Julkaistu

Syksyinen luonto syyskuussa

Ei, en ole mennyt sekaisin. Tiedän, että on marraskuu, on märkää, pimeää ja valitettavasti myös melatoniinivaje on iskenyt kyntensä minuun. Onneksi apu on lähellä – purkista iltaisin tabletti, niin kyllä pärjään. Mutta minun on ihan pakko palata syyskuiseen mökkiviikonloppuun kuvien kera, sillä se oli yksi rentouttavimmista ja sisintäni koskettavimmista pidennetyistä mökkiviikonlopuista. Matkasimme äidin kanssa mökille keskiviikkoaamuna. Teimme olomme mukavaksi ja aloitimme puuhastelun. Äiti toi ison pussillisen omenoita, joista keittelimme omenahilloa. Ruuaksi valmistimme katkarapusalaattia ja kampelaa.Innostuttiinpa menemään viilenevään ja pimentyvään iltaan nuotiolle istuskelemaan syksyn tuoksut sieraimissamme.

Seuraavana päivänä lähdimme kera koirien metsäretkelle. Kuljimme metsäautoteitä pitkin luonnon hiljaisuudesta nauttien. Vaikka näytti ettei puolukat olleet vielä kypsiä, ne oli poimittu, ryteikössä tarvottuamme löysimme sieltä täältä puolukoita poimittavaksi.
Sienisaalis oli parempi. Ja voi äidin riemua nähdessään sieniä. Valitettavan usein sienet kukoistivat isojen ojien takana tai ojissa minne äidin oli huonolla selällä mahdoton mennä. Karvarouskuja löytyi kuitenkin helposti niin paljon, että saatiin sienisalaatti.

Metsäretkellä sujahti aikaa pitkälle kolmatta tuntia ja molemmat olimme onnellisia. Varmasti myös rakkaat koirat nauttivat olostaan. Ennen ruokaa sienet palasiksi ja vähäiset puolukat peratuiksi. Aterioimme ulkona, koska oli ihanan lämmin alkuilta. Aterian loputtua äiti napsasi Otosta aikas upean kuvan :DD Ja meidän viedessä astioita sisälle Otto teki jotain hyvin kiellettyä, mutta äiti sattui näkemään ikkunasta. Koira seisoi pöydällä nuuskimassa pöydän pintaa. Heti kun mökin ovi aukesi poika hyppäsi alas ja oli sen näköinen, että taatusti tiesi tehneensä sellaista mikä ei ole luvallista. Olin aika pöyristynyt, vaikka toisaalta tilanne myös vähän huvitti. Ilta jatkui pihalla istuskellen, tosin ilman nuotiota, joten viileys ajoi sisälle tietokoneelta valokuvia katselemaan.

Perjantaiaamuna saimme rakkaan avokinkin mökkiviikonloppua viettämään. Hän toi tullessaan lisää ruokaa. Aloitin päivän leipomalla omenapiirakan ja maustamalla ahvenet savustusta varten. Äiti teki sienisalaatin avokin leikatessa nurmikon. Aterioimme jälleen ulkona ja fiilistelimme hyvää säätä. Minäkin uskaltauduin maistamaan sienisalaattia ja uskokaa tai älkää HALUSIN LISÄÄ!!! Päivän mittaan teimme pihassa syystöitä nauttien syksystä ja sen rauhasta. Illalla herkuteltuamme omenapiirakalla teen ja kahvin keraistuimme taasen nuotion lämmössä jutellen toistemme seurasta nauttien. Oli hyvä lämmin mieli rakkaiden seurassa.

Lauantaina aamupalan jälkeen lähdimme koko porukan voimin metsäretkelle. Koirat saivat jolkotella vapaana. Harmaakuono kantoi keppiä koko ajan.Kuljeskelimme pitkin metsäautoteitä. Äidin selkä oli kovin kipeä, joten ryteiköt jätettiin väliin. Sää oli upeaakin upeampi; aurinko paistoi ja oli lämmin.

Nautimme luonnosta kolmisen tuntia retkeillen. Pysähdyimme kannon päälle istuskelemaan ja nautiskelemaan janojuomaa. Avokki ja äiti innostui keräämään kuivia risuja pusseihin, jotka olivat jääneet tyhjiksi. Sienet oli ojien pohjilla, joten niihin ei päästy käsiksi, mutta olipahan rakkailla höpsököilläni kuitenkin saaliina risuja mökin pihaan päästyämme.Eipä muuta kuin notski tulille ja makkaraa paistaen. Aikaa vietimme ulkona koirien touhuilua seuraillen. Saimme ystäväni koiran Aidan hoitoon, joten koiravilskettä riitti Aidan ja Oton painiessa. Grillasimme pihvit, joidenka kanssa äidin tekemiä herkullisia kaalikääryleitä, eilistä sienisalaattia ja vihersalaatti. Aterioidessa ilma viileni huomattavasti, joten ennen saunaa viettelimme aikaa sisällä. Sunnuntaina syksyisiä pihahommia, linssikeiton syönti lammen rannalla, mökin siivousta jne.

Oli ihan huippuihana mökkiviikonloppu rakkaiden keskellä! Ja siksipä tähän oli vielä palattava, vaikka aikaa on vierähtänyt syyskuun puolesta jo pari kuukautta.

Julkaistu

Väsyttävä pimeys

On tullut se aika vuodesta kun lähes aina väsyttää, paitsi yömyöhään milloin pitäisi olla jo nukkumassa.
Kuten NYT!
Olo on ollut väsynyt ja aamut armottoman vaikeita. Onneksi takana ei ole ollut valvottuja öitä, vaikka viitteitä niidenkin saapumisesta oli. Aloitin melatoniinikuurin ja hiljalleen tilanne on tasaantunut eikä aamutkaan ole ollut ihan niin tuskaisia. Viime viikolta minun oli pakko perua pt, koska olin vielä kymmeneltäkin koomassa ja seuraavan aamun treeni olisi ollut 9.30. Tajusin, että sellaisessa olotilassa ei ole mitään järkeä hakea reipasta treeniä. En olisi siihen pystynytkään. Harmitti suuresti, mutta ehkäpä silti tein oikean ratkaisun, sillä eilen oli kiva treenata. Ehkä väsymys tuntui vähän myös kropassa, mutta mielestäni silti taistelin hyvän treenin siihen hetkeen. Ja treenin jälkeen leiuin endorfiinihuuruissa koko päivän. Elämä tuntui valoisammalta, pirteämmältä. Minua alkoi huvittaa tehdä terveellistä ruokaa ja vähentää herkuttelua. Viime aikoina on tullut mussutettua lähinnä suklaata eri muodoissaan turhan paljon. Viime viikolla en vaan jaksanut mitään ja lukiessani ihmisten fb-päivityksistä liikuntahetkistään pieni kateuden pisto pyrki tuikkaisemaan. Murmutin avokille elämän kurjuudesta ja taka-alalla vaani alakulo olo. Ehkä nyt kuitenkin tilanne on tasaantumassa, koska tuollainen alakuloisuus ja alavireys on väistynyt lähes kokonaan. Murmutukseni ohella sain suostuteltua avokin lähtemään kanssani katsomaan torstaina elokuvaa Vadelmavenepakolainen, jossa on meille näkövammaisille kuvailutulkkaus.

