Julkaistu

Mun leikattu korva kuulee – hyppisin riemusta, jos saisin :D

Mä olen aivan fiiliksissä! Käytiin avokin ja Harmaakuonon kanssa ulkoilemassa ja sain Liikuntahaasteeseen Liikuntapäivämerkinnän 😀 Käveltiin 45 minsaa, tosin vauhti ei ollut kummonenkaan. Silti se oli niin ihanaa. Lunta vähän (satais lisää) maassa ja mun leikattu korva kuuli asioita jo nyt. En voi sanoin kuvailla miltä tuntui tajuta kuulevansa oikealla korvalla esim. pusikoiden aiheuttamat kaijut. Kyselin jatkuvasti avokilta ”mitä meidän oikealla puolella on”. Lentokoneen lento kuulosti jännältä 😉 Se kaikui jotenkin. Ylipäätään tuntuu äänien tulevan leikattuun korvaan viiveellä. Onko sitten sitä, että aivot ei vielä oikein ole ajan tasalla ja osaa ottaa kuuloviestejä vastaan??? Onhan tämä kulunut vuosi ollut melkoista muuttumisen aikaa. Ensin kuulo vasemmasta korvasta romahti, jonka jälkeen kuulokojeen kanssa toimimista asiakastilanteissa, talvella oikean korvan romahtaminen ennen vasemman leikkausta.Vasemman leikkauksen jälkeen totaalinen kuurousfiilis, hiljalleen vasemman kuulo koheni ja oikea jatkoi huononemistaan. Ja nyt onkin edessä tilanne milloin kuulen molemmilla korvilla hyvin. Tuntuu aivan uskomattomalta ja samalla sopeutumiskykyä vaativalta.
Avokki käveli Harmaakuonon kanssa ja mä valkoisen kepin kanssa perässä. Välillä ”unohduin” kuuntelemaan ääniä ja tepsuttelin liian tien reunaan. Halusin lenkkipolun jälkeen käydä ison tien varressa kuuntelemassa autojen ääniä lähempää. Ne kuulosti kovilta 😀 Ja kuulin bussipysäkin aiheuttaman kaijun. Välillä oli vaikeaa hahmottaa mistä suunnasta äänet tulivat, etenkin äänet, jotka kuului etäältä ja hiljaisina. Ja niin pirukseen teki mieli pukea Harmaakuonolle valjaat ja lähteä reippaalle lenkille. No lenkkimme ei ollut fyysisesti raskas, mutta henkisesti olin aika uupunut kuulon analysoinnista, mutta niin pirhanan onnellinen. Huomisaamuna menen ensinmäiseen jälkitarkastukseen/tamppoonien poistoon. Näistä mahtavista fiiliksistä huolimatta yritän pitää jalat maassa. Toipuminen on kuitenkin vasta aluillaan. Nyt muutoksia vaan tuntuu tapahtuvan edelliskertaa nopeammin.
Lupaan, että saatte (lähitulevaisuudessa) jotain muutakin luettavaa kuin tätä korva-aihetta, mutta ”pakko” hehkuttaa…
Julkaistu

Korvaleikkauskuulumiset

Korvaleikkaus on onnellisesti ohi ja toipuminenkin tuntuu sujuvan lähes kivuitta. Ennen kuin paneudun ”korvakuulumisiin” kiitän ystävääni ja lähetän isot halaukset hänelle. Azoreiden lomamatkan matkakertomus valokuvineen täällä blogissa on hänen ansiotaan. Kirjoitin tekstit ja lähetin hänelle kera valokuvien. Hän liitti kuvat teksteihin ja näin matkakertomus sai myös paljon kuvallista materiaalia teidän ihasteltavaksi. En millään olisi osannut/pystynyt kuvailemaan sanoin Azoreiden luontoa, joten ystävälle isot kiitokset avusta elävöittää kuvin matkakertomusta. Tuo matkakertomushan on julkaistu osissa, ja laitan vielä linkit osiin. Jos joku haluaa lukea matkakuulumiset aikajärjestyksessä. Azoreillahan olin elokuussa avokin ja avustajamme kanssa.

Lomamatka Azorit 15.-22.8.2011
Azorit, osa 1
Azorit, osa 2
Azorit, osa 3
Azorit, osa 4

Ja nyt sitten niihin ”korvakuulumisiin”…
Torstaiaamuna kotoa lähdin kymmentä yli kuus. Yön nukuin kohtuullisesti. Haettiin AA kotoaan ja mentiin korvaklinikalle. Mulle oli varattu osastolta paikka kuten edelliskerrallakin. Ensiksi sain nieltäväksi neljä panadolia. Verenpaine mitattiin ja alapaine huiteli sadassa ja ylä yli 140. Hoitajan kanssa keskusteltiinkin siitä miten mittaus tuntuu tuollaisessa tilanteessa aika turhalta. Normaaleja lukemia ei saa oikeastaan ikinä ennen leikkausta. Sen verran jokainen jännittää. Halutessani olisin saanut esilääkitykseksi diabamin. En ottanut verenpaineesta huolimatta. Sain sairaalavaatteet, jonka jälkeen henkilökuntaa näin vasta kun mua lähdettiin viemään leikkaukseen. Aa:n kanssa rupateltiin ja kävin sen tunnin aikana kolmasti pytyllä. Mut vietiin sängyllä alas ja Aa tuli mukana leikkaussalin ovelle. Siellä se toivotteli onnea ja taputti jalalle. Salin henkilökunta oli eri kuin viimeksi. Siirryin leikkauspöydälle ja sain tyynyn edelliskerran tapaan polvieni alle. Palelin taas ja toivat ohuen pussilakanapeitteen lisäks jonkun lämpöpeiton ja hetkeks puhaltimen jalkoihin. Anestesialääkäri tuhrasi kanyylin laitossa ja joutui pistämään pariin kertaan. Korvan seutu desifioitiin ja hiuksia teippailtiin pois tieltä. Verenpaine huiteli korkeuksissa ja unitohtori halusi antaa diabamiannoksen suonen kautta. Siitä huolimatta toimenpiteen aikana minusta tuntui, että tiesin koko ajan paljon tarkemmin missä mennään milloinkin kuin edelliskerralla. Puudutus oli inhottavaa. Edelliskerralta muistan kivun ja paineen. Nyt muistan kaksi erillistä pistoa. Ennen toimenpiteen aloittamista hoitaja pyysi minua olemaan puhumatta, jotta korvassa ei tapahtuisi liikettä. No eipä mulla kelleen mitään asiaa ollutkaan 😉 Anestesialääkäri kyseli välillä vointiani ja mittaili verenpainetta aina kun tunsin vähän rentoutuvani 😀 En tiedä kuvittelenko, mutta mielestäni unitohtori räpläsi kanyyliani vähemmän kuin edelliskerralla. Siitä voisin päätellä saaneeni vähemmän mömmöjä, mutta mene ja tiedä… Itse tohtori pyyteli imu kahtatoista, välillä pyysi voimakkaampaa imemistä, jotain ovaali… Laser ei polttanut kunnolla ja jouduttiin ottamaan toinen, joka sitten kuulemma poltti kuten pitääkin. Ennen sisäkorvan avaamista lääkäri ilmoitti avaavansa sen ja voi hyvänen aika miten kuulinkaan korvalla. Lääkärin ääni kuului kovana vierestä ja olin aivan fiiliksissä. Proteesi laitettiin paikoilleen ja testailtiin ääniraudalla kuuluvuutta. Sitten se huippuhetki olikin ohi, Korva tukittiin kahdella tamppoonilla, joten eipä kuulu enää 😀 Nyt tunsin miten tasapainoelin reakoi korvassa hääräilyyn. Tunsin useamman kerran miten päässä vippasi, vippaukset oli hitaampia edelliskertaisiin verrattuna ja tunsin ne selkeämmin ja useammin. Sitten homma olikin ohi, heräämössä olin jo 9.20. Leikkaukseen meni kuulemma tunti. Jälleen ajantaju meni. En todellakaan kuvitellut maanneeni salissa tuntia 😀
Heräämössä oli paljon väkeä ja viivyin siellä reilun puolituntia. Osaston hoitaja haki mut AA:n kanssa. Aa tosin ei saanut tulla heräämöön vaan odotteli meitä käytävässä. Matkalla juttelin hoitajan kanssa rauhottavien vaikutuksesta. Ihmettelin miksi en niistä saa oikein minkäänlaisia tuntemuksia. Diabamin lisäks olin saanut jotain muutakin rauhoittavaa pienen annoksen ja se diabamikin oli kuulemma pieni annos 😀 Huoneeseen päästyämme sain heti vettä, mehua ja mehukeittoa. Huoneessa oli toinenkin potilas, joka lähti tovin päästä johonkin toimenpiteeseen. Juomat pysyi hyvin sisällä eikä huonovointisuutta esiintynyt. Tippapullon kanssa kävin veskissäkin. Teipit kädessä painoi ja kysyinkin voisiko jo tipan poistaa. Pistokohta oli liki ranteessa ja kiristi jotenkin… Noh, samaan aikaan toista potilasta lähdettiin viemään ja lääkäri tuli katsomaan mua. Hoitajalta jäi hommat kesken. Poisti kyllä tipan, mutta kanyyli teippeineen jäi 😀 No lääkäri kertoi leikkauksen menneen oletetusti ja että otoskleroosihan se siellä korvassa rellesti. Nyt rauhallista elämää, jotta proteesi asettuu paikoilleen jne. Kerroin hänelle kokeneeni koko leikkauksen ihan toisella tapaa kuin ensinmäisen ja että jotenkin reakoin kuulemiseen paljon voimakkaammin. Lääkäri selitti, että kyse voi olla ihan paristakin desibelistä, mutta koemme sen voimakkaasti. Sanoi myös, että toisella kertaa turvotusta on voinut olla enemmän jne.  Sitä en älynnyt kysyä miksi korvaan laitettiin tamppooneja. Mielestäni edelliskerralla ei ollut. Sain luvan lähteä kotiin kun vointi on tarpeeksi hyvä. Söin vielä sairaalassa kalasosekeittoa. Ehkä onni etten paljoa maistanut miltä se maistui.
Lopulta pääsin kanyylistakin eroon. Samalla sain kotiutuspaperit ja hoitajan kanssa rupateltiin tovi. Hän muistutti suu auki aivastamisesta ja siitä ettei saa niistää. Jos nenä vuotaa, pitää vaan vetää sisäänpäin. Eli, nyt tehdään sit kaikki se mistä lapsena on kielletty ja mitä pidetään huonotapaisena.
Puoliyhden jälkeen lähdimme osastolta. Käytiin teellä sairaalan kahviossa hakijaa odotellessa. Kotona luin sähköposteja ja Facebookin, lepäilin Aa:n touhuillessa. Söin munakasta ja valmistimme joululahjakoreja teemukillisen äärellä. Ilta meni lepäillen ja nukkuessa. Heräsin joskus kymmenen jälkeen. Noh, eihän sitä sitten yöllä nukuttanut vasta kuin neljän jälkeen. Korva oli rauhallinen. Ei särkenyt eikä muuten elämöinyt. Itse asiassa särkyä on ollut tosi vähän. Kotona ollessani olen syönyt joka päivä yhden särkylääkkeen. Viimeks niitä meni kolme vuorokaudessa. Mielestäni viimeks kuului korvasta myös paljon enemmän ääniä; rutinaa, pauketta, suhinaa. Nyt kuulen lähinnä oman sydämeni sykkeen. Ja haukotellessa vähän rutinaa. Eilen kävin pesemässä hiukset ekan kerran leikkauksen jälkeen. Juomalasi korvan päällä on kyllä aika hyvä ja toimiva systeemi.
Te jotka haluatte lukea myös vasemman korvan leikkauksesta ja siitä toipumisesta

