Julkaistu

Vihdoinkin Sports Tracker toimii !!!

Yli kuukausi siinä meni – järkyttävää!
Ja kun toimiminen oli loppujenlopulta niin pirun pienestä kiinni
”Kun käynnistät Iphonessa Sports Trackerin sulje näyttö.”
Jos näyttö lukittuu automaattilukituksella ja herättelet henkiin ”koti”-näppäimellä olet lentänyt ohjelmasta pihalle kuin leppäkeihäs eikä mitään ole tallettunut. Mutta kun lukitset näytön virtakytkimestä ja avaat samaisesta harjoituksen jälkeen, pääset tallentamaan harjoituksen. HUOH!!! Aina oppii uutta.

Olen ja olemme koettaneet tämän kuukauden aikana vaikka mitä. Maanantaina poistimme ohjelman kokonaan ja latasimme uudestaan. On tarkistettu miljoonasti, että mobiilidata on päällä ja kaikki muu taustalla päivittymisjutut. Ja ei vaan piru toimi. Vinisin Facebookissa vielä kerran toimimattomuutta ja lopulta se oikea vinkki tuli. KIITOS kera ison helpotuksen lennähtää ystäväpariskunnalle ja ennenkaikkea pariskunnan miespuoliselle Iphonen käyttäjälle.

Tänäaamuna koirien kanssa lenkille lähtiessä päätin vielä testata asian. Mielessä oli tosin jo vähän alistunut olo Sports Trackerin toimimattomuudesta. Aloin olla sillä mielellä, että muilla toimii mulla ei, mutta eihän kaikki voi kaikkea saada. Noh, puhelin taskuun ja matkaan.

Keli oli jo kostea, lumi nuoskaista ja Oton mielestä ilmeisen inhottavaa märkää möhjöä. Eihän sellaisessa ole kiva tassutella, hienot tassut kastuu :D:D Paljon hauskempaa on jumittua paikoilleen inhoten sohjoa. Kannustuksin eteenpäin päättäväisyyttä unohtamatta. Olihan Otonkin pakko liikkua ja hakea se reipas ihana vauhti minkä koira kyllä osaa. Mutta kokeilla piti josko vois taas hidastella. Lenkki oli aikamoista ailahtelua reippaasta kulusta maleksimiseen.

Kotiovella kaivoin puhelimen esille ja otin lukituksen pois päältä ja mitä korvani kuulivatkaan – Sports Tracker oli päällä ja pääsin pysäyttämään ja tallentamaan harjoituksen. Olimme kävelleet 38min ja 2.76 km keskinopeudella 4.3. Voi miten ilahduinkaan, nyt se toimii!!! Vielä en tiedä pystynkö puheen avulla katsomaan lenkin vauhdikkaammat ja hitaimmat kohdat. Vähän epäilen ettei se onnistu. Joutunen siihen käyttämään apuja, mutta siitäkin huolimatta loistojuttu Sports Tracker toimii vihdoinkin!

Alkuillasta ennen saunaa oli tarkoitus treenata kotisalilla, mutta kuinkas kävikään – kainalokkain olo voitti <3 Tarkoitus oli ruuan jälkeen hetki lepäillä ennen treeniä, mutta kainalossa sujahti horroksessa pari tuntia <3 No kainalohetki tietää huomiselle ratsastuksen lisäksi treeni-iltaa. Nyt sitten relailtiin ja saunottiin. Vähän on huono omatunto, mutta läheisyyskin on tärkeää, joten miksi kainalohetkestä ei voisi nauttia hyvällä omallatunnolla??? Huomenna sitten vähän tiukemmin, eikös? Maanantai-iltana (aamupäivällä uintia 75 min/1350m) olin vuorostani ystäväni kotikulmilla lenkkeilemässä. Hänelläkin oli Sports Trackerin kanssa ongelmia, mutta jälkikäteen matkan mittauksenkäveltyjä kilsoja tuli 11.6 km/2 h 30 min. Lenkkiä vähän paikkapaikoin hidasti Oton junnailut, vesilätäköt oli karseita käveltäviä. Varvistellen yli :D:D Ja taisipa väsymystä olla ilmassa vielä viikonlopustakin. Välillä pääsimme myös vinhaan vauhtiin etenkin lenkin loppupuolella keskivauhti nousi 5.9 km ja taisipa se käydä kuudessa kilsassakin :D:D Koko lenkin keskivauhtia on vaikea saada, koska 2.9 km meni hukkaan Tracker-ongelmien takia. Keli oli lämmin ja mulla ihan liikaa päällä. Ihanaa oli taas lenkkeillä ja sen jälkeen viettää rattoisa teehetki ystävän kanssa. Maanantaille tuli ihanan paljon liikuntaa. Keskiviikkona vuorossa vesijuoksua 45 min+uintia 20 min/450m. Kaverini oli vähän yskänen ja flunssan jälkimainingeissa, joten emme ”rehkineet” enempää. Mutta kyllä jälleen on todettava, että vesi on mahtava elementti. Uidessa unohtuu kaikki ja vesijuostessa saa treenatuksi kehon hallintaa. Lopuksi höyrysaunassa rentoutuen ja rupatellen. KIVAA!!! Kotona ruuan valmistusta ja pelleriinin neulontaa. Olen nyt 13. kiilassa ja lankakerä on vajentunut uhkaavasti, työ vaikuttaa jo nyt jotenkin isolta, vaikka yli kolmannes on vielä neulomatta. Vähän meinaa iskeä uskon puute, olenko mokannut jotenkin, vai voiko ohjeessa olla virhe… Noh, asiaa varmaankin pähkitään Silmukkasiskon kanssa lähitulevaisuudessa. Ja nyt on vuodesta se aika milloin firman paperit (tiliotteet, työlistat yms.) on käytävä läpi ennen kuin toimitan ne kirjanpitäjälle. Eilen saatiin kolme kuukautta läpi käydyksi, joten hyvässä vauhdissa ollaan. Puuha on vaan niin pirskatin tylsää ja puuduttavaa. Pakko vaan tehdä ja siihenkin tunteja käyttää, kuuluu yrittäjyyteen ja yrittäjän arkeen. Tällä viikolla ensikertaa blogissani on yli 50 rekisteröitynyttä lukijaa. Muutaman kerran on päästy 50, mutta nyt 51 lukijaan. Wauh! Kiitos teille kaikille, jotka jaksatte näitä kirjoituksiani lukea. Ja uusille lukijoille lämpimästi tervetuloa Hepan matkaan :D:D

