Julkaistu

Yhteenvetoa tammikuulta ja tavoitteita helmikuulle

Olen erittäin ankaralla tuulella itseäni kohtaan, joten en tiedä onko paras hetki tammikuun yhteenvedolle, mutta tässä se joka tapauksessa on kaikessa rehellisyydessään.

Liikuntahaasteeseen 10 merkintää, eli liian vähän, vähimmäistavoite oli 15 liikuntapäivää. Liikuntamerkinnöiksi en laske hidasvauhtisia koiran nuuskuttelulenkkejä, tai lenkkejä milloin herra kirmailee vapaana, tai lenkkejä mihin tulee katkoksia liian monta tai liian pitkiä taukoja. Kävellen käydyt kauppamatkat eivät myöskään pääse mukaan. Eli, liikuntamerkintä tulee silloin kun lenkkivauhti on reipas hikeä nostattava, tai kun se on ajallisesti 90 min tai enemmän.

Kelpuutan 7 lenkkiä (42.5 km) merkintöihini, joidenka lisäksi yksi yleiskuntosalitreeni ja kolme penkkitreeniä. Voimailun lisäksi kerta spinningiä ja kerta uintia, joten liikuntakertoja tulee 13 ja aikaa niihin on käytetty 15 tuntia 35 minuuttia. LIIAN VÄHÄN! Kyllä yksittäisiä liikuntakertoja olisi pitänyt tulla parikymmentä ja myöskin treenituntien olla lähempänä 25 kuin 20 tuntia.
Toisaalta olen ehkä onnistunut tekemään treenini tehokkaammin, ainakin kun penkkitreeniä ajatellaan. Olen myös pystynyt tekemään hyvävauhtisia lenkkejä Harmaakuononkin jaksaessa pakkasessa loistavasti.
Paino ei valitettavasti ole kääntynyt laskuun, joten 2.2. tavoitteena ollut 68 kilon alitus ei tule tapahtumaan. OTTAA PÄÄHÄN! Joka tapauksessa helmikuun aikana sen on tapahduttava! Mä vaikka muutan uima-altaaseen/spinningpyörän selkään/lenkkipoluille/suksille ja lopetan syömisen 😛 No ei nyt sentään. En ole menettänyt järkeäni. Jokin potku tarvittas, jotta paino alkais totisesti laskemaan. Turhauttaa aika pahasti just nyt!
Alkamassa on helmikuu ja totisesti haluan liikuntapäiviä ja treenimerkintöjä enemmän. Liikuntapäivissä 15 on syytä mennä rikki ja kerroissakin päästä parinkympin tuntumaan.
 4kk jaksolle olen asettanut tavoitteekseni mm. 20 km uinnin ajatuksella uinti per viikko, joten ei ole paha, mutta tammikuun jälkeen kasassa on vain yksi kilometri. Tähän on onneksi tulossa parannusta, sillä huomiselle ja torstaille on uintitreffit sovittuna. Helmikuun aikana tavoittelen 6-8 uintikertaa. Sen pitäisi toteutua, sillä kolme eri ihmistä on halukas käymään uimassa kanssani, jos aikataulut vaan osuvat yksiin. Hyvältä siis näyttää tällä hetkellä. Ja penkkitreeni jatkuu edelleen. Tosin nyt ollaan hiukan jäljessä, sillä Porvoon viikonloppukurssin myötä treeni on siirtynyt huomiselle. Tällä viikolla pitäisi siis tehdä kaksi kovaa penkkitreeniä, jotta aikataulussa pysyttäisiin.
  
Lenkkitavoitetta on ehkä vähän vaikea asettaa, mutta kyllä vähintään samaan pitäisi päästä ja mielummin enemmänkin. Asiaan vaikuttaa kuitenkin myös sää ja millaiset pakkaset täällä paukkuu. On muistettava myös, että Harmaakuonon tassutkin sietää pakkasta rajallisesti. Paukkupakkasilla on syytä lenkit korvata spinningpyörän selässä. Ja en ole unohtanut lumikenkäilyä, hiihtoa, luistelua ja kaitpa pulkkamäkikin jonkinlaisesta treenistä käy 😀 Mahdollisimman monipuolista liikuntaa talvesta nauttien.
Ja edelleen liikuntaa elämääni entistä säännöllisemmäksi tavoitellen.
Siinä ne eväät helmikuulle!
  

Hetki sitten julkaistiin uudistetut yrityksemme kotisivut

Tutustukaa ja antakaa palautetta!

Tänään tuli ilouutinen, näkövammaisjudokat Päivi Tolppanen ja Jani Kallunki omissa sarjoissaan on lunastanut maapaikat Lontoon paralympialaisiin

  Aivan huippua!

Käykäähän katsomassa

Julkaistu

Paino jumittaa, mutta ei luovuteta!

Painon pudotus vaikeutuu aina mitä lähemmäksi päästään normaalipainonrajaa. Itselläni siihen rajaan matkaa tällä hetkellä karvan yli yhdeksän kiloa. Voisi ehkä ajatella, että vielä laihtuminen sujuisi kohtuu hyvin, mutta ei vaan onnistu. Loka-joulukuu pysyin hyvin 68.2-68.8 kilon välillä. En kuitenkaan päässyt himoitsemani 68 kilon ali ja sen alitus onkin tavoitteena tapahtua 2.2. mennessä. Viikko aikaa eikä hyvältä näytä. Vuoden vaihteen jälkeen paino on seilannut 68.6-69.5 kilon välillä ja pääasiassa yli 69 kilon. Tänään (torstaina) ”virallisena punnituspäivänä” painoin 69.1 kg, joka on tauluun tullut näinä viikkoina monta kertaa.
Mikä on muuttunut joulu-lokakuuhun verrattuna? Selkeä muutos liikunnan määrässä. Se on lisääntynyt selvästi. Liikuntapäivät ei ehkä niinkään, mutta useampana päivänä on tullut tehdyksi kaksi treeniä. Treenien teho ja kovuus koventuneet. Joulukuun liikkuminen kun oli lähinnä rauhallista kävelyä/happihyppelyä toipilasloman vuoksi.
Tuo penkkitreeni ei etenkään tunnu painon pudotuksen kannalta olevan kovin hyvä. Lihaksisto imasee nesteet kudoksiin ja paino nousee. Ja on muistettava, että lihaskudos painaa rasvakudosta enemmän, joka on toki lohdullista. Mutta, ei se mun lihas vielä paina lihaksen kasvun takia, vaan elimistön nesteiden keräämisen takia. Jos tekisin paljon jalkatreeniä (kyykkyä ja maasta vetoa) isot lihasryhmät saisi vielä enemmän treeniä ja nesteiden imaisua ja paino nousisi vieläkin enemmän.
Tiesin ja tiedän tämän liikunnanaloittamisen aiheuttavan alkuun painon nousua, ja onhan se pysynyt kohtuullisena, joka toki lohduttaa. Silti turhauttaa ihan helkkaristi. Haluan päästä tässä matkassa eteenpäin kohden kevyempää tulevaisuutta! Ehkä tämä vaihe on vaan jaksettava yli ja tsempattava vielä lujemmin. Luovuttamisvaihtoehtoahan ei ole olemassakaan!
Blogisiskot, jotka taistelette painon jumituksen kanssa olen kannustanut teitä sydämestäni ja todella toivon jokaiselle pirukseen tsemppiä. Ette ole jumien kanssa yksin, jos se yhtään lohduttaa. Meidän on vaan uskottava siihen mitä ollaan tekemässä ja pysyttävä määrätietoisina. Vastoinkäymiset ei estä, ehkä ne hidastaa, mutta kun oikein haluaa ja uskoo itseensä selviämme voittajina ihan jokainen. Ja eihän laihdutus ole projekti vaan elämäntapamuutos hoikentaa. Projektien kestävyys pitkällä tähtäimellä voi olla haasteellinen. Mitä minä sitten teen kun projektini päättyy, olen tavoitteessani? Ajattele asia mielummin pysyvänä elämäntapamuutoksena. Ruokavalio ja liikuntatottumukset sellaisina millaisina ne voit pitää pitkään elämässäsi. Mielellään koko loppuelämäsi!
Liikunnan lisääntyminen siirsi myös kuukautisiani. Sekin on tapahtunut aikaisemminkin, joten osasin odottaa. Silti niin ärsyttävää kun koko ajan tuntuu, että nyt ne alkaa ja sitten eivät alakkaan. Tänään vihdoin tulivat 5-6 päivää myöhässä. Kiukutellut olen jo viime perjantaista. Ja pitkästä aikaa onkin ollut kunnon menkkakiukuttelut ja vitutukset. No nyt ne kiusankappaleet on ja mahaa koskee, mutta olo on helpottunut. Paska fiilis menee ohi ja ensi viikolle voin sopia huoletta uintitreffejä. Haluan lisätä kestävyystreeniä viikko-ohjelmaani ja koska pidän uimisesta ja se on myös laihduttamiseen hyvä liikuntamuoto sitä tulee lisää. Ainakin tällä hetkellä pari kaveriani haluaisi aloittaa säännölliset uintitreffit ja kolmaskin sanonut, että voisi lähteä joskus uimaan.  Helmikuulle onkin tavoitteena saada tuo ihana liikuntamuoto vakituiseksi viikko-ohjelmaaan 1-2 kertaa viikossa.
Onko ruokailuissani tapahtunut muutoksia verrattuna viime syksyyn? Mielestäni ei erityisemmin. Nyt kun kulutan enemmän on myös nälkä helpommin ja se asettaa oman haasteensa syödä oikein; riittävästi, mutta ei liikaa. Proteiinin määrää olen pyrkinyt nostamaan aamu- ja iltapalarahkoin ja lisäprotskun avulla. Syksylläkin tosin söin paljon rahkoja, lisäprotsku on se uus juttu verrattuna syksyyn. Olen ehkä vähän vähemmän syönyt lihaa ja hakenut kevyempiä ravintoarvoiltaan hyviä vaihtoehtoja. Huomaan vatsassa olon olevan parhaimmillaan silloin kun lämmin ruoka on muodostunut isosta salaatista, kalasta, lihasta, kanasta tai esim. falafeleista. Hiilarit mitä tulee, ovat kasviksista tms. En kaipaa perunaa, pastaa, riisiä tai leipää. Tällä viikolla olen nauttinut esim. kasviskratiinista, jossa tomaattia, kukkakaalia, parsakaalia, kesäkurpitsaa, juustoraastetta. Uunilohi on ollut maistuvainen aterian protskulähde. Ja ei ole ollut hiilarilisukkeita ikävä.
Tässä vaiheessa elämäntapamuutosta näen itseni alle 60 kilon painossa, joka liikkuu säännöllisesti ja syö hiilaritietoisesti pyrkien lisäaineettomuuteen, lähiruokaan ja luomuun.
Se on se mitä kohti matka käy.
Ja vaikka nyt painojumi ahistaa ja turhauttaa usko säilyy.
Minä saavutan sen naisen minkä näen itseni olevan vielä joskus!
Vaikka tällä hetkellä paino on mitä on luulen kuitenkin olevani hyvällä ja oikealla tiellä. Täältä löytyy se mitä haen ja haluan. Hyvä, terveellinen ruoka ja liikuntaa, liikunnan jälkeistä hyvää oloa, ihania ystävyyssuhteita unohtamatta.

