Julkaistu

Ravia keventäen ja tasapainotreeniä ilman satulaa ratsastaen

Ennen ratsastamaan lähtöä kävimme koirien ja avokin kanssa kävelyllä. Lenkistä ei oikein voida puhua, sillä keli oli melkoisen jäätikkäinen. Icebugeilla pärjäsin aika hyvin, mutta Otto suti vierelläni kävellessään. Harmaakuono valitsi nuoskaisen hangen missä vähän helpompi liikkua avokin taiteillessa tien puolella. Pystyssä pysyttiin, mutta vauhti oli välillä melkoista hissuttelua. Talitintit piipitti ja tuoksui sulava lumi. Eihän nyt vielä ole kevään aika. Enhän ole päässyt vielä suksille enkä lumikengillekään. Kevättä kuitenkin tuntui olevan ilmassa ja lämpöasteitakin pari-kolme. Eipä tarvinnut ratsastamaankaan pukeutua moneen kerrokseen.

Tallin piha oli myös aika liukas, mutta itse harjoituskenttä yllättävänkin hyvä. Välillä jopa kavioiden alla litisi ja lotisi silkka vesi. Ratsastin Airalla, jolla on ratsastanut pari-kolme kertaa aiemminkin. Aira ei juurikaan tölttää vaan ottaa ravin.Pääsin siis pitkästä aikaa treenaamaan keventämistä, ja se sujuikin hyvin. Aika hyvin jalatkin pysyi riittävän takana, istunta tahtoi välillä mennä liian etupainotteiseksi milloin Airan ravi lopahti. Tyyppi kuunteli kroppani viestintää. Hetkittäin uskalsin keventää myös niin etten ottanus satulan etukaaresta kiinni vaan kannattelin käsiäni ratsastusasennossa. Välillä kevennyksessä nostin persausta vähän liikaakin, mutta pääsääntöisesti keventäminen sujui hyvin, ja minusta se on mielettömän hauskaa. Siinä jotenkin tuntee onnistumisen riemua kun oikea rytmi löytyy. Harjoittelimme myös ravista vauhdin hidastamista hitaampaan raviin ja lopulta käyntiin. Itse käytin vatsoja niin tehokkaasti, että Aira siirtyi harjoituksen alusta lähtien käyntiin ja hidas ravi jäi välistä pois 😀 Jos istuin satulassa liian etupainoisesti hevonen ei meinannut siirtyä käynnistä takaisin raville, mutta heti kun istuntaansa korjasi hevonenkin teki mitä halusin 😀

Tunnin puolessa vaihdoimme kulkusuuntaa. Meillä oli taasen ns. kärkiratsastaja ja suunnat sen ansiosta pysyy hyvin hallinnassa. Voi keskittyä ratsastamiseen eikä ohjaamiseen hevosta pois ohjaajan luota keskikentältä. Tunnilla teimme myös muutamat voltit, harjoittelimme painon siirtoja käynnissä, ratsastimme ilman jalustimia hakien oikeaa asentoa. Eli, niitä samoja juttuja mitä nyt viimeset kuukaudet ollaankin jo treenattu. Kehitystä tapahtuu koko ajan, vaikka aika pienin askelin mennään. On kuitenkin ihana tunne kun huomaa osaavansa/pystyvänsä vähän parempaan kuin edelliskerralla. Nautin siitäkin, että jalat kipeytyvät ja tunnen ratsastaneeni, olen osannut tehdä asioita oikein oikeita lihaksia käyttäen.

Tunnista viimeset kymmenen minsaa ratsastimme taasen ilman satulaa. Ystäväni teki pysähtymisharjoituksia, voltteja ja tölttipätkiä. Itse tälläkin kerralla tyydyin istumaan hevosen selässä talutuksessa. Teimme kerran voltin, mutta vielä suurin energiani menee tasapainoiluun. Istunta tahtoo jäädä etukenoiseksi, pitäisi uskaltaa rohkeasti istua oikein, olisi vähemmän kiikkerää menoa. Hetkittäin kun könöasennosta ”päästin irti” ja istuin oikeaoppisesti istuntakin rentoutui. Ja heti kun ohjaaja huomasi minun rentoutuneen ja sanoi siitä, jännityin ja meno tuntui taas kiikkerältä. Ehkä nyt tuntui jaloissa keventäminen hienoisena väsymyksenä ja tasapainoilu siksikin rankalta. Silti oli ihanaa! Lämmin hevonen, jota ei haitannut, vaikka pidinkin harjasta lujasti kiinni. Olin pois taas mukavuusalueeltani, mutta on valtava tunne uskaltautua ja uskaltaa siihen. Jos arkailisin liikaa moni upeaksi kokemukseksi osoittautuva juttu jäisi kokematta. Olen onnellinen ystäväni rohkeudesta, joka rohkaisee myös minua nyt ratsastamaan ilman satulaa. Vielä en usko pystyväni ratsastamaan koko tuntia niin. Hermostoni ei kestäisi sellaista eikä ehkä psyykekään. Mutta ehkä joskus teemme senkin ja silloinon taas uusi upea kokemus koettu. Nyt pienin askelin kohden parempaa tasapainoa ja opitaan ratsastuksen hienouksia kaikessa rauhassa. Kiire ei ole mihinkään. Kumpikaan meistä ei suunnittele osallistumista vammaisratsastuskisoihin tms. Nautimme ja opimme, riemuitsemme ja ratsastamme. Ratsastus on ihanaa!!!

