Nahkatyökurssi 19.-23.3.2018 – Ura käsillä -hanke

Maaliskuinen nahkatöiden jatkokurssi oli todella innostava. Tällä kerralla kurssin ohjaajana toimi Annika, joka itsekin on käsityöyrittäjä. Hän on viime syksynä ja alkutalvesta pitänyt Ura käsillä -hankkeessa peruskurssin, jossa valmistettiin koiralle talutin. Nyt vuorossa oli kaulapanta. Itselleni lähes kaikki työvaiheet olivat uutta, joten hiukan jänskätti pysynkö kurssilla mukana. Pysyin ja innostuin. Innostuin niin paljon, että tilasin Annikalta työkalupakin, puupihdit, materiaalit neljään pantaan ja kahteen taluttimeen. Totesinkin etten millään kurssilla ole tällä tavalla köyhtynyt, sillä köyhdyin lisää Friidalan outlet-myymälässä, josta ostin kengät ja laukun. Uskon kuitenkin, että työkalut ja materiaalit vielä maksavat itsensä takaisin.

Teimme kaulapannan isolle koiralle. Ensiksi mittasimme 2.5 cm levysestä nahkasuikaleesta sopivan mittaisen pätkän ja leikkasimme siitä suikaleen poikki. Nahasta valittiin parempi pää, josta tuli pannan pujotuspää. Annikan tekemää pääsabluunaa apunakäyttäen kohdistimme päätypunsselin paikoilleen ja vasaralla punsselia hakatessa haluttu muoto leikkaantui nahasta pois.Pujotuspäähän tehtiin reikäsaksilla viisi reikää sabluunaa apuna käyttäen. Olen erittäin vaikuttunut Annikan valmistautumisesta ohjaamaan kurssi näkövammaisille. Todella laadukkaasta paneutumisesta esimerkkinä hänen valmistamat kolme erilaista sabluunaa jokaiselle kurssilaiselle. Nyt käytimme sabluunaa missä oli reiät valmiina. Siitä oli helppo ja hyvä sokeanakin rei’ittää reijät oikeaan kohtaan.

Seuraavaksi teimme uraraudalla pannan reunaan ompelu-uran. Pujotuspäässä ura voi olla hiukan kevyempi, koska ommel ei tule sinne asti. Itselläni piti hetken etsiä tapaa miten uraraudan kanssa toimin, sillä työkalu on oikeakätisen eikä terää pysty vaihtamaan toiselle puolelle. Hiljalleen uritus alkoi kuitenkin sujumaan.Urituksen jälkeen käyttöön kanttirauta, jota pystyi käyttämään hyvin myös vasemmalla kädellä. Reunan pyöristys tehtiin nahan päälipuolelle. Kanttiraudan piti olla tietyssä kulmassa nahan reunaa vasten ja itsestä poispäin työntämällä saatiin reunan terävyys pyöristettyä.

Muotoilematon pantanahan pää ohennettii nahan haljaspuolelta suutarinveitsellä. Ohennus tehtiin sahaavalla liikkeellä itsestä poispäin. Veitsi on todella terävä, joten sormia ei voi sen etupuolelle laittaa tunnustelemaan.

Pantanahka käsiteltiin liisterillä, joka korvaa öljykäsittelyn ja näin näkövammaiselle läpinäkyvyytensä vuoksi turvallisempi käyttää. Liisterisellä sienellä vedetään myötäkarvaa, jonka jälkeen rätillä kiillotetaan liisteröity kohta. Myöhemmässä vaiheessa opettaja totesi, että liisterikäsittely tässä tekovaiheessa on järkevää jättää pois, sillä tukiliimaus ommeltaessa ei tahtonut pitää ja näin toisen puolen reiät tahtoivat mennä vääriin kohtiin.Ensinmäisenä kurssipäivänä ennätimme vielä mittaamaan soljen paikan, kiinnittämään sabluunan ja tekemään soikioraudalla soljen istutukseen reiän, sekä rei’ittämään soljen kiinnitysniittien paikat.

Seuraavana aamuna lähdimme tekemään reikähaarukkaa apuna käyttäen reikiä ompelu-uraa pitkin. reijät alkavat siitä mihin soljen paikan sabluuna päättyy. Reikiä tehdään lähes pujotusreikiin asti pannan molemmille sivuille.

Siinä sai hyvän tovin naputella reikiä nahkaan. Ennen ruokataukoa ehdimme vielä kiinnittämään pantaan nimilaatan. Sapluunana käytettiin nimilaattaa tehden ensin reiät reikäsaksien pienimmällä terällä ja isonnettiin reiät vielä sen jälkeen.Niitit voi kiinnittää joko tuurnaa apuna käyttäen tai suoraan vasaralla iskien niittiin. Tällöin niitti lituskoituu ja omaan käteeni tuntuu epäonnistuneelta/ei priimalta. Niitin voi kiinnittää myös puristimella.

Nimikilven kiinnityksen jälkeen aseteltiin solki paikoilleen ja kiinnitettii niitit paikoilleen. Niiden väliin tuli d-rengas.

Tämän jälkeen liimattiin osa nahasta kaksinkerroin ja näin peittyy pannan sisäpinnalla olevat niitit ollen turvallisempi käyttää.Liimauksen jälkeen olikin työn hitain työvaihe, pannan ompelu. Panta asetettiin puupihtien väliin. Ompelussa käytettiin kahta neulaa. Yllättävän nopeasti pääsin jyvälle miten tikki tehdään ja pysyin urallakin mukavasti. Välillä tahtoi olla ongelmallista takapuolen reikää naskalilla tehtäessä, että se tuli ompelu-uran yläpuolelle. Syynä oli tukiliimauksen pettäminen.Ompelu sujui hitaasti. Takapuolen reiän teko naskalilla, tarvittaessa avartajalla suurentaminen. Neulan vienti reikien läpi, jonka jälkeen toisella neulalla tullaan läpi aloitetulle puolelle. Itse jouduin avartajaa käyttämään ainoastaan päättelytikeissä. Panta ommeltiin molemmilta reunoiltaan soljesta lähes kiinnityspään reikiin, mihin kaksinkertainen osuus päättyi.

Keskiviikkona meillä ei ollut pajatyöskentelyä laisinkaan. Aamupäivästä meille luennoitiin osuuskunnan toiminnasta. Iltapäivällä kävimme tutustumiskäynnillä Friitalan nahkaoutletissa. Olihan siellä ihania nahkatuotteita. Sorruinkin tekemään ostoksia sinisten kenkien ja laukun muodossa. Esiteltiinpä minulle ihanaa nahkatakkiakin, mutta se oli pakko jättää kauppaan. 😀 🙂

Torstaina ompelu-urakka jatkui. Käytännössä ompelimme koko päivän välillä syöden ja myyjäisissä käyden. Oma päiväni vielä kurssipäivän jälkeen jatkui myyntipöydän takana päivystämisellä. Illalla olo oli aika uupunut. Perjantaiaamuna uusin voimin ompelemaan viimeiset centit. Ompelun jälkeen hiottiin hiekkapaperilla saumakohta tasaiseksi, sellaiseksi, että se tuntuisi saumattomasti yhdeltä nahalta. Hiekkapaperikäsittelyssä oli huolehdittava ettei hiekkapaperi osu nahkaan jättäen jälkiä. Hionnan tuli siis osua vain reunaan. Tämän jälkeen vielä käytiin panta läpi kanttiraudalla molemmin puolin. Lopuksi käsittely vielä liisterillä ja koristeraidan teko muovisella työkalulla. Koristeraita tiivistää reunaa ja tekee pannasta vielä viimeistellymmän näköisen. Koristeraita ei käytännössä juurikaan tunnu.
Näinpä elämäni ensinmmäinen koiran kaulapanta on valmis!