Julkaistu

Reilun kolmen tunnin liikuntapäivä – IHANAA!!!

Liikuntaa tänään kolme tuntia kymmenen minuuttia(heh, ketä kiinnostaa paljonko olen liikkunut). Silti on vaan pakko hehkuttaa, niin innostunut tällä hetkellä olen. Motivaatio kasvaa päivä päivältä, hetki hetkeltä. Tällä hetkellä olo on aika väsynyt, mutta helkkarin onnelinen. Kädet on aikas soseena, jopa niin paljon, että kirjottaminen aavistuksen raskasta 😀 
Takana siis penkkitreeni. Nyt pääsarjat(5) kymmenellä toistolla 28.5 kg, eli viime viikosta kilo lisää. Pari ekaa sarjaa tuntui hiukan tahmeilta, mutta loput nousi loppuun asti hyvin. Avokki käytti tankoa 35 kilossa ihan vaan psygologisessa mielessä, että ens viikon 30 kiloa ei tuntuisi niin ”pelottavalta”. Noh, en ollut valmis ja käytännössä luovutin noston heti saatuani tangon rinnalle. En luottanut itseeni, joten ens viikolla 30 kg sarjoilla mennään ilman psykologisia kokeiluja 😀
Kapeaan penkkiin lisättiin kilo, joten 23.5kg. Nousi hyvin, ei ollut ongelmia. Paksunnuksilla sama, kilon lisäys 22.5:een. Vikat toistot vähän kieppui, mutta sitkeys palkittiin.
Sit käsipainopenkkiin ja pystypunnerruksiin lisättiin 0.5kg. Jakso tehä, mutta aika tiukalle meni. Ojentajaliikkeessä pidettiin kymppi, mut ois ehkä voinu lisätä kilon parin, ei kuitenkaan viittä mikä on painopakassa se seuraava nostomahis. Ylätaljassa pidettiin sama kuin viime kerroillakin. Hauiskääntöjä tein kahvakuulalla (4kg). Haukkarit ei ole koskaan ollu mun vahvuus. Nyt suju jo ihan kohtuu kivasti. 8kilon tangolla vielä kulmasoutua ja hauiskääntöä, loppuverryttely ja venyttely.
Pakko myöntää, aikas ”saanu olo” oli treenin jälkeen, mutta fiilis ihan huippu. Ootan jo seuraavaa rypistystä.
Päivällä aikasemmin lähdettiin Harmaakuonon ja avokin kanssa lenkille. Kierrettiin sellanen viiden kilsan lenkki katuja pitkin ja oli aika raskas keli. Aurattu oli jonkin verran, mutta lumipenkkoja ihan käsittämättömissä paikoissa. Pöpperötieltä jatkettiin tuohon meidän lähiulkoilualueen metsään, jossa käveltiin polkuja ristiin rastiin. Pystyttiin säilyttämään kivasti reippaan puoleinen vauhti. Puolitoista tuntia tuli nautittua talvesta. Lopuksi Harmaakuono pääsi hetkeksi vapaaksi hankeen möyrimään.
Tänään on ollut hieno päivä ja mä pursuan liikunnan iloa. Jaloissa vähän tuntuu eilinen spinning-treeni. Se tuntuu myös harteissa. Kuulostaa varmaan omituiselta, mutta olenpa tainnut ajaa hiukan hartiat koholla. Istuinkyhmyt on myös aikas hellänä satulasta. Tottumuskysymys, joten kyllä se siitä. Kädet on aika tööt ja taidanpa huomenna tietää treenanneeni. Tää on vaan ihan sairaan ihanaa!!!
Mä täällä vaan jauhan endorfiinistani ja Suomelle ollaan valitsemassa uutta pressaa. Ollaan seurattu sivukorvalla vaalilähetystä ja toisella kierroksella nähdäänkin Niinistön ja Haaviston taistelu. Olen poliittisesti aika vätys, ja rehellisesti sanoen en kovin kiinnostunut siitä. Nyt kuitenkin on selvää kummalle ääni menee. Kuinkas moni uskaltaa rikkoa vaalisalaisuudensa ja kertoa kumpaa kannattaa???  Itse arvostan ajatusmailmaa, että yhdessä toimitaan, yhdessä mennään kohti parempaa. Myös suvaitsevaisuus-asiaa pidän arvossa ja sitä, että pienituloisten puolta pidetään. Ei siis epäselvää kelle ääni menee, Pekalle!  
Julkaistu

