Loppukuun kuulumisia

Kamalaa vauhtia on mennyt tämä kesäkuu; huomenna Otto on ollut luonani tasan kuukauden. Näinkö äkkiä tämä aika todella menee???

Eilen kotiuduimme mökiltä, jossa vierähti puolitoista viikkoa päivä päivältä helteisemmässä säässä. Laituri saatiin käyttökuntoon ja juhannusta vietimme
ystäväpariskunnan kanssa. Aattoaamun vietinkin keittiön puolella pullottaen raparperi-sitruunajuoman, leipoen raparperipiirakan. Juomasta tulikin maistuvaista
ja se meni hetkessä. Ohjeen sain ystävältäni:
2 l raparpereja
3 l vettä
1 sitruuna
4 dl sokeria, tai maun mukaan
Pilko raparperit pieniksi siivuiksi, laita ne likoamaan veteen 4 vrk:si, lisää sokeri, sekoita kunnes sokeri on täysin sulanut. Pullota ja nauti!

Lammen vesi lämpeni hellepäivien myötä ja jo aattona pulahdimme pari kertaa veteen ilman saunaa ja nyt viikon varrella lammen viileys tuntui ihanan virkistävältä
helteen keskellä. Eilen vähän harmitti kun oli aika lähteä kotiin. No tänään onkin ollut sadepäivä enempi vähempi. Tarkotus oli lähteä Kaunissaareen retkelle,
mutta Otto pruuttas ripulit aamulla olkkarin lattialle, joten ei lähdetty. Koira on lääkitty eikä yllätyksiä ole enään tullut. Retki jäi kuitenkin retkeilemättä.
Eilisiltana kävimme tekemässä pienen lenkin, jossa Otto pääsi harjoittelemaan suojateiden ja tien haarojen ilmaisemista, syrjän pitoa tms. Nyt iltapäivällä
kierrettyämme ulkoilualueella kakkapaikoilla käytiin kävelemässä lopuksi asvaltilla. Eilen suojateiden näytöt oli vähän hukassa, mutta tänään poika näytti
ne mallikkaasti. Syrjästä poika ajautuu liiaksi keskelle tietä, joten treenausta vaan lisää.

Mökillä tehtiin puutarhahommia, rapsien rikkaruohoja pois, leikkaamalla nurmikko, kasvien kastelua yms. Kahteen ikkunaan saatiin hyttysverkot paikoilleen,
joka toikin helleöihin suunnatonta helpotusta. Avustajan käydessä matkallaan pohjoiseen, merkattiin pyykkikoneeseen merkinnät, jotta osaan käyttää useampia
ohjelmia. Hankimme keväällä sinne pienen pyykkikoneen ja oih miten tuoksuvaista ulkona kuivattu pyykki voikaan olla. Nyt ei tarvitse joka kerta tuoda kotiin
koiran pyyhkeistä meidän työvaatteisiin pestäväksi. Herra Harmaakuono kun lotraa lammessa monta kertaa päivässä, pyyhkeitäkin kuluu. Myös Otto on uskaltautunut
uimasilleen. Alkuun kahlaili rantavedessä, mutta nyt innostuu välillä hakemaan Harmaakuonon kanssa keppiä, ja uipa se pari kertaa luoksenikin pulikoidessani
lammessa. Koirien energiatasot on kyllä kovin erilaiset. Otto viihtyy pitkiäkin aikoja köllöllään tekemättä mitään, Harmaakuono hakee huomiota ja hakee
seuraa. Välillä Ottokin innostuu kilpailemaan huomiosta. Toisaalta pojat kyllä viihtyvät keskenään leikkienkin.

Mun tietokoneasia on edistynyt hurjaa vauhtia. Sain lainaan kaverilta kannettavan läppärin, jonka eilen postista hain. Ei ehtinyt mökille mukaan, ja nyt
olenkin jo saanut päätöksen Kelasta uudesta aparaatista ja ilmeisesti jo ens viikolla kone ohjelmineen saapuu kouluttajalle, joka kokoaa koneen ja kouluttaa
käytön. Siirryn Windows seiskan käyttäjäksi, jännittävää. Itse asiassa saan nyt siitä hivenen esimakua naputellessani tätä kaverin konetta. Jähtäväksi
jää saanko jo mökille oman koneeni vai otanko lainakoneen. Varmaa on kuitenkin se, että tietokone-elämä voi palata mökkeilyyn. Yllättävän vähän olen tietokonetta
siellä kaivannut. Päivät sujahtaa ulkona ja ruokaa laitellessa, saunoessa jne. Käsitöitä olen jonkin verran tehnyt jaksamatta kuitenkaan keskittyä niihin
kovin hirmuisesti. Sain Revontuli-huivin ohjeen kaavat aukaistuna blogi- ja fb-kamulta, KIITOS! Työtä en kuitenkaan vielä aloittanut kun totesin tarvitsevani
ohjetta lähes koko aikaisesti, etten millään pysty muistamaan sitä ulkoa, ja kun pisteprintteriäkään en omista. Mutta nyt kun tietokone on taas käytössä
ohjetta voin seurata mökilläkin, joten huiviprojekti voi alkaa…

Viettäessäni blogihiljaisuutta olen saanut uuden lukijan, TERVETULOA Hepan mailmaan mukaan 😀

Alkukesän kuulumisia

Mun läppäri sanoi työsopimuksensa irti pari viikkoa sitten eikä sitä kannata enään korjata. Kotona käytän ikivanhaa pöytäkonetta ja mökillä Facebookia vilkuilen kerran pari päivässä puhelimella. Saa nähdä miten kauan tilanne jatkuu tällaisena. Uuden tietokoneen anomus Kelaan on tehty apuvälineohjelmineen, mutta kesälomat ovella ja Kela ei muutenkaan nopeudestaan ole kovinkaan kuuluisa. Helpotusta on tulossa, sillä tuttavani on luvannut lainata omaansa kakkoskonetta, joten ehkäpä pääsen aktivoitumaan tän blogin kirjoittamisessakin.

Tältä erää on kotipaikkakoulutus Oton kanssa ohi. Kahden viikon aikana kävimme läpi Ankkalammen lenkin, Metsolan suon lenkin, pikku lenkin katuja pitkin sekä reitin kauppaan. Suolenkillä ekan viikon lopulla Otto piti jo kivasti vauhtia ja huomio kiinnittyikin syrjän pitoon. On tärkeää, että koira opastaa tien reunassa eikä ajautuen keskelle. Toisella viikolla vauhtia löytyi ihan uudella tavalla ja kahtena iltana juoksimme pienen matkaa. Vitsi miten ihanan pehmeä veto koiralla ja se sen askellus. Melkein voisin rakastua juoksemiseen. Otto yllätti myös kauppareitillä. Se kulki kauppaan kuin ajatus, eikä se ollut siellä aiemmin käynyt. Paluumatka sujui takkusasti. Kävely meni mateluksi ja suojateiden näytöt hiipimiseksi. Toisella kertaa sujui jo paljon paremmin.

Viime viikolla Otto pääsi treenaamaan kokouskäyttäytymistä ja keskiviikkona Silmukkasiskojen miitatessa Espoon Menitassa shoppailukäyttäytymistä. Ensiksi kahvittelimme ja poika otti Siskoilta vastaan hellyyksiä malttaen kuitenkin rauhoittua aloilleen. Lankakaupan puolella laitoimme pojan kassan viereen paikalleen. Kahdesti Otto hiipi luokseni nähdessään mut hyllyjen lomasta. Ensikerraksi kuitenkin käyttäytymiseen voin olla tyytyväinen.

Tuskin yllätytte kun kerron viikonloppujen vierähtäneen mökillä. Kun jouduin päättämään jäädä Helsingin blogimiitista pois sunnuntaina veljeni perheineen vieraili mökillä. Lapset leikkivät koirien kanssa ja uskaltautuipa vanhin lapsista isänsä tavoin lampeen uimaan. Leivoin raparperipiirakkaa ja siemenleipää. Tein elämäni ekan piirakan gluteeinittomana ja mielestäni onnistui hyvin.

Viikonlopun aikana neuloin tilaustyönä tuubihuivin ja ahmin Wilbur Smithin kirjaa Valkoiset miehet. Välillä nyöritin koiran vetolelua ja taittelin kahvipussisuikaleita. Nautin kokkaamisesta ja helteestä.

