Julkaistu

Kenttätunnilla hepostelemassa

Nyt pahasti näyttää siltä, että olen hurahtamassa tai ehkäpä jo hurahtanut ratsastukseen. Keskiviikkona kun kypärää ei löytynyt (mukaan lähti housut) kävimme perjantaina Horzessa ostoksilla. Sopiva kypärä löytyi, mutta pään muotoni vuoksi jouduin ostamaan enempi soikean kuin pyöreän mallin. Hinta nousi, mutta enhän voi ratsastaa kypärällä, joka painaa otsaa ja sivuilta on liian iso. Siispä ostin 95 € maksavan soikeamman vaihtoehdon. KIRPAISI, ja mietinkin tulleeni hulluksi. Ja suusta vielä lipsahti, että kenkiäkin voisin katsoa 🙂 No löysin nahkaiset jalkaan vedettävät nilkkurit joissa paksut pohjat ja pohjallisessa lämpöä tuomassa karvaa. Jalkani on pieni ja saapasmalleihin ei pohkeeni mahdu, mutta kyllä kengät asiansa ajoivat ilman saapasvarsiakin.

Tallin piha ja kenttä olikin melkoisen märkä pe-la -yön ja la-päivän sateiden jäljiltä, joten onneksi olin shoppaillut vielä nuo viidenkympin kengätkin… Ja onneksi tuo ratsastustunti oli sunnuntaina eikä lauantaina. Nimittäin jälleen kerran saimme nauttia sateettomasta säästä. Nyt ryhmässämme oli kolme sokkoa, ratsastuskokemusta yhdellä meistä selvästi enemmän, mutta pitkä tauko edelliskerroista. Päästyämme hevosten selkään kiersimme kentän pariin kertaan ympäri siten että tunnin ohjaaja kertoi millä sivulla milloinkin ollaan. Mukana oli myös toinen henkilö vähän ohjaamassa ja suuntia antamassa. Hevoset hyvin mielellään hipsivät kentän keskustaa kohden, joten aidan viereen sai olla ohjastamassa koko ajan. Tunnin aikana kuului monta kertaa ”oikea ohjas ja vasen pohje” ja käännyttyämme kulkemaan toisinpäin ”vasen ohjas ja oikea pohje”. Tunnin aikana kiinnitettiin huomiota ratsastusasentoon ja me kaikki saatiin todella hyvin palautetta siitä. Itselläni tahtoo leuka jäädä vähän alas ja painonsiirto taakse. Harjoittelimme pysähdyksiä jännittämällä syvät vatsalihakset. Helmasyntini on pitää kantapäitä liian ylhällä, joten kuulin myös useasti ”kantapäät alas” tunnin aikana.

Hevoset ovat vaihtaneet jo talvikarvan, joten 12 asteen lämmössä niillä oli kuuma ja laiskuus. Kuulemma olivat olleet aika vetämättömissä koko päivän. Noh, saipahan todella tehdä töitä saadakseen hevosen tölttäämään. Töltti tuntui kovin väkinäiseltä ja niin hitaalta, että koin sen käynniksi. Pohkeita, pohkeita annettiin, korjattiin asentoa ryhdikkäämmäksi ja nautittiin. Lopputunnista kokenein ratsastaja halusi kokeilla laukkaa ja me muut perässä 😀 Jokainen pääsi kokemaan hetkeksi laukan hurmaa. Laukka nostettiin aina tietyllä suoralla eikä se pätkä kovin pitkä ollut. Minun pitäisi vaan rohkeammin nojata taakse ja pitää harjasta kiinni. Nyt kuitenkin voin sanoa laukanneeni myös kentällä!!! Tunnin vetäjä ja avustajamme oli aivan innoissaan rohkeudestamme, ja vetäjä totesikin ”Kyllä te ootte ihan hulluja” :D:D Me todettiin puolestaan ”sinä vasta hullu oletkin, kun otat tällaisen ryhmän ohjattavaksi”. Vakavasti ottaen hyöty on varmasti molemminpuolinen. Ohjaajamme saa omaan työhönsä kenties uutta näkökulmaa, oppii vammaisten ratsastajien mahdollisuuksista jne. Me taas saadaan oppia ratsastamiseen ja siinä sivussa koordinaatio, tasapaino ja kehonhallintatreeniä. Wouh!!! Menis pari viikkoa nopsaan, niin päästäisiin uudelleen.

Tunnin jälkeen talutimme hevoset kentältä ja saimme olla mukana ohjien ja kuolaimien riisumisessa. Tunnista jäi käsittämättömän hyvä fiilis varmasti meille kaikille, myös vetäjälle – ainakin toivon niin. Ja tuollaisella huippufiiliksellä olikin mukavaa lähteä viettämään lomaviikkoa mökille.

Eilisiltana ei tehty kuin ruoka: uunilohta ja perunoita. Lohen maustoin kuivatulla tillillä, savusuolalla, sitruunaisella kalamausteella. Pilkoin uunivuokaan kirsikkatomaatteja, kaadoin pussista pakastekatkaravut ja kermaa. Perunat maustettiin kesäiseen tapaan ja grilliin nyyttiin paistumaan. Takassa loimotti tuli ja meitä vaivasi väsymys. Olimme nimittäin lauantaina ystäväpariskunnan luona iltaa viettämässä. Söimme herkullista kanasalaattia, jonka kanssa oli tarjolla Semperin gluteeinittomia aamiaissämpylöitä. Sämpylät olivat jännän makeita. Kahvin ja teen kanssa syötiin minun tekemääni pannaria kera mustikoiden. Illan aikana nautittiin jokunen lasi punaviiniä. Onneksi krapulaa ei ollut, ratsastustunti olisi saattanut olla aika kurja muussa tapauksessa. Mutta ystäviä oli mukavaa tavata.

