Pari viikkoa on eletty tuon päätöksen kanssa jättää rakas harrastus maalipallo toistaiseksi. Avokkini on kahtena maanantaina lähtenyt treeneihin ja maajoukkueet viettäneet yhden leiriviikonlopun. Reilun viikon päästä pelataan sarjojen viimeinen runkosarjakierros ennen toukokuista lopputurnausta. Jahkailin monta päivää lähteäkkö mukaan katsojan roolissa, mutta päädyin olevan parempi olla kiusaamatta itseään. Päätösturnaus pelataan Helsingissä Synapsiassa toukokuun puolessa välissä, joten ehkä silloin menenkin paikalle turnausta seuraamaan. Ja voi miten toivonkaan, että tuolloin jo korva olisi leikattu ja kuulo kohentunut. No ei sillä saralla kuitenkaan sellaisesta merkkejä ole, ja odottavan aika on helvetin pitkä. Valmennusleiriviikonloppuna olin alakuloinen ja huonotuulinen. Koin itseni yksinäiseksi ihmiseksi, jolla ei ole mitään eikä ketään. Ja eihän tuo pidä paikkaansa alkuunkaan. Tuonakin viikonloppuna lenkkeilimme molempina päivinä avokkini ja opaskoirani kanssa ja sunnuntaina haistoimme kevään. Lauantai-iltana meillä vieraili pitkäaikaisia ystäviä, joten en ollut yksinäinen. Narisin kuitenkin avokille siitä miten ei ole mitään tekemistä, ja että ei tapahdu mitään jne. Ehkä alitajunta työskenteli, vaikka valmennusleiriä en tietoisesti ajatellutkaan. Ja sekin on muistettava, että ihan itse tein tuon ratkaisun jättää touhu toistaiseksi. Kukaan ei minua sieltä pois ajanut! Luopumisen tuskasta huolimatta tiedän tehneeni oikean päätöksen. Tuskat on vaan kärsittävä ja täytettävä muulla mukavalla tuo maalipallon jättämä aukko.
Paukkupakkasten loppuminen ja kevään aavistus piristävät mieltä kummasti. Pitkille lenkeille emme kuitenkaan ole päässeet. Rakkaalta karvanaamalta putsattiin patti, jonka päällä paksu rupi ja diagnoosina hilsepunkkiepäily. Koira jäi opaskoirakoululle hilseshampoopesuun ja loislääkitykseen. Ette usko miten hirveää oli olla vuorokausi ilman tuota nelitassua! Opaskoirakoululla varmasti pidetään koirista hyvää huolta, mutta tarhaolosuhteet. Ajatus siitä miten se oma opas on sille varatussa ”kopissa”. jne. No iloisena häntää heiluttaen sain jätkän luokseni ja ohjeena pitää kauluria, jotta ei tyyppi pääsisi suorittamaan itsehoitoa puhdistettuun kohtaan. Mukaan antibiootit. Jännitin vähän miten poika kaulurissaan viihtyy, eikä tuo tuntunut olevan sille mikään ongelma. Tuli sosiaalisena luo rapsutuksia hakemaan. Joskus kun tassuissa on ollut palkeenkieliä on laitettu sukat jalkaan nuolemisen estämiseksi. Tuolloin ollaan niin surkeena ja syyllistävänä; maataan okkarin pöydän alla eikä hyväksytä silityksiä eikä muutenkaan seuraa. Kauluri ei onneksi samanlaista reaktiota aiheuttanut. Mutta niin kai se on, että kun on jotain harmia ja se alkaa toentua toinen seuraa perässä ja näin kävi meillekin. Poika sairastui kennelyskään ja viime viikko vietettiinkin keväisistä ihanista päivistä huolimatta rauhaiseloa kotinurkilla ja opastukset jäi vähiin. Se koiran yskimisääni, se oli ihan järkyttävä. Ensin ei oikein tiennyt mistä on kysymys; yrittääkö oksentaa, onko kurkkuun jäänyt jotain, hengitysvaikeudet, sydänvika… kaikki mahdollinen ja mahdotonkin kävi mielessä. Kennelyskän mahdollisuus ei tullut edes mieleen. No onneksi ammattitaitoiset ihmiset opaskoirakoululta sai mieleni rauhoittumaan ja poitsunkin röhinäköhinäkohtaukset hiipuivat, ja jossain vaiheessa äänen saattoi jopa kuvitella yskimiseksi. Loppuviikosta koira olikin jo oma itsensä ja energiaa kertynyt valtavasti. Riehkasikin vieraamme kanssa possu suussaan oikein kunnolla 😀