Nyt ei sää hellinyt meitä. Sateista ja tuulista. Viikonlopun teemaksi voisi nimittää paperilankavyyhdin selvittäminen. Ostin keskiviikkona ohutta paperilankaa, josta neulon valokranssiin suojuksen. No neulostakin setvimisen ohessa syntyi ehkä 20 cm, mutta jos setvintää ei olis ollu, olisin varmasti neulonut jo toisenkin suojan. Aurinkoisina hetkinä rikkaruohojen rapsimista ja kasvien hoitoa muutoinkin. Ennen kotiin lähtöä avokki kuori mulle raparpereja. Laitoin ne pilkottuna likoamaan sitruunamehuun, johon lisätty myös sokeria. Mulla oli hyvä raparperi-sitruunamehun ohje, mutta se katosi koneen hajoamisen myötä. Ystäväni avustuksella löytyi vähän vastaava, jonka mukaan nyt teen mehun.

Harmaakuono on nyt ymmärtänyt ettei sen tarvitse työvermeitä päälleen huolia. Alkuun se läähätti ja vouhotti mun ja Oton lähtiessä ulos. Nyt se katselee lähtöämme rauhallisena. Se ei hakenut läheisyyttä minulta kovinkaan paljoa. Nyt viimeisen viikon aikana tilanne on muuttunut. Nyt tullaan aivan liki kuten talvisaikaankin, ja jos rapsutan Ottoa Harmaakuono kyllä muistuttaa olemassa olostaan. Ja kyllä koirat on kaverustuneet. Leikkivät mökin pihassa yhdessä vetäen keppiä kilpaa, nukkuvat selkä selkää vasten vierivieritysten. Vaikka Otto on kovin erilainen koira, olen tykästynyt siihen ja päivä päivältä suhteemme paranee. Viime torstaina ennen mökille lähtöä kävimme pienellä porukalla eräs lenkkireitti, joka tehdään kerhotapaamisella elokuussa. Maasto oli vaihtelevaa, Otto opasti varmasti ja hienosti. Kyllä olen ylpeä hienosta opaskoirasta ja tuon kokemuksen jälkeen uskallan lähteä pojan kanssa vaativampiinkin olosuhteisiin kävelemään.

Osa 4: Toisen kurssiviikon tunnelmia + kotiutuminen

Toinen kurssiviikko aloitettiin ns. Itiksen lenkillä, joka sujui mukavasti. Otto teki kivasti töitä ja viikonlopun lepo oli tehnyt tehtävänsä. Mutta… iltapäivällä tuli totaalinen romahdus ja muistutus miten hetkessä kaikki voi olla toisin. Mentiin Vuosaareen merenrantalenkille, jossa koiralle tulee näytettäväksi suoraan meneviä suojateitä sekä suojateiden hakuja sekä oikealta että vasemmalta. Otto meni alkuun suojateistä läpi ja uusintaottojen jälkeen aloitti hiipimisen jo 10-15 metriä ennen pysähdyspaikkaa. Eikä haut oikein sujuneet, meni mateluksi. Aamun lenkillä Otto vei rohkeasti vaikeassakin reitissä (rakennustyömaan läpi puikkelehtimista) uskaltautuen kääntyä eteeni ja työntää minua oikealle. Eli, rohkeuden myötä ilmeisesti piti testailla olisko suojateiden näyttö tarpeen vai ei. Onneksi kuitenkin osasin suhtautua tilanteeseen enkä menettänyt hermojani tai tullut epätoivoiseksi.
Kahvin jälkeen Opaskoirakoulun johtaja kävi läpi sopimuksissa olevia asioita sekä vähän lakipykäliin liittyviä juttuja. Opaskoiralla ei ole mitään oikeuksia. Minulla on oikeus päästä opaskoiran kanssa paikkoihin mihin siviilikoirilla ei ole asiaa. Puhuimme myös koirien hyvästä kohtelusta, riittävästä liikunnasta, ravitsemuksesta tms.
Päivällisen jälkeen Johtava kouluttaja luennoin äänen käytöstä ja tuon luennon aiemminkin kuulleena tiesin odottaa huippuluentoa enkä joutunut nytkään pettymään. Kouluttaja osaa hyvin käyttää omaa ääntään antaessa esimerkkejä ja luento oli elävä. Liian usein itsekin syyllistyy käskyjen toistamiseen ja äänen käyttö on mitä sattuu. Nyt kun taas muistaisi jatkossa paremmin itsekin toimia.
Luentojen jälkeen mua ja Ottoa tuli moikkaamaan ystäväni. Käytettiin Ottoa tarpeillaan, jonka jälkeen Otto sai jäädä huoneeseen ja me naiset pyyhkäsimme Itikseen teelle. Olipa ihanaa olla pois laitosmaisista olosuhteista. Kaikki loppuu vaan aikanaan ja palattava Iirikseen iltapalalle.  Ulkoilutusten jälkeen vielä hetki rupattelua kurssikaverin kanssa.
Tiistaiaamuna lähdimme Oton ja kouluttajan kanssa kotimaisemiin Ankkalammen lenkkiä treenaamaan. Alussa Otto meni reippaasti ja innokkaasti, mutta loppua kohden vauhti hiipui eikä oikein kaasukahvan käyttökään auttanut 😀 Ehkä ”turnausväsymystä” ilmassa. Kotona sisällä ei käyty laisinkaan, sillä avokki oli töissä ja Harmaakuono yksin. En halunnut ”häiritä” pikavisiitillä vanhaa herraa, joten palasimme Iirikseen. Mieli olisi kyllä tehnyt jäädä kotiin.
Iltapäivällä treenasimme tottista ja erityisesti vapaudesta luokse tuloa. Kyllähän koira oli kuulolla ja tulikin lähelle, mutta ei vasemmalle sivulleni. Jäi etuvasempaan tai eteen. Treenaamalla se kuitenkin tarkentuu hiljalleen. Käytiin tekemässä vielä siirtolapuutarhalenkki ennen kahvia.
Päivän luento käsitteli hallittavuutta ja maaseutuopastusta. Käytiin teoriassa hallittavuusliikkeet läpi: seuraaminen, luokse tulo, paikalla olo, nouto jne. Maaseutuopastuksessa koiralle ehkä hankalinpia asioita on oikealta tien haku ilman oikomisia. Luennon piti kouluttaja, joka on Harmaakuonon kouluttanut. Häntä kuunnellessa tuli mieleen elävästi yhdeksän vuotta sitten koetut kurssitunnelmat.
Päivällisen jälkeen tapasin pari Silmukkasiskoa joidenka kanssa kävimme Pime Cafessa. Oli mielenkiintoista olla heidän mukanaan. Toinen uskaltautui ottamaan kahvia termarista itse. Etäisyyksien hahmottaminen tuntui vaikealta, mutta molemmat sanoivat ”kaikkien pitäisi päästä kokemaan Pime Cafe”. Jos siihen tulee mahdollisuus, MENKÄÄ!!! Mutta mainostuksen jälkeen takaisin kurssitunnelmiin… Tokihan Siskot halusivat tavata myös Oton. Otto nauttikin rapsutuksista ennen kuin laittoi silmät kiinni ja nukkui pölpötyksestä huolimatta. Vielä ennen iltapalaa ehdin piipahtamaan Aa:n kanssa valitsemassa uuteen keittiöömme uunin ja samalla iltateellä.
Keskiviikkona teimme taasen lenkin Itikseen ja kuljimme myös sisätiloissa. Treenattiin kahvilakäyttäytymistä samaisessa paikassa missä olin jo kahtena iltana ilman koiraa käynytkin. Tee maistui nytkin ja Otto pysyi paikallaan loistavasti. Käsittämättömän rauhallinen koiraherra!!!Opasti hyvin, kroppa näytti aikaisempaa rennommalta ja tyyppi otti muutenkin sopivan lunkisti. Iltapäivällä Vuosaaren lenkki meni jos mahdollista vielä surkeammin kuin maanantaina. Se oli yhtä tuskaa, ja lisäksi koiran totaalinen väsähtäminen, pakko oli vähän jo antaa anteeksikin.Koirasta kuulemma oikein näki miten poikki se henkisesti olikin.
Kahvin jälkeen viimeinen luento aiheena kaupunkiopastus. Käytiin siis kaupungissa liikkkumista teoriassa läpi sekä julkisissa liikkumista. Väliin saimme kuulla mukavia tarinoita vuosien takaaa. Luennon jälkeen olikin hymy herkässä ja iloinen mieli.
Ennen saunomista ja uintia oli hyvää aikaa pakata. Koti-ikävä alkoi olla jo melkoinen, joten tieto kotiin pääsystä siivitti iltaamme. Sauna ja uinti tuntui hyvältä ja mukavan kurssiporukan kanssa oli ilo vietellä iltaa ajatuksia jakaen.
Torstaiaamuna vielä Vuosaaren lenkki, jossa suojateiden näyttö teemana ja nyt homma sujui mukavasti. Kiinnostus toisiin koiriin oli taas vastaavasti lisääntynyt, mutta hyvillä mielin saatoimme lähteä kotiin. Lounaan jälkeen viimeiset pakkaukset ja päätöskahvit, jossa allekirjoitimme sopimukset ja me kurssilaiset muistimme pienellä kouluttajaimitoinnilla omia kouluttajiamme. Naurua riitti ja vähän tuntui haikealta erota niin mahtavasta porukasta. Kotiin oli kuitenkin ihanaa tulla, vaikka keittiöremontti on vielä vähän kesken. Purin tavarat Oton seuratessa joka askeltani koko illan. Avokki ja Harmaakuono olivat lähteneet jo mökille. Ilta sujui väsymyksen kourissa Ottoon tutustuen.
Perjantaiaamuna meillä oli eka kotipaikkakoulutustreeni. Käveltiin meidän lähilenkki Metsolansuon lenkki. Nyt teemana syrjän pito. Otto tahtoi viedä reitillä liian keskellä, joten teemaksi nousi tuo syrjän pito. Ohjeeksi saatiin viikonlopuksi lepoa, ja sitä on noudatettu. Passihakemuksen jätön jälkeen lähdin mökille. Täällä avokki ja Harmaakuono jo odottelivatkin. Koirat juoksivat ja me katottiin istutusten tilanne ja istutettiin tomaattilaatikkoon lisää tomaattia ja paprikaa. Tuntui hyvältä olla taas rakkaidensa lähellä luonnon keskellä. Söimme ulkona grilliperunoita ja lohta, istuttiin viltillä katsellen koirien touhuamista ja rentouduttiin. Ja viikonloppu on mennyt samanlaisissa merkeissä. Eilen kokkasin täytettyjä paprikoita ja avokille raparperipiirakan.
Otto on aivan erilainen koira kuin Harmaakuono. Otto ei mene veteen, Otto on paljon epäsosiaalisempi, arempi tapaus. Täälläkin kulkee aika paljon perässäni ja väistää se ei osaa. Ollaan molemmat avokin kanssa meinattu lentää turvallemme törmätessämme makoilevaan koiraan. Pojalla ei tassukaan rävähdä kun tallomme siihen. Hiljalleen käsky ”väistä” alkaa tulla tutuksi, mutta eihän sitä aina tiedä missä se makaa, joten törmäyksiä tulee kun Otto ei väistä oma-alotteisesti. Paljon on oppimista niin minulla kuin Otollakin ja alkavalla viikolla jatkamme kotipaikkakoulutuksen merkeissä ja toivottavasti kulkumme alkaa tasaantua eikä jokaisella lenkillä nouse jotain teemaa, joka ei vaan sillä kertaa toimi. Ja nyt lepo on ohi, joten tästä hiljalleen lähdetään Oton kanssa eri paikkoihin kestävyyttä kasvattelemaan.

