Julkaistu

Ulkoliikunnan ihanuus

Talvella talviliikunta jäi kolmeen lumikenkälenkkiin, ja reippailu koiran kanssa oli mitä oli liukkaine keleineen. Olen todella nauttinut näistä aurinkoisista päivistä joita on riittänyt viime keskiviikosta lähtien. Ulkoilu maistuu ihanalta ja nyt kun Ottokin Vida-haahuiluista huolimatta kulkee reippaasti, on ilo kävellä auringossa. Siksipä lauantainakin oli lähdettävä avokin ja koirien kanssa reippailemaan, vaikka aamupäivällä olinkin ollut pumpissa ja spinningissä. Tulipahan kolmisen tuntia liikuntaa sille päivää. Samoin itse asiassa eilisellekin.

Oltiin nimittäin ratsastamassa ja illalla vielä ystävän kanssa yli kahden tunnin lenkki. Ratsastin Airalla. Harjoittelimme kahdeksikkoja. Aira oli selvästi oikealle notkeampi ja vasemmalle taivutuksissa joutui ratsastajakin enemmän töihin 😀 Tölttäsimme ja se oli hankalahkoa. Millään en meinannut aluksi saada Airaa töltille, väkisinkin vaihtui raville. Sain todella tehdä istuntani kanssa töitä, jotta se pysyisi riittävän takapainoisena. Ravi keventäen sujui hyvin ja harjoitusravissakin hetkittäin uskalsin irrottaa kädet satulan reunasta. Laukan nostoja teimme jonkusen. Kenttä oli puolittain jäinen, joten laukkapätkät oli kovin lyhyitä.

Lopputunnista olimme taasen ilman satulaa. Aluksi pidin harjasta tiukasti kiinni, mutta hiljalleen pysyin pelkillä ohjilla ja lopussa jo pitkiäkin pätkiä. Sain hevosen muutaman kerran pysähdytettyäkin oikeaoppisesti. Aiemmin ilman satulaa ratsastaessani en ole käsiä harjasta irrottanut pitääkseni vain ohjista. En ole myöskään pysäyttänyt hevosta tai pyytänyt liikkeelle. Tiina teki pari volttia ja otti tölttipätkiäkin. Minä sitten joskus 🙂 Mutta taas huomasin, olen kehittynyt ratsastuksessa pienin askelin, mutta kuitenkin. Eivät tunnit ole menneet hukkaan.

Auringon jo laskeuduttua lähdimme Marian ja Oton kanssa reippailemaan. Ihana raikas kevätilta. Juttua riitti ratsastuksesta opaskoiriin, luonnosta autoihin. Välillä Otto koitti hidastella inhoamissaan hiekotushiekoissa, mutta suostui liikkumaan reippaasti. Näimmepä eräänlaista katutaidettakin jalkakäytävällä maalattuna 🙂 Nimittäin talsimme kahden peniksen ja yhden vaginan ohitse. Että näin. Lenkin kulku sitten numeroina: 2 h 5 min 9.88 km (4.7 km/h, 877kcal, keski123bpm ja maksimisyke146bpm) Oli mukavaa reippailla ystävän kanssa jutellen. Ens sunnuntaina uusiks, yes!

Tänään on ollut ”virallinen” peruutusten päivä. Kello soi kahdeksalta, koska asiakas kymmeneltä. Aamupalan nautittuani tuli puhelu ja peruutus. Hetkeksi köllähdin pehkuun ajatellen lepäileväni hetken ennen pt-treeniin lähtöä, mutta sekin peruuntui. Ja päivään mahtui vielä kolmas peruutus illan asiakkaista. Noh, siinä lötköteltyäni tovin päätin lähteä upeaan ulkoilmaan reippailemaan Oton kanssa. Ensiksi kuljimme Metsolan suolla ja sen jälkeen vielä teimme ns. Lidli-lenkin. Aurinko paistoi, linnut lauloi. Tuntui jaloissa ihanan verryttävältä kävellä. Otollakin oli menohaluja, joten liikkuminen oli sujuvaa ja nautittavaa. Emmekä reiteillä haahuilleetkaan, joten saavuin iso hymy kasvoilla kotiin häntää heiluttavan koiran kanssa. Olin ja olen niin onnellinen. Taivalsimme 1 h 32 min, kilsoja taittui 7.62 keskinopeuden ollessa 4.9km/h. Kulutus 557 kcal, keski123bpm ja maksimisyke139bpm. Huomenna meikäläisellä on muuten sykemittarivapaa päivä 😀 Sellainen taitaa olla myös keskiviikko. Olen vähän hurahtanut sykeseurantaan. Sen taitaa huomata?

Asiasta toiseen… Minulla on nyt ollut viime päivinä koko ajan nälkä. Ei tee mieli herkkuja vaan ruokaa, rahkaa, hedelmiä tms… Syynä varmasti liikuntamäärät. Nyt vain pitäisi osata syödä oikein ja järkevästi myös painon pudotusta ajatellen. Olen huomannut aineenvaihdunnassani muutoksia, hiki irtoaa paremmin, nestettä poistuu kropastani ja vähän vaakakin näyttäisi siltä, että alkaa näkymään myös painossa. Ehkäpä kroppani on vihdoin herännyt jostain horroksestaan 😀 Toivottavasti tämä suunta nyt jatkuu, tosin jatkuvasta nälästä tahdon eroon. Nyt tahdon kuitenkin kuuntelemaan intiaaniseikkailua 1200-luvulta Kun kotka kutsuu-kirjan muodossa, joten hyvää alkanutta viikkoa kaikille teille!

Julkaistu

Laihduttamisen vaikeus

Vuoden alussa tehdään uuden vuoden lupauksia, asetetaan tavotteita jne. Itsekin olen useampana alkuvuonna täälläkin kirjoittanut tavoitteesta laihtua alle 60 kiloon. Tavoitteisiin on liittynyt myös liikunnan lisääminen ja säännöllistyminen. Lupauksia en ole tehnyt enkä tee tälläkään kertaa. Vuoden 2014 aikana onnistuin liikunnan lisäämisessä etenkin alkuvuodesta aika mukavasti, mutta en kuitenkaan ole täysin tyytyväinen. Edelleen tavoitteena on saada liikunta säännölliseksi osana elämää, ja nyt lausetta voisi jatkaa: myös mökkikaudella. Säännöllinen liikkuminen auttaa myös painon hallinnassa, joten eikö siinä motivointia ole riittämiin.