Melatoniinit aloitin viikko sitten. Olen istunut aamuisin kirkasvalon äärellä, iltaisin keittänyt Valamon luostarin uni-yrttiteetä. Tänään ostin vahvan d-vitamiinisuihkeen, jonka nauttimisen aloitan heti huomisaamuna. Eli täysi taistelu on aloitettu pimeyttä vastaan. Tai ehkä oikeammin pimeydestä johtuvia asioita vastaan. Pimeydelle ei voi mitään. Aurinkoa emme nyt saa, ja vaikka se paistaisikin, se olisi lyhyt ilo per päivä.

Omansa mielialaan on varmasti tehnyt myös avustajatilanteeni, joka on nyt onneksi ratkennut. Sunnuntaina tapasimme avustajaehdokkaan, jonka päätimme ottaa meitä auttelemaan. Helpotus oli ja on suuri, että löytyi henkilö, jonka kanssa voimme lähteä yhteistyötä kokeilemaan. Hän aloittaa kuitenkin vasta joulukuun puolella, mutta onneksi on ihania ihmisiä, jotka voivat auttaa tässä välillä. Tänäänkin kävimme parissa kaupassa joululahjajuttuja hankkimassa.

Onneksi olen tiedostanut koko ajan alakulon tai alavireyden syyn, enkä siksi niin huolissani ole ollutkaan. Ja nyt kun huomaan tilanteen tasoittuvan nukkumisen suhteen, olen pirteämpi, ja asioiden hoituessa mieli on helpottunut. Ja tässä väsymyksenkin keskellä on tapahtunut monta ihanaa asiaa. Torstaina ystävän kanssa pikkushoppailut ennen Novellikoukkua, jossa neuloin kranssin päällistä samalla kuunnellen Johanna Sinisalon novelleja. Olivat aika erikoisia. Oltiin Novellikoukussa myös lokakuun alussa. Ihana tapahtuma! SUOSITTELEN!

Perjantaina vietin Aa:n luona mukavan iltapäivän teekupposten äärellä. Samalla hoidettiin meidän paperilaskut ja muita paperiasioita, vaihdettiin kuulumisia jne. Seuraavana päivänä vietin mukavan päivän käyden Suklaafestareilla ja teatterissa. Teatteriesityksestä Viimeinen vuoro kirjoitinkin jo oman postauksensa, ja Suklaafestareista on tulossa omansa :DD

Sunnuntaisen avustajahaastattelun lisäksi olin ratsastamassa. Ratsastin Pipsalla. Harjoiteltiin reipasta käyntiä, siirtymistä tölttiin, töltistä raviin, ravista tölttiin ilman että tulisi väliin käyntiaskeleita. Teimme laukan nostoja. Pipsalle jälkimmäinen suunta oli selvästi parempi ja pääsin nautiskelemaan. Tarkoitus oli mennä useampi kierros kerrallaan, mutta Tiinan hevonen Niia laukkasi pienesti edellämme eikä Pipsa mahtunut laukkaamaan kunnolla. Vaihdoimme järjestystä, mutta aina vaan Niia ohitti meidät ja ohituksen jälkeen Pipsan laukka loppui. Tuli ravia ja jotain kummallisuuksia. Jossain vaiheessa Pipsa tölttäsi ja yht’äkkiä otti IISOOON laukka-askeleen. Lettu ehti huutaa ”nojaa taakse” ja tajusin itsekin reakoida. Sillä hetkellä oli kaarros vasemmalle ja ison laukan myötä mun matka meinasi jatkua oikealle. Onneksi kuitenkin sain tilanteen hallituksi eikä siitä jäänyt pelkoakaan. Keli oli todella rapainen ja mutainen! Kivaa oli kuitenkin ratsastaa. Illalla pehkuun mennessä oli hyvä mieli. Ratsastusta ja avustajan löytyminen, joten saattoi nukahtaa hyvillä mielin. Että ei tämä elämä nyt niin kauheaa olekkaan.

Julkaistu

Mökillä rentoutumassa

Taas on takana rentouttava pidennetty mökkiviikonloppu. Paljon mukavuuksia mahtui mukaan relailusta fyysiseen työhön :DD Kannoin sylillisen ja toisenkin puuliiteriin avokille pinottavaksi tihkuisassa ja tuulisessa säässä. Lauantaina saatiin tosin nauttia kirpakasta syyspäivästä ja auringosta. Tuolloin saimme ystäväpariskunnan iltaa luoksemme viettämään. Ennen puupuuhia valmistin salami-salaatin(leipäjuusto, tomaatti, kurkku, paprika, jäävuorisalaatti, salami, viinirypäle) ja maustoin lohimedaljongit sitruunanmehulla, merisuolalla, kuivatulla tillillä, sitruunaisella kalamausteella ja sipulilla. Otin katkaravut sulamaan kermaviilidippiä varten, jonka kokkasin ulkoilun jälkeen. Maustoin dipin carrylla, sitruunan mehulla, kuivatulla tillillä. Pakkasesta myös mansikoita mansikka-banaanirahkaan, johon ei lisättyä sokeria. Bataattiin kuivattua chiliä, mustapippuria, suolaa ja oliiviöljyä. Siinäpä ateria olikin valmis 🙂 Ilta meni vauhdilla syöden, rupatellen ja saunoen. Ystävämme uskaltautui useampaan kertaan lampeen pulahtamaan. Oli jäässä ja jää piti rikkoa, jotta pulahdus oli mahdollinen. Mäkin uskaltauduin kastamaan jopa pohkeeni hyisessä vedessä. Saimmepa avokin kanssa myös avantotunnelmaa, sillä jos emme menneet avannon luo, se tuli meidän luo :DD jäälautan palan muodossa :DD Kiitos Päivi ja Arttu!!!

