Helmikuun uintitavoite saavutettu – 8 uintikertaa 10.2km/8h5min

Mulle kasvaa varmaan kohta kidukset ja evät, sillä sovin huomiselle tän viikon kolmannet uintitreffit!!!
Tiistaina polskuttelin tunnissa 1300 m ja tänään samassa ajassa 1400 m. Huomennako taas sata metriä paremmaks 😀 ??? Alun perin oli tarkoitus mennä eilenkin uimaan, mutta kaverini oli vielä flunssan jälkimainingeissa, joten pyysin seurakseni tälleaamua tiistaisen uimarikaverin, joka oli käynyt eilenkin uimassa. Ja nyt soitti ja sovittiin huomisaamuun uintitreffit. Heitin tänään puolivitsinä kotimatkalla, että huomenna taas. Puolivitsistä tulikin totista totta 
Helmikuulle asetin tavoitteekseni 6-8 uintikertaa, ja tänään tuli tuo kahdeksas kerta, joten tavoite ylittyy hienosti. Saas nähdä pääseekö alkuviikosta uimaan vai onko kuukauden väripäivät häiritsemässä elämää. Kilsoja on taittunut 10 km 200 m ja aikaa kulunut 8 h 5 min.  Tällä menolla joudun tarkistamaan kokonaistavoitettani 20 kilsan uinnista tammi-huhtikuun aikana, sillä puoliväli on jo takana 11.2 km.Melkeinpä voisin yrittää saada tuon 20 kilsaa uitua Kanarian matkaamme ennen. Ja toki uinti jatkuu matkan jälkeenkin, joten huhtikuun loppuun kilsoja voisi ehtiä tulemaan 35-40 huomioiden matkan jälkeen kahdet menkat ja viikon Kuusamon reissun. Toki toteutumiseen vaikuttaa myös miten paljon saan kaverini mukaan altaaseen. Tällä hetkellä tilanne on huippuhyvä ja tästä nautin ja intoilen. Muu treenaaminen vaan kärsii ja pahasti.
Huomiselle uinnin lisäks on suunnitelmissa joko luistelu tai reipas lenkki, riippuu säästä. Jos on kovin märkää luistelu on pakko jättää toiseen kertaan. Viime luistelustani on melkein 18v aikaa, joten varmaa on, että kaadun enemmän kuin kerran, joten jos jää märkänä kastun alta aikayksikön 😀
Pääasia kuitenkin, että pääsee ulkoilemaan luistellen tai lenkkeillen.
Vaaka ei tänään ollut armollinen!
Pirulainen kiljaisi lukemat 68.9 kg!!!
Eilen söin aika suolaista wokkia ja maistelin tuoretta ruisleipää ruisleipäkurssilla.
Järkyttävää KILON reakointi, ihan käsittämätöntä!
Toki naistenpäivät on tulossa, mutta ei ne nyt etukäteen painoa kauheasti nosta. Tosin, mulla lisääntyy ristiselän alueelle nestettä huomattavasti. Avokki aina kokeilee ja toteaa masentavan nesteen kertymisen jo päiviä ennen kuukautisia.
No ehkä ne tulevat etuajassa ja murskaavat uima-altaaseen hyppysuunnitelmat 
Avokki sai eilen tilauksensa Aminopörssistä ja oli tilannu mulle jotain nestemäisiä aminohappoja, ihan perkeleellisen pahaa tavaraa! Illalla vielä lorautin ainetta ihan liikaa lasiin. Uinnin jälkeen onnistu jo paremmin ja sain kohtuu hyvin litkun alas. Huh!
Nestemmäinen garnitiini on ihan hyvää tuohon verrattuna ja oikeasti rauhoittaa yöunta ennen nukkumaan menoa otettuna ja parantaa aineenvaihduntaa ennen treeniä nautittuna.
Vielä tuon aminohappolitkun osalta en osaa vaikutuksista sanoa mitään. Ensin pitää toipua sen lievästi ilmaistuna pahasta mausta.
Tällä viikolla aamuisin on ollut sellainen olo, että näinköhän se flunssapöpö on ehtinyt tännekin, mutta ei se ainakaan vielä ole taistelua voittanut. Macaa olen syönyt reilun kuukauden päivittäin ja se tuntus lisäävän hyvin vastustuskykyä. Koko talven olen suihkauttanut aamuisin suuhun vahvaa d-vitamiinia, ja olen virkeämpi, energisempi mitä aikaisempina talvina olen ollut. Ja nyt flunssakarkottajaisiin on kuulunut c-vitamiinikapseli ja aamuisin lasillinen puhdasta greippimehua, joka on ihanaa!!! Kirpakkaa, mutta ihanaa ja sanotaanhan greipin olevan hyvästä laihduttajallekin.
Sunnuntaina avokki heitti mulle haasteen
Jos painan 1.3. alle 67 kiloa
saan lahjakortin urheiluliikkeeseen 😀
Kunpa painaisin tuon alle 68 kiloakin!!!
Juttu lähti siitä kun olin niin täpinöissäni hyvän pyörätreenin jälkeen ja usko laihtumiseen korkealla 😀
Nyt taas tän aamun jäljiltä usko vähän horjuu, mutta kyllä tämä tästä iloksi vielä muuttuu!!!
Olen saanut uuden lukijan, mahtavaa!
Tervetuloa Maija.
Näin vaan hiljalleen lukijoiden määrä kasvaa,
vaikka ei nää mun jutut aina kovin kaksisia olekaan.
Mutta bloggaamisen ihanuus onkin siinä, että voi kirjoittaa juuri niin kuin itse haluaa, antaa vapauden   tunteen. Ei ole mitään raameja mitä pitäisi noudattaa ja se on ihanaa. Toiset pitävät tyylistä, jotkut ei. Ja kaikkiahan tässä maailmassa ei muutoinkaan voi miellyttää, joten sellasesta turha stressata.
Joka tapauksessa uudet lukijat aina ilahduttavat, joten tervetuloa Maija ja kaikki muutkin innokkaat.

Väriä blogiin ja Liikuntahaaste etenee

Blogini on saanut hivenen uutta ilmettä; sininen tausta vaihtui vihreään pambumetsään, otsikot sinisestä vihreään, blogien sivut uuden ja toivottavasti käytännöllisemmän paikan, lista seuraamistani blogeista myös palautui julkisuuteen ja luetuimpia tekstejä nyt näkyy kolme niin kokoajalta kuin kuukaudeltakin. Liuta tunnisteita myös sivupalkissa, jotka toivottavasti helpottavat blogin selailua.
Näistä muutosten toteuttamisesta on vastannut hyvä ystäväni, joten isot kiitokset hänelle kera halausten. Ihanaa kun on ystävä, joka auttaa. Uudistuksista on myös kiva saada palautetta, joten avatkaahan sanainen arkkunne ruusuineen ja risuineen.
Kolmasosa Liikuntahaasteen minimitavoitteesta on saavutettu; tänään kuuden kilsan lenkki (70 min) toi 20. liikuntapäivämerkinnän. Tammikuulle liikuntapäiviä kertyi kymmenen ja nyt helmikuussa mennyt 16 päivää ja kymppi kasassa, jeeee!!! Penkkitreeni ei ole toteutunut ohjelman mukaisesti, mutta uitua on tullut senkin edestä; 6 uintitreeniä = 7.5 km (6h5min). Lisäks pari lenkkiä, kerta spinningiä ja ratsastusta. Yhtenä päivänä olen ainoastaan tehnyt kaksi liikuntasuoritusta (4.2. lyhyt pakkaslenkki ja penkkitreeni). Eli 10 liikuntapäivää/11 treenikertaa. Tästä on hyvä jatkaa, helmikuuta jäljellä 13 päivää, joten sen verran aikaa saada myös paino alle 68 kilon. Takkusta on, lohduttavaa kuitenkin, että ne 69 ylitykset on nyt taas jääneet ja horjutaan siellä 68.4-68.8 kilon välillä. Tänään 68.6, joten kyllä tämä tästä. Sen on pakko, pakko!!!
Frilla-kaulahuivi ei ota onnistuakseen. Tänään sain neulotuksi ehkä n. 15 cm ennen kuin taasen työ oli niin kierukkeella ettei auttanut kuin purkaa 😀 Mutta, kyllä mä sen vielä saan onnistumaan!
Harpulla oleva petroolinsininen kaulaliina alkaa olla liki valmis. Siitä ei kyllä täydellistä tule, valitettavasti. Jospa ne pienet mokat onnistuis kätkemään työn sisään tai jotain 😀
Arvonnan voittaneelle Sorvattarelle lähti tänään paketti postiin, joten eiköhän viimeistään maanantaina luoksesi saavu pehmoinen paketti 😀
 