Julkaistu

Tammikuu kuuden eri liikuntamuodon kuu

Voi miten olenkaan onnellinen – löysin treenikärpäsen 😀 Ja sen surinoista nautiskelen. Toivottavasti myös helmikuussa lajivalikoimaan saadaan uusia liikuntamuotoja ja Sports Tracker toimimaan Iphonessa, jotta lenkkitilastointi onnistuisi vielä paremmin.

Jo ennen vuoden vaihdetta etsin sisimmästäni treenikärpästä ja aloin houkutella sitä aktiiviseksi suristelijaksi. Joululoman aikana mökillä ollessamme puhuimme avokin kanssa paljon liikunnallisen elämän aktivoinnista ja motivoitumisestamme siihen. Ehkä useamman kirjan kuuntelun ja sadekelin tuloksena tympäännys viimeisinä lomapäivinä lötköilyyn teki tehtävänsä. Treenikärpänen heräsi horroksestaan ja alkoi surista kutsuvasti.

Sadekelin vaihduttua pakkassääksi myös Oton askeleet rivakoituivat, joten lenkkivauhti reipastui ja liikuntasuorituksia kannatti alkaa merkitsemään ylös. Tuota 4kk:n liikuntahaastetta ei taida nyt pyöriä missään, tai en ainakaan ole siihen törmännyt, silti olen laskenut liikuntapäivät ajatuksella, että liikuntasuorituksen tulee olla vähintään 30 min, ja mielummin 45 min, jotta suorituksesta saan liikuntapäivämerkinnän.

Merkinnät alkavat 11.1 ja liikuntapäiviä tuli kolmen viikon aikana 11 joista neljänä päivänä kaksi liikuntasuoritusta. Neljästä lenkistä sain kilometrit ja ajat. Koiran jalottelulenkkejä enkä alle 40 min ole tilastoinut mitenkään. Ajatuksena on laskea lenkit joissa tulee hiki. Kilsoja taittui yhteensä 26.5 km ja aikaa kului 5 h 40 min. Tammikuussa kävin kahdesti ratsastamassa, joten ulkoliikuntaan voidaan lisätä vielä 2 h.

Kotikuntosalilla tapahtuneet treenit jaoin yläkropan treeniin sekä kahvakuulapainotteiseen jalkatreeniin. Ensinmmäinen treeni kahvakuulalla piti sisällään myös kuntosalilla tehtäviä perusliikkeitä. Tuota ekaa treeniä nimitänkin merkinnöissäni yleistreeniksi. Siihen aikaa sujahti 1 h 10 min. Yläkropan treenejä tein kolme niihin aikaa yhteensä käyttäen 3 h 25 min. Yhteen kertaan jäi kahvakuula-jalkapainotteinen treeni johon aikaa meni 1 h. Kuntosali/kahvakuulatreenaukseen aikaa käytin kaikenkaikkiaan siis 5 h 35 min.

Pitkästa aikaan pääsin ohjatulle spinnutunnille ja vieläpä vajaan viikon aikana kahdesti. Se oli IHANAA. Yhteensä aikaa niihin meni 1 h 40 min. Uima-altaaseen pääsin hyppäämään kahdesti. Toisella kertaa uimaan ja toisella vesijuoksemaan. Uituja metrejä 1250m ja yhteensä uintiin ja vesijuoksuun käytetty aika 1 h 55 min.

Eli11 liikuntapäivää
15 liikuntasuoritusta
Käytetty aika 16 h 50 min
Liikuntamuodot kahvakuula/kuntosali, ratsastus, uinti, kävely, vesijuoksu, spinning (6)

Eihän nuo liikuntamäärät mitään huimia ole, mutta tästä on hyvä jatkaa. Tällä viikolla on jo kävelty 11.6 kilsan lenkki, uitu 1800 m ja vesijuostu 45 min. Ens viikolle sovittu mm. lenkki- ja lumikenkäilytreffit unohtamatta Silmukkasiskojen kanssa tehtävää issikkavaellusta. Tällä viikolla on kenttäratsastustunti, kuntosaleilua ja lenkkeilyä tiedossa. Eipä siis muuta kuin kaikille iloisen liikunnallista helmikuuta 😀

Julkaistu

2014 olkoon 60 kilon alituksen vuosi

Vuoden alusta on taas hyvä potkia itseään persauksille ja vaatia itseltään aikaisempaa liikunnallisempaa elämää. Vuosi 2013 meni ihan liian vähällä liikunnalla ja loppuvuodesta jo ennen joulusuklaita mopo meinasi lähteä keulimaan suklaiden suhteen, olkoonkin vaan kyseessä tumma suklaa, silti! Sitä meni liikaa. Onneksi gluteeiniton ruokavalio hillitsi leivonnaisten yms. herkuttelun. Nyt tilanne voisi olla paljon surullisempikin. Jouluherkuista en itseäni soimaa. Toki olisin voinut syödä vähemmän suklaata, juopotella uutena vuotena vähemmän jne, mutta ei elämäni jouluun ja uuteen vuoteen kaadu. Sillä on väliä mitä syön ja miten elän uuden vuoden ja joulun välin, ei sillä niinkään mitä mussutan joulun ja uuden vuoden vaihteen välillä. Tuossa kiteytyy niin hyvin se ajatus, kun syöt 80% hyvin, voi 20% mennä vähän toisinkin. Eihän se tarkoita kuitenkaan, että ihan överiksi tarvii mennä.

