Julkaistu

Vinkkien toivossa + lehtiartikkeleille lukijaa metsästän

Minulla on kyselypäivät meneillään 😀
Eilisiltana pyysin Facebookissa kirjasuosituksia ja niitä sain niin paljon, että nyt 16giganen muistikortti on täynnä luettavaa. Vielä pitäisi pari kirjaa pisteillä lainata, jotta kesäpäivinä mökillä ulkona voisi nautiskella hyvistä kirjoista ja toivottavasti hyvästä kesäsäästäkin luonnon ääniä kuunnellen.

Tänään kyselypäivät on saanut jatkoa. Eilen toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja ostin Philipsin mehulingon/mehustimen. Tiedän, että periaatteessa voi mehustaa mitä vain, voi yhdistellä eri hedelmiä, marjoja, vihanneksia, juureksia, vain mielikuvituksen puute on rajana ja ehkäpä rohkeus. Jotta pääsisin paremmin alkuun olen etsiskellyt mehureseptejä, mutta monet reseptisivustot ovat todella raskaita ruudunluvulla selata. Puuha on törkeän hidasta, joten Facebookin lisäksi pyydän teiltä lukioilta mehuvinkkejä, reseptejä tai linkkejä hyviin resepteihin. Olen vinkeistänne kiitollinen.

Jo toinen Aa:n sijainen lopetti työnsä minulla eilen. Molemmat ovat saaneet oman alansa kokopäivätyön, joten on enemmän kuin ymmärrettävää heidän ottaneen työt vastaan. Tällä hetkellä olen ilman henkilökohtaista avustajaa, mutta onneksi juuri nyt ei ole mitään kiireellistä hoidettavaa asiaa, joka vaatisi ehdottomasti näkevät silmät.

Sijaiselta jäi nippu lehtiä lukematta tallenteelle. Huhuilin kolmisen vuotta sitten täällä blogissakin henkilöiden perään, jotka voisivat lukea lehtiartikkeleita tallenteelle. Aikaisempaa kokemusta ei tarvitse olla. Oikeastaan erityisempiä vaatimuksia ei edes ole. Minulta on mahdollisuus jopa tarvittaessa lainata tallenninta, mutta jos esim. puhelimella, tietokoneeella, digisanelimella tallennus onnistuu omasta takaa, helpottaa asiaa etenkin lukijan ollessa muualla päin Suomea kuin pk-seudulla.

Tällä hetkellä luettavat lehdet ovat Ekoilo ja Luontaisterveys ja saattaa nipussa olla jokin muukin mitä en muista 🙂 Jos innostuit asiasta, voimme sopia tapaamisen Pk-seudulla tai voin postittaa lehdet sinulle. Luonnollisesti maksan postituskulut. Lehtiä minulle ei tarvitse palauttaa. Luetut artikkelit voi toimittaa minulle muistitikulla, muistikortilla tai Dropboxin kautta. Yksityiskohdista voimme sopia yksityisviestein.

Valitettavasti en voi maksaa luku-urakasta mitään suuren suuria summia, mutta toki haluan jollain tavalla kiittää sinua avustasi onko se sitten rahallinen korvaus, jokin käsityö (neulevalokranssi valoilla, kaulaliina, poncho, mehiläisvahakynttilöitä tms??), lounas, teehetki, lahjakortti, hieronta??? Jos yhtään aihe kiinnostaa laita minulle sähköpostia Ota yhteyttä -sivun kautta. Tavoitat myös blogin Fb-sivun kautta.

Jokohan minun kyselyvimmani olisi taltutettu? Onneksi ainakin sunnuntaista asti vaivannut alaselkä/pakarakipu on hellittämässä.

Julkaistu

Kolme opaskoira-aiheista videoklippiä

Opaskoirayhdistys
on julkaissut kotisivuillaan kolme videota
Opaskoira arjen apuri
Arkesi avuksi opaskoira
Peesari auttaa arjessa

Videoklipit ovat parin minuutin mittaisia. Olin Oton kanssa kuvauksissa mukana, joten vilahtelemme videoilla. Klippejä ei kannata katsoa pelkästään nähdäkseen Hepan ja Oton liikenteessä, vaan videoilla on oikeastikin hyvää, tärkeää asiaa liittyen opaskoiriin ja opaskoiratoimintaan. Nyt siis katsomaan tietoiskuja ja kenties oppimaan jotakin uutta siitä mailmasta. Yhdistyksen sivuilta löytyy toki paljon muutakin mielenkiintoista, joten mukavia luku- ja katseluhetkiä.

Ja jos kiinnostus heräsi peesaritoimintaan käy myös täällä .

Millaisia ajatuksia tai kysymyksiä videot sinussa herätti?
Tunnistitko allekirjoittaneen ja Oton?
Otolle kuvaukset oli erittäin hämmentävä tilanne ja jumivaihde meinasi hetkittäin iskeä oikein tosissaan. Onneksi välillä vauhtiakin löytyi eikä homma mennyt osaltamme täysin haahuiluksi.

Vastaan mielelläni kysymyksiin mitä videot tai opaskoira-aiheiset sivustot sinussa herättää, joten kommentointiloota vaan täyteen arkailematta.

Julkaistu

Laukan nostoja ilman satulaa

Olen itsekin aika yllättynyt. En todellakaan vielä jokin aika sitten kuvitellut joskus laukkaavani ilman satulaa, mutta tänään se tapahtui.

Sateinen sää ja kylmyys hytisytti saapuessamme tallille, katoksessa kuuntelimme sateen ropinaa edellisen ryhmän lopetellessa tuntiaan. Katoksesta siirtyessämme kentälle vesisade loppui. AALTOJA, ihan huippumahtavaa. Sormet kohmeessa jalustimien pituuksien säätelyä ja kuivien satulahuopien vaihto. Ratsastimme jälleen ilman satulaa jalustimet terapiavyöhön kiinnitettyinä.

Ratsastin Aaveella ja terapiavyössä ei ollut tukikahvaa. Aluksi se vähän jännitti. Siinä alkukäyntejä kulkiessamme mietin mitenköhän pärjään töltissä ja ravissa, vaikka enhän niissäkään normaalisti pidä kiinni kuin ohjista. Ravissa joskus käsi hakeutuu satulan kaareen. Nytpä sellaisia mahdollisuuksia ei ollut.

