Julkaistu

Luennointijännitystä, hepostelua, ystäviä, uintia

Musat soi ja rauta ryskää 😀 Avokki alakerrassa kasvattaa voimiaan. Minä istun tässä teemuki nokan alla hiukan jännittynein mielin. Nimittäin menen tänään Vantaan Opaskoirakoulun yhteistoimintakurssilaisille luennoimaan koirahieronnasta ja näyttämään heille perusotteita miten käsitellä koiraa. Olen joskus aluetapaamisessa pitänyt luennon koirahieronnasta eikä se minua juurikaan jännittänyt. Nyt jännittää, sijaistanhan kouluttajaa, joka normaalisti luennon pitää. Mutta samalla olen iloinen mahdollisuudesta päästä puhumaan tärkeästä asiasta, sillä työkoirille hieronta on kyllä ihan ehdoton apu työssä jaksamisessa. Eilisiltana hieroin tuon vanhan herran Harmaakuonon Oton tassuttaessa mustasukkaisena vieressä. Lähipäivinä täytyy suoda sillekin oma rentoutumishetkensä.

Torstaina luonamme oli hoidossa ystävämme 12-vuotias Nelli-tyttö. jolla jäykähköt lonkat, joten muori pysytteli alakerrassa ja viihtyikin siellä yllättävän hyvin, vaikka omat koiramme toohotti täällä ylhällä. Iltapäivällä saimme vielä neljännen koiran taloon Pekko-pojan saapuessa käyttäjänsä kanssa kyläilemään. Otto ja Pekko nujusivatkin lähes koko ajan. Harmaakuonoa ärsytti moinen ja komentohaukku oli kiukkuisen kimakka 😀 Meille ihmisille maistui ”terveyspannari” kermavaahdolla ja raparperihillolla. Pannarissa oli tattarijauhoja eikä juurikaan sokeria. Leivoin pannarin jo edellisiltana ystävän tullessa iltakahville. Hän saa opaskoiran näinä viikkoina, joten jännitys tapissaan, joten ei varmasti vaikea kuvitella mistä puhuimme.

Tuolloin keskiviikkona olin tekemisissä hiukan isompienkin eläimien kanssa kuin koirat. Oltiin ratsastamassa ja sekös teki mielelle hyvää. Olin aika huonotuulinen/turhautunut. Tandemini oli huollossa ja stressasin saanko ajokavereita, turhautti ruinuaminen ja ainainen pyytäminen. Laitoin Facebookissa asuinalueeni ryhmään viestiä. Viesti meni moneen muuhunkin paikkaan. Ehkä rummutus kuitenkin kannatti, sillä tälle viikkoa on sovittuna kahdet pyöräilytreffit, ihanaa!!!

Niin siinä kävi, huono tuuli jäi ratsastuskentälle enkä muistanut ottaa sitä tunnin jälkeen mukaani. Ratsastin Sebulla, joka on etupainoinen hevonen. Siinä ei ole varaa istua etupainoisesti, tai ratsastus tuntuu hyvin epämukavalta. Ehkäpä hyvää treeniä minulle etukönöttäjälle. Tunnilla ravattiin paljon. Meillä molemmilla oli ravitahtiset hevoset. Ystäväni laukkasikin pienet pätkät. Ravissa uskalsin aika hyvin kannatella käsiä oikeaoppisesti edessä enkä tarttunut jatkuvasti satulan kaareen. Kevennys sujui myös. Jostain syystä minulle se on jopa helpohkoa ja oikeassa rytmissä mennessä tunnen yhteenkuuluvaisuutta hevosen kanssa.

Loppukäynnit tassuttelimme läheisellä pellolla. Se oli mukavaa vaihtelua kentän kiertämiseen. Ennen tuntia kokeilimme kavioiden putsaamista. Kyllä ratsastamisesta tuli taas vaan niin hyvä mieli, joten pakkohan oli löytää seuraava aika mahdollisimman pian, joten viikon päästä taas kopodi-kopodi 🙂

Viikon päästä on myös seuraavat uintitreffit. Viimeksi polskin viime maanantaina. Yleensä ollaan uimassa aamusta tai aamupäivästä, nyt tapasimme kolmen pintaan. Hallilla oli aika vähän väkeä. Uimme reunaradalla ja viereisellä radalla oli kilpauimareita. Heidän valmentajansa kuljeskeli aika paljon reunaradan sivussa ja omien uimareidensa radan päädyssä. Kovasti mies kannusti uimareitaan ja ohjeisti heitä. Itsellä oli vähän sellainen räpiköintiolo. Tuskinpa valmentaja minun tekemisiini tai tekemättä jättämisiini huomiotaan kiinnitti. Uintitekniikassani olisi paljon korjattavaa, joten eipä neuvot olisi pahasta olleetkaan. Joka tapauksessa polskuttelin 1800 m/90 min. Se kahden kilsan rajapyykki oli jo niin lähellä, mutta ei vaan aika riittänyt 🙁 Vielä mä sen kuitenkin uin. Olen tainnut uhata niin jo pari vuotta sitten täällä blogissakin, joten ”pakkohan” se on toteuttaa. Mutta nyt on aika toteuttaa siirtyminen luentopaikalle. Pitäkäähän peukut pystyssä, että osaan edes jotain järkevää kuulioille kertoa :D:D

Julkaistu

Liikuntakuulumiset

Yöllä jälkeen yhden onkin erinomainen aika ryhtyä kirjoittamaan blogiin liikuntakuulumisia 😀
Mutta kun ei nukuta ja onhan nyt pääsiäisloma 🙂 Ja sitä lomaa vietämme mökillä.

Viime viikkoinen alaselän ja oikean pakaran kiputila äityi niin pahaksi, että kuntosalitreeni jäi perjantailta treenaamatta, ja koska tuntemuksia oli myös lauantaina ja sunnuntaina vietin rauhallisen viikonlopun antaen kiputilan asettua, ja ratkaisu tuntui olevan oikea. Oireet katosivat. Viikonloppuna kävin messuilla lauantaina, josta kirjoittelinkin edellisessä postauksessa. Avokin treenin jälkeen saunoimme. Perjantaina työstin muistikortille uuden treenimusasoittolistan Kuntosali3, ja tuo soittolista pääsi avokille testiin heti lauantaina. Sunnuntaina kotitöitä, ulkoilua sateisessa ja tuulisessa säässä. Eipä siis mitään mainittavampaa

Maanantai-iltana lähdimme reippain ja ilosin mielin ystäväni ja koirien kanssa lenkille. Lenkistä ei kuitenkaan tullut nautinnollista revitystä eikä hien vuodatusta. Otto riiputti jälleen päätään ja menohalut olivat nollassa. Huoli ja pelko, ehkä myös turhauma iski lujaa. Valjaat otettuani pois ja antaessa pojan kulkea hihnassa pää nousi ylös sekä häntä heilui iloisemmin, askel piteni. Ajatus, voisiko valjaat olla liian pienet, onhan Otto rotevoitunut vuoden aikana hurjasti. Pohdimme valjasasiaa minun ystäväni opastuksessa ja Oton hihnassa seurauksessa kulkiessa koko lenkin ajan. Pääsimme vähän reippaammin kulkemaan. Loppumatkasta puin taas koiralle työvermeet ylle ja pää riippui ja häntä laski välittömästi. Kotiin päästyäni kirjoitin sähköpostiviestin huolesta suunniltani niin Oton kouluttajalle kuin Opaskoirakoulun johtavalle kouluttajallekin. Ja heti seuraavana aamuna sain heiltä molemmilta puhelinsoitot, ja tunsin todella, että meistä välitetään ja apua saadaan. Yön nukuin levottomasti heräillen ja Ottoa surien. Siinä tajusin miten Otostakin on tullut minulle kovin tärkeä ja rakas vuoden aikana. Ja myös tunne helpotuksesta kun aamulla tiesin meidän saavan apua.

