Julkaistu

Syyspäivä/luomu/katseluvinkki

Aamupäivällä kun astelin Harmaakuonon kanssa ulos nenään tulvi ihana sateen jälkeinen tuoksu ja aurinko lämmitti kasvojani. Tuli kesä mieleen, niin kesäinen olo. Oli täydellinen sää lähteä reippailemaan Harmaakuonon veljen ja opaskollegan kanssa meitä kaksijalkaisia käveliöitä unohtamatta. Kilometrit taittuivat reippain askelin ja liikuntahaasteeseenkin saatiin uusi merkintä. Matkaa taitettiin kahdeksan kilometriä, jonka puolessa koirat pääsivät kirmailemaan koirapuistoon ja me ihmiset kahvilan terassille meren rannalla nauttimaan kupposet teetä. Oli niin lämmin, että tuulitakki oli otettava pois. Varustauduin tietystikin sateen varalle, kun aamulla sitä vettä tuli reippaasti 😀 Ihanassa säässä mukavassa seurassa, endorfiini virtasi ja vielä ennen kotiin paluuta hetki Harmaakuonon veljen perheen luona koirajuttuja rupatellen.

Moni on blogissaan kirjoittanut marja-aronioista ja siitä miten ne ovat hyviä ja varsinaisia vitamiinipommeja. Halusin päästä maistamaan ja tutustumaan marjaan. Joku kirjoitti facebookin keskustelussa keränneensä kotipihaltaan litratolkulla aronioita. Minä tietystikin kyselemään marjoista ja pohtimaan, että itsekin haluaisin niitä. Sainkin vinkin käydä jonkun luona keräämässä niitä. Noh, enpä totisesti lähde sokkona puolivieraan luo marjastamaan 😀 Ja nyt eräs kaukaisempi kaveri eilisiltana kysäisi olisinko vielä tarvitsemassa marjoja. Ja kun vastasin myönteisesti tänään sain pari kiloa aamulla poimittuja marjoja, joten kotiuduttua ja asiakkaat hoidettua oli marjojen perkaus ja pakastaminen edessä. Nyt seuraavaksi pitääkin tutkia mitä kaikkea niistä voi tehdä.

Moni on kehunut marjojen makua, jotkut sanoneet niiden olevan happamia ja liian voimakkaan makuisia. Perkauspuuhassa tietystikin maistelin muutamia ja kyllä ne minustakin vähän karvaalta maistuivat, mutta ei vastenmielisesti kuitenkaan. On varmasti kuitenkin marja, joka kaipaa makeutusta. Jos on vinkkejä mitä aronioista valmistaa, laittakaa ihmeessä kommentointiin.

Makeuttamisesta tuli mieleeni stevia. Minulla ei ole siitä mitään kokemusta, mutta olen ymmärtänyt sen olevan moninkertaisesti makeampi kuin sokeri ja kaloriton vaihtoehto. Ja ennen kaikkea mikä parasta luonnon oma aine. Monta kertaa olen sitä katellut Ruohonjuuressa shoppaillessani, mutta en ole ”uskaltanut” ostamaan. Se on kuitenkin arvokasta ja jos siitä ei yhtään pidäkkään… jää kaappiin avattuna ja liki käyttämättömänä. Olisi kiva jossain (en todellakaan tiedä missä) päästä maistamaan jotain mihin sitä on laitettu. Kiinnostaa, koska olen yrittänyt vähentää koko ajan sokerin käyttöä. En sitä lisää smoothieksiin, rahkoihin, jogurtteihin, mutta joskus kaipaisi vähän makeampaa makuelämystä 😀