Hevoset kuulolle tekemällä pysäytyksiä ja muutaman askeleen peruutuksia. En meinannut saada Aavetta millään kuulolle ja pysähtymään, vaikka kuinka käytin vatsalihaksia ja ohjia. Lopulta tyyppi kuuli mua tai mä onnistuin toimimaan oikein kahvattomuusjännitykseni keskellä 🙂

Oli aika siirtyä tölttiin, hevosen käynti nopeutui, mutta töltin löytyminen oli hankalaa. Kaipasin kahvaa, eli ihan pään sisäisiä hölmöilyjä. Tölttikin löyti hiljalleen. Ravi keventäen sujui helposti, välillä paino tahtoi mennä liiaksi eteen. Vyössä vielä jalustimet siirtyvät liian eteen. Oli pätkä missä keventämisen rytmi oli ihan hukassa ja kesti tovi ennen kuin pääsin rytmiin takas. Jotenkin ratsastusasento ja rytmi ei vaan vörkkineet. En siitä kuitenkaan hätääntynyt, vaikka ei ollutkaan sitä pirun kahvaa. Sen verran sai sormia vyöhön kiinni että sain henkisen tuen. Paljon onnistuin kuitenkin ratsastamaan kädet pelkissä ohjissa kiinni.

Aloin vinistä Letun sanoessa, että seuraavaksi laukan nostoja, mietin uskallanko kun ei ole kahvaa käsiini, mutta Lettu vakuutti uskaltavani, ja että en tule alas. Niin sitä mentiin. Laukkasin ilman satulaa! Harjasta pidin tiukasti kiinni. Eihän meno hirvittävän rentoa ollut enkä hirveästi osannut/uskaltanut patistaa pohkein hevosta laukalle. Siksipä välillä laukka-askeleet jäivät muutamiin. Silti, mä tein sen – laukkasin ilman satulaa. Koko kierrosta en kuitenkaan uskaltautunut laukkaamaan, joten odottelimme kentän keskellä muiden nauttiessa laukan hurmasta.

Lopuksi vielä tölttiä ja ravia. Ei ollut enään yhtään kylmä. Loppukäyntien aikana jalustimet jalasta ja rentoillen. Siinä tepsuttaessamme mietin, että joskus oli kerta milloin ilman satulaa käynnissä tuntui pelottavalta, epävakaalta, horjuttavalta. Nyt siitä nautti ja pystyi pitämään jalkansa rentoina. Tunne oli aika huikaiseva. Lettu totesikin meillä tasapainon parantuneen mielettömästi, että nyt sen taas oikein tajuaa. Varmasti hän on oikeassa. Olisi jännittävää kokea nyt ratsastus sellaisena kuin sen alkuaikoina koki, miten paljon horjui ja jännitti. Kokemus saattaisi nykyseen verrattuna olla aika järkyttävä. Sen tajuaa itekin, että muutosta on tapahtunut. Eipä silti kehitettävää riittää jatkossakin, joten ei tässä voi ruveta liitelemään taitojen huumassa, mutta mielettömän hyvältä tuntuu kun kehittyy. Se tuo lisäintoa ja motivaatiota touhuun. Iso kiitos Letulle kun jaksaa työskennellä meidän kanssa kerrasta toiseen ohjaten, kannustaen, vaatien, rohkaisten.

Julkaistu

Korutarvikeshoppailua

Tästä viikosta on tullut liikunnan osalta todella onneton. Maanantaina kävimme Oton ja Lauran kanssa kävelemässä reilun kahdeksan kilsan lenkin. Keskiviikkoinen pt-treeni peruuntui Jannan sairastuttua, ja päivän edetessä totesin ettei oma olonikaan paras mahdollinen ole. Sitä se ei ole vieläkään. Kolme päivää vetämätön, väsynyt, palelevainen olo. Tänään seuraan liittynyt päänsärky ja nokan kihelmöinti. Ei siis kunnon flunssaa, mutta veto veks, joten jäi eilisillan spinning-roller-pilates -kombo väliin, ei tänään uimaaan eikä huomenna spinningiinkään. Josko sunnuntaina ratsastus ja tandemlenkki voisivat jo toteutua. Inhoan tällaista puolikuntoisuutta.

Aikaani olen kuluttanut aika paljon tässä tietokoneella. Eilen innostuin shoppailemaan Helmikauppa.comissa. Koruiluinnostukseni sai uutta pontta kun rottinkikerhossa minulle esiteltiin helmikangaspuita ja tekniikkaa miten niillä kudotaan helminauhaa. Nyt haluan sellaiset puut, mutta en tiedä mistä, joten jos vinkkejä laittakaa kommentointiin. Toki minulla ei myöskään aavistusta miten onnistuisin luomaan loimen puille, joten toivottavasti löydän jonkun, joka asiassa osaisi minua auttaa. Ensiksi kuitenkin ne puut.

Aloitin tutkailemaan siemenhelmiä ja niitä oli valtavat määrät eri merkkisiä tms, enkä minä niistä hirveästi ymmärtänyt. Ostin kuitenkin yhden tshekkiläisen helmilajitelman siemenhelmiä sekä muita lasihelmiä.

Selaillessani sivuja ajattelin monta kertaa, että näöstä olisi varmasti apua. Millaisia ovat salpalukot, pyöreät lukot, vaijerilukot tms. Salpalukoista arvelin minulla olevan pari sellaista ja onneksi Laura Fb:n chatissa vastaili minun hölmöihinkin kysymyksiini. Sain ostetuksi sydämen muotoisia salpalukkoja, pitkulaisia kiinnityshelmiä, solmusuojia sekä joustolankaa, joka sopii mm. puuhelmikoruihin ja miksi ei lasihelmiinkin?

Apua olisi varmasti myös, jos osaisi paremmin korutarviketermistöä ja mitä milläkin tarvikkeella tai osalla tehdään. Mopo taisi taas vähän karata käsistä. Ehkäpä olisi pitänyt malttaa ja tehdä tilaus jonkun kanssa, joka koruista ja niiden tekemisestä tietääkin jotain. Noh, ostokset ostoskoriin ja kassalle.

Kaikki sujui hyvin kunnes pääsin maksutavan valintaan. Halusin maksaa verkkopankissa ja valitsin sen. Ei tapahtunut mitään, vaikka kokeilin useamman kerran. Valitsin myös tilisiirtovaihtoehdon eikä sekään toiminut. Huulilta pääsi kirous. Hiirellä klikkaamalla olisin hetkessä ollut verkkopankissani maksamassa, mutta en näppäinkomennoilla.

Päätin kuitenkin että en luovuta ja laitoin Helmikauppa.comin asiakaspalveluun sähköpostiviestin, jossa kerroin ongelmastani ja että mitkä tuotteet haluan ostaa. Ajattelin, että vastauksen saan ehkä seuraavana päivänä, mutta se tulikin alle tunnissa. Sain tilaustietoni ja maksutiedot, joten ei muuta kuin maksu maksamaan omaan verkkopankkiin.