Kurssin lopuksi teimme avaimenperät taittamalla nahkasuikale kahtia. Puoleen väliin avainlenkki. Ylempään suikaleeseen soikioraudalla reikä, josta alempi suikale tuodaan läpi. Näin päälimmäisenä on haljaspuoli ja mihin ensinmmäinen reikä lyötiin jää alapuolelle. Nyt reikä tehdään päällimmäiseen suikaleeseen ja alla oleva tuodaan reijästä läpi…

Kurssiviikon sunnuntain vietin käsityöhuoneessa kahta pantaa tehden. Alkuunsa totesin minulla olevien reikäsaksien olevan aivan luokattomat. Reiät kuitenkin jotenkuten pantoihin sain. Nimikilven kiinnitys kävi haastavaksi. Osua vasaralla tasaisesti niittiin ei sokkona ihan helppoa ollut ja minun sormiin niitistä tuli ruma lituska, joten ehkäpä hankin tuurnat. Sain pannat tehtyä soljen kiinnitykseen asti. Hinku jatkamaan on hirmuinen, mutta ehkäpä laadukkaan jäljen saamiseksi ensiksi on tilattava ne tuurnat sekä kunnolliset reikäsakset.

Isot kiitokset kurssin ohjaajalle Annika Härköselle/nahkamaakari
todella hyvin ohjatusta kurssista. Toivottavasti tapaamme syksyllä jälleen.
Aikaisemmista nahkatyökursseista millä olen ollut mukana voi lukea
täältä
ja täältä

Makramee-kurssien satoa – Ura käsillä -Hanke

Osallistuin marraskuussa ensinmmäistä kertaa kolmipäiväiselle makramee-kurssille, joka sai tällä viikolla jatkoa. Viime keväänä solmeilin lampun varjostimeen kaksoistasosolmuin varjostimen. Tuolloin erheellisesti luulin solmivani silmusolmuja, mutta nyttemmin on selvinnyt niiden olleen kaksoistasosolmuja 🙂

Marraskuisella kurssilla aloitimme kurssin tekemällä pieniä töitä; avainkaulanauha, avaimenperä ja rannekoru. Opettelimme tasosolmun ja kaksoistasosolmun. Tasosolmussa aloitetaan aina samalta puolelta tukilankoja. Hiljalleen solmeiltu punos alkaa tekemään kierrettä, joka tuo joissain tapauksessa työhön kivaa koristeellisuutta.Harjoittelussa käytimme paksuhkoja lankoja ja erityisen suosittu oli Baragord-keinokuitulanka, joka on minun käteen aivan kauhean tuntuinen. Se polttaa ihoa ja on vastenmielinen. On kuitenkin hyvää paksua lankaa, josta sokeanakin tunnusteltaessa tuntee hyvin miten solmu muodostuu. Avaimenperän lisäksi teimme samaisesta langasta avainkaulanauhat. Opettelimme kaksoistasosolmun tekoa. Työssä se tehtiin kahteen suuntaan. Ensiksi solmeiltiin muutama solmu, jonka jälkeen työ käännettiin ympäri ja palattiin lähtökohtaan. Kaksoistasosolmussa aloitetaan vuorotellen vasemmalta ja oikealta puolelta tukilankoja.

Harjoittelimme kaksoistasosolmun tekemistä myös ohuempaan lankaan mihin laitoin koristeeksi metallihelmiä. Ohut lanka käyttäytyi luonnollisestikin erilailla paksumpiin verrattuna, joten hetki meni totuttelemiseen.

Kurssin isoin työ oli trikookuteesta solmeiltu matto. Matto solmeiltiin kaksoistasosolmuilla jättäen joka toinen kerros kaksi reunimmaista solmimatta. Näin solmeilusta syntyy verkkomaista jälkeä. Ikäväkseni on tunnustettava, että matto on minulla edelleenkin kesken. Kurssilla sitä en valmiiksi saanut ja nyt alkuvuodesta on vaivannut käsityöanemia. En kuitenkaan ole hylännyt ajatusta tehdä matto valmiiksi. Käsityöhuoneessa se odottaa sopivaa hetkeä tulla työstetyksi valmiiksi.

Maton solmeilun lomassa teimme vielä pienen välityön joulutähden paperinarusta. Pieneen renkaaseen kiinnitettiin paperinarut leivonpääsolmuin, jonka jälkeen kaksoistasosolmuin napakoitettiin keskusta. Sakarat muodostui tekemällä kaksoistasosolmut lankojen päihin. Solmut vahvistettiin vielä liimalla, sillä paperinarun jäykkyyden vuoksi napakatkin solmut voivat löystyä.

tämän viikon keskiviikkona palasimme makramee-tekniikoiden pariin. Tälläkin kerralla kurssi oli kolmipäiväinen. Valitettavasti kurssipäivät ovat lyhentyneet pari tuntia per päivä. Aloitimme ”lämmittelytyöllä” rock-henkisen kaulakorun solmeilulla. Valitsin langaksi litteää keinomokkalankaa. Kaulanauhaan solmittiin kuusi lankaa leivonpääsolmuin. Tehtiin ensinmmäinen rivi kaksoistasosolmuja, toisessa rivissä jätettiin kaksi reunimmaista solmimatta ja kolmannella taas seuraavat kaksi. Näin yhdelle riville keskelle tuli vain yksi kaksoistasosolmu. Tästä lähdimme harjoittelemaan kylkiluusolmua. Ensiksi vasemmalta keskelle ja sitten oikealta keskelle. Kaksoistasokolmion sivuille syntyi kylkiluusolmurivi 🙂 Kaksoistasosolmuin kolmio, nyt alottaen keskimmäisistä langoista lisäten rivi riviltä kaksi lankaa sivulta mukaan. Korussa käytin pikkuruuveja antamaan lisäsävähdystä koruun. 🙂

Seuraavaksi teimme jokainen pöllön puuvillalangasta. Ensiksi leivonpääsolmuin langat kiinni rottinkikeppiin, jonka jälkeen kaksoistasosolmuin pöllölle otsa tehden samanlainen kolmio kuin kaulakorussakin. Kaksi riviä kylkiluusolmuja kulmakarvoiksi, jonka jälkeen asetettiin silmät ja nokka paikoilleen. Oli oltava tarkkana, ettei silmät jää liian sivuun. Pöllön vartalo-osa solmeiltiin kylkiluusolmuin. Nyt solmeilu aloitettiinkin keskeltä edeten kohti ulkoreunaa. Näin vartaloon saatiin pyöreyttä. Käsialasta riippuen kylkiluurivejä tehtiin muutama rivi, jonka jälkeen vielä jatkettiin kaksoistasosolmuin päätellen työ. Koristelin pöllön jalat puuhelmin. Jotkut solmeilivat pöllöilleen myös siivet. Solmeilussa on selvästi näköjäänteestä apua. Heikkonäköiset selviytyvät ripeämmin töistään ja näin pystyvät lyhyemmässä ajassa tekemään vaikeampiakin töitä. Minun sielua se välillä kirpaisee, koska en haluaisi töideni olevan yksinkertaisempia ja tylsempiä sokeuteni vuoksi. Ja järjellä ajateltuna eihän se edes välttämättä niin ole. Noh, ehkäpä tästä pöllökaverista tuli ihan hauska ilman siipisolmeilujakin?

Torstaina iltapäivästä jäi jonkin verran aikaa, joten aloitin turkoosista 1mm korulangasta tekemään d-renkaaseen pikkupöllöä. Korulanka oli jäykkää ja se sojotteli joka suuntaan. Oli todella hankalaa hahmottaa milloin on mikin lanka solmeiluvuorossa. Työ eteni varsin hitaasti, joten vartalo-osa ja päätös jäi kotiläksyksi.

Eilisaamuna aloitimme kassin solmeilun. Lisäksi päivän mittaan viimeisterlimme rock-korun ja sain ohjeistuksen pikkupöllön loppuun tekemiseksi sekä opin liukukiinnityssolmun solmimisen. Kassia ehdin solmeilemaan jonkusen rivin, mutta kotiläksyksi suurin osa työstä jäi. Kiinnitinkin eilisiltana aloitetun kassin puoliskon, toisen puoliskon kahvan sekä keskeneräisen pöllön työpöytään kiinni, joten nyt ei tarvitse kuin hipsiä alakertaan työpöydän ääreen solmeilemaan.