Positiivisen energian tiukassa puristuksessa

Edelleenkin pulppuan iloa ja intoa.
Takana kaksi uintikertaa. Eilen kävin uimassa Vuosaaressa kilsan, jossa tapasimme erittäin puheliaan uinnin valvojan, joka oli kaverilleni miettinyt, että olen hyväkuntoinen kun jaksan uida niin pitkään raskaasta uimatyylistäni huolimatta. No tänään olin tutustumassa vuorostaan Tikkurilan uimahalliin ja nyt pyräys oli 1500 metrin mittainen. Tiksissä altaan mitta on 50 metriä, joka alkuun tuntui vähän oudolta ja pitkältä. Olen pääasiassa uinut 25 metrin altaissa. Kun tammikuun alussa asetin tavotteeksi 4kk aikana uida 20 kilsaa, nyt kasassa 5.7 kilsaa, joten helmikuun uintien myötä hyvässä vauhdissa ollaan. Ja olen niin iloinen, sillä uinnin jälkeen on niin ihana fiilis. Tavallaan on väsyneet lihakset ja mieli tekisi köllötellä, mutta samalla on energinen ja voimaisa fiilis. Vaikea kuvailla, mutta ihan mahtava fiilis. Ens viikolla taas altaaseen. IHANAA! Ainoa mikä ei tykkää on iho. Näillä pakkasilla muutenkin korppuunnun, joten uima-altaiden kloori ei todellakaan helpota asiaa. No rasvaa kuluu ja sitä on onneksi monta putelia. Sen kun vaan viittii levitellä iholleen.
Tällä hetkellä näyttäs painollakin olevan oikea suunta, eli alaspäin. Tänään sain lukemat 68.4 kg. Ehkä kroppa alkaa sopeutumaan liikkumiseen ja aineenvaihdunta vörkkimään paremmin. No eipä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Huomenna penkkitreeni, joten sen jälkeen saattaa vaaka taas hypätä 69 kiloon 
Toisaalta, täytyyhän näiden kestävyysliikuntojenkin jotain saada aikaan aineenvaihdunnassa ja kropassa. PAKKO PAKKO kun Hepa tahtoo 😀
Kävin mielenkiintoisen keskustelun. Nimittäin kun iloitsin tulevista matkoista ja tapahtumista mitä on luvassa, minulta kysyttiin ”kannattaako käyttää rahaa esim. ulkomaan matkaan kun ei näe?” Olin kysymyksestä tyrmistynyt ja ihmettelin miksi niin. ”No kun et näe mitä ympärilläsi on, et voi katsella museoissa, kirkoissa, nähdä maisemia.” No totta kyllä. En näe, en ehkä pysty nauttimaan museoista enkä välttämättä aina maisemistakaan. On kuitenkin paljon asioita mitä silti voit kokea. Kun olet esim. jossain korkealla, tunnet tuulisuuden, ohuemman ilman jne. No okei, museoista en erityisemmin välitä ja siihen varmasti vaikuttaa näkövammani. Mun ei kuitenkaan ole mikään pakko änkeytyä museoihin missä ei saa koskea mihinkään, ja suurimmaksi osaksihan museot ovat sellaisia. Mutta etenkin vanhojen kirkkojen tuoksusta ja tunnelmasta pidän. Ja vaikka ei näe, muilla aisteillaan voi kokea, nauttia siinä missä näkevätkin ihmiset. Näkövamma tai vammaisuus ei ole este matkustelulle. Itse ainakin haluan kokea elämässäni mahdollisimman paljon sokeudestani huolimatta.
No okei, tarvitsen mukaani jonkun näkevän, koska en selviydy yksin paikasta toiseen vieraissa paikoissa, mutta vaikka näkisin tuskin matkustaisin yksin. Niin laumasieluinen olen, että kaveri mukaan. Vai onko laumasieluisuus tullut vamman myötä, mene ja tiedä. No eipä sillä väliäkään. Olen kuitenkin tottunut siihen, että lähden matkoille jonkun toisen seurassa ja nautin siitä.
Nyt esim. olen edelleen täpinöissäni Lontoon matkasta, vaikka siihen on vielä yli puoli vuotta aikaa. Useinhan se valmistelu ja odotus onkin sitä parasta aikaa.
Toisaalta olen hämmennyksissä siitä, että mulla on puolen vuoden sisällä kaksi matkaa edessä. Ei ole mulle kovinkaan normaalia. Sillon kun pelasin maalipalloa oli toki turnausmatkoja ulkomaille vuoden aikana 2-3; tyyliin arvokisat kauempana ja Ruotsissa turnaus tai pari. Kerran oltiin tosin Englannissa maajoukkueturnauksessa Ruotsin turnauksen lisäksi. Silloin MM-kisat taisi olla Jenkeissä. No pelireissut onkin ihan oma lukunsa 😀
Nyt kun nämä matkat ovat ihan lomasellaisia, mietin olenko jotenkin… äh, tuhlailija, voinko nyt oikeesti matkustaa jne. Sellasta puolittaista huonoa omaatuntoa.
Mutta sen kyllä kumoaa valtava innostus, iloisuus ja pulppuisuus. Tuo käymäni keskustelukaan ei saanut mieltäni matalaksi. Tuumailin vain, että hällä on vielä paljon opittavaa elämästä 😀
Ja olen valtavan onnellinen tästä positiivisesta ja energisestä olosta. Onhan elämässäni ollut paljon hyvää viime vuonnakin, mutta nyt jotenkin tunnen olevani elossa, läsnä, tyytyväisempi… Äh, tiesmitä kaikkea hyvää!!! Voiko onnistuneet korvaleikkaukset ja niiden myötä kuulon reilu parantuminen vaikuttaa näin hirmuisesti?
En tiedä, mutta nautin tämän hetkisestä olosta/fiiliksestä ja toivon kaikille muillekin iloa ja valoa elämään.
Nyt on 9. helmikuuta ja tälle kuuta olen saanut Liikuntahaasteeseen jo  kuusi merkintää tammikuun päivien ollessa kymmenen, joten nyt näyttää hyvältä liikuntamäärien nousun suhteen. Huomenna on penkkitreeni ja sunnuntaina ratsastus, joten tän viikon jälkeen ollaan ainakin 18 liikuntamerkinnässä, ja jospa lauantaina polkasisin vielä spinningtreenin, olisin itsestäni jo aikas ylpeä.
Hoh, ketäköhän tääkin hehkutus ja lätinä mahtaa kiinnostaa. Nyt Hepa ottaa pienen relaushetken ennen ruokailua ja töitä ja lopettaa tältä erää tämän…

Uin, uin – Minä tyttö uin

Mittari paukuttaa päivälläkin liki 20 pakkasasteessa, joten lenkkeily on jäänyt minimiinsä. Alkaa Harmaakuonokin nostelemaan tassujaan, jos yrittääkään pidempää matkaa kävellä. Onneksi pakkasesta huolimatta olen päässyt treenaamaan. Olin sekä eilen että tänään uimassa. Eilen taittui kilsa 50 min ja tänään tunnissa 1200 m. Uintivauhti tällä hetkellä on 10min/200m, joten siitä pystynee kiristämään jonkin verran, jos säännöllisyys pysyy uintitreeneissä. Tänään en hyytynyt missään vaiheessa eikä vauhti hidastunut. Ihan alussa ehkä ekalla 150 metrillä tuntui reisissä eilinen uinti.
Pidän uintia kokonaisvaltaisena harjoittelumuotona, joka parantaa kestävyyttä/hapenottokykyä
Sopii myös laihduttajalle; kaloreita palaa altaassa mukavasti, ja jos ylipainoa olisi reilumminkin vesi on pehmentävä elementti nivelille. Tosin moni ylipainoinen kammoksuu ajatustakin mennä yleiselle uima-altaalle uimaan ajatellen miten kamalalta ehkä joidenkin silmissä näyttää. Silti on tärkeää, että olet rohkeasti siellä omana itsenäsi. Olethan liikkumassa ja tekemässä itsellesi parempaa oloa jaolet matkalla  kevyempää itseäsi. Jos siis olet ylipainoinen ja pidät uimisesta, mene rohkeasti uimaan. Anna muiden ajatella mitä tykkäävät. Sinä olet matkalla elämäntapamuutoksessasi ja näin ollen helkkarin hyvällä tiellä. Jos jokin itse täydellisyys tuijottaa, tuijota takaisin ja muista täydellisiä ihmisiä, ei myöskään vartaloita ole olemassakaan. Ja sinä et ole sen huonompi ihminen kuin hänkään, vaikka kantaisitkin ylimääräisiä kiloja kehossasi.
Itse nautin kovasti uimisesta ja vaikka minulla on iso persaus ja reisissä läskiä vatsaläskiä unohtamatta, uin nauttien siitä mitä olen tekemässä. Minua tietysti helpottaa ehkä se, että en näe mahdollisia katseita ja tuijotuksia, ja siksi minun on helppoa olla välittämättä niistä. Uimahallissa en edes ajattele asiaa juuri koskaan. Myönnän tosin joskus miettineeni miten läskini näkyvät. Toisaalta minun erilaisuuteni näkövammani vuoksi kerää ehkä enemmän katseita ja ihmetyksiä.  Matkamittarina käytän muoviarkkia ja reijittäjää. Aina kierroksen uituani teen muoviin reijän ja treenin jälkeen siitä on helppoa laskea uitu matka. Kaverini on joskus todennut, että ihmisten ilmeet ovat näkemisen arvoisia kun yrittävät ymmärtää mitä oikein puuhaan. Joskus tulee kommenttia siitä, että uin aina samaa radan reunaa enkä oikea oppisesti laitaa vaihtaen. Käytämme radan päätyyn laitettavaa kylttiä ”radalla näkövammainen uimari” ja yleensä rata tyhjenee muista uimareista. Ei toki ole tarkoitus ”häätää” heitä pois, mutta toki mitä vähemmän väkeä samalla radalla sitä vapaammin pystyn uimaan. Vieraisiin ihmisiin törmäily kun ei välttämättä kovin mukavaa ole. Nautin kun saan uida omaa tahtia ja ettei kaverini tarvitse koko aikaa ”vahtia” missä menen ja kuinka vauhdilla, olla varottelemassa ihmisistä jne. Juuri koskaan en törmää altaan päätyyn. Kuulen sen metrien päästä ja jos tulen pää veden alla, yleensä aina käsi osuu päätyyn, joten nuppini on säästynyt kolhuilta.
Yleensä aina uinnin jälkeen on mielettömän hyvä olo. Lihaksissa ihana rentous ja pirteä mieli. Tänään ennätin hetken porealtaassa venyttelemään. Venyttely pitäisikin ottaa aina jokaisen uinnin jälkeiseksi lihashuolloksi poreissa.  Vaikka saunomista rakastankin en uinnin jälkeen erityisemmin kaipaa saunaa. Tosin en kaipaa sitä heti minkään treenin jälkeen. Saunassa rentoutuminen on kuitenkin ihanaa, mutta vasta muutaman tunnin päästä tehokkaan liikkumisen jälkeen.
Ostin viime keväänä Hyvinvoinnin tavaratalosta piikkimaton, ja tänään vasta korkkasin sen. Makasin selinmakuulla sen päällä 45 mi kuunnellen rentoutus-cd:tä. Taisin kyllä melkein nukkua, sillä en cd:stä paljoakaan muista. Alkuun piikkimaton piikit tuntuivat kipeästi, mutta hiljalleen selkään levisi ihana lämpö. Pötköttelyn jälkeen selässä oli tietystikin piikeistä painaumia ja iho tuntui aika aralta. Tunne meni kuitenkin ehkä noin vartissa ohi. Muista vaikutuksista en osaa sanoa. Pitää rentoutua sen päällä useampi kerta, jotta oppii tuntemaan paremmin kehonsa ja mielensä tuntemukset. Jotenkin uinnin jälkeen tuollainen rentoutumishetki tuntuu hyvältä ja voimistaa virkeyttä. Olen ajatellutkin, että nyt kiinnitän myös rentoutumiseen ja lihashuoltoonkin paremmin huomiota. Venyttely/lihashuolto  on kuitenkin tärkeitä asioita hyvinvoinnin kannalta ja ne on syytä muistaa ja oppia ottamaan osana elämäänsä. Ei vaan suorittaakseen suorituksena vaan nauttien hyvästä olosta.
  
Olen saanut kolme uutta lukijaa, kaksi Lauraa ja J.B:n.
Olen iloinen kun olette täällä!
Toivottavasti viihdytte.
Ja lopuksi vielä ”hätyyttelen” kaikkia osallistumaan arvontaan. Aikaa on vielä monta päivää 😀 Maanantaina arvotaan!!!

azorit, osa 4

Kahden peräkkäisen kokopäiväretken jälkeen oli syytä viettää hiukan rauhallisempi päivä. Nukuimme pitkään ja söimme aamupalaa kiireettömyydestä nautiskellen. Vasta puolilta päivin lähdimme kävelemään Capellasin kylän luonnonmerivesialtaalle, joka sijaitsi n. puolentoista kilsan päässä hotelliltamme.