Läskipeppu hylly kun poljin pyörälläin

Eilen marssin päättäväisesti treenivaatekaapille ja kaivoin sieltä pyöräilykengät ja housut esille. Esille otto ei riittänyt, pistin ne päälle ja hyppäsin pyörän selkään. Kun muutimme tänne kolme vuotta sitten, ostettiin spinningpyörä, joka on perusmalli ilman mitään ohjelmointi tms. mahdollisuuksia. Pyörä olisi voinut olla aktiivisemmassakin käytössä mitä se on ollut. Onneksi kuitenkin aina sillointällöin innostun polkasemaan sillä hikitreenin. Edelliskerta oli joskus syksyllä ja nyt tarkoituksena olisi aktivoitua pyöräilyn suhteen. Vuosia sitten kävin spinningissä (nykyään kai sisäpyöräily) ja nautin tunneista suunnattomasti. Sairasteluni aloitettua homma jäi ja nyttemmin kyseistä kuntosaliakaan ei enää ole. Ja kun tuo oma pyörä on, en ole aktivoitunut hankkimaan salikorttia jonnekin muualle. Kaipaan silti joskus spinningsalin tunnelmaa ja sitä miten ohjaaja tsemppaa ja ite on vielä vähän rutistettava ja annettava kaikki itsestään irti. Se on taivaallinen fiilis! Yksin polkiessa musat korvissa ei pääse samaan hurmioon, vaikka joskus aika lähelle. Eilen tarkoitus oli polkea 60 min, mutta poljinkin 80 min. Hain jalkoihin liikettä, joten en tehnyt juurikaan raskaita mäkiosuuksia. Hain enemmänkin nopeuskestävyyttä, nopeutta jne. 
Ajoasennot olisi syytä kerrata ja siihen kaipaisinkin sitä ohjattua tuntia. Tiedostin kyllä miten yläkroppa heilui juoksu/hölkkäosuuksissa ihan liikaa. Ja tiedostin myös miten reidet ja persaus ovat lötkistyneet!!! Totesinkin avokille ”läskiperse hyllyy” ja se tuntui todella ällöttävältä, joten haluan nyt ja heti perseen ja reisien sivuläskit pois!  Onko hitto ittensä pitäny päästtää tälläseks vaikka kuinka olisi ollut kuulohuolia? Perhanan perhana!!!  No pyörä sai vielä vähän lisää kyytiä, ja välillä menin kyllä jaksamiseni rajamailla. Silti puristin, muistin että ennenkin olen pystynyt vaikka vähän pahalta tuntuisikin… Ja hyvä fiilishän treenistä jäi.
Treenifiilistä nosti vielä avokin aherrus penkkipunnerrustreeninsä parissa. Välillä kuului keskittymismurahduksia ja taputteluita 😀 Ja siinä treenatessamme tsemppasimme toisiamme jaksamaan vielä vähän enemmän. Voi sanoa, että treenaamisen tauottua kuntosalihuoneessamme HAISI urheilu/hiki. Ovi selälleen ja tuuletuksen jälkeen vielä ikkuna auki joksikin aikaa.
Avokki valmisti pienet palautusjuomat mun voipuillessa sohvalla. Toivuttuani lähdimme saunaan. Saunatauolla käytiin kävelemässä takapihalla lumihangessa paljain jaloin. Lunta oli lähes polviin. Tuntu pyöräilyn väsyttämille jaloille aikas ihanalta. Ja olinhan polkenut riittävän tehokkaasti ansaitakseni käyttää Sitrus-sarjan tuotteita J
Illan kruunasi tapaslautaset. Paistettiin uunissa kirsikkatomaatteja joidenka päälle laitettiin pienet palat juustoa sekä luomulihapullia. Lisäks tarjolla oli kylmäsavulohta, joka ei paketissa ollenkaan niin hyvää kuin irtotiskistä, chilipaprikajuustoa(meidän ehdoton suosikki herkkuhetkiin) sekä aurinkokuivattuja tomaatteja. Niiden seassa oli kapriksia ja maku jotenkin vähän pistävä. Laseihin Azoreilta tuotua paikallista punaviiniä, pari soijatuikkua palamaan ja musiikkia taustalle soimaan. Tapastelun aikana juttu pyöri talviliikunnan merkeissä. Keiteltiin vielä luomuroibosteetä ennen ”pakollista” venyttelyhetkeä. Tuo venyttely on vielä tänäänkin edessä, sillä käytiin 90 min lenkillä. Sitä ennen kuitenkin hakemaan yläkropan treeniä ja aihetta lihasten venyttelyyn, eli mua kutsuu viikon penkkipunnerrustreeni, huih!
Julkaistu

Mahtifiilis penkkitreenin jälkeen -endorfiini kiertää suonissain – IHANAA

Mulla on penkkitreenin jälkeen taasen aivan loisto-olo.
Vaikka kuluneen viikon liikunnat jäi liian vähäisiksi, penkkitreeni pisti taasen endorfiinit liikkeelle. Nyt lisättiin siis puolitoistakiloa pääsarjoihin, eli tein viisi sarjaa 27.5 kilolla, sarjoissa kymmenen toistoa. Ekaa sarjaa lämmittelyiden jälkeen tehdessäni, mietin treenistä tulevan takkuisen ja raskaan. Mitä vielä loput sarjat vaan paranivat. Ilmeisesti koordinaatio alko vörkkiin. Ja taidan olla myös vähän hitaasti lämpiävä. Maalipallossa aikanaan dieseliksikin kutsuttiin, joka taisi pitää silloin paikkansa ja nytkin 😀 Ehkä lämmittelyn tehokkuuteen on syytä jatkossa kiinnittää huomiota lisää, jotta pääsarjat kulkee heti alusta
Kapeaa penkkiä otettiin pari sarjaa 22.5 kilolla. Siinäkin ekassa sarjassa tanko vaappuili jonkin verran, mutta toisessa homma sujui paljon hallitummin. Paksunnuksilla tehtäviin sarjoihin lisättiin kilo, joten 21 kilolla. Pystypunnerrus 15 toistolla kaksi sarjaa 4.5 kilon käsipainoilla seisten ja sama istuen. Taljalla ojentajatreeniä, 10 kiloa riitti pariin 15 toiston sarjaan. Sit 20 kilolla ylätaljaa eteen ja 15 kilolla seisten lavat liikkeelle. Huomiota kiinnitettiin siihen, että liike alkaa lapaluista eikä käsien kiskaisulla. Lopuks vielä hauiskääntöjä kahvakuulalla sekä kulmasoutua. Kädet alko oleen aikas poikki, joten lopuksi pyörittelyitä, ravisteluita, verryttelyä ja lyhyet venytykset.
On aika jännää miten lyhyessä ajassa ja vähillä treenikerroilla itseluottamus kasvaa ja uskaltaa nostaa, vaikka vähän alkaisikin lihaksissa tuntumaan. Ens viikolla taas kilo lisää, joten 28.5 kg viidellä 10 toiston sarjalla, jeah… Mä taidan ehkä pystyä tähän ohjelmaan… Ja tiedättekö mitä??? – Mä odotan jo seuraavaa treeniä. Jospa silloin saan taas lisää tehoja ja vielä paremman fiiliksen. Nälkä kasvaa treenatessa 😀
Treenin jälkeen palkitsin itseni taas tuolla Sitrus-sarjan suihkugeelillä, dödöllä ja voiteella. Lisäks mulla on uutta ihanan tuoksuista shamppoota, jota ostin kampaajalta viime syksynä. Mä niin rakastan raikasta, puhdasta tuoksua ja hyvää treenin jälkeistä fiilistä…
Ennen treeniä päivällä esittelin ystäväpariskunnalle kuumakivihierontaa. Toinen heistä oli asiakkaanani ja toinen seurasi toimiani. Oli hauskaa käydä ammatillista ajatusten vaihtoa hoidosta ja sen kehittämismahdollisuuksista. Muutenkin tän pariskunnan kanssa käydään fysioterapiaan ja hierontaan liittyviä keskusteluja illan istujaisissamme. No hieronnan jälkeen istuttiin kahvipöydässä tummaa suklaata maistellen kera pähkinöiden. Huomenna treffataan taas. Tällä kertaa perehdymme Elisa Viihdepaketin saloihin ja pystynkö tallentamaan netin kautta ohjelmia näillä ruudunluvuillani vai en. Pitäkää peukkuja!!!
Blogi on ylittänyt ehkä mainitsemisen arvoisen virstanpylvään, sillä blogia on luettu nyt yli 10.000 kertaa. Eihän se hirveästi ole johonkin yli 65 tuhannen lukukertaan verrattuna, mutta hyvä alku kuitenkin 😀 Rekisteröityneitä lukijoita tällä hetkellä 29 ja luetuin teksti lähentelee 400 lukukertaa. Postauksia kirjoitettu 155 ja tämä on se 156.
Blogin kirjoittaminen aloitettiin 9.8.2010, joten 10.000 lukukerran ylitykseen aikaa meni 1v 5kk ja 6 päivää. Katsotaan milloin 20 tuhatta lukukertaa ylittyy, meneekö aikaa enemmän vai vähemmän. Täytyypä yrittää olla mielenkiintoinen tulevaisuudessa 😀 Muutenhan niitä lukukertoja ei tule!
Julkaistu

