Aika uskomatonta, vai mitä???

Julkaistu

Osa 3: ”Viikonloppuloma” mökkeillen

Lähdin lähes heti vikan harjoituslenkin jälkeen mökille mahassa perhosia. Jännitti miten Harmaakuono ja Otto sopeutuisivat tilanteeseen, miten Harmaakuono oppii olevansa nyt töiltä vapaa. Kun pääsin autosta ulos vanha herra juoksikin luokseni ja hyppäsi minua vasten, vaikka tietääkin sellaisen olevan kiellettyä toimintaa. Pidin Oton hetken kiinni, mutta koirilla oli valtava halu päästä nujuamaan, joten koira vapaaksi. Iloksemme Otto pysyy pihapiirissä hienosti ja koirat kirmasivatkin meidän kierrellessä katselemassa miten kasvit ovat lähteneet kasvamaan. Yhtä vadelmapensasta lukuun ottamatta kaikki näytti hyvältä. Tuntui hyvältä olla rakkaiden keskellä luonnon helmassa. Otolla vauhtia piisas ja Harmaakuono koitti pysyä perässä. Siinä koiria seuratessa todella ymmärsi taas Harmaakuonon olevan oikeasti jo aika vanha. Koirat selvästi vähän kilpaili huomiosta ja jos rapsutin Ottoa Harmaakuono tunki väliin. Jos Harmaakuono oli saamassa hellyyksiä Otto piti pienen välimatkan meihin.

Otto oli hämmentynyt, kovin rauhallinen. Pötkötteli meidän juodessa teetä avokin kanssa ja vaihtaessa kuulumisia. Olin väsähtänyt ja kömminkin päikkäreille, jonka jälkeen tein meille grilliin perunanyytin. Avokki oli ostanut lämminsavulohta. Oton rauhallisuus kummastutti ja sen rauhallisuus selvästi rauhoitti myös Harmaakuonoa. Yö menikin erittäin rauhallisesti. Aamulla heräsin siihen kun toinen haukahti jotain.

Kurssiväsymystä oli ilmassa, joka lineen lähinnä henkistä laatua. Nukuin kellon ympäri, jonka jälkeen käynnistyin hitaasti. Jossain vaiheessa iski alakuloisuus siitä, että elämämme muuttuu, siitä, ettei meillä ole vilkasta uutta koiraa. Kaitpa tuo oli lähinnä hetkellistä tunteiden myllerrystä. Toisena hetkenä Oton rauhallisuus tuntui ihanalta, toisinaan olisi toivonut irrottelevampaa otetta maalaiselämään. Järjellä ajateltuna ei kai ihme, että koira on varautunut muutosten keskellä, jos kerran luonteeltaan on arempi ja varauksellisempi kuin esim. Harmaakuono. Mutta emmeköhän me opi hiljalleen toisiltamme lisää ja oma varautuneisuuskin vaihtuu kiintymykseksi.

Tein meille fetasalaatin, jota söimme pihvien kanssa. Istuimme lammen rannalla alkavasta kesästä nauttien. Edellisiltana nautimme saunan ihanuudesta ja tauoilla hyttysten tuloa kirosimme. Tuolloin lauantaina käytiin koirien kanssa nelisen kilsaa kävelemässä. Harmaakuono olisi mielellään hypännyt valjaisiin niitä Otolle pukiessani.

Onneksi hellyyksiä voi jakaa molemmille vaikkapa samaan aikaan <3 p="">

Taisto kepistä

Oli rentouttavaa viettää aikaa mökillä. Avokki ajeli nurmikon ja minä leikkasin seinän vieriltä pienessä ajassa venähtänyttä heinää. Sunnuntaina jo aamupäivästä oli aika palata kaupunkiin. Tuntui haikealta jättää Harmaakuono. Se kun olisi niin tahtonut mukaan ja miten se jäi surkeana istumaan pihaan. Vasta avokin lepyttelyt ja pihapuuhat oli saaneet koiran taas iloiseksi ja keppien kimppuun.

