Julkaistu

5-vuotias

Sunnuntaina 9.8. blogini täytti viisi vuotta. Onkohan lukioissa ketään sellaista, joka olisi seurannut matkassa alusta lähtien? Tällä hetkellä matkassa mukana on 50 rekisteröitynyttä lukijaa ja fb-sivullakin yli 40 tykkäystä. Miksikäs sinä jäit matkalle mukaan ja onko jotakin mieleenpainunutta postausta?

Vuosien aikana blogi on muuttunut aika paljon alun hitaan kirjoittelun jälkeen. Aiheet vaihtelevat eikä ole yhtä tai kahta teemaa. Joskus olen pohtinut, että pitäisikö olla useampia blogeja, mutta kävisiköhän niin, että kirjoittelutahti kävisi kuhunkin liian hitaaksi. Mikä sitten ylipäätään on hyvä kirjoitusväli? Riippuu varmasti blogin aiheesta ja tarkoituksestakin. Itse kirjoitan silloin kun hyvältä tuntuu ja inspiraatio iskee. Silti välillä jään miettimään miten blogi voisi olla kiinnostavampi, joten jos ideoita kiitos niistä. Myös synttärisankari ottaa risut vastaan 🙂

Blogin myötä olen käynyt kahdessa blogimiitissa ja toivottavasti vielä joskus tulee se kolmaskin mahdollisuus. Miiteissä tapasin monta mukavaa bloggaajaa. Blogini kautta olen löytänyt lehtiartikkeleille lukijoita sekä neuleohjeiden kaavojen aukikirjoittajia sanallisiksi ohjeiksi, valokuvien kuvailijoita tms. Kaikesta saamastani avusta olen iloinen ja todella kiitollinen. Toivottavasti joskus voin auttaa teitä jotenkin, ja toivottavasti blogituttavuuden aikana olette saaneet minulta muutakin kuin auttamisen ilon 🙂 Olen myös kovin iloinen, että olemme erään täällä Pk-seudulla asuvan blogituttavan kanssa kaverustuneet niin paljon, että tapailemme aina sillointällöin useimmiten käsityöjuttujen merkeissä.

Vuosia sitten eräs toimittaja löysi minut artikkelisarjaansa Selviytymistarinat tämän blogin kautta sekä eräs opettaja kutsui minut puhumaan koululleen yläasteikäisille suvaitsevaisuudesta. Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja miten pitkään tämä blogi jatkuu. Tarkoituksenani ei ole lopettaa hetkeen, joten pysykää matkassa mukana.

Monesti bloggaaminen on ollut minulle myös terapeuttista. Olen voinut purkaa minua askarruttavia asioita, intoilla, paasata, pohdiskella ja kertoa myös niistä onnenhetkistä. Tämän ei ole koskaan ollut tarkoitus olla jokin vammaisen ihmisen selviytymistarina, tai hehkutus siitä, että vammaisenakin selviää. Sokeus on minussa eikä pois lähde, joten kulkee teksteissäkin, mutta toivottavasti ei liiallisesti. Kovasti toivon, että tekstejä lukiessa minusta jäisi muutakin mieleen kuin sokea nainen. Ja jos joku täältä saa vertaistukea vaikkapa otoskleroosiin, painonhallintaan, näkövammaisuuteen, kenties tulevaisuudessa kilppariongelmiin, mikä sen hienompaa. Silloin viisi vuotta sitten etsiessäni tietoa otoskleroosista ja sitä sairastavien kokemuksia, tietoa ja vertaistukea löytyi todella vähän. Kirjoitin tuosta elämänvaiheestani kohtuu paljon ja ilmeisesti jotkut tietoa/vertaistukea etsineet ovat sitä myös kommenteista päätellen löytäneet. Samalla kirjoitukset ovat olleet minulle terapiaa ja pohdintojen jälkeen asiat eivät välttämättä tuntuneetkaan niin kauheilta ja pelottavilta. Ehkäpä tulevan syksyn aikana joudutte lukemaan kilpirauhasjuttuja otoskleroosin tapaan. Otan osaa… Toisaalta kilpirauhasasioissa tuntuu olevan paljon paikkoja mistä löytää niin tietoa kuin vertaistukeakin.

Näiden vuosien aikana mielestäni blogipostauksiin kommentointi on vähentynyt ihan yleisesti. Itselläni se on vähentynyt huomattavasti, koska en pysty laittamaan ruksia, jotta jatkokommentit tulisivat sähköpostiini. Aikanaan käytin toimintoa paljon, koska minua kiinnosti ja kiinnostaisi edelleenkin mihin kommentointi kehittyy ja tuleeko tarvetta itselläni lisäkommentointiin. Nyt joudun erikseen käydä katsomassa blogiteksteistä joita olen kommentoinut, onko niihin tullut kommentteja ja miten aiheen käsittely on jatkunut. Ruudunluvulla aika työlästä, joten on jäänyt tekemättä. Minusta ylipäätään kommenttien bähentyminen on surullinen asia. Ehkä niitä on edelleen erilaisissa sisustus- ja tyyliblogeissa, mutta niitä en itse seuraa. Joka tapauksessa olen tyytyväinen, että aikanaan löysin blogimailman ja siihen hurahdin.

Julkaistu

Myyjäisissä

Helmikuun lopulla rottinkikerhossa heitettiin ilmoille idea järjestää myyjäiset. Ryhmässä on todella taitavia käsityön taitajia. Heiltä syntyy upeita koriste-esineitä, koruja, poppanoita, neuleita, koreja, keramiikkaa jne. Itse olen vasta-alkaja heidän rinnallaan, mutta päätin rohkaistua ja valita käsitöitäni myytäväksi. Vielä jännemmäksi homman teki se, että olin itse myymässä niitä.

Myyjäiset pidettiin eilen Iiriksessä (näkövammaisten palvelu- ja toimintakeskus), joka sijaitsee Itäkeskuksessa. Mainontaa ei saa tehdä talon ulkopuolisin kyltein. Itse mainostin tapahtumaamme Facebookissa, jossa aika moni kaveri työskentelee Iiriksessä tai käy siellä usein. Myyntipisteemme oli IIriksen pääovien läheisyydessä infon takana olevassa aulassa. Työntekijät olivat saaneet tiedotteen omaan sähköpostiinsa. Talossa oli myös jokin seminaari.

Minulla on kertynyt jonkin verran neulomiani huiveja, jotka laitoin myyntiin. Kevättä vasten ei ehkä paras ajankohta, ei nimittäin mennyt yhtään kaupaksi. Neuletöiden hintoja olen ehkä jonkin verran oppinut hinnoittelemaan huomioiden lankojen hinnat. Vaikeaa se on. Materiaalikulut+työ. Työn hinnan arviointi on hankalaa. Neuletöitähän olen myynyt joitakin tuttaville ja ystäville. Ja huiveja on aikaisemmin ollut kaverillani myynnissäkin.