Lenkille tuli mittaa vain 6.4 km/90 min. Vauhdilla ei päästä kehumaan, mutta tiistaiaamuna vesijuoksuun saimme lisäpontta vesijumpan latinorytmeistä ja olikin aikas magee fiilis mennä musan mukana treenistä nauttien. Juostiin 45 min, jonka jälkeen uitiin kilsa. Ystävänikin puristi tuon kilsan, koska oli päättänyt uida sen :D:D Vesiliikunta teki kyllä taas todella hyvää, tosin siinä liikunnan huumankin keskellä mietin Oton ongelmaa jatkuvasti. Onneksi kuitenkin kouluttaja tuli luoksemme milteinpä heti uimahallilta kotiuduttuani. Ammattisilmällä heti nähtiin, että valjaiden ”koriosa” on käynyt auttamattoman pieneksi. Se vaihdettiin ykkösestä kakkoseen. Lähdimme kävelemään. Otto edelleen pää riippuen, häntä alhalla haluttomana. Ei kehuilla, ei millään tullut vauhtia. Kouluttaja kuvasi kulkuamme ja totesimme Oton kävelevän etutassuilla liian lyhyin askelinja valjaiden hankaavan etutassun takaosaa kainalon lähistöltä. Kun valjaista rintaremmi aukaistiin ja koira saatiin vauhtiin, askel piteni, pää nousi ylös ja häntä heilui. Vauhti kasvoi huomattavasti ja lenkin edetessä kulku parani koko ajan ja loppumatkasta Otto näytti liikkuvan jo tyytyväisenä pää pystyssä häntä heiluen. Mutta, siis koko kaksikin liian pieni, joten koululta tarvittaisiin koko kolme. Kouluttaja kävikin uudelleen ennen pääsiäisen viettoon lähtöään vaihtamassa aisaan tuon kolmoskoon korin. Siinä Otto liikkuu jo paremmin ja nyt pääsiäisen aikana seurataan miten lenkkitouhut sujuu ja ens viikolla katsotaan miten homma jatkuu. Toivottavasti työvaihde taas löytyy ja päästään nauttimaan reippaista lenkeistä. Opaskoira tuo minulle suurimman ilon silloin kun pääsen pitkiä matkoja kulkemaan reippain askelin. Toki siitä on paljon apua muussakin liikkumisessa.

Keskiviikkona kaunis kevään alkuilta ja minä issikan selässä. Tällä kerralla ratsastin Pipsalla. Tunnin teemana oli pohkeen väistöt sekä töltti ja sen vauhdin säätely. Istuntani oli parantunut kuulemma huomattavasti, joten jospa hiljalleen pääsisin helmasynnistäni etupainoisesta könötyksestä eroon. Pohkeen väistöissäkin opin aika hyvin tuntemaan milloin hevonen ottaa ristiaskeleet ja liikkuu sivulle. Myös töltin vauhdin säätely toimi aika kivasti, välillä tosin Pipsa otti käynnin ja sai komentaa sitä taas töltille, ja jos helmasyntini meinasi pukata esiin tyyppi vaihtoi raville. Mielestäni siinä hahmotin taas lisää istunnasta ja opin korjaamaan istuntaa siten, että hevonen tölttäsi ilman ohjaajan huomautusta. Tuntui hyvältä ratsastaa. Seuraavalla kerralla saadaan alle hevoset, jotka ravaavat mieluusti, joten päästään keventämään. Ja tarkotus olis myös laukata – ainakin vähän. Ystäväni onkin parilla viime tunnilla laukannut. Minulle on iskenyt jokin arkuus asiaa kohtaan viimesimmän vaelluksen jälkeen. Juttelimmekin siitä. En tiedä mistä koko juttu edes johtuu, koska pysyin hyvin hevosen selässä, en horjunut. Ei siis tapahtunut mitään muuta kuin, että laukkapätkä oli elämäni pisin ja ehkä sitä jotenkin ”säikähdin”, mutta jospa tuosta tunteesta pääsisin taas pois, koska olen laukasta nauttinut aiemminkin ja haluan siitä nauttia jatkossakin. Onneksi meidän ohjaajamme Lettu on niin huippuihminen, ja onneksi me voimme tehdä hänen kanssaan yhteistyötä, oppia ratsastuksen saloja hänen ohjauksessaan. Tässä mailmassa Lettuja saisi olla enemmän. Mieletön positiivisuus, positiivinen energia ja ystävällisyys. Voiko ihminen muuta toivoa ohjaajaltaan hyvän opettamisen/ohjaamisen lisäksi.

Mutta nyt täällä mökillä nautitaan keväästä ja uudesta huippuihanasta keittiöstä. En kuitenkaan nyt ala enempiä siitä hehkuttamaan, jotta jää seuraaviinkin postauksiin kirjoitettavaa. Nyt toivotan lukioilleni oikein ihanaa pääsiäisaikaa, nautitaan keväästä ja auringosta. Ja ehkäpä mun pitäisi hipsiä avokin viereen nautiskelemaan nukkumatin kosketuksesta. Hyvää yötä!

Julkaistu

Bataatti-porkkanasosekeitto ja sunnuntain treenaukset :D

En ole koskaan pitänyt keitetystä porkkanasta enkä ylipäätään keitetyistä juureksista. Kasvisruokia kohtaan kiinnostus on kuitenkin vuosien saatossa lisääntynyt ja monta herkullista ateriakokonaisuutta ruokavaliooni siirtynyt. Äsken söin esim. parsakaalia ja Kolmen viljan pihvejä joihin lisätty sipulia ja pinaattia. HERKULLISTA. Parsakaalin pinnalle hiukan oliiviöljyä ja mustapippuria, avot!

Kasvissosekeitot ovat aina menneet paremmin kuin juurekset paloina keittoruuissa. Bataattisosekeitosta on tullut minun suosikkikeitto ja kerta kerralta olen laittanut siihen enemmän ja enemmän porkkanaan. Ensinmmäisillä kerroilla riitti kaksi-kolme porkkanaa. Viimeksi tehdessäni keiton laitoin koko pikkupussillisen porkkanoita sekä yhden ison bataatin. Keittelin bataatin ja porkkanat pehmeiksi ja pistin monitoimikoneeseen keitinvesineen. Tuore chili joukkoon ja herkku soseeksi. Keiton päälle tuoretta pasillikaa ja kermaviiliä, namsk. Edelliskerralla laitoin tuoretta minttua silputtuna, ja sekin toimi loistavasti. Chili antaa ihanasti keittoon potkua, bataatti makeutta ja kermaviili kivasti pehmeyttä 😀 Suosittelen.

En taaskaan meinaa malttaa pysyä nahoissani. Olen lähdössä ystäväni kanssa kuntosalille ja vuoristospinningtunnille. Vielä on odotettava melkein tunti, pläääähhh. Ihanaa päästä taas hikoilemaan. Eilinen oli lepopäivä liikunnasta, meni töiden merkeissä. Jalat ja selkä aikas kipeät lauantain kahvakuulatreenistä. Sunnuntaina ennen ratsastusta kuvittelin vielä, että pääsin yllättävän vähällä, mutta niin vaan treenikipu hiipi kroppaan pikkuhiljaa pitkin päivää, huoh! Hevosen selkään kivutessa olo oli kankea ja raihnainen. Oli kuitenkin kiva ratsastaa taas pienen tauon jälkeen. Fengurilla oli vaan hätähousuinen päivä. Töltti oli melkoista tikutusta. Pieni tihkusade ei ratsastusiloa vienyt. Töltättiin, tehtiin pysähtymis- ja peruutusharjoituksia, ratsastettiin pienemmällä kehällä käyttäen painonsiirtoja jne. Kaverini myös laukkasi, mutta Fengurin hätäilyn vuoksi jätin laukat toiseen kertaan suosiolla.