Tällä hetkellä olen enemmän kuin turhautunut. Kilot on ja pysyy kropassani tarkkailin syömisiäni tai en. Totaalikieltäytyjäksi en ole minkään suhteen ruvennut, mutta koettanut tehdä parempia ja terveellisempiä valintoja. Toki olen syönyt kaikkea sellaistakin mikä ei laihduttajalle sovi. Sellainen tapahtuu yleensä pikkuhiljaa ja nyt syksyllä huomasin mussuttavani ihan liian paljon suklaata, joka on ehdottomasti heikkouteni. Etenkään loppusyksyn herkuttelun määriin en voi olla tyytyväinen; liikaa ehdottomasti liikaa! Mökiltä kotiuduttuamme teimme avokin kanssa päätöksen ettei kotiin osteta suklaata eikä muitakaan herkkuja. Napostelu on saatava kuriin, koska tapahan se on. Teetä voi juoda ilmankin suklaamanteleita tai muita suklaaherkkuja. Avokki pärjää myös ilman keksejä ja pullaa. Kotimme ei kuitenkaan herkuton ole, sillä unohdin kotiin mökille lähtiessämme Porvoon Suklaapuodin ostokset ja jäljellä on lahjaksi saamiani tattaripipareita. Ne ovat pieniä sydänpipareita, mutta niitä ei saa syödä pakettia päivässä eikä viikossakaan. Parina päivänä viikossa pari piparia teen kanssa sallitaan. Ja niin kauan kuin pipareita on jäljellä Porvoon ostoksiin ei kosketa. Ja kun kosketaan ”piparisääntö” pätee niihinkin.

Viikko on eletty näin. Keskiviikkoisin aamulla ennen aamupalaa on ”virallinen” punnitus. Viikon aikana kropasta kadonnut huikeat 100g. AJATELKAA!!! VAIVAISET SATA! Ei edes puolta kiloa! Tällä hetkellä olen todella kyllästynyt taistoon ylipainoa vastaan. Miksi helvetissä en onnistu! En onnistunut 2011, en 2012, en 2013 ja en 2014. En toki ole koko aikaa jaksanutkaan tsempata. Tulosta kun ei tule usko loppuu ja keinotkin.

Mutta voisiko tämä 2015 olla onnistumisen vuosi? Tottahan toki voisin kirjoittaa ”kyllä”, ja niin haluan/haluaisin kirjoittaa. Olen sen kirjoittanut monta kertaa aiemmin ja epäonnistunut, joten en taida uskaltaa enään. Nyt pitäisi tapahtua jotain konkreettista, pitäisi löytää todelliset syyt painon jääräpäiseen pysymiseen. Aiheutuuko ylipaino ruokatottumuksista, jostakin aineenvaihdunnan toimintahäiriöstä, hormoonitoiminnasta, liian vähäisestä liikunnasta tms??? Tällä hetkellä minusta tuntuu ettei ole yksiselitteistä vastausta kohdallani. Yksi apu voisi olla riittävä hikiliikunta, jotta aineenvaihduntani heräisi uniltaan ja ylimääräiset nesteet lähtisivät kropastani, sillä nestettä minussa on. Mistä sitten johtuu, en tiedä. Kilpirauhasta olen miettinyt jo pitkään, koska lämmönsäätelyssäni tuntuu olevan välillä kummallisuuksia. Saatan palella hirmuisesti ja hetken päästä valitan kuumuutta. Vai olisiko minuun iskenyt varhaiset vaihdevuodet? Minulta ei kuitenkaan lähde hiuksia päästä mikä kai aika yleinen oire kilpirauhasen vajaatoiminnassa. Väsyneisyyttä talvisaikaan on, mutta sen yhdistän enemmänkin melatoniinivajeeseen. Voinhan toki olla väärässäkin. Pillereistä paino-ongelmat eivät johdu, koska en käytä niitä, en minkäänlaisia. Lääkäriin toki voisin mennä ja selvittää esim. tuon kilpirauhasen tilanteen. Vai olisiko enemmän apua ravitsemusasijantuntijasta. Näitä kun tässä turhautumisen pyörteessä pyörittää ahdistaa entistä enemmän. Pitäisi vaan tarttua tuumasta toimeen.

No onko minun pakko päästä alle 60 kilon? Onko siitä tullut minulle pakkomielle? Tuskin, jos niin olisi en kai mussuttaisi aika-ajoin suklaata yms. epäterveellistä, ehkä olisin kieltäytyjä kaikesta lihottavasta pakkomielteestä kärsiessäni. Ja ei minun ole pakko painaa alle 60 kiloa, mutta pääsisin edes alle 65 kilon, jonka jälkeen voisi tutkailla oloaan jatkoa ajatellen. Blogivuosinani olen päässyt alle 67 kilon kerran pari, mutta en siihen 65 kiloon kertaakaan. 2008 marraskuussa painoin 64.7 kg, joten sitä kohden siis. Tiedän minulle käyneen joskus niin, että olen syönyt liian vähän ja aineenvaihduntani siksi hidastunut entisestään. En tiedä olisiko kaloreiden laskemisesta apua vai menisikö se ahdistavaksi. Sillä ehkä varmistaisi sen että syö kuitenkin riittävästi tässä pudotuksen uudessa alussa. Haluan uskoa, että myös hikiliikunnan lisääminen voisi tuoda jelppiä ellei ongelmia ole tyyliin kilpirauhasessa. Ei kai se taas auta kuin kokeilla ja heittäydyttävä entistä päättäväisemmin painon pudotukseen, etsiä, erehtyä ja löytä ne toimivat keinot. Toivottavasti tätä laulua ei tarvitse vuonna 2016 alussa kirjoittaa!!!

Julkaistu

Liikunnallinen hellepäivä

Kello lähestyy puoltayötä, parvekkeen ovi selällään ja vastapäinen ikkuna avoinna, silti ilmavirtaa ei juurikaan ole ja kodin viilennys nukkumislämpöön käy hitaasti. Avokki tosin on jo unimatin luona, mutta häntä kuumuus ei haittaa. Minä rakastan helteitä, mutta öisin kärsin liiallisesta lämmöstä, joten läpivedosta koetan saada apuja. Silti en valita, ihanaa kun on kesäsää!!!