Postaus ”mitä mieleen juolahti” -löpinät

No niin, nyt se on tapahtunut
Eilisessä postauksessa, jossa esittelin valokuvia jouluaatolta kuusen paikalle olikin tullut suolakivilamppu 😀 Onneksi ystäväni tuli hätiin ja vaihtoi oikean kuvan, joten nyt joulukuusi on paikallaan 😀
Olenkin ”jännityksellä” odottanut, että milloin onnistun kuvien laitossa mokaamaan ja eilen se sitten tapahtui. Ehkä tuo kuusen tilalla ollut suolakivilamppu on saanut kummastusta aikaan ja sainpa kommentin ettei kannattas kuvia laitella, kun kerran ei näe eikä tuu oikeita kuvia  oikeisiin kohtiinsa.  Ehkä ei, mutta silti aion jatkossakin kuvia laittaa, nyt kun kerran olen oppinut miten se tapahtuu. Ja jos mokia sattuu, niin sitten sattuu. Ja sellaisen sattuessa mulle ystävät hyvät aina saa vinkata asiasta, jotta saan homman korjatuksi. Ei siis saa arkailla viestiä, että tuo on nyt ihan viturallaan tms. Valokuvat tuo kuitenkin aina väriä ja elävyyttä teksteihin ja olen iloinen, että osaan nyt kuvia jakaa, ja osaan myös tehdä niitä linkkejä, mutta virheitä sattuu varmasti jatkossakin, mutta nauretaan hyvällä niille. Ystävän kanssa hymyiltiinkin, että meillä on ollut hiukan erilainen joulukuusi mihin ollaan totuttu. No se siitä ja kuvamateriaalia tulee jatkossakin 😀
Mulla on kauhea kirjoitushimo tänne blogiin, mutta aina ei vaan ole mitään erityisempää kirjoitettavaa. Senhän huomaa tästäkin postauksesta 😉 Joo, mulla olis monen luennon muistiinpanot mitkä voisin kirjoittaa auki, mutta nyt tää kirjotushimo on sellainen, että tekstiä pitäisi saada vaan tulla tajunnanvirrassa eikä muistiinpanojen pohjalta. Tiedätte varmaan mitä tarkoitan… Että jos teillä bloggaajat on kysymyksiä tai aiheista mistä haluaisitte lukea mun kirjottamana, laittakaa ihmeessä kommentointiin, niin pääsen luovasti naputtelemaan.
Facebookiin laitoin huvikseni kysymyksen hyvistä aiheista ja ilmeisesti opaskoiran kanssa toimiminen ja eläminen kiinnostaa. Olen opaskoirasta ehkä suhteessa kirjoittanut aika vähän. Jos olisin kirjoittanut blogia saadessani tuon Harmaakuonon, tekstiä olisi tullut paljon enemmän aiheesta, koska silloin minullekin kaikki oli uutta ja ainutlaatuista. Nyt elämä on asettunut uomiinsa ja elämä opaskoiran kanssa tuntuu tavalliselta ja siitä ei mukamas osaa kirjoittaa. Mutta, mikä jottei aiheeseen voisi paneutua vähän enemmän täälläkin. Heitettiin kysymys, että miksi anoin opaskoiraa, mikä sai haluamaan opaskoiran? Rehellisesti sanoen, vaikea muistaa. Olin pyörittänyt asiaa mielessäni jo pidempään. Haaveilin pitkistä reippaista lenkeistä ja uskoin opaskoirasta olevan hyötyä myös minun urheiluharrastuksen oheistreenaamiseen. Valkoisen kepin kanssa kun liikkuminen on hitaampaa, ainakin minulla. Ja kun koiran sain, se oli juuri ilo siihen mitä halusinkin. Oli hienoa kävellä kovaa, joskus liiankin kovaa…Liikkuminen jouhevoitui. Koira kun kiersi esteet, ei tarvinnut enää kepin kanssa koluta esteitä ja miettiä mistä pääsee ohi. Nyt koira tekee sen puolestani ja se tunne alkuun oli aivan uskomattoman hieno. Mulle opaskoira on edelleen ehdottomasti paras apu nimenomaan lenkkeilyssä. Ja vähän vieraammillekin reiteille uskaltautuu. Jos eksyy, eipähän eksy yksin 😀
En tiedä osaanko paremmin edes vastata tuohon miksi halusin opaskoiran. Ehkä palaan aiheeseen omana postauksenaan jossain vaiheessa. Ja opaskoirajutut varmastikin lisääntyy siinä vaiheessa kun on Harmaakuonon eläköittämisen aika ja uuden oppaan kanssa liikkuminen alkaa. Tiedättekö, ajatus on todella pelottava. Lähteä nyt jonkun vieraan nuoren koiran kanssa lenkille, huih! Ja tässä kohtaa totean, Harmaakuono ei todellakaan aina ole maailman luotettavin innostuessaan vetämään ja kohkaamaan liikaa. Olen kuitenkin oppinut sen metkuihin ja pelottaa ajatus siitä millainen sen seuraaja oikeasti on. Osaanko sen kanssa kulkea, löytyykö yhteinen sävel, kohtaako kemiat jne???
Onneksi on tukiverkostoa opaskoirien kouluttajat ja vapaaehtoistyötä tekevät peesarit joidenka kanssa voin treenata kulkemista, ja kasvaessamme koirakoksi, opimme luottamaan toisiimme pikkuhiljaa. Se on lohdullinen ajatus ja siihen pitää vain luottaa. Nyt kuitenkin nautin Harmaakuonon kanssa liikkumisesta niin kauan kuin se on mahdollista. Näin talvella herra jaksaa loistavasti. Sunnuntainen seitsemän kilsan lenkkikään ei tuntunut missään, vaikka vauhti olikin ihan kohtalainen. Kesällä ei tosin voinut ajatella kävelevänsä läheskään niin pitkästi, ei edes 20asteen aurinkoisessa säässä. Tuleva kesä vähän pelottaakin. Tässä pähkin, että soittaakko opaskoirakoululle vai mitä tehdä. Haluan päästä kesälläkin pitkillekin lenkeille. No en välttis missään hirveessä helteessä, mutta parissakympissä kylläkin. Nyt vaan menee niin hienosti Harmaakuonon jaksamisessa, että kesän ongelmat tuntuvat kaukaisilta ja ihan jostain toiselta aikakaudelta olevilta…
Ja ette voi kuvitella miten nämä kohta kahdeksan vuotta on saanut mut niin kiintymään tuohon opastajaan. Jokainen varmasti kiintyy tavalla tai toisella kotona olevaan lemmikkiin.  Oman kiintymisen Harmaakuonoon tunnen tietystikin ainutlaatuiseksi ja ainutkertaiseksi samalla tietäen muiden tuntevan samoin omien koiriensa kohdalla.  Rakkautta ja kiintymystä lisää paljon se mitä ihanaa koira on tuonut taloon tullessaan, mitä mahtavia reissuja opaskoiran myötä olen tehnyt jne. Harmaakuono säilyy aina ja aina muistoissain lämpimin ajatuksin, vaikka joskus pinna meinaa palaa vetämiseen tai kohkaamiseen.
Mutta, varmasti myös sen seuraaja tuo samoja ihania asioita elämääni ja varmasti myös jotain uutta.
No ei tämä nyt ole mikään Harmaakuonon jäähyväispostaus, joten naatitaan yhteiselosta niin kauan kuin sitä kestää…
Mulla on alaselkään kertynyt kunnon kuonakertymät syystä tai toisesta. Ne tuntuvat tosi aroilta hierottaessa ja alaselkä on tosi arka ja jäykän kipeä.  Tää alko eilen ja on jatkunut nyt nää pari päivää. Olen venyttänyt pakaraa, nivusta tms. helpottaakseni painetta alaselässä laihoin tuloksin kuitenkin. Tätä on ollut joskus ennenkin, menee yleensä parissa-kolmessa päivässä ohi. Ärsyttää vaan kun alkuviikon treenit on kärsinyt moisen takia ja huomenna en ehdi treenamaan. No toivottavasti perjantaina voin tarttua kahvakuulaan ja vetästä ainakin kevyen treenin. Ja tällä viikolla on sit penkkitreenikin luvassa ja sitä en halua missata. Mun on pakko saada tietää onnistunko tuossa kymmenen viikon ohjelmassani! Tosin treenaamattomuus pitäis vaakalukemat kivempina 😀 Sunnuntaina paino oli 68.4 kg, joten paluu nestevähyysjutusta tapahtunut. No Treenien jälkeen vaaka onkin huidellut 69.4-69.7 kilon välillä. Saas nähdä mitä vaaka huomisaamuna virallisena punnauspäivänä mulle huutelee.
Arvasin kyllä, että treenaamisen alotus aiheuttaa tuon painon nousun, lihaksisto imasee nesteet itteensä jne, ja menee hetki kropan tottua lihastreenin tuomaan kuormitukseen. Silti ärsyttää tuo kilon nousu. Tavote kun ois päästä sinne alle 68 kilon mahd. pian. Noh, kyllä tää tästä. Ärsytykselle ja turhaumalle ei vaan maha mitään, vaikka kuinka tietää ja järki sanoo muuta!
No jop, jospa nyt lopettelisin tältä erää tämän ”tajunnanvirtaus” postauksen ja ottaisin harpun kouraan ja kirjan korville. Eilisilta meni mukavasti noissa merkeissä kuunnellen Kapteeni Randtia etsimässä ja harputellen 😀 Mut ennen harppuhetkeä täytyy lukasta päivän postaukset. Niin, nukkumaankin tietysti pitäs mennä…
Julkaistu

