Julkaistu

Yhteenvetoa syyskuulta ja tavotteita lokakuulle

Eikös perjantai-ilta ole ihan loistavaa aikaa käydä analysoimaan/tilastoimaan kulunutta kuukautta?

Paino
1.9. 69.6 kg
30.9. 68.7 kg
Miinusta HUIKEAT 900 g
Paino korkeimmillaan 5.9. 70.1 kg
”Viralliset” punnituspäivät ovat olleet maanantait ja torstai sekä kuun eka ja vika päivät. Paino on kahdesti alkanut seiskalla ja se toinen kerta oli 15.9 jolloin saatiin tasaluku 70 kg. Muutoin ollaan pysytty alle tuon rajan ja hivuteltu ihanasti tuota 69 alitusta. Se ei ollut se mitä tavoittelin, tavoittelin painavani tänään alle 68 kg, mutta iloitsen ehdottomasti siitä, että selvää laskua on tapahtunut.

Liikuntahaasteeseen sain 16 merkintää. En ole ihan tyytyväinen, toivoin pääseväni yli 20 suoritukseen. Masisteluviikko näkyy tässä valitettavasti. Lenkkikilometrejä tuli taitetuksi 60 km. Siihen ei ole laskettu lyhyitä tai kovin hitaita lenkkejä laisinkaan. Lokakuussa toivon kilometrien nousevan selvästi. Ajallisesti lenkkeihin kulutin 11 h 10 min.

Valitettavasti uinti ei toteutunut niin säännöllisesti kuin ajattelin. Kahden uintikerran jälkeen on tullut taukoa, mutta josko asia ensi viikolla korjaantuisi. Noilla kahdella kerralla matkaa yhteensä tuli 2600 m ja aikaa kului 2 h 15 min.

Joogassa kävin kuukauden aikana kolmasti. Viikko sitten en kerta kaikkiaan jaksanut lähteä parin tunnin yöunilla. Joogattu on siis 4 h 30 min tässä kuussa 😀 Lihaskuntotreenit jäi liian vähälle, ainoastaan kahteen kertaan. Niihin kertoihin aikaa sain kulumaan 110 min. Toinen oli kyykkypainotteinen ja toinen yläkropan treenausta. Lisäks kertaalleen polkaisin 75 min spinningtreenin ja vietin ihanat 90 min hevosen selässä syyssäästä nauttien. Jos oikein pikaisesti päässäni laskeskelen liikuntatunteja syyskuussa 22 h 30 min, joten lokakuussatuo ylittyköön!

Lokakuussa Liikuntahaasteeseen on tultava enemmän kuin 16 merkintää, liikuntatuntien on noustava yli 25:een ja painon pudottava alle 67.5 kg, joten näillä tavotteilla eteenpäin.

Julkaistu

Mökkiviikko luonnosta ja liikkumisesta nauttien

Sunnuntaiaamuun heräsimme pirteinä edellisillan vieraista huolimatta ja ryhdyimme pakkaamaan mökille lähtöä varten. Vaatetta ja muuta tavaraa tuntui piisaavan 😀 Oli otettava hellevaatetta, varauduttava viileämpään säähän, ottaa vähän urheiluvaatetta, Harmaakuonolle matkapetiä, kurapyyhkeitä ja muutama herkkuluu. Meille treenivälineiksi neljä kahvakuulaa, sauvakävelysauvat ja vesijuoksuvyö. Mulle pari nidettä pistekirjaa ja tämä tietokone. Ja tietysti vielä hyttysmyrkkyä, aurinkorasvaa, särky- ja allergialääkettä jne. Kyllä vaan sitä tavaraa kertyi. Kahden jälkeen vielä yrttien ”hukutus”, jotta pysyisivät viikon kastelematta hengissä. Sitten tavarat autoon ja matkaan.

Pysähdyttiin Heinolan Cittariin tekemään ruokaostokset. Mukaan tarttui vähän herkkuakin. Todettiin kaupan olevan sikakallis, ei voi suositella hintansa puolesta. Toisaalta ei hirveesti tehty tuotteiden hintavertailuakaan, joten ehkä vähän voi kattoa peiliinsäkin. Noh, ostokset tehtyämme matka jatkui Pertunmaalle ja sinne Mikkelin puoleiselle laidalle.

Perille päästyämme tutustuimme mökkiin, joka oli hirsistä valmistettu.

Alakerrassa oli veranta, makuuhuone, sisävessa, keittiö, iso tupa, pukuhuone, suihkuhuone, sauna, saunaterassi. Yläkerrassa pari makuuhuonetta. Pihapiirissä grillikota, varasto ja kaksikerroksinen aitta. Ihanan iso nurmikenttä, jossa trampoliini ja pihakeinu. Mökin ulko-oven lähellä pirttikalusto pihaversiona ja saunaterassin vieressä penkki. Pihapiiri oli aidattu mökin takaosaa lukuun ottamatta, josta pääsi suoraan metsään. Mökin oli piharakennuksineen ja kalusteineen rakentanut avustajani isä, joten eipä voinut muuta kuin ihailla hänen kättenjälkiään. Upea taito!

Nukuttiin alakerran makkarissa. Latasimme vaatteemme huoneessa olevaan kaappiin ja painuimme pienelle iltatreenille.
Hypin n. 10 min trampoliinilla ja kahvakuulailin päälle vartin.

Itikat vähän häiritsivät urheilutuokiota 😀 Se tramppa oli sellainen iso ja alkuun vähän jännitin pysynkö keskellä, että en ajaudu liian laitaan ja satuta itseäni. En välttämättä uskaltanut hyppiä mitään huippukorkeita hyppyjä, mutta keskellä pysyin hyppykerroilla oikein hyvin, ja kerta kerralta uskalsi pistää enempi ja enempi poveria peliin. Tosin loppuviikkoa kohden tramppakerrat väheni, kun oli niin paljon kaikkea muuta puuhaa 😀

Meille oli jätetty itse leivottuja sämpylöitä, jotka maistuivat herkullisilta. Ruokana oli broilerin rintafilettä ja vihersalaattia. Loman kunniaksi nautiskelimme lasilliset punaviiniä ruokailun yhteydessä. Myöhemmin illalla vielä istuskelimme kaikessa rauhassa teemukillisten äärellä suihkun raikkaana.

Aamuun heräsimme Harmaakuonon innokkaaseen nuolemiseen ja toohotukseen. Nukutti todella hyvin. Nukuin loistavasti koko viikon. Hirsitalon ilma on jotenkin niin ihanan puhdasta ja raikasta, että unimatti viihtyi vierelläni hyvin. Perjantaina loman alkamisen ”kunniaksi” jätin melatoniimin pois, enkä ole sitä vieläkään ottanut. Aamuun oli siis ihana herätä hyvin levänneenä.

Aamupalan jälkeen lähdimme pienelle reilun 3 kilsan lenkille harmaakuonon ja avokin kanssa.

Poika oli mulla valjaissa ja kävely hiekkateitä pitkin oli ihanaa

Lenkin jälkeen vartin tramppatreeni ja avokin piti pistää paremmaks hyppimällä 20 minsaa 😀 Ja vielä ennen ruokaa vähän rentoa kahvakuulailua. Söimme jauhelihapullia ja uusia perunoita.

Ilta menikin mukavissa merkeissä. Neljän pintaan lähdimme ajelemaan kohden Joutsassa sijaitsevaa Saagan tallia. Siellä tutustuimme issikoihin. Saimme hakea ne tarhasta, harjata niitä ja tarkistaa kavioiden puhtaus.

Tallin pihalla pyöri kissoja joista kaksi oli tallikisuja ja yksi kotikissa sekä sekarotuinen koira. Jostain kuului myös kukon kiekumista. Tallilla on muistaakseni yhdeksän hevosta ja paikkaa pyöritetään lähinnä perheen voimin.
Paikassa oli aikaisemminkin käynyt näkövammaisia ratsastajia, joten emme olleet omistajalle mitään kummajaisia.

Laitoimme hevosille kuolaimet ja ohjakset. Sain kokeilla varovasti miten kuolain on hepan suussa. Ohjakset olivat ohuehkot letitetyt nahkaiset, käteen mukavan tuntuiset. Kypärien valinnan jälkeen olikin aika nousta ratsaille ja lähteä maastoon. Ratsastimme 90 min rauhallista vauhtia metsäteitä ja polkuja pitkin. Välillä oli niin kapeaa, että tuntui jalkojen jäävän oksiin jumiin 😀 Ilta oli todella kaunis, aurinko paistoi ja tuuli vienosti. Matkan varrella mä ja avokki saimme ohjata hevosta ihan itse. Saimme kokeilla miten hevonen lähtee liikkeelle pohkeita annettaessa ja miten ohjaksista ohjaamalla hevonen kääntyy oikeaan suuntaan, miten saa hevosen pysähtymään ja pois heinäapajilta. Tuntui aikas mahtavalta toimia itsenäisesti. Mun hevosen taluttaja/paikan omistaja kertoi vain mihin suuntaan milloinkin piti ohjastaa. Ihan loppumatkasta otimme jalustimet jaloista ja venyttelimme hevosen selässä. Se tuntui aika jännältä, mutta hyvin selässä pysy. Nyt matkan varrella olleet alamäetkään ei hirvittäneet yhtään. Selvästi, vaikka takana on vasta kolme ratsastuskertaa olen oppinut jotain. Oman kropan hallinta paranee ja omaa keskikroppaansa uskaltaa käyttää rohkeammin ja rohkeammin.

Ratsastuksen jälkeen söimme pihapiirissä eväitä. Mulla oli banaanilla maustettua kookosvettä, joka oli mielestäni ananaskirsikan makuista versiota parempaa. Seurassamme pyöri koira ja kissat. Vaihdoimme ratsastuskokemuksiamme ja palelimme. Tuo ilta oli tosi viilee. Mökille saapuessa oli vaan 13 astetta lämmintä ja se tuntui kylmältä helteiden jälkeen, joten ei muuta kuin teetä lämmikkeeksi ja sauna lämpiämään. Puulämmitteisessä saunassa kylmyys viimeistään karisi. Mä sitten rakastan puulämmitteisessä saunassa saunomista. Siellä jaksaa olla paljon pidempään, ja tietysti saunatauot ulkona kuuluu asiaan. Me nautiskelimme pullollisen Ekkuson-omenasiideriä saunomisen yhteydessä.

Tiistai oli maanantaita lämpimämpi päivä. Varjossa asteita oli parisenkymmentä, mutta aurinko porotti kuumasti. Aamulla nukuimme aika pitkään ja keskipäivän jälkeen lähdimme pitkälle lenkille. Oli tarkoituksena kävellä n. 8 kilsan lenkki sauvakävellen. Eli, harmaakuono normaalisti valjaissa, mutta ei talutinta. Mustekala valjaiden kahvaan kiinni ja toinen pää mun vyötäröllä olevaan toiseen mustekalaan. Näin kädet jää vapaaksi sauvoille.

Pysähdyimme kilsan päässä olevalle rannalle, jotta harmaakuono sai kastautua. Se kahlasikin innolla vedessä eikä olisi malttanut jatkaa matkaa.

Ja aika pian poika röhkikin hirmuisesti ja läähätti. Alkoi hirvittämään. Jatkoimme matkaamme kuitenkin, mutta poika vaan alkoi tuntua väsyneemmältä ja väsyneemmältä. Vettä kului ja paljon. Pysähtelimme, jotta rakas sai levätä. Lenkistä meni nautinto ja mulla oli tosi surkea fiilis. Reilu viisi kilsaa käveltyämme ja loppuvaiheessa tosi hissutellen ja usein pysähdellen päätettiin, että avustajani hakee auton. Jäätiin avokin ja harmaakuonon kanssa odottelemaan. Jätkä käyttäytyi vähän samaan malliin kuin viime kesänä saadessaan lämpöhalvauksen. Siinä pohdittiin kaikkea mahdollista, surin, nytkö työura on loppu. Että eikö jätkä enään jaksa lenkkeillä jne… Odoteltiin parisenkymmentä minuuttia ja autolla mökille päästyämme jätkä haki heti pihassa kepin suuhunsa ja heilutti iloisesti häntäänsä… Läähätti kyllä edelleen aika tavalla. Suunnittelin jo puhelua Opaskoirakoululle jutellakseni jonkun kanssa ja olin alamaissa. Päivä kuitenkin jatkui. Grillasimme lohta ja kasviksia. Avustajani ja avokki yrittivät lohdutella mua parhaansa mukaan.

Iltaa vietettiin mökillä kahden avokin kanssa avustajan mennessä vanhemmilleen. Päätettiin treenata ja se piristikin kummasti mieltä. Hypin trampalla 30 min, joten kulutin kai jotain 100 kaloria, ei mikään huima määrä 😀 Avokki kahvakuulaili tuon ajan. Ja mun hypittyä osat vaihtuivat ja jatkoin vartin kahvakuulaillen ja avokki hyppien.

Oltiin molemmat aika väsyneitä, juotiin lasilliset punaviiniä ja suihkun jälkeen iltateetä. Nukkumaan painuttiin jo kymmenen jälkeen, ja kyllä taas nukutti niin ihanasti.

Keskiviikkona vietimme ihanan päivän rannalla avustajan ollessa siskonsa ja hänen lastensa kanssa pyöräretkellä. Sää oli aivan ihana, aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, joten täydellinen päivä rantapäiväksi. Harmaakuono opasti valjaissa ja jaksoi tuon kilsan matkan hyvin ja jaksoi myös lutrata vedessä 😀 Ranta sijaitsi sellasessa poukamassa ja aivan ihana hiekkaranta. Rantaan oli vähän ajautunut puuroskaa joita avokki vähän siivoilli ihan rantavedestä pois. Aika kului siivillä. Harmaakuono kahlasi vedessä keppejä kantaen, kävi välillä uimassa, mutta ikääntymisen huomaa, ui aikaisempaa vähemmän. Tyytyy vedessä kahlailuun. Meidän uidessa poika tuli pidemmälle, mutta meidän päästyämme uintisyvyyteen ei tullut pidemmälle.

