Julkaistu

Mosaiikkirasioita

Sain synttärilahjaksi kaksi lahjakorttia Hoppypointtiin, josta toukokuun lopulla ostin ison kasan erilaisia ja eri värisiä mosaiikkipaloja. Kauppaan mennessäni minulla oli lista väreistä mitä halusin, mutta tuli ostettua jonkin verran heräteostonakin. Avustajani kanssa pyrimme valitsemaan minulle sellaiset värit, jotka sopivat keskenään yhteen. Toki mielipide-eroja on, mutta ehkä ihan katastrofaalisimmat yhdistelmät jäivät syntymättä.

Samaisella toukokuisella ostosreissulla kävin tuhlaamassa Raunolta joululahjaksi saamani Sinellin lahjakortin. Ostin puurasioita, valokuvakehyksiä ja peilejä mosaiikeilla päällystettäväksi. Kesän aikana valmistui neljä rasiaa ja kolme valokuvakehystä. Tässä postauksessa rasiat.


Rasian leveys 20,5 cm, syvyys 15,5 cm ja korkeus 11,5 cm.
Tämän rasian teon aloitin eräänä kesäkuun iltana grilliaterian jälkeen. Sain kannen peitetyksi ennen nuotioiltaa. Yöllä muistan hereillä ollessani kovasti miettineen miten rasian sivut päällystän ja seuraavana aamuna teemuki nokan alla suunnitelmaa testaamaan käytäntöön. Työ oli aika hidasta, koska oli paljon pieniä mosaiikkipaloja liimattavana. Niitä myös meni hirmuisesti, joten alkoi jännitys riittäisivätkö turkoosit ja valkoiset mosaiikit. Kyllähän siinä niin kävi, että molempia oli ostettava lisää. Työ odottamaan ja juhannuksen jälkeen pääsin sen viimeistelemään.


Rasian leveys:16,5 cm, syvyys 12,5 cm, korkeus 9,4 cm.
Tässä innostuin ”leikkimään” ehkä liiankin usealla värillä ja ottamaan riskejä. Ehkä mietit siellä lukiessasi kuumeisesti, että miten värit valitsen. Ensinnäkin jokainen mosaiikki-pussi ja rasia on merkitty pistekirjoituksella mitä väriä se sisältää. Eli, kirjoitan pisteillä kontaktimuoville värit ja näkevän kanssa kiinnitetään ne oikeisiin pakkauksiin. Värilajitelmien osto saattaisi tulla edullisemmaksi, mutta tällöin jonkun olisi lajiteltava minulle mosaiikit. Päädyin hiukan helpompaan ratkaisuun ostaa aina yhtä väriä yhdessä pakkauksessa. Rasioita päällystäessäni minulla ei ollut ketään jolta värien tai kuvion soveltuvuutta kysellä. Saatoin laittaa Facebookiin kuvan ja kysellä mielipiteitä. Rasian kansikuvioon jäi liian iso aukko mosaiikkien väliin. Ilman saumausta se oli todella häiritsevä minun sormieni alla. Mosaiikkitöissä saumaaminen voi pelastaa paljon ja se antaa työlle ihan uudenlaisen hengen. Täysin suoraan saaminen saattaa olla hankalaa, joten pitäisi kuitenkin onnistua hallittuun epäsymmetriaan, ei vaikutelmaan huolimattomuudesta vaan taiteellisesta ratkaisusta. Jakaa varmasti mielipiteitä, mutta niinhän sen pitääkin.


Rasian leveys 15cm, syvyys 10cm ja korkeus 5,3cm.
Rasiaa päällystäessäni luulin minulla olevan ruskeita mosaiikkeja. En tiennyt, että murretuissa väreissä ruskea ja violetti saattavat mennä sekaisin henkilöllä jolle murretut värit ovat hankalia erottaa toisistaan. Violetit mosaiikit on kuvailtu minulle myös ”rusehtavalla himmeän lila” värisenä. Rasiaa päällystäessäni ajattelin ruskean ja turkoosin sopivan mainiosti yhteen, joten säikähdin aikalailla minulle selvittyä ettei rasiassa olekaan ruskeaa. Mietin myös pitkään miten päällystäisin kannen laskevan reunan, sillä violetit mosaiikit olivat loppumassa kesken. Lopulta päädyin reunan kiertämään turkooseilla palasilla kyseltyäni taas mielipiteitä Facebookissa.


Rasian leveys 12,3 cm, syvyys 9,2 cm, korkeus 7,3 cm.
Minulle on kovin tärkeää miltä työssä pinta tuntuu. Tämän vuoksi minulle on tärkeää, että palat tulevat samaan suuntaan. Tarkoitan mosaiikkipaloja missä on kohoraitoja tai lovia. Valittaessani paloja työssä ei saa olla liian montaa eri tuntuista palaa, tai ainakin palojen juovien, lovien, painaumien on pysyttävä saman suuntaisina läpi työn. Saatan istua pitkän tovin eri värejä ja eri tuntuisia paloja pyöritellen. Pakkaan takaisin säilytyslaatikkoon, otan uudestaan esille. Hylkään aina jonkun pois ja lopulta syntyy ajatus mtä lähden yrittämään toteuttaa. Joskus jo työtä tehdessäni suunnitelmani muuttuu inspiraatiosta tai palojen loppumisen vuoksi. En ole kokenut mosaiikkitöiden tekijä ja arvioiminen paljonko paloja menee on kovin vaikeaa. Aluksi mallailen kyllä palojen sopivuutta, mutta välillä se kuuluisa mopo karkaa käsistä ja täydellinen hallinta lipsuu. Minusta on kuitenkin ollut kiehtovaa kokeilla mitä saan aikaan. Ja loppujen lopulta saumauksen jälkeen työt ovat saaneet uuden hengen.

Useastihan saumauslaastit ovat valkoista. Halusin jotain vähän pehmeämpää ja avustajani löysikin töissäni olevaa vaalean harmaata saumauslaastia. Saumauksessa käytin avustajaa apunani. Annoin hänelle myös luvan korjata pahimmat vinoutumat kuvioista. Saumauksen jälkeen työt puhdistettiin etikalla.

Rasioiden lisäksi päällystin kolmet valokuvakehykset joista vielä kuvat puuttuvat. Jäljellä on vielä yksi pieni puurasia sekä kaksi peiliä, jotka jossain vaiheessa työstän valmiiksi. Mosaiikin parissa on ollut mukava työskennellä ja yksi kokeilemisen arvoinen voisi olla saviruukkujen päällystäminen mosaiikein. Katsotaan mihin into ja aika riittävät.

Julkaistu

Haastateltavana radiossa ja lehdessä

Eräänä toukokuun lopun iltapäivänä sain vieraakseni toimittajan Minna Pyykön. Istuimme parvekkeellamme kuunnellen lintutallenteitani minun kertoillessa muistojani äänityshetkistä eri linturetkiltä. Tuokio oli erittäin lämminhenkinen ja Minnan haastateltavana oli helppo olla. Tosin en koskaan erityisemmin ujostele haastattelutilanteissa, vaikka en toki ole mikään kovin kokenut haastateltava. Olen vain oma itseni ja se riittäköön.

Kesäkuun 10. päivä haastatteluni tuli ulos Radio Suomen ohjelmassa Minna Pyykön mailma klo 13.30. Haastattelun jälkeen sain paljon positiivista palautetta. Ohjelma on kuunneltavissa edelleenkin Yleareenassa.
Tästä
pääset kuuntelemaan ohjelman.

Minnan ohjelmassa oloni sai erään ystäväni vinkkaamaan toimittajatuttavalleen minusta ja lintuharrastuksestani. Vinkistä otettiin Vantaan Sanomien toimituksessa koppi ja kesäkuun 13. Tiina Örn saapui minua haastattelemaan. Nyt emme lintujen ääniä kuunnelleet, mutta kertoilin harrastuksestani mukavan rennossa tunnelmassa. Juttutuokion jälkeen kuvaajan kanssa käpsyteltiin lähimetsikköön valokuvausta varten. Tämäkin haastatteluni poiki positiivista palautetta. Jutun voit lukea
täältä

Olen enemmän kuin tyytyväinen, että olen löytänyt lintuharrastuksen. Valitettavasti äänittämään en pääse läheskään niin paljoa kuin tahtoisin. Tämä pirun sokeus toimii tehokkaana hidastajana. Joskus mietin miksi löydän kiinnostuksen kohteita/harrastuksia joiden toteuttamiseen tarvitsee näkeviä silmiä. Onneksi mökin pihapiiristä ja lähistöltä olen saanut monta upeaa tallennetta, mutta lajilista ei enään oikein kasva. Tällä hetkellä eletään keskikesää ja luonto on kovin hiljaa. Toivottavasti syyslaulun alkaessa tulee äänitysmahdollisuuksia ja ensi keväänä retkeily on vilkkaampaa. Kovasti toivoin, että tämän kesän aikana saisin äänitetyksi esim. kuikan huudon, mutta taitaa ensi kesään jäädä. Nyt kuitenkin lähden täältä kuumasta mökistä teltan viileyteen kuulostelemaan kesäyön hiljaisuutta hellepäivän jälkeen.

Julkaistu

Vammais- ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalveluiden tulevaisuus huolestuttaa

Vantaan kaupunki järjesti 17.1.2018 yleisötilaisuuden vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolakien mukaisten kuljetuspalvelujen hankinnasta joulukuisen vastaavasta tilaisuudesta tiedotuksen epäonnistuttua. Tällöin tilaisuus järjestettiin vanhainkodin ruokasalissa, joten oletuksena taisi olla ettei paikalle paljoa väkeä edes saavu.
Asiasta voi lukeatäältäsekä vastineen tästäJa itse kirjoitin avoimen kirjeen
Vantaan valtuutetuille, varavaltuutetuille sekä Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenille ja varajäsenille, koska kannan syvää huolta siitä miten meidän kuljetuspalveluasiakkaiden käy.

Nyt tammikuussa tilaisuus järjestettiin Valtuustosalissa, joka olikin täpötäynnä huolestuneista kuljetuspalvelua käyttävistä asiakkaista. Ei ihme, sillä nykyiseen kuljetuspalvelun toteutukseen ollaan hyvin tyytyväisiä. Muutoksia on kuitenkin luvassa mm. vapautuvan taksiliikenteen vuoksi. Muutostarvetta perustellaan mm. hinnoittelun vapautumisella ja sillä, että kaupungin on pystyttävä tarjoamaan palvelu 24/7. Lisäksi halutaan kuljetuspalveluasiakkaiden profiilit järjestelmään mistä kuljetuspalvelumatkat tilataan.
Eikö kuitenkin taksiliikenteen vapautumisenkin jälkeen esim. Lähitaksiin kuuluvilla yrittäjillä ole Lähitaksin asettamat hinnat ja muut kriteerit, jotka on täytettävä voidakseen kuulua Lähitaksiin? Myös asiakasprofiilien saaminen Lähitaksin tilausjärjestelmään on mahdollista. Näin on jo joissakin Uudenmaan kunnissa tehtykin, joten Tarvitseeko todella ”pyörä synnyttää uudelleen”? Tilaisuudessa korostettiin, että olemme tekemässä yhdessä Vantaan mallia. Muita vaihtoehtoja ei kuitenkaan esitelty kuin matkojen välittäjänä Helsingin matkapalvelu. Yleisön joukosta tilaisuuden lopulla tuli tieto, että Vantaan kaupunki on irtisanonut sopimuksensa 2017 vuoden lopussa Lähitaksin kanssa. Se kuulostaa todella siltä, että Helsingin matkapalvelu on luikertelemassa myös Vantaalle.

