Julkaistu

Olon kohentumista havaittavissa

Vasta kolmas aamu lääkenostolla ja olossa tapahtunut huomattava kohentuminen. Silmät eivät kaipaa jatkuvasti kostutustippoja, aamuisin ei tunnu akillesjänteissä, en palele öisin ja mikä tärkeintä se aamutahmaisuus ja pitkin päivää painava väsymys on painunut taka-alalle. Toivottavasti tämä on lupaus virkeästä syksystä, sillä kalenteriani kun katson ei ole aikaa liialliselle väsymykselle. Toki on muistettava kuunnella edelleenkin oloaan ja huomioitava se paljosta mukavasta touhusta huolimatta, jos on tarpeen.

Huomenna alkaa rottinki ja parin viikon päästä keramiikka. Tänään menen Vantaan näkövammaisten käsityökerhoon, joka kokoontuu kerran kuussa ja ensinmmäisellä kerralla aiheena on paperiaskartelu. Kerhossa käyn mahdollisuuksien mukaan riippuen työtilanteestani. Töitäkin kun on tehtävä.

Olen ilmottautunut myös muutamalle luennolle joista ensinmmäinen ens viikon maanantaina aiheenaan yrttilääkintä talvien tuomiin vaivoihin. Loppukuusta Muovit, hormonit ja muut ihmisjätteet vesistöissämme, lokakuussa Kilpirauhassairaudet-luento sekä marraskuussa Ravinto, vireys ja vuorokausirytmi. Marraskuussa osallistun myös Inkun ideapajalla järjestettäville kastokynttilä sekä soijavahakynttiläkursseille. Parille Aikuisopistojen kurssille olen jonossa, joten aika näyttää pääsenkö niihin vai en.

Marraskuun 26. Korsossa on joulutori sekä joulun avaus klo 12-16. Olen ilmottautunut myymään käsitöitäni joulutorilla. Toiset myyjäiset ovat Iiriksessä 2.11. ja vielä kotonani järjestettävät arki-illan myyjäiset 15.12. klo 16.00 alkaen.

Eipä siis anneta kilpparin vajaatoiminnalle valtaa hallita liiaksi elämää 🙂 Rehellisesti sanottuna viime viikolla minua melkeinpä jo ahdisti kalenteria täyttäessäni. Mutta kun kiinnostaa niin moni asia ja haluan olla monessa mukana. Ja kaitpa luotin, että väsymykseen saan avun. Nyt kun olo on pirteämpi puhkun innosta kun on paljon kaikkea mukavaa luvassa ystävätapaamisia unohtamatta ja avokin kanssa kahden keskistä aikaa, jotka ovat myös enemmän kuin tärkeitä hetkiä. Nyt vietimmekin viikonlopun kotona ilman erityisempää ohjelmaa. Kokkailtiin hyvää ruokaa, ulkoiltiin, saunottiin minun hehkuttaessa kohenevaa oloani. Tästä on hyvä aloittaa uusi viikko. Ihanaa syysaikaa myös teille LUKIJAT 🙂

Julkaistu

Luonnonmukaiset voiteet

Vietin lauantain Espoon työväenopiston kurssilla Luonnonmukaiset voiteet, jonka piti Tiina Laurikainen. Kurssi oli mielenkiintoinen, vaikkakaan en yksikseni voiteita pysty tekemään. Niihin mittaillaan aineksia millilitrojen tarkkuudella ja grammojen tarkkuudella, joten menee sokeana ehkä turhan hankalaksi, harmi. Sain kuitenkin paljon hyvää ja mielenkiintoista tietoa öljyistä, useat eteeriset öljyt olivat minulle entuudestaan tuttuja, mutta mahtui mukaan ainakin yksi uusikin tuttavuus.

Ennen ruokataukoa kävimme öljyjä ja eteerisiä öljyjä läpi. Saimme tuoksutella ja tunnustella iholla miltä öljyt tuntuvat. Samalla käytiin öljyjen vaikutuksia läpi.

Voiteiden pohjana käytetään mehiläisvahaa, joka saa voiteesta voidemaisen. Se ei tuki ihohuokosia eikä sotke ihon omaa talituotantoa. Se suojaa ja hoitaa ihoa. Mehiläisvahan määrä vaikuttaa voiteen paksuuteen. Esim. huulivoiteissa mehiläisvaha voidaan laittaa vähemmän ja korvata puuttuva osa kaakaovoilla, joka on erittäin hyvää ja hoitavaa myös rohtumissa. Uutta minulle oli, että kaakaovoita on hajuttomana ja tuoksullisena. Kurssilla teimme huulivoiteen edellämainituista vahoista lisäten appelsiini-eteeristä öljyä. Öljyistä käytimme jojobaöljyä sekä oliiviöljyä.
Oliiviöljy on hoitavaa ja paksua öljyä, joka imeytyy hitaasti. Jojoba puolestaan on erittäin kallista, mutta tehokasta. Se on puun öljymäistä vahaa, ei siis varsinaisesti öljyä. Jojoba imeytyy hyvin, uudistaa ja normalisoi ihoa. Appelsiini-eteerinen öljy toi raikkautta ja herkullisuutta huulivoiteeseen.

Purkkiin on hyvä laittaa ainakin päiväys milloin voide on valmistettu. Voide ei mene helposti huonoksi, tuoksuttelimme kolme vuotta vanhaa voidepurkkia ja voide oli edelleen toimivaa. Huulivoidetta tulee kuljetettua mukana ja se joutuu lämpötilojen vaihteluihin, siksi menee huonoksi nopeammin. Voiteen mentyä käyttökelvottomaksi sen haistaa kyllä ja rakenne muuttuu. Saimme tuoksutella huonoksi mennyttä voidetta. Vesiliukoiset voiteet eivät säily yhtä pitkään kuin nämä vedettömät.

Tauon jälkeen opettajamme teki käytännössä tuon huulivoiteen meidän seuratessa tiiviisti vieressä. Ensiksi sulatettiin tarvittu määrä mehiläisvahaa. Sen sulamispiste muistaakseni 62 astetta. Ei saa kuumentaa liikaa ettei syty tuleen. Lisätään öljyt ja sekoitetaan. Vispata ei, jotta ei jää ilmaa seokseen. Seos kaadetaan pussiin, jossa seosta jäähdytellään kunnes se alkaa hiukan kiinteytymään. Juuri ennen pussiin laittoa seokseen lisätään vielä eterrisen öljyn tipat.

Huulivoiteen valmistuksen jälkeen meidät kurssilaiset jaettiin kahteen ryhmään. Toisella ryhmällä oli tehtävänä valmistaa ryppyvoide ja toisella jalkavoide. Saimme itse suunnitella voiteiden sisällöt tiettyjen raamien sisällä. Kaverini kanssa olimme ryppyvoideryhmässä. Mehiläisvahan lisäksi laitoimme voiteeseen kolmea öljyä, puolet jojobaa ja toisen puoliskon jakoivat Rypäleensiemenöljy ja Aprikoosinkiviöljy. Rypäleensiemenöljy on kevyttä, mautonta ja hajutonta. Imeytyy hyvin. Aprikoosinkiviöljyä voidaan käyttää mm. kasvojen puhdistukseen ja sillä on myös arpia vähentävä vaikutus. Voiteeseen valikoitui eteerisistä öljyistä Geranium (pelargoni) uudistaa ihosolukkoa, ihanteellinen ryppyvoiteisiin. Vaikuttaa ruusun tavoin tasapainottavasti ihon talituotantoon. Tasapainottaa hormonitasapainoa. Tuoksu on hyvin ruusumainen ja aika voimakas. Ryppyjen hoidossa tehokasta, joten eihän sitä voinut ohittaa. Itse en hirveästi välitä ruusuisista tuoksuista kosmetiikassa. Toiseksi eteeriseksi öljyksi valikoitui sitruuna, joka vilkastaa verenkiertoa ja on antiseptinen monipuolinen öljy. Pähkäilimme aika pitkään olisiko sitruuna vai greippi se toinen öljy, mutta greippi katosi liiaksi geraniumin alle. Minun onnekseni tuoksuteltaessa voidetta paria päivää myöhemmin, tuoksu oli parantunut ja vaikkei ruusumaisuus ollutkaan kadonnut se oli raikastunut.

Nyt teimme voiteen itse. Purkit putsattiin alkoholilla ja minun tehtävänäni oli kuivata purkit kopistelemalla. Lisäksi pääsin sekoittelemaan sulavaa mehiläisvahaa ja vielä sittenkin kun siihen lisättiin öljyt. Tipat, pussituksen ja purkkeihin laiton saivat tehdä muut.