Osa 3: ”Viikonloppuloma” mökkeillen

Lähdin lähes heti vikan harjoituslenkin jälkeen mökille mahassa perhosia. Jännitti miten Harmaakuono ja Otto sopeutuisivat tilanteeseen, miten Harmaakuono oppii olevansa nyt töiltä vapaa. Kun pääsin autosta ulos vanha herra juoksikin luokseni ja hyppäsi minua vasten, vaikka tietääkin sellaisen olevan kiellettyä toimintaa. Pidin Oton hetken kiinni, mutta koirilla oli valtava halu päästä nujuamaan, joten koira vapaaksi. Iloksemme Otto pysyy pihapiirissä hienosti ja koirat kirmasivatkin meidän kierrellessä katselemassa miten kasvit ovat lähteneet kasvamaan. Yhtä vadelmapensasta lukuun ottamatta kaikki näytti hyvältä. Tuntui hyvältä olla rakkaiden keskellä luonnon helmassa. Otolla vauhtia piisas ja Harmaakuono koitti pysyä perässä. Siinä koiria seuratessa todella ymmärsi taas Harmaakuonon olevan oikeasti jo aika vanha. Koirat selvästi vähän kilpaili huomiosta ja jos rapsutin Ottoa Harmaakuono tunki väliin. Jos Harmaakuono oli saamassa hellyyksiä Otto piti pienen välimatkan meihin.

Otto oli hämmentynyt, kovin rauhallinen. Pötkötteli meidän juodessa teetä avokin kanssa ja vaihtaessa kuulumisia. Olin väsähtänyt ja kömminkin päikkäreille, jonka jälkeen tein meille grilliin perunanyytin. Avokki oli ostanut lämminsavulohta. Oton rauhallisuus kummastutti ja sen rauhallisuus selvästi rauhoitti myös Harmaakuonoa. Yö menikin erittäin rauhallisesti. Aamulla heräsin siihen kun toinen haukahti jotain.

Kurssiväsymystä oli ilmassa, joka lineen lähinnä henkistä laatua. Nukuin kellon ympäri, jonka jälkeen käynnistyin hitaasti. Jossain vaiheessa iski alakuloisuus siitä, että elämämme muuttuu, siitä, ettei meillä ole vilkasta uutta koiraa. Kaitpa tuo oli lähinnä hetkellistä tunteiden myllerrystä. Toisena hetkenä Oton rauhallisuus tuntui ihanalta, toisinaan olisi toivonut irrottelevampaa otetta maalaiselämään. Järjellä ajateltuna ei kai ihme, että koira on varautunut muutosten keskellä, jos kerran luonteeltaan on arempi ja varauksellisempi kuin esim. Harmaakuono. Mutta emmeköhän me opi hiljalleen toisiltamme lisää ja oma varautuneisuuskin vaihtuu kiintymykseksi.

Tein meille fetasalaatin, jota söimme pihvien kanssa. Istuimme lammen rannalla alkavasta kesästä nauttien. Edellisiltana nautimme saunan ihanuudesta ja tauoilla hyttysten tuloa kirosimme. Tuolloin lauantaina käytiin koirien kanssa nelisen kilsaa kävelemässä. Harmaakuono olisi mielellään hypännyt valjaisiin niitä Otolle pukiessani.

Onneksi hellyyksiä voi jakaa molemmille vaikkapa samaan aikaan <3 p="">

Taisto kepistä

Oli rentouttavaa viettää aikaa mökillä. Avokki ajeli nurmikon ja minä leikkasin seinän vieriltä pienessä ajassa venähtänyttä heinää. Sunnuntaina jo aamupäivästä oli aika palata kaupunkiin. Tuntui haikealta jättää Harmaakuono. Se kun olisi niin tahtonut mukaan ja miten se jäi surkeana istumaan pihaan. Vasta avokin lepyttelyt ja pihapuuhat oli saaneet koiran taas iloiseksi ja keppien kimppuun.

 Ja minä saatoin lohduttautua ajatuksella, että koira elää ja tuntee juuri siinä hetkessä mikä on käsillä eikä kanna kaunaa, ja perjantaina taas tavatessamme saanen iloiset tervetulohyppelyt.

Otto

Kun saavuimme tänne Iirikseen Otto opasti huoneeseen innokkaan reippaasti. Aivan kuin oltaisiin  tultu johonkin turvalliseen paikkaan. Ehkä tämä on alkanut olla nyt koti koiralle, mene ja tiedä. Joka tapauksessa koiralle kuppiin vettä ja itselle Naisten kymppi-paita päälle ja menoks.

