Julkaistu

Syysloma – linnunpönttöjä ja kynttilöitä

Vietimme syyslomaa lokakuun kolmannella viikolla saapuen mökille jo edellisviikon torstai-iltana. Suunnitelmissa oli tehdä käsitöitä ja lenkkeillä. Lenkkeily jäi vähiin, sillä viikonloppuisin metsästäjät pyörivät lähistöllä hirvestämässä ja arkipäivisin jyrryytti metsäkoneet ja tukkirekat. Lisäksi avokin astmaoireet rehotti pahana, joten fyysinen rasitus oli aika vähäistä. Linnunpönttöinnostus ei kuitenkaan latistunut. Heti tuloiltana nostimme pirtin pöydän keskemmälle lattiaa, minun kynttilätehdaspaikka oli ikkunapäädyssä ja avokki viritteli jiirisahansa toiseen päätyyn. Ensiksi lankuista oli tehtävä tukipuu jiirisahalle.

Tuloiltana avokki mittaili ensinmmäisen linnunpöntön lankut jiirisahaan valmiiksi. Minä tyydyin vain asettelemaan aluslaudan paikoilleen. Mukanani oli neljä kiloa mehiläisvahaa 🙂

Seuraavana aamuna aamupalan jälkeen aloitimme, avokki linnunpöntön teon ja minä kynttilätehtailun. Meillä oli oikein ihana päivä. Takassa tulet, radiossa Suomi-pop ja laseissa punaviiniä 🙂

Tässä avokin ensinmäisen pöntön ruuvausta 🙂 ja kuva lentoaukkoa vaille valmiista ekasta pöntöstä 🙂

Päivän aikana tein 24 harmaata mehiläisvahakynttilää ennen alkuillan kokkailuja.

Aterian jälkeen (lohta ja bataattia) siirryin neulomaan kranssin päällistä avokin jatkaessa pönttöjen tekoa. Katselimme Vain elämää ja mainostauoilla avokki sahaili seuraavan pöntön lautoja 🙂 Ja päivän kruunasi saunominen. Kello taisi olla lähemmäksi kaksi ennen kuin kömmimme nukkumaan.

Lauantaina ei jaksettu olla ihan niin ahkeria kuin edellispäivänä. En itse asiassa pyöritellyt kynttilän kynttilää. Ruuaksi tein jauhelihamakaroonilaatikkoa, jota söimme sunnuntainakin. Tuolloin lauantaina kävin loppukesän ja syksyn lintunauhoituksia läpi ja leikkelin arkistoitavaksi parhaat laulelot. Avokki jatkoi linnunpönttöjen parissa. Seuraavana päivänä yritimme lenkkeillä, mutta hirvimiehien autoja oli tien vierukset täynnänsä. Pihassa poltimme roskia ja juoksutimme Ottoa. Illalla käsityöpuuhastelut jatkuivat.Iltaherkuksi paistoin kaura-omenapaistosta, jota nautiskelimme vaniliakastikkeen kera. Avokki ei vaan meinannut millään malttaa lopettaa veistelyään.

Maanantaina oli jo valmiina viisi pönttöä ja ensinmmäinen oli saanut lentoaukon ja ilmareiät 😀

Koska pönttötehtailu tapahtui sisällä, imuri surruutti joka välissä. Aina kun rupesimme syömään oli sotkut siivottava. Vielä kun avokin keuhkot oireilivat sahapöly oli saatava nopeaan pois. Silti mies ei malttanut olla touhuamatta. Loppulomaa kohti vauhti vähän hidastui ja lepäilyä tuli enemmän. Tarkoitus oli viettää nuotioiltaa jonain iltana, mutta se jäi toiseen kertaan. Tuolloin maanantai-iltana saunoimme.

Tiistaina avokin jatkaessa pönttöjen tekoa kävin taasen lintunauhoituksia läpi. Minua alkoi vähän jo kynttilät tökkimään, joten oli syytä hidastaa tahtia, jotta laatu pysyisi edelleen hyvänä. Illalla puhuin pitkähkön puhelun ystävän kanssa, jonka jälkeen paistoin kaura-tattaririeskaa nokkosella ja valkosipulilla höystettynä.

Olimme alkuviikosta kuulleet Radio Suomessa mainostettavan Sininen hetki -luonto-ohjelmaa. Sitä kuuntelimme keskiviikkoiltana aterian jälkeen. Ohjelmaa kohtaan odotukset oli korkeammalla, joten se oli ehkä vähän pettymys. Aika tuolloinkin sujahti käsitöiden merkeissä. Ja niin loppulomakin 🙂 Perjantaina sain pyöriteltyä viimeiset kynttilät, mutta onneksi paperinarua oli jäljellä. Tosin myöhään illalla yht’äkkiä puikko irtoaa kaapelistaan, joten käsitöiden teko oli siinä. Joitakin lyhyitä lintupätkiä oli vielä läpi käymättä ja kesävaatteet talvisäilöön laittamatta. Eipä tekeminen loppunut puikko-ongelmiin. Avokki loman aikana teki yhdeksän pönttöä ja minä pyörittelin liki sata kynttilää sekä neuloin kranssin päällisiä 3-4. Sunnuntai-iltana kotiuduimme ja olimme valmiit aloittamaan taasen arkisen aherruksen.

Julkaistu

Retkeilyä Hunsalan maisemissa

Lokakuun toisena lauantaina matkasimme avokin ja Oton kanssa Hunsalaan Sarin vieraaksi. Edellisestä tapaamisestamme oli sujahtanut jokunen vuosi, joten Saria oli ihana nähdä! Olimme sopineet etukäteen retkeilystä, joten lähdimme nauttimaan kauniista syyspäivästä. Aurinko paistoi pilvien lomasta tuulen puhaltaessa kylmästi ja kohtuullisella voimalla. Liikkeellä ollessa ei tuuli kuitenkaan häirinnyt. Reittimme kiersi Hunsalan alueella metsäautoteitä ja hiekkateitä pitkin. Lintujen piipityksiä kuulimme todella vähän, joten nauhuri oli turhaa matkassa. Sari kertoili meille nähdessään peurojen jälkiä, tuoksuttelimme metsän ihanaa raikasta syystuoksua.

Metsäisimmillä pätkillä koirat saivat kirmailla vapaana. Me vaihdoimme kuulumisia iloisesti rupatellen. Lenkkiin meni kolmisen tuntia aikaa.

