Julkaistu

Tandem-pilotit

Lumet ovat aikalailla kadonneet tämän aamuista räntää lukuun ottamatta, ja eiköhän nekin katoa, jos Facebookissa jaettuihin linkkeihin on uskomista joissa povataan Etelä-Suomeen jopa 10 asteen lämpötiloja. Jo nyt koirien omistajana olen kypsä tuohon märkyyteen ja kuraisuuteen. Sulais vaan kaikki loskat ja jäät pois, ja loppuis nämä kurakelit. Tänäänkin kun tultiin koirien kanssa lenkiltä (4.6 km/54 min keskinopeudella 5.1km/1h) sai pestä koirat ja niiden valjaat. Omien housujenkin lahkeet olivat hirvittävässä kurassa, huoh!

Kevättä on ilmassa ja jo nyt mietin miten tämän vuoden tandem-lenkkien käy. Viime kesänä en päässyt ajamaan kertaakaan. Nyt en halua niin käyvän. Pyörällä oli aika paljon hintaa, joten on liian kallis pitää varaston vankina. Ja haluan itse kuntoilemaan ja ajamaan pyörällä. Pilottien löytyminen onkin sitten jo ihan oma juttunsa. Se on valitettavan vaikeaa kun ei ole kontakteja oikein mihinkään. Ensiksi pitäisi saada luoduksi kontakteja ja päästä tapaamaan johonkin esim. pyöräilytapahtumaan pyöräilyintoisia ihmisiä, mutta miten mennä pyöräilytapahtumaan ilman pilottia??? Ei mitenkään… Toivottavasti kuitenkin löydän halukkaita kokeilemaan tandemilla ajamista ja jospa joku heistä innostuisi asiasta edes jonkin verran.

Nyt tämän liikuntakärpäsen purtua olen sillointällöin kysellyt Facebookissa itselleni liikuntaseuraa lenkkeilemään tai uimaan, mitä nyt yhdessä sitten keksittäisikään. Kyselyni saattaa olla rasittavia, mutta kun liikkuminen porukassa on paljon mukavempaa kuin yksin puurtaa jossakin. Sainkin jokunen viikko sitten minut tyrmistyttävän viestin, jossa ihmeteltiin enkö voisi tyytyä elämään niin kuin sokealle on sopivaa. Miksi haluan tehdä sellaista missä en pärjää yksin? Onhan minulla opaskoira, jonka kanssa lenkkeillä. Pilaan kuulemma näkevän liikuntahetken hänen joutuessaan hidastelemaan minun takiani tai ohjaamaan minua. Ja jos itse liikunnasta selviytyisinkin tarvitsen vieraissa paikoissa opastusta ja huolen pitoa. Itse ajattelen asian siten, että kysyessäni liikuntaseuraa kysyn sitä ensisijaisesti kaverina/ystävänä. Ja sinne liikkumaan mennään ystävinä/kavereina. Valitettavasti vieraissa paikoissa en osaa liikkua itse ja silloin pieni jelppi on paikallaan. Ja toivon todella, että jos minun kanssani lähdetään liikkumaan, se tehdään ennenkaikkea kaverina eikä jonain velvollisuudentunnosta vammaista ihmistä kohtaan. Nostin saamani viestin keskusteluun Facebookissa ja se sai 103 kommenttia. Tuon jälkeen olen jatkanut kyselyjä, mutta vähän saamani viesti silti kaihertaa. Päätin perustaa suljetun Facebook-ryhmän, jotta en häiritsisi kyselyilläni niitä joita se ärsyttää. Olen paljon pohtinut kuinka ärsyttävä mahdankaan olla halutessani liikkua ja vieläpä ystävieni ja kavereideni kanssa. Ehkäpä se ei ärsytä, mutta ruinuamiseni ärsyttääkin jo ihan eri tavalla. Joskus se ärsyttää minuakin ja mietin miksi en tyydy kävelemään lenkkejä opaskoiran kanssa. Pääsisin paljon helpommalla. Ei tarvitsisi kysellä nyt esim. tandem-pilottien perään tai kaveria uimahalliin. Mutta kun… haluan viettää aktiivista elämää, haluan liikkua mahdollisimman monipuolisesti, kokea erilaisia asioita, käydä tapahtumissa jne. ELÄÄ elämääni. Minun tapauksessa en pysty tyytymään rauhalliseen ulkoiluun ja kotona olemiseen. Haluan paljon muutakin mitenkään sitäkään puolta elämästä väheksymättä.

Tandem-pilotitSokean vantaalaisnaisen ryhmä, jossa sovitaan mm. tandem-pyöräilylenkeistä ja muista liikuntatreffeistä. Joskus ehkä kaivataan apuja valokuvien kuvailuun tai lehtiartikkeleiden lukemiseen tallenteelle. Jos sinua kiinnostaa jokin näistä liity mukaan! Ryhmässä olo ei velvoita mihinkään, mutta toki toivotaan mahdollisuuksien mukaan touhuihin osallistumista. Jos haluat lukea artikkeleita, mutta et ajaa tandemilla, (tai päinvastoin) sekin sopii. Kaikkea ei siis kaikkien tarvitse tehdä! Mitään isoja rahapalkkoja en pysty valitettavasti maksamaan, mutta pyrin muistamaan/korvaamaan saadun avun. Eli, jos kiinnostuit liikkumaan yhdessä (esim. tandem-lenkit) tai ääneen lehtiartikkeleiden luvusta tallenteelle tai valokuvien kuvailusta, hilpaise ryhmään mukaan, tai lähetä minulle sähköpostia. Osoitteeni löydät Ota yhteyttä-sivulta.