Ja tuo biitsi olikin mielenkiintoinen tuttavuus 😀 Betonia ja laavakiveä joka puolella, rakennettu biitsi. Paikalliset ottivat aurinkoa maaten betonin päällä pyyheliinat allaan. Ei välttämättä kovin houkuttelevaa, joten kävimme vaan uimassa. Saarella ei ole paljoakaan hyviä hiekkarantoja rannikon kivikkoisuuden ja isojen aaltojen vuoksi. Hiekkarannat oli meistä aika kaukana, joten tyydyimme kokemukseen uida luonnonmerivesialtaassa, joka oli muodostettu luonnon kivistä ja yhdestä sivusta pääsi avomereltä vesi altaaseen. Vesi ei ollut tuoksultaan kovinkaan houkutteleva, iholle ja uimapukuun jäi sellanen tunkkainen, ällöttävä haju.
Uinnin jälkeen palasimme hotellille ja istuimme baarissa nautiskellen parit drinkit kunnon turistien tapaan 😀 Emme kuitenkaan jääneet koktaileja sen enempiä nautiskelemaan, siirryimme uima-altaalle. Itse viihdyin altaassa parhaiten. En kovin kauaa jaksa lekotella aurinkotuolissa 🙁
Lekottelupäivän jälkeen olikin aika valmistautua iltaretkelle Pico da Cruz –tilalle. Retkeä mainostettiin kodikkaaksi illanvietoksi paikallisten kotona. Olimme käsityksessä, että ryhmän koko olisi pieni, mutta kuinkas kävikään… Meitä suomalaisia oli yli 20 ja poikkeuksellisesti myös tanskalaiset tulivat kartanoon samana iltana ja heitäkin oli tuo yli 20 henkeä. Noora toimi suomalaisoppaana ja tällä kertaa tulkkaus sujui moitteettomasti perheen väen kertoessa elämästä saarella ja ennen kaikkea Lusitano-hevosista, joita he kasvattavat. Pääelinkeinon he saavat kuitenkin Protea-kukkien kasvatuksesta ja myynnistä. Lusitanohevoset ja turisti-illalliset ilmeisen mukava lisä toimintaan.
Kokoonnuimme tallien luo, jossa saimme ihailla hevosia alkukuohareista nautiskellen. Perheen veljekset olivat turistien kuvattavana.
Hevostietoiskun jälkeen siirryimme kartanon ruokasaliin, joka oli tunnelmallinen, tyylikäs paikka. Tummaa puuta ja viininpunaista oli sisustuksessa. Valitettavasti valokuvaukset jäi vähiin. Illallisella alkupaloiksi tarjoiltiin herkullista porkkanakeittoa. Pöytään oli katettu lautaset, aterimet, juomalasit valmiiksi. Keskellä oli fonduepata, jossa fondusimme naudanlihasuikaleita, olivat ihanan mureaa laadukasta lihaa. Tarjolla oli myös oliveja, hedelmiä ja seisovasta pöydästä sai hakea salaatteja. Illallinen oli todella herkullinen ja oikeasti hyvistä raaka-aineista valmistettu. Palvelu oli loistavaa, ystävällistä. Viinilasi täyttyi vähän turhankin tiuhaan 😀 Jälkiruokia oli kolmea eri kakkua, hedelmäsalaattia ja jotain kermavanukasta. Itse maistoin suklaakakkua, joka vei kielen mennessään. Syötyämme alkoi veljeksien hevosshow, joka kesti yli puolituntia. Istuimme tietystikin väärällä puolella salia, joten avokki ei nähnyt juuri mitään, sillointällöin valkoisen hevosen vilahduksen 🙁 Aa yritti parhaansa mukaan selostaa meille mitä tapahtuu muita häiritsemättä.
Tilalla oli mahdollisuus varata Protea-kukkakimppuja hintaan 9 € Aa varasi sellaisen itselleen ja kun äitini rakastaa kukkia päätimme yllättää hänet 😀 Kukat poimittiin lähtöaamuna ja toimitettiin lentokentälle, jossa oppaat antoivat ne kuittia vastaan. Vähän jännitti miten kestäisivät matkan, mutta kukat oli vielä kahden viikon kuluttuakin hyvässä kunnossa. Äitini päätti kuivata ne. Tässä kuva kukista äitini parvekkeelta.
Menin hänen luokseen heti seuraavana aamupäivänä kotiuduttuamme matkalta.
Esityksen jälkeen olikin aika hotellille paluun. Meitä ajoi melkein koko ajan sama taksikuski, aivan ihana, ystävällinen, kohtelias mies. Hänen kanssaan sovittiin seuraavalle päivälle kyydit. Taksilla ajaminen oli todella edullista. Hotellilta Ponta Delgadaan matkaa on n. 12 km ja matka maksoi 12 €.  Aa katseli jossain autojen hintoja, ei kovin edullisia kuten ei myöskään bensa, joten ihmettelimme vähän taksin edullisuutta. Muutenkin saarella ei ollut turismin lieveilmiöitä. Ei yritetty huijata, kusettaa, eikä tyrkyttää mitään väkisin. Oltiin ystävällisiä ja asiallisia ja se oli jotenkin kamalan ihanaa.
Kun saavuttiin hotellille päätettiin käydä vielä lasillisella. Baari oli juuri sulkeutumassa, mutta baarimikko möi meille vielä haluamamme. Ne ”jouduimme” tosin nautiskelemaan hotellin aulassa.
Lauantaiaamuna päätimme syödä hotellin aamupalan. Tarjolla oli isoja chroisantteja, vaaleaa leipää, juustoa, pekonia, munakasta, nakkeja, mysliä, hedelmiä, jugurttia jne. Tuorepuristettu appelsiinimehu oli taivaallista. Kyllä se olisi vaan niin ihanaa kun täällä kotomaassakin sais kaiken aivan tuoreena. Azorit on ollut joskus aikoinaan suuri appelsiinin tuottaja, mutta Brasseista tulleiden kärpästen mukana tuli myös rutto, joka tuhosi koko jutun, eikä appelsiineista ole sen jälkeen tullut sen kummempaa vientituotetta.
Ja se maustamaton jogurtti, ai että miten pehmeän makuista, niin herkullista. Lehmät laiduntavat saarilla täysin vapaina. Ne syö luonnosta ruohonsa, ei ole mitään tehokasvatettua rehua vaan luonnon omat antimet ilman myrkkyjä. Ja lehmät saavat kuljeksia pitkinpoikin.

Niitä näkyikin käsittämättömän korkealla vuorellakin. Ne olivat tampanneet reittiä ylös. Ovat niin suuria ja painavia etteivät pysty kiipeämään suoraan, joten on siksakattava 😀 Väitän, että luonnon antimet ja vapaus tekevät ne onnelliseksi ja se onnellisuus maistuu niistä saadusta maidosta ja siten maitotuotteista, sillä myös kaupasta ostettu ananasjogurtti vei kielen mennessään. Sellaisia herkkuja kun saisi täällä kotonakin, mutta ei se vaan ole mahdollista.
Aamiaisen jälkeen lähdimme shoppaileen isompaan kauppakeskukseen. Tuttu, ihana taksikuski vei meidät sinne ja tuli neljältä hakemaan 😀 Ostoksia tuli jonkin verran tehdyksi. Ensiksi löysimme itsemme aurinkolasikaupasta, jossa hirveästi edullisempaa kuin Suomessa ja silti merkkituotteita. Avokki ja Aa valitsi itselleen laseja ja ostinpa minäkin sellaiset.
Eihän mua juuri koskaan häikäse, mutta joskus pöly ja tuuli saattaa ärsyttää silmiä, ja sanotaanhan sitä, että sokolla on aina tummat lasit. Noh, mä olen aika huono käyttämään laseja, vaikka silmälääkäri on joskus suositellutkin. Nuoruudessa sairastin kaksi värikalvon tulehdusta iskujen takia, ja jos näköni ei olisi siihen mennessä mennyt, tulehdus olisi voinut tehdä sen. Tuolloin pidin aurinkolaseja ahkerasti parisen vuotta, mutta sitten ne jäivät laatikon perukoille. No nyt mulla on uudet klassikkomallit, ei mikään muotilasihökötys, vaan ihan tavikset, ja lasten puolelta 😀 Että niin pieni päinen 😀
Ostin myös ihanan nahkaisen lompakon. Rakastan oikeaa nahkaa, sen tuoksua ja tuntua kädessä 😀 Samaisesta kaupasta avokki osti sellasen yksiolkaimisen repun. Miksi niitä nyt sanotaan? Ei reppureppu, mut ei olkalaukkukaan 🙂 Ja Aa löysi myöskin miehelleen lompakon.
Käytiin parissa-kolmessa vaatekaupassakin. Ostin sellasen mustan lepakkohihaisen paidan, jonka alareunassa vaaleita pieniä kukkia ja toisena paitana hihattoman sinisen. Se on vähän leveä malli, mutta voin käyttää sen kanssa kesällä ostamaa vyötä. Aa löysi ulkoilutakin, paitoja, miehelleen paitapuseron. Avokki osti kanssa paitoja. Kenkäkaupat kierrettiin tällä kertaa kaukaa 😀
Hotellilla käytiin uimassa ja suihkussa ennen hierontaa. Avokki halusi varata meille hieronnat. Tila oli oikein viehättävä kynttilöineen ja hiljaisine musiikkeineen. Ilmeisesti hieroja oli sijainen eikä oikein mistään perillä ja kun mekään ei oikein tiedetty systeemejä, maksoimme liikaa. Ensiksi tuli sellanen turistikusetusfiilis, mutta ilmeisesti homma oli loppujenlopulta tahaton.  Hieroja ei puhunut englantia eikä me bortugalia 😀 Homma meni vähän siis säätämiseksi, mutta sellaista sattuu. Silloin se harmitti aika paljon, mutta ei enään.
Lähdimme viettämään iltaa Ponta Delgadaan. Tuttu taksi vei meidät satamaan, jossa oli ruokaravintoloita. Sateli vettä eikä mahduttu kalaravintolaan johon olisimme halunneet. Päädyimme aika turistipaikkaan, josta Aa:lla oli ennakkoluuloja pahasti, mutta jossa saimme kuitenkin hyvää ja laadukasta palvelua. Söimme kalalautaset, jossa oli kolmea eri kalaa. Mun ja avokin annoksesta jätettiin kolmas kala ppois, koska se oli erittäin ruotoinen. Aa:n mukaan ei kuitenkaan mitään menetetty. Saatiin sen tilalle lisää grillattua tonnikalaa, joka olikin herkullista. Tarjoilija kävi kysymässä monta kertaa onko kaikki hyvin ja varoittamassa, että toisessa kalassa saattaa olla vähän ruotoja. Alkupaloiksi sai hakea seisovasta pöydästä salaatteja, jotka olivat ihanan tuoreita ja herkullisia. Ruokajuomana meillä oli Picon saaren valkoviiniä, joka sopikin kalan kanssa oikein loistavasti. Tunnelma oli rento ja välitön.
Aterian jälkeen iloksemme vesisade oli loppunut, joten lähdimme rantaa pitkin kävelemään kohden samaista aukiota, jolla paikalliset viettävät uskonnollisia juhliaan. Arkielämässä siellä paikalliset vauvasta vaariin viettävät la-illat karnevaalitunnelmassa. Siellä on monesti elävää musiikkia, lapsille pomppulinnaa, kojuja mistä voi ostaa juomaa ja ruokaa. Istuskelimme siellä reilun tunnin välitöntä ja rentoa menoa seuraillen. Puoli kahden maissa lähdimme pois. Silloin oli pienet lapset ja vanhukset kadonneet ja nuoriso velloi aukiolla hyvässä fiiliksessä tanssien ja iloiten. Avokki osti hotdogin, jonka päälle tuli perunatikkuja. Hiljalleen kävelimme taksitolpalle ja saimmekin heti kyydin hotellille. Huoneessa keittelimme vielä teetä ja lueskelimme kirjoja/lehtiä.
Aamulla emme pitäneet mitään kiirettä, joten lähdimme vasta yhden pintavilla kävelemään. Tavoitteena oli toinen luonnonmerivesiallas, jonka piti olla kuuden kilometrin päässä Capellasin kylästä, mutta allasta ei koskaan löydetty, eikä tiedetä montako kilometriä lopulta käveltiin. Ensiksi reitti oli sama aina Capellasin merivesialtaalle, josta lähti vaellusreitti, joka oli ajoittain todella kivikkoista ja hankalaa käveltävää, joten vauhti hiipui kummasti.
  Välillä päästiin kävelemään hyvää hiekkatietä ja se rentouttikin kummasti. Eväänä meillä oli ananasta, pähkinöitä ja vettä.  Aika alkumatkasta näimme kulkukoiran korkealla muurilla 😀 Eikö olekkin hauska?

