Kukkahaaste

Moni onkin ehkä nähnyt Facebookissa olleen kukkahaasteen?
Tarkoituksena kuvata kolmena päivänä kolme eri kukkaa ja haastaa jokaisena päivänä kolme haasteeseen mukaan. Minäkin sain haasteen ja tartuin siihen viime viikolla äidin ollessa mökkivieraanamme. Ja vaikka hän ei ole Facebookista eikä muistakaan nykyajan hömpötyksistä kiinnostunut, innostui kukkahaasteesta. Eipä ollut hankalaa saada häntä etsimään kuvattavia kukkia, joten ensinmmäisenä haastepäivänä suuntasimme pellon laitaan, josta löytyivät harakankellot, ”Partasudit” ja hiirenvirnat Olin fiiliksissä kun äiti esitteli kukkia minulle. Sain tunnustella niitä käsin ja tuoksutella. Tuo äidin nimitys ”partasuti” sopii kyllä kukalle loistavasti. Tiedän pari muutakin, jotka nimittävät kukkaa tuolla nimellä. Mikä lie oikeasti? Kuvat kuvailleen mielestä se on takiainen, mutta taas äiti oli sitä mieltä, että takiainen on pensasmaisempi… Että jos tietoa, kertokaa! Äidille hiirenvirna on hiirenherne. En varma näkyykö kuvissa esim. harakankellojen kanssa keltaista kukkaa? Äidille se on niittyleinikki ja entiselle liikunnanopettajalleni niittynätkelmä.

Toisena päivänä äiti löysi kuvauksellisen yksinäisen puna-apilan, pihanurmelta valkoapilaa ja ja läheltä rantaa kurjenjalkaa, jota äidin lapsuudessa kutsuttiin ampiaiskukaksi. Valitettavasti kurjenjalasta kuva on aika epäonnistunut, mutta olkoon…. Apiloiden tuoksu on ihanan kesäinen. Apila-aika taitaa olla vaan jo vähän ohi. Pihapiirin apiloiden lisäksi löydettiin vielä apilaryppäitä peltojen vierustoilta kävelyillämme. Kuivatettiin teeksi, mutta tämä villiyrttiaihe ansaitsee oman kirjoituksensa 🙂 Tulossa on 🙂 Tuo kurjenjalka-kuva ei taida päästä arkistoon, niin epäonnistunut se on, mutta iltakävelyltä äiti sai kivan otoksen päivänkakkaroista.

Tässä vielä toinen otos kävelyltä, vaikka ei kukkakuva olekkaan 🙂 Mulla näemmä niin kiire etten pysy edes hienosta maisemasta pois :DD

Kolmantena päivänä kuvasimme voimakkaasti tuoksuvaa mesiangervoa, jota on paljon mökkitiellämme, onnistuneesti päivänkakkaraa jam ökin pihan kukkivaa kuukausimansikkaa, josta ollaan saatu jo useampana päivänä mansikoita. Lisäksi äiti löysi muutamia ahomansikoita, jotka maistuivat herkullisilta.

Kaikki haasteeseen menneet kuvat on kuvattu iphonella, mutta en käyttänyt kuvaamiseen taptapseeta vaan äidin silmiä. Äiti ohjasi minut sopivaan kohtaan ja napsasin kuvat. Ekana päivänä kuvaaminen oli hiukan haastavaa, koska iphonessa oli näyttöverho päällä enkä siinä hötäkässä saanut sitä pois, joten äiti ohjasi minut kuvattavan kohdan kohtaan ja minä räpsäsin 🙂 Muina päivinä äiti sentäs vähän pystyi katsomaan kameraan ja suuntaamaan kuvaamistani paremmin. Äiti ei osaa iphonea käyttää eikä riitä motivaatio opetella puhekin kun vielä sekottaa 🙂 Peltojen viertä kulkiessamme kukkien tuoksu oli huumaava ja pilvisyydestä, epävakaisuudesta huolimatta tuntui kesältä ja olo oli onnellinen. Monista tuoksuista tuli lapsuus mieleen ja tunnustellessani kukkia ja kasveja muistui mieleen lapsuudesta miltä ne näyttävät: (näin 10-vuotiaaksi toisella silmällä lähelle, värit. En nähnyt tarkasti enkä kauas) siankärsämö, apila, niittyleinikki, päivänkakkara jne. ”Partasutia” en lapsuudesta muista. Ihanaa kun luontohöpsähtänyt äitini oli täällä ja pääsin aistimaan luontoa monin eri tavoin.

Kukkineessa omenapuussa on ompun alkuja yli 30 äitin laskelmien mukaan. Perunoiden kukintaa edelleen odottelemme. Pari valkosipulia perunapenkin päässä ovat lähteneet kasvuun.

Tänäkin kesänä kuistilla komeilee miljoonakello, nyt keltaoranssisävyinen Ja löytyypä pihasta tällainenkin komistus :O

Lopuksi kuvia Iphonella vielä kesä-heinäkuun vaihteesta. Tuolloin kukki juhannusruusu ja Unkarinsireenit komeasti. Ruususta ja sireenistä tulee lapsuuden kesät mieleen. Rivitaloasuntomme takapihalla oli ruusupensas ja isoksi kasvanut sireeniaita. Tänä keväänä istutetuissa ruusuissa yhdessä on pieniä nuppuja, saa nähdä kukkiiko tänäkesänä.