Kuului niin sydämen särkevä ulvonta. Aivan kuin se olisi sanonut ”älkää jättäkö mua” ”mäkin haluaisin tulla, mutta en jaksa”. Hyvä etten ruvennut sen kuullessani kyynelehtimään, tai kääntynyt takaisin. Harmaakuono painui rantaan kiltisti, mutta jos olimme pidempään uimasillaan se tuli tarkistamaan. Kuulu vaan tuhina sen uidessa meidän luo ja tehdessä kaarroksen ympärillämme ja palatessaan takaisin rantaan. Kävi tarkistamassa varmaan, että kaikki on hyvin. Kyllä mä vaan sitten rakastan tuota nelitassua niin paljon 🙂

Nyt tuli talviturkki oikein huolella heitetyksi, niin paljon lotasimme siellä vedessä. Mä en olisi malttanut tulla sieltä ollenkaan pois. Uiminen on niin ihanaa.

Järvessä on vaan tärkeetä että tietää koko ajan suunnilleen sijaintinsa, ja että ei ui liian kauaksi. Huutelinkin aina avokilta äänimerkkiä etten ajaudu kovin kauaksi hänestä. Ja tuo oma vesijuoksuvyö on kyllä huippu. Aikasemmin olen käyttänyt vaan uimahallien vöitä, jotka eivät pysy paikallaan. Tämä pysyi ja tuntui tosi hyvältä juosta sen kanssa. Pysy paikallaan loistavasti ja tuntui tehokkaalta, kun ei tarvinnut koko ajan laskea vyötä alemmaksi kainaloista 😀

Kyllä elämä vaan tuntui ihanalta auringossa rantapäivää vietellen. Järvessä lutrattiin viis kertaa ja kerrallaan aina keskimäärin puolisen tuntia. Oltiin rannassa yli neljä tuntia. Alkoi Harmaakuonokin uupumaan. Aina vaan pidempiä aikoja jätkä viihtyi rannalla puuta kaluten. Vikalla uintikerralla laitettiin se puuhun kiinni meitä odottamaan. Sen verta väsähtäneeltä se vaikutti, että ajateltiin sen olevan parempi levätä. Olis kuitenkin tullu järveen meidän perässä.

Rannasta uintisyvyyteen oli tosi pitkä matka kahlattavana.

Uituamme poika pääsi vielä kahlaamaan, mutta ei enään ollut kovinkaan innostunut moisesta. käveli kuitenkin reippaasti mökille mua opastellen.

Mökillä keiteltiin teetä, jotka juotiin ulkona lämpimästä alkuillasta nautiskellen. Rannassa meillä oli eväinä pähkinöitä ja Spelttijuustokeksejä. Ruuaksi teehetken jälkeen tehtiin niinkin mahtavaa ruokaa kuin nuudelia ja kananmunia. Ei vaan jaksettu tehdä muuta 😀 Illalla saunoimme Eccuson-pullollisen nautiskellen. Ja perinteisesti ennen nukkumaan menoa juotiin iltateet.

Torstaina oli ehkä vielä lämpimämpi päivä, joten täydellistä lähteä järvelle melomaan. Ajelimme Mäntyharjulle sijaitsevalle paikalle nimeltä Miekka, josta vuokrasimme intiaanikanootin. Emme uskaltaneet ottaa kameraa mukaan, jottei se kastuisi, joten kuvia sieltä ei ole saatavilla. Se on periaatteessa kahden istuttava, mutta kolmekin siihen mahtuu, ja kun mukaamme ei saatu toista täysin näkevää, lähdimme matkaan yhdellä kanootilla kolmisin. Menomatkalla mä istuin keskellä tekemättä mitään. Avokin ja avustajan melonta ei tahtonut mennä yksiin. Avokki vähän roiskutti ja käytti ehkä turhan paljon voimaa. Hauskaa kuitenkin oli 😀 Käytiin sillan alla ja kiertelimme ja kaartelimme järvellä. Löysimme erään laavun läheisyydestä sopivan rantautumispaikan, jonne kanootti jätettiin ja käveltiin lyhyt matka laavulle. Laavu oli uusi ja likellä isoa tietä. Erämaan tunnelman pilasi autojen äänet. Laavu sijaitsi kosken rannalla. Sain asetella grilliin puut hirsitalotyyliin ja keskelle laittaa sytykkeet. En kuitenkaan uskaltanut sytyttää tulta, kun pelkäsin etten osu puiden raoista sytykkeisiin. Paistoimme makkaraa ja nautiskelimme kesästä. Kävin kokeilemassa koskessa virtaavaa vettä ihan rannan kivikkoreunasta ja istuskelimme hetken avokin kanssa isolla kivellä.

Paluumatkalla vaihdoimme avokin kanssa osia. Olin nyt etummaisena melomassa. Avustaja piti edelleen perää. Hänen vastuullaan oli ohjaaminen. Meidän melontatahti sopi paremmin yhteen, menimme kuulemma suorempaan mitä oman miehensä kanssa meloessaankaan meni. Olen aikaisemmin melonut kajakilla ja inkkarikanootin melonta oli huomattavasti raskaampaa ja yksipuolisempaa. Mulla tahtoi olla se vika, että nostin melan turhan korkealle ja olka joutui kovalle rasitukselle. Melottua tuli kuitenkin puolisen tuntia ja etenimme reippaasti. On jännää, mutta kanootissa istuessa ei oikein tuntenut sitä vauhtia. Meloessani jouduin vaihtamaan kättä useamman kerran. Avustaja jännitti vähän rantautumista, mutta tulimme nätisti hiekalle, poistuin kanootista ja vedin narusta sitä pidemmälle hiekalle.

Rantauduttuamme menimme teelle ja kahville Miekassa olevaan kahvilaan. Ostettiin kaksi teetä, yksi kahvi, lusikkaleipä, mustikkapiirakka ja iso tuokollinen vadelmia sekä ruisleivän. Arvatkaa paljonko maksoi??? 13.50 € ja siihen päälle neljän tunnin kanoottivuokra hurjat 10 € Täällä Pk-Seudulla tuollaisista hinnoista ei todellakaan tarvitse haaveillakaan. Paikan omistajan vaimo leipoo itse kahvilassa tarjolla olevat tuotteet ja leivät. Istuimme ulkona järven rannalla. Siellä kalaparvet hyppeli. Olisi vaan tarvinnut onkimisvälineet, olisi saanut tuoretta kalaa.

Ajelimme Kuorttiin Abc:lle, josta teille teinki pikasen postauksen 😀 Käytiin Toivosen savustamossa ostoksilla. Ette usko miten huippua oli saada hyvää palvelua. Tiskin takana nainen kertoi tuotteista ja kaikki mitä siellä oli, tuli lähitiloilta. Hintatasokaan ei ollut mikään järin kallis. Ostettiin konjakki-kylmäsavulohta, joka oli itse tehdyn ruisleivän päällä taivaallista, hirvirasfurtia, joka oli aika rasvasta, mutta hyvää. Ostettiin palvipalana vähän hirveä, joka säästettiin kotiin ja avokki halusi jauhelihapullia, jotka oli kyllä tosi hyviä. Marketista saatavista valmispullista ei voi puhua samana päivänäkään! Grillattavaksi ostettiin hunajapippurimarinoidut kaslerpihvit ja mahdollista laavuretkeä varten lampurinmakkaraa. Avustaja osti chilinakkeja ja taivaallista palvattua kinkkua. Sellaiselle leivänpäällisen pitäisi maistua. Noissa grillimakkaroissa oli ee-numeroita. Varmaan kuulostaa/vaikuttaa siltä, että ostimme koko kaupan tyhjäksi, ei sentään. Nuo oli kaikki pieniä määriä mitä ostimme. Oli vaan pakko saada maistella niin montaa eri tuotetta 😀

Jäätiin vielä Chili-nimiseen ravintolaan syömään ennen mökille ajelua. Me saatiin huippuhyvää palvelua. Kaikilla oli joitain erityistoiveita ja ruoka valmistettiin oikeasti paikan päällä alusta alkaen. Mä otin broiskun siipiä ja salaattia, avokki aurajuustoperunoilla tuplalihalla olleen kebapin ja avustaja gluteiinittomana ja maidottomana oman kana-annoksensa. Ruoka oli hyvää ja nätisti aseteltu tarjolle.

Mökillä lämmitettiin sauna ja sen lämpiämistä odotellessa vähän kahvakuulailtiin. Saunajuomana oli tällä kertaa vissyä, viimeistä Eccusonia piti säästellä 😀 Saunan jälkeen maistui lasi viiniä ja uni painoi raskaasti silmiä jälleen kerran.

Aamulla syötyämme kaikessa rauhassa aamupalaa lähdimme kävellen avustajan vanhempien luo, jonne oli kolmisen kilsaa matkaa. Mentiin sauvakävellen. Harmaakuono jaksoi tiistaita paremmin, mutta oli aika väsähtäneen olonen loppumatkasta. Päästettiin se vapaaksi ja iloinen kirmaus alkoi heti 😀 Taas pohdintaa mikä uupumisen aiheuttaa. Tultiin lauantain valjaslenkkien jälkeen siihen tulokseen ettei koira kestä auringon paahdetta ja että sauvakävelyssä vauhti nousee turhan kovaksi, ja että ehkä koira joutuu kenties kovemmalle rasitukselle ”vetäessään mua perässään”. Ehkä valjaiden rintaremmi painaa jne… Noh, joka tapauksessa juotuamme mehua aloitimme päivän urakan. Pihassa oli puuklapikasa, joka piti saada pinottua puuliiteriin, joten ei muuta kuin puita kasaamaan. Alkuun keräsin syliin puita ja annoin ne avokille tai avustajalle pinottaviksi,


mutta kun mulla oli lyhythihanen rupesin kasaamaan niitä puutelineeseen, joka aina tyhjennettiin välillä liiteriin. En kuitenkaan tyhjennyksen aikaista taukoa malttanut pitää vaan kasasin pari-kolme sylillistä puita pinottaviksi 😀

Välillä toki taukosimme kahvi- ja teehetkeä viettäen. Urakan päätteeksi talon väki tarjosi aamulla pyydettyjä ahvenia, uusia perunoita ja salaattia. Haave tuoreesta kalasta toteutui ja kyllä olikin herkullista.

Paluumatkalla annoin sauvat avokille ja kuljin Harmaakuonon kanssa pelkillä valjailla. Nyt sujui paremmin

vaikka avokin ja avustajan sauvoessa vauhti tahtoi nousta hurjaksi. Mökillä ennen saunaa kevyttä kahvakuulailua, mutta kroppa tuntui aika väsyneeltä. Seuraavana päivänä olikin takareidet aikas jumissa/kipeet. Puuhommien jälkeen saunominen tuntui jotenkin erityisen ihanalta kera vissyn. Tosin paheita harrastettiin saunan jälkeen lasillisella viiniä 😀

Lauantaina olikin vähän viileämpi päivä ja aurinko pilviverhon takana sieltä kurkkien
meidän lähtiessä avokin kanssa lenkille. Harmaakuono sai kulkea valjaissa. Alunperin ei ollu tarkotus vetästä niin pitkää ja kovavauhtista lenkkiä kuin vetäsimme. Käveltiin jotain 9-10 kilsaa ja paluumatka ylämäkiä pitkin ja silti takas tultiin reilu viisi minsaa nopeammin 😀 Kolme taukoa, lyhyttä sellaista pidettiin, jotta koira sai juodakseen. Ja tuo mun rakas opas opasti reippaasti ja vauhdikkaasti. Tuli niin hyvä mieli ja onnellinen olo. Nyt ei aurinko paahtanut eikä ollut sauvojakaan. Avokki oli ihan fiiliksissä myös ja innoissaan kovasta vauhdistamme. Takareisijumitkaan ei tahtia haitanneet.

Mökillä grillattiin kaslerit ja kasvikset. Syötiin ulkona, jonka jälkeen mun oli tarkotus istua keinussa lukemassa pistekirjaa. Muutaman sivun luettuani alkoi satamaan vettä. Oli ekat sateet, vaikka niitä oli luvattu koko viikon 😀 Ei muuta kuin sisälle keinutuoliin lukua jatkamaan.

Avustajan lähdettyä vanhemmilleen lähdimme tihkusateeseen lenkkeilemään. Taaskaan ei ollut tarkoitus kävellä niin pitkästi mitä innostuttiin kävelemään. Vauhti ei ollut nyt ihan niin kova kuin päivällä, mutta Harmaakuonolla ei mitään väsymyksen merkkejä eikä tarvinnut pysähdellä pitämään juomataukoja. Käveltiin 6-7 kilsaa. Lenkin loppupuolella sade kiihtyi ja loppulta vettä tuli kaatamalla. Tuli vähän mieleen tandemin selässä kastuminen 😀 Nyt oli parempi varustus, koreteks-puvut kummallakin. Juoksulenkkarit kastu totaalisesti. Kastumisesta huolimatta oli jotenkin ihana fiilis.

Viimesen illan kunniaksi oli aika saunomisen yhteydessä tuhota viimeinen Eccuson. Sade oli parahiksi loppunut, joten sateen jälkeistä tuoksua oli ihana tuoksutella saunatauoilla. Aika hurahti siivillä saunoen yli pari tuntia. Järkytys oli suuri, todetessa kellon olevan yli puoli yksi. Väsytti ihanasti, mutta nautiskelimme lopun viinin mun siirtyessä lasillisen jälkeen iltateehen. Niin vaan kolmen litran pönikkä meni viikossa. Tuntuu kauhean paljolta toisaalta, mutta puoliksihan se juotiin, ehkä avokki vähän enempi… No sama se… Lomalla sai vähän naattiakin…

Sitten koitti lähtöpäivä ja loman loppuminen. Aamupalan jälkeen pakkailimme tavaroita sateen ropinaa kuunnellen. Puolen päivän jälkeen ilma kuitenkin kirkastui ja grillasimme makkarat, jotka savustamosta ostettiin, ja olivat kyllä herkullisia. Niiden kanssa syötiin uusia perunoita, nam.


Avokin ja avustajan siivotessa mä menin mökin takana olevaan metsään mustikkaan. No avokki mut sinne vei. Siellä kyykin ja haroin mättäitä ja aina silloin tällöin löytyi jokunen mustikkakin 😀 Homma oli aika hidasta ja välillä vähän turhauttavaakin.

Olin jo luovuttamassa kun avokki tuli seurakseni ja alkoi marjoja löytymään vähän paremmin. Sieltä oli kyllä käyty poimurilla keräämässä, joten ehkä näkevämmällekin homma olisi ollut haasteellista. No saatiin ehkä n. 3 desiä kippoon.