Ja tässä kuvia, jotka ehkä kertovat omaa kieltään millaista aivan rannikolla useimmiten saarella oli

Tuo kaunis, hyvälle tuoksuva kukka Tuoksuinkivääri nimeltään on saaren pahimpia rikkaruohokasveja. Sitä on joka puolelle riesaksi asti, mutta kauneudellaan monet lumoava.
Vaeltelimme reilut neljä tuntia ja hotellille palattuamme istuimme hetken röhnäsinä baarissa ja sinne tuli tietysti juuri silloin iso ryhmä paikallisia tärkättyine kauluksineen ja pukuineen. Oli aikas turistiolo, ja olikin parempi painua huoneeseen vaihtamaan uikkarit ja painua uimaan 😀 Uiminen tuntuikin jotenkin erityisen hyvältä. Sai tehdä jotain sellaista mihin ei tarvinnut muita, ei tarvinnut olla kenenkään opastettavana. Aivot ja mieli lepäsi. On nimittäin loppujenlopulta aika rankkaa myös opastettavalle olla monta päivää toisten opastettavana unohtamatta millaista se on näkevälle, joka huolehtii turvallisuudesta tms. Ja kapeiden teiden takia sai todellakin olla koko ajan varuillaan ja tarkkana. Että ehkä vähän ”turnausväsymystä” ilmassa. Uinnin jälkeen suihkun kautta illalliselle. Nyt oli sunnuntain vuoksi pufee eikä annoksia. Se oli vähän pettymys, koska olisi halunnut vielä kerran syödä jotain ihanaa tarjoiltua ruokaa. Noh, seisovan pöydän antimet ei jostain syystä jaksanut innostaa. Väsymyksestäkö lie johtunut. Noh, en pidä anjoviksesta, jota oli kalalaatikossa 🙁 Jotenkin kaikki oltiin ihan poikki ja epäsosiaalisia 🙁 Ruokailun jälkeen ei siis muuta kuin pakkaamaan. Olikin pieni jännitys miten saisi liköörit ja hillot pakatuksi niin ettei lasit särkyisi. Noh, ilmeisesti olen vuosien varrella kehittynyt aika hyväksi. Kaikki tuli ehjänä kotiin. Kiedoin pulloja vaatteiden sisään ja hillopurkkeja samoin. Molemmat matkalaukkumme tuli täyteen, ei paljoa enempiä olisi mukaan mahtunut 😀
Aamulla ei ollut oikeastaan muuta kuin pakkausten viimeistely ja hotelliaamiainen. Sitten olikin aika painua bussille ja kohti lentokenttää. Lentokenttä oli tosi pieni. Lähtöselvityksen jälkeen saimme varaamamme kukat, kävimme ostamassa juustoja, joiden makua on kanssa kehuttava. Olivat herkullisia! Juustokaupasta ostin myös pienen pussin keksejä, jotka muistuttivat meidän haarukkaleipiä. Turvatarkastuksen jälkeen käytiin vielä ostamassa pullot Picon saaren valko- ja punaviiniä sekä veljen lapsukaisille lasten suihkugeeliä. Kädet alkoi olla täynnä ja avokki huonotuulinen väsymyksestä johtuen ja lento myöhässä melkein tunnin 🙁 Matkaan pääsimme kuitenkin ja aika kului lueskellen ja Aa:n kanssa rupatellen. Ruuaksi tarjoiltiin jauhelihapihviä ja perunamuussia, joka maistui valmisjauhopussimuussilta, samaa leipää kuin tullessakin ja salaattia, joka ei nyt lillunut majoneesissa 🙂 Jälkkäriksi samainen makea suklaakonvehti.
Kotomaahan laskeuduimme joskus iltakymmenen pintaan. Satoi vettä ja tuntui vähän viileältä, joten paluu arkeen oli edessä. Kotona oli pakko keittää makaroonia ja sulattaa pakkasesta äidin tekemiä broilerin jauhelihasta tehtyjä lihapullia 😀 Ja eihän sitä osannut ruveta puolilta öin nukkumaan, olihan kello Azoreilla vasta yhdeksän illalla, joten lukemaan blogeja ja Facebookia 😀
Aamulla äidin luo viemään kukat. Hän oli onnellinen ja suorastaan liikuttunut. Katsoi kamerasta matkakuvat ja ihasteli maisemia ja kukkia kuten arvasimmekin. Söimme ihanaa lohikeittoa, juotiin teet kuulumisia vaihtaen. Kotimatkalla kävin hakemassa Harmaakuonon hoidosta ja viemässä ystävälle tuliaiset.
Näin, ihana matka, vaikka aika raskas. Retkillä liian kiire! Siitä huolimatta olemme nyt monta kokemusta ja elämystä rikkaampia, ja ehdottomasti voin suositella Azoreita etenkin niille, jotka haluavat viettää aktiivilomaa. On mahdollisuuksia vaikka mitä. Biletysmahdollisuuksia ei ihan kauheasti ole. Mutta eipä sielä näkynytkään juopuneita turisteja lainkaan ei edes suomalaisia 😀
Ja tähän loppuun vielä yksi maisemakuva Sao Miguelin saaren toisesta kaupungista
  

Oman kehon kuuntelu tärkeää

Aamulla kulku suuntautui kohden uimahallia, jossa oli paljon väkeä. Syksyn vesijumppakausi avattiin ja koululaisryhmät täyttivät hallin äänellään. Alkuun samalla radalla oli useita uimareita, joten uintivauhtiin ei meinannut päästä, koska piti varoa toisiin törmäämistä. Ratamme tyhjentyi ja sen ystäväni sanottua pääsi parempaan uintivauhtiin. Tosin jalkani on maanantain kyykkyilystä edelleen aika kipeänä (lue: SOSEENA)! Tunnin uituamme päätimme vetästä vielä vartin, joten matkaa kertyi 1400 m johon voin olla täysin tyytyväinen. Treenin jälkeen oli tosi mahtavaa venytellä raihnaista kehoaan porealtaassa ja ehkä jalkojen tuska vähän hellittikin.

Jalkojen palautumista ei varmastikaan nopeuttanut kaksi koirahierontaa, eli lattialla tuli ”könyttyä” pari tuntia. Koirat saivat kuitenkin apuja vaivoihinsa. Toisella on ollut tärinää takapäässä käydessä istumaan ja hieronta on tuonut selvästi helpotusta asiaan. Toinen koira on jo hyvin iäkäs ja takapää heikohko. Vaari oli muutaman päivän jälkeen edellishieronnan innostunut juoksemaan useita satoja metrejä ja tänään oli halunnut pidemmälle lenkille 😀 Että kyllä mielelläni siellä lattiatasossa vietän aikaa näiden ihanien karvaturilaiden kanssa ja autan niitä vaivoissaan, vaikka omat jalat huutaakin hoosiannaa avukseen.

Illaksi alunperin suunnittelin spinningtreeniä kotisalillamme, mutta luovuin ajatuksesta. Kävin itseni kanssa pitkän taistelun aiheesta ja lopulta uskoin kehoani: tarvitsen lepoa! Yritin vängätä vastaan ajatuksella, että ajan kevyellä vastuksella spurttaillen, joka saa kuona-aineet maitohappoineen jaloissa hyvin liikkeelle, mutta… lepo voitti. Avokin mennessä vetämään kevyttä treeniä nukahdin sängylle, joten tein luultavasti täysin oikean ratkaisun. Sinne pyörän selkään ehdin kyllä. Eikä mun treenit mene pilalle, jos kuuntelen mitä keho tarvitsee ja vielä toimin sen tarpeiden mukaan. Minusta ei tule huonoa, laiskaa, epäonnistunutta. Eikä minun tarvitse syyllistää itseäni siitä, että treeni jäi väliin.

Oman kehonsa kuuntelu ei välttämättä ole niitä helpoimpia asioita, tai ei ainakaan sen kehon viestinnän tulkinta. Saatika, että toimii kehon antamien viestien mukaan. Ne on vaan niitä opeteltavia asioita ja asioita mitä täytyy uskaltaa tehdä. Kenenkään laihdutus ei mene pilalle, jos antaa itselleen lepoa silloin kun kroppa sitä huutaa/vaatii. Uudet terveellisemmät elämäntavat eivät purkaudu/murene levon tarpeesta jne. Mutta, mistä sen tietää milloin kroppa kaipaa OIKEASTI lepoa ja milloin mahdollinen laiskamato hivuttelee vierailulle? Siinä on hyvä kysymys ja meille jokaiselle tykönämme opettelun paikka tunnistamaan ja erottamaan levon tarve ja laiskamadon vierailu toisistaan. Laiskamadolle ei pidä antaa liikaa tilaa, vaikka kyllä kai JOSKUS saa laiskotellakin, mielummin kuitenkin päivän liikunta-annoksen jälkeen.

Kun alan pohtimaan kaikenmailman syitä, jotka voi selvästi todeta tekosyiksi on selvää laiskamadon olevan kolkuttelemassa.Mitä ne tekosyyt sitten ovat? Nehän vaihtelee tarpeen mukaan, eikös? ”Ruokailut ei ole mennyt sopivasti treeniä ajatellen”, ”kello on jo noin paljon, emmä enään” tai ”no kun on vähän nuutunut olo” tai ”fiilis meni ohi” jne… Luetteloahan voisi jatkaa vaikka kuinka… Tekosyiden pohtimisen sijaan pitäisi tarttua itseään reippaana niskasta ja pistää akka/ukko liikkeelle 😀 Eihän se ole aina helppoa, ei ainakaan jos on tottunut antamaan niille tekosyille vallan ja laiskamadolle luvan kiemurrella mieleen.