Toinen ryhmä valmisti jalkavoiteen. Siihen tuli oliiviöljyä ja rypäleensiemenöljyä yhtä paljon ja kolmantena Safloriöljy, jossa e-vitamiinia. Tekee pinnan mattamaiseksi, hyvä monipuolinen perusöljy. Eteerisistä öljyistä olivat valikoituneet greippi, sitruuna ja teepuu. Teepuu on hyvää tulehduksiin, lieviin sieni- ja hiivatulehduksiin. Tuoksu on vähän lääkemäinen. Mielestäni jalkavoiteesta tuli huomattavasti miedopi tuoksultaan kuin muista tekemistämme voiteista.
Kävimme joitakin muitakin öljyjä ja eteerisiä öljyjä läpi, mutta otin nämä meidän käyttämämme tekstiin mukaan. Voiteen suunnittelussa on huomioitava sen käyttötarkoitus. Esim. oliiviöljy on paksua ja hitaasti imeytyvää, ei välttämättä ole kasvoissa mukavan tuntuista. Eteeristen öljyjen kanssa kannattaa olla tarkkana, että ne ovat 100% öljyjä eikä vain jokin pieni osa eteeristä öljyä. Helposti voi sekottua löylytuoksuihin yms. Esim. Suomessa Frantsilasta tulee 100% eteerisiä öljyjä. Mehiläisvahaa voi hankkia Lahtisen vahavalimosta kosmetiikkalaatuisena. Öljyjä saa aika hyvin hyvin varustelluista ruokakaupoista, etnisistä liikkeistä, eko-kaupoista.

Kurssilla pyöri isohko nippu kirjoja joidenka avulla voi tietojaan syventää ja perehtyä asioihin syvemmin ja laadukkaammin. Nyt minun pitäisi käydä läpi Celia-kirjastomme tuotanto ja katsoa moniko kirja sieltä löytyisi. Aihe on nimittäin todella mielenkiintoinen ja kiehtova. Yksin en kuitenkaan voiteita pysty tekemään, mutta kirjoissa varmasti paljon tietoa yrteistä, öjyistä, luononmukaisesta kosmetiikasta jne. Tuleva viikonloppu meneekin yrttien mailmassa.

Julkaistu

Suklaafestarit

Viikko sitten Wanhassa satamassa vilskettä riitti kun suklaan ystävät kansoitti messualueen. Mekin suunnistimme festareille puoliltapäivin. Väkeä oli todella paljon. Standien lähelle oli välillä todella vaikeaa päästä ihmismeren keskellä. Tarjolla oli myös aika paljon maistiaisia, joten suklaaähky oli todellisuutta. Esillä/myynnissä oli paljon maitosuklaata. Molemmissa tastingeissakin todettiin, että suomalaiset rakastavat maitosuklaata, vaikka tummasuklaa on kerännyt viime vuosina paljon suosiota. Esillä oli myös paljon raakasuklaatuotteita, superfoodeja mitä esim. raakasuklaan valmistukseen voidaan käyttää. Onneksi myös tummia suklaaherkkuja löytyi. Avokille ostin pakurilla maustettua kahvia ja meille yhteiseen herkkuhetkeen suklaakonvehteja joidenka sisällä punaviiniä. Törmäsimmepä muistaakseni ranskalaiseen vuohenjuustosuklaaseenkin. Siitä ei kuitenkaan ollut maistiaista, en uskaltanut ostaa. Jäi kyllä vähän kaivelemaan :DD Maistoimme erittäin makeaa suklaata, jossa oli valkoista teetä. Joskus aiemmin olen syönyt suklaata, jossa vihreää teetä. Molemmat ihan liian makeita.

Olimme kahdessa tastingissa. Ensiksi nautiskelimme suklaasta PetriS Chocolate Roomin tastingissa.

Ennen kuin pääsimme maistelemaan suklaalautasen antimia saimme tutustua kaakaopuun hedelmään kokonaisena ja halkaistuna.

Maistelu aloitettiin suklaan valmistuksen raaka-aineista kaakaovoista ja kaakaomassasta. Voihan ei maistu millekään. Suklaan maku tulee aina kaakaomassasta. Valkosuklaassa tuota massaa ei ole lainkaan. Se valmistetaan kaakaovoista, maidosta ja sokerista. Lisäksi mukana on vanilijaa ja lesetiiniä. Valkosuklaasta siirryttiin maitosuklaaseen, jossa mukana on jo kaakaomassaakin. Tummassa suklaassa ei ole maitoa. Tumma suklaa ei ole tummaa, jos siinä on maitoa. Aina ensiksi maisteltiin pikkunappeja jotka olivat jonkin kaakaon muotoja ja sen jälkeen siitä valmistettu praliini. Herkullisia olivat kaikki. Sitä enemmän pidin mitä tummemmaksi suklaa muuttui ja vähäsokerisemmaksi.

Olimme myös Fatzerin tastingissa. Tuossa vaiheessa suklaaähky oli jo lähellä :DD
Tastingissa maistoimme valkosuklaata, uutuuksia maissitummasuklaata, kaardemumma-kahvitummasuklaata, Fazerin sinistä ja maustamatonta tummaasuklaata. Viinit tulivat Jenkeistä, Chilestä ja olikohan jälkkäriviini Nirvana Euroopasta? Mikään viini-suklaayhdistelmä ei ollut täydellinen. Joko oli niin, että viini maistui hyvältä ilman suklaata tai päinvastoin. Ja pakko todeta, ei se Fazer vaan ole paras suklaan valmistaja! Monesta suklaasta tuli olo, että laadukkaampana se olisi voinut toimiakin viinin kanssa yhteen. Kyllähän Fazerin suklaita syö ja vetää suklaaöverit, mutta ei maku ole hienostunut eikä sellainen, että nautin pari palaa ja olen tyytyväinen. Sitä sitten vetää ihan liikaa, koukuttuu sokerin ja rasvan yhdistelmään. Toki tuossa vaiheessa päivää suklaa alkoi tökkimään jo muutenkin, joten lähdimme pois. Kävelimme keskustaan raittiista ilmasta nauttien. Kävimme syömässä ja kyllä suolainen ruoka teki hyvää. Jaksoi jatkaa matkaansa katsomaan Viimeinen vuoro-teatteriesitystä, josta postaus viime sunnuntailta.

Julkaistu

I love me – kiireetön messupäivä

Tavattiin lauantaina Messukeskuksen pääovilla Marjan ja Maaritin kanssa. Vietimme koko päivän messuhulinassa kuitenkaan stressaantumatta. Kiertelimme hyvin valikoidusti standeja ja kävimme luennoilla. Kello sujahti kuuteen ja kuulutukseen ”Messut ovat tältä päivää suljettu” nopsaan. Kotona rauhallinen ilta parin ystävän kanssa puhelimessa puhuen.

Uutena alueena I love me-tapahtumassa oli Luonnollisesti-alue. Yllättävänkin pitkän tovin vietimme tutkaillen luonnon kosmetiikkaa. Pääsimme tuoksuttelemaan ja testaamaan Nora Shinglerin ja Madaran yhteistyössä kehittelemää pihlajanmarjavoidetta ja voita. Iltapäivällä myöhemmin olimmekin hänen ja Maria Lönnqvistin luennolla Ihon sisäinen ja ulkoinen hoito – boostaa ihosi uuteen hehkuun luonnon arvokkailla tehoaineilla! Ihonhoitoa kaikilla aisteilla. Mariahan on raakakakkumestari ja hänen leivontakurssit todella suosittuja. Noora kertoi miten toimittajan työnsä kautta sekä omien terveysongelmiensa kautta kiinnostui ensin oikeista raaka-aineista valmistetusta ruuasta ja sen myötä myös luonnonkosmetiikasta. Jos syö ravitsevaa ja laadukasta ruokaa miksi työntäisi itseensä kosmetiikan kauttakaan kemikaaleja, joten työnsä kautta päästyään tutustumaan Madaran toimintaan, innostui siitä kovasti. Ymmärtääkseni yhteistyö jatkuu edelleen. Ostin itselleni pihlajamarjavoin. Tuoksuun on ehkä hivenen totuteltava, mutta loppujenlopulta se on ihana. Ja iholle tekee hyvää. Olen nyt voidetta käyttänyt muutamana iltana ja tykästynyt. Noora kertoi monen atoopikon saaneen apua voiteesta jopa niin paljon, että lääkerasvojen käytön on voinut lopettaa.