Aikaa meni kaksi tuntia ja jos mahdollista takareidet oli vieläkin kipeämmät 😀 Mutta nyt mulla oli itse poimittuja mustikoita 😀 Ja olihan metsässä ihanaa, vaikka itikat tuntuivat pitävän minusta.

Mustikkametsän jälkeen avustajan ehdottaessa pikauintia suostuin ilomielin. Mentiin autolla rantaan ja käytiin uimassa, ihanaa. Virkisti kummasti. Vielä ennen lähtöä juotiin teet ja syötiin leipää yms. Seittemältä lähdettiin ajelemaan kotia kohden.

Oli ihana loma. Mustikoista nautin aamupalalla niin monena aamuna kuin niitä riitti luonnonjugurtin kanssa, ja fiilistelin niiden metsän tuoksua ja ihanaa makua 😀 muistellen ihanaa viikkoa. Lomaviikosta sain valokuvien lisäksi ihania äänikuvia, joista välittyy ihana fiilis. Azoreilta on myös tarkoitus tehdä äänitykset. Ja vaikka tämä postaus on jo ihan sika pitkä ja varmaan ootte jo lopettaneet luvun aikoja sitten, haluan yhden asian sanoa vielä… Nimittäin sen, että tekstissä esiintyy avustaja useammassa kohtaa, niin tää henkilö, joka mulla on ollut miltein kuusi vuotta avustajana on meille kyllä paljon muutakin kuin työsuhteessa. Kyllä me ollaan oikeita ystäviä ja monta ihanaa hetkeä vuosien varrella vietetty. Hän lähtee meille oppaaksi myös tuonne Azoreille. Ja tuosta menneestä lomaviikosta olemme todella onnellisia, että se mahdollistui. Saimme vuokrata mökin ja että avustajalla oli mahdollisuus viettää aikaa kotikonnuilla käyden meidän kanssa esim. ratsastamassa ja melomassa. Oli mukavaa vastaavasti auttaa häntä auttamaan vanhempiaan kokoamalla puut liiteriin. Oli myös mahtavaa kun osasimme käydä myös ilman apuja lenkkeilemässä, että reitit oli niin selkeitä, että avokkini löysi paikasta paikkaan. Eli, kyllä meillä kaikilla oli huippuihana viikko!

Julkaistu

1-vuotiaan blogin elämäntapapostaus

Tänään blogini täyttää vuoden, joten päivän kiireistä huolimatta on synttäripostaus ”pakko” lähettää. Äitini on luonamme vierailulla ja kaikkea touua tuntuu riittävän ja postailut jää. Ja vielä on monta blogikirjoitusta viime viikolta lukematta, mutta täältä kyllä tullaan ja päivitytään taasen ajan tasalle kunnes maanantaina karistan Suomen pölyt jaloistani viikon ajaksi.

Ja eikös synttäripostauksen aiheeksi sovi hyvin alla oleva teksti? Blogini on muuttunut yrittäjänaisen harrastuksista aina vain enempi endorfiinisempaan suuntaan ja hyvät, terveelliset elämäntavathan lisää kummasti hyvää fiilistä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tosin kyllä kai ne harrastuksenikin ovat terveyttä ja hyvää oloa edistäneet, mutta kirjoittamiseen on tullut uutta otetta erilaisine näkökulmineen. Mutta nyt asiaan Hepaseni!!!

Jaunde antoi arvonnassani mulle aiheeksi vinkata hyvistä elämän tavoista, siis sellaisista tavoista mitkä olen itse hyväksi havainnut, joten ei muuta kuin tartutaan aiheeseen kiinni.

Joka tuutista tulee meille ihmisille mitä erilaisempia ohjeistuksia siitä miten meidän pitäisi elää. On jos jonkinlaisia suosituksia liikuntamuodoista, liikunnan määrästä, ruokavaliosta jne. Superfoodaajat vannovat superfoodien nimeen, joku toinen taas kannattaa raakaravintoa, joku kehoittaa jättämään rasvat minimiin ja käyttämään light-tuotteita, joku toinen taas suosittelee jättämään hiilarit pois. Jos luet artikkeleita ravitsemuksesta eri suuntauksien kannattajat pyrkivät kumoamaan toistensa tutkimustuloksia. Kyllä pieni ihminen voi olla hyvinkin hukassa siitä mikä on oikeasti se terveellinen ja hyvä ruokavalio. Asioista varmasti väännetään mailman tappiin. Esim. juuri tuo ruokavalio yhdistettynä hyviin elämän tapoihin, sanoisin niin, että jokaisen on etsittävä itse se itselleen toimivin ja paras vaihtoehto. Siinä joutuu käyttämään omaa kehoaan ”koekaniinina”. Siten saa kuitenkin parhaat vastaukset juuri itselleen sopivista vaihtoehdoista. Mun ehdoton suositus ja vinkki on, että kannattaa syödä mahdollisimman laadukasta ruokaa, joka on valmistettu hyvistä raaka-aineista, ja joka on aitoa, ei kemikaaleilla kyllästettyä moskaa. Ee-koodien lukumäärä minimiin ostetuista tuotteista. Lisäaineiden terveysvaikutteista ei hirveästi puhuta, onneksi nykyisin tietoisuus lisääntyy ja me ihmiset kyseenalaistamme niiden käyttöä. Toivon todella, että julkisuuteen tippuu aina vain enemmän todellista tietoa niiden mahdollisista haittavaikutuksista. Kyllähän lisäaineiden puolustajat sanovat ettei ne määrät vielä mitään tee, mutta miten tavallinen kuluttaja seuraa ettei päiväannos nouse liian korkeaksi esim. aspartaamissa, ei mitenkään. On siis parempi jättää kaupan hyllylle tuotteet missä on keinotekoisia makeutusaineita.

Kuten olen täällä kirjoittanutkin, että muutama vuosi sitten laihduttaessani suosittiin lihgt-tuotteita, ja minä kiltisti tottelin. Laihduinkin, mutta ne kilot ovat tulleet takaisin. Nyt pohdin miten paljon kroppani sai kaikkea turhaa kemikaalimoskaa, jolla se ei tee mitään, jota se ei osaa käyttää. Nyt laihdutan jälleen. Paino putoaa tuskastuttavan hitaasti, mutta enään en kevyttuotteita käytä. Ei se paino silloinkaan nopeasti laskenut ja mielummin syön aitoa ruokaa joka tapauksessa. Ja muistetaan, että laihtuakseen kroppa tarvitsee myös rasvaa.

Ylimääräisistä kiloista eroon pääseminenhän tuo paljon hyviä asioita elämään. Nyt kun olen lukenut näitä laihdutusblogeja moni on kirjoittanut miten itsetunto on noussut ja itseinho vähentynyt. Tällöin on paljon parempi olla henkisesti ja varmasti myös se näkyy elämässä energisyytenä, positiivisuutena, rohkeutena jne. Ja kyllä itsekin olen kokenut noita tunteita. Olen kokenut myös onnistumisen riemua, joka on valtavan tärkeää oman elämän hallinnan kannalta. Henkisen hyvinvoinnin lisäksi laihtuminen keventää rasitusta nivelissä ja sydämessä, ulkonäkö kohenee, kunto paranee.

Hyvissä elämäntavoissa varmasti sana säännöllisyys on merkityksellinen. On tärkeää ettei syö ihan milloin sattuu, vaan että tekee sen mahdollisimman säännöllisesti. Syö säännöllisesti, liiku säännöllisesti, nuku säännöllisesti… Kaikki kuulostaa varmasti sangen tutuilta fraaseilta puhuttaessa hyvistä elintavoista. Kyllä se säännöllisyys on varmasti hyväksi, vaikka kyllähän niitä poikkeuksiakin väkisinkin tulee eikä siitä kannata ottaa stressiä. Stressi on muutenkin huono kaveri laihduttajalle ja hyvin tavoin elävälle. Eihän hyvät tavat saa olla stressaavaa ja pakkopullaa. Jos ne on sellaista, homma ei vaan toimi. Muutoksen on lähdettävä omasta itsestään, se halu tultava sydämen pohjasta saakka. Ja niinhän se on laihduttamisessakin. Valitettava totuus taitaa olla, että jokainen laihduttaja kokee painon jumittelua, ottaa enempivähempi takapakkia. Se on raivostuttavaa ja turhauttavaa. Silloin on tärkeää muistaa se oma tavoite, etsiä mikä mättää, miten sen korjata, jotta laskusuunta jatkuu. Ja joskus on annettava kropalle aikaa muutokseen ja sopeutumiseen. Itse laihdun hitaasti, niin itkettävän hitaasti. Olen sen oikeastaan hyväksynyt, vaikka joskus kadehdinkin teitä joilla paino putoaa rivakasti. Hyviin elämän tapoihin kuulunee myös itsensä hyväksyminen, joka ei mielestäni tarkoita kuitenkaan sitä etteikö voisi tavoitella parempaa ja tervellisempää elämää kiloja hoikempana.

Voin paremmin kun olen vähentänyt hiilareiden syömistä, vaikka en karppikaan ole. Nykyisin mulle ei tule ähkyä oloa juuri koskaan, annoskoot ovat tosin pienentyneet. Mulla proteiinipitoinen ruoka pitää nälän paremmin kuin hiilarit. Syödessäni paljon hiilaripitoista, mulla on kohta taas nälkä. Lisäaineettomuus on varmasti osaltaan myös parantanut oloa ja hillinnyt herkuttelua. Herkkuhetkiä en ole kokonaan kieltänyt itseltäni. Syön suklaata, jota rakastan. Syö nykyisin mahdollisimman tummaa tyyliin 85% kaakaopitoisuudella. Ei tarvitse syödä paljoa eikä tule himoa, ja silti se on oikeasti hyvää.

Kun muuttaa elintapojaan terveellisemmäksi ja paremmaksi, ruokailutottumukset kevenevät huomattavasti. Itselläni kasvisten, hedelmien ja marjojen syönti on lisääntynyt hurjasti. Keitetyistä kasviksista en edelleenkään oikein välitä, mutta salaateissa, uunissa, grillissä maistuvat herkullisilta. Kun annoksia pienentää on kuitenkin muistettava syödä tarpeeksi päivässä ettei elimistö joudu säästöliekille/paastotilaan, jossa aineenvaihdunta hidastuu ja painonhallintakin vaikeutuu. Monethan laskevat kaloreita, itselläni nuo kalorilaskurit ei oikein näillä apuvälineillä toimi ja olisi aivan liian työlästäkin luetuttaa jollakin aina kaikkien kalorisisällöt. Olen siis joutunut opettelemaan kropastani milloin mennään missäkin vaiheessa, ja kyllä tuo opettelu on edelleen kesken. Tuosta kalorilaskennasta en ole ottanut stressiä, koska minun tapauksessa se olisi liikaa aikaa vievää, liian hankalaa, joten olen luopunut ajatuksesta, vaikka asia joskus kiinnostaakin.

Hyviin elintapoihin kuuluu ehdottomasti liikunta. Itse lenkkeilen opaskoirani kanssa. Rakastan luonnossa liikkumista. Siellä mieli lepää ja tulee niin endorfiininen olo. Haluaisin ulkoliikuntaa elämääni paljon lisää. Ulkona saa raitista ilmaa ja kunto kohenee reippaillessa. Nyt pohdin ankarasti oman tandemin hankkimista. Saisin ulkoliikuntaan monipuolisuutta kun voisin pyöräillä välillä. Ulkona reippailu tuo paremman yöunen, keuhkoihin raitista ilmaa, joka taas kohentaa muutoin elämänlaatua. Happi kulkee veressä paremmin jne… Ja kyllä mun mielestä myös lihaskuntoharjoittelu on hyvää elämäntapaa, ainakin se saa aikaan hyviä asioita; kiinteyttää vartaloa, tuo voimaa lihaksiin, jaksaa paremmin. Kun fysiikka on kunnossa jaksaa henkisestikin paremmin ja päin vastoin.

Jos ei ole harrastanut liikuntaa, ei kannata haukata liian isoa palaa kakusta kerralla. Tavoitteista pitäisi onnistua tekemään realistiset, mutta sellaiset että niiden eteen joutuu myös jotain tekemäänkin. Ehdottomasti ulkoilua suosittelen ja ulkoliikuntaa mahdollisimman paljon. Ja jos vastoinkäymisiä tulee, ei saa lannistua ja luovuttaa. Sitkeys palkitaan. Jos kroppa tuntuu väsyneeltä ja se tarvitsee lepoa, lepää. Lihakset tarvitsevat lepoa kehittyäkseen ja palautuakseen. Tuossa on tietysti se että on opittava tunnistamaan kropan tarvitsema lepo omasta mahdollisesta laiskamadostaan. Laiskamadolle ei kannata antaa valtaa. Se on aika kurja kaveri mun kokemuksien mukaan.

Itse pidän tupakointia varsin huonona tapana. En kuitenkaan voi kirjoittaa siitä omakohtaisella kokemuksella, sillä en ole koskaan edes maistanut. Mulle ei vaan ole tullut ikinä mieleenkään edes humalassa ollessani, että haluan kokeilla tupakkaa. Sen haju on jo niin vastenmielinen etten vaan halua tietää miltä tuntuu vetää keuhkoihin moista tupakan kautta. Mulle savuttomuus on ehdottomasti hyvän elämään kuuluva asia. Alkoholin kohtuukäyttö on myös oleellinen asia. Mitä vähempi alkoholia sen parempi. En sylje lasiin, mutta vuosi vuodelta alkoholin käyttö on vähentynyt. En juo nykyisin juuri koskaan kemikaalilitkusiidereitä. Juon punaviiniä ruuan kanssa sillointällöin ja joskus iltaa istuttaessa. Laihduttamista ajatellen alkoholi on todella huono juttu. Jos juon useamman siiderin se näkyy vaa’alla heti ja sen pois saaminen onkin viikkojen projekti. Nyt heinäkuussa join pitkästä aikaa useamman siiderin ja paino singahti puolitoistakiloa ylöspäin ja vasta ihan loppukuusta kolmen viikon jälkeen sain painoni siihen missä se jo oli. Eli, pirun raivostuttavaa ja turhauttavaa, ja ei voi syyttää kuin itseään 😀 En tässä ala alkoholin vaikutuksista sen enempiä paasaamaan. Itse olen huomannut sen heikentävän unenlaatua. Itse kärsin jonkin verran uniongelmista ja alkoholi ei ainakaan paranna niitä. Sinne säännöllisiin asioihin lasken kuuluvaksi myös tuon nukkumisen. Itse olen vain varsin huono toteuttamaan tapaa mennä nukkumaan joka ilta, tai edes lähes joka ilta samoihin aikoihin. Kesäiltoina valvon hyvinkin myöhään. Olen aina ollut yökyöpeli, ja valvominen aiheuttaa taas sen, että jääkaapille mieli halajaa. Olen systemaattisesti vieroittanut itseni moisesta lähes kokonaan. Syön iltapalan ihmisten aikaan ja valvomiseen ei yösyöpöttelyjä tarvita. Pakko on tunnustaa, että joskus on haettava jotain tyyliin maustamatonta jugurttia tms…

Kyllä kai se niin on, että hyvien elämän tapojen oppiminen on koko elämän mittaista, etsitään niitä itselleen sopivia ratkaisuja, kokeillaan jotain uutta saatuamme uutta tietoa jne. Toivottavasti Jaunde sait tästä sekalaisesta kirjoituksesta jotain vinkkiä itsellesi ja mä ainakin pidän sulle peukkuja, että onnistut omassa projektissas. Minäkin jatkan opettelua ja niiden kaikkein toivimimpien elämäntapojen etsimistä. Se miten saan 9-10 kg pois on se minun suuri taisto tällä hetkellä ja sen taiston aion vielä voittaa ennemmin tai myöhemmin, samalla varmasti elämäntavoissani tulee vieläkin muutoksia tapahtumaan. Ja tavoitteenahan on tietysti, että suunta on entistä terveellisempi.