 täältä löytyy postaus aiheesta.
Kannattaa lukea myös
TÄMÄ, saa kokonaisemman kuvan koko toipumisprosessista.

Perjantaina avokki herätteli mut puolilta päivin. Se oli jo ehtinyt imuroimaan ja hoitamaan yhden asiakkaankin. Join ”aamuteetä” kaikessa rauhassa tietokoneella istuen. Avokin ollessa vapaalla juttelin sen kanssa. Jossain vaiheessa alottelin lasihelmistä kaulakorun valmistamisen. Homma sujui muutoin ihan kivasti, mutta langan neulaan saaminen oli työlästä. Sain helminauhankin jo valmiiksi, mutta totta kai solmu petti ja helmiä karkasi jokunen. Sillä kertaa en jaksanut pujotella puuttuvia uudelleen vaan siirryin valmistamaan raakasuklaata.
Laitoin pari desiä raastettuna kaakaovoita
siihen sit kaakaojauhoa, desin Lucuma-jauhetta, loraus Acave-siirappia. Muottien pohjalle Cashey-pähkinät ja suklaamassaa päälle. Toiseen satsiin lisäsin tyrnijauhetta ja jätin pähkinät pois ja kolmanteen laitoin makeutukseen hunajaa ja täytteeksi kuivattuja karpaloita. Viimeisimmät ei tahtoneet pakastuksenkaan jälkeen oikein pysyä kasassa. Lucuma-jauhe toi makeutta ja kermaisuutta. Kaikki oli omalla tavallaan hyviä. Maistelimme avokin kanssa epäonnistuneimpia muotoja ja loput tarjoiltiin eilen vieraille.
Reippauteni puuskassa/innossa valmistin vihersalaatin johon laitoin paprikaa, kurkkua, tomaattia, fetaa, aurinkokuivattuja tomaatteja ja salaatinlehtisekoituksen, jossa mm. rukolaa. Vähän oliiviöljyä ja mustaapippuria makua antamaan. Namsk…
Perjantain ja lauantain välisenä yönä valvoin taas turhan pitkään, joten unta riitti lauantaina melkein puolille päivin. Teehetken jälkeen valmistin uuniperunoille kylmäsavulohitäytteen johon laitoin kermaviiliä, kurkkua, tilliä, sitruunanmehua ja mustapippuria lohen lisäksi. Uuniperunoihin laitoin tilkan oliiviöljyä, ruususuolaa ja mustapippuria. Innostuinpa vielä leipomaan pellillisen joulutorttuja, joten siinähän se iltapäivä hujahtikin kera pikkusiivoilujen.
Meillä oli ihana ilta. Saimme vieraaksemme ystäväpariskunnan. Söimme ja vaihdoimme kuulumisia. Muiden saunoessa keittelin kahvit ja teet. Oli mukava tavata heitä pitkästä aikaa, ja aika sujahti ihan liian nopsaan. Puolilta öin vieraat lähtivät ja avokki telkun ääreen Heleniuksen nyrkkeilyottelua katsomaan. Tänään en ole tehnyt mitään mainittavaa. Ulkoilusta vähän haaveksin, mutta vettä on satanut riittävästi, joten jospa huomenna. No ehkä maininnan ansaitsee tuo, että olen yrittänyt opetella miten saan tehdyksi linkkejä siten, että esim. ”Azorit, osa 1” näkyy tuollaisena tekstissä eikä kokonaisena linkkiosoitteena. Ehkä opin ainakin miten homma onnistuu. Vielä kun saan ilman tuntien taistelua linkit tekstiin oikeille kohdilleen… Voin ehkä jatkossa tehdä itsekin näitä linkityksiä…
   
Julkaistu

Fiiliksiä ennen leikkausta – alkuviikon tohinat

Enään reilu vuorokausi kun kello soi ennen kuutta ja kulkuni suuntautuu korvaklinikalle. Siellä pitää olla seitsemältä. Ihan huippua, että pääsen heti aamusta eikä tarvitse odotella puolta päivää. Tod.näk. ennen kymmentä koko toimenpide on jo ohi. Ihan kauheesti ei vieläkään jännitä. Nyt kun tietää suurin piirtein mitä tapahtuu missäkin vaiheessa, miltä tuntuu, miltä kuulostaa jne. Äänimaisema toimenpiteessä muistuttaa aika pitkälle hammaslääkärin äänimaisemaa. Rutina, rapina, kopina, suhina, imeminen kuuluu vaan korvasta.  Inhottavin hetki on puuduttaminen, mutta ei sekään kauaa kestä, joten aika rauhallisin fiiliksin – ainakin toistaseks. En osaa vielä jännittää edes miten leikkaus onnistuu, miten paljon kuulo korvassa kohenee. Sen aika näyttää.  
   
Tähän alkuviikkoon mahtuu aika paljon kaikenlaista toimintaa. Kampaaja siirtyi maanantailta keskiviikkoon, joten kiropraktikolta suoriudun pikaisesti kampaajan hoiviin, josta avustajani hakee mut jouluostoksille. Illalla vielä yksi asiakas ja ystävän visiitti. Hän on lukenut mulle Näkökulma-lehtiä, joten luetut tallenteet siirretään mun koneelle. Kiva saadakin kuunneltavaa sairaspäiville. Tosin ajattelin pyrkiä siihen etten nyt ihan jatkuvasti möllöttäisi tässä tietokoneella vaan touhuilisin rauhalliseen tahtiin kaikkea pientä. Sainkin parit piparkakkuohjeet ja ajattelin kokeilla raaka suklaan valmistusta ihan alusta lähtien jonkun reseptin mukaan. Ostinkin jo suklaamuotteja, kaakaovoita ja kaakaojauhetta. Suklaaseen voisi rouhaista pähkinää ja Lucuma-jauhetta, joka tuo makeutta/kermaisuutta suklaaseen. Olin maanantai-iltana Jaakko Halmetojan luennolla Totuus suklaasta ja olihan sitä kotiuduttua tutkailtava reseptejä osoitteesta www.raakasuklaa.com.  Mielikuvitus taitaapi olla suklaan valmistuksessa rajana 😀  Että ainakin joulupipareita ja raakasuklaata 😀 Ajattelin kokeilla myös lasikorujen valmistamista. Aloitan ihan valmiista helmistä, jotka vaan pujottelen koruiksi. Olen jo pidempään miettinyt tuota korujen valmistamista ja erityisesti minua kiinnostaa lasikorut, koska tykkään niistä itse ihan mielettömästi. Ostin helmiä tänään (tiistaina) tavatessani ystävääni keskustassa. Käytiin pitkästä aikaa myös Thehuoneella teellä ja siemencroisantilla. Ostin sieltä minttuteetä ja luomuna kiinalaistavihreää teetä. Ystävää oli huippua nähdä ja siinä sivussa vähän shoppailla.
Ilta meni töiden merkeissä, jonka jälkeen listasin avustajalle osotteita joulukortteja varten. Avustajani tulee torstaina tänne siksi aikaa kun avokki kotiutuu hierontakeikaltaan. En saa jäädä nimittäin yksin, läsnä on oltava aikuinen ihminen. Aa mun lepäillessä kirjoittaa joulukortteja, tulostaa firman lahjakortteja myyntiin, valmistaa lahjakorttimainoksen tms. Huomaatteko, kaikki on suunniteltu huolellisesti, joten eikös silloin kaikki ole jo puoliksi tehty 😀 Huomiselle (keskiviikolle) kauppalista on tekemättä ruokaostosten osalta, joten jäänee myös impulsiiviselle ostamiselle/toimimiselle tilaa 😀 Ehkä nyt on syytä kuitenkin hipsiä tuonne avokin viereen, jotta jaksan pitkän päivän kaikkine touhuineen. Ja tähän loppuun haluan vielä toivottaa uuden lukijani tervetulleeksi Endofiinista voimaa-matkalle mukaan. Hauskaa Lina, että olet täällä!
Julkaistu

