Julkaistu

Sahausta ja pilkontaa

Syyskuun viimeiseksi viikonlopuksi suuntasimme mökille. Oltiinhan sitä jo yksi viikonloppu vietetty kaupungissa 🙂 Mökillä meitä odotti purettu ulkopöytä, joka viikonlopun aikana muuttui polttopuuksi käsissämme.

Energisyydestäni ja paremmasta olostani kertonee, että perjantaina kauppareissun jälkeen ahkeroin mehiläisvahakynttilöitä Avokin hieroessa asiakkaitaan. Hema kietoi kynttilät kauniisiin paketteihin maanantaina.

Ennätinpä vielä ennen mökille lähtöä pätkimään työhuoneeseemme tulevasta rottinkisesta roskakorista ylimääräiset rottinkipätkät pois. Hema petsasi korin maanantaina. Halusin petsauksen tekevän näkevän henkilön, jotta aines tulisi tasaisesti koriin, ja jotta kori näyttäisi siistiltä työhuoneemme nurkassa.

Mökille saavuttuamme takkaan tulet ja mukiin kuuma kaakao 🙂 Siitä oli hyvä aloittaa mukava ja rento viikonloppu. Pihalla ihailimme syksyistä luontoa ja hämmästelimme miten upeassa kukassa vielä keväällä istutetut ruusut ovat. Illalla neuloin kranssin päällisen loppuun ja aloittelin uutta. Samalla seurailimme Vain elämää ja nautiskelimme pullon punaviiniä.

Hyvin nukutun yön jälkeen oli aika käydä ulkopöydän kimppuun. Tosin avokki testaili jo edellisiltana sähköistä ketjusahaansa, joka toimikin tyydyttävästi. Itse ketju ei ilmeisesti paras mahdollinen ollut, joten tällä viikolla oli hankittava sahaan varaketju.

Minun työnäni oli pilkkoa puut helppohalkojalla, puuha josta tykkään hurjan paljon. Helppohalkoja on turvallinen myös sokean käyttää. Puu asetellaan pölkylle, terä nostetaan haluttuun kohtaan ja punnuksella paukutetaan terä läpi puun. Pilkoin lähes koko pöydän, vain muutaman puun kanssa avokki auttoi. Tosin selvästi miehen teki mieli paukuttaa enemmänkin, mutta en antanut. Halusin tehdä itse, joten avokin tehtäväksi jäi pinota puut liiteriin ja minä nautin työstäni.Puita rakastavan Harmaakuonon piti toki seurata touhujani tarkasti kera puun 🙂

Reilun parin tunnin rehkimisen jälkeen aloin valmistamaan meille ruokaa avokin lämmittäessä saunan. Ilta kuluikin saunoen ja kranssin päällistä neuloen. Helppohalkojalla paukuttaminen tuntui vähän käsivarsissa vielä seuraavanakin päivänä, mutta se tekemisestä tullut lihaskipu tuntui aikas mukavalta.

Sunnuntaina avokki leikkasi koirilta kynnet ja meikä harjasi poikien turkit. Kyllä molemmista lähtikin karvaa ihan kauheat kasat. Avokki ajeli varmastikin viimeistä kertaa tälle syksyä nurmikon. Mökissä siivoilua ja rentoilua. Illalla oli aika palata kaupunkiin. Puhelu ystävän kanssa mehiläisvahakynttilöitä tehden. Iltapalaksi kaurarieskaa ja teetä.

Julkaistu

Voimaannuttava luonto

Tähän asti juhannuksesta lähtien olemme viettäneet jokaisen viikonlopun mökillä. Minulle siellä vietetystä ajasta on tullut entistäkin tärkeämpää, sillä edes hetkeksi painostava kaiken nielevä väsymys on väistynyt. Viimeiset reilu pari viikkoa ovat olleet todella takkuisia arjen osalta. Asiakkaani olen jaksanut hoitaa, mutta iltaisin olen ollut aivan lopussa ja treenaamisen aloitus on jäänyt. Se ahdistaa, mutta kun ei vaan jaksa, ei ole voimia. Nyt olenkin päättänyt, että menen torstaiaamuna otattamaan lähetteessä olevat kilpirauhaskokeet. Päätös on vähän helpottanut oloa. Huomaan nimittäin väsymyksen stressaavan ja kaipaan energistä itseäni takaisin, ja jos oireet kerran pahentuneet katsotaan mitä koetulokset tuovat tullessaan.

Elokuun viimeisenä viikonloppuna vietimme perjantai-illasta maanantaihin mökillä ja nämä kuukuvat ovat lauantai-illalta saunatauoilta. Taptapsee totesi mm. ”pyöreä kuu”, ”täysi kuu”. Naureskelinkin, että mitähän eroa niillä on. Kuvia ottaessamme meillä oli avokin kanssa oikein hauskaa 🙂 Kyllähän vielä lammessakin tauoilla pulahdettiin, kylmää!!! ja vielä yksi kuva oli napsaistava puolenyön jälkeen.

Tuona viikonloppuna neuloin kranssin päällisen, sain valmiiksi lahjaneulomuksen, jota auringosta nauttien neuloin pihamaalla. Söimme tapaksia ja istuimme nuotiolla.

kaupungissa olimme vain pari yötä, sillä olimme sopineet jo aikoja sitten, että äitini tulisi mökille viettämään muutaman syyspäivän. Sää oli vähän epävakaista ja koleaakin. Jokainen ateria jouduttiin syömään sisällä. Syyskeleistä huolimatta vietimme paljon aikaa ulkona. Kokkailut tapahtui sisällä. Tulopäivänä sähkösavustimessa ahvenfileitä joidenka kanssa kanamunakastiketta ja perunoita. Illalla istuimme (yllätys) nuotiolla ja seuraavana päivänä lähdimme metsäretkelle. Oli ihanaa kuljeskella kaikessa rauhassa syksyistä metsää tuoksutellen. Istahdimmepa metsän keskelle kannoille nauttimaan. Otto hyödynsi tauon ja popsi puolukoita masuunsa. Puolukoita oli todella runsaasti. Niitä oli sokkonakin helppoa kerätä. Käsi vain mättäälle ja poimimaan. Sinne metsään olisi voinut jäädä tunniksi jos toiseksikin, mutta hiljalleen palasimme mökille ruuan valmistukseen.

Avokin lämmittäessä saunaa istuskelimme hämärtyvässä illassa ulkosalla hyvin pukeutuneina. Laitettiinpa halkotulikoriin tulet ja se loikin ihanaa tunnelmaa kauniilla kipinäsuihkullaan ja rätinällään. Äiti tykästyi. Saunasta avokin kanssa pari kertaa lampeen, ja taas hivenen kylmempää. 😀

Perjantaina lähdimme taas retkeilemään. Kuljimme meille uuteen suuntaan ratsastajien käyttämää polkua pitkin päätyen Kärkölän puolelle. Välillä maasto oli aika haastavaa, mutta meillä oli hauskaa kunnes kaatosade yllätti meidät. Tunnin verran paarustettiin märässä metsässä, mutta yllättävän vähän se harmitti. Vaatteet oli likomärät kenkiä myöden. Kaikenkaikkiaan reissussa sujahti reilu pari tuntia. Takasin palattuamme kuivat vaatteet ylle. Onneksi sade illaksi lakkasi, joten vietimme taas aikaa ulkosalla. Seuraavana päivänä äiti lähtikin kotiin. Sateisena aamupäivänä tein tämän syksyn ekat mehiläisvahakynttilät. Saunoimme jo iltapäivällä ja tuntuipa aurinko mukavalta hipsiessämme pulahdukselle. Illalla koattiin broilerpiiras ja salaattia. Kotiinlähtöpäivänä mökin siivousta ja kesäisien tavaroiden pakkausta. Hiukan haikea mieli, sillä mökkikausi taitaa olla ohi.