Edellispäivänä puukuorma saapui iltapäivällä ja puuhommat aloiteltiin jo silloin. Avokilla apunaan taskulamppu, jotta ei ihan säkkipimeässä tarvinnut puita latoa. Kolme lavaa meni tuolloin ja enemmänkin olisi jaksanut, mutta piti ehtiä tehdä ruoka Vain elämää ennen. Päivällä aiemmin maustoin broilerfilepihvit, jotka palottelin ennen paistoa, valkosipulilla, yrteillä, carrylla, tilkalla öljyä. Paistoin kanat, kesäkurpitsan ja paprikat, lisäsin kookoskerman ananaspaloineen, jonka olin maustanut juustokuminalla. Lopuksi vielä joukkoon casheypähkinöitä. Lisukkeeksi tummaa riisiä. Hyvää oli tämäkin, vaikka itse sanonkin! Puuhommien ja hyvän aterian jälkeen puikoilta valmistui valokranssiin neulospäällinen. Sain rottinkikerhossa eräältä kerholaiselta aivan huipun vinkin kranssien tekemiseen. Ei neulotakkaan tasona vaan pyörönä ja 10 mm puikoilla. Tulee ihan huippumagee ja muhkea. Nyt sitten tietenkin mulla on vääränlaisia valoja tuolla tapaan tekemiseen, joten… pitäisi jotenkin ratkaista miten saan enään vanhalla mallilla kransseista minua tyydyttäviä…

Sunnuntaina ystäväni Maria piipahti kotimatkallaan Thean kanssa. Juotiin teetä ja herkuteltiin, oltiin pihassa seuraten koirien temuamista. Valitettavasti sää oli niin kehno ettei lenkille päästy, mutta toisella kertaa sitten. Kiva oli kuitenkin saada Mariakin vieraaksemme. Muutoin päivä meni rauhallisesti minun niistäessä nenää ja aivastellessa. Olin satavarma, että flunssa kolkutteli ovea pahemman kerran, mutta maanantaina se vaan katosi ja minä lähdin innolla puupinoa pienentämään pihasta liiteriin. Eilinen kaupunkiin paluu tuntui aavistuksen taas haikealta, mutta täällä odottaa monta kivaa juttua treenaamisesta teatteriin, Suklaafestareista ratsastukseen. Vähän kuitenkin mielessä kaihertaa kun en tiedä ehdinkö enään ennen joulua mökille. On siitä vaan tullut hurjan tärkeä paikka mulle ja meille!

Julkaistu

17 kilsan reippailu

Eilen lähdimme avokin ja Oton kanssa reippailemaan. Harmaakuono jäi mökille lepäilemään, oli mukanamme perjantaisella lähes kuuden kilsan kävelyllä. Koira sai juoksennella vapaana ja kantaa keppejä. Oton työskentely ei häiriintynyt, vaikka sitä vähän ounastelinkin. Poika oli aika rohkea kierrellessään vesilätäköitä uskaltaen jopa itsenäisiin ratkaisuihin. Nyt 17 kilsan lenkillä Oton itsevarmuus vain lisääntyi. Taisi tehdä hyvää pitkä lenkki ilman voimakastahtoista Harmaakuonoa. Oton oli toimittava itse eikä voinut tukeutua vanhukseen. Tuntui vähän kurjalta laittaa ovi Harmaakuonon edestä kiinni, mutta ei kuitenkaan liiallinen rasituskaan ole hyvästä, tosin lähtiessämme emme tienneet kävelevämme 17 kilsaa. Ajatuksena oli n. 9 kilsaa, mutta toisin kävi.

Lähdimme kulkemaan mökkitietä ohittaen ympyrälenkille menevät tiet. Jossain vaiheessa meidät ohitti kahdesti hevoset ratsastajineen. Otto oli kovin kiinnostunut, mutta tällä kertaa ei kommentoinut haukkumalla. Käännyimme 3.9 kilsan kohdalla oikealle tarkoituksenamme kääntyä taasen oikealle tielle, joka palauttaisi meidät päätien varteen. Käännös oli juuri metsästyskoirien ja autojen kohdalla, joten sujahdimme ohi. Tie oli kovapohjaista ja tasaista. Siinä oli hyvä kävellä ja Otolla oli menohaluja. Totesimme jossain vaiheessa, että olemme menneet tienhaarasta ohi ja päätimme jatkaa eteenpäin. Pääsisimmehän pidennyksen kautta toista tietä pitkin päätielle. Postitie oli vaihtunut Viljamaantieksi. Jatkoimme matkaa ja hiljalleen tie kapeni kapenemistaan. Kummastelimme, miksi päätie ei tule vastaan ja miksi tie vain pienenee. Sports Tracker kertoi Viljamaantien numeroiden kasvavan. Tien kunto huononi entisestään ja lopulta tulimme puomin luo. Päätimme kääntyä takaisin. Tuossa vaiheessa kuljimme kohtuullisen rauhalliseen vauhtiin. Otto kierteli pahimmat muhkurat ja ne inhoamansa lätäköt. Kun taas tie koheni vauhti kasvoi reippaaseen vauhtiin. Kyttäsin Trackerista milloin Viljamaantie vaihtuisi Postitieksi ja oikean kohdan löydettyä totesimme Viljamaantien jatkuvan myös toiseen suuntaan, ja sitä pitkin olisimme päässeet päätielle. Emme kuitenkaan enään kaivanneet lisäkilsoja vaan päätimme pysyä samalla reitillä mitä tulimmekin. Töyryläntien kohtakin löytyi, autot ja koirat olivat poissa. Matkaa olisi vielä viitisen kilsaa mökille. Eipä siis muuta kuin töppöstä toisen eteen 😀

Otto opasti pääosin todella hyvin koko lenkin. Loppupuolella vähän harhautui syrjästä ja lätäkkökohdissa jumitutti, mutta eteenpäin päästiin kuitenkin. Reilua kilsaa ennen mökkiä päästin pojan vapaaksi, mutta eipä tuo innostunut kirmailemaan. Käveli vain avokin ja minun takana. Vasta vähän ennen pihaan saapumista tepsutteli ohi. Vasta pihassa pienet labbishepulit. Arvatkaa vain oliko Harmaakuono innoissaan kun pääsi sisältä pihaan leikkimään. Pihaan tultuamme sports Trackerin lukemat näyttivät 3 h 22 min/16.99 km, keskinopeuden ollessa tasan viisi kilsaa tunnissa. Olipa upeaa ulkoilla auringon välillä paistaessa. Onneksi ennen pimeän tuloa ehdittiin kuitenkin takaisin, sillä eihän meillä ollut tietenkään heijastimia vaatteissamme.

Ilma oli selvästi viileämpää kuin edellispäivänä. Siitä huolimatta halusin käydä uittamassa pohkeita lammessa, jessus miten hyisen kylmältä vesi tuntui, paljon kylmemmältä kuin perjantaina. Silloin lenkin jälkeen painuimme heti saunaan ja tauoilla uskaltauduimme kahdesti pulahtamaan lammessa. Odotin veden olevan paljon kylmempääkin, mutta eilen se sitten hyisyttikin huolella. No puuttuihan sauna ja ilman lämpötilakin oli ainakin 3-4 astetta enemmän perjantaina. Oli aika mieletön fiilis pulahtaa 10.10. lampeen vesisateessa 🙂 Eilen pohkeiden shokkihoidon jälkeen suihku ja ruokaa. Ilta meni rauhallisesti neulomuksien äärellä, ja tuo neuloosi on oirehtinut tänäänkin. Ollaan sentään saatu puutarhajutskat talviteloilleen. Nyt onkin ohjelmassa sunnuntai-illan saunahetki ja varmaankin neulomista…

Julkaistu

Issikkavaellus upeassa syyssäässä

Tänään on ollut upea aurinkoinen ja lämmin syyspäivä, joten oli täydellinen päivä kahden tunnin issikkavaellukselle. Edellisestä maastokerrasta onkin hirveästi aikaa, taisi olla maaliskuussa. Eipä siis ihme, että aluksi tuntui kulku hiukan epätasaiselta, ja sitähän se toki oli kenttään verrattuna. Maastossa oli käytettävä eritavalla kroppaansa ja oltava skarppina kaikenmailman epätasaisuuksiin ja mahdollisiin kivikompurointeihin. Mutta aivan mahtavaa ratsastaa.