Julkaistu

Rakas Harmaakuono tänään 12 vuotta

12 vuotta sitten syntyi Vantaan opaskoirakoululle Opas Ponitalle 4 pentua joista kahdesta tuli opas. Ykin kanssa tiemme kohtasi pojan ollessa reilu 2-vuotias. Sain tutustua erittäin vilkkaaseen ja energiseen koiraan, joka sulatti sydämeni melkeinpä kertaheitolla. Taistelin vasten hyppimistä ja liikavetoa vastaan toisen taltuttaen, mutta veto etenkin vieraissa paikoissa jäi. Silti vietin ihanat yhdeksän vuotta koirakkona Ykin kanssa ja viime keväänä kun vanha herra eläköityi tunsin luopuvani ensinmäisen kerran koirasta, luovuin koirakkoudestamme ja Ykin opaskoirastatuksesta lähteäkseni uuteen koirakkosuhteeseen nuoren Otto-pojan kanssa. Luopuminen koski, mutta lohduttavaa oli se, että rakas koira jää luoksemme viettämään eläkepäiviään, tuhisemaan, sipsuttamaan ja huomiota kerjäämään Nyt on reilu puoli vuotta opeteltu puolin ja toisin uutta suhdettamme Oton opastellessa minua. Välillä Ykille iskee mustasukkaisuus ja vanhus haluaisi väkisin valjaisiin häntä heiluen. Ja jos nuori Otto saa Ykin mielestä liikaa hellyyksiä on aika tulla väliin ja ottaa komentava haukahdus käyttöön ja ilmoittaa kuka se on oikeastaan se koirien koira. Toisaalta kaksikko köllöttelee välillä rintarinnan, tassuttelee kuono-persustuntumalla toisissaan kiinni mökin ovesta sisään, leikkivät yhdessä ja ovat selvästi ystävystyneet.

Harmaantuminen lisääntyy koko ajan. Ei riitä harmaa kuono vaan tassut, vatsan alunen takamusta myöden ovat harmaantuneet. Iloisuus on tallella ja Ykillä hyvä olla. Paljon onnea ja rapsutuksia komeaan ikään päässyt eläkepappa. Nautitaan ystävyydestämme ja yhdestä olosta niin kauan kuin sinun on hyvä olla luonamme.

Julkaistu

Pelko vaihtui onneksi

Mitä likemmäksi Harmaakuonon kontrollilääkärikäynti tuli sitä enemmän minua pelotti ja ahdisti. Ei auttanut Harmaakuonon selvä tervehtyminen. En halunnut tuudittautua siihen, vaikka en toki olisi halunnut pelätä pahintakaan. Niin kuitenkin taisin tehdä.

Eilinen oli kamala päivä. Sain onneksi tehdyksi asiat mitä pitikin. Olen Opaskoirayhdistyksen hallituksen kahdessa asettamassa työryhmässä. Toisessa selvitetään opaskoirakorttiin liittyviä asioita ja toisessa keinoja tiedottaa opaskoirista nuorille näkövammaisille. Lisäks Opaskoirakerhon puitteissa lähetin kahteen riihimäkeläiseen hotelliin tarjouspyynnöt. Ensiksi suunnittelimme viikonloppukurssia helmikuun alkuun Hankoon, mutta talvisin kaupunki taitaa olla lähes kuollut ja palvelun tarjoajia ei juurikaan, joten ei hintakilpailua. Pohdimme vaihtoehtoja ja päädyimme kokeilemaan Riihimäkeä. Kaupunki onkin minulle tuttu, koska olen kotoisin sieltä.

Yhdistystöitä tehdessäni takaraivossa vaani pelko ja ahdistus. Toisena hetkenä vakuutin itselleni Harmaakuonon voivan paremmin kuin kaksi viikkoa sitten. On pirteämpi, syylät yms. tavallisen oloisia, iho puhdas, karva sileä, virkeä, energinen… Mökilläkin herra innostui moneen kertaan Oton kanssa riehumaan. Otinkin kameralla videopätkän. Jos kamera olisi ollut aavistuksen alempana, tulos olisi vielä parempi, mutta kyllä siitä selväksi tulee Harmaakuonon jaksaminen ja into. Mutta, jos kuitenkin koira peittää tuskansa… Mitä pidemmälle päivä kului sitä hirveämmäksi oloni muuttui. Onneksi päivän viimeinen asiakas oli ystäväni jolle saattoi vähän oloaan kertoa. Ja ystäväni pääsi yläkertaan koiria ”riehuttaan”, ja kyllä pojat nauttivatkin 😀 Avokille murehdin koko illan, ei auttanut järkipuheet Harmaakuonon virkeydestä. Ei edes se miten koiran karva kiilsi avokinkin silmin nähden. Vasta kirjan kuuntelu ja neulominen rauhoitti mielen.

Aamulla pelko palasi ja lähdin kohti opaskoirakoulua vatsa kipeänä iloisesti häntää heiluttava koira mukanani. Hyvin nopeasti lääkärin huoneessa tuli selväksi lääkärin ja kennelpäällikön olevan mykistyneet miten hienosti hoidot oli koiraan tehonneet. Harmaakuono tervehti iloisesti lääkäriä hammastellen leikkiin kutsuen. Kellahti kylelleen tutkittavaksi ja oli niin avoin kuin vaan. Iho ei punottanut, syylät ja muut ihomuutokset näyttivät levollisilta mitä edelliskerralla ei voinut sanoa. Vuotava läiskäkin (kolikon kokoinen) on kuivunut/rupeutunut hyvin, puolen sentin kohta vielä aavistuksen kostea. Harmaakuono ei kuitenkaan pyri sitä enään nuolemaan. Karva kiilsi ja kaikinpuolin koira vaikutti olevansa elämänsä kunnossa. Paino oli noussut uuden ruuan (Orijentin senjorikuivamuona) myötä, mutta lihaksina. Olin painosta vähän (35.8) järkyttynyt, koska Harmaakuono ei ole milloinkaan painanut noin paljoa. Lääkärin mukaan koira näyttää hyvältä, kokeili kyljet joissa ei rasvapatjaa vaan lihaksia 🙂 On kuulemma harvinaista, että tuon ikäinen koira kasvattaa lihaksia, mutta liikunta ja vapaana mökillä touhuaminen tehnyt tehtävänsä. Saimme paljon kiitosta hyvästä koiran hoitamisesta ja puhuimmekin miten tärkeää on hoitaa myös vanhaa koiraa hyvin. Tunnustin pelänneeni tuloamme ja lääkäri pahoitteli pelotelleensa minua. Sanoin, että arvostan rehellistä mahdollisuuksien kerrontaa, ja että mielummin näin kuin ettei puhuisi mitään niistä muistakin vaihtoehdoista, koska joskus ne muut vaihtoehdotkin on kohdattava. Avokki sanoi minulle lähteissäni ”Harmaakuonolla heilui häntä pystyssä kävellessämme, että jos puhuvat lopettamisesta, et suostu, koira ei voi olla kipeä.” Lääkäri sanoi minulla olevan fiksun miehen ja lähetti terveisiä, ettei Harmaakuonoa vielä viedä minnekään meiltä, että nyt nautitte yhteiselostanne. Ja niin me tehdään. Ollaan niin onnellisia ja helpottuneita. Toki pidetään tosiasiat mielessä, koiralla on ikää paljon ja erinäisiä patteja ympäri kehoa, mutta kaikki ajallaan. Antibiottikuuri lopetettiin, shampoopesut tarvittaessa ja jos tuo rupeutunut läiskä oireilee siihen lääkesalvaa ja jos ei auta, se poistetaan.