Viime viikolla kävin ystäväni kanssa nappiostoksilla hänen kutomaansa neuletakkiin ja samalla käytiin Eerikinkatu 10:ssä sijaitsevassa teehuoneessa nimeltään Thehuone. Ihastuin paikkaan täysin. Olen joskus viime keväänä ostanut sieltä ihania teelaatuja. Tuolloin ei kuitenkaan ollut vielä tuota Teehuonetta. Nyt saimme teelistan, jossa yli 300 eri teetä, aivan kuin olisi viinilistaa lukenut. Maistelimme vietnamilaista lootuskukkateetä. Paikan Croishantti oli aivan ihana, siinä oli auringonkukan siemeniä, jotenkin tuli olo, että syö paljon terveellisempää crhoisanttia mitä normaalisti 😀 Paikassa oli neljä pöytää ja tunnelma jotenkin ihanan leppoisa, rauhoittava. Palvelu ystävällistä ja asiallista. Harmi kun keskustaan on tosi harvoin asiaa, sillä tuosta voisi tulla ”kantapaikkani”. No huomenna olen menossa kameraostoksille, joten jos oppaallani ei kovin kiire ehkä piipahdamme Thehuoneessa. Ostin sieltä mustaa teetä, jossa kylmäpuristettua karpaloa ja vadelmaa, nebalilaista mustaa teetä sekä matalakofeeinista keltaista teetä. Netistä löysin tuon teelistan bdf-muodossa ja tämä ruudunlukuni ei selviytynyt siitä kovinkaan hyvin, joten lähetin Thehuoneeseen kiitokset hyvästä palvelusta ja viihtyisästä paikasta. Samalla kysyin olisiko listaa mahdollisuus saada Wordina ja sain vastauksen, että yrittävät saada sellaisen minulle mahdollisimman pian. Se olisikin aivan mahtavaa kun voisi kaikessa rauhassa tutustua teelaatuihin etukäteen.
Jaa, että mitä varten sokko kameraostoksille? 😉 Sitä vähän ihmettelen itsekin. Silloin kun näin lapsena vähän toisella silmällä muistan katselleeni valokuvia ja ne kertoivat paljon. Elävässä elämässä en nähnyt ihmisten kasvonpiirteitä ja ilmeitä, mutta valokuvasta, joka oli lähikuva näin ne. Muistan vieläkin valokuvan, jossa vanhin veljeni itkee, miten suu on mutrussa. Hän sai ensinmmäisen kalansa ongella ja pelkäsi kalaa 😀 Joskus vein kameran kouluunkin, mutta kuvat eivät kovin hyvin onnistuneet. Eli, kiinnostus valokuviin tulee varmaan jo ihan lapsuudesta. Ja nyt kun en itse näe, silti ne ovat kivoja muistoja matkoilta ja tapahtumista. Ei minulla kuvia tokikaan ole albumi tolkulla, mutta jotain kumminkin. Nyt ehkä ystäväni myötä olen innostunut keräämään tietokoneelle digikuvia ja kansioimaan ne aiheittain/tapahtumittain. Esim. 30v-synttärikuvat ovat yhdessä kansiossa ja kuvien lisäksi tiedosto, johon avustajani on sanallisesti kuvaillut kuvat. Ja nyt haluan oman kameran, jotta ei tarvitse niin muilta pyydellä kuvia. No nyt kyllä joutuu aina jotakuta pyytämään kuvaamaan 😀 Ja käymään kuvat läpi ja vielä kuvailemaan ne, joten eipä valokuvaharrastuksessa avuntarve ainakaan lopu.