Ratsastin Fengurilla, jolla olen joskus keväällä viimeksi ratsastanut. Ihana vanha pappa. Tosin papan laukka ei kovin miellyttävä ole, mutta silti laukkasin monta kertaa. Kiertelimme nyt hiukan haastavampia reittejä. Ylä- ja alamäet olivat jyrkempiä ja kropallaan sai tosissaan tehdä töitä. Jyrkissä alamäissäkään ei jännittänyt olleskaan, joten kyllä kenttätunneista on vaan ollut paljon hyötyä. Istuntakin oli aikaisempia maastoja parempaa. Helmasyntiä etukönötystäkin oli paljon vähemmän kuin kentällä. Johtuuko sitten mistä lie…

Ensiksi laukattiin loivaan ylämäkeen, joka oli suoraan. Toisella laukkapätkällä ylämäkeen, joka kaarsi oikealle Fengur hyytyi ja laukkasuoralla alussa laukattiin, mutta meno hyytyi töltiksi ja mäessä käynniksi. Mutta varmastikin laukkasin maastossa enemmän kuin koskaan aiemmin. YES! Yes! Olen taas niin onnellinen ja täpinöissäni!!! Ja oli kiva huomata jyrkissä mäkiosuuksissa, että kehitystä on tapahtunut. Jännittäminen pois ja miten hienolta tuntui osata käyttää kroppaansa oikein. Kyllä ratsastus on vaan hieno harrastus!

Mulla oli ekaa kertaa Sports Tracker päällä vaelluksella. Kilsoja taitoimme 8.39 aikaan 1 h 50 min keskinopeuden ollessa 4.5km/h. Ja mikä sää, aurinko lämmitti ihanasti. Välillä oli suorastaan aika kuuma, kun vielä hevosen lämpö levittäytyi kroppaan. Maastossa metsäpoluilla tuoksui lahoava aluskasvillisuus, se on niin rauhoittava syksyn tuoksu. Tuulikin oli edellisillasta tyyntynyt, joten täydellinen sää vaellukselle. Kolmen viikon päästä kenttätunnille hepostelemaan, yes!

Edellisviikolla kävin uimassa. Polskutin 1400m/75min. Tuntui takkuiselta ja loppumatkasta olin aika palelevainen. Pelkäsin flunssan iskevän, mutta ei ole onneksi näkynyt. Niinpä seuraavana päivänä lähdin Lauran kanssa kuntosaleilemaan ja Hennan spinnutunnille. Tehtiin vähän käsitreeniä ja reisien loitontajia ja lähentäjiä. Kivaa! Ja Hennan tunti oli loistava. Olen ollut pari kertaa aiemminkin hänen vetämillä tunneillaan ja tykännyt. Ja tykkäsin taas. Nainen on nyt superhyvä! Rauhallinen, määrätietoinen, sopivan kannustava ja hyvin suunniteltu tunti. Sellaisessa ohjauksessa on hienoa polkea! Toivottavasti mahdollisimman pian pääsen taas uudestaan polkemaan. Perjantaina kävin itse asiassa kaverin kanssa tutustumassa kotoa n. kilsan päässä olevaan kuntokeskukseen. Pidin sen ilmapiiristä ja ystävällisistä ihmisistä. Reittikään ei ole hankala opetella koiran kanssa kulkemaan. Siellä on myös spinningiä, tosin ei Henna ohjaamassa, mutta toivottavasti hyviä ohjaajia, sillä kenties aloitan treenauksen siellä…

Julkaistu

Kahden satulan sunnuntai

Upea, aurinkoinen ja lämmin syyspäivä tänäänkin. Viikko sitten tuntui mökillä todella syksyiseltä ja viileältä. Nyt on ollut monta ihanan lämmintä syyspäivää ja aterioita ollaan syöty parvekkeella. Nyt on lämmöstä nautittava. Ja niin tein tänäänkin.

Melkein neljän viikon tauon jälkeen vihdoinkin ratsastustunti. Syystä tai toisesta tänään etukönötystä oli hirmuisesti enemmän mitä aikoihin. Johtuiko sitten hevosesta vai mistä lie. Ratsastin Pipsalla, jolla olen joskus keväällä mennyt viimeksi. Aloitimme tunnin tekemällä harjoituksia, jossa hevonen siirretään reippaampaan käyntiin, sellaiseen askellukseen, että myös hevosen alaselässä ja selässä tapahtuu liikettä. Apuna käytettiin pohkeita ratsastaen vuoro pohkein. Harjoiteltiin myös käynnin hidastamista edelleen pohkeita käyttäen, vatsalihaksia jännittäen ja ohjista pidättäen. On aika mieletön tunne kun hevonen kuuntelee ja toteuttaa mitä milloinkin haluan. Nyt etukönöisyyteni vähän häiritsi hommia, onneksi kuitenkin helmasyntini taas väheni tunnin kuluessa.

Menimme myös tölttiä ja ravia. Haettiin nopeampaa tölttiä ja välillä etupainoisuudessani hevonen siirtyi ravaamaan. Toki välillä se oli ihan tarkoituskin. Pipsan ravi on aika nopeaa ja epätasaista. Rytmistä on vähän hankala saada kiinni, mutta kun rytmi löytyy kevennys sujuu ja uskaltaa ratsastaa kädet irti satulasta. Niin olen jo pitkään ratsastanut esim. Airan kansssa.

Pipsan laukka on aika nopea ja vähän nelitahtinen. Joskus hevonen käy vähän kuumana, joten aloitimme laukan nostot hyvin lyhyillä pätkillä. Pipsa oli kuitenkin todella rauhallinen ja kuuliainen eikä laukan nopeuskaan tuntunut pahalta eikä se nelitahtisuuskaan. Parin lyhyen pätkän jälkeen totesin ”Nyt mä toivoisin tän jatkuvan pidempään”, ja sain mitä tilasin. Laukkapätkä piteni ja hymy isona levisi kasvoilleni. Lettu tuntui iloitsevan aidosti. Laukkasimme myös toiseen suuntaan ja Tiinan kierrettyä kentän ympäri muutaman kerran kärkiratsastajan kanssa minäkin pääsin mukaan. Mentiin kahdesti melkein koko kierros alamäkeä lukuun ottamatta, yes! Olin niin onnellinen ja olen vieläkin. Vasta kolmen viikon päästä pääsee seuraavan kerran, nyyh!