Hellepäivien aattona kävimme kävelemässä ns. ympyrälenkin n. 4.5 km. Valitettavasti toisessa kuvassa kamera on ollut vinossa, joten puut killittää, mutta toisen luonnon tunnelman voi kuulemma aistia. Ja näihin luontokuviin onkin tällä erää hyvä lopettaa. Olen kirjoittanut tätä mökin pihassa poutasäässä, välillä jopa aurinko pilkahtelee ja on mukavan tuuletonta.

Juhannusloma mökillä

Vaikka tuosta keskikesän juhlasta onkin jo pari viikkoa aikaa, palaan juhannustunnelmiin tässä postauksessani. Avokki on jo vetäytynyt kirjan kuunteluun, ikkunat avoinna, jotta helleillan ilma vaihtuisi mökin sisälläkin. Vihdoinkin on kesän tuntua myös lämpötilojen puolesta. Juhannuksena ei hellettä ollut, mutta ei nyt överikylmäkään. Saavuimme mökille keskiviikkona minä hiukan apeana hurjasta väsymyksestä mikä minua oli vaivannut. Avokki puolestaan intoili uudesta ruohonleikkuristaan, joten ruoho sai sinä päivänä kyytiä. Maustoin meille siikaa grilliin, jonka kanssa söimme perunoita ja katkarapu-kermaviilidippiä. Lakanat kuivuivat pesun jäljiltä narulla ja peitot tuultuivat toisella narulla. Mökin lattia imuroitiin ja pestiin, tasoilta pölyt pyyhittiin, joten keskikesän juhla saattoi saapua vietettäväksemme.

Viivyimme viikon päivät mökillä ja karkeesti sanoen joka toinen päivä satoi ja joka toinen taas paistoi. Torstaina aika kului neulomuksen parissa. Aattoa pääsimme viettämään mukavassa säässä. Yksi sadekuuro sateli iltapäivällä avokin lämmittäessä saunaa. Minä sillä välin kokkasin/maustoin juhla-aterian: Broilerinrintafileet maustoin jo edellisiltana valkosipulilla, carrylla, mustapippurilla, Provencen yrteillä, soijalla. Nyt kiedoin fileet pekoniin. Bataattinyytti maustui voilla, mustapippurilla, Cigentacella ja yrteillä. Punajuurinyytti puolestaan sai makua hunajasta ja mustapippurista. Salaatissa kurkkua, tomaattia, paprikaa, jäävuorta. Salaatinkastikkeen tein oliiviöljystä, valkosipulista, nustapippurista ja Provencen yrteistä. Jälkiruuaksi valmistin raparperivanukkaat joidenka päälle laitoin parit mansikat. Lopuksi tein valmiiksi juustolautaset ja ateriavalmistelut alkoivat olla valmiina. Avokki oli saanut saunan siivotuksi ja lämmitetyksikin, joten ei muuta kuin nauttimaan saunasta ja lampeen pulahtelusta. Ensikertaa lammesta ei ollut kiire pois, pystyi uimaankin muutaman rauhallisen vedon. Aurinko paistoi ja tuntui hyvältä. Vasta yhdeksän jälkeen olimme kattaneet illallisen kuistin edessä olevalle pöydällle ja saatomme aloittaa herkullisen ja hyvin onnistuneen aterian.

Herkullisen aterian (vaikka itse sanonkin) jälkeen avokki aloitteli juhannuskokko/nuotiovalmistelut minun ladatessa tiskikoneen ja valmistaessa kulhollinen sangriaa, jota nuotiolla istuskellessamme hiljalleen nautiskelimme.

Juhannusyö kului rauhallisissa merkeissä. Nautimme nuotion lämmöstä ja rätinästä, kuuntelimme yölaulajien liverrystä, tuoksuttelimme kivikkokasvien tuoksua, tunnustelimme pienien kuusien hurjaa kasvua, aistimme usvaa/sumua, juttelimme, rentouduimme. Joskus ennen kolmea hain juustolautasemme ja juustoja maistelimme hiljalleen. Ennen auringon nousua usava peitti maaan ja avokki innostui kuvaamaan. Jäin tuolloin miettimään miten sokeana aistin usvan/sumun vai aistinko mitenkään. Aiheesta enemmän kuvapostauksessa parin viikon takaa. Lähdimmepä vielä neljän jälkeen kävelemään mökkitietä pitkin. Lintukonsertti ja öisen luonnon tuoksut olivat huumaavia. Yökasteen voimistuttamina koivu, metsä, koiranputket, heinät tms. Olimme lumoutuneita eikä millään olisi malttanut palata mökin pihaan. Uni alkoi kuitenkin painamaan silmiä, joten viiden paikkeilla oli hyvä köllähtää unille väsyneenä, mutta erittäin onnellisena.

Juhannuspäivä oli sateinen. Se ei oikeastaan hirveämmin haitannut, koska väsymystä oli valvomisesta ilmassa 😀 Päivä kului kirjojen, neulomuksen ja rentoilun merkeissä. Illalla kävimme pienellä kävelyllä.

Sunnuntaina oli taas hieno kesäinen päivä. Aika kului pihapuuhien parissa ja minä neuloin ahkerasti kolmiohuivia. Ruokailun jälkeen päätimme viettää iltaa nuotiolla, koska oli niin upea ilta. Avokki keräsi nuotioon ympäristöstä oksia yms. ja minä neuloin. Rentoa ja mukavaa yhdessä oloa ilman kummempia tohinoita. Luonto ympärillä ja oma mökkipiha.