Illalla lähdimme ystävän kanssa vielä lenkille. Otolla ei oikein menohaluja ollut. Alkuun se kulki pää riipuksissa ja kuulemma erittäin vittuuntuneen näköisenä. Eka kakkapysäys ei auttanut, toisella kerralla tilanne helpottui ja vauhtikin parani. Ja olihan riesana vielä märkä asfaltti tai hiekkatie, vesilätäköt. Tassut kastuu ja se on inhottavaa :D:D Käveltiin n. 7.4. km/1h40min, joten vauhti ei kaikenkaikkiaan päätä huimannut. Oli kuitenkin happirikasta ilmaa sateen jäljiltä ja kaunista lintujen liverrystä, Kevään tuoksu, joten varmasti oiva palauttava lenkki myös jalkaparkojani ajatellen 🙂

Ja kohta nää koivet saa taas kyytiä kun pääsen polkemaan, yes!!!

Julkaistu

Treenikuulumiset :)

Ohoh, melkein viikko hujahtanut ilman blogipostauksia 🙁 Se ei onneksi kuitenkaan tarkoita sitä, että treeni-into olisi lopahtanut tms. Tosin kuluneella viikolla on tullut vähemmän liikuntaa ja rauhallisempaan tahtiin mitä etukäteen ajattelin. Keskiviikon vesijuoksu/uinti peruuntui kaverin sairastumisen vuoksi ja avokki valtasi kuntosalin omaan kovaan treeniinsä, joten mulle tuli liikuntavapaa 🙁 Pongailin netistä kaikkea mahdollista liikuntaan liittyvää kuten hydrospinningin, jota on ainakin Mäkelänrinteen uimakeskuksessa. Olen sitä kerran vuosia sitten kokeillut, ja nyt voisin mennä testaamaan uudestaan. Parin kaverin kanssa josko saataisiin aikataulut osumaan yksiin päästäs polkemaan vedessä 😀 Innostuin myös Fatima Witickin syvävenyttelytunneista. Olen Finnbodylla käynyt hänen pilatestunneillaan ja pidin hänen ohjauksestaan. Vaativa, tiukka nainen, mutta oikeudenmukainen. Keväällä kolmena perjantaina olis mahdollisuus syvävenyttelyyn, joten sinne ainakin kerran tahtoo päästä mukaan :D:D Lueskelin myös Kesäyön marssin järjestäjien sivuja. Tarjolla olis kävelyä 15, 30 tai 40 kilsaa. Eilen taidettiin päättää ystäväni kanssa lähteä kokeilemaan tuota pisintä, HUIH! Jännittävää, pelottavaa ja kiehtovaa… Sanoisin olevan aika vaarallista viettää noita liikuntavapaita istuskellen nettiä tutkaillen.

No onneksi viikkoon mahtuu jotain ihan oikeaakin toimintaa, mm. kaksi yläkropan treeniä, lenkkeilyä ja ratsastusta. Tein yläkropan treenit maanantai- ja lauantaiaamupäivinä. Oikeastaan tuo sopii minulle hyvin. Ei tarvitse ”odottaa” koko päivää treeniä. Avokki on selvästi taas alkuillan treenaaja. Mullekin se sopii, jos päivällä on ollut sopivasti puuhaa. Ajattelin etten kirjoittaisi täällä joka päivä treenattuani, mutta taitaisi kuitenkin olla parempi kirjoittaa. En nimittäin kunnolla enään muista maanantain tekemisiäni. Lämmittelyt tutusti kahvakuulalla, penkkipunnerrustreeni apuliikkeineen. Aikaa meni 75 min. Loppupäivä sujahtikin avustajan kanssa touhutessa.

Eilinen treeni on sentäs vielä mielessä. Tein lämmittelyn jälkeen penkkipunnerrussarjat:
20 kg 20 toistoa
22.5 kg 15 toistoa
25 kg 12 toistoa
27.5 10 toistoa
30 kg 6 toistoa (piti tulla kasi)
35 kg (ei tullu mitään, pää ei kestänyt)
eipä sitten muuta kuin pudotus 25 kiloon jolla 15 toiston sarja. Samaisella 25 kilolla kapeaa penkkiä jalat ilmassa 10 sarjoja. Pystypunnerrus makuulta kahdella kädellä 12 kg kahvakuula, yhdellä kädellä 6 kg kuula, toistot 15 ja pari sarjaa. Samat istuen, jonka jälkeen ylätaljalla vedot eteen 20 kilolla. Leveällä otteella oli pakko ottaa kiloja pois. Sama seisten. Lopuksi kahvakuulaa hyödyntäen vatsalihaksia joita tehtiin myös maanantaina. Kahvakuulavatsat tuli mukaan toissaperjantaisessa jalkapainotteisessa treenissä. Hyvä lisä hommaan.
(Nyt koirille ruokaa ja sitten spinning-pyörän selkään. Saunan jälkeen jatketaan postausta.)
(Nyt mukissa kamomillateetä ja kropassa ihana treenin jälkeinen olo. Tunnin polkaisu teki kyllä hyvää!)

Perjantaina kävimme ystäväni kanssa lenkillä. Tällä kertaa kävelimme hyvin rauhalliseen tahtiin karvan auki kuus kilsaa. Tiistain ja torstain paiskin töitä, joten liikkumiset jäi koiran ulkoilutuslenkkeihin. Ja koiran omistajana voin sanoa, että olen ihan kypsä noihin kurakeleihin. Kuraa tulee sisälle, vaikka kuinka putsaa koirat ennen sisälle tuloa. Ja voi huh-huh eilisaamun lenkkiä Oton kanssa. Räntäkerros inhotti Ottoa ja kulku oli helvatunmoista haahuamista. Päivän aikana kuitenkin tiet kuivui tuulen ja auringon myötä, joten iltakävelyt meni reippaaseen tahtiin kuten tänäänkin. Harmaakuonon jaksamista täytyy ihailla, se sipsuttaa innokkaasti tuon karvan auki kolmen kilsan lenkin, joka tehdään pari kertaa päivässä.

Tänään käytimme tunnin ratsastuksen maastossa liikkumiseen. Minulla oli jotenkin kuvo-olo retken aikana enkä tohtinut laukkaan. Kärsin kovavatsaisuudesta ja tänään on ollut melkoinen päivä sen suhteen. Liike hevosen selässä ei vaan tuntunut kovin mukavalta. Tölttäsin kuitenkin, vaikka eipä sekään vatsassa riemastuttanut. Ratsastaessa tunsimme hetkittäin auringon lämmön kasvoillamme, mutta samanaikaisesti puuskainen kevättuuli muistutteli kevään petollisuudesta. Linnut visersivät ja olisi voinut olla yhtähyvin huhtikuun päivä. Nyt onkin hepostelussa neljän viikon tauko, voi miten siitä selviydynkään.

Vatsa ei onneksi spinning-treenin aikana pahemmin möyrinyt, joten sain tehdyksi hyvän hikitreenin. En ollut tehnyt erikseen spinningtreeniin musalistaa, joten menin aika tunteella, mutta pääsääntöisesti poljin joka toisen biisin seisten ja joka toisen istuen. Siinä polkiessa mietin onko missään myynnissä spinning-treeniohjelmia äänitteenä kotona polkeville? En ole koskaan sellaiseen törmännyt enkä youtubesta löytänyt. Tosin en ole kovin aktiivisesti edes etsinyt. No hien sain pintaan ja hyvän treenin jälkeisen olon tuota vatsaani lukuun ottamatta.