 Ja minä saatoin lohduttautua ajatuksella, että koira elää ja tuntee juuri siinä hetkessä mikä on käsillä eikä kanna kaunaa, ja perjantaina taas tavatessamme saanen iloiset tervetulohyppelyt.

Otto

Kun saavuimme tänne Iirikseen Otto opasti huoneeseen innokkaan reippaasti. Aivan kuin oltaisiin  tultu johonkin turvalliseen paikkaan. Ehkä tämä on alkanut olla nyt koti koiralle, mene ja tiedä. Joka tapauksessa koiralle kuppiin vettä ja itselle Naisten kymppi-paita päälle ja menoks.

Lähdin ystäväni kanssa kävelemään Naisten kympille. Väkeä oli hirmuisesti, sää pilvinen, mutta lämmin. Taitoimme matkan 1 h 56 min. Alkumatkasta oikea pohje jumitti. Olen tainnut vähän jännittää kävellessäni uuden koiran kanssa, joten alku oli pakko ottaa rauhallisesti. Ja välillä väkeä oli niin paljon ettei haluista huolimatta olisi paljoa kovempaa päässytkään. Kiva oli kuitenkin kävellä ja mietinkin, että joskus olisi kiva testata miten kovaa kymmenen kilsaa pystyy taivaltamaan ilman ruuhkia tms. hidasteita. Matkan varrella oli tanssioita, teatteria, bändejä, puhallinorkestereja tms. Kun saavuimme maalialueelle Olli Lindholm aloitteli esiintymistään. Lähdimme kiiruhtamaan Iirikseen, jotta ehtisin päivälliselle saadakseni päivän lämpimän aterian. Juuressosekeitto tuntui hiukan kevyeltä aterialta kympin jälkeen.

Ilta meni rauhallisesti. Päivällisen jälkeen käytiin jalottelemassa kuten myös iltapalan jälkeen. Otto opasti hienosti. Poika oli aika väsähtänyt. Olihan se viettänyt viikonlopun täysin vieraassa paikassa vieraiden ihmisten ja koiran keskellä. Vähän välillä uskalsi hakea minusta turvaa ja tukea ellei Harmaakuono ottanut edestäni paikkaansa. Nyt jäljellä tämä toinen kurssiviikko ja sitten normielämä alkaa. Odotan sitä jo innolla, vaikka tiedän olevan vielä paljon työtä yhteistyön lujuttumisen eteen edessä. Selvästi tänään treenilenkeillä huomasi kokeilujen alkaneen samalla rohkeuden kasvaessa, joten treeni jatkuu…

Julkaistu

Viikonloppu Tallinnassa

Lauantaiaamuna 7.15 treffit satamassa, joten ennen kuutta sängystä ylös, vähän aamupalaa ja menoks. Menimme Lindalinella 90min Tallinnaan. Matka kului rupatellen ja teetä juoden.

Tallinnassa oli hirmuinen sumu, näkyvyys lähes olematon. Lähdimme kävelemään hotellille, jonne löysimmekin pienen mutkittelun jälkeen. Yksi huoneistamme oli jo valmis, joten matkatavarat saimme sinne säilytykseen. Nälkä kurni vatsassa, joten syömään. Olimme vanhasta kaupungista vähän sivussa, löysimme Matkahuollon, jossa söin kanasalaatin.

Aterioinnin jälkeen kävelimme paljon kehuttuun lankakauppaan Karnaluksiin, ja kyllähän se melkoinen paikka olikin. Hirveästi lankoja ja ihan liian paljon keinokuituisia keriä. Ei tullut sellaista ”ihania lankoja”-oloa. Angoralankaa ostin sekä kerän puhdasta paikallista villalankaa. Kiertelimme kaupassa reilu pari tuntia. Käytiin myös toisessa kaupassa, jossa lankoja oli vähän. Sieltä ostin Mohairia kolme kerää. Hintaakin oli jo Karnaluksiin verrattuna enemmän.