Maanantaina oli taasen sateisempaa. Itikoita julmetusti. Ystävämme saapui yövierailulle, joten leivoin kahviherkuksi gluteeinittomana raparperipiirakan, täytteessä vaniliarahkaa. Sopii piirakkaan loistavasti. Ilta kului mukavasti syöden ateria, jossa uusia perunoita, possupihvit, kahvihetkessä piirakkaa ja tietenkin saunomista ja uimista ajan vietteeksi kuulumisien vaihtoa unohtamatta. Puoliltaöin unille, sillä vieraamme kiireisen aikataulun vuoksi starttasivat heti aamusta matkaan. Meillä ohjelmassa oli kasvimaalla marjapensaiden suojaaminen linnuilta. Avokki rapsi pois rikkaruohoja ja minä asettelin foliopaloja linnun pelättimiksi. Jossain vaiheessa alkoi satamaan, mutta homma saatiin tehdyksi. Ja vielä avokki haki minulle nipun raparpereja, jotka kuorin ja pilkoin. Laitoin raparperi-sitrusmehun tekeytymään. Vettä tuossa vaiheessa tulikin jo lähes kaatamalla, joten sisäpuuhiin siirtyminen ei harmittanut. Vettä sateli vielä keskiviikkoaamunakin milloin lähdimme kaupunkiin muutamaksi päivää.

Onnistunut, rentouttava juhannusloma. Aika hyvin onnistuin olla jännittämättä lääkäriin menoa, murehtimatta painoa jne, joten loma taisi tehdä aikas hyvää. Ja onneksi lomailut ei loppuneet siihen vaan jatkoa jo vietellään.

Kuvapostaus: kevät/alkukesä – kasveja, maisemia ja koiria

Talvella ei juurikaan valokuvia tullut otetuksi. Mökkikauden alettua kuvausintokin on palannut. Tähän postaukseen olen koonnut kuvia (touko-kesäkuulta) istutetuista kasveista, luonnosta, maisemista ja rakkaista koiristamme. Kaikki kuvat on mökiltä tai sen lähialueelta. Yritän ainakin osasta kuvista kertoa miten koen sokeana kuvassa olevan maiseman.

Otto, se meidän rauhallinen 4-vuotias pohdiskelija 11.5.

Mökkitien varrella rentukoita 15.5. Samaisena päivänä äiti napsi kuvat kuuliljoista ja tomaatti-kuukausimansikkalaatikosta. Valitettavasti seuraavan yön pakkanen palellutti niin tomaatit kuin kuuliljatkin 🙁 Tomaatit jouduimme ostamaan uudelleen, mutta ilokseni voin tätä kirjottaessani todeta, että kuuliljat ovat nousseet uudelleen. Japanin jaloangervot eivätkä istutetut ruusun taimetkaan pakkasesta hätkähtäneet. Jaloangervojen välissä jo aiemmin istutettua narsissia.

Perunamaa ja yrttipenkki, jossa jo ruohosipuli pilkistää

Ahkerat puutarhurit ruuan jälkeen saunan lämmitessä nauttivat nuotion lämmöstä viileässä kevätillassa ja Otto ja Harmaakuono innostuvat vetämään keppiä. Tuohon nuotiokuvaan vielä kun voisin liittää kevätillan lintukonsertin ja tulen rätinän. Siinä hetkessä, tunnelmassa on jotain syvää ja sydäntä lämmittävää. Arjen murheet unohtuvat ja siinä hetkessä on voimaa ja lämpöä. Koirien vetäessä keppiä kuulen etenkin Harmaakuonon murraavan kuono leveässä hymyssä onnellisen koiran murinaa. Se ääni kertoo niin paljon siitä, että vanhus on mielipuuhassaan.

Olipas äiti tuona päivänä napsinut monta onnistunutta otosta ja vielä seuraavana päivänä pari kuvaa rakkaasta Harmaakuonosta.

Toukokuun viimeisenä päivänä kaunis taivas Tullessani viikolla aiemmin mökille kävin ostamassa uudet tomaatin taimet, jotka nyt kasvavat komeasti kuukausimansikan takana. Ja kuten huomaatte kuukausimansikassa oli tuolloin toukokuun viimeisenä päivänä jo kukkiakin. Tosin taptapsee ei kukista ”sanonut” tässä kuvassa mitään, mutta Liioliin kuvailusta asia selvisi.

Rakastan kevättä ja alkukesän aikaa ja kyllä minua välillä harmittaa etten näe miten upealta luonto näyttää kun kasvit vihertävät, kasvavat, kukat puhkeavat kukkaan. Onneksi lapsena näin sen vähän ja tuolta ajalta on muistikuvia siitä miltä keväinen luonto näyttää. Nyt tänäkeväänä olen erityisesti innostunut vangitsemaan äänitallenteisiin ja valokuviin kevään upeutta ja sydämessä läikähtää ilo, jos olemme minä tai avokki onnistuneet ottamaan hyvän valokuvan luonnosta. Meillä ei järjestelmäkameraa ole eikä tule. Sellaisen hankinta ei lieneen kovin järkevää näkövammaisten perheeseen 🙂 Kuvien laatu on sitä mitä pienellä digikameralla ja iphonella irtoaa.

Vietimme kesäkuun ekan viikonlopun mökillä. Koska ruohonleikkuri oli huollossa ei nurmea päästy leikkaamaan. Perjantaina nautimme aurinkoisesta vaikkakin tuulisesta päivästä ulkoillen ja illalla jälleen nuotiolla istuen. Tuuli tyyntyi ja mittarin lukemat putosi yhteen asteeseen. Kuvan myötä jäin miettimään miten hyvin sumun sokeana aistii vai aistiiko ollenkaan. Juhannusyönä kävelimme sumuun, mutta en saanut aistimuksesta kiinni. Toisaalta ollessa oikein sankan sumun vaikuttaako se kuuluvuuteenkin, tunteeko kosteuden tiivistyvän??? Luulen, että viileässä säässä sumun aistii sokeana paremmin.

