Julkaistu

Kuntosali/kahvakuulahehkutusta – treeni-into huipussaan!

En olisi uskonut, mutta… treenihuumassa päätin testata saanko tehdyksi 20 kilon kahvakuulalla kahden käden heilautuksia, ja SAIN! Tein 2 10 toiston sarjaa. Mieli teki rehkiä lisää, mutta olin jo tehnyt paljon paljon heilautuksia treenin aikana, joten eipäs innostuta liikaa. Oli kuitenkin ”pakko” kokeilla kulmasoutua ja neljä toistoa tuli aika helpostikin. Jäinkin treenin jälkeen miettimään, että olenko aloittanut treenaamisen turhan pienillä painoilla. Nyt kun tein treeniä 10 ja 12 kilon kuulilla mielestäni tekniikkakin pysyi paremmin kasassa ja mikä parasta lantiossa tapahtuu liikettä, joten ehkä en olekaan ihan toivoton tapaus :D:D

Eilen tein lämmittelyksi kahvakuulalla heilautuksia kapeammalla ja leveämmällä seisoma-asennolla sekä pienestä kyykystä. Heilautuksien jälkeen kyykkyjä 10 kilon kuula niskan takana ja etukyykkyä 8 kilolla. Molempia 3 15 toiston sarjaa. Vasemman jalkaterän ulkoreunaan sattui välillä helvetisti, liian pehmeäpohjaiset tossut. Varvistuksia 10 kilon kuulan kanssa. Oli oltava tarkkana, että ei hae vauhtia kropalla varvistukseen vaan että liike menee suoraan ylöspäin. Tasapainoilua siis samalla.

Kahvakuulat välillä huiluulle ja 17 kilon tangolla kulmasoutua 3 10 toiston sarjaa, jonka jälkeen sama 12 kilon kuulalla molemmin puolin. Ylätaljalla vedot eteen. Avokki laittoi painoa 15 kg, mutta lisättiin 20 kiloon ja taas mentiin 😀 Nyt 3 * 15 sarjoilla. Lopuksi pari sarjaa seisten vedot eteen. Ja vielä treeni-intoa jäljellä… Teimme syväkyykkyjä seisten vastatusten ja kyykäten samanaikaisesti avokin ohjatessa oikeaa liikerataa. Arvatkaa vaan meneekö entinen SM-tason voimannostaja syvään kyykkyyn??? No menee, ainakin jos multa kysytään ja mun onnettomilta etureisiltäni 🙂 Sitkeästi kyykkäsin pari sarjaa, jonka jälkeen innostuin vielä heilauttamaan kahvakuulaa ja endorfiinihuuruissa lipsahti käteen se 20 kilon kuulakin 😀 Siinä avokkia varmasti hymyilytti ja heilautellessani puolittainen hämmennys kuului äänestä miehen toistellessa ”hyvä”. Nyt tunsin liikkeen lantiossa, syvissä vatsalihaksissa, tai ainakin niiden paikoissa. Fiilis korkealla. Oli aika vaikea laskeutua normi oloon. Kello oli jo yli yhdeksän, joten oman jännityksen toi miten saisin nukutuksi. Alkuyö olikin vähän levoton, mutta ei niin paha kuin pelkäsin.

Lauantaina en treenissä päässyt laisinkaan samanlaiseen hurmioon. Välillä meillä on avokin kanssa vähän ongelmana kun ”painimme” niin eri sarjoissa treenien suhteen. Esim. jos mä nostan penkkipunnerruksessa 25-30 kilon treenipainoilla herralla lukemat on sadan molemmin puolin. Ja kun tilaa on vähän ja painojen jatkuva edestakaisin venkslaaminen rasittavaa… Avokilla voimatreenaus on niin verissä, että välillä se ”unohtaa” mun pikkutreenaukseni ja ”siirtelee” mua pois tieltään sen mukaan missä oma treeninsä on menossa. Tuolloin lauantaina odottelin tunnin verran, jotta hän olisi tehnyt kovimman vaiheen treenistään, mutta siitä huolimatta tuntu siltä, että olin vaan tiellä. Vähän tietysti siitä kiukuttelinkin. Parastahan olisi jos treenaisimme aina erikseen, mutta se ei vaan aikataulutuksellisesti ole mahdollista. Ei ainakaan aina. Eli, meillä on positiivinen ongelma, molemmat haluaa treenata ja tehdä hyviä tehokkaita treenejä. Eiköhän me vielä se toimiva tapa löydetä. Eilen meni jo paljon paremmin.