Kävelimme vanhaan kaupunkiin kahvilaravintolaan, jossa istuimme terassilla lämpövastuksien alla. Joimme pullollisen valkoviiniä viiteen henkeen ja nautiskelimme välipalaa. Itse söin Siskon kanssa juustoja ja mansikoita. Nam.

Sää oli ihmeellinen koko päivän. Sumun hälvettyä tuli sade, iltapäivällä taas lämmin ja lähtiessämme taas kiertelemään kohden satamaa kylmä viima.  Eräs Siskoista joutui ostamaan pitkähihasen. Käytiin ruokakaupassa, josta ostin sitrusvettä, paikallista suklaata ja pienen pullon valkkaria, jota ei illalla jaksanutkaan nautiskella.

Osa siskoista lähti viemään ostoksia hotellille ja me loput jäätiin vanhaan kaupunkiin yksille. Siinä vaiheessa satoi ja ukkosti. Hotellilta Siskojen palattua kävelimme illalliselle. Sää oli muuttunut aurinkoiseksi ja lämpimäksi.

Ruokailimme mukavassa vanhan kaupungin ravintolassa, jossa minunkin gluteeinittomuus osattiin huomioida oikein. Söin lammasta ja jälkkäriksi jäätelöannoksen. Paikka alkoi mennä jo kiinni kun saimme syödyksi. Ennen puolta yötä oltiin hotellilla aika uupuneina. Suomen Euroviisumenestyskin selvis vasta aamulla.

Aamupalan jälkeen kävelimme Kaupamajaan, jonka lankakaupasta löysin monisinisävylankaa, joka on täyttä villaa. Sitä ostin pari vyyhtiä. Luomukaupasta tarttui mukaan teetä, viinipullo ja suihkusaippuaa. Kiertelimme vanhassa kaupungissa, josta teekaupasta löysin ihania teelaatuja ja homma meinasi karata vähän lapasesta. Ostin nimittäin neljää eri teetä ja luomukaupan pari teetä siihen päälle. Noh, kovana teen juojana ei varmasti muodostu teet ongelmaksi.

Vielä ennen hotellille paluuta kävimme mm. pienessä keskiaikaisessa paikassa, jossa juomat ja ruoka tarjoiltiin saviastioista. Puolukkamehu oli hyvää savisesta tuopista eikä häränlihamakkarassakaan vikaa ollut. Piirakat olisi varmasti olleet myös herkullisia, mutta ei gluteeinittomia, joten kävin syömässä kanasalaatin lähiravintolassa.

Kotimatka sujui rauhallisesti. Ehkä hiukan väsymystä ilmassa kahden vilkkaan päivän tuloksena. Kotona purin kassin ja pakkasin uudelleen opaskoirakurssia varten. Samalla puhuin puhelimessa mikä ei ehkä ajatusten koossa pitämisen kannalta siinä väsymystilassa ollut ehkä fiksuinta. Vielä en kuitenkaan ole huomannut puuttuvan mitään oleellista.

Tallinnan tuliaisena sain jonkin pöpön. Kahdella Siskolla oli myös vatsan kanssa ongelmia. Heräsin yöllä hirveään vatsakipuun ja väänteeseen. Istuin vessassa hikoillen vajaan tunnin. Välillä sattui niin paljon, että oli pakko uikuttaa. En koskaan ole kokenut vastaavaa.Lopulta olo helpotti sen verran, että palasin sänkyyn. Pelkäsin etten pystyisi osaloittamaan opaskoirakurssia. Onneksi vääntö vaimeni kaiherrukseksi ja olo koheni. Aamulla pakkasin loput tavarat ja lähdin kurssille. Onneksi eilinen oli toiminnallisesti rauhallinen päivä, joten pärjäsin kaiherruksen kanssa, joka tosin alkuillasta muuttui närästykseksi. Siinä vaiheessa huumori oli kyllä koetuksella.