Pohdintaa vammaisuudesta ja blogistani arvontalupausta unohtamatta

Olen seuraillut jonkin aikaa blogini tilastoja, ja olen jäänyt pohtimaan niiden paikkaansa pitävyyttä. Nimittäin esim. postaukseni ” Pienenpieni historiikkini sokeudestani”(viidenneksi luetuin postaukseni) lukukerrat ovat pudonneet 46 kerrasta 44 kertaan. Miten se on selitettävissä, vai onko vaan Bloggerin oikkuja? Jos et ole tekstiä lukenut löydät sen heinäkuun postauksista ”11.7.2011, 10 kommenttia” ja aihe sattuu kiinnostamaan. Selkeästi luetuimpia postauksia ovat otoskleroosia käsittelevät kirjoitukset. Tilastojen kärkipaikkaa lukukerroissa pitää 319 lukukerralla ” Stressaava otoskleroosi
4.11.2010, 6 kommenttia”. Otoskleroosipostauksien väliin kiilaa 119 lukukerralla ” Opaskoira tuo reippautta liikkumiseen 6.2.2011, 5 kommenttia” Tilastoissa kolmantena lukukerroissa (82)  ” Otoskleroosi tuskaannuttaa
17.1.2011, 4 kommenttia”. Väliin kiilaa postauksia liittyen näkövammaani, blogiarvontaan ja yltääpä kymmenen sakkiin yksi luentopostauskin  ”hyvää yötä nukahtamisvaikeudet” -luennon satoa
20.9.2011, 2 kommenttia” sijoittuen 36 lukukerralla  kuudenneksi. Ja otoskleroosi kiinnostaa, sillä ” Odotettu ja pelätty leikkaus ja siitä toipuminen
4.4.2011” on luettu 31 kertaa ja sijoitus tällä hetkellä yhdeksäs. Sokkohistoriikki-postauksen lisäksi kiinnostusta on herättänyt myös näkövammaisuuteeni liittyvä kirjoitus ” Treeniä/urheilua minun sokkosilmin 17.9.2011, 7 kommenttia” (sijoitus 7.)
Kuten tilastoista voi päätellä erilaisuus kiinnostaa ihmisiä ja toivon todella, että olen pystynyt edes hivenen valottamaan vammaisen ihmisen elämää. Vammaisuus tuo omia haasteitaan, mutta toivottavasti olen onnistunut välittämään myös sitä tavallisempaa elämää, ja että vammastani huolimatta elän, koen, touhuan. Useasti vamma ei ole este, hidaste kylläkin. Ja totta kai se rajoittaa jonkin verran, mutta toisaalta antaa jotakin muuta tilalle. Joskus olen pohtinut millainen minusta olisi tullut, jos en olisikaan näkövammainen. On aika turhaa moisia miettiä, mutta miten paljon vammaisuus vaikuttaa ihmiseen, luonteeseen, elämäntapoihin jne. Olen kiltti, rauhallinen. Olisinko vammattomana erilainen? Mitä tekisin työkseni, olisiko minulla lapsia, koira tai muita lemmikkejä???  Nyt minulla on ihana opaskoira Harmaakuono, jota ei olisi elämässäni, jos näkisin. Tuskin olisin käynyt Sydneyssä, Qebeckissa, Sao Paolossa urheilumatkoilla, mutta osaisin ajatella itseni hoitotyössä näkevänäkin.
Usein kysytään olenko katkera näkövammaisuudestani ja monen yllätykseksi vastaan, en. Ei kannata myrkyttää katkeruudella elämäänsä. Minulla on paljon parempi olo ja elämä kun hyväksyn tosiasiat ja opettelen elämään vammani kanssa. Kaikille se ei ole helppoa ja sen hyväksymiseen voi mennä valtavasti aikaa. Asian kun saa läpi käydyksi, elämä helpottuu kummasti. Näin moni on todennut lopetettuaan taistelemisen tuulimyllyjä vastaan. Itse en muista paljoakaan taistelleeni vammaani vastaan. Olen hyväksynyt sen aika helpolla, mistä lie johtuu. Sokeutumista pelkäsin ja murehdin näköjäänteeni alkaessa heikentyä, mutta nopeasti uuteen tilanteeseen tottui. Kuulon heikentyessä pelkäsin paljon enemmän ja mietin miten siitä oikeasti selviydyn. Kuuroutuminen oli ja on todella pelottava ajatuskin ja tällä hetkellä en tiedä pystyisinkö siihen sopeutumaan. Toivottavasti asiaan ei tarvitse koskaan sen enempää perehtyä. Niin se vaan kuitenkin on, että vastaan on otettava se mitä elämä meille kullekin antaa ja ottaa.
Vammaisuus on monelle tabu. Siitä ei puhuta ja erilaisuutta pelätään. Valitettavasti vammainen henkilö saa osakseen säälittelyä tai ylenpalttista hehkutusta siitä, että on päässyt vaikkapa ravintolaan siiderille. Muistan opiskeluvuosilta erään baari-illan milloin naisten veskissä sain luennon aiheesta miten hienoa on kun olen tullut rentoutumaan, ja että miten vammainen ihminenkin voi vaihtaa vapaalle jne. Sellaista en oikein kestä, enkä sitä säälittelyäkään. Karvat nousee pystyyn välittömästi. Mahdollisimman normaali ja luonnollinen suhtautuminen on parasta, ja mielestäni on parempi kysyä, jos jokin asia mieltä askarruttaa. Tietämättömyyshän useimmiten ne ennakkoluulot ja epäluontevan suhtautumisen aiheuttaa. Ja siksipä ehkä vammaisten ihmistenkin pitäisi olla avoimempia ja omalta osaltaan pyrkiä hälventämään ennakkoluuloisuutta ja lisäämään tietoisuutta. Se ei ole helppoa etenkään jos itse ei ole vielä vammansa kanssa sinut. Enkä tarkoita sitäkään, että aina pitäisi jaksaa olla kertomassa vammaisen ihmisen elämästä tms. Kyllähän mekin haluamme unohtaa vammaisuutemme. Itse en jatkuvasti ajattele sokeuttani tai nyt kuulo-ongelmia. Elän niiden kanssa, mutta en ajattele niitä jatkuvasti. Ja siihen kai pitäisikin elämänhallinnassaan, itsensä hyväksymisessä, sopeutumisessa jokaisen päästä, tai ainakin siihen pyrkiä.
    
Mistä minut muistetaan esim. täällä blogien paljoudessa. Olen se näkövammainen/sokko Hepa, toivottavasti jotain muutakin. No otosklerootikko ainakin. Toivoisin kovasti ettei erilaisuuteni jätä varjoon arvomailmaa hyvinvoinnista, terveydestä, ravitsemuksesta, ruuasta ja elämästä yleensä. Ne kun on loppujenlopulta paljon tärkeämpiä asioita kuin vammaisuuteni. Haluaisin kuitenkin, että teidän lukijoiden olisi tulevaisuudessa ehkä helpompi kohdata vammainen henkilö ilman suuria ennakkoluuloja joita ehkä onnistun vähän karistamaan mielistänne. Eli, huomaatte haluan niin paljon… Haluan minusta jäävän mieleen muutakin kuin vammaisuuteni, mutta samalla avaan vammaisen ihmisen elämää haasteineen ja toivon sitä kautta mahdollisien ennakkoluulojen karisemista. Ja jos näistä kirjoituksista joku saa vertaistukea mikä sen hienompaa!!! Ja vaikka olen kirjoittanut jo otoskleroosileikkauksesta viime keväänä, kirjoitan seuraavastakin operaatiosta toipumisineen.
Tämän blogin kautta sain muuten haastattelupyynnön liittyen tuohon otoskleroosiin. Haastatteluni on Kauneus ja terveys-lehdessä numero 15, joka ilmestyy 24.11. Kyseessä on selviytyjä-tarina. Suostuin haastatteluun ennen kaikkea voidakseni antaa vertaistukea muille otosklerootikoille. Koin itse kovin hankalaksi löytää vertaistukea silloin kun pää oli täynnä pelkoja ja kysymyksiä. Ehkä kyseinen lehtijuttu ja tämä blogi voi auttaa jotakin lukijaani vertaistuen saamisessa. Ja minuun voi aina ottaa halutessaan yhteyttä. Yhteystietoni löydät kohdasta Ota yhteyttä.
Kyllä myös minulla on huonot hetkeni milloin sokeus vituttaa, kuulon alentuma ärsyttää. On myös niitä hetkiä milloin ei huvita olla vertaistuellinen tai vammaisuuden ennakkoluulojen hälventäjä. Ja siitä en tunne edes huonoa omaatuntoa ja pidän moisia fiiliksiä luonnollisina. Ne kuuluu elämääni, mutta onneksi eivät täytä sitä kovinkaan pahasti. Hyvät asiat, elämän hienoudet voittavat.  Ja elämän hienouksiin kuuluu tämä blogikirjoittaminen. Olen innostunut tästä kovasti, joten blogissani järjestetään arvonta heti kun lukijoita on 50 tai jokin postauksistani luetaan 500 kertaa. Lukijoita tällä hetkellä 26. Brego tervetuloa mukaan! Itse asiassa lukijoista löydän 24 nimeä ja silti ”lukijat”-kohdassa seisoo 26. Ilmeisesti lukijana voi olla myös niin ettei nimi näy. Nyt ilmeisesti minulla on kaksi sellaista, joten toivotan teidätkin tervetulleiksi lukemaan Hepan jorinoita.  Myös tuohon 500 lukukerran rajapyykkiin on matkaa paljon, mutta katsotaan kumpi täyttyy ensin 50 lukijaa vai 500 lukukertaa. Arvontahan voi olla vaikka viiden vuoden (siis, meinaanko kirjoittaa tätä muka vielä viisi vuotta???) päästä 😀 Jospa vähän aikasemmin… Viisi oli muuten maalipallossa vuosia pelinumeroni niin seura- kuin maajoukkueessakin, joten Viisi nollilla olkoon päivän numero 😀
 