Tänään näin Facebookissa Uuden mustan linkin uutisesta, että ensi viikolla vietetään luomuviikkoa ja maanantaina tulee PK-seudun Cittareihin LUOMUKANAA myyntiin kokeiluluonteisesti. Yle:n sivut ja siten myös tuo Uusi musta-blogi on helvetillinen linkkiviidakko. Yritin päästä lukemaan itse artikkelia, mutta en löytänyt sitä, nyyyhhh… Joka tapauksessa ensi viikolla on kyllä päästävä tukemaan luomukanan tuotantoa ostamalla sitä. Viime viikolla luin jonkun karmivan artikkelin tehobroiskujen tuotannosta ja siitä miten suomalaiset lihatuottajat ei salmonellariskin takia halua ottaa luomukanaa myyntiin. Eviran mukaan riski ei ole yhtään sen suurempi kuin tehotuotetuillakaan. Kyllä jutussa myönnettiin myös, että luomutuotanto on kalliimpaa ja ettei se kannata. Ja ettei ihmiset osta 20 euron kilohinnalla olevaa luomukanaa, kun broileria saa kahdeksan euron kilohintaankin. Valitettavaa, surullista. On varmasti tottumuskysymyskin ja vaikka kuinka haluaisi ei vaan ole rahaa ostaa. Silti toivon niin palavasti, että luomutuotantoa kanojenkin suhteen tulisi Suomeen edes jonkin verran, että se olisi yksi vaihtoehto. Lappeenrannassa on ilmeisestikin luomukanala ja avustajani sanoi, että Hakaniemen hallista saa joskus luomukanaa. Ja kyllä toivoisin myös, että mahdollisimman moni voisi ja pystyisi valitsemaan sen luomuvaihtoehdon, mutta ymmärrän hyvin myös hinnan voivan olevan ratkaisussa esteenä.

Facebookista olen bongannut myös, että ensi viikon sunnuntaina Kallioon avataan luomukauppa Osuuskauppa Oma maa. Sellainen on jo Tuusulassa. Tosi hienoa kun näitä luomukauppoja tulee lisää. Samaisena sunnuntaina BERAS Suomi järjestää Espoossa tapahtuman Luomua läheltä. Luontotalon pihamaalle levittäytyy torialue ja on mahdollisuus ostaa luomutilojen kausituotteita ja lihaa, voi jutella luomutilojen omistajien kanssa jne. Sisällä luentoja miten luomuus vaikuttaa Itämereen. Ravintola Juuren kokki valmistaa ekologista ja maukasta ruokaa kauden kasviksista tapahtumassa vieraileville. Kahvila Satakielen paikallisia luomuaterioita jne. Vaikuttaa houkuttelevalta tapahtumalta ja yritänkin sinne päästä. Ja nyt tulevana viikonloppuna on la-su Tikkurilassa maalaismarkkinat. Sielläkin olisi hauska käydä kiertelemässä etenkin kun ilmeisesti sääennusteiden mukaan on luvassa lämmin viikonloppu. Ja säästä vielä juontukin mieleeni, että sunnuntaina 2.10. alkaa ykkösellä 8-osainen ohjelmasarja Tunne sää, konka ekassa osassa aiheena on talvi ja lumi. Ohjelmassa on erilaisten ihmisten kokemuksia säätiloista ja tuossa lumijaksossa on myös tämän blogin kirjoittaja Harmaakuonon kanssa 3-4 minuutin pätkässä. Ohjelma kestää 30 min, käsittääkseni. Äiti oli tunnistanut ohjelman mainoksestakin minut. Huih…

Julkaistu

Alakulon jälkeen endorfiininen viikonloppu

Viikolla näytti jo tosi pahalta, että alavireys ja paska fiilis palaavat. Keskiviikko ja torstaikin olivat aika surkeita päiviä. Mitenkään ei fiilistä helpottanut keskiviikon ja torstain välisen yön valvominen. Avokille pohdin asiaa varmasti kyllästymiseen asti, koska aloin vähän huolestumaan itsestäni. Ei kai sateinen ja matalapaineinenkaan sää ihan niin matalaksi mieltä saa, vai saako? Suurinpana syynä kuitenkin ehkä pidin ja pidän etten ollut tavannut ystäviä pitkiin aikoihin ja tuli jotenkin hyljätty olo. Kovasti mietinkin miten saada entinen sosiaalinen elämä takaisin. Ei yhden harrastuksen lopettaminen voi jättää näin kamalaa tyhjiötä. Se ei saa olla niin. Tilalle on pakko löytyä uutta ja uusia ihmisiäkin. En kuitenkaan halua ”tyrkyttää” itseäni liikaa mihinkään ja kenenkään seuraan, jotta en olisi rasitteeksi. Silti kaipaan sosiaalisempaa elämää mitä minulla nyt on. Onneksi kuitenkin asioilla on tapana järjestyä tavalla tai toisella. Ehkäpä siis tämäkin. Synkistely ei ainakaan auta asiaa millään tasolla, päin vastoin.