Toisaalta, tunnistaako fiilistä ”nyt olen sepittämässä tekosyitä”. Ei välttämättä, sillä hetkellä ne syyt tuntuvat todellisilta ja oikeilta. Että mitäs siinä nyt puhut tekosyistä? Ei siis kovin helppoa, ja kuinka moni haluaa myöntää tuota tekosyyajattelua? Moni laihduttaja sitä kuitenkin pelkää ja siksi piiskaa itseään suorittamaan liikuntaa päivästä toiseen kenties unohtaen levon merkityksen, unohtaen että juuri minun pitää levätä. Moni meistä varmasti tietää sen, mutta itseään on piiskattava, koska… olen huono ihminen, jos en tätä nyt tee. Elimistö väsyy ja hommasta tulee useasti aina vain vaikeampaa ja toiset valitettavasti luovuttaa, palaa entiseen kilojen tullessa korkojen kanssa takaisin. Emmehän me sellaista halua? Ja siksi oman kehon kuuntelu, oppia tulkitsemaan sen viestejä ja toimimaan niiden pohjalta, nousee arvoon arvaamattomaan. Tänään todella tunsin olevani väsynyt/rasittunut. Yksinkertaisesti tiedostin tarvitsevani lepoa, kehoni huusi sitä. Silti yritin pullikoida vastaan. Kuuntelin kuitenkin kehon viestit ja kerrankin tottelin nukahtaen kesken illan parhaan treeniajan. Nyt kroppani on saanut lepoa! Ja kehityshän tapahtuu levossa, joten… Sateessa pieni lenkki koiran kanssa vetäen keuhkoihin happea yllinkyllin edistää palautumista. Solut saa happea ja koneisto toimii taas paremmin. Nyt hyvä yöuni ja huomenna tutustumaan joogan kiehtovaan mailmaan. Olen ilmottautunut näkövammaisten joogaryhmään. Haluan kehittää kroppani hallintaa, saada selkää ja lantiota liikkuvammaksi, itseäni notkeammaksi, joten katsotaan mitä joogalla on minulle annettavana levätyn illan jälkeen.

Mökkiviikko luonnosta ja liikkumisesta nauttien

Sunnuntaiaamuun heräsimme pirteinä edellisillan vieraista huolimatta ja ryhdyimme pakkaamaan mökille lähtöä varten. Vaatetta ja muuta tavaraa tuntui piisaavan 😀 Oli otettava hellevaatetta, varauduttava viileämpään säähän, ottaa vähän urheiluvaatetta, Harmaakuonolle matkapetiä, kurapyyhkeitä ja muutama herkkuluu. Meille treenivälineiksi neljä kahvakuulaa, sauvakävelysauvat ja vesijuoksuvyö. Mulle pari nidettä pistekirjaa ja tämä tietokone. Ja tietysti vielä hyttysmyrkkyä, aurinkorasvaa, särky- ja allergialääkettä jne. Kyllä vaan sitä tavaraa kertyi. Kahden jälkeen vielä yrttien ”hukutus”, jotta pysyisivät viikon kastelematta hengissä. Sitten tavarat autoon ja matkaan.

Pysähdyttiin Heinolan Cittariin tekemään ruokaostokset. Mukaan tarttui vähän herkkuakin. Todettiin kaupan olevan sikakallis, ei voi suositella hintansa puolesta. Toisaalta ei hirveesti tehty tuotteiden hintavertailuakaan, joten ehkä vähän voi kattoa peiliinsäkin. Noh, ostokset tehtyämme matka jatkui Pertunmaalle ja sinne Mikkelin puoleiselle laidalle.

Perille päästyämme tutustuimme mökkiin, joka oli hirsistä valmistettu.

Alakerrassa oli veranta, makuuhuone, sisävessa, keittiö, iso tupa, pukuhuone, suihkuhuone, sauna, saunaterassi. Yläkerrassa pari makuuhuonetta. Pihapiirissä grillikota, varasto ja kaksikerroksinen aitta. Ihanan iso nurmikenttä, jossa trampoliini ja pihakeinu. Mökin ulko-oven lähellä pirttikalusto pihaversiona ja saunaterassin vieressä penkki. Pihapiiri oli aidattu mökin takaosaa lukuun ottamatta, josta pääsi suoraan metsään. Mökin oli piharakennuksineen ja kalusteineen rakentanut avustajani isä, joten eipä voinut muuta kuin ihailla hänen kättenjälkiään. Upea taito!

Nukuttiin alakerran makkarissa. Latasimme vaatteemme huoneessa olevaan kaappiin ja painuimme pienelle iltatreenille.
Hypin n. 10 min trampoliinilla ja kahvakuulailin päälle vartin.

Itikat vähän häiritsivät urheilutuokiota 😀 Se tramppa oli sellainen iso ja alkuun vähän jännitin pysynkö keskellä, että en ajaudu liian laitaan ja satuta itseäni. En välttämättä uskaltanut hyppiä mitään huippukorkeita hyppyjä, mutta keskellä pysyin hyppykerroilla oikein hyvin, ja kerta kerralta uskalsi pistää enempi ja enempi poveria peliin. Tosin loppuviikkoa kohden tramppakerrat väheni, kun oli niin paljon kaikkea muuta puuhaa 😀

Meille oli jätetty itse leivottuja sämpylöitä, jotka maistuivat herkullisilta. Ruokana oli broilerin rintafilettä ja vihersalaattia. Loman kunniaksi nautiskelimme lasilliset punaviiniä ruokailun yhteydessä. Myöhemmin illalla vielä istuskelimme kaikessa rauhassa teemukillisten äärellä suihkun raikkaana.

Aamuun heräsimme Harmaakuonon innokkaaseen nuolemiseen ja toohotukseen. Nukutti todella hyvin. Nukuin loistavasti koko viikon. Hirsitalon ilma on jotenkin niin ihanan puhdasta ja raikasta, että unimatti viihtyi vierelläni hyvin. Perjantaina loman alkamisen ”kunniaksi” jätin melatoniimin pois, enkä ole sitä vieläkään ottanut. Aamuun oli siis ihana herätä hyvin levänneenä.

Aamupalan jälkeen lähdimme pienelle reilun 3 kilsan lenkille harmaakuonon ja avokin kanssa.

Poika oli mulla valjaissa ja kävely hiekkateitä pitkin oli ihanaa

Lenkin jälkeen vartin tramppatreeni ja avokin piti pistää paremmaks hyppimällä 20 minsaa 😀 Ja vielä ennen ruokaa vähän rentoa kahvakuulailua. Söimme jauhelihapullia ja uusia perunoita.

Ilta menikin mukavissa merkeissä. Neljän pintaan lähdimme ajelemaan kohden Joutsassa sijaitsevaa Saagan tallia. Siellä tutustuimme issikoihin. Saimme hakea ne tarhasta, harjata niitä ja tarkistaa kavioiden puhtaus.

Tallin pihalla pyöri kissoja joista kaksi oli tallikisuja ja yksi kotikissa sekä sekarotuinen koira. Jostain kuului myös kukon kiekumista. Tallilla on muistaakseni yhdeksän hevosta ja paikkaa pyöritetään lähinnä perheen voimin.
Paikassa oli aikaisemminkin käynyt näkövammaisia ratsastajia, joten emme olleet omistajalle mitään kummajaisia.

Laitoimme hevosille kuolaimet ja ohjakset. Sain kokeilla varovasti miten kuolain on hepan suussa. Ohjakset olivat ohuehkot letitetyt nahkaiset, käteen mukavan tuntuiset. Kypärien valinnan jälkeen olikin aika nousta ratsaille ja lähteä maastoon. Ratsastimme 90 min rauhallista vauhtia metsäteitä ja polkuja pitkin. Välillä oli niin kapeaa, että tuntui jalkojen jäävän oksiin jumiin 😀 Ilta oli todella kaunis, aurinko paistoi ja tuuli vienosti. Matkan varrella mä ja avokki saimme ohjata hevosta ihan itse. Saimme kokeilla miten hevonen lähtee liikkeelle pohkeita annettaessa ja miten ohjaksista ohjaamalla hevonen kääntyy oikeaan suuntaan, miten saa hevosen pysähtymään ja pois heinäapajilta. Tuntui aikas mahtavalta toimia itsenäisesti. Mun hevosen taluttaja/paikan omistaja kertoi vain mihin suuntaan milloinkin piti ohjastaa. Ihan loppumatkasta otimme jalustimet jaloista ja venyttelimme hevosen selässä. Se tuntui aika jännältä, mutta hyvin selässä pysy. Nyt matkan varrella olleet alamäetkään ei hirvittäneet yhtään. Selvästi, vaikka takana on vasta kolme ratsastuskertaa olen oppinut jotain. Oman kropan hallinta paranee ja omaa keskikroppaansa uskaltaa käyttää rohkeammin ja rohkeammin.

Ratsastuksen jälkeen söimme pihapiirissä eväitä. Mulla oli banaanilla maustettua kookosvettä, joka oli mielestäni ananaskirsikan makuista versiota parempaa. Seurassamme pyöri koira ja kissat. Vaihdoimme ratsastuskokemuksiamme ja palelimme. Tuo ilta oli tosi viilee. Mökille saapuessa oli vaan 13 astetta lämmintä ja se tuntui kylmältä helteiden jälkeen, joten ei muuta kuin teetä lämmikkeeksi ja sauna lämpiämään. Puulämmitteisessä saunassa kylmyys viimeistään karisi. Mä sitten rakastan puulämmitteisessä saunassa saunomista. Siellä jaksaa olla paljon pidempään, ja tietysti saunatauot ulkona kuuluu asiaan. Me nautiskelimme pullollisen Ekkuson-omenasiideriä saunomisen yhteydessä.

Tiistai oli maanantaita lämpimämpi päivä. Varjossa asteita oli parisenkymmentä, mutta aurinko porotti kuumasti. Aamulla nukuimme aika pitkään ja keskipäivän jälkeen lähdimme pitkälle lenkille. Oli tarkoituksena kävellä n. 8 kilsan lenkki sauvakävellen. Eli, harmaakuono normaalisti valjaissa, mutta ei talutinta. Mustekala valjaiden kahvaan kiinni ja toinen pää mun vyötäröllä olevaan toiseen mustekalaan. Näin kädet jää vapaaksi sauvoille.

Pysähdyimme kilsan päässä olevalle rannalle, jotta harmaakuono sai kastautua. Se kahlasikin innolla vedessä eikä olisi malttanut jatkaa matkaa.