Helsingin Matkapalvelukeskus on halukas toimimaan jatkossa myös muiden Uudenmaan kuntien matkapalvelukeskuksena toimien kyytien välittäjänä. Tavoitteena on kattaa koko Uusimaa; 26 kunnan 35 tuhatta kuljetuspalveluasiakasta. Se mitä mahdollinen Sote tuo tullessaan ei kukaan tiedä. Tällainen hyvin erilaisien kuntien tarpeiden ja vammaisten tarpeiden samaan palveluun ymppääminen tuntuu pelottavalta. Espoon kaupunki ei ole lähtenyt mukaan moiseen vaan on jatkanut sopimustaan Lähitaksin kanssa. Vantaalla ei ole poliittisia päätöksiä vielä tehty. Nyt helmi-maaliskuun aikana asiaa valmistellaan päätöstä varten. On hyvin tärkeästä asiasta kyse joten toivottavasti Vantaan kaupunki ei tee hätiköityjä ratkaisuja. Mietityttää onko kilpailutus edes tarpeen. Moni kunta ei kilpailuta vaikeavammaisten asumispalveluita, vaikka hankintalaki antaakin siihen mahdollisuuden. Kuljetuspalvelut ovat yhtä lailla vammaisille välttämätön palvelu kuin asumispalvelut ja sitä ei ole pakko kilpailuttaa.
Kuljetuspalvelu ja saattajapalvelu – Vammaispalvelujen käsikirjaan
kannattaa tutustua.

Matkapalvelukeskus ei ole tuonut toivottuja säästöjä Helsingissä, joten tuskin näin käy Vantaallakaan.
Monet palvelua Helsingissä käyttävät asiakkaat ovat joutuneet jonottamaan hyvinkin pitkiä aikoja kyytiä tilatessaan. Moni kokee elämänsä vaikeutuneen, koska on ennakoitava menemisiään huomioiden mahdollinen yhdistely tms. aikataulujaan suunnitellessaan. He eivät voi toimia spontaanisti juuri koskaan, eivätkä ottaa taksia tolpalta vaikka se olisi vieressä. On soitettava matkojen välitykseen vähintään 45 min ennen haluttua lähtöaikaa. Nyt voimme tilata kyydin Lähitaksista, tai ottaa taksin tolpalta ollessamme sellaisen läheisyydessä. Pitkiä jonotusaikoja ei ole ja auto saapuu nopeasti. Yhdistelyä ei ole, joten myös yksilösuojamme säilyy.

Ihmetyttää todella haluaako Vantaa syytää rahojaan Helsingin kaupungille ostamalla heiltä matkojen välityksen? Etenkin kun se toimiva tapa on jo olemassa. Miksi sitä ei voida kehittää entistä paremmaksi?

Me vammaiset ja pitkäaikaisia sairauksia sairastavat emme totisesti ole osaamme valinneet. Jos voisimme, niin kulkisimme kuten valtaväestökin. Kuljetuspalvelu ei ole meille elitistiä tai luksusta, se helpottaa arkeamme ja mahdollistaa osallistua aktiivisesti tähän yhteiskuntaan. Myös meidän on tärkeää päästä joustavasti ja turvallisesti töihin, harrastuksiin ja tapaamisiin. Jos joudumme huonosti toimivaan järjestelmään mukaan, monen elämänlaatu heikkenee ja syrjääntyminen lisääntyy. Eihän kukaan sellaista suuntaa halua olla edistämässä?
Yleisötilaisuudesta kirjoitetun Vantaan Sanomien artikkelin voi lukeatäältä
Yleisötilaisuudessa ollut esitysaineisto, ryhmätöiden koonti sekä tallenne tilaisuudesta löytyvätKuljetuspalvelut -sivultaHelsingin kaupungin sivuilta löytyy Liikennöinnin palvelukuvausluonnos,
jota voi kommentoida 13.2. saakka.

Yleisötilaisuuden kutsussa ei ollut ryhmätöiden tekemisestä mainintaa. Näin meille kuljetuspalveluasiakkaille ei annettu mitään mahdollisuutta valmistautua ryhmätöihin. Tiukan aikataulun vuoksi ei myöskään kantoja, näkemyksiä ollut aikaa perustella. En tiedä kuinka paljon todellista hyötyä on pitkästä ranskalaisin viivoin olleesta listasta? Minulle tuli ainakin suunnaton tarve kirjoittaa asioita auki esimerkein ja perusteluin. Olen alla olevan lähettänyt kuljetuspalvelut(at)vantaa.fi- osoitteeseen osissa. Haluan tekstin jakaa myös täällä. Lukiessa tätä on kuitenkin hyvä muistaa, että en ole mitenkään voinut kirjoittaa kaikista eri vammaisryhmistä, koska monien ryhmien erityistarpeista tai erityispiirteistä minulla ei ole tietoa. Olen kuitenkin halunnut tekstissäni osoittaa huoleni kaikkia vammaisryhmiä ja vanhuksia kohtaan. En vain tuijottaa omaa napaani, vaikka esimerkkejä on tietystikin helpointa kirjata omasta elämästään ja kokemusmailmastaan.

Teksti on pitkä ja jotkut asiat toistuvat siinä useammassa kohden niiden tärkeyden vuoksi. Olen iloinen, jos jaksat lukea tämän loppuun ja jätät kommentin mitä ajatuksia teksti sinussa herättää. Tekstin pohjana olen käyttänyt yleisötilaisuuden ryhmäkoontia.

Mikä sinulle on tärkeää
Kun tilaat kuljetuspalvelumatkan?

Tilaus tulee voida tehdä puhelimitse, tekstiviestillä, S-postilla, älypuhelimen appilla On henkilöitä, jotka eivät osaa tai halua käyttää tietokoneita tai älypuhelimia. On oltava mahdollisuus soittaa ilman pitkää odotusta, että puheluun vastataan. Tällä hetkellä Lähitaksiin soitettaessa pitkiä odotuksia on äärimmäisen harvoin. Tällöin on kova ruuhka hyvin huonosta säästä johtuen. Helsingin matkapalveluvälityksessä pitkät odotukset ovat arkipäivää muutamasta minuutista jopa puoleen tuntiin. Huonokuntoinen vanhus tai vammainen ei jaksa pitkiä odotusaikoja. Hyväkuntoisemmilla taas liiallisesta odottelusta menee päivän aikataulut sekaisin. On hyvä muistaa, että jokaisen aika on yhtä arvokasta oli kyseessä työhön lähtö, harrastusryhmään meno, kauppaasioille meno. Kenenkään ei tule joutua odottamaan kohtuuttomasti! Samasta syystä auton tulee voida tilata silloin kuin sitä tarvitsee eikä esim. Helsingin tämän hetkisen mallin mukaan 45 min aiemmin.

Tilausta vastaan ottavan henkilön tulee olla ystävällinen asiakaspalvelija, joka puhuu hyvää suomea, ruotsia englantia. Ottaa tilauksen vastaan ja huomioi erityisvaatimukset, jos asiakkaalla sellaisia on. On huomioitava ettei kaikki autotyypit sovi kaikille. Useat näkövammaiset kokevat esim. inva-taksilla matkustamisen haastavaksi, koska tila on iso ja penkkien sijainnit vaihtelevat. Myös huonojalkaisen on hankala nousta autoon jyrkkien portaiden vuoksi. Inva-auto on taas välttämätön henkilöille, jotka tarvitsevat nosto- ja kiinnitysapua. Henkilöauto sopii paremmin näkövammaiselle matkustajalle. Myös useimmiten vanhuksien on helpompaa tulla ja poistua henkilöautoon kuin inva-autoon. Opaskoiran kanssa matkustava haluaa useimmiten farmari-auton, jotta koira mahtuu matkustamaan mukavemmin auton takatilassa. On myös allergisia henkilöitä, jotka tarvitsevat allergiavapaan auton.

Myös tarvitaan mahdollisuus tilata kyyti niin tekstiviestillä, s-postilla kuin älypuhelimen aplikaation avulla. On henkilöitä joille kirjallinen tilaus sopii paremmin esim. vaikean puhevian vuoksi. Nykyään älypuhelimet mahdollistavat paljon ja myös näkövammaiset pystyvät käyttämään niitä tilausta tehdessään.

Tehdyn tilauksen jälkeen auto saapuu tilattuun osoitteeseen hetimiten. Ei saa olla oletuksena 45 min odottaminen kuten Helsingissä tällä hetkellä on. Lähitaksista tilattaessa auton saapumiseen kuluu joitakin minuutteja. On harvinaista, että auton tulo kestäisi tuon 45 min, ja näin käydessä syynä karmea keli, joka on ruuhkauttanut kaiken.

Joustava palvelun saatavuus
Vammainen tai vanhus ei voi aina tietää milloin jokin tapahtuma päättyy. Ajatellaanpas tilannetta, että vammainen henkilö on saanut kokouskutsun yhdistyksensä vaikuttamistoimikuntaan. Esityslista on pitkä eikä pystytä arvioimaan kestääkö kokous 2.5h vai 4h. Näin ollen henkilö ei voi tilata kuljetuspalvelua etukäteen tai edes tuota 45 min ennen kokouksen loppumista. Jos tilauksen on tehnyt valmiiksi voi helposti käydä kokouksen venyessä niin, että henkilö joutuu poistumaan kesken kaiken kokouksesta. Tai jos kokous onkin sujunut jouhevasti, hän joutuu jäämään odottamaan kuljetuspalveluaan. Vammaton sensijaan heittää takin niskaan ja lähtee joko omalla autolla, pyörällä, jalkasin tai käyttäen joukkoliikennettä kotimatkalleen. Näin käy myös silloin kun henkilö tilaa kyydin vasta kokouksen jälkeen. Pitkän päivän päätteksi ei kukaan halua odotella ylimääräisiä. Kokouksia voi olla myös asiakkaiden tiloissa, jonne ei ole korrektia palverin jälkeen jäädä notkumaan. Se ei siis saa olla oletuksena kuljetuspalvelua suunniteltaessa, että matka on tilattava esim. tuo 45 min ennen kyydin tarvetta.

Ilmoitus auton saapumisesta
Tällä hetkellä tilatessa auton Lähitaksista, asiakas saa puhelimeensa tekstiviestin, jossa ilmoitetaan arvioitu auton saapumisaika. Tämä on erinomaista palvelua.

Asiakasprofiilit
Lähitaksissa on kaupunkikorttiasiakkaille oma puhelinnumero, josta kyydit tilataan. Järjestelmässä ei kuitenkaan ole asiakasprofiilejamme. Vantaan kaupunki perusteleekin matkojen välityskeskuksen tarpeellisuutta tälläkin argumentilla. Mikä on surullista asiakasprofiiliasiassa koen meille valehdellun, sillä ilmennyt on, että halutessaan asiakasprofiilin Lähitaksin järjestelmään, sen saa sinne soittamalla Vantaan kaupungin Kuljetuspalvelu-neuvontaan. Samalla tiedot on lisätty vammaisen henkilön palvelusuunnitelmaan. Lähitaksin joissakin kunnissa on kuljetuspalveluasiakkaiden profiilit järjestelmissään. Miksi näin ei voisi olla lähtökohtaisesti myös Vantaalla? Miksi tarvitaan erillinen matkapalvelukeskus?