Keramiikan hinnoittelu oli todella vaikeaa. Itse savihan ei paljoa maksa, mutta lasitteet jo ovatkin arvokkaampia, ja onhan keramiikan valmistuksessa paljon työvaiheita, työstö, kuivuminen, raakapoltto, lasitus ja lasituspoltto ennen kuin työ on valmis. Sain myydyksi ruskean koiramukin ja siihen sopivan ruskean aluslautasen sekä punaisen pikarin. Lisäksi myynnissä oli tiistaina valmistunut ovaalin muotoinen rottinkikori. Sen ostaja vaikutti erittäin tyytyväiseltä löytöönsä. Se lämmitti mieltä.

Täysin sokeana oli vaikea tietää milloin joku katseli töitä ja milloin ei. Eikä tuntunut mielekkäältä höpötellä koko ajan mitä esillä oli. Tahtomattakin heikkonäköiset myyjät oli hiukan paremmassa asemassa, pystyivät nappaamaan asiakkaan omia töitään ihastelemaan. Ja tämä ei sitten ole mikään kateellisen ihmisen kirjoittamaa, vaan havainto. Ja siksipä, jos vielä menen myymään itse tuotteitani avustajan mukana olosta on varmasti hyötyä. Joka tapauksessa mukava kokemus eikä se myyminen niin kamalalta tuntunutkaan.

Aamupäivään mahtui iloinen jälleennäkeminen, nimittäin Oton ensinmmäisen hoitoperheen isäntä tuli moikkaamaan meitä. Alkuun Otto oli vähän hämmentynyt, mutta sitten pyöri jo selällään isäntänsä jaloissa rapsutuksista nauttien. Ja isännän tehdessä lähtöä piti pari kertaa kaihoisasti ulahtaa paikaltaan. Hienoa, että nyt pikatapaaminen järjestyi. Onhan Otto ollut minulla kohta jo pari vuotta. Ja Otto sai ison solmuluun, jonka sitten herkuttelee pääsiäisenä mökillä. Nyt se tuossa unihaukkuu, mitä lie unia katselee 🙂

Tiistaina sain valmiiksi tosiaan ovaalikorin ja aloitin isoa pyöreää koria, jonka punon vain tarjotinkorkeuteen. Ehdin leikkaamaan siihen jo pystyloimet. Ohjaajamme päätteli sienikorin ulkoseinät, vielä väliseinien viimeistely ja sitten se on valmis. Keramiikassa puolestaan teepannun teko jatkui, nyt sain siihen kannen ja nokan. Kannen teossa olikin oltava tarkkana, että savi pysyi yhtä kosteana pannun suusta kuin itse kannustakin, jotta kutistuisi kuivuessaan tasaisesti saman verran. Tein kannen makkaratekniikalla. Nokassa käytin sabluunaa. Ensiksi kaulitsin tasaisen levyn, josta leikkasin nokan. Se kiinnitettiin pannuun lietteen avulla. Tein nokan kohdalle ennen nokan kiinnitystä siiviläreiät. Ensikerralle jäi vielä kahva.

Villapaitaa olen neulonut joka päivä muutaman kerroksen. Eilenkin se oli mukana myyjäisissä hiljaisien hetkien ajan vietteeksi. Vartalo-osaa on neulottu kohta 20 centtiä, joten vielä neulottavaa riittää. Olen miettinyt jopa jonkin välityön tekemistä 😀 Mitä sääennustuksia olen seurannut ei mökkisäät taida pääsiäisenä kovin kaksiset olla, joten neulomiselle aikaa riittää.

Maanantaina valmistin peston pitkästä aikaa itse ja onnistuikin hyvin. Broilerin rintafileet maistuivat riisin ja peston kanssa herkullisilta, joten tyytyväisin mielin korvalääkärin kautta Silmukkasisko-tapaamiseen. Korvalääkärissä korvista imettiin vaikut pois ja vasemman korvan kuulokin palautui. Ah, mikä helpotus!

Tavattiin Silmukkasiskojen kanssa Villa lanka-nimisessä lanka- ja taidekaupassa. Siellä istuimme sohvilla neulomassa, rupattelemassa teestä, kahvista ja pikkupurtavasta nauttien. Lopuksi kiertelimme tutkailemassa kaupan valikoimaa ja kahta lankaahan sieltä mukaan läks. Mukava pari tuntinen sujahti vauhdilla.

Julkaistu

Tölttiä ilman jalustimia

Aamulla heräsin vasen korva tukossa ja olen yrittänyt hillitä vilkasta mielikuvitustani proteesin irtoamisesta tms. otoskleroosiin liittyvästä. Järki sanoo, että korva tuntuu tukkoiselta, se tuntuu samanlaiselta kuin viime vuoden helmikuussa jolloin viimeksi kuulo läks vaikun takia. Varasin lääkärin ja ajan sain huomiselle iltapäivälle. Sen verran toistaitoinen olotila, että en uskalla yksikorvaisena lähteä Oton kanssa kahdestaan Vidaan pt-treeneihin, joten taas jouduttiin treeni perumaan. Sanoinkin Jannalle, että perjantaina tulen vaikka pää kainalossa treenaamaan 🙂 Eihän nyt niin hyvää tuuria voinut olla, että olisin saanut lääkäriajan ennen pt-treeniä. Harmittaa, mutta elämä on. Onneksi kuitenkin tämän viikonlopun liikkumiset toteutui suunnitellusti.

Viileä päivä, mutta kolme tuntia ulkoilmasta nauttien. Ratsastus jännitti yksikorvaisena, kentän vieressä oleva tie on aika vilkasliikenteinen, joten Letun ääni hukkui välillä autojen meteliin, etenkin silloin kun ratsastimme vasen korva keskikenttään päin. Emme kuitenkaan tinkineet tuntisuunnitelmasta. Tiina ratsasti ilman satulaa terapiavyöllä, jossa jalustimet. Minullakin se on kuulemma jossain vaiheessa edessä. Sitäpä sitten odotellessa 😀 Tänään ratsastin pappa Fengurilla pitkästä aikaa. Ratsastimme paljon ilman jalustimia hakien jalkojen oikeaa asentoa. Aluksi kuljimme ilman jalustimia vain käynnissä, mutta sitten myös töltissä. Aluksi se tuntui pelottavalta, tai ehkä ennemminkin ajatus siitä. Ja kun töltättiin, ei se niin kamalaa ollutkaan. Välillä siirrettiin käyntiin ja korjattiin istunta. Kun sain jalat riittävän taakse istunta parani huomattavasti ja töltissäkin rentous ilman jalustimia löytyi. Jos töltti nopeutui helposti asento horjui ja tuli etukönötystä, mutta hiljalleen horjuminen ja könötys väheni ja onnistuin vauhdissa ottamaan rentouden uudelleen.

