Olen vallan hämmentynyt ja melkein ujostuttaakin. Sunnuntain tv-esiintymiseni lähestyy ja monet ovat jo tunnistaneet minut ohjelman mainoksesta. Erilaisuuteni myötä olen ollut telkkarissa ja lehdissä aikaisemminkin. Joskus pienenä olen leikkinyt toimittaja Eeva Poudan kanssa jossain tv-jutussa ja näkynyt 1999 Vuoden urheilija-gaalassa. Tuolloin naisten maalipallojoukkue valittiin Vuoden vammaisurheilijaksi. Olimme voittaneet kolmannen kerran peräkkäin EM-kultaa ja muutenkin menestys 90-luvulla oli huikeaa. No minä olin tuolla kolmannella kerralla vasta kultajuhlissa mukana 😀 Näyn katsomosta ja tuota varten pelitreeneissä käytiin kuvaamassa peliä treeneissämme ja sitä videopätkää näytettiin gaalassa Tapio Suomisen selvittäessä lyhyesti mitä maalipallo on.
Sydneyn paralympialaisiin pääsin varapelaajan pestin kautta ja tuolloin Alueuutiset-lehti halusi tehdä maalipallosta jutun ja espoolaisena haastatella minua. Samoihin aikoihin oli joku Hesarin Nyt-liitteessä juttu käsistä ja oli jotenkin häkellyttävää valmentajamme tunnistaessa kuvasta käteni 😀 En ollut maininnut koko haastattelusta juuri kenellekään. Noh, juttua sitten luettiin hartaasti leirillä, ja tuona samaisena syksynä meistä taisi olla joukkueena juttu Avussa.
Harmaakuonon tultua elämääni olen ollut kahdesti lehdessä. Toisen kerran Ilta-sanomissa, vai oliko se Iltalehti(en muista) joskus kaks ja puoli vuotta sitten. Haastattelu tehtiin puhelimessa ja kuvaaja kävi kuvaamassa Harmaakuonoa ja minua. Koira oli aivan kummissaan ja tosi riehakas. Ihmettelen todella miten kuvaaja onnistui saamaan niinkin hyvän otoksen koirasta kuin sai. Kaikki nimittäin sanoi Harmaakuonon olleen levollisen ja tarkkaavaisen näköisenä vierelläni. Noh, todellisuudessa kuvaaja onnistui tallettaan jonkun sekunintuhannesosan oikealla hetkellä 😀
Alkuvuodesta etsittiin sokeaa Tunne sää-ohjelmaan ja suostuin mukaan. Oli oikeasti mielenkiintoista nähdä miten kuvaukset tapahtui. No sunnuntaina nähdään lopputulos kaiken leikkaamisen/editoinnin yms. jälkeen.
No lähimmät ystävät ja perhe tietää ohjelmasta ja tänään minua on ”painostettu” tiedottamaan asiasta esim. opaskoiraväelle, koska Harmaakuonokin ohjelmassa esiintyy. Laitoin myös lopulta Facebookiin statuspäivityksenkin asiasta ja tilastani on tykännyt jo toistakymmentä ihmistä, joten ehkä mun on vaan annettava tiedon kulkea. 😉
Yllättäen tämä blogi on myös poikinut yhteydenottoja ja lokakuulle onkin sovittuna haastattelu koskien otoskleroosia, ja hetki sitten sain toisen pyynnön lehtijuttuun, joka käsittelisi opaskoiran kanssa elämistä. Miksi sitten vastaan haastattelupyyntöihin myöntävästi? Ehkä siksi, että haluan antaa lukijoille tietoa siitä miten hyvin vammasta/sairaudesta huolimatta voi elää, ja opaskoirista ei koskaan kerrota liikaa, siitä ettei niitä saa silitellä kun koira on valjaissa. Tai että opaskoirakin viettää myös ns. tavallisen kotikoiran elämää kotona ollessaan jne. Ja olen vaan avoin erilaisuudestani ja näkyyhän se näissä blogikirjoituksissanikin. Eli, kun tiedän milloin haastattelut julkaistaan, kertonen niistä teillekin. Oikea nimeni paljastuu, mutta ei se minua oikeastaan häiritse. Uskon niiden jotka tuntevat minut ”oikeassa elämässä” tunnistaneensa minut jo näistä kirjoituksistanikin. Että ei muuta kuin sunnuntaina Tunne sää-ohjelmaa katsomaan ykköseltä 18.15.