Kotiin oli ihana tulla kera hyvien uutisten. Avokista myös paistoi tyytyväisyys ja onnellisuus. Olenkin ollut koko päivän niin positiivisella mielellä ja paljon rennompi ja rauhallisempi. Kyllä taas on todettava kuinka syvä kiintymys koiraan voikaan olla ja miten paljon sen hyvinvointi merkitsee, kuinka sydän pakahtuu rakkaudesta huolen painaessa ja sittemmin ilon pulputtaessa. Saatoin lähteä hyvillä mielin Oton kanssa Silmukkasiskoja treffaan Espoon Menitaan ja sieltä Keravan kirjastoon Kaisa Jaakkolan luentoa kuuntelemaan. Nyt voi onnellisena hetken neuloa ja sitten nukahtaa ilman huolta ja murhetta.

Julkaistu

Ikimuistoinen nuotioilta ja relausviikonlopun tunnelmia

Lämmin, tyyni, pimeä syyskesän ilta. Nuotiossa tuli ja me kahden vain.

Meillä on juhannuksesta lähtien joka viikonloppu ollut mökillä vieraita viime viikonloppua lukuun ottamatta. Silloin olin peesaritkerhon kesäpatikalla (65 ihmistä + 40 koiraa), joten avokin kanssa kahden rentoutumisesta ei tietoakaan. Nyt kuitenkin vietämme pitkää viikonloppua mökillä kera koirien.

Kesän aikana olemme vieraidemme kanssa viettäneet mukavia kesäiltoja, naurua, hyvää ruokaa, saunomista, uimista ja juomaakin on riittänyt. Muistojen arkkuun kätkettynä monta huippuhetkeä kesän varrelta. Joten isot kiitokset YSTÄVÄT! Nyt on kuitenkin meidän hengähdyshetkemme vieraiden kanssa touhuamisesta.

Tultiin torstaina alkuillasta kuumissamme ja hikisinä. Lähes heti ruuat jääkaappiin laitettua pulahdimme lampeen – ah ihanuutta. Olimme etukäteen suunnitelleet viettävämme nuotioiltaa sään niin sallitessa, ja sehän salli!

Ilta oli tyyni, hiljainen, lämmin. Koirat laitoimme sisälle mäkäräisten takia. Harmaakuonolla on hotspot (pinnallinen ihotulehdus), joten ötököiden puremia ei enään kaivata. Istuimme nuotiolla jutellen ja aina vaan puita lisäten. Pulahdinpa puolilta öin lampeen ja kuivattelin kiireettä nuotion lämmössä. Uiminen alasti pimeässä kesäyössä on ihanaa ja uskomaton kokemus istua sen jälkeen alusvaatteisillaan nuotion lämmössä. Yleensä kun nuotiolle saa pukea reilusti päälle, jotta tarkenee. Mieletön kokemus ja mielettömän ihanaa :D:D

Lopulta annoimme tulen hiipua hiillokseksi ja paistoimme makkaraa. Lopetellessamme syömistä alkoi lempeä sade. Ei mitään ennakkovaroitusta esim. yltyvästä tuulesta. Yht’äkkiä vaan sateli vettä. Se oli lämmintä, mutta siirryimme kuistille sateen muuttuessa lempeästä kovemmaksi. Etäältä kuului ukkosen jyminää ja avokki näki jonkin verran salamia. Tuo ukkosrintama meni kuitenkin kaukaa ohitsemme. Lopulta sisälle ”iltateen” (yöllä kolmelta) keittoon ja vielähän siinä tunteroinen sujahti ennen kuin kömmimme puhtaiden lakanoiden väliin väsyneinä, mutta onnellisina.

Eilen hoitelin kuistilla istuskellen opaskoirakerhomme asioita. Julkaisin seuraavan kerhotapaamisemme ilmoituksen. Menemme lenkkeilemään Hyrylän metsiin. Samalla luin sähköpostit ja Facebookin. Ihana istuskella ulkona kaikessa rauhassa. Onneksi ilma pysyi sateettomana ja kivan lämpöisenä koko päivän. Aterioimme ulkona lohta ja perunoita.

Iltaa kohden tuuli yltyi, mutta saunomisen yhteydessä viidesti lampeen. IHANAA!!! Tuuli tuntui sen verran vilakalta ettei lammessa pulahduksen jälkeen tehnyt mieli istuskella ulkona, joten ravasimme lammen ja saunan väliä ilman huilitaukoja nauttien joka hetkestä. Emme edes halunneet siideriä tai olutta saunajuomaksi, hanasta vettä pari kertaa.

Tänään rento ja ihana oleilu on jatkunut. Ennen lenkille lähtöä maustoin ulkofilepihvit ja tein salaatin. Lenkkeilimme yhdeksän kilsan lenkin. Alkuun Otto kulki hyvin rauhallisesti, mutta vauhti kiihtyi. Epätasaisuudet se ottaa todella varoen ja hitaasti kävellen. Lähtiessä hiukan emmin tarkenenko shortseissa ja t-paidassa ja hyvin tarkenin. Välillä oli suorastaan hiki ja heti mökille takaisin tultuamme, pulahdus lampeen. Vesi oli viilentynyt eilisillasta huomattavasti. Silti tuntui mahtavalta ja virkistävältä.

Pakko se on vaan todeta, että syksy tekee tuloaan. Lenkillä metsä tuoksui väkevästi syksyltä. Tuoksu tuntui hyvältä ja rauhoittavalta, samalla hiukan haikealta. Kesä on taas mennyt hurjaa vauhtia. Toivottavasti tulee vielä upeita loppukesän ja alkusyksyn päiviä. Upeassa säässähän on niin mukavaa liikkua luonnossa.