Kotiuduttuani ratsastamasta löysin vastaajasta mieluisan viestin. Mari kyseli lähtisinkö tandemlenkille, arvaattekin varmaan, että vastasin myöntävästi. Niinpä lähdimme polkaisemaan reilun tunnin lenkin (22 km) ihanassa alkuillan säässä. Olin suunnitellut, että illalla polkisin kotisalilla spinningtreenin keskiviikkoiseen tapaan, mutta ulkoilmassa liikkumismahdollisuus muutti suunnitelmia, oli ihanaa ajella. Toivottavasti vielä monta kertaa ehdin ja pääsen pyöräilemään ennen talven tuloa. Kyllä itse asiassa keskiviikkoinen spinningtreenikin maistui hyvältä. Sain jo keväällä muutaman mp3-muodossa olevan ohjatun spinnutunnin. Kuulokkeet korville ja polkemaan, yes! Oli hyvä fiilis pistellä menemään 55 min treeni. Päivällä aiemmin oltiin avokin ja koirien kanssa käyty kävelemässä lähes kahdeksan kilsan lenkki taaskin upeassa auringon paisteessa. Olisi voinut pukeutua vielä kevyemminkin. Tällä viikolla on siis tullut kahtena päivänä kaksi liikuntasuoritusta, yes!

Kaikenkaikkiaan tällä viikolla on hyväksyttyjä merkintöjä tullut viitenä päivänä. Maanantaina ja eilen tyydyin lyhyempiin koiran ulkoilutus kävelyihin mitkä treenipäiväkirjaan ei päässeet. Tiistai-iltana kävelimme ystäväni ja hänen koiransa kanssa reilun 9 km, torstaina rauhallisempi vauhti toisen ystävän luona vieraillessani kilsoja taittui kuitenkin reilut viis. Perjantaina lenkki avokin ja koirien kanssa lähistöllä. Lenkistä ei tullut kuin kolmisen kilsaa Harmaakuonon väsähtäessä. Lämmin tekee tepposensa. Toisaalta nyt kun aloitimme sille nivellääkityksen jo kahden päivän jälkeen herra on piristynyt hurjasti. Meillä oli viikonloppuna koira hoidossa ja täällä kolme koiraa kiskoi innokkaana köysilelua. Vielä eilen Harmaakuono ei juurikaan osallistunut nuorten nujuamiseen, tänään köysilelu on saanut vanhuksen toimesta kyytiä.

Neuloosi on aloittanut oirehtimisensa. Pitäisiköhän tästä syyttää torstaista visiittiäni ystävän luo :D:D Eilen alotin neulomaan helmineuleella tuubihuivia johon lisäilen palmikoita. Matkalla ratsastamaan ja kotiin puikoilla jo pitkään työn alla ollut ambitus-kauluri. Taitaa olla jopa toivoa, että se valmistuu ennen talven tuloa. puuttuu kaksi levennyskerrosta ja levennyksien väliin tulevat kerrokset, joten loppusuoralla ollaan. Pyörälenkin jälkeen päättelin päällisen valokranssiin, kieputin valot kehikkoon ja ompelin neuloksen paikoilleen. Iltateen aikaan jatkoin tuubihuivia ja nyt tekisi mieli vielä neulomaan ja kuuntelemaan kirjaa kellon lähestyessä puolta yötä. Neuloosi on siis täällä taas.

Julkaistu

Mökkiviikonloppu

Torstaina olin sopinut kuntosali/spinningtreffit, jotka jouduin perumaan heikohkon menkkaolon takia. Harmitti ihan hirvittävän paljon. Olin niin odottanut ystäväni tapaamista ja yhteistä treeni-iltaa. Tajusin kuitenkin huonovointisena, että ei ole mitään järkeä hypätä treenin pyörteisiin ja kenties oksennella sen jälkeen. Vietin rauhallisen koti-illan avokin jo matkustettua mökille. Aina kun suunnittelin lenkille lähtöä Oton kanssa vettä ryöpsyi taivaan täydeltä. Puhuin parit puhelut ja kirjottelin Facebookin chatissa muutaman kaverin kanssa, joten treeni-ilta vaihtui rentoiluun.

Perjantaina lähdin heti aamupäivästä kaverin kanssa mökille ja teehetken jälkeen lähdimme koko porukka kaikkine koirinemme lenkille. Harmaakuono johti joukkoa avokin kanssa ja vauhti oli melkoinen. Mulla oli jalassa vaelluskengät, joista ilmeisesti iskunvaimennus on pettänyt, joten oli ihan liian kovat kengät kävellä eikä oloa helpottanut tietenkään iki-ihanat naistenpäivät. Sitkeästi vain eteenpäin ja olokin koheni, myös Oton vauhti parani. Toisaalta alkumatkasta tie on aika huonokulkuista ja poika kierteli törrökiviä ja vesilammikoita aivan oikeaoppisesti.

Poikkesimme päätieltä sivutielle, josta piti päästä toista sivutietä pitkin takaisin päätielle. Jossain vaiheessa menimme jonkin pidennyksen kautta ja palattuamme päätielle huomasimme olevamme mökistä ainakin viiden kilsan päässä. Koirille Otolle ja Pekolle tuli hyvää opastustreeniä metsäautotietä pitkin. Saimme muutaman vesikuuronkin niskaan, mutta onneksi Ottokaan ei niistä ollut moksiskaan. Palattuamme päätielle ja tajuttuamme miten paljon matkaa oli takaisin, huoli Harmaakuonon jaksamisesta hiipi sydämiin. Vanhus oli siihen asti painanut menemään hyvää vauhtia ja onneksi jaksoi mökille asti. Toki viimeisillä kilometreillä vauhti hidastui ja sijaistoiminnot lisääntyi. Piti juoda vesilätäköstä, haistella tien vierien kasvustoa jne. Loppuvaiheessa Harmaakuonokin innostui vielä kiristämään vauhtia, mutta mökin pihaan päästyämme se pötkähti nurmikolle huokaisemaan. Olihan se tepsuttanut 12.6 km alle kahdessa ja puolessa tunnissa keskinopeudella 5.3 km/h. Voitte arvata, että vanhus lepäsi ja nukkui koko illan päästyään suihkutuksen ja kuivauksen jälkeen mökkiin lampaantaljalleen loikoilemaan.

Avokki ryhtyi saunan lämmitykseen ja me naiset ruuan laittoon. Kaverini valmisti katkarapusalaatin herkullisella oliiviöljy-valkosipuli-Provencen yrtit-sitruunakastikkeella. Minä maustoin lohen sitruunalla, merisuolalla, sitruunaisella kalamausteella ja tillillä. Valmistin myös oman maan perunoista perunanyytin grilliin. Aterialla maistelimme ranskalaista valkoviiniä ja jälkkäriksi hömpsyt Talvilikööriä.