Julkaistu

Smoothiesta energiaa kevääseen ja treenikärpäsen purema

Viimesen viikon aikana sauvasekottimella on töitä riittänyt, sillä nyt tehdään smoothiesta mitä erilaisimmin sekoituksin. Pakkasesta kannuun mustikoita, pensasmustikoita ja vadelmia, hedelmäkorista tuoretta ananasta ja banaania, kuiva-ainekaapista pellavansiemenrouhetta, auringonkukan siemeniä ja hunajaa ja jääkaapista luonnon jugurttia ja rasvatonta rahkaa. Näitä raaka-aineita on sekoiteltu erilaisin sekoituksin ja hyvää on ollut. Pari smoothiesannosta päivässä. Maustetut ja sokeroidut jugurtit ovat jääneet kaupan hyllyille. Smoothiesannoksiini en ole lisännyt sokeria enkä lisää. Makeutta tuo hedelmien hedelmäsokeri tai hunaja. Välttämättä ei tarvitse kumpaakaan. Sitä tottuu hyvin nopeasti sokerittomaan ja sen jälkeen sokerilliset tuotteet maistuvatkin ihan liian makeilta. Tästä tullaankin siihen tosiasiaan, että valmistuotteista saamme jumalottomat määrät piilosokeria. Ei ole turhaa lukea tuoteselosteita ja katsoa energiamääriä. Ja kun ei syö noita makujugurtteja tms. ei myöskään makean himo iske kovin helposti. Talvella kirjoittelinkin laihduttamisesta. No se on sujunut hitaanlaisesti, mutta vuoden alusta on lähtenyt kolme kiloa, ja mikä parasta paino ei sairaslomankaan aikana lähtenyt nousuun. Nousi sen jälkeen vähän – alle kilon – lisäessäni liikuntaa roimasti. Taisipa lihakset imaista nesteet itseensä. Nyt kuitenkin suunta on oikea ja tuo alle kilo pudonnut pois. Tästä on siis hyvä jatkaa. ”Smoothieskausia” on ollut ennenkin, mutta milloin mistäkin syystä into laantunut. Tuo sauvasekotin on kätevä, sillä pystyy kätevästi valmistamaan annoksen kerrallaan. Monitoimikoneessamme on hirmuisen iso ja painava posliinikannu, ei joka päiväiseen käyttöön välttämättä paras mahdollinen. Siksipä hankimme tuon sauvasekottimen. Ja nyt ainakin näyttää innon suhteen enemmän kuin hyvälle. Lisäintoa antoi maanantainen valmentaja ja hyvinvoinnin asiantuntija Jukka Harjun ”Energiaa elämään” luento. Ja tuo asiantuntevuus tuli luennolla hyvin esille. Hän kertoi faktat ja kokemukset. Ei fanatisoinut, ei kiihkoillut. Luennolla oli paljon tuttua asiaa, mutta mentiin syvemmälle. Hän puhui alkuperäisien ruokaraaka-aineiden puolesta, ja se on helppo ymmärtää. Niin paljon nykyisin tuotteisiin lisätään kaikenmailman kemikaalit, joita keskimäärin ihminen syö vuodessa 6-7 kg, eli aivan järkyttävä ja kauhistuttava määrä. Kyllä ehdottomasti kannattaa tutkia tuoteselosteet mahdollisimman tarkkaan ja mitä vähemmän eetä löytyy sen parempi. Onhan tuosta kaikesta viime aikoina puhuttu paljon ja eikä todellakaan syyttä suotta. Ehkä minusta on tulossa joidenkin mielestä hyvää vauhtia ruokasnopi, mutta ei mahda mitään. Kiinnostun viikko viikolta enemmän ja enemmän asiasta ja olenkin menossa ensi keskiviikkona olevalle Eevi Vepsän luennolle Eväät puhtaampaan ja laadukkaampaan ruokaan, joka pidetään Itäkeskuksen Ruohonjuuressa. Ja kyllä se vaan valitettavasti on tosiasia, että ihan jokapäiväisessä elämässä huomaa tuon ruuan laadun vaihtelun. Nykyisin olen hyvin pettynyt usein broilerfilesuikaleihin. Ovat yhtä marinadimössöä, joka palaa pannuun kiinni 🙁 Valmismarinoidut lihat maistuvat samalta, vaikka mauste- tai marinadiseoksen nimi onkin eri 🙁 Avokkini ostaa usein evääkseen kolmioleipiä joissa päiväys saattaa olla yli viikon päässä, joka on minusta aivan järkyttävää. Se kaikenmailman kemikaalisotkujen määrä on valtaisa, jotta majoneesissa lilluva leipä pystyy säilymään niin kauan. Eihän mailma varmasti siihen kaadu, jos joskus syöt pika- ja valmisruokia, mutta ne eivät saisi olla pääravintoa. Mitä enemmän syö alkuperäisistä raaka-aineista olevaa ravintoa, sen parempi. Ei niinkään tuotteita mihin on lisätty kemiallisesti vitamiinit tai kuidut. Jukan ohjeena oli mm. ”Älä syö sellaista mistä et pidä”, sillä ruuasta pitää voida nauttia. Ruokailutottumuksiaan miettiessään on hyvä tiedostaa myös että parhaiten itselleen parhaan tavan löytää kokeilemalla. Kaikki eivät toimi kaikilla. No tässä omasta elämästäni voisin todeta hyvän esimerkin. Avokkini syö mielellään pastoja tms, onneksi nykyisin täysjyväsellaisia. Hänellä ei paino nouse, mutta jos meikäläinen vetää yhtä vahvat annokset pastaruokaa on taattua ettei paino ainakaan laske. Ja avokkini vain porskuttaa paino kurissa. Hän kaipaa aterioilleen hiilarilisäkettä, minulle riittää iso kasa salaattia, kasviksia ja lihaa tai kalaa. Tästä syystä valmistamme välillä omat ateriamme, toisaalta avokin ruokailutottumukset ovat muuttuneet paljon yhdessä olomme aikana. Uuniin ei mene enään paistumaan kiusausta, jossa 15%:n kermaa, valmislihapullia, aurajuustoa, kananmunia, nakkeja… ja päällä juustoraastetta. Valmislihapullia ei jääkaapissamme juuri koskaan näy, kinkkukiusaukseen riittää 5-7 prosentin kerma. Ja nyt avokkini on puhunut siitä että kesän grillikauden alettua ostaisimme lihat ilman marinadeja ja marinoimme ne itse. Näin ne ajatukset muuttuu ja kaitpa myös vaatimustaso kasvaa, onko se sitten snobpailua? Sen voi jokainen miettiä tykönään. Itse kuitenkin haluan entistä enemmän vältellä kaikkea tuollaista mistä kroppani saa pahoja aineita sulatettavakseen. Tuntuu luomuuden tulevan päivä päivältä tärkeämmäksi. Ja ennen kaikkea tuo ettei vetäisi kilokaupalla kaikkea moskaa sisuksiinsa. Hommaa ei ole tehty kuitenkaan helpoksi. Kaupan hyllyiltä löydät tuotteita missä on keinotekoisesti makeutettu, väriaineita lisätty, makuaineita lisätty tms. Sokkona tuoteselosteiden luku ei kaupassa ole mahdollista. Onneksi avustajani on saman henkinen, joten asiaan pystymme oikeasti kiinnittämään huomiota. Ja kyllä ruuan valmistus vaatii enemmän aikaa kun teet marinadit tms. itse. Toisaalta, miksi et nauttisi siitä mitä saat aikaan. Mitä enemmän suosit luomua sitä vähemmän kannatat tuollaista ruokataloutta mikä vahvana vallitsee. On todella ikävää että ruuasta on tullut valtaisa bisnes ja myynnin lisäämiseksi ollaan valmiita tekemään mitä tahansa. Onneksi pieni ihminen voi edes vähän taistella vastaan tekemällä toisenlaisia ratkaisuja ja suosimalla alkuperäisiä raaka-aineita ruuan valmistuksessa.

Luennolla puhuttiin toki paljon muustakin: hiilihydraatit ruokavaliossa, ph-tasapainosta, rasvoista. Jukka suositteli käytettävän oliiviöljyä ja avokaadoa hyvien rasvojen saamiseksi. Ei suositellut laittituotteita ja keinotekoiset makeutusaineet kuten aspartaamin tyrmäsi kokonaan. On taas kuitenkin muistettava että esim. diabeetikot joutuvat käyttämään sairautensa vuoksi mahdollisesti keinotekoisesti makeutettuja tuotteita. Iltapalaksi Jukka suositteli kevyttä proteeni- ja rasvapitoista ateriaa. Esimerkkinä hän mainitsi jugurtin johon lisätään siemeniä ja pähkinöitä. Viljoja ja hedelmiä suositteli vähemmän korkean hiilaripitoisuuden vuoksi, sillä unen laatu voi kärsiä. Pääsimme maistamaan myös smoothiesta, jossa oli vettä, mustikoita, banaania, kurpitsan, auringonkukan ja seessaminsiemeniä, salaatinlehteä, hunajaa, merisuolaa. Yllätyin smoothieksen hyvästä mausta ja vihreästä kesäisestä tuoksusta. Uutena vinkkinä tuli avokaadon käyttö ja sitä aionkin kokeilla omiini smoothiesannoksiini kuten myös tuon salaatin käytön aijon ottaa resepteihini mukaan. Jos sinulla Lukijani on jokin hyvä ja terveellinen smoothiesohje laita kommentointeihin, kiitos! Mutta nyt ruoka- ja ravintoasioista toiseen tärkeään myös elämän laadun kannalta olevaan, nimittäin liikuntaan ja treenaamiseen.

Avokki laati minulle 12 viikon penkkipunnerrusohjelman jonka lopuksi otetaan maksimi. Tavoite on 43-45 kg. Tavoitteen toteutuessa se olisi uusi ennätykseni. Eihän se mikään kummonen ole, mutta toisaalta huomioiden mun taustat vapailla painoilla treenaamisessa. Avokin myötä olen vasta siihen kunnolla oppinut. Ja kahvakuulahan on ihan loistoväline lihaskoordinaation kehittämisessä! Nyt olen myös innostunut reippaista kävelylenkeistä, joten minä ja koira saamme paljon hyödyllistä liikuntaa ja siinä samalla hengittää kevään raikasta happirikasta ilmaa, kuunnella lintukonserttoa ja nautiskella liikunnan riemusta. Ainoa murhe on jumiutuva pohje, joka myös puutuu. Olen tullut siihen tulokseen, että lenkkarini ovat liian kovapohjaiset ja tarvitsisin kengät joissa rullaus astuessa sujuisi paremmin. Tilannetta ei varmastikaan helpota sekään, että opaskoirani kulkee hivenen vinottain minun edessäni. Joudun itsekin kieroon asentoon ja ”heittämään” toista jalkaa askeltaessani. Tuo koiran sivuvinoumakävely pitäisi saada korjatuksi meidän molempien kuormitusta ajatellen. Penkkitreenin ja lenkkien lisäksi treeniohjelmassa kahvakuulailua ja toivottavasti sen myötä keskivartalon hallinta paranee ja liikkuvuus lantiossa lisääntyy. Tammi- ja helmikuussa kävimme ystäväni kanssa säännöllisesti uimassa 60-75 min kerrallaan ja ensi viikolla palaamme uima-altaaseen. Mieleni syövereissä on kehkeytynyt myös ajatus oman tandempyörän hankkimisesta, joten asia selvittelyssä. Haluan kokeilla myös ratsastusta 18 vuoden tauon jälkeen ja suunnitteilla onkin parin ystävän kanssa mennä ratsaille. Aika sitten näyttää innostunko siitä enemmän vai jääkö yhteen kertaan tai silloin tällöin tapahtuvaksi harrastukseksi.