No joka tapauksessa olen täällä blogissakin kirjoittanut jo 2011, että tavoitteenani on painonpudotuksessa 60 kilon alitus. Noloa, mutta se on edelleen alittamatta! Paino on pyörinyt pitkään 67.5-68.5 kilon välillä, joten hyvä asia on se ettei se ole kääntynyt nousuun, paitsi nyt joulun myötä. Kirjoitin pari vuotta sitten, että matkaa alitukseen on 8.8 kg. Nyt tuohon saa lisätä 700 g.

Sisälläni on kytenyt ajatus ryhdistäytymisestä jo pidempään, ja onneksi aivan alusta ei tarvitse aloittaa. Nykyisessä elämässäni on paljon hyviä asioita ruokavaliossa kuten kasvisruokien lisääntyminen, lisäaineiden välttely, raaka-aineiden laadun tarkkailu jne. Nyt on lähinnä tarkennettava syömisiään ja ehkä vähän tehdä kieltolistaa. Totaalikieltäytyjäksi minkään suhteen en ala, mutta tällä hetkellä meillä on avokin kanssa sopimus, kotiin ei osteta suklaata, keksejä yms. herkkuja Avokki ei saa keksipakettiaan enkä minä tummaasuklaata. Täällä on yksi paketti suklaariisikakkuja ja tummasuklaalevy, mutta niiden nauttimisesta ei olla sovittu, joten toistaiseksi niihinkään ei kosketa. Lisäksi ollaan puhuttu kahvakuulailun/kuntosalitreenin aloittamisestaja ekan treenin pitäisi olla viikonloppuna.

Olen sopinut helmikuun loppuun jokatoiselle sunnuntaille ratsastustunnin sekä yhden issikkavaelluksen, joten tammi-helmikuussa pääsen viisi kertaa hevosen selkään, IHANAA!!! Sovittuna on myös kolmet uintitreffit helmikuun 3. päivään mennessä ja lenkkitreffauksia ajatuksella kerran viikossa. Ja sokerina pohjalla, varasin paikan cycling-tunnille ens keskiviikolle. Menen vierailijana kaverin kanssa Sats:iin. Siitä onkin vuosia aikaa kun viimeksi olen ollut ohjatulla spinning-tunnilla. Odotan tuntia hulluna, vaikka tiedänkin kuolevani sinne – tai ainakin melkein.

Eilen ladattiin ystävän kanssa mun Iphoneen Sports Tracker ja tänään testasin sen toimivuutta. Ei toiminut syystä tai toisesta. Onneksi treffaan ystävän maanantaina, niin eiköhän ongelma silloin selviä. Tod.näk. olen tehnyt jotain väärin… Tarkotus olis seurata Oton kanssa tehtyjen lenkkien pituuksia, joten toivottavasti homma saadaan toimimaan. Vika voi olla myös mun Iphone-käyttötaidoissa. Ne ei vielä kovin kaksiset ole. Joka tapauksessa olen innolla starttailemassa vuotta 2014 myös liikunnan merkeissä ja painon on aika nyt pudota sinne haluttuun alitukseen. Olen ollut pari päivää nuhainen, joten on ollut hyvää aikaa tehdä itselleen treenimusasoittolistoja, jotka toivottavasti tuo myös lisämotivaatiota. Uudet biisit saakoon Hepankin hikoilemaan kahvakuulan kanssa 😀 Eipä siis muuta kuin treeni-intoisin mielin vuoden 2014 kimppuun!!! Ja mua saa ja pitää potkia, jos täällä vaan ilmestyy käsityöpostauksia tms. Toki ei käsityöt elämästäni katoa mihinkään. Kerran kun olen löytänyt niin hienon harrastuksen, siitä ei luovuta. Nyt kuitenkin on aika luopua niistä liikakiloista – vihdoinkin. Hirmuiset tsempit meille ihan jokaiselle, jotka ylimääräisten kilojen kanssa taistelemme. Mehän taltutamme ne! EIKÖS!?