Molemmat Makramee-kurssit piti pitkään näkövammaisia ammattikoulussa opettanut helena. Hän osaa huomioida todella hienosti heikkonäköiset ja sokeat oppilaansa. Hänen ohjauksessaan on hyvä ja kannustavaa opiskella. Toivottavasti kurssi saa vielä jatkoa, jotta saa lisää varmuutta ja kenties vielä ohjausta tuotekehittelyyn. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa eteenpäin. Toivottavasti myös kässäanemia on nyt vihdoin selätetty ja uusia töitä alkaa syntymään 😀

Huovutusjatkokurssi 20.-24.11.2017 – Ura käsillä -Hanke

Marraskuussa osallistuin Ura käsillä -hankkeen huovutuksen jatkokurssille, jonka ohjasi meille Ritva, ihana pajaohjaajamme <3 Kurssi oli viisipäiväinen ja aloitimme tasohuovutuksella. Minä taas ryhdyin isoon urakkaan; huovuttamaan 120 cm pöytään sopivaa kaitaliinaa. Ensiksi suunnittelin millaisen kaitaliinan haluaisin: Pohja petrooli, reunat ruskeaa ja keskelle turkoosi aaltokuvio. Villojen asettelun jälkeen aloitin huovuttamisen käyttäen apuna ohutta verhokangasta. Työssä käytettiin marseille-saippuaa, joka on hiukan käsiystävällisempää kuin mäntysuopa, eikä se jätä työhön voimakasta tuoksua.

Pyörittelyä/huovuttamista riitti koko ensinmmäiseksi kurssipäiväksi 🙂 Välillä sain mukaan hetkeksi apukäsiäkin 🙂

Huovuttamisen aikana on huolehdittava, että saippuaa on riittävästi, ja että vesi on lämmintä. Vesi jäähtyy kurssipaikalla nopeasti ja viileä ylimääräinen vesi on välillä sienellä paineltava pois.

Seuraavana aamuna jatkoin huovuttamista rullaillen. Eli, rullasinkastellun ja saippuoidun liinan rullalle ja rullauspainalluksin painelin ja pyörittelin rullalla olevaa liinaa. Rullailu tehtiin joka suunnasta päin. Liinan alapäästä aloittaen, liinan sivusta aloittaen, liinan yläpäästä aloittaen… On työvaihe, jossa tulee lämmin 😀 Riittävästi rullailtuani työ jätettiin kuivumaan ja iltapäivän harjoittelin uutta huovutustekniikkaa nunohuovutusta. Silkille kuvion huovuttamista. Harjoitellessani tekniikkaa samalla suunnittelin millaisen huivin haluan tehdä. Halusin koivun lehtiä. Minulle leikattiin sapluunavaihtoehtoja. Sainhieman eri kokoisia ja erilaisia lehtimuotoja mistä valita. Useimmiten Nuno-huovutuksessa käytetään merinovillaa, mutta minua eivät värivaihtoehdot sytyttäneet, joten päädyin perinteiseen villaan.

Keskiviikkona avustajani oli paikalla, joten keskityimme kaitaliinan viimeistelyyn. Liinan reunojen leikkaamisen jätin suosiolla avustajan tehtäväksi. En halunnut pilata työtä leikkaamalla vinoon. Joskus on niitä hetkiä milloin näköaistista on vaan apua ja kun sitä apua on tarjolla, niin sen otan kyllä vastaan saadakseni hyvän lopputuloksen.

Valitettavasti taidoiltani en ole niin hyvä, että kaitaliinasta olisi tullut tasalaatuinen paksuudeltaan, joten töitä riitti viimeistelyssä neulahuovuttamalla moneksi toviksi. Avustaja kävi värien vaihtokohdat läpi kurssin jälkeen minun jatkaessa hommaa vielä joululomallakin. Kuva neulahuovutustilanteesta on kuitenkin kurssipaikalta.

Kaitaliinaa olen suunnitellut mökille ruokapöydällemme. Vien sen sinne pääsiäislomalla ja toivon kovasti liinan sopivan pöydälle. Muutoin se lähtee myyntiin ja siinä onkin miettimistä mikä hinta.

Keskiviikkona iltapäivästä oli museokäynti. Siihen en kuitenkaan valitettavasti voinut osallistua, koska oli pakollisia asioita avustajan kanssa hoidettavana. Kurssi osaltani jatkui torstaiaamuna milloin aloitin nunohuovutuksella huovuttamisen silkkihuiviin. Taaskin päädyin leveähköön huiviin, joten huovutusurakka oli melkoinen. Jokainen lehti huovutettiin yksitellen. Villa piti saada huovuttumaan silkkiin siten, että villa tuntui myös työn nurjalla puolella. Jotta huivista ei tule liian painava eikä tönkkö, tarkoituksena on huovuttaa kuvio mahdollisimman ohuesti silkkiin. Kurssin aikana ehdin kuin ehdinkin huovuttamaan kaikki lehdet paikoilleen. Huivi jäi pajaohjaajalle ommeltavaksi. Sen reunat ommellaan, jotta silkki ei pääse purkautumaan.

Ennen joulua ostin merinovillaa sekä mustaa silkkiä ajatuksenani, että joululomalla harjoittelisin lisää nunohuovutusta, mutta mökillä olikin tilaongelma enkä saanut kuin kerran levittäydyttyä ruokapöytänme ääreen huovuttelemaan. Tarkoitus on ollut jatkaa kotona, mutta käsitöiden tekeminen on ollut nyt alkuvuodesta pahasti lamaantuneena. Toivottavasti tämä vaihe menisi pian ohi. Ainakin alkavalla viikolla pääsen taasen oppimaan uutta makrame-solmeilukurssille. Käsityökursseja onkin nyt useampi tulossa ennen pääsiäistä ja sen jälkeen. Huovutuskurssi on huhtikuussa vuorossa.

Ura käsillä – Nahkatöiden jatkokurssi lokakuussa 2017

Lokakuun kahtena viimeisenä viikonloppuna vietin lauantait ja sunnuntait nahkatöiden jatkokurssilla, jota olin odottanut innolla. Meillä olikin oikein onnistunut kurssi hiukan tiivistetyllä ohjelmalla. Etukäteen kurssilaiset saimme kertoa millaista työtä haluamme tehdä. Itse visioin kännykkäpussukasta, jossa tassukuvio.

Ensiksi suunnittelin minkä kokoisen pussukan haluan ja mihin kohden tassukuvio tulee. Silloin vasta aloittanut uusi avustajani pääsi tositoimeen; leikkaamaan kaavoja toiveideni mukaan. Valituksi lopulta tuli kuvan oikeanssa alalaidassa malline.Avustajani myös piirsi tassukuvion sapluunaa varten. Mallailimme kolmea vai neljääkin eri kokoista tassukuviota, josta valittiin toiseksi suurin. Ohut paperisapluuna on hankala tunnusteltava, joten sapluuna tehtiin paksulle konepahville.

Valitusta nahasta leikattiin mahdollisimman pieni pala, jolla harjoittelin nahkaan tassukuvion tekemistä. Antura ja varpaat tehtiin siten, että vuorinahka näkyy niistä. Kokeilin leikkaamista niin kirurginveitsellä kuin mattoveitselläkin. Kirurginveitsellä sujui paremmin.

Nahka on kallis materiaali, joten pyrkimys on käyttää sitä mahdollisimman säästeliäästi. Siksipä sen leikkaaminen sokkona on aina vähän jännittävää, vaikka käytettävissä olisikin hyvä malline. Yleensä joudun pyytämään näkevää tekemään viimeistelyn, mutta enemmän tehdessä itsekin varmasti harjaannun.

Kun vuorinahka oli leikattu se liimattiin päälinahan alle. Reikähaarukoilla tehtiin viiltomaiset rei’ät. Ompelu kolminkertaisella pistoilla vahalangalla. Harjoitusversiosta tuli pieni korttikotelo.Harjoitustyön valmistuttua siirryin tekemään pussukkaa. Leikkasimme sapluunan mukaan ruskean ja mustan nahkapalan. Ruskeaan koversin tassukuvion sapluunan avulla. Alalukko-osa kiinnitettiin vielä ennen pääli- ja vuorinahan yhteen liimaamista. Liimaus tehtiin jättäen läppäosa liimamatta, jotta magneettilukon yläosa saatiin paikoilleen. Liimauksessa käytin apua, koska tärkeää oli miten liima nahalle levittyy.Lukon paikkaan vaikutti miten läppä taittuu pussukassaja miten alas sen halusin tulevan.Lukko ei asettunut kerralla sopivaan kohtaan, jouduin hiukan naskalilla, jossa leikkaava terä suurentamaan toista lukon väkäsen reikää.Lukon kiinnityksessä oli tärkeää, että sen väkäset sain taivuteltua siten etteivät paina nahkaan ikävästi.