Istahdin lammen rantaan lukemaan pisteillä Dan Brownin kirjaa Murtamaton linnake ja kirjan viidennettä vihkoa, kirjassa 13 vihkoa. Siinä sujahti tovi koirat jaloissa tuulen suhinaa kuunnellen ja kirjaa lukien.

Aterioimme ulkona, tosin oli laitettava ohuiden kesähousujen sijaan collegehousut ja pitkähihainen. Silti elättelen toivetta ettei tuo ollut vielä viimeinen ateria tälle kesää ulkona. Lasillinen punaviiniä lihan, perunoiden ja salaatin kyytipoikana, maistuipa ruoka taas hyvältä.

Avokin terotettua kirveen kipaisimme marjapuskiin keräämään karviaisia ja mustaherukoita. Linnut ja koirimukset ovat pitäneet huolen ettei mustaherukoita enään paljoa ollutkaan. Karviaisia täytyy huomenna mennä keräämään lisää. Ei niitäkään tule niin paljoa, että jotain niistä tekisin. Karviaiset onkin kyllä parhaita suoraan puskasta. Puskissa olisi viihtynyt pidempäänkin, mutta sade ajoi meidät sisälle koirien kuivauksen kautta.

Olen nauttinut tästä viikonlopusta suuresti ja vielä huomisen voimme relailla ja touhuta sen mitä huvittaa. Maanantaina paluu kaupunkiin ja arkeen. Näitä tällaisia hetkiä tarvitsee varmasti jokainen. Toki se miten rentoutuu parhaiten vaihtelee, mutta relausta ja omaa aikaa tarvii jokainen. Sitten taas jaksaa touhuta ystävien ja kavereiden kanssa, tehdä töitä ja käydä harrastuksissa.

Julkaistu

Sydän täynnä rakkautta

Eilen Opaskoirakerhomme järjesti koirakoille tottistreenit. Vantaan koululta saatiin paikalle kaksi kouluttajaa ohjaamaan kymmentä koirakkoa. Lisäksi mukana oli peesareita ja muita avustajia. Itse seisoskelin sateessa ilman koiraa. Pohdin päivästä toiseen vienkö Harmaakuonon treeneihin vai en. Onhan uuden oppaan kanssa yhteisen taipaleen aloittamiseen viikko aikaa. Arvelin Harmaakuonon treenin ”kestävän”, mutta omista tunteistani en ollut varma. Lopulta soitin kouluttajalle ja sain tukea jättää Harmaakuono kotiin harjoittelemaan eläkekoiran virkaa. Sitä se onkin saanut harjoitella jo oikeastaan pari viikkoa.

Vappu ja sen jälkeiset päivät meni mökillä. Minä flunssaisena ja surullisena. Puhuin paljon puhelimessa ja viesteilin ystävien kanssa. Perjantaina Harmaakuonon veli sekä velipuoli lähtivät viimeiselle matkalleen. Elin hengessä voimakkaasti mukana ja lopulta aloin pelätä omanikin puolesta. Olihan Harmaakuonolla hammasoperaatio edessään ja nukuttamisessa riskinsä, joten sanonta ”ei kahta ilman kolmatta” änkeytyi väkisinkin mieleen. Flunssaisena paijailin Harmaakuonoa aina kun se malttoi olla lähelläni. Avokin kanssa ulkotöissä oli paljon mielenkiintoisempaa kuin flunssaisen ja surullisen meikäläisen kanssa. Noina päivinä opin taas paljon lisää mitä kaikkea koirakoiden matkoille mahtuukaan, miten paljon tunteita, kiintymystä, rakkautta, hellyyttä, välittämistä.

Avokki mökkipäivinä puuhaili pihapuuhien parissa. Keräsi kasvimaalta ison kasan heinää pois. Tälle kesää siihen ei voi vielä istuttaa tai kylvää, maa on käännettävä ja rikkakasvit häädettävä.



Eipä kovin edustava raivauksenkaan jälkeen, mutta Harmaakuono paikalla tottakai karahka suussaan 😀

Perjantaina olo oli jo parempi, joten nautin ulkoilusta minäkin. Lintujen konserttia kuuntelin ja ajattelin koiraystäviämme niiden viimeisinä hetkinään. Oli rankkaa tietää kellon ajat milloin se kaikki tapahtuu. Toisaalta olen kuitenkin kiitollinen, että ystävämme halusivat jakaa nuo hetket kanssani. Vielä saunan jälkeen poltimme mehiläisvahakynttilän veljien muistolle.

Lauantaina palasimme kotiin. Täällä keittiöremppa eteni seinien levytyksellä. Harmaakuono joutui taas tyytymään pienempään elinympäristöön. Ja kun me lähdimme vielä juhlimaan nelikymppisiä, ei Harmaakuono voinut riemusta pomppia. Onneksi takapiha antaa lisätilaa kölliä siellä aina kotona ollessamme.

Maanantai-iltana panikoin hammasoperaation onnistumista ja kehittelin mielessäni kauhukuvia sen epäonnistumisesta, tai ehkä lähinnä siitä ettei Harmaakuono heräisikään uniltaan. Olin niin hermostunut, että heräsin varttia yli neljä enkä saanut enään nukutuksi. Ennen kahdeksaa olinkin jo Opaskoirakoululla, josta lähdimme kennelpäällikön kanssa viemään Harmaakuonoa hoidettavaksi. Juttelimme matkalla ja kerroin pelostani. Harmaakuono tassutteli lääkäriin reippaasti. Vastaanottoaulassa odottelimme tovin, jonka jälkeen menimme huoneeseen missä hampaita katsotiin ja sydäntä kuunneltiin. Me lähdimme pois ja koira hoitajan kanssa käytävää pitkin jonnekin hoitotilaan. Kennelpäällikkö lupasi soittaa heti kun saa tiedon koiran heräämisestä. Niin myös tapahtui ennen kolmea iltapäivällä. Se oli suuri helpotus ja illan työt sujui rauhallisin mielin. Koira yöpyi koululla, jotta nähtiin toipumisen alkavan hyvin. Mulla oli illalla jo herraa hirmuinen ikävä. Teki mieli soittaa päivystäjälle ja varmistaa Harmaakuonon vointi. Järki voitti ja sain oltua soittelematta. Ehkä siihen auttoi kaksi pitkää puhelua kahden ystävän kanssa.