Pihan toinen omenapuista kukki komeasti ja sunnuntaina 7.6. lähtiessämme pienelle iltakävelylle kameroiden kanssa napsasin onnistuneen kuvan pienestä omppupuustamme, jonka kukkasia olin hetkeä aiemmin tuoksutellut. Nyt tuosta heinikosta ollaan onneksi päästy jo eroon uuden ruohonleikkurin myötä. Matkamme jatkui hivenen sateisessa säässä mökkitietä pitkin. Peltomaiseman koen avarana tilana enkä aisti kauempana olevaa metsää. Peltoaukeilla yleensä tuulee enemmän, tuoksut vaihtelevat riippuen mitä pelloilla kasvaa. Harmaan ja pilvisen sään aistii muutenkin kuin vesisateena iholla tai auringon paisteen puuttumisena. Sitä tunnetta on vaikea selittää. Mitä voimakkaampi matalapaine sitä voimakkaammin sen aistii myös sokeana näkemättä pilviä.

Metsän aistii voimakkaasti. Keväällä koivun ja havupuiden tuoksut. Tietä pitkin kulkiessani kuulen myös lähellä olevan puita, vaikka ne olisivatkin ojien takana. Tuulta on paljon vähemmän, mutta lehtipuiden suhina tuulessa kuuluu selvästi. Metsäisemmässä maisemassa kuulen enemmän lintujen laulua kuin peltomaisemassa.

Avokki napsasi muutaman koirakuvan. Kuva, jossa minäkin olen kertoo paljon Oton ja Harmaakuonon erilaisuudesta. Vanhus jolkottelee edellä ja Otto kulkee vierelläni tai takanani. Hyvin harvoin se kirmaa luotani vapaudesta nauttimaan.

Taptapsee kertoi tästä kuvasta: ”vihreä kasvi, jossa valkoisia kukkia”. Kuva on otettu ma 8.6. ja nyt kuukausimansikassa on jo raakileita. Niin mistäkö tiedän? Hommahan menee niin, että kun näkö on poissa kädet käyttöön ja tunnustelemaan. Näin teen tutkiessani mansikan, tomaatin kypsyyttä. Mansikat irtoavat helposti ja ovat tietynlaisia kovuudeltaan kuten myös tomaatit. Yrttien kanssa on oltava tarkkana ettei poimi sellaisia, jotka ovat päässeet kukkimaan. Onneksi senkin on nopeasti oppinut tuntemaan esim. pinaatin kohdalla. Kuuliljojen kohtaloaolen seurannut myös käsin tunnustelemalla ja kyllä sen tuntee mikä on kasvavaa versoa, kukkaa, vartta tms.

Se ilo ja hyöty kevään ja alkukesän sateisuudesta on, että luonnon tuoksut ovat voimakkaita. Tuntuu hyvältä olla tuoksujen keskellä, keskellä luontoa.

Mökkeilyä

Sunnuntaina hivenen sateisena iltana tuntui hyvältä saapua lämpimään mökkiin, jossa avokki odotti valmiin ruuan ja lämmitetyn saunan kanssa. Hektiset kaksi messupäivää takana, joten hiljaisuus ja luonnon rauha helli mieltä sateen hiljaa ropistessa. Hyvä ruoka ja sauna, iltateehetken jälkeen olikin aika kömpiä puhtaiden lakanoiden väliin

En tiedä miten paljon näistä kuvista huomaa muutokset, mutta ainakin vuodenaika on vaihtunut 😀

Juhannuspäivä

Tuolloinhan meillä oli vielä laituri 😀 Se otti ja hajosi ystäväpariskunnan vieraillessa mökillä kesällä. Onneksi ei kenellekään käynyt mitään ja portaat ja laiturikin saatiin kuivalle maalle. Kevään hommia onkin sitten uuden laiturin hankinta/valmistus.

Elokuussa valmistui laatotus liuskekivistä. Syyskuussa puolestaan uusittiin terassilaudoitus ja istutettiin sipulikukkia kukkapenkkiin.

Vähän jännitimme kuinka paljon Harmaakuono yrittää kukkapenkistä sipuleita kaivaa. Vähän herra siellä kävi kävelemässä, mutta ei ainakaan olla huomattu, että sipulit olis kaivettu ylös.

Nyt terassin laudoitus on tiivis ja tukeva

Tuolloin äidin ollessa mökillä sunnuntaille sattui syksyn lämpimin päivä. Liuskekivet kerää pihalaatoituksella mökin edustalla mukavasti lämpöä, ja onhan laatotuksella tasainen alusta Harmaakuonon pureskella keppiä 😀

Avokin tekemät polut kivituhkasta helpottaa mun liikkumista pihapiirissä huomattavasti. Alkuun oli vähän hankalaa suunnistaa kun ei ollut mitään selkeitä reittejä. Nyt liiteri/huussi sekä nuotiopaikka löytyy helposti.

Ja nyt tähän viimeisimpään mökkeilykertaan takaisin…
Maanantaina oli hieno sää. Ei satanut vettä, ja se jos mikä oli ihan parasta. Lähdimmekin avokin ja Harmaakuonon kanssa lenkkeilemään. Koira sai nauttia vapaana kirmaamisesta ja me syksyn kuulaudesta.