Pussukkaan tein ompelua varten viiltomaiset rei’ät apunani käyttäen yhde, kolmen ja neljän piikin reikähaarukoita. Pääsin paukuttamaan vasaralla oikein kunnolla enkä onnistunut lyömään sormillenikaan kuin pikkasen vaan.

Viillot tulivat tiheään, joten niitä sai hyvän tovin paukutella. Kovaäänisen työskentelyn jälkeen alkoi ompelu vahalangalla. Pussukan nahka on verhoilunahkaa, pehmeää ja ohuehkoa. Viillot ”sulkeutuivat” helposti tuntumasta sormin. Ompeluun menikin hyvä tovi, sillä pistot tein kolminkertaisina.Lopuksi ompeluksen päättely siten, että langan pää pujotettiin ompeleiden läpi ja vetäen pää pussukan sisään. Sisäänvientikohtaan liimatuki. Liima laitettiin langan kohtaan, joka jäi piloon sisäosaan.

Pussukka valmiina

Minulle tehtiin pahvisen sapluunan lisäksi ohuesta muovista oleva sapluuna reikineen. Ajatus on tehdä pussukoita myös kotioloissa. Nyt kun on hyvä tila käsityöpuuhastelullekin. Lisäksi avustaja luonnosteli koirapiirroksia joista voisi kehitellä pussukoihin kuvioita.

Ura käsillä -hankkeen kurssit jatkuvat pitkälle kevääseen. Pääsin mukaan nahkatöiden jatkokurssille, joka on todella hienoa, sillä varmuutta työskentelyyn tarvitaan lisää. Minulla on tällä hetkellä valmiina kaikki muut tarvikkeet paitsi vahalanka, joten nyt vain sitä hurahdusta odotellessa. Nyt ajatukset ovat olleet enemmän puhdistuskuurissa, jolla olen sekä vammaispalvelulain mukaisissa kuljetuspalvelumatkoissa ja niiden tulevaisuuden näkymissä. Ja tiedän tämän kässävimman hiljaisuuden menevän pian ohi, joten luottavaisin mielin kohden nahkatyöhaasteita.

Toukokuun Ura käsillä -hankkeen kursseilla valmistuneita töitä

Toukokuussa osallistuin kolmelle ja huhtikuun lopulla yhdelle Ura käsillä -hankkeen kurssille. Kuvien lisäämisongelmien vuoksi en kirjoita jokaisesta kurssista yksityiskohtaista postausta kuten talven kursseilta tein. Haluan kuitenkin esitellä kursseilla valmistuneet työt.

Huovutuksen jatkokurssi oli nelipäiväinen. Huovutin yhden ison ja kaksi pienempää kassia. Aloitin isoimmasta (petrooli) kassista jatkaen välitaskulliseen )(kanervan violetti harmaalla linnulla) oleva pikkulaukkuun. Kolmas (ruskea turkoosilla ja limen vihreällä linnulla) on ilman välitaskua. Tarkoitus oli tehdä viimeinen laukku mahdollisimman itsenäisesti ilman ohjeistusta. Laukku onnistui hyvin.Huovutuskurssin jälkeen tein villatilauksen ja kesällä huovuttelin harjoitustöinä pannulapun sekä pienen pussukan. Kun käsityöhuone on valmis, pääsen varmastikin huovuttelemaankin. Ja parin viikon päästä menen taasen huovutuskurssille lisäoppia saamaan.

Varjostin-kurssilla tein rottinkisen varjostimen sekä paperinarusta solmitun. Kehikkona käytimme Dikeristä ostetuja hedelmäkoreja mihin on porattu johdon mentävä reikä. Rottinkinen varjostin valmistui nopeasti, mutta silmusolmuin solmittu paperinaruvarjostin vei enemmän aikaa. Kunkin ruoteen väliin kolme n. 15 centin silmusolmunauhaa, yhteensä 48 solmittua nauhaa. Varjostin taitaa olla hiukan erikoinen, mutta jotenkin minua kiehtova.Lokakuussa pidetylle varjostin-kurssille en valitettavasti päässyt. Kurssilla valmistettiin varjostin kokonaan rottingista.

Minikangaspuukurssi vaihtui ryijyn tekoon. Ryijy valmistui nopeaan. Käytimme kumista liukuesteverkkoa mihin ryijysolmuja teimme. Hauskaa puuhaa, mutta ei ole kurssin jälkeen tullut tehdyksi.Kurssilla kokeilimme myös kehyskudontaa. Tein pyöreällä kehyksellä ja ohuella villalangalla. Oli kiva kokeilla, mutta siihen se on sitten jäänyt

Kuinka moni tietää mikä on viska?Kurssilla teimme viskoja passinakuidusta sekä riisioljesta. Viskaa voi käyttää esim. parvekekaluston lakasemiseen, lumien lakasuun lahkeista. Sopiipa viska myös koristeeksi seinälle. Kurssilla tein reilut 20 viskaa jälkimmäisenä päivänä jo vauhtiani aikalailla himmaillen.

Lokakuussa kahtena viikonloppuna olin nahkatöiden jatkokurssilla. Ensi viikolla vuorossa on makrame-solmeilut ja 20. päivä alkaa huovutuksen jatko. Jospa tämä kuvien lisäämisongelma olisi nyt poistunut ja jatkossa lisäämiset onnistuisi, saatte taasen tarkempia kurssikuulumisia luettavaksenne. Ura käsillä -hanke on kyllä todella tarpeen ja loistojuttu.

Ura käsillä -hanke – Nahkatyöt 27.-31.3.2017

Maaliskuun viimeisellä viikolla vuorossa oli Ura käsillä -hankkeen Nahkatyökurssi, jonka ohjaajana toimi kokenut näkövammaisten käsityöopettaja Tarja Hentilä. Kurssi oli yksi eniten odottamistani kursseista. Se oli myös hyvin innostava ja nyt kevään aikana olen hankkinut tarvittavia välineitä mitä nahkatöiden tekemiseen tarvitsee. Lisäksi sain kurssikaverilta nahkapaloja, joten näiden kevään kiireiden jälkeen pääsen kesälomalla työstämään nahkasta jotain oikein mukavaa.

Tällä kerralla olimme aloituspäivän aamuna jo yhdeksän jälkeen tutkimassa erilaisia nahkoja ja valmiita nahkatöitä Tarjan kertoessa eri vaiheista mitä nahkaan tehdään ennen kuin se on käsityöntekijän käsissä. On parkitsemista, värjäystä yms. Ei ihme, että nahka on kallis materiaali. Nahkaa on hyvä käyttää säästeliäästi ja siksi aina on hyvä tehdä sapluunat/kaavat sille mitä on tekemässä, suunnitella työ loppuun asti mittoineen.

Ensinmmäinen työmme oli nahkavyö ja siihen tehtävä sapluuna mihin tulee vyösoljen paikka, soljen kielen paikka, niittien paikat jne.On tarkasti mitattava, jotta kulkurista tulee oikean kokoinen, missä itse vyö mahtuu kulkemaan. Tarkkuutta vaaditaan myös soljen paikan teossa, jotta kieli mahtuu liikkumaan hyvin. Sapluunan avulla katsottiin oikeat kohdat ja reikäsaksilla tehtiin itse vyöhön reiät. Nepparikoneella painettiin niitit paikoilleen.Ja tässä valmis vyö 🙂

Tiistaiaamuna teimme pajaohjaajan Ritvan ohjauksessa lehtiavaimenperän. Saimme valmiiksi leikatun lehden muotoisen pahvimuotin, jota myötäillen nahkan leikkaaminen sujui sokoltakin.Viillot leikattiin joko saksilla tai mattoveitseä apuna käyttäen. En kyllä muista kummalla työ sujui itseltäni paremmin. Tässä avaimenperä kuitenkin valmiina.