Lähdin ystäväni kanssa kävelemään Naisten kympille. Väkeä oli hirmuisesti, sää pilvinen, mutta lämmin. Taitoimme matkan 1 h 56 min. Alkumatkasta oikea pohje jumitti. Olen tainnut vähän jännittää kävellessäni uuden koiran kanssa, joten alku oli pakko ottaa rauhallisesti. Ja välillä väkeä oli niin paljon ettei haluista huolimatta olisi paljoa kovempaa päässytkään. Kiva oli kuitenkin kävellä ja mietinkin, että joskus olisi kiva testata miten kovaa kymmenen kilsaa pystyy taivaltamaan ilman ruuhkia tms. hidasteita. Matkan varrella oli tanssioita, teatteria, bändejä, puhallinorkestereja tms. Kun saavuimme maalialueelle Olli Lindholm aloitteli esiintymistään. Lähdimme kiiruhtamaan Iirikseen, jotta ehtisin päivälliselle saadakseni päivän lämpimän aterian. Juuressosekeitto tuntui hiukan kevyeltä aterialta kympin jälkeen.

Ilta meni rauhallisesti. Päivällisen jälkeen käytiin jalottelemassa kuten myös iltapalan jälkeen. Otto opasti hienosti. Poika oli aika väsähtänyt. Olihan se viettänyt viikonlopun täysin vieraassa paikassa vieraiden ihmisten ja koiran keskellä. Vähän välillä uskalsi hakea minusta turvaa ja tukea ellei Harmaakuono ottanut edestäni paikkaansa. Nyt jäljellä tämä toinen kurssiviikko ja sitten normielämä alkaa. Odotan sitä jo innolla, vaikka tiedän olevan vielä paljon työtä yhteistyön lujuttumisen eteen edessä. Selvästi tänään treenilenkeillä huomasi kokeilujen alkaneen samalla rohkeuden kasvaessa, joten treeni jatkuu…

Osa 2: Kaasukahva käyttöön – sadekeli ällöttää, vesilätäköt inhottaa

Säätilassa tapahtui keskiviikkona valitettava muutos, aurinko väistyi
sateen tieltä. Iltapäivän harjoituslenkillä vettä tulikin tuulen
mukana vaakasuoraan. Otto oli sitä mieltä, että nyt on keli milloin ei
huvita olla ulkona. Liike hidastui ja miltein pysähtyi. Raukka ei
ymmärtänyt, että mitä reippaammin käveltäisiin sitä nopeammin
päästäisiin takaisin sisälle. Lenkkimme lyheni joka tapauksessa
oleellisesti ja treeni jäi vähän olemattomaksi. Kouluttajan mielestä
kulkumme näytti jo sen verran hyvältä ettei syytä paniikkiin.

Kahvin jälkeen meillä alkoi luento koirien terveydenhuollosta. Luennon
piti Opaskoirakoulun kennelpäällikkö ja eläinlääkäri. Välillä käytiin
päivällisellä. Meille jaettiin myös Skalibor-punkkipannat, syksylle
matolääkkeet, kampa ja suka. Itse olen Harmaakuonolla käyttänyt
yrttipantaa jo monen kesän ajan. Tuo lääkepannan myrkky ällöttää, jos
putoaa järveen, tuhoaa pieneliöstöä. Voiko olla kovin turvallinen
koirallekaan. Lääketiede ei kuitenkaan pidä yrttiversiota
luotettavana, mutta itselläni siitä on hyvät kokemukset. Ei ole ollut
punkkeja koirassa.

Koirien ruokinta herättää paljon tunteita ja siitä mielipiteet
vaihtelevat hurjasti. Opaskoirakoulu suosii kuivamuonaa ja lisänä
pieniä määriä kotiruokatyyppistä ruokaa. Oikeiden luiden antamista
tulisi välttää, koska niistä irtoaa teräviä paloja, jotka voi rikkoa
koiran suoliston. No raakaruokintaa suosivathan ajattelevat taas aivan
toisin.

Joka tapauksessa luennon tärkein anti oli ehkä se, että koirien
terveydenhuolto on tärkeää, siihen kannattaa panostaa, koira kannattaa
tunnustella läpi päivittäin esim. iltapissatusten jälkeen. Koirien
hieromista myös suositeltiin ja siitä iloitsen ihan
ammatti-ihmisenäkin. Työkoiran lihashuolto on tärkeää ja jokainen voi
itsekin hieroa koiraansa. Aina se ei vaadi ammattilaista.

Otto oli huoneessa luennon ajan, joten luennon päätyttyä kiiruhdin
antamaan pojalle ruokaa ja olemaan sen kanssa. Iltapalan jälkeen
lähdimme toisen koirankäyttäjän kanssa viemään koiria
koira-aitaukseen. Koirat ovat vielä epävarmoja eikä välttämättä tee
itsenäisiä päätöksiä, tai alkavat muuten vain vähän kokeilla. No joka
tapauksessa kumpikaan koirista ei näyttänyt koira-aitausta meille.
Menimme sen sivusta aina jollein huoltoportille asti. Vettä satoi ja
Ottoa moinen inhotti. Palasimme ulko-ovelle, josta lähdin uudestaan
aitausta kohden ja tällä kertaa porttikin löytyi ja koira pääsi
hädälleen. Olimme aika märkiä sisälle päästessämme, mutta selviydyimme
kuitenkin.

Yö meni rauhallisesti ja aamulla koira-aitaus löytyi helposti.
Jouduimme tovin odottelemaan vuoroamme sateessa. Se tuntui vähän
tylsältä, joten pyysin kouluttajaa näyttämään meille paikan mihin ei
tarvitsisi jonotella.

Aamupäivän lenkillä kiersimme ns. Cittarin lenkin. Kävelimme koko ajan
kuitenkin ulkona. Otto haki hyvin suojatiet, mutta vauhti oli aika
matelua. Treenasimmekin kaasukahvan käyttöä. Eli valjaiden aisa ylös
ja eteen. Heti kun koira lähtee reippaammin liikkumaan kahva alas. Ja
jos valjaiden nosto ei riitä apuun talutin. Se viedään eteen ja
nypytetään kunnes vauhti lisääntyy. Ja kun se lisääntyy talutin
takaisin normaaliin asentoonsa. Alkuun tätä sai toistaa yhtenään ja
liikkeestä tulee vähän pumppaavaa. On aika raskasta tuollainen
hoputtaminen, samalla kun pitäisi itse rennosti kävellä mukautuen
vauhtiin. Syrjä pysyi lisääntyneestä vauhdista huolimatta aika
mukavasti. Mulle tämänlainen toiminta on todella vierasta. Harmaakuonon kanssa välillä kaipasi jarrukahvaa eikä mitään kaasukahvoja 😀

Lounaan jälkeen kiersimme siirtolapuutarhalenkin ja taas mentiin samalla teemalla, haettiin Otolle varmuutta ja vauhtia. Kaasukahva olikin ahkerassa käytössä. Olen iloinen siitä, että osasin toimia yllättävän hyvin Oton kanssa ja koira toimi paremmin ja paremmin. Silti minulla oli lenkin jälkeen vähän ristiriitainen olo. Kaipasin vauhtia, kaipasin touhotustakin mitä Otolla ei ole tullut toistaseksi esiin. Kaikilla Oton sisaruksilla on tuota vesikeli-inhoa ja se on näkynyt koulutuksessa, mutta ei näin voimakkaasti. Kouluttajan mukaan Otto ekalla luokalla veti niin paljon, että lapa kipeytyi. No nyt sellaisesta ei ole pelkoa. Rauhallisuus on kai vähän yllättänyt kouluttajankin, mutta niin Oton kouluttaja kuin johtava kouluttajakin vakuutti minulle Oton virkistyvän, ja tämän kaiken johtuvan tästä muutoksesta mikä koiraa nyt kohtaa. Ja onhan se loogista ja ymmärrettävää.

Kahvin jälkeen istuskelimme kurssikavereiden kanssa oleskelutilassa jutellen niitänäitä, pääasiassa koiristamme ja niiden erilaisista metkuista. Koirat lepäsivät huoneissaan. Päivällisen jälkeiselle luennolle otin Oton mukaan harjoittelemaan. Ja hyvinhän jätkä lötkötteli jaloissa muista välittämättä. Oton sisällä käyttäytymistä täytyy kyllä ihailla. Ei touhota ylimääräisiä. Ja liikkuminen tuntuu nautittavalta. Kun huomasin viikolla siitä nauttivan, tunsin sydämessä syyllisyyden pistoksen. Enhän mä nyt saa tuntea tyytyväisyyttä kun Ykki ei ollut niin hyvä sisällä liikkumisessa… Huoh, näitä tunteita. Järki sanoo ettei syyllisyyteen ole mitään aihetta, mutta… No Ykin eloisuudesta pidän kyllä edelleenkin ja toivoisin Otonkin tuosta vielä elostuvan silloin kun viettää ansaittua vapaa-aikaansa.