Lisäksi ostin Madaran kasvoille laitettavan Ihon tehokosteuttajan, joka sisältää kosteuttavia Pohjolan pellavansiemen-, karpalo- ja nokkosuutteita. Sitäkin olen muutaman päivän käyttänyt. Tuoksu ja teho ovat valloittavat.

Maria osuudessaan kertoi raakakakun valmistuksesta ja millaisia raaka-aineita voi käyttää. Kertoi myös miten lähti kokeilemaan kakkujen tekoa ja innostui. Hänen puheestaan paistoi innostus, ehkä vähän myös luennointijännitys. Joka tapauksessa bointtina oli se, että ilman sokeria ja muita pahiksia saadaan paljon ihania herkkuja aikaan. Luennon jälkeen saimme maistaa palat pihlajanmarja-tyrni-raakakakkua ja oli taivaallisen hyvää. Lisäksi luennolla olleiden kesken arvottiin sekä Nooran että Marian kirjoja kera pihlajanmarjavoin.

Olimme kuuntelemassa myös Kiitos hyvää-blogin kirjottajan Virpi Mikkosta. Häneltä ilmestyy kirja loppuvuodesta. Hänen aiheenaan oli vaihtoehtoja sokerittomaan ja gluteeinittomaan leivontaan. Virpi kertoi aikanaan syöneensä todella huonosti ja kärsineen erilaisista terveysongelmista. Ruokavalioremontin myötä tilanne on korjaantunut. Koska hän oli ja on edelleenkin kova herkuttelija, lähti kokeilemaan terveellisempiä vaihtoehtoja. Sokerin tilalle tuli hunaja, gluteeiniviljat vaihtuivat mm. manteliin, kookokseen, tattariin. Hänen ohjeistaan on noin puolet raakaleivontaa ja puolet paistettavaa leivontaa. Olen seurannut hänen reseptejään bloginsa kautta ja joitain ottanut talteenkin, on vielä testaamatta.

Vietimme hyvän tovin Four Sigma Foodsin standilla maistelemassa kuumaan veteen sekoitettuja sieni-yrttijauheita. Myynnissä oli viittä vai kuutta erilaista annospusseihin valmiiksi pakattuja paketteja. Ostimme kolmeen pekkaan neljän paketin satsin, ja kyllä olikin melkoinen setviminen, että saatiin pussit jaetuksi. Lisäksi Marjan kanssa ostettiin kaakao-juomaa, jossa myöskin sientä mukana. Kaakao herkkuhetkiin. Instant Reishi (lakkakääpä, tähtianis, minttu, lakritsinjuuri, makeutusaine) on stressin poistoon ja illalla unen tuloa helpottamaan. Instant Shiitake ( siitake, voikukka, ruusunmarja), vaikutukseltaan detox, eli kehon puhdistautumiseen vaikuttava. Instant Maitake (maitake, tulsi, inkivääri, stevia, ruusunmarja) käytetään diabeteksen hoitamiseen ja vaikuttaa ruuansulatukseen. Toivottavasti meni siitake ja maitake oikein päin. Suomen kieliset esitteet missä kerrottiin minkäkin sienen vaikutus olivat loppuneet. Kaakaojuomaa oli kahta erilaista. Itse tykästyin juomaan, jossa cayennepippuria. shot (kaakao, kookospalmusokeri, chagauute, siperian ginseng, guarana, ruusunmarja, cayennepippuri, merisuola). Ilmeisesti minulla on myös toisen kaakaon pusseja, koska tiedot tässä: Xoco Blue Chocolate shot (kaakao, kookospalmusokeri, reishiuute, ruusunmarja, kaneli, kardemumma, merisuola, makeutusaine), tai sitten olen mennyt pahasti sekaisin :DD Kävimme kuuntelemassa Jaakko Halmetojan luennon Adaptogeenit stressinhallinnan tukena, ja hyvinä lähteinä ovat mm. lakkakääpä, pakurikääpä ja muut sienet. Siitake ja maitake eivät kasva suomessa. Lisäksi Jaakko puhui venäjänjuuresta sekä ruusunjuuresta, jotka ovat hyviä adabtogeenejä kuten myös siperian ginseng.

Pyörähdimme pikaisesti myös liikuntavälinepuolella. Myynnissä urheiluvaatetta ja välineistöä. Osuimme miehen luo, joka myi kompressiosäärystimiä ja sukkia. Ostin säärystimet ajatuksena josko välillä aika koviinkin pohjekipuihin lenkillä saisin helpotusta eikä varmasti hullumpaa olisi käyttää säärystimiä myös töitä tehdessä. Olenhan seisomatyöläinen.

Cocovin pisteeltä ostimme välipalaksi marjasmoothiekset, raaka-chiansiemenleipää ja pala raakakakkua. Leivän päälle guakamolea, jossa oli ilmeisesti kikhernettä. Leipä ja levite olivat herkullista eikä raakakakussakaan vikaa ollut. Siinä oli suklaata, minttua, banaania. Hävis kyllä pihlajanmarja-tyrnikakulle 🙂 Maistiasia oli todella vähän. Sienijuomia, Ekolo maistatti raakasuklaita sekä Cocovi raakapatukoitaan. Muuten ei koko päivänä maistiaisia nähty eikä näytteitäkään. Myöskään Maarit ei bongannut esitteitä kuten aikaisempina vuosina. Luontaisterveys ja Ekoilo-lehtiä ostin niput ja nyt tarvitsisinkin niille lukijan. Päivän päätteeksi ehdittiin vielä piipahtamaan muoti-osastolla. Katselin talvikenkiä, mutta en jaksanut ryhtyä kokeilemaan. Löysin kuitenkin aivan ihanan villatakki/paidan, jossa villaa, kasmiria, puuvillaa, jotain luonnonkuitua jonka nimeä en muista ja vain muutaman prosentin jotain keinokuitua. Ihastuin/rakastuin paitaan ja sellainenhan oli ostettava.

Oli mukava, rento messupäivä. Kiitos Maarit ja Marja kivasta päivästä messuhulinassa.

Julkaistu

Luennointijännitystä, hepostelua, ystäviä, uintia

Musat soi ja rauta ryskää 😀 Avokki alakerrassa kasvattaa voimiaan. Minä istun tässä teemuki nokan alla hiukan jännittynein mielin. Nimittäin menen tänään Vantaan Opaskoirakoulun yhteistoimintakurssilaisille luennoimaan koirahieronnasta ja näyttämään heille perusotteita miten käsitellä koiraa. Olen joskus aluetapaamisessa pitänyt luennon koirahieronnasta eikä se minua juurikaan jännittänyt. Nyt jännittää, sijaistanhan kouluttajaa, joka normaalisti luennon pitää. Mutta samalla olen iloinen mahdollisuudesta päästä puhumaan tärkeästä asiasta, sillä työkoirille hieronta on kyllä ihan ehdoton apu työssä jaksamisessa. Eilisiltana hieroin tuon vanhan herran Harmaakuonon Oton tassuttaessa mustasukkaisena vieressä. Lähipäivinä täytyy suoda sillekin oma rentoutumishetkensä.

Torstaina luonamme oli hoidossa ystävämme 12-vuotias Nelli-tyttö. jolla jäykähköt lonkat, joten muori pysytteli alakerrassa ja viihtyikin siellä yllättävän hyvin, vaikka omat koiramme toohotti täällä ylhällä. Iltapäivällä saimme vielä neljännen koiran taloon Pekko-pojan saapuessa käyttäjänsä kanssa kyläilemään. Otto ja Pekko nujusivatkin lähes koko ajan. Harmaakuonoa ärsytti moinen ja komentohaukku oli kiukkuisen kimakka 😀 Meille ihmisille maistui ”terveyspannari” kermavaahdolla ja raparperihillolla. Pannarissa oli tattarijauhoja eikä juurikaan sokeria. Leivoin pannarin jo edellisiltana ystävän tullessa iltakahville. Hän saa opaskoiran näinä viikkoina, joten jännitys tapissaan, joten ei varmasti vaikea kuvitella mistä puhuimme.

Tuolloin keskiviikkona olin tekemisissä hiukan isompienkin eläimien kanssa kuin koirat. Oltiin ratsastamassa ja sekös teki mielelle hyvää. Olin aika huonotuulinen/turhautunut. Tandemini oli huollossa ja stressasin saanko ajokavereita, turhautti ruinuaminen ja ainainen pyytäminen. Laitoin Facebookissa asuinalueeni ryhmään viestiä. Viesti meni moneen muuhunkin paikkaan. Ehkä rummutus kuitenkin kannatti, sillä tälle viikkoa on sovittuna kahdet pyöräilytreffit, ihanaa!!!