Tosin loppujenlopulta lähdimme viime viikonlopuksi taas mökille rentoutumaan. Alunperin oli tarkoitus olla kaupungissa, mutta päätimme toisin. Ja hyvä niin, sillä viime viikko väsymysrintamalla oli jotain ennen kokematonta, että olin jo turhauman syövereissä.

Miten tuntuikaan hyvältä istua mökissä perjantai-iltana kuunnellen takassa tulen rätinää, tuntea mökin lämpiävän, lämmityksen tuoksu. Mieli rauhoittui. Petiin puhtaat petivaatteet, iltapalaa. Aloin tuntea oloni lähes hyväksi, joten väkersinpä rannekorun.

Lauantaina keräsin viimeiset mansikat, nostin tomaatinvarret. Raakileita oli valtavasti, mutta kypsiä ei juurikaan. Nostettiin myös viimeset perunat. Tehtiin lihakastiketta pottujen kanssa ja syötiin ulkona. Illalla nuotiolla joutsenten lentoulahduksia kuunnellen ja relaillen. Sunnuntaina purettiin vanha puupöytä lammen rannalta pois ja kannettiin puut liiterin taakse. Vanha herra Harmaakuono osallistui sipsuttamalla perässämme koko ajan ihmetellen mitä nyt tapahtuu. Aurinko lämmitti ja minulle tuli hiki. Nautin myös fyysisestä rasituksesta tavattomasti ja toivoin kovasti paluuta liikunnalliseen elämään. Sitä toivon kyllä edelleenkin. Puuhailun jälkeen ateria ulkona tuntui taas niin mahtavalta. Se taisikin olla se syksyn viimeinen.

Kyllä näinä viikonloppuina olen taas todennut miten paljon luonnossa on voimaannuttavaa energiaa, miten luonto hellii väsynyttä ihmistä, helpottaa oloa, vähentää stressiä ja rentouttaa. Nyt tulevana viikonloppuna olemme kaupungissa. Mukavia asioita luvassa, joten toivon jaksamista itselleni. Tämä viikko on alkanut edellistä paremmin. Silti päätökseni pitää mennä kilpparin uusintakokeisiin. Nyt kuitenkin unimatti huhuilee patjan reunalta ja kurottelee hiekkaa heittämään silmiin, joten on aika mennä katsomaan mukavia luontounia 🙂

Julkaistu

Lomalla

Viikot täällä mökillä on mennyt todella nopeaan eikä juurikaan aika ole käynyt pitkäksi. Loman teemoiksi ovat nousseet minulla käsityöt ja avokilla kivityöt. Kuten aikaisemmista postauksista huomaa myös luonto on ollut isossa roolissa. Sateisen kesän ehdottomia hyötyjä on luonnon voimakkaammat tuoksut ja se miten kaikki kasvavat rehevinä. Viileys on ollut vanhus Harmaakuonoa ajatellen helpottavaa, vaikka välillä koiran vointi on surua herättävä ja tietoisuus yhteisen ajan vähyydestä valtaa sydämen.

Juhannuksen jälkeisen lyhyen kaupunkipätkän jälkeen matkasin Oton kanssa mökille avokin ja Harmaakuonon seuratessa perässä seuraavana päivänä.

Kiiruhdin mökille pullottamaan raparperi-sitruunamehua, jota olen
aiemminkin
valmistanut.

Olen avokin ristinyt kivimieheksi, sillä niin innostunut hän on kivipuuhista. Kiviporaus on kovaäänistä puuhaa ja minusta aika sietämätöntä sen vuoksi. Viileinä päivinä ja ehkä vähän sateisinakin avokki on surruuttanut poraa ja muina päivinä kaivanut lapion ja rautakangen avulla pienempiä kiviä. Hän haluaa tasoittaa maata entisestään ja toisekseen ruohonleikkuri pysyy terästään ehjänä pidempään mitä vähemmän kiviä nurmen yhteydessä on. Ja ennenkaikkea avokki rakastaa ruummiillista työtä.

Viileydestä ja sateisuudesta huolimatta olemme voineet syödä yllättävän monia aterioita ulkona. Ollaan karaistuttu tai sitten on ollut hyvä tuuri 🙂 Tosin heinäkuun alussahan vietimme muutaman oikean hellepäivänkin, joten tacoillallinen pitkän kaavan mukaan oli upea kokemus.

Noina hellepäivinä uskaltauduttiin lampeenkin ilman saunaa päivällä ja jopa iltauinnillekin. Saimme ystäviä vierailulle, joten valmistin tarjolle kanasalaatin, siemen- ja perunarieskaa ja kahvihetkeen raparperipiirakkaa. Aika kului helteestä nauttien syöden ja uiden, kuulumisia vaihtaen. Viimeisen hellepäivän iltana istuimme avokin kanssa nuotiolla pitkään järkyttyen miten sää viileni hurjasti. Seuraavana päivänä saunoimme ja valitimme lampeen mennessämme kylmää tuulta. Tuntui syksyltä, joten kaupunkivisiitti ei oikeastaan haitannut. Minulla se jäi tosin yhden yön mittaiseksi. Aamupäivällä pari asiakasta ja paluu mökille äidin kanssa avokin jäädessä vielä pariksi päivää töitä tekemään.

Äidin kanssa aika kului vauhdilla. Iltaisin istuskelimme kuistilla sateelta suojassa minun tehdessä käsitöitä. Heti ekana iltana sain valmiiksi kolmiohuivin ja seuraavana aamuna jo päättelin valokranssin päällisen, jonka neuloin loppuun saatuani 10mm puikot katkenneiden tilalle. Toisena iltana aloitin ylös-alaisinneuleen toista hihaa. Laura joutui keväällä neulomani hihan purkamaan, koska se meni mönkään. Nyt sain tavatessamme purettuna työn takaisin. Äiti himoitsi puseroa sen valmistuttua kolmantena iltana. Hän haluaisi sen kuitenkin punasävyisenä. Minulla se on sinisävyinen. Jos löydän sopivat langat ehkäpä neulon äidille sellaisen. Toisena iltana saunoimme ja minä pulahdin kahdesti lammessa. Edelleen tuntui syksyiseltä.

Pihan yrttipenkit oli vallannut rikkaruohot. Keväällä ostettu multa epäilytti jo silloin äitiä ja avokkia. No se ei ole ollut ainakaan rikkaruohovapaata multaa. Yrttipenkkiin jäi ainoastaan ruohosipuli, herne ja persilja, muut meni poistoon. Eihän sen viidakon alla mikään kasvanut. Itse en oikein uskaltanut niitä repiä kun en ollut varma mitä sieltä revin. Ehkä olisi vain pitänyt olla rohkeampi, niin ei olisi yrttisato mennyt vituralleen. Äiti kitki myös kukkapenkkejä. Ja olihan meillä noina äidin vierailupäivinä kaksi projektia
kukkahaaste
ja
villiyrtit.

Avokki toi tullessaan siikaa, jota savustimme sähkösavustimessa. Äiti valmisti kanamunakastikkeen ja keitettiin uusia perunoita. Ateria oli todella herkullinen. Kastike sopi täydellisesti savukalan kanssa.