Penkkipunnerrustreeni 10vk:n ohjelmalla

Tänään se alkoi
10 viikon penkkipunnerrustreeniohjelma
Avokin tekemässä ohjelmassa tavoitteina on lihasvoiman kasvu ja omien rajojen rikkominen. Laskelman mukaan kymmenen viikon päästä nousee penkistä 45 kiloa. Itsestäni tuo kuulostaa aikas… Avokin mielestä täysin realistinen tavoite, joten sitä kohden ponnistetaan. Tänään pääsarja oli viisi kymmenen toiston sarjaa 26 kilolla. Olen joskus aikasemminkin kirjoittanut siitä, että olen ollut aika kehno vapailla painoilla treenaaja ja avokin myötä olen vasta sitä oppinut. Ajatus, että nostaisin 50 kertaa niinkin vähän kuin 26 kiloa on tuntunut aika utopistiselta, mutta itse asiassa nostot onnistuivat hyvin. Avokki väittää, että tuolla kymmenennellä viikolla minun pitäisi pystyä tekemään viisi sarjaa viiden kerran toistoilla 40 kilolla. Ajatus tuntuu uskomattomalta ja mahdottomalta. Ehkä vain on luotettava avokin sanaan. Hänen voimanostokokemus puhukoon puolestaan 😀 Tietysti olen eri ihminen kuin hän ja kroppani toimii omalla tavallaan ja kehitys tapahtuu niin kuin tapahtuu… Jännittää miten käy!
Avokki on varma, että pystyn siihen, joten uskotaan niin ja tsempataan tavoitetta kohden.
Yritän oppia myös sitä ettei raudan alkaessa painamaan luovuttaisi helpolla, vaan vielä yrittäisi nostaa sarja loppuun. Tuntuu vähän pelottavalta, että jos ei jaksa ja voimat loppuu. On myös aika paljon itseluottamuskysymys etenkin kun toinen on vieressä varmistamassa. Meillä on telineessä myös turvatangot, joten mitää järin kauheita ei pitäisi päästä sattumaan, vaikka voimat loppuisikin. Että ei muuta kuin niitä omia rajojaan, kuviteltuja rajojaan rikkomaan! Huih 😀
Ens viikolla pääsarjassa on painoa 27.5 kiloa.  Eli, paino nousee viikossa puolitoista kiloa, neljä viikkoa mennään kymmenellä toistolla, toiset neljä kahdeksalla ja sitten vitosella.  
Ennen treeniä lämmittelyn hoidin kahvakuulalla; heilautuksia, pystypunnerrusta, kulmasoutua, hauista jne. Kahvakuula on loisto lämmittely- ja treeniväline.
Pääsarjan jälkeen  vuorossa olikin apuliikkeitä. Pari kymmenen toiston sarjaa kapealla otteella 22.5 kilolla. Avokki on hommannut Fatgripz-paksunnokset voimanostotankoon. Tangon paksuus on 29 mm ja paksunnoksilla
n 50 mm. Fagripzit kuormittaa enemmän olkavarren lihaksia penkkipunnerruksessa, allit saa kyytiä J
Fagripzeillä tein pari kymmenen toiston sarjaa 20 kilolla. Alkuun hirvitti ettei ote pitäisi (mulla pikkanen käsi)  mutta homma toimikin kivasti ja niillä olikin oikeastaan hauskaa nostaa 😀
Tanko vaihtui käsipainoihin (4.5 kg)  joilla vuorotahtiin pystypunnerrusta seisten ja istuen 15 toiston sarjat sekä käsipainopenkkiä. Lopuksi ojentajille treeniä taljalla.
Treenin jälkeen endorfiini jylläsi rajusti ja fiilis erittäin motivoitunut ja hyvä.  Superfiilistä lisäsi suihku ja avokin joululahjat Sitrus-sarjan tuotteet. Olen tuohon Sitrusvoiteeseen ja dödöön aivan hulluna ja ne jotenkin korostaa (näin pölvästi olen)  treenin jälkeistä hyvää oloa. Ja noita tuotteita ”saankin” käyttää nimenomaan treenin jälkeen. Siis, tuo on oma pikku typerä keksintöni 😀 Hyvästä treenistä ihana palkinto 😀
Päivällä reippailimme kymmenen asteen pakkasessa seittemän kilsan lenkin. Aivan ihana sää. Pakkanenkaan ei tuntunut pahalta ja tuulettomuudesta nautimme todella. Alkujaan aateltiin kiertävämme tuon lähilenkin pari kertaa, mutta pitihän sitä vetästä vielä kolmas kierros. Ja ihan mahtava fiilis lenkin jälkeen.
Tänään on ollut ihan loistopäivä: liikuntaa kaks ja puoltuntia, ah!
Ja kun viime yönä nukuin ihanan pitkät yöunet, olo on huippu. Edellisyön nimittäin valvoin melkein kokonaan nukkuen vaan pari tuntia. Yllättävän hyvin jaksoin eilisen. Illalla meillä oli vieraita joiden kanssa kahviteltiin ja saunottiin. Tutustutin ystävääni harputtamisen saloihin ja käsitöistä juttua riitti muutoinkin. Hänkin on viime syksynä innostunut neulomisesta.
Lopuksi on ihan pakko hehkuttaa
12.3. istahdamme Kanarialle lentävään  koneeseen ja matkaamme ystävämme vieraaksi, joka parhaillaankin treenaa siellä tähtäimenään Lontoon paralympialaiset tandem-pyöräilyssä. Reissussa ollaan viikko, ihanaa!!! Taas on jotain aivan ihanaa mitä odottaa. Harmaakuonollekin sovin jo tänään hoitopaikan. Täytyy olla ajoissa liikkeellä 😀
Tuon matkan takia tuo penkkiohjelma tuli kymmenelle viikolle, muutoin se olisi ollut ilmeisesti 12 viikon ohjelma, joten katotaan onko liian tiukka vai selviänkö.
Ja perkele, mähän selviän siitä ja nostan 45 kiloa!!!
Julkaistu

Treeniä/urheilua minun sokkosilmin

Meinasin ensin, että en postaile ennen kuin kaikki Azorit-matkakertomuksen osat on saatu luettavaksenne, mutta en malta olla hiljaa, tekee mieli kirjoittaa 🙂 Azoreita on siis luvassa edelleenkin, mutta nyt…

Tässä tekstissä yritän hivenen avata miten näkövammainen voi liikkua, mitä pitää huomioida, onko niksejä jne. Tämän aiheen Iive heitti mulle blogissani olleen arvonnan yhteydessä heinäkuussa. Ja tämän postattua olenkin vastannut kaikkien arvontaan osallistuneiden antamiin aiheisiin, tosin Toppiksen kvanttifysiikkateoria sai väistyä Rakkaustarinan tieltä 😀 Mutta nyt ei hempeillä vaan pistetään hiki haisemaan.

Luulen, että mistä nyt kirjoitan on monia erilaisia ajatuksia/näkemyksiä myös meidän näkövammaisten keskuudessa, mutta tässä minun kokemukseni ja tuntemukseni liikunnan riemuista. Tosiasia on, että täysin sokea henkilö ei pysty mallioppimaan. Ei ole mahdollisuutta katsoa miten jokin liike tehdään. Se on opetettava kädestä pitäen, tultava iholle, joskus aivan liki. Sokea voi myös tunnustella käsin ohjaajan tehdessä liikettä. Miten lantio liikkuu, miten kädet, jalat jne. Eli, sokealle ohjatessa jotain liikettä on unohdettava kaikenmailman koskemattomuusjutut. Myös hyvästä verbaliikasta on paljon hyötyä. Jos teemme esim. ryhmässä keppijumppaa, ohjaajan pitää olla selkeäsanainen. Ei voi sanoa ”siirtäkää keppi sinne alas” tai ”vie keppi tänne” tms. On ohjattava ” Ota hartialevyinen haara, aseta keppi niskan taakse, koukista polvista ja vie keppi samanaikaisesti ylös pään jatkeeksi”. Joitakin vuosia sitten kävin ahkerasti spinningtunneilla ja sielläkin ohjaajalla oli iso merkitys. Eli, mitä paremmin ohjaaja ohjasi sanallisesti sen parempi minulle. Ja pidän todella tärkeänä, että tiedän miten liike tehdään oikein. Mikään ei ole niin turhauttavaa kuin sinnepäin ohjaus ja virheellinen suorittaminen. Itselläni ei ole mikään huippu koordinaatio eikä kehon hahmotus, joten mitä enemmän saan palautetta miten asia oikeasti tehdään sen parempi. Itseluottamus kasvaa, opin tuntemaan kehossani millaiselta oikea liike tuntuu.