Perjantaina ilmottauduin 25.5. olevalle Naisten kympille. Menemme ystäväni Laurankanssa reippailemaan reippaasti kävellen 😀 Lisäks lupauduin lähteä SUP BALANCE-ryhmäliikuntatunnille erään tuttavani kanssa. Aika on vielä avoin milloin menemme, mutta minua jännittää jo nyt 🙂
”SUP Balance™ on aivan uudenlainen, voimaa, tasapainoa ja liikkuvuutta lisäävä ryhmäliikuntatunti, joka koostuu SUP –laudan päällä tehtävistä tasapaino-, kehonhallinta- ja liikkuvuusharjoituksista. Tunnin tavoitteena on rentoutunut ja stressittömämpi fiilis. Valmistaudu tunnille kuten uimahalliin. Laudan päällä voit treenata puhtaissa, kevyissä liikuntavaatteissa tai uimapuvussa. Ikäsuositus: nuoret ja aikuiset”
Niin, että mikä?
”Suppaus” on yksi nopeimmin kasvavista vesiurheilulajeista koko maailmassa, SUP-lautailu kasvattaa suosiotaan jatkuvasti. SUP on lyhenne sanoista stand up paddling eli seisaaltaan melominen. SUP-lautailua voi harrastaa lähes minkälaisissa vesiolosuhteissa tahansa; järvissä, joissa, merissä lammissa – Jopa uima-altaissa! Allasolosuhteita hyödyntäen ”Suppausta” voi harrastaa ympäri vuoden.” SUP Balance-tuntien lisäksi on myös SUP FIT-tunteja, mutta ajattelimme kenties tuon Balancen olevan hiukan rauhallisempi, josta voisi olla mukava aloittaa. Saa nähdä montako kertaa mulahdan altaaseen tippuen laudaltani :D:D
Mutta, jos kiinnostuit käy tutustumassa täällä

Julkaistu

Lisää kuvailutulkkausta televisioon

Myös me näkövammaiset katselemme televisiota, ja jos ohjelmiin saataisiin enemmän kuvailutulkkausta, mekin saisimme ohjelmatarjonnasta paljon enemmän irti, ohjelmista tulisi entistä saavutettavampia myös meille näkövammaisille.

Nyt sinullakin on mahdollisuus käydä allekirjoittamassa hyvän ja tärkeän asian puolesta. Adressin voit allekirjoittaa täällä

Tässä adressin teksti:

Lisää kuvailutulkkausta televisioon

Korvinkin voi katsella tv-ohjelmia, jos joku niitä kuvailutulkkaa! Sokeat ja heikkonäköiset katsovat televisiota siinä missä muutkin. He, jotka ovat aiemmin nähneet, katsovat, koska ovat niitä näkevänäkin katselleet. He, jotka eivät ole nähneet ja joilla ei ole näkömuistoja, tahtovat hekin olla osallisia samoista elämyksistä kuin muutkin ihmiset ja ovat kiinnostuneita siitä, miltä asiat näyttävät. Kaikki tarvitsevat visuaalista yleissivistystä pysyäkseen mukana siinä, mistä mediassa ja kahvipöydissä puhutaan. Miltä Putouksen sketsihahmot oikein näyttävät ja mitä he siellä lavalla oikein touhuavat?

Äänitekstitys palvelee useimmilla kanavilla niitä, jotka eivät voi normaalitekstiä lukea, mutta teksti kertoo vain sen, mitä vieraalla kielellä puhutaan – se, mitä nähdään, jää melkein aina hämärän peittoon. Vain yhdessä Ylen tuotannossa vuosittain on kuvailutulkkaus!

Kuvailutulkkaus tarkoittaa visuaalisen informaation sanallistamista. Kuvat, maisemat, ilmeet, eleet, henkilöiden ulkonäkö, liikkeet, toiminta ja paljon muuta kerrotaan auki korvin katseltaviksi.

Eikö näkövammaisille riitä radio? Ei, sillä tv-draamaan satsataan nyt paljon enemmän kuin perinteisiin kuunnelmiin. Ruudun ääressä koetaan elämyksiä, katselumuistoiksi vuosien päähän tallentuvia, ja ne myös puhuttavat laajoja kansanosia. Ruotsissa kuvailutulkataan Euroviisut, Saksassa rikossarjoja sekä Britanniassa Emmerdale ja paljon muuta.

Jo nyt Yle palvelee erityisryhmiä (kuulovammaiset, kielivähemmistöt) erinomaisella tavalla. Miksei äänitekstin lisäksi myös näkövammaisia kuvailutulkkauksella? Miksi kaupalliset kanavat eivät kuvailutulkkaa ohjelmiaan? Kuvailutulkin palkkio valmistellusta ja toteutetusta kuvailusta ei ole suuri kustannuserä koko tuotantoa ajatellen, ja tuohan kuvailutulkkaus myös uusia katsojia ohjelmalle. Näkövammaisia on Suomessa noin 80 000 henkilöä, joten jo murto-osa tästä toisi tuhansia uusia katsojia.

Vetoamme Yleisradioon ja kaupallisiin tv-kanaviin: Jos jotakin ohjelmaa katselee viidesosa suomalaisista, eikö sitä voisi kuvailutulkata myös näkövammaisille? Vaadimme kuvailutulkkausta suuren kansansuosion saavuttaneisiin televisio-ohjelmiin tai mediatapahtumiin kuten

– Putous
– Voice of Finland
– Euroviisut

Näkövammaisten kulttuuripalvelu ry.

Julkaistu

HAND-I-HAND-IKAPP-päivässä

Eilen vietettiin kolmella Espoon ruotsin kielisellä koululla HAND-I-HAND-IKAPP-päivää ja minua pyydettiin Sökövikens skola,:niin puhumaan opaskoirista ja näkövammaisuudesta seiskaluokkalaisille. Koululle oli kokoontunut päivää viettämään kaikki kolmen ruotsin kielisen koulun seiskat. Olen ollut samassa tapahtumassa joskus vuosia sitten esittelemässä maalipalloa. Pelasimme näytösottelun, jonka jälkeen oppilaat pääsivät itse lajia kokeilemaan. Nyt saavuin paikalle Oton kanssa, jolla häntä heilui iloisesti ja opettajien huoneen naulakolla yritti kovasti työkaverin Pekon kanssa ottaa painimatsia 😀 Koirat rauhoittuivat ja siirryimme avajaisiin.