Ja aika pian poika röhkikin hirmuisesti ja läähätti. Alkoi hirvittämään. Jatkoimme matkaamme kuitenkin, mutta poika vaan alkoi tuntua väsyneemmältä ja väsyneemmältä. Vettä kului ja paljon. Pysähtelimme, jotta rakas sai levätä. Lenkistä meni nautinto ja mulla oli tosi surkea fiilis. Reilu viisi kilsaa käveltyämme ja loppuvaiheessa tosi hissutellen ja usein pysähdellen päätettiin, että avustajani hakee auton. Jäätiin avokin ja harmaakuonon kanssa odottelemaan. Jätkä käyttäytyi vähän samaan malliin kuin viime kesänä saadessaan lämpöhalvauksen. Siinä pohdittiin kaikkea mahdollista, surin, nytkö työura on loppu. Että eikö jätkä enään jaksa lenkkeillä jne… Odoteltiin parisenkymmentä minuuttia ja autolla mökille päästyämme jätkä haki heti pihassa kepin suuhunsa ja heilutti iloisesti häntäänsä… Läähätti kyllä edelleen aika tavalla. Suunnittelin jo puhelua Opaskoirakoululle jutellakseni jonkun kanssa ja olin alamaissa. Päivä kuitenkin jatkui. Grillasimme lohta ja kasviksia. Avustajani ja avokki yrittivät lohdutella mua parhaansa mukaan.

Iltaa vietettiin mökillä kahden avokin kanssa avustajan mennessä vanhemmilleen. Päätettiin treenata ja se piristikin kummasti mieltä. Hypin trampalla 30 min, joten kulutin kai jotain 100 kaloria, ei mikään huima määrä 😀 Avokki kahvakuulaili tuon ajan. Ja mun hypittyä osat vaihtuivat ja jatkoin vartin kahvakuulaillen ja avokki hyppien.

Oltiin molemmat aika väsyneitä, juotiin lasilliset punaviiniä ja suihkun jälkeen iltateetä. Nukkumaan painuttiin jo kymmenen jälkeen, ja kyllä taas nukutti niin ihanasti.

Keskiviikkona vietimme ihanan päivän rannalla avustajan ollessa siskonsa ja hänen lastensa kanssa pyöräretkellä. Sää oli aivan ihana, aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, joten täydellinen päivä rantapäiväksi. Harmaakuono opasti valjaissa ja jaksoi tuon kilsan matkan hyvin ja jaksoi myös lutrata vedessä 😀 Ranta sijaitsi sellasessa poukamassa ja aivan ihana hiekkaranta. Rantaan oli vähän ajautunut puuroskaa joita avokki vähän siivoilli ihan rantavedestä pois. Aika kului siivillä. Harmaakuono kahlasi vedessä keppejä kantaen, kävi välillä uimassa, mutta ikääntymisen huomaa, ui aikaisempaa vähemmän. Tyytyy vedessä kahlailuun. Meidän uidessa poika tuli pidemmälle, mutta meidän päästyämme uintisyvyyteen ei tullut pidemmälle.

Kuului niin sydämen särkevä ulvonta. Aivan kuin se olisi sanonut ”älkää jättäkö mua” ”mäkin haluaisin tulla, mutta en jaksa”. Hyvä etten ruvennut sen kuullessani kyynelehtimään, tai kääntynyt takaisin. Harmaakuono painui rantaan kiltisti, mutta jos olimme pidempään uimasillaan se tuli tarkistamaan. Kuulu vaan tuhina sen uidessa meidän luo ja tehdessä kaarroksen ympärillämme ja palatessaan takaisin rantaan. Kävi tarkistamassa varmaan, että kaikki on hyvin. Kyllä mä vaan sitten rakastan tuota nelitassua niin paljon 🙂

Nyt tuli talviturkki oikein huolella heitetyksi, niin paljon lotasimme siellä vedessä. Mä en olisi malttanut tulla sieltä ollenkaan pois. Uiminen on niin ihanaa.

Järvessä on vaan tärkeetä että tietää koko ajan suunnilleen sijaintinsa, ja että ei ui liian kauaksi. Huutelinkin aina avokilta äänimerkkiä etten ajaudu kovin kauaksi hänestä. Ja tuo oma vesijuoksuvyö on kyllä huippu. Aikasemmin olen käyttänyt vaan uimahallien vöitä, jotka eivät pysy paikallaan. Tämä pysyi ja tuntui tosi hyvältä juosta sen kanssa. Pysy paikallaan loistavasti ja tuntui tehokkaalta, kun ei tarvinnut koko ajan laskea vyötä alemmaksi kainaloista 😀

Kyllä elämä vaan tuntui ihanalta auringossa rantapäivää vietellen. Järvessä lutrattiin viis kertaa ja kerrallaan aina keskimäärin puolisen tuntia. Oltiin rannassa yli neljä tuntia. Alkoi Harmaakuonokin uupumaan. Aina vaan pidempiä aikoja jätkä viihtyi rannalla puuta kaluten. Vikalla uintikerralla laitettiin se puuhun kiinni meitä odottamaan. Sen verta väsähtäneeltä se vaikutti, että ajateltiin sen olevan parempi levätä. Olis kuitenkin tullu järveen meidän perässä.

Rannasta uintisyvyyteen oli tosi pitkä matka kahlattavana.

Uituamme poika pääsi vielä kahlaamaan, mutta ei enään ollut kovinkaan innostunut moisesta. käveli kuitenkin reippaasti mökille mua opastellen.

Mökillä keiteltiin teetä, jotka juotiin ulkona lämpimästä alkuillasta nautiskellen. Rannassa meillä oli eväinä pähkinöitä ja Spelttijuustokeksejä. Ruuaksi teehetken jälkeen tehtiin niinkin mahtavaa ruokaa kuin nuudelia ja kananmunia. Ei vaan jaksettu tehdä muuta 😀 Illalla saunoimme Eccuson-pullollisen nautiskellen. Ja perinteisesti ennen nukkumaan menoa juotiin iltateet.

Torstaina oli ehkä vielä lämpimämpi päivä, joten täydellistä lähteä järvelle melomaan. Ajelimme Mäntyharjulle sijaitsevalle paikalle nimeltä Miekka, josta vuokrasimme intiaanikanootin. Emme uskaltaneet ottaa kameraa mukaan, jottei se kastuisi, joten kuvia sieltä ei ole saatavilla. Se on periaatteessa kahden istuttava, mutta kolmekin siihen mahtuu, ja kun mukaamme ei saatu toista täysin näkevää, lähdimme matkaan yhdellä kanootilla kolmisin. Menomatkalla mä istuin keskellä tekemättä mitään. Avokin ja avustajan melonta ei tahtonut mennä yksiin. Avokki vähän roiskutti ja käytti ehkä turhan paljon voimaa. Hauskaa kuitenkin oli 😀 Käytiin sillan alla ja kiertelimme ja kaartelimme järvellä. Löysimme erään laavun läheisyydestä sopivan rantautumispaikan, jonne kanootti jätettiin ja käveltiin lyhyt matka laavulle. Laavu oli uusi ja likellä isoa tietä. Erämaan tunnelman pilasi autojen äänet. Laavu sijaitsi kosken rannalla. Sain asetella grilliin puut hirsitalotyyliin ja keskelle laittaa sytykkeet. En kuitenkaan uskaltanut sytyttää tulta, kun pelkäsin etten osu puiden raoista sytykkeisiin. Paistoimme makkaraa ja nautiskelimme kesästä. Kävin kokeilemassa koskessa virtaavaa vettä ihan rannan kivikkoreunasta ja istuskelimme hetken avokin kanssa isolla kivellä.

Paluumatkalla vaihdoimme avokin kanssa osia. Olin nyt etummaisena melomassa. Avustaja piti edelleen perää. Hänen vastuullaan oli ohjaaminen. Meidän melontatahti sopi paremmin yhteen, menimme kuulemma suorempaan mitä oman miehensä kanssa meloessaankaan meni. Olen aikaisemmin melonut kajakilla ja inkkarikanootin melonta oli huomattavasti raskaampaa ja yksipuolisempaa. Mulla tahtoi olla se vika, että nostin melan turhan korkealle ja olka joutui kovalle rasitukselle. Melottua tuli kuitenkin puolisen tuntia ja etenimme reippaasti. On jännää, mutta kanootissa istuessa ei oikein tuntenut sitä vauhtia. Meloessani jouduin vaihtamaan kättä useamman kerran. Avustaja jännitti vähän rantautumista, mutta tulimme nätisti hiekalle, poistuin kanootista ja vedin narusta sitä pidemmälle hiekalle.

Rantauduttuamme menimme teelle ja kahville Miekassa olevaan kahvilaan. Ostettiin kaksi teetä, yksi kahvi, lusikkaleipä, mustikkapiirakka ja iso tuokollinen vadelmia sekä ruisleivän. Arvatkaa paljonko maksoi??? 13.50 € ja siihen päälle neljän tunnin kanoottivuokra hurjat 10 € Täällä Pk-Seudulla tuollaisista hinnoista ei todellakaan tarvitse haaveillakaan. Paikan omistajan vaimo leipoo itse kahvilassa tarjolla olevat tuotteet ja leivät. Istuimme ulkona järven rannalla. Siellä kalaparvet hyppeli. Olisi vaan tarvinnut onkimisvälineet, olisi saanut tuoretta kalaa.

Ajelimme Kuorttiin Abc:lle, josta teille teinki pikasen postauksen 😀 Käytiin Toivosen savustamossa ostoksilla. Ette usko miten huippua oli saada hyvää palvelua. Tiskin takana nainen kertoi tuotteista ja kaikki mitä siellä oli, tuli lähitiloilta. Hintatasokaan ei ollut mikään järin kallis. Ostettiin konjakki-kylmäsavulohta, joka oli itse tehdyn ruisleivän päällä taivaallista, hirvirasfurtia, joka oli aika rasvasta, mutta hyvää. Ostettiin palvipalana vähän hirveä, joka säästettiin kotiin ja avokki halusi jauhelihapullia, jotka oli kyllä tosi hyviä. Marketista saatavista valmispullista ei voi puhua samana päivänäkään! Grillattavaksi ostettiin hunajapippurimarinoidut kaslerpihvit ja mahdollista laavuretkeä varten lampurinmakkaraa. Avustaja osti chilinakkeja ja taivaallista palvattua kinkkua. Sellaiselle leivänpäällisen pitäisi maistua. Noissa grillimakkaroissa oli ee-numeroita. Varmaan kuulostaa/vaikuttaa siltä, että ostimme koko kaupan tyhjäksi, ei sentään. Nuo oli kaikki pieniä määriä mitä ostimme. Oli vaan pakko saada maistella niin montaa eri tuotetta 😀

Jäätiin vielä Chili-nimiseen ravintolaan syömään ennen mökille ajelua. Me saatiin huippuhyvää palvelua. Kaikilla oli joitain erityistoiveita ja ruoka valmistettiin oikeasti paikan päällä alusta alkaen. Mä otin broiskun siipiä ja salaattia, avokki aurajuustoperunoilla tuplalihalla olleen kebapin ja avustaja gluteiinittomana ja maidottomana oman kana-annoksensa. Ruoka oli hyvää ja nätisti aseteltu tarjolle.