Kokeilimme myös laukan nostoja. Jännitin eikä Fengur laukannut, meni sellasta pikatölttiä tikuttaen. Ehkä kuulemattomuudellakin oli osuutensa että en saanut itseäni rennoksi ja nostamaan laukkaa. Kenttäkin oli tosi kova eikä meidän kärkihevonenkaan mielellään laukannut. Tiinan Aaveella ei ongelmia. Kyllä ihailen Tiinan rohkeutta ja taitavuutta ratsastaa ilman satulaa koko tunnin ja tehden vieläpä sitä kaikissa askellajeissa, myös ravissa. Fengurhan ei ravaa laisinkaan, joten sitä en ”päässyt” tai ”joutunut” kokeilemaan ilman jalustimia. Laukan nostot, tai ne yritykset tehtiin jalustimet jalassa.

Kiva oli ratsastaa ja mahtavaa kun saimme uusia haasteita ja onnistuen mukavasti. Hyvällä mielellä kotiin valmistamaan ruokaa: perunamuusia ja kuhaa. Illalla vielä liki parin tunnin lenkki Marian ja koirien kanssa. Reippailtiin 8.8 km. Oli mukavaa kävellä raikkaassa kevätillassa lumihiutaleiden leiaillessa hiljalleen. Ja mikä parasta tässä yksikorvaisena liikkumisessa, minun ei tarvinnut huolehtia reitistä eikä turvallisuudesta. Saatoin tepsuttaa rennoin mielin Marian pitäessä meidät kartalla. Tokihan myös ihanaan lenkkeilyyn kuuluu mailman parantaminen ja tuo liki parituntinen menikin todella nopsaan. Ihan ihmeteltiin kun todettiin kellon olevan jo puol yhdeksän.

Eilisen aloitin spinningtunnilla. Avokki ja uusi avustajamme vei minut Vidaan kauppareissullaan. Ehdin hyvin paikalle ja pyörän selässä olin jo ennen ohjaajan saapumista. Tanjalla oli nyt uusi ohjelma, jossa viisi työvaihetta. Eka työvaihe kesti 6 min ja loput 8 min. Musiikki aika teknovoittoista ja viimeisessä työvaiheessa tahtia antoi 8 minuutin instrumenttaalinen jumputusbiisi 😀 Kaikenkaikkiaan mielestäni tunti oli kohtuullisemman nopeatempoinen paria hitaampaa mäkeä lukuun ottamatta. Teimme myös kiihdytyksiä muistaakseni neljännessä työosiossa. Eivät oikein lähteneet näistä jaloista 🙂 Joka tapauksessa tunnin jälkeen mahtava fiilis. Sinne paloi 571 kcal. Siitä vauhdilla kotiin suihkuun, salaattia naamaan ja Jumboon shoppailemaan. Ensiksi käytiin vaihtamassa tilaamamme Salomonin lenkkarit. Lopulta ne vaihtui Merellin kenkiin, koska Salomonit olivat liian kapeat ukkovarpaan sivustalta. Olin ja olen aika järkyttynyt, minulle jokin kenkä liian kapea! Vanheneminen on siis alkanut, jalkaholvit madaltuu.

Stopsportissa oli loppuunmyynti ja löysin sieltä täydelliset ulkotreenihousut kapeilla lahkeilla. Housut ovat lahkeistakin sopivan mittaiset, mahtavaa! Housujen lähtöhinta 80 € kauhistutti, mutta alen jälkeen hinnaksi jäi 48 € En voinut vastustaa, niin täydelliset olivat. Käytiin vielä ”normivaatekaupassa”, josta löysin itselleni tummansiniset farkut ja tummansinisen kevättakin vaaleilla nauhoilla. Takki on tyköistuva ja kuulemma mun päällä todella hyvän näköinen 😀 Olipa mahtikivaa pitkästä aikaa käydä vaateostoksilla. Ennen ruokaostoksia käytiin jätskillä.

Ilta kuluikin rentoillen avokin kanssa. Saunottiin, nautiskeltiin siiderit ja oluet kera Kartanon maustamattomien sipsien. Avokki valmisti mun shoppaillessa meille fetasalaatin, jota kotiuduttuani syötiin. Viikonlopun aikana myös villapaitani on edistynyt jonkin verran. Eilisiltana istahdin kuuntelemaan kirjaa ja neulomaan, sujahti melkein pari tuntia jo avokin mentyä unille. Hyvä, rento viikonloppu takana. Tästä on hyvä ponnistaa uuteen viikkoon. Huomenna kun saan vielä vasemman korvan kuulolle elämä voi hymyillä vielä isommin.

Julkaistu

Luukuulokkeet

Eilisaamuna Oton kanssa kävellessäni minusta tuntui, että kesä on ohi ja syksy alkamassa. Onhan elokuu jo loppupuolellaan, joten ehkä tunne on aivan oikea, vaikka sunnuntaina pyöräilimme Porvoosta upeassa aurinkoisessa ja lämpimässä kesäsäässä. Aamu tuoksui syksyltä ja syystuuli puhalteli ympärillämme ja lisää syksyn merkkejä oli luvassa kokousten alkamisestapäätellen. Istuin kolmituntisessa Opaskoirayhdistyksen hallituksen kokouksessa, joten kyllähän yhdistystoiminnan viriäminen on selvä syksyn merkki 🙂

Kokouksen jälkeen piipahdin Näkövammaisten keskusliitto Ry:n Apuvälinemyymälässä Aviriksessa, sillä olin kuullut sinne tulleen myyntiin ns. luukuulokkeet, joita on kehuttu esim. kaupungilla liikuttaessa ja navigaattorohjelmia käytettäessä esim. iphonella. Aviriksen verkkokaupan sivuilla kuulokkeista sanotaan:
”Aftershokz Sportz M2 -kuulokkeet ovat ns. luukuulokkeet (bone conduction), jotka eivät tule korvien päälle, vaan asettuvat aivan korvien eteen leukaluiden päälle. Tästä ääni kulkeutuu kallon luiden kautta sisäkorvaan. Luukuulokkeet eivät siis peitä muita ympäristön ääniä, joten käytettäessä ne ovat perinteisiä korville tulevia kuulokkeita turvallisemmat.
Langalliset Aftershokz Sportz M2 -luukuulokkeet on varustettu mikrofonilla, joten niitä voidaan käyttää handsfree-laitteena matkapuhelimen kanssa. Kiinnitysklipsillinen äänenvoimakkuuden ym. ohjausyksikkö on kiinni kuulokkeiden johdossa. Pakkauksessa USB 2.0 -kaapeli ohjausyksikön lataamista varten. Ohjausyksikön toiminta-aika 12 tuntia, latausaika 3 tuntia.
3,5 mm standardiliitäntä
Kuulokkeet ovat väriltään mustat oranssein tehostein
Mukana säilytyskotelo”

Kuulin luukuulokkeista ekan kerran viime talvena ja kiinnostukseni heräsi jo silloin. Epäilin kuitenkin vaikuttaisiko otoskleroosi korvissani äänen kulkeutumiseen ja yli sadan euron hinta myös vähän hirvitti – kuulokkeista. Tuolloin niitä ei saanut myöskään Suomesta.