Saunasta kolmasti lampeen ja pari kertaa laiturilta pohkeita uittaen todeten lammen veden viilentyneen edellisviikonlopusta hurjasti. Jaloille kylmä vesi teki hyvää ja vei levottomat jalat loitolle. Sama meno oli lauantai-iltanakin. Perjantaina saunan jälkeen istuskelimme vielä nuotiolla ja sisälle mennessämme lämpötila oli tippunut alle kuuteen asteeseen. Syksy tulee ja viileät yöt, ei auta, ei!

Perjantain lenkillä onnistuin hankkimaan rakot jalkoihini, joten reippailut jäi osaltani lauantaina väliin. Jäimme Harmaakuonon kanssa mökille muiden tehdessä liki kahdeksan kilsan lenkin. Maustoin broilerin rintafileet soijalla, carrylla, valkosipulilla, chihlillä ja yrttisekoituksella. Täytettyihin paprikoihin laitoin sipulia, kesäkurpitsaa, Provencen yrttejä, juustoraastetta ja mustapippuria. Lisukkeeksi kaverini valmisti vihersalaatin johon lisäsi raejuustoa ja tein vielä bataattinyytin. Lenkkeilyn jälkeen koirat juoksentelivat vapaana käyden lammessa useampaan kertaan. Kivaa niillä tuntui olevan. Tarkoitus oli olla pidempäänkin ulkosalla, mutta viileä sää ajoi sisälle.

Ilta kului syöden ja saunoen. Saunan jälkeen paistoin pannarin, jonka kanssa mansikoita ja kermavaahtoa. Iltateen kanssa sitä maisteltiin. Ennen puolta yötä jo kömmittiin unille. Olihan edellisiltana mennyt pajon myöhempään.

Sunnuntaina mökin siivous ja tavaroiden pakkaus. Koirat kirmaili pihassa ja kun aikaa jäi lähdin kaverin kanssa kävelemään. Tosin jalassa kumisaappaat, jotta rakot eivät kipeytyisi entisestään. Vauhtimme ei siis kovin hurja ollut, mutta kaikenkaikkiaan reilut kahdeksan kilsaa taaperrettiin. Tavattiinpa nainen hevosen kanssa ja Otonhan piti pari kertaa haukahtaa tuolle isolle eläimelle 😀 Matka kuitenkin jatkui. Palatessamme ihan viimesillä metreillä onnistuttiin eksymään. Onneksi ei kuitenkaan kovin pahasti. Kilsan verran saatiin lisää mittaa lontostuslenkillemme :D:D

Kotiuduttuamme melkeinpä heti lähdin Marin kanssa ajamaan lainatandemia Kallioon. Oli ihanaa ajella viilenevässä illassa. Nyt ajoimme hieman eri reittiä kuin ajaessamme pyörää Korsoon. Kilsoja tuli reilut 28, keskinopeuden ollessa jotain 15 kilsan paikkeilla. Välillä vähän haahusimme reittiä mistä pitäisi ajaa, mutta pyörä saatiin palautetuksi omistajalleen. Ja nyt kun satulan korkeus oli sopiva lukkopolkimilla ajo pääsi oikeuksiinsa. Oli mahtavaa ja nyt oikeastaan haluaisin omaan pyöräänikin lukkopolkimet. Ja kun viikonlopuksi on luvattu hyvää säätä kovasti toivoisin pääseväni tandemlenkille, sillä vietämme viikonlopun kaupungissa. Saas nähdä miten käy.

Kotimatkalla junassa alkoi uni silmiä painamaan. Avokki odotteli ilta-aterian kanssa, joten ruokaa massuun, iltateehetki ja unille. Mukava viikonloppu oli vietetty ja mukavasti liikuttu. Tästä on hyvä jatkaa syyskuuhun!

Julkaistu

”Hyiiii, mä kastun ja mun varvasvälikarvanikin”

viestitti Otto-poika koko koiran olemuksellaan aamupäivälenkillämme.
”Jos menisin ihan pieneksi ehkei sadepisarat osuisi minuun.”
”Voi ei, en minä voi näyttää suojatietä, kun edessä on niin paljon vettä.”
”Tie vasemmalle, ja paskat. Siinä on vettä, ei siinä voi kävellä. Minä pistän tassut tanaan.”
”Kyllä nuo vesilammikot ovat sitten kamalia.”

Lähdimme aamupäivällä Oton kanssa reippailemaan. Kiersimme Metsolan suon ja rakas oppaani oli menotuulella, joten kävelyvauhti pysyi koko ajan reippaana. Rinnassani sykähteli tyytyväisyys ja onnellisuus. Aurinkokin paistoi hetken pilvien lomasta. Oli olo, että Otto-herran jumittelut on ainakin hetkeksi selätetty ja nyt voidaan nauttia vauhdin hurmasta.

Kierrettyämme ulkoilualueen, päätin tehdä vielä lisälenkin, lenkin jonka kävelimme Oton kanssa ensikerran kohdatessamme. Hetken koira hämmästeli, että eikö vielä kotiin. Lähti kuitenkin lisälenkille innoissaan tajuttuaan homman juonen 😀 Lähdimme tarpomaan asfalttia ja parit tiet poika näytti hienosti, onnellinen olo vain sisälläni kasvoi. Lehtolantien ylityksessä Otto jostain syystä ei heti hakeutunutkaan jalkakäytävälle vaan olimme siitä muutaman sentin päästä. Onneksi ystävällinen ohikulkija neuvoi meidät oikeaan kohtaan. Käännyimme vasemmalle Metsolantielle, jossa Otto on aina hidastellut syystä tai toisesta. Nytkin vähän sain kannustaa ja patistaa, mutta reippaus löytyi taas. Otto olisi kovin mieluusti kääntynyt Siilitielle, mutta halusin jatkaa edemmäksi seuraavaan tienhaaraan. Jos olisimme toimineet Oton tahdon mukaan emme olisi joutuneet hirvittävään kaatosateeseen. Jatkoimme kuitenkin eteenpäin ja Otto ”tarjoili” minulle hiekkatietä, joka oli pihatie. Poika ei olisi millään halunnut jatkaa matkaa ja talon asukas kävikin kyselemässä tarvitsisimmeko apua. Tuossa vaiheessa ripsi jo vettä ja saatuani varmistuksen Majavatien olevan seuraava tie, jatkoimme matkaa. Tai ainakin se oli tarkoitus.

Taivas repesi ja avasi hanansa, vettä tuli riittämiin! Otto käpertyi pieneksi, niin pieneksi kuin seistessä vaan voi. Koiran elekieli kertoi ”Voi ei, mitä mä teen, mä kastun? Hyi, tää on märkää ja inhaa.” Tiennäytöstä ei tietoakaan enkä itsekään sateen kohinalta kuullut mitään. Ohi mentiin Majavatiestä, että heilahti 😀 Onneksi tajusin tapahtuneen pian ja palasimme. Tiekin löytyi, mutta eihän sitä syrjässä voi kulkea kun tiellä on vettä ja varvasvälikarvatkin kastuu. Jos nekään siinä vaiheessa kuivat olivat. Vauhti meinasi märkyyden takia tyssätä kokonaan ja koiraa sai todella patistella ja komentaa eteenpäin.