Vietimme naisten iltaa seksivälinekutsujen merkeissä. Kotikutsuilla oli esittelijä, joka esitteli tuotteita naisille ja pariskunnille. Hän kertoi kiertäneensä kotikutsuja jo 12 vuotta, joten paljon pidempään mitä olin ajatellut. Itse en ole aikaisemmin ollut seksivälinekutsuilla ja en kyllä seksivälinekaupassakaan. Kokemus oli siis uusi kokonaisuudessaan. Noh tulipahan nähtyä monenlaisia hieromasauvoja ja klitoriskiihottimia. Koot ja ominaisuudet vaihtelivat yhdestä tärinästä seitsemään erilaiseen tärinään 😀 Tunnelma kutsuilla oli lämminhenkinen ja avoin. Emännän tarjoilema booli rentoutti väen mukavasti. Oli jännä huomata miten välittömästi ja rennosti ihmiset kertoivat kokemuksistaan, vaikka kaikki ei tunnettukaan toisiamme, tai ehkäpä juuri siksi. Niin avoimeksi ei kuitenkaan heittäydytty, että ostoksia olisi tehty toisten läsnäollessa 🙂 Saimme tuoksutella myös erilaisia liuku- ja hierontavoiteita sekä hypistellä mielihyväkuulia ja treenikuulia. Puhuimme lantionp ohjanlihaksiston hyväkuntoisuuden tärkeydestä, virtsan karkailusta jne. Eli, keskustelussa oli myös terveydelliset näkökulmat miksi kuulia kannattaisi käyttää. Minulle uutta oli tieto että kohdun laskeutuminen voi johtua huonossa kunnossa olevista lantionpohjan lihaksista. Ja nyt Nyt kun asiaa ajattelee onhan se ihan loogista ja ei varmasti siksikään turhaan puhuta lihaksiston kunnossapidon tärkeydestä. Ja virtsankarkailu on varmasti myös hyvin kiusallinen ja ikävä vaiva. Esittelijän lähdettyä söimme herkullista makaroonikinkkusalaattia ja patonkia jutellen ”naisten juttuja”.
Kyllä tähän pariin viikkoon on mahtunut myös töitä. Itse asiassa avokkini on ollut hyvinkin työllistettynä. Työmäärää nostaa kahden päivän työt viikottain eräässä firmassa. Talvilomaviikko oli vähän hiljainen ja tuota luppoaikaa minulla ihan liikaa märehtimiseen ja murehtimiseen. Onneksi tuo alakulo on väistymässä ja työrintamallakin vilkastunut. Ilta-ajat menevät hyvin; vilkkainta 16.00-20.00. Uusia yhteydenottoja tulee tasaseen tahtiin, joten voi hyvällä syyllä todeta meillä menevän hyvin. Töitä on, vaikka vapaa-ajastakin ehdimme nauttimaan. Silloinhan elämä on tasapainossa kun töitä on tasasesti ja riittävästi, mutta siten että levolle, ystävien tapaamiselle ja harrastuksille jää myös aikaa. Pidän tästä, että työajat vaihtelevat, ja että voin vaikuttaa milloin ahkeroin, milloin taas touhuan jotakin muuta. Esim. ensi viikolla maanantai-ilta menee Helsingin ja Uudenmaan Opaskoirakerhossa Espoossa ja tiistai-ilta puolestaan tiiviisti töiden merkeissä. Ja nyt tulevana torstaina ahkeroidaan aamukasista puoleen päivään ja jatketaan iltaviidestä kasiin, siis tämän hetkisten varauksien mukaan ja perjantaiaamun asiakkaan jälkeen singahdan Viikkarille ja päivämatkalle Tallinnaan. Eli, näin ne päivät vaihtelevat ja nautin siitä. Ja kyllä maalipallon tauotustuskakin kääntyy vielä voitokseni. Pitäkää peukkuja, jotta pääsen pian tuohon korvaleikkaukseen! Nyt kuitenkin kutsuu nukkumatti kirjan kuunteluun ja unimaille.