Tänään olin ekaa kertaa Helsingin uimastadionilla. Maauimalamuistoni ovat lapsuudesta Riksusta ja lapsuuteni jälkeen maauimaloissa en ole käynyt. Kokemus oli positiivinen. Ensiksi vesijuostiin 50 min, jonka jälkeen polskin 900 metriä.

Vesijuoksioille oli oma leveähkö 50 metrin rata, joten mahtui hyvin juoksemaan. Tosin porukka lisääntyi koko ajan ja lopussa menoa joutui vähän himmailemaan. Eli, just kun olin päässyt hyvään vauhtiin. Aurinko lämmitti ihanasti ja ehkäpä aurinkorasvalle olisi ollut käyttöä. Oli mahtavaa liikkua ulkoilmassa helteisessä kesäaamussa.

Uidessa samat fiilikset. Radalla oli hyvin tilaa polskuttaa menemään. Stadikalla oli myös kyltti ”näkövammainen uimari radalla”, joka varmasti osaltaan helpotti ihmispaljoudessa uimistani. Jostain syystä etukäteen ajattelin ettei maauimalassa välttämättä kylttiä olisi ollenkaan, mutta onneksi erehdyin 😀

Rata oli 50 m pitkä, joten turhat käännökset jäi pois. Enemmänkin mieleni halajasi polskuttaa, mutta aurinko kävi kaverin päähän sen verran, että fiksusti lopetimme uimisen ajoissa. Mut ihan huippumahtavaa oli! Ja ilmeisesti vedessä aurinko tarttuu tehokkaasti ihoon, sillä meillä molemmilla oli bikinirajat 😀 Minullakin, joka ei yleensä rusketu, palaa vain. Suunnittelimme ensi viikolle uutta Stadikka-visiittiä, joten toivotaan säiden pysyvän kesäisinä. Meikäläinenkin ihan vahingossa saattaa vaikka ruskettua. Tosin vakavasti sanoen, minulle ruskettuminen ei ole mikään itseisarvo. Enemmän minulle merkitsee liikunnan tuoma hyvä olo ja kesästä nauttiminen. Ulkonäköön liittyen on kuitenkin pakko vähän hehkuttaa. Kaverini nimittäin totesi pariinkin kertaan minun bikineissäni hillutessani, että kropassani on tapahtunut todella iso muutos. Se on mahtavaa, jos kiinteytyminen on niin reilua, että se oikeasti näkyy. Vaaka ei kyllä edelleenkään painon putoamiseen viittaavia juttuja juttele. No onneksi ei sinne toiseenkaan suuntaan lukuja latele. Ehkä vaan pitäisi uskoa itsekin, että positiivista kehitystä on tapahtunut, vaikka vaa’alla se ei erityisemmin näy.

Kotiuduttuani salaattia napaan ja yhden asiakkaan hieronta ja aika valmistautua seuraavaan liikuntahetkeen. Tänäänkään en kärsinyt pukea paksuja ratsastushousujani jalkaan, joten kapripituisissa collegehousuissa lähdin hepostelemaan.

Ratsastin Airalla, joka on ravitahtinen luonnostaan. Ennen tunnin alkua harjasimme hevosia, mittailimme jalustimet sopiviksi jne. normimeininkiä. Tunnin teemana oli saada ravaava hevonen tölttäämään. Ohjat lyhyelle, paino taakse ja pohkeita. Niin Airan kuin Aaveenkin töltti on hidasta melkein nopeaa käyntiä. Airalla töltti oli miltein samantahtista saman puolen molemmin jaloin. Jos vähänkin paino siirtyi eteen hevonen vaihtoi raville. Tunnin aikana opin tunnistamaan milloin käynnistä tölttiin siirtyminen onnistui ja milloin ei. Töltistä raviin siirtyminen oli paljon helpompaa; ohjat löysemmälle, pienesti painoa eteen ja pohkeita. Airan kanssa on ihanaa ravata. Uskalsin aika pitkiä matkoja ratsastaa ravatessakin ilman satulan kaaresta kiinni pitämistä. Keventämisestä tykkään, oikeassa rytmissä ratsastaessa keventäen koen yhteenkuuluvaisuutta ja onnistumista hevosen kanssa. Olen kai vähän hullu. Myös pysähdykset vatsalihaksia käyttäen sujui tänään hyvin.

Tänään tartuimme myös minun hienoiseen laukkahirvitykseeni. Airalla on hyvä, pehmeä laukka ja Letun mukaan hevoseen voi luottaa ettei se innostu liikaa. Otimme lyhyitä laukkapätkiä kentällä molempiin suuntiin. Jälkimmäisessä suunnassa menimme jo pidempiä pätkiäkin. Ehkä minä vähän rentouduin niin hevonenkin liikkui paremmin. Siinä kokiessa laukan huumaa ihmettelin mikä sai minut säikähtämään maastossa laukassa. Tuolloin ei kertakaikkiaan tapahtunut mitään sellaista mikä moisen olisi voinut aiheuttaa. Nousiko sitten vauhti vai laukkapätkän pituusko lie??? Mene ja tiedä, mutta olen iloinen, TÄNÄÄN LAUKKASIN!!! Pääasia on, että uskalsin ja nautinkin siitä. Ystäväni Tiina laukkasi muutaman kierroksen kentän ympäri. Siihen en itse vielä ryhtynyt, mutta kyllä minä senkin vielä piruvie teen!!! Kyllä ratsastus on hieno harrastus!

Maanantaina pääsin istumaan paljon pienempään satulaan. Lähdimme ystäväni Hennan kanssa pyöräilemään. Hennalle tandemilla ajo oli ensikerta ja hyvinhän se meni! Henna kirjoitti Iiseen henkilökunnan blogissa lenkistämme, tekstin voi käydä lukemassa täältä

Nyt minulla on vihdoinkin menopelistäni kuva, sillä Henna napsas kuvat ennen lähtöämme :D:D Sports Tracker päälle ja polkemaan 😀 Melkein heti alkoi ripsiä vettä. Sadehan loppui tietysti vasta kääntyessämme kotipihaan. No onneksi vettä ei tullut kovin kovaa ja ajamisessa säilyi mielekkyys. Ajettiin 1h 12 min ja 18.49 km. Hennalla matkaa oli karvan auki 19 km, joten ehkä todellinen ajettu matka osuu johonkin siihen väliin 😀 Sateesta huolimatta oli mahtavaa polkea ja odotan innolla seuraavaa tandemlenkkiä. Perjantaina mulla on vapaapäivä, joten ehtisin mainiosti ajelemaan, mutta piloteilla taitaa olla kalenterit varattu. Sunnuntaille olisin ehkä saanut sovituksi pyörätreffit, mutta edellis illan ja yön aikana kävelty 40 kilsaa emmitytti. En uskaltanut luvata, vaikka mieli tekikin.