Turvallisuus on tärkeää, jotta voin keskittyä liikkumiseen, siihen hikitreeniin ilman että tarvii pelätä vaikkapa putoavansa jostakin, tai huitasevan vierastoveria kahvakuulalla tms. Jos haluan juosta koiran kanssa en ikinä tee sitä asfalttiteillä jalkakäytäviä pitkin. En luota koiraan, että se malttaisi pysähtyä rotvallin reunojen eteen aina, ja jos ei pysähdy vaara nuljauttaa nilkka kiveykseen tai pahimmassa tapauksessa joutua kovaa ajavien autojen sekaan. Jos juoksen, haluan olla kutakuinkin varma, että alusta on tasainen, ei isompia kuoppia/railoja. Ulkoilureitit sopivat hyvin tarkoitukseen. Juostessa oppaan kanssa voimme mennä normiopastusotteessa, mutta silloin juoksu ei ole kovinkaan rentoa, joten parempi on käyttää lenkkiä. Lenkki voi nyt olla mikä vaan, mutta tarpeeksi iso, jotta molempien kädet mahtuvat liikkumaan juoksussa. Kilpajuoksussa opas ei saa vetää sokeaa juoksijaa vaan on tultava tasatahtiin. Olenpa ollut myös sellaisissa kisoissa missä juostiin 100 m siten, että 50 metrin paikkeilla oli suunnan antaja, joka huusi radan numeroa. Samaan aikaan juoksi vain yksi juoksija törmäilyjen välttämiseksi. Eli huutaja huusi ”kolme-kolme-kolme-neljä-neljä-kolme-kolme”. Joissain tapauksissa suunnan antaja peruutti juoksian lähestyessä tai suunnan antaja vaihtui toiseen, joka oli maalin tuntumassa. Eli radan numeroa huudettaessa tiesi millä radalla on ja mahdollisuus pysyä suunnassa ja mennä suoraan. Pituushypyssä voi hypätä ilman vauhtia milloin ei kyllä lennä mihinkään, tai opeteltava vauhdilla ja askeleet milloin ponnistus osuu kohdilleen. Tässäkin voi käyttää suunnan antajaa, kuten kuulan työnnössä, keihään heitossa jne.

Kun uin altaassa uin yleensä rataköyden vieressä pitääkseni suunnan oikeana. Päädyn kuulee aika hyvin tai uidessa käsi osuu siihen. En varmaan ikinä ole törmännyt seinään satuttaen itseni siihen. Kilpaa uidessa päätyyn tarvitaan merkin antaja. Merkin antaja koskettaa uimaria selkään esim. kepillä, jonka päässä on pallo. Tällöin uimari tietää valmistautua käännökseen.

Hiihtäessä on etua, jos reitti on tuttu. Opashiihtäjä hiihtää yleensä edellä, tai jos on rinnakkaiset ladut, vierellä. Kilpailevat käyttävät jonkinlaista kaijutinmikrofonisysteemiä, eli oppaalla on suun edessä mikki ja selässä kaijutin. Tällöin ei tarvitse kääntää päätä sanoessa ohjeita hiihtäjälle, ja vauhti ei hidastu. Itse en ole moista systeemiä koskaan livenä nähnyt. Viime talvena hiihdimme jonkusen kerran avokin kanssa tuossa likellä olevalla ladulla. Ostimme huomioliivit, jotta kanssa liikkujat huomaisivat erilaisuutemme ja välttyisimme vaaratilanteilta. On olemassa myös opas- ja sokea-liivejä. Ehkä liivejä on hyvä käyttää myös jos harrastaa juoksemista tms.

Kuntosalitreeniä tehdessä tai kahvakuulaa heilutellessa mulla ei ole mitään ns. apuvälineitä tai mitään erityisempiä niksejäkään. Kuntosaliharjoittelussa mielestäni on tärkeää, että liikkeiden tekniikka tulee opeteltua oikein. Ja alussa ohjaus onkin todella tärkeää. Painoissa ei lue pisteillä kilomääriä, mutta useimmiten kohokirjaimin kuitenkin. Joskus ne on vaan niin koristeellisiksi tehty että on vaikea tunnistaa. Oikea järjestys, siisteys helpottaa hommaa kummasti. Ja isoilla julkisilla saleilla on kyllä oppaasta iso apu. Ei ole kiva nimittäin haahuilla laitteesta toiseen ihmisiin törmäillen ja kokeillen onkos tässä nyt vapaata 😀

Väitän liikunnan harrastamisen helpottuvan ja monipuolistuvan, jos näköä on jonkin verran jäljellä. Voit helpommin lähteä juoksulenkille, painua ryhmäliikuntatunneille jne. Toki heikkonäköisellä on omat vaikeutensa. Ryhmäliikuntatunneilla on päästävä tarpeeksi lähelle ohjaajaa, jotta näkee mitä pitää tehdä. Ja jos haluaa mallioppia katsomisen kautta on päästävä lähelle ja sekään ei aina riitä ja silloin on ohjattava/neuvottava kädestä pitäen. Palaute on tärkeää. Mutta heikkari pystyy treenaamaan monipuolisemmin eikä tarvitse opasta niin paljoa kuin täyssokko. Toki sokkonakin pystyn tekemään paljon itekseni, treenaamaan tutulla salilla tutuilla laitteilla, tekemään kahvakuulatreeniä, pilatesta, joogaa jne. Kunhan vain ensin liikkeet on opittu ja opeteltu huolellisesti. Ajan yksin spinningpyörällä kotisalilla, käyn koiran kanssa lenkillä, joskus jopa juoksemme. Nyt tosin ei. Menneenä kesänä juostiin avokin innoittamana kerran 😀 Joskus olen miettinyt, että ehkä haluaisin juosta enemmän, mutta sitä pitää kattoa sitten kun Harmaakuono on eläköitynyt ja uusi opas on valjaissa. Sauvakävelylenkki toteutuu muuten siten, että kiinnitän koiran valjaiden kädensijaan mustekalan ja lenkitän sen ympärilläni olevaan mustekalaan. Näin koira mahtuu kulkemaan edelläni ja minulla jää molemmat kädet vapaaksi. Sauvakävelylenkkejä yleensä teen jonkun toisen seurassa, jotta voin olla sen turvallisuudesta täysin varma.
Useasti meillä sokoilla ei ole yhtä hyvä tasapaino kuin näkevillä. Minulla ei ainakaan ole mikään huippu. Se ei näy normaalissa arkiliikkumisessa, mutta en pysty seisoskelemaan pitkiä aikoja yhdellä jalalla. Tasapainon pitämistähän helpottaa katse, kun katsoo jotain kiintopistettä… Se ei ole mahdollista, mutta onneksi tasapainoakin voi treenata. Meillä on itse asiassa tavallinen pyöreä tasapainolauta, jolla tulee ihan liian harvoin keikuttua. Pitäskin kaivaa se näkösälle muistuttelemaan olemassa olostaan. Judossa tuon huonomman tasapainon sai kokea ihan konkreettisesti. Niin kauan judo tuntui hauskalta kun ”nujuttiin” matossa, mutta siirryttäessä pystyyn ja harjoteltaessa esim. jalkapyyhkäsyjä, eipä kaverin tarvinnut kuin hiukan horjuttaa ja pyyhkästä, nurin! Mut judokin on ihan mielettömän hyvä koordinaation ja kehonhallinnan treenausmahdollisuus. Siinäkin tosin ohjauksella on iso merkitys siinäkin. On laji missä todellakin ollaan tiiviissä tuntumassa joka tapauksessa fyysisesti, joten judokalle ehkä sokean ohjaaminen ei ole niinkään hankalaa, näyttää kädestä pitäen asioita. Ainakin sellainen olo tuli judossa käydessäni.

No pyöräilemään sokkona en voi lähteä. Tarvitsen tandempyörän ja mielellään myös pilotin. Olenkin haaveillut omasta pyörästä ja olinkin jo sellaista tilaamassa Aviriksesta, Näkövammaisten apuvälinemyymälästä, mutta heillä olikin maahantuontivaikeuksia. Asia on nyt hautumassa ja harkinnassa mistä pyörän hankkia ja paljonko siihen olen valmis sioittamaan. Löydänkö innokkaan kaverin sitä kanssani polkemaan jne.