Keskiviikkoaamuna menin sovitusti koululle kahdeksaksi ja sain rakkaan koiran luokseni. Se pomppi tullessaan. Oli kuulemma ollut innoissaan myös edellispäivänä kun kennelpäällikkö oli koiraa hakenut lääkäriltä. Peräpää vain keikkui kuulemma kun jalat eivät vielä ihan kantaneet. Toipuminen oli vauhdissa ja koira iloinen. Tuntui niin hyvältä ja onnelliselta. Saatiin hoito-ohjeet ja matka mökille saattoi alkaa. Äiti asemalta kyytiin ja menoks.

Harmaakuono rakastaa keppejä kuten kuvista varmasti on tullut selväksikin. Nyt oli pakko pitää herraa kiinni, jotta hampaiden poistokohdat saisi parantua rauhassa. Viis hammastahan sieltä purukalustosta lähti. Valvotusti sai olla vapaanakin ja ilmeisesti särkylääke oli väsyttävää, koska poika oli aika raukea muutaman tunnin sen jälkeen.

Päivät sujahti puutarhapuuhissa ja keväästä nauttien. Eilisaamuna ei millään olisi tahtonut tulla kaupunkiin. Nyt kuitenkin Harmaakuonolla viimeiset päivät opaskoira-statuksella. Eilen tottistreenejä seuratessa koin taas koiran vaihtoon liittyvien tunteiden moninaisuuden. Kiehtoi ajatus treenata uuden koiran kanssa niitä harjotteita mitä nyt tehtiin. Samalla kertaa kaipasin Harmaakuonoa rinnalleni, mutta uskon ratkaisun jättää koira kotiin olleen oikean.

Perjantaiaamuna avokki ja Harmaakuono lähtevät mökille remppaa pakoon. Itse lähden lauantaiaamuna Silmukkasiskojen kanssa Tallinnaan. Tunnen jotenkin tuon perjantaiaamun merkittäväksi, silloin Harmaakuono lähtee eläkepoikana mökkeilemään ja seuraavan kerran tavatessa sen olen uuden oppaan kanssa ja Harmaakuono eläkeläinen. Kun tuota ajattelen kyyneleet nousevat silmään. Samalla muistan, että elämässäni kääntyy uusi lehti kera uuden opastajan, kiehtovaa, jännittävää. 
Mutta miten paljon voikin rakkautta mahtua sydämeen, rakkautta koiraa kohtaan. Ja kohta sitä rakkautta saa myös toinen koira. En usko ettenkö voisi rakastaa myös tulevaa opasta yhtä kiinteästi ja vahvasti kuin Harmaakuonoa. Eihän se tietenkään päivässä tapahdu, mutta rakastun kuitenkin, eikä se ole Harmaakuonolta pois. Meidän rakkauttamme ei estä eikä riko mikään. Kyllä sydämeen mahtuu toinen ja joskus se kolmaskin rakas koira. Sinne mahtuu toki myös ne ystävärakkaudet ja avokkirakkaus. Rakkautta mahtuu niin paljon sydämeen kuin tarve vaatii. Rakastetaan paljon niin meidän kaikkien on hyvä olla.

Julkaistu

Surua sydämessä

Murhemieli, kyynelsilmä…
Kun kuulin Harmaakuonon veljen olevan vakavasti sairas, niin sairas, että on vain yksi ja ainoa mahdollisuus, siitä lähtien olen tuntenut suurta surua ja myötäelämisen tuskaa.  Olen ajatellut perhettä paljon, rapsuttanut velipoikaa mielessäni, lähettäny sydämessä voimaa ja lohtua.  Muistan miten reipas, energinen ja iloinen herra oli meidän viimeksi (alle 3vk)  tavatessamme. Veljekset kirmasivat iloisina yhdessä vapaudesta nauttien. Ennen pois lähtöäni tunnustelin koiralla olevia patteja, enkä voinut tietää niiden olevan imusolmukesyöpää.  Tuo koiraherra on säilyttänyt pirteytensä ainakin eilisiltaan, vaikka on vain ajan kysymys milloin on aika lähteä. viimeiselle matkalleen. Se tapahtuu  joka tapauksessa perjantaina, koska vaihtoehtoja ei ole. Tuntuu pahalta, mutta  sen jälkeen koiralle ei tule tuskia ja kauniit muistot säilyvät.  Toivon koko perheelle voimaa, lohtua ja että voisivat vielä hetken nauttia rakkaasta ystävästään ennen kuin koiran on aika päästä tuskattomille niityille kirmailemaan.

Harmaakuonon veli on ollut perheineen kovasti mielessä. Tänään sain toisen suruviestin ja alkoi tuntumaan kestämättömältä. Ystäväni kirjoitti omalta koiraltaan löytyneen jonkinlaisen kasvaimen maksasta, ja että heillä on vielä yhteistä aikaa hiukan. Koira on Harmaakuonon velipuoli, puolisen vuotta vanhempi.  Tuntuu kovin raskaalta ystävien koirien sairastumiset, ja varmasti sukulaisuudella Harmaakuonoon on myös tekemistä ja siitä, että ovat kutakuinkin saman ikäisiä koirimuksia.  Ehkä myös pelko  milloin on Harmaakuonon vuoro. Olen tunnustellut pojan patteja vainoharhaisena ja  kai jonkinlaista varautumistyötä tehnyt, vaikka epäilenpä onko siitä tosi paikan tullen mitään hyötyä.  Näinä hetkinä sen todella tajuaa kuinka tärkeitä nämä opaskoirat käyttäjilleen on, olisivat varmasti meille ihan tavallisina kotikoirinakin.  Ja kun ystävien koirien sairastuminen surettaa näin paljon, pelottaa miten sitä oikein hajoaakaan kun itse on samojen asioiden kanssa tekemisissä.  Harmaakuonolta poistetaan viikon päästä pari-kolme hammasta, ja nyt jo hirvittää, jos jotain meneekin pieleen tai jotain kamalaa arvaamatonta ilmenee toimenpiteen aikana…