Julkaistu

Viikon liikuntakuulumiset :D

Viikon liikuntasuoritukset tiivistetysti
– Kahvakuula/kuntosali-jalkatreeni 90 min (kirjoitettu oma postauksensa)
– Lenkki 2 h 30 min (mainosten jakoa alkumatkasta ja myöhemmin Oton maleksintaa)
– Uinti 75 min 1500 m (Kipein jaloin sujuvuus hyvää)
– Lenkki 1 h 45 min 6.2 km (möykkelikköistä metsätietä pitkin Oton jumittaessa)
– Lenkki 67 min 2.2. km (Metsässä rytyämistä)
– Ratsastus 1h (uutena asiana pohkeen väistöt)
– Yläkropan treeni 1 h (hiukan tahmeaa)

Alkuviikosta jalkani maanantain treenistä olivat aika kipeänä. Palautumista ei tietenkään helpottanut tiistaina kuuden asiakkaan työpäivä, mutta illalla lähdimme ystäväni kanssa viikottaisellemme lenkille. Mukaan pakkasimme nipun yritykseni esitteitä, joita jaomme n. 120 postilaatikkoon lenkin alkuosassa. Koirat olivat moisesta hiukan ihmeissään. Tuolloin vielä Otto liikkui kohtuullisesti, mutta päästyämme mainoksista eroon Oton menohalut hiipuivat. Eteneminen oli melkoista maleksintaa ja kärsivällisyys oli todella koetuksella. Lätäköt oli todellisia hirvityksiä, mutta kun jo varmuudeks piti maleksia, alkoi jo tympäsemään. Aina ei saa uusia huippulukemia mittariin, ja aina ei kai tärkeintä kova vauhti ja kertyvät kilometrit. Sen kun muistais ja osaisi nauttia joka tapauksessa ulkoilusta ja liikunnasta, vaikka se ei aina täydellä teholla tapahtuisikaan. Lenkille mittaa tuli kuitenkin 8.7 km, joten eihän se nyt ihan surkeastikaan ollut. Ja olihan mun jalat aika kipeätkin :D:D

Seuraavana aamu hyppy uima-altaaseen. Olin varma, että uinnista tulisi tahmeaa ja eteenpäin pääsy olisi tuskaisaa. Uinti lähti kuitenkin sujumaan hyvin etureisissä olevasta treenikivusta ja jumista huolimatta. Itse asiassa vesi teki jaloille todella hyvää, maitohapot lähti liikkeelle ja treenikipu hiipui miltein kokonaan. Uinti toimii todella hyvänä palauttavana liikuntana ja uiminen toimii myös laihduttamisessa. Valitettavasti seuraavista uintitreffeistä ei ole tietoa, mutta toivottavasti pääsen taas mahdollisimman pian polskuttamaan.

Vietimme miniloman mökillä keskiviikosta eiliseen. Avokki kolasi lammen jäältä sohjot ja vedet pois, jotta päästäisiin luistelemaan. Pakkasta ei kuitenkaan tullut riittävästi. Avokki eilisaamuna luisteli muutaman minuutin, mutta jää oli niin möykkyistä, että en uskaltautunut tasapainoilemaan sinne. Jäipä luistelut tältä talvea, kuten näyttäisi jäävän hiihtäminen ja lumikenkäilykin. Alkavalle viikolle luvattu jopa kahdeksan asteen lämpötiloja, joten talvi taitaa olla taputeltu. Eilen kuulin mustarastaan visertävän, joten aikaista kevättä kohden mennään.

Torstaina ja perjantaina käytiin lenkkeilemässä. Metsäautotie oli todella jäinen ja möykkelikköinen. Välillä kulki kapeita renkaiden uria, mutta Oton oli todella vaikea ymmärtää mistä minua opastaa. Vielä kun jäiset lätäköt hirvitti, meno oli melkoista matelua. Torstaina kuljimme alun matkaa koirat valjaissa, mutta pääsivät kirmailemaan sellaisella ympyrälenkillä. Mulla ei tietenkään sauvoja mukana, joten taiteilin avokin perässä. Tuli kunnon tasapainotreenausta ja hermostolle rasitusta. Matkavauhti ei päätä huimannut, mutta etenkin torstaina lenkin jälkeen olin hiestä märkä. Käveltiin 1 h 45 min ja 6.2 km. Perjantain lenkki jäi lyhyemmäksi 2.2. kilsaan. Tuolloin rämmimme metsässä ja meikäläisen pinna meinasi välillä katketa kokonaan 😀 Koirat nauttivat vapaudesta koko reilun tunnin ajan. Vetivät keppiä murraten ja kirmaillen. Ei kelit oikein lenkkeilyä ajatellen kovin kaksiset olleet. Onneksi kuitenkin ulkoiltua tuli. Muuten aika kuluikin olympialaisia seuratessa, saunoessa ja ihan vaan rentoutuessa.

Tänään viikon liikunnat jatkui ratsastuksella ja yläkropan treenillä. Ratsastustunnilla ratsastin Airalla. Kenttä oli todella kuranen ja osittain jäinen. Ravattiin jonkin verran ja kevennys ravissa sujui tälläkin kertaa hyvin. Nyt keskityin siihen etten pitäisi ravissa satulan reunasta kiinni siinä aika hyvin onnistuenkin. Tunnilla uutena juttuna tuli pohkeen väistöt. Välillä se onnistuikin, mutta välillä vedin ohjasta liikaa tai muuten vain törin. Kuitenkin välillä osasin tehdä väistön niin, että Aira kuunteli mitä pyysin ja vieläpä tottelikin. Alkutunnista neiti vaikutti todella laiskalta ja sainkin raipan käteen. Heppa kuitenkin piristyi ja meni kivasti ravia. Lopputunnista piti tietystikin kokeilla voiskos loppukaartoon jo hipsiä vähän aiemmin :D:D Kyllä tunnista jäi taas vaan niin huippuhyvä mieli. Mieletön tunne huomata kehitystä tapahtuvan ja tapahtuneen.

Viikon viimeinen liikuntasuoritus oli alkuillasta tehty yläkropan treeni, jota valitettavasti hillitsi kuukauden pakolliset päivät. Mieli halajasi kovempaa treeniä mihin olotila kykeni. Ristiriitainen tunne ja todella ärsyttävä. Tunnin treenin väänsin ja nyt minulla on kauhea nälkä. (Ihan pakko oli välillä käydä syömässä, joten jatketaas postaus loppuun.) Lämmittelin kahdeksan kilon kahvakuulalla, tein ylätaljalla vetoja eteen ja penkkipunnerruksessa 10 toiston sarjoja kolme niin 20 kuin 25 kilollakin. 27.5 kilolla meni yks 9 sarja ja yks seiskan sarja, joten painot 22.5 kiloon ja kolme kympin sarjaa kapeaa penkkiä. Sen jälkeen ylätaljalla ojentajia kolme sarjaa ja vielä vedot eteen 20 kilolla. Lopuks kulmatangolla kulmasoutua, hauista ja pystypunnerrusta ja verryttelyksi vähän kahvakuulailua. Kiva treenata, vielä kivempi olis ollu, jos menkat eivät olisi häirinneet. Onneksi ovat loppusuoralla ja ens viikon suorituksiin niillä ei ole enään vaikutusta.

Helmikuu alkaa olla lopuillaan ja olen onnistunut säilyttämään tämän liikunnallisen elämän, yes! Tästä on hyvä jatkaa. Tänään minulle sanottiin, vaikka jalassani ratsastustamineet ”hei, sä olet tainnu laihtua”. Vaaka ei valitettavasti sitä osoita kuin hieman, mutta ilmeisesti kiinteytymistä on jonkin verran tapahtunut, joten jatketaan valitulla tiellä. Ei pelkästään kiinteytymisen, hoikentumisen tähden vaan myös helkkarin hyvän olon tähden. Nyt treenipyykit pyykkikoneesta kuivumaan, yes!