Kuten huomaatte Harmaakuonolla aina irti ollessaan on keppi suussaan 😀
Mutta ihmeitäkin tapahtuu :O 😀

Ihmeitä tapahtuu myös, että minun ottamani kuvat onnistuvat 🙂

Tämä vähän epätarkka, mutta kuulemma sopii kuvan tunnelmaan

Itse asiassa myös nuo syyskuun kuvat olivat minun ottamia.
Herää varmaan ihmetystä, miten?
Vastaus on niinkin yksinkertainen…
Räpsin kuvia ja jotkut onnistuvat, toiset taas ei. Kuuntelen mistä suunnasta kuuluu ääniä tms… Digikamerassa on niin huippua tuo, että kuvia voi ottaa vaikka miten paljon ja poistaa huonot ennen arkistointia.

Mutta joo… Takaisin syksyiseen mökin pihaan nyt viime käynniltämme

Tuo lähes parin tunnin ulkoilu teki niin hyvää henkisesti kuin fyysisestikin!!!

Meidän lenkkeillessä lampaanfile marinoitui punaviini-valkosipuli-rosepippurimarinadissa ja pilkotut perunat kermassa ja valkosipulissa.
Kuulostaa herkulliselta ja siltä näyttäneekin?

Mutta… Joskus kun kaikki lähtee menemään pieleen, niin sitten kanssa lähtee. *huoh*
Avokki istuu pöytään ja osuu viinilasiinsa ja se kaatuu viinien roiskahtaessa pitkin penkkiä ja lattiaa. No ei muuta kuin rättäämään kiroilun säestämänä.
Istuudumme jälleen aloittaaksemme aterian uudelleen…
ja nyt kaatuu edelleen avokin toimesta minun lasi. Ei roiskahda, mutta viini on pöydällä, lautasellani ja lattialla.
Avokin turhauma käsin kosketeltava ja mies, joka ei huuda eikä juuri kiroa huutaa ja kiroaa.
Ei auta, siivoamaan taas. Tässä vaiheessa kiikutamme viinilasit tiskialtaaseen ja kaadamme sen mitä nyt pullosta jäljellä oli teemukeihin 😀 Sivuhuomautuksena espanjalainen luomupunaviini oli hyvää 🙂
Vihdoin ruokaan käsiksi. Perunat kylmenneet, liha maistui vanhalle talille eikä siitä ollut poistettu kunnolla kalvoja. Onneksi file oli vain puolen kilon, mutta ateriasta jäi vain pahamieli. Harmaakuono kyllä nautti ylimääräisestä liha-annoksesta parilla seuraavilla aterioillaan.

Ilta kuitenkin jatkui rattoisasti äänikirjan, käsityön, takkatulen ja yhdessä olon merkeissä

Tykkään meidän minitakka/leivinuunista. Se on söpö 😉
Vähemmän söpöä on petaamaton peti, mutta…
Ja käsissäni valmistuu frillahuivi, jonka kanssa kotimatkalla tuli ongelmia. Lanka sotkuun ja silmuja putosi. Eihän työ ollutkaan kuin melkein valmis… No nyt se ”hautuu” käsityökorissa ja kaivan sen taas esille, kun olen anteeksi sille antanut 🙂

Tiistaiaamuna laiskottelua ja lopulta siivouksen pariin. Innostuin pyyhkimään pölyt ja lattian. Matot vietiin ulos tuultumaan. Olihan ihana syyskuulaus. Nyt on mökki siisti ja sinne on taas mukavaa palata rentoutumaan.

Arvonnan voittaja ja kysymyksiin vastaukset

Pirteys haettu uima-altaasta. ”unohduin” illalla kirjan ja harpun pariin, joten yöunet jäivät vähiin.
Ei hätää, unihiekat karisi uima-altaaseen, ja ehkäpä jokunen kalorikin paloi 1600 metrin matkalla. Tilalle sain nälän. Nyt kuitenkin on aika lupaamani arvonnan.
Voittaja saa minun harputteleman kaulaliinan!
Ja arvonnan voitti
SORVATAR
Onnea!
Pääset lähettämään yhteystietosi mihin palkinto postitetaan Ota yhteyttä –sivun kautta tai jättämällä tämän postauksen kommentointiin tiedot, ja tuota kommenttia en luonnollisestikaan julkaise täällä!
Paketti lähtee postiin het kun joku näkevä on tarkistanut työn ulkonäön 😀
Arvonnassa arpalipun sai mm. esittämällä mulle kysymyksiä, ja muutaman kysymyksen sainkin, vastaukset tulevat tässä:
”Minkärotuinen siun koirasi on ja missä se on saanut koulutuksensa?”
Harmaakuono on Labradorinnoutaja ja on Näkövammaisten Keskusliiton omistuksessa olevan
kouluttama.  Koulu sijaitsee Vantaalla Itä-Hakkilassa.
Viime vuonna aloitti kaksi uutta Opaskoirakoulua toimintansa, toinen Kuopiossa ja toinen Pohjanmaalla.