Julkaistu

Loppukuun kuulumisia/liikuntakärpäsen surinoita ja mökkipuuhia

Viikonlopun helteistä nautittiin mökillä pihapuuhien merkeissä. Mäkin käyttelin sirppiä lammen rannan raivauksessa. Homma sujui ihan kivasti, paitsi vasurina sirppi oli vääränkätinen mulle. Ranteella joutui tekemään koukkauksen, jotta heinikko leikkaantui. Vähän mua alkuun jänskätti, telonko itseni sirpin kanssa. Viiltoliike kun tehdään itseensä päin. No kumisaappaat jalkan ja varovaisuutta, niin havereitakaan ei sattunut.
  Lammessa olevista lähteistä huolimatta kahlasimme rantavedessä kaislaa pois repien. Oli osaksi aika liejuisen ja ällön tuntusia, Mutta ainahan lampi pysyy parempana, jos sen rantoja jaksaa vaan siistiä.  Sää oli niin helteinen ettei lähdepaikatkaan saaneet palelemaan. Lammen pintavesi oli jopa liian lämmintä.  Ja varmasti sanomattakin selvää, pihatöiden jälkeen tuntui todella huipulta uiskennella lammessa.
Pihassa on jonkin verran kantoja ja avokilla meni puolipäivää eräänkin kannon kanssa. Juuret olivat levittäytyneet pitkälle, joten käsisaha avuksi. Siinä taistelussa rautakankikin vääntyi. Melkoisen ähinän, puhinan, kiroilun ja hikoilun jälkeen vihdoin kanto antautui avokille ja sekös riemastutti meitä 😀
Perjantai-iltana nautiskelimme kahdessa erässä tapaksista; aurinkokuivattuja tomaatteja, viininlehtikääryleitä, valkosipulimarinoituja paprikoita, kahta Koudaa, lihapullia ja prinssinakkeja. Ite söin varmaan kahta jälkimmäistä molempia kaksi ekalla kierroksella.  Ilta jatkui nuotion äärellä istuskellen ja rupatellen.
Lauantaina grillattiin lohta foliossa sekä bataattia. Onnistui molemmat tosi hyvin. Kalalle sitruunamelissa ja pinaatti antoivat herkullisen maun. Upeeta istua ulkona aterioimassa kaikessa rauhassa
 terveellistä ruokaa.
Illan saunomista ja uimista häiritsivät polttiaiset. Saunatauolla ei kauaa kärsinyt oleskella kun polttiaiset poltti iholla. Ajoituksemme ei paras mahdollinen siis. Niitä ötököitä taitaa olla eniten päivän painuessa mailleen, sillä sunnuntaina saunoessa ennen kotiin lähtöä ei polttiaiset häirinneet olleskaan.
Iltateetä juodessa korviimme kantautui ukkosen jylinä, joka voimistui hetki hetkeltä ja melkoista ilmaa se aika pitkään pitikin. Harmaakuono ei siitä paljoa välittänyt, tuhisi vain omalla paikallaan. Sunnuntai-iltana täällä kotona oli myös hurja ukkoskuuro. Sadetta tuli koko taivaan täydeltä ja ukkonen jytisti voimalla ja tuo nelitassu makasi olkkarin matolla unihaukkuen. Se tuntui jopa liikuttavalta siinä rajuilmassa.
Sunnuntaina avokin touhutessa pihassa valmistin meille herkullisen salaatin. Inspiroiduin Bregon vinkkauksesta kikherne-broilersalaatista, joten paistoin pannulla broilersuikaleet soija-voi-pippuri-carry-marinadissa. Pilkoin rasiallisen kirsikkatomaatteja, kurkun, puolikkaan jäävuorisalaatin,  
sipulin ja liotin kikherneet yön yli, lisäsin valkosipulin kynnen makua antamaan.
Kastike syntyi turkkilaisesta jogurtista, sitruunasta, avokadosta, pippurista ja Carrysta.
Sitten kaikki sekasin ja salaatti vetäytymään. Ja herkullista tuli!
Ennen salaatilla herkuttelua mökin siivous: imurointi, mattojen pöllytys ja pölyjen pyyhintä. Ruuan jälkeen matot lattialle ja ei muuta kuin saunomaan ja uimaan.
Nyt ollaan taas arjessa tiukasti kiinni. Viimeinen viikko lomalaisten hierontoja menossa, ja tällä viikolla on ollut töitäkin; eilen kuus, tänään neljä, huomenna ilmeisesti viis ja torstai vielä avoin. Avokki ahkeroi eilisiltana oman firman asiakkaiden parissa ja tänään on mun vuoro 😀 Mä eilen taas ”pommitin” eri tahoja pilottitarveviesteillä ja parilla tutulla on jotkut kaverit joita voisivat kysyä ja eräs ilmottautui suoraan minulle ja hänen kanssaan suunnitelmissa on lenkki perjantaiaamulle.
Aijemmin olen sopinut lenkin torstaille, joka varmistui eilen. Jos nyt kaikki menee kuten pitäis, mulla on kaksi pyörälenkkiä luvassa tällä viikolla. Mä olen ihan fiiliksissä.
Ja muutenkin kroppa huutaa liikuntaa/treeniä. Eli, nyt taitaa olla oikea hetki ”kiristää” tahtia niin liikunnan kuin painon pudotuksenkin suhteen. Ei poppakonstein, vaan liikunnan lisäys ja ruokavalion tarkempi syynäys 😀 Niillä jatketaan! Kirjoitinkin jokin aika siitä etten ole hypännyt vaa’allakaan paljoa, mutta nyt viime päivinä aamuvaaka on astunut taas matkaan. Ja huomisesta lähtien merkkaan taas painon ylös kerran kahdesti viikossa, riippuu miten mökkeilemme. Vaakaa en nimittäin sinne aio raahata! Elokuussa olisi tarkoitus viettää aikaa mökillä mahdollisimman paljon työtilanne huomioiden. Kuun lopussa on lähtö Lontooseen, joten paljon ihanuuksia tälle syksyä luvassa. Kunhan vaan saan pyöräilykavereita sekä uimaan samoin, olen ikionnellinen.
Julkaistu