Iltaluennon aihe oli Opaskoirayhdistys ja sen toiminta. Ehkä oikeampi nimitys on keskustelutilaisuus. Yhdistyksen pj kertoi varainhankintatuotteista, kerhotoiminnasta, vuosikokoustoiminnasta tms. Uudet koiran käyttäjät saivat mahdollisuuden liittyä yhdistykseen. Minullehan tuo kaikki olikin tuttua, mutta olin paikalla kuiteskin.

Iltapalan jälkeen Otto pääsi hetkeksi koira-aitaukseen kirmailemaan siskonsa Oodin ja kurssikaverinsa Jessin kanssa. Varmistaaksemme, että hädät tulis tehdyksi kävelimme vielä tien viertä nurmikentän reunaan hädättämään koirat. Palatessamme sisarukset jämähtivät paikoilleen. Siinä yritimme saada kaasukahvoin koirat liikkeelle ja lopulta Oodi liikahti ja Otto lähti perään. Melkoiset sisarukset 😀

Eilisellä Cittari-lenkillä taas haettiin vauhtia Ottoon. Sitä löytyikin lähtökohtaisesti ihan kivasti. Olihan nyt myös kuiva keli 😀 Vauhdin noustessa opastus muuttui hiukan epävarmemmaksi ja oikean puolen pito ei tahtonut onnistua, joten kouluttaja pidätteli meidät pois pyöräilyalueelta. Suojateiden näytöissä alkoi myös tulla virheitä. Otto paineli läpi tai mateli paikalle. Muutama uusiksi otto ja homma korjaantui. Kokeilua alkaa tulla, joten nyt on itekin oltava tarkkana.

Vielä ennen ”viikonloppulomalle” lähtöä kiersimme siirtolapuutarhalenkin kaasutellen ja jutellen. Halusin vahvennusta miten toimin Oton ja Harmaakuonon kohdatessa, miten huomioin koirat jne. Onneksi kouluttaja antoi tukensa sille, että huomioin myös Harmaakuonon. Rakkautta kuulemma mahtuu ja sitä riittää molemmille. Näin minäkin haluan uskoa ja ajattelen. Jotkut vaan sanovat etten saisi huomioida vanhaa opastani ollenkaan. No en sellaiseen pysty enkä edes halua. Nytkin kun saavuin tänne mökille, nousin autosta Harmaakuono juoksi ja hyppäsi vasten. Voitko nyt olla sitten huomioimatta??? En, enkä edes halua! Nyt minulla on kaksi koiraa, toiseen vahva side ja toiseen se side on kehittymässä ja sille kehitykselle haluan antaa mahdollisuuden.

Osa 1: Yhteistoimintakurssin aloitus – koiraan tutustumista

Maanantaina saavuin kurssipaikalle vatsaväänteistä huolimatta, jotka toin Tallinnan reissulta tuliaisina. Lähes heti saavuttuani huoneeseen sain tulevan oppaani luokseni. Kouluttaja jätti meidät hetkeksi kahdestaan. Otto kuljeskeli ympäriinsä läähättäen. Rassu varmasti kummissaan muutoksesta mikä sitä kohtasi. Ei tullut paljoakaan lähelle vaan kierteli minua. Juttelin koiralle niitänäitä rauhoitellen ja tutustellen. Saimme koululta repun, jossa juomakuppi, kynsisakset, heijastinliivit ja köydestä punottu vetolelu. Itse asiassa samalla tekniikalla millä itsekin niitä olen opetellut tekemään. Kouluttaja kokosi meille valjaat. uudet ovat valkoiset. Ensiksi aisaosa oli aivan liian pitkä, joten se iltapäivällä vielä vaihdettiin. On tärkeää, että aisa on oikean mittainen, jos liian pitkä koiraan huono tuntuma, tai jos liian lyhyt, ei sekään toimi.  Saatiin ruokasäkki. Huoneessa oli valmiina nahkainen kaukalon mallinen koiran peti, jossa Otto ei ole ihan hirveän hyvin viihtynyt. Huoneet ovat kuumat. Onneksi saatiin pöytätuulettimia käyttöön.

Lounaan jälkeen kokoonnuimme yhteen koko kurssiporukka. Majotuksen vastaava selvitti majotuksen sääntöjä ja asioita mitä tulee huomioida, jonka jälkeen koulun väki kävi läpi kurssiohjelmaamme. Yhden jälkeen pääsimme vihdoin itse asiaan – harjoittelemaan pissatuspaikalle menoa. Otto kulki mukavasti, vaikkakin varsin rauhallisesti. Kulmauksissa sisätiloissa vie liian läheltä seiniä, mutta se varmasti tarkentuu kurssin aikana. Ekan pissatuksen tarkoitus oli lähinnä tutustua hommaan ja toisiimme. Kouluttaja katsoi ettei isompia virheitä pääse syntymään, jotta koiran ja minun itseluottamus kasvaisi ja päästäisiin hyvään alkuun. Reitti ehdittiin harjoitella vielä toistamiseen ennen päiväkahvia ja kolmannen kerran kahvin jälkeen 😀 Siinä olikin päivän koulutuksellinen anti. Loppupäivälle ei ollut erityisempää ohjelmaa. Tarkoitus olla mahdollisimman paljon koiran kanssa – antaa tutustumiselle ja alkavalle kiintymykselle aikaa.

Otto ei ainakaan toistaiseksi hirveästi hae läheisyyttä minusta. Ei tule jalkojeni juureen istumaan ja hakemaan rapsutuksia. Ei ole niin avoin ja sosiaalinen kuin Harmaakuono. Otto oikeastaan vetäytyy sentin kauemmaksi kun rapsutan tai tunnustelen sitä. Ruokaa antaessa pyydän sen istumaan kuten Harmaakuononkin. Harmaakuonoa olen tottunut kokeilemaan kevyesti istuuko se vai ei. Otolle se on outoa, koskettaessani sitä se maiskuttaa suutaan ja heilauttaa kuononsa kohti kattoa kärsimättömänä. Ei muuten kuitenkaan vaikuta erityisen kiinnostuneelta ruuasta.

Tuolloin maanantai-iltana vietimme aikaa vähän leikkien köysilelulla, rapsutellen ja jutellen. Päivällisen jälkeen vatsani vänne rauhoittui mutta tilalle närästys. Rento ilta oli paikallaan. Iltajaloittelulla käytiin kouluttajan valvonnassa. Ja ensinmmäinen yö meni rauhallisesti. Otto on niin erilainen kuin Harmaakuono. Se ei töhötä eikä tohota juurikaan. Köllöttelee rauhassa. Kyllä se pari kertaa on livahtanut oven raosta kuullessaan kouluttajansa äänen jostain kauempaa.

Eilisaamuna aamujalottelu valvotusti ja aamupalan jälkeen oman kouluttajan kanssa ekalle pidemmälle lenkille. Sitä kaipasi jo oma kroppa ja mielenikin. Tuntui hyvältä kävellä raittiissa kevätaamussa ja tuntea koiran pehmeän liikkeen. Otto kuunteli minuakin jo aika kivasti. Koira toimii parhaiten kehumalla, kannustamalla ja puhumalla. Uusissa tilanteissa se liikkuu hitaasti epäröiden. Harmaakuono taas vouhkaten ja vetäen. Kovin erilaisia ovat. Rauhallisuus tuntuu samalla kertaa ihanalta ja oudolta. Olen iloinen että olen kuitenkin osannut suhtautua Ottoon oikein ja pystynyt toimimaan suht oikein sen kanssa. Ainakin se saadessaan lisää varmuutta häntä nousee heilumaan ja askeleissa tuntuu lisääntyvä varmuus reippautena ja määrätietoisuutena. Mielenkiintoista tutustua niin erilaiseen koiraan.