Niin siinä kävi, huono tuuli jäi ratsastuskentälle enkä muistanut ottaa sitä tunnin jälkeen mukaani. Ratsastin Sebulla, joka on etupainoinen hevonen. Siinä ei ole varaa istua etupainoisesti, tai ratsastus tuntuu hyvin epämukavalta. Ehkäpä hyvää treeniä minulle etukönöttäjälle. Tunnilla ravattiin paljon. Meillä molemmilla oli ravitahtiset hevoset. Ystäväni laukkasikin pienet pätkät. Ravissa uskalsin aika hyvin kannatella käsiä oikeaoppisesti edessä enkä tarttunut jatkuvasti satulan kaareen. Kevennys sujui myös. Jostain syystä minulle se on jopa helpohkoa ja oikeassa rytmissä mennessä tunnen yhteenkuuluvaisuutta hevosen kanssa.

Loppukäynnit tassuttelimme läheisellä pellolla. Se oli mukavaa vaihtelua kentän kiertämiseen. Ennen tuntia kokeilimme kavioiden putsaamista. Kyllä ratsastamisesta tuli taas vaan niin hyvä mieli, joten pakkohan oli löytää seuraava aika mahdollisimman pian, joten viikon päästä taas kopodi-kopodi 🙂

Viikon päästä on myös seuraavat uintitreffit. Viimeksi polskin viime maanantaina. Yleensä ollaan uimassa aamusta tai aamupäivästä, nyt tapasimme kolmen pintaan. Hallilla oli aika vähän väkeä. Uimme reunaradalla ja viereisellä radalla oli kilpauimareita. Heidän valmentajansa kuljeskeli aika paljon reunaradan sivussa ja omien uimareidensa radan päädyssä. Kovasti mies kannusti uimareitaan ja ohjeisti heitä. Itsellä oli vähän sellainen räpiköintiolo. Tuskinpa valmentaja minun tekemisiini tai tekemättä jättämisiini huomiotaan kiinnitti. Uintitekniikassani olisi paljon korjattavaa, joten eipä neuvot olisi pahasta olleetkaan. Joka tapauksessa polskuttelin 1800 m/90 min. Se kahden kilsan rajapyykki oli jo niin lähellä, mutta ei vaan aika riittänyt 🙁 Vielä mä sen kuitenkin uin. Olen tainnut uhata niin jo pari vuotta sitten täällä blogissakin, joten ”pakkohan” se on toteuttaa. Mutta nyt on aika toteuttaa siirtyminen luentopaikalle. Pitäkäähän peukut pystyssä, että osaan edes jotain järkevää kuulioille kertoa :D:D

Julkaistu

Otto tottistreeneissä

Osallistuimme Oton kanssa alle kaksi vuotta yhteistyötä takana olleiden koirakoiden tottistreeneihin. Vantaan opaskoirakoululta oli treenejä vetämässä kaksi kouluttajaa ja apureina muutama peesari. Meidät jaettiin kahteen ryhmään. Ekana harjoituksena seisoimme ryhmässä ja koirien piti istua vierellämme nätisti. Yksi peesari lähti opastamaan koiran käyttäjää, jolla opaskoira oli seurauksessa. Tarkoituksena heidän oli kulkea mahdollisimman läheltä istuvia oppaita, ja arvatkaapa vain malttovatko nämä nuoret työnsä vasta aloittaneet istua? No ei kovinkaan hyvin. Otolla pyöri pää ympäriinsä ja monesti jaksaminen olla aloillaan vaan loppui. Ei muuta kuin uudestaan. Jokainen ryhmäläinen pääsi kävelemään koira seurauksessa ja Otolla seuraaminen menikin paljon paremmin kuin tuo istuskelu. Harjoittelimme myös tilannetta missä toinen henkilö tulee halaamaan ja vouhottamaan iloisesti meitä koirankäyttäjiä. Opaskoiran pitäisi pysyä silloinkin rauhallisena. otto nousi ylös istuma-asennostaan ja olisi mieluusti osallistunut jälleen tapaamisen riemuun, mutta aina tuli käsky istumaan. Seuraamista treenasimme myös siten, että käännökset tulivat mukaan ja toisten koirien kohtaamisia. Harjoittelimme myös hihnassa luokse tuloa. Koiranhan pitäisi tulla vasemmalle viereen istumaan. Otto jäi useimmiten pienen matkan päähän. Nypytyksillä vaan käskytystä sijoittua paremmin. Kokeilimme myös noutoa. Olen ollut sitä mieltä ettei Otto nouda. Nyt sain vinkkejä miten noutoa treenata, miten treenaus aloittaa pitämällä vain hetken noutoesinettä koiran suussa ja kehuen samalla.

Rakas karvanaama päätti myös ottaa ilon irti elämästään :D:D Koirat komennettiin maahan ja itse piti olla mahd. rentona pitämättä tiukasti hihnasta kiinni. Kouluttajilla oli palloja ja muuta kiehtovaa. Lisäksi kentällä oli poikajoukko jalkapalloa potkimassa. Noh, Ottopa päätti ottaa hatkat luotani lelujen luo. Nuorukainen singahti matkoihinsa. Laukkasi onnellisena häntä heiluen kunnes kouluttaja sai sen kiinni. Peesari vei minut koiran luo ja sain ohjeen olla vihainen, murahdella viedessäni pojan takaisin paikoilleen. Tämän jälkeen en tyyppiä sitten saanutkaan enään maahan. Se vain seisoi tai istui, uikutti vastaukseksi. Lopulta kouluttaja sanoi, että anna istua, koira on sellaisessa mielentilassa ettei pysty olemaan maassa. Kentällä oli niin paljon mielenkiintoista toimintaa. Otto uikuttikin lähes koko ajan. Minulle se on outoa, koska Ykki ei ole vastaavaa tehnyt juuri koskaan.

Lopuksi kahvittelimme ja lopulta Ottokin malttoi rauhoittua tuolini viereen pötköttelemään. 😀 Mutta tosiasia on, että tottistreenejä pitäisi tehdä jatkuvasti ainakin pari-kolme kertaa viikossa. Myönnän olleeni asian suhteen vähän laiska.

Tiistaina sain kuitenkin olla ylpeä oppaastani. Olin Helsingin ja Uudenmaan näkövammaisten Näkyillään-projektin päivätoiminnan vieraana kertomassa opaskoirista. Tilaisuudessa oli toistakymmentä kuulijaa, pääasiassa vanhempaa porukkaa, ja olipa paikalla myös kaksi koiran käyttäjääkin, jotka kiitettävästi täydenteli juttujani. En ole paljoa esitelmiä tai luentoja pitänyt, joten etenin tunteella. Totesinkin olevani aika syvällä opaskoira-asiaa ja siitä oli helppoa puhua. Kerroin miten opaskoiraa haetaan, millaista on olla yhteistyökurssilla, mitä koiran tulee osata, mitä opaskoira on elämässäni muuttanut jne. Yllättävää kyllä reilu puolitoistatuntia juttua tuli juurikaan miettimättä. Hommaa tietystikin helpotti myös hyvät yleisökysymykset. Otto jaksoi hyvin vierelläni, ja sai muutamat rapsutuksetkin.

Keskiviikkona Harmaakuono selvästi ilahtui tajutessaan pääsevänsä minun ja Oton mukaan. Lähdimme tapaamaan perhettä, jossa Ykin veli vietti eläkepäiviään. Teimme melkein puolentoistatunnin lenkin ja koirat saivat juosta aika paljon vapaana. Otto sai labpishepuleita ja Harmaakuono kantoi onnellisena keppejä. Ja mikä parasta perheen luona molemmat saivat yllinkyllin rapsutuksia ja hellyyksiä. Kotiin saapuikin kaksi onnellista ja aika väsynyttä koiraa.

Täällä mökillä Oton hepulit ovat jatkuneet pihapiirissä kirmaillessaan. Pojat kiskovat innokkaina keppiä ja haukku ja murina on melkoinen. Nyt ne tuossa kuorsaa molemmat. Aamulla vielä vapaana kirmailut ja sitten onkin aika taas palata kaupunkiin.