Nyt ilma on hiukan viilentynyt, joten ehkä on minunkin aika kömpiä pussilakanan alle ja yöunille, joten hyvää yötä!

Julkaistu

Kahvakuulatreeni

Ai miten kropassa onkin nyt hyvä treenin jälkeinen olo 🙂 Takana 90 minuutin treenisessio pääosin kahvakuulaillen. Sitä ennen reippailimme reilun viiden kilsan lenkin koirien kanssa, joten päivän liikuntasaldoksi ajallisesti tulee 2.5 tuntia, yes!

Aloitin treenin kahdeksan kilon kuulalla tekemällä kaksi kierrosta 20 toiston sarjoilla kahden käden heilautus(olis mennyt painavempikin kuula), yhden käden heilautukset sisä- ja ulkokautta, pystypunnerrus ja kulmasoutu. Kierrosten jälkeen kyykkyjä kuula niskan takana sekä kuula edessä 20 toiston sarjat, toiset sarjat samoilla toistomäärillä leveää kyykkyä, josta olikin hyvä siirtyä maastavetoon. Tein kolme sarjaa, yhden 8 ja kaksi 10 kilon kuulalla 20 toiston sarjoina. Maastavetojen jälkeen olikin vuorossa minulle ehkä hankalin liike, kapealla asennolla maasta veto, joten selkä suorana, vatsalihakset tiukkana jne… Minun oli vaikea saada liike tehdyksi oikein. Selkä pyöristyi väkisin. Lopulta tajusin miten yläselkä on suorassa, silloin myös alaselkä ei pyöristy. Tein kaksi 20 toiston sarjaa kymmenen kilon kuulalla. Huoh, pisti huohottamaan ja päästä vippaamaan. Palautumisen jälkeen askelkyykkyjä kahdeksan kilon kuulan ollessa aina kyykkäävällä puolella. Askelkyykyt ei koskaan ole ollut mun parhautta, mutta sain väännettyä molemmille jaloille 20 toiston sarjat.

Kuula hetkeksi sivuun ja kulmatanko niskan taakse askelkyykkyjen jatkuessa 20 toiston sarjalla, huoh!!! Sitten pari sarjaa rinnalle vetoja ja kolmas sarja siten, että mukaan tuli työntö ylös. Kaikki sarjat 20 toistoilla. Kulmatangossa ei ollut lisäpainoa, joten tangon paino 7 kg, muistaakseni. Pakko tunnustaa, hengitys tihentyi :D:D Lopuksi taas kasin kuula käteen ja vatsoja jalat ilmassa ja kuulalla pystypunnerruksia tehden. Kasilla tein 20 toiston sarjat ja kolmannen 6 kilolla. Tarkoituksena saada jalat suoremmiksi ja yläkroppa alemmaksi. Jäin 15 toistoon, ja vatsalihoja/läskejä suorastaan poltti. HUOH, mutta ah niin ihanaa! Piti vielä ahnehtia pari kymmenen toiston sarjaa penkkipunnerrusta 20 kilolla, jonka jälkeen loppuverryttely ja venyttely. Avokki jo alotteli lämmittelyään omaan treeniinsä. Tuolla se nyt ryskää rautoj ähisten ja puhisten, joten kohta täällä on kaksi endorfiinihuuruissa euforiassa olevaaa ihmistä.

Suihkusta tultuani kaivelin kaapista vaatteet, mustan tunikan/mekon, jonka olen viime syksynä ostanut. Mekko on yläosastaan löysähkö, mutta nyt minusta se tuntuu ehkä jopa hiukan isolta 🙂 Ehkäpä tässäkin kropassa on jotain muutosta tapahtunut, vaikka se vaaka ei sitä pahemmin ilmaisekaan. Tosin nyt tällä viikolla se on suostunut antamaan jo lupauksia antavia lukuja, eilen 68.4 kg. Tällä hetkellä kirjaan tiistaisin ja perjantaisin painon ylös, ja on todella ilahduttavaa kun käyrä on selvästi laskusuunnassa. Ja kyllä kaverini väitti keskiviikkona vesijuoksussa, että olen kaventunut. Ehkäpä minun itsenikin on se uskottava.

Vietimme viikko sitten mukavan illan ystävien kanssa käyden ulkona syömässä ja sen jälkeen heidän luonaan iltaa istuen. Tänäänkin meillä on toisten ystävien treffausilta. Nyt ruokailemme ja saunomme kuulumisia vaihdellen, joten varmasti luvassa taasen mukava ilta. Välillä tuntuu, että ystäviään ehtii tapaamaan ihan liian harvoin, mutta onneksi nyt treffaus onnistuu. Eipä siis muuta kuin tuliaiset ja saunakamat kassiin ja menoksi.

Julkaistu

Masistelupäivät

Eipä otsikko ole kovin houkutteleva lukemaan tätä kirjoitusta, mutta fiilis on maassa. On ollut sitä jo pari päivää. Syyllisenkin – ainakin luulen – tiedän – pirun naistenpäivät, huoh! Tai en ainakaan keksi mitään muuta miksi fiilis olisi tällainen. Vietin mukavan miniloman ja univelat reissusta sain nukutuksi hyvin.

Treenaamista en ole saanut vauhtiin ja se ärsyttää ehdottomasti eniten. Ystävän kanssa pitkälle lenkille ei päästy, koska minulla piti olla töitä niin myöhään ettei enään kannattanut lähteä. Tiistai-iltana ei kuitenkaan viimeistä asiakasta kuulunut ei näkynyt, HARMITTI! Tuon kun olis tiennyt. Noh jossittelu on turhaa ja tyhmää.

Keskiviikkona avokki treenasi iltapäivällä asiakkaiden välillä eikä aikaa ollut minun treenille. En tiedä miten saisimme kuntosaleilun nyt parhaiten toimimaan. Tila on pieni ja treenipainot ovat hyvin erilaiset. Avokki viihtyy yksin treenatessaan ja minä taas seurassa… Olen nyt pari päivää kiukutellut avokille, että aina kuntosalitreenit menee hänen halujensa/suunnitelmiensa mukaan ja minun on joustettava, odotettava vuoroani tai treenattava joku toinen päivä. Sovittiin, että treenaisin torstai-iltana, mutta ei treeni onnistunut eilenkään. HUOH! Ja tänään taas avokki valtasi salin. Tosin ite olin koko päivän Yrittäjäpäivässä, joten en olisi jaksanutkaan. Olen ollut koko viikon myös aika väsynyt, huoh!