Lenkin jälkeen liikkumistaidon ohjaajan kanssa katsoimme reitin luentotilaan. Edellispäivänä tutustuimme jo reittiin ruokalaan. Minulle tämä Iiris onkin aika tuttu, joten kaikkea ei tarvinnut opetella alusta lähtien. Majotus on tosin täysin vierasta aluetta, mutta tullut jo tutuksi niiltä osin mitä reittejä tarvitsen.

Iltapäivällä kävelimme toisen lenkin, nyt kiertäen Itäkeskuksen kauppakeskuksessa Itiksessä. Ihmisiä oli jonkin verran ja Otto työskenteli rauhallisesti kannustusten saattelemana. Taas sujuvuus oli astetta parempaa ja varmempaa. Vielä ei tullut kokeiluja kuka on kuka 😀 Kauppakeskuksessa liikuttaessa tuntui hyvältä rauhallinen meno, mutta ulkona liikuttaessa tassut voisi kulkea vähän ripeämmin. Eiköhän varmuuden myötä saada vauhtia lisää, ainakin kouluttaja uskoo niin. Ja siihenhän sitä on tässä vaiheessa luotettava 🙂

Kahvin jälkeen oli ensinmmäinen luento ja aiheena koirahieronta ja me koirankäyttäjät pääsimme kokeilemaan erilaisia hierontaotteita omille oppaillemme. Minullehan aihe on tuttu, mutta ainahan toiselta ammattilaiselta oppii jotain uutta. Otto oli ajoittain vähän levoton. Kireyksiäkin löytyi niskasta, lavasta ja keskiselän kohdalta selkärangan vierestä. Hierontaa on hyvä tehdä omalle koiralleen myös kiintymyksen lujuttamisena, suhteen parantamiseksi, kehittämiseksi. Venyttäessä Otolta pitkiä selkälihaksia sillä oli silmät ummessa, tais tehdä hyvää. Välillä poika kölli pää mun sylissä, joten ehkä kiintyminen on aluillaan. Koiran kanssa kun tätä kahden oloa on aika paljon, ajattelin kokeilla hierontaa Otolle kaikessa rauhassa. Ehkä 10 muuta koiraa ja 15 ihmistä ei ole se rauhallisin hetki hieronnalle Oton mielestä, joten tutustuminen jatkuu.

Luennon jälkeen käytimme koirat tarpeillaan, koska hierontahoito kiihdyttää usein aineenvaihduntaa kuten meillä ihmisilläkin. Päivällisen jälkeen olikin taasen vapaata oleskelua.

Luonani piipahti Ykin veljen perhe. Oton rauhallisuutta kummasteltiin ja he kertoivat miten Otto nukkui 😀 Herralla värisi viikset, otsa rytistyi ja tassut juoksivat ja kuuluipa pienet unipuhahdushaukutkin.  Poika osaa ottaa rennosti.

Iltapalan jälkeen kävelin kahdestaan Oton kanssa pissatuspaikalle, jos iltapäivystäjä katsoi kaikkien kurssilaisten löytävän sinne ja takaisin. Otto opasti aika kivasti. Paluumatkalla hissistä mentiin ohi, mutta muuten. Nyt aamulla motivoijana taisi olla odottamassa oleva ruokakuppi, sillä opastus sujui miltein virheittä.

Toinenkin yö meni rauhallisesti. Joskus kuuden aikoihin poika tökkäs minua kuonollaan huomattuaan olevani hereillä. Aamulla kun nousen Otto ei ala tohottaan vaan ottaa edelleen rennon tasapainoisesti.  Aikas söpö tyyppi.

Aamupäivällä kävimme treenilenkillä. Kulku suuntautui taasen Itikseen. Suojatiet näytettiin vähän hiipimällä, syrjässä ei ollut (tien vasen reuna)  kiva kulkea – tassut kastui ja portaissa piti tahmatassuilla. Mutta silti poika oli rennompi ja välillä varmemmankin oloinen kuin eilen. Kauppakeskuksessa opasti hienosti sekä rakennustyömaan läpi, joka olikin melkoinen kapeikko kierrettävine esteineen. Otto on niin korkea, että sitä ylttää kumartumatta rapsuttamaan valjaskädellä pyllyn päältä ja siitä se tykkää ja tuo onnistumisen riemua koiralle. Jatkossa aletaan hakemaan lisää varmuutta, vauhtia ja tarkentelemaan eri asioiden näyttöjä ovet, portaat, suojatiet jne. Poikahan kyllä ne osaa jo, mutta ei nyt mulle näytä täydellisesti taitojaan :D:D Mutta tästä tämä alkaa koirakoksi kasvaminen. 

Vikat lenkit valjaissa

Päivällä puin viimeistä kertaa Harmaakuonolle työvermeet (valjaat) päälle ja kävelimme aurinkoisessa, kesäisessä säässä pienen lenkin. Linnut lauloi ja tunsin haikeutta, jopa surua. Sisälle tultuamme riisuin valjaat Harmaakuonolta ja halasin koiraa koko sydämelläni rakastaen. Harmaakuono taisi olla hiukan hämmentynyt. Istui hiljaa paikoillaan, tassutteli tänne kodinhoitohuoneeseen köllähtäen huokaisten. Hetken jouduin taasen kokoamaan itseäni.

Eilen kyläilimme työparini luona. Kävimme koirien kanssa lenkillä nuoremman loikkien vapaana ollessa pitkin ja korkein askelin. Harmaakuono tyytyi edellä jolkottamiseen. Se oli se viimeinen vieraan paikan opastuslenkki mihin sisältyi tuo koirien kirmaushetki.

Ulkoilun jälkeen nautimme herkullisen aterian rupatellen innokkaina koirista ja sain ihanaa vertaistukea työpariltani. Hänellä on jo neljäs vai viides opaskoira. Vietimme rennon ja mukavan illan. Minäkin unohdin hetkeksi haikeuden ja tämän tuskan.

Iltapäivällä istuin takapihallamme rapsutellen Harmaakuonoa. Olin jo tiistai-iltana kiukutellut avokille hänen päätöksestään lähteä jo tänäiltana mökille eikä huomisaamuna kuten ajattelin. Sain tänään tunnustetuksi kiukun syyn, Harmaakuono. Olisin halunnut pitää koiran lähelläni vielä vähän pidempään. Samalla tajuan kuitenkin olevan hyvä asia tämän muutaman päivän ero ennen kuin lähden uuden oppaan kanssa liikkumaan. Minulla on nyt aikaa koota itseni, aikaa sopeutua Harmaakuonon eläkerooliin ja ennen kaikkea antaa tilaa nuorukaiselle tulla sellaisena kuin se on.

Avokki ja Harmaakuono lähtivät minun tehdessäni töitä. Mieleni teki rynnätä työhuoneesta vielä taputtamaan ja halimaan koira, mutta onneksi järki voitti. En uskalla ajatella miltä tämä tuntuisi, jos Harmaakuono olisi lähtenyt uuteen kotiin. Nytkin tämä tuntuu jotenkin niin kuohuttavalta. Onneksi elämäntilanteemme on sellainen, että Harmaakuonon eläkepäivät on luonamme ja samalla voin jatkaa liikkumista nuoren koiran kanssa.

Arvasin tämän illan olevan vaikea, ehkä vaikein. Huomiselle on puuhaa ja lauantaiaamuna Tallinna kutsuu Siskoja, joten lankojen mailmaan sukellan ja pää levätköön koira-asioista. Viime aikoina olen täällä kuin Facebookissakin jauhanut aiheesta varmasti kyllästymiseen asti. Uskokaa, silti tulee aika milloin aihe painuu taka-alalle ja Hepan sydämellä on muutakin asiaa.

Sydän täynnä rakkautta

Eilen Opaskoirakerhomme järjesti koirakoille tottistreenit. Vantaan koululta saatiin paikalle kaksi kouluttajaa ohjaamaan kymmentä koirakkoa. Lisäksi mukana oli peesareita ja muita avustajia. Itse seisoskelin sateessa ilman koiraa. Pohdin päivästä toiseen vienkö Harmaakuonon treeneihin vai en. Onhan uuden oppaan kanssa yhteisen taipaleen aloittamiseen viikko aikaa. Arvelin Harmaakuonon treenin ”kestävän”, mutta omista tunteistani en ollut varma. Lopulta soitin kouluttajalle ja sain tukea jättää Harmaakuono kotiin harjoittelemaan eläkekoiran virkaa. Sitä se onkin saanut harjoitella jo oikeastaan pari viikkoa.