Nyt kun olin joka tapauksessa Iiriksessä (palvelu- ja toimintakeskus) oli hyvä tilaisuus käydä Aviriksessa testaamassa kuulokkeet, ja koska testaus osotti mun kuulokkeilla kuulevan, ostin sellaiset. Vielä ei paljoa käyttökokemusta ole. On ollut melkoiset sadepäivät, joten ollaan tyydytty tavallisiin tuttuihin lenkkeihin. Eilisiltana piti tietysti niitä kotosalla testailla. Toinen lisälaite minkä Iphoneen haluaisin (kuulokkeita toki voi käyttää muissakin laitteissa) on erillinen näppis. Kosketusnäytöllä kirjoittaminen on turkasen hidasta ja vaivanloista. On olemassa ohjelma mbrail, jolla voit kirjoittaa pistekirjoituksella näytölle. Olen sitä jonkin verran testaillut, mutta kärsivällisyys on loppunut monta kertaa. Huomenna olen menossa ostamaan ulkoiluhousuja, saas nähdä hipsinkö myös näppiksiä myyvään kauppaan…

Nyt kun helteet ovat loppuneet molemmat koirat ovat piristyneet hurjasti. Oton kävely on reipastunut ja päivä päivältä on tarvinnut vähemmän ja vähemmän poikaa kannustaa, hoputtaa kulkemaan reippaasti. Nyt iltalenkki meni ihanalla tempolla. Lisää sellaisia jookos Otto! Harmaakuonon virkistyminen ilahduttaa erityisesti. Nyt herra on innoissaan ja jaksaa myös tepsuttaa reippaasti kulkien. Pientä harmia on, Harmaakuonon ihotulehduksen jäljiltä oleva läikkä elää omaa elämäänsä välillä kuivahtaen ja pienentyen, välillä taas kostuen ja aueten. Raivostuttavaa, täsmälleen samaa mitä viime syksynäkin. Lisäks Otolla lievä silmätulehdus ja korviin saatiin hiivan estolääkitys aamulla lääkärissä käydessämme. Mutta kaikenkaikkiaan meillä menee mainiosti, joten on hyvä pujahtaa kirjaa kuuntelemaan ja unille laitettuani ensinmäistä kertaa koiran silmiin silmävoidetta. Sanoisin ettei sokkona ihan niitä helpoimpia juttuja. Tunnustelet missä silmä on, avaat luomet erilleen ja koetat saada voiteen alaluomen sisäpuolelle. Toivotaan, että jotain todella menee oikeaan kohtaan. Arvatkaa vaan pyydänkö aina näkevän apuja kun se on nyt viikon aikana mahdollista? Korvien putsaus ja lääkitseminen on tuttua Harmaakuonon korvatulehdusvuosien ajoilta, joten korvan hoitamiseen luotan itseeni ja toimintaani. Silmät jännittää.

Julkaistu

Pelko sydämessä – kuulo heikkenee

Jokapäiväiseen – ainakin lähestulkoon – elämääni kuuluu nappikuulokkeet. Kun olen tietokoneella kuuntelen puhesyntetisaattorin pulinoita kuulokkeilla ja iltaisin ennen nukahtamista kuuntelen äänikirjaa.

Minullahan on diagnosoitu molemmissa korvissa otoskleroosi. Ja molemmat korvat ovat leikattu 2011 oikean korvan leikkauksen onnistuessa paremmin. Leikkauksien jälkeen elämänlaatuni parani huimasti. Se parani jo ekan leikkauksen jälkeen. Syyskuussa 2012 tehtiin viimeiset kuulotestit todeten oikean korvan kuulevan hieman paremmin kuin vasen. Ero on pieni, vaikka huomaan sen. Kuuloseurannat lopetettiin ja asiaan palataan tarvittaessa.

Kun huomasin vasemmassa korvassa kuulon heikentyneen pelko sydämessä kasvoi. Yritin olla järkevä, sillä korva tuntui lähinnä tukkoiselta vaikusta. Päiväpäivältä tilanne kuitenkin paheni ja hermoni alkoi olla riekaleina. Viikko sitten olin todella ahdistunut ja peloissani. Herätessäni perjantaiaamuun syke oli koholla stressistä ja pelosta. Olisiko proteesi irronnut, onko sisäkorvaan tullut vikaa, onko korvaan kasvanut kiinikkeitä… Alkaako ruljanssi alusta, menetänkö nyt kuulon???

Varasin yksityiseltä korvalääkärin. En halunnut mennä jonnekin yleislääkärille, koska korvani on operoitu, ja jos kyseessä ei olisikaan vaikkukertymä korvalääkäri osaisi ohjata minut eteenpäin, eli kunnalliselle puolelle korvapolin asiakkaaksi. Sain ajan samalle päivälle ja helpotus oli suuri. Lähdin avustajan kanssa ruokakauppaan keskittymiskyky nollassa mitä ostaisin viikonlopuksi ruokaa…

Lääkäri oli sama kuin mennessäni kuulohuolistani valittamaan elokuussa 2010. Mies muisti minut ja kerroin miten hommat eteni saatuani lähetteen korvakirurkille. Lääkäri tarkisti nielun ennen korvia. Totesi korvat katsottuaan, että ovat mönjää täynnä. Leikkauksien yhteydessä ihoa on siirrelty ja ropellettu ja se on kenties rikkonut vaikunkulkumekanismia. Olenkin sanonut, että mielestäni leikkauksien jälkeen vaikun eritys on lisääntynyt. Tuntemukseni on siis oikea. Lääkäri puhdisti ensin oikean korvan ja totesi proteesin lenkin olevan hienosti paikoillaan. Sama vasemmalla. Ja kun vasen korva oli puhdistettu kuulo kirkastui oleellisesti. Iso kivi tippui sydämeltä. Jos kuitenkin muutoksia kuulemisessa tulisi voisin ottaa sähköpostitse lääkäriin yhteyttä kuulokäyrien ottoa varten. Nyt on miltein viikko mennyt ja kuulo on edelleen tallella, IHANAA!!! Helpotus on suuri!

Illan vietinkin Silmukkasiskojen kanssa neuloen. Surin aamulla jo sitäkin, että jos korvissa ongelmia kykenisinkö ihmisten ilmoille henkisen paineen takia laisinkaan. Onneksi kaupassa kuitenkin elin ajatuksella, että menen Silmukkasiskotapaamiseen. Ostimme hedelmiä ja teimme hedelmälautasen. Olo oli aika tyhjiin puristettu, ihan kuin jokin isompikin fyysinen suoritus olisi ollut takana, henkinen kapasiteetti taisi olla yllättävänkin kovilla. Siskojen kanssa neuloessa ja herkutellessa mailmaa samalla parantaen alkoi oma olokin keventyä. Ihanaa, kun ympärillä on hyviä ihmisiä, hyviä ystäviä!

