Julkaistu

Mustaa oksennusta rapies-rokotteen jälkeen – sydän oli ratketa pelosta

Tänään sydämeni oli pysähtyä ja olin jo varma, että menetän tuon
rakkaan Harmaakuonon, mutta tarinalla on onneksi paljon onnellisempi
loppu.

Harmaakuonolla oli aika rokotukseen ja yleiseen terveystarkastukseen
opaskoulun eläinlääkärille. Tuo harmaakuonoinen herra käyttäytyi kuten
aina lääkärissä käydessä, energisenä, vähän stressaten. Kerroin
kuulumiset ja koiran terveydentilaa katsottiin. Vaikutelma: virkeä 11
ikävuotta lähentelevä energinen herra. Sydän-äänet normaalit ja paino sopiva.
Rabies-rokote niskaan, punnitus ja rentoa rupattelua vielä ennen pois
lähtöä.
Harmaakuonolla olikin kiirus päästä pois liian steriilistä paikasta 😀

Emme kotimatkalla päässeet kovinkaan kauas kun koira alkoi oksentamaanauton jalkatilaan.
Siinä likaantui omat housunikin. Kovasti koira yritti yrpätä oven viereen ja varmasti olisi syöksynyt ulos, jos olisi päässyt. Paniikki nosti päätään ja pelko rokotteen aiheuttamasta vastareaktiosta hiipi kauhuna mieleen.
Käännyimme takaisin koululle ja pihaan päästyä oksentelu jatkui.

Kävellessämme ovelle valjaissa tuntui nytkähdys, kuului
kops ja koira lyyhähti maahan
Ei noussut parilla kehotuksella
Nousi ylös hetkeksi kopsahtaakseen takaisin
Lääkäri Lena ja koulun kennelpäällikkö Vesa tulivat paikalle
ja he saivat Harmaakuonon kävelemään sisään.
Äänensävyt oli vakavia ja oma oloni hirveä.
Vesa tuli sanomaan, että kyydin  kannattaa lähteä ja mun tulla sisälle.
Jäin hoitamaan maksun Vesan mennessä Lenan avuksi sisälle.
Hetken ehdin seisomaan pihapiirissä sydän pelkoa täynnä. Mietin jo kaiken mahdollisen noina hetkinä ja tunsin miten käteni vapisivat.

Päästyäni sisälle lääkäri kysyi onko Harmaakuono voinut syödä kahvinpuruja.
No ei kai ihan mahdottomuus, mutta… ei herra roskiksia ole
dyykkaillut – ainakaan ennen.
Lena ja Vesa pohtivat mitä musta voisi muuta olla.  Herra nimittäin yrppäsi mustaa oksennusta. Mulla välähti
”voisiko se olla multaa”. KYLLÄ!
Parvekkeella on viljelyksiä joihin viime kesänä koira ei koskenut. Nyt
uutena oli hernettä. Soitin avustajalle (oli meillä), että onko hernepurkilla
käyty tonkimassa ja olihan siellä tongittu. Ilmeisesti herneensiemenet on pitäny kaivaa parempiin suihin 🙂

Helpottavaa, kyse ei ehkä sittenkään rokotteen aiheuttamasta
reaktiosta Asiasta haluttiin kuitenkin saada varmuus.

Harmaakuono alkoi vastaamaan hännän heilutuksin ja katsein lääkärin
jutteluun. Jäimme tarkkailtavaksi koululle. Vietimme reilun tunnin koulun henkilökunnan taukotilassa.  Koira sai tuoretta vettä, jota se alkoikin ahnaasti juomaan. Vielä tuli pienet mustat yrpät,
mutta koiran kunto kohosi.
Jos olisi käynyt toisin, koiralle olisi laitettu kanyylin kautta
nestettä, jotta oltaisiin valmiudessa, jos elimistö olisi rokotteesta
alkanut romahtamaan. Pelottava ajatuskin. Onneksi nuo rokotteiden vastareaktiot ovat harvinaisia.

Jäin huoneeseen Harmaakuonon kanssa. Poitsu lepäili ja heilutti häntää
jutellessani sille. Lena ja Vesa jatkoivat koira-asiakkaiden
vastaanottoa käyden katsomassa meitä usein. Koska koiran olo selvästi koheni omakin olo alkoi helpottua.

Ja pianpa Harmaakuono jo lähti vastaan Lenan tullessa ovesta. Terävä koiran ilme ja iloisuus olivat palanneet.
Seurailimme tilannetta vielä jonkin aikaa ennen kuin saimme luvan
lähteä kotiin.

Onneksi kyse oli mullan mussutuksesta eikä rokotteen vastareaktiosta!
Hernepurkki nostettiin pöydälle. Jospa jatkossa hernettä ei tarvitsisi
enään kaivella…

Jälleen kerran tajuaa sen miten arvokas, rakas tuo nelitassu onkaan,
miten suurta apua se on antanut liikkumiseen. Ja se että se on
opaskoira ei jää siihen. Harmaakuono on niin paljon muutakin kuin
apuri. YSTÄVÄ!!!

Kotiuduttuamme poitsu on lepäillyt ja syönyt riisiä. Minä istunut
lattialla silitellen, taputellen kiitollisena tapahtumien onnellisesta
lopusta.

Julkaistu

Kuulumisia viikon varrelta

Kuusamon reissun jälkeen ollaan oltu jo pari viikkoa kotona, ja todettava on miten helvatun helppoa on jatkaa lipsuilua ruokien suhteen, tai oikeammin napostelun ja herkuttelun suhteen. Oikein ottaa päähän moinen, mutta näiden viikkojen aikana on ihan liikaa vedetty napaan hiilaripommeja makean herkun muodossa. Eli, on aika ryhdistäytyä niin ravitsemuksellisesti kuin liikkumistakin ajatellen.
Tällä viikolla on mukamas ollut niin paljon kaikkea ettei ole ehtinyt kunnolla liikkumaan. Ja kattia kanssa, sanon minä!

No onneksi en aivan hunningollekaan ole lennähtänyt. Laadukkaan ja hyvinvoivan elämäntavan etsiminen edelleen jatkuu, ja ennen kaikkea miten voin parhaiten hyvin. No hiilarimössöt paljon vähemmälle ja nyt olen etsinyt kosmetiikkatuotteista niitä luonnon omista raaka-aineista valmistettuja tuotteita. Aihe on kiinnostanut jo pidempään ja kytenyt takaraivossa, mutta… nyt taitaa olla se hetki milloin muutos todella tapahtuu. Maaliskuun lopulla olleessa saunaillassa tutustuin Vihreä savi-kosmetiikkatuotesarjaan, joka tulee Italiasta. Olen käyttänyt sarjan shamppoota ja tykästynyt siihen. Ekokampaajan pakeilla käymistäkin olen jahkaillut jo pidempään, mutta ehkä nyt tuon samaisen illan innoittamana vihdoinkin saan varatuksi kampaajalle ajankin.

Perjantaina kävimme avustajani kanssa Outlet- ja Kädentaito -messuilla. Lisäksi messukeskuksessa oli lapsimessut ja jokin pienoismallitapahtuma. Pysähdyimme pitkäksi toviksi
Janron Ky:n osastolle, jossa meille esiteltiin heidän myymiään luonnon raaka-aineista valmistettuja tuotteita. Ja minä jos kuka olin otollista maaperää muutoksen tuulissa ja pohdinnoissani 😀 Ostin:
HAPPY FOOT-jalkanaamio (hedelmähapposukat, jotka pehmittävät kovettumat, poistavat kuolleet ihosolut)
DeoCrystal stick (suolakividödö, uskomatonta mutta parin päivän kokeilun perusteella toimii!!!)
DETOX - vyöhyketerapeuttinen jalkapohjalaastari (poistaa kuonia kehosta)
Kaupan päälle sain vielä jalkavoiteen.

