Kello lähestyy puoltayötä, parvekkeen ovi selällään ja vastapäinen ikkuna avoinna, silti ilmavirtaa ei juurikaan ole ja kodin viilennys nukkumislämpöön käy hitaasti. Avokki tosin on jo unimatin luona, mutta häntä kuumuus ei haittaa. Minä rakastan helteitä, mutta öisin kärsin liiallisesta lämmöstä, joten läpivedosta koetan saada apuja. Silti en valita, ihanaa kun on kesäsää!!!
Tänään olin ekaa kertaa Helsingin uimastadionilla. Maauimalamuistoni ovat lapsuudesta Riksusta ja lapsuuteni jälkeen maauimaloissa en ole käynyt. Kokemus oli positiivinen. Ensiksi vesijuostiin 50 min, jonka jälkeen polskin 900 metriä.
Vesijuoksioille oli oma leveähkö 50 metrin rata, joten mahtui hyvin juoksemaan. Tosin porukka lisääntyi koko ajan ja lopussa menoa joutui vähän himmailemaan. Eli, just kun olin päässyt hyvään vauhtiin. Aurinko lämmitti ihanasti ja ehkäpä aurinkorasvalle olisi ollut käyttöä. Oli mahtavaa liikkua ulkoilmassa helteisessä kesäaamussa.
Uidessa samat fiilikset. Radalla oli hyvin tilaa polskuttaa menemään. Stadikalla oli myös kyltti ”näkövammainen uimari radalla”, joka varmasti osaltaan helpotti ihmispaljoudessa uimistani. Jostain syystä etukäteen ajattelin ettei maauimalassa välttämättä kylttiä olisi ollenkaan, mutta onneksi erehdyin 😀
Rata oli 50 m pitkä, joten turhat käännökset jäi pois. Enemmänkin mieleni halajasi polskuttaa, mutta aurinko kävi kaverin päähän sen verran, että fiksusti lopetimme uimisen ajoissa. Mut ihan huippumahtavaa oli! Ja ilmeisesti vedessä aurinko tarttuu tehokkaasti ihoon, sillä meillä molemmilla oli bikinirajat 😀 Minullakin, joka ei yleensä rusketu, palaa vain. Suunnittelimme ensi viikolle uutta Stadikka-visiittiä, joten toivotaan säiden pysyvän kesäisinä. Meikäläinenkin ihan vahingossa saattaa vaikka ruskettua. Tosin vakavasti sanoen, minulle ruskettuminen ei ole mikään itseisarvo. Enemmän minulle merkitsee liikunnan tuoma hyvä olo ja kesästä nauttiminen. Ulkonäköön liittyen on kuitenkin pakko vähän hehkuttaa. Kaverini nimittäin totesi pariinkin kertaan minun bikineissäni hillutessani, että kropassani on tapahtunut todella iso muutos. Se on mahtavaa, jos kiinteytyminen on niin reilua, että se oikeasti näkyy. Vaaka ei kyllä edelleenkään painon putoamiseen viittaavia juttuja juttele. No onneksi ei sinne toiseenkaan suuntaan lukuja latele. Ehkä vaan pitäisi uskoa itsekin, että positiivista kehitystä on tapahtunut, vaikka vaa’alla se ei erityisemmin näy.
Kotiuduttuani salaattia napaan ja yhden asiakkaan hieronta ja aika valmistautua seuraavaan liikuntahetkeen. Tänäänkään en kärsinyt pukea paksuja ratsastushousujani jalkaan, joten kapripituisissa collegehousuissa lähdin hepostelemaan.
Ratsastin Airalla, joka on ravitahtinen luonnostaan. Ennen tunnin alkua harjasimme hevosia, mittailimme jalustimet sopiviksi jne. normimeininkiä. Tunnin teemana oli saada ravaava hevonen tölttäämään. Ohjat lyhyelle, paino taakse ja pohkeita. Niin Airan kuin Aaveenkin töltti on hidasta melkein nopeaa käyntiä. Airalla töltti oli miltein samantahtista saman puolen molemmin jaloin. Jos vähänkin paino siirtyi eteen hevonen vaihtoi raville. Tunnin aikana opin tunnistamaan milloin käynnistä tölttiin siirtyminen onnistui ja milloin ei. Töltistä raviin siirtyminen oli paljon helpompaa; ohjat löysemmälle, pienesti painoa eteen ja pohkeita. Airan kanssa on ihanaa ravata. Uskalsin aika pitkiä matkoja ratsastaa ravatessakin ilman satulan kaaresta kiinni pitämistä. Keventämisestä tykkään, oikeassa rytmissä ratsastaessa keventäen koen yhteenkuuluvaisuutta ja onnistumista hevosen kanssa. Olen kai vähän hullu. Myös pysähdykset vatsalihaksia käyttäen sujui tänään hyvin.
Tänään tartuimme myös minun hienoiseen laukkahirvitykseeni. Airalla on hyvä, pehmeä laukka ja Letun mukaan hevoseen voi luottaa ettei se innostu liikaa. Otimme lyhyitä laukkapätkiä kentällä molempiin suuntiin. Jälkimmäisessä suunnassa menimme jo pidempiä pätkiäkin. Ehkä minä vähän rentouduin niin hevonenkin liikkui paremmin. Siinä kokiessa laukan huumaa ihmettelin mikä sai minut säikähtämään maastossa laukassa. Tuolloin ei kertakaikkiaan tapahtunut mitään sellaista mikä moisen olisi voinut aiheuttaa. Nousiko sitten vauhti vai laukkapätkän pituusko lie??? Mene ja tiedä, mutta olen iloinen, TÄNÄÄN LAUKKASIN!!! Pääasia on, että uskalsin ja nautinkin siitä. Ystäväni Tiina laukkasi muutaman kierroksen kentän ympäri. Siihen en itse vielä ryhtynyt, mutta kyllä minä senkin vielä piruvie teen!!! Kyllä ratsastus on hieno harrastus!
Maanantaina pääsin istumaan paljon pienempään satulaan. Lähdimme ystäväni Hennan kanssa pyöräilemään. Hennalle tandemilla ajo oli ensikerta ja hyvinhän se meni! Henna kirjoitti Iiseen henkilökunnan blogissa lenkistämme, tekstin voi käydä lukemassa täältä
Nyt minulla on vihdoinkin menopelistäni kuva, sillä Henna napsas kuvat ennen lähtöämme :D:D 
Sports Tracker päälle ja polkemaan 😀 Melkein heti alkoi ripsiä vettä. Sadehan loppui tietysti vasta kääntyessämme kotipihaan. No onneksi vettä ei tullut kovin kovaa ja ajamisessa säilyi mielekkyys. Ajettiin 1h 12 min ja 18.49 km. Hennalla matkaa oli karvan auki 19 km, joten ehkä todellinen ajettu matka osuu johonkin siihen väliin 😀 Sateesta huolimatta oli mahtavaa polkea ja odotan innolla seuraavaa tandemlenkkiä. Perjantaina mulla on vapaapäivä, joten ehtisin mainiosti ajelemaan, mutta piloteilla taitaa olla kalenterit varattu. Sunnuntaille olisin ehkä saanut sovituksi pyörätreffit, mutta edellis illan ja yön aikana kävelty 40 kilsaa emmitytti. En uskaltanut luvata, vaikka mieli tekikin.
Nyt ilma on hiukan viilentynyt, joten ehkä on minunkin aika kömpiä pussilakanan alle ja yöunille, joten hyvää yötä!