Pitkien yöunien jälkeen olo on ollut pirteä ja aamupalan jälkeen lähdimmekin kävelemään. Koirat saivat juosta vapaina. Oli todella märkää joka paikassa. Jostain kauempaa kuului jänisten ajossa käytettävien koirien haukku. Omamme ei onneksi niistä välittäneet, joten saivat olla vapaana koko reilun kahden tunnin lenkin. Loppumatkasta aavistuksen tihutti vettä. Kävellessämme metsäautoteitä pitkin tuoksuttelimme syksyisen metsän tuoksua. Siinä on jotain rauhoittavaa ja koskettavaa. Käytiin myös tunnustelemassa hirvimiesten tähystys/ampumislavaa, kun en tiennyt millainen se on. Ei kiivetty lavalle, mutta ylsin juuri ja juuri lavan reunaan. Nytpä tiedän millainen tuokin hökötys on – ainakin suunnilleen.

Ruuaksi valmistin linssi-kookoskeiton ja siemenrieskaa, joten terveellinen ja ravitseva ateria kynttilän valossa. Päivän kruunasi sauna. Lampeen menemistä harkitsimme, mutta kumpikaan ei kyennyt veteen. Kastauduimme pohkeitamme myöden, mutta pulahdus jäi tekemättä. Saunominen oli ihanaa ajan kanssa, ei ollut kiirettä mihinkään. Sen jälkeen maistuikin iltatee. Olen niin lomatunnelmissa kuin vaan. Nyt kuitenkin kirja korville ja unille.

Julkaistu

Liikunnasta onnellisena

Tänään liikuntaa yhteensä reilu kolme tuntia ja kropassa ihana liikkumisen jälkeinen olo. Tätä tunnetta olen kaivannut ja vihdoin pitkästä aikaa nyt kroppa ja mieli nautiskelee endorfiinista.

Syyskuussa aiemmin mulla ja kaverilla oli sovittuna kahteen kertaan uintitreffit ja molemmilla kerroilla ne peruuntui. Onneksi viime torstaina esteitä ei ollut ja päästiin vihdoin uimaan. Uin 1250m/70min ja olin iloinen uimisen tuomasta energisestä olosta. Sovittiin uudet treffit tälle aamupäivää ja nyt polskutin 1550m/80min ja nautin olosta. Vauhdilla kotiin, nassuun iso lautasellinen hedelmäsalaattia ja hieromaan. Asiakkaita oli yhdestä kuuteen.

Torstaina uimahallissa oli todella vähän väkeä ja samalla radalla ei muita uimareita ollutkaan. Tänään oli koululaisryhmiä ja eläkelläisten vesijumppia. Radalla oli kaverini ja mun lisäks ainakin pari muuta uimaria. Meteli oli melkoinen, mutta vaikka radalla oli vieraita uimareita, ei törmäyksiä tullut. Uidessani mietin, että joskus haluaisin uintitekniikkakurssille. Uin kloorin ja koiran sekotusta, käytännössä en hengitä oikein vapaassa ja niskat jännittyvät hurjasti. Joku sanoikin joskus uintityylini olevan todella raskas, ja jos uisin samalla intesiteetillä rintaa tai oikeaoppisesti vapaata, vauhti olisi kovempi ja uidut matkat pidempiä. Haluaisin joskus testata kuinka kauan menee kun uin kaksi kilsaa. No eihän tänpäiväisestä puuttunut kuin 450m :D:D Ens viikolla sitten taas pulahdetaan! Voi kun onnistuis käydä jouluun asti viikottain uimassa, mutta tiedän jo nyt ettei se täysin onnistu. Loka-marraskuun vaihteessa vietämme lomaviikon mökillä, mutta jospa muuten…

Kun päivän työt sain tehdyksi söin mussakaa ja lähdin toisen kaverini kanssa lenkkeilemään. Käytiin niillä seuduilla missä ulkoilin asuessani edellisessä asuinpaikassani. Käytiin matkan varrella myös minulle oudoilla alueilla. Alkumatkasta Otto kulki aika rauhallisesti, mutta hiekkatieosuuksilla päästiin jo menemään vauhdilla. Alussa suojateiden näytöissä poika hiiviskeli, loppulenkistä useimmiten pysähtyi hienosti oikeaan kohtaan. Häntä heilui koko lenkin ajan, paitsi käännöksissä piti vähän miettiä kuinkas tämä nyt olikaan. Muita kulkioita oli yllättävän vähän. Saimme nauttia mukavasta syysillasta kivassa säässä. Ei ollut liian viileääkään. Kilsoja taittui 10.2 km ja aikaa meni 2 h 14 min. Parit suojatien näytöt otettiin uusiks ja pääsihän Otto myös tarpeilleen muutaman kerran ja ihan lopuksi hetkeksi nuuskimaan.Kylläpä oli ihanaa lenkkeillä ystävän kanssa rupatellen, lisää tällaisia ihania pitkiä iltalenkkejä!!! Nyt on niin hyvä olo. Suihkussa käyty, teestä nautittu, joten ehkäpä hetkeksi voisin ottaa neulomuksen esille samalla kuunnellessani kirjaa ja rentoutua 🙂

Julkaistu

Vauhti lisääntyy – matkat pitenee

Oton kulku on ollut pitkin kesää vaihtelevaa ja olipa jakso milloin lenkit meni taisteluun mennäänkö eteenpäin vai seisotaanko paikoillaan. Kolmen kilsan lenkkiin meni reilut 50 minuuttia ja meikäläisen kärsivällisyys koetuksella. Koira kävelee sata metriä, pysähtyy, taisto jatketaanko matkaa ja lopulta kun jatketaan tulee uusi stoppi ehkä sadan-kahden sadan metrin päästä… Koitan pohtia mikä mättää, tympiikö lenkki, onko siinä jotain epämukavaa, johtuuko jumitus epävarmuudesta, onko maha kunnossa jne… Vastaukset uupuu… Yritän kannustaa, otan ”kaasukahvan” käyttöön, nypin taluttimesta, hermostun… Huoh!!! Komennan itseni rauhoittumaan ja kannustamaan ja taas päästään vähän eteenpäin.