Retkeilyyn kuuluu myös nuotiohetki, joten haimme Sarin kotoa eväät ja kuivia klapeja. Kävelimme lähellä olevalle Sarin naapurin laavulle. Sari sytytteli nuotioon tulet ja puupölleistä virittelimme meille istuimet.

Nuotiossa paistoimme makkarat keppien nokassa. Lisäksi nuotioherkkuinamme oli folion sisään kiedottu yrttivoipatonki. Lämpimän patongin jälkeen Sari paistinpannulla lämmitti karjalanpiirakoita, jotka olivat erityisen herkullisia. Jossain vaiheessa ruokailua siirryimme laavurakennelman sisään, sillä tuuli tuntui tunkeutuvan luihin ja ytimiin, vaikka yllä olikin reilusti vaatetta.

Loppujenlopulta emme kovin kauaa katoksen alla malttaneet olla vaan palasimme vielä hetkeksi nuotiolle.

Tepsuteltuamme takaisin Sarin luo, tutustuimme hänen pihapiiriinsä ja kotiinsa. Mukava päivä oli sujahtanut vauhdilla ja oli aika kotimatkan. Vaatteemme haisi savulta, mutta olo oli onnellinen. Vielä kun kotimatkallani sain hakea tietokoneeni huollosta, elämä hymyili 🙂 Sunnuntai menikin tutustuessa Windows kymppiin. Edellisviikonloppuna Haltia-päivän lisäksi vietimme mukavan lauantain alkuillan ystäväpariskunnan vieraana. Siellä vaihdoimme kuulumisia, seurailimme koirien painimista ja vuoden ikäisen pojan touhuiluja. Edellisestä tapaamisesta oli liian kauan, joten nyt on huolehdittava, että tapaamme useammin.

Julkaistu

Haltian luontokeskus – paljon katsottavaa, vähän tunnusteltavaa

Tämän kuun ensinmmäisenä sunnuntaina vietimme mielenkiintoisen päivän avokin ja Siljan kanssa Haltian luontokeskuksessa.Jos näkisin, päivä olisi varmasti ollut vielä antoisampi. Luonto on mielenkiintoinen ja siihen tutustumiseen luontokeskuksessa oli käytetty paljon audiovisuaalista materiaalia. Täysin sokeana oli iso pettymys kun paikassa ei ollut tunnusteltavana kuin naaraskarhu nukkuasennossaan.Minulle karhun koko oli yllätys, kuvittelin naaraskarhunkin paljon isommaksi. Opin myös ettei karhulla ole varsinaista häntää, vain pieni töpöhäntä 🙂

Otto haisteli karhua kiinnostuneena 🙂 Ja taisipa karhun käpäliä hiukan lipaista kielellään. Kummastusta koirassa herätti myös lumikanjonin lattian lasin alla olleet hirven jäljet ja papanat. Koira valjaissa teki nopeita kuonon laskuja lattiaan. Itselleni tila oli lähinnä kaikuva paikka.

Kanjonissa oli vitriinin takana mm. täytettyjä riekkoja ja teeriä. Voi kun niitä olisi voinut tunnustella millainen on esim. kiepillä oleva lintu. Kuvassa riekkoja talvipuvussaan..

Riekkojen ääntä kuulimme ”The sounds of finland” teoksessa, jossa päänäyttelysalissa soitettiin lintujen ääniä samalla kun taiteilija oli piirtänyt tietokoneohjelmalla, miltä äänet hänestä voisivat visuaalisesti näyttää. Riekon nauru oli upeaa kuulla. Voi kun joskus sen saisin kuulla luonnossa. Täältävoitte käydä kuuntelemassa tuota hädkähdyttävää, mutta kiehtovaa naurua.

Päänäyttelysalissa pyöri video viisi vuodenaikaa, sillä talvi oltiin jaettu kaamos- ja kevättalveen. Videokuvaa näytettiin ympäri Suomen: mm. kevättä Saimaan rannalta, kesää ulkosaaristosta, syksyä Kuhmoisista, talvea tunturista. Videoissa oli mukana myös äänimaisemaa. Kuulimme mm. kalasääsken, kuikan, pääskysten, lokkien, tuulen suhinan, revontulien rätinän, puron solinan. Kaamostalven aikana salissa valot himmenivät ja ilma viileni. Silja napsasi kuvan videon pyörittäessä kevättä Saimaan rannalta.

Pääsalista siirryimme huoneeseen, jossa oli pimeää. Siellä kuului erilaisia luonnon ääniä, ihmisen soutelua, virvelin heittoa, halon hakkuuta, nuotion sytytystä, teltan tai makuupussin vetoketjun avaus/sulkeminen… Huoneessa oli vitriinissä karhun kallo.

Pimeästä huoneesta siirryimme ns. kyttäyskoppiin, jossa pyöri video. Siinä isä ja poika pyrkivät kuvaamaan karhua, mutta nukkuivat onnensa ohi 🙂 Myöhemmin kopin ohittaessamme siellä samainen esitys pyöri englanniksi.

Näyttelytilassa oli myös iso puuristikoista tehty sotkan muna, jonka sisällä on Osmo Rauhalan taideteos Peliteoria. Siinä on shakkilauta, kaksi laulujoutsenta. Lasipalat, jotka roikkuvat katosta heijastavat valoa ja siksi taideteos näyttää joka hetki erilaiselta. Valitettavasti tähänkään ei voinut koskea. Salin puolella oli mahdollisuus kuunnella kuulokkeilla Osmo Rauhalan haastattelu, jossa hän kertoo taideteoksestaan sekä ylipäätään Haltian näyttelyistä. Siitä miten audiovisuaalisuutta on haluttu hyödyntää visuaalisen mailman vuoksi. Haastattelua kuunnellessani tuli kyllä vähän kurja olo. Onhan totta, että ympäristömme on hirmuisen visuaalinen ja visuaalisuus lisääntyy kaikessa koko ajan. Ikävää kun muiden aistien käyttö unhoittuu visuaalisten upeiden mahdollisuuksien myötä. Näkövammaiset saavat varmasti mailman tappiin taistella siitä, että jäisi myös näyttelyihin, museoihin kosketeltavaa.