Lopulta sain siis ostokseni tehdyksi ja se kai tärkeintä. Silti jotenkin harmittaa niin monien verkkokauppojen esteellisyys, eivät kertakaikkiaan toimi ruudunluvulla. Joskus ei onnistu edes ostoskoriin lisääminen. Joskus pääsee maksamiseen asti ja stoppi tulee vasta silloin. Muutenkin sivujen selaaminen on aika hidasta, olen tehnyt suuren työn löytääkseni haluamani tuotteet ja sitten en pääse tuotteita maksamaan. Se on uskomattoman turhauttavaa, suorastaan raivostuttavaa. Onneksi kuitenkin asiakaspalveluiden kautta yleensä asiat hoituvat ja välillä ostoksensa voi tehdä myös avustajan kanssa.

Nyt Katja Hiekkapellon kirja Suojattomat korville ja huivineulomus käsiin, hetki neuloen ja kirjaa kuunnellen. Sitten aika unien.

Julkaistu

Spinning-roller-pilates – treeni-illan fiilikset

Olin aika jännittynyt ja stressaantunutkin lähtiessäni torstaina Vidaan treenaamaan, vaikka päivällä aiemmin kävimme avokin ja koirien kanssa reitti läpi. Ja eihän sinne ollut tullut mitään uusia aitoja tms. En vaan talvisaikaan ollut kuullut radan varressa olevaa suoja-aitaa. Arvatkaa tunsinko itseni täydelliseksi idiootiksi, ja Otto kulki sillan yli suoraan kuten pitikin, portaita ei hakenut kunnolla. Sain kuitenkin lisävarmuutta lähteä kävellen treeneihin. Silti hermostutti ja ehkäpä Otto vaistosi sen, sillä heti alkumatkasta se kiepautti minut ympäri ja suunnat sekaisin. Olin raivon ja kyynelien partaalla. Paasasin Otolle suureen ääneen ”mikä tässä reitissä on niin helvetin vaikeaa, miksi se ei jo voi sujua” jne. Mies tuli luoksemme ja opasti meidät oikealle reitille. En ollut vielä toivoani menettänyt, ehtisin spinningtunnille, jos vaan ne portaat löytyisivät. Noh, eihän Otto merkannut niitä kunnolla, mutta niin paljon, että tiesin kuitenkin olevan hyvin lähellä. Taas marmatusta ja joku mies neuvoi meidät portaisiin. Olin kuin olinkin heti viiden pintaan Vidassa. Siinä kävellessäni mietin, että jos en olisi ostanut käyntikertoja jne jokohan luovuttaisin. Jotenkin tuntui voimat olevan lopussa. Vidaan päästyäni moiset aatokset kuitenkin katosivat. Ystävälliset ihmiset ja lämmin henki saa kenet tahansa hymyilemään.

Tuntui hyvältä päästä pyörän selkään ja polkemaan. Olin päässyt treenaamaan, mahtavaa. Ja mikäs siinä polkiessa Iran ohjauksessa 🙂 Sykemittari näytti vaan kummia lukemia. Keskisyke 109 ja maksimi 147 eivät voineet olla todenmukaisia. Hetkellinen harmitus, mutta hiki virtasi ja kehonhuolto-osio odotti huoltajaansa, joten kuivat vaatteet ylle ja yläkertaan, jossa taasen ihanat kanssatreenaajat auttoivat minulle maton, roller-rullan ja kaksi eri kokoista palloa. Roller aloitettiin tutusti jalkapohjan käsittelyllä, mutta nyt ojennettiin ja koukistettiin varpaita pallon ollessa jalan alla. Itse huomasin automaattisesti alkavani liikuttamaan palloa kuten aikaisemmillakin kerroilla. Rullalla rullailtiin sääret, etureidet, pohkeet, takareidet. Pikkupallolla käsiteltiin lonkan aluetta. Pallo laitettiin reisiluun pään taakse ensiksi testailtuamme polviseisonnassa lantion liikkuvuutta ja mahdollisia puolieroja. Pallolla käsittely aloitettiin jäykemmän puolen reisiluun pään tauksen käsittelyllä. Itselläni oikea puoli tuntui jäykemmältä ja uskokaa tai älkää käsittely lisäsi liikettä. Teimme toki käsittelyn myös liikkuvammalle puolelle. Tämä kannattaa tehdä esim. ennen juoksulenkkiä ja miksipä ei myös ennen kävelylenkkiäkin. Lantio liikkuu paremmin ja askelkin sujuu sutjakammin.

Mulla on hartiat jumissa, joten nautinnollista oli laittaa pikkupallo lavan ja selkärangan väliin rintaliivien alareunaan ja hoidettavan puolen käden liikkeitä apuna käyttäen hoidella jumiutunutta hartiaseutua hiljalleen rullaillen palloa kohti rinta- ja kaularangan liittymäkohtaa. Ehdottomasti roller-menetelmiä pitäisi ottaa enemmän käyttöön ihan myös kotioloissa. Nyt ei vaikuttanut yöuniinkaan mitenkään, nukuin hyvin ilman levottomia jalkoja.