Käyttäessäni Harmaakuonoa opaskoirakoululla lääkärissä tapasin sattumalta Oton kouluttajan, joka halusi tietää kuinka kesä on sujunut. Taisin olla aika huonona juuri ennen lääkäriä oltuani tuollaisella hermoja repivällä jumittelulenkillä, joten kuulumisien kerronnasta taisi tulla paljon negatiivisempi kuva mitä totuus loppujenlopulta oli. Joka tapauksessa sovimme treffit ja oloni helpottui jo siitä 😀

Tuon juttelun jälkeen Otossa alkoi muutokset. Päivä päivältä lenkit sujui paremmin ja paremmin. Jumituksia tuli, mutta vähemmän ja kannustuksella päästiin eteenpäin. Ja kun kouluttaja tuli luoksemme tilanne ei tuntunut enään yhtään niin hankalalta. Lähdimme kiertämään Ankkalammen lenkin. Otto oli todella innoissaan ja innossaan unohti merkata suojatien, uusintaotto auttoi ja opastus sujui mallikkaasti Ankkalammen lenkille saakka. Häntä heilui ja poika näytti varmalta. Ankkalampilenkillä kuljetaan hiekkateitä pitkin ja lenkillä paljon risteäviä teitä. Ottoa kiinnosti oikealla jokin hirmuisesti, mutta kannustamalla ja syrjää vaatimalla pysyttiin vasemmassa laidassa eikä ajauduttu lenkkireitiltä pois. Vauhti pysyi aika hyvänä ja lenkin kauimmaisessa päädyssä Otto kääntyi hienosti vasemmalla olevalle sillalle, josta olisi jostain syystä lähtenyt oikealle, vaikka jatkoimmekin vasemmalle. Reitin toista sivua kävellessä Otto tuntui ja näytti epävarmalta, hidasteli, mutta ei jumittanut. Vei kuitenkin hienosti lenkin alkupisteelle ja merkkasi suojatien. Kotimatkalla kuten mennessäkin päästiin koirapuiston ohi ilma pahempaa jumittelua. Koirapuiston jälkeen on alikulkuun meno, Otto kääntyikin oikealle radanvarsitielle. Teki sen kahdesti ennen kuin suostui alikulkuun. Alikulun jälkeen tultiin tielle minkä varrella koulun piha. Siellä vietettiin välituntia ja mökä hirmuinen. Oton häntä ei heilunut ja muutenkin vaikutti paikka vastenmieliseltä. Päästyämme kääntymään oikeallepois koulutieltä Oton häntä nousi taas heilumaan ja poika opasti reippaasti kotiin. Kouluttajan mielestä ollaan hyvällä tiellä eikä meillä ole hätää, lisää vaan lenkkejä ja monipuolista koiran käyttöä, hyvä tulee.

Ja tuosta perjantaisesta lenkistä on taas otettu huimasti askeleita eteenpäin. Viikonloppuna lenkkeilimme mökillä pari reilun neljän kilsan lenkkiä epätasaisessa maastossa. Epätasaisuudet Otto ottaa edelleen hitaasti ja varovaisesti, kannustuksella uskaltaa lisätä vauhtia ja tasaisella vauhti nousikin välillä aika hurjaksi. Ja nyt kotona ollessa on ollut ilo kävellä pojan kanssa. Otto kulkee reippain askelin, on uskaltanut tehdä oikeita ratkaisuja opastaessaan. Eilen ja tänään oli ihan ”pakko” pidentää lenkkiä alkuperäisestä suunnitelmasta, niin ihanaa on kävellä reippaasti varman oloisen koiran kanssa. Ja mikä on upeeta lenkkien pituudet alkavat kasvamaan ja vauhtia riittää. Tuolloin reilut pari viikkoa sitten epäilin kasvammeko koskaan koirakoksi. Nyt taas uskon, että kasvamme ja vieläpä hyväksi sellaiseksi. Toki treenaus/työ jatkuu edelleen, ja tiedän vielä minua kokeiltavan. Jumituksia tulee, mutta ehkä minäkin opin niistä selviytymään. Mutta aina näistä hyvistä hetkistä nauttii ja siitä kun niitä alkaa tulla enenevissä määrin tietää työn kannattaneen. Kärsivällisyyttä tämä kaikki vaatii ja muistamista koirakoksi ei synnytä hetkessä eikä kahdessa. Se vaatii aikaa, kärsivällisyyttä, kilometrejä jne.

Otto on viime aikoina alkanut ottamaan Harmaakuonolta tapoja käyttöön. Aiemmin Otto seistä pönötti kakalla kuin sahapukki. Jos ulostuksesta ei kuulunut pörinää, tai pökäleiden putoamiskahahdusta pöpelikköön, tai se ei haissut, en tiennyt paskoko poika vai ei. Nyt Otto on alkanut pyörähdellä ennen toimitusta ja sen jälkeen ruopii tassuilla maata hurjasti kuten Harmaakuonokin. Kouluttajaa oikein nauratti miten Otto pöllytti pöpelikköä 😀

Otto ei hirveästi hae hellyyksiä, mutta lähellä se haluaa olla. Nykyisin en pääse oikein mihinkään ilman koiran vieressä oloa. Jos istun tietokoneella poika makaa tuolissani kiinni. Välillä pelkään pyörien ajelevan korvan päältä tässä liikahdellessani. Kun syön keittiön pöydän ääressä se makaa tuolini vieressä. Kun touhuan keittiössä jätkä aivan varmasti rojottaa metrin kahden säteellä. Mökillä pihassa liikkuessa huomaan pojan kulkevan rinnallani. Jos istahdan lammen rantaan koira löytyy viereltä, jos menen huussiin se odottaa oven takana jne… Joskus istuessani se saattaa antaa tassua. Vielä en tiedä mitä se sillä haluaa kertoa. Haluaako hellyyksiä, herkkuja, ulkoilemaan, vettä tms. Harmaakuonohan pyytää asioita antamalla tassua ja jos ei ala tapahtua se haukahtaa vaativasti. Sitä Otto ei ole vielä tehnyt 😀

Meillä on edessä mielenkiintoinen puolentoista viikon pätkä. Junalla ja bussilla matkustamista, kartanoretki Turkuun, shoppailupäivä ystävän kanssa Hakaniemen suunnalla, maastolenkki Hyrylän metsissä, kahdessa paikassa yökyläilyä, kahviloissa ja ravintoloissa olemista ja blogimiitti. Saas nähdä kuinka paljon opimme toisistamme lisää ja miten päivät sujuvat. Uskon meidän kehittyvän koirakkona saadessamme yhdessä liikkumisen kokemuksia lisää erilaisissa paikoissa, joten nautitaan kasvusta ja kehittymisestä, ja pää pystyssä myös niinä huonompina päivinä. Ainahan se ei suju eikä työ maistu koirallekaan.