Avajaisissa esiintyi näkövammainen muusikko Riikka Hänninen ja loppuhuipentumana opaskoiransa Kessu pääsi laulamaan. Oppilaat hiljentyivät hienosti kuuntelemaan. Välillä puheen sorina kohosi Riikan jututettua tai laulatettua yleisöä. Oton piti ihan hiljaa vastata Kessulle tämän vedettyä soolonsa 😀

Liikuntasalista avajaisista siirryimme luokkahuoneisiin ryhmiemme kanssa. Päivän aikana puhuin kahdelle eri ryhmälle. Kielitaito ei todellakaan riittäisi ruotsiksi opaskoirista eikä näkövammastakaan kertomaan. Puhuin suomeksi ja ilmeisesti kaikki ymmärsivät. Otto köllötti vierelläni rauhallisena valjaissa. Puhuin siitä ettei opaskoiraan saa ottaa kontaktia silloin kun sillä on valjaat. Loppupuolella tuntia otin Otolta valjaat pois ja oppilaat saivat rapsutella koiraa ja Otto kulkikin nuoren luota toisen nuoren luo häntä heiluen. Taisi poika nauttia saamastaan huomiosta. Vielä oppilaiden tehdessä lähtöä luokasta yksi poika kysyi ”saanko vielä vähän rapsuttaa”, ja saihan poika kun valjaat oli vielä tuolin selkänojalla :D:D

Oppilaat saivat myös kysellä minulta. Ekassa ryhmässä kysymyksiä tuli enemmän. Kysyttiin mm. ”Miten maksat kaupassa”, ”, ”kuunteletko musiikkia tai radiota”, ”Miten voit matkustaa” jne… Kysyttiinpä myös opaskoiraksi sopivia rotuja ja miten peesariksi pääsee. Ihailtavaa oli miten rauhallisia oppilaat olivat, ylimääräistä pulinaa ei juurikaan kuulunut. Heidän asiallisuuttaan ja ystävällisyyttään arvostan suuresti. Eräskin tyttö tarjoutui jakamaan muille oppilaille esitteet, jotka minulla oli mukana. Toinen puolestaan toi käteen pistekelloni, joka kiersi oppilailla minulta kysytyn kysymyksen ”mistä tiedät paljonko kello on” jälkeen. Kokemus oli miellyttävä ja ehdottomasti jos on tarvetta voin osallistua uudestaankin. Minua nimittäin etukäteen vähän jännitti mitä touhusta tulee, sillä joskus vuosia sitten olin jollain helsinkiläisellä koululla maalipalloesittelyä pitämässä toisten kanssa. Muut olivat myöhässä pahasti ja ennen käytännön kokeilua minun piti kertoa lajista oppilaille. Ryhmä möykkäsi koko ajan ja vitut ja haistattelut lensivät. Ei siis minulle, mutta eivät he kyllä minua kuunnelleetkaan. Nyt oli aivan erilaista ja tykästyin nuoriin.

Tuntien vä lissä oli ruokailu kouluruokalassa. Siellä tapasimme naisen, joka oli kertomassa viittomakielestä. Opettajainhuoneessa tavattiin myös liikuntavammaisia, jotka olivat samalla tapaa pitämässä esitelmää jostakin vammaansa liittyvästä. Minusta on todella upeaa, että tällaisia koulupäiviä järjestetään ja toivottavasti se karkoittaa edes hiukan ennakkoluuloja, pelkoja erilaisuutta kohtaan ja lisää suvaitsevaisuutta. Ja jos voin omalta osaltani vaikuttaa asenteisiin positiivisempaan suuntaan erilaisuutta kohtaan osallistun mielelläni omalla pienellä panoksellani. Lähden kyllä siis uudestaankin opaskoirista tai näkövammaisuudesta ylipäätään kouluille kertomaan. En toki siitä halua elämän tehtävää, mutta sillointällöin. Kyllä pääsääntöisesti haluan olla ihminen, joka muistetaan muusta kuin vammaisuudestani.

Jos huomenna liikutte Tampereella, menkää ihmeessä Apuvälinemessuille, pääsette Liikuntamaassa kokeilemaan erilaisia vammaisurheilulajeja, Pime Cafessa nauttimaan kahvit ja pullat pimeässä huoneessa jne.

Julkaistu

Hipaisukytkimet – näkövammaisen painajainenko?

Aika milloin kodin eletroniikassa ja koneissa oli selkeät nappulat alkaa olla ohi, ja tilalle tulleet ohjauspaneelit hipaisukytkimin. Ei auta muu kuin ottaa kontaktimuovia esille ja kirjoittaa pistekirjoituskoneella tunnisteita painikkeiden ylä- tai alapuolelle. Mutta sekään ei riitä, sillä useasti saman painikkeen takana on useampi toiminto, joten ei muuta kuin kirjoittamaan erillinen lista muistin tueksi, jotta saa haluamansa ohjelman tai toiminnon kytketyksi päälle.

Keittiöremontti on vihdoin valmis, ja nyt olemme todella päässeet hipaisukytkimien mailmaan, kontaktimuovia ja merkkausnypyjä on käytetty ahkerasti. Nyt vaan ei muuta kuin kokkaamaan.

Moni kauhistuu kuullessaan, että meillä on induktioliesi ja kysytäänkin ”miten sillä sokeana pystyy toimimaan”. Kysymys ei ole tyhmä, ja itsekin pidin sitä aika mahdottomana. Nyt meillä kuitenkin on induktiotaso uudessa keittiössämme. Halusimme sellaisen leveän tason mihin mahtuu kolme kattilaa rinnakkain. Aluksi ihastuimme sellaiseen  tasoon missä kattilan olisi voinut laittaa mihin kohtaa tahansa, mutta hinta oli todella suolainen ja päädyimme tuohon kolmen kattilan paikan malliin. Tasossa kattilan paikat tuntuvat äärimmäisen huonosti, mutta onneksi äänestä tietää milloin kattila on kohdallaan. Mitä kovempi sirinä sen parempi. Aikaisemmin meillä oli keraaminen taso, jossa ei tiennyt kattiloiden paikkoja ja monesti se tuottikin ongelmaa. Induktiossa on myös hyvä ettei siihen pääse palamaan ruokaa, joten puhtaana pito on helppoa.