Kävimme myös linnunpöntössä, jonka sisällä oli säkkituoleja ja seinät kuluneiden lautaseinän näköiset. Linnun lentoaukon kohdalla videonäyttö, josta näkyy maisemaa ja lintujen liikettä. Ilmeisesti pöntössä on myös ääniä, jotka ei tosin nyt toiminnassa.Ääniä ei kuulunut myöskään vedenalaisessa huoneessa.

Päivätupahuoneessa kuului kaminan rätinää ja istuimme pirtin pöydän ääressä kuuntelemassa vieraskirjamerkintöjä varaustuvista Siljan lukemana. Kirjoituksissa oli mm. presidentti Urho Kekkosen hiihtoretkistä, erään seurueen lumipyrylettukesteistä.

Vielä ennen Haltian kaupassa käyntiä piipahdimme Viherkehä-tilassa, jossa myöskin isolta skriiniltä pääkaupunki-seudun maisemia eri vuodenajoissa. Kuvissa mm. metsää, jossa paljon valkovuokkoja, meren rantaa, jossa lapset leikkivät kallioilla. Maisemat vaihtuivat nopeasti ja huoneessa oli kuuma. Äänet vaihtuivat maisemien mukaan.

Ennen pufeelounasta Haltian ravintolassa ja näyttelykierrosta kiersimme Maahisen luontopolun, joka on esteetön myös pyörätuolia käyttäville. Maastossa oli jonkin verran kalliota, toisaalta myös nenään tunkeutui suopursun maanläheinen hieno tuoksu. Reitin puolessa oli näköalapaikka, josta näkyi Pitkäjärvelle. Tuona päivänä järven pinta oli peilityyni.

Reitin loppupuolella pääsimme sattumalta kuuntelemaan käpytikan ruuan etsinnästä kuuluvaa nakuttelua. Seisoimme aivan vieressä ja Silja kertoi meille käpytikan värityksestä verrattuna Suomessa kovin harvinaiseen valkoselkätikkaan. Sain myös hyvän äänityspätkän käpytikan nakutuksesta, mutta emme malta olla hiljaa niin pitkään, että saisin arkistoitua linnun nakutteluäänen. Uusia tilaisuuksia varmasti tulee, sillä mökin pihapiirissä kuuluu monesti käpytikan tiuskintaa, vai miten kuvailisitte ääntä? Käykäähän kuuntelemassa. Luontoportin ääninäytteessäkuuluu ensin reviirirummutusta ja heti perään linnun tiuskahtelua.

Kirjoitin asiallisen palautteen Haltiaan kertoen kokemuksestamme näyttelyssä. Viikkoja myöhemmin sain myös asiallisen vastauksen. Nyttemmin näyttelyyn on tullut lisäelementtejä. Ilmeisesti eri pisteissä on mahdollisuus kuunnella tietoiskuja luonnosta. Toivottavasti jossain vaiheessa pääsisin katsomaan/kuuntelemaan näyttelyn uudestaan. Saisinko tulleilla uudistuksilla luontokeskuksesta enemmän irti. Vaikka törmäsimmekin kovaa audiovisuaalisuuteen, meillä oli oikein onnistunut päivä. Silja jaksoi kertoa meille maisemia ja kierrättää kaikki paikat läpi, lukea varaustuvan vieraskirjoja jne. Halu tutustua luontoon entistä enemmän kasvoi ja toivottavasti löytyy paikkoja ja tilanteita missä pääsee enemmän myös tunnustelemaan.

Lopuksi: Olen kirjoittanut täällä monesti yrittäväni nauhoittaa palokärjen huutelua ja lentohuutoa. Syyslomalla käydessäni nauhoituksia läpi, yllätys iloinen syyskuun 9. päivältä. Ääninäytteen voi käydä kuuntelemassa täältä.

Julkaistu

Sipoonkorvessa upeassa syyssäässä

Viimeksi on tainnut sataa kunnolla syyskuun 29. päivä. Olimme sopineet Sipoonkorven reippailusta Siljan kanssa alkuiltaan. Onneksi muutimme suunnitelmia ja lähdimme ulkoilemaan aamupäivästä. Saimme retkemme aikana nauttia auringosta ja tuulettomasta säästä. Iltapäivästä hyvällä mielellä oli mukava tehdä päivän työt. Illalla aikaansa saattoi kuluttaa käsitöiden parissa tuulen suhistessa ja sateen ropistessa. Ei tarvinnut miettiä lenkille lähtemistä 🙂

Kiersimme Sipoonkorvessa ns. Bisanjärvenlenkin, joka on Sipoonkorven kansallispuiston eteläosissa eikä sitä ole merkitty erikseen kartalle. Lähdimme liikkeelle Viirilän urheilukentän vierestä. Ennen lähtöä Otto ja Käpy saivat leikkiä kentällä. Koirat juoksentelivat ja tuntuivat viihtyvän yhdessä isosta kokoerosta huolimatta. Suurimmat höyryt pihalle päästettyä Otto valjaisiin ja matkaan. Kävelimme latupohjaa pitkin maassa ollen jonkin verran juurakkoa ja törröttäviä kiviä. Välillä kohdalle osui mutaisia kohtia, vesilätäköitä. Koska Otolla on ollut märkäinho kovin vahvana eikä se ole ihan hirveästi maastossa opastellut vähän jännitin miten opastus ja kulku sujuu. Ilokseni se sujui todella hyvin. Märkyydet ehkä inhotti edelleen, mutta niitä ei jääty murehtimaan eikä jumittamaan. Otto teki myös hienoja itsenäisiä ratkaisuja kiertäen lätäköt, kivikkoja, juurakoita. Avokki totesikin, että meidän takana oli hyvä kulkea Oton näyttäessä tietä.

Reitin puolessa on Bisajärven ulkoilumaja, jonka omistaa Vantaan Latu ry. Me emme kuitenkaan pysähtyneet siellä. Taukopaikaksemme valikoitui Bisajärven majaa lähellä oleva vanha laavupaikka, josta laavu on palanut vuosia sitten. Pöytä ja penkit kuitenkin olivat, joten lämmin puolukkamehu, mustikkapulla ja leivät maistuivat yli puolet jo käveltyämme.