Julkaistu

Kaatosateessakin voi olla onnellinen

Aamulla molemmat koirat olivat sitä mieltä ettei tuonne kaatosateeseen voi mennä. Kumpikin kääntyi ovelta takaisin sisään. Lopulta Otto teki takapihalle pisut Harmaakuonon esimerkistä. Mutta täytyihän sinne ulos lähteä, sillä isompi hätä kolkutteli hajuista päätellen molemmilla. Avokille tuli asiakkaita, joten pukiessani kalvopukua (kuuma kuin mikä, mutta pitää sateen ulkopinnalla) ylleni päätin ottaa molemmat mukaan. Kerran aikasemmin olen vienyt molemmat tarpeilleen, joten selviytyisimme nytkin.

Gps:n matkamittari päälle, Otto vasempaan ja Harmaakuono oikeaan käteen, joten ei muuta kuin matkaan. Alkuun Harmaakuono pyrki Oton eteen, mutta hoksattuaan minun haluavan sen kulkevan oikealla puolellani ja lyhennettyäni hihnaa vanha herra kulki rinnallamme siivosti Oton työskentelyä häiritsemättä. Harmaakuonolla häntä heilui pystyssä, otolla vähemmän ja alempana. Poikahan inhoaa märkää maata ja vesisadetta. Silti Ottokin käveli reippaasti ja hädätkin tuli tehdyksi. Paikoissa missä tiellä oli vettä tasaisesti Otto selvästi oli nyreänä. Jumitusta ei onneksi kuitenkaan tullut.

Ottohan välillä pistää liinat kiinni eikä suostu hetkeen liikkumaan metriäkään. Seisoo kuin puupatsas, nostit valjaita, nypytit hihnasta, kannustit tai kirosit, vedit tms. Ei vaan liiku. Voitte uskoa sen olevan todella turhauttavaa. Viime viikolla tuollaisen tahmailulenkin jälkeen vein Harmaakuonoa lääkäriin tavaten samalla Oton kouluttajan. Kuulostin varmaan epätoivoiselta ja epäonnistuneelta koiran käyttäjältä kun selitin tahmailua. Sovittiin, että kouluttaja tulee katsomaan meitä nyt tulevana perjantaina. No arvatkaapas, Otto on alkanut taas kulkemaan paremmin. No joka tapauksessa on mukava nähdä kouluttajaa ja kuulla häneltä lisää vinkkejä yhteistyömme parantumiseen sekä ylipäätään missä tällä hetkellä mennään kouluttajan silmin.

Mutta nyt Metsolan suota kiertäessä nautin sateesta huolimatta lenkkeilystä koirien kanssa. Molemmat kun kulki hienosti ja onnistuimme ohittamaan kauniisti muutaman koululaisen, jotka pyöräilivät tien toista laitaa pitkin. Sain kävellä eläkeläisoppaan kanssa uuden oppaan hoitaessa työt, sain nauttia molempien läsnäolosta valjaiden toisessa päässä. Harmaakuonolla on heijastinvaljaat joihin hihna kiinnitetään. Näin ei tule kaulaan/niskaan rasitusta herran kiskoessa eteenpäin. Ja itse asiassa Harmaakuono kulkee valjaissa rauhallisemmin kuin talutin/kaulapanta-yhdistelmällä.

Lenkin viimeisen kilometrin aikana sade yltyi. Se olikin pysynyt siihen asti kohtuullisena, mutta loppumatkasta satoi saavista kaatamalla. Kävellessämme ajattelin ”ei haittaa, vaikka sataa. Minulla on kaksi rakasta koiraa ja tämä on meidän hetki. Ja johan ollaan kastuttu, joten antaa tulla vaan vettä niskaan.” Olin niin onnellinen 🙂 Kotiovelle päästyämme valtavat rapsutukset ja kehut molemmille sekä gps-matkamittarin lukemien tarkistus 2.9km/35min. Oltiin märkiä ja kuraisia kaikki. Koirat odottamaan katoksen alle ja hakemaan pari isoa pyyhettä. Putsaus ja kuivaus, jonka jälkeen hihnat ja valjaat huuhteluun, ja olipa omat housunikin aika kuraiset. Ja nyt on maistunut (toinen muki menossa) sitruunalla maustettu mate-juoma, joka on virkistävää ja hyvää. Mate-juomahan tulee Etelä-Amerikasta, siellä sitä kuulemma juodaan todella paljon. Itse olen ostanut tuon Thehuoneelta Eerikinkadulta Helsingistä. Ekan mukillisen aikana nautiskelin tummalla suklaalla päällystetyistä luomukarpaloista, joten sadepäivään pientä itsensä hemmottelua.