Hormoonimyrskyn silmässä valoa näkyvissä

Ihan itseänikin inhottaa oma kiukuttelu. Olen ollut huonotuulinen enempi vähempi lauantai-illasta lähtien. Ja kukapa muukaan kuin avokki saa niskaansa koko ryöpyn. Tiedostan kiukuttelun pääsyyn olevan hormoonitoiminnassa, sillä viime yönä odotetusti alkoi naisten joka kuukautinen vuoto. Ihmettelen vain miksi (no onneksi) kuukausittain vaihtelee kiukkutaso niin paljon. Esim. juhannuksena en kiukutellut yhtään. Edellinen ”menkkavitutus” oli huhtikuussa ja toivottavasti seuraavaan menee taas kuukausia! Kyllä tämä sen verran paskamaista on. Haluan vain riidellä tai mököttää. Rätkytän aivan olemattomista asioista. Avokki painukin jo ennen kymmentä nukkumaan, kun ei kai jaksanut mua enempää tälle päivää. Ja tajuan kyllä miksi ja ymmärränkin sen. Tässä tilassa sitä ei voi kuitenkaan toiselle sanoa niin typerää kuin se onkin.
Sen kyllä sanoin, ettei ottaisi kauhean vakavasti mun urputusta, että todellinen syy on muualla kuin hänessä. Ja todella toivon sydämestä ja aidosti, että huominen olisi jo helpompi. Ei ole mieltä ylentävää potea jotain helvatun hormoonimyrskyä ja pilata koko viikon.
Meillähän piti tällä viikolla jatkua lomalaisten hieronnat. Viime viikolla olimme vielä siinä ymmärryksessä, että tämä viikko olisi yhtä kiireinen kuin edellinenkin. Totuus alkoi paljastumaan eilisaamuna. Soitettiin ettei avokille ole töitä ja minullekin yhtä kahta asiakasta päivässä, kuten myös kolmannella hierojalla. Todettiin hänen kanssaan ettei ole mitään järkeä molempien tulla hieromaan 1-2 asiakasta ja lähteä kotiin, joten meille tuli nyt sitten vapaa viikko. Toki täällä kotona on vähän töitä, mutta vasta iltaisin. Noh, tällä menkkavitutuksella ehkä on parempikin kun en ole ihmisten kanssa paljoa tekemisissä. Toisaalta, ammatillisuus on niin vahvana takaraivossa, että omat paskat fiilikset painetaan taka-alalle eikä niitä näytetä asiakkaille.
No ei tämä elämä näin kiukkuamisen arvoista ole ettei jotain hyvääkin 😀
Olen saamassa uutta pontta elämäntapamuutokseen ja sen myötä myös laihduttamiseen. Mökin tärkeimmät hankinnat on tehty, joten ei tarvitse iltojaan netissä kuluttaa etsimässä tietoa milloin mistäkin. Nyt ehtii hakemaan taas inspiraatiota, motivaatiota hyvistä kirjoituksista blogeissa ja ja ihan myös fakta-artikkeleista. Kyllä sillä vertaistuella vaan on tässäkin elämäntapamuutoksessa iso merkitys. Innostavat kirjoitukset, positiivisuus auttaa kummasti ja herää uinailutilastaan takaisin aktiivisempaan vaiheeseen.
Onneksi tämä uinailu ei ole aiheuttanut mitään katastrofaalista painon nousua tai herkuttelua, joten tästä on varmasti hyvä jatkaa eteenpäin.
Pari päivää sitten löysin Lappiksen bloginFit & Fab, jossa monta hyvää postausta. Blogin kautta päädyin lukemaan artikkelin Karppausinfo-sivulta
 Pitkähkö, mutta mielenkiintoinen katsaus ruokavaliosuosituksiin ja tutkimuksiin. Itse taivun aina vain enemmän ja enemmän sille kannalle, että jalostetut hiilihydraatit (pasta, riisi,puhdistetut jauhot/sokerit) on terveydelle pahasta. Järkevä ateriointi on jokaisen tietysti löydettävä itse itselleen. Opittava tuntemaan milloin olo on oikeasti hyvä jne. En edelleenkään sano itseäni karppaajaksi, mutta karppaus on oikein syötynä mielestäni hyvinkin varteenotettava vaihtoehto. Ja mikä ennen kaikkea tärkeintä, ruoka on aitoa, aidoista raaka-aineista valmistettua. Ei mitään rasvat korvattu jollain keinotekoisella moskalla. Aitoa sen olla pitää niin rasvoissa, proteiineissa kuin hiilareissakin!
Olen vuosikaudet kärsinyt kovasta vatsasta ja Lappiksen blogista luinfruktolaxista ja mielenkiintoni heräsi. Kävin tutustumassa tuotteeseen Hyvinvoinnin tavaratalon ja Luontaistuntija-verkkokauppojen sivuilla. Tuote on luonnon omista raaka-aineista valmistettu ravintolisä, jossa kuitujen ansiosta on laksatiivisia vaikutteita.
Jos jollakulla on tietoa tai käyttökokemusta tuotteesta, lukisin niistä mielelläni. Harkinnassa on nimittäin kokeilla tuotetta. Sitä löytyy kuutiona, joka pureskellaan sekä uutuutena myös pillerinä.
Että ei tämä elämä hormoonimyrskystä huolimatta ihan pylsällään ole ja tiedättekö
tänne postailu kohensi fiilistä. Avokki jo nukkuu, joten en voi mennä sovintohaleille. Aamulla sitten.
Julkaistu

Paino jumittaa, mutta ei luovuteta!