Tolppalupa
Taksi pitää voida ottaa myös tolpalta. Vammainen tai vanhus on ostoksilla Jumbossa jouluruuhkassa. Ihmisiä kaupat pullollaan. Shoppailusta väsymyskin jo painaa. Kassalta päästyä hän haluaa päästä pian kotinsa rauhaan. Taksitolppa on aivan vieressä, joten siitä taksi ja kotiin. On kohtuutonta odottaa, että auto on tilattava jostain tietystä numerosta ja se tulee sitten joskus.
Konsertit päättyvät usein myöhään. Niidenkään päättymistä ei voi etukäteen kovin tarkasti ennakoida. Konserttipaikkaan ei kuitenkaan voi jäädä kytiä odottamaan. Taksitolpan ollessa lähellä siitä on voitava ottaa auto. Myöhäiseen aikaan ei kenenkään ole turvallista odotella yksin kyytiä esim. Helsingin matkapalvelun kautta saapuvaksi. Tolpalta taksin otto on tarpeen myös saavuttaessa pitkänmatkan junalta. NE ovat valitettavan usein myöhässä, joten tarkkaa saapumisaikaa on mahdotonta tietää. Saattopalvelu voi avustaa lähimmäle tolpalle tarvittaessa. Tässäkin tilanteessa on kohtuutonta vammaisen tai vanhuksen joutua odottamaan kyydin saapumista jonkin erityisen matkapalvelun kautta.

Tällä hetkellä Helsingin mallissa tolpalta auton ottaminen ei ole mahdollista. Asiakkailla on käytettävissään kaksi pikamatkaa kuukaudessa, joka on aivan liian vähän.

Matkojen yhdistely
Mahdollinen matkojen yhdistely herättää vastustusta eikä ihme, sillä yhdistelyssä yksilösuojamme kärsii, matka-ajat pidentyvät ja matkustusmukavuus vähenee. On esitetty, että yhdistelyn vuoksi matka-aika saisi pidentyä puoli tuntia. Länsi-metron aloitettua toimintansa monet joidenka työmatkoihin sen myötä on tullut kymmenen minuutin pidennys on noussut suuri haloo ja valitus lehtien sivuja myöden. Vammaisen henkilön aika on yhtä arvokasta kuin kenen muun tahansa, joten ei voida lähteä oletuksesta, että vammainen tai vanhus joutaa käyttämään ylimääräistä aikaa siirtyessään paikasta toiseen. Palvelun on oltava joustavaa ja toteuduttava ilman ylimääräisiä odotuksia tai matka-aikojen pidennyksiä.

Jokainen meistäkin haluaa säilyttää yksilösuojansa. Jokaisella siihen on oikeus eikä matkojen yhdistelyllä sitä saa vaarantaa. On tilanteita missä ei halua puolituttujen tai tuttujenkaan kanssamatkustajien tietävän mihin on matkalla. Kaikki eivät myöskään halua muiden tietävän kotiosoitettaan tai erityistarpeitaan.

Vammoja on hyvin erilaisia ja siksi myös erityistarpeet. On pyörätuolin käyttäjiä, jotka tarvitsevat inva-auton, apua pyörätuolin kiinnityksessä tms.On sokeita, jotka tarvitsevat opastuksen määränpäänsä ulko-ovelle, joskus myös sisälle saakka. Nämä kaikki vievät aikaa ja helposti tuo puolituntia sujahtaa matkan aikana oleviin pysähdyksiin. Todellisuus siten pidentyneestä matka-ajasta voikin olla aivan muuta kuin maksimissaan puolituntia.

Tila-autot ovat myös monelle hyvin hankalia. Sokeana istumapaikan löytäminen voi olla haaste, koska autotyypistä riippuen penkkijärjestys vaihtelee. Ei ole mukavaa joutua kosketuksiin täysin vieraiden kanssamatkustajien kanssa paikkaa etsiessään. Tahaton kosketus voi myös olla jo autossa istuvalle ahdistava kokemus. Tässä kärsii jo koskemattomuuskin, vaikka tahatontahan se on. Pidän myös hyvin hankalana tilannetta, jossa syystä tai toisesta kanssamatkustaja saa raivarin. Se ei ole tavatonta tietyissä vammaryhmissä. Sokeana en pysty näkemään mitä tapahtuu, enkä myöskään suojautumaan mahdolliselta agressiiviselta käytökseltä. Olen täysin kuuloni varassa ja tilanne taatusti tuo pelkoa ja ahdistusta epämukavuudesta puhumattakaan. Tähän kun lisätään vielä lievä kuulovamma niin tilanne tuntuu vielä pelottavammalta.

Koska vammoja on hyvin monenlaisia ja niissä erilaisia erityispiirteitä, on mahdotonta sovittaa yhteen muottiin tai edes samaan tila-autoon ilman ongelmia. Yksilön tarpeet on oltava aina etusijalla ennen matkojen yhdistelyä, jolla haetaan säästöjä. Helsingissähän säästöjä ei ole tullut. Esimerkiksi opaskoiran käyttäjä ei voi matkustaa samassa autossa allergisien henkilöiden kanssa. Sen lisäksi tila-autossa voi koiran tassu jäädä vahingossa jonkun jalan alle, tai painavat tavarat kaatua päälle.

Koska matkojen yhdistely on hankalaa ja se lisää kuljetuspalvelua käyttävälle matka-aikaa, yksilösuoja vaarantuu yhdistelyn pitää olla vapaaehtoista. Yhdistelyä ei saa olla työmatkoissa laisinkaan. Töistä ei saa myöhästyä ylimääräisen kiertelyn vuoksi. Työstä pitää voida myös lähteä siihen aikaan kuin itse haluaa. Vammaisilla on myös itsemääräämisoikeus ja sitä soisi kunnioitettavan kuljetuspalveluasiassakin.

Vakiotaksin käyttöoikeus
Vantaan kaupunki on tiukentanut kritereitä vakiotaksin käyttöoikeuteen. Vakiotaksi/tuttu kuljettaja tuo kuitenkin monelle vammaiselle turvallisuutta, yksilöllistä palvelua eikä joka kerta tarvitse selittää millaista apua tarvitsee. Tuttu kuljettaja pystyy myös havainnoimaan, jos vammaisella ei olekaan kaikki hyvin. Ryhmätöiden koonnissa vakiotaksin käyttö nousi useammassa kohden esille. Käytäntö on koettu hyväksi ja toimivaksi. Itse olen hieroja- ja käsityöyrittäjä. Käyn erilaisissa tapahtumissa myymässä käsityötuotteitani. Välillä mukanani on paljonkin tavaraa. Kun minua on kuljettamassa tuttu kuljettaja tiedän varmasti kaikkien tavaroiden päätyvän autoon ja autosta myyjäispaikalle. Koska en näe, en pysty asiaa tarkistamaan, joten asialla on minulle ja työlleni suuri merkitys. Sokeuden lisäksi minulla on lievä kuulovika, joka ilmenee matalien äänien huonona kuulemisena. Hiljaa puhuva matalaääninen vieras kuljettaja on minulle painajainen.

Tilatessani tutun kuljettajan tiedän myös opaskoirani matkustavan turvallisesti. Taksilla matkustelu ei ole meille elitistiä eikä luksustakaan. Se helpottaa arkeamme ja paikasta toiseen siirtymisiä. Ei ole väärin, että syntyy kuljettajan kanssa luottamuksellinen suhde ja liikkuminen sujuu turvallisesti, luotettavasti ja jouhevasti. Voin luottaa vakiokuljettajaan, että olen haluamassani paikassa silloin kuin pitääkin. Säästä johtuville ruuhkille, onnettomuuksista johtuville ruuhkille ei tietenkään vakiotaksikaan voi mitään. Vakiotaksin käytöstä pelätään tietystikin tulevan lisäkustannuksia, mutta luonnollisesti tätä koskee samat säännöt kuin ei vakiokuljettajaakin. Palvelulisä, saattolisä otetaan vain silloin kun todella se saattaminen tai palvelu tapahtuu. Myöskin mittari laitetaan päälle silloin kun matka alkaa ja suljetaan sen päättyessä kuten muutoinkin. Vakiotaksi on monen arjen todellinen helpottaja. Itse koen sen mahdollisuuden todella tärkeänä.

Vammaiselta vaatii useasti paljon rohkeutta ja tahdon lujuutta lähteä liikkumaan paikasta toiseen. Sokeana voin opetella jonkin verran reittejä pisteestä a pisteeseen b, mutta se mahdollisuus on rajallinen. Onkin hurjan jännittävää, joskus suorastaan pelottavaakin matkata johonkin täysin vieraaseen kohteeseen. Tällöin tuntuu turvalliselta tieto tutusta kuljettajasta, jonka tietää opastavan minut kohteessa perille asti.

Kuljetuspalvelumatkojen käyttö ulkopaikkakunnalla
Toissa syksynä Vantaan kaupunki ilmoitti kirjeitse, että enään taksin käyttö ei ole ulkopaikkakunnalla mahdollista. Aiemmin kuitteja vastaan sai omavastuun ylittävältä osalta rahat takaisin. Ulkopaikkakunnalla tehty matka oli tietystikin pois sen kuukauden kuljetuspalvelumatkoista. Tällä muutoksella varmasti haetaan säästöjä, mutta kyseinen mahdollisuus olisi vammaisille ehdottoman tärkeä. Ajatellaanpa tilannetta missä esimerkiksi täysin sokea henkilö matkustaa Tampereelle johonkin koulutukseen. Jos et ole opetellut kaupungissa reittejä on täysin mahdotonta löytää perille kävellen tai julkisilla. Taksin käyttö on tilanteessa enemmän kuin perusteltua.

Vammainen voi olla mökkipaikkakunnalla ja tulee tarve päästä 10 kilometrin päässä olevaan keskustaan asioille eikä julkista liikennettä ole eikä omaa autoa. Kymmenen kilometrin kävely edestakaisin on kauppa-asioiden hoitamiseen aivan liian pitkä. On todellakin tilanteita milloin taksimahdollisuus ulkopaikkakunnalla on ainoa vaihtoehto jo vammastakin johtuen.

24 h palvelu
Kuten Vantaan kaupungin edustajat tammikuisessa yleisötilaisuudessa totesivat, että palvelu on taattava ympäri vuorokauden. Taksien vapautumisen jälkeen nykyisellä mallilla palvelua ei pystyttäisi turvaamaan, koska vuorot yms. takseista poistuvat. Lähitaksilla on runsaasti autoja Uudellamaalla enkä hetkeäkään epäile etteikö palvelu toimisi Lähitaksin kautta myös öiseen aikaan. Joka tapauksessa oli palvelu kenen tahansa koordinoimaa, kuljetuspalvelun tulee toimia ympäri vuorokauden. Erillistä matkojen välityskeskusta se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita.

