Julkaistu

Opas-Oton terveyshuolet – rakkautta ja huolenpitoa sekä yhdessäolosta nauttimista-videopostaus

Heinäkuun alkupuolella elelimme jännittäviä päiviä opaskoirani Oton hammasoperaation vuoksi. Kun opaskoiralla on terveyden kanssa ongelmia, on huoli suunnaton. On sellainen olo, kuin olisi itsekin kipeä. Koiralleen haluaa antaa parasta mahdollista huolenpitoa. Se auttaa minua liikkumisessa ja minun tehtäväni on vastavuoroisesti huolehtia sen hyvinvoinnista.

Videolla reippaillaan, lenkin jälkeen Otto nauttii vapaudesta, teen sille punkkisyynin, harjaan, pesen ja ruokin samalla kertoen Oton vaivoista ja niiden hoidosta. Kerron myös Oton reagoinnista reilun vuoden takaa, kun itselläni oli suuri huoli sydämessä.

Julkaistu

Keramiikkamaljakoiden tekoa – kädet saveen ja muotoilemaan -videopostaus

Keramiikka oli pois elämästäni reilun vuoden. Talvella näin kiehtovan keramiikkakurssi-ilmoituksen, eikä asiaa tarvinnut kauaa pohtia. Halusin ilmoittautua mukaan, joten eikun selvittämään, saanko henk. koht. avustajan kulut vammaispalvelusta pois. Monen kuukauden jälkeen sain myönteisen päätöksen, joten kurssille ilmoittautuminen oli mahdollista. Siitä olen onnellinen

Kesäkuussa sain tilaisuuden tavata kurssin ohjaajan kolmesti ja innostuin kerta kerralta vain enemmän keramiikasta uudelleen. Niinpä vietin mökillä ihanan päivän keramiikkaa tehden. Välillä piti maustaa kala ja kokata salaatti. Onneksi Rauno huolehti kalan savustamisesta. Ruuan jälkeen jatkamaan, enkä tiedä, kuinka kauan olisinkin jatkanut, mutta viisi kiloa savea loppui.

Pitkin päivää otin videoklippejä. Materiaalia kertyi loputla n. 90 minuuttia ja selväähän on, ettei kukaan niin pitkää videota jaksa katsella, joten editoijallani Pinjalla oli urakka saada videosta lyuhyempi, kuitenkin tärkeät kohdat säilyttäen.

Julkaistu

Säätilan aistiminen ilman näköä ja luontokuulumisia -videopostaus

Kesäkuun lopussa loppui helteinen sää. Videolla kerromme linnunpöntöistä, lintukuulumisia ja näytämme, kuinka pihapiirin kukat ovat kasvaneet.

Illan edetessä taivas synkkenee ja sateet tekevät tuloaan. Kerron, miten koen matalapaineen, sekä korkeapaineen. Se on vaikea selittää, kuten myös se, miten sokea näkee, kun hän ei näe mitään… Kovasti koitan kuitenkin asiaa valaista.

Julkaistu

Yli kilsan uinti omassa lammessa –videopostaus

Teksti julkaistu myös Näkemättä kaunis –Facebook-sivulla torstaina 9.6.2020.

”Uiminen kesäisin luonnonvesissä on ihanaa. Harvemmin kuitenkaan on mahdollisuutta uida matkaa, ei ainakaan sokeana yksin.
Kesäkuun hellepäivinä aloimme mieheni kanssa suunnitella mökkimme pihan lampeen uimarataa. Ostimme kelluvaa köyttä sekä verkko- ja katiskakohoja. Kiinnitimme pienempiä pitkulaisia kohoja viiden metrin välein köyteen ja köyden päihin isommat pallokohot merkiksi radan päättymisestä. Köyden pää sidottiin puuhun kiinni ja uimalla vietiin toinen pää radan toiseen päähän puuhun kiinnitettäväksi. Jatkoimme kelluvaa köyttä hiukan hamppuköydellä ja saimme näin 30 metrin uitavan alan suuntaansa.
-Ja voi sitä tunnetta kun pääsin uimaan matkaa!