Äidin lähdettyä puolitoistaviikkoa sitten lauantaina avokki ryhtyi heti surruuttamaan kiviporaa 🙂 Äidin vierailun jälkeen ei vieraita ole ollutkaan. Avokki on huhkinut pihapuuhissa säiden niin salliessa. Iltojen ratoksi ollaan paistettu kahdesti vohveleita joista nautittu itse tehdyn omenahillon ja kermavaahdon kera. Ja tokihan sauna on lämmennyt muutaman kerran. Saunasta olemme rohkeasti menneet lampeen pulahtamaan, vaikka vesi on viilentynyt kertakerralta.

Kokkaamisen lisäksi olen kuluttanut aikaani käsitöiden parissa. Olen neulonut kaksi päällistä valokransseihin. Toinen päällisistä valmistui viime keskiviikkona ulkona tikuttaessa tunti toisensa perään. Oli ehdottomasti viime viikon lämpimin päivä. Avokin kanssa ei tullut edes perheriitaa kun paperilankavyyhti kerittiin. Toinen olikin jo valmiina kerällä.

Olen näiden päivien aikana tehnyt myös koruja. Valitettavasti kuva on vain yhdestä keskeneräisestä työstä. Herää varmasti kysymys miten valitsen värit/helmet. Olen käynyt helmikokoelmani avustajan kanssa läpi, merkannut pusseihin helmien värit ja jakanut yhteen sopivat värit omiin lokeroihinsa ja sitten sellaiset värit mitkä sopivat lähes kaiken kanssa omaan lokeroonsa. Myös vaikuttaa se miltä helmirytmitys omaan käteeni tuntuu. Olen tähän mennessä tehnyt kaksi kaula- ja kaksi rannekorua. Olen erittäin innokas kuulemaan näkevien kommentteja sommitteluista.

Sateisena torstaina aloitin
Nurmilintu-huivin. Minulle tuotti suurta päänvaivaa miten neulotaan ensiksi silmukka etureunastaan ja sitten takareunastaan. En osaa hahmottaa mikä on etureuna ja mikä takareuna ja vaikuttaako siihen vasenkätisyyteni. Facebookissa asiaa moni ihana ihminen yritti selittää ja lopputuloksena ehkä ymmärsin, mutta en edelleenkään ole ihan varma neulonko oikein vai juuri päinvastoin :D:D Käsissä neulejälki tuntui kuitenkin hyvältä, joten jatkoin kohti ensinmmäistä pitsiraitaa. Pidin pari päivää työstä taukoa ja tänään menin aurinkoon pitsikuviota vääntämään. Ensinmmäinen kerros onnistui, toisella ei enään silmukkaluku täsmännyt ja kolmannella luovutin. Kuvio menee persiilleen, joten purkuun. Taas kerran minulle selitettiin kuvion tekoa Facebookissa ja luulin ymmärtäneeni, mutta jokin menee mönkään. Laskin silmukat kolmen kerroksen junälkeen, niitä oli 85 kun 18 kerroksen jälkeen pitäisi olla 88… Kyllä mua harmittaa! On pakko malttaa odottaa, että joku neuvoo paikanpäällä ja katsoo homman menevän oikein. Huomiselle luvattu varsin sateista säätä, joten aloitin toisen huivin, jonka ohjeen koneeltani löysin. Saa nähdä riittääkö taitoni siihen. Nimimerkki TURHAUTUNUT.

Lomalla ei ole tapahtunut mitään järisyttävää ja varmaan osaksi vaikuttaa vähän tylsältäkin, mutta ei meillä tylsää ole ollut. Ollaan saatu nauttia luonnosta ja kiireettömästä tekemisestä. Liikunta on jäänyt joihinkin lyhyisiin kävelyihin. Harmaakuonoa ei raski jättää yksin pitkiksi aikoihin. Syyhän se on sekin, mutta tuntuu niin todelliselta. Ehkä se johtuu tietoisuudesta yhteisen aikamme olevan loppumassa. Nyt on kuitenkin vielä muutama lomapäivä jäljellä, joten nautitaan olosta koko perhe ilman stressiä liikuntajutuista. Eiköhän silläkin saralla ensi viikolla palata arkeen.

Julkaistu

Kukkahaaste

Moni onkin ehkä nähnyt Facebookissa olleen kukkahaasteen?
Tarkoituksena kuvata kolmena päivänä kolme eri kukkaa ja haastaa jokaisena päivänä kolme haasteeseen mukaan. Minäkin sain haasteen ja tartuin siihen viime viikolla äidin ollessa mökkivieraanamme. Ja vaikka hän ei ole Facebookista eikä muistakaan nykyajan hömpötyksistä kiinnostunut, innostui kukkahaasteesta. Eipä ollut hankalaa saada häntä etsimään kuvattavia kukkia, joten ensinmmäisenä haastepäivänä suuntasimme pellon laitaan, josta löytyivät harakankellot, ”Partasudit” ja hiirenvirnat Olin fiiliksissä kun äiti esitteli kukkia minulle. Sain tunnustella niitä käsin ja tuoksutella. Tuo äidin nimitys ”partasuti” sopii kyllä kukalle loistavasti. Tiedän pari muutakin, jotka nimittävät kukkaa tuolla nimellä. Mikä lie oikeasti? Kuvat kuvailleen mielestä se on takiainen, mutta taas äiti oli sitä mieltä, että takiainen on pensasmaisempi… Että jos tietoa, kertokaa! Äidille hiirenvirna on hiirenherne. En varma näkyykö kuvissa esim. harakankellojen kanssa keltaista kukkaa? Äidille se on niittyleinikki ja entiselle liikunnanopettajalleni niittynätkelmä.

Toisena päivänä äiti löysi kuvauksellisen yksinäisen puna-apilan, pihanurmelta valkoapilaa ja ja läheltä rantaa kurjenjalkaa, jota äidin lapsuudessa kutsuttiin ampiaiskukaksi. Valitettavasti kurjenjalasta kuva on aika epäonnistunut, mutta olkoon…. Apiloiden tuoksu on ihanan kesäinen. Apila-aika taitaa olla vaan jo vähän ohi. Pihapiirin apiloiden lisäksi löydettiin vielä apilaryppäitä peltojen vierustoilta kävelyillämme. Kuivatettiin teeksi, mutta tämä villiyrttiaihe ansaitsee oman kirjoituksensa 🙂 Tulossa on 🙂 Tuo kurjenjalka-kuva ei taida päästä arkistoon, niin epäonnistunut se on, mutta iltakävelyltä äiti sai kivan otoksen päivänkakkaroista.

Tässä vielä toinen otos kävelyltä, vaikka ei kukkakuva olekkaan 🙂 Mulla näemmä niin kiire etten pysy edes hienosta maisemasta pois :DD

Kolmantena päivänä kuvasimme voimakkaasti tuoksuvaa mesiangervoa, jota on paljon mökkitiellämme, onnistuneesti päivänkakkaraa jam ökin pihan kukkivaa kuukausimansikkaa, josta ollaan saatu jo useampana päivänä mansikoita. Lisäksi äiti löysi muutamia ahomansikoita, jotka maistuivat herkullisilta.