Valitusmahdollisuus
Matkojen välityskeskuksen yhtenä tehtävänä sanotaan olevan palvelun laadun valvonta. Helsingin mallissa palvelua käyttäviltä on tullut paljon palautetta ylipitkistä jonotusajoista, huonokuntoisista autoista,ammattitaidottomista kuljettajista, tylystä asiakaspalvelusta. Monet ovat kokeneet ettei matkustaminen ole tuntunut turvalliselta täydessä ns. koppiautossa, jossa monenlaisia matkustajia isoine tavaramäärineen. On varsin luonnollista, että palvelua tarjottaessa ikävät asiat lakaistaan maton alle ja annetaan laadusta, palvelusta paljon positiivisempi kuva mikä todellisuus on. Miten tälläinen matkakeskus voi laatua palvelua, joka ”kadottaa” ne negatiiviset kokemukset? On monia, jotka ovat yrittäneet päästä matkapalveluasiakkuudesta juuri näiden kurjien kokemuksien vuoksi. Valitusten tekeminen on työlästä ja aikaa vievää. Vielä kun jokainen taho mihin valitus kehoitetaan tekemään kehoittaa valittamaan toisaalle. Matkapalvelu ei poista etteikö valituksia tulisi myös vammaispalveluun. Nyt jos minua kohdellaan epäasiallisesti tms. voin ottaa yhteyttä taksitarkastajaan, joka tekee tarvittavat toimenpiteet. Eli välityskeskuksen tarpeellisuus ei ole tässäkään asiassa perusteltua.

Työ- ja opiskelumatkat
Vantaalla tällä hetkellä on 140-160 kuljetuspalveluasiakasta joilla on työ- ja opiskelumatkat asiointi/virkistysmatkojen lisäksi. Edelleenkin nämä on hyvä pitää erillään toisistaan. Työ/opiskelumatkat ovat ehdoton edellytys, jotta vammainen voi käydä töissä. Työ/opiskelumatkojen tulee olla suoria kotoa töihin ja takaisin ilman yhdistelyistä aiheutuvaa pidennystä. On asiakkaita joilla on työmatkoihin vakiotaksioikeus. Tämä on ollut erinomainen järjestely. Se on tuonut luotettavuutta palveluun ja joustavuutta. Työmatka-asiassa on hyvä myös muistaa ne vammaiset, jotka ovat yrittäjiä. Heidän on päästävä asiakkaiden luo, vaikka varsinainen työpiste olisikin kodin yhteydessä. Tälläisia voivat olla esimerkiksi hierojat. Sokea hieroja ei pysty matkahierontapöytieen, tarvikekasseineen, opaskoiran ja valkoisen kepin kanssa kovin pitkiä matkoja kulkemaan. Taksi on ainoa vaihtoehto siirtyä asiakkaan luo ja pois sieltä. Jos kuljetuspalvelumahdollisuutta ei ole emme ole tasavertaisia yrittäjiä valtaväestöön verrattuna. On sanottu asiakkaan luo siirtymisien olevan normaalia yritystoimintaa ja täten yrityksen kustantamaa. Jos asiakas haluaa kotiinsa hierojan, kyllä hän valitsee sen joka ei joudu hierontahintaan lisäämään isoa matkakulua, ja taksimaksusta helposti tulee liian iso eikä tappiollinen toiminta luonnollisestikaan ole yrittäjälle kannattavaa. Tämä luonnollisesti vaikuttaa ansion menetyksenä.

Eikö nykyisen yhteiskunnan kuitenkin pitäisi tukea vammaisen mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaan muiden tavoin, tehdä työtä, olla yrittäjä, kantaa kortensa kekoon?

Vapaa-ajan ja asiointimatkat
Nämä matkat ovat monille äärimmäisen tärkeät. Ne mahdollistavat asiointia ja harrastustoimintaa. Pääsääntöisesti niitä myönnetään 18 yhdensuuntaista matkaa, joten vammainen henkilö pääsee yhdeksän edestakaista matkaa kulkemaan kuukaudessa kuljetuspalvelulla. Käytännössä siis keskimäärin kaksi kertaa viikossa. Toisille tämä riittää mainiosti, mutta on myös sellaisia, jotka joutuvat anomaan lisämatkoja pystyäkseen osallistumaan kaikkeen haluamaansa toimintaan. On tärkeää, että vammainen tai vanhus pystyy osallistumaan virkistystoimintaan. Monelle yksinäiselle on viikon kohokohta jokin kerho, jossa tavata muita ja vaihtaa kuulumisia. Jokainen meistä joutuu myös toimittamaan erilaisia asioita , viedä postiin paketteja, hakea postista paketteja, käydä ostoksilla, käydä virastoissa jne. Tuo 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa on nopeasti käytetty ja monet joutuvatkin tarkoin suunnittelemaan mihin voi osallistua, jotta matkat riittävät. Näistä matkoista ei tule tinkiä.

Vakiotaksin käyttöä on kovasti viime vuosina rajoitettu asiointi/virkistysmatkoissa. Monelle kuitenkin mahdollisuus käyttää tuttua kuljettajaa myös asiointi/virkistysmatkoilla tuo turvallisuutta ja luotettavuutta. Tuttu kuljettaja tietää millaista apua asiakas tarvitsee. Hän nousee autosta ja tulee esimerkiksi hakemaan sokean asiakkaan siitä missä tämä odottaa kyytiään. Helsingin matkapalvelussa on käynyt sokealle asiakkaalle seuraavaa: Hänelle oli soitettu, että auto on porttikongin edessä. Asiakas ei kuitenkaan ollut autolle löytänyt, kuljettaja vain huutanut puhelimessa, että tämä punainen auto ja lopulta poistunut paikalta ja asiakas joutui jonottamaan matkapalvelukeskukseen saadakseen uuden auton. Ja eihän se uusi auto heti tullut vaan sitten joskus…Tuon kaltaisiin tilanteisiin kukaan ei halua. Siksi myös vapaa-ajan matkoissa vakiotaksin käyttö pitäisi olla sallittua.

Sallittujen matkojen pituudet
Tällä hetkellä Vantaan kaupungilla sallittu kuljetuspalvelumatka on omassa kunnassa ja sen naapurikunnissa. On luonnollista ja tarpeenkin, että jotkin rajat ovat olemassa. Aika-ajoin nykyinen systeemi tuo hankaluuksia. Jos matkustan Korsosta Espoon perukoille, se on sallittua ja kilometrejä kertyy viitisenkymmentä. Jos haluan matkustaa Mäntsälään, jonne eteläisimpiin osiin vähemmän matkaa kuin Espoon perukoille. Pohjosiin osiin aikalailla saman verran kilometrejä, en voi matkustaa, koska Tuusula on välissä. Työmatkoissa ilmeisesti voidaan tehdä poikkeuksia erillisestä hakemuksesta? Ei tuollaiset 50 kilometrin matkustustarpeet vapaa-ajan matkoissa ole jokapäiväistä, ei edes joka viikkoista, mutta silloin tällöin niitä tulee. Tiedän, että myös kilometrirajat ovat hankalia, mutta jotenkin tätä epäkohtaa pitäisi kehittää.

Auton ominaisuudet
Kuten aiemmissakin kohdin tulee tässä hyvin esille miten eri vammaryhmät tarvitsevat erilaisia auton ominaisuuksia. Henkilö, joka tarvitsee pyörätuolin kiinnitystä, nostoapua luonnollisesti tarvitsee auton, jossa on asianmukaiset laitteet ja välineet ja niiden tulee olla kunnossa. Huonosti kiinnitetty pyörätuoli on hurja turvallisuusriski. Taannoin jouduimme lukemaan lehdestä tapauksesta Kankaanpäässä, jossa pyörätuoli oli kaatunut inva-taksissa ja asiakas loukkaantunut pahoin. Turvallisuutta ei korosteta koskaan liikaa. Huonojalkaisen on taas vaikea nousta isoihin autoihin joissa usein porrasaskelmat vielä hyvin kapeat. Sokealle tila-auto on hankala istuinpaikan löytymisen vuoksi. Tämän vuoksi henkilöauto on heille ehdottomasti se oikea vaihtoehto.

Autojen tulee olla kullekin asiakkaalle hänen tarpeidensa mukainen. Meitä ei voida pistää yhteen muottiin; esimerkiksi matkustamaan isoilla tila-autoilla.

Ajantasainen navigaattori
Nykyisin ei paperikarttoja juurikaan käytetä ja takseissakin on siirrytty navigaattorien aikaan. Niiden tulee olla päivitettyjä uusimpiin kartastoihin, jotta kohde löytyisi helposti. Kuljettajalla on oltava myös hyvä navigaattorin käyttötaito, osoitteet on osattava kirjoittaa oikein. On hyvin pelottavaa näin sokeana, jos kuljettaja ei löydä kohteeseen navigaattorinsa avulla. Näkevällä on huomattavasti paremmat mahdollisuudet ohjeistaa kuskia kohteeseen mitä sokealla. Tilanne muuttuu vielä kamalemmaksi, jos kuljettajan kanssa ei ole kunnolla yhteistä kieltä. Tällöin sokeana on vain toivottava parasta. Tästäkin syystä vakiotaksin käyttö on monille tarpeen.

Ryhmätöiden koonnissa esille nousivat myös auton esteettömyys, hyvä valaistus, helppo nousta kyytiin, siisteys, turvallisuus, apuvälineiden kuljetuspaikat, opas- ja avustajakoirille turvallinen matkustuspaikka jne. Kaikki erittäin tärkeitä ja huomion arvoisia ominaisuuksia joita tarvitsemme. Kaikki eivät tarvitse apuvälineille kiinnitystä tai opaskoiralle turvallista matkustuskohtaa. Yksilöllisyys ja yksilölliset tarpeemme ovat siis hyvin erilaiset vaikka vammaisuus meitä yhdistääkin toisiimme.

Kuljettajan tarjoamat palvelut
On tärkeää, että kuljettaja on ystävällinen, palvelualtis ja vastuuntuntoinen. Hänellä on oltava tietoa ja taitoa miten esimerkiksi pyörätuolissa istuvan tuoli kiinnitetään autoon ja asiakas tuoliin. Näkövammaisen asiakkaan kohdalla puhekontaktin ottaminen on tärkeää, jotta asiakas tietää häntä puhuteltavan. Kuljettaja avustaa asiakasta turvavyön kiinnittämisessä tarvittaessa. Erinomainen suomen kielen taito on oltava, jotta asiakkaiden kanssa on yhteinen kieli ja jotta puolin ja toisin tullaan ymmärretyksi.
Kuljettajan tulee myös olla täsmällinen, jotta aikataulut pysyvät. Helsingin mallissa kuljettajat ovat joutuneet usein mahdottoman eteen yrittäessään selviytyä laaditusta aikataulusta. Kuljettajien vaihtuvuus on ollut myös suurta, joten koulutukset eri vammaryhmien kanssa toimimisesta eivät pysy tahdissa mukana. Oikeanlainen koulutus on välttämätöntä.
Jos asiakkaalla painavia kasseja tai muutoin hankalasti autolta sisälle saatavia, on kuljettajan kannettava tavarat sisään. Ylipäätään on hyvä katsoa, että vammainen tai vanhus pääsee sisälle kotiinsa tai paikkaan minne ikinä onkin menossa. Kuljettajan on oltava ammattitaitoinen ja muistettava vaitiolovelvollisuus.