Ja tietysti minua turhauttaa myös painon putoamattomuus. Sanoinkin avokille luovuttavani ja alkavani mussuttamaan suklaata kun kerran liikunnasta eikä terveellisestä ruuasta tunnu olevan apuja asiaan. No onneksi toistaiseksi tuo on jäänyt sanahelinäksi. Jotenkin vaan nyt tuntuu, että kaikki muut onnistuu, kunto nousee, kilot karisee, mutta minulla ei. Olen pohtinut sitäkin josko siihen on jokin terveydellinen syy esim. kilpirauhasen vajaatoimintaa… Kävin lukemassa Kilpirauhasliiton sivujakin, mutta en tiedä täsmääkö oireet lopulta miten hyvin. Suvussa on vajaatoimintaa, hikoilua (yleisempää kai päinvastainen), väsymystä tällä viikolla, mutta… äh… Olen turhautunut!!! Eikö tämä taistelu painon kanssa lopu ennen kuin loppuu koko elämä? HUOH!

Että jospa ne naisten päivät vois vaikka alkaa, niin tämä fiiliskin taas korjaantuisi – ainakin toivon niin… Tai jospa huomenna avokin ja äidin kanssa mökillä ulkoilua ja aurinkoa sais taas Hepankin hymyilemään ja rakastamaan vähän enemmän itseään.

Julkaistu

Ei päästä irti otteestaan

Ylimääräiset kilot nimittäin… Turhauttavaa, raivostuttavaa!
Tiedän – VAAKA EI KERRO KOKOTOTUUTTA, mutta silti…
Loppiaisen jälkeen elämässämme tapahtui ryhtiliike; herkut pois ja liikunnan lisäys. Molemmat olemme sitoutuneet tähän hyvin. Herkuista emme ole kokonaan kieltäytyneet, mutta niitä ei myöskään kaupasta kanneta.

Ryhtiliikkeen myötä odotin ja toivoin, että paino lähtisi laskuun. Tiedän vanhastaan, että äkillinen reipas liikunnan lisääminen ei heti tuo vaa’alle toivottuja tuloksia, ei ainakaan mulla. Mutta kyllähän sellaista tapahtuu esim. Jutan Superdietissä – ainakin keskiviikkoiltojen ohjelmien mukaan. En paini samojen kilomäärien kanssa mitä ohjelmassa useimmat, eikä ruokavalionikaan ole niin pielessä mitä monella on ollut. Mutta onko ruokavaliossani kuitenkin jotain vialla? Vaikka en mätä hampurilaisia, sipsejä yms. roskaruokaa ja kuvittelen syöväni terveellisesti ja jopa monipuolisestikin. Eniten epäilen etten saa riittävästi proteiineja ja hyviä rasvoja. Niitä olen nyt yrittänyt lisäillä ruokavalioon. Eilinen iltapala oli mm. maitorahkaa, jossa mustikoita, banaania ja vähän hunajaa sekä teen kanssa kourallinen pähkinöitä. Salaatteihin lisään useasti auringonkukan siemeniä tai kurpitsan siemeniä, jotta saisin kuituja ja hyviä rasvoja. Punasta kokolihaa olemme syöneet todella vähän, mökillä hirvipataa ja kerran porsaanleikkeitä ryhtiliikkeen alettua. Broileria ja kalaa eri muodoissaan on mennyt sitäkin enemmän. Lisäks olen syönyt kasvisruokia linssi-qinoa-pihvit, tomaatti-kesäkurpitsaspagetti, kukkakaali-parsakaalikratiini, uunikasvikset ja juurekset jne. Olemme valmistaneet hedelmäsalaattia, nauttineet appelsiineja, tehty marja- ja hedelmäsmoothieksia. Niihin lisätty mm. pellavarouhetta tai pähkinöitä.

Olisi mielenkiintoista pitää ruokapäiväkirjaa ja toimittaa se jollekin asiantuntijalle analysoitavaksi, joka voisi ohjata tarvittavat korjaukset. Tosin ne korjauksetkin riippunee vähän kunkin suuntautumisesta. Ravitsemus on kyllä mielenkiintoinen juttu ja miten jokainen voi löytää itselleen parhaiten toimivan ruokavalion.

En suostu toisaalta uskomaan, että ruokailutottumukseni olisi totaalisen metsässä. Varmasti parannettavaa/hiottavaa löytyy, mutta väitän liikunnalla olevan myös osuutensa asiaan. Painon vaihtelu on yllättävänkin isoa treenien ympärillä. Mitä kovemman lihaskuntotreenin teet sen isommat on vaa’an lukemat. Lihakset tarvitsevat nestettä ja imasevat itseensä sitä. Kroppa pyrkii myös pitämään tiukasti niistä ällöttävän turhista rasvasoluista kiinni. Niitähän saattaa piruvie tarvita kun tyyppi nyt noin treenaa ja kuluttaa… On se keho vaan kummallinen. Tarvitsee aikaa sopeutumiseen ja ”ymmärtämiseen” että turhasta voi kulutuksesta huolimatta päästää irti. Ja kun en treenaa päivään pariin vaa’an lukemat jo ilahduttaa.

No miksi helvatussa sitten rääkätä itseään, jos painonhallinta vaikeutuu liikunnan myötä? Ennen kaikkea liikunnasta tulevan hyvän olon ja mielen vuoksi, ja myös siksi, että kyllä aikanaan se kroppa herää tajuamaan, ”huoh, päästänpä tuosta rasvasolusta irti”. Ja kyllähän se on mukavempaa olla vaikka saman painoinen kuin nytkin, mutta kiinteämpi. Totuushan on lihas painaa läskiä enemmän. Ja tuo kiinteytyminen onkin se mikä tällä hetkellä rohkaisee ja antaa lisämotivaatiota hommaan, vaikka vaaka murjookin turhauttavia lukemia. Kun minulle sunnuntaina sanottiin laihtuneeni, ensireaktio oli ”no ei pidä paikkaansa”, mutta huomaan nyt itsekin, että olen hoikistunut/kiinteytynyt. Reisistä ja vatsasta on ylimääräistä kadonnut. Pienennytään sitten kiinteytymällä, jos ei kiloina :D:D Vaikka turhauman keskellä uskon vielä vaa’ankin alkavan näyttämään toivomiani lukemia. Kyllä ne viikot tulevat milloin kilo tai kaksi katoaa ja sitten taas junnataan.

