Julkaistu

Miniloma huipentui blogimiittiin Tampereella

Mukissa sitrusmate-juomaa, joka toivottavasti piristää, sillä univelkaa on minilomalla tainnut kertyä melkoisesti. Sähkömies häärää kuitenkin keittiössä, joten oli pakko aamu-unisuudestaan huolimatta repiä ittensä sängystä ylös. Ja tämä hetkihän on hyvä hyödyntää postaamalla tänne. Takana on mukava miniloma, joka huipentui eiliseen blogimiittiin. Vietimme hauskan päivän, eikä sadekuurokaan lannistanut meitä kannustaessamme Kanelia puolimaratonilta maaliin ja aiemmin istuskellessamme Pyynikin näköalatornin kahvilassa sateessa herkutellen munkkeja ja kahvia(mulla tosin haudutettua teetä ja gluteeiniton mustikkamuffinssi).

Kokoonnuimme Tampereen rautatieasemalla, josta siirryimme Varalaan. Siellä odottelimme Kanelin matkaan lähtöä rupatellen vilkkaasti. Otto keräsi ympärilleen faneja ja sai hellyyksiä joista poika nauttikin täysin siemauksin. Kanelin juostessa me muut kävelimme Pyynikille herkuttelemaan, mutta ei Kanelinkaan tarvinnut jäädä ilman munkkia 😀

Varalasta siirryimme ruokailemaan ja jatkamaan rupattelua. Aika kului vauhdilla ja aivan liian nopeaan kotimatka alkoi. Kiitos kaikille mukana olleille ihanasta päivästä!!! Kotiin saapui kaksi väsynyttä mutta tyytyväistä matkalaista. Suurin väsy taisi kuitenkin mulla olla kertyneestä univelasta.

Keskiviikkona lähdin matkaan mieli huolta ja murhetta täynnä. Eipä siis paras mahdollinen olotila matkustaa. Aamulla olin käynyt Harmaakuonon kanssa lääkärissä. Hieroin sitä edellispäivänä ja totesin ettei hotspot ole oikein parantunut ja syylien yms. ihomuutosten kokokin tuntui kasvaneen. LÄÄKÄRIIN, ja onneks menimme. Ihotulehdus ja ihomuutoksia eikä syövän mahdollisuutta voitu sulkea pois. Ajatuskin pahalaatuisesta kasvaimesta ja syöpäsolujen riehunnasta rakkaan koiran kehossa tuntuu hirveältä. Nyt kuitenkin koetetaan saada iho kuntoon, jotta tilanne pystytään paremmin kontrolloimaan. Lääkäri ei kuitenkaan pitänyt takatassussa olevasta läiskästä, joka edelliskerralla näytti hotspotilta, mutta nyt noita pelottavia ajatuksia herättävältä. Läiskä ei ole umpeutunut ja se vuotaa. Joskus pinnalliset pahalaatuiset kasvaimet tekevät niin. Ja ei ollut mielikuvituksen tuotetta kasvaneet syylätkään, joten lääkäri ei halunnut pelotella syövällä, mutta kertoa sen mahdollisuuden. Koira on kuitenkin energinen, iloinen oma itsensä. Ja reissussa ollessani avokin viestit mökiltä on olleet rohkaisevia, vaikka eihän koira kipujaan näytä ja joskus hyvinkin normaalisti käyttäytyvä onkin hyvin sairas. Odotan Harmaakuonoa kovasti tänään kotiin. Lääkäri määräsi ihotulehdukseen vahvan antibiottikuurin, lääkeshampoopesun kolmena päivänä, jonka jälkeen jatketaan kevyemmällä shampoolla neljänä päivänä, korviin lääkitsevää huuhdetta ja tuohon vuotavaan kohtaan kortisonivoidetta paikallisesti, Viakutaania ruokaan laitettavaksi. Huomenna tai keskiviikkona olen eläintenhoitajaan yhteydessä ja viimeistään parin viikon päästä vien koiran lääkärin kontrolliin. Toivotaan parasta, että iho paranee eikä vielä olisi vakavien sairauksien aika, sillä Harmaakuono vaikuttaa vielä energiseltä ja elämänhaluiselta, joten yhteistä aikaa toivoisin vielä olevan. Toki tiedän päivä milloin rakkaasta ystävästä on luovuttava tulevan ja sen sattuvan ja paljon. Nyt mennään kuitenkin viikko kerrallaan ja katsotaan miten meidän käy.

Eipä siis loman aloitukselle paras mahdollinen fiilis. Melkein jo peruin koko reissun, mutta onneksi avokki hätisti matkaan. Tuskaisen junamatkan jälkeen tapasinkin lapsuudenystävän, jonka vieraana vietin pari päivää. Kuulumisia vaihdettiin, käytiin Reipinniemen rantasaunalla saunomassa ja uimassa. Vesi oli vielä uimalämpöistä, mutta ei nyt tietenkään keskikesän veroista. Neljä kertaa kuitenkin saunasta käytiin veden raikkaudesta nauttimassa. Illalla herkuteltiin takoja joihin laitettiin mm. jauhelihaa ja salaattia, juotiin pullo punaviiniä. Otto sai hellyyksiä ja ihanan pitkiä lenkkejä. Torstaina käytiin Pyynikissä munkilla, joten Otolle paikka oli jo eilen tuttu. Sen huomasi lähestyttäessä sen vedosta 😀 Rentoa ja mukavaa yhdessä oloa, vanhojen äänikuvien kuuntelua…

Perjantaina oli aika jatkaa matkaa Speakeasyn kautta Kangasalle. Ruokailin tuttavan kanssa kuulumisia vilkkaasti vaihtaen. Kivaa oli. Ja seuraavassa kyläpaikassa Otto saikin koiraseuraa kolmikuisesta opaspennusta Hiposta sekä kahdesta vanhemmasta koiruudesta. Hippo ja Otto leikkivät paljon ja sunnuntaiaamuna olivat rättipoikkiväsyneitä. Otto selvästi opetti pennulle ”isojen poikien” leikkejä 😀 Otto nautti hurjasti myös vapaana kirmaamisesta. Otti pihalla melkoisia spurtteja onnellisena laukaten – Hippo perässään. Kyllä maalla on mukavaa :O 😀 Muuten aika kului saunoen, rauhaisasti iltaa istuen. Lauantaina kävimme Tampereen seudun Opaskoirakerhossa, jossa vieraana liikkumistaidon ohjaaja ja koirankäyttäjät pääsivät peesareiden kanssa pienille harjoituslenkeille. Kerhon jälkeen nautimme herkullisen hirviaterian ja vietimme rauhallisen illan. Ennen saunaa hieroin 8-vuotiaan koiran, jolla jaloissa ongelmaa. Jo yhden hierontakerran jälkeen koira liikkui paremmin. Tyttö selvästi nautti hieronnasta. Köllötteli paikallaan välillä kipupisteisiin osuessani päätä nostellen. Kyllä se vaan tuntuu hienolta kun pystyy koiran oloa helpottamaan ja auttamaan sitä.