Pilateksessa teimme aika paljon sellaisia liikkeitä mitä aiemminkin on tehty. Liikesarjoissa huomaan olevan hieman arka yksin yrittämään. Esim. liikesarja missä viedään jalat ylös, otetaan heijauksella vauhtia, jotta saadaan viedyksi pään taakse, jossa ne avautuvat haaraan, sulkeutuvat ja palaavat ylös ja aikanaan lattiaan milloin yläkroppa nousee ylös istuma-asentoon. Tässä kohden totean, että liikesarja ei välttämättä ole aukottomasti oikein kirjoitettu enkä edes yritä muistaa missä vaiheissa piti hengittää sisään ja missäulos. Tällä esimerkillä vain yritän kertoa millaisissa tilanteissa olen arka/ujo yrittämään yksin, joten Iran ohjaus on tullut arvoon arvaamattomaan. Silloin kun ei ole kovin paljoa muistettavaa tai kovin montaa liikkuvaa osaa eri suuntiin uskallan itsekin yrittää, vaikka menisikin pieleen. Iralla on hieno taito kertoa asioita myös sanallisesti ja siksi monissa kohdin niin pilateksessa kuin rollerissakin pärjään itsekseni. Virheitä varmasti tulee, mutta eihän kukaan ole täydellinen, ja uskallan sanoa, vaikka en näekkään, virheitä tulee muillekin milloin mistäkin syystä. Se kuitenkin on mahtavaa kun tuntee kehityksen ja liikkeet/asiat sujuvat kertakerralta jouhevammin. Tällä hetkellä minusta tuntuu melkein hassulta, että olen jännittänyt mitä muut minusta ajattelevat, minun huonosta koordinaatiosta tai joidenkin liikkeiden huonosta hahmottamisesta tms, tai siitä että tarvitsen välillä vähän ohjausta. Olen huomannut ohjausta tarvitsevat muutkin ihan yksilöllisestikin. Ja kun käyn säännöllisesti esim. pilateksessa kehon hallinta, koordinaatio ja kehon hahmotuskin paranee kuten muillakin. Ehkä sokeuteni takia se vie kauemmin aikaa, mutta jos vain teen kuten ohjataan kehitystä tapahtuu ennemmin tai myöhemmin. Enään se erilaisuuteni ei ujostuta, ei ainakaan paljoa ja usein. En häpeä, jos en ymmärrä liikettä sanallisesta ohjauksesta. Vielä ehkä arkailen sanoa ääneen, että nyt en tajua, odotan kiltisti kunnes ohjaaja ehtii ohjaamaan ja jos jossakin liikkeessä ei ehdi en pahastu siitä vaan yritän taas päästä seuraavaan mukaan. Olen niin onnellinen, että Janna asteli syksyllä elämääni ja tuon myötä minulle on avautunut upea uusi treenausmahdollisuus hyvien ihmisten keskellä. Se tekee niin itsetunnolle kuin itseluottamuksellekin hyvää. Ja se tekee hyvää myös fysiikalle, joka omalta osaltaan vaikuttaa myös omaan varmuuteen ja itseluottamukseen. Ja oikeasti se tunne kun on paikka mihin voit mennä kävellen, treenata yhdessä muiden kanssa. Se tuntuu niin oikealta ja hyvältä. Vammastani huolimatta minun ei tarvitse mennä johonkin erityisryhmään. Toki niilläkin on paikkansa ja varmasti ne ovat tarpeen monelle, mutta itse saan enemmän kun voin olla muiden joukossa. Ja vaikka Oton kanssa on ollutkin reittiongelmia, ja vaikka matkalla tuli luovuttamisen mahdollisuus mieleen, tajuan tätä mitä olen nyt elänyt, en halua menettää juurikin kaikesta tuosta johtuen mitä yllä kirjoitin.

Nyt lensin pilateksesta aika kauas jo ihmismielenkin mailmoihin… Joka tapauksessa aika sujahti vauhdilla, kello lensi yli kahdeksaan ja treenien päättymiseen. Aika oli lähteä kotimatkalle. Nyt olin rennommin mielin ja Otto opastikin mallikkaasti. Alikulun haussa meinasi lähteä väärään suuntaan, mutta onneksi tajusin sen heti ja ilmaistuani Otolle, että se oli tuhma ja käskettyäni mennä takaisin poika korjasi virheensä ja vei alikulkuun. Matka taittui vauhdikkaasti ja onnesta mykkyrällä saavuin kotiin häntää heiluttavan Oton kanssa.

Julkaistu

Missä mättää? – sen jos mä tietää voisin, oloa se helpottaisi

Koska liikunnallisesti elämä on ollut todella hiljaista, odotin tämän päivän pt-treeniä kuin labukka ruokaansa. Treenin jälkeen oli vielä tarkoitus nauttia infrapunasaunan lämmöstä. Aina asiat ei kuitenkaan mene niin kuin suunnittelee. Pt-treenin ja infrapunasaunan sijaan nimittäin kävelin pari tuntia aurinkoisessa ja keväisessä säässä.

Kotoa lähdin Oton kanssa hyvissä ajoissa ja alkumatka sujui hienosti. Otto opasti reippaasti hiekotushiekoista ja pienistä lätäköistä huolimatta. Pääsimme radanvarsitielle ja sitäkin sillan ylitykseen asti. Otto käänsi meidät loivasti vasempaan, oikealla huomasin olevan jonkin metalliaidan, jota en ole aiemmin huomannut. Autojen äänet lähestyi ja arvelin Oton tehneen todellisen suunnan muutoksen, käännyimme takaisin löytäen hiekan ja asfaltin rajan. Siinä se kumma aita oli taas. Mietin, onko reitissä muutoksia, hämääkö äänimaisema minua kun lumet pois vai mikä mättää. Lähdimme jatkamaan Oton ohjaamana asfalttitietä. Autojen äänet kuului liian liki, kuulu myös radalla menevät junat. Vasemmalta kuului ilmastointihormin suhina ja ajattelin meidän olevan sittenkin liki portaiden hakua. Portaita ei kuitenkaan löytynyt. Asfalttitie vain jatkui. Junien ääni kuulu edelleen oikealta, mutta ei vaan haettavia portaita löytynyt. Epävarmuus valtasi mielen. Kaksi naista ohjasi minut palaamaan takaisinpäin ja kääntymään oikealle. Niin tein, löysin itseni parkkipaikalta. Autoja meni joka suuntaan ja ihmiset vauhdilla ohi. Pyörin parkkipaikalla ja nuohosin sen laitoja etsien mistä pääsisin lähdelle rataa. Lopulta löysin ja jatkoin eteenpäin. Portaita ei vain kuulunut ja usko oli lopussa. Käännyin takasin ja aikamme käveltyämme löysin taas asfalttitien ja hiekkatien taitteen vieressä olevine aitoineen.

Alkuun olin varma Oton temppuilevan ja olevan menemättä oikein jonkin lätäkköjärven takia, mutta en ole varma alkuunkaan. Nyt minusta nimittäin tuntuu, että jostain syystä en päässyt jatkamaankaan suoraan vaan väkisinkin jouduin kohden Peltomyyränkujaa. Ja nyt kun en pysty itse asiaa tarkistamaan, turhauttaa ja ärsyttää. Haluan tietää pian mikä siinä oikein mätti. Nimittäin löydettyämme radan varteen hiekkatielle Otto opasti taas todella reippaasti ja määrätietoisesti meidät kotiin.