Julkaistu

”Kallon poraus”;korvaleikkaus siirtyy :(

Vaikka ollaan jo keskiviikon puolella haluan vielä ennen pehkuun siirtymistä kirjoittaa tämän postauksen(niin kuin päivällä ei ehtis). No ilta vierähti Terveysillassa, jossa Tommi Sundqvist kertoi miten luonnollinen ravitsemus on auttanut häntä suolistosairaudessaan. Nykyisin ei joudu käyttämään lääkitystä laisinkaan ja vielä muutamia vuosia sitten mies oli todella huonossa kunnossa epäonnistuneen suolistoleikkauksen jälkeen. 
Tommin osuuden jälkeen Jaakko Halmetoja jatkoi alkuperäisestä jaluonnollisesta ravitsemuksesta korostaen ennen kaikkea laatua siinä mitä eniten syömme. Muistutti myös bagteerien tärkeydestä. Nuorella miehellä tuntui olevan valtavasti tietoa ja asialleen omistautumista. Tauon jälkeen Christer Sundqvist jakoi omia terveys- ja ravintovinkkejään. Väliin kuulimme pianistin musisointia. Christerkin korosti ruuan laatua ja lisäaineettomuutta. Terveysillan antiin varmastikin palaan ihan omalla postauksella aikanaan, viimeistään sairaslomani kuluessa. Ja tästä päästäänkin aiheeseen minkä halusin tulla vielä yösydännä teille kertomaan. Nimittäin tänään saapui Hussilta kirje, jossa ilmoitettiin korvaleikkaukseni ajankohdan siirtymisestä. Senhän piti olla 24. päivä, mutta onkin viikkoa myöhemmin 1. joulukuuta lääkärin aikataulumuutoksien vuoksi. Noh, eipä sille mitään voi! Harmittaa vaan kun olen ehtinyt asiakkaiden kanssa sopimaan hoitoajoista jouluviikolle jne. Nyt joudun ne perumaan ja rytmittämään asiat uudelleen. No onneksi leikkaus ei kuitenkaan viivästy tuota pidempään.
Kuten taisin viime postauksessa kirjoittaa, vielä ei jännitä erityisemmin. Pitää paikkaansa. Suorastaan odotan toimenpidettä, koska sen jälkeen suurella todennäköisyydellä kuulo kohenee myös oikeassa korvassa. Jos kuljen opastuksessa, normaalisti kävelen mieluiten oppaan vasemmalla puolella pitäen hänestä oikealla kädellä kiinni. Nyt tuon oikean korvan huonon kuulon vuoksi kuulemisen kannalta on parempi olla oppaan oikealla puolella. Kuulee huomattavasti paremmin. Tällä on merkitystä erityisesti häliseviss’ä paikoissa. Toinen missä oikean korvan heikkokuulo häiritsee/ärsyttää on opaskoiran kanssa liikuttaessa ihmisen mukana ollessa. Ns. peesari kävelee yleensä koirakosta katsottuna takaoikealla ja se on tällä hetkellä ehkä se heikoin kuuloalue minulle. No onneksi ei ole ollut nyt harjoteltavia reittejä tms, mutta esim. avokin kanssa lenkkeillessä homma häiritsee todella. Avokilla vielä matala ja hiljainen ääni, joten keskustelu on välillä aika hupaisaa. Että miksi sitten ihminen kävelee opaskoiran kanssa liikuttaessa siellä takaoikealla? Noh, tarkoitus on ettei se ihminen häiritse koiran työntekoa, eikä koira ottaisi siitä näkevästä liikaa tukea päätöksilleen. En oikein osaa asiaa paremmin selittää.
Joka tapauksessa odotan kovasti leikkausta ja helpotusta moiseen asiaan. Toiveet on korkealla, silti yritän olla realistinen ja jalat maassa muistaen kaiken olevan mahdollista. Ja ihan pakko tunnustaa myös, että fyysisesti kaipaan maalipalloa joskus ja olenkin miettinyt pitäisikö vuoden vaihteen jälkeen käydä kokeilemassa miltä pelaaminen lähes vuoden tauon jälkeen tuntuu. Asiaa täytyy mutustella ja makustella, mutta tuolla jossain kutittelee hivenen. Aika näyttää mitä sille kutinalle tapahtuu 😀
Julkaistu

Perjantai-illan leipuri leikataan marraskuussa

Avokki nakottaa telkun ääressä katsoen nyrkkeilyä. Laji, joka ei herätä minussa minkäänlaisia positiivisia tunteita. Onneksi voin ”paeta” tietokoneen ääreen ja pistää kuulokkeet korviin ja kirjoittaa teille postauksen.

Jos eilen sain kaksi mahtavaa yllätystä blogitunnustuksen ja arpaonni oli suosiollinen, tänään postilaatikossa nökötti Hussilta kirje kutsu korvaleikkaukseen, jota on jo vähän ehditty odotellakin. Eli, marraskuun 24. päivä operoidaan oikea korva, joten nyt kaikki peukuttamaan kuulon kohenemisen puolesta, jooko!? Nyt on aivan mahtavaa, kun tietää milloin leikkaus on, ei tarvii tässä hohhailla ja ihmetellä moista. Ja vielä ei ainakaan edes hirveesti jännitä. Tiedänhän jo suurinpiirtein mitä siellä tapahtuu. Siis ainakin, jos kaikki menee yhtä sujuvasti ja hyvin kuin viimeksi.

Iltapäivällä innostuin harjaamaan Harmaakuonon perinpohjaisesti ja pesemään sen. Nyt täällä on niin komeasti kiiltävä koira. Turkki tuntuu ihanan pehmeältä ja puhtoiselta. Herra meinasi vaan välillä harjauksen aikana pitkästyä ja suihkussa piti tietystikin hiipiä hiljaa kauemmaksi 😀

Ja nyt illalla iski leipomushinku, joten tein kolmen siemenen porkkanasämpylöitä ja seesamkeksejä. Edellisen kerran kun tein sämpylöitä porkkana puuttui ja niistä tuli ehkä vähän kuivakoita. Nyt pistin porkkanaraastetta reilulla kädellä ja heitinpä mukaan himpun juustoraastettakin. Pinnalle kurpitsansiemenien seuraks ripottelin pussinpohjat juustoraastepussista 😀 Iltateen kanssa maistelimme aikaansaannoksia ja hyvältä maistui. Ei lisäaineita, no ehkä juustoraasteessa jotain… Mut sitä ei nyt lasketa 🙂

Tänään myös kannettiin pihakalusteet ja grilli varastoon, joten talvi voi tulla. Ainakin pirun kylmä siellä on. Mitenköhän taas tähän paleluun tottuu??? Toisaalta, kirpakka syysaamu on mitä parhain. Ja tänään saatiin vielä nauttia ihanasta auringonpaisteestakin, ja sen tuomaa hyvää oloa täytyy nyt vaalia. Pohdittiin Aa:n kanssa muuten pitäisikö alkaa syömään d-vitamiinia. En ole aikaisemmin sitä popsinut, mutta voisihan sitä kokeilla miten toimii, viekö syysväsyä yhtään pois. Nyt oon kyllä jotenkin hirmusen hyvällä mielellä, ei väsyt ja alavireydet paina. Oloa jotenkin helpotti hirveesti tuo leikkausajankohdan selviäminen.

Julkaistu

Oikea korvakin leikataan

Olen vallan hämmentynyt, mutta iloinen teistä uusista lukijoista. Vielä pari viikkoa sitten blogillani oli neljä lukijaa ja nyt teitä on kolminkertainen määrä! Tervetuloa teille kaikille. On ihanaa kohdata uusia ihmisiä. Se saa endorfiinin kohoamaan. Aihe, josta nyt aion kirjoittaa ei välttämättä ole kovinkaan endorfiininen. Jotkut ovat kyselleet nimittäin kuulumisiani otoskleroosin suhteen. Tuota kuulovikaani olen käsitellyt blogissani aina silloin tällöin, mutta nyt viimeset kaksi kuukautta asia on aikaslailla hautautunut. Huhtikuun postauksista löytyy tarkahko omiin kokemuksiini perustuva tarina otoskleroosileikkauksesta ja siitä toipumisesta. Ja toipuminenhan on sujunut hyvin. Leikatun korvan kuulo on kohentunut oleellisesti.