”Mikä on ruoka/herkku/asia mitä kaipaat eniten ”entisestä elämästäsi”? ”

Tähän minun pitäisi varmaankin vastata Geisha, sillä se on ollut suosikkisuklaani niin kauan kuin muistan. En kuitenkaan kaipaa sitä takaisin elämääni. Joulun jälkeinen herkuttelu on vielä sokerihuuruineen mielessä.
Tähän voisin vastata Linkosuon ruissipsit. Oli mukavaa löytää vähän terveellisempi vaihtoehto. Herkkuhetket romuttuivat selvittyä niissä olevan sekä natriumglutamaattia että hiivauutetta. Pettymys oli valtaisa! Viimeksi käydessäni Ruohonjuuressa sieltä löytyi jotain vastaavia missä ei moisia turhakkeita ollut. Ostin pussin, mutta en ole sitä vielä avannut.
”oliko sinulle vaikea hyväksyä näkövamman lisäksi myös kuulovamma. Tietenkin oli, mutta kauanko vei aikaa sopeutua ja
tuntuiko se hirveän epäoikeudenmukaiselta, mikä auttoi sopeutumaan. Näin sivustahan se tuntuu siltä, että yhdelle ihmiselle annetaan liikaakin. Nyt kun
sinulla on taas kuulo leikkausten avulla palautumassa, koet varmasti sen voimakkaana.”
Diagnoosin saatuani ehkä pelko kuuroutumisesta oli voimakkain tunne. Pelkäsin todella kuuroutta, millaiseksi elämäni muuttuisi, kuinka sosiaalisuuteni kärsisi jne. Tuntuihan se varmasti myös epäoikeudenmukaiselta. Ehkä äitini enemmän pohti sitä miksi sokeuden lisäksi piti tuollainenkin tulla.
En oikein pysty sanomaan kauanko sopeutumiseen meni aikaa. Ehkä toive leikkauksesta saatavasta avusta eli voimakkaampana, vaikka kyllä se leikkauskin pelotti/arvelutti.
Nyt kun olen saanut paljon kuuloani takaisin, koen sen voimakkaasti. Olen onnellinen, paljon eloisampi, positiivisempi, sosiaalisempi. Tuntuu, että elän taas elämääni ihan eri sykkeellä kuin esim. vuosi sitten. Tietokoneella istuskelu oli hyvä piilopaikka; kuulokkeet korville ja muu maailma tuntitolkuksi sivummalle. En välittänyt seurata telkkarista mitään, en käydä pitkiä keskusteluja jne. Nyt tilanne on toinen ja olen onnellinen!
En tiedä osasinko yhtään vastata siihen mitä kysyit 😀
”Koska mennään lumikenkäilemään?”
 😉 SUNNUNTAINA, Jeeeeee!!!
”miten sokea ottaa valokuvia? Neuvooko avopuolisosi vai miten? Toivottavasti et loukkaannu
tästä kysymyksestä”
No enhän minä loukkaannu.
Digikamera on siitä hyvä, että  sillä voi räpsiä huoletta kuvia paljon ja jälkeenpäin valikoida parhaat arkistoitavaksi. Ite otan aika vähän kuvia. Kuvat ottaa yleensä avokki, avustaja tai kuka se näkevämpi nyt ikinä sattuukin olemaan.
Avustajani tai eräs ystäväni käy kuvat läpi, poistaa huonot/turhat kuvat ja kirjoittaa parhaista kuvista kuvailut, joidenka avulla pystyn esim. laittamaan tänne blogiin kuvia. Kun laitan tänne kuvamateriaalia, luen kuvien kuvailuista kuvailut kustakin kuvasta ja valitsen mitä tänne laitan. Kyselen kyllä avustajaltani ja ystävältäni myös voiko kuvia blogissa käyttää.
Kun räpsin ite kuvia, otan niitä yleensä monta toivoen jonkun onnistunee. Kuvista saattaa puuttua vaikkapa koiran pää tai kuva on vino, tärähtänyt, pimeä tms.
Avokkini ei nää myöskään kovin hyvin kuvata, mutta pystyy paremmin kohdistamaan kuvattavaan kohtaan ja ottamalla monta kuvaa, usein jotkut ovat hyvinkin onnistuneita.
Vajaan parin tunnin päästä lähden käsityöiltaan, jossa on mahdollisuus ostaa Novitan Frilla-kaulahuivilankaa ja opetella sillä neulomaan. Ymmärtääkseni kyseessä on nyt ilmeisesti muodissa oleva verkkolanka, jota on isommalla ja pienemmällä verkolla. Suomesta kai saa toistaseksi huonosti sitä pienverkkosta? Tallinnassa kyseiset langat ovat kuulemma huomattavasti edullisemmat. Haaveilenkin matkasta Tallinnaan. Haluaisin tutustua heidän luomuvalikoimaan ja käydä käsityökaupoissa. Viime kesänä tai oliko jo alkusyksyä Aa luki jonkin mielenkiintoisen artikkelin Tallinnan luomukahviloista ja kaupoista.
Mutta nyt hetkeksi köllölleen. Kävin nimittäin välillä jo syömässä. Nälkä oli niin hirveä etten saanut tätä postausta edes valmiiksi 😀 Nyt on onnellinen masu (broilerin sisäfilettä ja uunikasviksia ja paljon salaattia), joten kyllä nyt jaksaa eikä närästä!