Meidän istuskellessa saivat koirat olla vapaana. Otto oli kiinnostuneempi ruuasta kuin leikkimisestä 🙂Ja olihan meillä herkut koirillekin, tosin Käpyn osuus meni Otolle, koska Käpy ei niin välittänyt hammastikusta 😀

Lähes tunnin istuskelun jälkeen matka jatkui. Loppumatkasta oli paikkapaikoin kunnon mutalämpäreitä. Niissä Otto hiukan empi, mutta keräsi itsensä ja vei eteenpäin eikä opastusrytmiin tullut muutosta. Reitin varrella oli monenlaista metsää. Loppupuolella enemmän vanhaa kuusimetsää. Tuntui hyvältä tuoksutella syksyistä luontoa. Kuulimme tiaisten sirputusta ja närhien rääkäisyjä kauempaa.Lenkillemme tuli Sportstraggerin mukaan reilu yhdeksän kilsaa mittaa ja aikaa taukoineen kului reilu kolme tuntia. Ulkoilua olisi voinut jatkaa kauemminkin, mutta kotiin oli palattava töiden pariin. Samaiselle reitille varmastikin palaamme uudelleen.

Julkaistu

Kumihimolla punontaa

Viikko vierähtänyt täällä mökillä enkä ole ainuttakaan postausta saanut kirjoitetuksi, joten eiköhän nyt ole aikakin…

Kuun alussa olleessa Vantaan näkövammaisten käsityökerhossa oli teemana kumihimo. Kerhon vetäjä Tarja itse punoo kumihimolla avainperien lisäksi avainkaulanauhoja, rannekoruja jne. Me aloitimme avaimenperistä ja kahdeksalla langalla. Käytimme kahta eri väriä töissämme. Satiinilangat pujotetaan kumihimoon tietyllä tavalla riippuen millaisen kuvion haluaa. Mitä enemmän lankoja sitä upeampia ja täyteläisempiä töitä pystyy tekemään. Kuulemma voi tehdä 16 nauhallakin. Tällöin saa mm. kukka- tai vaikkapa mansikkakuviota. Mutta pysytään me nyt tässä helpoimmassa versiossa 🙂Kahdeksalla langalla tehtäessä punonta tuntui ehkä hiukan yksitoikkoiselta. Lankoja siirrettiin oikealta ylhältä vasemmalle alhalle ja kumihimoa liikutettiin kädessä aina sen mukaan mikä väli oli menossa. Tärkeää siis muistaa oliko jo kääntänyt seuraavan välin ylös vai ei. Sen kyllä oppii myös tuntemaan reiän suulta punonnasta missä on menossa. Yksikseen sokkona tehdessä lankojen värit on merkittävä jotenkin, jotta järjestys pysyy oikeana.Yhteen avaimenperään menee yllättävän paljon lankaa. Olikohan se 50 cm vai 60 cm. En muista, mutta avaimenperän pituuteen nähden tuntuu paljolta. Kun työ on halutun mittainen tai langat eivät enään yllä kumihimon väleihin on aika työ päätellä. Langan päät otetaan yhteen, tehdään hevossolmu mahdollisimman lähelle punonnan päättymiskohtaa. Langat kiristetään vielä yksitellen. Apuna kannattaa käyttää korupihtejä.Lopuksi lankojen päät poltetaan sytkärillä, jotta ne eivät lähde purkautumaan.

Kumihimolla punominen sujui aika rivakasti, joten ehdimme tekemään toisetkin avaimenperät. Ahneuksissani halusin tehdä pidemmän eikä valmis avainperänä ajatus tuntunutkaan hyvältä 🙂 Joka tapauksessa tulipahan harjoiteltua lisää kumihimolla punontaa 🙂

Tunnustettava on, että ostin pari vuotta sitten itselleni laatikollisen satiininauhoja sekä kumihimon. Rottinkikerhossa minulle kerran kumihimoa esiteltiin ja hulluuksissani heti ostin langat. Näin pitkään meni ennen kuin tuli tilaisuus opetella miten punonta tapahtuu. Nyt minulla on mahdollisuus käyttää lankani/nauhani pois. Tosin ehkä minua kiehtoisi enemmän avainkaulanauhan tai rannekorun teko. Netissä ohjeita on paljon, mutta ne ovat kuvina ja enlanniksi. Kiva oli kuitenkin päästä jyvälle mistä kumihimossa on kysymys, joten kiitos Tarja 🙂

Julkaistu

Kaunis ja lämmin syyspäivä 14.9.

Syyskuun alussa sovimme Saanan kanssa ulkoilupäivästä kuun puoleen ja meille sattui todella ihana, kaunis ja lämmin syyspäivä. Päivän aikana juttelimme paljon ja nautimme olosta.

Saavuttuani Saanan luo nautimme ennen ulos lähtöä herkullista feta-pinaattipiirakkaa. Kokeilin Saanan minulle tilauksestani neulomia petroolin värisiä villasukkia. Sukat ovat täydelliset. Aina sukka on kannastaan tai kärjestään liian iso. Nyt istuvuus on täydellinen. Valitettavasti ihanuuksista minulla ei ole kuvaa. Sukat ovat olleet jo joka tapauksessa ahkerassa käytössä.

Teehetken jälkeen lähdimme upeaan syyspäivään nauttimaan. Nopeasti totesin takin olevan liikaa, joten matka jatkui teepaidassa. Kävelimme Espoon puolelta Kauniaisiin. Alkumatkasta napsastiin kuva auringonkukista 🙂
Kauniaisten keskustasta matka jatkui kohden Gallträskin järveä, jonka ympäri kulkee hiekkatie. Reitillä oli paljon väkeä päivästä nauttimassa. Pojat metsästivät pokemoneja, hetkeksi pysähdyimme juttelemaan eläkeläispariskunnan kanssa. Heti reitin alussa pääsin tunnustelemaan moottorisahalla sahailtua puutaidetta. Kauniaisissa asuu mies, jonka töitä on kaupungissa esillä eri puolilla. Ilmeisesti harva tietää taiteilijan henkilöllisyyden.Reitillä oli toinenkin taideteos moottorisahalla sahailtuna. Minulle kasvoja on kuvailtu pelottaviksi punaisien silmiensä vuoksi sekä on sanottu teosta rumaksi. Omiin käsiini teos tuntuu aika rouhealta eikä kuitenkaan herätä minussa erityistä ihastusta, mutta ei inhoakaan. Neutraali tuntemus.