Kaikki haasteeseen menneet kuvat on kuvattu iphonella, mutta en käyttänyt kuvaamiseen taptapseeta vaan äidin silmiä. Äiti ohjasi minut sopivaan kohtaan ja napsasin kuvat. Ekana päivänä kuvaaminen oli hiukan haastavaa, koska iphonessa oli näyttöverho päällä enkä siinä hötäkässä saanut sitä pois, joten äiti ohjasi minut kuvattavan kohdan kohtaan ja minä räpsäsin 🙂 Muina päivinä äiti sentäs vähän pystyi katsomaan kameraan ja suuntaamaan kuvaamistani paremmin. Äiti ei osaa iphonea käyttää eikä riitä motivaatio opetella puhekin kun vielä sekottaa 🙂 Peltojen viertä kulkiessamme kukkien tuoksu oli huumaava ja pilvisyydestä, epävakaisuudesta huolimatta tuntui kesältä ja olo oli onnellinen. Monista tuoksuista tuli lapsuus mieleen ja tunnustellessani kukkia ja kasveja muistui mieleen lapsuudesta miltä ne näyttävät: (näin 10-vuotiaaksi toisella silmällä lähelle, värit. En nähnyt tarkasti enkä kauas) siankärsämö, apila, niittyleinikki, päivänkakkara jne. ”Partasutia” en lapsuudesta muista. Ihanaa kun luontohöpsähtänyt äitini oli täällä ja pääsin aistimaan luontoa monin eri tavoin.

Kukkineessa omenapuussa on ompun alkuja yli 30 äitin laskelmien mukaan. Perunoiden kukintaa edelleen odottelemme. Pari valkosipulia perunapenkin päässä ovat lähteneet kasvuun.

Tänäkin kesänä kuistilla komeilee miljoonakello, nyt keltaoranssisävyinen Ja löytyypä pihasta tällainenkin komistus :O

Lopuksi kuvia Iphonella vielä kesä-heinäkuun vaihteesta. Tuolloin kukki juhannusruusu ja Unkarinsireenit komeasti. Ruususta ja sireenistä tulee lapsuuden kesät mieleen. Rivitaloasuntomme takapihalla oli ruusupensas ja isoksi kasvanut sireeniaita. Tänä keväänä istutetuissa ruusuissa yhdessä on pieniä nuppuja, saa nähdä kukkiiko tänäkesänä.

Hellepäivien aattona kävimme kävelemässä ns. ympyrälenkin n. 4.5 km. Valitettavasti toisessa kuvassa kamera on ollut vinossa, joten puut killittää, mutta toisen luonnon tunnelman voi kuulemma aistia. Ja näihin luontokuviin onkin tällä erää hyvä lopettaa. Olen kirjoittanut tätä mökin pihassa poutasäässä, välillä jopa aurinko pilkahtelee ja on mukavan tuuletonta.

Julkaistu

Luetut kirjat kesäkuussa

Vaikka en ole täällä blogissani paljoa lukuharrastuksestani kirjoitellutkaan, lukeminen on minulle todella tärkeä harrastus. Lähes aina minulla on menossa jokin kirja pisteillä tai äänitteenä. Jos kärsin unettomuudesta, äänikirja on hyvää hiljaista tekemistä yösydännä, sillä kuuntelen kirjoja kuulokkeilla, joten ei häiritse avokkiakaan. Tosin hänkin on aikamoinen kirjojen suurkuluttaja.

Pidän aika monenlaisesta kirjallisuudesta. Fantasia ja scifi tosin eivät ole suosiooni oikein päässeet, joten Potteritkin on vielä lukematta. En myöskään saa aikaiseksi lukea suuria klassikkoteoksia , tai sitten lukukipinä iskee jotain klassikkoa kohtaan ihan yht’äkkiä.

Luen niin suomalaista kuin ulkolaistakin kirjallisuutta, hömpästä jännitykseen, dekkareista kartanoromaaneihin ja kaikkea siltä väliltä. Nyt ajattelin aloittaa blogiini uuden aihepiirin: lukemani kirjat ja käydä kuukausittain läpi mitä olen lukenut. Saa nähdä miten tämä suunnitelmani toteutuu, montako kuukausilukuraporttia saatte

En pidä itseäni mitenkään kovin hyvänä kirja-arvostelijana, joten tältä osiolta ei kannata liikoja odottaa. Ehkä kuitenkin joku löytää jonkin vinkin kirjasta minkä voisi ottaa myös omalle lukulistalleen Ainakin toivon niin. Mutta pidemmittä alkulöpinöittä kesäkuussa lukemieni kirjojen kimppuun…

Leila MEACHAM – Ruusut (suomentanut Sirkka Aulanko)
Käsittääkseni kirjailijan esikoisteos ja pidin kirjasta ja ahminkin sen nopeaan. Kirja kertoo Texasilaisen puuvillaplantaasin säilyttämisestä suvulla ja miten se aiheuttaa Mary Toliverille katkeria uhrauksia, jotta plantaasi säilyisi suvun omistuksessa. Hän haluaa kuitenkin muuttaa testamenttiaan juuri ennen kuolemaansa syistä joista aniharva tietää. Kolmen sukupolven vaiheet 1900-luvulta kertovat katumuksesta, anteeksiannosta sekä traagisiakin vastoinkäymisiä kestävästä rakkaudesta. Ja sukupolvien vaiheiden tarinoissa selviää syykin Maryn tekemään muutokseen testamentissaan.

Kate ATKINSON – Museon kulisseissa (suomentanut Leena Tamminen)
Ehkä aavistuksen erikoinen kirja minun makuuni, mutta kuitenkin jollain tavalla kiehtova. Kirjassa mennään aina 1800-luvun loppupuolelle. Kirjan päähenkilön lapsuus ei ollut helppo. Samanaikaisesti kirjassa kerrotaan suvun ihmisten erilaisista vaiheista ja kohtaloista. Lopulta kirjan päähenkilö on kasvanut aikuiseksi ja äitinsä haudataan. En oikein osaa kirjasta paremmin kertoa

Seppo Jokinen – Mustat sydämet
Olen aiemmin keväällä lukenut Jokiselta Pudotuspeli-nimisen kirjan. Nyt maratonin juoksumatkalla Austraaliassa Jokinen päätyy selvittelemään suomalaismiehen kuolemaa. Tutkimukset vie Jokisen suomalaissiirtolaisten joukkoon ja miten lopulta he toisiin liittyvätkään. Ihan hyvä kirja, mutta ei mielestäni mikään superloistokas. Mukavaa,helppoa luettavaa.

Mary Hogan – Tosisuudelma (suomentanut Kirsi Ohrankämmen)
Kevyttä ja viihdyttävää luettavaa, mielestäni hauskasti kirjoitettu tarina 14-vuotiaan Libbyn haaveesta saada tosisuudelma. Suudelma ei voikkaan toteutua pojan kanssa johon hän on rakastunut. Perhe muuttaa isänsä ryyppyvelkojen vuoksi asuntovaunualueelle autiomaahan. Uusia tosiystäviä, isoäidin herkkuruokia ja tulisuudelmia on luvassa ja elämän hauska puolikin tulee esiin perheongelmien keskellä. Ehkä kirja on enemmän nuorille tarkoitettu, mutta silti pidin siitä ja ennen kaikkea miten se on kirjoitettu.