Huomenna kalenterissani lukee spinning+roller+pilates, saas nähdä miten meikäläisen käy, tuleeko taksikeikka vai jääräilenkö kävellen Vidaan. No jospa saisin ennen huomisiltaa tietää mikä reitillä mätti. Onneksi perjantaina avustaja on täällä, joten hän opastelee meidät treenaamaan. Kotimatkalla on sitten aikaa haahuilla. Onneksi Janna ymmärtää tilanteen ja tsemppailee minua harmituksen kourissa olevaa, mutta silti ei ole kivaa myöhästyä sovitusta tai joutua perumaan treeni. Tänään en vaan paikalle löytänyt, joten nautin auringosta ja d-vitamiinista 🙂 Ei se kyllä siinä hetkessä hirveämmin lohduttanut.

No jospa huomenna liikunta sitten palaisi elämääni oikein rytinällä. Kuun alkajaisiksi elämää tulivat odotetustikin häiritsemään valupäivät ja torstaina lähdimme mökille. Saimme myös äitini perjantaina vieraaksemme. Sää oli kylmä, sateinen ja tuulinen. Tiet kelirikon kourissa, joten liikkumiset jäi. Sunnuntaina istuimme sentäs nuotiolla tihkusateessa pitkään ja hartaasti myös sisäistä lämmikettä nauttien. Perjantai-iltana äiti koetti opettaa minua tanssimaan, lauantaina nautimme saunan lämmöstä. Neuloin villapaitaa ja nyt mennään todella hitaissa kerroksissa, koska silmukkaluku on jo pitkälle yli 300. Vielä olisi kymmenen kerrosta hihapaikkoihin.

Maanantaina kotiuduttua suoraan Opaskoirayhdistyksen hallituksen kokoukseen, joka kesti reilusti yli kolme tuntia. Kotona nopsaan salaattia ja ilta menikin töiden merkeissä.

Eilen tiistaiseen tapaan aika hujahti käsitöiden merkeissä. Keramiikassa aloitin tekemään teepannua. Mukaani sain valmiit lasitetut pikarin, lautasen ja mukin. Rottingissa sienikori ei valmistunut vieläkään. Ohjaaja sai siihen kiinnitettyä sangan ja aloitettua siihen ruutupunosta. Epäilen valmistuuko se pirulainen vielä ensi kerrallakaan. Leikkasin jo loimet ovaalikoriin valmiiksi. Siinä ne tämän kevään työt taitavat sitten ollakin. Syksyn rottinkiryhmien tulevaisuudesta ei taida vielä olla tietoa, joten nähtäväksi jää mitä sitten. Joka tapauksessa kotona iltateen äärellä jatkoin paidan neulontaa.

Toivottavasti huomenna pääsen hikoilemaan spinnutunnille, rolleriin kehoa huoltamaan ja pilatekseen keskikroppaa kehittämään. Tarkoitus on viettää mahdollisimman liikunnallinen loppukuu, joten paree alkaa taas reitti Vidaankin sujumaan!

Julkaistu

Epätoivosta toivoon

Lähestyn suojatietä, jonka edessä vesilätäkkö, Otto hidastaa varhain ja pysähtyy niin ettei joudu lätäköstä menemään. Emme välttämättä ole suojatien kohdalla vaan sen sivussa. Ylityksestä selvitään, matka jatkuu. Käännytään oikealle tielle, joka laskeutuu. Märkää, hiekotushiekkaa, kuraa, lätäköitä… Eipäs tuosta huvita mennä, Otto tekee suunnan muutoksen välttääkseen tien inhottavuudet ja löydän itseni joltain aukealta. Onneksi kuulin junan äänen ja sain komennettua Oton takaisin tielle… Näin alkoi meidän viime torstainen matka salille. Maanantaina pääsimme laskeutuvalle tielle ja kääntymään vasemmalle radan varteen. Radan varressa kuljetaan haettaviin portaisiin asti. Vasemmalla on silta, josta pääsee autotien varteen, sinnehän Oton mieli halajas. Ehkä himpun kuivempaa. Ei kun takasin radan varteen ja tottakai väärään suuntaan, joten ympäri ja uudestaan. Lopulta portaat alas ja alikulkuun hitain maleksivin askelin. Paluumatkalla maleksien alikulkuun, mutta se löytyi kuin löytyikin. Portaat ylös ja radan varteen maleksimaan. Avokki ja avustaja tulivat meitä vastaan. Ottoon en saanut minkäänlaista vauhtia ja olo oli toivoton.

Eilen oli todella märkää, kumisaappaat ainoat oikeat jalkineet. Oton kulku oli luokatonta, joten pissalenkkeihin liikkumiset jäi. Tänään aamulenkki loi jo uskoa parempaan. Ja puoliltapäivin pääsimme koulutuslenkille. Koira vaadittiin liikkumaan niin hiekalla kuin lätäköissäkin. Järvilätäköt toki sai kiertää, mutta maleksimaan ei saanut jäädä yhtään. Koiralla heilui häntä korkealla koko lenkin ajan, vaikka Otto joutui kulkemaan sellaisista paikoista mitä inhoaa. Koiraa tietysti kehuttiin aina onnistumisen jälkeen. Liikkumiseen käytettiin kyynärvarsilukitusta, hihnasta nyppäsyjä, valjaiden helistelyä yms. Ei siis mitään koiraa satuttavaa. Äänenkäyttö oli myös tärkeässä roolissa. Mitä enemmän vaadittiin sitä enemmän kehuttiin. Ja minun on muistettava aina etten lähde ohjaamaan koiraa vaan pistän sen liikkeelle käskyin, kenties valjaita nostaen. Oton jumitteluiden myötä monesti ajaudun liian eteen koiraa nähden ja silloin väännän valjaista, jota ei saa tapahtua. Sama ylityksissä, koira liikkeelle ja sitten minä. Ette usko miten hyvältä tuntui kun koira alkoi tajuta, että nyt mennään eikä meinata, silti häntä heilui ja kaikilla oli hyvä olla. Samalla minulle opin paikka siitä, että voin olla napakampi ja vaativampi, Otto ei mene rikki siitä. Tuntuu vain piristyvän 😀

Ongelmat ei varmasti ole taltutettu kahdella koulutuslenkillä. Edellinen oli jo toissalauantaina. Otto varmasti kokeilee jatkossa minua missä se aita nyt olisikaan matalimmillaan, mutta minun on oltava vaan tiukkana, niin tiukkana ja vaativana kuin vaan yksikseni liikenteessä voin ja uskallan ilman, että aiheutan vaaratilanteita. Ja lisäkoulutuslenkkejä tullaan varmasti tekemään tämän kevättalven mittaan.