Päivä jatkui Tarjan ohjauksessa ja itse aloitin tekemään hapsukorvakoruja. Hapsujen leikkaaminen suoraan ja riittävän ohuiksi oli sokeana vaikeaa ja aika kriittisenä ihmisenä en meinannut olla lopputulokseen oikein tyytyväinen. Hapsut leikattua lisättiin muutaman hapsun päähän puuhelmet. Liimaamalla varmistettiin hapsun päässä olevan solmun kiinni pysyminen. Tämän jälkeen nahkalenkin ympärille rullattiin hapsujen yläreunassa oleva kaistale.Korvakorukoukku pujotetaan nahkalenkkiin ja näin korvakorut ovat valmiit 🙂Korvikset tein verhoilunahkasta, joka on parkkinahkaa pehmeämpää.

Halusin opetella tekemään kuvioita nahkaan stanssaamalla, eli punsseleita apuna käyttäen. Kuviointia harjoittelin ennen varsinaisen työn tekemistä. Huomasin eri kuvioiden olevan hankaluudeltaan erilaisia tuottaa. Vasaralla oli tärkeää osua punsseliin tasaisesti eikä siten, että toinen reuna kuviosta jäisi himmeämmäksi.Kuvioinnin jälkeen mitataan päätetään mihin kohti tulee neppari, jolla koru kiinnitetään ranteeseen. Reikien teon jälkeen neppari kiinnitetään nepparikonetta apuna käyttäen. Korun päät muotoillaan leikkaamalla ja siistimällä ne. Näin on valmis rannekoru kapearanteiselle henkilölle.

Iltapäivästä aloitin nahkalaukun suunnittelun. Halusin laukusta n. 30 cm leveän ja 20 cm korkean. Kun laukun koon olin päättänyt ohuesta kartongista leikattiin kaava.Kaava leikattiin siten, että yhdessä kartongissa oli laukun etu- ja takaosa sekä läppä. Leikkaamisen jälkeen piti päättää miten kauas reunasta punoksen haluaa. Sitä onneksi pystyi vielä muuttamaan, sillä totesimme punontaa harjoitellessamme, että rei’ät tulevat liian kauaksi reunasta. Työharjoittelijan Marjon avustuksella merkkasimme kaavaan reikien paikat ja ei muuta kuin rei’ittämään.

Tiistaina ehdin saamaan valmiiksi kaavan reikineen, joten keskiviikkoaamuna pääsin seuraavaan vaiheeseen. Kun kaavaan saatu reiät reunoihin, on aika asetella se nahkan päälle nahkan reunoja hyväksi käyttäen. Näin pystytään käyttämään nahkaa taloudellisesti. . Kiinnitys tapahtui maalarinteipillä pyrkimyksenä laittamaan teippiä mahdollisimman vähän nahkaan, koska parkkinahka ei pidä liimapinnasta.

Tovin jouduin hakemaan miten parhaiden nahkan leikkaaminen kaavaa myöden onnistuisi parhaiten. Ja löytyihän se toimiva tapa.

Kun nahkapala leikattu kaavaa apuna käyttäen lisätään reiät reunaan.

Reikien teon jälkeen arviointi paljonko nahkanyöriä kuluu punomiseen. Tein laukkuun kaksinkertaisen neuloksen tarkottaen kahdesti pujotusta samasta reiästä. Ennen punomisen aloittamista laukun reunoihin laitettiin ns. tukiliima. Punomisen aloitin keskeltä läppää ensiksi punoen toiseen laukun alareunaan ja sen jälkeen jatkaen toisella nauhan päällä toiseen laukun alakulmaan.

Viimeinen reikä jätetään punomatta, jotta päättelystä tulee mahdollisiman samannäköinen molemmilta puolilta. Opettajan kanssa päätös yhteistyössä. Nahkanauhaa hiottiin, jotta tarttuisi liima siihen paremmin. Tämän jälkeen nnahkanauha viedään kulmasta laukun sisälle ja vedetään sieltä ulos. Lopuksi asetellaan ommel kuten muutkin ompeleet ovat.

Punosta tehtäessä on huolehdittava ettei siitä tule liian löysä. Muutamien pistojen välein on hyvä kiristää sitä, että jonnekin ei jää löysiä kohtia.

Kassi on valmis, lukko puuttuu, joten läpän keskikohdan merkitseminen, päätös mille korkeudelle lukko tulee.

Lukko kiinnitettiin paikoilleen nepparikoneella. Kuvaushetkellä toinen niiteistä on vielä koholla, joten uudelleen puristus.

Lopuksi laukku öljyttiin ja sitten se onkin valmis. Näin sain itsellene nahkatyökaluille pienen laukun.

Keskiviikko-iltapäivästä kurssilaiset lähtivät museokäynnille. Itse jäin sieltä pois, koska iltamenoni takia aikataulutus ei toiminut. Torstaiaamuna työharjottelija Marjo veti rentoutushetken. Laukun sain valmiiksi torstaina iltapäivästä. Kurssin lopuksi ehdin tekemään verhoilunahasta kolmella letitettyjä rannekoruja. Verhoilunahka on ehkä vähän liian pehmeää rannekoruiksi, väri sai valitsemaan sen kuitenkin. Ensiksi leikattiin nahkasuikaleet kolmen suikaleen leikkurilla siten, että molempiin päihin jäi osio missä leikkausviiltoja ei ollut.Letitys tehtiin tietyllä tapaa, josta valitettavasti kuvia ei ole. Tässä kuitenkin kuva kolmesta nahkanauhasta, jotka letitetty sekä kuva valmiista rannekorusta, joka on ranteessa kaksinkertaisena.

Perjantaille jäi töiden viimeistely, palautekeskustelu ja luppoaikaa. Innostuin nahkatöistä kovasti ja haluankin tehdä niitä jatkossakin. On kuitenkin hyvä miettiä millaisia tuotteita tekee, sillä on paljon työvaiheita missä näkevän apu on tarpeen. Opettajamme sanoikin ”on hyvä miettiä paljonko käyttää aikaa mihinkin työvaiheeseen selviytyäkseen siitä itse vai käyttääkö joissain kohdin apua”. On totta, että on asioita mitä sokeana on äärimmäisen hankala tehdä, se on toivottoman hidasta tai lähes mahdotonta. Jos käsissä on muutoin valmis työ ja tarvitset jonkin pienen yksityiskohdan kiinnittämiseen liimaa. Oletko rohkea ja koetat tehdä sen itse. Otatko riskin, että vahingossa sokeana liimaatkin liian isolta alalta tai törkkään liiman väärään kohti. On hyvä ja hienoa haluta tehdä mahdollisimman paljon itse työvaiheita, mutta pitääkö siinä olla jääräpäinen mihin asti…
Tai olet leikkaamassa kalliista materiaalista suoraan tai jonkin muotoista palaa. Materiaalia ei soisi menevän hukkaan ja työn kannalta on tärkeää muodon olevan oikeanlainen. Missä menee raja milloin pyydät jotakuta näkevää tekemään sen puolestasi. Kurssilla metalliviivain auttoi paljon itsenäiseen leikkaamiseen mattoveitsellä. Sittenkin halusin reunan viimeistelyyn apua. Joskus mietin olevani aivan liian tarkka työn jäljestä. Teen oman tekemiseni vaikeaksi ja samalla vaikeutan avustavaa henkilöä vaatimuksineni. Toisaalta, etenkin jos tuotteita tekee myyntiin, laadun on oltava korkealla tasolla.

Saas nähdä pääsenkö nahkatyökurssin jatko-osiolle mukaan, toivon niin. Saisin lisää varmuutta ja ehkäpä löytäisin sen oman juttuni mitä ruveta tekemään. Kesällä pääsen onneksi testailemaan loman aikana mitä syntyy.

Ura käsillä -hanke – Huovutus

Tammi-helmikuun vaihteessa osallistuin Ura käsillä -hankkeen viiden päivän huovutuskurssille. Minulla ei ollut minkäänlaisesta huovuttamisesta aiempaa kokemusta, joten odotin innolla kurssia. Ensinmmäisenä kurssipäivänä joutui odottamaan iltapäivään ennen kuin pääsimme tositoimiin. Aamupäivä meni erinäisiin esittäytymiskierroksiin ja pajatilaan tutustumiseen. Toiminnan naisena hitaanlainen kurssin käynnistys meinasi alkaa syödä naista, mutta onneksi vihdoin lounaan jälkeen opettajamme Piritta Heiskanen saapui ja pääsimme tutustumaan suomivillan ja merinovillan eroihin.