Pysähdyimme hetkeksi istuskelemaan puun rungon päälle ja Saana onnistui napsasemaan kauniin maisemakuvan. Kuva kertonee hyvin päivän upeudesta.Kun ihmisen on hyvä olla hymykin leviää kasvoille.

Järveä kiertäessämme Otto sai tepsutella vapaana. Poika yllätyksekseni innostui kahlailemaan rantavedessä.

Näissä kuvissa näkee miten tyyntä ja kaunista. Ne jotka näkevät varmasti ymmärtävät sen miten tyyni veden pinta rauhoittaa mieltä. Nämä kuvat ovat ehkä sellaisia. Joskus toivoisin, että voisin nähdä maiseman ja antaa mieleni rauhoittua. Toisaalta voin pysähtyä rantaan minäkin aistimaan tyyneyden ja hiljaisuuden.

Päätimme palata pitkospuita pitkin. Alue on Träskmossenin suoalue aivan Gallträskin tuntumassa. Träskmossen oli 7000 vuotta sitten Litorinameren merenlahtea. Suo on muodostunut lahden kurouduttua järveksi ja järven myöhemmin umpeenkasvettua. Suon kokonaispinta on noin 4,5 hehtaaria. Alue on rauhoitettu luonnonsuojelulain nojalla vuonna 1988.Pitkoksilla etenimme Saana edellä ja minä heti hänen takanaan. Helpointa oli kävellä kolmella pitkoslaudalla jalkaterät ulospäin käännettyinä. Välillä pitkosten korkeus vaihteli ja liitoskohdissa irtoilivat toisistaan. Oton annettiin kulkea pitkosten vierellä vapaana. Meillä oli oikein hauskaa. Tietä annettiin pyöräilevälle miehelle ja häneen verrattuna kulkumme tuntui taaperrukselta, mutta mitä väliä. Meillä oli aikaa, meitä helli upea syyspäivä.

Paluumatkalla piipahdimme kaupasta isot suklaajäätelötuutit. Istuskelimme nurmireunuksella niistä nauttimaan. Otto sai oman herkkunsa pureskeltavaksi. Edelleenkin tarkeni teepaitasillaan. Saanan luona joimme vielä teet ja herkuttelimme piirakalla. Ihanan neljän tunnin ulkoilun ja reilun 13 kilsan jälkeen edelleen teepöydässä juttua riitti. Kotona olin vasta joskus seitsemän jälkeen kovin onnellisena mukavasta päivästä. Onnellisuutta lisäsi myös oma jaksamiseni. Hiukan etukäteen jännitin miten jaksaisin, mutta hyvin jaksoin palautuen myös. Kilpparilääkityksen lisääminen teki siis tehtäväänsä.

Kiitokset Saanalle onnistuneesta päivästä. Jossain vaiheessa otetaan ehdottomasti uudestaan 🙂

Julkaistu

Syksyinen luonto

Mökin pihassa olevista omenapuista vain toisessa oli seitsemän omenaa, mutta kovin moni on kertonut ”hukkuvansa” omenoihin ja niitä on toivottu ihmisten tulevan keräämään. Nuo muutama omppu mitkä saimme herkutella avokin kanssa suoraan puusta olivat todella herkullisia. Nyt meillä on äidin keräämiä omenoita kotinsa lähistöltä. Kyllä on ihanaa nauttia ompuista joita ei tarvitse kuoria ja jotka eivät ole ällöttävän vahan peitossa.

Pihlajan marjoja on sitten senkin edestä. Esim. ”huussipolun” vieressä olevassa pihlajassa on niin paljon marjoja, että oksat taipuvat polun ylle kaareksi ja marjatortut osuvat päähän. Viikonloppuna linnut viihtyivät puussa ruokailemassa. Kuului jännittävää naksuttavaa ääntä eikä lintuja tuntunut pahemmin häiritsevän meidänkään läsnäolo.
(Kuva on napsastu marjoista jo 20.8.)

Loppuviikosta vietimme äitini luona mukavan päivän jatkaen seuraavana aamuna mökille. Sää oli aurinkoinen ja lämmin. Kävimme paikassa, jota äiti kutsuu nummeksi. Erittäin hyvin hoidettua metsää, jossa oli helppoa liikkua. Kävelimme polulla, mutta myös sammaleen päälle. Valitettavasti veljelläni oli vähän hoppu, joten retki jäi lyhyeksi. Äiti löysi ystävättärelleen vähän kangasrouskuja. Oli myös upeita tatteja, mutta madot olivat ehtineet ensin. Maistelimme mustikoita, jotka olivat jo vähän makunsa menettäneitä.

Pienen metsäretken jälkeen lähdimme vielä kävelemään Riihimäen Urheilumäkeen. Reitin alussa äiti esitteli meille kuntoilulaitteita.Vaikka liikenne pauhasi upeasta säästä oli nautiskeltava äidin parvekkeella, jossa parvekelaatikossa vielä kukassa olevia kukkia.

Saimme äidiltä mustaviinimarja-, mustaherukka, puolukka-omena -mehuja sekä omenahilloa. Äiti keitti minulle mukaan herkullista puolukkavispipuuroa. Lähtömme jälkeen mehun keitto jatkui, sillä ystävätär antoi ämpärillisen puolukoita äidin keiteltäväksi. Eilen äiti oli kerännyt toisen ämpärillisen, joten hilloa tai survosta tulossa 🙂
(Kuva napattu heinäkuun lopulla)

Äidin luona saimme tunnustella suppilovahveroa ja hyvin pientä kanttarellia. Avokki löysi mökin pihasta haperoita lauantaina. Otimme kuvia äidille tunnistettavaksi ja tässä paras otos sienistä

Toissakeväänä istutetuista kolmesta ruususta kahdessa on kukkasia, mutta vähän kituliaasti ruusut ovat kasvuun lähteneet. Kaunis hennosti tuoksuva herkän tuntuinen kukka 🙂

Viikonlopun aikana kuulin useamman kerran palokärjen lentoäänen sekä reviiriäänen. Vieläkään en onnistunut sitä nauhoittamaan. Välillä kuului hienosti myös korpin raakkuna. Sitäkään en onnistunut ikuistamaan. Välillä tuntuu, että nauhuri saisi pyöriä joka hetki. Lauantaiaamuna vein nauhurin koivuun roikkumaan, joka on ”huussipolun” toisella puolella kuin pihlaja. Selailin pikaisesti nauhotetta ja uskon saavani siitä ihan arkistointikelpoisia ääniä. Jospa se palokärkikin sieltä löytyisi 🙂