Julkaistu

Terveiset takan lämmöstä

Takassa ritisee tuli, avokki kuuntelee Wilbur Smithin kirjaa Leobardi kulkee yössä. Itselläni menossa Sofi Oksasen esikoiskirja Stalinin lehmät. En ole aikaisemmin Sofin kirjoja lukenut, mutta päätin nyt lukea hänen kirjansa ilmestymisjärjestyksessä. Aloitin kirjan keskiviikkoiltana nukahtaen aina eilisiltaan asti muutaman minuutin jälkeen. Ei välttämättä johdu kirjan huonoudesta, pikemminkin raittiin ilman myrkytyksestä. Tultiin tänne mökille keskiviikkoiltana ja ollaan päivittäin käyty parin tunnin lenkeillä. Harmaakuono on saanut kirmailla vapaana ja nauttia lumesta. Lunta täällä on tosin huomattavasti vähemmän kuin pääkaupunkiseudulla. Torstaina kuljimme päätietä pitkin lumisateessa, perjantaina poikkesimme auraamattomille sivuteille ja peltojen reunoille. Kävelyyn lumesta saatiin lisäraskuutta ja taivahalta pyrytti lisää. Eilisellä lenkillä sää oli tyyni ja paluumatkalla leijaili joitakin hiutaleita. Avokki pääsi testailemaan uutta otsalamppua, jonka turvin uskaltauduimme pimeässä ulkoilemaan.
Eilen teimme yhdessä ruokaa. Avokki kuori perunat ja siivutti ne. Lisäsin kerman, mausteet ja valkosipulin. Valkosipuliperunoiden kaverina valmistimme hirvipataa punaviinissä. Hirven lisäksi siihen tuli paprikaa, mustapippuria, valkosipulia, yrttejä ja pekonia. Pata lähes neljäksi tunniksi leivinuuniin paistumaan. On varmaan aika turhaa kehuskella, sillä ruoka oli herkullista. Alkupaloina söimme salaattia, jossa oli salaattisekoitusta, leipäjuustoa, paprikaa, tomaattia, kurkkua, viinirypäleitä, poromakkaraa, oliiviöljyä, mustapippuria. Sen kanssa kraavisiikaa. Pääruualle oli lisukkeena vielä äidin tekemää puolukkasurvosta, joten juhla-ateriamme koostui aikaslailla suomalaisherkuista. Juhlimme meidän 4v kihlapäivää (22.11. ja 5.12. 5 v yhdessä olonpäivää) kynttilöiden valossa. <3 p="p">
Mökkeilyyn kuuluu tietystikin myös saunominen. Saunatauolla ripein askelin ilkosillaan lumeen pyörimään. Pyörimisen jälkeen tuli hoppu takaisin saunan lämpöön. Kylmää lunta :O Mutta niin huippumahtavaa!
Viime viikot on olleet aikas tohinaa täynnä, joten tämä mökkeily on ollut paikallaan. Huomenna takaisin kaupunkiin ja puolentoista viikon rutistus kohden joulua edessä. Pari viikkoa sitten ollut viikonloppu meni nopeaan. Perjantaina järjestötohinoita, lauantai Silmukkasiskojen kanssa Porvoossa. Se oli ihana päivä. Ensin kiertelimme Porvoon pikkukaupoissa ostoksia tehden. Lankoja, kynttilöitä, jouluteetä tms oli kotiin tuomisina. Shoppailun jälkeen ajelimme yhden Siskon kotiin neulomaan ja nauttimaan pannarista kera hillon ja kermavaahdon. Turinaa riitti. Itse olin ehkä hiukan vaisuhko, sillä tuolla viikolla kärsin uniongelmista ja takana oli yksi huonosti nukutuista öistä. Neuloin ja kuuntelin mukavan leppoisaa turinaa.
Sunnuntaina suuntasimme avokin ja Harmaakuonon kanssa veljeni perhettä tapaamaan ja sieltä äidin luo. Kotiin viemisinä toimme pakkaseen lisää mustikoita, äidin tekemää puolukkasurvosta, puolukkahilloa, karpalohyytelöä jne. Mukavaa oli tavata kotiväkeä. Maanantaina taas töiden pariin.
Viikko sujahtikin töitä tehden, kaulaliinoja neuloen, kynttilöitä valmistaen. Tuolloin maanantaina avokki kävi ostoksilla tuoden Harmaakuonolle mökille vietäväksi lampaantaljan. Ja talja onkin ollut koiran suosikkipaikka.
Keskiviikkona käytin Harmaakuonoa eläinlääkärillä. Näytin rasvapatteja, jotka jäävät valjaiden vatsaremmin alle. Niitä ei aleta leikkaamaan, jos ei ala oireilemaan. Valjaisiin saan tarvittaessa opaskoirakoululta valjaisiin pehmusteita. Harmaakuono sai kehuja virkeydestään ja upeasta harmaantumisestaan. Palaute sai olon iloiseksi ja tyytyväiseksikin. Jos kaikki menee hyvin opastusaikaa voisi olla vuoden päivät jäljellä, mutta katsotaan miten käy. Jotenkin tuo lääkärikäynti taas toi Harmaakuonon lähemmäksi sydäntä.
Torstaina matkustin äidin luo, sillä voitin Outlet-messuilla Sarafaani-nimiseen vaatekauppaan 100 € lahjakortin. Siellä myytävät vaatteet ovat enemmänkin varttuneelle väelle, joten äidille oiva joululahja. Tosin kauppaan saapuessa hän totesi ””täällähän on todellakin vanhojen akkojen vaatteita”, ja menikin tovi ennen kuin löysi tarpeeksi nuorekkaita puseroita itselleen. Tuo kommentti vähän hymyilitti, sillä äitini täyttää 65v. Eihän se toki tarkoita, että on pukeuduttava ”mummovaatteisiin”. Päivä äidin luona meni nopsaan ja mukavasti.
Viikonloppuun mahtui Opaskoirakerhon pikkujoulut, tuubihuivin neulonta ystävälle joulumuistamiseksi, kynttilöiden valmistamista ja relailua. Alkuviikosta töitä jne, keskiviikkona joululahjaostoksilla, joten mökille tulo tuli parhaaseen mahdolliseen hetkeen. Nyt voisikin paistaa parit joulutortut omppuhillolla. Äidin luona maisteltiin omenahillolla täytettyjä joulutorttuja hyväksi todeten, joten avokki kiikutti kaupasta omenahilloa. Eipä siis muuta kuin naatitaan mökin rauhasta ja lämmöstä vielä tämä ilta.
Julkaistu

Mökkeilyä

Sunnuntaina hivenen sateisena iltana tuntui hyvältä saapua lämpimään mökkiin, jossa avokki odotti valmiin ruuan ja lämmitetyn saunan kanssa. Hektiset kaksi messupäivää takana, joten hiljaisuus ja luonnon rauha helli mieltä sateen hiljaa ropistessa. Hyvä ruoka ja sauna, iltateehetken jälkeen olikin aika kömpiä puhtaiden lakanoiden väliin

En tiedä miten paljon näistä kuvista huomaa muutokset, mutta ainakin vuodenaika on vaihtunut 😀

Juhannuspäivä

Tuolloinhan meillä oli vielä laituri 😀 Se otti ja hajosi ystäväpariskunnan vieraillessa mökillä kesällä. Onneksi ei kenellekään käynyt mitään ja portaat ja laiturikin saatiin kuivalle maalle. Kevään hommia onkin sitten uuden laiturin hankinta/valmistus.