Kohden kevättä maalipallon jättämää aukkoa täyttäen

Pari viikkoa on eletty tuon päätöksen kanssa jättää rakas harrastus maalipallo toistaiseksi. Avokkini on kahtena maanantaina lähtenyt treeneihin ja maajoukkueet viettäneet yhden leiriviikonlopun. Reilun viikon päästä pelataan sarjojen viimeinen runkosarjakierros ennen toukokuista lopputurnausta. Jahkailin monta päivää lähteäkkö mukaan katsojan roolissa, mutta päädyin olevan parempi olla kiusaamatta itseään. Päätösturnaus pelataan Helsingissä Synapsiassa toukokuun puolessa välissä, joten ehkä silloin menenkin paikalle turnausta seuraamaan. Ja voi miten toivonkaan, että tuolloin jo korva olisi leikattu ja kuulo kohentunut. No ei sillä saralla kuitenkaan sellaisesta merkkejä ole, ja odottavan aika on helvetin pitkä. Valmennusleiriviikonloppuna olin alakuloinen ja huonotuulinen. Koin itseni yksinäiseksi ihmiseksi, jolla ei ole mitään eikä ketään. Ja eihän tuo pidä paikkaansa alkuunkaan. Tuonakin viikonloppuna lenkkeilimme molempina päivinä avokkini ja opaskoirani kanssa ja sunnuntaina haistoimme kevään. Lauantai-iltana meillä vieraili pitkäaikaisia ystäviä, joten en ollut yksinäinen. Narisin kuitenkin avokille siitä miten ei ole mitään tekemistä, ja että ei tapahdu mitään jne. Ehkä alitajunta työskenteli, vaikka valmennusleiriä en tietoisesti ajatellutkaan. Ja sekin on muistettava, että ihan itse tein tuon ratkaisun jättää touhu toistaiseksi. Kukaan ei minua sieltä pois ajanut! Luopumisen tuskasta huolimatta tiedän tehneeni oikean päätöksen. Tuskat on vaan kärsittävä ja täytettävä muulla mukavalla tuo maalipallon jättämä aukko.

Paukkupakkasten loppuminen ja kevään aavistus piristävät mieltä kummasti. Pitkille lenkeille emme kuitenkaan ole päässeet. Rakkaalta karvanaamalta putsattiin patti, jonka päällä paksu rupi ja diagnoosina hilsepunkkiepäily. Koira jäi opaskoirakoululle hilseshampoopesuun ja loislääkitykseen. Ette usko miten hirveää oli olla vuorokausi ilman tuota nelitassua! Opaskoirakoululla varmasti pidetään koirista hyvää huolta, mutta tarhaolosuhteet. Ajatus siitä miten se oma opas on sille varatussa ”kopissa”. jne. No iloisena häntää heiluttaen sain jätkän luokseni ja ohjeena pitää kauluria, jotta ei tyyppi pääsisi suorittamaan itsehoitoa puhdistettuun kohtaan. Mukaan antibiootit. Jännitin vähän miten poika kaulurissaan viihtyy, eikä tuo tuntunut olevan sille mikään ongelma. Tuli sosiaalisena luo rapsutuksia hakemaan. Joskus kun tassuissa on ollut palkeenkieliä on laitettu sukat jalkaan nuolemisen estämiseksi. Tuolloin ollaan niin surkeena ja syyllistävänä; maataan okkarin pöydän alla eikä hyväksytä silityksiä eikä muutenkaan seuraa. Kauluri ei onneksi samanlaista reaktiota aiheuttanut. Mutta niin kai se on, että kun on jotain harmia ja se alkaa toentua toinen seuraa perässä ja näin kävi meillekin. Poika sairastui kennelyskään ja viime viikko vietettiinkin keväisistä ihanista päivistä huolimatta rauhaiseloa kotinurkilla ja opastukset jäi vähiin. Se koiran yskimisääni, se oli ihan järkyttävä. Ensin ei oikein tiennyt mistä on kysymys; yrittääkö oksentaa, onko kurkkuun jäänyt jotain, hengitysvaikeudet, sydänvika… kaikki mahdollinen ja mahdotonkin kävi mielessä. Kennelyskän mahdollisuus ei tullut edes mieleen. No onneksi ammattitaitoiset ihmiset opaskoirakoululta sai mieleni rauhoittumaan ja poitsunkin röhinäköhinäkohtaukset hiipuivat, ja jossain vaiheessa äänen saattoi jopa kuvitella yskimiseksi. Loppuviikosta koira olikin jo oma itsensä ja energiaa kertynyt valtavasti. Riehkasikin vieraamme kanssa possu suussaan oikein kunnolla 😀

Viime viikolla kävin ystäväni kanssa nappiostoksilla hänen kutomaansa neuletakkiin ja samalla käytiin Eerikinkatu 10:ssä sijaitsevassa teehuoneessa nimeltään Thehuone. Ihastuin paikkaan täysin. Olen joskus viime keväänä ostanut sieltä ihania teelaatuja. Tuolloin ei kuitenkaan ollut vielä tuota Teehuonetta. Nyt saimme teelistan, jossa yli 300 eri teetä, aivan kuin olisi viinilistaa lukenut. Maistelimme vietnamilaista lootuskukkateetä. Paikan Croishantti oli aivan ihana, siinä oli auringonkukan siemeniä, jotenkin tuli olo, että syö paljon terveellisempää crhoisanttia mitä normaalisti 😀 Paikassa oli neljä pöytää ja tunnelma jotenkin ihanan leppoisa, rauhoittava. Palvelu ystävällistä ja asiallista. Harmi kun keskustaan on tosi harvoin asiaa, sillä tuosta voisi tulla ”kantapaikkani”. No huomenna olen menossa kameraostoksille, joten jos oppaallani ei kovin kiire ehkä piipahdamme Thehuoneessa. Ostin sieltä mustaa teetä, jossa kylmäpuristettua karpaloa ja vadelmaa, nebalilaista mustaa teetä sekä matalakofeeinista keltaista teetä. Netistä löysin tuon teelistan bdf-muodossa ja tämä ruudunlukuni ei selviytynyt siitä kovinkaan hyvin, joten lähetin Thehuoneeseen kiitokset hyvästä palvelusta ja viihtyisästä paikasta. Samalla kysyin olisiko listaa mahdollisuus saada Wordina ja sain vastauksen, että yrittävät saada sellaisen minulle mahdollisimman pian. Se olisikin aivan mahtavaa kun voisi kaikessa rauhassa tutustua teelaatuihin etukäteen.