Vappu ja sen jälkeiset päivät meni mökillä. Minä flunssaisena ja surullisena. Puhuin paljon puhelimessa ja viesteilin ystävien kanssa. Perjantaina Harmaakuonon veli sekä velipuoli lähtivät viimeiselle matkalleen. Elin hengessä voimakkaasti mukana ja lopulta aloin pelätä omanikin puolesta. Olihan Harmaakuonolla hammasoperaatio edessään ja nukuttamisessa riskinsä, joten sanonta ”ei kahta ilman kolmatta” änkeytyi väkisinkin mieleen. Flunssaisena paijailin Harmaakuonoa aina kun se malttoi olla lähelläni. Avokin kanssa ulkotöissä oli paljon mielenkiintoisempaa kuin flunssaisen ja surullisen meikäläisen kanssa. Noina päivinä opin taas paljon lisää mitä kaikkea koirakoiden matkoille mahtuukaan, miten paljon tunteita, kiintymystä, rakkautta, hellyyttä, välittämistä.

Avokki mökkipäivinä puuhaili pihapuuhien parissa. Keräsi kasvimaalta ison kasan heinää pois. Tälle kesää siihen ei voi vielä istuttaa tai kylvää, maa on käännettävä ja rikkakasvit häädettävä.



Eipä kovin edustava raivauksenkaan jälkeen, mutta Harmaakuono paikalla tottakai karahka suussaan 😀

Perjantaina olo oli jo parempi, joten nautin ulkoilusta minäkin. Lintujen konserttia kuuntelin ja ajattelin koiraystäviämme niiden viimeisinä hetkinään. Oli rankkaa tietää kellon ajat milloin se kaikki tapahtuu. Toisaalta olen kuitenkin kiitollinen, että ystävämme halusivat jakaa nuo hetket kanssani. Vielä saunan jälkeen poltimme mehiläisvahakynttilän veljien muistolle.

Lauantaina palasimme kotiin. Täällä keittiöremppa eteni seinien levytyksellä. Harmaakuono joutui taas tyytymään pienempään elinympäristöön. Ja kun me lähdimme vielä juhlimaan nelikymppisiä, ei Harmaakuono voinut riemusta pomppia. Onneksi takapiha antaa lisätilaa kölliä siellä aina kotona ollessamme.

Maanantai-iltana panikoin hammasoperaation onnistumista ja kehittelin mielessäni kauhukuvia sen epäonnistumisesta, tai ehkä lähinnä siitä ettei Harmaakuono heräisikään uniltaan. Olin niin hermostunut, että heräsin varttia yli neljä enkä saanut enään nukutuksi. Ennen kahdeksaa olinkin jo Opaskoirakoululla, josta lähdimme kennelpäällikön kanssa viemään Harmaakuonoa hoidettavaksi. Juttelimme matkalla ja kerroin pelostani. Harmaakuono tassutteli lääkäriin reippaasti. Vastaanottoaulassa odottelimme tovin, jonka jälkeen menimme huoneeseen missä hampaita katsotiin ja sydäntä kuunneltiin. Me lähdimme pois ja koira hoitajan kanssa käytävää pitkin jonnekin hoitotilaan. Kennelpäällikkö lupasi soittaa heti kun saa tiedon koiran heräämisestä. Niin myös tapahtui ennen kolmea iltapäivällä. Se oli suuri helpotus ja illan työt sujui rauhallisin mielin. Koira yöpyi koululla, jotta nähtiin toipumisen alkavan hyvin. Mulla oli illalla jo herraa hirmuinen ikävä. Teki mieli soittaa päivystäjälle ja varmistaa Harmaakuonon vointi. Järki voitti ja sain oltua soittelematta. Ehkä siihen auttoi kaksi pitkää puhelua kahden ystävän kanssa.

Keskiviikkoaamuna menin sovitusti koululle kahdeksaksi ja sain rakkaan koiran luokseni. Se pomppi tullessaan. Oli kuulemma ollut innoissaan myös edellispäivänä kun kennelpäällikkö oli koiraa hakenut lääkäriltä. Peräpää vain keikkui kuulemma kun jalat eivät vielä ihan kantaneet. Toipuminen oli vauhdissa ja koira iloinen. Tuntui niin hyvältä ja onnelliselta. Saatiin hoito-ohjeet ja matka mökille saattoi alkaa. Äiti asemalta kyytiin ja menoks.

Harmaakuono rakastaa keppejä kuten kuvista varmasti on tullut selväksikin. Nyt oli pakko pitää herraa kiinni, jotta hampaiden poistokohdat saisi parantua rauhassa. Viis hammastahan sieltä purukalustosta lähti. Valvotusti sai olla vapaanakin ja ilmeisesti särkylääke oli väsyttävää, koska poika oli aika raukea muutaman tunnin sen jälkeen.

Päivät sujahti puutarhapuuhissa ja keväästä nauttien. Eilisaamuna ei millään olisi tahtonut tulla kaupunkiin. Nyt kuitenkin Harmaakuonolla viimeiset päivät opaskoira-statuksella. Eilen tottistreenejä seuratessa koin taas koiran vaihtoon liittyvien tunteiden moninaisuuden. Kiehtoi ajatus treenata uuden koiran kanssa niitä harjotteita mitä nyt tehtiin. Samalla kertaa kaipasin Harmaakuonoa rinnalleni, mutta uskon ratkaisun jättää koira kotiin olleen oikean.

Perjantaiaamuna avokki ja Harmaakuono lähtevät mökille remppaa pakoon. Itse lähden lauantaiaamuna Silmukkasiskojen kanssa Tallinnaan. Tunnen jotenkin tuon perjantaiaamun merkittäväksi, silloin Harmaakuono lähtee eläkepoikana mökkeilemään ja seuraavan kerran tavatessa sen olen uuden oppaan kanssa ja Harmaakuono eläkeläinen. Kun tuota ajattelen kyyneleet nousevat silmään. Samalla muistan, että elämässäni kääntyy uusi lehti kera uuden opastajan, kiehtovaa, jännittävää. 
Mutta miten paljon voikin rakkautta mahtua sydämeen, rakkautta koiraa kohtaan. Ja kohta sitä rakkautta saa myös toinen koira. En usko ettenkö voisi rakastaa myös tulevaa opasta yhtä kiinteästi ja vahvasti kuin Harmaakuonoa. Eihän se tietenkään päivässä tapahdu, mutta rakastun kuitenkin, eikä se ole Harmaakuonolta pois. Meidän rakkauttamme ei estä eikä riko mikään. Kyllä sydämeen mahtuu toinen ja joskus se kolmaskin rakas koira. Sinne mahtuu toki myös ne ystävärakkaudet ja avokkirakkaus. Rakkautta mahtuu niin paljon sydämeen kuin tarve vaatii. Rakastetaan paljon niin meidän kaikkien on hyvä olla.

Pirteät veljekset – heiluvat hännät

Melkein vuoden tauon jälkeen tavattiin Harmaakuonon veli perheineen. Aika on mennyt hirvittävää vauhtia ja aina treffit on siirtyneet tuonnemmaksi ja tuonnemmaksi. Vihdoinkin siirtoa ei tullut, joten pääsimme seuraamaan veljien iloista jälleentapaamista. Käytiin reilun tunnin lenkillä, jonka aikana koirat saivat hetken nauttia vapaudesta. Kaksi 11-vuotiasta kirmasikin innokkaina, röhkivät samaan tapaan, kakkasivat kävellessään, kantoivat keppiä… Nauttivat olostaan. Hihnassa ja valjaissa meno myös maistui meidän kaksijalkaisten  höpötellessä kuulumisia.

Sisällä teen äärellä pulputus jatkui, jatkui myös koirien hännänhuiske, tassuttelu ja huomion kerjääminen. Kokeillessani veljen rasvapatteja Harmaakuonokin olisi tahtonut tunnusteltavaksi 😀 Ja kun laitoin Harmaakuonolle valjaita myös veli olisi niihin sujahtanut mielellään. Onhan hälläkin oppaan ura takanaan.