Kaikesta huolesta ja murheesta huolimatta vietin mukavan loppuviikon, joten onneksi keskiviikkona istuin junan penkkiin ja matkustin Tampereelle, kiitos teille kaikille, jotka mahdollistitte tämän miniloman. Nyt arki alkakoon!

Julkaistu

Kaikki loppuu aikanaan

Niin tämä lomakin. Huomenna kotiin ja maanantaina arki alkaa taas. Toisaalta on ihan mukavaakin palata kaupunkiin ja ihmisten pariin. Täällä mökillä ollessani tajuan miten sosiaalinen olen. Avokki taas rakastaa kun saa olla kahdestaan ja välillä ihan omissa oloissaankin. Toki se on minustakin ihanaa, mutta huomaan kaipaavani hiljalleen ihmisiä ympärilleni.

Eilisestä muodostui juuri sellainen omissa oloissaan oleilu -Päivä. Avokki kuunteli Taivaan pilarit-nimistä kirjaa. Minä olin ottanut paikkani sohvan nurkkaan, vieressä käsityökori. Arvaattekin varmaan mitä puuhasin? — NEULOIN 😀 Sain tehdyksi sen osan mitä torstaina ponchosta jouduin purkamaan ja paljon enemmänkin. Siinä samalla tuli kuunneltua Robin Cookin kirja Perimä. Olen aina pitänyt Cookin kirjoista, mutta ehkä nekin alkaa vähän toistamaan itseään ja jotenkin loppuratkaisut on liian helppoja tai yksinkertaisia. Ennen tuota Perimä-kirjaa kuuntelin Kantasolu-kirjan. Pidin Perimä-kirjasta huomattavasti enemmän. Ehdoton suosikkini on Cookin kirjoista Kronosomi kuusi. Luin sen pari kolme vuotta sitten pisteillä ja jäin totaalikoukkuun 😀 Pidän Cookin kantaaottavuudesta terveydenhuollon kaupallistumiseen ja rahaan ja vakuutusjuttuihininkin liittyen. Monissa kirjoissa törmätään myös eettisyysasioihin. Ja kun minua kiehtoo jollain tapaa kaikki hoitamiseen yms. liittyvä, ehkä siksi Cook uppoo minuun. Nyt vaan huomasin olleeni kirjojen loppuratkaisuihin vähän pettynyt. Mutta neulomus sujui hyvin ja työ onkin muutamaa kerrosta vaille valmis.

Tänään lähdimme lumikenkäilemään. Matkamittari ei taaskaan tahtonut toimia, joten kävellystä matkasta ei aavistustakaan. Aikaa meni reilut pari tuntia. Kuljimme pellolla missä hankikanto oli lähes täydellinen. Matka jatkui harvaan metsään ja välillä Hepan pinna oli katkeamispisteessä. Perheriita oli välillä aikas liki. Avokki varmasti yritti parhaansa kertoessaan oksista, maaston vaihteluista tms. Välillä ei kai näkö kuitenkaan riitä ja kulkeminen on hankalaa. Tiedän ettei minunkaan pitäis aina pimahtaa, mutta… Noh, onneksi en ole pitkään kiukkunen ja puhuimme asian het kuntoon. Loppumatkasta törmäsin puuhun 🙂 Avokki oli sanonut juuri, että ”tule vaan suoraan” ja minähän tulin. Ainakin luulin niin, tai sitten avokki näki väärin. En yhtään kuullut enkä vaistonnut edessä olevaa puuta. Kävelin siihen komauttaen pään kunnolla. Noh, onneksi vauhti ei päätä huimannut, joten törmäilystä selvittiin säikähdyksellä.

Täytyihän sitä sauna lämmittää viimeisen illan iloksi. Saunan jälkeen minijuustolautanen ja lasilliset punaviiniä. Nyt kun iltatee (Clipperin luomusitrustee) on juotu on minunkin aika ottaa mallia avokista ja siirtyä lakanoiden väliin. Hetki kirjan  (Pirkko Arstilan teekirja, jonka luennasta iso kiitos kuuluu Liioliille)  kuuntelua ja unille.  Aamulla edessä pakkaamista ja siivoamista. Meillä on tapana aina ennen kotiin lähtöä siivota mökki perusteellisesti. Seuraavan kerran on mukava tulla kun ensitöikseen ei tarvitse alkaa rättäämään.  Ja hei, ilokseni huomasin, että blogille on tullut 43. lukija. MAHTAVAA! Ja tervetuloa mukaan. Toivottavasti viihdyt juttujeni parissa.

Julkaistu

Herkullista siemenrieskaa

Tänään on ollut välipäivä liikunnallisista suoritteista. Iltapäivän ja alkuillan sateli vettä, joten paistoin meille siemenrieskaa. Mittasin jauhot ja siemenet jo kotona valmiiksi pussiin. Seos vaan kulhoon, lisäks juustoraastetta, kananmunia ja vettä. Sekasin ja pellille…
Sain ohjeen jo marraskuussa ystävältäni. Hänen luonaan maistoin rieskaa ja ihastuin. Tehtiin sitä marraskuisille alusvaatekutsuille ja kerran ihan muuten vaan. Mulla ei ole millä jauhaa siemenet tai pähkinät, joten pistin sellaisenaan. Laitoin ohjeen mukasesti siemenet ja jauhot, ja kun desin verran ns. vapaavalintaisia laitoin karpalojauhetta, pellavansiemenrouhetta ja kurpitsan siemeniä. Rieska onnistui hyvin ja oli herkullista kylmäsavulohen ja viher/fetasalaatin kanssa. Tässä ohje teillekin:

1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl seesaminsiemeniä
1 dl muita siemeniä/pähkinöitä
(siemenet ja pähkinät jauhettuna)
3 rkl kauraleseitä
0,5 dl tattarijauhoja
2 tl leivinjauhetta
2,5 dl juustoraastetta
n. 2,5 dl vettä
2 kananmunaa
suolaa+ muita mausteita

Kaikki sekaisin ja uuniin 200-225/n.25-30 min

Ohje on suuntaa-antava. Käytä mitä kaapista löydät. Voit tehdä ilman leseitä tai tattarijauhoja. Voit lisätä nokkosta tai karpalojauhoja. Tämä rieska onnistuu aina! Kun olet muutaman kerran tehnyt, niin opit tuntemaan koostumuksesta veden määrän tai pitääkö lisätä esim. jauhoja. Annoksesta tulee uunipellillinen.