Julkaistu

Piippauksia kuuntelemassa

Eilen olin kuulotestissä ja kuten arvelinkin oikean korvan kuulo on vasempaa parempi n. 10 desipeliä. Leikkauksella ei kannata yrittää saada kuuloa yhtä hyväksi molempiin korviin tuon kymmenen desibelin takia. Noh, en kyllä itse ajatellutkaan haluta leikkausta uudelleen.

Tälläkin kerralla kuulontutkija passitti minut ensin korvan putsaukseen. Nyt sen teki minua hoitava lääkäri. Täytyy sanoa, että homma ei tuntunut yhtään niin kivuliaalta kuin viimeksi.Itse testissä olin vähän stressissä kuulenko piippaukset ja harhapainalluksia tuli jonkin verran. Olo oli aika epävarma ja kysyinkin kuulotutkijalta, mikä putsauksen vaikutus on kuuloon. No hän totesi vain, että minunhan pitäisi nyt kuulla paremmin. Sanoin, että edelliskerrallakin koin epävarmuutta piippauksien suhteen. No kuulo on kuulemma parempi kuin tammikuussa. Silloinhan vasemman korvan kuulokäyrä kummastutti lääkäriäkin, joten tiedä sitten miten vertauskelvolliset testitulokset olivat. No molemmissa oli korvat putsattu ensin.

Lääkäri oli tapansa mukaan vähän kiireinen ja tylyhkö. Ymmärsin kuitenkin kuulorajojen menevän 23-33 välillä. Lievää johtumisvikaa siis on, sisäkorvat ymmärtääkseni ok. Häilyn nyt lievän kuulovian alamailla, likellä normaalin rajaa, ainakin oikean korvan osalta. Se tuntuu toki hyvältä.

Kuuloseurantoja ei jatketa. Niistä on kuulemma luovuttu, koska muutokset vuositasolla on niin vähäisiä ettei niitä välttämättä pystytä huomaamaankaan. Kuitenkin ilmeisesti kuulo heikkenee ennemmin tai myöhemmin ja silloin on mietittävä kuulokojeen mahdollisuutta. Toki, jos proteesi jostain syystä lakkaa toimimasta (esim. irtoaa), voi leikkaustakin miettiä. Siinä kuitenkin on aina vaara sisäkorvavaurion. Nyt kuitenkin elellään normaalisti ja hakeudutaan tutkimuksiin, jos kuulossa tapahtuu jotain oleellista huonompaan suuntaan.

Tuntuuhan se vähän kurjalta, tietoisuus siitä, että tod.näk. vanhana kärsii kuulo-ongelmista näkövammansa lisäksi, mutta ei sitä nyt kannata alkaa suremaan. Eteenpäin mennään ja kuulosta nautitaan isolla sydämellä ja toivotaan sen pysyvän pitkään. Minulla on varmasti monta vuotta, vuosikymmeniä hyvää aikaa kuulla ja kokea sen kautta elämän iloja ja suruja. Positiivisin mielin eteenpäin siis.

Ja kyllähän se tuntui hyvältä tietää tilanteen olevan hyvän.
Minä kuulen, minä elän, minä voin hyvin.
Voin nauttia elämästä jne.

Pakko tunnustaa, että jännitin testejä ja lääkärin tapaamista 😀

Julkaistu

Rauhallinen mökkiviikonloppu

Vettä on satanut taukoamatta eilisillasta lähtien. Mökillä aika kului Dan Browndin kirjaa Da Vinci –koodi kuunnellessa, ja nyt onkin hienoinen ”kiire” yöpuulle, sillä kirjan loppuratkaisut lähestyvät. Toisekseen, aamulla menen kuulotesteihin ja korvani leikannutta lääkäriä tapaamaan. Jännittää vähän, millaisia tuloksia kuulokäyriin saan. Itse sanoisin oikean korvan leikkauksen onnistuneen paremmin, kuulen sillä mielestäni paremmin, eikä se juurikaan tinnitä. Vasen, joka ensiksi leikattiin, tuntuu huonommalta. Ei kuitenkaan ratkaisevasti. Tinnitus ei ole kadonnut, vähentynyt kylläkin. Toisinaan korvassa on kuitenkin aikamoiset tinnitusbileet, kuten esim. tänään.
Viikonloppu meni rauhallisesti mökillä. Perjantai-iltana lämmitimme takan, joimme iltateetä. Ei tehty mitään mainittavaa.
Meille piti tulla halkoja viikonloppuna. Lauantai-iltana soittivat (oltiin odotettu pe-illasta lähtien, ja jätetty kaksiinkin juhliin menemättä) että auto on rikki, mutta tuovat puut traktorilla. Soittavat aamulla kun lähtevät ajamaan. No tuota soittoa ei kuulunut eikä halkoja näkynyt tänäänkään. Ei tunnu kovin luotettavalta puun toimittajalta!
No odotellessa eilen tehtiin omenasosetta. Avokki kuori mulle omppuja, mä pilkoin ne poistaen siemenkodat. Lisäsin palojen joukkoon pari desii vettä ja desin hillosokeria. Omenoita oli paloina leirut pari litraa. Niistä tuli kaksi puolen litran purkillista sosetta. Yli jäi yhteen jogurttiannokseen maisteltavaksi. Eilisiltana nautiskelin herkun tietoisena etten seuraavaan pariin viikkoon voi jogurttia syödä.
Eilen kun vettä ei satanut, ulkoiltiin. Kovin kauaksi ei voinut lähteä kun niitä pirun puita odoteltiin. Harmaakuono sai kuitenkin nauttia vapaana kirmaamisesta yllin kyllin. Lähistöllä kävellessä huomasi hyvin miten hirmuinen ero edellisviikonloppuun verrattuna sään lämpötilassa oli. Aurinkokaan ei juuri lämmittänyt.Tuuli tuntui kylmältä, joten kyllä se vaan on uskottava, että lämpimämpiä vaatteita on kaapista kaivettava esille.
Illalla saunottiin. Avokki uskaltautui pari kertaa pulahtamaan lammessakin. Mä en sinne suostunut. Avokin nauttiessa saunaolutta, mulla oli saunajuomana hedelmäsmoothies, jossa ananasta, kiiviä, greippiä, puolukoita, vadelmia ja vettä. Ei ehkä niin janoa vievää, mutta hyvää kuitenkin. Saunan jälkeenkatottiin koneelta Speden Onks Viljoo näkyny?-elokuva. Ei välttämättä ihan mun tyylistä huumoria ja avokkikin nukkui osan siitä. Tulipahan kuitenkin katsottua vanhaa tuotantoa vuosien, vuosien takaa.
Mutta nyt on pakko painua kirjan kuunteluun ja unille!
Kaikille iloista alkavaa viikkoa!
Julkaistu