Tammikuun lopun tavoite oli -68 kg, josta jäin 600g. Helmikuun lopussa eli perjantaina tavoitteena on -67.5 kg, joka ei tule toteutumaan – ei ainakaan eilisen ”virallisen” punnitustuloksesta päätellen, joka oli 69 kg. Siinä se on nyt viikkoja pyörinyt. Nyt pitäisi asettaa maaliskuun loppuun tavoite. En voi ilmeisesti ainakaan pudottaa -67 kiloon, jota toivoin, joten ehkä se on edelleen tuo -67.5 kg… Hidasta niin pirun hidasta. Mutta liikunnallinen elämä jatkukoon ja nyt syömään herkullista ruokaa täytettyä munakoisoa. Täytteessä kookoskermaa, fetaa, tuoretta pinaattia, kesäkurpitsaa jauhelihaa ja yrttejä. Jauhelihan voi korvata myös soijarouheella. Yksi puolikas riittää täyttämään vatsan ja lisänä salaattia, jossa on mm. parsakaalia, kurpitsan siemeniä, salaattisekoitusta, yrttejä, tomaattia ja syntisesti hiukan halloum-juustoa, namsk!!!

Julkaistu

2014 olkoon 60 kilon alituksen vuosi

Vuoden alusta on taas hyvä potkia itseään persauksille ja vaatia itseltään aikaisempaa liikunnallisempaa elämää. Vuosi 2013 meni ihan liian vähällä liikunnalla ja loppuvuodesta jo ennen joulusuklaita mopo meinasi lähteä keulimaan suklaiden suhteen, olkoonkin vaan kyseessä tumma suklaa, silti! Sitä meni liikaa. Onneksi gluteeiniton ruokavalio hillitsi leivonnaisten yms. herkuttelun. Nyt tilanne voisi olla paljon surullisempikin. Jouluherkuista en itseäni soimaa. Toki olisin voinut syödä vähemmän suklaata, juopotella uutena vuotena vähemmän jne, mutta ei elämäni jouluun ja uuteen vuoteen kaadu. Sillä on väliä mitä syön ja miten elän uuden vuoden ja joulun välin, ei sillä niinkään mitä mussutan joulun ja uuden vuoden vaihteen välillä. Tuossa kiteytyy niin hyvin se ajatus, kun syöt 80% hyvin, voi 20% mennä vähän toisinkin. Eihän se tarkoita kuitenkaan, että ihan överiksi tarvii mennä.

No joka tapauksessa olen täällä blogissakin kirjoittanut jo 2011, että tavoitteenani on painonpudotuksessa 60 kilon alitus. Noloa, mutta se on edelleen alittamatta! Paino on pyörinyt pitkään 67.5-68.5 kilon välillä, joten hyvä asia on se ettei se ole kääntynyt nousuun, paitsi nyt joulun myötä. Kirjoitin pari vuotta sitten, että matkaa alitukseen on 8.8 kg. Nyt tuohon saa lisätä 700 g.

Sisälläni on kytenyt ajatus ryhdistäytymisestä jo pidempään, ja onneksi aivan alusta ei tarvitse aloittaa. Nykyisessä elämässäni on paljon hyviä asioita ruokavaliossa kuten kasvisruokien lisääntyminen, lisäaineiden välttely, raaka-aineiden laadun tarkkailu jne. Nyt on lähinnä tarkennettava syömisiään ja ehkä vähän tehdä kieltolistaa. Totaalikieltäytyjäksi minkään suhteen en ala, mutta tällä hetkellä meillä on avokin kanssa sopimus, kotiin ei osteta suklaata, keksejä yms. herkkuja Avokki ei saa keksipakettiaan enkä minä tummaasuklaata. Täällä on yksi paketti suklaariisikakkuja ja tummasuklaalevy, mutta niiden nauttimisesta ei olla sovittu, joten toistaiseksi niihinkään ei kosketa. Lisäksi ollaan puhuttu kahvakuulailun/kuntosalitreenin aloittamisestaja ekan treenin pitäisi olla viikonloppuna.

Olen sopinut helmikuun loppuun jokatoiselle sunnuntaille ratsastustunnin sekä yhden issikkavaelluksen, joten tammi-helmikuussa pääsen viisi kertaa hevosen selkään, IHANAA!!! Sovittuna on myös kolmet uintitreffit helmikuun 3. päivään mennessä ja lenkkitreffauksia ajatuksella kerran viikossa. Ja sokerina pohjalla, varasin paikan cycling-tunnille ens keskiviikolle. Menen vierailijana kaverin kanssa Sats:iin. Siitä onkin vuosia aikaa kun viimeksi olen ollut ohjatulla spinning-tunnilla. Odotan tuntia hulluna, vaikka tiedänkin kuolevani sinne – tai ainakin melkein.

Eilen ladattiin ystävän kanssa mun Iphoneen Sports Tracker ja tänään testasin sen toimivuutta. Ei toiminut syystä tai toisesta. Onneksi treffaan ystävän maanantaina, niin eiköhän ongelma silloin selviä. Tod.näk. olen tehnyt jotain väärin… Tarkotus olis seurata Oton kanssa tehtyjen lenkkien pituuksia, joten toivottavasti homma saadaan toimimaan. Vika voi olla myös mun Iphone-käyttötaidoissa. Ne ei vielä kovin kaksiset ole. Joka tapauksessa olen innolla starttailemassa vuotta 2014 myös liikunnan merkeissä ja painon on aika nyt pudota sinne haluttuun alitukseen. Olen ollut pari päivää nuhainen, joten on ollut hyvää aikaa tehdä itselleen treenimusasoittolistoja, jotka toivottavasti tuo myös lisämotivaatiota. Uudet biisit saakoon Hepankin hikoilemaan kahvakuulan kanssa 😀 Eipä siis muuta kuin treeni-intoisin mielin vuoden 2014 kimppuun!!! Ja mua saa ja pitää potkia, jos täällä vaan ilmestyy käsityöpostauksia tms. Toki ei käsityöt elämästäni katoa mihinkään. Kerran kun olen löytänyt niin hienon harrastuksen, siitä ei luovuta. Nyt kuitenkin on aika luopua niistä liikakiloista – vihdoinkin. Hirmuiset tsempit meille ihan jokaiselle, jotka ylimääräisten kilojen kanssa taistelemme. Mehän taltutamme ne! EIKÖS!?