Nyt tän kuun alusta lähtien olen merkannut liikuntasuoritukset ylös. Haastoin itseni:
1.8.-31.12.2013 80 liikuntapäivään. Liikuntasuorituksen tulee kestää minimissään 30 min, mielellään enemmän :D:D Tänään sain kahdeksannen merkinnän sadelenkistä. Kaksi lenkkiä olen hylännyt: viime viikkoisen tahmailulenkin, jossa 2.8 km:n kävelyyn meni aikaa 50 min ja eilisen iltalenkin 2.4km/27min. Kaikki liikuntapäivät ovat toistaseks tulleet lenkeistä. Oton ajoittaisesta tahmailusta johtuen emme pääse aina vauhdilla ylpeilemään, mutta lenkkeilyä kuitenkin, ja eiköhän Oton varmuuden lisääntyessä myös vauhti kartu, toivottavasti ainakin. Ja tällä hetkellä lenkkien pituudetkaan ei päätä huimaa, koska tässä vaiheessa en halua lähteä kahdestaan kauemmaksi, jos jumitus iskeekin päälle. Onneksi Peesarit-patikalla saatiin 11.6km ja 7.1 km sekä viime viikonloppuna mökillä 9 km lenkit. Nyt hiljalleen aletaan pidentelemään kotikulmillakin kahdestaan kulkiessamme lenkkien pituuksia. Tässä vaiheessa koetan kuitenkin olla liikaa tuiottamatta lukuja. Kun merkkailen kilometrejä ja aikoja ylös, varmasti jossain vaiheessa huomaan matkojen pidentyneen ja vauhdin karttuneen ihan lukujenkin mukaan, joten sitä odotellessa. Ja tottahan toki haluan muutakin liikuntaa kuin koiran kanssa lenkkeily.

Kesä meni liian vähäisellä liikunnalla, koiralenkkejä vain ja niidenkin vauhti välillä aika onnettomia. Tärkeää kuitenkin on saada opaskoiralle varmuutta ja sitten vasta vauhtia, joten en ottanut enkä ota stressiä asiasta. Nyt kuitenkin on aika ”ryhtiliikkeen” niin liikunnan kuin muunkin hyvinvoinnin kannalta. Mökillä olemme syöneet mielestäni monipuolisesti kesän aikana, mutta liian monta siideriä ja viinilasillista nautittu. Tosin en kadu niitäkään. Nyt on vaan aika minimoida niiden kulutus, lisätä reipasta liikuntaa, tarkistella ruokavalio ja ruokailurytmi. Paino ei onneksi ole noussut kesän aikana, erityisemmin. 1.8. lähdettiin liikkeelle lukemista 67.1 kg, joten jospa nyt taas Hepan kropasta karisisi lisää ylimääräisiä kiloja. Homma etenee hitaasti, mutta varmasti, vaikka välillä takutaan paikoillaan. EN siltikään suostu luovuttamaan! Vielä tulee päivä milloin painan alle 60 kiloa!!!

Julkaistu

Ajelemaan tandemilla?

Kesä on pyöräilyn huippuaikaa. Minunkin ”punainen Ferrari” odottaa varastosta esille ottoa. Oletko halukas kokeilemaan jotain uutta ja lähteä kanssani polkemaan??? Piloteista on aina pulaa, joten yhdestäkin pyöräilykerrasta iloitsen. Kokemusta tandemilla ajamisesta ei tarvitse olla. Käännöksissä muistettava pyörän olevan normipyörää pidempi. Valitettavasti pyörän koon vuoksi en voi pakata sitä tavisautoon ja hurauttaa luoksesi, joten ajelun pitäisi tapahtua täällä kotinurkilla pääkaupunkiseudulla. Jos haluat ajelemaan ota yhteyttä, mailiosoitteen löydät Ota yhteyttä -sivulta. Korvaan mielelläni mahdolliset matkakulusi, tarjoan kahvit/teet pikkupurtavan kera tai mitä sopivaa sovitaankin. Myös hieronta on mahdollinen. Eli, tervetuloa kaverikseni polkemaan. Tarkemman sijaintini kertoilen yksityisesti 🙂

Julkaistu

Pirteät veljekset – heiluvat hännät

Melkein vuoden tauon jälkeen tavattiin Harmaakuonon veli perheineen. Aika on mennyt hirvittävää vauhtia ja aina treffit on siirtyneet tuonnemmaksi ja tuonnemmaksi. Vihdoinkin siirtoa ei tullut, joten pääsimme seuraamaan veljien iloista jälleentapaamista. Käytiin reilun tunnin lenkillä, jonka aikana koirat saivat hetken nauttia vapaudesta. Kaksi 11-vuotiasta kirmasikin innokkaina, röhkivät samaan tapaan, kakkasivat kävellessään, kantoivat keppiä… Nauttivat olostaan. Hihnassa ja valjaissa meno myös maistui meidän kaksijalkaisten  höpötellessä kuulumisia.

Sisällä teen äärellä pulputus jatkui, jatkui myös koirien hännänhuiske, tassuttelu ja huomion kerjääminen. Kokeillessani veljen rasvapatteja Harmaakuonokin olisi tahtonut tunnusteltavaksi 😀 Ja kun laitoin Harmaakuonolle valjaita myös veli olisi niihin sujahtanut mielellään. Onhan hälläkin oppaan ura takanaan.

Riemukkaan treffauksen jälkeen jatkoimme Harmaakuonon kanssa tuttavan järjestämään Nikken-tuote-esittelyyn. Siellä Harmaakuono keräsi huomion. Sai olla tilassa vapaana, jotta väki sai rapsuttaa. Herrapa hyödynsi tuon ja tassutteli tason luo, jossa keksejä. Ei saa ottaa, vaikka ovat sopivasti kuonon korkeudella. Mitäpä labbisherra tekee??? — kallistaa päätään siten, että korvallaan pudottaa keksejä lattialle. Lattialtahan koira saa syödä – ainakin Harmaakuonon mielestä. Kuuluikin tyytyväinen rouske ja kuulemma selvästi näki tyypin tehneen moisen tietoisesti.