Onneksi nyt tuntuu paljon paremmalta ja toiveikkaammaltakin, joten luotetaan siihen, että saan elämään lisää virikkeitä ja sosiaalista toimintaa. Liikunnan riemunkin olen saanut takaisin. Viikkoon tuo liikuntahaastekaan ei edennyt yhdelläkään suorituksella. Junnasin 11 suorituksessa, mutta nyt olen onneksi ryhdistäytynyt ja saanut kolme suoritusta lisää 😀 Perjantaina sauvoimme melkein puolentoistatunnin lenkin Harmaakuonon ja Aa:n kanssa. Sään suhteen sattui todella hyvä tuuri. Vaikka tummia pilviä purjehti taivaalla saatiin nauttia auringon paisteesta. Lenkin jälkeen kauppaan ja irtotiskistä tuli ostettua kalliita herkkuja: viininlehtikääryleitä, aurinkokuivattuja tomaatteja ja kalleimpana katkiksia mangochilimajoneesissa. Eilisiltana saunan jälkeen valmistimme tapaslautaset ja vietimme herkkuhetken. Herkut ehkä vähän kaipasivat viiniä, mutta ei avattu pulloa. Jälkkäriksi teetä ja palat Lindin tummaa suklaata kirsikalla ja chilillä. Päivällä aikasemmin oltiin reippailtu seittemän kilsan lenkki. Aamusta hieroin yhden asiakkaan ja kun ulos lähtöä suunnittelimme taivas avasi hanansa jälleen kerran. Onneksi sää kuitenkin poutaantui ja iltapäivällä kalakeiton jälkeen saimme nauttia vauhdista ihanassa syyssäässä. Mä olen ikionnellinen siitä miten Harmaakuono jaksaa taas kulkea reippaasti ja innokkaasti. Opastaessaan häntä heiluu pystyssä ja koira vaikuttaa ja kuulemma myös näyttää onnelliselta.

Syksy näytti tänään niitä parhaita puoliaan kun lähdin parin ystäväni kanssa ratsastamaan. Meillä oli taasen 90 minuutin issikkavaellus. Mulla oli aivan ihana taluttaja, joka neuvoi ja ohjasi miten toimia itsenäisesti hevosen kanssa. Myös vaelluksen vetäjä kiinnitti hyvinkin oleellisiin juttuihin huomiota. Nyt luulen ymmärtäväni ja jopa osaavani toimia töltissä oikein. Ainakin syvät vatsalihakseni ilmoittavat olemassa olostaan :DJa muutenkin tuntui siltä, että sain omaa kehoa hevosen liikkeisiin nyt paljon tehokkaammin mukaan. Pitkä alamäkikään ei hirvittänyt yhtään, ja suurimmaksi osaksi uskalsin istua pitäen vain ohjista kiinni, enkä satulan reunasta. Tuo muutos tuli jo tosin ratsastaessa Joutsassa kesälomallamme. Nyt alamäissä ja töltissäkin homma onnistui. Taluttajalta sai mukavasti koko ajan palautetta milloin menee hyvin ja milloin pitäisi jotain parantaa. Haluaisin mahdollisimman pian saman taluttajan kanssa opettelemaan lisää!

Säästä piti kirjoittamani. Ihan loistava auringonpaiste, ja se mölliskö lämmitti aivan ihanasti. Hepan selässä tuli välillä jopa vähän kuuma. No lämmin varmasti tuli myös kropan tehdessä oikeasti töitä. Hevoseni oli vähän laiska, joten pohkeita töltissä sai antaa ihan tosissaan… Oli kyllä ihanaa, haluun pian uudestaan!