Ihme kyllä seuraava käännös onnistui, tosin pienin haahuiluin. Sade oli vähän laantunut ja taas kuulikin jotain. Pyysin Ottoa näyttämään suojatien oikealta, mutta arvaattekin jo: suojatie oli kadonnut, tai ainakin sen alussa iso vesilätäkkö. Eihän sitä voi näyttää, eikä ainakaan tietä ylittää. Parempi siis jatkaa matkaa. Tapasimme mieskulkijan, joka kyseli tarvitsemmeko apua. Kerroin, että tarkoitukseni oli ylittää katu ja mennä kotitiellemme. Arvelin tosin jo ohittaneeni suojatien. Mies varmisti asian, joten lähdimme palaamaan. Ja kappas, suojatie oli palannut paikoilleen, tai ehkäpä vesilätäköt oli enemmän toisesta suuntaa lähestyttäessä kohdalla, mutta nyt se saamarin raitapaikka löytyi. Päästiin tien yli ja kotitielle. Syrjässä ei pysytty, jos ”vaadin” syrjän, koira pysähtyi. VETTÄ, sitä niin kamalaa VETTÄ!!! Lopulta olimme kuitenkin kotiovella ja Trackerin mukaan kävelleet 5.20 km lenkin aikaan 1 h 11 min keskivauhdilla 4.4 km/h. Viimeseen 500 metriin meni varmasti aikaa parisenkymmentäminuuttia :D:D

Että voi yhteen reilun tunnin lenkkiin mahtua monenmoisia tunteita onnellisuudesta, turhautumiseen, rentoilusta hermostumiseen. Kaikesta huolimatta en vaihtaisi elämää opaskoirattomaan versioon. Karvakuonon kanssa saa kokea niin paljon yhdessä kulkiessamme. Ja nyt tuolle viimeiselle pätkälle voi nauraa. Samalla kuitenkin toinen puoli minusta miettii miten Otto vähän siedättyisi vedelle, miten se oppisi kulkemaan niin ettei lätäköt pilaisi sen työn tekoa??? Niitä pirun lätäköitä kun vaan sattuu olemaan aikas paljon. Tässä viimesen kahden viikon aikana on vettä tullut koko kesän edestä ja syksynkin. Ja sitä sadetta tulee varmasti taivaalta tulevina syyskuukausina vielä paljon, joten olisihan se mukavaa kun tiet ja suojatiet eivät lakkaisi olemasta vesilätäköiden takia. Mutta onneksi ne taas palaavat kuivempina kausina, ja joskus jopa silloin kun kohdetta lähestytään vastakkaisesta suunnasta…

Julkaistu

Luukuulokkeet

Eilisaamuna Oton kanssa kävellessäni minusta tuntui, että kesä on ohi ja syksy alkamassa. Onhan elokuu jo loppupuolellaan, joten ehkä tunne on aivan oikea, vaikka sunnuntaina pyöräilimme Porvoosta upeassa aurinkoisessa ja lämpimässä kesäsäässä. Aamu tuoksui syksyltä ja syystuuli puhalteli ympärillämme ja lisää syksyn merkkejä oli luvassa kokousten alkamisestapäätellen. Istuin kolmituntisessa Opaskoirayhdistyksen hallituksen kokouksessa, joten kyllähän yhdistystoiminnan viriäminen on selvä syksyn merkki 🙂

Kokouksen jälkeen piipahdin Näkövammaisten keskusliitto Ry:n Apuvälinemyymälässä Aviriksessa, sillä olin kuullut sinne tulleen myyntiin ns. luukuulokkeet, joita on kehuttu esim. kaupungilla liikuttaessa ja navigaattorohjelmia käytettäessä esim. iphonella. Aviriksen verkkokaupan sivuilla kuulokkeista sanotaan:
”Aftershokz Sportz M2 -kuulokkeet ovat ns. luukuulokkeet (bone conduction), jotka eivät tule korvien päälle, vaan asettuvat aivan korvien eteen leukaluiden päälle. Tästä ääni kulkeutuu kallon luiden kautta sisäkorvaan. Luukuulokkeet eivät siis peitä muita ympäristön ääniä, joten käytettäessä ne ovat perinteisiä korville tulevia kuulokkeita turvallisemmat.
Langalliset Aftershokz Sportz M2 -luukuulokkeet on varustettu mikrofonilla, joten niitä voidaan käyttää handsfree-laitteena matkapuhelimen kanssa. Kiinnitysklipsillinen äänenvoimakkuuden ym. ohjausyksikkö on kiinni kuulokkeiden johdossa. Pakkauksessa USB 2.0 -kaapeli ohjausyksikön lataamista varten. Ohjausyksikön toiminta-aika 12 tuntia, latausaika 3 tuntia.
3,5 mm standardiliitäntä
Kuulokkeet ovat väriltään mustat oranssein tehostein
Mukana säilytyskotelo”

Kuulin luukuulokkeista ekan kerran viime talvena ja kiinnostukseni heräsi jo silloin. Epäilin kuitenkin vaikuttaisiko otoskleroosi korvissani äänen kulkeutumiseen ja yli sadan euron hinta myös vähän hirvitti – kuulokkeista. Tuolloin niitä ei saanut myöskään Suomesta.

Nyt kun olin joka tapauksessa Iiriksessä (palvelu- ja toimintakeskus) oli hyvä tilaisuus käydä Aviriksessa testaamassa kuulokkeet, ja koska testaus osotti mun kuulokkeilla kuulevan, ostin sellaiset. Vielä ei paljoa käyttökokemusta ole. On ollut melkoiset sadepäivät, joten ollaan tyydytty tavallisiin tuttuihin lenkkeihin. Eilisiltana piti tietysti niitä kotosalla testailla. Toinen lisälaite minkä Iphoneen haluaisin (kuulokkeita toki voi käyttää muissakin laitteissa) on erillinen näppis. Kosketusnäytöllä kirjoittaminen on turkasen hidasta ja vaivanloista. On olemassa ohjelma mbrail, jolla voit kirjoittaa pistekirjoituksella näytölle. Olen sitä jonkin verran testaillut, mutta kärsivällisyys on loppunut monta kertaa. Huomenna olen menossa ostamaan ulkoiluhousuja, saas nähdä hipsinkö myös näppiksiä myyvään kauppaan…