Puolitoistaviikkoa sitten mulle tehtiin ekat kuulotestit leikkauksen jälkeen. Kuuntelin piippauksia kuulokkeista sekä siten, että toisesta korvasta kuului häiriösurinoita ja tutkittavasta piippauksia. Ero oli huikea. Tuon häiriöäänen ollessa leikatussa korvassa se tuntui todella kovalta ja ärsyttävältä kohinalta. Oikeassa korvassa taas kuulin sen, mutta huonosti. Oikeasta tuntui matalat äänet testissä kadonneen. Tiesinkin, että oikeassa korvassa kuulon suhteen on tapahtunut romahdus. Se tapahtui jo talvella ennen vasemman leikkausta, mutta helmikuulta kuulokäyrät olivat edelleen laskeneet. Viime maanantaina tapasin mut leikanneen korvakirurgin, joka ”avasi” kuulotestien tulosta. Vasemman korvan kuuloraja on 30 desibeliä ja oikeassa 50, korvat ovat heittäneet häränpyllyä siis. Oikea on leikkauskypsä, joten nyt olen jonossa sen operointiin. Pääsin myös peruutuspaikkajonoon kuten viime kerrallakin. Kesän aikana leikkauksia ei kuitenkaan tehdä, joten elokuun puoleen saapi olla aivan rauhassa, ahkeroida helteessä töiden parissa. Työmotivaatiota kyllä riittää, koska tuo operaatio aiheuttaa 2-3 viikon sairasloman milloin en asiakkaita voi ottaa. Tuon vasemman korvan kuulo ei yltä sisäkorvaan asti kunnolla, jos lääkärin selitykset oikein ymmärsin. Nettiä selatessa löysin tietoa, jonka mukaan juuri tuo 30 db on raja milloin alkaa olemaan erilaisia kuulemisvaikeuksia, normaalipuheääni on 50-55 db:n luokkaa ja yli 80 db on jo meteliä. Kipukynnys menee jossain 120 desibelin paikkeilla. Aika sitten näyttää koheneeko kuulo vielä leikatussa korvassa vai onko se nyt se mikä on. Molemmissa korvissa on alipainetta, ja ilmaa puhaltaessa nenän kautta kuulo kohenee. Lääkäri muistutti riskien olevan samat kuin ekalla kerralla, ja että jos korvista ei tule symmetriset kuulemisen suhteen, ei aleta leikkaamaan uudelleen vältettäessä turhaa ronkkimista korvissa. En tajunnut kysyä lääkäriltä mistä nuo useat leikkauskerrat sitten johtuvat. Täälläkin moni on kommentoinut toteamalla käyneensä 3-4 otoskleroosileikkausta läpi. Onko korvaan asetettava proteesi sitten irronnut useammin kuin kerran.

Leikatusta korvasta tinnitus ei ole kadonnut, ei edes oikeastaan vähentynyt leikkauksen jälkeen. Se tuntuu kurjalta eikä lääkärin arvio paljoa lohduttanut. Otoskleroosi voi erittää jotain ainetta mistä sisäkorva ei tykkää, ja joka mahdollisesti heikentää kuuloa nopeammin  mitä iän myötä tuleva heikentyminen normaalisti olisi. Heikkona hetkenäni ajattelenkin tinnitusta kuunnellessa, että siellä se nyt vinkuu kuuloa alaspäin. Asiaa ei kuitenkaan pidä etukäteen liikaa murehtia tässä vaiheessa. Olen erittäin onnellinen kuitenkin siihen miten paljon kuulo leikkauksen myötä koheni. Nyt kuulen tietokoneeni hurinan, opaskoirani pissimisen jne. Ihmisten kanssa keskustelu sujuu mukavasti, uskaltaa taas liikkua rohkeammin, ei tarvitse kuulokojetta jne, jne. Se mitä oikean korvan leikkaus tuo tullessaan jää nähtäväksi, mutta lähden siihen luottavaisin mielin riskit tiedostaen. Ennen tuota kuitenkin nautitaan kesästä ja Azorien saarille suuntautuvasta lomamatkasta.

Julkaistu

Kevät: Luonto herää — niin minäkin

Tätä kirjoittaessani mustarastaan kaunis laulu kantautuu korviini ja ollaan saatu nauttia upeasta kevätpäivästä, lämmintä yli 20 astetta, aurinkoista ja kohtuullisen tuuletonta. Lumet ovat saaneet kovaa kyytiä viime viikkoina ja kevät on tosissaan lyönyt itsensä läpi talven otteesta. Lumien sulaessa ja sään lämmetessä myös minä olen herännyt henkiin; kuulo on kohentunut ja nyt leikattu korva onkin se kuulevampi korva. Tinnitusta on aika paljon ja välillä se on hermoja raastavaa. Sen kanssa on vain elettävä ja toivottava asettuvan edes jonkin verran. Nyt huomenna leikkauksesta tulee viisi viikkoa ja olen saanut vapauden liikkua, rehkiä, kastella pääni; elää normaalia elämää. Viimeisin lääkärikäynti oli 15.4. Tuolloin korvaa jälleen puhdistettiin ja sovittiin ekoista kuulotesteistä kesäkuulle. Niiden jälkeen tapaan jälleen kirurgin. Huimausoireista en kärsinyt missään vaiheessa sairaslomaani enkä sen jälkeen. Vielä tän kuun eka viikko meni aika epäsosiaalista elämää viettäessä ja kuulon kohentumista odotellessa. 5.4. olin läsnä järjestäjän ominaisuudessa Opaskoirakoululla peesarikoulutuksessa. Oli ihanaa huomata kuulevansa kohtuullisesti, vaikkakin ”pöntön takaa”. Onneksi minun ei tarvinnut tilaisuudessa sinänsä oppia mitään, joten sain ottaa tilanteen aika rauhallisesti. Perjantaina 8. päivä olin avokin ja avustajamme kanssa äänestämässä ja ruokakaupassa. Ulkoilusta nautin suunnattomasti, ja samalla tuli myös kansalaisvelvollisuus suoritettua. illalla piipahdimme iltaa istumaan Kallioon. Kuulo oli taas vähän tiistaita parempi, mutta vielä ei jaksanut keskittyä kuulemiseen kovin hyvin.

Tuolla viikolla Turkissa järjestettiin Näkövammaisten Mailmankisat joista oli paralympiapaikkoja Lontoon kisoihin jaossa. Maalipalloilijat niin miehissä kuin naisissa pelasivat itsensä Lontooseen. Miesten joukkue voitti turnauksen ja naiset sijoittuivat toiseksi. Lisäksi judossa miesten -66 kg sarjassa voiton vei Jani Kallunki ja sai näin arvokkaita rankingpisteitä tuota Lontoon paikkaa ajatellen. Naisjudoka -63 kg sarjassa Päivi Tolppanen sijoittui viidenneksi. Sijoitus sama kuin viime kevään MM-kisoissa. Judokoilla nuo paralympialaispaikat ratkeavat marraskuun EM-kisoissa. Ja täällähän ollaan tietysti hengessä mukana.

Pari viikkoa sitten kuulemisen kannalta vietin raskaan päivän neljän tunnin kokouksen muodossa. Suunnistaminen kaikuvissa käytävissä oli hankalaa ja itse kokouksessa oli vaikea kuulla mitä kukin sanoi. Olinkin aivan rättipoikki kotiuduttuani enkä jaksanut lenkille. Tuo ihanuus siirtyi seuraavaan iltaan, ja olikin elämys. Huomasin kuulevani vasemmalla korvalla mutkien takaa autojen äänet jo paljon kauempaa mitä aikaisemmin. Lintujen laulu oli ihanaa musiikkia korvilleni ja liikunnan ilo. Tuntui mahtavalta painaltaa sulia teitä pitkin koira valjaissa opastamisesta innokkaana. Taas siis huomaaminen kuulon kohentumisesta.

Lauantain 16. oli ensinmäinen päivä milloin en tuntenut väsymystä kuuntelusta. Ensin ystäväni kävi hieronnassa, jonka jälkeen lähdin tapaamaan toista koirakkoa kiinalaisessa syöden ja hänen luonaan iltaa jatkaen. Ulkona tuntui oudolta, kuulin lintujen siipien räpsettä ja pihoilta paljon enempi ääniä mitä aikaisemmin. Kaunis kevätpäivä silloinkin. Nyt todella alkoi tuntua, että haluaa paljon tekemistä ja tavata ihmisiä ja olla taas sosiaalinen. No heti seuraavana päivänä pääsinkin nauttimaan tuosta kaikesta kerhomme ulkoilupäivän muodossa. Kokoonnuimme Laakson kentälle, josta lähdimme kävelemään Maunulan majalle. Koirat opastivat iloisina ja ihmisillä keväästä iloinen mieli. Keskuspuistossa reiteillä oli vielä jonkin verran lunta. Tuntuikin hivenen utopistiselta tarpoa latupohjaa pitkin peipposten visertäessä. Pysähdyimme koirapuistoon jossa koirat saivat hetken kirmailla vapaana ja touhuilla keskenään. Maunulan majalla söimme ja kahvittelimme. Jatkoin vielä erään peesarin kanssa matkaa Pitkäkoskelle ja sieltä hänen kotiinsa. Käveltyä tuli 13 km ja oli ikionnellinen ja hyvä olo.