Maanantaina ja eilen minusta tuntui, että ei meidän koirakkous kestä kauaa, että ei tästä vaan tule mitään. Surin jo kaikki mahdollisuudet. Tänään jaksan taas uskoa parempaan huomiseen. Soitto heti koululle kun tökkii ja sitten taas treenataan. Ja treenaan itekseni ja aina kun mukanani on joku näkevä, joutunee peesaushommiin 😀 Että kyllä vielä taisto jatkuu, jotta perjantaina neljä vuotta täyttävä Otto on luonani vielä vuosienkin päästä. Tämä kaikki kertoo vaan siitä, että joskus opaskoirakoksi kasvamisen eteen joutuu tekemään helkkaristi työtä, joskus se kestää pidempään, joskus on vaikeaa jne. Mutta kun se työ alkaa palkita, onnella ja hymyllä ei rajoja! Onneksi Suomessa on myös huippuammattitaitoisia kouluttajia, jotka auttavat meitä koirakoita.

Julkaistu

Aamupäivän treenit

Jälleen kerran olen myyty ihanalle treenin jälkeiselle fiilikselle. Marin houkuttelemana lähdin Vidan lauantaiaamun pumppitunnille, joka on ennen spinningiä. Kello soi kahdeksalta ja vapaaehtoisesti nousin ylös ja löysin itseni jumppasalista 9.30 edessäni kaksi eri painoista tankoa, steppilauta, käsipainot, jumppamatto, juomapullo, hikipyyhe ja tietystikin pussukassaan Iphone, jossa Sports Tracker päällä ja sykevyö yllä. Lokakuussa olen edellisen kerran ollut pumpissa eikä musta nyt kyseisen konseptin fania tullut silloin eikä nytkään. Kivaa vaihtelua ja omien rajojensa rikkomista, uskaltautumista ryhmäliikuntatunnille ja kokea onnistumisia. Nytkään en aina ihan kaikissa liikkeissä pysynyt mukana. Olen oppinut esim. että kulmasoutu tehdään selkä paikoillaan ja nyt se olikin suoristettava välillä, jos nyt tajusin yhtään oikein. Ohjaaja Tanja ohjasi kyllä ihan selkeästi, mutta ne eri rytmissä tehtävät jutut tuntui oudoilta. Joo, ymmärsin hitaat nostot ja laskut kolmosilla, mutta esim. soudussa soudettiinkin kolmasti ja selän suoritustus. Terminologia ei ollut tuttua ja siksi varmasti välillä olin vähän hukassa. Uutta oli se, että minua ei hävettänyt moinen. Eikä minua hävettänyt liikkuvissa askelkyykyissäkään etten tehnyt kovin pitkillä askeleilla, koska pelkäsin hukkaavani paikkani ja menettäväni tasapainoni. Normikyykkyjä uskalsin tehdä lokakuuta tehokkaammin. Yläkropan liikkeissä koin olevani enemmän vahvoilla. Ojentajaliikkeet, penkkipunnerrus nosti itseluottamusta. Yllätyin miten hyvin pysyin lankussa vatsalla ja kyljellä. Kylkilankussa ohjaaja korjasi jalan asentoa. Teimme myös vatsarutistuksia vinoin vatsalihaksin, jalan nostoja kohden kattoa ja tunnin alkuvaiheessa maastovetoja.

Ehkä kokemuksen puutteestakin johtuu ettei pumpissa saa itsestään ihan kaikkea tehoa irti. Menee valtavasti energiaa keskittymiseen miten liikkeet tehdään oikein, keskittymiseen ohjauksen kuuntelemiseen ja ymmärtämiseen, paikkansa säilyttämiseen jne. Ei minusta nytkään tullut pumppifania, mutta vaihtelua ja sitä kautta mukavaa. Kyllä joskus voin mennä uudestaankin, mutta tuskin säännöllistä pumppaajaa minusta tulee. Mari, kysele vaan jatkossakin minua rajoja rikkomaan!

Pumpin jälkeen vauhdilla vaihtamaan spinnukamat ylle ja satulaan. Ohjaaja Tanjan kanssa vaihdoimme muutaman sanan pumpista, mutta nyt olin tutulla alueella spinningpyörän päällä, yes! Nyt joutui seuraamaan ehkä hiukan tarkemmin omaa jaksamistaan, koska se pumppi oli alla. Teimme kolme työosuutta 13 mittaisina. Väleissä kolmen minuutin palautukset joidenka aikana halutessaan saattoi nousta hölkälle halutessaan. Ja minähän halusin :O Mahtavaa haastaa itseään, polkea satulassa, seisten, tehdä kiihdytyksiä, polkea raskaalla vastuksella. Hiki virtasi ja syke sykki korkealla. Kyllä vaan treeni tekee hyvää! Kiitos Tanjalle mahtavista aamutreeneistä pumpista ja spinningistä. Varmasti tavataan tulevaisuudessakin, sillä olen kaavaillut käyväni jatkossa mahdollisimman usein lauantaisin spinnussa ja ehkä joskus kaverin kanssa pumpissakin. Pumppiin en suostu yksin menemään.

Aamulla plendasin smoothieksen mihin laitoin avokilta protskua, maustamatonta jogurttia, persikkaa, puolukoita, chian siemeniä, kaakaojauhetta ja salaatin lehtiä. Tuo energialähde oli kyllä tarpeen ja saunassa oli mukava istua naisjoukolla smoothies- ja vesipullo ulottuvilla. Kotiin päästyä tein koirahieronnan, söin välipalaa, valmistin ruuan ja nukahdin äänikirjan pariin.

Spinningissä keskisyke oli 155, joten turhan kova. Maksimi 178, kalorikulutus 151. Pumpissa kulutus 512 cal, keskisyke 120 ja maksimi 165. Kulutus yhteensä 1063 cal. Pumppi varmasti vähän verotti spinningin kulutusta. Olen joka tapauksessa tyytyväinen. En halua vertailla kenenkään toisen kulutusta tms, mutta keskustelimme Marin kanssa aiheesta ja meillä oli hyvin erilaiset lukemat, sanoisin huomattavan erilaiset. Ikäeroakin toki on reilu kymmenen vuotta, mutta yli 600 ero tuntuu hurjalta. Molemmat ovat sitä mieltä, että syötetyt tiedot on oikein omissa mittareissamme. Jäin kuitenkin miettimään onko tuo Sports Tracker oikeasti miten luotettava, onko minulla siinä jokin häikkä vai treenaammeko vain niin eri intesiteetilla. Ja tämä ei todellakaan ole mikään vertailuasia, vaan pohdintaa suurien erojen syistä.