Tervehtymiseni ja kuulon kohentumisen myötä minulle on tullut kova halu kokeilla kaikkea uutta, liikkua entistä enemmän ja haluan saada itseni hyvään fyysiseen kuntoon ja ylimääräisen läskin lähtevän pois. Siinäpä tavoitetta kerrakseen. Valitettavasti minussakin asuu joskus aika isokin laiskiainen. Nyt sille otukselle ei vaan ole tilaa. Olen aina ollut vähän sellainen on/of-tyyppi kovan treenaamisen suhteen. Nyt on se vaihe, että mennään eteenpäin ja nautitaan siitä. No ei oikeasti vielä voi puhua ”kovaa treenaamisesta”, mutta takaraivossa kummittelee ajatus siitä ja millaisia tuloksia se voisi tuoda. Lenkki- ja treeniseura on tervetullutta! Nautin kun saan hikoilla seurassa, vaikka en treenin aikana juorukerhokeskusteluihin lähde mukaan. Eilenkin oli mahtava fiilis kotisalillamme kun avokki ähisi kahvakuulan kanssa minun teh

Julkaistu

Kevät: Luonto herää — niin minäkin

Tätä kirjoittaessani mustarastaan kaunis laulu kantautuu korviini ja ollaan saatu nauttia upeasta kevätpäivästä, lämmintä yli 20 astetta, aurinkoista ja kohtuullisen tuuletonta. Lumet ovat saaneet kovaa kyytiä viime viikkoina ja kevät on tosissaan lyönyt itsensä läpi talven otteesta. Lumien sulaessa ja sään lämmetessä myös minä olen herännyt henkiin; kuulo on kohentunut ja nyt leikattu korva onkin se kuulevampi korva. Tinnitusta on aika paljon ja välillä se on hermoja raastavaa. Sen kanssa on vain elettävä ja toivottava asettuvan edes jonkin verran. Nyt huomenna leikkauksesta tulee viisi viikkoa ja olen saanut vapauden liikkua, rehkiä, kastella pääni; elää normaalia elämää. Viimeisin lääkärikäynti oli 15.4. Tuolloin korvaa jälleen puhdistettiin ja sovittiin ekoista kuulotesteistä kesäkuulle. Niiden jälkeen tapaan jälleen kirurgin. Huimausoireista en kärsinyt missään vaiheessa sairaslomaani enkä sen jälkeen. Vielä tän kuun eka viikko meni aika epäsosiaalista elämää viettäessä ja kuulon kohentumista odotellessa. 5.4. olin läsnä järjestäjän ominaisuudessa Opaskoirakoululla peesarikoulutuksessa. Oli ihanaa huomata kuulevansa kohtuullisesti, vaikkakin ”pöntön takaa”. Onneksi minun ei tarvinnut tilaisuudessa sinänsä oppia mitään, joten sain ottaa tilanteen aika rauhallisesti. Perjantaina 8. päivä olin avokin ja avustajamme kanssa äänestämässä ja ruokakaupassa. Ulkoilusta nautin suunnattomasti, ja samalla tuli myös kansalaisvelvollisuus suoritettua. illalla piipahdimme iltaa istumaan Kallioon. Kuulo oli taas vähän tiistaita parempi, mutta vielä ei jaksanut keskittyä kuulemiseen kovin hyvin.

Tuolla viikolla Turkissa järjestettiin Näkövammaisten Mailmankisat joista oli paralympiapaikkoja Lontoon kisoihin jaossa. Maalipalloilijat niin miehissä kuin naisissa pelasivat itsensä Lontooseen. Miesten joukkue voitti turnauksen ja naiset sijoittuivat toiseksi. Lisäksi judossa miesten -66 kg sarjassa voiton vei Jani Kallunki ja sai näin arvokkaita rankingpisteitä tuota Lontoon paikkaa ajatellen. Naisjudoka -63 kg sarjassa Päivi Tolppanen sijoittui viidenneksi. Sijoitus sama kuin viime kevään MM-kisoissa. Judokoilla nuo paralympialaispaikat ratkeavat marraskuun EM-kisoissa. Ja täällähän ollaan tietysti hengessä mukana.

Pari viikkoa sitten kuulemisen kannalta vietin raskaan päivän neljän tunnin kokouksen muodossa. Suunnistaminen kaikuvissa käytävissä oli hankalaa ja itse kokouksessa oli vaikea kuulla mitä kukin sanoi. Olinkin aivan rättipoikki kotiuduttuani enkä jaksanut lenkille. Tuo ihanuus siirtyi seuraavaan iltaan, ja olikin elämys. Huomasin kuulevani vasemmalla korvalla mutkien takaa autojen äänet jo paljon kauempaa mitä aikaisemmin. Lintujen laulu oli ihanaa musiikkia korvilleni ja liikunnan ilo. Tuntui mahtavalta painaltaa sulia teitä pitkin koira valjaissa opastamisesta innokkaana. Taas siis huomaaminen kuulon kohentumisesta.

Lauantain 16. oli ensinmäinen päivä milloin en tuntenut väsymystä kuuntelusta. Ensin ystäväni kävi hieronnassa, jonka jälkeen lähdin tapaamaan toista koirakkoa kiinalaisessa syöden ja hänen luonaan iltaa jatkaen. Ulkona tuntui oudolta, kuulin lintujen siipien räpsettä ja pihoilta paljon enempi ääniä mitä aikaisemmin. Kaunis kevätpäivä silloinkin. Nyt todella alkoi tuntua, että haluaa paljon tekemistä ja tavata ihmisiä ja olla taas sosiaalinen. No heti seuraavana päivänä pääsinkin nauttimaan tuosta kaikesta kerhomme ulkoilupäivän muodossa. Kokoonnuimme Laakson kentälle, josta lähdimme kävelemään Maunulan majalle. Koirat opastivat iloisina ja ihmisillä keväästä iloinen mieli. Keskuspuistossa reiteillä oli vielä jonkin verran lunta. Tuntuikin hivenen utopistiselta tarpoa latupohjaa pitkin peipposten visertäessä. Pysähdyimme koirapuistoon jossa koirat saivat hetken kirmailla vapaana ja touhuilla keskenään. Maunulan majalla söimme ja kahvittelimme. Jatkoin vielä erään peesarin kanssa matkaa Pitkäkoskelle ja sieltä hänen kotiinsa. Käveltyä tuli 13 km ja oli ikionnellinen ja hyvä olo.

Sairaslomanihan loppui jo 10. päivä, mutta ekat asiakkaat minulla oli 18. päivä, ja oikeasti hyvä niin. Kuuleminen vielä tuon 11.4. alkaneen viikon alussa oli niin työlästä. Viime maanantaina olikin mukava aloittaa työt pitkästä aikaa. Nyt huhtikuussa onkin ollut aika hiljaista, liekö kauniiden kevätpäivien ansiosta vai mistä. Saa nähdä vilkastuuko vielä ennen kesälomia toukokuun aikana, tai millainen myynti tulee äitienpäivälahjakorteista.

Tiistaina oli mukava ja kiireinen päivä. Aamusta lähdin Vuosaareen tapaamaan perhettä, jossa opaskoirani velipoika viettää eläkepäiviään opastellen perheen tyttöä kotiympäristössä. Kävimme tunnin lenkillä ja vietimme rattoisan teetuokion koiria kuvaten ja vertaillen toisiinsa. Vuosaaresta piipahdin Itikseen teelle mailikaverini kanssa. Hänet oli kiva tavata ihan livenä ja jäi tapaamisesta tosi hyvä mieli. Toivottavasti tapaamme uudelleen. Sitten olikin aika kiiruhtaa kotiin suihkuun ja syömään, sillä oli aika päivän töiden. Niiden jälkeen lähdimme avokin kanssa tunnin lenkille ja reippailun jälkeen kuntosalitreeniä penkkipunnerruksen muodossa sekä keskiropan lihasten vahvistamista. Suihku, iltapala, venyttelyt iltatee. Tuon päivän jälkeen olin niin onnellinen! Elämä on siis palaamassa ennalleen ja siitä olen kovin onnellinen ja iloinen. Kuuleminen ei tuota enään tuskaa. Nyt vain toivoisi tuon oikean korvan leikkaamista. Se ei kuitenkaan varmasti ennen syksyä tapahdu. Joka tapauksessa tilanne on paljon talvea parempi, joten stressistä sen suhteen voipi hellittää. Nyt taas kiinnostaa kuntoilu, treenaaminen, sosiaalinen elämä. Pääsiäisenä tapasinkin kaksi ystävää, veljeni perheineen. Aikaa jäi myös avokin kanssa laatuajan viettoon hyvän ruuan merkeissä sekä vaihtohieronnat tehden. Eilen laadimme mulle myös penkkitreeniohjelman 12 seuraavalle viikolle, ja sitten pitäisi nousta 43-45 kg. Avokilla puolestaan tavotteena 120 kg, joten hiukan eri kilomäärien kanssa painitaan 😀 Tärkeintä kuitenkin treenaaminen ja kroppansa hyvään kuntoon saaminen! Jospa täällä blogissakin voitaisiin kääntää uusi lehti ja tuo korvapropleema jäisi vähän vähemmälle ja tilaa saisi elämän muut hienot asiat.

Julkaistu

Patikka- ja vaellusmuistoja vuodelta 2006

Opaskoiratouhuja muistellessani ”lupailin” palaavani vielä muistojen pariin. Ja nyt on kahden ihanan opaskoiratapahtuman muistelun aika. Löysin nämä kirjoitukset ja iloitsen siitä, sillä positiivinen ja hyvä fiilis
henkii näistä. Mukavia lukuhetkiä!

8.8.06 23:09

Parikkalan Peesaripatikka upea kokemus

Rinkka selkään, sauvat kainaloon ja Pojan kanssa matkaan! Kokoonnuimme
viime torstaiaamuna viiden muun koirakon ja kolmen peesarin kanssa
Helsingin rautatieasemalle, josta matkalippujen oston jälkeen
valloitimme Parikkalaan asti yhden eläinvaunun. Matkustimme mukavasti
Ice:n uusitussa eläinvaunussa; vanhassa ykkösluokassa. Tilaa oli
mukavasti ja mieli täynnä odotusta.
Neljän tunnin matkan jälkeen saavuimme Parikkalaan. Iso kiitos junassa
olleelle konnarinaiselle, joka huolehti, että ehdimme koirinemme ja
rinkkoinemme junasta ulos. Huolenpito oli todella maininnan arvoinen.
Autot pakattuamme matkasimme Intsilän kylätalolle, jossa viikonlopun
vietimme. Istuimme pitkässä pöydässä ulkoterassilla itse tehtyä
kotikaljaa juoden. Hiljalleen väki lisääntyi; tuttavat vaihtoivat
kuulumisiaan ja tuntemattomat esittäytyivät. Matkan väsyt karistua
pihapiiriin alkoi nousta telttoja vieriviereen. Itse majottauduin vanhan
kyläkoulun vanhaan luokkahuoneeseen. Makuualusta ja makuupussi
paikoilleen, rinkalle oma nurkka, pojalle oma petipaikka…

Lammen rannassa oli pieni sauna, joka lämpesikin joka ilta. Mikä
ihanempaa kuin istahtaa puilla lämmitettävään saunaan ja vihtoa oikein
kunnolla, pulahtaa lampeen; Kyllä Suomen kesä voi olla ihana. Lampi oli
pieni ja laiturista olikin vedetty vastalaiturille narut, joten saimme
hyvän uimaradan. Siinä oli hyvä uida ja nauttia elämästä. Saunomisen jälkeen istuimme ulkoterassilla tuhtia iltapalaa syöden. Tarjolla itse tehtyjä karjalanpiirakoita munavoin kera, savumuikkuja,
makaroonisalaattia jne. Oli rento ja hyvä olla. Kodassa keitettiin nokipannukahvit ja
herkuteltiin kääretortun kera. Teeihmisenä pääsin maistelemaan Elvin
itsensä tekemiä teelaatuja, ja hyviä olivat. Illan edetessä lauluvihkot
esille ja laulamaan. Laulu raikuikin kodasta kesäyöhön. Siinä menivät
Isoisän olkihatusta Rentunruusuun.

Perjantaiaamuna reippaina aamu-uinnille. Kauhistus miten vesi tuntuikin kylmältä, mutta erittäin virkistävältä. Suomen kesä tarjosi taasen
meille parhaita puoliaan. Aamiainen ulkona puuroineen, leipineen. Ja sitten valmistautumaan patikoimiseen. Lähdimme kävelemään erämiesten opastamina. Maasto oli vaihtelevaa. Löytyi mäkiä, maantien vartta, metsätietä, polkuja. Erittäin
miellyttävää patikointimaastoa. Välillä pysähdyimme juomaan ja janoiset koirat saivat osansa. Pääsivät välillä myös kirmaamaan vapaana ja rentoutumaan. Oppaat tekivät innolla työtä hännät heiluen. Oli mukavaa päästä vieraille reiteille.
Aurinko paistoi kuumasti. Kuivuus näkyi viljapeltojen tuleentumisina, metsien kuivine ratisivine oksineen. Paarman pirulaiset tarttuivat innokkaina kosteaan ihoon. Viikonlopusta onkin muistona monta paukamaa.

Intsilän kylätalolle palattuamme koirat pääsivät uimaan ja kyllä ne
nauttivatkin. Iloinen kirmaaminen, veden loiske, koirien huiske
kertoivat siitä miten oppaamme nauttivat elämästään. Koirien
hauskanpidon jälkeen oli aika itse pulahtaa veteen ja antaa veden
hyväillä väsyneitä jäseniään. Ja eikun syömään! Voiko olla parempaa elämää kuin ensin patikoida, uida
matkan uuvuttamana ja sen jälkeen istahtaa ruokapöytään herkkupatojen
ääreen. Vihanneskeiton jälkeen karjalanpaistia ja perunaa ja
jälkiruuaksi ternimaidosta tehtyä uunijuustoa. Maito oli aamulla
lypsettyä. Herkullista!

Hetken huili ja jälleen lenkkeilemään. Kävimme kivilouhoksella, jonka
kaiku on kokemisen arvoinen. Tosin tällä kertaa totesimme sen olevan
”lomalla”. Kävelimme aamupäivää helpompaa maastoa. Pikkukärpäset olivat
kiusanamme. Niitä tuli suuhun ja silmiin. Edelleen ilma oli uskomattoman
upea. Ilta meni saunoen ja kodassa istuen. Grillasimme paikallisen palvaamon
herkkuja, erilaisia nakkeja. Rupattelimme, vaihdoimme päivän kokemuksia,
vietimme mukavaa iltaa.