Vera Vala – Villa Sibyllan kirous
Kirjailija asuu Italiassa perheensä kanssa ja ilmeisesti tänä kesänä häneltä ilmestyy uusi kirja. Taitaapa nyt lukemani ollut kirjasarjan keskeltä. Mielestäni ihan ok. kirja, mutta ei tehnyt minuun syvää vaikutusta. Loppuratkaisua ei ehkä osannut ennakoida, mutta toisaalta, jos tarkemmin ajattelee, se sitä ehkä olikin. Celia-kirjastossa kirja esitellään näin: a”Asianajajaperheen ylelliseen huvilaan tehdään ryöstöyritys ja lisäksi heitä on uhkailtu. Yksityisetsivä Arianna de Bellis pyydetään apuun. Unenomainen ja viettelevä dekkari. Tapahtumapaikkana on häikäisevä Rooma ja sen mystiikkaa tihkuva historiallinen miljöö.” En oikein tavoittanut tuota mystiikkaa, mutta kuten sanottua luettava kirja, mutta ei suurempia tunteita herättävä.

Pearl S Buck – Äiti (suomentanut Seere Sario)
Kirja kertoo äidin (köyhä talonpoikaisvaimo)taistelusta joka jää miehensä hylkäämänä yksin huolehtimaan kolmesta lapsestaan. Yksi lapsista on sokea. Ylpeydessään äiti salaa tappionsa uteliailta kyläläisiltä ja ryhtyy hiljaiseen taisteluun elämänsä ja lastensa tulevaisuuden puolesta. Kirjassa käsitellään näkövammaisen asemaa kiinalaisessa yhteiskunnassa, joka ei kyllä paljoa mieltä hivele.

Gwen COOPER – Homer-kissan uskomaton elämä : pelottoman kissan tarina, eli, Mitä opin rakkaudesta ja elämästä sokean ihmekissan seurassa (suomentanut Marja Helanen-Ahtola)
Etenkin kirjan alku tempaisi mukaansa. Oli kiintoisaa lukea miten kirjailija kuvailee sokeaa kissaa ja miten sokeutta kuvaillaan sanoin. Mielestäni kirjailija on onnistunut siinä hyvin. Ei kirjoittanut pimeydestä tai mustasta, pikemminkin analysoi miten kissa hahmottaa tilansa missä on. Joskus tuntui kuitenkin Gwenin suhtautuvan kissaan ylisuojelevasti sokeuden vuoksi. Toisaalta kissa on luonteeltaankin sellainen, joka herättää suojeluvietin. Pähkähullu rohkea poika! Olisiko kirjaa kuitenkaan syntynyt, jos kissa ei olisi ollut sokea? “Homer nauttii täysillä vauhdikkaasta kissanelämästään ja opettaa samalla emännälleen elämäniloa ja luottamusta, jopa silloin kun WTC-tornit sortuvat.”, sanotaan Celia-kirjaston esittelytekstissä. Loppua kohden mielestäni kirja vähän lässähtää ja kissasta piirtyy jo ylimaaginen kuva siitä miten se on opettanut kirjoittajaansa ja miten jollain tapaa vaikuttanut avioitumiseensa. Alussa teksti on luontevaa ja mukavaa luettavaa, mutta lopussa jo vähän monimutkaista ylistystä. On kuitenkin kirja, joka kannattaa lukea.

Heinäkuun puolella olen ehtinyt lukemaan koskettavan kirjan Häivähdyksiä ja nyt on menossa Suljettu maa-niminen kirja. Seuraavaksi taitaakin olla vähän kevyempää lukuvuorossa.

Mitä kirjoja sinä olet viime aikoina lukenut?

Julkaistu

Juhannusloma mökillä

Vaikka tuosta keskikesän juhlasta onkin jo pari viikkoa aikaa, palaan juhannustunnelmiin tässä postauksessani. Avokki on jo vetäytynyt kirjan kuunteluun, ikkunat avoinna, jotta helleillan ilma vaihtuisi mökin sisälläkin. Vihdoinkin on kesän tuntua myös lämpötilojen puolesta. Juhannuksena ei hellettä ollut, mutta ei nyt överikylmäkään. Saavuimme mökille keskiviikkona minä hiukan apeana hurjasta väsymyksestä mikä minua oli vaivannut. Avokki puolestaan intoili uudesta ruohonleikkuristaan, joten ruoho sai sinä päivänä kyytiä. Maustoin meille siikaa grilliin, jonka kanssa söimme perunoita ja katkarapu-kermaviilidippiä. Lakanat kuivuivat pesun jäljiltä narulla ja peitot tuultuivat toisella narulla. Mökin lattia imuroitiin ja pestiin, tasoilta pölyt pyyhittiin, joten keskikesän juhla saattoi saapua vietettäväksemme.

Viivyimme viikon päivät mökillä ja karkeesti sanoen joka toinen päivä satoi ja joka toinen taas paistoi. Torstaina aika kului neulomuksen parissa. Aattoa pääsimme viettämään mukavassa säässä. Yksi sadekuuro sateli iltapäivällä avokin lämmittäessä saunaa. Minä sillä välin kokkasin/maustoin juhla-aterian: Broilerinrintafileet maustoin jo edellisiltana valkosipulilla, carrylla, mustapippurilla, Provencen yrteillä, soijalla. Nyt kiedoin fileet pekoniin. Bataattinyytti maustui voilla, mustapippurilla, Cigentacella ja yrteillä. Punajuurinyytti puolestaan sai makua hunajasta ja mustapippurista. Salaatissa kurkkua, tomaattia, paprikaa, jäävuorta. Salaatinkastikkeen tein oliiviöljystä, valkosipulista, nustapippurista ja Provencen yrteistä. Jälkiruuaksi valmistin raparperivanukkaat joidenka päälle laitoin parit mansikat. Lopuksi tein valmiiksi juustolautaset ja ateriavalmistelut alkoivat olla valmiina. Avokki oli saanut saunan siivotuksi ja lämmitetyksikin, joten ei muuta kuin nauttimaan saunasta ja lampeen pulahtelusta. Ensikertaa lammesta ei ollut kiire pois, pystyi uimaankin muutaman rauhallisen vedon. Aurinko paistoi ja tuntui hyvältä. Vasta yhdeksän jälkeen olimme kattaneet illallisen kuistin edessä olevalle pöydällle ja saatomme aloittaa herkullisen ja hyvin onnistuneen aterian.

Herkullisen aterian (vaikka itse sanonkin) jälkeen avokki aloitteli juhannuskokko/nuotiovalmistelut minun ladatessa tiskikoneen ja valmistaessa kulhollinen sangriaa, jota nuotiolla istuskellessamme hiljalleen nautiskelimme.

Juhannusyö kului rauhallisissa merkeissä. Nautimme nuotion lämmöstä ja rätinästä, kuuntelimme yölaulajien liverrystä, tuoksuttelimme kivikkokasvien tuoksua, tunnustelimme pienien kuusien hurjaa kasvua, aistimme usvaa/sumua, juttelimme, rentouduimme. Joskus ennen kolmea hain juustolautasemme ja juustoja maistelimme hiljalleen. Ennen auringon nousua usava peitti maaan ja avokki innostui kuvaamaan. Jäin tuolloin miettimään miten sokeana aistin usvan/sumun vai aistinko mitenkään. Aiheesta enemmän kuvapostauksessa parin viikon takaa. Lähdimmepä vielä neljän jälkeen kävelemään mökkitietä pitkin. Lintukonsertti ja öisen luonnon tuoksut olivat huumaavia. Yökasteen voimistuttamina koivu, metsä, koiranputket, heinät tms. Olimme lumoutuneita eikä millään olisi malttanut palata mökin pihaan. Uni alkoi kuitenkin painamaan silmiä, joten viiden paikkeilla oli hyvä köllähtää unille väsyneenä, mutta erittäin onnellisena.