Tuotteisiin pikaisen tutustumisen jälkeen siirryimme Opaskoirakerhoon, jossa tulevan oppaanikin kouluttaja oli puhumassa meille koiran ravitsemuksesta.  Harmaakuono taisi olla hiukan väsähtänyt: unihaukkui luennon aikana. Välillä piti pedata, jos se lattia olisi vaikkapa pehminnyt. Niin ei valitettavasti käynyt – ainakin luulen niin 😀

Valitettavasti myös koirien ruokabisneksessä pyritään tekemään halvalla ja laatu kärsii. Ei toki ollut uutta eikä yllättävääkään. Kuivamuoniin tungetaan viljaa ja herää kysymys onko se koiralle luonnollinen ravinnon lähde? Ei. Onko ihme myös koirilla lisääntyneet allergiat? Mielestäni Ei! Saimme vinkkejä hyvälaatuisista kuivamuonista, tietoa raakaravitsemuksesta ja ylipäätään mitä on hyvä huomioida koiran ruokintaa suunniteltaessa. Ehkä en ala aiheesta paasaamaan tämän enempää, mutta olen iloinen löydettyäni nettikaupan, josta voi tilata korkealaatuista, viljatonta kuivamuonaa.

Kotiuduttua Harmaakuono söi ja pötkähti olkkarin matolle huokaisten. Olihan takana vielä edellispäiviltä Opaskoirayhdistyksen hallituksen kokous ja neulomustreffit. Kokouksessa oli jaksettava aloillaan, mutta neulomustreffeillä sai kollegan leluilla leikkiä ja ihmisrapsutuksia 😀 Siinä samalla Hepa opetteli virkkaamaan. Ja taisinpa saada juonesta kiinni. Nyt vaan harjottelemaan, jotta voin alkaa virkkaamaan istuinalustoja mökille ontelokuteesta.

Nyt Harmaakuono on saanut viettää pari rauhallisempaa päivää. Eilen poika lepäilikin, mutta tänään taas energiaa ja tohistelua tuntuis riittävän 😀 Harmaakuonon levätessä hyppäsin pitkästä aikaa uima-altaaseen. Oli kivaa uida ja tarkoitus on pulahtaa veteen taas ens viikolla. Toki myös ohjelmassa on ollut töitä ja luento otsikolla Kehon kevätsiivous. Luennolla neuloin tuubihuivia, sillä jotenkin oli pysyttävä hereillä. Luento ei ollut tylsä, mutta edellisyön valvoin lähes kokonaan, joten parempi oli olla käsillä puuhaa 😀 Siellä ei kyllä tullut hirveästi minulle mitään uuttakaan.

Varmaan huomaatte, että blogilista lukemistani blogeista on kadonnut?
Viime viikolla ihmettelin jo miten onnistun lisäämään hallintapaneeliin blogeja osoitteiden avulla. Samalla halusin siivota listalta lakkautetut blogit. Ei tullut kummastakaan mitään. Eilisiltana kokeilin uudestaan ja onnistuin hallintapaneelista poistamaan blogeja ja löysinpä senkin miten nettiosotteella blogi lisätään listaan. Homma edistyi toivottoman hitaasti joten aamupäivällä Aata odotellessani jatkoin. Sain lisätyksi kuusi osoitetta. Aikaa kun oli, päätin tulla blogini puolelle  siivoamaan blogilistan ajan tasalle. Löysinkin miten poistot tehdään, lopuksi painoin poista-painiketta kun olisi pitänyt tallentaa… Poistin sitten koko listan enkä toistaseks ole löytänyt mistä saan sen takaisin 🙁 Eli, nyt kun testailen asiaa, täällä saattaa tapahtua ihan mitä vaan. Antakaa reilusti ja rehellistä palautetta, kiitos!

Julkaistu

Aurinkoinen miniloma

Upeiden säiden johdosta saimme toisen talviloman lyhyemmän, mutta ehkäpä sitäkin tehokkaamman. Lähdimme nimittäin pääsiäisen viettoon torstaiaamuna kotiutuen maanantai-iltana. Mökillä vietimme ihanan pidennetyn viikonlopun.  Miten aurinko ja keväthanget voikin tuoda niin paljon energiaa ja hyvää mieltä, endorfiini jyllää.  Joka päivä teimme kahden-kolmen tunnin lenkkejä.  Torstaina kävelimme katsastamaan vieläkö lumikenkäily on mahdollista, ja olihan se, joten muina päivinä lumikengät jalkaan ja menoks.

Olen varmaankin niin etelä-suomalainen kaupunkilaistyttö, että tuntui oudolta maaliskuun viimesinä päivinä harrastaa talviliikuntaa, kävellä järven jäällä jne. No onhan nyt ollut kylmä kevättalvi, mutta aurinkoinen. En kyllä kovin nopeaan muista olenko koskaan kulkenut lumisessa metsässä, kävellyt järven jäällä täällä etelässä maaliskuun loppupäivinä. Joka tapauksessa ulkoilu oli huippuhauskaa ja energiaa antavaa. Millään ei olis malttanut mennä sisälle ruuan valmistukseen. Olisi vaan tehnyt mieli nauttia ulkona auringosta ja mahtavasta säästä.

Sunnuntaina oli lämpimin päivä, joten harjasin Harmaakuonon mökin edustalla. Joimme ennen reippaalle lenkille lähtöä teet kera suklaariisikakkujen kanssa. Aurinko lämmitti ja lumet suli.

Selvästi lumikenkätaidot ja kenkäilykunto on talven aikana parantuneet. Kuljimme paljon moottorikelkkareittejä pitkin. Välillä jälki oli jäätiköllä, välillä kuhmurainen, kuoppainen möykkelikköä. Vauhti huonoissa kohdissa ei pudonnut niin paljoa kuin edelliskerroilla. Myöskin lihasväsymystä ei tuntunut laisinkaan. Perjantaina ja lauantainakin käveltiin myös pellolla ja suolla missä upotti moottorikelkkauraa enemmän. Valitettavasti gps-matkamittari toimi todella huonosti. Se katkesi monta kertaa, liikaa katvealueita kaiketikin. Olisi ollut mukavaa tietää kuinka paljon kävelyä tuli päivien aikana.

Iltaisin ruuan laiton ja aterioimisen jälkeen mukavaa ja rentoa oleskelua. Kahtena iltana saunoimme. Hiukan nukuksissa ollut käsityöintokin heräsi ja perjantai-iltana urakoin leikkelemällä kuutisenkymmentä kahvipussia neljään osaan taitosten tekoa varten.