Jalkanaamio pidetäään jaloissa pari tuntia ja 5-7 päivän kuluttua kuollut ihosolukko irtoaa. Detox-laastarit laitetaan molempiin jalkapohjiin viitenä yönä peräkkäin(yksi kuuri). Ajattelin, jos vaan kiinnostusta lukijoillani riittää, kirjoittaa molempien tuotteiden kokeilusta aikanaan oman postauksensa, kuten myös tuosta dödöstäkin.

Messuilta tein muitakin löytöjä. Ostin esim. korvikset, joissa punaiset helmet, joidenka ympärillä poron nahasta tehdyt kiekot. Hyväntekeväisyyskoruna ostin sinisen paperimassasta valmistetun rannekorun. Kuuluu samaan sarjaan kuin avokilta saamani korvikset ja helminauha viime syksynä. Itse asiassa täällä blogissa ei taida olla yhtäkään kuvaa missä minulla on nuo avokin ostamat korut. Asiahan pitäisi korjata, koska näemmä palaan koruihin uudelleen ja uudelleen. Messuilta löysin vielä hopeisen kolmi-osaisen korun. Korua voi käyttää joko yhtenä pitkänä kaulakoruna, tai siitä voi erotella kolme eri korua: ranne, nilkka ja kaulakorut 😀 Minusta koru oli jotenkin symppis ja käytännöllinen. Outlet-puolella oli aamusta nuo korut puoleen hintaan, joten sorruin vielä ostamaan kaulakorun (metallia), jossa roikkuu käkikello ja ketjun toisella sivulla lintu. On oikeastaan harmi, että mulla ei ole nyt kuvia koruista, saisitte paljon paremman käsityksen, mutta ehkäpä asia korjaantuu jossain vaiheessa saadessani asian hoitamiseksi apuja…

Tiistaina ennen Christer Sundqvistin keskustelutilaisuutta ravintorasvoista Pasilan kirjastossa, kävin entisen työkaverini kanssa syömässä. Reilu tunti vierähti rupatellen nopsaan ja kun sortumisia on nyt tullut, tuli tuolloinkin suklaaprauniiseen, huoh! Oli se hyvää, mutta… Onneksi keskustelutilaisuudessa ei puhuttu niistä hiilareista 😀 No valitettavasti tuosta suklaisesta herkusta löytyi varmasti myös niitä pahoja trans-rasvoja niiden turhakehiilareiden lisäksi. Joka tapauksessa (sortumisestani huolimatta) keskustelutilaisuus oli mielenkiintoinen. Tosin isompia väittelyitä ei päästy kuulemaan. Ei ollut paikalla kevyttuotteiden ja kovetettujen kasvirasvojen puolustajia.

Keskiviikkona sortumiset jatkuivat. Vietin ihananteema illan käsitöiden merkeissä, tutustuin muutamaan uuteen ihmiseen, jotka samalla tutustuivat harputtelun saloihin. Heillä itsellään oli paljon monimutkaisempia käsitöitä joidenka valmistuksesta minulla ei ole hajuakaan. Mukavaa oli. Iltaan kuului tietysti myös nyyttärit, joten tarjolla oli: viherfetasalaatti, tortillasipsejä, suolakeksejä, juustoa, suklaakakkua, suklaakarpaloita, suklaariisikakkuja jne. Ja kyllähän niitä ”piti” maistella 😀 Oli joka tapauksessa mahtavaa kun pääsin käsityöiltaan mukaan, ja toivottavasti kokoonnumme taas mahdollisimman pian uudestaan.
  Samaisena päivänä vierailin Harmaakuonon veljen perheen luona, jossa perheen äidin kanssa vaihdoimme kuulumisia ja söimme siskonmakkarasoppaa, teen kanssa perunapiirakat. Tarkoitus oli mennä uimaan, mutta naistenvaivat iskivät, joten uinti jäi toiseen kertaan. Ai että miten ikävöinkään uimaan pääsyä!

Nuo naistenvaivat on taasen aiheuttaneet harmaita hiuksia. Olen ollut nyt kolme päivää tosi alamaissa ja huonotuulinen ennenkaikkea avokille.  Perjantai-illastakin vaan nyyhkin sohvassa ja olisin myynyt mailmani, jos joku olis ostanut 😀 Nyt onneks alkaa helpottamaan. Tää ilta on ollut taas mukavaa yhdessä oloa, vaikka päivällä ennen opaskoirakoululle lähtöä vielä kiukuttelinkin.

Tänään vietettiin Vantaan Opaskoirakoululla avointen ovien päivää. Keskiviikkona vietettiin kansainvälistä perinteistä Opaskoirapäivää. Olin avoimissa ovissa Opaskoirayhdistyksen nimissä myymässä varainhankintatuotteitamme patamyssyjä, patakintaita, patalappuja, keittiöpyyhkeitä sekä Opaskoiravuosikirjoja. Samalla tuli tavattua tuttuja ja juteltua mm. Harmaakuonon hoitoäipän kanssa. Hänellä Harmaakuono ehti olemaan puolisen vuotta ennen kuin elämäntilanteensa vuoksi Harmaakuono siirtyi toiseen paikkaan. Oli ihanaa kuulla miten valloittava persoona tuo on ollut jo vauvana 😀 Koululla sain pitää sylissä 7-8 viikkoista labbispoikaa. Vitsi, miten suloinen tyyppi. Anturat silkinpehmeät, ei vielä yhtään kuluneet. Niin vauvamaisen pehmeät, suloset. Isot luppakorvat kokoonsa nähden ja pennun tuoksu. Teki mieleni ihan vahingossa vaan tuoda sellainen suloinen otus kotiin. Kyllä kun pentua sylkyttelin oma menkkavitutuskin hälveni 😀

Töitäkin on ”ehditty” tekemään. Tällä viikolla mulla oli pitkästä aikaa koira-asiakkaitakin. Koirien hieronnasta tulee aina niin hyvälle mielelle, siitä saa itsekin voimaa 😀 Eilisillan asiakas hoidon loputtua nuolaisi naamasta ja nojaili minuun. Se vilpitön kiitos lämmittää mieltä kummasti.

Olen saanut uuden lukijan. Tervetuloa Maijus! Toivottavasti viihdyt lukijoiden joukossa!
Ja kaikille rentouttavaa kevätsunnuntaita! Nautitaan keväästä, auringosta, linnunlaulusta, tuoksuista, tuulesta…
Ja Hepakin lopettaa herkuttelut ja alkaa liikkumaan!