Julkaistu

Osa 4: Toisen kurssiviikon tunnelmia + kotiutuminen

Toinen kurssiviikko aloitettiin ns. Itiksen lenkillä, joka sujui mukavasti. Otto teki kivasti töitä ja viikonlopun lepo oli tehnyt tehtävänsä. Mutta… iltapäivällä tuli totaalinen romahdus ja muistutus miten hetkessä kaikki voi olla toisin. Mentiin Vuosaareen merenrantalenkille, jossa koiralle tulee näytettäväksi suoraan meneviä suojateitä sekä suojateiden hakuja sekä oikealta että vasemmalta. Otto meni alkuun suojateistä läpi ja uusintaottojen jälkeen aloitti hiipimisen jo 10-15 metriä ennen pysähdyspaikkaa. Eikä haut oikein sujuneet, meni mateluksi. Aamun lenkillä Otto vei rohkeasti vaikeassakin reitissä (rakennustyömaan läpi puikkelehtimista) uskaltautuen kääntyä eteeni ja työntää minua oikealle. Eli, rohkeuden myötä ilmeisesti piti testailla olisko suojateiden näyttö tarpeen vai ei. Onneksi kuitenkin osasin suhtautua tilanteeseen enkä menettänyt hermojani tai tullut epätoivoiseksi.
Kahvin jälkeen Opaskoirakoulun johtaja kävi läpi sopimuksissa olevia asioita sekä vähän lakipykäliin liittyviä juttuja. Opaskoiralla ei ole mitään oikeuksia. Minulla on oikeus päästä opaskoiran kanssa paikkoihin mihin siviilikoirilla ei ole asiaa. Puhuimme myös koirien hyvästä kohtelusta, riittävästä liikunnasta, ravitsemuksesta tms.
Päivällisen jälkeen Johtava kouluttaja luennoin äänen käytöstä ja tuon luennon aiemminkin kuulleena tiesin odottaa huippuluentoa enkä joutunut nytkään pettymään. Kouluttaja osaa hyvin käyttää omaa ääntään antaessa esimerkkejä ja luento oli elävä. Liian usein itsekin syyllistyy käskyjen toistamiseen ja äänen käyttö on mitä sattuu. Nyt kun taas muistaisi jatkossa paremmin itsekin toimia.
Luentojen jälkeen mua ja Ottoa tuli moikkaamaan ystäväni. Käytettiin Ottoa tarpeillaan, jonka jälkeen Otto sai jäädä huoneeseen ja me naiset pyyhkäsimme Itikseen teelle. Olipa ihanaa olla pois laitosmaisista olosuhteista. Kaikki loppuu vaan aikanaan ja palattava Iirikseen iltapalalle.  Ulkoilutusten jälkeen vielä hetki rupattelua kurssikaverin kanssa.
Tiistaiaamuna lähdimme Oton ja kouluttajan kanssa kotimaisemiin Ankkalammen lenkkiä treenaamaan. Alussa Otto meni reippaasti ja innokkaasti, mutta loppua kohden vauhti hiipui eikä oikein kaasukahvan käyttökään auttanut 😀 Ehkä ”turnausväsymystä” ilmassa. Kotona sisällä ei käyty laisinkaan, sillä avokki oli töissä ja Harmaakuono yksin. En halunnut ”häiritä” pikavisiitillä vanhaa herraa, joten palasimme Iirikseen. Mieli olisi kyllä tehnyt jäädä kotiin.
Iltapäivällä treenasimme tottista ja erityisesti vapaudesta luokse tuloa. Kyllähän koira oli kuulolla ja tulikin lähelle, mutta ei vasemmalle sivulleni. Jäi etuvasempaan tai eteen. Treenaamalla se kuitenkin tarkentuu hiljalleen. Käytiin tekemässä vielä siirtolapuutarhalenkki ennen kahvia.
Päivän luento käsitteli hallittavuutta ja maaseutuopastusta. Käytiin teoriassa hallittavuusliikkeet läpi: seuraaminen, luokse tulo, paikalla olo, nouto jne. Maaseutuopastuksessa koiralle ehkä hankalinpia asioita on oikealta tien haku ilman oikomisia. Luennon piti kouluttaja, joka on Harmaakuonon kouluttanut. Häntä kuunnellessa tuli mieleen elävästi yhdeksän vuotta sitten koetut kurssitunnelmat.
Päivällisen jälkeen tapasin pari Silmukkasiskoa joidenka kanssa kävimme Pime Cafessa. Oli mielenkiintoista olla heidän mukanaan. Toinen uskaltautui ottamaan kahvia termarista itse. Etäisyyksien hahmottaminen tuntui vaikealta, mutta molemmat sanoivat ”kaikkien pitäisi päästä kokemaan Pime Cafe”. Jos siihen tulee mahdollisuus, MENKÄÄ!!! Mutta mainostuksen jälkeen takaisin kurssitunnelmiin… Tokihan Siskot halusivat tavata myös Oton. Otto nauttikin rapsutuksista ennen kuin laittoi silmät kiinni ja nukkui pölpötyksestä huolimatta. Vielä ennen iltapalaa ehdin piipahtamaan Aa:n kanssa valitsemassa uuteen keittiöömme uunin ja samalla iltateellä.
Keskiviikkona teimme taasen lenkin Itikseen ja kuljimme myös sisätiloissa. Treenattiin kahvilakäyttäytymistä samaisessa paikassa missä olin jo kahtena iltana ilman koiraa käynytkin. Tee maistui nytkin ja Otto pysyi paikallaan loistavasti. Käsittämättömän rauhallinen koiraherra!!!Opasti hyvin, kroppa näytti aikaisempaa rennommalta ja tyyppi otti muutenkin sopivan lunkisti. Iltapäivällä Vuosaaren lenkki meni jos mahdollista vielä surkeammin kuin maanantaina. Se oli yhtä tuskaa, ja lisäksi koiran totaalinen väsähtäminen, pakko oli vähän jo antaa anteeksikin.Koirasta kuulemma oikein näki miten poikki se henkisesti olikin.
Kahvin jälkeen viimeinen luento aiheena kaupunkiopastus. Käytiin siis kaupungissa liikkkumista teoriassa läpi sekä julkisissa liikkumista. Väliin saimme kuulla mukavia tarinoita vuosien takaaa. Luennon jälkeen olikin hymy herkässä ja iloinen mieli.
Ennen saunomista ja uintia oli hyvää aikaa pakata. Koti-ikävä alkoi olla jo melkoinen, joten tieto kotiin pääsystä siivitti iltaamme. Sauna ja uinti tuntui hyvältä ja mukavan kurssiporukan kanssa oli ilo vietellä iltaa ajatuksia jakaen.
Torstaiaamuna vielä Vuosaaren lenkki, jossa suojateiden näyttö teemana ja nyt homma sujui mukavasti. Kiinnostus toisiin koiriin oli taas vastaavasti lisääntynyt, mutta hyvillä mielin saatoimme lähteä kotiin. Lounaan jälkeen viimeiset pakkaukset ja päätöskahvit, jossa allekirjoitimme sopimukset ja me kurssilaiset muistimme pienellä kouluttajaimitoinnilla omia kouluttajiamme. Naurua riitti ja vähän tuntui haikealta erota niin mahtavasta porukasta. Kotiin oli kuitenkin ihanaa tulla, vaikka keittiöremontti on vielä vähän kesken. Purin tavarat Oton seuratessa joka askeltani koko illan. Avokki ja Harmaakuono olivat lähteneet jo mökille. Ilta sujui väsymyksen kourissa Ottoon tutustuen.
Perjantaiaamuna meillä oli eka kotipaikkakoulutustreeni. Käveltiin meidän lähilenkki Metsolansuon lenkki. Nyt teemana syrjän pito. Otto tahtoi viedä reitillä liian keskellä, joten teemaksi nousi tuo syrjän pito. Ohjeeksi saatiin viikonlopuksi lepoa, ja sitä on noudatettu. Passihakemuksen jätön jälkeen lähdin mökille. Täällä avokki ja Harmaakuono jo odottelivatkin. Koirat juoksivat ja me katottiin istutusten tilanne ja istutettiin tomaattilaatikkoon lisää tomaattia ja paprikaa. Tuntui hyvältä olla taas rakkaidensa lähellä luonnon keskellä. Söimme ulkona grilliperunoita ja lohta, istuttiin viltillä katsellen koirien touhuamista ja rentouduttiin. Ja viikonloppu on mennyt samanlaisissa merkeissä. Eilen kokkasin täytettyjä paprikoita ja avokille raparperipiirakan.
Otto on aivan erilainen koira kuin Harmaakuono. Otto ei mene veteen, Otto on paljon epäsosiaalisempi, arempi tapaus. Täälläkin kulkee aika paljon perässäni ja väistää se ei osaa. Ollaan molemmat avokin kanssa meinattu lentää turvallemme törmätessämme makoilevaan koiraan. Pojalla ei tassukaan rävähdä kun tallomme siihen. Hiljalleen käsky ”väistä” alkaa tulla tutuksi, mutta eihän sitä aina tiedä missä se makaa, joten törmäyksiä tulee kun Otto ei väistä oma-alotteisesti. Paljon on oppimista niin minulla kuin Otollakin ja alkavalla viikolla jatkamme kotipaikkakoulutuksen merkeissä ja toivottavasti kulkumme alkaa tasaantua eikä jokaisella lenkillä nouse jotain teemaa, joka ei vaan sillä kertaa toimi. Ja nyt lepo on ohi, joten tästä hiljalleen lähdetään Oton kanssa eri paikkoihin kestävyyttä kasvattelemaan.
Julkaistu