Juhannuspäivä oli sateinen. Se ei oikeastaan hirveämmin haitannut, koska väsymystä oli valvomisesta ilmassa 😀 Päivä kului kirjojen, neulomuksen ja rentoilun merkeissä. Illalla kävimme pienellä kävelyllä.

Sunnuntaina oli taas hieno kesäinen päivä. Aika kului pihapuuhien parissa ja minä neuloin ahkerasti kolmiohuivia. Ruokailun jälkeen päätimme viettää iltaa nuotiolla, koska oli niin upea ilta. Avokki keräsi nuotioon ympäristöstä oksia yms. ja minä neuloin. Rentoa ja mukavaa yhdessä oloa ilman kummempia tohinoita. Luonto ympärillä ja oma mökkipiha.

Maanantaina oli taasen sateisempaa. Itikoita julmetusti. Ystävämme saapui yövierailulle, joten leivoin kahviherkuksi gluteeinittomana raparperipiirakan, täytteessä vaniliarahkaa. Sopii piirakkaan loistavasti. Ilta kului mukavasti syöden ateria, jossa uusia perunoita, possupihvit, kahvihetkessä piirakkaa ja tietenkin saunomista ja uimista ajan vietteeksi kuulumisien vaihtoa unohtamatta. Puoliltaöin unille, sillä vieraamme kiireisen aikataulun vuoksi starttasivat heti aamusta matkaan. Meillä ohjelmassa oli kasvimaalla marjapensaiden suojaaminen linnuilta. Avokki rapsi pois rikkaruohoja ja minä asettelin foliopaloja linnun pelättimiksi. Jossain vaiheessa alkoi satamaan, mutta homma saatiin tehdyksi. Ja vielä avokki haki minulle nipun raparpereja, jotka kuorin ja pilkoin. Laitoin raparperi-sitrusmehun tekeytymään. Vettä tuossa vaiheessa tulikin jo lähes kaatamalla, joten sisäpuuhiin siirtyminen ei harmittanut. Vettä sateli vielä keskiviikkoaamunakin milloin lähdimme kaupunkiin muutamaksi päivää.

Onnistunut, rentouttava juhannusloma. Aika hyvin onnistuin olla jännittämättä lääkäriin menoa, murehtimatta painoa jne, joten loma taisi tehdä aikas hyvää. Ja onneksi lomailut ei loppuneet siihen vaan jatkoa jo vietellään.

Julkaistu

Kuvapostaus: kevät/alkukesä – kasveja, maisemia ja koiria

Talvella ei juurikaan valokuvia tullut otetuksi. Mökkikauden alettua kuvausintokin on palannut. Tähän postaukseen olen koonnut kuvia (touko-kesäkuulta) istutetuista kasveista, luonnosta, maisemista ja rakkaista koiristamme. Kaikki kuvat on mökiltä tai sen lähialueelta. Yritän ainakin osasta kuvista kertoa miten koen sokeana kuvassa olevan maiseman.

Otto, se meidän rauhallinen 4-vuotias pohdiskelija 11.5.

Mökkitien varrella rentukoita 15.5. Samaisena päivänä äiti napsi kuvat kuuliljoista ja tomaatti-kuukausimansikkalaatikosta. Valitettavasti seuraavan yön pakkanen palellutti niin tomaatit kuin kuuliljatkin 🙁 Tomaatit jouduimme ostamaan uudelleen, mutta ilokseni voin tätä kirjottaessani todeta, että kuuliljat ovat nousseet uudelleen. Japanin jaloangervot eivätkä istutetut ruusun taimetkaan pakkasesta hätkähtäneet. Jaloangervojen välissä jo aiemmin istutettua narsissia.

Perunamaa ja yrttipenkki, jossa jo ruohosipuli pilkistää

Ahkerat puutarhurit ruuan jälkeen saunan lämmitessä nauttivat nuotion lämmöstä viileässä kevätillassa ja Otto ja Harmaakuono innostuvat vetämään keppiä. Tuohon nuotiokuvaan vielä kun voisin liittää kevätillan lintukonsertin ja tulen rätinän. Siinä hetkessä, tunnelmassa on jotain syvää ja sydäntä lämmittävää. Arjen murheet unohtuvat ja siinä hetkessä on voimaa ja lämpöä. Koirien vetäessä keppiä kuulen etenkin Harmaakuonon murraavan kuono leveässä hymyssä onnellisen koiran murinaa. Se ääni kertoo niin paljon siitä, että vanhus on mielipuuhassaan.

Olipas äiti tuona päivänä napsinut monta onnistunutta otosta ja vielä seuraavana päivänä pari kuvaa rakkaasta Harmaakuonosta.

Toukokuun viimeisenä päivänä kaunis taivas Tullessani viikolla aiemmin mökille kävin ostamassa uudet tomaatin taimet, jotka nyt kasvavat komeasti kuukausimansikan takana. Ja kuten huomaatte kuukausimansikassa oli tuolloin toukokuun viimeisenä päivänä jo kukkiakin. Tosin taptapsee ei kukista ”sanonut” tässä kuvassa mitään, mutta Liioliin kuvailusta asia selvisi.

Rakastan kevättä ja alkukesän aikaa ja kyllä minua välillä harmittaa etten näe miten upealta luonto näyttää kun kasvit vihertävät, kasvavat, kukat puhkeavat kukkaan. Onneksi lapsena näin sen vähän ja tuolta ajalta on muistikuvia siitä miltä keväinen luonto näyttää. Nyt tänäkeväänä olen erityisesti innostunut vangitsemaan äänitallenteisiin ja valokuviin kevään upeutta ja sydämessä läikähtää ilo, jos olemme minä tai avokki onnistuneet ottamaan hyvän valokuvan luonnosta. Meillä ei järjestelmäkameraa ole eikä tule. Sellaisen hankinta ei lieneen kovin järkevää näkövammaisten perheeseen 🙂 Kuvien laatu on sitä mitä pienellä digikameralla ja iphonella irtoaa.

Vietimme kesäkuun ekan viikonlopun mökillä. Koska ruohonleikkuri oli huollossa ei nurmea päästy leikkaamaan. Perjantaina nautimme aurinkoisesta vaikkakin tuulisesta päivästä ulkoillen ja illalla jälleen nuotiolla istuen. Tuuli tyyntyi ja mittarin lukemat putosi yhteen asteeseen. Kuvan myötä jäin miettimään miten hyvin sumun sokeana aistii vai aistiiko ollenkaan. Juhannusyönä kävelimme sumuun, mutta en saanut aistimuksesta kiinni. Toisaalta ollessa oikein sankan sumun vaikuttaako se kuuluvuuteenkin, tunteeko kosteuden tiivistyvän??? Luulen, että viileässä säässä sumun aistii sokeana paremmin.

Pihan toinen omenapuista kukki komeasti ja sunnuntaina 7.6. lähtiessämme pienelle iltakävelylle kameroiden kanssa napsasin onnistuneen kuvan pienestä omppupuustamme, jonka kukkasia olin hetkeä aiemmin tuoksutellut. Nyt tuosta heinikosta ollaan onneksi päästy jo eroon uuden ruohonleikkurin myötä. Matkamme jatkui hivenen sateisessa säässä mökkitietä pitkin. Peltomaiseman koen avarana tilana enkä aisti kauempana olevaa metsää. Peltoaukeilla yleensä tuulee enemmän, tuoksut vaihtelevat riippuen mitä pelloilla kasvaa. Harmaan ja pilvisen sään aistii muutenkin kuin vesisateena iholla tai auringon paisteen puuttumisena. Sitä tunnetta on vaikea selittää. Mitä voimakkaampi matalapaine sitä voimakkaammin sen aistii myös sokeana näkemättä pilviä.