Julkaistu

Issikoilla maastossa

Hennan ja Juhanin toimesta saimme ihanan videokoosteen eilisestä issikkavaelluksesta: Kannattaa katsoa 😀

Kun tuli ilmi, että osa Silmukkasiskoista on halukas lähtemään issikkavaellukselle, laitoin heti viestiä ohjaajalle Letulle ja sovimme päivän ja ajan. Vaellusta odotettiin innolla ja innostuipa mukaan parin Siskon mieskin 😀

Sää ei kovin talvinen ollut, tihutti vettä saapuessamme tallille. Se ei kuitenkaan porukkaamme haitannut. Kypärät päähän ja issikoiden selkään. Jonomuodostelmaan ja ei kun matkaan!

Pari tuntia sujahti vauhdilla. Kaikki nauttivat ratsastuksesta ja osalla syttyi ”hullun kiilto” silmiin kysyttäessä halutaanko laukata, ja tottahan toki! Itse laukkasin kahdesti ja ne pätkät olivat elämäni pisimmät laukkapätkät. Ihanaa, mutta hengästyttävää. Jostain syystä toisen laukkapätkän alussa minua hetkellisesti hirvitti. Helpotti kun sanoin sen ääneen. Mitään hätää ei ollut. En kuitenkaan uskaltautunut kolmanteen ja neljänteen laukkaan. Toisaalta harmitti, minussakin asuu se pikkutyttö, joka haluaa aina vain lisää ja lisää. Minussa asuu myös se jännittäjä, joten päätin olla haukkaamatta liian isoa kakkupalaa kerrallaan houkutuksesta huolimatta. Jotenkin oli niin valtava kokemus, hengästyttävän upeaa ja tärisyttävää laukata niin pitkät pätkät kuin laukkasin. Onneksi kuitenkaan muiden laukkamahdollisuudet eivät loppuneet minun luuserointiini 😀 Ja minäkin pääsin painelemaan reipasta tölttiä matkalla kohti tallia (kilsan laukkasuora), jossa yleensä hevoset laukkaavat. Fenguria selvästi suututti kun emme laukanneet ja vauhti oli sen mukaista. IHANAA!!! Muut laukkasivat tuon suoran ja olivat sen jälkeen hurmiossa. Kyllä minäkin sen vielä joskus laukkaan!!!

Kenttätunneista on ollut todella paljon hyötyä. Tunsin sen itsekin maastossa mennessämme ja myös ohjaajamme totesi sen ääneen. Tasapaino on parantunut hurjasti, istunta, rohkeus ja ylipäätään se ratsastuskokonaisuus. Enään en pidä töltissäkään satulan etuosasta kiinni, paitsi vähän oli pakko laukkasuoralla 😀 Eikä istunta töltissä karkaa niin pahasti etupainoiseksi kuin ennen. Ylämäissä pysyin hyvin jaloilla ja alamäissä paino pysyi takana enkä jännittänyt mäkiä lainkaan. Jossain vaiheessa kuljimmekin paikassa missä aiemmin emme ole vaelluksilla käytykään, jyrkkiä ylä- ja alamäkiä. Aiemmin siellä kuulemma on ollut aika hankalaa risukkoa, mutta hakkuiden jälkeen helppokulkuisempaa. Ei tarvitse varoa kasvoihin osuvia oksia jne. Jyrkähkössä alamäessä totesinkin Letulle, ”täällä ei olla koskaan kyllä ratsastettu”. En muistanut sellaista mäkeä koskaan lasketelleeni, ja jos olisinkin, niin taatusti kauhusta kankeana 😀 Nyt ei edes jännittänyt, joten kehitystä on tapahtunut.

Tallin pihaan saapuessamme kaikki vaikutti tyytyväisiltä ja iloisilta. Riisuimme hevosilta satulat ja suitset, harjasimme niitä ja Fengur sai lämmikkeeksi loimen. Siinä touhuillessa alkoi hienoinen kylmyys hiipiä kosteiden vaatteiden läpi, joten aika kotimatkan. Täällä avokki oli laittanut saunan lämpiämään, joten syötyämme saunaan karistamaan vilun väreet kropasta. Illalla vielä pitkä puhelu ystävän kanssa ja teehetki avokin seurassa kruunasi upean sunnuntain. Tahtoo pian uudestaan vaeltamaan ja nauttimaan. Noh sunnuntaina taas treenataan ratsastuksen saloja kenttätunnilla, YES!!!

Julkaistu

Ravia keventäen ja tasapainotreeniä ilman satulaa ratsastaen

Ennen ratsastamaan lähtöä kävimme koirien ja avokin kanssa kävelyllä. Lenkistä ei oikein voida puhua, sillä keli oli melkoisen jäätikkäinen. Icebugeilla pärjäsin aika hyvin, mutta Otto suti vierelläni kävellessään. Harmaakuono valitsi nuoskaisen hangen missä vähän helpompi liikkua avokin taiteillessa tien puolella. Pystyssä pysyttiin, mutta vauhti oli välillä melkoista hissuttelua. Talitintit piipitti ja tuoksui sulava lumi. Eihän nyt vielä ole kevään aika. Enhän ole päässyt vielä suksille enkä lumikengillekään. Kevättä kuitenkin tuntui olevan ilmassa ja lämpöasteitakin pari-kolme. Eipä tarvinnut ratsastamaankaan pukeutua moneen kerrokseen.

Tallin piha oli myös aika liukas, mutta itse harjoituskenttä yllättävänkin hyvä. Välillä jopa kavioiden alla litisi ja lotisi silkka vesi. Ratsastin Airalla, jolla on ratsastanut pari-kolme kertaa aiemminkin. Aira ei juurikaan tölttää vaan ottaa ravin.Pääsin siis pitkästä aikaa treenaamaan keventämistä, ja se sujuikin hyvin. Aika hyvin jalatkin pysyi riittävän takana, istunta tahtoi välillä mennä liian etupainotteiseksi milloin Airan ravi lopahti. Tyyppi kuunteli kroppani viestintää. Hetkittäin uskalsin keventää myös niin etten ottanus satulan etukaaresta kiinni vaan kannattelin käsiäni ratsastusasennossa. Välillä kevennyksessä nostin persausta vähän liikaakin, mutta pääsääntöisesti keventäminen sujui hyvin, ja minusta se on mielettömän hauskaa. Siinä jotenkin tuntee onnistumisen riemua kun oikea rytmi löytyy. Harjoittelimme myös ravista vauhdin hidastamista hitaampaan raviin ja lopulta käyntiin. Itse käytin vatsoja niin tehokkaasti, että Aira siirtyi harjoituksen alusta lähtien käyntiin ja hidas ravi jäi välistä pois 😀 Jos istuin satulassa liian etupainoisesti hevonen ei meinannut siirtyä käynnistä takaisin raville, mutta heti kun istuntaansa korjasi hevonenkin teki mitä halusin 😀

Tunnin puolessa vaihdoimme kulkusuuntaa. Meillä oli taasen ns. kärkiratsastaja ja suunnat sen ansiosta pysyy hyvin hallinnassa. Voi keskittyä ratsastamiseen eikä ohjaamiseen hevosta pois ohjaajan luota keskikentältä. Tunnilla teimme myös muutamat voltit, harjoittelimme painon siirtoja käynnissä, ratsastimme ilman jalustimia hakien oikeaa asentoa. Eli, niitä samoja juttuja mitä nyt viimeset kuukaudet ollaankin jo treenattu. Kehitystä tapahtuu koko ajan, vaikka aika pienin askelin mennään. On kuitenkin ihana tunne kun huomaa osaavansa/pystyvänsä vähän parempaan kuin edelliskerralla. Nautin siitäkin, että jalat kipeytyvät ja tunnen ratsastaneeni, olen osannut tehdä asioita oikein oikeita lihaksia käyttäen.