Osa 2: Kaasukahva käyttöön – sadekeli ällöttää, vesilätäköt inhottaa

Säätilassa tapahtui keskiviikkona valitettava muutos, aurinko väistyi
sateen tieltä. Iltapäivän harjoituslenkillä vettä tulikin tuulen
mukana vaakasuoraan. Otto oli sitä mieltä, että nyt on keli milloin ei
huvita olla ulkona. Liike hidastui ja miltein pysähtyi. Raukka ei
ymmärtänyt, että mitä reippaammin käveltäisiin sitä nopeammin
päästäisiin takaisin sisälle. Lenkkimme lyheni joka tapauksessa
oleellisesti ja treeni jäi vähän olemattomaksi. Kouluttajan mielestä
kulkumme näytti jo sen verran hyvältä ettei syytä paniikkiin.

Kahvin jälkeen meillä alkoi luento koirien terveydenhuollosta. Luennon
piti Opaskoirakoulun kennelpäällikkö ja eläinlääkäri. Välillä käytiin
päivällisellä. Meille jaettiin myös Skalibor-punkkipannat, syksylle
matolääkkeet, kampa ja suka. Itse olen Harmaakuonolla käyttänyt
yrttipantaa jo monen kesän ajan. Tuo lääkepannan myrkky ällöttää, jos
putoaa järveen, tuhoaa pieneliöstöä. Voiko olla kovin turvallinen
koirallekaan. Lääketiede ei kuitenkaan pidä yrttiversiota
luotettavana, mutta itselläni siitä on hyvät kokemukset. Ei ole ollut
punkkeja koirassa.

Koirien ruokinta herättää paljon tunteita ja siitä mielipiteet
vaihtelevat hurjasti. Opaskoirakoulu suosii kuivamuonaa ja lisänä
pieniä määriä kotiruokatyyppistä ruokaa. Oikeiden luiden antamista
tulisi välttää, koska niistä irtoaa teräviä paloja, jotka voi rikkoa
koiran suoliston. No raakaruokintaa suosivathan ajattelevat taas aivan
toisin.

Joka tapauksessa luennon tärkein anti oli ehkä se, että koirien
terveydenhuolto on tärkeää, siihen kannattaa panostaa, koira kannattaa
tunnustella läpi päivittäin esim. iltapissatusten jälkeen. Koirien
hieromista myös suositeltiin ja siitä iloitsen ihan
ammatti-ihmisenäkin. Työkoiran lihashuolto on tärkeää ja jokainen voi
itsekin hieroa koiraansa. Aina se ei vaadi ammattilaista.

Otto oli huoneessa luennon ajan, joten luennon päätyttyä kiiruhdin
antamaan pojalle ruokaa ja olemaan sen kanssa. Iltapalan jälkeen
lähdimme toisen koirankäyttäjän kanssa viemään koiria
koira-aitaukseen. Koirat ovat vielä epävarmoja eikä välttämättä tee
itsenäisiä päätöksiä, tai alkavat muuten vain vähän kokeilla. No joka
tapauksessa kumpikaan koirista ei näyttänyt koira-aitausta meille.
Menimme sen sivusta aina jollein huoltoportille asti. Vettä satoi ja
Ottoa moinen inhotti. Palasimme ulko-ovelle, josta lähdin uudestaan
aitausta kohden ja tällä kertaa porttikin löytyi ja koira pääsi
hädälleen. Olimme aika märkiä sisälle päästessämme, mutta selviydyimme
kuitenkin.

Yö meni rauhallisesti ja aamulla koira-aitaus löytyi helposti.
Jouduimme tovin odottelemaan vuoroamme sateessa. Se tuntui vähän
tylsältä, joten pyysin kouluttajaa näyttämään meille paikan mihin ei
tarvitsisi jonotella.

Aamupäivän lenkillä kiersimme ns. Cittarin lenkin. Kävelimme koko ajan
kuitenkin ulkona. Otto haki hyvin suojatiet, mutta vauhti oli aika
matelua. Treenasimmekin kaasukahvan käyttöä. Eli valjaiden aisa ylös
ja eteen. Heti kun koira lähtee reippaammin liikkumaan kahva alas. Ja
jos valjaiden nosto ei riitä apuun talutin. Se viedään eteen ja
nypytetään kunnes vauhti lisääntyy. Ja kun se lisääntyy talutin
takaisin normaaliin asentoonsa. Alkuun tätä sai toistaa yhtenään ja
liikkeestä tulee vähän pumppaavaa. On aika raskasta tuollainen
hoputtaminen, samalla kun pitäisi itse rennosti kävellä mukautuen
vauhtiin. Syrjä pysyi lisääntyneestä vauhdista huolimatta aika
mukavasti. Mulle tämänlainen toiminta on todella vierasta. Harmaakuonon kanssa välillä kaipasi jarrukahvaa eikä mitään kaasukahvoja 😀

Lounaan jälkeen kiersimme siirtolapuutarhalenkin ja taas mentiin samalla teemalla, haettiin Otolle varmuutta ja vauhtia. Kaasukahva olikin ahkerassa käytössä. Olen iloinen siitä, että osasin toimia yllättävän hyvin Oton kanssa ja koira toimi paremmin ja paremmin. Silti minulla oli lenkin jälkeen vähän ristiriitainen olo. Kaipasin vauhtia, kaipasin touhotustakin mitä Otolla ei ole tullut toistaseksi esiin. Kaikilla Oton sisaruksilla on tuota vesikeli-inhoa ja se on näkynyt koulutuksessa, mutta ei näin voimakkaasti. Kouluttajan mukaan Otto ekalla luokalla veti niin paljon, että lapa kipeytyi. No nyt sellaisesta ei ole pelkoa. Rauhallisuus on kai vähän yllättänyt kouluttajankin, mutta niin Oton kouluttaja kuin johtava kouluttajakin vakuutti minulle Oton virkistyvän, ja tämän kaiken johtuvan tästä muutoksesta mikä koiraa nyt kohtaa. Ja onhan se loogista ja ymmärrettävää.

Kahvin jälkeen istuskelimme kurssikavereiden kanssa oleskelutilassa jutellen niitänäitä, pääasiassa koiristamme ja niiden erilaisista metkuista. Koirat lepäsivät huoneissaan. Päivällisen jälkeiselle luennolle otin Oton mukaan harjoittelemaan. Ja hyvinhän jätkä lötkötteli jaloissa muista välittämättä. Oton sisällä käyttäytymistä täytyy kyllä ihailla. Ei touhota ylimääräisiä. Ja liikkuminen tuntuu nautittavalta. Kun huomasin viikolla siitä nauttivan, tunsin sydämessä syyllisyyden pistoksen. Enhän mä nyt saa tuntea tyytyväisyyttä kun Ykki ei ollut niin hyvä sisällä liikkumisessa… Huoh, näitä tunteita. Järki sanoo ettei syyllisyyteen ole mitään aihetta, mutta… No Ykin eloisuudesta pidän kyllä edelleenkin ja toivoisin Otonkin tuosta vielä elostuvan silloin kun viettää ansaittua vapaa-aikaansa.

Iltaluennon aihe oli Opaskoirayhdistys ja sen toiminta. Ehkä oikeampi nimitys on keskustelutilaisuus. Yhdistyksen pj kertoi varainhankintatuotteista, kerhotoiminnasta, vuosikokoustoiminnasta tms. Uudet koiran käyttäjät saivat mahdollisuuden liittyä yhdistykseen. Minullehan tuo kaikki olikin tuttua, mutta olin paikalla kuiteskin.