Maanantai-iltapäivän aikana aloitimme huovutuksen perusteista märkähuovutuksessa tekemällä palloja. Oli etsittävä itselleen sopiva pyöritystapa, pyörittääkö käsissään vai alustan päällä. Vaikka kuvassa pyöritänkin alustan päällä lopulta totesin kuitenkin olevan parempi pyöritellä käsissään.Kun sain tekniikan haltuun, alkoi palloja syntymään 😀Loppupäivästä laitoimme villaa kindermunien koteloihin tarkoituksena huovuttaa palloja pesukoneessa. Siinä villalla koteloita täyttäessäni tunsin itseni vähän hölmöläiseksi, vaikka tosiasia onkin, että jos teet tuotetta missä käytät huopapalloja, ne saa nopeammin huovuttamalla pyykkikoneessa..Saatuamme polvisukkiin kotelot, ne lähtivät pyykkikoneeseen. Iltapäivällä käsin huovutetut pallot laitettiin vielä kuumaan veteen toviksi huopumaan. Sen jälkeen käytettiin vielä kylmässä vedessä, jotta huopuminen loppuu.

Tiistaiaamuna Näkövammaisten liiton yritysneuvojan Hanna Karesjoen jälkeen pajatyöskentely jatkui. Ensiksi saimme nuo kinder-kotelot villoineen. Pesukone ei ollutkaan tehnyt taikojaan. Lähes kaikkilla pallot eivät olleet huopuneet juurikaan. Kaivelimme koteloista kosteaa villaa. Ei siis jäänyt kovin onnistunut käsitys pyykkikonehuovutuksesta. Pari kurssilaista viikon aikana testasi asiaa omissa kotikoneissaan lopputuloksen ollessa huomattavasti parempi. Itsekkin lopulta päätin eräänä sunnuntaiaamuna pyyheliinapyykin sekaan pistää pallot huopumaan. HUOPUI! No kurssilla loppuhuovuttelimme palloja käsin. Huopuivat nopeammin, mutta jotenkin hienoinen turhauma vaani mielen perukoilla.

Lounaan jälkeen onneksi päästiin kokeilemaan uutta. Itse huovutin pienen maljan/kulhon. Työvaiheista ei valitettavasti ole montaakaan kuvaa, joten yritän selittää sanallisesti.
Kulhon tein suomivillasta. Päätin haluavani sinisen ulkopinnan ja violetin sisäpinnan. Eriväriset huopalevyt aseteltiin puhalletun ilmapallon päälle. Kun villat oli saatu kostutettuina hyvin aseteltua laitettiin pallo sukkahousujen vartalo-osaan. Sitten ei muuta kuin sytkyttämään 😀 Siirryin huovuttamaan pajatilan ison altaan ääreen. Välillä lämmintä vettä ja saippuaa sytkytyksen jatkuessa. Hiljalleen käsissä villa alkoi tuntumaan tiiviimmältä ja huopuneemmalta. Kun villapallo oli riittävän huopunut, se poistettiin sukkahousujen vartalo-osasta ja huovutusta viimeisteltiin edelleen sytkyttämällä. Kun pallo oli huopunut tarpeeksi sai sekin kuumavesishokkihoidon kylmine vesineen.Pallo puhkaistiin, jonka jälkeen sakset käyttöön ja pienen viillon leikkaus, jotta kulho saa muotonsa ja suuaukkonsa.Kulho jätettiin kuivumaan uusi ilmapallo sisällään, näin tuote säilyttää paremmin muotonsa. Ja tässä kulho valmiina.

Seuraavana päivänä aamupäivä meni itsenäisessä pajatyöskentelyssä. Aloitin tekemällä merinovillasta solmutekniikalla kiviä. Mielessäni olin kehitellyt ajatuksen, että tekisin niistä rintakorut. Tuolloin keskiviikkona ei kuitenkaan ollut riittävän pientä neulaa, joten kivien pyörittelyn jälkeen siirryin kaula-avainnauhojen valmistukseen.

Minun pyöritellessä kiviä Hema autoili hakemaan kotoaan helmikokoelmansa ja näin sain avainkaulanauhoihin huopapallojen lisäksi monipuolisuutta. Kaipasin huopapallojen lisäksi nauhoihin muutakin ja puuhelmet säilyttivät luonnonläheisyyden tuotteissa. Huopahelmiä pujottaessani kaulanauhaan tarvitsin apunani korupihtejä joilla vedin neulan huopapallon läpi. Pelkästään käsin huovutetut pallot olivat napakompia ja siten myös tiukempia saada nauhaan. Pesukonehuovutuksessa olleiden laatu palloissa vaihteli, joten oli mietittävä tarkasti mitkä pallot avainkaulanauhoihin haluan käyttää.

Tässä valmiit avainkaulanauhat

Lounastauon jälkeen matkasimme metroyhteyttä käyttäen Helsingin tTaitoshoppiin, jossa pääsimme tutustumaan huovutettuihin valmiisiin tuotteisiin. Minulle siellä ei sinänsä kauheasti uutta ollut, sillä käsityömessuilla on tullut tutustuttua huovutustöihin. Taidolla upeita töitä oli jokatapauksessa myynnissä. Samalla tutkailimme toki myös kaupan muuta tarjontaa. Lopuksi kävimme kahvittelemassa ja ennen neljää saattoi kotimatka alkaa.

Torstaiaamuna meidän kanssamme oli keskustelemassa Minustako yrittäjä-teemalla Hännisen Riikka, joka itse on musiikkialan yrittäjä. Kävimme hyvää keskustelua myös yrittäjyyteen liittyvistä peloista ja siitä miten niistä pääsee yli. Miten oppia tekemään täsmämarkkinointia jollekin tietylle ryhmälle. Keskustelun jälkeen palasimme töidemme pariin. Minun aikani kului pujotellen siemenhelmiä mustaan kiveen. Työ oli todella hidasta. Tarpeeksi ohutta neulaa ei ollut paitsi taipuisa pujotinneula. Se vääntyili joka suuntaan ja hidasti puuhaa hirveästi. Jos rintaneulan tekemiseen ei ohuita silmäneuloja ole, niin ohuita, että myös langanpujottimen kohdalta siemenhelmi mahtuu läpi, tuotetta on mahdotonta kehittää. Sen tekemiseen menee aivan liian kauan, että se olisi kannattavaa. Nyt täytyy tutkia neulamahdollisuuksia ja katsoa miten käy.

Iltapäivällä pääsin tekemään tasohuovutusta, tavoitteena valmistua pieni seinävaate, jossa kolmiulotteisuutta siten myös käsin tunnusteltavaa.Sammalenvihreä suomenvillalevy on työn pohjaväri, jonka päälle asettelin kiviä sekä lasikuulien puolikkaita haluamallani tavalla.Kivien ja lasikuulanpuolikkaiden päälle aseteltiin toiseen sivuun keväänvihreää ja toiseen sinistä villaa. Ja sitten ei muuta kuin käsin huovuttamaan.

Työn huovuttaminen jatkui viimeisen kurssipäivän aamuna samalla kuunnellen pajaohjaajamme Ritva Kanteleen luentoa tuotteistamisesta. Kun työ oli riittävästi huopunut, aloitin rapsuttelemaan/aukaisemaan huopaa kivien ja lasikuulien päältä samalla aukon reunoja huovuttaen.

Osassa työtä villa oli huopunut liikaa lisättäessä villaa pintakerrokseen. Se jätti työhön epäsiistin tunnun enkä myöskään pitänyt työn epätasaisista reunoista. Piritta keksi, että voisin neulahuovuttamalla siistiä työtä. Huih, neulahuovuttaa! Eihän sokea sellaista voi tehdä, niin olin kuvitellut. Sain kokeiltavakseni huovutusneulan ja olin kuvitellut väkäset paljon isommiksi ja rikkovimmiksi. Kun pääsin neulahuovutusta kokeilemaan en enään ymmärrä miksi sokeakin ei sitä voisi tehdä. Nyt minulla onkin hinku oppia lisää neulahuovutusta. Ensiksi on saatava avustajan kanssa firman kirjanpito ja veroilmoitus kuntoon. Sen jälkeen voi taas heittäytyä käsitöiden ihanaan mailmaan myös hänen kanssaan, sillä kun vauhtiin pääsemme, meitä ei pidättele mikään. On käytävä ostoksilla tarvikkeita ja harjoiteltava lisää neulahuovutusta 🙂Innostuin neulahuovutuksesta niin paljon, että siistittyäni työtä innostuin lisäämään kivien aukkoihin villaa huovuttamalla ja tekemään siniseen osaan pilven tapaisen villaisen kohoaman.