Arvonnan voittaja ja kysymyksiin vastaukset

Pirteys haettu uima-altaasta. ”unohduin” illalla kirjan ja harpun pariin, joten yöunet jäivät vähiin.
Ei hätää, unihiekat karisi uima-altaaseen, ja ehkäpä jokunen kalorikin paloi 1600 metrin matkalla. Tilalle sain nälän. Nyt kuitenkin on aika lupaamani arvonnan.
Voittaja saa minun harputteleman kaulaliinan!
Ja arvonnan voitti
SORVATAR
Onnea!
Pääset lähettämään yhteystietosi mihin palkinto postitetaan Ota yhteyttä –sivun kautta tai jättämällä tämän postauksen kommentointiin tiedot, ja tuota kommenttia en luonnollisestikaan julkaise täällä!
Paketti lähtee postiin het kun joku näkevä on tarkistanut työn ulkonäön 😀
Arvonnassa arpalipun sai mm. esittämällä mulle kysymyksiä, ja muutaman kysymyksen sainkin, vastaukset tulevat tässä:
”Minkärotuinen siun koirasi on ja missä se on saanut koulutuksensa?”
Harmaakuono on Labradorinnoutaja ja on Näkövammaisten Keskusliiton omistuksessa olevan
kouluttama.  Koulu sijaitsee Vantaalla Itä-Hakkilassa.
Viime vuonna aloitti kaksi uutta Opaskoirakoulua toimintansa, toinen Kuopiossa ja toinen Pohjanmaalla.

”Mikä on ruoka/herkku/asia mitä kaipaat eniten ”entisestä elämästäsi”? ”

Tähän minun pitäisi varmaankin vastata Geisha, sillä se on ollut suosikkisuklaani niin kauan kuin muistan. En kuitenkaan kaipaa sitä takaisin elämääni. Joulun jälkeinen herkuttelu on vielä sokerihuuruineen mielessä.
Tähän voisin vastata Linkosuon ruissipsit. Oli mukavaa löytää vähän terveellisempi vaihtoehto. Herkkuhetket romuttuivat selvittyä niissä olevan sekä natriumglutamaattia että hiivauutetta. Pettymys oli valtaisa! Viimeksi käydessäni Ruohonjuuressa sieltä löytyi jotain vastaavia missä ei moisia turhakkeita ollut. Ostin pussin, mutta en ole sitä vielä avannut.
”oliko sinulle vaikea hyväksyä näkövamman lisäksi myös kuulovamma. Tietenkin oli, mutta kauanko vei aikaa sopeutua ja
tuntuiko se hirveän epäoikeudenmukaiselta, mikä auttoi sopeutumaan. Näin sivustahan se tuntuu siltä, että yhdelle ihmiselle annetaan liikaakin. Nyt kun
sinulla on taas kuulo leikkausten avulla palautumassa, koet varmasti sen voimakkaana.”
Diagnoosin saatuani ehkä pelko kuuroutumisesta oli voimakkain tunne. Pelkäsin todella kuuroutta, millaiseksi elämäni muuttuisi, kuinka sosiaalisuuteni kärsisi jne. Tuntuihan se varmasti myös epäoikeudenmukaiselta. Ehkä äitini enemmän pohti sitä miksi sokeuden lisäksi piti tuollainenkin tulla.
En oikein pysty sanomaan kauanko sopeutumiseen meni aikaa. Ehkä toive leikkauksesta saatavasta avusta eli voimakkaampana, vaikka kyllä se leikkauskin pelotti/arvelutti.
Nyt kun olen saanut paljon kuuloani takaisin, koen sen voimakkaasti. Olen onnellinen, paljon eloisampi, positiivisempi, sosiaalisempi. Tuntuu, että elän taas elämääni ihan eri sykkeellä kuin esim. vuosi sitten. Tietokoneella istuskelu oli hyvä piilopaikka; kuulokkeet korville ja muu maailma tuntitolkuksi sivummalle. En välittänyt seurata telkkarista mitään, en käydä pitkiä keskusteluja jne. Nyt tilanne on toinen ja olen onnellinen!
En tiedä osasinko yhtään vastata siihen mitä kysyit 😀
”Koska mennään lumikenkäilemään?”
 😉 SUNNUNTAINA, Jeeeeee!!!
”miten sokea ottaa valokuvia? Neuvooko avopuolisosi vai miten? Toivottavasti et loukkaannu
tästä kysymyksestä”
No enhän minä loukkaannu.
Digikamera on siitä hyvä, että  sillä voi räpsiä huoletta kuvia paljon ja jälkeenpäin valikoida parhaat arkistoitavaksi. Ite otan aika vähän kuvia. Kuvat ottaa yleensä avokki, avustaja tai kuka se näkevämpi nyt ikinä sattuukin olemaan.
Avustajani tai eräs ystäväni käy kuvat läpi, poistaa huonot/turhat kuvat ja kirjoittaa parhaista kuvista kuvailut, joidenka avulla pystyn esim. laittamaan tänne blogiin kuvia. Kun laitan tänne kuvamateriaalia, luen kuvien kuvailuista kuvailut kustakin kuvasta ja valitsen mitä tänne laitan. Kyselen kyllä avustajaltani ja ystävältäni myös voiko kuvia blogissa käyttää.
Kun räpsin ite kuvia, otan niitä yleensä monta toivoen jonkun onnistunee. Kuvista saattaa puuttua vaikkapa koiran pää tai kuva on vino, tärähtänyt, pimeä tms.
Avokkini ei nää myöskään kovin hyvin kuvata, mutta pystyy paremmin kohdistamaan kuvattavaan kohtaan ja ottamalla monta kuvaa, usein jotkut ovat hyvinkin onnistuneita.
Vajaan parin tunnin päästä lähden käsityöiltaan, jossa on mahdollisuus ostaa Novitan Frilla-kaulahuivilankaa ja opetella sillä neulomaan. Ymmärtääkseni kyseessä on nyt ilmeisesti muodissa oleva verkkolanka, jota on isommalla ja pienemmällä verkolla. Suomesta kai saa toistaseksi huonosti sitä pienverkkosta? Tallinnassa kyseiset langat ovat kuulemma huomattavasti edullisemmat. Haaveilenkin matkasta Tallinnaan. Haluaisin tutustua heidän luomuvalikoimaan ja käydä käsityökaupoissa. Viime kesänä tai oliko jo alkusyksyä Aa luki jonkin mielenkiintoisen artikkelin Tallinnan luomukahviloista ja kaupoista.
Mutta nyt hetkeksi köllölleen. Kävin nimittäin välillä jo syömässä. Nälkä oli niin hirveä etten saanut tätä postausta edes valmiiksi 😀 Nyt on onnellinen masu (broilerin sisäfilettä ja uunikasviksia ja paljon salaattia), joten kyllä nyt jaksaa eikä närästä!
Julkaistu

Hämmentävät kuulotestien tulokset

Alunperin mun kuulotestien piti olla maaliskuussa, mutta ne aikastui lääkärin poissa olon vuoksi. Perjantaina marssin testeihin. Korvissa vaikkua liikaa, joten korvahuuhteluun MARS! Onneksi sinne päästiin lyhyen odotuksen jälkeen. Imeminen tuntui aika kauhealta tärykalvoissa. En totisesti muistanut moisen olevan niin inhottavaa. No pääasia, että korvat putsaantu ja kuulotestit päästiin tekemään.