Viikolla Näkövammaisten keskusliitto ry:n Airut-lehdessä julkaistiin kolumni sokeana kuntosalilla-aiheella. Tekstistä paistaa järkyttävä asennevamma sokeaa kohtaan ja mietinkin onko kirjoittaja todella kokenut tuon. Itsekin olen jännittänyt sokeana julkisella salilla olemista, tunneille osallistumista jne. En kuitenkaan ole kokenut koskaan vastaavaa. Ja nyt Vidalla kokemukset ovat olleet yltiöpositiiviset. Palaan aina sieltä hyväntuulisena, iloisena, onnellisena kotiin. Olen todella iloinen, että syyskuussa kirjoitin Korso-ryhmään halusta päästä spinningiin ja että Janna otti minuun yhteyttä. Siitähän tämä kaikki lähti. Jannan kannustuksella, patistuksella on iso osa. Iso osa on myös onnistuneissa kokemuksissa spinnussa, rollerissa ja pumpissakin. Nyt olen vakavasti harkitsemassa, että tulevana torstaina osallistuisin spinnun ja rollerin lisäksi pilatekseen. Uskallanko vai en, jää nähtäväksi, mutta pyrkimys on kova. Mutta tässä tämä teksti

Eilenkin vietin tovin Vidalla. Kuten jo aiemmin kirjoitin, olen päättänyt jatkaa Jannan kanssa yhteystyötä, joten istuimme alas ja teimme sopimuksen ja merkkailimme kalenteriin treeniaikoja. Olen todella iloinen yhteistyömme jatkumisesta. Jatkossakin saatte tai joudutte lukemaan pt-treenikuulumisia täällä. Ja toki muitakin liikuntajuttuja, kuten metsässä liikkumisista. Avokin eksymisen jälkeen olemme monen näkevän suusta kuulleet eittei heikolla näöllä saa mennä metsään. Menemme sinne jatkossakin. Eilen muuten tilattiin puhuva kompassi ja ajastin Jenkkilästä. Ajastin ei nyt liity metsässä liikkumiseen mitenkään, mutta joskus jos haluu treenata kahvakuulilla tyyliin 1 min etuheilautus, 1 min pystypunnerrus tms. Tuo aika nyt oli vaan esimerkki siitä mihin ajastinta käytetään. Aika voi olla vaikka 30 sek.

Julkaistu

Mä tein sen – menin ilman kaveria spinningiin ja rolleriin

Tuntuu varmaan ihan typerältä ja hassulta, mutta olen enemmän kuin onnellinen, suorastaan leiun onnistumisen huumassa. Nimittäin tänään mä uskalsin ja menin yksin treenaamaan. En ole koskaan aiemmin tehnyt niin. Aikanaan käydessäni Finnbodylla mukanani oli aina joku, joskus lähdin itsekseni spinningtunnilta pois, mutta koskaan en ole ollut yksin treenikertaa alusta loppuun. Tänään olin ja olo on kuin olisin voittanut jotain suurta.

Matka Vidaan meni ongelmitta. Otto opastaa pakkasella mallikkaasti. Nyt radan varsi oli aika jäätikkäinen, joten pahimmissa kohdissa koira ymmärrettävästi tassutteli varovaisemmin. Vidaan saapuessamme koira oli iloinen ja pyrki haistelemaan ihmisiä ja jo toimistoon päästyään livahti toista asiakasta tervehtimään. Onneksi tätä ei haitannut moinen kohtaaminen. Otto tosin palautettiin ruotuunsa ja jäi kiltisti toimistoon odottelemaan. Minä hipsin pukuhuoneeseen toppavaatteissani vaihtamaan spinningkamat ylleni. Väkeä oli jonkin verran ja hiukan ujostutti paikkaa hakiessani, mutta sopiva kohta löytyi ja vaatteet tuli vaihdetuksi ja vesipullo täytetyksi. Spinningsaliinkin löysin ongelmitta, tosin Ira osui matkalla kohdalle eikä pukuhuoneelta matkaa taida olla kymmentä metriä enempää. Pyörästä säädöt kuntoon ja Sports Tracker päälle. Eilen kun kirjoitin laitteen toimimattomuudesta ostopaikkaan sain vinkin irroittaa lähetin vyöstä ja kokeilla uudestaa noin minuutin päästä ja se ainakin tällä kertaa toimi. Toivottavasti toimii jatkossakin. Muutenkin sain hyvin asiallisen ja yhteistyötä uhkuvan viestin, joten hyvä kun kerroin ongelmistani.

Tunti noudatti samaa kaavaa kuin edelliskerrallakin ja meni käsittämättömän nopeasti. Olin ihmeissäni kun tultiin loppujäähdyttelyihin. Treenissä kulutus oli 587 cal, keskisyke 148 ja maksimi 176. Oikeesti, tuskin nuo ketään hirveesti kiinnostaa ja varmasti ihmetteliöitä riittää mitä niitä tänne edes kirjoitan. Kirjoitan omaksi ilokseni. Joskus sitten voin vertailla lukemia katsoa millaista kehitystä on tapahtunut. Mutta joka tapauksessa tunti oli hyvä ja mulla onnellinen hyvä olo! Mä olin siellä, mä sain ihanan hikitreenin.

Pukuhuoneessa kävin vaihtamassa kuivat vaatteet ylleni ennen rollertuntia. Sitä jännitin enemmän. Pelkäsin, että myöhästyn ja että löydänkö saliin. Hipsin portaat ylös ja kanssatreenaaja kysyi tarvitsisinko apua. Kerroin haluavani jumppasaliin ja hän ystävällisesti opasti minut sinne. Sain maton ja tennispallon. Ira toi rollerin. Porukkaa oli paljon ja mietin pysynköhän miten mukana. Teimme osittain samoja rullauksia kuin viimeksikin. Aloitimme jalkapohjan rullauksilla siirtyen sääriin ja etureisiin. Pohkeet, takareidet, reiden ulkosyrjät, pakarat, alaselkä… Asennot löytyivät aika mukavasti. Reisien ulkosyrjät ovat kyllä ehdottomasti arimmat. Jalkapohjien rullailun jälkeen levisi ihana lämpö jalkoihin. Lopuksi makasimme roller-rullan päällä kädet tee-asennossa ja jalat koukussa. Ensiksi oikean puolen jalan alle luttana pallo, jota rullailtiin suoristaen jalka ja vetäen takaisin koukkuun. Liikkeeseen otettiin mukaan saman puolen käsi, joka vietiin jalan suoristusvaiheessa vartalon jatkeeksi sisäänhengityksellä ja käsi palasi jalan koukistuessa ja uloshengityksellä lähtöasentoon. Sama tehtiin myös ristikkäisellä kädellä ja lopuksi molemmilla käsillä yhtäaikaa. Sitten toinen puoli ja ihan lopuksi teimme käsin puoliympyrää hengityksen tahtiin. Puoliympyrä-liikkeessä Ira joutui näyttämään miten se tehdään. Muuten pärjäilinkin aikalailla itsenäisesti, joten tuskin homma ihan pieleenkään meni. Rollerin jälkeen salissa jatkui pilates, joka minua vähän houkuttaisi. Uskaltautuisinkohan mukaan? Ira opasteli minut portaisiin, josta hipsin pukuhuoneeseen vaihtamaan pakkasvaatteet, jonka jälkeen hain Oton toimistosta. Avokki ja Harmaakuono olivat lähteneet iltalenkille ja tulleet minua vastaan. Vähän ilta-aikaan arveluttaa aseman seutu ja jos Otto ei hakeudu alikulkuun, mutta varmastikin jatkossa uskaltaudun (huomatkaa siis… aion mennä toistekin itsekseni treenaamaan) palaamaan itseksenikin Oton kanssa. Otto hakeutui nimittäin alikulkuun, ehkä hiukan epävarmana, mutta hakeutui kuitenkin. Portaat löytyi hienosti ja hiljalleen sataessa lunta palasimme kotiin. Minä pulppusin ja täpinöin, niin onnellinen olin ja olen.