Aloitin treenin taasen kahvakuulaheilautuksilla, kahden käden, sisäkautta, ulkokautta, pystypunnerrus, kulmasoutu, hauis… Ylätaljalla vedot eteen ja taakse. Penkkipunnerruksessa tein 3 *10 sarjat 20 kg, 22.5 kg ja 25 kg sekä kasin sarjan 27.5 kg. Kapeaa penkkiä kolme 10 sarjaa 22.5 kilolla, pystypunnerrusta istuen 4 kilon käsipainoilla, hauikset seisten, kulmatangolla pystypunnerruksia eteen, kulmasoutua ja hauiksia. Käsipainoilla vipunostoja ja sitten olikin aika loppuverryttelyn ja suihkun. Lähdimme ystäväpariskunnan luo syömään. Siellä ilta kuluikin rattoisasti rupatellen.

Lauantaina kävelimme reilut yhdeksän kilsaa. Aamupäivällä lähdimme koirien kanssa lenkille. Sää tuntui todella keväiseltä. Vielä teiden pinnoilla oli jäätä, mutta tuoksui sulava lumi ja linnut visersi kevättä sydämiin. Sports Trackerin mukaan kävelimme 4.72 km keskivauhdilla 4.8 km/h. Harmaakuonokin jaksoi hyvin. Iltapäivällä salitreenin jälkeen kävelimme tuttavien luo n. 1.5 km ja illalla takaisin. Illalla käännyimme väärästä tienhaarasta ja saimme kotimatkaan pidennyksen, matka tuplaantui. Mikäpä siinä oli kävellessä hiljaisessa lauantai-illassa. Kotona kaksi väsynyttä koiraa, jotka tuoksui onnellisilta unikoirilta 😀 Harmaakuonon jaksamisesta olin erityisen iloinen. Ja siitä miten reippaasti se lähti sunnuntaiaamuna ulkoilemaan. Nyt tehtiin vain pieni lenkki. Vanhan herran täytyy palautua hyvin, sillä huomenna koettaa ihanuus – mökin pihalla kirmailu ja vapaana oleminen. Silloinhan Harmaakuononkin pitää olla voimissaan :D:D

Julkaistu

Vesiliikunnan riemua uiden ja juosten

Pari viikkoa sitten sovin tälle päivää lumikenkäilytreffit, jotka ei toteutuneet loskaisan ja märän kelin takia, harmillista. Onneksi pääsin heti aamusta liikkumaan uima-altaaseen. Tarkoitus oli ensin vesijuosta, mutta juoksualueella oli hirvittävästi väkeä, joten päätimme pulahtaa ensin uimaan. Uinti tuntui vähän takkuisalta, kropassa painoi menneiden päivien liikunnat. Ja kun sujuvuus parani huoli kaverin sokereiden laskusta häiritsi hiukan keskittymistä. Hänellä oli kuitenkin mehua ja tilanne asettui nopeaan ja hänkin pääsi takaisin altaaseen. Uin 1100m/1h, jotensujuvamminkin/vauhdikkaamminkin on joskus tultu uitua 😀