Kuuntelin taasen piippauksia eri taajuuksilta. Koko ajan minusta tuntui, että ne piippaukset kuulu hirmuisen huonosti. Ihan kun laite olisi ollut todella hiljaisella. Olo oli tosi epävarma.
Tilanne vain paheni kun siirryttiin testiin, jossa toiseen korvaan tuli häiriösurinoita. Kun viimeksi leikatussa korvassa oli tuo surina ja otettiin vasemman kuuloa tuntu etten kuule oikein mitään piippauksia. Oikea korva kärsii jonkin verran edelleen särinästä, rutinasta ja naksumisesta. Ei ollut kovin helppoa kuulla sen surinarätinän takiakaan mitään. Noh, siellä kopissa mun istuessa testaaja ihmetteli avustajalleni kuulokäyriä, mutta eihän Aa muistanut milloin millekin korvalle on tehty ja mitä. Joka tapauksessa Aa oli varsin kummissaan kun lähdimme. Testaaja ei sanonut mulle mitään. Aa:n kanssa pohdittiin asiaa. Oli selvää, että vasen oli huonontunut kesäkuusta. Huoli ja pelko hiipivät mieleen. Ehkä oli hyvä, että vietin viikonlopun Porvoossa opaskoiratouhuissa. En ehtinyt murehtimaan/pelkäämään.

Tänään sitten tapasin minut leikanneen lääkärin. Hänkin kummasteli kuulokäyriä ja etenkin testattuaan ääniraudalla kuulemistani. Ja se oli ristiriidassa kuulokäyrän kanssa vasemman korvan osalta. Oikeassa korvassa kuulo on kohentunut oleellisesti leikkauksen jälkeen. Lääkäri katsoi mikroskoopilla korviin, mutta ei näkynyt mitään ja ääniraudalla testailtiin uudelleen. Testattiin vielä jollain toisellakin raudalla.

No kuulokäyrän mukaan vasemman korvan desipeliraja olisi tippunut 50 prosenttiin ja oikeassa noussut 30 prosenttiin. Vasen kesäkuussa oli siellä 30 prosentissa. Johtumisvika testin mukaan siis pahentunut, mutta ei ääniraudan mukaan… Lääkärin mukaan vaihtoehdot ovat joko proteesin irtoaminen, kiinikkeiden kasvaminen tai kuulotestissä tekninen vika/virhe. Sanoin siitä, että mielestäni äänet kuulu jotenkin kamalan hiljaa, jota ihmettelin. Että näin… Kuuloa testataan syyskuun lopulla seuraavan kerran, ja jos jotain tapahtuu aijemmin otan toki yhteyttä.
Pohdimme tulosta myös ihan käytännön elämässä. Aa sanoi, että ei hän eikä avokkini ole huomannut mitään kuulon romahtamista. En ole kyllä itsekään huomannut. Pidän puhelinta vasemmalla korvalla. En ole isontanut sitä. En ole isontanut äänikirjan kuuntelussa tai tietokoneen käytössä ääntä. Toivotaan nyt, että virhe on jossain muualla kuin korvassani! Vähän kuitenkin mietityttää ja pelottaakin. Tästäkö tämä helvetin kierre sitten jatkuu!!! Toisaalta tällä hetkellä koen elämänlaatuni kohentuneen kuulon kohentumisen myötä niin paljon, että jos tilanne pysyy tallaisena en haluaisi mihinkään korjausoperaatioonkaan, ellei se ole välttämätöntä tulevaisuutta ajatellen. Jos mahdollisesti irronnut proteesi aiheuttaa huononnusta ennusteeseen tms. asia on otettava harkintaan.
Mutta nyt näillä syyskuuhun, sillä siitähän lähdetään ettei tarvitse palata asiaan sitä ennen!!!
Ja Hepa laittaa mielikuvituksensa kuriin!!! Eikä ala murehtimaan, kun ei niin ole murehdittavaa.