Julkaistu

Painon pudotusta ja Harmaakuonon kuulumisia

Mun ei varmaan pitäis hehkuttaa täällä, koska painoni on heitellyt aika reippaasti viime aikoina. Viikko sitten kauhistelin täälläkin punnitustulosta jolle selitykseksi annoin suolaisen ruuan, tuoreen ruisleivän ja menkkojen läheisyyden. Onneksi paino ei tuosta noussut enempää, vaikka menkat iskivätkin vasta maanantaina. Kävin kuitenkin etsimässä ”virallista” tietoa menkkapainonnoususta ja löysinkin artikkelin, jossa sanottiin painon voivan nousta 1-3 kiloa menkkojen takia. Siitä ei pidä huolestua, sillä nestekertymät sulaa pois kuukautisten aikana. Siihen on avuksi myös liikunta, joka myös helpottaa kuukautiskipuja. En kuitenkaan löytänyt tietoa siitä montako päivää ennen kuukautisten alkua nestettä alkaa kertymään kroppaan. Eiköhän se ole yksilöllistä kuten se miten paljon paino nousee menkkojen alkumainingeissa.
Tuolloin maanantaina pudotusta viime torstain lukemiin tuli 700 g, joten ehkä sillä suolaisella wokillakin oli osuutensa asiaan. Edellismaanantainahan oltiin jo alle 68 kilon lukemissa.
Ja tänään vaaka yllätti iloisesti kertoen painoksi 67.3 kg, joten tuo 68 kiloa on alittunut selvästi. Näin vaaka väitti myös eilen ja tiistaina, joten voinen vähän hehkuttaa 😀 Jeee, jeee, jeee!!!
Ilahduttaa kovasti myös se kun avokki tulee halaamaan ja toteaa ”kyllä sä oot pienentynyt”. Ja äidin kommentit ”noissa viime kesän kuvissa oot paljon pyöreämpi kuin nyt” ja ”sulta on lähtenyt tosta rintojen edestä ja alta sekä vyötäröstä, vatsasta”. Ja ite huomaan joidenkin housujen lököttävän alapersauksesta. Että kaitpa tämä on oikeasti totta, että vihdoin tapahtuu muutoksiakin kropassa eikä vain iänikuista jumitusta kuukaudesta toiseen.
Ja että muutokset ovat sellaisia mitkä toisetkin saattavat huomioida enkä vain minä itseäni tutkiskellessani 😀
Tästä kuitenkin matka jatkuu edelleen. En kuvittelekkaan, että nyt laihdutus olisi kokenut jonkin helppouspainikkeen. Tod.näk. nyt putoaa sen mitä putoaa ja sitten alkaa taas sitkeääkin sitkeämpi taistelu jumituksia vastaan.  Huhtikuun 2. tavoitteena painaa alle 66 kg, huih ja tammikuun alussa olen asettanut tavoitteekseni 30.4. 65.5 kg, joten sitä kohti matkataan. Kanarian ja Kuusamon reissut kieltämättä tuo hommaan hiukan lisähaastetta, mutta katsotaan miten ämminkäisen käy.

Aamulla kävin opaskoirakoululla. Eilisellä lenkillä valjaiden kahvasta kuului naks ja se katkesi. Aisat lenkottivat ja tuntuma koiraan huono. Pääsimme lenkin loppuun onnellisestikuiteskin. Koululla sain heti kommentin kennelpäälliköltä ”no nää valjaat on kävelty ihan puhki, te olette ainakin kävelleet”. Valjaista uusittiin aisa, eli se mistä pidän kiinni. Koiran kroppaosa kori pysyi vanhana. Olisin saanut senkin uuden, mutta tulimme siihen tulokseen, että koiralla on mukavempaa kun ei ole niin jäykät vermeet päällä.

Samalla kennelpäällikkö leikkas Harmaakuonon kynnet, katto korvat, suun, karvaa ja ihoa. Terveeltä vaikutti ja hyväkuntoiselta energiseltä pakkaukselta. Harmaakuonolla on kuulemma hyvin tyypillinen ikääntyvän opaskoiran kroppa; etupää vankka/vahva ja takapäässä heikkoutta. Harmaakuono ei mielellään varannut takapäälleen kovinkaan vahvasti kynsiä leikattaessa. Harmaakuonon harmaantuminen/valkoistuminen keräsi myös hymyäviä kommentteja niin johtavalta kouluttajalta kuin kennelpäälliköltäkin.  Juteltiin myös vähän Harmaakuonon lämmönsietokyvystä. Kyllä minua jännittää miten tuleva kesä menee. Nyt poitsu on niin energinen, että ei huolen häivää, mutta miten parin kolmen kuukauden päästä.

Tänään se on tosin ollut hyvin rauhallinen koko päivän. Koululla käynti taitaa olla vähän stressaavaa. Siellä unohtuu kyllä opastukset tyystin. Hajuja on joka puolella valtavasti ja niitä on ihan pakko haistella 😀
Julkaistu

Talviliikunnan iloa

Mulla on ollut muutama mahtava talviliikuntapäivä!
Perjantaiaamun uinnin (1500 m) jälkeen kävin luistelemassa melkein 18 vuoden tauon jälkeen. Luisteltiin n. 35 min pienin minsan parin parilla tauolla. Kaaduin pari kertaa, mutta onneksi ei sattunut. Luistelu oli ihanaa ja toivottavasti pääsen vielä tälle talvea luistimille.

Lauantaina äitini tuli vieraaksemme ja melkein heti suuntasimme Haltialan kartanon maille lumikenkäilemään hyvässä talvisäässä. Lumikengät kantoivat melkein liiankin hyvin, joten helppoa kävelyä. Harmaakuono juoksenteli koko ajan vapaana lumesta nauttien. Reilun tunnin kävelyn jälkeen äiti jäi kahvittelemaan meidän muiden tehdessä vielä pienen lenkin. Yhteensä käveltyä tuli puolisentoista tuntia. Isot kiitokset seuralaisillemme upeasta lauantai-iltapäivästä.

Ihanan talvireippailun jälkeen keittelimme kotona kahvit ja teet. Äiti oli leiponut kotonaan laskiaispullat, jotka täällä täytettiin kermavaahdolla ja pakastevadelmilla. Herkullista, hyvää tuoretta, lisäaineetonta laskiaispullaa!!!

Kahvihetken jälkeen  äiti lueskeli lehtiä meidän avokin kanssa kokatessa. Merilohi kera yrttien, kerman, suolan sitruunan mehun uuniin paistumaan, salaattiaineksien pilkonta ja salaatin valmistus (katkarapusalaatti) ja perunoiden kuorinta, pesu ennen keittämistä.
Pöydän kattaus, kynttilät palamaan
ja ei muuta kuin syömään 😀 Kala onnistui hyvin, vaikka itse sanonkin. Oli sopivan paistunutta, ei liian kuivahtanutta. Perunat olivat huonoja. Mun mielestä nykyisin ylipäätään saa aika harvoin oikeasti hyviä perunoita, valitettavasti. Silloin harvoin kun niitä syö, olisi kiva kun ne maistuisi joltakin.

Illalla saunoimme ja maistelimme lasilliset punaviiniä kera juustojen, viinirypäleiden ja ananaksen.

Sunnuntaina pähkäilimme mennäkkö hiihtämään vai ei. Lopulta päätettiin mennä suksille maanantaina ja nyt lähdimme äidin kanssa pitkälle lenkille. Kävelimme mun entisen asunnon alueelle ja siellä olleille lenkkireiteille. Kilometrejä taittui 9-10 ja molemmilla mahtava fiilis. Lopuksi vietiin vielä Harmaakuono metsän laitaan hetkeksi kirmailemaan vapaana. Lenkkiin meni aikaa pari tuntia.

Vietettiin rauhallinen ilta telkkarin äärellä ja mä sain Frilla-kaulahuivin valmiiksi! Luitte oikein, nyt se on valmis, valmis, valmis!!!!!!