Jaa, että mitä varten sokko kameraostoksille? 😉 Sitä vähän ihmettelen itsekin. Silloin kun näin lapsena vähän toisella silmällä muistan katselleeni valokuvia ja ne kertoivat paljon. Elävässä elämässä en nähnyt ihmisten kasvonpiirteitä ja ilmeitä, mutta valokuvasta, joka oli lähikuva näin ne. Muistan vieläkin valokuvan, jossa vanhin veljeni itkee, miten suu on mutrussa. Hän sai ensinmmäisen kalansa ongella ja pelkäsi kalaa 😀 Joskus vein kameran kouluunkin, mutta kuvat eivät kovin hyvin onnistuneet. Eli, kiinnostus valokuviin tulee varmaan jo ihan lapsuudesta. Ja nyt kun en itse näe, silti ne ovat kivoja muistoja matkoilta ja tapahtumista. Ei minulla kuvia tokikaan ole albumi tolkulla, mutta jotain kumminkin. Nyt ehkä ystäväni myötä olen innostunut keräämään tietokoneelle digikuvia ja kansioimaan ne aiheittain/tapahtumittain. Esim. 30v-synttärikuvat ovat yhdessä kansiossa ja kuvien lisäksi tiedosto, johon avustajani on sanallisesti kuvaillut kuvat. Ja nyt haluan oman kameran, jotta ei tarvitse niin muilta pyydellä kuvia. No nyt kyllä joutuu aina jotakuta pyytämään kuvaamaan 😀 Ja käymään kuvat läpi ja vielä kuvailemaan ne, joten eipä valokuvaharrastuksessa avuntarve ainakaan lopu.

Vietimme naisten iltaa seksivälinekutsujen merkeissä. Kotikutsuilla oli esittelijä, joka esitteli tuotteita naisille ja pariskunnille. Hän kertoi kiertäneensä kotikutsuja jo 12 vuotta, joten paljon pidempään mitä olin ajatellut. Itse en ole aikaisemmin ollut seksivälinekutsuilla ja en kyllä seksivälinekaupassakaan. Kokemus oli siis uusi kokonaisuudessaan. Noh tulipahan nähtyä monenlaisia hieromasauvoja ja klitoriskiihottimia. Koot ja ominaisuudet vaihtelivat yhdestä tärinästä seitsemään erilaiseen tärinään 😀 Tunnelma kutsuilla oli lämminhenkinen ja avoin. Emännän tarjoilema booli rentoutti väen mukavasti. Oli jännä huomata miten välittömästi ja rennosti ihmiset kertoivat kokemuksistaan, vaikka kaikki ei tunnettukaan toisiamme, tai ehkäpä juuri siksi. Niin avoimeksi ei kuitenkaan heittäydytty, että ostoksia olisi tehty toisten läsnäollessa 🙂 Saimme tuoksutella myös erilaisia liuku- ja hierontavoiteita sekä hypistellä mielihyväkuulia ja treenikuulia. Puhuimme lantionp ohjanlihaksiston hyväkuntoisuuden tärkeydestä, virtsan karkailusta jne. Eli, keskustelussa oli myös terveydelliset näkökulmat miksi kuulia kannattaisi käyttää. Minulle uutta oli tieto että kohdun laskeutuminen voi johtua huonossa kunnossa olevista lantionpohjan lihaksista. Ja nyt Nyt kun asiaa ajattelee onhan se ihan loogista ja ei varmasti siksikään turhaan puhuta lihaksiston kunnossapidon tärkeydestä. Ja virtsankarkailu on varmasti myös hyvin kiusallinen ja ikävä vaiva. Esittelijän lähdettyä söimme herkullista makaroonikinkkusalaattia ja patonkia jutellen ”naisten juttuja”.

Kyllä tähän pariin viikkoon on mahtunut myös töitä. Itse asiassa avokkini on ollut hyvinkin työllistettynä. Työmäärää nostaa kahden päivän työt viikottain eräässä firmassa. Talvilomaviikko oli vähän hiljainen ja tuota luppoaikaa minulla ihan liikaa märehtimiseen ja murehtimiseen. Onneksi tuo alakulo on väistymässä ja työrintamallakin vilkastunut. Ilta-ajat menevät hyvin; vilkkainta 16.00-20.00. Uusia yhteydenottoja tulee tasaseen tahtiin, joten voi hyvällä syyllä todeta meillä menevän hyvin. Töitä on, vaikka vapaa-ajastakin ehdimme nauttimaan. Silloinhan elämä on tasapainossa kun töitä on tasasesti ja riittävästi, mutta siten että levolle, ystävien tapaamiselle ja harrastuksille jää myös aikaa. Pidän tästä, että työajat vaihtelevat, ja että voin vaikuttaa milloin ahkeroin, milloin taas touhuan jotakin muuta. Esim. ensi viikolla maanantai-ilta menee Helsingin ja Uudenmaan Opaskoirakerhossa Espoossa ja tiistai-ilta puolestaan tiiviisti töiden merkeissä. Ja nyt tulevana torstaina ahkeroidaan aamukasista puoleen päivään ja jatketaan iltaviidestä kasiin, siis tämän hetkisten varauksien mukaan ja perjantaiaamun asiakkaan jälkeen singahdan Viikkarille ja päivämatkalle Tallinnaan. Eli, näin ne päivät vaihtelevat ja nautin siitä. Ja kyllä maalipallon tauotustuskakin kääntyy vielä voitokseni. Pitäkää peukkuja, jotta pääsen pian tuohon korvaleikkaukseen! Nyt kuitenkin kutsuu nukkumatti kirjan kuunteluun ja unimaille.