Inhimillisyys
Kun esimerkiksi Helsingin mallissa olevia kuljetuspalveluasiakkaita kuuntelee monet kokevat toiminnasta inhimillisyyden puuttuvan. Vammaisia kuljetetaan kuin tunteettomia tavaralähetyksiä. Sellaista tunnetta ei saisi tulla kenellekään. Asenteen tulee olla kuljettajalla ystävällinen ja asiakasta arvostava. Pitää olla halu palvella ja auttaa niissä pienissä,mutta todella tärkeissä asioissa mitä matkan alkaessa, aikana ja päättyessä on. Kuljettajan tuttuus tuo turvallisuutta ja luotettavuutta. Siksi tuttujen vakiokuljettajien käyttö pitäisi olla sallittua jatkossakin.

Kuljettajalla on oltava erittäin hyvä käyttötaito kuljetuspalvelumatkakorttien käytössä. Omavastuu pitää voida maksaa käteisellä tai arvokortilla. Myös monessa tapauksessa kaupungin suorittama laskutus on helpoin ja kätevin tapa, kuten työmatkoja olevilla on. Tällöin autoissa ei tarvitsisi käsitellä rahaa.

>Kuljettajien koulutus
Koulutus on tärkeää, jotta nykyiset ja tulevat kuljettajat osaavat toimia vammaispalvelulain mukaisissa kuljetuspalvelumatkoissa. Kouluttautuminen on oltava edellytys voidakseen hoitaa kuljetuspalveluasiakkaiden kuljetuksia. Koulutuksessa huomioitava eri vammaryhmien kohtaaminen ja erityistarpeet. Kuljettajan on osattava oikeanlainen avustaminen. Koulutuksen puutteen tai kiireen, huolimattomuuden tms. vuoksi ei saa jäädä pyörätuoli oikein kiinnittämättä tai näkövammaiseen puhekontakti ottamatta.

Muu matkaan liittyvä
Jokaisen kysymyksen kohdalla esille nousee vakiotaksin käyttöoikeus. Se on monelle hyvin tärkeä asia. Se on hyvä huomioida kuljetuspalvelua suunniteltaessa. Samoin matkojen yhdistely saa jokaisessa kysymysten kohdassa kielteistä kannatusta perustellusti. Palvelun heikentyessä on suuri vaara syrjääntymiselle ja yksinäisyydelle. Ei uskalleta käyttää palvelua. Sellaisessa suuntauksessa Vantaa ei varmasti halua olla mukana. Siksipä on ensiarvoisen tärkeää säilyttää hyvä palvelutaso. Niin yleisötilaisuudessa kuin ryhmätöidenkin koonnissa tulee esille, että tämän hetkiseen järjestelmään ollaan tyytyväisiä. Espoon kaupunki on ollut esimerkillinen jatkaessaan sopimusta Lähitaksin kanssa.

Oikeus tarvittaessa saman matkan aikana pysähtyä 15 min ajaksi, kuljettajan avustettava tarvittaessa
On tilanteita milloin vammainen tai vanhus tarvitsee pienen pysähdyksen: kotimatkalla postipaketin haku, kaupasta maitopurkin osto, pankkiautomaatilla käynti, lapsen päiväkodista haku, matkan varrella apteekissa käynti jne. Lyhyt pysähdys ei kustannuksia nosta suuresti. Vammainen voi tarvita kuljettajan apua pienen asian hoitamisessa: opastus kaupassa, postipaketin kantaminen, silmänä olo pankkiautomaatilla jne. Luonnollisesti tutun kuljettajan kanssa nämä asiat hoituvat jouhevasti ja asiakas voi kuljettajaan luottaa. Aina kun ei ole henkilökohtaista avustajaakaan käytettävissä.

Yksityisyys
Ryhmätöiden koonnissa nousee monessa kohdassa esille pelko yksityisyyden menettämisestä ja itsemäärämisoikeuden rajoittuminen. Lainsäädäntö toteaa, että sosiaalipalveluissa lähtökohtana tulee olla asiakkaan etu ja että vammaisilla tulee olla yhdenvertaiset liikkumismahdollisuudet terveisiin nähden. Vantaan tulee kunnioittaa YK:n vammaisten oikeuksien sopimusta ja perustuslakia. On hyvä muistaa ja ymmärtää, että vammaiset ei ole yksi ainoa ryhmä, joka voidaan pistää yhteen ja samaan muottiin. Vammoista johtuen tarpeet vaihtelevat ja siksi kuljetuspalvelua suunniteltaessa on otettava paljon paremmin vammaiset mukaan suunnittelutyössä mitä nyt on tehty. On tärkeää, että eri vammaisryhmien tarpeita, kantoja, perusteluja kuullaan.

Mkäli tammikuisen yleisötilaisuuden oli tarkoitus rauhoitella kuljetuspalveluasiakkaiden mieliä, siinä epäonnistuttiin pahasti. Tuli vaikutelma pahimman pelon toteutumisesta.

Nyt todella toivon, että pitkästä tekstistäni huolimatta tämän on jaksanut mahdollisimman moni lukea loppuun. Tekstissä toistuvat monet asiat niiden tärkeyden vuoksi.

Julkaistu

Paluu pistenäytön käyttäjäksi

Olen ollut puolisen vuotta ruudunluvulla pelkän puheen varassa pistenäyttöni sanottua sopimuksensa irti. Yhteen Kelaan ja näyttö huoltoarvioon. Elokuussa alkoi myös läppärini oireilla pahaenteisesti, joten uudestaan yhteys Kelaan ja tietokonekin huoltoarvioon, jossa suositeltiin uusien laitteiden hankkimista. Täyttämään hakemus toivoen, että läppäri pysyy toimintakuntoisena kunnes uusi masina on minulla. Jonkun Windowsin pakkopäivityksen jälkeen alkoi ruudunluku Jaws toimimaan huonosti mihin ilmeisesti liittyi ongelmat mm. lisätä blogiin kuvia. Myös verkkopankki kävi hanalaksi.

Ja voi sitä ilon päivään kun postilaatikosta löytyi Kelalta myönteinen päätös niin uuteen läppäriin kuin pistenäyttöönkin. Läppärin saamiseen oikeastaan uskoinkin, mutta pistenäytön su hteen pelotti kyllä. Laite on kuitenkin arvokkaampi ja selvästi sen saamisen kriterit ovat kiristyneet.

Pistenäyttö on aivan ehdoton vieraskielisissä nimissä sanoissa, käsityöohjeissa, paljon numeroita sisältävissä asiakirjoissa. Mahdollistaahan se minun lukemisen. Esim. käsityöohjeiden sisäistäminen sujuu paremmin kun ohjeen voi lukea eikä ole vain kuulemisen varassa.

Ystävämme Kalle, joka tekee työkseen tietokoneiden asennuksia, ohjauksia, huoltoarvioita jne ohjasi minulle pistenäytön käyttöä myös Iphonella. Minulla on aikaisemmin ollut eri merkkinen näyttö kuin tämä Focus eikä puhelimen kanssa toimimisesta ollut kokemusta. Tuntui kyllä mahtavalta voida kirjoittaa pistenäytön pistekirjoitusnäppäimistöllä iphoneen. Ei tarvinnut sormin etsiä näytöltä kirjaimia. Sen kun kirjoittaa. WAUH!

Tuolloin lauantaina olin ensiksi pitkän päivän joulumyyjäisissä, joten tietokoneilun jälkeen olin aika väsynyt. Millään ei malttanut mennä nukkumaan. Olisi vain tehnyt mieli kirjoittaa pistenäytöllä ja lukea kaikkea mahdollista.

Viime päivien vapaat hetket onkin nyt mebnnyt tutustumiseen uuteen koneeseen ja pistenäyttöön. Uskaltanen luvata, että täällä blogissakin tulee taas vilkkaammat ajat, joten pysykäähän mukana matkassa.

Julkaistu

Uusia tuulia – isoja askeleita

Reilun kuukauden päivät olemme olleet ilman avustajaa ja toisaalta se on tuonut ihanan vapauden tunteen. Ei ole tarvinnut sopia työvuoroista ja siitä milloin on avustajan työaika. Totuus kuitenkin on, että on asioita mihin näkeviä silmiä tarvitaan. Tällä hetkellä minua huolestuttaa miten selviydyn syksyn myyjäistapahtumista, sillä ne ovat ehdottomasti tilanteita missä näköä tarvitaan. Onneksi kaveri löytyi lokakuussa oleville Hyvinvointi-messuille Myyrmäkeen, mutta marraskuisille Vantaan näkövammaisten myyjäisiin, joulukuun Korson joulutori-tapahtumaan ja I LOVE CHRISTMAS Joulumyyjäisiin kaveri uupuu. Koetan kuitenkin olla luottavainen siihen, että asiat järjestyvät ja että se sopiva avustajakin löytyy. Laitoin nyt työpaikkailmoituksen Te-toimiston sivuille. Tällä kerralla ei ollut Facebookissa riittävästi voimaa.

Pohdimme avokin kanssa miten ruokakauppakäynnit pystymme hoitamaan mahdollisimman kätevästi ja muistin ystäväni kertoneen käyttävänsä Foodie.fi-palvelua, joten yhteys häneen kera kysymyksien. Toissamaanantaina iltapäivästä istuimme puhelimessa olevaa Foodie-sovellusta harjoitellen. Nyt olemme kahdesti tilanneet ruokaostokset Kannelmäen Prismasta noutaen tuotteet paikanpäältä. Kotiinkuljetus-mahdollisuuskin on, mutta siihen emme ole perehtyneet. Sovellusta käyttäessä on ollut todella hämmentävää tuotteiden määrät: juustot liki 700, jogurtteja yli 200, juomia toista tuhatta jne. Aika on sujahtanut vauhdilla valikoimaa tutkaillessa.

Ensinmmäisellä tilauskerralla sattui hassusti. lisäsin siikli-perunaa ostoslistaan. Tulkitsin jotenkin, että perunat tulevat kiloittain ja lisäsin 2 kun halusin 2kg perunaa. No arvatkaapa tuliko perunoita kaksi kiloa? No ei, sieltä tuli kaksi perunaa. Väkisinkin pisti hymyilyttämään.

Blogissakin olen pohtinut yrityksen laajentamista kattamaan myös käsityöt. Lopullinen päätös on roikkunut ilmassa eikä ajatus laajennuksesta ole jättänyt rauhaan. Reilu viikko sitten päätin tehdä yritykselleni toimialamuutoksen. Hierontapalvelu sai kaverikseen nyt käsityötoiminnan sekä kaiken laillisen liiketoiminnan. Tuo ”kaiken laillisen liiketoiminnan” tuntuu nykyisin olevan yrityksen jos toisenkin toimialatekstissä. Tiistaina kävin Ura käsillä -hankkeen pajaohjaajan luona tekemässä muutosilmoituksen, koska ruudunluku ei selviytynyt sivuista missä ilmoitus tehtiin. Nyt olo on hiukan hämmentynyt ja odottava. Miten uskalsinkin lähteä tälle tielle. Vielä jokunen vuosi sitten olisin nauranut, jos joku olisi väittänyt minusta tulevan myös käsityöyrittäjä.