Elokuussa valmistui laatotus liuskekivistä. Syyskuussa puolestaan uusittiin terassilaudoitus ja istutettiin sipulikukkia kukkapenkkiin.

Vähän jännitimme kuinka paljon Harmaakuono yrittää kukkapenkistä sipuleita kaivaa. Vähän herra siellä kävi kävelemässä, mutta ei ainakaan olla huomattu, että sipulit olis kaivettu ylös.

Nyt terassin laudoitus on tiivis ja tukeva

Tuolloin äidin ollessa mökillä sunnuntaille sattui syksyn lämpimin päivä. Liuskekivet kerää pihalaatoituksella mökin edustalla mukavasti lämpöä, ja onhan laatotuksella tasainen alusta Harmaakuonon pureskella keppiä 😀

Avokin tekemät polut kivituhkasta helpottaa mun liikkumista pihapiirissä huomattavasti. Alkuun oli vähän hankalaa suunnistaa kun ei ollut mitään selkeitä reittejä. Nyt liiteri/huussi sekä nuotiopaikka löytyy helposti.

Ja nyt tähän viimeisimpään mökkeilykertaan takaisin…
Maanantaina oli hieno sää. Ei satanut vettä, ja se jos mikä oli ihan parasta. Lähdimmekin avokin ja Harmaakuonon kanssa lenkkeilemään. Koira sai nauttia vapaana kirmaamisesta ja me syksyn kuulaudesta.

Kuten huomaatte Harmaakuonolla aina irti ollessaan on keppi suussaan 😀
Mutta ihmeitäkin tapahtuu :O 😀

Ihmeitä tapahtuu myös, että minun ottamani kuvat onnistuvat 🙂

Tämä vähän epätarkka, mutta kuulemma sopii kuvan tunnelmaan

Itse asiassa myös nuo syyskuun kuvat olivat minun ottamia.
Herää varmaan ihmetystä, miten?
Vastaus on niinkin yksinkertainen…
Räpsin kuvia ja jotkut onnistuvat, toiset taas ei. Kuuntelen mistä suunnasta kuuluu ääniä tms… Digikamerassa on niin huippua tuo, että kuvia voi ottaa vaikka miten paljon ja poistaa huonot ennen arkistointia.

Mutta joo… Takaisin syksyiseen mökin pihaan nyt viime käynniltämme

Tuo lähes parin tunnin ulkoilu teki niin hyvää henkisesti kuin fyysisestikin!!!

Meidän lenkkeillessä lampaanfile marinoitui punaviini-valkosipuli-rosepippurimarinadissa ja pilkotut perunat kermassa ja valkosipulissa.
Kuulostaa herkulliselta ja siltä näyttäneekin?

Mutta… Joskus kun kaikki lähtee menemään pieleen, niin sitten kanssa lähtee. *huoh*
Avokki istuu pöytään ja osuu viinilasiinsa ja se kaatuu viinien roiskahtaessa pitkin penkkiä ja lattiaa. No ei muuta kuin rättäämään kiroilun säestämänä.
Istuudumme jälleen aloittaaksemme aterian uudelleen…
ja nyt kaatuu edelleen avokin toimesta minun lasi. Ei roiskahda, mutta viini on pöydällä, lautasellani ja lattialla.
Avokin turhauma käsin kosketeltava ja mies, joka ei huuda eikä juuri kiroa huutaa ja kiroaa.
Ei auta, siivoamaan taas. Tässä vaiheessa kiikutamme viinilasit tiskialtaaseen ja kaadamme sen mitä nyt pullosta jäljellä oli teemukeihin 😀 Sivuhuomautuksena espanjalainen luomupunaviini oli hyvää 🙂
Vihdoin ruokaan käsiksi. Perunat kylmenneet, liha maistui vanhalle talille eikä siitä ollut poistettu kunnolla kalvoja. Onneksi file oli vain puolen kilon, mutta ateriasta jäi vain pahamieli. Harmaakuono kyllä nautti ylimääräisestä liha-annoksesta parilla seuraavilla aterioillaan.

Ilta kuitenkin jatkui rattoisasti äänikirjan, käsityön, takkatulen ja yhdessä olon merkeissä

Tykkään meidän minitakka/leivinuunista. Se on söpö 😉
Vähemmän söpöä on petaamaton peti, mutta…
Ja käsissäni valmistuu frillahuivi, jonka kanssa kotimatkalla tuli ongelmia. Lanka sotkuun ja silmuja putosi. Eihän työ ollutkaan kuin melkein valmis… No nyt se ”hautuu” käsityökorissa ja kaivan sen taas esille, kun olen anteeksi sille antanut 🙂

Tiistaiaamuna laiskottelua ja lopulta siivouksen pariin. Innostuin pyyhkimään pölyt ja lattian. Matot vietiin ulos tuultumaan. Olihan ihana syyskuulaus. Nyt on mökki siisti ja sinne on taas mukavaa palata rentoutumaan.

Julkaistu

3-vuotiskihlapäivä

Kolme vuotta sitten…
näihin aikoihin istuin avokin kanssa olohuoneessa kynttilän valossa kuunnellen Laura Pausiinia kovin onnellisena sormukset sormiin pujotettuna.
Laseissa kuohuviiniä
Uusi kihlapari oli siis syntynyt 😀 Ja tuo pari yhä onnellisena yhdessä monta ihanaa muistoa ja kokemusta rikkaampana. Tuo ilta on kaunis muisto ja pysyy sydämessäin.
Kihlauksen vuosipäivää vietimme jo sunnuntaina hyvän ruuan äärellä toistemme seurasta nauttien. Tänään arkinen aherrus vei mennessään; avokki työpaikkakäynnillä ja minä Mielenterveysmessuilla kiertelemässä. Illalla hieroin avokin niskahartia-seudun ja tuo ihanuus on minulle luvassa huomenna kiropraktikon jälkeen.
Messuilla oli paljon eri Mielenterveysaiheisia yhdistyksiä esillä. Messut oli erittäin tieto/asiapitoiset. Krääsää ei ollut myynnissä eikä houkuttimena.  Ainoita myyntikojuja oli oikeastaan korumyynti. Korut olivat samoja mitä avokilta sain lahjaksi sunnuntaina. Kävimme kuuntelemassa Jaakko Halmetojan luentoa, joka oli sisällöltään hyvin samansuuntainen kuin kuun alkupuolella Terveysillassa ollut luento. Tämä tämänkertainen oli vaan paljon tiiviimmässä muodossa. No aikaakin puolet vähemmän J Mut luentojen sisältöön paneudun myöhemmin. Mulla onkin tuolla aika monen luennon muistiinpanot odottamassa läpikäyntiä. Olen ollut luvattoman hidas niiden kanssa ja toisaalta olen ajatellut sairauslomallani olevan aika pakertaa niiden parissa fiiliksen mukaan.
Tän blogin lukijoiden määrä on noussut 28 lukijaan. Kiitos teille kaikille kun olette matkassa mukana. Ja toivotan uusimmat (julialume):n ja Liioliin  lämpimästi tervetulleeksi. Musta olisikin oikeastaan hauskaa tietää teiltä lukijoilta mikä postaus tai asia/juttu on saanut teidät jäämään tänne?  Siis tarkoitan myös teitä muitakin lukijoita kuin kahta uusinta 😀 Toki myös blogin kehitysideat tms. on tervetulleita ja niitä kysymyksiä saa edelleen laittaa tulemaan joidenka perään viime viikolla ”huutelin”.
  