Kirjoitinkin viikko sitten, että tehdään sunnuntaisin vuorotellen ns. parempaa ruokaa. Tänään oli mun vuoro, joten tarjolla oli perunamuussia johon loraus luomumaitoa ja voita sekä juustoraastetta. Uunissa paistui karitsan pihvikkäät punaviinimarinadissa. Paistovuuan laitaan jäi mukavasti tilaa kirsikkatomaattien puolikkaille ja suippopaprikalle. Ja sit oli tietysti vihersalaattia. Tultiin siihen tulokseen, että tämä oli ”sunnuntaiaterioista” onnistunein tähän mennessä. Liha oli juuri sopivan kypsää ja maukasta. Avokki fiilisteli pottumuussia ja kasviksia. Kaikki oli kyllä tosi hyvää. Mä en kuitenkaan jaksanut syödä kuin yhden pienen pihvikkään, kauhallisen muusia ja kasviksia 😀 Avokki vetäs kyllä pari pihviä ja muusia isot kasat. Mulle on huomiselle annos valmiina. Jälkkäriksi Aino-jäätelöiden Luonnon aineista-sarjan pähkinä-marja-vaniliajäätelöä pienet palat. Tuollaisten herkkujen jälkeen oli syytä vielä pistää tossua toisen eteen ja täyttää keuhkonsa raikkaalla syysilmalla. Lähdin Harmaakuonon kanssa 50 minsan reippaalle lenkille. Vauhti pysyi koko ajan tasaisen vauhdikkaana ja hikihän siinä tuli. Kierrettiin tuo meidän lähiulkoilualue pari kertaa ympäri. Ekan kierroksen jälkeen Harmaakuono tökkäs mua kuonollaan kysyäkseen opastaako kotiin vievälle tielle vai vieläkö toinen kierros. Se sen kosketus on niin hellyyttävä, sydämeni sulaa! Toisen kiekan jälkeen poika meni kymmenisen metriä oikealle menevästä tiestä ohi, pysähtyi. Hokas vissiin, että nyt ei tullu ”kysyttyä” mitä tehdään. Totesin ”mennään kotiin” ja poika teki käännöksen tulosuuntaan ja marssi tuon kymmenen metriä takaspäin määrätietoisesti ja kääntyi kotiin menevälle tielle. Kotiovella häntä huiskasi iloisena ja vapaa-käskyn saatuaan juoksi eteisestä portaat ylös keittiöön juomakupilleen. Janohan se oli tullut jätkälle 😀

Toivon todella, että uusi viikko tuo hyvää mieltä ja energistä fiilistä eikä mitään masisteluja. Nyt tuntuu hyvältä, joten tämän endorfiinin tahdon jatkuvan satoi tai paistoi! Perjantaina onkin jo kuun viimeinen päivä. Silloin pitäisi painaa alle 68 kg, mutta sille haaveelle voin heittää hyvästit, mut jos alle 69??? Peukutuksia!!! Tän painon on lähdettävä laskuun!

Julkaistu

Tuijottavat toljottajat

Voi miten ihanaa on ollutkaan kun tänään ei ole satanut. Lähdin aamusta kaverin kanssa Hertsikan lenkkipoluille sauvakävelylenkkeilemään. Aurinko lämmitti ja tuoksui syksy. Käveltiin 75 min, jonka Harmaakuono jaksoi ihan mukavasti tepsuttaa. Välillä vähän vettä ja meno jatkui.

Mahtava fiilis, liikuntapäivien määrä on tällä hetkellä 7/9 ja huomiselle suunniteltu pitkä lenkki ja penkkitreeni. Eilinen jooga tuntuu vähän syvissä vatsalihaksissa, joten on sitä jotain tullut tehdyksi, vaikka treeni olikin todella rauhallinen. Se on hyvä, että nuo syvät lihakset joutuvat töihin, vahvistuvatpa ja keskivartalon hallinta paranee.