Lauantaiaamuna aamu-innin ja uunipuuron jälkeen luvanvaraiselle
rajapatikalle. Päivä oli edellisiä päiviä selkeesti lämpimämpi, joten
maantietä tarpoessamme vesi kului niin ihmisten kuin koirienkin suuhun.
Aikamme patikoituamme käännyimme metsätielle, joka vei meidät rajan
pintaan. Osa porukasta lähti ylimääräiselle kilsan rajalenkille. Loput
odottelimme loppujoukkoa ja vettä. Jälleen väen ollessa koossa Rajavartioston henkilökunta kertoi meille
työstään ja etenkin rajavartiakoiran työpäivästä. Tekevät päivitt’äin
keskimäärin 8-10 kilometrin patikointeja rajalla koiran etsiessä jälkeä.
Koira motivoidaan työhönsä ruuan avulla. Saimme tästä myös
demostraation. Liki 10-vuotias Saksanpaimenkoira etsi lyhyen jäljen.
Katselimme touhua pellolta. Koira ei ollut pätkän vertaa kiinnostunut
meistä tai koiristamme. Se eteni nenä maata viistäen, ja jälkikin
löytyi. Palkkioksi miltein eläkeiässä oleva koira sai ruokapussukan.
Näimme myös toisen esityksen, jossa näytettiin miten toimitaan
kiinniottotilanteessa. Mies rähjäsi pellon laidalla meille huutaen.
Paikalle ajoi auto, josta tuli ulos toinen mies. Koira ulvoi ja haukkui;
kävi kuumana. Hetken kesti rähjäämistä ja vastaavasti tilanteen
rauhoittelua. Mies lähti kuitenkin karkuun, joten koira perään. Se
saikin rettelöitsijän nopeasti kiinni tarttumalla meuhkaajaan. Mies
makasi maassa ja hänet saatiin käsirautoihin. Yritti vielä riehkata,
mutta koira tarttui uudelleen. Oli kovin onnellinen kun suojapuvun hiha
irtosi. Kulki se suussaan häntä huiskuen. Esityksen aikana oppaamme
nousivat istumaan tai seisomaan. Osa haukkui, osa murisi, osa oli muuten
vain levottomia. Työssä oleva koira ei kuitenkaan edes huomannut meidän
läsnäoloamme. Isot kiitokset Rajavartioston miehille tästä tietoiskusta!

Matka jatkui. Lähdimme kulkemaan pellon piennarta pitkin rajan
tuntumassa. Piikkilanka-aita aivan vieressämme. Polku oli muhkurainen ja
kuoppainen. Parasta oli säilyttää tasapainonsa, että ei joutunut
tekemään tuttavuutta piikkilankojen kanssa. Tuntui henkisesti yllättävän
raskaalta skarpatessaan kulkemistaan. Aurinko paahtoi kuumasti ja hiki
virtasi. Vieläkin haasteellisempaa oli edessä. Pääosin kaksilautaiset
pitkospuut, jotka olivat osittain lahonneet, pahimmillaan piikkilanka
oli 30 cm:n päässä. Vauhti ei päätä huimannut kun etenimme. Silti hiki
virtasi ja henkisesti oli aika poikki. Siitä huolimatta en tuota
kokemusta vaihtaisi. Kun käännyimme metsäpolulle puiden varjoon ja
kauemmaksi piikkilangasta, saattoi henkäistä helpotuksesta. Metsäpolku
vei meidät järven rantaan. Sieltä erämiehet moottoriveneillään vei
meidät Roivaisten tilalle. Tuntui hyvältä istua veneessä ja antaa tuulen
löyhytellä kasvoja, käsivarsia. Poika lepäsi jaloissani ensin laiturilla
yritettyään väkisin veteen. Pojan unelmasta tulikin totta
rantauduttuamme. Voi sitä koirien ilonpitoa kun pääsivät pulikoimaan. Koirien uinti-iloittelun jälkeen nousimme tilan pihapiiriin, jossa istuimme kahvittelemaan ja levähtämään. Tilan emäntä kertoi tilan
kuuluneen suvulle 1600-luvulta lähtien. Tosin viime sotien aikana
venäläiset olivat pitäneet paikkaa tukikohtanaan ja jättäneet sen
ka´rmeaan kuntoon. Suvun kannalta onneksi tila oli jäänyt juuri ja juuri
Suomen puolelle. Pihapiirissä tallusteli kanoja, talon sisältä kuului
koirien haukuntaa. Lisäksi oli kissoja. Oli aivan ihana paikka. Ja talon
väki rentoa, sydänmellistä porukkaa.

Loppurutistus metsä- ja maantietä pitkin. Olo oli kuin olisi kävellyt
vielä paljon pidemmälti. Oli todella kuuma ja hikinen olo. Pojan
rentouduttua lammessa oli aika taas itse pulahtaa veteen.
Ruokailussamme vieraili Parikkalan kunnanjohtaja, jonka kanssa käytiin
keskustelua Parikkalaan liittyvistä asioista.
Vielä ennen saunaa oli aika juhlan. Peesaripatikan järjestäjä Elvi Kurri
on täyttänyt talvella pyöreitä vuosia ja nyt oli aika juhlan. Hän oli
pukeutunut itse tekemäänsä kansallispukuun. Joimme kakkukahvit
ulkoterassilla parit puheet pitäen. Ilta jatkui jo perinteikkäästi saunoen, uiden, kodassa istuen. Nyt vain
meni paljon myöhempään. Sunnuntaiaamuna kuitenkin väsymys karistettiin
lampeen. Peesareiden pitäessä kokoustaan lähdimme erämiesten opastamina
lenkkeilemään. Kävelimme peltojen viertä kulkevia teitä pitkin. Oli traktorin renkaiden uraisia heinittyneitä teitä. Kuljimme maatilan ohitse ja haistoimme sikalan tuoksuja. Kävimme louhoksella, jossa säilytetään paljon puita. Ja lenkin jälkeen vielä koirat uimaan ja temmeltämään. Lounaan jälkeen alkoikin olla aika hyvästien. Väkeä lähti hiljalleen junalle, autoillaan kotimatkalle. Oli aika pakata tavaransa, käydä viimeisen kerran lammessa uimassa oikein ajan kanssa. Kotimatkalla suunnittelimme jo uusia kuvioita; mitä söisimme vaelluksella, jonne lähtö on reilun viikon kuluttua. Poitsu nukkui onnellisena jaloissa. Olimme väsyneitä, mutta onnellisia! En ole aikaisemmin Peesaripatikalla ollut, mutta näin ensikertalaiselle tämä oli mahtava kokemus. Haluankin kiittää erityisesti Elvi Kurria, joka apujoukkoineen sai aikaan ihanan viikonlopun. Kiitokset kuuluvat hänen muonitusjoukoilleen ja erämiestovereilleen. KIITOS!

(Kirjoitettu syyskuussa opaskoiran kokemana 2006)
Peesareiden järjestämä opaskoiravaellus 18.-27.8.06 Ikimuistoinen viikko Lapin erämaissa

Jaahas, tuo iso reppu jötköttää edelleen sohvalla. Sieltä tulee ruuan
tuoksu nenään. Makuualustanikin pakattiin jo toissapäivänä. Mihin
ihmeessä ollaan lähdössä? Vielä viime hetken pakkauksia
Kaikki pakataan muovipussien sisään, etteivät kostuisi. Höh, hankalaa
haistella… Kuulemma pyörin tiellä, mutta haluan tietää mistä on
kysymys. Jostain Lapin vaelluksesta on höpötetty koko viikko. Mitähän se
mahtaa tarkoittaa???

Pakkaudumme taksiin rinkkoinemme, reppuinemme ja sauvakävelysauvoinemme.
Perille tultua huomaan meidän olevan rautatieasemalla – stressaava
paikka! Ei kai tämä nyt ole sitä vaeltamista? Tavataan tuttuja! Hei,
Tellu ja Novakin on täällä! Kauhistus miten ihmisillä on paljon tavaraa.
Lähdetään kohden junaa. Mun tekee mieli vetää kuten asemilla aina. Emäntäni on vähän tuskastunut. Ei kai ihme, kun kantaa rinkkaa ja reppua. En nyt kuitenkaan jouda säälimään vaan kiskon eteenpäin. Hirveän
pitkä juna. Sitä vain riittää ja riittää. Lopulta mennään sisään ja
sellaseen ahtaaseen koppiin. Parasta painua tuonne sängyn alle Tellun
kanssa kuorsaamaan. Tää taitaakin olla pidempi matka, kun ihmisillä on
sängyt…

Tampereen asemalla pääsemme tarpeillemme, ja tapaamme Femin, Pösön, ja
Maran. Olga liittyy seuraamme kuulemma aamulla. On aivan ihanan lämmin
ilta. Ihmisille tulee ihan etelän tunnelma mieleen. Millastahan siellä
sitten on? Ihmiset ovat kovin iloisia ja tunnelma himpun odottava.
Vaelluksesta puhutaan. Sitä on odotettu innolla. Hitto, Selviäis jo mitä
se vaeltaminen on. Yö ollaan junassa. Vähän outoa kun juna nytkii, pysähtelee ja
kolistelee. Eiköhän täällä uni maistu, kun ihmisetkin ottaa niin
rennosti.

Lauantaiaamuna saavumme Rovaniemelle, josta matka jatkuu bussilla
Kiilopäälle. Tylsiä nuo bussien penkkien välit, on niin ahdasta. Pakko
yrittää penkille, mutta eihän tuo emäntä siihen suostu vaan saan
äkkilähdöt, ja lattialla on pysyttävä. Olgakin on jo matkassa mukana.
Bussimatka kesti 3.5 tuntia ja meni rattosasti rupattelua kuunnellen.
Sodankylässä pysähdyimme kahville. No, ihmiset herkutteli. Ei me koirat
mitään saatu, höh!

Kiilopäällä alkaa huiske ja hulina. Tavaroita siirellään rinkasta
reppuun ja päinvastoin. Vesipulloja täytetään, kahvilasta ostetaan
termariin kahvia. Ilma on paljon viileempi mitä Etelä-Suomessa.
Pitkähihaisia näyttävät kiskovan ylleen. Lopulta päästään punnitsemaan
rinkkoja. Se kuuluu asiaan. Lopulta päästään matkaan! Olenkin tässä
hiljaa matalasti äännellyt kun menohaluja on niin hirmuisesti.

Lähdemme nousemaan epämääräisiä puuportaita. Välillä on leveämpää ja
välillä kapeampaa. Hiljalleen nuo portaat harvenevat ja lopulta loppuvat
kokonaan. kuljemme kivikkoista huoltotietä pitkin. Peesarit puhuu
kaikenmailman kivistä. On törrökiveä, maakiveä, irtokiveä jne. Aina kun
joku huutaa ”mekka” pysähdymme huilaamaan. Alkupäivinä en malttanut olla
paikallaan, mutta loppuviikosta jokaisesta lepohetkestä piti ottaa
kaiken irti. Ns. mekkatauoilla korjailtiin varustusta, juotiin,
levättiin. Tunnin välein pidimme rinkkatauon. Sillon ihmiset otti nuo
isot reput selästään. Onneks mun ei tarvii kantaa mitään. Voin kiskoa
kaikessa rauhassa :()
Tuolloin lauantaina vaelsimme n. 4.5 kilometriä Porokämpälle. Kuljimme
koko matkan huoltotietä pitkin, joka oli nousuvoittoinen. Ei maastoltaan
siis mikään kovin paha. Mut, ihan parasta oli kun näin ja haistoin
poron. Se tuli sivulta eteemme johonkin reilun 10 metrin päähän. Unohdin
täysin työni! Vedin minkä kykenin. Ihme, että mustekala, joka oli
valjaan kädensijassa kiinni, ja toinen pää vyölaukun lenkissä, ei
katkennut. Emäntäni oli aika aseeton, koska molemmissa käsissä oli
sauvakävelysauvat. Mut, se poron tuoksu oli niin vastustamaton. Remmoin
ja temmoin minkä vain kykenin. Lopulta talutin kiinnitettiin
kaulapantaan ja peesari hillitsi menohalujani hihnan toisessa päässä.
Höh, ja tuolla se poro vaan on, enkä pääse!!! No, ehkä kaikkien kannalta
oli hyvä, että poro luikahti edestämme takaisin metsään…

Porokämpälle saavuttuamme tutustuimme paikkoihin ja teltat pystytettiin. Emäntäni ei kuulemma
aikaisemmin moista puuhaa ollut tehnyt. Katselin puussa kiinni ollessani
miten Sari opasti Heidiä teltan pystyttämisessä. Tuossa
kangashökötyksessä kuulemma nukutaan. Minullekin tuli oma paikka
jalkopäähän. Teltassa olikin oikeastaan tosi hyvä olla. Ei
kutkuttanutkaan yhtään. Ja oma tuttu karva tuoksui pedissäni. En öisin
jaksanut edes innostua kun ihmiset ravas pissalla. Olen onnellinen!
Leiripaikalle aina saavuttuamme tutustuttiin paikkoihin, jonka jälkeen
pystytettiin teltat. Ruokakunnittain väki teki ruokaa. Iltaa istuttiin
nuotiolla rupatellen, nauraen, teetä, kahvia juoden. Itse olin yleensä
teltassa, että polttiaiset eivät käy kimppuuni. Sitä poltetta ja kutinaa
ei kyllä olis kestänyt! Nuotion rätinä ja ihmisten iloisuus tuntui
hyvältä.

Sunnuntaina lähdimme kohden laavua. Aamu oli rauhallinen. Aamupalaa
nautittiin, teltat purettiin jne. Vielä ennen lähtöä pääsimme
poroerotteluaitaukseen juoksemaan vapaana. Ihmiset jumppasivat
harteitaan, jotta rinkan kanto sujuisi paremmin. Ja mulla taas menohalut hirmuiset. Vedin koko ajan. Alamäissä etenkin kiire oli hirmuinen. Mitä vaikeampaa maastoa sitä tarmokkaammin kiskoin,
tai ainakin emännästäni tuntui siltä. Alkumatka oli helpohkoa maastoa.
Toki polulta löytyi törröjuuria, poikittaisjuuria, ilmajuuria, erinäisiä
kiviä, lahoja puunrunkoja jne.
Jossain vaiheessa pidettiin lounastauko. Ihmiset söivät kuka mitäkin. ja
sitten huilattiin. Hm.. lepotauon jälkeen jaksoi taas kiskoa. Päivän
vaellus oli taasen 4.5 km paikkeilla, josta viimenen kolmasosa aika
hankalakulkuista maastoa. Laskeuduttaessa kivikkoisessa maastossa en
millään malttanut odottaa tarpeeksi ja kulkea tarpeeksi hitaasti, että
emännällä olisi ollut turvallinen olo. Talutin taasen kaulapantaan
kiinni ja peesari hillitsemään menohalujani. Perille päästyäni emäntäni
sanoi olevansa henkisesti uupunut kivikkomäen jäljiltä. Noh, ehkä mun
pitäis vähän hellittää vetämistä… Laavulla nukuimme teltassa Heidin
kanssa kahden. Vähän jänskätti, mutta hyvinhän se meni. Laavulla
emäntäni pääsi kokeilemaan luonnossa tiskaamista ja aamunuotiolla puuron
sekoittamista. Ja laavulla paistettiin lettuja. Hm… Herkullinen tuoksu
kantautui telttaan asti… Oi, pannulla nuotiolla tirisevä lettu… Onko
herkullisempaa??? Mä sain vaan kuivattua lihaa, porkkanaa, omenaa,
riisihiutaleita vedessä lionneena…

Maanantaina suuntasimme kulkumme kohden Kopsusjärveä. Taasen alku oli
kohtuuhelppoa maastoa kulkea. Opin huomaamaan variksenmarjat ja niiden
ihanan maun. Rupesin marjastamaan oikein urakalla opastamistehtävät
unohtaen. Kyllä syötäväksi kelpaava on aina niin vastustamaton… Heti
alkumatkasta tulimme puron ylitykseen. Meidät koirat vietiin peesareiden
toimesta yli, jonka jälkeen peesarit auttoivat isäntämme ja emäntämme
ylityksestä. Siinä piti mennä kiveltä kivelle, kokeilla sauvalla ensin
mihin astua. Siinä ei saanut kiirehtiä.! Niin, Ykki!
Saavuimme Suomunruoktulle lounastamaan. Ensin piti kuitenkin ylittää
puro. Nyt ihmiset riisuivat kengät ja sukat jaloistaan, vaihtoivat
sandaalit, jotka sai kastua. Taasen peesari vei koiraa ja emännät ja
isännät tulivat vierellä tai perästäpäin. Vesi tuntui kylmältä
tassuissa. Emäntäni ja jokunen muukin kehui miten vesi oli ihanan
viileetä ja helli väsyneitä pohkeita. Tauko pidettiin siis Suomunruoktun
varaustuvan pihapiirissä. Tänne tultaisiin huomenna pariksi yötä.
Rakennustyömiehet ahkeroivat uuden tuvan valmiiksi saamiseksi. Tekivät
meille oven eteen luiskan ja kaiteen. Todella huomaavaista!