Nyt kun helteet ovat loppuneet molemmat koirat ovat piristyneet hurjasti. Oton kävely on reipastunut ja päivä päivältä on tarvinnut vähemmän ja vähemmän poikaa kannustaa, hoputtaa kulkemaan reippaasti. Nyt iltalenkki meni ihanalla tempolla. Lisää sellaisia jookos Otto! Harmaakuonon virkistyminen ilahduttaa erityisesti. Nyt herra on innoissaan ja jaksaa myös tepsuttaa reippaasti kulkien. Pientä harmia on, Harmaakuonon ihotulehduksen jäljiltä oleva läikkä elää omaa elämäänsä välillä kuivahtaen ja pienentyen, välillä taas kostuen ja aueten. Raivostuttavaa, täsmälleen samaa mitä viime syksynäkin. Lisäks Otolla lievä silmätulehdus ja korviin saatiin hiivan estolääkitys aamulla lääkärissä käydessämme. Mutta kaikenkaikkiaan meillä menee mainiosti, joten on hyvä pujahtaa kirjaa kuuntelemaan ja unille laitettuani ensinmäistä kertaa koiran silmiin silmävoidetta. Sanoisin ettei sokkona ihan niitä helpoimpia juttuja. Tunnustelet missä silmä on, avaat luomet erilleen ja koetat saada voiteen alaluomen sisäpuolelle. Toivotaan, että jotain todella menee oikeaan kohtaan. Arvatkaa vaan pyydänkö aina näkevän apuja kun se on nyt viikon aikana mahdollista? Korvien putsaus ja lääkitseminen on tuttua Harmaakuonon korvatulehdusvuosien ajoilta, joten korvan hoitamiseen luotan itseeni ja toimintaani. Silmät jännittää.

Julkaistu

Hiipuvat helteet – rela viikonloppu

Superhelteet ovat ohi ja nyt saimme nauttia normikesälämmöstä, jossa jo syksyn tuoksahdus/tuulahdus. Lammen vesi viilenee hyvää vauhtia, lähteistä pulppuaa kylmää vettä auringon lämmittäessä pintaa edelleen häviten päivä päivältä yön viileydelle. Pimeä aika pitenee ja yöt viilenee, syksy hiipii vakain askelin superhelteet työntäen pois. Nyt viikonloppuna ei ole ollut läkähdyttävän kuumaa ja pihalla on jaksanut touhuta. Avokki raivannut rikkaruohoja, poimittu yhdessä nelisen litraa karviaisia, siistitty kasvimaata jne. Karviaisten poimiminen on kyllä hidasta piikkien takia. Ja tutustuinpa vattupuskaankin, jossa piikkejä vielä tiuhempaan. Ymmärrän hyvin etten löydä vapaaehtoisia vadelmien kerääjiä, vaikka kuinka houkuttelisin. Vadelma oli levittäytynyt nimittäin karviaispensaaseen 😀 ja multa meinas palaa pinna marjoja etsiessäni repivät, pistävät piikit. Nyt kuitenkin pakkasessa on talveksi myös karviaisia, ihanaa.

Oman maan antimia laitoin eiliseen salaattiin, tammenlehteä, rukolaa ja herneitä. Herne on tosi kuivunutta ja sato jääkin aika heikoksi. Tomaatit ei vielä kypsiä. kuukausimansikasta herkuteltiin eilisiltana satoa. Eilen savustettiin proilerfilepihvejä joita salaatin kanssa syötiin. Avokin lämmittäessä saunaa innostuin neulomaan valokranssiin neulepäällistä, joka on päättelyä vaille valmis. Ennen saunaa lähdimme lenkille. Tie oli välillä aika möykkelikköä ja etenkin alkumatkasta Otto opasti varovasti hitaalla vauhdilla, varmuuden lisääntyessä vauhtikin onneksi parani. Harmaakuono paineli avokin kanssa edellä kuulemma hihna kireällä. Vanhuksella menohalut hurjat hännän heiluessa pystyssä. Käveltiin 4.6 km/55 min ja lenkin jälkeen pulahdus lampeen. Siitä olikin ihana aloittaa saunominen. Vissyä, lammessa pulahtelua ja saunomista… Ah! Ja vielä puolilta öin reilu tunti nuotiolla.

Tänään karviaispuskassa oltuamme oli ihana pulahtaa lampeen kuten eilenkin pihapuuhastelun jälkeen. Kävinpä nyt illalla vielä toistamiseen polskimassa. Alun perin oli tarkoitus lähteä vielä lenkille, mutta avokin allergialääkeväsymys sai lenkin siirtymään toiseen hetkeen. Neuloin päällistä kuunnellen kirjaa Kadonneet lapset ja perkasin karviaiset. Reilu viikko sitten poimin, perkasin ja pakastin pari litraa mustaherukoita. Punaherukoita tuli niin vähän, että ne popsittiin jo aiemmin jäätelön kanssa. Ruuaksi valmistin jauhelihalla, sipulilla, valkosipulilla ja juustolla täytettyjä paprikoita, jotka grillattiin. Ihanaa syödä ulkona. Toivottavasti vielä lämpimiä kelejä riittää alkusyksyn mökkiviikonloppuihinkin.

Kyllähän se vaan niin on, että hiljalleen kesä kääntyy syksyksi ja mietinnässä on mitä kaikkea arkipäiviinsä ehtii mahduttamaan. Haluan niin paljon kaikkea, paljon töitä, paljon käsitöitä ja liikuntaa. Harkitsen ilmottautumista alottelijoiden keramiikkaryhmään ja pienrottinkityökurssille, haluan tutustua lähisaliin, jossa ehkä voisin ruveta käymään spinningtunneilla. Paikka olisi kävelymatkan päässä, joka on ihan huippua. Nyt vaan tarvitsee käydä tutustumassa ja laskea ehdinkö kolmessa kuukaudessa käymään kymmenen kertaa tunneilla. Oletan, että kyllä… Ja niitä töitäkin olis tehtävä, jotta kaikki nämä harrastukset olisivat mahdollisia… Toivottavasti ensi viikolla selkiytyy taas lisää ja arki alkaa lytämään uomansa.

Eilen tämä blogi täytti NELJÄ VUOTTA! En todella kuvitellut aloittaessani, että bloggaan vielä tänäänkin. Ehkä tmä olisi loppunutkin aiemmin, jos olisin tiukasti kirjoittanut vain yhdestä aiheesta. Nyt kun kirjoittelen vapaasti milloin mistäkin tekstejä tuntuu syntyvän aika tasaseen tahtiin. Tämä taitaa olla 460. postaukseni ja rekisteröityneitä lukijoita 53, blogin näyttöjä lähes 60 tuhatta, joten kaippa täältä on jotain luettavaakin löytynyt. Ja toivottavasti löytyy jatkossakin. Nyt kuitenkin pujahdan peiton alle kuuntelemaan kirjaa ja yöunille. Aamulla möksän siivous ja paluu kaupunkiin.

Ps: En vieläkään tiedä miten nykyään saa lisättyä tekstiin videon. Edellisen postauksen koirien uintivideo odottaa edelleen ratkaisevaa vihjettä.