Mutta joka tapauksessa kiva matka Silmukkasiskojen kanssa Tallinnaan. Karnaluks vähän pettymys aidoista raaka-aineista pitävälle, mutta ehkä toisella kertaa löytyy muita lankakauppoja missä käydä. Nytkin oli useampi listalla, mutta Karnaluksin lisäksi vain pariin ehdittiin, toisaalta alkoi olla jo aikamoinen lankaähky sen Karnaluksin lankapaljouden jälkeen.

Julkaistu

”lumikurssi” Tammisaaressa

Opaskoirakerhomme kokoontui viikonloppukurssille Tammisaareen. Vastaava ”lumikurssi” pidettiin viime vuonna Porvoossa. Nyt paikaksi valikoitui Tammisaari. Siellä on paljon kapeita  katuja vanhan kaupungin idyllistä tunnelmaa. Kapeat ja lumiset kadut tuo haastetta opaskoiran työskentelyyn. Suojatiet lumen peitossa ja lumivallit kaventavat katuja entisestään.

Viikonloppu aloitettiin aloituskahveilla perinteisesti. Kahvittelun yhteydessä kerroin viikonlopun ohjelmarungon, jonka olin osallistujille lähettänyt myös maileitse. Jaettiin peesarit koirakoille ja ennen treenilenkkejä majottauduimme.

Itse kävin peesarin kanssa – yllätys – lankakaupassa ostamassa alpakkaa ja merinovillaa. Ovat arvokkaita lankoja muutenkin, mutta oli tuo pieni lankakauppa kalliskin. Kiertelimme vanhan kaupungin tuntumassa, Harmaakuono ei ollut parhaalla opastustuulellaan. Sitä kiinnosti enempi nuuskuttelu ja merkkauspisujen lorauttelu. Ja jostain syystä se olisi aina ja aina halunnut kääntyä oikealle heti kun vaan mahdollista. Taisipa treeni tehdä myös vanhalle herralle ihan hyvää. Käydessämme pikaisesti ruokakaupassa siellä asiakas nosti metakan siitä ettei koiria saa kaupassa olla. Kaupan kassa oli asiassa ajantasalla ja selitti hänelle opaskoirien saavan olla kaupassa. Nainen oli yllättynyt ja ihmeissään. Ehkä oppi tuona päivänä jotain uutta.

Ennen päivällistä kävelimme motellilta muutaman sata metriä Tammisaaren luontokeskukseen, joka oli mielenkiintoinen paikka. Meille kerrottiin siellä Itämerestä, sen historiasta ja nykytilasta. Pääsimme kuuntelemaan äänitteitä 30 metrin syvyydestä. Kuulimme mm. pyöriäisen, turskan, harmaahylkeen, laivojen, lintujen jne ääniä. Saimme käsin tunnustella puusta veistettyä oikean kokoista harmaahylkeä. Pääsimme tunnustelemaan minkin turkkia, merikotkan isoa sulkaa, laivan hylyn puupalaa, simpukoiden kuoria ja haahkan untuvia. Luontokeskuksessa oli myytävänä pehmolintuja jotka ääntelivät kuten oikeat lajinsa edustajansa. Ostin peipposen.

Motellille palatessamme juoksutimme jäällä tovin koiria vapaana. Lumipyry oli melkoinen ja tuuli yltynyt. Vein Harmaakuonon lepäämään huoneeseen päivällisen ajaksi.

Illalla ennen saunaa osa katseli Putousta. Saunan jälkeen istuimme baarissa yksillä ja puolilta öin yöpuulle. Sunnuntaiaamuna reippaina aamiaisen jälkeen lenkkeilemään.