Erilaiset kunnon seurantamenetelmät tyyliin sykemittarit ja vastaavat ei valitettavasti tällä hetkellä ole saavutettavissa. Oman hankaluutensa tuottaa myös esim. kuntosaleilla olevat kuntopyörät, soutulaitteet ja vastaavat missä toimitaan hipaisunäppäimin ja on miljoona valittavaa ohjelmaa. Haaveena on puhuva sykemittari, ja siitä olen täälläkin avautunut. Mahdollisuuksia on tutkittu ja yksi olisi jonkinlainen älypuhelimen ja sykemittarin yhdistelmä erään firman kautta, mutta hinta-arvio on 1500 euroa uuden puhelimen ja puheohjelman kanssa. Kirpasee, kirpasee. Ja kun en tarkalleen vielä edes tiedä miten se systeemi toimii. Ja mulla on jo puhelimissa puheohjelma. Haluaisin pitää sen, koska siihen on siirtolisenssi vain 85 euroa, joka pudottaisi hintaa ainakin parilla sadalla. Uuden puhelimen hankinta on edessä joka tapauksessa lähitulevaisuudessa. Täällä on siis kova mietintä käynnissä. Eräs ystäväni sanoi/ehdotti voisinko ajatella tuota itselleni joululahjaksi. Hm… Houkuttelevaa, mutta haluanko puhuvaa sykemittaria niin paljon? Tiedän jo nyt, että jos homma toimii, haluan sen ja maksan sen ison summan toteuttaakseni unelmani. Silloin voisin seurata sykekehitystä, kaloreiden kulutusta jne. Se olisi ihanaa ja toisi varmasti lisäpotkua urheiluun.

Jos liikuntasuoritukseen tarvitaan ajastinta on olemassa puhuvia kelloja ja ainakin jossain vaiheessa oli sellainenkin kello missä oli ihan ajastintoiminto, joka esim luki sekunteja, minuutteja tms. Helpottaa spurttien teossa. Tällä hetkellä en tiedä tuon kellon saatavuudesta. Mulla se ei vuosia sitten kovinkaan hyvin toiminut. Pitäisikin katsoa onko se Aviriksen valikoimissa. Josko uudempi malli toimisi paremmin.

On olemassa myös puhuvia askelmittareita. Minullakin sellainen on. Puhuu englantia enkä ole koskaan saanut siihen opastusta. Se itse asiassa jötköttää tuossa pöydällä uuden pariston ostoa ajatellen ja Aa:n mut siihen perehdyttänee lähitulevaisuudessa. Että kyllä kaikenlaisia pieniä niksejä ja apuvälineitä on millä liikkuminen onnistuu hyvin, ja vähän jopa pystyy seuraamaan liikunnan tehoa/määrää esim. tuon puhuvan askelmittarin kautta. Ja oma mielikuvitus vaan kehiin aina kun jokin homma meinaa kaatua sokeuteen 😀 Useimmiten jokin niksi löytyy, että voi toteuttaa juttua ainakin sovelletusti. Pelaapa ne sokot jalkapalloakin käsittääkseni ihan paralympiatasolla, ite en kyllä siihen ryhtyis 😀 Koripallo yms. on ehkä niitä lajeja joita ei pysty harrastamaan. Olen koripalloonkin tutustunut sen verran, että tiedän millainen kori on mihin pallo heitetään ja olen jopa yrittänyt osua siihen laihoin tuloksin tosin 🙂

Mmmmmmm…. Mitähän vielä? Mitähän oleellista olen unohtanut? Toivottavasti tästä tekstistä avautui edes hivenen miten liikun, miten treenaan. Kysykää vapaasti, jos jokin oleellinen juttu jäi käsittelemättä tai epäselväksi. Yritän parhaani mukaan avata asiaa lisää. Ja lopuksi toivotan ihan jokaiselle iloa liikkumiseen. Siitä tulee niin mahtava olo!

Julkaistu

Suutarin lapsilla ei ole kenkiä :O

Tiedättehän sanonnan ”suutarin lapsilla ei ole kenkiä”? Eilen sain sen taas todeta olevan totta ”kuin kirkon rotta” 😀 Pitkästä aikaa avokki oli halukas hieromaan selkäni, ja tuo tilaisuushan piti käyttää ehdottomasti hyödyksi, vaikka penkkitreeni kummitteli vaativana takaraivossa. Se kun jäi lauantaina tekemättä, herra Laiskamato voitti sillä kertaa. Vietimme kuitenkin rentouttavan illan saunoen rentoutuen. Tuo hieronta tuli kyllä ihan nappiin, sillä eilen avokin treenatessa ryhdyin valmistamaan pestoa, ja kun homma lähtee pisuttaan, niin se sitten kans pisuttaa :O 😀 Pilkoin parmesaanin pieniksi paloiksi ajatellen säästäväni raastamisen vaivan, että kyllä sauvasekotin niihin pystyy kun jäiset marjatkin taltuttaa. Noh, eipäs se niin sitten mennytkään! Vehe on tosin vähän reistannut ennenkin ja nyt moottori ei saanutkaan terään yht’äkkiä kosketusta. No ei muuta kuin monitoimikoneeseen jo möhjötty mössö, isoon kannuun ja kone päälle. No kappas perkuleen kone ei surahtanutkaan ja ruvennut toimimaan! Ei auttanut sitten mikään, ei se paska toiminut. Pesto oli pinjansiemeniä vaille valmis, tosin ne parmesaanit paloina 😀 Noh, pistin kuitenkin broilerin rintafileet maustumaan pestotekeleeseen. Ilmoitin avokille ettei ruuasta narinoita oteta vastaan 😛 Keittelin täysjyväriisiä, johon sotkin oman maan kirsikkatomaattia, thaipasillikaa ja chilitomaattikastiketta himpun verran. Ja uuniin broiskun kaveriksi. Loppujenlopulta ruoka oli kyllä herkullista, vaikka pestosta ei nyt ihan pestoa tullutkaan 😀

Meninpäs nyt aiheesta aikaslailla sivuraiteille. Avokki teki mulle pitkän, ihanan kahden tunnin selkähieronnan ja olin ihan tööt vähän aikaa sen jälkeen. Mulla on tosi jäykkä lantio, joka on kallellaan eteen. Tulee koiran kanssa liikkumisesta. Alaselässä on notkoa, joten kärsin pienesti selkäkivuista aika-ajoin. Selkärangan vieressä kulkevat pitkät selkälihakset ovat aivan jumissa niin niiden sisä- kuin ulko-osistakin. Eikä tuo hartiaseutukaan ollut jumitukselta säästynyt. Koiran kanssa liikkuessa vasen hartia työntyy eteenpäin, ja lapaluu kiertyy ulos. Tällä kertaa oikea lapa oli kuitenkin pahemmassa jökissä. Kuului vain hirveä rutina kun kuona-aineet runksahteli avokin sormien alla. Välillä sattu niin maan perkuleesti. Niskajumit on lisääntyneet noiden korvaongelmien myötä, joten niitä sai hieroa todella varoen. En kestä kovaa käsittelyä. Todettava on avokin tehneen jälleen hyvää työtä, nyt ei ole kinnannut selässä. On kyllä ollut aikas hakattu olo ja kosketusarkuutta enempi vähempi. Eilisiltana olin ehdottomasti sitä mieltä, että tänään töiden jälkeen tämä tyttö tekee penkkitreenin. Noh, olisihan mun pitänyt tietää… Oli nimittäin pirun tahmeaa, lihakset ihan lötköt ja väsyneet. Ei todellakaan palautuneet kovaa treeniä ajatellen. Noh, silti heiluin 40 min salillamme keskittyen enempi käsiliikkeisiin. Iski kuitenkin jonkin asteinen treenivitutus. Halu treenata kauhea ja kroppa ei… Noh, olo helpottu suihkun jälkeen 😀 Ja tälle päivää mahtuu myös toinen liikuntasuorite, sillä lähdimme reippaalle lenkille aamupäivällä. Aurinko paistoi ja oli lämmin. Tuli ihanan endorfiininen olo. Kotiin päästyämme taivas avasi hanansa ja siitä lähtien vettä onkin tullut aikamoisia satseja kerrallaan.

Hieronta pisti kyllä kuona-aineet liikkeelle. Hirmuinen jano ja vessassa juokseminen yötämyöden. Kannattaa aina muistaa juoda hieronnan jälkeen juuri tuon takia, että ne liikkeelle lähteneet kuonat pääsevät elimistöstä pois. Eikä seuraavan päivän mahdollista kosketusarkuuttakaan kannata säikähtää. Eri asia on, jos hieronnasta tulee mustelmia ja kipuja, silloin on hierottu liian kovaa. Ja hieronnan jälkeen ei kannata het syöksyä treenaamaan tms. Hieronta on lihaksille kuin kova treeni, vaikka ne eivät työskentelekkään. Rasitus on kuitenkin kova, kun niitä muokataan ja venytetään. Ja jos sattuu saamaan tuollaisen maratonhieronnan voipi vielä seuraavankin päivän treenaaminen olla vähän niin ja näin. Ainakin ite huomasin etten ollut palautunut tarpeeksi pystyäkseni tekemään kunnon sähäkän treenin.