Pankkikorttilukijat ovat olleet aina kammotukseni. Työskennellessäni Aktivossa vuosia sitten siellä käytössä oli iso kallis, hirmuisesti nappuloita oleva kortinlukija. Juuri ja juuri osasin sillä painella hinnan mitä asiakkaan tuli maksaa. Jos tuli ongelmia oli haettava heikkonäköinen työkaveri apuun tai asiakkaan kanssa selvitellä asiaa. Omiin tiloihin siirtyessäni ei ollut vaikeaa jättää hankkimatta satoja euroja maksava laite ja vielä kohtuuiso kiinteä kuukausimaksu päälle. Hyvin olemme asiakkaiden kanssa pärjäilleet käteisellä, tilisiirroilla ja laskuilla. Kuitenkin pankkikorttimaksamista kaivataan ja onneksi kehityksen myötä sokeanakin korttilaitteen käyttö on helpottunut. IZettle-kortinlukija toimii Iphonen kanssa ja Iphonen puheohjelma toimii hyvin, toimii myös kivasti IXettle-sovelluksessa. Kävin keskiviikkona ostamassa kortinlukijan. Olen onnistunut parittamaan sen Iphoneni kanssa, mutta tuotelistauksen tekemistä joutuu harjoittelemaan. Jatkossa kuitenkin hieronta-asiakkaat voivat maksaa myös pankkikortilla ja käsityömyyjäisiin voin ottaa laitteen mukaan, joten maksuvaihtoehdot lisääntyvät silläkin saralla.

Totuus taitaa olla, että ilman Iphonea ei enään pärjää. Se on niin paljon muutakin kuin puhelin. Ja siitä on ihan oikeaa hyötyä ja apua arjessa. Mikäköhän on seuraava sovellus minkä koetan ottaa haltuun?

Julkaistu

Henkilökohtaista avustajaa etsimässä

Arkeen paluu toi elämäni ensinmmäisen avustajan irtisanomisprosessin. En lähde täällä retostelemaan syistä miksi päädyin/päädyimme ratkaisuun irtisanoa avustajani koeajan puitteissa. Sen voin kuitenkin kertoa, että se oli hurjan vaikeaa kertoa hänelle. Lopulta päädyin raukkamaiseen tapaan ja tein sen sähköpostitse. Ahdistus oli valtava viestiä kirjottaessa ja odottaessa reaktiota. Vasta kun kaikki viralliset paperit oli saatu toimitetuksi asianosaiselle ja Vantaan kaupungille, olo alkoi helpottua. Toivon todella, että en joudu ihan hetkeen vastaavaan tilanteeseen uudestaan.

Nyt on uuden avustajan rekrytointi edessä. Työpaikkailmoitusta olen koettanut jakaa eri Facebook-ryhmien kautta, oman profiilini kautta sekä oppilaitoksien ilmoitustauluille. Samalla olemme pyrkineet selviytymään arkisista askareista ilman näköapua. Olen määrittänyt hakuajaksi elokuun loppuun mennessä, jonka jälkeen pitäisi kutsua avustajaehdokkaita haastatteluun. Toivottavasti vielä hakemuksia ilmestyy, sillä yllättävän vähäiseksi hakemusten määrä on toistaiseksi jäänyt.

Itse haastattelutilanteessa on oltava tuntosarvet koholla ja hyvin tarkkana kuulemaan ja aistimaan niitä tuntoja mitä haastattelu tuo. Vaikka avustajan tarve on, olen päättänyt olla hätiköimättä. Etsin ja löydän aikanaan sen kenen kanssa haluamme yrittää miten yhteistyö lähtee sujumaan.

Henkilökohtainen avustaja on niin paljon ja tulee niin lähelle, hän saa tietoonsa hyvin henkilökohtaisia asioita, häneen täytyy voida luottaa täysin. Henkilökemioilla on myös iso merkitys. Haastattelun perusteella pitäisi voida ratkaista keheen haastateltuun lähdet luottamuksellista suhdetta rakentamaan. Tämä rekrytointivaihe on raskas, mutta välttämätön. Toivottavasti löydän henkilön, jonka kanssa yhteistyö voisi jatkua mahdollisimman pitkään.

Julkaistu

Satuttavat ennakkoasenteet

Maanantaiaamuna oli kilpparikokeiden ja tiistaina lääkärin tapaamisen aika. Puoli vuotta on hujahtanut lääkeannostuksen nostosta. Nyt t4v oli noussut 17.3, mutta tsh laskenut viiterajan alapuolelle 0.13. Olo minulla on hyvä. Väsymystä eikä silmäoireita ole. Jalkojen kuumotusta ja levottomuutta on jonkin verran, mutta sitä on ollut silloinkin kun kilpirauhanen on ollut enemmän vajaalla. Päiväsaikaan palelen kotosalla edelleenkin, tosin en töitä tehdessäni. Aamuyöstä minulla on usein kuuma, joskus jopa hiki. En kuitenkaan huomaa eroa aiempaan. Eli, lääkitys pysyy edelleen 1.5 aikuisten tabletissa.

Vaikka olo on hyvä, paino ei ota kääntyäkseen laskuun lisääntyneestä liikunnasta huolimatta. Se on alkanut surettamaan aika tavalla. Tiedän ettei siihen ole poppaskonsteja enkä mitään kituutusdiettejä arvosta enkä kannata. Herättelin keskustelua lääkärin kanssa asiasta mutta oikeastaan sain vain pahan mielen itselleni. Hän selvästi elää käsityksessä, että näkövammainen, itse asiassa täysin sokea ei voi liikkua, koska vamma rajoittaa. Hän ei usko minun kuluttavani vuorokaudessa paljoakaan. Onneksi kuulemma minulla on työ, niin kulutusta tulee edes vähän. Koetin kertoa esim. meidän lumikenkäilleen edellisviikolla useampia tunteja kerrallaan. Vaivaannus ja aiheen vaihto. Arveli väsymyksen vieneen sen vähäisenkin liikkumiseni. No totta on, että sairastuessani, tai oireiden iskettyä päälle, liikkuminen jäi todella vähiin. Siitä pahimmasta aivosumusta on jo kuitenkin aikaa. Siitäkin on aikaa se puoli vuotta kun kurjan oloni takia marssin verikokeisiin.

Kun pääsimme tuon kuluttamiskeskustelun yli, hän kyllä pohti asiaa aineenvaihduntani hitauden kautta. Että minulla on ollut tod.näk. aina hidas aineenvaihdunta, tullut jo perintönä. Kyseli jopa paljonko painoin 20-vuotiaana. No en muista, muistan vain olleeni pyöreä jo kouluiässäni. Gluteeinitonta ruokavaliota lääkäri sentäs piti hyvänä asiana, on matalakalorisempi. Koetin selittää ettei leivän mussutus ole ollut minun ongelmani koskaan.

Ehkä vielä jotenkin nuo keskustelut nielen, mutta en lässyttävää puhetapaa. Kun palasin käytävään, jossa avustajani minua odotti lääkärin hyvästeltyä minut, avustajani ihmetteli ”miksi hän puhui kuin lapselle”. Niinpä!!! Siksi kai kun olen vammainen. Ai joo: vastaanoton alussa lääkäri kyseli minulta ovatko minun muut aistit vahvistuneet kun näkö puuttuu. Sain luennon siitä miten aivoissa tapahtuu muutoksia ja muut aistit vahvistuvat. Tosin hajuaistista ei koskaan tule niin hyvää kuin koiralla. Koiralla kun on paljon enemmän hajusoluja nenässään. Ehkä tarkoitus oli saada minut rentoutumaan verenpaineen mittausta varten.

Jotenkin on vaan ikävää, että vammani takia minua aliarvioidaan. Se tuntuu yksinkertaisesti pahalta. Miksi aina on jaksettava todistella pystyvänsä milloin mihinkin. Miksi nykyaikana ei jo ennnakkoluulot voisi väistyä. Työtä on vain jaksettava jatkaa. Ei ole turhaa käydä puhumassa erilaisissa paikoissa vammaisen ihmisen elämästä, siitä miten pystymme elämään täysipainoista elämää vammastamme huolimatta. Tottakai rajotteitakin on, mutta niin niitä on vammattomillakin kellä mistäkin syystä.

Mutta olen kuitenkin tyytyväinen etteivät arvoni ole päinprinkkalaa, ja että oloni on hyvä painon putoamattomuutta lukuun ottamatta. Elämässäni on paljon iloisia ja hyviä asioita, joten ehkä pääsen taas tästäkin ennakkoluuloisesta lääkärin aiheuttamasta mielialasta eroon.

Julkaistu

Ura käsillä -hanke – Huovutus

Tammi-helmikuun vaihteessa osallistuin Ura käsillä -hankkeen viiden päivän huovutuskurssille. Minulla ei ollut minkäänlaisesta huovuttamisesta aiempaa kokemusta, joten odotin innolla kurssia. Ensinmmäisenä kurssipäivänä joutui odottamaan iltapäivään ennen kuin pääsimme tositoimiin. Aamupäivä meni erinäisiin esittäytymiskierroksiin ja pajatilaan tutustumiseen. Toiminnan naisena hitaanlainen kurssin käynnistys meinasi alkaa syödä naista, mutta onneksi vihdoin lounaan jälkeen opettajamme Piritta Heiskanen saapui ja pääsimme tutustumaan suomivillan ja merinovillan eroihin.

Maanantai-iltapäivän aikana aloitimme huovutuksen perusteista märkähuovutuksessa tekemällä palloja. Oli etsittävä itselleen sopiva pyöritystapa, pyörittääkö käsissään vai alustan päällä. Vaikka kuvassa pyöritänkin alustan päällä lopulta totesin kuitenkin olevan parempi pyöritellä käsissään.Kun sain tekniikan haltuun, alkoi palloja syntymään 😀Loppupäivästä laitoimme villaa kindermunien koteloihin tarkoituksena huovuttaa palloja pesukoneessa. Siinä villalla koteloita täyttäessäni tunsin itseni vähän hölmöläiseksi, vaikka tosiasia onkin, että jos teet tuotetta missä käytät huopapalloja, ne saa nopeammin huovuttamalla pyykkikoneessa..Saatuamme polvisukkiin kotelot, ne lähtivät pyykkikoneeseen. Iltapäivällä käsin huovutetut pallot laitettiin vielä kuumaan veteen toviksi huopumaan. Sen jälkeen käytettiin vielä kylmässä vedessä, jotta huopuminen loppuu.

Tiistaiaamuna Näkövammaisten liiton yritysneuvojan Hanna Karesjoen jälkeen pajatyöskentely jatkui. Ensiksi saimme nuo kinder-kotelot villoineen. Pesukone ei ollutkaan tehnyt taikojaan. Lähes kaikkilla pallot eivät olleet huopuneet juurikaan. Kaivelimme koteloista kosteaa villaa. Ei siis jäänyt kovin onnistunut käsitys pyykkikonehuovutuksesta. Pari kurssilaista viikon aikana testasi asiaa omissa kotikoneissaan lopputuloksen ollessa huomattavasti parempi. Itsekkin lopulta päätin eräänä sunnuntaiaamuna pyyheliinapyykin sekaan pistää pallot huopumaan. HUOPUI! No kurssilla loppuhuovuttelimme palloja käsin. Huopuivat nopeammin, mutta jotenkin hienoinen turhauma vaani mielen perukoilla.