Sadepäivän ”iloihin” kuuluu näemmä myös purkoosi. Jouduin purkamaan 15 cm ponchoa. Onneksi lanka on niin paksua, että pystyin purkamaan ite ja sain työn takasin puikollekin. Ensin purin silmukka silmukalta, mutta kyllästyin ja vetelin lankaa raasti purkaen aina edelliseen levennykseen saakka. Mutta loppu hyvin, joten taas voi purkoosin tilalle vaihtaa neuloosin. Ja jos tästä purkoosista haluaa löytää positiivisia puolia, niin ehdottomasti tuo, että sain homman neulomiskuntoon ihan itse :O :DD

Onneksi sade loppui ja pääsimme ulkoilemaan. Avokki sytytti nuotion, paistettiin makkarat. Nykyisin en tosin hirveästi makkaroista välitä, mutta haaveilin jo joululomalla talvinuotiosta ja nuotiomakkarasta. Olihan se hyvää, mutta en yhtään enempää olisi tahtonut makkaraa. Mukavaa oli olla ulkona, kuunnella tulen rätinää, tuntea nuotion lämpö, tuoksutella savun tuoksua, leikkiä Harmaakuonon kanssa, nauttia kevätalven illasta.  Nauttiminen sai jatkoa nuotiohetken jälkeen saunomisen merkeissä. Avokki oli tosin aika tasarahaväsy, joten jutustelu aika vähäistä. Teehetken jälkeen painuikin jo pehkuun. Ite taidan noudattaa esimerkkiä, vaikka vähän tekisi mieli istahtaa neulomus käsissä sohvalle ja tehdä purettua osuutta takaisin. Kiire ei kuitenkaan ole, joten ehtis kyllä huomennakin.

Julkaistu

Rakkohelvetti – mun ”prinsessa”jalat yrittää hidastaa lomalaisen tahtia

Kuulun valitettavasti siihen porukkaan joille tulee helposti rakkoja jalkoihin. Se on enemmän kuin ärsyttävää!!! ”normioloissa” ongelmaa ei ole, mutta heti jos hiihdän, lumikenkäilen tms. rakkohelvetti alkaa. Sain jo viime viikolla kantapäihin ekat rakot äidin kanssa hiihtäessä. Tuntuu ettei ole olemassakaan sopivaa kenkä/sukkayhdistelmää mistä rakkoja ei tulis. Noh, rakkolaastaria kehiin.

Mökille otin kengät, jotka ei ole aiemmin rakkoja aiheuttanee, mutta kas perkuletta sunnuntai-illan kävelylenkillä tunsin ikävää kirvelyä akillesjänteen päällä, ystäväni rakko oli saapunut 🙁

Maanantain lenkillä rakkolaastari suojasi hyvin, ja kun vauhti ei hirmuinen ollut, hankauskin vähäisempää. Laastari kuitenkin eilen ei enään auttanutkaan. Yritin lumikenkäillä kumisaappailla *saa nauraa*, mutta ne tuntu jotenkin yliraskailta reippaaseen kävelyyn.

Eilisellä lumikenkälenkillä alku oli takkuista. Ensiksi käveltiin taasen harvassa metsässä ja hitaasti kun edettiin saappaat tuntui ihan okoilta. Kun pääsimme moottorikelkan uralle ja vauhti nousi, kävely tökki. Palasimme mökille vaihtamaan kengät. Noh, sujui mukavammin, mutta rakko vihotteli laastaristaan huolimatta. Kun käveli riittävän hitaasti, hankausta pystyi vähentämään. Käveltiin moottorikelkan uraa pitkin ja vauhti ei hirmuinen ollut. Mua tietysti harmitti, vaikka koetin itselleni tolkuttaa myös ulkoilun tärkeyttä ja ihanuutta. Ei aina tarvii saada kasaan hurjia kilometrimääriä. Ulkoilusta tuli kolmen tunnin mittainen.

Tänään avokki lähti yksin lumikenkäilemään pariks tuntia ja mun rakkotilanteen ja Harmaakuonolle kevyempää liikuntaa- ajattelun vuoksi me ei lähdetty mukaan. Aurinko paistoi ihanasti, joten lähdettiin kävelemään mökkitietä pitkin. Mulla jalassa kumisaappaat, jotka ei akillekseen paina ja villasukat. Sopii lontostelukävelyyn mainiosti. Sellaiseksi meidän kävelyn kuvittelinkin. Harmaakuonolla monta rankkaa päivää takana, joten… Mutta mitä vielä. Herra kun näki valjaat ja remmin, hyppi innoissaan ja koko koira heilui hännänheilutuksen tahtiin. Ei kun matkaan kera innokkaan opastajan. Vauhti yllätti minut täysin, Harmaakuonon menohalut oli hirmuiset. Ilmeisesti muutaman päivän lomailu työvermeistä oli tehnyt tehtävänsä. Seurasin gps:n matkamittarista matkamme edistymistä ja nautin auringosta ja meidän yhteisestä hetkestä. Käännyimme käveltyämme 5.6 km ajassa 59 min. Harmaakuonon reipas vauhti vaan jatkui ja jatkui, välillä jopa kiihtyen. Koska lenkistä muodostui 11.2 km etenimme Harmaakuonon ehdoin. Siinä kävellessä mietin, onko tämä koira todella kohta jäämässä eläkkeelle… Noh, tiedän ettei lämpötilojen kivutessa kesäisiin lukemiin tällaisia reissuja enään tehdä. Avokki soitteli kotiutuneensa kenkäilemästä ja huolehti osataanko tulla mökille. Ja osattiinhan me. En edes epäillyt. Aikaa meni 2h, keskinopeus 5.6 km, joka oli myös nopein vauhti lenkin aikana.  Kyllä Harmaakuono sai isot kehut ja rapsutukset lenkin jälkeen. Herkkupalan jälkeen olikin hyvä köllähtää taljalle. Nyt illalla virtaa on taas riittänyt, lelua on tuotu ja kutsuttu leikkiin.

Noh, arvaattekin jo: kumisaappaat villasukkineen ei paras mahdollinen kenkä reippailuun. Ja olihan uusia rakkoja taas ilmestynyt jalkapohjaan ja päkiän alle. RRRRRRHHHHHHHHSSSS!!!! :O  Todella raivostuttavaa. Noh, pitikö lontostelureissusta tehdäkin reippailu??? Ei vaan malttanut himmailla kun Harmaakuono oli niin menopäällä 😀

Kuun alussa olleen blogiarvonnan yhteydessä sain pari kysymystä, ja lopuksi tässä toiseen niistä vastaus. Liiolii kysyi
”onko teillä kotona siistiä, löytyykö
tavarat helposti? Viihdytkö kotona vai oletko mielummin ”reissussa”?
En ole mikään supersiisti, mutta en ihan kauhea sottapyttykään. Pöydillä ja tasoilla on usein turhan paljon tavaraa. Välillä saan siivouskohtauksia ja silloin kaikki on saatava järjestykseen ja tasot tyhjiksi 😀 Cd:t ja Dvd:t järjestän aakkosjärjestykseen ja jos järjestys sekoaa ärsyynnyn siitä.
Viihdyn kotona, mutta viihdyn myös ”reissussa”. Mielestäni pitää olla puuhaa kodin ulkopuolella. Ystäviä on mukavaa tavata, käydä harrastuksissa, tapaamisissa tms. Vastapainona kotona on mukava rentoutua avokin seurassa tai kirjan ja neulomuksen parissa. Liian pitkiä aikoja en kestä kotielämää. On päästävä tuulettumaan ja tapaamaan ihmisiä.