Tunnin uituamme vaihdoimme vesijuoksualueelle, edelleenkin väkeä paljon, mutta kivasti onnistuimme seassa luovimaan. Vieläpä niin ettei juoksurytmi pahemmin kärsinyt. Aika sujahti (45min) nopsaan rupatellen ja koko ajan liikkuen. Varttia vaille kahden tunnin vedessä liikkumisen jälkeen olikin rentouttavaa laskeutua lämminvesialtaaseen venyttelemään. Ja aikas jumissa etenkin koivet olikin. Lihashuollossa pitäisi kyllä ehdottomasti olla paljon aktiivisempi. Rentoutuminen jatkui vielä höyrysaunassa ja pukeuduttua hipsimme yläkertaan kahvilaan Uppopulla, jossa nautimme herkulliset salaatit. Salaatti oli tuoretta, sitä oli runsaasti ja vuohenjuustosalaatti, jonka söin myös oli monipuolinen. Ehdottomasti positiivinen kokemus ja annoimmekin henkilökunnalle kiitosta salaateista. Hintaan kuului vielä kahvit ja teet, joten saatiinpa nautiskella rentoudesta pidemmän kaavan kautta.

Sunnuntai-iltana tänne postaamisen jälkeen hipsin treenaamaan. Tein yläkroppapainotteisen treenin. Penkkipunnerrusta 20, 25 kg kolme 10 toiston sarjaa sekä avokin innoittamana kokeilin miten 30 kg nousisi, ja nousihan se neljästi. Ylätaljalla vetoja eteen ja niskan taakse sekä ojentajaliikettä, kulmatangolla hauiskääntöjä, kulmasoutua, pystypunnerrusta jne. Kahvakuulalla heilautuksia. Lopuksi intaannuin vielä tekemään kahden käden heilautuksia 10 ja 12 kilon kuulilla. Aikaa treeniin meni 75 min ja edorfiini jylläsi kropassa. Jaloissa tuntui ratsastus ja kahvakuulameiningit, yläkroppaan hiljalleen hiipi treenituntemuksia ja fiilis korkealla.

Seuraavana iltana vuorossa ystävän kanssa 12 kilsan lenkki pääasiassa asfalttiteitä pitkin. Tiet loskaisia ja jonkin verran vesilätäköiden peitossa. Otto hiukan hidasteli pahimmissa loskaöllötyksissä ja vesilätäköiden kohdissa. Iloisesti jutellen ja eteenpäin marssien Ottokin päätti olla pahemmin jumittelematta, tai sitten osaan paremmin kuin aiemmin saada koiraan vauhtia. Jälleen kilsat taittui mukavia rupatellen. Sports-Trackerin mukaan lenkin pituudeksi tuli tarkalleen 11.96 km ja aikaa kului 2 h 34 min. Ja pystyn itse katsomaan puheen avulla lenkin väliaikoja, yes! Lenkin jälkeen maistui äidin vähäsokerinen viinimarjamehu ja rahka. Liikuntafiilikset siis mahtavat.

Eilen tapasin toisen koirankäyttäjän hänen luonaan. Ensiksi lähdimme lenkkeilemään. Yöllä oli satanut lumiräntää ja tiet oli melkoisen sohjon peitossa. Aika raskas keli kävellä, ja taisipa sunnuntain ja maanantain liikkumiset vähän jaloissa painaakin. Kävelimme aika hidasvauhtisen 4 kilsan lenkin. Lopuksi koirat pääsivät juoksemaan vapaana ja kyllä ne kirmailivatkin ja tietysti myös painivatkin keskenään 😀

Ulkoilun jälkeen maistuikin herkullinen kasviskratiini ja vihersalaatti mukavia höpötellen. Jälkkäriksi mansikkajäätelökakkua, jonka päällä kiiviä. Ruuan kanssa nautiskelimme pari lasillista valkoviiniä ja jälkkärin kanssa roibos-teetä. Rento mukava päivä!

Nyt on iltatee (kamomilla) juotu ja uni painaa silmiä, joten taitaa olla aika hipsiä lakanoiden väliin. Pitkästä aikaa viime yönä nukuin todella huonosti melatoniinista huolimatta. Toivottavasti tuleva yö on parempi, ainakin nyt tuntuu siltä, että uni tulee het kun sänkyyn kaadun.

Julkaistu

Vihdoinkin Sports Tracker toimii !!!