Nyt kuljin peesarin kanssa kaupungin laitamia pitkin. Käytiin jollain ulkoilumetsäalueellakin, kuultiin tikan nakuttavan puussa. Osa teistä oli hautautuneet lumeen eikä niitä oltu ehditty auraamaan auki. Harmaakuono nyt ei haistellut niin paljon kuin lauantaina, mutta tahtoi mennä ylityksistä pysähtymättä, joten uusiksi ottoja tuli jonkin verran. Hyvää treeniä ja muistutusta vanhallekin koiralle. Laitoin lähteissämme gps-paikantimesta matkamittarin päälle ja lenkkiin käytimme 1 h 35 min, kävelimme 6.2 km, joten vauhti ei päätä huimannut, mutta toisaalta on muistettava nuo uusinnat ja kartasta katsomistauot jne. Loppumatkasta huomasi Harmaakuonon alkavan väsymään. Keskittyminen alkoi herpaantumaan. Olihan takana jo lauantai kaikkine koirakavereineen.

Lounaan jälkeen käytiin palautekeskustelua. Viikonloppuun oltiin pääsääntöisesti tyytyväisiä. Keskustelua kuitenkin herätti peesaripula, joka on varmastikin koko maan kattava ongelma. Hyväkuntoisia vapaaehtoisia tarvitaan, jotka jaksavat kävellä koirakoiden perässä. Osalla meistä on hirmuinen kävelyvauhti, joten polvivaivaisina tai muuten huonokuntoisina ei vaan pärjää. Toki koirankäyttäjissä on myös hiljempaa käveleviä, joten ei kaikkien peesareidenkaan tarvitse mitään huippukuntoisia olla.  Peesarit mahdollistavat mm. nämä viikonloppukurssit, he mahdollistavat myös kotipaikalla turvallisen reittien opettelun, joten jokainen peesari on arvokas ja tekee hyvää ja hienoa vapaaehtoistyötä.

Kotona olin neljän maissa. Olin aivan rättipoikkiväsynyt.  Vaikka järjestelyt olikin enempi etukäteisjärjestelyjä. Tuolla lähinnä huolehdin nuo keskustelut tms. Silti harteilla vastuu ja kai jonkinlainen huoli ja jännitys siitä miten kaikki sujuu. Kaitpa se vaan pistää väsymään, huoh. Ilta menikin tekemättä oikein mitään järkevää.

Eilen käytännön toiminnasta siirryin tuohon yhdistystoiminnan kokoustamispuoleen. Meillä oli nimittäin kolmituntinen Opaskoirayhdistyksen hallituksen kokous.  Että ehkä nyt olen ansainnut pari vapaapäivää vapaaehtois- ja yhdistystyöstä 😀 No tänään en ole asian tiimoilta muuta tehnyt kuin lukenut muutaman sähköpostiviestin reakoimatta niihin. Ehkä huomenna taas…

Julkaistu

Harmaakuono 11v

10.12.2001 syntyi Harmaakuono Vantaan opaskoirakoululla neljän pennun pentueeseen, ja aloitti opaskoiran vaativan työn toukokuussa 2004 oltuaan ensin hoitoperheessä kasvamassa ja opaskoirakoululla koulutettavana. Tuolloin nuori koira oli energinen, iloinen, vauhdikas meniä. Hepan kävelyvauhti kasvoi uskomattomasti ja välillä siirtymiset olivat aikamoisia singahduksia paikasta toiseen.
Nyt melkein yhdeksän vuotta myöhemmin iloisuus, energisyys on yhä edelleen tallessa. Vauhtiakin piisaa, vaikka kyllä hidastumista/rauhoittumista on iän myötä tullut.

Lauantaina Harmaakuono sai varmasti toivomansa synttärilahjan. Järjestimme opaskoirakerhon puitteissa retken Helsingin koirauimalaan, jossa koirat pääsivät uimaan kolmen koiran ryhmissä. Harmaakuonon energisyys, innokkuus ja hyväkuntoisuus yllätti kaikki. Herra jaksoi pisimpään remuta vedessä, noutaa lelua ja jos sitä sille ei heitetty jätkä päätti haukahtaa kumeasti komentaen :DKoira oli niin innokas, että aloin jo oikeasti huolestua sen jaksamisesta ja kun kutsuin sitä luokseni, kuuluvuus oli hyvin heikko. Ei vaan tullut, hyppäsi altaaseen 😀
Lopulta kun tuli ja olin kaulapantaa laittamassa pään yli tyyppi pakitti kohden allasta, mutta alistui kohtaloonsa: allasalueelta suihkuun, suihkusta kuivattavaksi pyyhkeeseen ja föönin alle 😀 Talo tarjosi herkkutikun, mutta Harmaakuono ei malttanut sitä syödä, söi vasta kotona 😀