Taljalta kuuluu Harmaakuonon reipas unihaukku 😀 Makuusopesta puolestaan avokin unituhinat 😀

Julkaistu

Vaihtelevassa maastossa tasapainoillen

Nyt aurinko paistoi koko lenkkimme ajan. Lähdimme vähän ennen yhtä liikkeelle ja palasimme vähän ennen puolta neljää. Sää oli niin upea, että millään ei olisi malttanut lopettaa, mutta jalat alkoi olla poikki. Nyt kuljimme paljon vaativampaa reittiä eiliseen verrattuna, joten kilsojakaan ei kertynyt niin paljoa. Laitoin kyllä Gps:n matkamittarin päälle, se ei kuitenkaan ollut tänään yhteistyöhaluinen.

Kävelimme ensin pellolla, jossa upotti jonkin verran. Lihasten lämmetessä ja tekniikan parantuessa upottavuus myös väheni. Pellolta siirryimme harvahkoon metsään. Meikäläisen pinna oli välillä taas vähän koetuksella, mutta nyt avokki muisti paremmin sanoa oksista ja nousuista ja laskuista. On se vaan melkoista tasapainoilua, sauvat uppoo yli puoleen väliinsä paikkapaikoin, yht’äkkiä tulee jyrkkä lasku tyyliin kiveltä. Samalla koetat varoa oksia ettei ne raapisi kasvoja pahemmin. Välillä muksahdin maahan, ja se tapahtui yleensä alaspäin mentäessä. Vauhti ei päätä huimannut, mutta silti mulla oli hiki.

Metsästä lähdimme kulkemaan moottorikelkan jälkeä pitkin, joka oli paljon epätasaisempi kuin eilisellä reitillä. Vähän väliä nilkat oli solmussa, pakko hidastaa vauhtia ja kulkea varovaisemmin. Löydettiin lammen rantaan. Siellä nautittiin hetki upeasta auringon paisteesta, lähdettiin kävelemään mökkiä kohden. Loppupätkä oli hyvää moottorikelkkauraa, jota eilenkin kuljettiin. Mentiin vielä kävelemään pellolle. Jaloissa alkoi väsy painamaan ja oli muutenkin vähän uupunut olo. Hermosto taisi joutua aika koville tasapainoillessani tuon 2.5 h. Hyvää tasapainotreeniä, hyvää maastossa liikkumisharjoitusta, ihanaa liikuntaa 😀

Minulla ei ole mikään kovin hyvä tasapaino, ja kyllähän sokeuteni asiaan vaikuttaa. En pysty ottamaan katseella kiintopistettä, jonka avulla tasapainottaisin kulkemistani. En pysy pitkiä aikoja esim. yhdellä jalalla seisomassa tms. Tiedän kyllä sokkoja, jotka ovat siinä ihan loistavia. Useimmiten he ovat kuitenkin aikaisemmin elämässään nähneet normaalisti.

Joka tapauksessa viimeisen pelto-osuuden jälkeen tultiin mökin pihaan ja hetki vielä nautittiin auringosta. Pakko oli kuitenkin mennä riisumaan märät vaatteet yltään ja käydä pikasuihkussa. Jauhelihakastike ja perunat maistuivat ulkoilun jälkeen.

Harmaakuono kulki mukanamme koko lenkin ajan. Kantoi keppiä suussaan. Kun kuljimme harvahkoa metsäosuutta, se tepsutti aivan mun takana ja välillä työnsi kepillään eteenpäin. Välillä herra oli niin tuntumassa, että oli vaikeaa ottaa askeleita. Välillä saatiin Harmaakuono houkuteltua avokin luo. Fiksu koira, kulki jälkiämme pitkin, vähemmän rasitusta. Ja taisipa tuossa toisaalta olla minua kohtaan koiramaista huolenpitoa.

Nyt jalat tuntuu aika väsyneiltä ja etureisissä jopa treenikipua, mutta huomenna taas kenkäilemään. Kohta saunomaan!

Lopuksi:
Käykääpähän katsomassa alla olevasta linkistä juttu laulavasta opaskoirasta 😀
http://www.iltalehti.fi/iltvluontojaelaimet/20130219020014178_v6.shtml

Julkaistu

Valmistuneet neulomukset

Kropassa on ihana liikkumisen jälkeinen olo. Päivä on ollut lähes täydellinen, juuri sellainen mitä talvimökkeilyltä haluankin. Puoleltapäivin lähdimme lumikenkäilemään. Kävelimme moottorikelkan ajamaa uraa pitkin metsässä. Harmaakuono hölkytti edellä uraa pitkin välillä tullen kepin kanssa vierelle tai taakse polvitaivetuntumaan tassuttelemaan. Selvästi huomaa, että koira välttelee upottavia hankia. Ennen ei menoa paljon hanget hidastaneet. Matkan taittuessa aurinkokin tuli pilvien takaa paistamaan. Lopuksi päätimme mennä pellolle kävelemään jonne Harmaakuono ei tullut, jäi tassuttamaan tien vierusta pitkin. Pellolla oli ojia ja humpsahdin sellaiseen. Ja arvatkaapa kuka kipitti luokseni hankea uhmaten, mun oma ihanuus Harmaakuono. Se läähätti ja tökki kuonollaan. Ylös pääsy oli hankalaa upottavan lumen vuoksi. Lopulta kuitenkin pystyyn ja matkaa jatkamaan. Harmaakuonoakin hanki upotti ja sille tuli hätä. Se olikin se mikä jättää pienen epätäydellisyyden päivään. Sydämestä riipaisi aika tavalla. Toinen niin surkeana alkoi vikisemään 🙁 Avokki auttoi Harmaakuonon pois hangen syleilystä ja saimmekin koira kävelemään meidän jälkiä pitkin. Jostain syystä avokki valitsi reitin, joka oli yhtä helvetin ryteikköä. Siellä oli vaikea kulkea upottavassa lumessa risujen, puiden keskellä samalla ankaran huolen painaessa mieltä Harmaakuonon jaksamisesta. Lopulta oltiin kuitenkin mökin pihalla ja arvatkaapas mitä Harmaakuono teki? — haki kepukan ja halusi sitä heitettävän.