Yli kuukausi siinä meni – järkyttävää!
Ja kun toimiminen oli loppujenlopulta niin pirun pienestä kiinni
”Kun käynnistät Iphonessa Sports Trackerin sulje näyttö.”
Jos näyttö lukittuu automaattilukituksella ja herättelet henkiin ”koti”-näppäimellä olet lentänyt ohjelmasta pihalle kuin leppäkeihäs eikä mitään ole tallettunut. Mutta kun lukitset näytön virtakytkimestä ja avaat samaisesta harjoituksen jälkeen, pääset tallentamaan harjoituksen. HUOH!!! Aina oppii uutta.

Olen ja olemme koettaneet tämän kuukauden aikana vaikka mitä. Maanantaina poistimme ohjelman kokonaan ja latasimme uudestaan. On tarkistettu miljoonasti, että mobiilidata on päällä ja kaikki muu taustalla päivittymisjutut. Ja ei vaan piru toimi. Vinisin Facebookissa vielä kerran toimimattomuutta ja lopulta se oikea vinkki tuli. KIITOS kera ison helpotuksen lennähtää ystäväpariskunnalle ja ennenkaikkea pariskunnan miespuoliselle Iphonen käyttäjälle.

Tänäaamuna koirien kanssa lenkille lähtiessä päätin vielä testata asian. Mielessä oli tosin jo vähän alistunut olo Sports Trackerin toimimattomuudesta. Aloin olla sillä mielellä, että muilla toimii mulla ei, mutta eihän kaikki voi kaikkea saada. Noh, puhelin taskuun ja matkaan.

Keli oli jo kostea, lumi nuoskaista ja Oton mielestä ilmeisen inhottavaa märkää möhjöä. Eihän sellaisessa ole kiva tassutella, hienot tassut kastuu :D:D Paljon hauskempaa on jumittua paikoilleen inhoten sohjoa. Kannustuksin eteenpäin päättäväisyyttä unohtamatta. Olihan Otonkin pakko liikkua ja hakea se reipas ihana vauhti minkä koira kyllä osaa. Mutta kokeilla piti josko vois taas hidastella. Lenkki oli aikamoista ailahtelua reippaasta kulusta maleksimiseen.

Kotiovella kaivoin puhelimen esille ja otin lukituksen pois päältä ja mitä korvani kuulivatkaan – Sports Tracker oli päällä ja pääsin pysäyttämään ja tallentamaan harjoituksen. Olimme kävelleet 38min ja 2.76 km keskinopeudella 4.3. Voi miten ilahduinkaan, nyt se toimii!!! Vielä en tiedä pystynkö puheen avulla katsomaan lenkin vauhdikkaammat ja hitaimmat kohdat. Vähän epäilen ettei se onnistu. Joutunen siihen käyttämään apuja, mutta siitäkin huolimatta loistojuttu Sports Tracker toimii vihdoinkin!