Tyyni lammen pinta jota halkoo kelluva kysy jossa on vaalea pallo merkkinä köyden päässä. Lammen takana kasvaa metsää joka heijastuu lampeen.
30 metrin uintirata mökkilammessa

Polskutin onnellisena useampana päivänä yli kilometrin. Nenään tulvi ihania kesäisiä tuoksuja: kuiva metsäkangas, mesiangervot, ruoho vain joitakin mainitakseni. Peipot liversi, pajulinnut lauloi ja minä uin onnellisena.
Nyt sää on viilentynyt eikä ole mitään asiaa uimaan lähdepohjaiseen lampeen matkaa. Pulahdus riittää.”

Videolla tunnelmapaloja ensimmäisestä uintiharjoituksestani milloin isojen pallojen välinen matka oli epävarmalla tiedolla. Seuraavalla uintikerralla siirsin pallot köyden päihin, joten 30 metrinen köysi mahdollisti suuntaansa uida tuo 30 metriä. Uin päästä päähän 20 kertaa ja viimeisellä kerralla kymmenen kertaa. Silloin vesi oli jo viilentynyt niin paljon, että alkoi tulla vilu.

Heidi uimassa mökkilammen uintiradalla
Julkaistu

Ajatuksia korona-tilanteesta ja tunnelmointia linnuista -videopostaus

Huomaan, että blogin päivitys on jäänyt, vaikka videoita onkin syntynyt. Jo pari viikkoa sitten tarinoin korona-tilanteesta ja linnuista auringon laskiessa mailleen. Puheideni lisäksi videolla voi nähdä valokuvia mm. metsäkirvisestä, peiposta, lehtokertusta, pajulinnusta ja kultarinnasta.

Lintuhavaintoja viileässä kevätsäässä koronamietteiden siivittämänä

Julkaistu

Opaskoira Oton hoitoa ja työskentelyä -videopostaus

Opaskoirani Otto on tärkeä osa elämäämme. Se opastaa minua teillä, poluilla, kaupungissa, luonnossa. Nyt mökkiolosuhteissa kaupunkiliikkumista ei ole tullut eikä sitä tähän videolle ollut mahdollista nyt saada, mutta pääsette katsomaan miten Otto opastaa minut mökkiautotieltä mökin pihaan.
Opaskoira tarvitsee myös hoitamista ja huoltoa, jonka teemme mielellämme ja kiitollisena hänen tekemästään työstä. Rauno leikkaa Oton kynnet ilman näköapua. Itse en uskalla sitä tehdä. Voi miten ihanaa on istua Otto vierellä harjaten sitä. Koira rötköttää tyytyväisenä tuhisten ja kuollut karva saa kyytiä.

Tottahan toki hoitamiseen ja huolehtimiseen liittyy paljon muutakin mitä videolla esitetään. Sellaisia ovat esim. korvien putsaus, punkkisyyni, madotus, tarvittaessa lääkitseminen, koiran tunnustelu, jotta mahdolliset patit yms. huomataan mahdollisimman alkuvaiheessa. Toimin myös koirahierojana joten Ottokin saa minulta hierontaa. Opaskoira on niin paljon muutakin kuin apuväline, se on rakas ystävä, joka mahdollistaa niin paljon. Toivottavasti välittäminen ja rakkaus välittyy videoklipissä.

Opaskoiran päivä -harjausta, kynsienleikkuuta ja lenkkeilyä
Julkaistu

Rankojen sahausta ja nuotiokahvittelua -videopostaus

Olen nyt niin innoissani näistä videoinneista, että videopostaukset jatkuvat.

Viime päivät ovat olleet koleita ja suorastaan kylmiä. Sunnuntaina päätettiin kuitenkin ryhtyä pihapuuhiin. Minun sahatessa ja Raunon haravoidessa tuulikin yltyi, joten kahvi/teehetkessämme oli suorastaan kylmä. Jokunen tunti kului kuitenkin rattoisasti.

Videolla sahatessani puhun rantesta, joka on Raunon (kielellä) paikka mihin puut pinotaan, eli sahapukki ei ole rante vaan oikea Raunon termi on renkku.

Kahvi/teehetken jälkeen minä lähdin sisälle laittamaan ruokaa Raunon jäädessä vielä pinoamaan sahatut puut.