Entäs sitten se hipaisukytkimin toimiva ohjauspaneeli. Aikas pelottavalta sokon korville ainakin kuulostaa. Nyt kuitenkin sekin alkaa olla hallussa. Merkkasimme nypyllä virtakytkimen, levyjen kuumentamisasteikon pistekirjoituksella. Merkit ovat kytkimien alapuolella, joten sormella tunnusteltuaan ja löydettyään haluamansa kohdan, sormea viedään ylöspäin sentin verran ja painallus. Merkkasimme nollan, josta levy menee päälle, ykkösen ja poverin kirjaimella p. Väliin jää 2-9, mutta pistekirjoituksen koon vuoksi niiden kaikkien merkkaaminen on mahdotonta, mutta esim. vitosen löytää kivasti ykkösen ja P:en puolesta välistä. Tasossa on myös näppäimet lukitukseen ja ajastimeen. Niitä ei merkattu, koska niitä ei käytetä. Levyhän ei toimi, jos siinä ei ole kattilaa. Ja katkaisemalla virran toiminnot nollaantuvat. Onneksi induktio piippaa aina halutun painalluksen jälkeen, joten saadaan tieto myös toiminnon kytkennän onnistumisesta.

Nykyään on paljon uuneja missä on pyöritettävät portaattomat säätimet, jotka vielä pyörivät ympäri ja ympäri. Ovat aivan mahdottomia käyttää. Onneksi löysimme Bossin perusuunin, jossa pyöritettävä nappula naksahtaa kunkin toiminnon kohdalla, joten merkit tarvittiin vain lämpötilan säätimen ympärille. Laitoimme nypyt sadan ja kahden sadan asteen kohdalle ja grillausalueen aloitukseen. Kirjoitimme erillisen listan missä on pyöritettävän nappulan toimintojärjestys, eli tyyliin
1 tasalämpö
2 kiertoilma
3 alalämpö jne, jne…

Tiskikoneessa nappulat tuntuvat hyvin, mutta saman napin takana on useampi toiminto. Virtanappia painaessa ei tiedä onko virta päällä vai ei. Se ei valitettavasti piippaa eikä napin kohoumakaan muutu. Virtanapin jälkeen on ajastin mitä emme aio edes yrittää käyttää. Sitten on kaksi ohjelmanappia, nuli ylös ja alas. Onneksi koneen tiskattua se palaa aina perustilaan, joten painamalla esim. yhden kerran saan peruspesun päälle, tai jos haluan ekopesun painan nappia viidesti. Toiseen ohjelmanappiin ei tarvitse koskea, menisi vain sekaisin. Sitten on vielä jokin multitabs-nappi, joka onneksi pysyy kerrasta toiseen. Siitä saa muutettua huuhteluaineiden käyttöön tai mitä niitä nyt onkaan. Meillä on yhdistelmätapletteja, joten siihenkään ei tarvitse koskea. Merkkasimme tuon toisen ohjelmanapin nypyllä näin alkuun muistin virkistykseksi ja kirjoitimme erillisen listan mitä napista tapahtuu kuinkin monella painalluksella. Hana laitetaan päälle painamalla lyhyesti nappia, josta kuuluu naksahdus. Jos nappia painaa liian pitkään siihen tulee jotain muita toimintoja mistä ei aavistustakaan. Onneksi virta katkeaa jonkin ajan päästä itsestään ja homman voi ottaa uudelleen tarvittaessa.

Kodinkoneiden lisäks ollaan merkattu pisteille kaikki mahdollinen mausteet, kuiva-aineet, säilykkeet, teet jne. Tuo pitäisi jatkossa tehdä aina, jotta kaappeihin/laatikoihin ei unohtuisi mitään, tai että ei jäisi käyttämättä kun ei muista mitä tuossa pussissa olikaan… 🙂 Ylipäätään olen nykyiseen keittiöön todella tyytyväinen. Kaikella on loogisesti hyvät paikat ja uskoisin järjestyksen pysyvän aikaisempaa paremmin. Nyt ylttyy kaikkeen hyvin ja laatikoissa on tavaraa sopivasti jne. Eli, ehkä meillä siirryttiin nykyaikaan. Olen ymmärtänyt, että kaapit tason alla ei enään ole in, vaan laatikostot, ja meille muutos tuntuisi sopivan hienosti. Nyt ei muuta kuin uudesta keittiöstä nauttimaan ja kokkaamaan.

Julkaistu

Ystävät ja kaverit

Kolmenkympin paremmalla puolella on jo oppinut tosiasian: elämässä ystävä- ja kaveripiiri muuttuu vuosien varrella. Toiset pysyvät pitkään elämässä, toiset taas vaan piipahtavat siinä ja katoavat syystä tai toisesta. On surullista menettää ihmisiä elämästään, mutta kuljemme monesti vain eri suuntiin ja arjen keskellä yhteydenpito jää. Toisten kanssa tavatessa juttu jatkuu siitä mihin edelliskerralla on jääty, pitkäkin tauko vain katoaa väliltä. Se kai on sitä oikeaa ja kestävää ystävyyttä. Joskus ystävyys voi olla tiivis, vaikka kestääkin vain hetken elämässä.