Eilen lähdimme tuolle meidän lähiladulle suksimaan. Innostuttiin äidin kanssa hiihtämään neljä kierrosta avokin lähtiessä kolmen kiekan jälkeen imuroimaan ja valmistautumaan työpäiväänsä.
Parin tunnin aikana kaatuilin jonkusen kerran. Lenkillä on mäki, jossa kaarre oikealle. Parilla ekalla kerralla kaaduin kaarteeseen. Toinen alamäki mikä tuotti kaatumisia oli mäki, josta heti lähtee ylämäki. En osaa varautua siihen. Viime talvelta mäkeä on loivennettu ja onnistuin kerran pysymään pystyssä, joten enköhän vielä opi senkin mäen. Viime talvena olin siinä aina nurin 😀

Me hiihdetään avokin kanssa yleensä niin, että hän on edessäni tai takanani, antaa infoa tarpeen mukaan kaarroksista ja mäistä. Ylämäissä on välillä vähän hankalaa kun haarakäyntitekniikkani ei ole kovinkaan hyvä ja ladulle paluu hankalaa. Aikaa menee kun etsin suksella ladun kohtaa. Tuolla ladulla on yksi perinteisen latu ja sen vierellä pääsee luistellen. Luistelutyyliä en edes osaa. Avokki on teknisesti miljoona kertaa parempi hiihtäjä, joten välillä luistelee myös rinnallani ja koettaa ohjata miten hiihtotekniikkani paranisi. Pitäisi joustaa enempi polvista jne. Noh, joka tapauksessa hiihtäminen oli aivan mahtavaa. Tänäänkin oltas menty ellei pirun lumipyry olisi tullut häiritsemään.

Äitini oli ylpeä jaksettuaan yhdeksän kilsan hiihdon ja kyllähän se hienosti olikin huomioiden sairauksien listan (diabetes, sepelvaltimotauti, selkäydinkanavan ahtauma, kilpirauhasen vajaatoiminta). Ennen kauppaan ja apteekkiin kävelyä (1.5 km suuntaansa) joimme päiväkahvit/teet. Meidän lähtiessä kauppaan avokki jäi tekemään töitä.

Äiti otti kaupan jälkeen keittiön haltuunsa ja valmisti kermaista maksakastiketta, joka on avokkini suosikki. Mulle tehtiin iso kulhollinen puolukkavispipuuroa, joka on MEIDÄN ÄIDIN laittamana MAILMAN PARASTA 😀

Illalla äidin katsellessa telkkaria kävimme avokin ja Harmaakuonon kanssa reilun puolen tunnin kävelyllä talvi-illassa kuun kumottaessa 😀 Olo oli onnellinen ja vähän myös väsynyt monen päivän liikkumisista.

Lumipyry vei hiihtomahdollisuuden, mutta taapersimme kauppaan kilsan päähän säätä uhmaten 😀 Sitä ennen katselimme koneeltani valokuvia ja vähänkö olen happy, äiti sanoi mun pienentyneen kesän kuviin verrattuna. Rintojen alapuolelta ja vatsasta on kuulemma läskiä lähtenyt, jeee, jeee!!!

Ja kyllähän iltapäivällä ”piti” lähteä kävelylle. Ulkoiltiin kolme varttia rauhallista kävelyä Harmaakuonon kirmatessa ympärillämme.
Maltto välillä sentään tarpeilleen

Yli puolet ajasta Harmaakuono jaksoi painella upottavassa hangessa, loppuaika kirmailtiin tien viertä pitkin

Päivät äidin vierailun aikana on menneet todella nopsaan ja mukavissa merkeissä. Avokin tullessa hierontakeikalta täällä odotti ruoka valmiina ja mun tehdessä töitä uunissa paistui kuningatarkääretorttu, jota nyt saunan raikkaana iltateen kanssa maistelemme. Huomenna äiti palaa kotiin. Tarkotus oli käydä uimassakin, mutta mulle iski odotetusti menkat, joten lumipyrypäivä meni nyt rauhallisemmin. Noh, viimeksi liikunnasta olen viettänyt lepopäivän viime viikon keskiviikkona, joten ehkä tänään ansaitsinkin lepopäivän kevyin lepposin lenkein 😀
Julkaistu

Koirakon relauspäivä

Meillä oli Harmaakuonon kanssa viime viikon lauantaina rentoutumispäivä.
Treffasimme 10.30 muutaman muun koirakon ja peesareiden kanssa ja lähdimme reippain askelin kohden Helsinkiin pari kuukautta sitten avattua
koirauimalaa.
Se oli opaskoirakerhomme tutustumiskohde ja oppaidemme relaushetki.
Ja kyllä koirat nauttivatkin uimisesta. Harmaakuono viihtyi altaassa yli puolituntia ollen koko ajan aktiivinen. Eräs peesari ehti nappaamaan vähän videokuvaa ja se löytyy
täältä
Musta on Harmaakuononi

Voi miten Harmaakuono rakastaakaan kun joku heittää lelun veteen.
Lelun luo uidaan uikuttaen

Ihanaa kun koirat nauttivat

Uimalan työntekijä huolehtii koirien turvallisuudesta, leikittää niitä ja rohkaisee koiria, jotka arkailevat altaaseen menoa. Harmaakuono ei arkaile, mutta odottaa saavansa hakea lelun uudelleen ja uudelleen.

Kiitos mukavasta uintihetkestä kuuluu märkäpukuiselle omistajalle.
Ja suosittelen koirauimalaa muillekin. Ystävällinen, lämminhenkinen ilmapiiri ja kohtuullinen hintataso.

Kaikki ihanuus loppuu aikanaan, Harmaakuono kävi ylikierroksilla, vaikka oli aivan poikki, uudestaan olisi pitänyt päästä. Suihkuun ja kuivaukseen. Kotona meillä olikin hyvin rauhallinen koiraherra. Välillä vain olkkarin matolta kuului onnellinen unihaukku 😀

Alunperin mun piti olla reipas tyttö ja treenata, mutta väsymys/laiskuus voitti. Pötkähdin hierontapöydälle ja avokki hieroi perusteellisesti alaselkäni. Aikas mahtava lauantai-ilta siis. Sen päälle sauna ja rentoa yhdessä oloa.

Nyt täällä on samanlaiset suunnitelmat, kohta saunaan ja sen jälkeen pieni juustolautanen tarjolle. Äitini on täällä. Päivällä lumikenkäilimme ihanassa kevättalvisessa säässä. Huomenna hiihtämään.

Julkaistu

Arvonnan voittaja ja kysymyksiin vastaukset

Pirteys haettu uima-altaasta. ”unohduin” illalla kirjan ja harpun pariin, joten yöunet jäivät vähiin.
Ei hätää, unihiekat karisi uima-altaaseen, ja ehkäpä jokunen kalorikin paloi 1600 metrin matkalla. Tilalle sain nälän. Nyt kuitenkin on aika lupaamani arvonnan.
Voittaja saa minun harputteleman kaulaliinan!
Ja arvonnan voitti
SORVATAR
Onnea!
Pääset lähettämään yhteystietosi mihin palkinto postitetaan Ota yhteyttä –sivun kautta tai jättämällä tämän postauksen kommentointiin tiedot, ja tuota kommenttia en luonnollisestikaan julkaise täällä!
Paketti lähtee postiin het kun joku näkevä on tarkistanut työn ulkonäön 😀
Arvonnassa arpalipun sai mm. esittämällä mulle kysymyksiä, ja muutaman kysymyksen sainkin, vastaukset tulevat tässä:
”Minkärotuinen siun koirasi on ja missä se on saanut koulutuksensa?”
Harmaakuono on Labradorinnoutaja ja on Näkövammaisten Keskusliiton omistuksessa olevan
kouluttama.  Koulu sijaitsee Vantaalla Itä-Hakkilassa.
Viime vuonna aloitti kaksi uutta Opaskoirakoulua toimintansa, toinen Kuopiossa ja toinen Pohjanmaalla.