Mökkipuuhia koleassa kevätsäässä
Julkaistu

2019 pakettiin ja 2020 alun tunnelmia

Luontoretkeily

Olemme siirtyneet uudelle vuosikymmenelle. En kuitenkaan lähde yhteenvetämään mennyttä vuosikymmentä vaan pysytään viime vuodessa. Kuten jo aika monena alkuvuonna olen toivonut elämääni mahdollisimman paljon luontoretkiä ja luontokokemuksia. Niin toivoin vuosi sitten ja toivon taas. Viime vuonna sain kokea upeita hetkiä joista mieleen nousee tätä kirjoittaessa huskysafari Riisitunturissa, pilkkikokeilu Kitkan jäällä, koskikarojen laulua Käylänkoskella, iso peippoparvi mökin pihapiirin tuntumassa, aamuretki Lammassaareen ja Kuusiluotoon, kuhankeittäjän laulu tuulisessa Parikkalassa, satakielen laulu vesisateessa Parikkalassa, koskenlaskua Kuusamossa, Pieni karhunkierros juurakoineen, trooppiset yöt teltassa, Suppaus vesisateessa, punarinnan poikasen rengastus, retki Pihlajasaareen, pakkasyöt Liesjärven kansallispuistossa. Kesäkuinen seikkailuviikkomme poiki uuden projektin Iso Karhunkierros 2020, jota kohti nyt harjoitellaan. Olen kirjoittamassa kesäseikkailustamme blogipostauksia, mutta työ on toistaiseksi vielä kesken monestakin syystä. Viikko oli niin huikea, että sitä kelpaa hehkuttaa vähän vielä myöhemminkin. Jaksakaa siis vielä odottaa, kuten myös Ison Karhunkierroksen harjoitusleireistä tarkempaa tarinaa tulossa.

Näkövammaisena ja etenkin täysin sokeana ja vaikeasti heikkonäköisenä luontoretkille tarvitsee näkevän ystävän/kaverin/oppaan/avustajan, jotta retkeily on mielekästä. Luonto kuuluu kaikille –hanke on pilotoinut luonto- ja matkailuyrittäjien kanssa menneenä vuonna ja onkin enemmän kuin hienoa, että yrittäjät ovat kiinnostuneita ja halukkaita kehittämään palvelujaan myös erityisryhmille. Toivottavasti hanke kantaa pitkälle ja nyt alkuun saatetut palvelut kehittyvät entisestään. Itse olen paljon miettinyt miten voisi helpottaa sitä pyrokratiaa minkä vammainen joutuu läpi käymään saadakseen henk.koht. avustajan kulut pois ja palkkaa avustajalle avustustyöstään. Minulla ei sitä viisasten kiveä ole ja jos olisikin siitä tuskin olisi apua. Kunnat vammaispalveluineen toimivat omalla jäykällä tavallaan. Todella sydämestäni toivon, että vielä joskus pyrokratia helpottuisi ja luontomatkailu myös vammaiselta onnistuisi vähemmällä pyrokratialla. Meissä on paljon sellaisia, jotka eivät tiedä voivansa anoa, jotka eivät jaksa anoa avustajan kuluja tai avustajalle lisätunteja retken ajalle. Moni sanoo, että ei halua lähteä, koska se pyrokratia tuntuu masentavalta, vaikealta, alentavalta jne.

Menneen vuoden maaliskuisena päivänä mieleni halajasi linturetkille, mutta retkikaveri puuttui eikä ollut tiedossakaan lähiretkeilyyn ketään kaveriksi. Oton kanssa kävellessäni pohdin ja surin asiaa. Syntyi ajatus perustaa Facebookiin ryhmä
Näkövammaisten ja näkevien luontoretkeilijöiden kohtaamispaikka
sillä en taatusti ole ajatusteni kanssa yksin. Ryhmä perustettiin ja tällä hetkellä siellä on yli 200 jäsentä. Tulethan sinäkin mukaan? Ryhmän ajatus on, että retkeilystä kiinnostuneet löytäisivät toisensa ilman pyrokratian koukeroita. Toivon, että ryhmän myötä retkikavereita löytyisi tulevaisuudessa helpommin. Itse edelleenkin kaipailen linturetkille kaveria sekä myös luontoon kävelyille
Isoa Karhunkierrosta ajatellen.

Käsityökuulumisia

Vuoden 2019 aikana käsityöinto vaihteli suuresti. Mentiin tyylillä on/of. Kevätpuoella olin mukana kahdessa myyntitapahtumassa ja syksyllä käsityöjoulubasaarin lisäksi kahdessa muussa tapahtumassa. Basaari olikin melkoinen rutistus. Etukäteen tuotteiden valmistusta ja ilmeen uudistamista tarkoittaen tuotelaputusta Heidin kädenjälkeen, banderollin ja käyntikorttien suunnittelua jne. Itse basaari pidettiin Tikkurilassa ja se kesti 16 päivää. Parhaiten kaupaksi meni mehiläisvahakynttilät sekä luomutassuvaha.