Julkaistu

Positiivisia kohtaamisia ja treenifiiliksiä – treenausta Vidalla

Totesin jo viime talvena, vaikka lyhyt olikin, että Otto on pakkaskoira. Pakkaskelillä se nimittäin opastaa parhaiten. Niinpä lähdin aamulla aika luottavaisin mielin kohden Vidaa. Reitti menikin ongelmitta. Vähän ennen portaiden hakua tien viertä Oton teki mieli haistelemaan. Portaat kuitenkin löytyi ja ehdin Vidaan hyvissä ajoin.

Pukuhuoneessa ehdin taasen testailemaan sykelähetintä eikä se paska toiminut. Luovutin ja hipsin itsenäisesti crosstrainerille ja aloitin sutkuttamaan sillä Jannaa odotellessani. Kymmenisen minuuttia ehdinkin sutkuttaa, jonka jälkeen tutustuimme tarkemmin spinningsaliin. Jos vaan pyörä eturivissä lähinnä ovea on vapaa, minulla on todella helppoa tulla pyörälle ja tunnin jälkeen löytää käsipyyheliinaa ja puhdistusainetta pyörän siistimiseen. Ei kertakaikkiaan mitään syytä jättää rakastamaani treenimuotoa väliin vain sen takia, että ei ole kaveria mukana. Pyörän säädöt osaan tehdä itse sopiviksi jne. Miksi en nauttisi treenistä vielä kun reittikin sujuu treenipaikalle – ainakin nyt. Sanoinkin avokille, että jos valupäivät ei ole häiritsemässä menen huomiselle spinningtunnille. Ehkäpä taas yksi raja-aita kaatuu, mutta niin pitääkin.

Istuimme alas ja vähän katselimme ryhmäliikuntatuntikalenteria. Tällä hetkellä eniten mahdollisuuksia on osallistua torstain ja lauantain tunneille. Spinning on varmasti ykkösjuttu, mutta Iran roller myös kiinnostaa. Pilates olisi myöskin hauskaa, joten siinä olisi taasen yksi aita kaadettavaksi. Muut ovatkin ehkä nopeatempoisempia ja ensinmmäisille kerroille tarvitsisin kaverin, mutta toivottavasti tulee tilaisuuksia kokeilla muitakin ryhmäliikuntatunteja. Mitkään askelkuviot ei minulta kovinkaan hyvin luonnistu, mutta kokeilemallahan selviää missä pärjäisin mukana.

Palasin alasaliin ja lämmittelytilaan crosstrainerille. Onnistuin pudottamaan keppini laitteen yli ja avulias nainen kertoi mistä löytäisin sen. Toinen nainen moikkasi minua pukuhuoneessa. Ette usko miten tuollaiset lämmittävät mieltä. Liian paljon törmää siihen ettei vammaiselle uskalleta syystä tai toisesta puhua. Kun ihmiset uskaltavat puhua ja tervehtiä itsekin tulee rohkeammaksi eikä oma erilaisuutensa tunnu enään niin erilaisuudelta. Oli mukavaa sutkuttaa 45 min treeni, vaikka pidemmän päälle crosstrainer onkin ehkä vähän tylsä. Hiki kuitenkin tuli. Tuli niin kova hiki, että kävin jo salilla suihkussa ennen kuin lähdin Oton kanssa paluumatkalle. Vähän jännitin löytäisimmekö alikulkuun. Vähän Otto hidasteli empien ja kun pysähdyin kuulostelemaan onko suuntamme oikea sain ohikulkialta tiedon, että olemme menossa alikulkuun. Mahtavaa! Portaat löytyivät hyvin ja kotimatka sujui ongelmitta. Välillä vähän hidastellen ehkä liukkauden tähden, mutta jumituksia ei tullut eikä matkaan mennyt kohtuutonta aikaa.

Kotona hehkutin onnistumistani ja ystävällisiä ihmisiä sekä kirosin sykemittaria. Lähetin Sports Trackerin verkkokauppaan, josta vehe ostettu viestiä. Alan oikeasti kyllästyä toimimattomuuteen. Toivottavasti saan tarvittavan avun sitä kautta tavalla tai toisella.

Nyt kahtena aamuna meillä on nautittu smoothiekset. Eilen mustikoita, ananasta, banaani, kurpitsan siemeniä, loput hamppuproteeinista, Raunon protskuvarastoista protskua, turkkilaista jogurttia, pari salaatinlehteä, raakakaakaota ja vettä. Tänään vadelmia, banaani, chiansiemenet, vesi, jogurtti ja protsku. Eilen pärjäsinkin pitkään ilman nälän tunnetta. Keramiikassa vihreän teen kanssa söin kourallisen pähkinöitä ja toisen kuivattuja karpaloita. Tein mukin jonka kylkeen relieffinä koira. Rottingissa taistelin sienikorin kanssa, ei kovin helppoa tehdä väliseiniä 🙂 Kotona maistui avokin tekemä kanasalaatti, jota nytkin söin kotiin tultuani. Seuraavaksi onkin aika töiden. Illalla telkusta Jutan Superdietti ja Syke kera neulomuksen. Eilen käsityöteemaisen päivän jälkeen innostuin vielä iltauutisten aikaan neulomaan tuubihuivia.