Syksyinen luonto tuoksuu hurjan hyvältä, vaikka kyse on maatuvien kasvien tuoksusta. Mättäiden, sammaleiden tuoksut tulee ihanan mehevänä nenään. Vaikka kevät onkin minulle ehkä se kaikkein ihanin aika, rakastan myös syksyä ja sen tuoksuja. On todella rikkaus kun meillä on NELJÄ vuodenaikaa. Odotan huomista innolla, sillä menen Espooseen Saanan vieraaksi tarkoituksenamme ulkoilla upeassa syyssäässä. Nautitaan nyt näistä upeista syyspäivistä, ne voimaannuttavat taatusti pimeää aikakauttakin silmällä pitäen 🙂

Julkaistu

Kesäpäivät Tampereella

Toissasunnuntaina matkasimme avokin ja Oton kanssa Tampereelle ollen perillä jo ennen yhtätoista. Edessä oli kolme tiivistä, mutta mukavaa päivää ystävien kanssa. Sääkin oli suosiollinen, jälkimmäisenä yönä taisi tulla sadekuuro, mutta sehän ei nukkuvaa kansaa haitannut.

Vietettyämme kahvittelutuokion ystävien luona lähdimme ajelemaan Valkeakoskelle, jossa vietimme upean reilu parituntisen Kirka-musikaalia katsellen ja kuunnellen. Musikaalin on ohjanneet Vexi Salmi ja Heikki Paavilainen. Kirkan roolissa nähtiin Jari Ahola. Esitys vei tunnelmaan ensihetkestä lähtien. Moni Kirkan hitti sai ihan uuden merkityksen, niin taitavasti ne oli ujutettu tarinaan, joka lähti Babitzinin musikaalisen suvun saapumisesta Suomeen Pietarista vuonna 1917. Kirka syntyi Helsingissä 1950 perheen menetettyä aiemmin ensinmmäisen poikansa. 12-vuotiaana hän esiintyi jo rock-bändin solistina. Kirkan fanisivuilta luin myös hänen osallistuneen harmonikkakilpailuihin, josta musikaalissa ei ollut mainintaa. Musikaali eteni Hetkilyö-hitin julkaisemisesta suureen suruun Samyn kuolemaan. Kylmät väreet ja liikutuksen kyyneleet kun Muskan roolissa ollut Irina lauloi Pidä kii ja Aholan laulaessa ”Kodin tyhjäksi jääneen”. En tiedä laulun oikeaa nimeä. Olen joka tapauksessa pitänyt sitä jonkinlaisena jätetyksi tulleen miehen rakkaussurkutteluna. Musikaalissa laulu sai kuitenkin täysin uuden merkityksen. Sanat sopivat niin siihen tyhjyyteen mikä jää kun itselleen tärkeä henkilö on poissa. Tosin tunnustettava on, että niitä tunteita tunsin myös Ykki-koiran siirtyessä tähtien kotiin.

Pidin ehkä enemmän ensinmmäisestä puoliajasta. Toisessa homma ehkä vähän lässähti. Toisaalta myös Kirkan elämässä vaikeuksia riitti omantunnon tuskineen. Saimme nauttia koko esityksen ajan upeista roolisuorituksista ja monta kertaa toisellakin puoliajalla silmänurkat kostuivat.

Mielestäni Valkeakosken kesäteatterissa puitteet olivat loistavat. Äänentoisto toimi, paljon yleisöä, taustalla järvimaisema. Valitettavasti en voi kirjoittaa, että menkää katsomaan esitystä, sillä viimeinen näytös oli käsittääkseni viime lauantaina.

Upean musikaalin jälkeen suuntasimme Kehräsaareen Tammerkosken äärelle ystäviemme valitsemaan pihviravintolaan Stefan´s Steakhouseen herkuttelemaan. Istuimme terassilla kosken yllä lämpimästä kesäillasta nauttien. Pihvi oli todella herkullista, parmesan-perunat hiukan pettymys. Ravintolassa oli leppoisa tunnelma ja opaskoiraan suhtauduttiin normaalisti. Tarjoiltiinpa Otolle vettä kuten myös tiistaisessa ruokapaikassammekin.

Aterioinnin jälkeen kuljeskelimme Tampereen katuja pitkin käyden lasillisella laivaravintolassa ja Amarillossa ennen ystävien kotiin matkaamista. Siellä vielä hetki rupattelua. Puolelta öin päät tyynyyn.

Aamutoimien jälkeen lähdimme nauttimaan Tammelan torille toritunnelmasta. Aamupalastelun jälkeen avokki pääsi nauttimaan paikallisesta herkusta. Oli kuulemma tuoretta ja hyvää. Mustamakkara on sellainen herkku mistä minä en ymmärrä mitään 🙂

Toritunnelman jälkeen matkasimme Kehräsaaren Käsityökorttelin butiikkiin lankoja ihastelemaan. Ja voi ei, SORRUIN! Pussiin lähti kuusi kerää. Ehdottomasti merino-silkki pehmeydellään, maitosoija-erikoisuudellaan ja 100 % bambulanka… Ei niitä voinut vastustaa, ei mitenkään 🙂

Lankashoppailujen jälkeen kulku suuntautui Pyynikin näkötornille. Kahvilassa nautiskelimme kuuluisat munkit, myös gluteiiniton munkki oli herkullinen. Herkkuhetken jälkeen näkötorniin.Koska viimeiset portaat olivat todella jyrkät Peter jäi odottelemaan meitä tornin sisäosiin avokin ja Maijan kanssa käydessämme ylhällä asti.

Sorsapuistossa käppäilimme rentoillen ja istahdimme lammen rannalle.

Välillä piipahdimme kotosalla, jotta Nelli-koira pääsi ulkoilemaan. Otto jäi Nellin kaveriksi meidän lähtiessä syömään. Nyt menimme jo minulle tuttuun Plevna-ravintolaan, jossa jälleen herkullinen ruoka. Avokki ihastui paikan tummaan oman panimon olueeseen ja minä kuivaan omenasiideriin. Valitettavasti paikalla ei ole pullotuotantoa, joten mistään ei voi heidän panimonsa tuotteita ostaa. Suosittelen ehdottomasti kuitenkin paikalle osuessa maistamaan.