Sairaslomanihan loppui jo 10. päivä, mutta ekat asiakkaat minulla oli 18. päivä, ja oikeasti hyvä niin. Kuuleminen vielä tuon 11.4. alkaneen viikon alussa oli niin työlästä. Viime maanantaina olikin mukava aloittaa työt pitkästä aikaa. Nyt huhtikuussa onkin ollut aika hiljaista, liekö kauniiden kevätpäivien ansiosta vai mistä. Saa nähdä vilkastuuko vielä ennen kesälomia toukokuun aikana, tai millainen myynti tulee äitienpäivälahjakorteista.

Tiistaina oli mukava ja kiireinen päivä. Aamusta lähdin Vuosaareen tapaamaan perhettä, jossa opaskoirani velipoika viettää eläkepäiviään opastellen perheen tyttöä kotiympäristössä. Kävimme tunnin lenkillä ja vietimme rattoisan teetuokion koiria kuvaten ja vertaillen toisiinsa. Vuosaaresta piipahdin Itikseen teelle mailikaverini kanssa. Hänet oli kiva tavata ihan livenä ja jäi tapaamisesta tosi hyvä mieli. Toivottavasti tapaamme uudelleen. Sitten olikin aika kiiruhtaa kotiin suihkuun ja syömään, sillä oli aika päivän töiden. Niiden jälkeen lähdimme avokin kanssa tunnin lenkille ja reippailun jälkeen kuntosalitreeniä penkkipunnerruksen muodossa sekä keskiropan lihasten vahvistamista. Suihku, iltapala, venyttelyt iltatee. Tuon päivän jälkeen olin niin onnellinen! Elämä on siis palaamassa ennalleen ja siitä olen kovin onnellinen ja iloinen. Kuuleminen ei tuota enään tuskaa. Nyt vain toivoisi tuon oikean korvan leikkaamista. Se ei kuitenkaan varmasti ennen syksyä tapahdu. Joka tapauksessa tilanne on paljon talvea parempi, joten stressistä sen suhteen voipi hellittää. Nyt taas kiinnostaa kuntoilu, treenaaminen, sosiaalinen elämä. Pääsiäisenä tapasinkin kaksi ystävää, veljeni perheineen. Aikaa jäi myös avokin kanssa laatuajan viettoon hyvän ruuan merkeissä sekä vaihtohieronnat tehden. Eilen laadimme mulle myös penkkitreeniohjelman 12 seuraavalle viikolle, ja sitten pitäisi nousta 43-45 kg. Avokilla puolestaan tavotteena 120 kg, joten hiukan eri kilomäärien kanssa painitaan 😀 Tärkeintä kuitenkin treenaaminen ja kroppansa hyvään kuntoon saaminen! Jospa täällä blogissakin voitaisiin kääntää uusi lehti ja tuo korvapropleema jäisi vähän vähemmälle ja tilaa saisi elämän muut hienot asiat.

Julkaistu

Odotettu ja pelätty leikkaus ja siitä toipuminen

Leikkaus on onnellisesti ohi, ja toimenpiteenä se ei ollut niin kauhea
mitä ajattelin/pelkäsin. Ehkä siitä voi kiittää lyhytvaikutteisia rauhoittavia mitä toimenpiteen aikana suoraan suoneen lykättiin. Operoinnin äänistä mulle tuli mieleen hammaslääkäri, äänet kuului vain korvasta. Samanlaista imemistä, luun rapsuttelua tms… Tässä kirjoituksessani käyn vähän läpi tuntemuksiani ja kokemuksiani toimenpiteessä ja toipumisvaiheesta. Tiedot eivät ole välttämättä lääketieteellisesti oikeita, perustuvat siis täysin omiin fiiliksiini. Huomenna tuosta toimenpiteestä tulee kuluneeksi tasan kaksi viikkoa.

Leikkausta edeltävänä viikonloppuna äiti oli luonani kyläilemässä avokin ollessa maalipalloturnauksessa. Äidin kanssa ulkoilimme ja veimme opaskoirani kirmauslenkille. Paluumatkalla jo energiat oli purettu, joten saattoi keskittyä paskan etsimiseen. Koira oli pakko laittaa kiinni loppumatkaksi. Äitini hääri keittiössä ruokaa pakkaseen ettei siitä tarvitsisi leikkauksen jälkeisinä päivinä huolehtia. Se lämmitti kummasti mieltä. Ja sainpa myös lapsuuden suosikkiruokaa puolukkavispipuuroa 😀 Lauantai-iltana saunoimme ajan kanssa, onhan edessä viikkojen saunomiskielto. Oli rento ja hyvä olla. Tuleva leikkaus ei kaiherrellut mielen pohjalla. Yöt nukuin hyvin.

Leikkausta edeltävänä päivänä oli sellainen olo, että pitäisi tehdä miljoona asiaa; vastata kaikkiin sähköposteihin, ostaa kauppa tyhjäksi, pestä pyykit jne. Aivan kuin avokkini ei voisi käydä kaupassa, laittaa ruokaa, laittaa pyykkikoneen pyörimään jne. Päivän aikana mulla oli vielä kaksi asiakasta joista jälkimmäinen ilahdutti meitä ihanilla itse leipomillaan juustosämpylöillä. Niitä herkuttelimme iltateen kanssa. Päivän aikana olo oli aika levoton ja hermostunut. Olen sellainen, joka jännittää pientäkin toimenpidettä paljon. Illalla olikin vaikea rauhoittua nukkumaan ja hakeuduinkin avokin kainaloon, joka jo kuorsasi tyytyväisenä 😀 Yö kuitenkin meni eteenpäin tunti tunnilta mun heräillessä varmaan sata kertaa. Vihdoin kello soi 5.30 ja singahdin suihkuun hiusten pesuun. Varttia yli kuusi oli sitten aika lähteä. Aika hiljainen tyttö taksin etupenkillä matkalla Meilahteen. Menin osastolle, en päiväkirugian puolelle, koska pitivät osastoa rauhallisempana paikkana, ja hoitajat ehtisivät paremmin opastamaan minua vessaan jne. Osastolla olikin hiljaista sinne saapuessani. Yöhoitaja otti minut vastaan. Hän näytti minulle sänkyni, vaihdoin sairaalavaatteet ylleni ja sain esilääkityksen neljä Banadolia ja rauhoittavan. Verenpaineen mittaus osoitti sen huitelevan karmeissa lukemissa 111/171. Rauhottavan vaikutusta en paljoakaan huomannut. Ehkä
mulla ei ollut fyysisesti niin paha olo mitä yleensä jännittäessäni. Vessassa tosin ravasin ”muodonvuoksi” jatkuvasti. Muka pissitti aina 🙂
Palelin hirmuisesti. Sain tukisukat, koska mulla on ollut kaksi ja
puolivuotta sitten veritulppa. Tukisukat toi aamuvuorossa oleva hoitaja.
Osastolta hoitajat veivät minut leikkaussaliin. Sänky parkkeerattiin johonkin toiseen tilaan kuin leikkaussali ja loppumatkan sain kävellä. Leikkauspöytä/peti oli kapea jolle nousin, mutta yllättävän pehmeä. Tuli
tempurtyynyissä käytettävä materiaali mieleen. Päälle oli pöydässä oma kolonsa. Anestesialääkäri ja
hoitajat esittäytyivät ja aloitti heti valmistelut. Vasen käsi laitettiin kiinni kylkeä vasten, turvavyö kiinnitettiin ja oikealle kädelle oli käsilevike. Rintakehään kiinnitettiin lätkät sydänfilmin seuraamista varten ja oikeaan käteen pujotettiin verenpainemittari. Polvien alle sain tyynyn, jotta olisi rennompi olla. Korva puhdistettiin ja hiuksia teipattiin pois tieltä. Pään asento oli sellainen missä leikattava korva oli ylöspäin. Mulla oli edelleen todella kylmä ja laittovatkin jalkopäähän puhaltimen lämmittämään
peiton alle. Laitettiin kanyyli kämmenselkään, jonka kautta lääkintä tapahtui. Anestesialääkäri kysyi jännittääkö mua ja lupasi antaa
lääkettä joka helpottaa. Tulikin rauhallisempi olo, vaikka ei
mitenkään pökkyräinen. Kun sanoin pelkääväni puuduttamista ja
pistämistä yleensä, sain jotain mikä lievitti puuduttamisen kipua.

Lääkäri tuli vasta kun olin jo leikkausliinojen alla ja mulla oli
happinaamari vähän matkan päässä puhaltamassa happea. Ennen puudutusta
pyysin sammuttamaan lämpöpuhaltimen. Alkoi tulla lämmin, johtuiko
lääkkeiden vaikutuksesta jännittämisen lientyessä.
Puudutuksessa tuntui vain ensipisto ja sen jälkeen ei mitään.
Anestesialääkäri kertoi koko ajan istuvansa vieressäni ja jos halusin
jotain puhua tai muuta voin vinkata hälle. Oikean korvan kuulo on
laskenut aika alas, joten en ihan kauheasti kuullut lääkärin
selityksiä tms. Leikattavasta korvasta kuului rutinaa, luun ropinaa,
imemisääntä tms. Laserilla poratessa – en ole ihan varma oliko se vaihe
mitä luulen. Jos – kuului neljä pientä surausta ja se oli siinä.
Mun päällä oli jotain letkuja ja tavaroita. Naureskelivatkin mun
olevan jokin tavarateline. Lääkäri välillä nojasi muhun ihan reilusti
työskennellessään. Sit yht’äkkiä se sano proteesin olevan paikoillaan.
Lääkärin ääni kuulu kirkkaammin, mutta en oikein muusta tiedä. Kokeili
sillä ääniraudalla ja sit totesi, että aletaan lopetella ja
laittavansa vielä tarykalvon paikoilleen. Sit se olikin ohi.