Lounaan jälkeen onneksi päästiin kokeilemaan uutta. Itse huovutin pienen maljan/kulhon. Työvaiheista ei valitettavasti ole montaakaan kuvaa, joten yritän selittää sanallisesti.
Kulhon tein suomivillasta. Päätin haluavani sinisen ulkopinnan ja violetin sisäpinnan. Eriväriset huopalevyt aseteltiin puhalletun ilmapallon päälle. Kun villat oli saatu kostutettuina hyvin aseteltua laitettiin pallo sukkahousujen vartalo-osaan. Sitten ei muuta kuin sytkyttämään 😀 Siirryin huovuttamaan pajatilan ison altaan ääreen. Välillä lämmintä vettä ja saippuaa sytkytyksen jatkuessa. Hiljalleen käsissä villa alkoi tuntumaan tiiviimmältä ja huopuneemmalta. Kun villapallo oli riittävän huopunut, se poistettiin sukkahousujen vartalo-osasta ja huovutusta viimeisteltiin edelleen sytkyttämällä. Kun pallo oli huopunut tarpeeksi sai sekin kuumavesishokkihoidon kylmine vesineen.Pallo puhkaistiin, jonka jälkeen sakset käyttöön ja pienen viillon leikkaus, jotta kulho saa muotonsa ja suuaukkonsa.Kulho jätettiin kuivumaan uusi ilmapallo sisällään, näin tuote säilyttää paremmin muotonsa. Ja tässä kulho valmiina.

Seuraavana päivänä aamupäivä meni itsenäisessä pajatyöskentelyssä. Aloitin tekemällä merinovillasta solmutekniikalla kiviä. Mielessäni olin kehitellyt ajatuksen, että tekisin niistä rintakorut. Tuolloin keskiviikkona ei kuitenkaan ollut riittävän pientä neulaa, joten kivien pyörittelyn jälkeen siirryin kaula-avainnauhojen valmistukseen.

Minun pyöritellessä kiviä Hema autoili hakemaan kotoaan helmikokoelmansa ja näin sain avainkaulanauhoihin huopapallojen lisäksi monipuolisuutta. Kaipasin huopapallojen lisäksi nauhoihin muutakin ja puuhelmet säilyttivät luonnonläheisyyden tuotteissa. Huopahelmiä pujottaessani kaulanauhaan tarvitsin apunani korupihtejä joilla vedin neulan huopapallon läpi. Pelkästään käsin huovutetut pallot olivat napakompia ja siten myös tiukempia saada nauhaan. Pesukonehuovutuksessa olleiden laatu palloissa vaihteli, joten oli mietittävä tarkasti mitkä pallot avainkaulanauhoihin haluan käyttää.

Tässä valmiit avainkaulanauhat

Lounastauon jälkeen matkasimme metroyhteyttä käyttäen Helsingin tTaitoshoppiin, jossa pääsimme tutustumaan huovutettuihin valmiisiin tuotteisiin. Minulle siellä ei sinänsä kauheasti uutta ollut, sillä käsityömessuilla on tullut tutustuttua huovutustöihin. Taidolla upeita töitä oli jokatapauksessa myynnissä. Samalla tutkailimme toki myös kaupan muuta tarjontaa. Lopuksi kävimme kahvittelemassa ja ennen neljää saattoi kotimatka alkaa.

Torstaiaamuna meidän kanssamme oli keskustelemassa Minustako yrittäjä-teemalla Hännisen Riikka, joka itse on musiikkialan yrittäjä. Kävimme hyvää keskustelua myös yrittäjyyteen liittyvistä peloista ja siitä miten niistä pääsee yli. Miten oppia tekemään täsmämarkkinointia jollekin tietylle ryhmälle. Keskustelun jälkeen palasimme töidemme pariin. Minun aikani kului pujotellen siemenhelmiä mustaan kiveen. Työ oli todella hidasta. Tarpeeksi ohutta neulaa ei ollut paitsi taipuisa pujotinneula. Se vääntyili joka suuntaan ja hidasti puuhaa hirveästi. Jos rintaneulan tekemiseen ei ohuita silmäneuloja ole, niin ohuita, että myös langanpujottimen kohdalta siemenhelmi mahtuu läpi, tuotetta on mahdotonta kehittää. Sen tekemiseen menee aivan liian kauan, että se olisi kannattavaa. Nyt täytyy tutkia neulamahdollisuuksia ja katsoa miten käy.

Iltapäivällä pääsin tekemään tasohuovutusta, tavoitteena valmistua pieni seinävaate, jossa kolmiulotteisuutta siten myös käsin tunnusteltavaa.Sammalenvihreä suomenvillalevy on työn pohjaväri, jonka päälle asettelin kiviä sekä lasikuulien puolikkaita haluamallani tavalla.Kivien ja lasikuulanpuolikkaiden päälle aseteltiin toiseen sivuun keväänvihreää ja toiseen sinistä villaa. Ja sitten ei muuta kuin käsin huovuttamaan.

Työn huovuttaminen jatkui viimeisen kurssipäivän aamuna samalla kuunnellen pajaohjaajamme Ritva Kanteleen luentoa tuotteistamisesta. Kun työ oli riittävästi huopunut, aloitin rapsuttelemaan/aukaisemaan huopaa kivien ja lasikuulien päältä samalla aukon reunoja huovuttaen.

Osassa työtä villa oli huopunut liikaa lisättäessä villaa pintakerrokseen. Se jätti työhön epäsiistin tunnun enkä myöskään pitänyt työn epätasaisista reunoista. Piritta keksi, että voisin neulahuovuttamalla siistiä työtä. Huih, neulahuovuttaa! Eihän sokea sellaista voi tehdä, niin olin kuvitellut. Sain kokeiltavakseni huovutusneulan ja olin kuvitellut väkäset paljon isommiksi ja rikkovimmiksi. Kun pääsin neulahuovutusta kokeilemaan en enään ymmärrä miksi sokeakin ei sitä voisi tehdä. Nyt minulla onkin hinku oppia lisää neulahuovutusta. Ensiksi on saatava avustajan kanssa firman kirjanpito ja veroilmoitus kuntoon. Sen jälkeen voi taas heittäytyä käsitöiden ihanaan mailmaan myös hänen kanssaan, sillä kun vauhtiin pääsemme, meitä ei pidättele mikään. On käytävä ostoksilla tarvikkeita ja harjoiteltava lisää neulahuovutusta 🙂Innostuin neulahuovutuksesta niin paljon, että siistittyäni työtä innostuin lisäämään kivien aukkoihin villaa huovuttamalla ja tekemään siniseen osaan pilven tapaisen villaisen kohoaman.

Iltapäivällä ehdin vielä aloittamaan pienen kassin/pussukan huovuttamista. Se jäi kuitenkin kesken ja on sitä valitettavasti edelleen. Tarkoitus oli tehdä työ valmiiksi nyt lomaviikolla, mutta upea talvisää on saanut ulkoilemaan paljon. Siksipä tämän postauksen kirjoittaminenkin on viivästynyt. Kun kurssin alkuhitailuista päästiin ja kun päästiin tekemään monipuolisempia töitä, innostus kasvoi ja kurssi kasvoi hienoksi viikoksi. Jatkoa on luvassa toukokuussa. Silloin huovutetaan neljä päivää iloisessa ja innostuneessa porukassa.

Julkaistu

Ura käsillä -hanke – Lauta- ja pirtanauhat

Viime viikolla olin kolmen päivän Ura käsillä -hankkeen nauhakurssilla. Lauta- ja pirtanauhatekniikat ovat hyvin vanhoja käsityömenetelmiä. Nykyisin niitä tehdään todella vähän. Pirtanauhaa pystyy tekemään myös koneellisesti, mutta lautanauha tehdään aina käsin. Nauhoja voi käyttää asusteisiin, koruihin, kassien olkaimiin, vöihin, pantoihin.

Aloitin kurssin tekemällä pirtanauhaa. Valitettavasti kuvamateriaalia ei ole. Pirta on kamman näköinen muovinen suorakaiteen muotoinen mihin langat pujotellaan. Pirtaa liikutetaan ylös-alas-suunnassa. Pirran ollessa yläasennossa tietyt langat nousevat ja tietyt laskevat. Alas laskiessa langat vaihtavat paikkaa. Sukkula viedään lankojen välistä olevasta aukosta viriöstä läpi. Pirtanauhan tekeminen muistuttaa paljon kankaan kudontaa. Työn langat ovat kiinnitettynä esim. hyllyn reunaan tai oven kahvaan. Toinen pää kiinnitetään tekijän vyötäröön. Tekniikka on ehkäpä helpompi kuin lautanauhan tekemisessä, mutta vaatii paljon harjoitusta, että työ ei lähde leviämään. Se tapahtuu kovin helposti. Ainakin minusta siltä tuntui 🙂

Lautanauhaa tehdessä ensiksi on päätettävä millaisen kuvion nauhaan haluaa. Pirtanauhassa tehdään käsittääkseni raitoja, mutta lautanauhassa kuvio voi olla paljon monimutkaisempikin. Koska kurssi oli vain kolmipäiväinen ohjaajamme Anne-Laure teki töiden aloitukset/laittoi langat lautoihin ja pirtoihin valmiiksi. Avustajani otti tilanteesta kuvia ja teki muistiinpanoja ja nyt yritän vähän avata asiaa teillekin.

Ohjaaja oli piirtänyt kuvioita koholle, jotta saisin hiukan tuntumaa millaisia vaihtoehtoja on. Valitsin ns. lehtikuvion.Ruutupaperille piirretty sekä kuvio että ruutupiirroksin vaaka- ja pystyakselille valkoiset ja vihreät nauhat. neliön mallista lautaakäytettäessä (olemassa myös esim 6-kulmaisia), suunnittelualue on neljä riviä. mallin raportti(työssä toistettava kuvio) koostuu neljästä kerroksesta: A B C D ja loimeen tarvittavien lankojen lukumäärän näkee lautojen numeroinnista ja kerroksista eli nämä kerrotaan keskenään (4*9). Lankojen lukumäärän väreittäin näkee raporttiin tehdyn kuvioinnin mukaisista ruudukoista laskemalla kunkin värin ruutujen lukumäärän, tässä tapauksessa 14 sinistä ja 22 valkoista. Lautojen asettelun näkee kuvion alalaidan vinoista viivoista, joko oikealle tai vasemmalle. Tässä mallissa viisi vasemmalle ja neljä oikealle. Kukin lauta on vinoviivan osoittamassa asennossa silloin, kun loimilangat pujotetaan niihin. Yksi pystysuora rivi raportissa vastaa siis yhtä lautaa, sen neljää kulmareikää ja siihen pujotettua neljää loimilankaa. Lautojen kulmareiät merkitään A B C D ja mallissa ne on merkitty alhaalta ylöspäin (=nauhan kutomissuunta). Yksi rivi vaakasuorassa on yksi kudekerros. Lautojen kiertosuunta kudottaessa kuviossa on eteenpäin.Jotta sokeana pystyisi lautoihin langat pujottamaan, laudoissa olevat kirjaimet kulmissa olisi merkittävä pistekirjoituksella sekä lankakerien vyötteisiin langan värit. Ja jotta kuvion mukaisesti langat pystyisi itsenäisesti laittamaan, pitäisi jonkun aukaista kuvion kaava sanalliseen muotoon. Näillä resusseilla mitä nyt oli käytettävissä sokeana ei ollut mitään mahdollisuutta edes yrittää aloituksen tekemistä.