Tunnista viimeset kymmenen minsaa ratsastimme taasen ilman satulaa. Ystäväni teki pysähtymisharjoituksia, voltteja ja tölttipätkiä. Itse tälläkin kerralla tyydyin istumaan hevosen selässä talutuksessa. Teimme kerran voltin, mutta vielä suurin energiani menee tasapainoiluun. Istunta tahtoo jäädä etukenoiseksi, pitäisi uskaltaa rohkeasti istua oikein, olisi vähemmän kiikkerää menoa. Hetkittäin kun könöasennosta ”päästin irti” ja istuin oikeaoppisesti istuntakin rentoutui. Ja heti kun ohjaaja huomasi minun rentoutuneen ja sanoi siitä, jännityin ja meno tuntui taas kiikkerältä. Ehkä nyt tuntui jaloissa keventäminen hienoisena väsymyksenä ja tasapainoilu siksikin rankalta. Silti oli ihanaa! Lämmin hevonen, jota ei haitannut, vaikka pidinkin harjasta lujasti kiinni. Olin pois taas mukavuusalueeltani, mutta on valtava tunne uskaltautua ja uskaltaa siihen. Jos arkailisin liikaa moni upeaksi kokemukseksi osoittautuva juttu jäisi kokematta. Olen onnellinen ystäväni rohkeudesta, joka rohkaisee myös minua nyt ratsastamaan ilman satulaa. Vielä en usko pystyväni ratsastamaan koko tuntia niin. Hermostoni ei kestäisi sellaista eikä ehkä psyykekään. Mutta ehkä joskus teemme senkin ja silloinon taas uusi upea kokemus koettu. Nyt pienin askelin kohden parempaa tasapainoa ja opitaan ratsastuksen hienouksia kaikessa rauhassa. Kiire ei ole mihinkään. Kumpikaan meistä ei suunnittele osallistumista vammaisratsastuskisoihin tms. Nautimme ja opimme, riemuitsemme ja ratsastamme. Ratsastus on ihanaa!!!

Julkaistu

Hevosen selässä ilman satulaa

Vielä perjantaina seurasin kauhulla pakkaslukemia ja jännitin miten sunnuntaisen ratsastuksen käy. Lauantaina jo riemuitsin sään lauhtumisesta ja sunnuntaina lähdin innoissani ratsastamaan.

Tällä kertaa ratsastin tutulla Fengurilla ja kokeilussa oli ns. kärkiratsastajasysteemi. Eli, minun ja ystäväni edellä oli ratsastaja. Hevoset pysyivät paljon paremmin uralla ja oikeassa suunnassa. Ei tarvinnut koko ajan korjailla vasempaan tai oikeaan. Pystyi täysin keskittymään itse ratsastamiseen. Ja voih, miten ihanaa se taas olikaan.

Tunnin aikana tölttäsimme aika paljon. Toki myös vatsalihaksilla hevosen pysäyttämisharjoitukset jatkuivat painonsiirtotreenejä unohtamatta. Ohjaaja totesi minun notkistuneen edelliskerroista, sain paremmin lonkat auki istunnassa mitä aikaisemmin. Eli, ehkä kahvakuulatreenistä on ollut lantion seutuun jotain apua, vaikka liikesuoritus ei täydellistä olekaan. Ehkä etunojasta huomautuksia tuli hiukan vähemmän kuin aiemmin. Muistan siis edes hetken istua oikein :D:D

Ennen loppukäyntejä riisuimme hevosilta satulat. Minua kyllä jännitti aikalailla. Ystäväni kuulemma istui hevosen selässä iso hymy kasvoillaan. Itse näytin lähinnä tuskaiselta. Mentiin todellakin pois mukavuusalueeltani, mutta muutaman kierroksen käveltyämme minäkin rentouduin. Hevosen selkä tuntui todella luiselta ja askeleet tuntui istunnan alla ihan eri tavalla kuin satulassa istuessa. Aluksi meno tuntui todella kiikkerältä ja olin varma ettei tästä hyvä seuraa. Jouduin todella hakemaan tasapainoa ja jos olen jäykkä kuin rautakanki, varmasti homma on vielä vaikeampaa. Rentoutumisella oli todella iso merkitys ilman satulaa ratsastaessa. Ja kun uskaltautui rentoutumaan menokin tuntui paljon mukavammalta. Harjoittelimme hevosen pysäyttämistä ja ystäväni vähän myös meni tölttiä talutuksessa. Itse tyydyin käyntiin. Ei kannata haukata liian isoa palaa kakusta kerrallaan. Kokemus oli jännittävä, mutta samalla kertaa kiehtova. Olen tyytyväinen, että sain kokea ilman satulaa ratsastamisen. Joskus on hyvä mennä pois sieltä omalta mukavuusalueelta ja samalla oppia ja kokea jotain uutta.

Kotiuduttuani lämmin suihku ja ruokaa. Pelleriinin kiilan neulontaa ja rentoutumista ennen yläkroppatreeniä. Ja hoh, aikas takkuista oli. Tavallaan jaksoi tehdä lihastyötä, toisaalta olo oli ihan vetämättömissä. Noh, ehkä kolmen päivän luonnon oma puhdistautuminen teki tehtävänsä. Turhautti ja ärsytti. No joka tapauksessa lämmittelin kahvakuulaliikkeillä, ja ylätaljalla ennen penkkipunnerrusta. Tein kolme kympin sarjaa 20 kilolla sekä 25 kilolla 10 ja 6 sarjat, jonka jälkeen käsipainopenkkiä 2 sarjaa 15 toistolla. Sama istuen. Ylätaljalla 20 kg vedot eteen, 10 kilolla ojentajat sekä hauikset 4kg kahvakuulalla ja kulmasoutu 8 kilon kuulalla. Mieli olisi tehnyt kovempaankin treeniin, mutta ei vaan pystynyt. Loppuverryttelyä ja venyttelyt, saunaan haavojaan nuolemaan… No ei nyt sentäs, tulihan tuossakin loppujenlopulta sillä ololla ihan hyvä treeni. Ei pitäisi olla itselleen aina niin pirun ankara.

Loppuillasta teehetki ja neulomista, aikas rentouttavaa ja ihanaa! Nyt luulen ymmärtäväni miten tuota pelleriiniä jatketaan, kiitos Silmukkasiskon viestien. Kiiloja tulee 22 ja niiden väleihin aina joka toinen 2 kerrosta sileää ja joka toinen väli 4 kerrosta sileää… Ihanaa neuloa jotain ihan erilaista mitä koskaan olen neulonut!

Julkaistu

Liikunta ja kuukautiset neuloosia unohtamatta

Mulla on ”mielen päällä” monta asiaa mistä tekisi mieleni kirjoittaa. Ehkä päälimmäiseksi nousee kuitenkin kerran kuukaudessa olevat naisten riesat, sillä ne hiukan pilasivat viikonlopun liikuntasuunnitelmia. Eilen oli tarkoitus tehdä yläkroppatreeni. Aamupäivällä ja vielä iltapäivästäkin olo oli ihanan energinen ja pulppusin positiivista energiaa. Toki tunsin alavatsassa kuukautiskipuja ja tulvan lisääntymisen. Avokin saatua hierottua päivän asiakkaansa söimme ja aloimme latautumaan treeniin. Kivut lisääntyivät ”tulvan” kasvaessa, särkylääkettä naamariin. Olo kuitenkin muuttui uupuneeksi ja öllöttäväksi. Taistelin itseni kanssa pitkään. Halusin treenata, mutta… Tunsin syyllisyyttä, jos jättäisin treenin väliin ja hiukan pelkoakin laiskamadon hiivinnästä. Mutta onko järkeä tehdä lihaskuntotreeni juuri silloin kun kuukautiset ovat pahimmillaan??? Onko treenattava huonon olonkin uhalla vain todetakseen ettei siitä tule kuin paha mieli? Miten järkevää on puristaa itsestään tehotreeni irti, vaikka vuotaa kuin pistetty sika? Voisiko oikeasti antaa kropan puhdistua rauhassa ja olla itselleen lempeä? Meneekö todella treeni-into, jos yksi treeni jää tekemättä, tai se siirtyy tuonnemmaksi? Ei kai voi olla itsellään niin heikko itsekuri???