”Mikä on ruoka/herkku/asia mitä kaipaat eniten ”entisestä elämästäsi”? ”

Tähän minun pitäisi varmaankin vastata Geisha, sillä se on ollut suosikkisuklaani niin kauan kuin muistan. En kuitenkaan kaipaa sitä takaisin elämääni. Joulun jälkeinen herkuttelu on vielä sokerihuuruineen mielessä.
Tähän voisin vastata Linkosuon ruissipsit. Oli mukavaa löytää vähän terveellisempi vaihtoehto. Herkkuhetket romuttuivat selvittyä niissä olevan sekä natriumglutamaattia että hiivauutetta. Pettymys oli valtaisa! Viimeksi käydessäni Ruohonjuuressa sieltä löytyi jotain vastaavia missä ei moisia turhakkeita ollut. Ostin pussin, mutta en ole sitä vielä avannut.
”oliko sinulle vaikea hyväksyä näkövamman lisäksi myös kuulovamma. Tietenkin oli, mutta kauanko vei aikaa sopeutua ja
tuntuiko se hirveän epäoikeudenmukaiselta, mikä auttoi sopeutumaan. Näin sivustahan se tuntuu siltä, että yhdelle ihmiselle annetaan liikaakin. Nyt kun
sinulla on taas kuulo leikkausten avulla palautumassa, koet varmasti sen voimakkaana.”
Diagnoosin saatuani ehkä pelko kuuroutumisesta oli voimakkain tunne. Pelkäsin todella kuuroutta, millaiseksi elämäni muuttuisi, kuinka sosiaalisuuteni kärsisi jne. Tuntuihan se varmasti myös epäoikeudenmukaiselta. Ehkä äitini enemmän pohti sitä miksi sokeuden lisäksi piti tuollainenkin tulla.
En oikein pysty sanomaan kauanko sopeutumiseen meni aikaa. Ehkä toive leikkauksesta saatavasta avusta eli voimakkaampana, vaikka kyllä se leikkauskin pelotti/arvelutti.
Nyt kun olen saanut paljon kuuloani takaisin, koen sen voimakkaasti. Olen onnellinen, paljon eloisampi, positiivisempi, sosiaalisempi. Tuntuu, että elän taas elämääni ihan eri sykkeellä kuin esim. vuosi sitten. Tietokoneella istuskelu oli hyvä piilopaikka; kuulokkeet korville ja muu maailma tuntitolkuksi sivummalle. En välittänyt seurata telkkarista mitään, en käydä pitkiä keskusteluja jne. Nyt tilanne on toinen ja olen onnellinen!
En tiedä osasinko yhtään vastata siihen mitä kysyit 😀
”Koska mennään lumikenkäilemään?”
 😉 SUNNUNTAINA, Jeeeeee!!!
”miten sokea ottaa valokuvia? Neuvooko avopuolisosi vai miten? Toivottavasti et loukkaannu
tästä kysymyksestä”
No enhän minä loukkaannu.
Digikamera on siitä hyvä, että  sillä voi räpsiä huoletta kuvia paljon ja jälkeenpäin valikoida parhaat arkistoitavaksi. Ite otan aika vähän kuvia. Kuvat ottaa yleensä avokki, avustaja tai kuka se näkevämpi nyt ikinä sattuukin olemaan.
Avustajani tai eräs ystäväni käy kuvat läpi, poistaa huonot/turhat kuvat ja kirjoittaa parhaista kuvista kuvailut, joidenka avulla pystyn esim. laittamaan tänne blogiin kuvia. Kun laitan tänne kuvamateriaalia, luen kuvien kuvailuista kuvailut kustakin kuvasta ja valitsen mitä tänne laitan. Kyselen kyllä avustajaltani ja ystävältäni myös voiko kuvia blogissa käyttää.
Kun räpsin ite kuvia, otan niitä yleensä monta toivoen jonkun onnistunee. Kuvista saattaa puuttua vaikkapa koiran pää tai kuva on vino, tärähtänyt, pimeä tms.
Avokkini ei nää myöskään kovin hyvin kuvata, mutta pystyy paremmin kohdistamaan kuvattavaan kohtaan ja ottamalla monta kuvaa, usein jotkut ovat hyvinkin onnistuneita.
Vajaan parin tunnin päästä lähden käsityöiltaan, jossa on mahdollisuus ostaa Novitan Frilla-kaulahuivilankaa ja opetella sillä neulomaan. Ymmärtääkseni kyseessä on nyt ilmeisesti muodissa oleva verkkolanka, jota on isommalla ja pienemmällä verkolla. Suomesta kai saa toistaseksi huonosti sitä pienverkkosta? Tallinnassa kyseiset langat ovat kuulemma huomattavasti edullisemmat. Haaveilenkin matkasta Tallinnaan. Haluaisin tutustua heidän luomuvalikoimaan ja käydä käsityökaupoissa. Viime kesänä tai oliko jo alkusyksyä Aa luki jonkin mielenkiintoisen artikkelin Tallinnan luomukahviloista ja kaupoista.
Mutta nyt hetkeksi köllölleen. Kävin nimittäin välillä jo syömässä. Nälkä oli niin hirveä etten saanut tätä postausta edes valmiiksi 😀 Nyt on onnellinen masu (broilerin sisäfilettä ja uunikasviksia ja paljon salaattia), joten kyllä nyt jaksaa eikä närästä!
Julkaistu

Viikonloppu talvisessa Porvoossa

Helsingin ja Uudenmaan Opaskoirakerho kokoontui viettämään jo perinteeksi muodostunutta ”lumikurssia” Porvooseen. Viikonlopun tarkoituksena on tarjota mahdollisuus koirakolle (koirankäyttäjä ja opaskoira) harjoitella pääasiassa kaupunkiliikkumista peesareiden turvatessa turvallisen liikkumisen.

Peesarit
eivät ole kouluttajia! He ovat vapaaehtoisia, jotka osallistuvat opaskoiratapahtumiin ja joita koirakot voi pyytää avukseen harjoiteltaessa uusia reittejä. He tekevät todella hienoa ja arvokasta vapaaehtoistyötä.

Meitä kokoontui Porvooseen 11 koirakkoa, 11 peesaria ja 3 peesariharjoittelijaa.
Majotuimme Hotelli Seurahovissa, jossa Puisto-kapinetissa nautiskelimme aloituskahvit. Hotelli on koiramyönteinen paikka ja ottavat näinkin ison ”koiralauman” hoteisiinsa, joten aikaisempien hyvien kokemuksien perusteella majapaikka oli helppoa valita.

Kahvien ja alkulätinöiden jälkeen jaoin koirakoille peesarit ja itse kukanenkin pari saattoi lähteä treenaamaan Porvoon kaduille. Porvoo on mukava kaupunki ja antaa hyviä harjoittelumahdollisuuksia. On tärkeää, että koira pysähtyy suoraan edessä olevan suojatien eteen, tai näyttää käskystä missä on suojatie vasemmalle, oikealle. Etsii oven, portaat, kiertää esteet käskystä jne. Näin talvisaikaan monesti suojatiet ovat lumen peitossa ja niiden merkkaaminen on koiralle hankalaa. Treenaamalla/kertaamalla asia useimmiten kuitenkin paranee/korjaantuu.