Ja sitten varsinaiseen tämän postauksen aiheeseen, joka ei nostata endorfiinista oloa, päinvastoin. Oltiin lenkin jälkeen ruokakaupassa ja Harmaakuono oli mukanani valjaissa. Opaskoirathan saavat tulla Suomessa kauppoihin, ravintoloihin, kahviloihin ja muihin yleisiin tiloihin. Paikkoihin missä varastoidaan elintarvikkeita koiraa ei saa viedä. Ja se on minusta täysin hyväksyttävää ja ymmärrettävääkin. Monelle on varmasti outoa nähdä koira ruokakaupassa ja uteliaisuus herää miksi tuo on täällä. Silloin ehkä jäädään katsomaan vähän liian pitkäksi aikaa, mutta miksi se yrmeä tyhjä ilme? Avustajani kävi aivan kuumana aiheesta. Hän pitää tuijottamista äärimmäisen epäkohteliaana käytöksenä ja sanoo sen olevan vielä törkeämpää minua kohtaan, koska en näe sitä. En pysty puolustautumaan, en tuijottamaan vastaan jne. Olen aika pitkälle samaa mieltä. Muistan nuoruusvuosiltani kun olin äitini kanssa liikkeellä ja olin hänen opastuksessaan. Meitä vastaan tuli pyöräilijä, joka meinasi ajaa ojaan, koska tuijotti meitä, kahta naista ”käsikynkkää” kävelemässä 😀 Niin siis, opastusote ei ole ”käsikynkkä”, vaan opastettava ottaa oppaansa kyynärpään yläpuolelta kiinni. Mut karrikoidusti sanottuna kuljettiin käsikynkkää 🙂 Äitini totesi pyöräilijälle, ”saatana, olisit ajanut vaan ojaan, mitäs tuijotit” aika kiukkuisesti. Tuolloin nolotti, vaikka eipä siihen ollut mitään aihetta. Mehän vaan kävelimme kadulla niin kuin muutkin ihmiset erona vain se, että olin äitini opastuksessa. No nyt tuolla kaupassa oli useampia tuijottajia, jotka eivät sanoneet mitään, kasvoilla tyhjä ilme ja kauhea toljotus. Minähän olin tietysti onnellisen tietämätön koko tuijottajista ennen kuin AA avautui kotimatkalla aiheesta. Pohdittiin asiaa perinpohjaisesti. Moni ei ehkä tarkoita olla tyly tuijottaessaan eikä muutenkaan ilkeä. Uteliaisuus voittaa, mutta miksi silloin ei voisi vaikka hivenen hymyillä. Irtotiskin myyjä oli hymyillyt vienosti ja sanoikin meitä palvellessaan (aurinkokuivattuja tomaatteja ja viininlehtikääryleitä) Harmaakuonon huilimisesta ystävällisesti jotain. Joku nainen tuli vastaan todeten mieli tekevän rapsuttaa, mutta kun on töissä, ei rapsuta. Joku toinen taas jutteli Harmaakuonolle ettei ajele kärryillä päälle 😀 Kaupassa oli siis aivan ihania ja vilpittömiäkin ihmisiä, mutta avustajan päivä meni tuijottajista pilalle. Hän on matkustellut paljon ja asunut monta vuotta Lontoossa. Pohtikin ettei tiedä missään muualla tuijotusta olevan niin paljon kuin täällä. Hänen miehelleen oli kulttuurishokki heidän muuttaessaan Suomeen, se miten suomalaiset tuijottavat ilkeästi toisia ihmisiä.

En minäkään, tuskin kukaan välittää joutua tuijottelun kohteeksi. Liikkuessa koiran tai kepin kanssa en vaan tiedä tuijottajista mitään. Tiedän, että niitä riittää, mutta en tiedä tarkalleen milloin minua tuijotellaan. Ehkä se ei siksi minua myöskään samalla tapaa häiritse kuin avustajaani häiritsee. Ja ehkä juuri siksi avustajani kokee asian niin törkeäksi kun en tiedä siitä mitään, kun se tapahtuu, että ihmiset voi tuijottaa miten kauan huvittaa tekemisiäni tai erilaisuuttani. Varmasti silläkin on väliä millaista tuijotus on, onko se uteliaisuutta, tiedon halua, ilkeilyä, yrmyilyä tms… Voisihan se joskus sykähdyttää, kun pystyisi vastatuijottamaan niin kauan kuin tuijottaja kääntää päänsä pois. Tulisikohan siitä voittajafiilis???

Totuus kuitenkin on, olen sokea, olen erilainen ja siksi minua tuijotetaan, on tuijotettu monta kertaa ja tullaan vielä monesti tuijottamaan. Toivottavasti kuitenkin erilaisuus opittaisiin pitämään rikkautena ja hyväksyttävänä eikä toljottamisen arvoisena asiana. Ehkä meillä suomalaisilla on paljon opittavaa moniin suurkaupunkilaisiin verrattuna missä on paljon erilaisia ihmisiä ja siinä yksi sokko ei paljon tuijottelua aiheuta. Kun näkevät ystäväni aiheesta kiihtyy, totean heille, että ongelma ei ole minun vaan sen toljottajan. Jos kerran ei ole tapoja, minkä voin sille jne. Toki joskus haluaisin voivani toljottaa tarvittaessa takaisin, käyttää toljottajan asetta häntä itseään vastaan.

Tuijotuksista ja toljotuksista huolimatta olen hyvällä tuulella kiitos ihanan syyssään sauvakävelylenkkeineen. Ja onnellinen olen Harmaakuonon jaksamisesta. Ja kun avokki saa viimeisen asiakkaan hoidetuksi on aika perjantai-illan vieton kera kevyen napostelun. Eli, tuijottajat alta pois, teidät jyrätään, endorfiini jyllää 😉 :DD

Julkaistu

Startti syksyyn liikkuen, ota vastaan liikuntahaaste sinäkin!