Painon pudotus vaikeutuu aina mitä lähemmäksi päästään normaalipainonrajaa. Itselläni siihen rajaan matkaa tällä hetkellä karvan yli yhdeksän kiloa. Voisi ehkä ajatella, että vielä laihtuminen sujuisi kohtuu hyvin, mutta ei vaan onnistu. Loka-joulukuu pysyin hyvin 68.2-68.8 kilon välillä. En kuitenkaan päässyt himoitsemani 68 kilon ali ja sen alitus onkin tavoitteena tapahtua 2.2. mennessä. Viikko aikaa eikä hyvältä näytä. Vuoden vaihteen jälkeen paino on seilannut 68.6-69.5 kilon välillä ja pääasiassa yli 69 kilon. Tänään (torstaina) ”virallisena punnituspäivänä” painoin 69.1 kg, joka on tauluun tullut näinä viikkoina monta kertaa.
Mikä on muuttunut joulu-lokakuuhun verrattuna? Selkeä muutos liikunnan määrässä. Se on lisääntynyt selvästi. Liikuntapäivät ei ehkä niinkään, mutta useampana päivänä on tullut tehdyksi kaksi treeniä. Treenien teho ja kovuus koventuneet. Joulukuun liikkuminen kun oli lähinnä rauhallista kävelyä/happihyppelyä toipilasloman vuoksi.
Tuo penkkitreeni ei etenkään tunnu painon pudotuksen kannalta olevan kovin hyvä. Lihaksisto imasee nesteet kudoksiin ja paino nousee. Ja on muistettava, että lihaskudos painaa rasvakudosta enemmän, joka on toki lohdullista. Mutta, ei se mun lihas vielä paina lihaksen kasvun takia, vaan elimistön nesteiden keräämisen takia. Jos tekisin paljon jalkatreeniä (kyykkyä ja maasta vetoa) isot lihasryhmät saisi vielä enemmän treeniä ja nesteiden imaisua ja paino nousisi vieläkin enemmän.
Tiesin ja tiedän tämän liikunnanaloittamisen aiheuttavan alkuun painon nousua, ja onhan se pysynyt kohtuullisena, joka toki lohduttaa. Silti turhauttaa ihan helkkaristi. Haluan päästä tässä matkassa eteenpäin kohden kevyempää tulevaisuutta! Ehkä tämä vaihe on vaan jaksettava yli ja tsempattava vielä lujemmin. Luovuttamisvaihtoehtoahan ei ole olemassakaan!
Blogisiskot, jotka taistelette painon jumituksen kanssa olen kannustanut teitä sydämestäni ja todella toivon jokaiselle pirukseen tsemppiä. Ette ole jumien kanssa yksin, jos se yhtään lohduttaa. Meidän on vaan uskottava siihen mitä ollaan tekemässä ja pysyttävä määrätietoisina. Vastoinkäymiset ei estä, ehkä ne hidastaa, mutta kun oikein haluaa ja uskoo itseensä selviämme voittajina ihan jokainen. Ja eihän laihdutus ole projekti vaan elämäntapamuutos hoikentaa. Projektien kestävyys pitkällä tähtäimellä voi olla haasteellinen. Mitä minä sitten teen kun projektini päättyy, olen tavoitteessani? Ajattele asia mielummin pysyvänä elämäntapamuutoksena. Ruokavalio ja liikuntatottumukset sellaisina millaisina ne voit pitää pitkään elämässäsi. Mielellään koko loppuelämäsi!
Liikunnan lisääntyminen siirsi myös kuukautisiani. Sekin on tapahtunut aikaisemminkin, joten osasin odottaa. Silti niin ärsyttävää kun koko ajan tuntuu, että nyt ne alkaa ja sitten eivät alakkaan. Tänään vihdoin tulivat 5-6 päivää myöhässä. Kiukutellut olen jo viime perjantaista. Ja pitkästä aikaa onkin ollut kunnon menkkakiukuttelut ja vitutukset. No nyt ne kiusankappaleet on ja mahaa koskee, mutta olo on helpottunut. Paska fiilis menee ohi ja ensi viikolle voin sopia huoletta uintitreffejä. Haluan lisätä kestävyystreeniä viikko-ohjelmaani ja koska pidän uimisesta ja se on myös laihduttamiseen hyvä liikuntamuoto sitä tulee lisää. Ainakin tällä hetkellä pari kaveriani haluaisi aloittaa säännölliset uintitreffit ja kolmaskin sanonut, että voisi lähteä joskus uimaan.  Helmikuulle onkin tavoitteena saada tuo ihana liikuntamuoto vakituiseksi viikko-ohjelmaaan 1-2 kertaa viikossa.
Onko ruokailuissani tapahtunut muutoksia verrattuna viime syksyyn? Mielestäni ei erityisemmin. Nyt kun kulutan enemmän on myös nälkä helpommin ja se asettaa oman haasteensa syödä oikein; riittävästi, mutta ei liikaa. Proteiinin määrää olen pyrkinyt nostamaan aamu- ja iltapalarahkoin ja lisäprotskun avulla. Syksylläkin tosin söin paljon rahkoja, lisäprotsku on se uus juttu verrattuna syksyyn. Olen ehkä vähän vähemmän syönyt lihaa ja hakenut kevyempiä ravintoarvoiltaan hyviä vaihtoehtoja. Huomaan vatsassa olon olevan parhaimmillaan silloin kun lämmin ruoka on muodostunut isosta salaatista, kalasta, lihasta, kanasta tai esim. falafeleista. Hiilarit mitä tulee, ovat kasviksista tms. En kaipaa perunaa, pastaa, riisiä tai leipää. Tällä viikolla olen nauttinut esim. kasviskratiinista, jossa tomaattia, kukkakaalia, parsakaalia, kesäkurpitsaa, juustoraastetta. Uunilohi on ollut maistuvainen aterian protskulähde. Ja ei ole ollut hiilarilisukkeita ikävä.
Tässä vaiheessa elämäntapamuutosta näen itseni alle 60 kilon painossa, joka liikkuu säännöllisesti ja syö hiilaritietoisesti pyrkien lisäaineettomuuteen, lähiruokaan ja luomuun.
Se on se mitä kohti matka käy.
Ja vaikka nyt painojumi ahistaa ja turhauttaa usko säilyy.
Minä saavutan sen naisen minkä näen itseni olevan vielä joskus!
Vaikka tällä hetkellä paino on mitä on luulen kuitenkin olevani hyvällä ja oikealla tiellä. Täältä löytyy se mitä haen ja haluan. Hyvä, terveellinen ruoka ja liikuntaa, liikunnan jälkeistä hyvää oloa, ihania ystävyyssuhteita unohtamatta.