Kun olin allekouluikäinen leikin pihapiirin lasten kanssa. Toiset hyväksyivät vammani, toiset vältteli sen vuoksi. Kun kävin koulua Jyväskylän näkövammaisten koulussa, kaveri- ja ystäväpiiri muuttui. Pihan lapset jäi ja koulun kaverit tuli tilalle. En enään mahtunut pihapiirin jengiin, olinhan arkipäivät kaukana kotoa, joten hiljalleen näkevät kaverit hävisivät. Lomilla se tuntui kaikkein pahimmalta, olishan ollut koko kesä aikaa touhuta muiden pihan lasten kanssa. Leikin itsekseni ja jonain kesänä minun luonani kävi tyttöporukka jostain ystäväpalvelusta. Heistä ei kestään tullut oikeaa kaveria tai ystävää. Jopa ala-asteikäisenä koin touhun keinotekoisena ja jonain velvollisuustapaamisina.

Jyväskylässä onneksi kavereita ja ystäviä riitti, isommaksi kasvaessa aloin kaipaamaan kavereita, jotka olivat integroituneet normaaleihin kouluihin. Tutustuminen tuntui vaikealta, mutta onneksi kirjeenvaihto auttoi asiaa. Koin itseni laitostuneeksi heidän rinnallaan ja jotenkin vammaisemmalta kuin he. Silti heistä on vieläkin ystäviä jäljellä. Emme tapaa usein, mutta kun tapaamme ystävyys on matkassa. Se tuntuu hienolta.

Ammattikoulussakin ystävä- ja kaveripiiri muodostui näkövammaisista. Minulla ei ollut yhtään näkevää kaveria saatika ystävää. Se tuntui pahalta ja monesti mietin minussa olevan jotain pahasti vialla. Järjellä ajatellen missäpä niitä näkevien kanssa olisi päässyt ystävystymäänkään. Harrastukset kun näkövammaisten joukkuepelissä maalipallossa, ja muu vapaa-aika opiskelutovereiden parissa.

Opiskeluiden jälkeen vapaa-ajasta vuosi vuodelta maalipallo nappasi isomman osan, ja siellä pelaajat oli pääsääntöisesti näkövammaisia kuten itsekin. Heidän kanssaan touhuilimme toki paljon muutakin kuin vain pelasimme tai treenasimme. Maalipallokavereista/ystävistä suurinosa katosi minun jäätyä lajista pois reilu pari vuotta sitten. En itsekään osannut pitää yhteyttä heihin. Alkuun tuntui kovin tyhjältä, jopa yksinäiseltä, vaikka lähimmät ystävyyssuhteet olivatkin säilyneet ja kestävät edelleen.

Toki matkan varrella on ollut lyhyitä kaveri- tai ystäväsuhteita näkeviin ihmisiin. Vasta viime vuosina tilanne on kuitenkin muuttunut. Opaskoiratouhujen kautta tutustuin pariin ihanaan ihmiseen. Heidän kanssa tapaamme muutenkin kuin opaskoirien merkeissä. Välillä tarvitsen apuja milloin mihinkin, ja pelkäsin menettäväni heidät jos ”vaadin liikaa” pyynnöilläni. En ole menettänyt ja toivon heidän pysyvän elämässäni vielä vuosikymmeniä eteenkinpäin.

Rakkaan harrastuksen lopettaminen oli kova pala, ja kuten aiemminkin kirjoitin, elämä tuntui tyhjältä. Toisen korvan leikkauksen jälkeisellä sairaslomalla löysin käsityöt. Pitkäaikainen ystäväni maalipalloajoilta lähtien toi harpun ja lankaa. Pitkäaikainen asiakkaani, josta on tullut ystävä vuosien varrella suunnitteli käsityötapaamista viime keväänä ja käsityötuokioiden myötä syntyi Silmukkasiskot. Minulla ei ole siskoa, mutta koen tiivistä ystävyyttä, vilpitöntä välittämistä Silmukkasiskojen kanssa touhutessa. Heistä on tullut siskoja ja ystäviä minulle. Nykyään uskallan aina vain rohkeammin kysyä neuvoa tai apua käsityöhöni iskiessä ongelma. Tapaamisissa kaikki kyselevät ja neuvovat toisiaan. Toivottavasti minäkin voin tuoda Siskoille edes joskus jotain uutta tietoa tai antaa neuvoa jossakin. He antavat minulle niin paljon, haluan antaa samalla mitalla heille. Samoin toki kaikille muillekin ystävilleni riippumatta olivat he näkeviä tai näkövammaisia.

 On jännää huomata miten tilanne on muuttunut. Vielä joitakin vuosia sitten kaikki ystäväni oli näkövammaisia. Muistan vielä kesällä 2011 kirjoittaneeni täälläkin aiheesta näkevien ystävien vähyys. Nyt minulla on myös näkeviä ystäviä, ja heidän kanssaan tällä hetkellä yhteydenpito on tiiviimpää kuin näkövammaisten. En usko sen johtuvan vammattomuudesta/vammaisuudesta, luulen vaan, että nykyiset harrastukseni vaikuttavat asiaan, eikä se vähennä näkövammaisten ystävien merkitystä tai arvoa. Olen edelleen sitä mieltä, että molempia tarvitaan. Ja ystävyyttä ei mitata sillä onko näkevä vai näkövammainen. Se on epäoleellista ystävyyden tai kaveruudenkin syntyessä ja kestäessä.

Olen onnellinen, että nyt minulla on ystäviä niin näkövammaisissa kuin näkevissä ihmisissäkin. Nyt olen siinä elämäntilanteessa, jota olen toivonut. Muutoksen myötä uskon minusta tulleen rohkeampi touhuamaan myös näkevien mailmassa. En ole enään se ”pelkkä” vammainen muiden vammaisten keskellä. Enkä myöskään laitostunut nuori vammaisten keskellä. Olen aikuinen nainen, joka elää elämäänsä ja pääsääntöisesti nauttii siitä ilman alemmuuskomplekseja. Jos sellainen alemmuusfiilis iskee, se onneksi talttuu melko nopeaan. Vielä kun voittaisin pelon ja jännityksen opiskella näkevien kanssa, se mahdollistaisi englannin opiskelun. Toki se vaatii myös, että luotan itseeni ja siihen, että jopa minä voin oppia vieraan kielen. Vielä joskus ilmottaudun kurssille, se päivä tulee vielä! Voitan pelot ja möröt 😀