Riemukkaan treffauksen jälkeen jatkoimme Harmaakuonon kanssa tuttavan järjestämään Nikken-tuote-esittelyyn. Siellä Harmaakuono keräsi huomion. Sai olla tilassa vapaana, jotta väki sai rapsuttaa. Herrapa hyödynsi tuon ja tassutteli tason luo, jossa keksejä. Ei saa ottaa, vaikka ovat sopivasti kuonon korkeudella. Mitäpä labbisherra tekee??? — kallistaa päätään siten, että korvallaan pudottaa keksejä lattialle. Lattialtahan koira saa syödä – ainakin Harmaakuonon mielestä. Kuuluikin tyytyväinen rouske ja kuulemma selvästi näki tyypin tehneen moisen tietoisesti.

Tuotteisiin pikaisen tutustumisen jälkeen siirryimme Opaskoirakerhoon, jossa tulevan oppaanikin kouluttaja oli puhumassa meille koiran ravitsemuksesta.  Harmaakuono taisi olla hiukan väsähtänyt: unihaukkui luennon aikana. Välillä piti pedata, jos se lattia olisi vaikkapa pehminnyt. Niin ei valitettavasti käynyt – ainakin luulen niin 😀

Valitettavasti myös koirien ruokabisneksessä pyritään tekemään halvalla ja laatu kärsii. Ei toki ollut uutta eikä yllättävääkään. Kuivamuoniin tungetaan viljaa ja herää kysymys onko se koiralle luonnollinen ravinnon lähde? Ei. Onko ihme myös koirilla lisääntyneet allergiat? Mielestäni Ei! Saimme vinkkejä hyvälaatuisista kuivamuonista, tietoa raakaravitsemuksesta ja ylipäätään mitä on hyvä huomioida koiran ruokintaa suunniteltaessa. Ehkä en ala aiheesta paasaamaan tämän enempää, mutta olen iloinen löydettyäni nettikaupan, josta voi tilata korkealaatuista, viljatonta kuivamuonaa.

Kotiuduttua Harmaakuono söi ja pötkähti olkkarin matolle huokaisten. Olihan takana vielä edellispäiviltä Opaskoirayhdistyksen hallituksen kokous ja neulomustreffit. Kokouksessa oli jaksettava aloillaan, mutta neulomustreffeillä sai kollegan leluilla leikkiä ja ihmisrapsutuksia 😀 Siinä samalla Hepa opetteli virkkaamaan. Ja taisinpa saada juonesta kiinni. Nyt vaan harjottelemaan, jotta voin alkaa virkkaamaan istuinalustoja mökille ontelokuteesta.

Nyt Harmaakuono on saanut viettää pari rauhallisempaa päivää. Eilen poika lepäilikin, mutta tänään taas energiaa ja tohistelua tuntuis riittävän 😀 Harmaakuonon levätessä hyppäsin pitkästä aikaa uima-altaaseen. Oli kivaa uida ja tarkoitus on pulahtaa veteen taas ens viikolla. Toki myös ohjelmassa on ollut töitä ja luento otsikolla Kehon kevätsiivous. Luennolla neuloin tuubihuivia, sillä jotenkin oli pysyttävä hereillä. Luento ei ollut tylsä, mutta edellisyön valvoin lähes kokonaan, joten parempi oli olla käsillä puuhaa 😀 Siellä ei kyllä tullut hirveästi minulle mitään uuttakaan.

Varmaan huomaatte, että blogilista lukemistani blogeista on kadonnut?
Viime viikolla ihmettelin jo miten onnistun lisäämään hallintapaneeliin blogeja osoitteiden avulla. Samalla halusin siivota listalta lakkautetut blogit. Ei tullut kummastakaan mitään. Eilisiltana kokeilin uudestaan ja onnistuin hallintapaneelista poistamaan blogeja ja löysinpä senkin miten nettiosotteella blogi lisätään listaan. Homma edistyi toivottoman hitaasti joten aamupäivällä Aata odotellessani jatkoin. Sain lisätyksi kuusi osoitetta. Aikaa kun oli, päätin tulla blogini puolelle  siivoamaan blogilistan ajan tasalle. Löysinkin miten poistot tehdään, lopuksi painoin poista-painiketta kun olisi pitänyt tallentaa… Poistin sitten koko listan enkä toistaseks ole löytänyt mistä saan sen takaisin 🙁 Eli, nyt kun testailen asiaa, täällä saattaa tapahtua ihan mitä vaan. Antakaa reilusti ja rehellistä palautetta, kiitos!

Kuulumisia viikon varrelta

Tällä viikolla on kalenteriin merkattu kaksi matkaa. Toinen on päivän reissu Porvooseen näkövammaiskäsityöporukan kanssa. Päästään shoppailemaan lankoja TT-shopista ja kiertelemään oman halunsa mukaan toki myös vanhassa kaupungissa pikkubutiikeissa. Samaisella viikolla Helsingin messukeskuksessa on mm. Kädentaito-tapahtuma, luomu- ja lähiruoka, sekä outlet-messut. Muovi raha ja lompakko kiittää 😉 Ne kiittää myös toukokuullle varatusta Silmukkasiskojen kanssa tehtävästä  Tallinnan matkasta.  Yövymme siellä, jotta ehdimme kiertelemään paremmin ja nautiskelemaan myös hyvästä ruuasta ja yhdessä olosta.

Eilen vietin hauskan iltapäivän kahden Siskon kanssa. Käytiin palauttamassa vieallista lankaa Novitan lankaDeliin. Sain hyvityksenä samaista lankaa pari kerää, tosin eri väriä. Tummanruskeaa ei enään ollut saatavilla. Samalla kiersimme tarkasti lankahyllyt hypistellen lankoja ja neuletilkkuja. Pariin huiviin löysin langat sekä huovutettavaan kassiin.

Käytiin toisessakin lankakaupassa, josta maltoin olla tekemättä ostoksia. Entisiäkin lankoja on niin paljon vielä neulomatta, että joskus on vaan järjen voitettava lankahingut 😀

Lopuksi istuskeltiin Thehuoneella nauttien valkoisesta appelsiininkukkateestä kera kuivattujen litsi-marjojen. Ne olivatkin mulle uusi tuttavuus. Siskojen syödessä siemenkroisantteja melkein kuola valui, niin herkullisilta ne tuoksui. Ja muistan miten hyviä ne on. Litsit oli ihan  hyviä, ei ehkä kuitenkaan uus herkku. Mut kiva oli viettää aikaa Siskojen kanssa!

Kotiuduttuani päättelin tuubihuivin, jotta pääsin aloittamaan uusista langoista huivin. Teen korinpohjamallilla (1-4 kerrokset: 3o,3n ja 5-8 kerrokset 3n,3o) 120 silmukalla 8mm pyöröllä. Kaverini on pyytänyt vaaleaa tuubihuivia, joten katsotaan tuleeko huivista sellainen minkä hän haluaa.

Viikolla tehtiin hintavertailuja keittiölaattojen ja lattian tekiöiden suhteen. Huomenna avokki ja Aa käyvät parissa paikassa pyytämässä hinta-arviot ja toivottavasti myös jo tilaamassa tarvikkeet. Lattia teetetään jollain laatottajalla. Laatotus tulee n. 15 neliölle. Soviteltiin aikatauluja sellaisiksi, että meille jää firman pyörittämisaikaa ja remontin tekijöille riittävästi remonttiaikaa. Ollaan pähkäilty induktiotasojen vaihtoehtoja, ja ollaan kallistumassa tasoon, jossa kolme levyä rinnakkain ja taakse jää alue missä voi säilyttää esim. mausteita. Mutta katsotaan miten vielä suunnitelmat asettuvat ennen rempan alkamista.

Harmaakuonon veriarvot ovat kaikki viitearvojen sisällä. Itse asiassa sain tiedon jo lääkärikäynnin seuraavana päivänä. Ihanaa kun koira on terve ja oikeasti voi nauttia eläkeläisenä olemisesta tervein paperein. Hammaslääkärikäynnin ajankohta on vielä avoin. Toivottavasti ennen remontin alkamista. Tuossa se pötköttelee tuolini vieressä ja vahtii milloin painun avokin viereen yöpuulle.

Jälleen teidän lukijoiden joukkoon on liittynyt uusi. Minä iloitsen asiasta ja toivon sinunkin viihtyvän täällä. TERVETULOA!