Kopsusjärvelle oli n. puolet matkasta vielä edessä. Päivämatkan pituus
oli n. 8 km. Ja tuo viimeiset neljä kilsaa olivatkin haastavat.
Kiipesimme jyrkähköä mäkeä ylös. Minunkin vetohaluni alkoi hiipua 🙂
Tunturin laelle päästyämme huilasimme ja ihmiset testaili puheelimensa
toimivuutta. Yksitellen se onnistuikin. Ja sitten alkoi kivikkoinen,
juurinen alamäki. Välillä oli todella jyrkkiä kohtia ja mieleni olisi
tehnyt vetää hirmuisesti. Siinä maastossa se olisi ollut jo aika
vaarallista. Kuljimme hitaasti tukevia kohtia maasta etsien. Ihmiset
olivat hikisiä ja varmasti jokainen lepohetki oli tarpeen. Lopulta
saavuimme Kopsukselle polttiaisten kiusaamina ja väsyneinä. Heti alkoi
telttojen pystytys. Odottelin puun luona ja kun telttamme oli hätinä
pystyssä tuli koko reissun ainoa vesisade. Minut juoksutettiin telttaan.
Saimme kaiken juuri ja juuri suojaan. Minä köllötin tyytyväisenä Heidin
ja Sarin ährätessä tavaroidensa kanssa ahtaassa teltassa. Sateen ropinaa
kuunneltiin ja tytöt söivät suklaata. Siinä oli oma tunnelmansa. Sadetta
kesti tunnin verran, jonka jälkeen nuotio sytytettiin ja alkoi ruuan
valmistus. Tuona iltana ruokailimme myöhään. Mun ruoka tarvii kuumaa
vettä, joten meni aikansa ennen kuin ruoka oli sopivasti turvonnut.
Vähän olin jo huolissani saanko ruokaa laisinkaan, mutta vihdoin
emäntäni tuli kupin kanssa teltalle. Voi sitä riemua. Oli ihan pakko
vähän hyppiä!

Tiistaina emme pitäneet minkäänlaista kiirettä. Telttoja kuivateltiin
kaikessa rauhassa ja me koirat saimme juosta vapaana. Paikalla ei ollut
muita leiriläisiä. Se olikin ihanan rentouttavaa ja aivot saivat levätä.
Hiljalleen teltat purettiin ja valmistauduttiin matkaan. Palasimme samaa
reittiä Suomunruoktulle mitä edellispäivänä kuljimme. Edessä oli jyrkkä
nousu töppyröineen, juurineen, kivineen. Mietin pistäessäni tassua
toisen eteen, että tässäkö todella piti kiskoa alasmentäessä. Saavuimme
”kännykkäkukkulalle”, paikkaan jossa yksi puhelin kerrallaan toimi.
Edessä oli lasku. Emäntäni muisti sen paljon pahempana mitä se olikaan.
Olikin ihanaa laskeutua kanervikkoa myöden alaspäin. Saavuimme puron
ylityskohtaan. Kävimme, Eijan, Jannen ja Maran kanssa tutustumassa
Kultalan autiotupaan. Se oli ihanan tunnelmallinen paikka. Polttiaisia
oli taasen hirmuisesti. Nyt puron ylitys ei ollutkaan niin
nautinnollinen, kun öttiäiset poltti pitkin kinttuja. Varaustuvalle
päästyämme ihmiset levittivät petivehkeensä patjoille. Kolme ihmistä
nukkui kahden hengen sängyssä. Taisi olla vähän ahdasta. Onneks meillä
koirilla oli lattialla tilaa… Pysyinkin koko illan sisällä
polttiaisten vuoksi. Jahtasin ruokakuppiani. Näin sen ja nälkä oli
kauhea. Lopulta pääsin syömään… Ihmisetkin valmistivat ruokiaan ja
istuivat nuotiolla iltaa. Aivan mahtava äänimaisema… Alhalta kuului
puron solina, ja nuotiopaikalta tulen räiskettä. Se oli ihanan
rauhoittavaa ja tunnelmallista. Ja ei sovi unohtaa varaustuvan kymmenen
ihmisen ja viiden koiran kuorsausta. Jokainen veti eri tahtiin ja eri
voimakkuudella… Pösö ja Femi nukkuivat emäntänsä ja isäntänsä kanssa
teltassa, joten heiltä jäi kokematta tuo uskomaton kuorsauskonsertti…

Keskiviikkona meillä oli ns. välipäivä. Teimme päiväretken eräälle
nuotiopaikalle. Maasto oli helppoa kangasmaastoa. Nuotiolla ihmiset
viihtyivätkin monta tuntia. Minä ja kollegat otettiin rennosti. Tosin
ohikulkijoille osan piti vähän murrata ja haukahdella. Ihmiset söivät
kopsuksia. Ai että mitä ne on? lettutaikinaan laitetaan kaikkea mitä
ihmisten rinkoista löytyy. Nyt oli juustoa, tonnikalaa, tahnoja,
lämminkuppikeittoja jne. Kopsukset on peesareiden keksimä juttu heidän
ns. koevaellukseltaan. .
Palattuamme Suomunruoktulle nuotiohetki jatkui. Ruokaa ja tikkupullaa.
Tikkupullien paistossa naurua riitti. Ensiksi pullataikina piti vaivata
muovipussissa, jonka jälkeen taikina pyöritettiin spiraalinmuotoisesti
kepin ympärille. Ja Peesarit ohjeistivat paistajia ”pyöritä, pyöritä”.
”Vähän vasemmalle, varo! tippuu, tippuu… Palaa”! Naurua riitti. Osa
pullista paistettiin pannulla. Osa ihmisistä kävi purossa kunnon pesulla ja emäntänikin kehui pesseensä
hiuksensa. Se oli ollu kaiketikin aika taivaallista. Minä en noista
pesuhommista ymmärrä ! Tuhahdus!

Torstaina edessä kahdeksasisen kilometriä ja suuntanamme Rautulampi. On
jännää huomata miten loppupäivien maastosta ei muista kovin hyvin. Ehkä
kulkeminen vaikealla maastolla oli helpottunut jonkin verran. Minukin
vetohalut oli aika vähissä. ylämäissä en vetänyt laisinkaan. Poron
jälkiä innostuin jäljestämään ja marjoja syömään. Suuntaa en malttanut
oikein pitää. Muuten veto oli kohtuullista. Lounastaukomme on jäänyt monelle vaeltajalle mieleen. Päivät olivat viikon aikana vain lämmenneet. Nyt tunturissa asteita 25 ja miltein
tuuletonta, vaikka aika korkealla olimmekin. Lounaan jälkeen kaikki
ottivat rennosti. Mietinkin, miten voi olla näin hiljaista 12 ihmisen ja
7 koiran leirissä. Ei kuulunut ääntäkään ja oli niin hyvä köllöttää
auringon paistaessa. Tuo hetki varmasti säilyy mielessäin pitkään.

Saavuimme Rautulammelle hyvissä ajoissa. Pystytimme teltat, tai minä
kyllä katselin vierestä… Leirialueella oli paljon muitakin vaeltajia.
Tein tuttavuutta erään vieraskielisen miehen kanssa 🙂 Ja ei sovi
unohtaa, että sain ruokaani aimoannoksen lisuketta kun Heidi, Eija ja
Sari eivät jaksaneet syödä kaikkea pastaruuastaan. Suklaamoussea eivät
sentään tarjoilleet minulle. Viimeistä iltaa vietettiin tutusti nuotion
räiskeessä lettuja paistaen ja kakkua maistellen.

Enään yksi päivä maastossa. Lähdimme perjantaiaamuna hyvissä ajoin
kohden Kiilopäätä. Ja taas on todettava, että maastosta ei muistu
mieleen erityisen hankalia kohtia. Porokämpältä eteenpäin reitti oli
sama mitä aivan alkumatkastamme. ilma oli helteinen. Vettä kului ja me
koirat läähätettiin ja aina kun tuli tilaisuus vedettiin maihin
huilaamaan. Matkaa kiilopäälle oli 10 km, ja kuljimme suht reippaasti.
Kiilopäälle päästyämme halailimme toisiamme ja olimme onnellisia siitä
miten upea vaellus oli nyt takana. Rinkat punnittiin ja majottauduimme.
Ihmiset kiiruhti suihkuun ja saunaan. Kuulemma tuntui uskomattoman
hyvältä olla putipuhdas. Vaellusvaatteet äkkiä rinkan uumeniin pesua
odottamaan.

Ennen seitsemää lämmintä 23 astetta ja ihmisten juoma siideri maistui
huikaisevan hyvältä terassilla. Niin ne kehivat! Söivät hirmuiset
annokset poronkäristystä ja marjarahkaa. Ähisivät ja puhisivat täysin
vatsoin. Kyllähän me koirat oltas voitu auttaa, vai mitä kollegat? Nuo
ihmiset ei vaan tunnu muistavan!!! Kumma juttu! Vielä ennen nukkumaanmenoa kokoonnuimme iltaa istumaan ja vaellusta
muistelemaan ja kommentoimaan. Uni ihmisille maistui leveissä sängyissä
makoisasti. Itse innostuin aamupuolella rapsuttelemaan. Höh, tuo
teltta-asuminen taitas sopia mulle.

Aamutoimet, ruoka ja sitten kotimatkalle. Meillä oli aivan ihana
bussikuski, joka kertoili matkan varrella olleista paikoista erinäisiä
tarinoita. Sodankylässä vietimme taas kunnon kahvitauon.
Rovaniemellä taas menimme pitkään junaan ja ahtaaseen koppiin. Tosin
ihmiset kokoontuivat rupattelemaan ja iltaa viettämään. Nukutti
ihanasti, joten kömminpä taasen sängyn alle… Aamulla seitsemän pintaan olimme Helsingissä väsyneinä, mutta
onnellisina! Kotiin pyykinpesuun ja rentoutumaan!

Julkaistu

Laihduttaminen – mikä paras ja toimivin tapa?

Useasti vuoden alussa tehdään lupauksia ”paremmasta elämästä”. On aika alkoholilakkojen, liikunnan lisäämisen, laihduttamisen tms. Kaikki sinänsä hyviä ja kannatettavia asioita ajatellen hyvää terveyttä ja sen säilyttämistä tai saavuttamista. Valitettavan monella kuitenkin into laantuu ja lakot ei kestä jne. Näin tammikuussa kuntosalit pursuavat ihmisiä, mutta keväällä onkin jo hyvin tilaa. Itsekin kuulun laihduttajiin, ja olen monesti sortunut ja pudotettu paino tullut takaisin. Vuosi vuodelta huomaan kiinnostukseni lisääntyvän terveellisiä elämäntapoja kohtaan ja tuosta hissiliikkeestä painon pudotuksessa haluaisin eroon. Olisi aivan huippua tavoittaa oma ihannepainonsa ja pitää se siinä. Työtä ja itsekuria se vaatii ja jälleen kerran olen ottanut itseäni niskasta kiinni. Tosin tämä ei ole uuden vuoden lupaus, ei sinne suuntaakaan. Minulla nämä ”terveellisemm’än elämän” aikakaudet tulevat milloin sattuvat. Siitä olkoon esimerkkinä viiden viikon alkoholilakko keskellä kesähelteitä. Olen paljon pohtinut kumpi on parempi kieltää itseltään kaiken vai antaa pieniä myönnytyksiä? Tapahtuuko sortuminen helpommin, jos ei salli itselleen mitään herkkuja koskaan, vai tapahtuuko sortuminen hiljalleen jos antaa luvan pieniin herkkuhetkiin. Ja kohta huomaa kaiken olevan ennallaan. Nämä taitavat olla vähän yksilöllisiä juttuja. Toiselle toimii toinen tapa ja toiselle taas joku toinen. Siitä varmastikin olemme terveellisen laihduttamisen kannattajat yhtä mieltä, että liikunnan lisääminen on tärkeä osa painonhallintaa ja terveellisten ateriakokonaisuuksien muodostaminen kulutuksen mukaan. Itse en ole koskaan lämmennyt ateriakorvikkeille. En osaa kuvitella itseäni vetäsemässä viikosta muutaman viikon diettikausia tuolla menetelmällä. Eikä minusta ole järkevää laihduttaa muutamassa viikossa käsittämättömiä kilomäääriä. Hitaammasta laihduttamisesta on varmasti pitkäkestoisemmin hyötyä. Nykyisin löytyy hyvin erilaisia laihdutusvalmisteita ja kaikissa luvataan hoikentumista ja parempaa elämää. Aina on kuitenkin muistettava, että laihtumisen halu on lähdettävä itsestä eikä tavoitteisiin pääse pelkästään pillereillä, jauheilla, liikkumisella tms. Löysin Hyvinvointitavaratalon verkkokaupasta mielenkiintoisen cd:n kohdasta itsehoito: Pysy solakkana. Esittelyssä sanotaan:

”Ylipainoisuus on monelle ongelma ja joillekin jopa terveydellinen riski. Tähän äänitteeseen on suggestologisesti oikein muotoiltu tehokas laihdutusmenetelmä. Suggestioiden avulla on mahdollista voittaa kiusallinen näläntunne, hillitä liiallinen ruokahalu, vaikuttaa vääriin ruokailutottumuksiin sekä luoda laihduttamiseen tarvittava motivaatio ja pitkäjänteisyys.”