Alkuvuodesta osallistuin verkkokaupan perusteet-kurssille ja ajatukseni perustaa verkkokauppa sai kertaheitolla vauhtia. Alkaneena vuonna verkkokauppaa täytynee kehittää vielä paremmaksi. Sen kautta on ostettu lähinnä hierontalahjakortteja.

Vuoden 2018 lopulla pähkäilin mitä tehdä keramiikka-ryhmään osallistumisen kanssa. Motivaatio oli kateissa ja mielen päällä niin paljon kaikkea muuta, joten jätin keramiikan pois ohjelmasta. Alkusykystä kävin taas keskustelun itseni kanssa, joka johti keramiikkatauon jatkumiseen. Saman keskustelun kävin rottinkiryhmän osalta, mutta lopulta ilmottauduin mukaan vielä tälle kaudelle. Korien teko on mukavaa ja niitä syntyy käsissäni nopeaan. Ongelma on vain ettei rottinkikorit tällä hetkellä ole in. Ne ovat kauniita, hyvintehtyjä jne, mutta ihmiset eivät halua eivätkä tarvitse niitä. Luultavasti nyt alkavan kevätkauden jälkeen joutunen korityöt jättämään tauolle, ellei jotain muutosta korimyyntiin tule talven ja kevään aikana.

Vuoden aikana neuloin muutaman huivin. Neulotutti enemmän alkuvuodesta. Tosin syksyllä tikutin neulevalokranssien päällisiä. Vuosi 2019 ei kuitenkaan ollut kranssien vuosi, jota niitä on useampi edelleen myymättä. Basaarissa viileydestä johtuen sormet kohmeessa neuloin yhden tilaustyön huivin. Jouluvapailla jatkoin huiviteemalla ja nyt pitäisi jälleen päättää mitä seuraavaksi puikoille.

Kirjoja, teatteria ja musiikkia

Aloitin viime vuoden alussa innolla Helmet-lukuhaasteen, joka lopulta kesken jäi. Syytin hajonnutta tietokonettani, sillä sen syövereihin tiedosto jäi mihin kirjoitin lukemistani kirjoista lyhyesti. En sitten saanut aikaseksi kirjoittaa uutta tiedostoa asian tiimoilta. Nyt olen taas aloittanut tämän vuoden haastetta mielenkiinnolla. Saas nähdä pääsenkö haasteessa mihin asti. Ensinmmäinen kirja on luettu ja se oli Wilbur Smithin Faarao. Viime vuoden parhaimmistoon kuuluu ehdottomasti Lusinda Rileyn Seitsemän sisarta –kirjasarja, josta olen lukenut nyt kolme ensinmmäistä osaa. Yhtään pistekirjaa en viime vuonna lukenut, kaikki tuli luettua äänikirjoina.

Heinäkuussa vietimme tiiviit päivät ystäväpariskunnan luona Tampereella. Kävimme katsomassa kolme kesäteatteri-esitystä 506 ikkunaa, voi veljet ja tätä kirjoittaessani kolmannen esityksen nimi on kateissa. Voi veljet oli esityksistä ehdottomasti paras. Seuraavalla viikolla matkasimme Hämeenlinnaan 55 tuhannen muun ihmisen tavoin Metallican puistokonserttiin. Olihan se nostalgista, mutta koska väki oli hyvin laajalti se sellainen yhteenkuuluvaisuus jäi kokematta.

Hyvinvointia etsimässä

Vuoden varrella etsin jälleen lisää itselleni hyvinvointia. Lähdin kokeilemaan ketogeenista ruokavaliota. Se toi paljon hyvää, mutta myös sellaista mikä sai minut sen lopettamaan joulun alla toistaiseksi. Yöuneni parani oleellisesti, levottomat jalat katosivat, päivällä olo oli pirteämpi ja suorituskyky parempaa. Paino ei kuitenkaan pudonnut, kroppaan kertyi nestettä joka näkyi eniten jalkojen turvotuksena ja joka sai minut vetäytymään. Tarkoitus olisi kuitenkin jatkaa vähähiilihytraattisella ruokavaliolla. Turvotukset ei valitettavasti ole täysin kadonneet näiden reilun kahden viikon aikana. On kuitenkin vähentynyt selvästi, mutta seuraan tiiviisti asiaa. Toki olen pohtinut syitä moiseen, että voiko kyse olla jostain muustakin kuin eletroryytti- ja nestetasapainon ongelmista. Jos turvotus ei katoa onhan se lääkärin luo mentävä. Muita oireita en tiedosta minulla olevan.