Monesti koirankäyttäjä toteaakin tutuille reiteilleen kotikulmilleen palattuaan, että koira toimii tehokkaammin ja tarkemmin kurssin jälkeen. Siksipä nämä treeniviikonloput on tosi tärkeitä meille.

Sattuipa ihan mielettömän ihana talvisää. Lauantaina pakkasta alle 10 astetta ja aurinkoista. Sunnuntaille pakkasherra vähän kiristi otettaan, mutta eipä se tahtia haitannut.

Pidän vanhan kaupungin tunnelmasta ja etenkin kesäisin Porvoossa käydessäni fiilistelen mukulakivikaduilla, pienillä kujilla. Nyt tiet olivat lumiset ja jalkakäytävillä ei juuri voinut kävellä. Siitä huolimatta nautin talvisäästä ja koiran kanssa liikkumisesta.
Ja jotta emme vain pyörisi kaupungin kaduilla päämäärättömästi piipahdimme sympaattisessa Pieni suklaa-puoti -nimisessä myymälässä. Sisälle mahtuu ehkä maksimissaan neljä ihmistä, ja jos mukana on koira kaksikin riittää 😀 Paikassa on ihana suklaan tuoksu ja suklaata tehdään siellä käsin. Tekoa voi seurata lasin takaa. Ostin sieltä käsin tehtyjä tryffeleitä maultaan vadelma, mustikka, minttu, chili,saksanpähkinä, hasselpähkinä… Sorruin ostamaan myös suklaalevyn, jossa kuivattua mansikkaa kerroksittain suklaan kanssa sekä 80%:n tumman suklaan.  Namsk.

Niin, että kukas oli laihdutuskuurilla??? No suklaalevyt on edelleen avaamatta ja konvehdit jaettu avokin kanssa tasan, molemmille 8. Avokki vetäsi omansa maanantaiaamuun mennessä.

Koska nimensä mukaisesti Pieni suklaapuoti oli pieni, vuoroani odottelin ulkosalla 😀

Suklaapuodista matka jatkui kirkon mäelle ja kirkkoon

Kirkkomäen kuvissa välittyy varmasti upea talvipäivän fiilis.

Kävimme kirkossa myös sisällä. Pidän kirkkojen rauhallisesta tunnelmasta ja tuoksusta. Tosin se ihana tuoksu on vain vanhoissa kirkoissa.



Istuin sellaisen vieressä pienessä kahden hengen pöydässä. Ja kun suklaapuodissa sorruin ostoksiin, sorruin myös Helmessä herkkuhetkeen peesarini kanssa.

Kolmen suklaan kakku ja italialainen kuuma suklaa, eli ”cioccolata calda” maistuivat todella herkullisilta. Mielettömän makeaa, mutta ah niin hyvää.

Hm… Aika turhaa kai vinkua kun paino ei putoa 🙁 Silti nautin jokaisesta suupalasta ja siemauksesta 😀 Nyt sitten elellään herkkujen suhteen tiukemmin.

Kaiken herkuttelun ja tunnelmoinnin ohella saimme Harmaakuonon kanssa hyvää treeniä kaupunkiliikkumiseen. Ja kyllähän koirakin pääsi treenauksen/kaupungilla liikkumisen jälkeen viettämään rentoutushetkensä koirapuistossa muiden opaskavereidensa kanssa.

Tosin Harmaakuonosta oli ajoittain aistittavissa ettei koko aikaa jaksanutkaan temmeltää/riehua nuorempiensa kanssa

Kyllähän onneksi Harmaakuonokin irrotteli puistossa muidenkin kanssa, mutta viihtyi myös omissa nuuskutuksissaan.

Näillä viikonlopputapahtumilla on myös iso vertaistuellinen merkitys. Koirakot pääsemme vaihtamaan kokemuksiamme koiran kanssa liikkumisesta ja kaikesta muustakin.  On myös hienoa tavata upeita peesareita, jotka mahdollistavat näiden viikonloppujen toteutumisen. 
Lauantai-iltana ruokailimme Rossossa, jossa oli todella ystävällinen ja hyvä palvelu. Vaikka ryhmämme oli iso, ilman isompia säätöjä selvisimme loistavasti. 
Mikä Rossossa oli merkille pantavaa, elävän tulen kiviuuni, jossa paistavat pitsansa. Itse söin broileria.
Päivällisen jälkeen konkaripeesarit pitivät teorialuennon uudemmille ja vasta aloitteleville peesareille peesauksen perusperiaatteista. Osa meistä koirakoista oli mukana. Samalla itse neuloin kaulaliinaa 😀


Viikonloppu sujahti nopeasti ja järjestäjän vastuistakin selviydyimme työparini kanssa mukavasti. Joitain kehittämisideoita tuli jatkoa ajatellen, ja niinhän se täytyykin olla. Rakentavassa hengessä toiminta kehittyy aina vain paremmaksi ja paremmaksi.


Sunnuntaina kotiin päästyäni ja kassini purettua oli pakko vetästä parin tunnin päiväunet, vaikka reissussa en todellakaan pämpytellyt. Join ruuan kanssa italialaista punaviiniä, jälkiruokaviinin ja illalla yhden karpalolonkeron. Huonekaverini kanssa kuitenkin juttua riitti pikkutunneille asti vielä seurassa olleiden lähdettyä yöpuulle. Aamulla kuitenkin reippaasti ylös, aamupalalle ja liikkumaan kiristyneeseen pakkaseen. Pidimme peesarini kanssa sen verran hyvää vauhtia, että sain itselleni liikuntamerkinnänkin 😀 Jeeeee!!!
 Muistakaahan osallistua arvontaan
Aikaa on sunnuntai-iltaan. Arvonta tapahtuu ma 6.2, joten ei muuta kuin arpaonnea kokeilemaan!
Voittaja saa jotain itse tekemääni 🙂
Julkaistu