Aikas hidasta puuhaa, joten pitihän sitä välillä nauttia siemenrieskasta johon lisäsin nokkosta – herkullista 😀

Jos pussien leikkaaminen tuntui hitaalta, niin hidasta vasta olikin suikaleiden taittelu. Sunnuntaina sain aikaan reilut parikymmentä taitosta.

Kahvipussitouhujen lisäksi neuloosikin keräili voimiaan. Lauantai-illan aikana neuloin vihreän tuubihuivin, jonka sunnuntaina jo päättelinkin.

Maanantaina ehdin aloittamaan Teddy-langasta Yönsininen-punaliilatuubihuivin. Mulla jäi pari kerää ponchosta lankoja, joten ajattelin saaduksi tehtyä tuubin.

Ja varmasti rakas Harmaakuono nautti olostaan. Hölkytteli mukanamme vapaudesta nauttien. Arvatenkin oma talja oli iltaisin paras paikka.


Aurinko, raikas kevättalvi, luonnossa liikkuminen, rentoutuminen hyvää ruokaa valmistaen, käsitöitä tehden, saunoen 🙂
Virkistää, piristää, antaa lisäenergiaa, joten arkeen paluu on tapahtunut ja erinäisiä suunnitelmia tehtynä, joten tervetuloa KEVÄT!

Julkaistu

Vaihtelevassa maastossa tasapainoillen

Nyt aurinko paistoi koko lenkkimme ajan. Lähdimme vähän ennen yhtä liikkeelle ja palasimme vähän ennen puolta neljää. Sää oli niin upea, että millään ei olisi malttanut lopettaa, mutta jalat alkoi olla poikki. Nyt kuljimme paljon vaativampaa reittiä eiliseen verrattuna, joten kilsojakaan ei kertynyt niin paljoa. Laitoin kyllä Gps:n matkamittarin päälle, se ei kuitenkaan ollut tänään yhteistyöhaluinen.

Kävelimme ensin pellolla, jossa upotti jonkin verran. Lihasten lämmetessä ja tekniikan parantuessa upottavuus myös väheni. Pellolta siirryimme harvahkoon metsään. Meikäläisen pinna oli välillä taas vähän koetuksella, mutta nyt avokki muisti paremmin sanoa oksista ja nousuista ja laskuista. On se vaan melkoista tasapainoilua, sauvat uppoo yli puoleen väliinsä paikkapaikoin, yht’äkkiä tulee jyrkkä lasku tyyliin kiveltä. Samalla koetat varoa oksia ettei ne raapisi kasvoja pahemmin. Välillä muksahdin maahan, ja se tapahtui yleensä alaspäin mentäessä. Vauhti ei päätä huimannut, mutta silti mulla oli hiki.

Metsästä lähdimme kulkemaan moottorikelkan jälkeä pitkin, joka oli paljon epätasaisempi kuin eilisellä reitillä. Vähän väliä nilkat oli solmussa, pakko hidastaa vauhtia ja kulkea varovaisemmin. Löydettiin lammen rantaan. Siellä nautittiin hetki upeasta auringon paisteesta, lähdettiin kävelemään mökkiä kohden. Loppupätkä oli hyvää moottorikelkkauraa, jota eilenkin kuljettiin. Mentiin vielä kävelemään pellolle. Jaloissa alkoi väsy painamaan ja oli muutenkin vähän uupunut olo. Hermosto taisi joutua aika koville tasapainoillessani tuon 2.5 h. Hyvää tasapainotreeniä, hyvää maastossa liikkumisharjoitusta, ihanaa liikuntaa 😀

Minulla ei ole mikään kovin hyvä tasapaino, ja kyllähän sokeuteni asiaan vaikuttaa. En pysty ottamaan katseella kiintopistettä, jonka avulla tasapainottaisin kulkemistani. En pysy pitkiä aikoja esim. yhdellä jalalla seisomassa tms. Tiedän kyllä sokkoja, jotka ovat siinä ihan loistavia. Useimmiten he ovat kuitenkin aikaisemmin elämässään nähneet normaalisti.

Joka tapauksessa viimeisen pelto-osuuden jälkeen tultiin mökin pihaan ja hetki vielä nautittiin auringosta. Pakko oli kuitenkin mennä riisumaan märät vaatteet yltään ja käydä pikasuihkussa. Jauhelihakastike ja perunat maistuivat ulkoilun jälkeen.

Harmaakuono kulki mukanamme koko lenkin ajan. Kantoi keppiä suussaan. Kun kuljimme harvahkoa metsäosuutta, se tepsutti aivan mun takana ja välillä työnsi kepillään eteenpäin. Välillä herra oli niin tuntumassa, että oli vaikeaa ottaa askeleita. Välillä saatiin Harmaakuono houkuteltua avokin luo. Fiksu koira, kulki jälkiämme pitkin, vähemmän rasitusta. Ja taisipa tuossa toisaalta olla minua kohtaan koiramaista huolenpitoa.

Nyt jalat tuntuu aika väsyneiltä ja etureisissä jopa treenikipua, mutta huomenna taas kenkäilemään. Kohta saunomaan!