Metsän aistii voimakkaasti. Keväällä koivun ja havupuiden tuoksut. Tietä pitkin kulkiessani kuulen myös lähellä olevan puita, vaikka ne olisivatkin ojien takana. Tuulta on paljon vähemmän, mutta lehtipuiden suhina tuulessa kuuluu selvästi. Metsäisemmässä maisemassa kuulen enemmän lintujen laulua kuin peltomaisemassa.

Avokki napsasi muutaman koirakuvan. Kuva, jossa minäkin olen kertoo paljon Oton ja Harmaakuonon erilaisuudesta. Vanhus jolkottelee edellä ja Otto kulkee vierelläni tai takanani. Hyvin harvoin se kirmaa luotani vapaudesta nauttimaan.

Taptapsee kertoi tästä kuvasta: ”vihreä kasvi, jossa valkoisia kukkia”. Kuva on otettu ma 8.6. ja nyt kuukausimansikassa on jo raakileita. Niin mistäkö tiedän? Hommahan menee niin, että kun näkö on poissa kädet käyttöön ja tunnustelemaan. Näin teen tutkiessani mansikan, tomaatin kypsyyttä. Mansikat irtoavat helposti ja ovat tietynlaisia kovuudeltaan kuten myös tomaatit. Yrttien kanssa on oltava tarkkana ettei poimi sellaisia, jotka ovat päässeet kukkimaan. Onneksi senkin on nopeasti oppinut tuntemaan esim. pinaatin kohdalla. Kuuliljojen kohtaloaolen seurannut myös käsin tunnustelemalla ja kyllä sen tuntee mikä on kasvavaa versoa, kukkaa, vartta tms.

Se ilo ja hyöty kevään ja alkukesän sateisuudesta on, että luonnon tuoksut ovat voimakkaita. Tuntuu hyvältä olla tuoksujen keskellä, keskellä luontoa.

Julkaistu

Mökin maalaus ja pihapuuhia

Saavuimme puolen päivän jälkeen mökille juhannuslomaa viettämään. Nyt päivän tohinoiden jälkeen on mukava hetkeksi istahtaa muistelemaan kevään pihapuuhia ja mökin maalausta. Kaikki postauksessa olevat kuvat eivät ole täydellisesti onnistuneet, mutta kuvien kuvailujen perusteella olen koettanut valita onnistuneimmat. Kuvia on napsittu sekä pikkusella digikamerallamme että Iphonen kameralla taptapsee-ohjelmaa apuna käyttäen. Ohjelma kuvailee kuvaa muutamin sanoin, mutta ei kerro esim. onko vaikkapa piirakka kokonaan näkyvissä. Toeteaa ”ruoka uunipellillä”. En siis itse tiedä onnistumisista ennen kuin joku on kuvat läpi käynyt. Joskus käy niin, että kuvittelen onnistuneeni kun Taptapsee on kuvaillut jonkin osan kuvasta hyvinkin tarkasti, mutta näkevän tuomio kuvasta onkin jotain ihan muuta. Valokuvaaminen on kuitenkin mielenkiintoista ja hauskaa, joskus ehkä mukaan osuu onnistuneitakin otoksia… No niin, olisikohan tässä tarpeeksi alustusta kuvien laadusta 🙂 Jospa siirtyisin postauksen varsinaiseen aiheeseen.

Alunperin sovimme, että veljeni tulisi avokin avuksi mökkiä maalaamaan keskiviikkona 13.5. Sääennusteet vaikuttivat vielä edellisviikolla lupaavilta, mutta ajankohdan lähetessä ennuste muuttui sateiseksi. Tulimme mökille jo lauantaina 9.5 ja sunnuntain ja maanantain aikana pesimme mökin ulkoseinät. Avokki puhdisti irtomaalit akkuporakoneeseen laitettavalla sisalpyöröharjalla. Mun tehtäväksi jäi pestä seinät puutarhaletkua käyttäen. Voin sanoa, että oli välillä 12-14 asteen lämpötilassa kylmää puuhaa kun kaivokylmävesi norui hihan suista käsivartta pitkin kainaloon.

Ei keskiviikkona päästy maalaushommiin, vettä satoi ja tuuli kovaa. Veljeni toi äidin kuitenkin mökille ja sovimme uuden maalauspäivän koulujen päättymispäivään.

Tuo keskiviikko meni sisällä luhvertamiseen. Äiti valmistilihakastiketta, jonka kanssa keitettiin perunoita. Illalla saunottiin, mutta lampeen ei kukaan rohjennut.

Loppujenlopulta olimme todella paljon ulkona niinä päivinä kun äiti oli vieraanamme. Torstaina istutimme tomaatintaimet ja kuuliljat. Välipalaksi leipomaani jauhelihapiirakkaa, jonka tein gluteeinittomaan voitaikinaan Alotimmepa perunamaan teon avokin kaivettua kuopat kolmelle ruusulle. Pihatöiden lomassa äidin kanssa esivalmistelimme illallisen: katkarapusalaattia, lohifile grillissä, kanamunakastike ja keitetyt perunat) ja kyllä ruoka maistuikin lähes koko päivän ulkoilun jälkeen.

Perjantaina kylvettiin siemenet yrttipenkkiin. Laitettiin pinaattia, rukolaa, basilikaa, sitruunamelissaa ja hernettä. Ennestään penkissä jo ruohosipulia ja persiljaa. Vanhan kasvimaan laitaan laitettiin lisää hernettä, pinaattia ja uutena avomaan kurkkua. Perunat istutettiin samaan paikkaan missä viime kesänä oli varhaisperunapenkki. Perunamaan laitaan laitoimme kokeilumielessä muutaman valkosipulin kynnen, kuulemma pitäisi lähteä kasvamaan, KATSOTAAN miten käy.

Perjantaina iltapäivästä sateli vettä, joten äiti kokkaili keittiössä broilerkastiketta ja perunoita mun petsatessa äidin sienikoria. Avokki puuhasteli omiaan. Syötyämme onneksi ei enään satanut, joten saunan lämmitystä, nuotiolla istuskelua ja rentoilua. Saunaan lopulta maltoimme vasta puolilta öin. Ikäväksemme tuli pakkasyö ja kuuliljat sekä tomaatit paleltuivat. Lauantaina istutimme japanin jaloangervot ja teimme sen pikkupenkin kasvimaan laitaan. Äiti paistoi lettuja. Iltaa viettelimme notskilla makkaraa paistaen. Edellisyön valvomiset painoivat, joten sisälle menimme hyvissä ajoin ja kävimme yöunille. Sunnuntaina äiti lähti kotiin ja me vielä rentoiltiin maanantaihin.

Puolitoistaviikkoa kaupungissa ja koska toukokuun lopussa minulla ei mitään kummempaa ohjelmaa lähdin mökille keskiviikkona töiden jälkeen. Avokki tuli perjantai-iltana perässä. Aikani kului mukavasti kokaten itselleni siemenrieskaa ja salaattia, kirjottaessa postausta veden juonnista, puhuessa ystävien kanssa puhelimessa ja ulkoillessa.