Työ kiinnitetään pirtanauhan tapaan hyllyyn tai oven kahvaan ja itseen kiinni. Laudat on hyvä niputtaa isolla hakaneulalla yhteen, jotta eivät mene sekaisin. Hakaneula irroitetaan laudoista ennen aloitusta.

Ja sitten ei muuta kuin kutomaan :D:DParhaimman käsityksen kutomisesta saanee katsomalla avustajani kuvaaman videon.

Kun päättely tehty, työ irroitetaan hyllyn reunasta tai samoihin loimiin jatketaan toinen. Tein kolme lehtikuviollista nauhaa joista syntynee rannekorut. Vielä on kehiteltävä miten päät yhdistetään toisiinsa. Kurssilla olleet materiaalit olivat joko liian kapeita tai leveitä, joten loppuun työstäminen tapahtuu myöhemmin. Tehdessäni lehtikuviota lautoja käännettiin koko ajan eteenpäin. Kolmas nauha syntyi kääntämällä lautoja koko ajan taaksepäin. Tällöin kuvio tuli peilikuvana verrattuna eteenpäin kääntämiseen. Hankalaa aina samaan suuntaan käännettäessä tuotti lankojen kierteelle meneminen. Niitä saikin olla aika usein selvittelemässä. Onneksi Hema oli paikalla, ei mennyt ohjaajan kaikki aika sellaiseen puuhaan. Sokeana välillä vähän turhautti, kun ei mistään pystynyt tietämään, jos syystä tai toisesta yksi laudoista ei ollut kääntynytkään kunnolla. Jumittelua tuli kmm. lankojen kiertymisen vuoksi. Jos kaikki laudat eivät olleet samaan suuntaan, kuvio muuttui eikä sitä sokeana nähnyt eikä oikein tuntenutkaan, vaikka käytössäni oli kimallelanka joka tuntumaltaan niin erilainen kuin muut langat.

Vasta-alkajalle keinokuitulangat ovat parhaita, sillä esim. villa, silkki tms. katkeaa jo paljon helpommin. Tehdessäni puuvillalangasta sinistä nauhaa, loimi katkesi lähemmäksi kymmenen kertaa perjantaiaamupäivän aikana. Se alkoi olla melko turhauttavaa, mutta naurulla ja hymyillä siitäkin selvittiin kiitos ihanan opettajamme. Nauha on tehty koko ajan lautoja eteenpäin kääntäen.

Tämä musta-keltainen nauha on kudottu lautoja kääntämällä neljä eteenpäin ja neljä taaksepäin -taktiikalla. Tällöin langat eivät päässeet kiertymään laisinkaan. Hakala oli muistaa montako eteen oli tehnyt tai montako taaksepäin. Tekniikka ei anna yhtään anteeksi, kuvio muuttuu heti ja sitähän ei itse pystynyt tietämään mikä oli vähän turhauttavaa ihmiselle, joka on tarkka tekemisistään ja työnsä laadusta. Pitäisi muistaa olevansa harjoittelemassa tekniikkaa.

Kurssilla tein myös sormisolmutekniikalla sini-valkoisen nauhan. Siinä käytettiin viittä lankalenkkiä. Toisen käden sormissa kaksi ja toisen kolme. Se missä oli kaksi lenkkiä, etusormella koukkailtiin lenkkejä toisessa kädessä ja kauimmaisen lenkin alalangasta koukattiin lenkki toisen käden sormiin.

Nauhoja tehdessä työskentelyasento ei ole kovinkaan hartiaystävällinen. Helposti hartiat olivat koholla ja jännittyneenä. Oli tärkeää muistaa välillä rentouttaa yläkroppansa ja malttaa lähteä tuolistaan liikkeelle.

Nauhat kasteltiin ja silitettiin. Tuntuivat heti paljon siistimmiltä ja käteen tyylikkäämmiltä. Kuvassa kurssilla tekemäni nauhat 🙂Ja tässä koko kurssiporukan työtJa vielä opettajamme malleja

En tiedä tuleeko minusta koskaan nauhojen tekijää. Haluaisin kuitenkin vielä nauhojen tekemistä kokeilla laudoilla missä pistemerkinnät ja olisihan se hienoa saada pirtanauhasta tasalevyistä nauhaa eikä levenevää kaottista yritelmää. Jotenkin minua jäi kutittelemaan rannekorut lautanauhasta. Ilmeisesti valkoinen vihreällä kimallelangalla oli toimiva yhdistelmä, sillä niin moni sitä ihasteli. Kimallelankaa on myös muissa väreissä, joten voisi olla kiintoisaa valmistaa erilaisia eri kuvioin olevia lautanauharannekoruja. Aika näyttää miten käy. Ehkäpä jatkokurssi olisi paikallaan. Saisi lisää varmuutta tekemiseen ja oppisi ymmärtämään myös aloituksen tekemisen paremmin. Joka tapauksessa oli hienoa oppia uusia tekniikoita ja tietämään mitä ylipäätään pirta- ja lautanauhat ovat ja miten ne syntyvät.

Julkaistu

Käsityöyrittäjyys

Käsityöhurahdus on laittanut miettimään laajentaako omaa yritystään hieronnan lisäksi käsitöihin. Jos, mikä olisi järkevin vaihtoehto, aputoiminimikö vai mikä? Olen paljon pohtinut ylipäätään kannattaisiko yrityksen laajennus vai ei. Käsityömyyntini on kuitenkin aika pientä. En myöskään ole keskittynyt yhteen tai muutamaan tuotteeseen. Olen tehnyt kaikkea mahdollista keramiikasta rottinkikoreihin, neulomuksista lasihelmikoruihin, kynttilöistä kransseihin jne. Jos toimisin toiminimeni alla myös käsitöissäni, pitäisikö minulla olla keskittynyt vain joihinkin tuotteisiin? Syksyllä selvästi kranssit ja kynttilät ovat olleet myyntivaltteja ja sesonkiin olen oppinut jo varautumaan.

Ja miten käy käsitöiden mielekkyydelle ja hauskuudelle, jos harrastus muuttuukin työksi? Jos minulle tuleekin aikataulu milloin minkäkin tulee olla valmista. Toisaalta, materiaalikulut, kurssimaksut yms. saisin laittaa verovähennyksiin. Onko hyöty kuitenkaan niin iso, että se kannattaisi? Suosikkipuuhia ei ole firman paperitöitä kirjanpitoineen, käsityöyrittäjyys toisi niitä lisää. Käsityöyrittäjyys/yritys toisi ehkä paremmin tunnettavuutta, uskottavuutta ja parantaisi markkinointimahdollisuuksia.

Toinen asia mikä minua mietityttää on Annansilmät-tarrat joita voi hankkia Näkövammaisten käsityöntekijät-yhdistykseltä. Ne takaavat työn olevan laadukasta näkövammaisen käsityötä. Käsittääkseni tarran käyttöä ei kuitenkaan mitenkään valvota tai sen käyttöön ole laatukritereitä. Minullakin on tuo tarrakiekko hankittuna, mutta en ole osannut päättää haluanko niitä käyttää. Haluanko korostaa näkövammaisuuttani, haluanko, että minut ja työni muistetaan sen sokean tekeminä vai haluanko työni muistettavan jostakin muusta? En halua olla se sokea hieroja. Haluan olla korsolainen hyvä hieroja. Eli, en koe, että tärkeintä minussa olisi vammaisuuteni. Paljon tärkeämpää on millainen olen ihmisenä, miten hyvin ja laadukkaasti teen työni oli kyse hierontatyöstä tai käsitöistä. Joskus kuulee kommentteja siitä, että näkövammainen ja sokea käsityöläinen häviää laadussa näkeviin verrattuna. Pitääkö sen olla niin? Mielestäni ei. Jos myyn tuotteen sen pitää olla laadultaan todella hyvä. Minulle ei riitä ihan ok. Sen on oltava oikeasti sellainen mistä voi hyvällä omallatunnolla sanoa työn olevan hyvin tehty.

On hyvä myös muistaa, en pysty miellyttämään kaikkia, en vaikka kuinka haluaisin. En siihen pysty ihmisenä, hierojana enkä käsityöläisenäkään. Se on tärkeää ymmärtää ja hyväksyä. On ihmisiä, jotka eivät pidä hierontatyylistäni ja on niitä, jotka ovat siitä täysin lumoutuneet. On ihmisiä, jotka arvostavat käsityötä, on ihmisiä, jotka eivät halua maksaa töistäni ja ostavat sen rottinkikorin mielummin vaikkapa Ikeasta. On ihmisiä, jotka eivät pidä persoonastani, on niitä joidenka mieleen olen. Elämä on sellaista. On turha edes yrittää miellyttää kaikkia, sillä se on mahdottomuus. On myös tärkeä taito osata ottaa kritiikkiä vastaan. Joskus se saattaa olla kehittymisen mahdollisuus.

Helsingin ja Uudenmaan näkövammaisissa alkoi viime syksynä kolme vuotinen Ura käsillä-hanke, jonka tavoitteena on lisätä näkövammaisten käsityöyrittäjyyttä, tuoda vanhoja perinteisiä näkövammaiskäsityötaitoja uusille sukupolville, antaa varmuutta itsenäiseen työskentelyyn, eväitä tuotekehittelyyn, yritysneuvontaa jne. Kerrassaan loistava hanke ja nähdessäni joulukuussa kevään kurssikalenterin iski valinnan vaikeus. Millään en voi kaikille kursseille osallistua, joten oli pakko priorisoida ja miettiä mitkä oikeasti kiinnostavat ja mitä tekniikoita pystyisin kotioloissakin tekemään. Harjatyöt jäi mm. pois, koska kotiin ei ole mahdollisuutta hankkia harjakonetta tms. välineistöä. Karsin pois myös makrame-tekniikan. Sitä toki voi tehdä kotonakin, mutta hierontatöitäkin on välillä tehtävä 🙂

Olen osallistunut kahdelle Ura käsillä-hankkeen kurssille tammi-helmikuun vaihteessa huovutus ja nyt tällä viikolla nauhatekniikat. Molemmista kursseista tulossa postaukset kera valokuvien. Kursseilla on puhuttu myös yrittäjyydestä ja tuotteistamisesta, ehkäpä juuri siksi tämä pohdiskelu käsityöyrittäjyydestä on jälleen nostanut päätään. Päätyötä siitä ei toistaiseksi voi tulla, mutta ehkäpä sivutointa kuitenkin. Joka tapauksessa blogini saa jälleen uuden aiheen mistä tulen kirjoittamaan Ura käsillä -hankkeen kurssit. Varmasti yrittäjyysasiakin jossain vaiheessa tulee ratkaisuun, mutta hätiköimään en lähde.