Julkaistu

Tekee mieli liikkumaan

Hieno talvipäivä: aurinkoa, pakkasta ja tuuletonta.
Päivä milloin ei ikinä pitäisi jäädä neljänseinän sisään möllöttämään. Niin vaan kävi. Suurin syy oli viime yössä. Heräsin kolmelta enkä sen jälkeen nukkunut. Päivä meni vähän sumussa, ja jos olisin fiksu olisin jo peiton alla enkä täällä vinkumassa väsynein aivoin ja ajatuksin. Pitkin päivää ahdistus on nostanut päätään. Mieli halajaa hiihtämään, lumikenkäilemään, luistelemaan; harrastamaan talviliikuntaa. Mutta mutta… ikuinen ja ainainen ongelma mistä se kaveri? Avokki joutuu todella koville omalla heikolla näöllään yrittäessä opastaa ja huolehtia ettei törmäillä esim. kanssahiihtäjiin. On siis ymmärrettävää ettei kahdestaan vieraille reiteille paljoa ole asiaa ja tuolle lähiladullekin on harkittava mikä paras hetki, milloin vähiten väkeä jne.

Mutta kun se mieli halajaa, kroppa huutaa talviliikkumaan!!!
Kyllästyttää, turhauttaa ainainen mankuminen ja kyseleminen voisiko joku lähteä, ehtisikö joku kaveriksi jne.Koen yleensä olevani sokeuteni kanssa sujut, mutta näinä hetkinä epäilen sitä. En ole kadehtia-tyyppi, mutta saan itseni kiinni ajatuksesta ”miksi muille on niin helppoa vaan lähteä ulos liikkumaan”. Onneksi turhauma iskee harvoin, mutta tämän päivän aikana se on iskenyt. Inhoan tätä olotilaa, sillä tämä ei ole luonteeniomaista ajattelua.  Haluan kai vaan niin paljon elämältäni, kokea, liikkua, nauttia, tavata  ihmisiä jne. En kuitenkaan halua olla kelleen liiaksi vaivaksikaan. Olen iloinen, että tällä hetkellä mulla on kaveri uintiin, mutta näemmä haluan lisää. ”nälkä kasvaa syödessä”, niinhän sitä sanotaan…  Nyt kun uintikaveri on, haluan hiihto-, lumikenkäily- ja luistelukavereita.  Voisin ehkä opetella olemaan tyytyväinen siihen mitä minulla on. Tänään aurinko, pakkanen; upea talvipäivä  toi kuitenkin hirmuisen kaipuun liikkumiseen.

Toivon ja uskonkin, että tänä fiilis menee ohi aika nopeasti, jos pääsen edes vähän suksille tai luistimille lähipäivinä. Avokin kanssa huomenna olisi tarkoitus nauttia ulkoilusta, ja tiedän senkin jo helpottavan.

Julkaistu

Verkkokauppojen kirous

Olen nyt parina viime iltana taistellut verkkokauppojen kanssa. Valitettavan harva sivusto on ruudunlukua käyttävälle loppuun asti toimiva. Voitte uskoa miten raivostuttavaa ja turhauttavaa on se hetki kun olet ostoskoriin valinnut tuotteet ja siirryt maksamaan. Löydät oikean pankin painikkeen ja tyytyväisenä painat enteriä mennäksesi linkistä eteenpäin, mutta mitään ei tapahdu. Siinä se jöllöttää kuvana ja tarvitset hiiren klikkaukset päästäksesi eteenpäin. Löydän kuitenkin mahdollisuuden maksaa laskulla tai postiennakolla. Molempiin tulee lisäkuluja ja laskutukseen vaaditaan henkilötunnus ja vielä senkin jälkeen kauppa voi muuttaa tilauksen postiennakolla maksettavaksi, jos luotto ei ole kunnossa. Hyvä niin, että väärin perustein tehtyjä ostoksia ennaltaehkäistään, mutta samalla tulee pienelle ryhmälle lisävaivaa. Tilausvahvistuksen olen saanut sähköpostiini ja nyt vain odottelen laskua ja tuotteita saapuvaksi. Olisin halunnut maksaa verkkopankilla siitäkin syystä ettei Aa näe joululahjansa hintaa. Mutta ei auta kuin toivoa ettei hän kiinnitä asiaan huomiota. Onneksi samalla löytyi tuotteita mitä itsekin halusin, joten jospa hän vain katsoisi loppusumman.

Toisessa verkkokaupassa en saanut siirretyksi tuotteita ostoskassiin. Aikani taisteltuani päädyin laittamaan tilauksen asiakaspalvelun sähköpostin kautta toivoen välttäväni lisäkulut. Sainkin seuraavana päivänä tilausvahvistuksen ja puhelinsoiton, jossa lupasivat laittaa sähköpostitse laskun. Ja ilahduttavaa oli ettei tullut ylimääräisiä kuluja.

Käytän erästä verkkokauppaa epäsäännöllisen säännöllisesti. Sivujen uudistuksen jälkeen sielläkään en pääse maksamaan, vaikka tuotteet saan hyvin kerätyksi. Lähetänkin heille ostoskorin sisällöns-postitse. Saan laskun tuotteiden mukana, joten homma toimii hienosti. Silti olisi kivaa, jos voisi samalla hoitaa maksunkin kun ostokset tekee. Etenkin kun verkkopankin käyttö onnistuu itsenäisesti pistekirjoituksella olevan avainlukulistan myötä. Ehkä kismittää siksikin, että haluaa toimia itsenäisesti ilman apua, ja sitten jostain loppujenlopulta hyvin pienestä se onkin mahdotonta. Tai en minä tiedä miten pienestä on kiinni laitetaanko sivulle myös näppäimin toimivat linkit vai käytetäänkö hienoja kuvakkeita. Ehkä ne ovat tyylikkäämpiä, frentikkäämpiä, nykyaikaisempia… PLÄÄÄHHHH!!!