Tiistaina kävimme Poliisimuseossa, jossa olen käynyt vuosia sitten. Muistin siellä olleen enemmän kosketeltavia asioita mitä lopulta oli. On tietysti ymmärrettävää ettei aseet ja erilaiset välineistöt voi olla vapaasti hipelöitävänä, silti se oli vähän harmi. Museossa oli paljon kuvia eri vuosikymmeniltä poliisiasuista, poliisioperaatioista. Myös aseet, tutkintavälineistöä jne. Rekeä vähän koskettelin ohi mennen, vaikka siihenkään ei olisi saanut koskea. Mustaan maijaan sai mennä jopa sisälle, joten… pariskunta taas pelleilemään 🙂

Vielä ennen junamatkaa kotiin tarkoitus oli mennä puolentoistatunnin sisävesiristeilylle, mutta laiva ei kulkenutkaan. Päädyimme kreikkalaiseen Antikaan syömään, jossa aikanaan on kuvattu Reinikaiseen kohtauksia. Ruoka oli hyvää. Jälkiruokavohvelit nautiskelimme vohvelikahvilassa Rautatieaseman lähistöllä. Seitsemältä alkoi sitten kotimatka Vantaalle. Aika meni nopeasti ja onneksi seuraavillekin kerroille jäi nähtävää ja koettavaa. Oton päästyä kotiin, söi ja painui koppaansa unikiepilleen 😀

Julkaistu

Pyörähdys Pärnussa ja Tallinnassa

Heinäkuun lopussa helleviikon alkaessa palasimme mökiltä kaupunkiin. Pari päivää ahkeroimme töiden parissa ja nimpparinani/Unikeon päivänä starttasimme Korsosta aamulla aikaisin kohti satamaa. Silja Euroopalla matkasimme Tallinnaan. Laivamatka alkoi aamiaisbufeella, jonka jälkeen piipahdimme kemppariostoksilla. Loppumatka sujahtikin kannella auringosta ja kesästä nauttien.

Tallinnasta huristelimme kohden Pärnuuta hiukan tietyömaan hidastaessa matkaa. Kahden maissa olimme kuitenkin hotellilla, jossa tapasimme Marin ja Veken ystävän. Lähdimme yhdessä ruokailemaan Pärnun suosittuun Steffani Pizzarestorantiin. oli pettymys. Ehkä paikan bravuri on pitsa, josta en itse niin välitä. Päädyin syömään soijakermaisessa kastikkeessa olevaa broileria ja wok-vihanneksia. Kuvassa Marin taikinakuorutteinen katkarapuhässäkkä.

Ruuasta tuli todella täysi olo. Hotellille palaillessamme piipahdimme ostoksille. Avokki löysi itselleen mustan pitkähihaisen pellavapaidan ja minä petroolin kotelomekon.Mekko kaipasi kainalon sivusta rinnan puolelta pienennystä, joten mekko vietti yön ompelijalla.

Hotellissa ei ollut ilmastointia, joten siellä ei viihtynyt yhtään ylimääräistä sellaisessa hellesäässä. Lähdimmekin pian kuljeskelemaan aterian jälkeen Pärnun kaduille ja terasseille.Kävimme mm. rannassa, käveltiin hiekalla ja kastettiin varpaat meriveteen. Istuskelimme merta katselemaan ja kuuntelemaan kera juomien. Illalla myöhemmin kävimme vielä syömässä ja puolilta öin päädyimme hotellihuoneeseen hikoilemaan. Avokilla kuumuuden lisäksi oli voimakasta hengen ahdistusta ja yskää. Yö oli aavistuksen painajaismainen. Yllättävänkin reippaana aamusella lähikahvilaan nautiskelemaan aamupalaa 🙂

Aamiaisen jälkeen haimme mekkoni ompelijalta. Hyvää työtä oli tehty. Vekke lähti rannalle ja me loput shoppailemaan. Loppujenlopulta emme kovin monessa liikkeessä ehtineet käydä, sillä käsityöputiikissa meni tovi jos toinenkin. Sieltä tuli tehtyä myös alpakka-lankaostoksia. Punaisen langan Mari osti toiveenaan, että neulon hänelle tuubihuivin. Ja pitihän minunkin ostaa paria lankaa. Uskokaa tai älkää avokki yllytti 😀Mukana olevat napit ovat kauppiaan antamat onnen napit 🙂 Avokki löysi itselleen mieleiset villasukat ja minäkin ostin kauniit pitsineulossukat.

Avokin ja Marin kanssa saapuessamme rannalle aurinko oli mennyt pilveen. Veken löydettyä meidät lähdimme uimaan ja hyvä kun menimme. Muuten olisi kahlailut ja uimiset jäänyt väliin. Rantahan on hyvin matala, on kahlattava kymmeniä metrejä ennen kuin on toiveita päästä uimasilleen. Nautiskelimme pitkällä uimisesta ja aloimme hiljalleen palailla takaisin. Eipä paluu ollutkaan rentoa nautiskelua. Tuuli yltyi ja sade viskoi niskaan. Hetkessä rannalla kaikki tavarat lenteli ja hiekka pöllysi. Tavarat kasaan ja pikainen vaatteiden vaihto katoksen alla. Parempi siisteytyminen ostoskeskuksen wc-tiloissa. Siisteytymisen jälkeen tee- ja kahviostoksia pienestä shopista ennen kuin siirryimme nautiskelemaan herkullista ateriaa kreikkalaiseen. Avokki otti alkupaloiksi grillattua mustekalaa, itse nautiskelin juustosta. Pääruuaksi otimme molemmat mussakaa. Oli todella maukasta, herkullista, samettista ruokaa. Ehdottomasti päivän kohokohta.