Mökillä lämmitettiin sauna ja sen lämpiämistä odotellessa vähän kahvakuulailtiin. Saunajuomana oli tällä kertaa vissyä, viimeistä Eccusonia piti säästellä 😀 Saunan jälkeen maistui lasi viiniä ja uni painoi raskaasti silmiä jälleen kerran.

Aamulla syötyämme kaikessa rauhassa aamupalaa lähdimme kävellen avustajan vanhempien luo, jonne oli kolmisen kilsaa matkaa. Mentiin sauvakävellen. Harmaakuono jaksoi tiistaita paremmin, mutta oli aika väsähtäneen olonen loppumatkasta. Päästettiin se vapaaksi ja iloinen kirmaus alkoi heti 😀 Taas pohdintaa mikä uupumisen aiheuttaa. Tultiin lauantain valjaslenkkien jälkeen siihen tulokseen ettei koira kestä auringon paahdetta ja että sauvakävelyssä vauhti nousee turhan kovaksi, ja että ehkä koira joutuu kenties kovemmalle rasitukselle ”vetäessään mua perässään”. Ehkä valjaiden rintaremmi painaa jne… Noh, joka tapauksessa juotuamme mehua aloitimme päivän urakan. Pihassa oli puuklapikasa, joka piti saada pinottua puuliiteriin, joten ei muuta kuin puita kasaamaan. Alkuun keräsin syliin puita ja annoin ne avokille tai avustajalle pinottaviksi,


mutta kun mulla oli lyhythihanen rupesin kasaamaan niitä puutelineeseen, joka aina tyhjennettiin välillä liiteriin. En kuitenkaan tyhjennyksen aikaista taukoa malttanut pitää vaan kasasin pari-kolme sylillistä puita pinottaviksi 😀

Välillä toki taukosimme kahvi- ja teehetkeä viettäen. Urakan päätteeksi talon väki tarjosi aamulla pyydettyjä ahvenia, uusia perunoita ja salaattia. Haave tuoreesta kalasta toteutui ja kyllä olikin herkullista.

Paluumatkalla annoin sauvat avokille ja kuljin Harmaakuonon kanssa pelkillä valjailla. Nyt sujui paremmin

vaikka avokin ja avustajan sauvoessa vauhti tahtoi nousta hurjaksi. Mökillä ennen saunaa kevyttä kahvakuulailua, mutta kroppa tuntui aika väsyneeltä. Seuraavana päivänä olikin takareidet aikas jumissa/kipeet. Puuhommien jälkeen saunominen tuntui jotenkin erityisen ihanalta kera vissyn. Tosin paheita harrastettiin saunan jälkeen lasillisella viiniä 😀

Lauantaina olikin vähän viileämpi päivä ja aurinko pilviverhon takana sieltä kurkkien
meidän lähtiessä avokin kanssa lenkille. Harmaakuono sai kulkea valjaissa. Alunperin ei ollu tarkotus vetästä niin pitkää ja kovavauhtista lenkkiä kuin vetäsimme. Käveltiin jotain 9-10 kilsaa ja paluumatka ylämäkiä pitkin ja silti takas tultiin reilu viisi minsaa nopeammin 😀 Kolme taukoa, lyhyttä sellaista pidettiin, jotta koira sai juodakseen. Ja tuo mun rakas opas opasti reippaasti ja vauhdikkaasti. Tuli niin hyvä mieli ja onnellinen olo. Nyt ei aurinko paahtanut eikä ollut sauvojakaan. Avokki oli ihan fiiliksissä myös ja innoissaan kovasta vauhdistamme. Takareisijumitkaan ei tahtia haitanneet.

Mökillä grillattiin kaslerit ja kasvikset. Syötiin ulkona, jonka jälkeen mun oli tarkotus istua keinussa lukemassa pistekirjaa. Muutaman sivun luettuani alkoi satamaan vettä. Oli ekat sateet, vaikka niitä oli luvattu koko viikon 😀 Ei muuta kuin sisälle keinutuoliin lukua jatkamaan.

Avustajan lähdettyä vanhemmilleen lähdimme tihkusateeseen lenkkeilemään. Taaskaan ei ollut tarkoitus kävellä niin pitkästi mitä innostuttiin kävelemään. Vauhti ei ollut nyt ihan niin kova kuin päivällä, mutta Harmaakuonolla ei mitään väsymyksen merkkejä eikä tarvinnut pysähdellä pitämään juomataukoja. Käveltiin 6-7 kilsaa. Lenkin loppupuolella sade kiihtyi ja loppulta vettä tuli kaatamalla. Tuli vähän mieleen tandemin selässä kastuminen 😀 Nyt oli parempi varustus, koreteks-puvut kummallakin. Juoksulenkkarit kastu totaalisesti. Kastumisesta huolimatta oli jotenkin ihana fiilis.

Viimesen illan kunniaksi oli aika saunomisen yhteydessä tuhota viimeinen Eccuson. Sade oli parahiksi loppunut, joten sateen jälkeistä tuoksua oli ihana tuoksutella saunatauoilla. Aika hurahti siivillä saunoen yli pari tuntia. Järkytys oli suuri, todetessa kellon olevan yli puoli yksi. Väsytti ihanasti, mutta nautiskelimme lopun viinin mun siirtyessä lasillisen jälkeen iltateehen. Niin vaan kolmen litran pönikkä meni viikossa. Tuntuu kauhean paljolta toisaalta, mutta puoliksihan se juotiin, ehkä avokki vähän enempi… No sama se… Lomalla sai vähän naattiakin…

Sitten koitti lähtöpäivä ja loman loppuminen. Aamupalan jälkeen pakkailimme tavaroita sateen ropinaa kuunnellen. Puolen päivän jälkeen ilma kuitenkin kirkastui ja grillasimme makkarat, jotka savustamosta ostettiin, ja olivat kyllä herkullisia. Niiden kanssa syötiin uusia perunoita, nam.


Avokin ja avustajan siivotessa mä menin mökin takana olevaan metsään mustikkaan. No avokki mut sinne vei. Siellä kyykin ja haroin mättäitä ja aina silloin tällöin löytyi jokunen mustikkakin 😀 Homma oli aika hidasta ja välillä vähän turhauttavaakin.

Olin jo luovuttamassa kun avokki tuli seurakseni ja alkoi marjoja löytymään vähän paremmin. Sieltä oli kyllä käyty poimurilla keräämässä, joten ehkä näkevämmällekin homma olisi ollut haasteellista. No saatiin ehkä n. 3 desiä kippoon.

Aikaa meni kaksi tuntia ja jos mahdollista takareidet oli vieläkin kipeämmät 😀 Mutta nyt mulla oli itse poimittuja mustikoita 😀 Ja olihan metsässä ihanaa, vaikka itikat tuntuivat pitävän minusta.

Mustikkametsän jälkeen avustajan ehdottaessa pikauintia suostuin ilomielin. Mentiin autolla rantaan ja käytiin uimassa, ihanaa. Virkisti kummasti. Vielä ennen lähtöä juotiin teet ja syötiin leipää yms. Seittemältä lähdettiin ajelemaan kotia kohden.

Oli ihana loma. Mustikoista nautin aamupalalla niin monena aamuna kuin niitä riitti luonnonjugurtin kanssa, ja fiilistelin niiden metsän tuoksua ja ihanaa makua 😀 muistellen ihanaa viikkoa. Lomaviikosta sain valokuvien lisäksi ihania äänikuvia, joista välittyy ihana fiilis. Azoreilta on myös tarkoitus tehdä äänitykset. Ja vaikka tämä postaus on jo ihan sika pitkä ja varmaan ootte jo lopettaneet luvun aikoja sitten, haluan yhden asian sanoa vielä… Nimittäin sen, että tekstissä esiintyy avustaja useammassa kohtaa, niin tää henkilö, joka mulla on ollut miltein kuusi vuotta avustajana on meille kyllä paljon muutakin kuin työsuhteessa. Kyllä me ollaan oikeita ystäviä ja monta ihanaa hetkeä vuosien varrella vietetty. Hän lähtee meille oppaaksi myös tuonne Azoreille. Ja tuosta menneestä lomaviikosta olemme todella onnellisia, että se mahdollistui. Saimme vuokrata mökin ja että avustajalla oli mahdollisuus viettää aikaa kotikonnuilla käyden meidän kanssa esim. ratsastamassa ja melomassa. Oli mukavaa vastaavasti auttaa häntä auttamaan vanhempiaan kokoamalla puut liiteriin. Oli myös mahtavaa kun osasimme käydä myös ilman apuja lenkkeilemässä, että reitit oli niin selkeitä, että avokkini löysi paikasta paikkaan. Eli, kyllä meillä kaikilla oli huippuihana viikko!

Otoskleroosi säätelee elämääni, mutta eteenpäin mars

Niin se vain menee, otoskleroosi molemmissa korvissa voi hyvin ja pitää tiukasti otteessaan. Viime keskiviikkona otettujen kuulokäyrien mukaan vasen korva on lokakuun tasolla, mutta oikeassa korvassa on tapahtunut kuulomuutoksia ja kuulo madaltunut melkein vasemman korvan tasolle, joten siinä selitys miksi yleiskuuleminen on heikentynyt, miksi tammikuun valmennusleiri kävi liian raskaaksi. Tuota tietoa osasinkin oikeastaan odottaa, sillä vasemmalla korvalla kuulen puhelimessa puhuessani ihan niin kuin jo pitkään. Silti minusta on tuntunut, että kuulen muutoin paljon huonommin nyt kuin esim. tuolloin lokakuussa. Tuolla keskiviikkoisella käynnillä allekirjoitettiin kuulokojeen luovutussopimus, joten nyt voin käyttää leikkaukseen asti kuulokojetta vasemmassa korvassa. En edelleenkään ole kuulokojeen kanssa ystävystynyt, mutta tulen toimeen rauhaisissa tilanteissa missä ei ole kuin pari ihmistä keskustelemassa. Asiakastilanteissa siitä on jopa hyötyäkin. Mutta, auta armias jos on samassa tilassa useampia ihmisiä ja puhuvat yhtäaikaa, peli on menetetty. Ei tule mitään. Ja edelleen kuulokojeen kanssa etäisyyksien hahmottaminen on erittäin pirullista, vaikeaa ellei jopa mahdotonta.Noh, joka tapauksessa on apuvälineenä, josta toivottavasti voin luopua vielä jonain päivänä.