Toivon todella, että nyt alkaneena vuonna löytäisin minulle oikean tavan syödä ja elää, ja että kehoni suostuisi luopumaan ylimääräisistä kiloista.
Voi niitä aikoja kun toivoin laihtuvani alle 60 kiloon
… Mutta matka jatkuu ja
hyvinvointi lisääntyköön. Kyllä minullekin vielä löytyy keinot kilojen karistamiseen.

Suruviesti

Vuosi 2019 tarjosi myös surua. Elokuun loppupuolella saimme suruviestin Hanneksen kuolemasta. Hän oli yksi iso innoittajani tutustuessani lintuihin ja niiden ääniin. Hänen intonsa ja avuliaisuus tehdessään tallennuksiini lajimäärityksiä nostaa hymyn huulille. Syksyn ja talven mittaan olen Hannesta ajatellut paljon lämmöllä ja ikävöiden. Jokaisen meistä on kuitenkin täältä joskus lähdettävä ja nyt oli Hanneksen aika.

Katseet tulevaan

Vuoden 2020 tiedossa olevista haasteista isoin ja jännin haaste on Iso Karhunkierros, jolle starttaamme ma 15.6. Vietämme juhannuksen vaeltaen. Karhunkierros on 82 km pitkä ja loppuosaltaan vaativa. Nyt talven ja kevään aikana olisi tarkoitus päästä mahdollisimman paljon luontoon kävelemään vaihtelevassa maastossa. Lisäksi toivon lintujen äänitysretkiä osuvan kohdalleni edellisvuosia enemmän. Haluaisin myös elvyttää uintiharrastuksen ja käydä säännöllisesti uimassa, joka olisi myös hyvää kunnon kohotusta. Markkinointi-puolella puolestaan edessä on verkkokaupan kehittäminen, suunnittelua mihin myyntitapahtumiin osallistua jne. Hierontatyöt jatkuvat entiseen malliin ja käsitöitä varmasti ahkeroidaan tänäkin vuonna paljon.

Oikein hyvää ja menestyksellistä alkanutta vuotta teille kaikille lukioilleni 

Julkaistu

Onnistumisen iloa -suppauskokeilu vesisateessa

Heinäkuisena iltana Facebook-viestittelyssä tuli keskusteluun suppaaminen ja muutama meistä ilmaisi innostuksensa päästä lajia kokeilemaan. Ystäväni Sirpa tarttui asiaan ja otti yhteyttä Suppaa Tampere –yrityksen toiseen osakkaaseen Sanna Juutilaiseen. He sopivat meille suppauskokeiluajan. Sirpa kävi etukäteen katsomassa Pyynikin rannassa sijaitsevan paikan ja sopimassa käytännön asioista Sannan kanssa.

Elokuun kolmantena sunnuntaina oli pilvinen päivä ja iltapäivästä tuulikin yltyi. Kokoonnuimme neljä näkövammaista innokasta suppauskokeilijaa Pyynikin rantaan.  Opaskoirat laitettiin kiinni sellaiselle etäisyydelle, että näkisivät ja kuulisivat touhumme. Rannan sivu jolle menimme oli mukavan tyyni, joten tuulen suunta osui täydellisesti suppaustamme ajatellen.

Aluksi Sanna kertoi hieman itsestään ja yrityksestään. Hyvin pian pääsimme tutustumaan suppilautoihin ja meloihin. Maalla harjoittelimme laudan päällä seisomista, nousua polviseisonnasta pystyasentoon sekä miten melalla melotaan.

Sanna Juutilainen opastaa porukkaa suppausvälineiden pariin rantahietikolla.
Nelihenkinen ryhmämme kuivaharjoittelee
sup-lautojen päällä hiekkarannalla.

Pian oli ensinmmäisen aika kantaa lauta veteen ja se onnellinen olin minä. Vesi tuntui raikkaalta, mutta ei kylmältä.

Heidi kantaa sup-lautaa veteen.