Alkuillasta ennen saunaa oli tarkoitus treenata kotisalilla, mutta kuinkas kävikään – kainalokkain olo voitti <3 Tarkoitus oli ruuan jälkeen hetki lepäillä ennen treeniä, mutta kainalossa sujahti horroksessa pari tuntia <3 No kainalohetki tietää huomiselle ratsastuksen lisäksi treeni-iltaa. Nyt sitten relailtiin ja saunottiin. Vähän on huono omatunto, mutta läheisyyskin on tärkeää, joten miksi kainalohetkestä ei voisi nauttia hyvällä omallatunnolla??? Huomenna sitten vähän tiukemmin, eikös? Maanantai-iltana (aamupäivällä uintia 75 min/1350m) olin vuorostani ystäväni kotikulmilla lenkkeilemässä. Hänelläkin oli Sports Trackerin kanssa ongelmia, mutta jälkikäteen matkan mittauksenkäveltyjä kilsoja tuli 11.6 km/2 h 30 min. Lenkkiä vähän paikkapaikoin hidasti Oton junnailut, vesilätäköt oli karseita käveltäviä. Varvistellen yli :D:D Ja taisipa väsymystä olla ilmassa vielä viikonlopustakin. Välillä pääsimme myös vinhaan vauhtiin etenkin lenkin loppupuolella keskivauhti nousi 5.9 km ja taisipa se käydä kuudessa kilsassakin :D:D Koko lenkin keskivauhtia on vaikea saada, koska 2.9 km meni hukkaan Tracker-ongelmien takia. Keli oli lämmin ja mulla ihan liikaa päällä. Ihanaa oli taas lenkkeillä ja sen jälkeen viettää rattoisa teehetki ystävän kanssa. Maanantaille tuli ihanan paljon liikuntaa. Keskiviikkona vuorossa vesijuoksua 45 min+uintia 20 min/450m. Kaverini oli vähän yskänen ja flunssan jälkimainingeissa, joten emme ”rehkineet” enempää. Mutta kyllä jälleen on todettava, että vesi on mahtava elementti. Uidessa unohtuu kaikki ja vesijuostessa saa treenatuksi kehon hallintaa. Lopuksi höyrysaunassa rentoutuen ja rupatellen. KIVAA!!! Kotona ruuan valmistusta ja pelleriinin neulontaa. Olen nyt 13. kiilassa ja lankakerä on vajentunut uhkaavasti, työ vaikuttaa jo nyt jotenkin isolta, vaikka yli kolmannes on vielä neulomatta. Vähän meinaa iskeä uskon puute, olenko mokannut jotenkin, vai voiko ohjeessa olla virhe… Noh, asiaa varmaankin pähkitään Silmukkasiskon kanssa lähitulevaisuudessa. Ja nyt on vuodesta se aika milloin firman paperit (tiliotteet, työlistat yms.) on käytävä läpi ennen kuin toimitan ne kirjanpitäjälle. Eilen saatiin kolme kuukautta läpi käydyksi, joten hyvässä vauhdissa ollaan. Puuha on vaan niin pirskatin tylsää ja puuduttavaa. Pakko vaan tehdä ja siihenkin tunteja käyttää, kuuluu yrittäjyyteen ja yrittäjän arkeen. Tällä viikolla ensikertaa blogissani on yli 50 rekisteröitynyttä lukijaa. Muutaman kerran on päästy 50, mutta nyt 51 lukijaan. Wauh! Kiitos teille kaikille, jotka jaksatte näitä kirjoituksiani lukea. Ja uusille lukijoille lämpimästi tervetuloa Hepan matkaan :D:D

Julkaistu

Viikonloppu lumisessa Riksussa

Matkustin jo perjantaina äidin luo ja vietimmekin ihanan rennon illan. Nautimme kevyen aterian katkarapusalaattia ja broilerfilettä kuulumisia vaihdellen, maistelimme appelsiini-inkivääri -vihreää teetä rupatellen rauhaisaa iltaa viettäen. Illan aikana neuloin pelleriiniin kuudennen ja seitsemännen kiilan. Telkkarista katselimme keskusteluohjelman Inhimillinentekijä, jossa aiheena keskosuus. Itsekihän olen syntynyt keskosena maitopurkin kokoisena karvaisena vauvana. Aihe oli siis hyvinkin mielenkiintoinen ja halu päästä tunnustelemaan silloista happikaappia ja nykyistä vastaavaa kasvoi hurjiin mittoihinsa. Toivottavasti vielä joskus pääsisin tutustumaan tuohon mailmaan tarkemmin.

Mutta nyt meinaan ajautua kauas postauksen varsinaisesta aiheesta, joten palataanpa ruotuun :D:D Tuolloin perjantai-iltana käydessämme iltalenkillä äidin ja Oton kanssa pakkanen paukkui kymmenessä asteessa ja tuuli todella kylmästi. Siinä kävellessämme kasvot jäätyi hetkessä. Mietinkin jo mitä kurssiviikonlopusta mahtaakaan tulla. Noh, yön aikana tuli lumipyry, joka aamupäivästä taukosi alkaen iltapäivällä uudelleen. Tuuli kuitenkin laantui ja pakkanenkin hellitti. Loppujenlopulta saatiinkin hyvä sää kaupunkiharjoitteluun koirien kanssa

Hyvin nukutun yön ja aamupalan jälkeen äiti saatteli meidät hotellille Oton opastaessa reippaasti ja määrätietoisestikin. Väkeä oli jo saapunut paikalle ja tohina oli melkoinen. Viikonloppu aloitettiin perinteisesti alkukahveilla. Kahvittelun lomassa kävimme esittäytymiskierroksen, viikonlopun ohjelman sekä peesarijaon läpi. Ennen treenilenkeille lähtöä suurin osa majoittui.