Lopuksi:
Käykääpähän katsomassa alla olevasta linkistä juttu laulavasta opaskoirasta 😀
http://www.iltalehti.fi/iltvluontojaelaimet/20130219020014178_v6.shtml

Julkaistu

Talviliikunnan riemua

Aamupalan jälkeen menin ulos testaamaan tuota Gps-paikanninohjelmaa. Jotenkin onnistuin merkitsemään sijaintiin ”koti”. Lähdimme  pikkulenkille Harmaakuonon kanssa ja puhelin kertoi ”Koti 190 metriä kello yhdessätoista”,  ”koti 200 m kello kahdessatoista” jne. Järven rannassa tallensin sijainnin ”ranta”, josta lähdimme lumikenkäilemään, mutta eipäs systeemi vörkkinytkään. Kodin sijainnin ilmaisi ”koti 9km etelässä”, mutta merkintä ”ranta” oli kadonnut tai ei ainakaan puhelin sitä ilmaissut. Onneksi keli oli hyvä, irtolunta ei lentänyt, niin omien jälkien seuraaminen takaisin onnistui hyvin. Lisäksi vieressä meni retkiluistinrata sekä hiihtoladut. Puoli tuntia painettuamme reippaasti eteenpäin totesin tuon Loadstonen toimimattomuuden. Harmitti, mutta laitoin gps-paikantimen puolelta matkamittarin päälle todeten tunnin reippailun jälkeen ettei sekään toimi. Noh, takaisin sijaintiin ”ranta” löydettiin ilman gps-paikannintakin ja vielä oli aikaa. Lähdimme kenkäilemään rantaa seuraillen vastakkaiseen suuntaan. Matkavauhti pysyi edelleen hyvänä, joten olisi ollut mielenkiintoista saada kuljettu matka tietoon, mutta näin tällä kerralla. Lumikengät upotti rannassa enemmän, mutta lumikerroksen päällimmäinen kerros oli hankikannolla, joka upposi sen verran, että kenkäily oli rankempaa kuin tavallinen kävely. Ja joutuuhan lumikengillä liikuttaessa nostaa jalkaa eri tavalla ja korkeammalle, jotta kengät tulee mukana. Lonkan koukistajissa ja kohottajissa tuntuu mukavasti.

Reippailimme toisen tunnin, joten lumikenkälenkille tuli ajassa mitaten kaksi tuntia aikalailla minutilleen mittaa. Pidimme sen verran hyvää vauhtia, että myös hengitystiehyeet joutuivat töihin. En tiedä johtuuko keuhkoveritulpasta (reilu 4v sitten) viileässä ilmassa hengästymisen jälkimainingeissa oleva yskä. Aivan kuin tupakkaa olisi vedetty vuosikaudet. Oikein syvään hengittäminen sattuu vähän ja aiheuttaa yskänkohtauksen. Muistan, että sairaalassa sanottiin mulle, että kovassa rasituksessa voi tuntua kipua tai rasituksen jälkeen, että keuhkojen kaikkein pienimmät suonet ei välttämättä palaudu täysin. Mene ja tiedä sitten. Esim. polkiessani kotisalilla spinningpyörää tuollaista reakointia ei lähimainkaan tule. Pakkasilmassa tilanne tuntuu olevan toinen. Tulipahan muistutus asiasta, mutta eipä tuo onneksi tahtia haittaa. Menee ohi ja touhu jatkuu.

Kotiuduttua suihkuun (taivaallista) ja napaan uuniperunaa kera siika-omena -täytteen. Puhelu ystävän kanssa meikäläisen röhistessä ja nyt tietokoneilua avokin kattoessa Putousta. Ite olen hirmusen huono seuraamaan oikein mitään ketsiohjelmia.

Kävin tutkimassa löytäisinkö suomen kielisiä ohjeita tuohon Loadstoneen, ja jotain löysinkin
täältä, mutta tämä gps-paikannin ja karttatouhut sen avulla on vielä aika vierasta. Ihan kaikki ei mennyt jakeluun. Se kuitenkin meni, että osatessaan ohjelman käytön hyvin, se antaa paljon hyödyllistä infoa ja mahdollistaa erilaisia liikkumisia ihan eri tavalla mitä tähän asti. Eräs sokea käyttää ohjelmaa mm. hyvien sienipaikkojen merkitsemiseen.

Arpakupissa 4 arpalippua, joten tilaa on.
Osallistukaa!
TÄSTÄ!!!

Julkaistu

Kahvakuulaheilautukset ja uinnin riemua arvontoja unohtamatta

Tarkoitus oli avokin ja Harmaakuonon kanssa eilen tehdä reipas ja pitkä lenkki. Suunnitelmat kuitenkin muuttui, sillä Harmaakuono vaikutti väsähtäneeltä ja haluttomalta, joten puolentunnin metsälenkin jälkeen palasimme kotiin.

Yleensä Harmaakuono kirmaa heti vapaaksi valjaista päästyään portaat ylös, nyt koira jäi eteiskerrokseen eikä tassutellut yläkertaan ennen kuin tulin sen kanssa. Aivan kun se olisi ymmärtänyt ettei sen takia kävelty pidemmälti. En tiedä mistä tuollainen tunne tuli, se vaan tuli… Kenties liiallista inhimillistämistä, myönnetään.

Vaihdettiin sisätreenivaatteet päälle ja heilauteltiin kahvakuulia. Tehtiin kahden käden ja yhden käden heilautuksia lähtien kevyimmästä kuulasta liikkeelle. Liian kevyellä kuulalla nopeesti tekniikka kärsii, joten tarkkana sai olla. Lopuksi ennen loppuverryttelyä kokeilin avokin 20 kilon kuulaa heilautella. Heilahtelihan se, vaikka ei kovin korkealle. Vatsalihaksissa tuntui mukavasti ja hiki irtosi.

Tänään pääsin uimaan, IHANAA! Polskuttelin 1500 m ja koin uinnin ”vahvemmaksi” edelliskertaan verrattuna, joten lisääntyneellä liikunnalla on varmasti merkityksensä. Nyt tuo treenikärpänen surraa voimakkaana kropassa ja nyt kuun vaihtuessa alan merkkailemaan taas liikkumisiani ylös. Nyt on siis kiristystä muutamalla asteella luvassa 😀

Mun arvonnan lisäksi on ainakin pari muutakin blogiarvontaa meneillään.
Metsässä kultainen puu-blogin kirjoittaja Eevi arpoo ekotuotteita, kannattaa siis osallistua!
Lisäks Karhuttaren arvonnasta voi voittaa itse tehdyn pipon. Pipoarvontaan pääset
tästä.
Ja muistakaa osallistua myös mun arvontaan, josta voi voittaa tumman vihreän huivin tai Opaskoiravuosikirjan 2012. Ja arvontani löytyy
täältä!