Lohi savustuspussiin ja uuniin. Ennen lähtöä olin tehnyt ison salaatin, joten kalan paistuessa aloittelin uuden ponchon neulontaa. Edellisen sain viime viikolla valmiiksi.

Ohjeen löysin Novitan sivuilta nimellä Joustinneuleponcho.
Ensin luodaan 60 silmukkaa 8mm puikolle, neulotaan *2o, 2n* kunnes kaulaosa on halutun korkuinen. Vaihdetaan 5mm pyöröön ja jatketaan kunnes työ on n. 20 cm. Taas vaihdetaan puikko 8mm ja tehdään levennykset aina oikeilla silmukoilla oikean raidan molemmille sivuille. Levennyksien jälkeen jatketaan *4 o, 2 n*. Myöhemmin tulee vielä kaksi levennyskerrosta, eli neulotaan *6o, 2n* ja vikan levennyksen jälkeen *8o, 2n*. Ohjeessa on vielä, että voi tehdä alareunaan hapsut. Kuten huomaatte, en tehnyt 🙂
Lanka: teddy (45%villa 30%polyamidi 25%akryyli,  puikot 7-8, käsinpesu) Tiedot vyötteestä.
 
En ole vielä päättänyt mitä poncholle teen. Alkuun pidin Teddy-langasta, mutta nyt se tuntuu käteen ehkä vähän liian keinokuituselta. Kaikki, jotka ovat ponchon nähneet ovat pitäneet sen pehmeydestä ja ulkonäöstäkin. Tässä tuli samalla eka työ missä uskalsin tehdä raitoja. Oli mulla mittakin, mutta mittausperiaate oli vähän sinnepäin tyyppistä toimintaa.

Mun asiakas halusi punaisen tuubihuivin, joten neuloin tammikuun alussa hänelle sellaisen. Tämäkin on Teddyä.  Ensinmäinen ”virallinen” tilaustyö 😀

Puikko: 8 mm pyörö
116 silmukkaa
1.       kerros: *1o, 1n*
2.       2. kerros: 116 oikeaa
Ja vihdoinkin olen saanut avokin kaulurin valmiiksi. Sen kanssa tappelin huolella. Ja valitettavasti alussa levennyksistä ei tullut kovinkaan edustavia, ihan liian isoja reikiä. Ihme kuitenkin tapahtui ja muutama viimesin levennyskerros sujuikin paljon paremmin ja se näkyy työssä. Se myös tuntuu… Mutta kauluri siitä vihdoin syntyi, huoh!

No ehkä rumat levennykset ei kaulassa niin hirveästi näy. En tiedä oliko ponchon teosta apua. Tuli siinä treenatuksi leventämistä paksummalla langalla ja puikoilla, vai muutenko se vaan yht’äkkiä napsahti kohdilleen…

Lanka: Merino (100%merinovilla, 30asteen pesu, 3-3.5 mm puikot)

Kaulurin ohjehan löytyy Lankakomero-nimisestä blogista nimellä Ambitus-kauluri. Alkuperäisessä ohjeessa luotiin 116 silmukkaa, avokki halusi kuitenkin kaulurista napakan, joten lähdin liikkeelle 96 silmukalla.  Itselleni tuo on aivan liian tiukka. Inhoankin kaikenmailman kuristavia pooloja tms. Siksi ehkä nuo tuubihuivit sopiikin mun makuun paremmin. Haluan tehdä tuollaisen kaulurin kuitenkin toistekin, sillä haluan tietää kykenenkö tekemään levennykset siihen paremmin heti alusta lähtien.

Tuon kauluri-projektin ollessa käynnissä mulla piti olla ”hätävaratyö” Neuloin huivin

Lanka: Rosarios4 Loopy (85%mohair 10%akryyli 5%polyamidi, käsinpesu, puikot7)
29 silmukkaa aina oikein

Että näin. Sukkaprojekti etenee. Toisessa sukassa on jo kantapää ja toisessakin vähän vartta. Täällä mökillä on tarkoitus tehdä joustinneuleponcho Lang yarns Kim-langasta. Mulle jäi suklaanruskeasta tuubista lankaa yli ja haaveilin jo tuolloin tehdä tuosta langasta ponchon. Käytiin Aa:n kanssa ostamassa mulle lisää lankaa, tummanruskeaa ja punaista. Sit seuraavaksi haluaisin opetella patenttineuleen. Ohjeita olenkin tutkinut, mutta luiseen kalloon ei mahdu langan nosto puikolle-jutut, mutta ehkäpä vielä senkin tajuan kun joku näyttää kädestä pitäen.
Vielä tästä päivästä. Lumikenkälenkille tuli mittaa Gps:n mukaan 10.8 km. Ryteikössä vauhti putosi surkeaksi, mutta ulkoilu on ihanaa. Illalla käytiin kävelemässä liki neljän kilsan lenkki tuota mökkitietä pitkin. Pakkanen kiristyi alkuillan aikana 12 asteeseen, joten sai pukeutua kunnolla talvikamppeisiin. Mutta loistopäivä on ollut: ulkoilua reippaillen, hyvää ruokaa, neulomista ja tietysti yhdessä oloa avokin kanssa.

Julkaistu

2012 oli hyvä vuosi

Takana on hyvä vuosi, ellei suorastaan huippu. Niin paljon kaikkea hyvää siihen mahtui. Ja mikä parasta sain olla terveenä koko vuoden. Ei edes flunssat kiusanneet. Kuulo koheni ja sosiaalinen elämäni sai uutta pontta, joka saa minut hymyilemään. Vanhan harrastuksen (maalipallo) jättämän tyhjyyden onnistuin täyttämään uusin tuulin. Elämääni tuli käsityöt ja niiden myötä ihana Silmukkasiskot-miitti, jonka myötä olen tutustunut moneen ihanaan ihmiseen. Alkuvuodesta myös liikunta toi vauhtia elämään. Syystä tai toisesta (ei selitellä) liikkuminen väheni kevään kuluessa ja kesän alussa mökki vei huomion. Samaan aikaan meille tosin ”muutti” tandem, jolla en päässyt ajamaan läheskään niin paljoa kuin olisin halunnut pilottien puutteen vuoksi. Toivottavasti ensi kesänä pilottivärväys onnistuu paremmin. Ne lenkit mitkä pääsin ajamaan nostatti pyöräilykärpäsen surinaa ja polkeminen kotoa mökille oli mahtava kokemus. Ensi kesänä uudestaan mahdollisimman monta kertaa…

Ratsastamassa kävin epäsäännöllisesti vuoden aikana, keväällä huomas selvän kehityksen, joka antoi tietysti lisäintoa. Syksyltä hepostelut jäi pariin kertaan, mutta jospa nyt talvella taas noustaisiin hevosen selkään uutta oppimaan.