Lopulta päätin olla itselleni armollinen ja vapauttaa itseni treenistä. Avokin tehdessä treeniä lueskelin netistä aiheesta liikunta ja kuukautiset. Kovaa treenaavilla saattavat kuukautiset jäädä pois hormoonitoiminnan häiriöiden takia. Moni kokemusperäinen kirjoitus viittasi liikunnan helpottavan oireita, ainakin liikuntasuorituksen ajaksi. Kertoipa moni myös treenitehon laskemisesta kuukautisten ensinmmäisinä päivinä, ja niin kovista kivuista ettei voi mitään treeniä ajatellakaan. Ihmisten kommentteja lukiessani minulle muodostui käsitys mitä runsaammat kuukautiset sitä enemmän kipuja ja negatiivisia vaikutuksia liikuntaa/treenaamista ajatellen. Sellaiset, jotka kirjoittivat, että heidän menoaan kuukautiset eivät haittaa millään tasolla tai hyvin lievästi, olivat henkilöitä joilla niukka vuoto. Ja valitettavasti monien kokemuksien mukaan oireet pahenevat iän karttuessa. Tämän allekirjoitan itsekin. Eipä 20-vuotiaana menoa menkat haitannut juurikaan. Sitä liikuttiin ilman pahoinvointia tai suurempia kipujakaan. Enään se ei vaan ole niin ruusuista. Vanhuus ei tule yksin tässäkään asiassa.

Monethan saavat oireisiin helpotusta e-pillereistä ja käsittääkseni etenkin yhdistelmäpillereistä. Itse en kuitenkaan minulla olleen keuhkoveritulpan takia niihin enään koske, ja ehkäpä juuri tuon sairastumiseni takia minulla on hyvin negatiivinen suhtautuminen synteettisiin hormooneihin enkä halua niillä elimistöäni sekoittaa. Mutta muistan sen lyhyen ajan (alle 4kk) pillereitä käyttäessä miten kuukautisten aikaan kivut ja vuoto vähenivät. Mutta minkä hinnan siitä ilosta jouduin maksamaan, keuhkoveritulpan. Onneksi kuitenkin tajusin hakeutua ajoissa hoitoon eikä mitään peruuttamatonta tapahtunut. Ehkäpä sitten kuitenkin kestän kerran kuukaudessa olevat riesapäivät, ja liikuntakärpäsen suristessakin annan itselleni luvan hengähtää sen pari päivää.

Tänään onneksi pakkanen lauhtui reilusti ja aamulla pähkäillessäni miten treenaus, päätimme lähteä reippaalle lenkille mun kotiuduttua Silmukkasisko-miitistä. Ja niin me tehtiin. Olikin ihanaa pistää töppöstä toisen eteen reippain askelin. Huomasin kuitenkin ettei olo ollut edelleenkään paras mahdollinen, joten lenkki oli erittäin hyvä liikuntamuoto tälle päivää. Lenkin jälkeen piti vähän käydä heiluttelemassa kahvakuulaheilautuksia. Koetin opetella tekemään lantiolla liikkeen oikein. Minulla on todella jäykkä lantio, joten sen liikkuvuutta pitäisi saada ehdottomasti parannettua, jotta liike voisi oikeasti loksahtaa kohilleen. Toivottavasti huomenna sitten pääsee jo tekemään kunnon treenin. Se on ainakin ratsastuksen jälkeen tarkoitus. Joku muuten kirjoitti, että ratsastus helpottaa kuukautiskipuja ja rentouttaa alaselkää sopivasti. Jäin miettimään asiaa, sillä ennen joulua sattui olemaan menkkojen pahin päivä ratsastuspäivänä ja pelkäsin mitä ratsastus tekisi ololleni. Totesinkin tunnin jälkeen, että kipuja ei ole ja olo oli muutenkin parempi kuin ennen tuntia. Silloin en osannut yhdistää sitä ratsastukseen, mutta ehkä sillä olikin positiivinen vaikutus. Toivottavasti huomennakin, vaikka silloin pitäisi pahin olla jo ohi.

Mutta tänään oli mukavaa tavata osa Silmukkasiskoista neulomuksien merkeissä pitkästä aikaa. Loppiaistapaamiseen en päässyt kun tultiin vasta silloin mökiltä. Jouduin jäämään pois myös vanhainkotivisiitistä. Nyt kokoonnuimme pienellä porukalla. Juttu lensi ja neulomukset eteni. Viikolla aiemmin aloitin mun kaverille ambitus-kauluria, jota aluksi neuloskelin. Kahvi/teehetken jälkeen aloitin Teetee Cacao-langasta neulomaan pelleriinia. Löydettiin ohje jo syksyllä Wanhansataman Kädentaito-messuilta Pitsi & Palmikko-standilta. Sen on laatinut Anu Paljärvi. Messuilla näimme mallineuleen ja pidimme sitä koko ajan ponchona, mutta kyseessä onkin pelleriini. Sanakirjan mukaan ”pelleriini: (rinnastetaan peleriini) naisten lyhyt (turkis)viitta, hartiaviitta”. Nytpä sitten tulee meikäläiselle ihan uusi aluevaltaus neulomusrintamalla 😀 Pääsen tekemään lyhennettyjä kerroksia joista syntyy kiiloja… En vielä uskalla paljoa ajatella eteenpäin. Teen ensin nuo lyhennetyt kerrokset ja ihmettelen sitten lisää. Onneksi yksi Silmukkasiskoista on tekemässä samanlaista ja tapaamme keskiviikkona, joten saan tarvittaessa ohjausta. Minulla on petroolin sininen ja hänellä taas lämmin keltainen. Kiva tehdä ihan uutta, oppii taas lisää neulomuksien saloja, jeeee!!!! Ei tämä elämä niin kurjaa olekkaan mitä ehkä tekstin alussa vaikutti. Nyt teen juotuani neule käteen ja äänikirja korville. Huomenna pääsee jo nauttimaan treenaamisestakin!

Julkaistu

Endorfiini-humalassa – liikunnasta superhyvä fiilis

Ohhoh, nyt tää taitaa karata lapasesta, nimittäin treenaaminen/liikkuminen 😀 Viimesen kolmen päivän aikana kuusi liikuntasuoritusta – 7 h 15min yhteensä käytetty aikaa niihin. Ja kropassa on hiukan jyrän alle jäänyt olo, mutta silti olen onnellinen ja endorfiini jyllää. Jalat ovat etenkin aikas kipeät kuten aina kyykkyjä tehtyäni. Huomenna taidan pitää lepopäivän, jotta en hyydy keskiviikon cycling-tunnille. Tänään sain nyt illalla ilostuttavan tiedon, nimittäin sunnuntaina Silmukkasiskot polkee spinnutunnin, Ihanaa, yes!