Julkaistu

Motivoitumisessa asenne ja realismi ratkaisee

Tänään syksy on ehdottomasti näyttänyt parhaita puoliaan; aurinkoista ja lähes tuuletonta lämpötilan kivutessa mukaviin lukemiin. Eihän sitä voi muuta kuin pistää tossua toisen eteen. Aloitimmekin päivän seitsemän kilsan lenkillä, ja ulkoilusta/lenkkeilystä tuli ihan huippufiilikset. Kotiaskareiden tekokin maistui; pyykit ulos kuivumaan, tiskikoneen tyhjennys jne. Ai että miten vaatteisiin jääkin ihana raikas tuoksu ulkokuivauksen jälkeen. Lisää endorfiinia kummasti.

Mutta Inna halusi tietää miten motivoidun eri asioihin. Motivaatio onkin mielenkiintoinen juttu, ilman sitä on hankalaa toteuttaa monia asioita. Ihmisellä pitää olla unelmia ja tavotteita mitä kohti ponnistaa. Mielestäni Kaisa Jaakkola luennollaan sanoi hyvin ”Uskalla unelmoida jo tänään, muuten joku toinen unelmoi sun puolesta”. Ja eihän unelma välttämättä ole yhtään sellainen mitä itse haluat, jos joku toinen sitä ohjailee.

Aikaisemmin treenin motivaattorina toimi maalipallo, jota pelasin pitkään koskaan kuitenkaan tekemättä läpimurtoa tai nousematta aivan huipulle. Halusin kehittyä pelaajana ja ihmisenä. Lajissa tarvitaan hyvää koordinaatiota, jonkin verran kestävyyttä ja voimaa, ketteryyttä jne. Eli, hyvän ja laadukkaan harjoittelun piti olla monipuolista. Vaikka kuinka kyse on näkövammaislajista sokeuteni vaikutti harjoitteluun. En pystynyt mallioppimaan vaan jonkun piti näyttää asiat kädestä pitäen. Töitä oli siis tehtävä pysyäkseen edes jotenkuten mukana. Motivoituminen ei todellakaan aina ollut helppoa, koska olin itseäni kohtaan liiankin ankara ja valmentaja joskus sanoikin minun ajattelevan asioita ihan liikaa. Silti aina vaan alemmuuskomplekseista nousin yhä uudelleen ja uudelleen. Nyt helmikuussa jouduin jättämään tuon minulle niin tärkeän harrastuksen ja kilpailemisen siinä kuulo-ongelmien takia. Tuntuihan se pahalta, mutta elämä jatkuu. Ja ei ole pois suljettua joskus palata lajin pariin, riippuu korvista 😀 En kuitenkaan tällä hetkellä asiaa juurikaan ajattele. Olen löytänyt liikunnan ilon, treenaamisen halun ilman maalipallollisiakin tavotteita. Olen kärsinyt aina ylipainoisuudesta, onnistunut pudottamaan painoa alle 65 kilon, mutta takaisinhan se läski on tullut. Nyt olen innostunut ravitsemusasioista ja todella pysyvistä elämäntapamuutoksista. Ja minua motivoi hurjasti unelma päästä alle 60 kilon, syödä monipuolisesti ja terveellisesti, nauttia liikunnasta monipuolisesti. Ehkä yhtenä motivaattorina on myös halu pyrkiä ennaltaehkäisemään esim. diapetesta ja muita elintasosairauksia. Äitini on sairastunut sepelvaltimotautiin, diabetekseen, kilpirauhasen vajaatoimintaan ja nyt uusimpana on selvinnyt selkäkipujen syy selkäydinkanavan ahtauma. Äitini on kyllä liikkunut jne, mutta itse olen vielä niin nuori, että voi olla jonkinlaisia mahdollisuuksia estää esim. kamalat selkävaivat hoitamalla itseään, kuntoilemalla lihaksia vahvistaen jne. Ja kyllä haluan urheilullisesti vielä rikkoa omia rajojanikin. Oppia koordinaatiota, kokea onnistumisia jne.