Musta se meni jotenkin kauhean nopeesti kaikkine valmisteluineen. Mut vietiin
vartin yli kasi saliin ja kysyessäni kelloa se oli 9.40 kun kaikki oli
jo ohi. Anestesialääkäri totesi, että lääkkeet mitä sain teki oloni
väliinpitämättömäksi ja usein ajantaju menee, vaikka muistaisikin
kaiken. Mulla ei ollut mitenkään pökkyräinen olo tms. Syke oli koko
toimenpiteen ajan koholla. Kuulin sen itekin, mutta ajattelin että ei
kai hätää kun jatkavat työskentelyään.
Hetken oltua heräämössä pääsin osastolle ja sain vettä ja mehua. Ensin
en tajunnut makuaistissa mitään, mutta myöhemmin syödessäni jugurtin
ja jotain keittoa mietin niiden maistuvan oudolle.
Avokki tuli joskus 12 maissa. Sitä ennen torkahtelin ja join
nesteitä varovasti. Sain vielä tipankin kautta nesteitä, jotta ei
tulisi huonoa oloa paastoamisesta. Lääkäri tuli 12 jälkeen ja kyseli vointia ja antoi luvan lähteä
kotiin. Mulla ei ollut mitään huimauksia tms. Luulen, että proteesin
laittokohdassa mailma heilatti kahdesti lyhyesti. Voi olla myös että
liikauttivat pöytää, mutta ne kaksi pientä vippausta tuntu
erilaisilta. Korva alkoi kipeytyä ja aterian yhteydessä sain särkylääkettä. Korva tuntui tukkoiselta ja tajusin myös miten heikosti kuulen oikeallakin korvalla, sillä oli hankala kuulla lääkäriä, avokkia ja hoitajiakin. Naisäänet on helpommat, koska on korkeammalta taajuudelta.
Kahden jälkeen kotiin. Täällä todella tajusin makuaistissa olevan
häikkää. Söin äidin vispipuuroa ja tuntui oudolta kun
kielen vasen puoli ei maistanutkaan. Hetken mietin mikä vikana, miksi puuro tuntui oudolta 😀 Sanoivat kuitenkin makuaistin palautuvan ajan kanssa. Käsittääkseni se katkaistaan toimenpiteen aikana. Keittelin teetä ja luin tulleen postin ja katoin Facebookin
kuulumiset. Minäkö tietokoneesta riippuvainen, EN IKINÄ! :O Sitten avokin kainaloon nukkumaan.
Jatkoin uniani avokin noustessa touhuamaan. Taisi sillä yksi asiakaskin olla. Oli ihana tunne kun jännitys hiljalleen laukesi. Pelkäsin stressin lauetessa oksentavani, onneksi niin ei käynyt. Nyt kun olisi elettävä ponnisteluitta ja isompia rasituksia vältellen. Aivastaminen suu auki, ei saa niistää, ei puhaltaa korviin ilmaa, vaikka siltä tuntuisikin, ei kastella korvaa, ei hikoilla jne. Korvassa oli jonkin verran särkyä ja sanoivatkin sitä voivan olla muutaman päivän. Onneksi särkylääkkeillä talttui hyvin. Perjantai-iltana otin viimeisen särkylääkkeen. Avokki illalla keitti mulle
tuorepastaa. Suositeltiin syömään helposti
pureskeltavaa ruokaa parin kolmen päivän ajan. Kovaa pureminen saattaa lisätä korvassa kipua. Ennen kymmentä menin jo yöpuulle ja nukuin aamuun
asti.

Seuraava päivä meni hyvin rauhallisesti Wilbur Smithin kirjaa Noiduttu safari kuunnellen ja välillä nukkuen. Leikatusta korvasta kuului edellisillan tapaan ajoittain melkoista kohinaa, rutinaa ja pauketta. Olo oli niin kuin olisi pöntön sisällä yrittänyt kuulostella omaa ja muidenkin ääniä. Myös oikea korva tuntui jotenkin tukkoiselta, jota ihmettelin. Tuota ”pönttö”fiilistä on kestänyt tähän päivään asti. Ehkä päivä päivältä vähentynyt kuulon kohentuessa. Tuo fiilis oli pahimmillaan aamuisin makuuasennossa oltua pitkään. Korvan rutina ja pauke on vähentynyt päivien saatossa. Nyt ei enään juurikaan rutinoita tunnu, mutta aavistuksen paineentunnetta edelleenkin. Kolmantena vai oliko neljäntenä yönä leikkauksen jälkeen tuntui korvassa olevan melkoiset bileet. Tinnitus on pysynyt ennallaan, valitettavasti. Välillä korvaa kutitti sisäisesti hirmuisesti. Teki mieli napata pumpulituppo korvakäytävän suulta ja raapia jollain. Korvaan ei siis laitettu tamppoonia vaan pumpulituppo, jossa antibiottitippa. Sain ohjeen vaihtaa pumpulin päivittäin ja suihkuun mennessäni lisäämään pumpuliin perusrasvaa. Hiusten pesuun vinkiksi annettiin laittaa pumpulitupon lisäksi juomalasi korvan ympärille. Suojaa hyvin. Toisaalta, hiusten kastelu yhdellä kädellä ja samoin peseminen vähän hankalaa, mutta onnistuu kyllä.

Leikatun korvan tukkoisuuden myötä olen totisesti joutunut toteamaan toisen korvan kuulon huonontuneen hirveästi.Ja siksi pienoinen paniikki nostikin välillä päätään, että jos leikkaus onkin mennyt persiilleen. Rapistelin teepussia korvan vieressä, tukin toisen korvan vetäessäni vessan jne, ja onneksi huomasin korvassa olevan tukkoisuudestaan huolimatta ainakin jonkinlainen kuulo tallella. Sanoivat että menee muutama päivä kuulon palautumiseen. Korvan kuulemma pitää ilmastoitua uudelleen ja
turvotuksen laskea. Tuo paniikki oli ehkä pahimmillaan perjantai-iltana ja etsinkin kuumeisesti netistä ihmisten kokemuksia leikkauksen jälkeen. Suomi24-keskustelupalstoilta löytyikin jonkin verran. Joku kirjoitti korvansa vuotaneen verta tyynyliina märäksi, joka kuulosti tosi hurjalta. Itselläni vuotoa oli ensinmäisinä päivinä vähän. Moni kirjoitti kuulon kohentumisen tapahtuneen vasta korvakäytävän puhdistamisen jälkeen kuivuneesta verestä. Mieli vähän rauhoittui, sillä onhan aika loogista, että kuuleminen hankalaa, jos korvakäytävässä ylimääräistä töhnää. Sitä en itse vaan ollut tullut ajatelleeksi.
Huimauksesta en kärsinyt. Pönttömäisyyskuuluvuuden vuoksi on ollut vähän sellanen höhlä olo välillä, mutta huimauksesta ei kyllä voi puhua.

Torstaina mun ystävä oli seuranani 9vk-ikäisen labbispojan kanssa, josta isona tulee mahdollisesti opaskoira. Se oli todella suloinen kelliessään lattialla selällään tassut viuhtoen joka suuntaan. Mun koiraa se aluksi vähän pelkäsi kun tuo Harmaakuono toohotti niin kauhiasti. Päivä kului rupatellen niitä näitä. Käytiin kävelemässä pieni lenkki ja ystäväni käytti koiraani kirmauslenkillä.

Lauantaina avokkini lähti viettämään miesten iltaa ja luokseni tuli pari ystävääni. Valmistin päivällä salaatin, jossa oli Parmesaani-juustoa, jäävuorisalaattia, kirsikkatomaatteja, kurkkua, paprikaa, kvinoa, oliiviöljyä ja mustapippuria. Sen kanssa söimme broilerin siipiä ja valkosipulipatonkia. Ystäväni toi kahviherkuiksi karpalokeksejä. Ne kuulemma ”huusivat” haluavansa meille. Ilmeisesti jonkin asteinen terveysintoilu on havaittu ystäväpiirissä 😀 Illan mittaan napostelimme maissilastuja, karkkia ja vähärasvaisia perunalastuja ja nautiskelimme viiniä. Itse join hitaasti ja koko ajan oloani tarkkaillen. En halunnut ottaa mitään riskiä korvan paranemisen suhteen.