Julkaistu

Vuosi 2013

Kulunut vuosi on ollut ennätyksellinen käsitöiden suhteen. Puikoilta on syntynyt ponchoja, kaulureita, tuubihuiveja ja neulepäällisiä valokransseihin. Kesken jäi elämäni ekat villasukat, mutta jospa nekin valmistuisivat ensi vuoden aikana 😀 Neulomuksien lisäksi syntyi iso kasa mehiläisvahakynttilöitä ja opin tekemään koirien vetolelun munkinnyöritystekniikalla, vaikka hommasta ei mun suosikkipuuhaa tainnut tullakkaan. Myös iso kasa tyhjiä kahvipusseja odottaa askartelijaansa. Kyllä mä nekin vielä taltutan 🙂 Tosiasia on, että käsitöistä on tullut iso osa elämääni eikä lämmin kesäkään täysin neulomushimoa tauottanut. Ja halu oppia uutta on edelleen hirmuinen. Oppia ymmärtämään erilaisia neulomusohjeita ja siirtämään vieläpä ohjeet käytäntöön :D:D

Käsitöiden merkeissä olen kuluneen vuoden aikana viettänyt monta huippukivaa hetkeä Silmukkasiskojen kanssa. Matkustimmepa porukalla keväällä Tallinnaan lankakauppoja kiertämään ja marraskuussa Tampereelle käsityömessuille sekä monena iltana istuimme porukalla neulomaan ja herkuttelemaan 😀 Jos lopetettuani maalipallon miltein kolme vuotta sitten, tuntui tyhjältä, ei tunnu enään!!!

Kuluneena vuonna suurimpia asioita mitä elämässämme tapahtui oli opakoirani Harmaakuonon eläköityminen ja uuden oppaan Oton elämäämme tulo. Tuohon koiran vaihtoon on liittynyt paljon suuria tunteita eikä sitä oikein ymmärräkään miten paljon rakkautta sydämeen voi mahtua eläintä kohtaan. Nyt Harmaakuono viettää ansaittuja eläkepäiviä luonamme ja minä koetan kasvaa Oton kanssa koirakoksi ensi vuoden aikana. Koska koirat ovat kovin erilaiset tie ei kovin helppo ole ollut ja vieläkin yhteisiä kilometrejä on taitettava ennen kuin homma sujuu pääsääntöisesti hyvin. Toivottavasti kuitenkin itsekin kasvan muutoksessa ihmisenä ja opin tästä vaiheesta jotain uutta mikä kantaa minua eteenpäin elämässäni.

Olen kuitenkin onnellinen, että Harmaakuono on luonamme vielä hyväkuntoisena vanhuksena samalla peläten päivää milloin on aika hyvästien. En tiedä voiko siihen valmistautua, ehkä sen jollain tasolla hyväksyn, silti se pelottaa. Nyt on kuitenkin syytä nauttia siitä ajasta mitä meillä yhteistä aikaa on. Tänä vuonna olemme kuitenkin saaneet tutustua myös Ottoon ja seurata miten poika ottaa vanhuksesta oppia, ihanaa aikaa!

Ilokseni huomaan, että vuoden aikana ne varhaisaikuisuuden ja teinivuosien ystäväsuhteet ovat heränneet uudelleen henkiin. Yhteydenpito on ollut monen kanssa luvattoman huonoa ilman mitään varsinaista syytä. Arki on rullannut vain omalla painollaan. Nyt kuitenkin tilanne on muuttunut. Eräänkin ystävän kanssa löysimme toisemme taas opaskoirakurssilla ja myöhemmin ratsastuksen merkeissä. Olen onnellinen siitä. En nimittäin halua kadottaa ystäviä vuosien takaa vain aikuisen arjen pyörittämisen takia, joten ystävät hyvät pidetään ystävyydestämme jatkossakin kiinni! Ja otetaan uusi vuosi vastaan ystäväpariskunnan kanssa täällä mökillä 🙂

Mökillä olemmekin avokin kanssa viettäneet vapaa-ajastamme suurimman osan. Kesällä ei meitä työpäivien ulkopuolella kaupungissa juuri näkynytkään. Olemme saaneet nauttia aurinkoisista talven, kevää, kesän ja syksynkin päivistä. Keväällä täällä luonto hullaannutti minut täysin ja sisälle malttoi just ja just nukkumaan. Kesän aikana saimme nauttia ihanan monta ateriaa lammen rannalla, istua iltanuotiolla, pulahtaa lammen raikkaaseen veteen, kestitä ystäviämme ja viettää heidän kanssaan rentoa oleskelua unohtamatta. Mökki on ihana ja ei meillä ainakaan turha hankinta.

Blogissa olen myös kirjoittanut niistä hyvistä elämäntavoista, laihduttamisesta ja liikunnasta, joten eipäs sivuuteta aihetta nytkään. Painon pudotus ei ole sujunut olleskaan toivotulla tavalla. Se ei ole onneksi kuitenkaan noussutkaan, joten painonhallinta on kai sinänsä sujunut ainakin tyydyttävästi. Edelleen kuitenkin haluan päästä sinne alle 60 kilon, joten ryhtiliikettä kohden. Lisää reipasta liikuntaa. Kävelylenkit eivät koiran kanssa riitä, eikä pari kertaa kuukaudessa uinnit ja ratsastukset. Teholiikuntaa on lisättävä! Lisäks mökillä saunasiiderit ja ruokailujen yhteydessä olevat viinilasilliset pitää minimoida. Niistä tulee turhia kaloreita ja muutenkin. Pohdinkin avokille joulusaunassa, että mikä siinä onkin niin pirun vaikeaa. Molemmat pidämme treenaamisesta/liikunnasta ja liikunnan jälkeisestä olosta, mutta miksi silti on taas niin vaikeaa saada se tiiviiksi osaksi elämää??? Pitääkö aina olla jokin urheilullinen tavoite, jota kohden ponnistaa, eikö hyvä olo ole riittävä kannustin??? Jospa kuitenkin yhdessä löytäisimme taas sen treenikärpäsen pureman, koska se purema on oikeasti aika magee!!!