Tammikuun lopussa tapasin korvakirurgin, joka kertoi leikkauksen hyödyt ja haitat. Korosti riskejä, mutta silti halusin leikkauksen. Joskus, harvoin tosin tasapainoon voi tulla pysyviä vaurioita ja toipuminen sokealla kestänee pidempään kuin normaalisti näkevällä henkilöllä, joten tästä syystä sairaslomanikin tulee olemaan pidempi. Normaalisti se nykyisin on kuulemma puolestatoista kahteen viikkoon. Itse toimenpiteestä lääkäri kertoi, että se kestää n. 45 min, joskus vähän yli tunnin, puudutus ja rauhoittavaa. Ulkoista haavaa ei välttämättä jouduta tekemään laisinkaan. Kuuloluuketjusta rikotaan luukudosta ja laserilla porataan reikä mihin proteesi asetetaan, jonka pitäisi sitten johtaa ääni jatkossa sisäkorvaan. Nuo jutut tärykalvon pois siirtämiset, makuhermon katkaisu ja jonkin jänteen katkaisu kuulostivat aika hurjilta, eikä se porauskaan nyt ihan hirveästi innostuksen värinöitä aikaan saa. Silti odotan ja toivon, että kaikki menee hyvin eikä pysyviä tasapaino-ongelmia tulisi tai korva kuuroutuisi. Nyt sitten vain odotellaan tuota leikkausta ja todella toivon sen tulevan pian, etenkin kun tuo toinenkin korva on huonontunut. Lääkäri sanoi, että mätäkuussa ei leikkaa ja että puoli vuotta on hoitotakuu. Kuulin kuitenkin, että tämän puolen vuoden aikana saatan saada leikkauspäivän, joka onkin esim. lähemmäksi vuoden päästä. Ajatus siitä on ihan hirveä, että tässä vuosi odoteltas vielä. Koko prosessi kun käynnistynyt jo viime elokuussa. Eikä tämä odottaminen töidenkään kannalta ole kovin mukavaa. Olen myös peruutusaikojen jonossa, joten mitään isompia suunnitelmia ei voi tehdä ja se turhauttaa. Markkinointitempaukset ovat nyt vähän kyseenalaisia myös, jotta en ole yht’äkkiä myymässä ei oota sairaslomani ratoksi. Ja sehän olisi pahinta mahdollista markkinointia. Toivotaan nyt kuitenkin, että asia etenee nopeammalla aikataululla.

Viimeisimmän maalipalloturnauksen jälkeen jouduin tekemään kipeän päätöksen, sillä tuo kotimaan sarjaturnaus osoitti ettei kuulo enään riitä pelaamiseen. Malmö openin jälkeen hullussa mielessäni kuvittelin että pystyn pelaamaan matalasta lähdöasennosta, mutta en huomioinut pelisalien erilaisia äänimaisemia, kaikuja ja akustiikkaa. Noh, viikonlopun turnauksessa Pajulahdessa onneksi heräsin tosiasioille. Pelihaluja olisi ollut, mutta en halunnut pelata, jotta joukkueella säilyisi edes jonkinlaiset mahdollisuudet menestymiseen. Kökötinkin pääasiassa vaihtopenkillä itseäni tsempaten ja yrittäen auttaa omaa joukkuetta hyviin suorituksiin. Tuon pelisalin kaiku ja akustiikka söi jotenkin äänet ja olin todella hankaluuksissa. Kotiuduttuani ainoa mitä saatoin tehdä oli ilmoittaa valmentajalle maalipallon jäävän osaltani tauolle. Päätös sattuu, mutta se oli pakko tehdä. En halua menettää peli-iloa, jos joskus vielä pystyisin palaamaan maalipallokentälle, en myöskään menettää ylipäätään liikunnan, treenaamisen riemua. Tänään olinkin uimassa ja se tuntui rentouttavalta, suorastaan terapeuttiselta. Ei tarvinnut yrittää kuulla mitään. Saattoi vaan uida ja uida, ottaa spurtteja ja pistää kroppansa töihin.

Uinnin jälkeen näin opaskoirakoululla koiranpentuja 5-viikkoisia söpöläisiä. Ne oli juuri syöneet ja tavanneet vierailijaryhmän. Nukkuminen maistui… Niiden karva jotenkin niin pehmeää ja untuvaista. Olivat kyllä niin hellyyttäviä 😀 :O Olisin voinut ottaa yhden taskuuni ja tuoda kotiin. Emokoira otti myös huomionsa kantamalla leluaan ja huiskimalla hännällään, änkeytynmällä keskellemme lekottelemaan rapsutettavaksi. Pennut imivät nisää eivätkä välittäneet vaikka niitä kokeilikin. Anturat oli pehmeät ja niin pienet, kuono söpöläinen, tuntokarvat pehmeät… Oi-oi… Kyllä niitä lellitteli ilokseen. Ja ystävän kanssa teehetki tuon jälkeen, sekin oli paikallaan. Elämän on siis kaikesta huolimatta jatkuttava ja maalipallolla aina paikkansa sydämessäni kävi jatkossa miten tahansa. Kuitenkin kaikkein tärkeintä olisi saada oma luonnollinen kuulo edes osittain takaisin. Ei ehkä pidä liikaa toivoa, on oltava realisti kuitenkin. Eilen kävin ostamassa television katselua varten langattomat kuulokkeet, jotta avokkini ei tarvitse kuunnella telkkaria kovin kovalla. Kuulemma, jos se minun kuulemiseni mukaan menee avokin pää räjähtää 😀 Mutta, näin tämä otoskleroosi vaan säätelee elämääni ja sen kanssa on vain elettävä ja eteenpäin porskutettava.

Otoskleroosi tuskaannuttaa

Kirjoittelin joskus syksyllä kuulo-ongelmasta ja minulla todetusta otoskleroosista. Olen täällä hehkuttanut maalipalloa ja asiakasmäärien nousua; sivuuttanut kokonaan tuon minulla olevan riesan. Totuus kuitenkin on, että kuulo-ongelma häiritsee ja rasittaa minua. Toisaalta, murehdin asiaa hirmuisesti, mutta osa minusta kuitenkin painaa eteenpäin. Ei voi jäädä tuleen makaamaan. Tosiasiat kuitenkin on todettava ja kaitpa hyväksyttäväkin.

Marraskuun lopulla sain kokeiluun kuulokojeen, josta en tykännyt yhtään. Se kaikui ja tuntui ettei ainakaan kuule mitä toinen sanoo, tai ehkä lähinnä kaijun takia ei saanut mitään selvää. Koje jäikin lipaston laatikkoon. Toisaalta koin myös, että pärjään ilmankin. Madridin maalipalloturnauksessa en loistelijaasti pelannut. Jännitin kuulemattomuutta jne. Ja täälläkin kirjottamastani rankkarikisasta todettakoon vain etten ollut täynnä itseluottamusta vaan kauhun partaalla. Jostain sain kuitenkin tahdon puristettua mukaan ja siitä tulikin onnistuminen. Ja tuota onnistumista kannan nyt muassani ja toivon ettei se jäisi viimeiseksi. En tiedä miten nopeasti otoskleroosi etenee tai tuleeko aika-ajoin ”romahduksia” tms. Joka tapauksessa minusta tuntuu kuulon heikentyneen parissa-kolmessa viikossa oleellisesti. Pelkäänkin, että kuulonalentuma on lähtenyt myös oikeassa korvassa etenemään. Valmennusleirillä tunsin suurta tuskaa kun huomasin miten huonosti kuulin ohjeistukset tms. Tuntui vaikealta pysyä mukana ja pelaamisesta katosi ilo. Sunnuntaina kotiutuessani olinkin murtunut nainen. Miten voi tuntuakin niin paskalta. Tuossa tilanteessa todella tajusin miten paljon maalipallo on minulle antanut ja miten paljon se merkitsee, ja etten ole valmis lajia lopettamaan tms. Tällä hetkellä en kuitenkaan pysty itseäni lajissa kehittämään, liikkuvuutta ja elävempää pelityyliä. Kaikki energia menee kuunteluun ja sen tuomiin haasteisiin. Ja sekös pahalta tuntuu!!! Onneksi en ole luonteeltani masentuja, mutta kyllä tämä on koville ottanut. Päivät milloin on paljon tekemistä ja hikitreeniä tuntuu hyvältä. Jos jämähdän paikoilleni ehdin murehtimaan asiaa yllinkyllin. Viime viikon uinti ja spinningtreeni teki mielelle ja kropalle äärimmäisen hyvää. Olenkin ajatellut, että liikunnan iloa ja hikitreenistä tulevaa nautintoa en saa kuulovaikeuksista huolimatta menettää. Maalipallo ei ole ainoa laji mitä harrastaa, vaikka ilmeisen merkityksellinen ja tärkeä onkin. Ja toivottavasti mahdollisesta leikkauksesta saan apua ja voin heittäytyä täysillä taasen maalipalloiluunkin mukaan ja itsensä kehittämiseen pelaajana. Nyt tuota mahdollista leikkausta odotellessa voin keskittyä kestävyysominaisuuksien kehittämiseen, voimatasojen nostamiseen, ketteryys- ja nopeusasioihin tms. Ja ennen kaikkea haluan säilyttää iloisuuteni ja halun liikkua, tavata ihmisiä tms.

Tammikuun alussa kävin Kuulokeskuksessa, josta sain toisen kuulokojeen kokeiluun. Tämä ei kaiju niin paljoa ja on huomattavasti siedettävämpi muutenkin. Suuntakuulon tuo kuulokoje kyllä vie ja se onkin näin sokkona todella ongelmallista. Olen totutellut kojeeseen lähinnä työaikoinani ja tällä uudella kojeella on siedettävästi sujunutkin. Silti, silti kaipaan omaa luonnollista kuuloa takaisin. No nähtäväksi jää saanko vai en. Onneksi enään – VIELÄ – kaksi viikkoa korvakirugin tapaamiseen. Jos leikkauspäätös tehdään onko edessä puolen vuoden odotus, kuten Kuulokeskuksen lääkäri lokakuussa ennusti? Eli, apu mahdollisesti tulisi vasta kesällä. Miten jaksan odottaa sinne asti? On muuten aika mieletön fiilis odottaa sellaista mitä toisaalta pelkää helvetisti. Viime viikolla lueskelin netistä jonkun korvakirurgin sivuilta otoskleroosista ja sen leikkaushoidosta. Noh, en tietenkään ymmärtänyt siitä läheskään kaikkea enkä edes yrittänytkään. Olipahan kiintoisaa joka tapauksessa lukea. Sitä en sitten tiedä onko hyvä lueskella tuollaisia vai ei. Siitä voidaan olla montaa mieltä. Noh, jos lukemaansa osaa suhtautua järkevästi eikä vedä liikaa omia johtopäätöksiä tai tee itselleen kauheita kauhukuvia asiasta, sitten ehkä… Mutta huomisaamuna ystävän kanssa hyppään uima-altaaseen ja karistan huonon mielen altaan syvyyksiin. Viime kerralla vetäsin tunnissa 1400 m. Ja tuon jälkeen oli ihana fiilis. Tuon fiiliksen haluan huomenna taas! Ja kyllä minulla on positiivinen olo muutenkin, sillä työrintamalla menee mukavasti ja nautin siitä, joten ehkä selviydyn tästä otoskleroosin tuottamasta harmistakin. Edelleenkin vertaistukea kaipailen, joten jos olet kokenut vastaavaa älä ujostele laittaa postia tulemaan!