Kuulon suhteen ei tapahtunut mitään oleellista ennen keskiviikkoista jälkitarkastusta, jota alitajuntaisesti jännitin hirmuisesti. Edeltävänä yönä nukuin todella huonosti ja tuo unettomuus on jatkunut siitä lähtien. Tuo keskiviikkoinen lääkärin tapaaminen oli lyhyt. Korvasta poistettiin rasvat, kuten lääkäri asian ilmaisi. Kuuluvuus koheni heti ja stereokuuleminen tuntui oudolta. Noustessani ylös ja siirtyessäni istumaan melkein huimasi ja oli hankala kuulla mistä suunnasta lääkäri puhuu ja mitä puhuu. Sanoinkin, että en saa selvää puheesta, mutta totesi vain vielä homman iloksi muuttuvan. Korvassa ei ollut mitään tulehdukseen viittaavaa, mutta ilmeisesti korva ei ole paineistunut kunnolla. Jos oikein ymmärsin/kuulin siellä on alipainetta, joka korjaantuu ajan mittaan. Oikean korvan tukkoisuuteen lääkäri ei sanonut oikein mitään. Seuraava kontrolli on perjantaina 15. päivä. Torstaina korva taasen ”elämöi” aika tavalla. Välillä tuli omituisia kaikuja, jyrinöitä tms. Jotain selvästi tapahtui, ja kuulo koheni hetkellisesti. Tuolloin torstaina kävin ystävättäreni luona herkuttelemassa pannaria ja vaihtamassa kuulumisia. Alkuun tuntui, että en kertakaikkiaan kuule mitään, että en sopeudu asunnon äänimaisemaan mitenkään, mutta pikkuhiljaa tilanne parani. Ystävän luota siirryin Frientex-vaatekutsuille, jossa puhetta riitti ja sain pinnistellä tosissani kuullakseni edes jotain. Olin aivan rättipoikki päästyäni kotiin. Kutsuilta tein ostoksia. Ostin vihreän topin, mustat tiukahkot stretshousut, mustan pitkän neuletakin ja lilan puseron. Illan emäntä tarjoili patonkia ja teetä, kahvia ja mehua.

Muuten viikko kuluikin kotosalla. Alkuviikosta kokkailin kanafetapiirkan ja mustikkavadelmarahkapiiraan. Aika meinasi käydä pitkäksi ja turhautuminen iskeä. Ihmisiä teki mieli tavata, mutta kuulemattomuus otti voimille eikä torstain tapaamisia lukuun ottamatta muuta ohjelmaa tullut järjestetyksi. Keskiviikkona nautimme avokin kanssa ihanasta keväisestä säästä ja auringon paisteesta kävellen rauhallisesti mukava lenkki. Olen valvonut paljon, joten kirjoja on mennyt jokunen sairaslomani aikana. Wilbur Smithin Noiduttu safari-kirjan jälkeen kuuntelin Sally Beumannin kirjan Intohimo ja valhe ja nyt on saman kirjailijan kirja Valkea kyyhky kuuntelussa. Tässä tietokoneella olen tietysti myös majaillut ehkä ihan liikaakin 🙁 Kirjan kuuntelusta voisin mainita sen verran, että kuuntelen kuulokkeilla ja vain yhdellä nappikuulokkeella. En ole pitkiin, pitkiin aikoihin kuunnellut kirjaa nappi vasemmassa korvassa ja nyt olen parina kolmena iltana voinut tehdä niin, ja se jos mikä ilahduttaa ja antaa uskoa korvan kohenemiseen. Lukijan ääni vähän vääristyy, muuttuu pikkuoravamaisen kirkkaaksi 😀 Sama on puhelimen puheohjelman ja tietokoneen puhesynten laita.

Perjantai ja lauantai oli aikamoisia masispäiviä. En ole mikään masentujatyyppi, mutta jotenkin vaan tuntui ettei tästä taida tulla mitään. Kuitenkin huomaan kuulossa tapahtuneen kohentumista päivien kuluessa. Tänään jopa imurin ääni tuntui kovalta. Tänään onkin ollut selkeästi kuulevin päivä leikkauksen jälkeen, joten eteenpäin mennään ja toivotaan korvan paineistuan oikeanlaiseksi ja kuulon jatkavan nousuaan. Vielä kun sitä oppii taas käyttämään, suunnistamaan sen avulla jne. On haasteellista ja saa tuonne liikenteeseen lähteä varovaisin mielin ennen kuin tähän taas tottuu. Noh, vielä on hyvään kuulemiseen matkaa, mutta sitä kohti ponnistellaan.

Julkaistu

Otoskleroosileikkaukseen — odotettua ja pelättyä

Torstaina kymmenen pintaan tuli odotettu ja toisaalta pelätty puhelinsoitto ja sain peruutusajan otoskleroosileikkaukseen :O 22.3. tiistaille. Ei ehkä ihan paras hetki tehdä intialaista päänhierontaa, sillä pakko myöntää keskittymisen herpaantuneen ja omasta rentoudesta ei tietoakaan. Mutta silti aivan huippuhomma, että tuo puhelu tuli. On todella erikoinen olo ja tunnelataus; odottaa ja pelkää. Pelko varmastikin toimenpidettä kohtaan on aika ymmärrettävä ja luonnollinenkin reaktio. En osaa edes oikein määritellä mitä siinä pelkään. Minulla ei ole mitään kokemusta rauhoittavista lääkityksistä ja tiputuksessakin olemisesta hyvin vähän. Voin vaan kuvitella miten sykkeeni on miljoona tuona aamuna ja miten on jännittämisestä huono olo, verenpaine taivaassa jne… Olen aina pelännyt hammaslääkäriä, mutta pelko kadonnut toimenpiteen alettua. Siihen yritän nytkin luottaa, että en pelkää enään puuduttamisen jälkeen. Toisaalta voinhan olla rauhoittavasta niin pöppörössä etten välitä siitäkään. Tuntuu vain ihan käsittämättömältä, että jokin aine tekisi oloni sellaiseksi. Ehkä pelkoni liittyvät enempi itse toimenpiteeseen, ei niinkään sen epäonnistumiseen, kuuroutumiseen tai pysyviin tasapaino-ongelmiin. Tiedostan kyllä nuo riskit, mutta en osaa niitä toistaseksi pelätä. Taidan olla leikkauksen suhteen niin optimistinen etten moisia ajatuksia mieleeni päästä hiipimään. Riskit on toki hyvä tiedostaa, mutta jos kaikki menee vituralleen pettymys on varmasti silti hirmuinen, oli niitä riskejä murehtinut etukäteen tai ei. Joka tapauksessa tuo hetki tulee hetkihetkeltä lähemmäksi milloin leikkauksen ensiviilto suoritetaan. Ja sitä hetkeä odotetaan ja pelätään. Uskon ja luotan minut leikkaavan lääkärin tekevänsä parhaansa ja se riittää mihin riittää, aika näyttää!

Näin yrittäjänä leikkauksesta aiheutuva sairasloma 2-3 viikkoa aiheuttaa jonkin verran järjestelyitä, jotta asiakkaani joutuvat kärsimään sairaslomastani mahdollisimman vähän, ja myös että taloudelliset tappiot jäisivät mahdollisimman pieniksi. Uusien asiakaskontaktien syntyessä avokkini saa ne jo alkavalla viikolla. Minusta ei ole reilua ottaa asiakas, hieroa kerran ja todeta jääväni sairaslomalle, että hieroja vaihtuu tai tulee tauko. Toki minulla on alkavalla viikolla omia asiakkaita joidenka kanssa on sovittava sairasloman aikaisista mahdollisista hoidoista avokin tekeminä. Onneksi taloudellisesti ei ole suurempaa hätää, joten selvimme varmasti tästäkin. Kunhan vaan pääsen työn pariin kuukauden sisällä.

Tallinnassa tuli piipahdettua shoppailemassa. Matkustimme sinne Viikkarilla menomatkalla baarissa istuskellen ja kuulumisia vaihtaen. Uuniperuna lohitäytteellä oli hyvää huikopalaa. Maissa käydessämme oli tosi tuulista ja sateista; karsee kylmä keli. Yksi matkaseuralaisista halusi käydä ostamassa Viru-keskuksen tuntumassa olevasta tupakkakaupasta piipun ja sataman läheisyydessä olevasta ruokakaupasta shoppailimme mm. saaristolaisleipää, joka on todella herkullista. Olen aika huono leivän syöjä, mutta tuota voisin vetästä monta palaa kerrallaan. 😀 Drinkeillä käytyämme painuimme juustokauppaan, jossa sai maistella juustoja. Ostin valkosipuli-olivijuustoa ja savujuustoa. Ja löysinpä avokille luumulikööriä. Nautiskelimme Prahan lentokentältä ostettua luumulikööriä pari viikkoa sitten ja ihastuimme. Saas nähdä millaisen vaikutuksen tuo luumujuoma tuo 🙂 Etsimme Suomen Alkostakin, ei löytynyt, joten jos hyvää, nautiskellen maistellen :O Paluumatkalla ruokailimme ja kävimme laivalla pienillä ostoksilla. Väsy alkoi painamaan jokaista kulkijaa. Mukava, lämminhenkinen reissu ja juuri mitä kaipasinkin.

Ja todettakoon vielä, nyt ostamani kamera on toimintakunnossa. Ostin Canonin Ixus-kameran väriltään turkoosi. Tuolla Tallinnan matkalla otimmekin jo joitakin kuvia ja itse räpsin laivan lähtiessä Katajanokalta joitakinmaisemakuvia. Seisoin kannella ikkuna silmieni korkeudella. Kuvaaminen oli hauskaa ja vielä kun saan maisemakuvista kuvaukset voin arkistoida ne.

Tässä yksi ottamistani kuvista:

Tuolla kameran ostoreissulla pääsin piipahtamaan myös Thehuoneessa. Tällä kerralla maistelimme vihreää teetä, joka maustettu appelsiinilla ja papajalla. Ehkäpä saan jonkun kaverikseni sairaslomani aikana istuskelemaan Thehuoneelle kuulumisia vaihtamaan, toivottavasti!