Lauantain treenejä täällä jo hehkutinkin. Eilisaamuun heräsin etureidet ja persus treenikipeänä, mutta ei muuta kuin kohti tallia ja ratsastustunnille miltein kymmenen asteen pakkaseen. Ratsastimme tunnin aikana kahdella eri hevosella. Minulla oli ensiksi Sebu, joka on hiukan etupainoinen kaveri ja mun helmasynti on ratsastaessa etunojassa könöttäminen. Sebullapa ei voinut niin könötellä, joten tulipahan treenattua painon siirtoa taakse ja istuinkyhmyjen tuntemusta. Harjoittelimme painon siirtoja niin vasemmalle kuin oikeallekin. Ja jotain loksahti kohdalleen, se rupes oikeasti toimimaan, YES! Myös vatsalihaksilla käynnin hidastaminen sujui hyvin ja pohkeilla askeleiden pidennyskin aika kivasti. Tunnin aikana myös ravattiin, molemmat hevoset niin Sebu kuin Airakin ottaa töltin sijasta helposti ravin. Lopputunnista treenasimme vielä hevosten pysäyttämistä vatsalihaksia käyttäen ja heti perään peruuttamista. Ja tunnin puolessa vaihdettiin hevoset. Aira tuntui ”tutummalta” eikä niin etupainoiselta. Mielestäni onnistuin Airan kanssa paremmin. Sen kanssa loksahti tuo painonsiirtojuttukin. Lopussa ratsastettiin vielä ilman jalustimia hakien oikeaa istuntaa ja että lonkat aukeisivat riittävästi.

Nyt talvella harjotuskenttä on vähän normaalia pienempi, kääntymisiä tulee paljon. Hevoset mielellään hyödyntää sokeuttamme ja painuu opettajan luo keskelle kyselemään mitäs nyt nää oikein haluaakaan… Ens kerralla kokeillaan, että edessämme on ns. kärkiratsastaja, jotta voimme keskittyä enemmän harjoitteisiin kuin jatkuvasti suunnan korjaamiseen. Tästä varmasti joku hevostytöistä saa huippupalkkion siivouksista yms. tallitöistä, pääsee ratsastustunnille. Aika alkeisiin tosin, mutta ratsastamaan kuitenkin 😀

Kotoa lähtiessäni vähän jännitin miten pukeutuminen onnistuu. Ratsastuskenkiin villasukkien lisäks ohuemmat sukat, ratsastushousujen alle merinovillaaluskerrasto, villapaita, fleesevuorellinen urheilutakki, huivi kypärän alle ja toppahanskat. Pukeutuminen onnistui. Vähän sormia ja varpaita vilutti, mutta pysyi siedettävällä tasolla. Ulkoilmaliikunnassa sitä näköjään myös karaistuu eikä pakkanen niin hirveästi haittaa. Aikanaan olinkin melkoinen vilukissa, mutta syynä taisi olla huono pukeutuminen. Opaskoiran myötä oppi pukemaan kunnolla päälleen, joka on enemmän kuin hyvä asia.

Avokki valmisti meille tonnikalamunakkaat mihin lisäsi tomaattia ja juustoraastetta. Ne syötyämme lepoa ja kuuden pintaan valmistautumista yläkropan treeniin. Lämmiteltiin kahvakuulalla erilaisin heilautuksin, jonka jälkeen penkkipunnerrukseen valmistavana kevyt 8 kilon tanko ja sitten 20 kilon tanko. Avokki tietysti lisäili itselleen painoja ainakin 60 kiloon asti 😀 Ite lähinnä hain oikeaa liikerataa ja itseluottamusta, että jaksan nostaa. Seuraavilla kerroilla lähdetään sitten hakemaan oikeasti treenipainoja. Penkkipunnerruksen jälkeen käsipainopenkkiä 4 kilon painoilla, pystypunnerrusta istuen, ylätaljalla ojentajia, käsipainoilla hauiskääntöjä, kulmatangolla kulmasoutua jne. Lopuksi heiluteltiin taas kahvakuulaa ja haettiin lantiopotkua, vatsalihasten jännitystä, oikeaa lantion liikerataa. Siinä meinasi perheriitakin syntyä :D:D Ja vielä lopuksi vähän jalkojen verryttelyä, jotta maitohapot karisisivat. Venytellessä totesin olevan aika kankea rautakanki. Aikaa vierähti 1 h 25 min. Suihkun jälkeen olikin ihana raukea, endorfiininen olo. Lähdimme kuitenkin koirien kanssa pienelle lenkille, ja nyt kun Oton menohalut ovat lisääntyneet lenkistä tuli reipasvauhtinen 😀 Sen jälkeen muki teetä ja unille.

Tänäamuna lähdin uimaan. Etukäteen arvelin koko touhun olevan kovin takkuista, mutta yllättävän hyvin uinti lähti sujumaan. Jalat toki tuntui hitailta ja väsyneiltä. Kuitenkin perusvauhtia jaksoi polskuttaa. Reilussa tunnissa uin 1250 m. Ei nyt päätä huimaava vauhti, mutta näköjään siihen se uintitauon jälkeen aina osuu 😀 Hallissa oli aika paljon porukkaa ja myös meidän radalla. Nyt oli myös vesijuoksioita. Lopussa melkein alkoi jo väkimäärä ahdistamaan. Kiva oli kuitenkin uida ja viimeistään parin viikon päästä uusiks, kuten myös ratsastamaan.

Kotona tein ison salaatin, jota söimme broilerin kanssa. Ja taas alkoi pähkäily mitä pukea ylleen kiristyvään pakkaseen. Olin ystäväni kanssa sopinut lenkkitreffit. Pakkanen hipsi 12 asteeseen, mutta eipä tuo meidän tahtia pahemmin haitannut 😀 Ennen lähtöämme tutkailimme Iphoneni Sports Trackeria. Lähti toimimaan toivotulla tavalla, mutta kadotti tiedot näytön lukkiuduttua. Onneksi kuitenkin ystävän Sport toimi, joten saatiin lenkin tiedot. Käveltiin 7.94km. Ekat 4km meni vauhtivälillä 4.9-5.5 km, jonka jälkeen Otolle iski pieni jumivaihde. Tuolloin vauhti putosi 3.6 km:iin. Eräs risteys saa sen jumittelemaan eikä aavistustakaan miksi. Ns. Lidli-lenkin jälkeen kierrettiin vielä Metsolan suo, jossa taas vauhti nousi 4.6-5.3 km välille. Reitillä muutama nousu. Yhteensä aikaa meni 1 h 40 min. Olen ihan tyytyväinen näillä kipeillä jaloilla ja keuhkoilla. Yhdistelmä pakkanen ja pakokaasut on aika kamala, ja keuhkoveritulpan jälkeen niiden sietokyky on laskenut. Nyt ei pakokaasuja ehkä niin ollutkaan, tai ne ei ainakaan ahdistanut. Ja eihän tuolla Metsolan suo-lenkillä autoja ajelekkaan. Ihanaa oli lenkkeillä ja samalla höpötellä ystävän kanssa. Ja mikä parasta Otto kulki pääasiassa todella reippaasti ja ilahduttavasti.

Kotona olen yrittänyt selvitellä muilta iphonen käyttäjiltä miksi Sports Tracker ei toimi. Nyt näyttäisi siltä, että itse Sports Trackeriin pitäisi saada päälle taustalla toimiminen. En vaan ole oikeaa kohtaa vielä löytänyt, nyyh!!! Eiköhän sekin tässä vielä ratkea.

No niin, jaksoikohan tämän treenivuodatuksen joku teistä lukea loppuun??? Tätä endorfiini-huuruissani kirjottaessani järjen ääni koettaa kysellä ”hei, ketä ihan oikeesti kiinnostaa nää jutut, näin yksityiskohtaisesti selitettynä”. Mut kun olen niin innoissani treenikärpäsen puremasta… :O :D:D