Koirakohtaamisia ja mätkähdys ojan pohjalle

Todella ihana talvisää; pakkasta alle 10 astetta ja miltein tuuletonta.
Päätimme lähteä ulkoilemaan ja lenkkiin vierähtikin reippaasti yli tunti.
Meidän reippailulenkille on ajettu ladut, joten lähdimme kulkemaan ulkoilualueen sivustalla menevää noin metrin levyistä polkua pitkin. Siellä liikkuu paljon koiran ulkoiluttajia. Kävelimme Harmaakuonon kanssa edellä avokin tullessa takanamme. Vauhti oli reipas ja nautimme siitä.
Vastaan tuli koiran kanssa lenkkeilijä. Avokkini ehti sanoa minulle, että pysykää syrjässä tarkoittaen vasenta laitaa. Syystä tai toisesta Harmaakuono päättikin rynnätä koiran luo. Niinhän opaskoira ei tokikaan saa tehdä. Tilanne tuli niin nopeasti, olimme aivan kohdalla. Reakoin hitaasti. Ehkä vähän myös hämmennyin tilanteesta. Toinen koira vikisi vähän ja ehdin miettimään mitä nyt tapahtuu. Koirien taluttimet meni ristiin. Omaani selvitellessä ja haltuun ottaessani pyytelin tietysti anteeksi ja avokki jatkoi vielä anteeksi pyytämistään.
En tiedä miksi Harmaakuono käyttäytyi niin kuin käyttäytyi. Katsoko toinen koira tai sen omistaja Harmaakuonoa silmiin, seisoivatko paikoillaan, vai mistä johtui. Leveillä teillä yleensä koirien ohitukset menevät korkeintaan vauhtia kiihdyttäen. Harvoin jätkä ryntää tuolla tapaa kuin nyt.
Jos vastaan tuleva koira emäntänsä tai isäntänsä kanssa jää seisomaan ja odottamaan ohitustamme, homma yleensä sujuu aika huonosti johtuuko koirien välisestä katsekontaktista vai mistä lie. En osaa sanoa. Joka tapauksessa ohitukset sujuvat paljon paremmin, jos molemmat pysyvät liikkeessä. Asia toki erikseen, jos on niin ahdasta, että se ei ole mahdollista.
…
Tilanteen teki kurjaksi se ettei vastaantulija sanonut mitään. Hänkin varmasti hämmentyi, ehkä pelästykin. Ymmärrän senkin. Kun jo jatkoimme matkaa hän kuitenkin katsoi tarpeelliseksi ihmetellä miten opaskoira saa käyttäytyä noin. No eihän se saa, mutta eihän opaskoirakaan ole täydellinen eikä ropotti. Välillä on huonoja päiviä milloinopastaminen on mitä sattuu, taikaikki muu kiinnostaa kuin opastaminen jne.
Minulle jäi tilanteesta todella kurja olo. Harmaakuono teki väärin, pyysimme anteeksi ja turvallisen matkan päästä alkaa se huuto ja  arvostelu. En halua syyttää kulkijaa mistään. Haluan vain kertoa tarinani, jotta kanssaihmiset oppisivat tietämään myös sen ettei opaskoirat ole täydellisiä, koulutuksesta huolimatta virheitä sattuu, ja sattuu myös epäasiallisia ohituksia tms. Ja joskus sokeana on vaikea hallita tilannetta sen tullessa nopeasti ja yllättäen.
Sanoisinkin vinkkinä, että tuollaisella polulla voi vaikkapa huikata, ”oon tulossa täältä koiran kanssa”, tai jotain vastaavaa. Ja jos mahdollista ei katsella koiraa silmiin eikä jäädä seistä pönöttämään paikoilleenkaan. Kun sokko saa infon tulevasta koirasta, pystyy paremmin varautumaan ja hallitsemaan koiransa, jos tämä sattuu olemaan yltiösosiaalisella tuulella.
No matka jatkui hienoisesta vitutuksesta huolimatta. Päätimme siirtyä ulkoilualueen sisällä oleville metsäpoluille. Harmaakuono saikin poluilla työskennellä oikein kunnolla varmistaakseen minun turvallisen liikkumisen. Poitsu hakikin hienosti helppokulkuisimmat kohdat, pysähtyi kaatuneiden puurunkojen eteen oikea oppisesti.
Hauska tilanne meille kuitenkin sattui. Harmaakuono pysähtyi ja avokki toteamaan ”siinä on iso puun runko”. Minä reippaasti lähden kävelemään eteenpäin nostaen jalkaa korkealle ylittääkseni tuon puun rungon. Ja mitäs pirua… mätkähdän polvilleni jäätyneen ojan pohjalle 😀 Avokin silmiin näytti ojan kohta tummalta puulta, olikin oja, jossa ei ollut lunta jään päällä.
Harmaakuono parkkeerasi poikittain eteeni tuhisten ja kuonollaan tökkien kömpiessäni ojasta ylös. Harmaakuono teki työnsä, minä en lukenut sitä täysin ja toisekseen mulla ei ollut valkoista keppiä mukana, jolla olisin voinut tutkia millainen este tai maan pinnan muodostuma edessä on. Tulipahan mätkähdettyä ojaan 😀
Loppulenkki sujuikin ilman kohtaamisia tai ojassa koluamisia.
Nauttia saimme ihanasta talvisäästä ja ojatapaus toi hymynkin huulille. Ehkä lenkin opetus on RAPATESSA ROISKUU!!!
Julkaistu