Olimme saaneet kouluttajia niin Vantaan Opaskoirakoululta kuin Koirakoulu nouhaustakin viikonloppuun mukaan. Vantaan kouluttajista toinen oli Oton kouluttaja, joten osaltani kurssiviikonloppu alkoi ns. tarkastuksella/katselmuksella. Eli, kun yhteistyötä on reilu puoli vuotta takana tarkistetaan miten homma sujuu, ja katsotaan onko tarvetta lisäkoulutukselle tms. Otto kulki tuon katselmuksen aika mukavasti. Parissa suojatien näytössä oli vähän epävarmuutta, mutta suojatiet olivat hyvin sataneen lumen peitossa ja tuon lumipyryn vuoksi olosuhteet koiran työskentelyyn aika haastavat. Otto näytti hienosti portaat vasemmalta ja löysipä suojatiet oikealta ja vasemmaltakin. Kouluttajan mukaan Otto näytti rennommalta kuin aikaisemmin hännän heiluessa korkealla. Yhteistyömme toimi ja tarkastus meni läpi :D:D

Ennen toista harjoituslenkkiä ehdin neulomaan hyvän matkaa pelleriinin kahdeksatta kiilaa ja samalla vaihtamaan kuulumisia toisen koirankäyttäjän kanssa. Toiselle treenilenkille lähdettäessä lumipyry oli alkanut uudelleen. Kävimme leipomokahvila Laurenissa herkuttelemassa, näin koiralle tuli hyvää paikallaolotreeniä, jonka jälkeen toisen kouluttajan kanssa kuljimme Riihimäen katuja ristiinrastiin 😀 Otto kulki edelleen reippaasti ja pyysipä tarpeilleen pysähtymällä, jota ei ole aiemmin tapahtunutkaan. Kulkiessamme välillä pyrin liikaa ohjaamaan koiraa käännöksissä, josta kouluttaja aiheellisesti huomauttikin minua. Aina pitäisi antaa koiran tehdä työ eikä itse ohjailla kulkusuunnissa. Toki koiran epäröidessä kannustetaan ja tarvittaessa vähän avitetaan esim. kulman takana olevalle suojatielle.

Viikonlopussa oli mukana myös kaksi ns. peesariharjoittelijaa. He molemmat kulkivat harjoituslenkeillämme. On mukavaa saada toimintaan uutta verta ja kouluttajien tai kokeneiden peesareiden matkassa kulkeminen on hyvää oppia. Toki ehkä vieläkin tärkeämpää on uskaltautua itse peesaamaan. Monet sanovatkin, että peesauksen oppii parhaiten peesaamalla.

Harjoituslenkkien jälkeen olikin aika siisteytyä päivällistä varten ja koirat pääsivät ansaitusti lepäämään. Otto jäi illallisen ajaksi huoneeseen kuorsaamaan 😀 Ilta kuluikin syöden ja ihmisten kanssa kuulumisia vaihtaen. Välillä toki vietiin koirat iltajaloitteluilleen, jonka jälkeen vielä hetkeksi osa porukasta kokoontui nauttimaan lasilliset ja rupattelemaan.