Mutta tänään onnistuin maksamaan yhden kurssimaksun ihan itse! Tosin opiston henkilötietolomakkeen kanssa meinasi hermo mennä, mutta lopulta sain tiedot siihen virheettä ja sain maksutiedot näkyviin ja pääsin kurssin maksamaan. Eli, iloitaan tuosta, ja iloitaan nyt siitäkin, että Makumakun luomukinkkutilaus on tehty ja lasku maksettu. Ja eiköhän Netanttilankin lasku saavu ens viikolla ja saan hakea tuotteet postista.

Lämpimät kiitokset Lappikselle tunnustuksesta!
Se lämmitti kovasti mieltä. Olenhan viime aikoina ollut ihan liian passiivinen kirjoittaja ja muiden blogeja lukeva/kommentoiva, mutta ehkä tämä tästä taas vilkastuu, TOIVOTAAN!

Julkaistu

Piippauksia kuuntelemassa

Eilen olin kuulotestissä ja kuten arvelinkin oikean korvan kuulo on vasempaa parempi n. 10 desipeliä. Leikkauksella ei kannata yrittää saada kuuloa yhtä hyväksi molempiin korviin tuon kymmenen desibelin takia. Noh, en kyllä itse ajatellutkaan haluta leikkausta uudelleen.

Tälläkin kerralla kuulontutkija passitti minut ensin korvan putsaukseen. Nyt sen teki minua hoitava lääkäri. Täytyy sanoa, että homma ei tuntunut yhtään niin kivuliaalta kuin viimeksi.Itse testissä olin vähän stressissä kuulenko piippaukset ja harhapainalluksia tuli jonkin verran. Olo oli aika epävarma ja kysyinkin kuulotutkijalta, mikä putsauksen vaikutus on kuuloon. No hän totesi vain, että minunhan pitäisi nyt kuulla paremmin. Sanoin, että edelliskerrallakin koin epävarmuutta piippauksien suhteen. No kuulo on kuulemma parempi kuin tammikuussa. Silloinhan vasemman korvan kuulokäyrä kummastutti lääkäriäkin, joten tiedä sitten miten vertauskelvolliset testitulokset olivat. No molemmissa oli korvat putsattu ensin.

Lääkäri oli tapansa mukaan vähän kiireinen ja tylyhkö. Ymmärsin kuitenkin kuulorajojen menevän 23-33 välillä. Lievää johtumisvikaa siis on, sisäkorvat ymmärtääkseni ok. Häilyn nyt lievän kuulovian alamailla, likellä normaalin rajaa, ainakin oikean korvan osalta. Se tuntuu toki hyvältä.

Kuuloseurantoja ei jatketa. Niistä on kuulemma luovuttu, koska muutokset vuositasolla on niin vähäisiä ettei niitä välttämättä pystytä huomaamaankaan. Kuitenkin ilmeisesti kuulo heikkenee ennemmin tai myöhemmin ja silloin on mietittävä kuulokojeen mahdollisuutta. Toki, jos proteesi jostain syystä lakkaa toimimasta (esim. irtoaa), voi leikkaustakin miettiä. Siinä kuitenkin on aina vaara sisäkorvavaurion. Nyt kuitenkin elellään normaalisti ja hakeudutaan tutkimuksiin, jos kuulossa tapahtuu jotain oleellista huonompaan suuntaan.

Tuntuuhan se vähän kurjalta, tietoisuus siitä, että tod.näk. vanhana kärsii kuulo-ongelmista näkövammansa lisäksi, mutta ei sitä nyt kannata alkaa suremaan. Eteenpäin mennään ja kuulosta nautitaan isolla sydämellä ja toivotaan sen pysyvän pitkään. Minulla on varmasti monta vuotta, vuosikymmeniä hyvää aikaa kuulla ja kokea sen kautta elämän iloja ja suruja. Positiivisin mielin eteenpäin siis.

Ja kyllähän se tuntui hyvältä tietää tilanteen olevan hyvän.
Minä kuulen, minä elän, minä voin hyvin.
Voin nauttia elämästä jne.

Pakko tunnustaa, että jännitin testejä ja lääkärin tapaamista 😀

Julkaistu

Pime Cafe – koe kahvi/teehetki pimeässä

Lauantaina 26.5. klo 12-17
Pime Cafe
osoitteessa Pengerkatu 11 A
Talon pihassa pihakirppis sekä mehua ja makkaraa.

Pime Cafen tarjoilijat ovat näkövammaisia ja tila, jossa kahvio pidetään on täysin pimeä. On elämys heittäytyä pimeässä näkövammaisen opastettavaksi, kokea kahvin kaatamista termarista, vaihtaa kokemuksia muiden kanssa täysin pimeässä.

Suosittelen kaikkia kokeilemaan, jotka täällä Pk-seudulla liikkuvat lauantaina. Pengerkatuhan sijaitsee Kalliossa.

Itse haluaisin tuolloin lauantaina piipahtaa Mailma kylässä -tapahtumassa, joka levittäytyy Kaisaniemen puiston ja Rautatien torin ympäristöön viikonloppuna. Nyt koetan etsiskellä kaveria tapahtumaan ja jos kaveri haluaisi käydä Pime cafessa, voisin lähteä seuraksi. Saas nähdä miten käy.

Tällaisina hetkinä tämä sokeus harmittaa. Olis tapahtuma, joka kiinnostaisi, mutta kaveri puuttuu.
Ei kuitenkaan masennuta vaan katotaan josko joku vielä innostuisi.
Jos teistä lukijoista joku innostui joko Mailma kylässä -tapahtumasta tai tuosta Pime Cafesta ja kaipaisi seuraa (tai jopa molemmista), viestiä sähköpostiini.
Lähden mielelläni kahvilaan rohkasijaksi ja kaveriksi.

Minusta olisi muuten aivan ihanaa joskus järjestää blogimiitin yhteyteen tuo Pime Cafe. En tiedä haluaisiko sinne kukaan tulla, mutta musta olisi vaan mahtavaa tarjota elämys bloggaajille!