Postaus ”mitä mieleen juolahti” -löpinät

No niin, nyt se on tapahtunut
Eilisessä postauksessa, jossa esittelin valokuvia jouluaatolta kuusen paikalle olikin tullut suolakivilamppu 😀 Onneksi ystäväni tuli hätiin ja vaihtoi oikean kuvan, joten nyt joulukuusi on paikallaan 😀
Olenkin ”jännityksellä” odottanut, että milloin onnistun kuvien laitossa mokaamaan ja eilen se sitten tapahtui. Ehkä tuo kuusen tilalla ollut suolakivilamppu on saanut kummastusta aikaan ja sainpa kommentin ettei kannattas kuvia laitella, kun kerran ei näe eikä tuu oikeita kuvia  oikeisiin kohtiinsa.  Ehkä ei, mutta silti aion jatkossakin kuvia laittaa, nyt kun kerran olen oppinut miten se tapahtuu. Ja jos mokia sattuu, niin sitten sattuu. Ja sellaisen sattuessa mulle ystävät hyvät aina saa vinkata asiasta, jotta saan homman korjatuksi. Ei siis saa arkailla viestiä, että tuo on nyt ihan viturallaan tms. Valokuvat tuo kuitenkin aina väriä ja elävyyttä teksteihin ja olen iloinen, että osaan nyt kuvia jakaa, ja osaan myös tehdä niitä linkkejä, mutta virheitä sattuu varmasti jatkossakin, mutta nauretaan hyvällä niille. Ystävän kanssa hymyiltiinkin, että meillä on ollut hiukan erilainen joulukuusi mihin ollaan totuttu. No se siitä ja kuvamateriaalia tulee jatkossakin 😀
Mulla on kauhea kirjoitushimo tänne blogiin, mutta aina ei vaan ole mitään erityisempää kirjoitettavaa. Senhän huomaa tästäkin postauksesta 😉 Joo, mulla olis monen luennon muistiinpanot mitkä voisin kirjoittaa auki, mutta nyt tää kirjotushimo on sellainen, että tekstiä pitäisi saada vaan tulla tajunnanvirrassa eikä muistiinpanojen pohjalta. Tiedätte varmaan mitä tarkoitan… Että jos teillä bloggaajat on kysymyksiä tai aiheista mistä haluaisitte lukea mun kirjottamana, laittakaa ihmeessä kommentointiin, niin pääsen luovasti naputtelemaan.
Facebookiin laitoin huvikseni kysymyksen hyvistä aiheista ja ilmeisesti opaskoiran kanssa toimiminen ja eläminen kiinnostaa. Olen opaskoirasta ehkä suhteessa kirjoittanut aika vähän. Jos olisin kirjoittanut blogia saadessani tuon Harmaakuonon, tekstiä olisi tullut paljon enemmän aiheesta, koska silloin minullekin kaikki oli uutta ja ainutlaatuista. Nyt elämä on asettunut uomiinsa ja elämä opaskoiran kanssa tuntuu tavalliselta ja siitä ei mukamas osaa kirjoittaa. Mutta, mikä jottei aiheeseen voisi paneutua vähän enemmän täälläkin. Heitettiin kysymys, että miksi anoin opaskoiraa, mikä sai haluamaan opaskoiran? Rehellisesti sanoen, vaikea muistaa. Olin pyörittänyt asiaa mielessäni jo pidempään. Haaveilin pitkistä reippaista lenkeistä ja uskoin opaskoirasta olevan hyötyä myös minun urheiluharrastuksen oheistreenaamiseen. Valkoisen kepin kanssa kun liikkuminen on hitaampaa, ainakin minulla. Ja kun koiran sain, se oli juuri ilo siihen mitä halusinkin. Oli hienoa kävellä kovaa, joskus liiankin kovaa…Liikkuminen jouhevoitui. Koira kun kiersi esteet, ei tarvinnut enää kepin kanssa koluta esteitä ja miettiä mistä pääsee ohi. Nyt koira tekee sen puolestani ja se tunne alkuun oli aivan uskomattoman hieno. Mulle opaskoira on edelleen ehdottomasti paras apu nimenomaan lenkkeilyssä. Ja vähän vieraammillekin reiteille uskaltautuu. Jos eksyy, eipähän eksy yksin 😀
En tiedä osaanko paremmin edes vastata tuohon miksi halusin opaskoiran. Ehkä palaan aiheeseen omana postauksenaan jossain vaiheessa. Ja opaskoirajutut varmastikin lisääntyy siinä vaiheessa kun on Harmaakuonon eläköittämisen aika ja uuden oppaan kanssa liikkuminen alkaa. Tiedättekö, ajatus on todella pelottava. Lähteä nyt jonkun vieraan nuoren koiran kanssa lenkille, huih! Ja tässä kohtaa totean, Harmaakuono ei todellakaan aina ole maailman luotettavin innostuessaan vetämään ja kohkaamaan liikaa. Olen kuitenkin oppinut sen metkuihin ja pelottaa ajatus siitä millainen sen seuraaja oikeasti on. Osaanko sen kanssa kulkea, löytyykö yhteinen sävel, kohtaako kemiat jne???
Onneksi on tukiverkostoa opaskoirien kouluttajat ja vapaaehtoistyötä tekevät peesarit joidenka kanssa voin treenata kulkemista, ja kasvaessamme koirakoksi, opimme luottamaan toisiimme pikkuhiljaa. Se on lohdullinen ajatus ja siihen pitää vain luottaa. Nyt kuitenkin nautin Harmaakuonon kanssa liikkumisesta niin kauan kuin se on mahdollista. Näin talvella herra jaksaa loistavasti. Sunnuntainen seitsemän kilsan lenkkikään ei tuntunut missään, vaikka vauhti olikin ihan kohtalainen. Kesällä ei tosin voinut ajatella kävelevänsä läheskään niin pitkästi, ei edes 20asteen aurinkoisessa säässä. Tuleva kesä vähän pelottaakin. Tässä pähkin, että soittaakko opaskoirakoululle vai mitä tehdä. Haluan päästä kesälläkin pitkillekin lenkeille. No en välttis missään hirveessä helteessä, mutta parissakympissä kylläkin. Nyt vaan menee niin hienosti Harmaakuonon jaksamisessa, että kesän ongelmat tuntuvat kaukaisilta ja ihan jostain toiselta aikakaudelta olevilta…
Ja ette voi kuvitella miten nämä kohta kahdeksan vuotta on saanut mut niin kiintymään tuohon opastajaan. Jokainen varmasti kiintyy tavalla tai toisella kotona olevaan lemmikkiin.  Oman kiintymisen Harmaakuonoon tunnen tietystikin ainutlaatuiseksi ja ainutkertaiseksi samalla tietäen muiden tuntevan samoin omien koiriensa kohdalla.  Rakkautta ja kiintymystä lisää paljon se mitä ihanaa koira on tuonut taloon tullessaan, mitä mahtavia reissuja opaskoiran myötä olen tehnyt jne. Harmaakuono säilyy aina ja aina muistoissain lämpimin ajatuksin, vaikka joskus pinna meinaa palaa vetämiseen tai kohkaamiseen.
Mutta, varmasti myös sen seuraaja tuo samoja ihania asioita elämääni ja varmasti myös jotain uutta.
No ei tämä nyt ole mikään Harmaakuonon jäähyväispostaus, joten naatitaan yhteiselosta niin kauan kuin sitä kestää…
Mulla on alaselkään kertynyt kunnon kuonakertymät syystä tai toisesta. Ne tuntuvat tosi aroilta hierottaessa ja alaselkä on tosi arka ja jäykän kipeä.  Tää alko eilen ja on jatkunut nyt nää pari päivää. Olen venyttänyt pakaraa, nivusta tms. helpottaakseni painetta alaselässä laihoin tuloksin kuitenkin. Tätä on ollut joskus ennenkin, menee yleensä parissa-kolmessa päivässä ohi. Ärsyttää vaan kun alkuviikon treenit on kärsinyt moisen takia ja huomenna en ehdi treenamaan. No toivottavasti perjantaina voin tarttua kahvakuulaan ja vetästä ainakin kevyen treenin. Ja tällä viikolla on sit penkkitreenikin luvassa ja sitä en halua missata. Mun on pakko saada tietää onnistunko tuossa kymmenen viikon ohjelmassani! Tosin treenaamattomuus pitäis vaakalukemat kivempina 😀 Sunnuntaina paino oli 68.4 kg, joten paluu nestevähyysjutusta tapahtunut. No Treenien jälkeen vaaka onkin huidellut 69.4-69.7 kilon välillä. Saas nähdä mitä vaaka huomisaamuna virallisena punnauspäivänä mulle huutelee.
Arvasin kyllä, että treenaamisen alotus aiheuttaa tuon painon nousun, lihaksisto imasee nesteet itteensä jne, ja menee hetki kropan tottua lihastreenin tuomaan kuormitukseen. Silti ärsyttää tuo kilon nousu. Tavote kun ois päästä sinne alle 68 kilon mahd. pian. Noh, kyllä tää tästä. Ärsytykselle ja turhaumalle ei vaan maha mitään, vaikka kuinka tietää ja järki sanoo muuta!
No jop, jospa nyt lopettelisin tältä erää tämän ”tajunnanvirtaus” postauksen ja ottaisin harpun kouraan ja kirjan korville. Eilisilta meni mukavasti noissa merkeissä kuunnellen Kapteeni Randtia etsimässä ja harputellen 😀 Mut ennen harppuhetkeä täytyy lukasta päivän postaukset. Niin, nukkumaankin tietysti pitäs mennä…
Julkaistu

Elämänvalo -veistos myynnissä – tue opaskoiratoimintaa

Taiteilija Regina Koljonen on lahjoittanut Opaskoirayhdistyksen hyväksi myytävän Elämänvaloa –veistoksen. Opaskoirayhdistyksen kotisivuilta voi lukea veistokseen liittyvän tarinan ja katsoa miten veistos on syntynyt.
Ja jos haluat veistoksen itsellesi ja samalla tukea opaskoiratyötä mene osoitteeseen
Veistos myytävänä Huutonetissä 9.12. saakka. Lähtöhinta 100 ja 20 euron korotuksin edetään.
Tätä tietoa saa levittää eteenpäin kaikille taiteesta kiinnostuneille tahoille. Tiedon leviämisestä olemme vain iloisia, jotta mahdollisimman moni voi tutustua taideteokseen.
Vinkkailin joskus syksyllä myytävistä opaskoirakalentereista vuodelle 2012. Kalentereita on vielä saatavana hintaan 10 euroa + 2 e postituskulut per kalenteri. Kalentereista saaduilla varoilla tuetaan paikallistason opaskoiratoimintaa. Kalentereita saat alueesi yhteyshenkilöltä, jotka löydät yhdistyksen sivuilta. Niitä saat myös minulta laittamalla tilauksesi sähköpostiini, (osoite Ota yhteyttä-sivulla) Minulta tilatut kalenterit tukevat Helsingin ja Uudenmaan Opaskoirakerhon toimintaa. Vastausviestissä saat tilinumeron jonne kalenterit maksetaan ja ne postitetaan heti kun summa näkyy tilillä. Kalenteri on varsin hauska esim. joululahjaksi. Siinä kuvissa eri ikäisiä koiria, koirilla myös omat nimi- ja juhlapäivät.