Iltapäivällä ehdin vielä aloittamaan pienen kassin/pussukan huovuttamista. Se jäi kuitenkin kesken ja on sitä valitettavasti edelleen. Tarkoitus oli tehdä työ valmiiksi nyt lomaviikolla, mutta upea talvisää on saanut ulkoilemaan paljon. Siksipä tämän postauksen kirjoittaminenkin on viivästynyt. Kun kurssin alkuhitailuista päästiin ja kun päästiin tekemään monipuolisempia töitä, innostus kasvoi ja kurssi kasvoi hienoksi viikoksi. Jatkoa on luvassa toukokuussa. Silloin huovutetaan neljä päivää iloisessa ja innostuneessa porukassa.

Käsityöyrittäjyys

Käsityöhurahdus on laittanut miettimään laajentaako omaa yritystään hieronnan lisäksi käsitöihin. Jos, mikä olisi järkevin vaihtoehto, aputoiminimikö vai mikä? Olen paljon pohtinut ylipäätään kannattaisiko yrityksen laajennus vai ei. Käsityömyyntini on kuitenkin aika pientä. En myöskään ole keskittynyt yhteen tai muutamaan tuotteeseen. Olen tehnyt kaikkea mahdollista keramiikasta rottinkikoreihin, neulomuksista lasihelmikoruihin, kynttilöistä kransseihin jne. Jos toimisin toiminimeni alla myös käsitöissäni, pitäisikö minulla olla keskittynyt vain joihinkin tuotteisiin? Syksyllä selvästi kranssit ja kynttilät ovat olleet myyntivaltteja ja sesonkiin olen oppinut jo varautumaan.

Ja miten käy käsitöiden mielekkyydelle ja hauskuudelle, jos harrastus muuttuukin työksi? Jos minulle tuleekin aikataulu milloin minkäkin tulee olla valmista. Toisaalta, materiaalikulut, kurssimaksut yms. saisin laittaa verovähennyksiin. Onko hyöty kuitenkaan niin iso, että se kannattaisi? Suosikkipuuhia ei ole firman paperitöitä kirjanpitoineen, käsityöyrittäjyys toisi niitä lisää. Käsityöyrittäjyys/yritys toisi ehkä paremmin tunnettavuutta, uskottavuutta ja parantaisi markkinointimahdollisuuksia.

Toinen asia mikä minua mietityttää on Annansilmät-tarrat joita voi hankkia Näkövammaisten käsityöntekijät-yhdistykseltä. Ne takaavat työn olevan laadukasta näkövammaisen käsityötä. Käsittääkseni tarran käyttöä ei kuitenkaan mitenkään valvota tai sen käyttöön ole laatukritereitä. Minullakin on tuo tarrakiekko hankittuna, mutta en ole osannut päättää haluanko niitä käyttää. Haluanko korostaa näkövammaisuuttani, haluanko, että minut ja työni muistetaan sen sokean tekeminä vai haluanko työni muistettavan jostakin muusta? En halua olla se sokea hieroja. Haluan olla korsolainen hyvä hieroja. Eli, en koe, että tärkeintä minussa olisi vammaisuuteni. Paljon tärkeämpää on millainen olen ihmisenä, miten hyvin ja laadukkaasti teen työni oli kyse hierontatyöstä tai käsitöistä. Joskus kuulee kommentteja siitä, että näkövammainen ja sokea käsityöläinen häviää laadussa näkeviin verrattuna. Pitääkö sen olla niin? Mielestäni ei. Jos myyn tuotteen sen pitää olla laadultaan todella hyvä. Minulle ei riitä ihan ok. Sen on oltava oikeasti sellainen mistä voi hyvällä omallatunnolla sanoa työn olevan hyvin tehty.

On hyvä myös muistaa, en pysty miellyttämään kaikkia, en vaikka kuinka haluaisin. En siihen pysty ihmisenä, hierojana enkä käsityöläisenäkään. Se on tärkeää ymmärtää ja hyväksyä. On ihmisiä, jotka eivät pidä hierontatyylistäni ja on niitä, jotka ovat siitä täysin lumoutuneet. On ihmisiä, jotka arvostavat käsityötä, on ihmisiä, jotka eivät halua maksaa töistäni ja ostavat sen rottinkikorin mielummin vaikkapa Ikeasta. On ihmisiä, jotka eivät pidä persoonastani, on niitä joidenka mieleen olen. Elämä on sellaista. On turha edes yrittää miellyttää kaikkia, sillä se on mahdottomuus. On myös tärkeä taito osata ottaa kritiikkiä vastaan. Joskus se saattaa olla kehittymisen mahdollisuus.

Helsingin ja Uudenmaan näkövammaisissa alkoi viime syksynä kolme vuotinen Ura käsillä-hanke, jonka tavoitteena on lisätä näkövammaisten käsityöyrittäjyyttä, tuoda vanhoja perinteisiä näkövammaiskäsityötaitoja uusille sukupolville, antaa varmuutta itsenäiseen työskentelyyn, eväitä tuotekehittelyyn, yritysneuvontaa jne. Kerrassaan loistava hanke ja nähdessäni joulukuussa kevään kurssikalenterin iski valinnan vaikeus. Millään en voi kaikille kursseille osallistua, joten oli pakko priorisoida ja miettiä mitkä oikeasti kiinnostavat ja mitä tekniikoita pystyisin kotioloissakin tekemään. Harjatyöt jäi mm. pois, koska kotiin ei ole mahdollisuutta hankkia harjakonetta tms. välineistöä. Karsin pois myös makrame-tekniikan. Sitä toki voi tehdä kotonakin, mutta hierontatöitäkin on välillä tehtävä 🙂

Olen osallistunut kahdelle Ura käsillä-hankkeen kurssille tammi-helmikuun vaihteessa huovutus ja nyt tällä viikolla nauhatekniikat. Molemmista kursseista tulossa postaukset kera valokuvien. Kursseilla on puhuttu myös yrittäjyydestä ja tuotteistamisesta, ehkäpä juuri siksi tämä pohdiskelu käsityöyrittäjyydestä on jälleen nostanut päätään. Päätyötä siitä ei toistaiseksi voi tulla, mutta ehkäpä sivutointa kuitenkin. Joka tapauksessa blogini saa jälleen uuden aiheen mistä tulen kirjoittamaan Ura käsillä -hankkeen kurssit. Varmasti yrittäjyysasiakin jossain vaiheessa tulee ratkaisuun, mutta hätiköimään en lähde.

Lintujen yö

Viimeiset pari viikkoa saimme nauttia upeista lämpimistä kevätpäivistä, auringon paisteesta ja luonnon puhkeamisesta. Sisätiloissa ei malttanut millään olla muuta kuin sen mitä oli pakko. Sääennustetta seuraillessa Lintujen yön lähestyessä kuitenkin meinasi hymy hyytyä. Kaatosateita, kuukauden sademäärä yhdessä vuorokaudessa, ei kyllä naurattanut. En niinkään murehtinut kastumista, paljon enemmän huolestutti kuulisimmeko kaatosateessa juuri mitään.

Kokoonnuimme viideksi lauantai-iltapäivänä yhteiselle päivälliselle Onnelaan, joka sijaitsee Tuusulassa Rantatiellä. Ravitsevan aterian jälkeen lähdimme heti kuuntelemaan millaista lintukonserttia olisi tarjolla. Kävelimme Tuusulanjärven rantaan Onnelan pihapiirissä.

Mustarastas
Uudenmaan maakuntalintu ja suomen yhdeksänneksi yleisin lintu soitteli huiluaan hyvin runsaasti ja muiden lintujen äänet peittäen. Laiturilla seistessämme kuulimme kalalokin, harmaalokin rääkäisyjä sekä kauempaa rantasipin varoitusäänen. Kävellessämme laiturilta poispäin pääsimme kuuntelemaan paremmin rantasipiä.