Eilisiltana luin Iiven blogista hänen kesäajan liikuntahaasteen tuloksia ja tulin siitä kovin hyvälle ja iloiselle tuulelle. Niin monipuolista liikkumista, ja haasteen tavoite täyttyi reilusti. Tuo Liikuntahaaste jäi kutkuttamaan mielen pohjalla ja aamulla hehkutin avokille asiaa, ja nyt täällä on kaksi, jotka aikoo ottaa syksyn liikuntahaasteen vastaan 😀 Eli 60 liikuntapäivää ajalla 1.9.-31.12., ja mukaan yli 30 min liikuntasuoritukset laidasta laitaan. Yhtenä päivänä voit tehdä vaikka viisi liikuntasuoritusta, mutta lasketaan vain päivien mukaan. Kuinkas moni ottaa haasteen vastaan? Haaste on ymmärtääkseni lähtöisin Kiloklubista. Haasta itsesi, haasta kaverisi tänään, huomenna, ylihuomenna…

Omalta osaltani tuo liikuntahaasteen toteutus on hyvällä alulla, sillä huomiselle olen sopinut kaverin kanssa uintitreenin ja sunnuntaina opaskoiraporukan kanssa kirmaistaan Raaseborissa. Tosin en uskaltanut ilmottautua Harmaakuonon takia 9 kilsan lenkille. Teen nuo pitkät lenkit mielummin rauhassa ja koiran kuntoa huomioiden, enkä vie ihmispaljouteen, jossa se vetää itsensä innoissaan ihan piippuun. Ei malta jolkotella, jos siltä tuntuu, kun muut menevät edellä 😀 Kävellään tuolloin sitten viiden kilsan lenkki. Mut tän illan sauvakävelylenkistä olen huippuonnellinen. Nimittäin mun tehtyä päivän työt ja syötyä salaattiannos lähdettiin Harmaakuonon ja avokin kanssa reippailemaan. Otin sauvat mukaan ja tehtiin 70 min 6.6 km lenkki. Harmaakuono meni tosi reippaasti, eka kierros 20 min, toka 25 min ja kolmas 23 min. Yks kierros on 2.2 km ja meiltä lenkkipolulle ehkä n. 100 m. Oon tosi tyytyväinen ja ilonen, kun vielä huomioi ton miten poika on viime aikoina lenkeillä ajoittain madellut.

Eilen käytiin muuten Harmaakuonon kanssa lääkärissä. Saatiin lisää rasvaa hotspottiin ja tarkastettiin purukalusto. Parissa etuhampaassa on halkeama, mutta lääkäri ei lähtisi sitä poistelemaan, jos ei ala vaivata. Rivien välistä luin, että ei nukuta mielellään noinkin vanhaa koiraa. Samalla juttelin pojan hidasteluista lenkeillä. Nyt viime sunnuntainakin vauhti vaihteli äärimmäisyyksistä toisiin, ja valjaat vaihdettaessa pelkkään hihnaan jätkä selvästi piristyi ja käveli reippaammin. Saatiin muutaman päivän särkylääkekuuri, jolla testataan onko Harmaakuonolla kipuja, tapahtuuko lääkityksellä valjastyöskentelyssä muutoksia, ja jos mitä tapahtuu kun lääkitys loppuu… Valjaat kuitenkin painavat parisen kiloa, joten ehkä jos on vanhuuden jomotuksia ja jumituksia, ne alkaa tuntua raskailta yllä. Ystävän kanssa meseteltiin pitkä tovi aiheesta, ja niistä tunteista mitä tuo kaikki tuo. Onneksi on ihania ystäviä, jotka ymmärtävät sen tuskan mikä tulee aina vain lähemmäksi ja lähemmäksi. Tuota kipulääkekuuria en alottanut kuitenkaan vielä. Haluan tehdä sen sellaisessa vaiheessa, että on minulla todella aikaa tarkkailla sen vaikutusta.