Iltapalan jälkeen Otto pääsi hetkeksi koira-aitaukseen kirmailemaan siskonsa Oodin ja kurssikaverinsa Jessin kanssa. Varmistaaksemme, että hädät tulis tehdyksi kävelimme vielä tien viertä nurmikentän reunaan hädättämään koirat. Palatessamme sisarukset jämähtivät paikoilleen. Siinä yritimme saada kaasukahvoin koirat liikkeelle ja lopulta Oodi liikahti ja Otto lähti perään. Melkoiset sisarukset 😀

Eilisellä Cittari-lenkillä taas haettiin vauhtia Ottoon. Sitä löytyikin lähtökohtaisesti ihan kivasti. Olihan nyt myös kuiva keli 😀 Vauhdin noustessa opastus muuttui hiukan epävarmemmaksi ja oikean puolen pito ei tahtonut onnistua, joten kouluttaja pidätteli meidät pois pyöräilyalueelta. Suojateiden näytöissä alkoi myös tulla virheitä. Otto paineli läpi tai mateli paikalle. Muutama uusiksi otto ja homma korjaantui. Kokeilua alkaa tulla, joten nyt on itekin oltava tarkkana.

Vielä ennen ”viikonloppulomalle” lähtöä kiersimme siirtolapuutarhalenkin kaasutellen ja jutellen. Halusin vahvennusta miten toimin Oton ja Harmaakuonon kohdatessa, miten huomioin koirat jne. Onneksi kouluttaja antoi tukensa sille, että huomioin myös Harmaakuonon. Rakkautta kuulemma mahtuu ja sitä riittää molemmille. Näin minäkin haluan uskoa ja ajattelen. Jotkut vaan sanovat etten saisi huomioida vanhaa opastani ollenkaan. No en sellaiseen pysty enkä edes halua. Nytkin kun saavuin tänne mökille, nousin autosta Harmaakuono juoksi ja hyppäsi vasten. Voitko nyt olla sitten huomioimatta??? En, enkä edes halua! Nyt minulla on kaksi koiraa, toiseen vahva side ja toiseen se side on kehittymässä ja sille kehitykselle haluan antaa mahdollisuuden.

Julkaistu

Kalenteri täyttyy

Moni sanoo, että tammikuu on pitkä ja tylsä kuukausi. Minulle tammikuu on kuitenkin syyshorroksesta heräämisen aikaa. Kun aurinkoisten päivien määrä lisääntyy, olo piristyy, mieli virkistyy. Saan uutta virtaa, uutta intoa ja nautin kun kalenterini täyttyy kaikesta mukavasta. Tänäänkin olen sopinut ens viikolle jo parit treffit teemalla käsityöt. Ens viikon teemana voisikin sanoa olevan neulominen, sillä jo aikaisemmin on sovittu pari muutakin käsityötapaamista. Eräs ystäväni sanoikin minulle, että olen samanlaisella innolla ja hurahtaneisuudella paneutunut neulomiseen mitä aikanaan maalipalloon. Ehkä niin. Kun innostun jostakin annan innostukselle joskus ehkä liiankin suuren vallan. Nyt haluan koko ajan oppia neulomisesta lisää, tehdä aina vain erilaisempia töitä jne. Sais nuo edellisetkin ensin loppuun 😀 On yritettävä hallita mopoa paremmin ettei se vallan lähde keulimaan.

Liikunta taistelee tilasta kovasti käsitöiden kanssa, ja hyvä niin. Torstaille olen sopinut lumikenkäilytreffit ja huomenna avokin kanssa tarkoitus lenkkeillä ja perjantaina kuntosaleilla. Lauantaina lähdenkin heti aamusta Tammisaareen Opaskoirakerhon viikonloppukurssille, jossa olen järjestäjänä. Ja ens viikolla pääsee uimaan!!!

Tähän loppukuuhun mahtuu pari Keravan opiston luentoakin. Torstaina menen kuuntelemaan Varpu Tavia:
”LUONNON VOIMAA: HERKUTELLEN KAUNIIKSI JA TERVEEKSI
Kokonaisvaltaiseen terveyteen ja luonnolliseen kauneuteen
erikoistunut ja Saksassa asuva tietokirjailija tulee puhumaan
ruokavalion vaikutus ulkonäköön ja hyvinvointiin. Teemoja:
”Elämäntavoilla voit ennaltaehkäistä elintasosairauksia.” ”Sokeri
vanhentaa ja rumentaa.” ”Liika eläinrasva tursuaa ihosta.” ”Akne –
ihon diabetes.” ”Ruokavalinnoilla voit vähentää PMS- ja
vaihdevuosioireita.” Osallistujille tarjolla Vogelin
luomumehumaistiaiset. ”Terveellinen ruoka on ilo silmälle, sielulle ja
makuaisteille!” En ole lukenut yhtäkään Tavin kirjaa, mutta kuullut hänestä paljon. Valitettavasti hänen kirjojaan ei ole tehty pisteille tai äänitteeksi. Olisikin aika mahtavaa, jos joku innostuisi lukemaan jotain hänen kirjoistaan. Tänään annoin Aa:lle Kaarlo Jaakkolan kirjan Vatsa kuntoon luettavaksi minulle. Voitin kirjan arvonnassa ja kirjassa ilmeisen paljon hyvää ja tärkeää asiaa hyvinvointiin liittyen.

Maanantaina on vuorossa luento
HYVÄT PAHAT LISÄAINEET (2t)
DI, lis. ravintoneuvoja Nina Westerback
”Elintarvikkeiden tuoteselosteet vilisevät outoja E-koodeja.
Lisäaineita käytetään elintarvikkeissa muun muassa vahventamaan makua,
parantamaan koostumusta, pidentämään käyttöaikaa sekä parantamaan
väriä. Onko elintarvikkeissa pakko käyttää lisäaineita? Mitä
lisäaineet ovat? Ovatko ne vaarallisia? Mitä lisäaineita kannattaa
välttää ja mitä voi popsia?”
Nykyiseltään suhtaudun lisäaineisiin pääsääntöisesti negatiivisesti, ja siksi kuulenkin mielelläni näkemyksiä ns. hyvistä ja luonnollisista lisäaineista. Ja toivottavasti nyt kun tämä kirjoitusvimma on taas parantunut saan luennoista naputeltua teillekin tietoa.

Eli, mahtavaa olla terve ja suunnitella touhua päiviinsä töiden lisäksi.

Julkaistu

Terveysmessuilla

Viime viikolla perjantai ja lauantai vierähti Terveysmessuilla. Tosin piipahdin kauneudenkin ja muodin puolella, mutta en voi sanoa niissä aikaani viettäneen.

Kävin kuuntelemassa aika monta luentoa. Miniluennot oli monesti ihan liian minejä asiakokonaisuuteen nähden. Esim. funktionaalisesta lääketieteestä Päivi Mäkeläinen puhui alle 30 min. Asiaa oli paljon ja vauhti hurja. Varmasti parhaansa yritti, mutta niinkin laaja-alainen aihe kuin funktionaalinen lääketiedekin on, alle puolituntia on mitätön aika. Joissakin luennoissa selvästi aihetta tärkeämmäksi nousi jonkin tuotteen mainonta. Aikakoneen Alex Ojasti luennoi ”ph-tasapaino ja hyvinvointi”. Odotin hänen kertovan enemmän tuosta happo-emäs -tasapainosta, ja siitä miten elimistö pysyy riittävän emäksisenä, mikä ja mitkä ruokaineet aiheuttavat happamuutta jne. Kyllähän Alex mainitsi sivulauseessa jotain. Pääbointti kuitenkin oli, että hän oli ruvennut syömään happo-emäs -jauhetta, joka oli parantanut keskittymiskykyä, jaksamista jne. Nyt hänen koko perheensä ottaa jauhetta. En epäile etteikö voisikin olla toimiva tuote, mutta odotin enemmän vinkkejä miten asiaan voisi ruokavalion tms. kautta vaikuttaa.

Jaakko Halmetoja luennoi otsikolla ”Superlatiiveja lautasella”, joka olikin tiivis paketti, vaikkakin aika paljon tuttua asiaa hänen luennoillaan jo aikaisemmin käyneenä. Paula Heinonen oli puolestaan räväkkä, energinen oma itsensä. Minulla on luennoista muistiinpanot, joten kun vaan saan itseni toimeen, ehkä saatte luentotiivistelmiä. Potkikaahan mua persauksille, jos ei ala tippumaan :O

Viime syksynä kirjoittelinkin parilta luennolta tiivistelmät ja nyt tällä viikolla huomasin linkitetyn Facebookiin
Aivot ja ravinto
postaukseni, jota onkin käyty lukemassa ahkerasti. Toivottavasti myös postaus on jotain antanutkin.
Myös ”Hyvää yötä nukahtamisvaikeudet” – luennon satoa-kirjoitusta on luettu aika paljon viime kuukausina.
Enemmänkin olisin voinut kirjoittaa, mutta… on vaan jäänyt ja jäänyt.