Hiljattain kirjoitin Facebookissa, että en ole koskaan kuullut pajulinnun viserrystä. Nyt minua moinen väite hävettää, sillä onhan kyseessä Suomen yleisin lintu ja opittuani sen äänen sitä kuulee lähes kaikkialla. Pajulinnun ja peipon voi helposti sekoittaa äänestä keskenään, mutta uskoakseni osaan ne nyt erottaa. Pajulinnun
laulu on temmoltaan hitaampaa ja mollisävyistä. Peippo
taas livertää iloisella nuotilla nopeatempoisemmin ja lopussa on sellainen nopea liverrysääni. Vaikea selittää. Tulimmekin siihen tulokseen, että lintujen ääniä on vaikea kertoa sanallisesti. Siksipä halusin saada tänän postaukseen myös ääniä mukaan, joten kuunnelkaahan linkeistä ihania kevään ja kesän ääniä.

Iltakävelyllä opin tunnistamaan laulurastaan, jota on paljon mökkimme ympäristössä. Olen monesti miettinyt mistä linnusta on kyse ja laulurastasta epäillytkin. Jossain vaiheessa kyllä luulin lintua satakieleksi. On laulurastaalla
vaan kaunis ja monipuolinen ääni.

Punakylkirastas on huonosti tunnettu lintu, vaikka on hyvinkin yleinen Suomessa. Senkin laulua kuulee paljon, kun oppii sen muista linnuista erottamaan. Se ei aluksi ole kovin helppoa, mutta ajan mittaa siinäkin harjaantuu. Nytkin retkellämme selvästi huomasi, että vetäjämme Hannes, joka on harrastanut lintuja yli 30 vuottapystyi mahtavasta lintukonsertista erottamaan lintuja toisistaan ihan eri tavalla kuin moni meistä kurssilaisista. Eräs ryhmästämme kuuli hippiäisen rullaavan laulun, jonka kuuli myös yöretkellämme järvenpääläinen lintuharrastaja Olavi Kurttio. Hippiäisellä on korkea ääni ja jos kuulossa on tapahtunut kuulon alentumaa korkeissa äänissä sitä on vaikea kuulla. Itse en pystynyt hippiäistä muusta lintukonsertista erottamaan, joten ääninäyte
oli otettava kotona avuksi.

Iltakävelyllämme ei juurikaan satanut. Loppuvaiheessa saimme vähän tihkua niskaamme. Pari tuntinen sujahti nopeasti, jonka jälkeen istahdimme vielä kuuntelemaan Lauri Hallikaisen Luonto soi-sarjan cd-levyiltä lintujen ääniä. Minuun teki syvän vaikutuksen viitakerttunen, joka on myöhäisempiä kevään muuttajia ja on yölaulaja. Miten linnusta voi lähteä niin monipuolista kaunista liverrystä/soittoa. Olisi upeaa päästä kuulemaan lintua. Sitä tavataan mm. Viikissä lintualueilla, joten sinne mieli halajaa.

Lintuäänitteiden kuuntelun jälkeen lähdimme ulkoiluttamaan Ottoa vähän runsaampaan vesisateeseen. Otto oli mukana myös lintujen kuuntelu-kävelyllämme kahden muun opaskoiran kanssa. Niillä taisi välillä olla vähän tylsää ihmisten vain seisoskellessa hiljaa lintuja kuunnellen.

Kello herätti 03.30. Tosin heräsin varmuudeks jo ennen kolmea 🙂 Ihmeen vähän väsytti, ehkäpä se johtui tietoisuudesta luvassa olevan mielenkiintoisen aamuyön. Otto jäi muiten koiruuksien tapaan nukuskelemaan meidän pakkautuessa pikkubussiin. Mukaamme saimme paikallisen lintujen harrastajan Olavi Kurttion, joka johdatti meidät ensiksi Lemmenlaaksoon. Siellä kävelimme laavulle matkalla pysähdellen lintuja kuuntelemaan. Hannes ja Olavi tunnistivat taas monia monia lintuja mahtavan lintukonsertin seasta.Laavulla istuskellessamme lintuja kuuntelemassa kuulimme peukaloisen.
En edes yritä väittää, että seuraavan kerran sen kuullessani tunnistaisin. Onneksi on ääninäytteitä ja niihin voi aina palata tarvittaessa. Perjantaina latasin Iphoneen Suomen lintuoppaan, enkä meinannut malttaa nukkumaan. Univelan keräys meinasi alkaa jo edellisyönä Lintujen yöstä. Mutta joo, palataan upeaan aamuhetkeen laavulla. Metsä tuoksui sykähdyttävän upealta. Kukintansa aloitteleva tuomi sekä koivu. Sateen raikastama kevätyö. Voiko ihminen muuta kaivatakkaan?

Aamun aikana pysähdyimme kahdessa muussakin paikassa. Mukaamme olimme saaneet termareissa kahvia ja teetä sekä eväspussukoihin leipää, hedelmää ja mehua. Mikäpä siis olla ja nautiskella upeasta aamusta. Sadekin hellitti tuntien aikana. Onnistuimme kuulemaan vielä retken loppuhetkillä satakielen
lurittelua oikein kahden yksilön ansiosta. Käki kukahteli jossain kaukana. Seitsemän jälkeen oli aika päätellä upeassa lintukonsertissa Lintujen yö. Oli mielenkiintoinen tapahtuma. Nautin siitä miten Hannes Tiira Porista johdatteli meidät lintujen mailmaan. Miehellä on paljon tietoa ja upea taito tunnistaa linnut toisistaan. Toivon todella, että tämä Lintujen yö saa joskus jatkoa. Vesilintuja jäin ehkä vähän kaipaamaan. Tuusulanjärvessä varmaankin kannat ovat pienentyneet, vaikka toisaalta onhan sitä viime aikoina puhdistettukin.

Hannes kirjoitti blogissaan myös tästä upeasta tapahtumasta. Tekstin voi lukeatäältä.

Syksyn rottinkikerhon satoa

Loppusyksyn rottinkikerhokerroilla halusin tehdä koristeita rottingista. Ensiksi syntyi kaksi tähteä joihin laitoin sakaroiden päihin Tampereen kädentaitomessuilta ostamat punaiset puuhelmet.Lähetin tähdet kera kynttilöiden henkilöille joista toinen on lukenut minulle lehtiartikkeleita ja toinen kuvaillut valokuvia.

Silmukkasisko-ystävälle tein tämän valkoisen sydämen, jonka ympärillä punainen nauha. Nauha on rusetilla, joka ei kuvassa näy.

Ehdin tekemään myös kaksi rottinkikelloa. Vihertävän annoin lahjaksi ja valkoinen jäi itselleni. Huomaatte varmasti kelloissa olevan muotoeron? 🙂 Valkoisesta tuli ehkä hivenen liian suppea suinen.

Syksyn mittaan aiemmin ehdin tekemään myös aika monta koria työhuoneen roskiksen lisäksi. Keraamiikassa eräs ryhmäläinen osti minulta useamman.

Kerhokaverilla oli Sinellistä ostettuja monivärisiä puisia kuutiohelmiä. Ihastuin niihin ja ostin häneltä pariin koriin helmet. Tässä kori vielä keskeneräisenäJa tässä valmiina lakattunakin.Toinen helmin oleva kori on ovaalin muotoinen ja huomaan ettei korista ole muuta kuvaa kuin kuva, joka on otettu minulle muistutukseksi missä ovat mitkäkin kynttilät.Kuten huomaatte jossain vaiheessa mehiläisvahakynttilöitä oli kodinhoitohuoneessamme aika paljon kuten myös muita käsitöitä 🙂 Tässä vielä kuvat kahdesta korista. Pyöreä meni ilmeisestikin hiusdonitsien tms. talletuskopaksi ja suorakaiteen malliin mahtuu iso margariinirasia. Käytimme koria työhuoneessamme kynttilöiden säilyttämiseen. Annoimme vakioasiakkaille mehiläisvahakynttilöitä kiitokseksi kuluneesta vuodesta.

Rottinkikerho jatkuu 12.1 ja kevätkaudella taitaa olla 12-15 kertaa. Haluaisin opetella tekemään korin, jossa myös pohja on punottu. Olen lapsena tehnyt sellaisen leipäkorin, joten ehkäpä näin aikuisenakin siitä selviytyisin 🙂 Noh, katsellaan mitä kevät tuo tullessaan ja millaisia töitä syntyy. Pysykää matkassa mukana, niin näette :DD