Eikö kuulostakin aika mahtavalta ja houkuttelevaltakin? Mutta… voiko toimia? Ja esittely jatkuu: ”Oletko yrittänyt aiemmin laihduttaa ja epäonnistunut? Ota avuksesi tehokas suggestodieetti ja anna alitajunnan työskennellä hyväksesi. Tällä menetelmällä on saatu hämmästyttäviä tuloksia henkilöillä, joiden kohdalla kaikki muut yritykset ovat epäonnistuneet! Asettaudu mukavaan asentoon jossa voit rentoutua ja keskittyä kuuntelemaan tehokasta suggestodieetti -ohjelmaa. Tämän miellyttävämmäksi ei laihduttamisesi enää voi tulla! Suggestodieettimenetelmä antaa mahdollisuuden vapautua täysin ja lopullisesti rasittavista liikakiloista.” Hm… Kyllähän esim. tupakasta on ihmisiä päässyt eroon hypnoosihoidoilla niin miksi ei laihduttajakin voisi onnistua?

”Suggestiiviset terapia- ja valmennusmenetelmät äänitteiksi on toteuttanut hypnologi Pentti Sundell, joka kuuluu maamme tunnetuimpiin hypnoosin ja rentoutuksen asiantuntijoihin.

Hänellä on laaja kokemus hypnoosin ja suggestiivisen rentoutuksen käytöstä ja sovellutuksista mm. hypnoterapiassa, pelkopotilaiden hammashoidossa, synnytysvalmennuksessa ja urheilijoiden henkisessä valmennuksessa. Hän on toiminut Jyväskylän yliopiston erityisopettajain koulutuslinjan luennoitsijana ja tuntiopettajana vuodesta 1971 alkaen useita vuosia.”

Verkkokaupasta löytyi cd:t myös syvärentoutumiseen, esiintymisjännitykseen, uniongelmiin ja urheilijalle motivointikeinoksi. Itse olen ehkä vähän skeptinen suggestio- ja hypnoosijuttuihin. Silti minun vähän tekisi mieli tilata levy ja kokeilla miten se toimii. Mutta jos tilaan, ylitänkö tai alitanko jonkin riman? Alkaako touhu mennä ihan höpöhöppöö-osastolle? Toisaalta, jos se auttaa minua, niin mikä jottei. Mielummin ajatusten oikeasuuntaisuus kuin kemiallisia mömmöjä kurkusta alas. No laihduttamiseen/painonhallintaan olen käyttänyt b-vitamiinia sekä Tonalin Cla:ta, jota on paljon tutkittu ja vaikutuksiltaan ilmeisen hyväksi todettu. Kun syömistä vähennetään elimistö alkaa käyttämään lihasta energian lähteenään, joka veltostuttaa ja vie voimaa lihaskudoksesta. Tonalinin vaikutuksesta kehoon varastoitunut rasva tulee käyttöön, rasvan energia vapautuu verenkiertoon ja lihaksisto pysyy kunnossa. Saffloriöljystä valmistettu Tonalin on solutasolla vaikuttava, kehon rasvaa polttava ja sen varastoitumista estävä rasvahappo (konjugoitu linolihappo CLA). Tonaliniin tutustuin vuosia sitten avokkini kautta. Mietin tuolloin pitkään uskallanko kokeilla, onko se turvallista tms. Ja kokemukseni siitä on hyvät. Liikunnan merkitystä tässäkään tapauksessa ei sovi unohtaa.

Yritin netistä etsiä sivustoa, joka toimisi näillä näkkärin apuvälineilläkin, mutta ei löytynyt. Olisi ollut kiintoisaa pitää ruokapäiväkirjaa ja sivuilla oleva kalorilaskuri laskenut kalorit ja liikunnassa kulutetut kalorit.

Tosin katselin vain maksuttomia palveluita kuten Kiloklubi.fi-sivuja. Vuosia sitten olin keventäjissä ja paras anti oli reseptit mitä sieltä sai, ja niitä käytän ruokailujani suunnitellessa vieläkin. Mutta, tuota päivän ruuat ja liikunnat-merkitsemistä en pystynyt käyttämään.

Ruokavaliotani ehkä hankaloittaa myös etten pidä erityisemmin keitetyistä kasviksista kuten porkkana, lanttu, kaali. Näistähän saisi hyviä ruokia laihduttajankin ruokapöytään. Keventäjillä oli paljon ruokaohjeita sieniruokiin, ja nuo sienetkään eivät oikein uppoa. Hiilareiden syömistä olen vähentänyt, josta ollaan myös montaa mieltä. Itse olen kuitenkin kokenut, että syömällä paljon leipää, pastaa, riisiä tms. painoni singahtaa ylöspäin. En kuitenkaan voi nimittää itseäni karppaajaksikaan, koska en ole täysin hiilarittomallakaan. Ja tuleehan hiilareita toki muualtakin, mutta nuo pastat, vaalea leipä –tyyppiset pyrin jättämään minimiinsä. Tämän päivän ruokana oli esim. täytettyjä paprikoita ja kesäkurpitsaa. Täytteessä jauhelihaa ja ripaus täysjyväriisiä, lisukkeena kermaviilikast iketta. Nautin myös aterioista missä uunikasviksia (perunaa, bataattia, kesäkurpitsaa, paprikaa, sipulia tms) ja proteenin lähteenä lihaa, kalaa, kanaa. Vihersalaatit erilaisine lisukkeineen ovat myös minun herkkua. Juustojen lisäämistä on syytä hillitä, vaikka ne niin ihania ovatkin. Valitettavasti rakastan myös erilaisia makeita herkkuja joista ehkä pahinmpana suklaahimo. Onneksi olen löytänyt tummansuklaan ja ostankin nykyisin mahdollisimman korkeaprosenttista suklaata. Tällä hetkellä suosikkini on 85% suklaa, jota myydään ainakin Bellon ja Hyvinvointitavaratalon verkkokaupoissa. Riittää kun syö yhden palan nautiskellen. Nyt minulla on jokin tummasuklaa inkiväärillä maustettu ja se on aika pahaa ja ajaa asiansa. Suklaahimo menee ohi kun syö palasen 🙂 Kaikkein parhaiten pärjää, jos herkkuja ei vaan kertakaikkiaan ole saatavilla. Ei teen kanssa tarvitse olla piirakkaa, keksejä, kakkuja. Ainoa vaan, että tuo avokkini niitä ”vaatii” ja minullekin tulee sortumisia. Sokerit olen jättänyt kokonaan pois valmistaessani luonnonjugurtista tai rahkasta smoothiesta. Joskus tulee aika hapanta välipalaa, mutta ihmeen nopeasti siihenkin tottuu. Ja kun sitten erehtyy syömään jonkin erittäin sokerisen rahkan tai jugurtin, niin maistuu liian makealta.

Laihtuakseen pitää myös liikkua, jonka olen aijemmin jo todennutkin. Haaveilen puhuvasta sykemittarista. Sellaisen kun saisin, olisin ikionnellinen. Voisi seurata kaloreiden kulutusta ja kuntonsa kehittymistä. Ilmeisesti Jenkeissä näitä puhuvia sykemittareita on, mutta kielitaitoni ei riitä selvittämään niiden laatua tms. Nyt kuitenkin laihdutaan ilman sykemittaria ja mennään kohti tavoitetta. Olen asettanut tammikuun loppuun tavoitteen, jonka saavuttamiseksi pitäisi n. kilon kadota. Pitkällisempi tavoite on 10-12 kg:n laihduttaminen. Että tänne vaan tsemppiviestejä ja potkua persaukselle, kiitos!

Tämä ei nyt ollut kovin hyvin jäsenneltyä, enemmänkin ajatusten virtausta aiheesta ja montaa asiaa olisi vielä lisääkin pohtia esim. rasvan palamista aamutreenissä ilman aamupalaa. Toisethan puhuvat vahvan aamupalan puolesta, toiset taas että ei pitäisi syödä ennen esim. aamulenkkiä, mutta jatketaan näistä toisella kertaa…

Julkaistu

Otoskleroosi tuskaannuttaa

Kirjoittelin joskus syksyllä kuulo-ongelmasta ja minulla todetusta otoskleroosista. Olen täällä hehkuttanut maalipalloa ja asiakasmäärien nousua; sivuuttanut kokonaan tuon minulla olevan riesan. Totuus kuitenkin on, että kuulo-ongelma häiritsee ja rasittaa minua. Toisaalta, murehdin asiaa hirmuisesti, mutta osa minusta kuitenkin painaa eteenpäin. Ei voi jäädä tuleen makaamaan. Tosiasiat kuitenkin on todettava ja kaitpa hyväksyttäväkin.

Marraskuun lopulla sain kokeiluun kuulokojeen, josta en tykännyt yhtään. Se kaikui ja tuntui ettei ainakaan kuule mitä toinen sanoo, tai ehkä lähinnä kaijun takia ei saanut mitään selvää. Koje jäikin lipaston laatikkoon. Toisaalta koin myös, että pärjään ilmankin. Madridin maalipalloturnauksessa en loistelijaasti pelannut. Jännitin kuulemattomuutta jne. Ja täälläkin kirjottamastani rankkarikisasta todettakoon vain etten ollut täynnä itseluottamusta vaan kauhun partaalla. Jostain sain kuitenkin tahdon puristettua mukaan ja siitä tulikin onnistuminen. Ja tuota onnistumista kannan nyt muassani ja toivon ettei se jäisi viimeiseksi. En tiedä miten nopeasti otoskleroosi etenee tai tuleeko aika-ajoin ”romahduksia” tms. Joka tapauksessa minusta tuntuu kuulon heikentyneen parissa-kolmessa viikossa oleellisesti. Pelkäänkin, että kuulonalentuma on lähtenyt myös oikeassa korvassa etenemään. Valmennusleirillä tunsin suurta tuskaa kun huomasin miten huonosti kuulin ohjeistukset tms. Tuntui vaikealta pysyä mukana ja pelaamisesta katosi ilo. Sunnuntaina kotiutuessani olinkin murtunut nainen. Miten voi tuntuakin niin paskalta. Tuossa tilanteessa todella tajusin miten paljon maalipallo on minulle antanut ja miten paljon se merkitsee, ja etten ole valmis lajia lopettamaan tms. Tällä hetkellä en kuitenkaan pysty itseäni lajissa kehittämään, liikkuvuutta ja elävempää pelityyliä. Kaikki energia menee kuunteluun ja sen tuomiin haasteisiin. Ja sekös pahalta tuntuu!!! Onneksi en ole luonteeltani masentuja, mutta kyllä tämä on koville ottanut. Päivät milloin on paljon tekemistä ja hikitreeniä tuntuu hyvältä. Jos jämähdän paikoilleni ehdin murehtimaan asiaa yllinkyllin. Viime viikon uinti ja spinningtreeni teki mielelle ja kropalle äärimmäisen hyvää. Olenkin ajatellut, että liikunnan iloa ja hikitreenistä tulevaa nautintoa en saa kuulovaikeuksista huolimatta menettää. Maalipallo ei ole ainoa laji mitä harrastaa, vaikka ilmeisen merkityksellinen ja tärkeä onkin. Ja toivottavasti mahdollisesta leikkauksesta saan apua ja voin heittäytyä täysillä taasen maalipalloiluunkin mukaan ja itsensä kehittämiseen pelaajana. Nyt tuota mahdollista leikkausta odotellessa voin keskittyä kestävyysominaisuuksien kehittämiseen, voimatasojen nostamiseen, ketteryys- ja nopeusasioihin tms. Ja ennen kaikkea haluan säilyttää iloisuuteni ja halun liikkua, tavata ihmisiä tms.

Tammikuun alussa kävin Kuulokeskuksessa, josta sain toisen kuulokojeen kokeiluun. Tämä ei kaiju niin paljoa ja on huomattavasti siedettävämpi muutenkin. Suuntakuulon tuo kuulokoje kyllä vie ja se onkin näin sokkona todella ongelmallista. Olen totutellut kojeeseen lähinnä työaikoinani ja tällä uudella kojeella on siedettävästi sujunutkin. Silti, silti kaipaan omaa luonnollista kuuloa takaisin. No nähtäväksi jää saanko vai en. Onneksi enään – VIELÄ – kaksi viikkoa korvakirugin tapaamiseen. Jos leikkauspäätös tehdään onko edessä puolen vuoden odotus, kuten Kuulokeskuksen lääkäri lokakuussa ennusti? Eli, apu mahdollisesti tulisi vasta kesällä. Miten jaksan odottaa sinne asti? On muuten aika mieletön fiilis odottaa sellaista mitä toisaalta pelkää helvetisti. Viime viikolla lueskelin netistä jonkun korvakirurgin sivuilta otoskleroosista ja sen leikkaushoidosta. Noh, en tietenkään ymmärtänyt siitä läheskään kaikkea enkä edes yrittänytkään. Olipahan kiintoisaa joka tapauksessa lukea. Sitä en sitten tiedä onko hyvä lueskella tuollaisia vai ei. Siitä voidaan olla montaa mieltä. Noh, jos lukemaansa osaa suhtautua järkevästi eikä vedä liikaa omia johtopäätöksiä tai tee itselleen kauheita kauhukuvia asiasta, sitten ehkä… Mutta huomisaamuna ystävän kanssa hyppään uima-altaaseen ja karistan huonon mielen altaan syvyyksiin. Viime kerralla vetäsin tunnissa 1400 m. Ja tuon jälkeen oli ihana fiilis. Tuon fiiliksen haluan huomenna taas! Ja kyllä minulla on positiivinen olo muutenkin, sillä työrintamalla menee mukavasti ja nautin siitä, joten ehkä selviydyn tästä otoskleroosin tuottamasta harmistakin. Edelleenkin vertaistukea kaipailen, joten jos olet kokenut vastaavaa älä ujostele laittaa postia tulemaan!