Talvella kävimme lumikenkäilemässä kavereiden kanssa ja joulukuussa ostin avokille ja itselleni omat lumikengät. Ajatus, että täällä mökillä voisimme pitkin peltoja painella menemään ja parit lenkit ehdittiinkin heittämään ennen kelin totaalista loskaantumista. Pakastuis pian takas! Tosin huomenna palaamme kaupunkiin.

Laihtuminen ei sujunut toivotulla tavalla, tosin paino ei ole myöskään noussut. Alimmillaan pääsin 66.8 kg, mutta pääasiassa paino on pyörinyt koko vuoden 67.3-68.6 kg:n välillä. Talvella käydessäni 2-3 kertaa viikossa uimassa paino lähti hyvin putoamaan kuten myös Detox-kuurin aikana ja sen jälkeen.  Keväällä jo lakkasin merkkaamasta painoa ylös, mutta uuden vuoden alkaessa ajattelin taas aloittaa painon kirjaamisen sekä ottaa enempi laihdutusmoodia mukaan terveellisellä tavalla.

Vuoteen mahtui ihania lomaviikkoja. Kanarialla rentouduimme ystävämme vieraana, Kuusamossa hiihtelimme keväthangilla, Hartolassa mökkeilimme soudellen, uiden, saunoen, grillaillen. Lontoossa paralympiatunnelmaa, shoppailua, musikaali jne. Kesäviikonloput juhannuksesta saakka omalla mökillä pihaa laittaen ja relaillen.  Kesään mahtui päivä Haapsalussa ja la-su-retki Hämeenkyröön, joten puuhaa on riittänyt. Syksyn viikonloput täyttyi kolmesta messutapahtumasta, muutamasta mökkiviikonlopusta, päivästä  Porvoossa jne. Arki-iltoihin kerran-pari kuussa käsityötapaamisia, opaskoiratouhuja tms. Kevään päivistä on nostettava Jyväskylässä ollut blogimiitti, sillä se oli ihana päivä sadesäästä huolimatta. Olen onnellinen, että uskaltauduin mukaan vammastani huolimatta. Toivon, että voisimme taas alkaneenakin vuonna miitata. Olen tosin ollut syksyn aikana laiska bloggaaja ja vielä laiskempi teidän blogien kommentoija, mutta siitäkin huolimatta toivon tapaavani teitä taas.

Julkaistu

1. Lontoo: judotunnelmia- ystävää kannustamassa

Jälleen ”matkaraporttini” tulee osissa.
Valitettavasti kuvia ei ole vielä käytettävissä, mutta tässä menomatkasta ja parilta ekalta päivältä kuulumisia ja fiiliksiä, jotka vietimme paralympialaisjudoa seuraten.