Julkaistu

Vuosi 2011 iloineen ja suruineen

Vuosi 2011 on loppumassa ja uusi vuosi tuloillaan, joten on pienen yhteenvedon aika…
Kolme huipputärkeää asiaa
1.       Kuulon palautuminen
2.       ”Ruokaherätys”
3.       Yrityksen toiminnan nousujohteisuus
Kuulon palautumisesta olen ikionnellinen. Se vaati molempien korvien leikkauksen. Etukäteen toimenpide tuntui pelottavalta, mutta ehdottomasti kannatti. Kuulo-ongelmien vuotena olen joutunut sopeutumaan aina vain uudelleen ja uudelleen muuttuvaan tilanteeseen. Toivottavasti nyt tilanne pysyy kohillaan eikä suurempia muutoksia tule. Nyt nautin todella siitä ettei tarvitse kysyä uudelleen ja uudelleen ”mitä”, eikä tuntea epävarmuutta kuuliko asiat oikein vai ei.
Kuulon kohetessa tunnen miten haluan aina vain sosiaalisempaa ja monipuolisempaa elämää.
Leikkauksien vuoksi olin pakotettu kahteen kolmen viikon sairaslomaan ja jälkimmäisellä lomalla löysin käsityöt: neulominen ja harputtelu korujen valmistusta unohtamatta. Aika näyttää tuleeko näistä uusia todellisia harrastuksiani. Juuri nyt tuntuu, että tulee, mutta kahellaan ensi vuoden aikana miten käy 😀
”Ruokaherätys” on tehnyt tuloaan jo pidempään, mutta keväällä löi itsensä todella läpi ajatusmailmassani. Kiinnostus lisäaineettomiin vaihtoehtoihin kasvoi räjähdysmäisesti. Nyt suosinkin luomua ja lähiruokaa ja shopatessa ylipäätään valitsen ne mahdollisimman lisäaineettomat vaihtoehdot. ”Ruokaherätys” on tuonut myös kokeiluhalun kokkailussa. Valmismarinoituja tuotteita ei jääkaapista nykyisin juurikaan löydy, ja se on loistojuttu. Ruoka-asiat on saaneet minut ”juoksemaan” erilaisilla ravitsemus- ja hyvinvointi-luennoilla. Erilaiset ravitsemussuuntaukset kiinnostavat, ja ravitsemusaiheisia blogeja etsiessä löysin oikeastaan myös tämän ihanan blogimailman.
Blogin kirjoittamisen aloitin tossin jo elokuussa 2010, mutta kirjoitusinto oli aika vähäinen. Löydettyäni ravitsemusblogien lisäksi treeni- ja laihdutusblogeja innostuen kommentoimaan kirjoituksia jne. aloin myös itse kirjoittamaan enemmän ja enemmän. Ja tästä bloggailusta onkin tullut minulle todella tärkeä uusi harrastus.
Omaa yritystä olen pyörittänyt kolmisen vuotta ja nousujohteisesti mennään, joka tietysti ilahduttaa suuresti. On aivan mahtavaa kun tullaan ostamaan lahjakorttia ja siinä sivussa varataan itselleenkin hoitoaika tai mainitaan kuin ohimennen työkaverin suositelleen.  Silloin tietää tehneensä hyvää työtä. Joulun jälkeen vertailin joululahjakorttien myyntiä ja selvä nousujohteisuus näkyi luvuissa, vaikka nyt puhutaankin talousvaikeuksista, lamasta ja taantumasta. Pienyrittäjänä ja palvelua tarjoavana yrittäjänä nuo uutiset ajoittain hirvittää, sillä ihmiset tulevat ymmärrettävästi varovaisiksi ja palveluistahan sitä ensin tingitään, jotta rahaa säästyy mahdollisten pahojen päivien varalle, ellei sitten lama suoraan iske esim. irtisanomisena het kimppuun. Toivotaan ettei vuodelle 2012 olevat ennusteet ja näkymät olisi todellisuudessa niin ikäviä ja synkkiä mitä viime viikkoina ollaan uutisoitu.
Vuoden 2011 mieleen painuvia päivämääriä
* 7.-9.1 Valmennusleiri                     Pajulahti (Toistaseksi viimeinen maalipalloleirini, jonka jälkeen kuulovaikeuksien vuoksi olin enemmän kuin loppu)
* 31.1. Päätös vasemman korvan leikkauksesta (eka tapaaminen minut leikanneen lääkärin kanssa)
* 19-20.2 Maalipallosarjaturnaus, Pajulahti (Vika turnaus, jossa pelasin ja jonka aikana tein päätöksen maalipallon tauolle jäämisestä)
* 22.3. Otoskleroosileikkaus (vasen korva)
* 2.5. ”Energiaa elämään” – luento ravinnosta/Jukka Harju (Huippuluento ja ”ruokaherätys” sai lisävoimia ja vakuutusta oikeasta suunnasta)
* 20.6. Päätös oikean korvan leikkauksesta
* 31.7.-7.8. Lomailua Pertunmaalla (Ihana mökkiviikko!)
* 15.-22.8. Lomamatka Azorien saaret (Toinen ihana lomaviikko)
* 1.12. Oikean korvan leikkaus
Listaan voisi lisätä monta mukavaa tapahtumaa:
Retki Kaunissaareen
Ilta Suomenlinnassa
Mökki-ilta ystäväpariskunnan kanssa
Päivä Ruuneberg-laivalla
Lenkkeilyt Harmaakuonon veljen perheen kanssa
Retkeilyt Haltialan maisemissa
ystävien kanssa touhuamiset (uinti, ratsastus, shoppailu, grillailu, treffailu) jne…
Elämä ei tietenkään aina ole ruusuilla tanssimista, eikä pidä niin ollakaan. Myös vuoteen 2011 on kuulo-ongelmien lisäksi mahtunut muutakin ikävää.
Olen ehkä??? kärsinyt ajoittain vähän yksinäisyydestä/mielipahasta, joka on ollut minulle aika uusi tunne. Toisaalta syynä saattaa olla rakkaan harrastuksen pois jääminen, joka täytti vuosia arki-iltoja ja viikonloppuja. Nyt olikin yht’äkkiä paljon enemmän ihan vapaata aikaa ja siihen totuttelu tuntui vaikealta ja elämä ajoittain tyhjältä.
Tänävuonna on myös siirtynyt ajasta ikuisuuteen (tai mihin lie) ystävien läheisiä, äidin veli, oma isä jne… Kuolema on ”puhutellut” aikaisempaa enemmän ja sitä miten elämä menee vauhdilla ja matkalla moni lähtee ennen itseäni  täältä, herättää tunteita/ajatuksia, ehkä jopa pelkojakin.  Oman isän kuolema jätti minut aika kylmäksi. Nyt on aika perunkirjoituksen ja pohdintojen vaatiakko lakiosuutensa vai ei. Isä on jättänyt testamentin, jossa pyritään siihen, että emme saisi lakiosuuksiamme hänen kuoltuaan. No tuskinpa hällä paljoa perittävää olisikaan. Toisaalta koen asian periaatteelliseksi. Hän ei eläessään vastuuta kantanut juuri lainkaan, joten tarvitseeko meidänkään niellä ihan kaikkea… No tämän asian kanssa painin vielä tulevanakin vuonna L
  
Kaikenkaikkiaan voin kuitenkin olla kuluneeseen vuoteen tyytyväinen. Olen saanut uuden ystävän, olen päässyt muutaman kerran issikkavaellukselle, joten ratsastushaaveeni toteutui. Olen saanut kuuloni takaisin, löytänyt lisäaineettomamman elämän. Avokin kanssa elämme onnellista elämää, vaikka joskus törmäilevätkin minun sosiaalisuus ja hänen koti-ihmisyys. Harmaakuono syys/talvi/kevätaikaan jaksaa opastaa, on energinen leikkisä rakas ystävä ja apulainen!  Tulevana vuonna toivon hyvien ystävyyksien säilyvän ja vanhojen ystävien kanssa aktiivisempaa yhteydenpitoa, sillä itsekin olen aivan liian laiska välillä yhteyksiä pitämään. Ja toki toivon vielä Harmaakuonon jaksavan opastaa ja pysyvän terveenä.  Ja jospa oma henk.koht. tavoitealle 60 kiloa toteutuisi vuonna 2012 olisin enemmän kuin onnellinen. Sitä kohti lähdetään satsaamaan.
Persaukselle saa ja pitää potkaistakin oikein kunnolla.
Laihdutukseen ja liikkumiseen palaan kyllä vielä ihan omana postauksenaan, sillä tulevalle vuodelle täällä asetellaan haasteita ja tavotteita. Haluaisin onnistua pitämään aktiivisen, liikunnallisen vuoden ilman mitään tylsiä lamaannuksia milloin mistäkin syystä. Haluan liikunnan/treenin vahvana takaisin elämääni, koska hyvä treeni tuo endorfiinin kroppaan ja sen tunteen haluan kokea ensi vuonna monta kertaa enemmän kuin nyt olen kokenut.
Nyt minun pitäisi kokea nukkumasan hellä kosketus, sillä työpäivä edessä, joten blogisiskot tämä vuodatus loppuu tähän…
Jos joku jaksoi lukea tämän loppuun, onnittelen!