Julkaistu

Erilainen ratsastuskokemus; ystävä ratsailla silmät peitettynä, 3v-kihlapäiväateria kynttilän valossa

Mittari on pysytellyt koko päivän pakkasella eikä auringon lämpökään enää tunnu. Siitä huolimatta tänään lähdin ratsastamaan 90 minsan issikkavaellukselle. Lähteissäni mietin mitä laittaa päälle. Harkitsin rehellisiä toppavaatteita, mutta ajattelin sen olevan liioittelua. Noh, ehkä ei olisi ollut, sillä ajoittain paleli oikein kunnolla, ehkä eniten päästyä hevosen selästä pois.  Palelemisesta huolimatta oli taasen oikein ihanaa, mahtavaa ratsastaa ja kuljinkin suurimman osan tunnista itsenäisesti vaellusta vetävän kävellessä vieressä.
Ystäväni halusi kokeilla sokeana ratsastamista, joten otin mukaani maalipallolasit. Eli, laskettelulasien malliset lasit, jotka ovat tummennettu täysin mustiksi. Sivuiltakaan ei ole mahdollista nähdä. Laseista ei näy valoakaan. Ystäväni ratsasti melkein koko tunnin lasit päässä. Ihailen hänen rohkeuttaan ja analysointikykyään. Esille tuli voimakkaasti miten paljon ihminen käyttää näköään ja kuinka se vaikuttaa tasapainoon. Näköaisti kun oli poissa tasapainokin kuulemma hukassa. Pysyi kuitenkin ongelmitta ratsailla niin töltissä kuin käännöksissäkin. Eivätkä oksatkaan, jotka osui jalkoihin tai yläkroppaan saanut häntä nostamaan laseja pois. Hiljalleen menoon tottui eikä mäet tuntuneet pahoilta. Niinhän se oli mulla itsellänikin. Ekalla kerralla etenkin alamäet tuntui aika pelottavilta ja nyt (takana ei kuitenkaan kuin viis 90 min issikkavaellusta) ei juuri miltään. Olen varmasti oppinut ratsastamisesta jotain ja ehkä myös vähän tottunut siihen. Ystäväni issikka tuli hienosti mun issikan perässä, välillä tosin vikana tullut huuteli ohjeita ystävälleni, lähinnä jos heppa ohjautui liian polun reunaan, jossa oksia oli häiriöksi. Hieno ratsastuskerta jälleen pakkasesta huolimatta. Varmasti myös ystäväni sai uuden ja erilaisen kokemuksen/elämyksen, mahtavaa!!! Kotiin päästyä oli pakko kipaista kuumaan suihkuun, jotta kylmyys karisi kropasta. Avokki keitteli ruuan valmistumista odotellessamme glögit, ja ihanastihan se glögi lämmitti.
Tiistaina tulee kolme vuotta kun menimme avokin kanssa kihloihin. Silloin on töitä ja kaikkea puuhaa, joten päätimme juhlistaa kihlapäivää hiukan etukäteen. Aamulla ennen ratsastamaan lähtöä valmistin perussalaatin johon lisäsin juustoa ja auringonkukan siemeniä. Jälkkäriksi tein rahkaa johon tuli rahkan lisäks kermaa, paljon pensasmustikoita ja vadelmia sekä ruokalusikallinen kaakaokniksejä. Eilisiltana ennen saunaa valmistin punaviinimarinadin. Lisäsin punaviiniin rakunaa pakkasesta, vähän suolaa ja mustaa pippuria. Luomutapahtumasta ostamani naudanpaisti marinadiin maustumaan. Valmistetaan todella harvoin naudanlihasta ruokaa, jotenkin kumpikaan ei ole naudan suurystävä. Paisti oli jotain 700-800 g painonen, ja annettiin sen olla uunissa n. 150 asteessa n. alle puolitoistatuntia. Paistettiin marinadissa ja otettiin se liemestä pois vasta jäähtymään. Mielestäni paisti onnistui ihan kivasti. Liha oli mureaa, herkullista etenkin paistin ohuimmista kohdista. Lihan paistuessa valmistin alkupalalautaset; kylmäsavulohta, jonka sisään nokare yrttisulatejuustoa ja viereen pari palaa pähkinäjuustoa.
Aterioimme kaikessa rauhassa kahden kynttilän luodessa tunnelmaa valollaan ja tuoksullaan. Ennen jälkiruokaa annoimme lahjamme toisillemme. Olin avokille ostanut merinovillaisen kerraston ja Amaretto-pullon. Avokilta sain korvikset ja helminauhan, jotka on käsin valmistettu. Koruista saadut rahat menee ugandalaisnaisten koulutusmahdollisuuksien parantamiseen. Avokki ja Aa olivat jututtaneet idean alulle panijaa. Ymmärsin ugandalaisnaisten itse valmistavan koruja paperimassasta, joka värjätään ja lakataan. Helminauhassa olleet helmet olivat hyvin samanlaisia ja samankokoisia. Joku on osannut tehdä oikeasti hienoa työtä. Ja sydämestäni toivon, että saaduilla varoilla todella tuetaan naisten kouluttautumista. Ilmeisesti Aa oli saanut asiasta jonkin paperin todisteeksi.
Takana hieno päivä, joka teki hyvää järjestölätinöiden jälkeen. Omaa aikaa omien rakkaiden harrastusten parissa oman rakkaan miehen kanssa  illastaminen kynttilän valossa. Nyt on hyvä laittautua avokin viereen peiton alle kirjaa ja avokin unituhinaa kuuntelemaan. Saas nähdä mitä se uusi viikko tuokaan tullessaan…