Herkullisen aterian jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Tallinnaa. Tarkoitus oli tehdä alko-ostokset ennen hotellille menoa, mutta Super-Alko oli sulkenut ovensa seitsemältä. Hotellihuoneeseen oli ihana päästä, sillä tuntui hyvältä päästä peseytymään ilmastoidussa hotellihuoneessa. 🙂 Yhdeksän jälkeen lähdimme kävelemään vanhaan kaupunkiin, jossa oli isot katutyöt. Tie oli revitty isolta matkalta auki. Suuntasimme kohti Raatihuonetta käyden yksillä eräässä baarissa. Ja pitihän meidän vähän avokin kanssa hassutella Marin meitä kuvatessa 🙂 Toisaalta, eihän pusuttelu ole hassuttelua 🙂

Ennen puolta yötä olimme hotellilla valmiina painumaan nukkumaan. Aamupalan jälkeen seuraavana aamuna lähdimme heti kohden satamaa ja Alko-ostoksia. Ne tehtyämme pääsimmekin laivaan. Väsy vähän painoi, mutta söimme herkullisen aterian venäläisessä ravintolassa.Jääkarpalot kinuskikastikkeessa olivat herkullinen jälkiruoka kuten myös Marin makuun marenkiherkku Pavlova.

Kotona puolisen tuntia ja viikonlopuksi mökille 🙂 Otto oli ollut reipas hoidossa ja vaikutti väsähtäneeltä. Illan nukkui kiepillä taljallaan 🙂 Eipä mekään pirteimmillämme oltu. Oli kiva käydä reissussa, vaikka paljon jäi näkemättä. Tallinnassa ei käytännössä ehditty oikein mitään. Ja kyllä Pärnussakin olisi viihtynyt pidempään.

Julkaistu

Lomailua heinäkuussa

Heinäkuussa emme kaupungissa viettäneet juurikaan aikaamme. Ensinmmäisen viikon jälkeen piipahdimme kotona yhden yön yli. Hoidimme muutaman asiakkaan, kävimme ruokakaupassa, maksoimme laskut ja palasimme mökille lomailua jatkamaan tiistai-iltana. Saimme äitini vieraaksemme ja vietimmekin mukavat ja toimeliaat päivät hänen kanssaan. Illalla istuimme kuistilla sadetta kuunnellen ja mailmaa parantaen avokin viritellessä sahaansa uutta ketjua. Sisälle maltoimme vasta puolen yön jälkeen.

Onneksi sateet väistyivät. Keskiviikkona saimme niskaamme pienen sadekuuron minun pilkkoessa raparpereja, jotka laitoin hyötykasvikuivuriin kuivumaan. Lisäksi keräsimme äidin kanssa metsämansikan, horsman, metsävadelman lehtiä kuivumaan. Seuraavana päivänä vuorossa oli piharatamon lehdet, mustaherukan lehdet ja lisää metsämansikan lehtiä sekä siankärsämöä. Kuivuri pöhisi pari päivää varsin ahkeraan. Avokki valmisti mustaherukkapensaalle kehikon äidin ollessa silminä. Pesin huussin räsymaton äidin puunatessa huussin harjalla puhtaaksi. Äiti kitki päivien aikana rikkaruohoja kukkapenkeistä. Keskiviikon ateriaksi valmistimme grillissä lohta ja kasviksia. Päivän touhujen jälkeen oli ihana istahtaa herkullisen aterian ääreen.

Koska oli lämmin ja tyyni ilta sytytimme nuotion ja siinä sujahti tunti jos toinenkin jutellen. Nautiskelimme rommikaakaot ja vasta ennen kolmea maltoimme nukkumaan. Eikä unta tarvinnut odotella. 🙂

Vaikka nuotiolla meni myöhään seuraavanakin päivänä jaksoimme touhuilla. Kuivuri aamusta pöhisemään, avokki pilkkoi puita äidin kanssa keräillessä lehtiä kuivatukseeen. Jossain vaiheessa äiti käytteli rikkakasveihin sirppiä.Avokin leikatessa nurmikkoa keksin haluavani työntää moottorikäyttöistä leikkuria. En ole aiemmin ruohoa tuollaisella ajanutkaan. Äitikin innostui, joten hänkin pöristeli koneella mm. lumipalloheisin ympäristöstä ruohot matalaksi.Saunan lämmetessä äiti halusi testata helppohalkojaa.

Tänä kesänä lähipellolle on viljelty rypsiä. Halusin päästä tunnustelemaan millaista se on. Lapsuudesta muistan keltaiset pellot auton ikkunasta katsottuna. Veljeni kanssa kuulemma huusimme aina ”margariinipellot”. Rypsipellon viertä kulkiessamme tuoksu oli kesäinen, jotenkin koskettava.Samaisella kävelyllä (metsämansikoiden lehtien haku reissulla) äiti taittoi tunnusteltavakseni saniaisen oksan. Senkin muistan jollakin tavalla lapsuudesta, mutta saniaisen vähän kovalehtisyyttä en muistanut.Mökin pihassa kasvavasta ja kukassa olleesta ruususta äiti nappasi onnistuneen otoksen.

Tuolloin torstaina äiti kokkasi jälleen avokin mieliruokaa maksakastiketta. Merkkasimme pistekirjoituksella kuivuriin asteet ja ajastimen, lasipurkkeihin mitä kussakin oli. Touhukkaan päivän jälkeen nautimme saunan löylyistä ja lammen viileästä vedestä. Taukoineen sujahti reilu pari tuntia. Iltateetä puolen yön jälkeen.

Äidin lähtöpäivänä oli hyvin sateista. Hän paistoi meille broilerin jauhelihasta pihvejä sekä ison kasan lettuja joita nautiskelimme mansikkahillon kanssa. Äidin lähdettyä aika kului kirjan ja neuleen parissa. Illalla kuuntelimme ukkosen jytinää.

Reilun viikon vietimme mökillä keskenämme. Avokki pilkkoi paljon puita, minä tein lintuesittelyjä ja neuloskelin. Sain valmiiksi vihreän pörröisen kolmiohuivin ja aika paljon eteenpäin turkkilaisella neuloksella mohairlangasta huivia.Päivät olivat mukavan lämpimiä ja pulahdimme lammessa ilman saunaa useamman kerran. Teimme ruokaa yhdessä ja rentoilimme. Loppuviikosta innostuimme kuuntelemaan youtubesta vanhoja urheilujuttuja, musiikkia jne. Välillä tuli vähän sellainen olo, että mökkihöperyys iskee pahemman kerran, niin tasotonta materiaalia sieltä youtubesta kuuntelimme 😀 Seurailimme myös yleisurheilun Kalevan kisoja. Kunnon helteiden alkaessa palasimme kaupunkiin.