Eilen oli painotavoitteen asettamispäivä. Paino oli maanantaista tippunut 69.9, joten 70 kg alitettu, mutta ei ole ensinmäinen kerta tänä vuonna, joten ei vielä suurempaa fiilistelyä nostata. Joka tapauksessa päätin, että nyt syyskuussa tavoittelen kahden kilon pudotusta, eli alle 68 kilon pitäisi päästä. Ja tuolle tavoitteelle antoi rohkaisua tämän aamun punnitus 69.6 kg. Noh, en elättelekkään toiveita siitä, että vauhti pysyisi tuollaisena. Nyt tosin tunnen kropastani lähteneen nesteitä pois. Avokki kommentoikin aamusella, että tunnun hoikemmalta jakiinteämmältä kun hölläkkäneste on vähentynyt huomattavasti. IHANAA! Jospa tämä tästä. Tuohon painon laskun hankaluuteen saattoi muutoinkin löytyä selitystä, ainakin osittain. Mun kaveri merkkas parin päivän tiistain ja keskiviikon syömiset Kiloklubiin ja kalorit huiteli 1400-1500 paikkeilla. Ja proteiinien määrä 70 grammassa, joten varaa on syödä vähän runsaammin protskua lisäten vielä kun huomioi tän mun fyysisen työnkin. Silloin tiistaina mulla oli kuus asiakasta, kuten tänäänkin. Ite ei vaan aina muista tän työn fyysisyyttä, ei jotenkin osaa huomioida sitä 🙂

Tuo syöminen on aika jännä juttu. En ole mitenkään erityisemmin ajatellut, että kun laihdutan mun täytyy syödä vähemmän. Ennemminkin olen ajatellut sitä mitä suustani pistän alas, ja silti sitten ilmeisesti syön, tai ainakin ajoittain olen syönyt liian vähän, eikä siksi kroppani pääse laihtumaan. Olikin tosi mukavaa tuo kaverin apu, antoi osviittaa missä mennään. Nyt pystyy vähän korjaamaan asiaa. Tänään esim. tein drinkin, johon tuli hamppuproteiinia, mustikoita, Rakkauspakkauksesta himpun verran jauhoja ja ihan vettä. Sitä olen asiakkaiden välillä hörppinyt lämpimän aterian lisäks.

Tällä hetkellä on niin ihanan endorfiininen ja energinen olo, ja odotan jo innolla aamun uintitreeniä. Ja treenikärpänen kutittelee mukavasti, joten tästä on hyvä aloittaa syksy reippaillen ja tarttua haasteeseen ja tehdä vielä vähän enemmän. Tosin edessä on tuo korvaoperaatio jossain vaiheessa, joka pistää liikunnat vähäksi aikaa seis, mutta ei murehdita sitä nyt. Nyt nautitaan olosta ja energiasta, hyvästä fiiliksestä.

Julkaistu

Positiivisella energialla syksyyn ja unelmaa puhuvasta sykemittarista

Ollaan avokin kanssa vietetty rauhallinen viikonloppu. Aikaa vietetty kirjojen parissa ja telkusta urheilua seuraillen. Olen lukenut Nora Robertsin kirjaa Punainen lilja, ja voi helvetti millasta tekstiä. En uskalla edes ajatella montako kertaa kirjassa on jo naitu. On tuon kirjasarjan ehdottomasti rasittavin kirja, onneksi toiseksi viimeinen nide menossa, joten kohta se loppuu. Jättäisin kesken ellen haluaisi tietää loppuratkaisua kirjassa esiintyvän haamun suhteen.
Äänikirjana alottelin Petos lautasella-kirjaa ja varmaan kirjan tiimoilta jossain vaiheessa kirjoittelen ihan oman postauksen teidän iloksenne tai harmiksenne 😀 Nyt jo voi vaan ihmetellä mitä kaikkea moskaa joudummekaan syömään, huh!

Ruuasta puheenollen perjantaina teimme pitkästä aikaa tortilloja. Broilersuikaleita paistettiin pannulla, letun päälle vähän juustoraastetta, lämmityksen jälkeen kurkkua, tomaattia, paprikaa ja kanaa. Salsakastiketta laitoin niukasti luettuani niiden huikeista lisäaineista ja tein kervaviilikastikkeen, johon lisäsin yrttejä. Kumpikin jaksoimme syödä vaan pari lettua… On vissiin vatsalaukut pienentyneet 😀 Jee, jee!!! Ja tänään tuo tuli taas esille. Maustoin meille broilerinrintafileet. Laitoin oliviöljyä, valkosipulia, kuivattuja yrttejä, suolaa, sitruunan mehua ja Azoreilta ostamaa paprikatahnaa. Marinadi jo tuoksui aivan taivaalliselta. Avokki kuori kahdeksan perunaa ja pilkko ne. Vuokaan kermaa ja valkosipulia reilusti, perunat ja juustoraastetta mukaan. Ja ei kuin maustumaan ja eväät uuniin. Täällä leijaili todella herkullinen tuoksu. Ai joo: sen verran lisäaineita tuli ateriaan, että laitoimme fileiden ympärille pekonisiivut 😀 Kuuden pintaan söimme ja herkullista oli. Mutta broileria ja perunoita jäi molempia vielä huomiselle 😀