Olin varma, että vanhus köllii loppupäivän, mutta mitä vielä… olikin erittäin leikkisä ja sosiaalinen. Lelua tuotiin syliin, tökittiin kuonolla, paukutettiin tassulla huomiota kerjäten. Oikeastaan koira vaikutti väsyneemmältä sunnuntai-iltana Siskojen lähdettyä. Luonani oli nimittäin käsityömiitti. Teemana oli mehiläisvahakynttilät. Kaikki halukkaat pääsi tekemään kynttilöitä. Siskojen saapuessa Harmaakuono kulki jokaisen luona lelujaan esitellen ja rapsutuksia hakien. Vietimme kivan iltapäivän yhdeksän naisen pälpättäessä ja kynttilöitä tehdessä. Ja miittiin toki kuuluu SYÖMINEN 😀 Paistoin joulutorttuja omenahillolla ja Siskot toi jokainen jotain herkkua, ja niitä on vieläkin jäljellä. Onneksi tän päivän Opaskoirakerhon työryhmän kokoontumisessa herkut vähän väheni 😀 Suunnittelimme tulevan vuoden toimintaa.Ja tässäkin tapaamisessa Harmaakuono otti itselleen kaiken mahdollisen huomion 😀 Leluja esitellen ja rapsutuksia tahtoen.

Viimeisen kuukauden aikana Harmaakuono on saanut valtavasti kehuja.
On harmaantunut upeasti, on virkeä, iloinen, energinen vanha herra. Turkki tuntuu sileältä, ei vanhan koiran turkin tuntua, ei haise vanhalle koiralle jne… Olen tavattoman onnellinen vallitsevasta tilanteesta ja sydämestä toivon näin jatkuvan mahdollisimman pitkään, että Harmaakuonon elämä pysyy laadukkaana loppuun asti.

Harmaakuono on saanut joulupakettejakin 😀 Avokki (shoppaili miitin aikana) osti vinkuvan pehmoleijonan ja parilta ihmiseltä on tullut herkkuluita. Pääsee koirakin aattona paketteja avaamaan <3 p="p">T

Julkaistu

Kotiviikonloppu: siivousta ja vaihtohieronnat

On aika uskomatonta, että viimeksi olen viettänyt KOKONAISEN viikonlopun kaupungissa kesä-heinäkuun vaihteessa. Ehkäpä siis oli jo aika. Mökkielämästä on nautittu, mutta säiden huonontuessa on aika nauttia kaupunkielämästä. Tosin nyt viikonloppuna saimme nauttia myös auringon paisteesta ja sateettomista hetkistä.

Siivousinspiraatio iski yht’äkkiä meihin molempiin, joten eilen rauhallisen aamun jälkeen pölyrätti käteen ja pölyjen pyyhintää joka nurkasta ja tasolta, imurointia, mattojen pöllytystä, pyykin pesua. Ja mikä mukavempaa kuin yhdessä puuhaaminen.

Siivouksen jälkeen söin bataatti-porkkanasosekeittoa, johon on lisätty chiliä, valkosipulia ja yrttejä. Bataatti maistui ihanan makealta johon chili toi potkua juuri oikealla tavalla. Oli taas fiilisteltävä miten hyvää kasvisruoka voikin olla. Ihastuin myös kesäkurpitsaspakettiin tomaattikastikkeella. Siihen kastikkeeseen tomaatin lisäks basillikaa, aurinkokuivattua tomaattia, valkosipulia, punasipulia, mustaa pippuria. Kesäkurpitsa suikaloidaan spaketinauhamaiseksi ja höyrytetään. Kastikkeeseen paahdetaan vielä auringonkukan siemeniä. NAM!!! Perjantai oli tuo kokkauspäivä Aa:n kanssa. Lisäks pisteille merkattiin ostamieni lankojen värit. Samalla puhuttiin terveellisestä, kevyestä ruuasta ja fiilisteltiin keitoksiemme makua 😀 Siitä tuli niin hyvälle tuulelle.