 Messustandeja kiertäessä ehkä syvimmän vaikutuksen teki
Villa Mandala
 Lattialle oli laitettu havuja, tuoksui metsä, kuului lintujen laulua. Saatoit istahtaa kannolle ja kokea miniretriitin metsämeditaation muodossa. Sait kuulokkeet mistä kuului tuo lintukonsertto ja naisäänen ohjaamana rentouduttiin. Koskettava kokemus istua kannolla takamus kostuen messuhälinän kaikotessa jonnekin, juurtua puuhun, josta imeä itseensä elämänvoimaa 😀

Villa Mandalalla olisi ollut messutarjouksena viiden päivän jooka- ja detox-retriittejä puoleen hintaan. Olisin niin mielelläni lähtenyt Detox-retriittiin, mutta liian pitkään pohtiminen ja reakoiminen vasta sitten ei enään auttanut. Samanlaista tarjousta ei ehkä ihan heti tule, joten HARMITTAA!!! Olisin varannut itselleni paikan, mutta opaspuoli jäi mietityttämään. Noina hetkinä inhoan sokeuttani, mutta ei saa myrkyttää itseäni moisilla tunteilla sen pidempään. Osallistuin arvontaan, jossa arvottiin kolme viikonloppua Villa Mandalassa. No minulla ei juuri ikinä ole arpaonnea, joten ei yllätys ettei nytkään 🙁 Mutta vielä joskus menen kyllä tuonne rentoutumaan/puhdistumaan!!!

Kahden päivän aikana kertyi jonkin verran luettavaksi lehtiä ja esitteitä. Keskiviikkona kävimme avustajani kanssa matskua läpi ja totesimme Luontaisterveys-nimisen lehden olevan asiapitoinen ja siitä ruksattiinkin melkein jokainen artikkeli luettavaksi. Sielunpeili-lehdestä vain pari-kolme. Lehti oli ehkä vähän liian ”hörhähtävä”. Uusi tuttavuus oli Uuma -naisten terveysopas, jossa artikkeleita aika paljon naisen seksuaalisesta terveydestä ja terveydenhuollosta.

Kokeilin aivojumppaa, tai lähinnä asentoa, jossa kootaan itsensä. Istutaan nilkat ristikkäin ja kädet ristikkäin ja käännettyinä(en osaa selittää paremmin) ja tuossa asennossa hengitellään syvään ja rauhallisesti. En päässyt oikein juonesta kiinni. Ehkä joskus pitäisi asiaan perehtyä paremmin kuin hälyisässä messuhallissa.

Nina Haavisto
on julkaissut 19.10. kirjan Ruuan voima, jota selaillessa tuli fiilis mielenkiintoisesta kirjasta. Paljon samoja asioita mitä monet ravitsemusasijantuntijat ovat viime aikoina puhuneet, mutta nyt lähestymistapana onkin kiinalainen lääketiede.Toivottavasti kirjan saisi äänikirjana jossain vaiheessa tai löydän jonkun, joka sen voisi minulle lukea äänitteeksi. Nina kirjoitti messuosastoesittelyssään mm.
”Oman urheilutaustani vuoksi olen vuosikymmenien kuluessa perehtynyt
ravintokysymyksiin poikkeuksellisen perusteellisesti ja koen sen
olevan yksi vahvoista alueistani. Luulin jo tietäväni kaiken
olennaisen ravintoaineista, mutta aina voi näköjään oppia uutta.
Kiinalainen lääketiede lähestyy ravintoasioita mielenkiintoisella
tavalla, se nimittäin pohtii ja tarkastelee ravintoa, aivan kuten koko
kehoakin, yksilöllisestä ja toiminnallisesta näkökulmasta, joka ei ole
meille länsimaalaisille kaikkein totutuin tapa ajatella ruokaa.” Juttelimme Ninan kanssa hetken ja saimme kirjansa esitteen mukaan.

Messuilla oli paljon kehonkoostumusmittausmahdollisuuksia. Kävimme ilmaisessa mittauksessa Herbalifen standilla. Rasvaprosenttini oli 8 % pienemmpi mitä Detox-kurssin alussa mitattuna. Laitekin oli erilainen. Tässä seistiin kädet suorana eteenpäin ja pidettiin kahvoista. Ei noustu milleen vaa’alle. Eipä siis kai kovinkaan luotettava tulos.

Ostoksiakin tein. Ostin samaa d-vitamiinisuihketta kuin viime vuonnakin, joka ainakin silloin toimi loistavasti. Samalta valmistajalta oli nyt tullut uusi b12-vitamiinisuihke, jonka ostin heräteostoksena. Tällä viikolla onkin sitten kohua riittänyt Itä-Suomen yliopistotutkimuksesta d-vitskujen suhteen. Ostamani tuote ei onneksi listalla ollut. On joka tapauksessa inhottavaa. Ei pikkukuluttaja tiedä mihin luottaa ja mihin ei.  Ensiksi D-vitamiinivalmistajat lynkataan tutkimustuloksilla ja nyt jo pohditaan tutkimuksen luotettavuutta, HUOH! No ei voi muuta kuin toivoa, että suihke toimii edelleenkin.

Tuntu kyllä messuilla olevan ”miljoona” lisäravinteiden, vitamiinien yms. tuotteiden myyjää. Standilta toiselle kävellessä mietin monta kertaa mistä ihmeestä taviskuluttaja oikeasti tietää mikä on hyvä tuote ja mikä taas ei. Mistä tunnistaa hyvät vitamiinivalmisteet, lisäravinteet??? Jokainen kun mainostaa omaa tuotettaan aikalailla käänteentekevänä ja tuotteista parhaimpana. Ei ole lisäravinne, mutta esim. eräs mies esitteli ksylitol-voidetta. En edes muista mihin sitä käytetään, ei siis vakuuttanut lainkaan. Tuntui kädessä lähinnä tahmaiselta.

En erityisesti pidä kuivahedelmistä. Joskus olen ostanut jostain kuivattuja ananasrenkaita enkä ihastunut. Nyt maistoin luomuna kuivattua ananasta ja se oli hyvää. Olin mausta niin ilahtunut, että ostin paketin. Maistoin myös mintturaakasuklaata kera kahvin johon oli lisätty pakuria. Avustajani luuli juoman olevan pakuria pelkästään, joten toi minullekin, joka ei kahvia juo. Onneksi saatavana oli hunajaa, joten sain tömäkän kahvikupposellisen juoduksi mustaa kahvia. No olihan se sentään luomua :DOnpa nyt taas ainakin viideksi vuodeksi eteenpäin kahvikiintiö täytetty 🙂

Olen jo vuosia pitänyt Piokian suklaamarjoista. Ovat vaan aika tyyriitä, joten ei kovin usein tule ostetuksi. Nyt uutuutena oli suklaamarjoissa luomukarpalo tummalla suklaalla, NAMNAMNAM… Lapsille on jonkinlainen suklaamarjasekoitus olisikohan ollut nimeltään Titi, tai jotain sinne suuntaan???  Karpaloita oli ostettava ja nyt nautiskella sillointällöin. En ole vielä avannut. Olen malttanut mieleni.

Päätettiin avustajani kanssa ostaa puoliksi kolmen kuukauden Aloeveera-juomasatsi. Tuotteessa on tyytyväisyystakuu. Tällä viikolla olen aamuisin juomaa nauttinut, ei se järin pahaa ole, mutta ei kyllä hyvääkään. Pelkään maun olevan sellainen, että ajan oloon se alkaa inhottamaan. Mutta mielenkiinnolla odotan millaisia hyviä vaikutuksia sillä on. Ongelmana ehkä vähän on samanaikaisesti aloitettu d-vitamiini yms. Eli, mikä vaikutus milläkin terveystuotteella on 🙂

Kaksi päivää, voisi sanoa että hyvinkin intensiivistä päivää messuilla oli aika kuluttavaa. Väliin vielä huonosti nukuttu yö. Lauantai-iltana melatomiini naamaan ja unille. Ja kun töitä vasta tiistaina alkaen klo 16.00, sunnuntaina Opaskoirakerhon ja ystävän luona piipahduksen jälkeen pariksi päivää mökille rauhoittumaan ja rentoutumaan. Avokki oli matkannut sinne jo lauantaina. Ja tuo pari yötä mitä siellä ehdin olemaan tuntui aivan liian lyhyeltä ajalta. Tiistaina arkeen paluu tuntui tuskaiselta, lähinnä lähtö mökiltä. Työnteko kyllä sitten onneksi jo maistuikin.