On päiviä milloin motivaatio on hukassa ja tekisi mieli antaa vain koko touhun olla. Silloin yleensä olen väsynyt tai sää on kovin matalapaineinen enkä saa päivän nuutuneisuutta pois kropastani. Huonoja päiviä tulee, siitä ei pääse yli, mutta positiivisella mielellä niitä tulee vähemmän. Omalla asenteella on suuri merkitys myös motivoitumiseen. Ei saa ajatella sen jonkin asian olevan PAKKOPAKKOPAKKOA. Ennemminkin parempana mahdollisuutena, parempana valintana. Voimme itse paljon vaikuttaa elämänlaatuumme valinnoillamme. Jokainen itse tietää mikä motivoi eniten ja sitä unelman täyttymystä kohti matkataan. Vastoinkäymisiä todennäköisesti tulee ja hairahtumisia entiseen, mutta silti suunta on parempaan, laadukkaampaan elämään. Se jos mikä motivoi ja antaa intoa liikkua ja syödä monipuolisesti ja terveellisesti. Hm… Onko se ”entinen elämä” nyt sitten ollut niin kamalaa/pahaa??? Toisissa asioissa joo, toisissa ei… Ruokailutottumukset on ainakin nykyisin huomattavasti paremmassa kuosissa kuin ennen. Olen onnellinen, että olen herännyt ruokateollisuuden kammottavaan kemikaalisotkutarjontaan. En voi haluta jatkuvasti sellaista syödä ja pilata elimistöäni. Siinä erittäin hyvä motivaattori syödä luomua ja laadukkaampaa hyvistä raaka-aineista tehtyä ruokaa. Ja treenin jälkeinen euforia on kokemisen arvoista aina uudelleen ja uudelleen, useammin ja useammin. Joten annetaan motivaation kasvaa ja paisua ja tehdään unelmistamme totta jokainen tahollamme. Ja jos joskus tökkii, ystävät, Blogisiskot autetaan toinen toisiamme eteenpäin.

Motivoitumisessa on tärkeää, että se mihin motivoituu on sellainen realistinen mahdollisuus ja joka kantaa pitkään hedelmää. Tiedän, voin painaa alle 60 kg. Se on täysin mahdollista! Tavoite mitä kohti motivoidutaan ei voi olla epärealistinen, jos niin on, motivaatio katoaa aika nopeaan. Tai jos haluat jotain kohtuu pinnallisesti, motivaatio todennäköisesti lopahtaa. Toiset voivat innostaa, kannustaa, mutta loppujenlopulta sen motivaation on lähdettävä minusta itsestäni. Tupakoitsijalle on turhaa saarnata sen vaarallisuudesta kuukaudesta toiseen. Ei se lopeta polttamista ennen kuin itse havahtuu haluun päästä irti moisesta tavasta.

Unelman/tavoitteen täytyy olla tarpeeksi haastava mutta mahdollinen. Liian helpolla pääseminen ei motivoi eikä tuota onnistumisen iloa tai tyydytystä tavoitteeseen päästyään. Esim. minulle pääsy alle 70 kiloon olisi ollut liian heppanen, en olisi tullut siitä onnellisemmaksi, tyytyväisemmäksi.Jos taas tavoitteeni olisin asettanu alle 50 kiloon, se olisi ollut epärealistinen. Ei ehkä aivan mahdotonta, mutta ei sellainen mikä olisi minua innostanut, motivoinut. Ja taas täytyy muistaa ettei pelkästään tuijotella vaa’an lukemia. Näillä esimerkeillä yritän vain avata mitä tarkoitan tuolla realismilla, epärealismilla jne… Mulle on mahdottomuus nostaa penkistä 150 kg, joten sellainen tavoite ei motivoi, mutta jos tavoittelen 50 kilon nostoa se jo kutittelee mukavasti sisälläin. No ehkä saitte kiinni mitä tarkoitan 😀 Mutta niinhän se on, joku motivoituu jostakin joku toinen taas jostain muusta. Toinen innostuu eri keinoin kuin toinen. Jokaisen on löydettävä itsestään se miten parhaiten motivoituu unelmansa täyttymiseen. Tsemppiä ihan jokaiselle! Hyvällä motivaatiolla, positiivisella energialla/asenteella kohti unelmaa, eikös?