Sunnuntaiaamuna reippaina aamupalan jälkeen lenkkeilyä jatkamaan. Nyt lähdin erään konkaripeesarin kanssa liikkeelle. Alkuun Otto kulki reippaasti, mutta eräällä pitkällä suoralla nähtyään kollekansa opastushalut loppui tyysti ja sain taas muistutuksen millainen on jumitteleva koira. Ei auttanut kyynärvarsilukitus, ei ”kaasukahva”, ei hihnasta nypytys. Lopulta peesari otti minut opastukseensa ja koira seuraukseen. Reippain askelin matkaan iloisesti koiralle höpöttäen Otto lähti liikkeelle. Kuitenkin lenkin teemaksi tuli jumittelu ja siitä eteenpäin pääsy. Toista tuntia kuljimme pitkin Riksun katuja lauhassa säässä. Palasimme hotellille tauolle ajatuksena Otolle lepohetki. Siitä ei ollut juurikaan apua, joten toisesta lenkistä tuli lyhyt. Ei ole mitään järkeä väkisin vääntää. Koira oli ilmeisen väsynyt. Tuollaiset viikonloput ovat koirille todella rankkoja. Joskus tuntuu, että me ihmiset unohdamme sen. Koirille paikat ovat uusia, treenaaminen henkisesti rankkaa ja vielä paljon opaskavereita ja ihmisiä, huoh! Ja ehkä nuorelle koiralle henkinen rasitus on vielä kovempi.

Ennen lounasta huoneiden luovutus. Lounaalla sain lahjakortin Ruohonjuureen kiitokseksi yhteyshenkilönä toimimisesta. Kävimme myös viikonlopusta palautekeskustelun, jonka jälkeen olikin loppusanojen aika. Lähdin vielä äidin luo teelle, jossa Otto nukkui tassut säpsyen sohvapöydän jalkoja vasten. Koira oli todella väsynyt. Illalla kotonakaan sitä ei voinut vähempää kiinnostaa mitä teimme. Uni oli paljon tärkeämpää…

Näitä viikonloppukurssejahan järjestetään ympäri Suomen. Järjestäjinä ovat Opaskoirayhdistyksen alueellisten tapahtumien järjestäjät yhteyshenkilöt. Oma pestini yhteyshenkilönä päättyi tähän Riksun kurssiin. Edellisviikonloppuna täallainen vastaava viikonloppu vietettiin Oulussa, jonka järjestelyistä huolehti Pohjois-Suomen yhteyshenkilö ja osallistujat hänen alueeltaan. Olen aiemmin kirjoittanut kahdesta viikonlopusta täällä blogissa, mutta toki olen osallistunut useampaan vuosien varrella. Jos haluat lukea Tammisaaren ja Porvoon vastaavista lumikursseista niin linkit tässä:

Julkaistu

Reippaat 11 km – lenkki ystävän seurassa

Jos sunnuntain yläkroppatreeni tuntui takkuisalta, samaa ei voi sanoa eilisiltaisesta lenkistämme ystävän kanssa. Lähdimme ennen kuutta reippailemaan kymmenen asteen pakkaseen ja pienehköön tuleen kera lumisateen. Ei haitannut pakkanen, ei viima, ei lumisade. Niin Otto kuin Theakin (Opaskoirakoulun mammakoira) tassutteli reippain askelin meidän ystävän kanssa iloisesti pulputtaen. Ainoa miinus oli, että edelleenkään ei saatu mun Iphonessa Sports Trackeria toimimaan. Ystäväni kuitenkin illalla viesteili lenkkimme kulun. Kiertelimme asuinalueeni lähialueita eikä juuri pysähdyksiä tullut.
1-2 km 4.4-4.6 km vauhdilla
2-4 km 4.6-5.6 km vauhdilla
4-6 km 4.2-5.4 km vauhdilla
6-8 km 4.4-5.2 km vauhdilla
8-10 km 4.8-5.8 km vauhdilla
ja viimeinen kilsa 4.3-5.3 km vauhdilla.
Kuulemma tuolla nopeimmalla pätkällä oli vain yksi alle viiden kilsan alitus, muuten pysyteltiin 5.5 km-vauhdin tuntumassa lukuun ottamatta puoltakilsaa milloin innostuimme vieläkin reippaampaan menoon, eli tuohon 5.8km vauhtiin.