Päästyämme riittävän syvälle oli aika nousta laudan päälle. Ensiksi toinen polvi ja sitten toinen. Polvien väliin jäi kantokahva, joka oli hyvä merkki jalkojen asetteluun. Tässä vaiheessa Sanna ja ystäväni Maija pitivät vielä laudasta kiinni. Kuulostelin tuntemuksiani ja miten veden pinta eli suppilaudan alla. Suoristauduttuani polviseisontaan hetken totuttelun jälkeen ryhdyin kokeilemaan melomista. Kokeilin melontaa molemmin puolin, harjoittelin kääntymistä ja peruuttamista.

Heidi polviseisonnassa sup-laudalla!

Hetken melottuani polviseisonnassa oli aika pyrkiä pystyasentoon seisomaan. Ensiksi hain jaloille riittävän leveän asennon ja jalkaterät samalle tasolle toisiinsa verrattuna. Ponnistus toisella jalalla ylös. Pääsin melkein pystyyn, mutta ei se tasapaino pitänytkään. Molskahdin veteen nauraen. Ja ei muuta kuin uudestaan ensiksi laudan päälle polviseisontaan ja siitä ponnistamaan pystyasentoon. Tällä kertaa onnistuin ja voi sitä riemua. Jalat täristen seisoin suppilaudan päällä mela tukevasti keskellä lautaa. Veden liike tuntui laudan alla hetken siinä seistyäni Sanna ja Maija irrottivat laudasta ja olin omillani kasvoillani onnellinen hymy. Hissukseen vein melan veteen ja lähdin melomaan. Aluksi liikkeet olivat pienet ja arat, mutta aika nopeaan varmuus lisääntyi ja liikeradat kasvoivat. Jalkoja tärryytti, mutta hiljalleen huomasin järkyn jännittämisen katoavan.

Onnistumisen riemua -Heidi seisomassa sup-laudalla!

Suppailin onnellisena onnistumisestani. Etukäteen olin kuvitellut suppaamisen sokealle lähes mahdottomaksi ennenkaikkea tasapainoilun vuoksi. Näkeväthän tasapainoa hakiessaan ottavat katseella jonkin kiintopisteen ja helpottavat siten tasapainoiluaan. Sokeana minulla ei ole mahdollisuutta ottaa kiintopistettä mihin katsoa ja helpottaa tasapainottelua. En pysty ennakoimaan tilanteita näön avulla, joten tasapainoilen sen mukaan mitä keho minulle viestii. Toki on muistettava, että suppilautoja on monenlaisia ja nyt suppasimme kovilla laudoilla. Puhallettavalla matkaversiolla suppaaminen on varmasti paljon vaikeampaa ja haasteellisempaa. Oli allamme millaiset laudat hyvänsä nautin todella tuosta sunnuntai-iltapäivästä.

Suppailijat melomassa järvellä.

Alun perin taisi olla tarkoitus, että suppailisimme yksitellen, mutta onneksi menimmekin kaikki veteen samaan aikaan. Kenenkään ei tarvinnut odotella eikä törmäyksiäkään juuri tullut. Maijan kanssa menimme pari kertaa toistemme läheltä, liian läheltä. Ensinmmäisellä kerralla minä molskahdin veteen ja toisella Maija. Sokeana en tietenkään nähnyt mihin melon, joten välillä oli kyseltävä suuntia. Kerran ajauduin liian rantaan ja suppilaudan peräevä otti rantahiekkaan kiinni. Laudan liike pysähtyi töksähtäen ja koska siihen en pystynyt varautumaan löysin itseni järven syleilystä taaskin nauramasta. Kerta kerralta oli helpompaa nousta laudalle ja siellä pystyasentoon. Ja oli mahtava tunne kun parin kerran jälkeen päätin nousta ylös yksin ilman, että kukaan pitää suppilaudasta kiinni vieläpä siinä onnistuen. Oli ihan pakko hihkaista ”Hei, mä olen pystyssä ja nousin yksikseni!” Kasvoilla taatusti taas onnellinen virne.

Video-suppailua vesisateessaLataa

Suppaillessamme alkoi sataa. Se ei kuitenkaan tahtia haitannut. Olihan sitä jo litimärkä molskahduksien jäljiltä. Jossain vaiheessa alkoi vähän viileys hiipimään kehoon, mutta vielä kerran ylös laudalle Nauttimaan. Puolisentoista tuntia meni nopeasti ja olihan se lopulta maltettava lopettaa ehtiäkseen kotimatkalle. Vedestä ylös ja vaatteiden vaihtoon tyytyväisissä tunnelmissa.  Kopilla, jossa vaihdoimme kuivaa ylle kävikin iloinen puheen sorina upeasta kokemuksesta.