Eilisiltana ennen saunaa hieroin avokin niskahartia-seudun. Ja oli aikamoinen jumitus. Ei ihme, että valitteli jo päänsärkyä. Hieronnan päälle sauna, joten uni sohvalla maistuikin makeasti. Viettelin myöhäisiltaa tässä tietokoneella mesetellen pitkäaikaisen ystäväni kanssa. Nykyisin ollaan yhteyksissä aivan liian harvoin, mutta kun ollaan, niin se olemassa oleva ystävyys ponnahtaa paikoilleen ja juttu jatkuu siitä mihin edelliskerralla on jäänyt.
Se tuntuu hienolta.

Tänään oli mun vuoro pötkähtää hierontapöydälle hierottavaksi. Edelliskerrasta olikin aikaa. Jumitus oli lähinnä ala- ja keskiselässä. Harteiden yläosat ja niska olivat yllättävän vähän jännittyneet. Pystyin jopa niskakäsittelystä nauttimaan, ja minun tapauksessa se on aika harvinaista.

Piipahdin Partylite -kynttiläkutsuilla. Ostin äidille lumipallokynttilät. Tiedän hänen pitävän niistä, ja se olikin suurin syy mennä kutsuille.Kotiin ostin isoja tuikkivia viherruoho tuoksultaan.
Kahvipöydässä oli tarjolla erilaisia piirakoita. Söin pienen palan vuohenjuusto-ananaspiirakkaa sekä omppupiirakkaa. Detoxin puhdistusviikot on lopuillaan ja huomenna alkaa ns. vakautusviikko/paluu normaaliin ruokailuun. Toki ei ole tarkoitus kiskaista kaikki pahikset heti kurkusta alas huomisesta lähtien, tai oikeammin tästä illasta… kun kerran söin jo ne piirakan palaset. Mutta todella toivon ja uskon, että tämä Detox on tuonut uusia kasvisruokareseptejä
 mitä syödä jatkossakin. Ja se on ehkä koko jutun paras juttu. Toivottavasti myös kuona-aineiden mukana olisi jotain ylimäärästä kemikaalia myös kehosta hävinnyt. Lisäks iloitsen painon pudotuksesta, vaikka se ei ole detoxin päätarkoitus, mutta kemikaalikuonien vähetessä kropassa, voi helpottaa kuulemma jatkossa laihtumista. Saa nähdä. Toki edellyttää sitä järkevää syömistä terveellisistä ruoka-aineista liikuntaa unohtamatta.

Huomenna olisi erittäin mielenkiintoinen keskustelutilaisuus mihin haluaisin mennä kuuntelemaan, mutta tällä hetkellä näyttää siltä etten saa ketään kaverikseni/oppaakseni.
Mutta, jos liikutte Helsingissä ja aihe kiinnostaa, tässä Facebookista napattu info tilaisuudesta:

Aitoja makuja… Mats-Eric Nilsson Helsingissä
8. lokakuuta 2012, 17:30 – 19:00
Kellohalli
Työpajankatu 2 rak. 1 e
00580 Helsinki, Finland
Mats-Eric Nilsson ja Noora Shingler keskustelevat lisäaineista, elintarvikealan huijauksista ja miten syödä puhdasta taloudellista ruokaa eri vuodenaikoina.
Nilssonin uusi kirja ”Aitoja makuja ympäri vuoden” on myynnissä kuten myös Aitoa ruokaa ja Vaara vaanii kattilassa.
Tulkaa mukaan kuuntelemaan uusinta uutta ”Aidosta ruoasta”
Vapaa sisäänpääsy.