Pienen ruokalevon jälkeen lähdimme lenkkeilemään. Kävelimme tunnin raikkaassa syysillassa. Lenkkipolun varrella tuoksui syksy ja tuuli toi syksyn tunteen kohinallaan. Harmaakuonon meno oli vaihtelevaa. Välillä kiskoi minkä vaan kykeni, välillä raahusti eteenpäin. Siinä sitten kovasti yritystä tulkita mikä nyt johtui mistäkin…

Voi miten mä haluaisinkin puhuvan sykemittarin. Olis niin mahtavaa seurata sykettään ja kaloreiden kulutusta liikkuessaan. Sportstrackeriinkin oli tarkoitus tutustua, mutta puhelimeni on ohjelmaan liian vanha. Pitäisi testata minkä verran puhelimessa oleva puheohjelma puhuu numeroina asioita. Ilmeisesti Trackerissa on paljon grafiikkaa ja sehän ei meille sokoille aukea. Olen miettinyt sykemittarin hankkimista, joka kävisi tietokoneen kanssa yhteen, mutta niissäkin tullaan saman ongelman eteen. Tulokset tulee esille graafisina taulukoina, joten… Turhauttavaa. Viime syksyllä kyselin Näkövammaisten keskusliiton Apuvälinemyymälästä Aviriksesta puhuvista sykemittareista, mutta ei sellaisia kaiketikaan oikein ole. Joku malli on ollut, joka vaikutti enemmänkin verenpaineenmittaukseen tms. soveltuvalta laitteelta eikä treeniapuriksi. Tuolloin ystäväni tutkaili nettiä ja ilmeisesti Amerikassa tavallisissa urheiluverkkokaupoissa on ollut ainakin joitain myynnissä. Löydettiinkin hyvältä vaikuttava malli, mutta sen valmistusko oli lopetettu. En muista… Nyt kun syksy on tullut ja ilmat viilenee, ja toivottavasti Harmaakuono jaksaa lenkkeillä halu on taas kasvanut kunnon kehittymisen seuraamiseen, mutta… taitaa tuo puhuva sykemittari edelleen jäädä haaveeksi. Kielitaidoltani olen todella onneton, joten en pysty sivustoja tutkimaan ja etsimään. Uskoisin kuitenkin, jos puhuvan mittarin löytäisin, oppisin käyttämään sitä ja ymmärtämään sen mitä sillä olisi sanottavaa englanniksi minulle. Ehkä unelmasta vielä joskus tulee totta! Kirjoitin äsken Avirikseen tandempyörästä viestiä ja samalla kysyin jälleen sykemittareista. Niin, olen tainnut päättää hankkia tuon tandempyörän, joten sitten alkaakin pilottien metsästys 😀 Haluan niin paljon monipuolistaa liikuntaa ja tutustua samalla myös uusiin ihmisiin, aloittaa uuden elämän! Ehkä tämä on osaltaan myös maalipallon jättämän aukon täyttämistä. Tänään sain Facen kautta vinkin Jaakko Halmetojan luennosta, joka on vasta 22.11. ja heti laitoin viestiä muutamalle kysyäkseni seurakseni/oppaakseni luennolle. Ja luentoon on aikaa melkein kolme kuukautta, minäkö hätäinen? Kalenterini ei saa näyttää liian tyhjältä 😀
Toisaalta olen nyt niin innostunut kaikesta ravitsemukseen liittyvästä ja ennen kaikkea luomuuteen liittyvästä, että haluan varmistaa pääsyni ajoissa luennoille ja minua kiinnostaviin tapahtumiin. Ettei ainakaan homma kaatuisi oppaan puutteeseen.

Mulla on nyt jotenkin kovin positiivinen ja energinen olo, ja haluan saada niin paljon. Nyt on aika painojumituksen loppua ja laihtumisessa tapahtua todellisia tuloksia. Haluan liikkua paljon, tehdä töitä, oppia ravitsemuksesta lisää, löytää juuri itselleni sopivan ruokavalion, tavata ystäviä ja nauttia elämästä. Ja ennen kaikkea haluan tämän fiiliksen kestävän pitkään 🙂