Julkaistu

Ensikerran laukalla ja vaellus ilman taluttajaa – mä onnistuin!

Vielä perjantaina jännitin miten meidän issikkavaelluksen käy paukkupakkasessa, mutta kuin tilauksesta sää lauhtui tälle päivää lähes täydelliseksi, aurinko vain puuttui. Se ei kuitenkaan menoa haitannut.
Mulle tämän päivän ratsastus toi paljon uusia ja mahtavia kokemuksia, jotka ansaitsevat tämän ikioman hepostelupostauksen 😀
Aikaisemmilla kerroilla mulla on ollut taluttaja. Toki olen saanut mennä pätkiä itse, mutta tien ylityksessä yms. taluttaja on ohjannut hevosta. Nyt taluttajaa ei ollut. Polut sen verran kapeita, että vieressä kävelijä olisi joutunut harrastamaan hankikävelyä, joten… ei muuta kuin matkaan ilman ihmisapua rinnalla. Noh, kuten näinä ratsastuskertoinani olen oppinut issikat kulkevat kiltisti jonossa edellä meniää seuraten, joten ei ruvennut hirviämmin edes jänskättämään. Vaelluksen vetäjä hevosellaan kulki jonon kärjessä ja mä tulin hänen perässään. Pari ystävääni oli meidän takana. Vähän jännitti saisinko käännöksissä hevosen ohjattua oikeaan suuntaan, pysähtyisikö se tien reunaan ennen tien ylitystä jne. Homma sujui mukavasti. Vetäjä huuteli edestä mitä piti tehdä ja varotteli mäistä. Takana tulevat ystävät huutelivat naaman korkeudella olevista oksista jne. En saanut lumia oksista niskaan, en oksia naamalle, en pudonnut hevosen selästä; vietin mahtavan puolitoistatuntisen lumisessa maastossa. Heppa, jolla hepostelin on hiukan laiskan puoleinen tyyppi ja kulkee kuin juna hiljaista tasaista vauhtia.Töltissä meinasi olla vaikeuksia saada tyyppi ripeämpään menoon ja sainkin ystäväni raipan. Noh, raipan olemassa olo jo kiristi vauhtia.  Pohkeita sai kuitenkin antaa tiuhaan tahtiin ettei vauhti laantuisi. Vähän jänskätti mennä ilman taluttajaa, mutta onnellinen hymy levisi kasvoille matkatessamme eteenpäin. Ja kun hevosen sai vauhtiin, tuntui aivan upealta ”mä tein sen ihan ite”. ”kukaan ei auttanut mua”!!!
Jossain vaiheessa vetäjä kysyi haluaisimmeko laukata. Ystävät kokeneempina hepostelijoina olivat heti valmiina. Vetäjä oli sitä mieltä, että mäkin voisin kokeilla, että pysyn hyvin hevosen selässä jne. No ei muuta kuin ylämäkeen ja töltin kautta laukkaan. Mäen lopussa heppa hidasti, mutta ehdin tuntea sen ihanan keinunnan ja vauhdin lisääntymisen. Kokemus oli huikaisevan hengästyttävä. Tulimme samalle mäelle uudelleen ja laukkaus ei sujunut niin hyvin kuin ekalla kerralla. Minusta tuntui hankalalta olla etunojassa, pitää harjasta kiinni, samanaikaisesti antaa pohkeita ja kaitpa sitä raippaakin olisi pitänyt näyttää 😀 Ehkä jo vähän lihaksissa painoi myös väsymys, olihan homma minulle uutta. Haluan vielä oppia homman niin, että käytän kroppaani oikein. Vauhdin hurmasta olen aina pitänyt ja löntöstelyyn tulee mukavaa vaihtelua töltin, ravin ja laukan myötä. Mutta tänään sain ensikosketuksen laukkaan, sain kokea sen! Mä onnistuin ja ystävien into ja iloisuus siitä tuntui miltein liikuttavalta.
Kotimatkalla tölttäsimme ja munkin hevonen kulki reippaasti. Oltiinhan matkalla tallille kaurojen ääreen. Heppani on kuulemma ruualle aika perso :DEipä tarvinnut juurikaan pohkeita antaa, joten sai nauttia töltistä, joka tosin muuttui välillä raviksi. Vetäjän mukaan lumessa liikuttaessa ravaaminen on hepalle helpompaa.
Loppumatka sujuikin rauhalliseen tahtiin, tien ylityksessä heposeni meinasi liukastua, mutta pääsimme tallin pihaan ehjin nahoin onnellisina mahtavasta Issikkavaelluksesta. Vielä ennen kotiin lähtöä harjasin hevosta, jolla ratsastin. Varpaat oli aika jäässä, mutta muuten pukeutumiseni taisi osua aika nappiin. Kotona villasukat jalkoja lämmittämään ja mukillinen teetä. Mahtava fiilis ihanan ratsastuskerran ja ulkoilun jäljiltä. Pulppusin avokille kokemuksestani ja muutenkin höpötin kaikesta energisenä.
Mahtavaa miten meillä oli niin loistotyyppi vetämässä vaellusta, joka osasi ottaa meidät kaikki huomioon. Ystäväni pääsivät laukalle pari kertaa meidän odotellessa ja se laukkaääni oli IHANA!!! Ja hän osasi toimia myös minun kanssani hienosti, vaikka aikaisempaa kokemusta ei ollutkaan sokon kanssa Issikkavaelluksesta. Isot kiitokset vetäjälle ja positiivinen palaute tallille on ehdottomasti paikallaan.
ratsastuksen jälkeen on ollut mukavaa rentoutua kirjan ja käsityön parissa. Arpavoittoni alkaa olla valmis, joten arvontaan osallistumisaika päättyy N Y T!
Huomenna arvotaan ja toivottavasti voittaja ilahtuu palkinnostaan 😀
Huomisaamusta hyppään myös uima-altaaseen ja iltapäivästä menen tutustumaan verkkolangasta neulomiseen. Mukava, toimelias päivä luvassa.
IHANAA!