Tän loppuvuoden mahtavimpia juttuja on ollut ratsastus ja sen säännöllistyminen. Hevosen selässä oppii uutta omasta kehostaan, keskivartalon hallinta paranee, wouh. Odotan jo tammikuista ratsastustuntia! Ja tällä hetkellä ainakin näyttää ettei ratsastusvarusteiden osto ollut turhaa. Ja ystävän joululahjaksi antama raippakin pääsee käyttöön. Toivottavasti vuoden päästä voisin sanoa tandem-pyörästä samaa. Nyt en päässyt ajelemaan laisinkaan, joten pilottien metsästys on aloitettava hyvissä ajoin kevään häämöttäessä. No jos sitä talvea nyt edes tuleekaan…

Mutta joo, kulunut vuosi on ollut hyvä, vaikka tunnekuohuinen koiran vaihdon myötä. Ulkomailla Tallinnaa lukuun ottamatta en käynyt ja ihmettelen hiukan ettei matkakuume ole iskenyt pahemmin. Nyt tosin tunnen sisimmässäni, että ensi vuonna haluan lentoon ja kokemaan jotain uutta ja mielenkiintoista ulkomaiden kamaralle 🙂 Ehkäpä mökki on hiukan rauhoittanut minuakin… Mene ja tiedä…

Vuoden aikana moni teistä lukijoista on auttanut minua monin eri tavoin, kuka kuvaillut valokuvia, kuka kirjoittanut neuleohjeen kaavat auki jne. Haluan kiittää teitä kaikkia ja lähettää virtuaalisesti, mutta sitäkin lämpimämmät halaukset teille kaikille. Avustanne olen kovin kiitollinen ja haluaisin korvata apunne jotenkin, mutta kukaan teistä ei tunnu korvauksia huolivan 🙂 Olkoon sellainen julkinen kiitos ystävät hyvät!
KIITOS!!!

Ja lopuksi hurjan paljon jokaiselle iloa vuoden vaihteeseen ja onnellisuutta, rakkautta, menestystä tulevaan vuoteen 🙂

Julkaistu

Kilojen vartijat

Viime viikolla opaskoirat-teemaisella postituslistalla heitettiin painon pudotukseen haaste niille joille se on tarpeen. Moni ilmaisi ottavansa haasteen vastaan. Kyseinen postituslista ei kuitenkaan ole välttämättä paras paikka laihduttamiseen ja painon hallintaan liittyviin keskusteluihin.

Lähdin kehittelemään asiaa eteenpäin oikeastaan blogien innoittamana. Pari vuotta sitten luin itsekin paljon laihdutusblogeja joista sain hyviä vinkkejä, hyviä oivalluksia, vertaistukea jne. Voisiko keskusteluryhmä toimia vastaavasti?

Melkoisen säätämisen (ruudunlukuohjelman kanssa tappelua) jälkeen onnistuin perustamaan google-ryhmiin ryhmän Kilojen vartijat

Ryhmä on avoin kaikille ja sinne voi liittyä kaikki, jotka haluavat keskustella painon pudotukseen/hallintaan liittyvistä asioista hyvässä hengessä. Kaikille, jotka haluavat saada vertaistukea, oivalluksia, vinkkejä, tukea matkalla kohden omia tavoitteitaan.

Ryhmästä infoa saa jakaa kaikille mahdollisille kiinnostuneille, ja jos yhtään kolahti liity mukaan sinäkin.

Julkaistu

Gluteeinittoman ruokavaljostako johtuvaa?

Tammikuun puolessa aloitin gluteeinittoman dietin selvittääkseni onko siitä apua iho-oireisiin. Nyt on kulunut kaksi kuukautta aloituksesta enkä ole satavarma. Iho-oireet on vähentyneet selvästi, mutta oireiden vähetessä olen tullut siihen tulokseen, että saattaisi olla toinenkin aiheuttaja, ehkä pesuaineiden joku ainesosa… Jalkapöytien päällä ollut kutiseva ihottuma on kadonnut miltein kokonaan, poskesta hävinnyt täysin. Tuo toinen ei kutise ja on hyvin kuivaihoista näppyä. Sitä on ilmestynyt kun käytin Delmoshilin yhtä suihkugeeliä ja kun vaihdoin sen pois, iho on lähtenyt parantumaan.

Gluteeinittomalla ruokavaliolla on ollut hyviä vaikutuksia ruuansulatukseen. En ole kärsinyt kovavatsaisuudesta ja ummetuksesta lainkaan niin paljoa mitä aiemmin. Olen syönyt aika paljon tattar-näkkäriä, jossa on täysjyvätattaria sekä leiponut siemenrieskaa, jonka resepti on täällä maaliskuun postauksissa. Rieska on hyvää ja siitä saa siemenien mukana paljon hyviä rasvoja, vitamiineja tms.

Yllättävän helpolla olen päässyt, sillä ei ole erityisemmin mieli tehnyt mitään vehnätuotteita eikä edes ruisleipää. Toisaalta olen jo pidempään syönyt riisikakkuja, tattarnäkkäriä tms. perinteisen leivän sijaan. Muutos ei ole sen suhteen kovin iso.

Nyt viimesien parin viikon aikana paino on kiihdyttänyt laskuvauhtiaan. Eilen vaaka kertoi painoksi 65.8 kg, josta olen enemmän kuin tyytyväinen. Kertooko sitten paremmasta aineenvaihdunnasta vai mistä. Toki myös kaveritapaamisissa jää herkkuja syömättä, vaikka esim. viimeisimmässä Silmukkasisko-tapaamisessa tarjolla oli omena-teeleipiä, siemenrieskaa, kääretorttua ja jäätelöä… ja kaikki gluteeinittomana. Seuraava miitti onkin luonani ens viikon sunnuntaina. Kiva nähdä taas Siskot 😀

Olen ajatellut jatkaa tätä gluteeinitonta ruokavalioa edelleenkin, vaikka lääketieteellistä näkemystä asiaan ei ole. Voin kuitenkin paremmin, niin miksi palata vehnähötön mailmaan. Toisaalta, lisää vastauksia saadakseen pitäisi ehkä kokeilla palauttaa gluteeinillinen ruoka ruokavalioon ja katsoa tuleeko oireita. En vaan tällä hetkellä haluaisi luopua olostani.