Eli, taas tullaan tuohon oman kehon kuunteluun, ja siihen miten tärkeää se on. Opettelu siis jatkukoon silläkin saralla.

Julkaistu

Motivoitumisessa asenne ja realismi ratkaisee

Tänään syksy on ehdottomasti näyttänyt parhaita puoliaan; aurinkoista ja lähes tuuletonta lämpötilan kivutessa mukaviin lukemiin. Eihän sitä voi muuta kuin pistää tossua toisen eteen. Aloitimmekin päivän seitsemän kilsan lenkillä, ja ulkoilusta/lenkkeilystä tuli ihan huippufiilikset. Kotiaskareiden tekokin maistui; pyykit ulos kuivumaan, tiskikoneen tyhjennys jne. Ai että miten vaatteisiin jääkin ihana raikas tuoksu ulkokuivauksen jälkeen. Lisää endorfiinia kummasti.

Mutta Inna halusi tietää miten motivoidun eri asioihin. Motivaatio onkin mielenkiintoinen juttu, ilman sitä on hankalaa toteuttaa monia asioita. Ihmisellä pitää olla unelmia ja tavotteita mitä kohti ponnistaa. Mielestäni Kaisa Jaakkola luennollaan sanoi hyvin ”Uskalla unelmoida jo tänään, muuten joku toinen unelmoi sun puolesta”. Ja eihän unelma välttämättä ole yhtään sellainen mitä itse haluat, jos joku toinen sitä ohjailee.

Aikaisemmin treenin motivaattorina toimi maalipallo, jota pelasin pitkään koskaan kuitenkaan tekemättä läpimurtoa tai nousematta aivan huipulle. Halusin kehittyä pelaajana ja ihmisenä. Lajissa tarvitaan hyvää koordinaatiota, jonkin verran kestävyyttä ja voimaa, ketteryyttä jne. Eli, hyvän ja laadukkaan harjoittelun piti olla monipuolista. Vaikka kuinka kyse on näkövammaislajista sokeuteni vaikutti harjoitteluun. En pystynyt mallioppimaan vaan jonkun piti näyttää asiat kädestä pitäen. Töitä oli siis tehtävä pysyäkseen edes jotenkuten mukana. Motivoituminen ei todellakaan aina ollut helppoa, koska olin itseäni kohtaan liiankin ankara ja valmentaja joskus sanoikin minun ajattelevan asioita ihan liikaa. Silti aina vaan alemmuuskomplekseista nousin yhä uudelleen ja uudelleen. Nyt helmikuussa jouduin jättämään tuon minulle niin tärkeän harrastuksen ja kilpailemisen siinä kuulo-ongelmien takia. Tuntuihan se pahalta, mutta elämä jatkuu. Ja ei ole pois suljettua joskus palata lajin pariin, riippuu korvista 😀 En kuitenkaan tällä hetkellä asiaa juurikaan ajattele. Olen löytänyt liikunnan ilon, treenaamisen halun ilman maalipallollisiakin tavotteita. Olen kärsinyt aina ylipainoisuudesta, onnistunut pudottamaan painoa alle 65 kilon, mutta takaisinhan se läski on tullut. Nyt olen innostunut ravitsemusasioista ja todella pysyvistä elämäntapamuutoksista. Ja minua motivoi hurjasti unelma päästä alle 60 kilon, syödä monipuolisesti ja terveellisesti, nauttia liikunnasta monipuolisesti. Ehkä yhtenä motivaattorina on myös halu pyrkiä ennaltaehkäisemään esim. diapetesta ja muita elintasosairauksia. Äitini on sairastunut sepelvaltimotautiin, diabetekseen, kilpirauhasen vajaatoimintaan ja nyt uusimpana on selvinnyt selkäkipujen syy selkäydinkanavan ahtauma. Äitini on kyllä liikkunut jne, mutta itse olen vielä niin nuori, että voi olla jonkinlaisia mahdollisuuksia estää esim. kamalat selkävaivat hoitamalla itseään, kuntoilemalla lihaksia vahvistaen jne. Ja kyllä haluan urheilullisesti vielä rikkoa omia rajojanikin. Oppia koordinaatiota, kokea onnistumisia jne.

On päiviä milloin motivaatio on hukassa ja tekisi mieli antaa vain koko touhun olla. Silloin yleensä olen väsynyt tai sää on kovin matalapaineinen enkä saa päivän nuutuneisuutta pois kropastani. Huonoja päiviä tulee, siitä ei pääse yli, mutta positiivisella mielellä niitä tulee vähemmän. Omalla asenteella on suuri merkitys myös motivoitumiseen. Ei saa ajatella sen jonkin asian olevan PAKKOPAKKOPAKKOA. Ennemminkin parempana mahdollisuutena, parempana valintana. Voimme itse paljon vaikuttaa elämänlaatuumme valinnoillamme. Jokainen itse tietää mikä motivoi eniten ja sitä unelman täyttymystä kohti matkataan. Vastoinkäymisiä todennäköisesti tulee ja hairahtumisia entiseen, mutta silti suunta on parempaan, laadukkaampaan elämään. Se jos mikä motivoi ja antaa intoa liikkua ja syödä monipuolisesti ja terveellisesti. Hm… Onko se ”entinen elämä” nyt sitten ollut niin kamalaa/pahaa??? Toisissa asioissa joo, toisissa ei… Ruokailutottumukset on ainakin nykyisin huomattavasti paremmassa kuosissa kuin ennen. Olen onnellinen, että olen herännyt ruokateollisuuden kammottavaan kemikaalisotkutarjontaan. En voi haluta jatkuvasti sellaista syödä ja pilata elimistöäni. Siinä erittäin hyvä motivaattori syödä luomua ja laadukkaampaa hyvistä raaka-aineista tehtyä ruokaa. Ja treenin jälkeinen euforia on kokemisen arvoista aina uudelleen ja uudelleen, useammin ja useammin. Joten annetaan motivaation kasvaa ja paisua ja tehdään unelmistamme totta jokainen tahollamme. Ja jos joskus tökkii, ystävät, Blogisiskot autetaan toinen toisiamme eteenpäin.

Motivoitumisessa on tärkeää, että se mihin motivoituu on sellainen realistinen mahdollisuus ja joka kantaa pitkään hedelmää. Tiedän, voin painaa alle 60 kg. Se on täysin mahdollista! Tavoite mitä kohti motivoidutaan ei voi olla epärealistinen, jos niin on, motivaatio katoaa aika nopeaan. Tai jos haluat jotain kohtuu pinnallisesti, motivaatio todennäköisesti lopahtaa. Toiset voivat innostaa, kannustaa, mutta loppujenlopulta sen motivaation on lähdettävä minusta itsestäni. Tupakoitsijalle on turhaa saarnata sen vaarallisuudesta kuukaudesta toiseen. Ei se lopeta polttamista ennen kuin itse havahtuu haluun päästä irti moisesta tavasta.

Unelman/tavoitteen täytyy olla tarpeeksi haastava mutta mahdollinen. Liian helpolla pääseminen ei motivoi eikä tuota onnistumisen iloa tai tyydytystä tavoitteeseen päästyään. Esim. minulle pääsy alle 70 kiloon olisi ollut liian heppanen, en olisi tullut siitä onnellisemmaksi, tyytyväisemmäksi.Jos taas tavoitteeni olisin asettanu alle 50 kiloon, se olisi ollut epärealistinen. Ei ehkä aivan mahdotonta, mutta ei sellainen mikä olisi minua innostanut, motivoinut. Ja taas täytyy muistaa ettei pelkästään tuijotella vaa’an lukemia. Näillä esimerkeillä yritän vain avata mitä tarkoitan tuolla realismilla, epärealismilla jne… Mulle on mahdottomuus nostaa penkistä 150 kg, joten sellainen tavoite ei motivoi, mutta jos tavoittelen 50 kilon nostoa se jo kutittelee mukavasti sisälläin. No ehkä saitte kiinni mitä tarkoitan 😀 Mutta niinhän se on, joku motivoituu jostakin joku toinen taas jostain muusta. Toinen innostuu eri keinoin kuin toinen. Jokaisen on löydettävä itsestään se miten parhaiten motivoituu unelmansa täyttymiseen. Tsemppiä ihan jokaiselle! Hyvällä motivaatiolla, positiivisella energialla/asenteella kohti unelmaa, eikös?