Keskiviikkoaamuna (29.8.) yhdeksäksi ekokampaajalle, joka värjäsi hiukseni kasvivärein ja lopuksi leikkasi ne. Onneksi tavarat oli lähes pakattuna, joten kotona viimeiset matkavalmistelut (ruokailu, suihku, käsimatkatavaroiden pakkaus) ja avokin ja Harmaakuonon halimista.
Lentomme oli lopulta lähes neljä tuntia myöhässä, mutta ihmeen kivuttomasti aika kentällä kului. Saimme 12 euron kupongit joilla ostaa ruokaa hyvityksenä lennon myöhästymisestä. Kävimme vetäsemässä salaatit, ostamassa vettä ja pikkupurtavaa koneeseen. Vihdoin ennen yhdeksää kone nousi lentoon ja matka kohden Gatwickin lentokenttää saattoi alkaa. Kauan odotettu ja etukäteen hehkutettu Lontoon matka oli nyt todellista.
Kolmen tunnin lennon jälkeen kiirehdimme hakemaan matkatavaramme ja junaan, joka veisi meidät Victorian asemalle, jossa Aa odotti miehensä kanssa meitä. He olivat hakeneet asuntomme vuokraajalta avaimen ja vieneet meille iltapalaa. Myös vuokraaja oli täydentänyt kaappeja, joten meitä odotti hedelmiä, leipää, croisantteja, teetä, tomaatteja tms. Aivan ihanaa ja huomaavaista. Ei totisesti yhdeltä yöllä olisi ollut kiva lähteä etsimään syötävää. Koska metrojen kulku oli siltä yöltä loppumassa AA oli hankkinut meille taksikyydin, jolla huristeltiin asunnolle kiitollisina tietoisuudesta iltapalasta ja puhtaiden lakanoiden väliin pääsystä.
Aamulla reippaina ylös ennen kahdeksaa, sillä Harringaymista, jossa asuimme ExCel-hallille matka-aikaa oli varattava minimissään 90 min. Ensin menimme junalla yhden pysäkin välin, jonka jälkeen vaihdoimme metroon. Ja metroakin vaihdettiin vielä kahdesti. Heti päästiin siis kiinni lontoolaiseen elämään; metroasemilla kävelyä, portaita portaiden perään. Metrot ja junat kulkivat niin tiheään ettei niitä juurikaan tarvinnut laiturilla odotella.
Vaikka metroja ei tarvinnut odotella, olimme ExCelilla katsomossa jälkeen yhdentoista. Judomatsit olivat jo alkaneet. Aikaa meni matkan loppupäässä metroasemalta hallille siirtymisessä, vaikka ne oli vierekkäin. Ihmisiä oli paljon, tuhansia, joten ei siellä niin vaan paineltu eteenpäin, vaikka liput oltiinkin ostettu. Noh, kiirekin oikeastaan loppui siinä vaiheessa kun saimme tekstarin, ettei suomalaisjudoka pysty ottelemaan niskavamman vuoksi. Varmasti urheilijalle niitä vaikeimpia päätöksiä jättää kisa kisaamatta, mutta terveys ennen kaikkea! Jani olisi otellut -66 kiloisissa. Kyllähän tuo tieto fiilistä ja latautuneisuutta toki laski, mutta istuimme judoa seuraamassa kaikesta huolimatta. 
Mukanamme oli entinen naisjudoka, joka on ollut huipulla 80-luvun alussa, mutta opiskelut ja työ vei naisen kilpauralta pois. Myöhemmin hän valmensi naisten maalipallojoukkuetta mm. 92 paralympialaiskultaan Barceloonassa. Sen jälkeen on noussut huipputuomariksi kansainvälisellä tasollakin. Ei judokaan kokonaan elämästä kadonnut, on ollut mukana nostamassa judoa näkövammaisten harrastukseksi ja valmentanut Kallungin Jania. Meillä ei olisi voinut olla parempaa asiantuntijaa, joka kertoo mitä otteluissa tapahtuu. Hänen eläväisyytensä, eläytymisensä oli jo niin mahtavaa seurattavaa, että aika kului siivillä. Toki itseäni hiukan helpotti, että olen judoa harrastanut vajaan vuoden.
Yleisössä oli kaiken ikäisiä ihmisiä ja paljon sellaisia, jotka eivät olleet judoa koskaan nähnyt. Otteluiden alkaessa skriinillä näytettiin mitä judo on ja selitettiin mikä tarkoittaa mitäkin. Yleisö eli mahtavasti etenkin Britti-ottelijan astellessa matolle. Isäntämaan judokan voittaessa paralympiapronssia yleisö räjähti. Pakko oli istua hetki kädet korvilla.
Otteluissa oli kolmen tunnin tauko ennen illan finaaleja. Tauolla söimme salaatit ja kuluttelimme aikaa. Ottelut alkoivat neljältä ja halliin jonotus aloitettiin jo ennen kolmea. Se oli uskomatonta miten paljon väkeä riitti. Tuolloin otteluiden jälkeen jäimme katsomaan vielä palkintojen jaon, vaikka Väsymys tosin painoi raskaana, sillä matkustus ja vähäiset yöunet veivät veronsa. Lopulta ennen kahdeksaa pääsimme kotimatkalle, jossa reilu tunti vierähtikin. Syömään mihinkään ei jaksettu lähteä. Tehtiin entisen judokan kanssa tonnikalamunakasta.
Perjantaiaamuna jälleen ajoissa ylös, sillä halusimme olla hyvillä paikoilla suomalaisnaisjudokan Päivin astellessa ensikertaa tatamille. Ja ehdimmekin hyvissä ajoin ja toivomillemme paikoille. Jouduimme tovin otteluiden alkamista odotellakin. Toisaalta hyvä niin, sillä Aa ehti näkemään judon esittelyvideon, joka helpotti varmasti seuraamista. Siinä odotellessa tunnelma oli jännittynyt. Kyllä ystävänsä puolesta näemmä voi jänskättää ihan huolella. Ekassa ottelussaan Päivi kohtasi Brassi-ottelijan ja valitettavasti ottelu ei vanhentunut montaakaan sekuntia kun Päivi lensi ipponin arvoisesti ja ottelu päättyi. Sellaista judo vaan on.
Näkövammaisjudo ei muuten oikeastaan eroa näkevien judosta kuin, että ottelijoilla pitää olla koko ajan ote. Näkeväthän kilpailevat jo siitä kumpi otteen saa. Sokeilla ei tule varoitutksia/huomautuksia, jos menee pois ottelualueelta. Heikkonäköisillä varoitukset tulee kuten näkevillekin. Judokissa on merkit ottelian sokeudesta, jotta tuomarit tietävät sen. Voi olla myös kuurosokeita milloin merkintä puvussa on erilainen, ja tällöin tuomarin tulee näyttää aina käteen tuomionsa.
Päivin tappion harmituksesta huolimatta ottelut jatkuivat ja ottelutauko tuli aikanaan. Tauko käytettiin taas ruokailuun ja jonottamiseen. Nyt istuimme muutaman muun suomalaisen kanssa ja Päivin tullessa keräilyotteluun turkkilaista vastaan sisuuntuneena aamupäivän lennosta, huuto oli melkoinen. Yleltähän judoa tuli netistä suorana ja siellä oli kaiketikin kommentoitu, että kannustusta riittää. Nytkään ottelu ei kauaa ehtinyt vanheta kun Päivi lennätti vastustajansa voiton arvoisesti ja me saatiin huutaa. Nainen otteli itsensä pronssimatsiin, ja huh miten syke nousi pronssiottelijoiden tullessa tatamille. Kannustus oli valtaisaa ja Päivillä ottelu espanjalaista kokenutta kehäkettua vastaan alkoi hienosti hyvällä heitolla, jonka ansiosta pääsi johtoon. Valitettavasti kuitenkin ottelu päättyi käsilukkoon espanjalaisen hyväksi. Joka tapauksessa hienoa ja ennakkoluulotonta meininkiä. Ääni käheänä huutamisesta iso harmitus ottelun jälkeen. Paikalla oli kuitenkin mahtava olla, sillä kokemus oli huikea Päivihän otteli -63 kilosissa.
Seurasimme ottelut loppuun, mutta ei jääty enää palkintojen jakoon. Lähdimme kotimatkalle. Taaskaan ei jaksettu syömään mihinkään, joten kaupasta haukipihvit ja salaattiainekset, nam! Hyvää!
Ilta vierähti kämpillä. Katselimme jotain paikallista kanavaa, josta tuli paralympialaisia aamusta iltaan. Kaipasimme maalipalloa, mutta sieltä tuli lähinnä kaikkea mitä isäntämaan urheilijat olivat päivän aikana tehneet ja miten menestyneet. Judohallilla selvittelimme myös mahdollisuutta hankkia lippuja maalipallo-otteluihin, mutta saamamme tiedon mukaan niitä sai vaan ja ainoastaan netistä. Aa kertoikin paikallisten kritisoineen lippusysteemiä. Myöhemmin kuulin kyllä väitteen, jonka mukaan lippuja olisikin saattanut saada ostaa paikan päältä. Noh, siinä vaiheessa se oli jo myöhäistä. Miesten kullan voitto jäi siis näkemättä. Mutta, toisaalta päivät oli täynnänsä ohjelmaa muutenkin, joten turhaa nyt jossitella jälkikäteen.  Onneksi tulostiedottaminen toimi hyvin meidän touhutessa kaupungilla, joten ei hätää. Upeaa kuitenkin, että maalipallossa palattiin 16 vuoden jälkeen kultakantaan. Naiset sijoittuivat neljänneksi.
 Ja te jotka jaksoitte loppuun asti, ymmärtänette miksi tämä tulee osissa 😀
Hepa kun ei osaa kirjoittaa lyhyesti :O
Julkaistu

Kotona ja hengissä

Kun avasin Bloggerin  törmäsin tekstiin
”Bloggerin vanha käyttöliittymä poistetaan tulevien päivien aikana.” Kohta on ilmeisesti alistuttava uuteen versioon, joten
naatitaan vielä hetki tästä…

Kotiuduin sunnuntai-iltana puolilta öin ihanalta, vaikkakin raskaalta Lontoon matkalta. Arki on vyörynyt kimppuun reippain askelin. Maanantai-iltana kolmen tunnin luento, eilen kotitöitä ja asiakkaita, tänään hommat jatkuneet ja nyt illalla käsityömiitti. Aika ei käy siis pitkäksi samalla toipuessa matkasta. Jalat on aika soseena portaikoissa ravaamisesta tuubiasemilla. Olisi hauskaa tietää montako kertaa minulle noiden 11 päivän aikana sanottiin ”portaat”. 😀 Olisi myös mielenkiintoista tietää montako junaa vuorokaudessa pyyhälsi asuntomme vieritse. Välillä tuntui niitä menevän puolen minuutin-minuutin välein. Iltayöstä toki välit harveni ja yllättävän vähän unta häiritsivätkään. Ehkä sitä oli niin väsynyt, että ei jyminät saaneet silmiä auki kuin aamusta 😀