Hymy herkässä onnistuneen suppailureissun jälkeen -porukka yhteiskuvassa opaskoirien ja opettaja Sanna Juutilaisen kanssa.

Suuret kiitokset: Suppaa Tampere ja Sanna <3 Todella mahtavaa, että pääsimme kokeilemaan suppausta. Otetaanhan ensi kesänä uusiksi?

Isot kiitokset kuuluvat myös Sirpalle kun lähdit tätä kokeilua järjestämään. Kiitokset myös kaikille osallistujille. Ihanaa, että saimme sopivan kokoisen innostuneen ryhmän kasaan.

Kotiin päästyäni oli upeaa kokemusta pakko hehkuttaa Facessa ja todennäköisesti seuraavalla kerralla meitä on uusiakin kokeilioita mukana, ja mikäs sen mahtavempaa.

Kuvat ja videot: Sirpa Miettinen ja Suppaa Tampereen Sanna Juutilainen

Kuvien käyttö ilman lupaa kielletty

Julkaistu

Enkeli-korvikset

Keväällä yksi rottinkikerholainen esitteli enkeli-korviksia mihin hän oli löytänyt materiaalit Sinellistä. Innostuin korviksista ja koska minulla oli Raunolta saama lahjakortti Sinelliin suuntasin kulkuni sinne materiaaleja etsimään. Emme löytäneet samanlaisia kuin siivet, mutta eri väriset lasisydämethän sopisi enkelin vartaloksi mainiosti. En halunnut koruihin mitään muovihelmiä ja minua palvellut myyjä etsi valikoimista sopivia helmiä enkelin pääksi. Löytyi kuin löytyikin minun kriterit täyttävät materiaalit ja poistuin kaupasta tyytyväisenä

Keväällä tein muutamat korvikset todeten hyvin pian, että sokeana korupiikin taivuttaminen renkaaksi on todella hankala toteuttaa laatukriterini täyttäen. Niinpä korvikset jäivät kesäksi odottamaan aikaa parempaa. Totesin uusintayritystenikin jälkeen, että joudun käyttämään avustajaa korujen viimeistelyssä, joka loppujenlopulta on se korun työläin osuus. Ennen elokuun lopulla ollut käsityöpasaaria minun pujotellessa korupiikkiin korun osat paikoilleen ja avustajan taivutellessa korupiikin pään korviskoukkuun pujotettavaksi, mietin voinko sanoa koruja itseni tekemiksi. Aina avustajan taivuteltua korupiikin kävin jokaisen korun läpi milloin todeten korun osien olevan piikissä liian väljästi, milloin sormet löysivät terävän piikin pään jne. Aina jonkin tuollaisen tullessa tunnustelussa esille pyysin korjaamaan sen ja hiljalleen enemmän ja enemmän seulastani meni läpi ilman parannusvaateitani, mutta jokaisen korviksen tunnustelin.

Heti pasaarissa koruja ihasteltiin ja laitettuani koruista kuvia Facebookiin sain useamman tilauksen. Myös nyt lokakuussa olleessa Hyvinvointimessu.tapahtumassa koruja ihasteltiin ja ostettiinkin. Vielä on materiaaleja jäljellä, joten lisääkin koruja voi tehdä.

Alkusyksystä ostinkin lisää lasisydämiä, korupiikkejä, siipiä ja hattuja. Hatut ovat muodostuneet ongelmaksi, sillä samanlaisia ei ota löytyäkseen enään Sinellin valikoimista. Käsittääkseni keväällä Sinellin omistaja vaihtui, joten materiaaleissakin on vaihtuvuutta. Uskon, että erilaisista korutarvikkeita myyvistä verkkokaupoista oikeanlaisia hattujakin löytyisi. Pitäisi tietää tuotteen tarkka nimi ja koko, niin avustajalle voisi antaa tehtäväksi etsiä niitä. Itse asiassa hän yritti jo löytää hattuja, mutta kohdalle ei osunut samanlaisia. Olemme kuitenkin tehneet joitain korvispareja erilaisilla hatuilla/sädekehillä. Minun käteeni kuitenkin alkuperäinen tuntuu parhaalta ja koruun sopivimmalta. Toivottavasti kuitenkin myös nämä erilaisin hatuin varustetut korvikset löytää suosijansa.