Lauantaina paistoi aurinko ja tuuli sopivasti. Avokki ja veljeni pääsi vihdoinkin mökin maalaukseen. Minä leivoin mantelimuffinsseja ja ruuaksi tein kana-kookospataa mihin laitoin, sipulia, valkosipulia, paprikaa, ananasta, kookosmaitoa ja cashew-pähkinöitä. Maalaus sujui mukavasti ja viiteen mennessä homma oli jo ohi. Kuvissa työt on loppusuoralla, terassin sisäosat työn alla.

Loppupäivä meni rentoillen ja avokin levätessä. Sunnuntaina nautimme saunomisesta ja lampeen pulahtelusta. Vesi oli lämmennyt jonkin verran eikä lammesta ollut kiire päästä pois kuten toukokuussa aiemmin.

Julkaistu

Rottinkinen sienikori ja muut käsityökuulumiset

Pitkin talvea kirjoittelin sienikorin punomisesta. Nyt kori on onnellisella sen omistajalla, äidilläni. On siis työ aika esitellä täälläkin. Valitettavasti korin seinämät vähän pullistelevat, mutta äitiä se ei tuntunut haittaavan. Aika isohan korista tuli, joten toivottavasti toimii käytännössäkin hyvin sienimetsässä. Väliseinät olisivat voineet olla korkeammat. Toisaalta seinää saa tarvittaessa korotettua vaikkapa pahvilevyillä.

Petsasin korin mökillä äidin ollessa siellä. Petsauksesta tuli ehkä hivenen epätasainen, vaikka äiti vähän sitä apunani tasoittelikin. Petsaaminen oli mukavaa, joten harjoittelu jatkuu.

Muista valmistuneista käsitöistä ei ole vielä kuvia ja muutamassa työssä tarvitsen silmällistä apua päättelyissä. Vappuna sain kuitenkin valmiiksi pörröisen, ilmavan petroolinsinisen huivin alpakka-langasta. Alotin ekan kranssin päällisen tälle vuotta, mutta puikko katkesi ja uusi on edelleen kaupassa, joten työ odottaa toistaseks. Tein pari korua lasihelmistä ja neuloskelin frillan räyhkänää, jota en saa millään valmiiksi. Se ei vaan innosta pätkän vertaa. Käsityökopassa se odottaa mökillä tekiäänsä :D:D

Ylös-alaisinneuleelle ei hyvää kuulu, sillä neuloin vahingossa toisen hihan väärään suuntaan, joten se on purettava ja tehtävä uusiksi. En kuitenkaan uskalla itse niin ohuesta langasta tehtyä purkaa näppituntumalla. On parempi, että joku näkevä sen tekee. Puseroa olen kuitenkin sovittanut ylleni ja sopii hienosti, jeeeee!!!!

Toukokuun alussa ostin helmikudontakehyksen ja tänään Liiolii oli luonani kasaamassa sen sekä laittamassa siihen kudontaloimen. Yes, nyt pääsen kutomaan helmirannekorua. Saa nähdä mitä siitäkin tulee, kuinka paljon tulee kirota päräyteltyä sen kanssa :D:D Lisäksi teen juonnin ja rupattelun ohessa ehdittiin kerimään yksi paperilankavyyhti. Tilasin niitä Lappajärven värjäämöstä. Oli mukava iltapäivä sateisesta säästä huolimatta. Kiitos Liiolii <3 Toukokuussa en saanut neulotuksi mitään. Saatuani toissa viikon lopulla pistenäytön huollosta neuleohjeiden luku alkoi taas innostamaan ja viikko sitten mökillä aloitin neulomaan Novitan sivuilta löytynyttä kolmiohuivin ohjeella. Ohje on Huurre-langalle. Minulla sitä ei valikoimasta löytynyt, joten langaksi valikoitui Lanyarns studian ruskea-harmaa. Puikkosuositus 4.5-5mm, Huurrelangassa 5mm. Neulon 4mm puikolla, joten saas nähdä miten metsään mennään 😀 Huivia neulotaan kunnes silmukoita 192, huivin yläreunan leveys noin 140 cm ja korkeus leveimmällä kohdalla noin 75 cm. Katsotaan kuinka mittasuhteiden käy. Tähän moni voisi todeta ”kannattaisi neuloa mallitilkku”. Joo, niin varmaan, mut kun… Tällä hetkellä olen neulonut huivia niin paljon, että silmukoita on 70, joten neulottavaa vielä riittää. Ensinmmäinen kerä tosin alkaa olla loppusuoralla. En muuten ole aiemmin kolmiohuivia koskaan tehnytkään. Juhannukseksi on luvattu melko epävakaista säätä, joten kun keskiviikkona singahdamme mökille käsityövaihtoehtoja on pakattuna reilusti mukaan.

Julkaistu

Infrapunasaunassa

Keskivartalorääkin jälkeen istahdin infrapunasaunaan, jossa lämpötila 65 celssiusastetta. Ympärilläni kylpypyyhe ja se olikin tarpeen. Hiki virtasi ja n. puolentunnin istuskelun jälkeen ”uin” omassa hiessäni. Vettä kului 0.75l pullollinen. Eka pullollinen meni jo treenin aikana.

Infrapunasaunan lämpö tuntui pehmeältä ja hyvältä, lempeältä. Samalla kuitenkin syvälle uppoavalta. Olen ollut infrapunasaunassa joskus ennenkin Flamingon spa:ssa ja kerran Vidalla. Edelliskerralla olin saunassa vainilmeisestikin liian lyhyen aikaa, sillä tuntemuksia silloin ei tullut. Nyt hikoilin paljon ja kävellessäni kotiin jalat tuntuivat kevyemmiltä. Kotona tosin iski järkyttävä väsymys ja oli pakko mennä päikkäreille. Voihan väsymyksen syynä olla myös viime päivien liikunnat, tai ehkäpä niiden ja saunan yhteisvaikutusta.

”Infrapunasaunan positiiviset terveysvaikutukset perustuvat pääosin syvälle (noin 4 – 5 cm syvyyteen) kehon kudoksiin vaikuttavaan lämpösäteilyyn, joka saa aikaan merkittävää aineenvaihdunnan ja verenkierron vilkastumista. Tällä on todettu olevan muun muassa seuraavanlaisia etuja:
infrapunasaunassa elimistöstä poistuu haitallisia kuona-aineita
lievittää ja poistaa monenlaisia kipuja: muun muassa päänsärkyä ja lihaskipuja
aineenvaihdunnan vilkastuminen lisää kalorinkulutusta ja auttaa painonhallinnassa
iho voi paremmin
stressi vähenee ja olo piristyy
nopeuttaa elimistön palautumista ja toimii sen vuoksi erinomaisena liikunnallisen elämäntyylin tukena”, sanotaan Infrapunasauna.fi-sivuilla. infrapunasaunan terveysvaikutuksista. Kokemukseni saunasta on niin vähäiset, että en voi hirveästi kumota tai tukea kokemuksieni perusteella väittämiä. Tänään ainakin kokemus oli positiivinen ja todella tuntui kuonien lähtevän kropasta liikkeelle ja ehkäpä myös auttaa palautumiseen viikon liikuntasuorituksista. Uskon jatkossakin meneväni pt-treenin jälkeen infrapunasaunaan aina kun aikaa siihen on, jos sauna on vaan vapaana.

Millaisia kokemuksia sinulla on infrapunasaunasta?