Täällä kotopuolessa on tuntunut kovin hiljaiselta. Ei ihmisiä eikä ääniäkään Lontoon meteliin verrattuna. Metelistä, portaissa ravaamisista, metroissa ja junissa istumisesta/seisomisesta, pitkistä siirtymäajoista huolimatta upea reissu. Kannatti lähteä, kannatti odottaa ja hehkuttaa. Ja jos joku kehtaa väittää mulle, että Lontoossa sataa aina, on ihan väärässä! Kahtena ekana iltana tihutti hetken vettä ja sen jälkeen aurinko helli meitä, viimeisinä päivinä jopa liiankin tehokkaasti. Lähtöpäivänä mittari kipusi 28 asteeseen, joten palella ei tarvinnut. No en kyllä palellut matkan aikana kertaakaan 😀

Kirjoittelen myöhemmin paremman ”matkaraportin”. Nyt halusin tulla kertomaan olevani taas maisemissa ja aktivoitumassa täällä blogimailmassakin. Mutta tiivistetysti: pari päivää judohallilla, käynti parilla markkinoilla, pubiruokaa, herkullista siideriä, Queen-musikaali, piknik puistossa, kisakylään tutustuminen, näköalahissillä ajelua, jokilaivabussilla ajelua, nähtävyyksiä, shoppailua, turkkilaista ja kiinalaista ruokaa…
Mutta palaan tähän vielä paremmalla ajalla ja toivottavasti kuvien kera 😀

Matkan aikana lukijoiden määrässä on tapahtunut kolmen lukijan verran kato, nyyhhh. 🙁 Mutta ei vaivuta synkkyyteen, jatketaan eteenpäin valitulla tyylillä 😀 Edelleen voitte vinkkailla mistä haluaisitte mun kirjoittavan enemmän tai vähemmän 😀

Mutta nyt syömään ennen käsityöiltaa, jotta en siellä nälkään herkuttele liikaa 😀

Julkaistu

Lontoo kutsuu meitä :D

Ostin matkaa varten laukun, jossa pyörät ja jossa myös kantomahdollisuus olkapäällä.
Omistan ison kovan matkiksen, jossa pyörät, mutta siinä on vain kantokahva, joten etukäteen ajateltuna se tuntui hankalalta junissa, metroissa ja busseissa matkustettaessa. Olen lyhyt, joten laukku, joka yltää pitkälle reiteen on hankalaa nostaa portaissa tms. (etenkin takaspäin tultaessa, kun shoppailut on lisänä.) Nyt jännään onko tuo laukku riittävän iso. Mennessä varmasti, mutta entäs tullessa… Tiedän shoppaavani jonkin verran, koska olen säästänyt tätä varten 😀

En ole koskaan ollut mikään vaatteilla koreilija, mutta nyt on ollut harvinaisen vaikeeta valita mitä ottaa mukaansa. Yritän pakata riittävän määrän, ei hirveästi ylimääräistä. Mulla kun on tapana aina ottaa ihan liikaa vaatetta mukaan. Ja nyt kun majapaikassamme on vielä pyykkikonekin ei ole mikään pakko rahdata mukanaan puolta omaisuuttaan.

Tästä vaatteiden valitsemisesta on se hyöty, että samalla tulee siivottua vaatekaappinsa. Olen sen verran onneton sen siistinä pitämisen kanssa, että ovea ei kannata yleisölle avata 😀 Siivottua kaapin, jaksan hetken pitää sen siistinä, mutta aika pian huomaan myllänneeni sen taas. No nyt vaatteet ovat viikattu siististi, joten matkalle voi siltä osin lähteä hyvällä mielellä 😀

Kuuntelulaitteeseen on ladattu pari kirjaa sekä lehtiartikkeleita joita minulle on pari ihanaa ihmistä lukenut kesän aikana. Isot kiitokset heille. Haluan, että kuunneltavaa on riittävästi mukana, jos tulisi unettomia öitä tai sairastuisin, ajanvietettä pitää olla. Kaikkeen on varauduttava siis 😀 Ja kyllä iltaisin on ihanaa ottaa hetki omaa aikaa kirjan tai lehtiartikkeleiden muodossa.

Töiden jälkeen silitin puseron, farkkumekon ja takin. Silittäminen ei totisesti kuulu niihin mun suosikkijuttuihin. Olen toivottoman hidas kun ensin tunnustelen tarkoin miten laskokset ja vaatteen leikkaukset vaikuttavat hommaan. Ja virhearvioita tulee, joten ei muuta kuin uusiksi. Onneksi en ole perinyt äidiltäni silitysneuroosia. Se silittää lähes kaiken. Jos mullakin olis sellanen ”pakko” en ehtis mitään muuta tekemäänkään, joten jatkossakin kaupasta vaatteita, jotka ei rypisty, tai sellaisia missä pienet rypyt ei haittaa 😀

Nyt alkaa olla kaikki pakattu ja toivottavasti tilaa on myös takas tullessa niille ostoksille 😀 Ainakin nyt näyttäisi siltä. Saa nähdä mitä kaikkea vielä keksin kaivaa mukaani huomisen aikana. No kentälle lähtö on 14.40 ja aamusta menen kampaajalle värjäyttämään hiukset kasvivärillä ja leikkauttamaan samalla. Ei onneksi ihan hirveesti jää aikaa täyttää laukkuaan.

Pahoitteluni siitä, että en ole ehtinyt viime päivinä lukemaan ja kommentoimaan blogejanne. Olen saanut haasteitakin, ja niihin koetan palata matkan jälkeen. Kiitokset joka tapauksessa haastajille!

Tarkoitukseni oli myös kirjoittaa matkan ajalle postauksia valmiiksi, mutta jäi kirjoittamatta. Mökillä kirjoitin pitkät pätkät pistekirjoituksesta, mutta se ei alkua pidemmälle tallentunut, joten jää tulevaisuuteen. Matkan jälkeisiin teksteihin jää myös edellisviikonlopun tunnelmat. Olin kuin olinkin Hämeenkyrössä Tapahtumien yössä. Nautin viikonlopusta ja postauksen saatte kunhan vaan saan valokuviin kuvailut kaverilta kenen kanssa siellä olin.

Mutta nyt en taida lupailla tämän enempää, ettei käy köpelösti 😀
Tietokone lähtee matkaan, joten katotaan ehdinkö/jaksanko
postailla.

Toivotan nyt lukijoilleni joka tapauksessa ihania alkusyksyn päiviä!

 Maalipalloilija Katja Heikkisen haastattelu