Lauantain lenkillä minua sattui aika kovasti oikeaan pohkeeseen. Eilen ei ollut mitään. Olisin voinut kävellä vaikka miten pitkään. Nauroimmekin kun aina valitsimme pidennyksiä reittiin kotia lähestyttäessä. Oli ihan käsittämättömän hyvä fiilis kävellä. Viimastakaan ei ollut haitaksi. Aikaa sujahti reilu pari tuntia. Nautin tietysti myös Oton reippaudesta. Jumitteluja ei tullut laisinkaan. Parissa kohdassa vähän hidastelua johtuen epätasaisuuksista, mutta ei mitään valittamista kuitenkaan. Nyt tuntui, että meistä tulee vielä hyvä ja reipas koirakko. Ja oli kiva kävellä sellaisia reittejä mitä en yleensä käytä ulkoillessani Oton kanssa kahdestaan. Vieraat reitit piristävät niin minua kuin varmasti myös koiraa. Odotan jo ens maanantain ystävälenkkiä. Toivottavasti pakkanen pysyy aisoissa, jotta päästään matkaan.

Lenkkihehkutuksesta vielä pelleriini-hehkutukseen 😀 Nyt illalla ”unohduin” sohvan nurkkaan neulomaan ja sain toisen kiilan valmiiksi ja sen jälkeen tulevat neljä sileää kerrosta. Jäljellä siis 20 kiilaa, mutta olen jo nyt ”rakastunut” tuohon millaista neulosta Cacao-langasta tuleekaan. Niin ilmavaa ja pehmeää… Toivottavasti työstä tulee myös yhtä ihanan näköinen kuin miltä se käteen tuntuu.

Julkaistu

Endorfiini-humalassa – liikunnasta superhyvä fiilis

Ohhoh, nyt tää taitaa karata lapasesta, nimittäin treenaaminen/liikkuminen 😀 Viimesen kolmen päivän aikana kuusi liikuntasuoritusta – 7 h 15min yhteensä käytetty aikaa niihin. Ja kropassa on hiukan jyrän alle jäänyt olo, mutta silti olen onnellinen ja endorfiini jyllää. Jalat ovat etenkin aikas kipeät kuten aina kyykkyjä tehtyäni. Huomenna taidan pitää lepopäivän, jotta en hyydy keskiviikon cycling-tunnille. Tänään sain nyt illalla ilostuttavan tiedon, nimittäin sunnuntaina Silmukkasiskot polkee spinnutunnin, Ihanaa, yes!

Lauantain treenejä täällä jo hehkutinkin. Eilisaamuun heräsin etureidet ja persus treenikipeänä, mutta ei muuta kuin kohti tallia ja ratsastustunnille miltein kymmenen asteen pakkaseen. Ratsastimme tunnin aikana kahdella eri hevosella. Minulla oli ensiksi Sebu, joka on hiukan etupainoinen kaveri ja mun helmasynti on ratsastaessa etunojassa könöttäminen. Sebullapa ei voinut niin könötellä, joten tulipahan treenattua painon siirtoa taakse ja istuinkyhmyjen tuntemusta. Harjoittelimme painon siirtoja niin vasemmalle kuin oikeallekin. Ja jotain loksahti kohdalleen, se rupes oikeasti toimimaan, YES! Myös vatsalihaksilla käynnin hidastaminen sujui hyvin ja pohkeilla askeleiden pidennyskin aika kivasti. Tunnin aikana myös ravattiin, molemmat hevoset niin Sebu kuin Airakin ottaa töltin sijasta helposti ravin. Lopputunnista treenasimme vielä hevosten pysäyttämistä vatsalihaksia käyttäen ja heti perään peruuttamista. Ja tunnin puolessa vaihdettiin hevoset. Aira tuntui ”tutummalta” eikä niin etupainoiselta. Mielestäni onnistuin Airan kanssa paremmin. Sen kanssa loksahti tuo painonsiirtojuttukin. Lopussa ratsastettiin vielä ilman jalustimia hakien oikeaa istuntaa ja että lonkat aukeisivat riittävästi.

Nyt talvella harjotuskenttä on vähän normaalia pienempi, kääntymisiä tulee paljon. Hevoset mielellään hyödyntää sokeuttamme ja painuu opettajan luo keskelle kyselemään mitäs nyt nää oikein haluaakaan… Ens kerralla kokeillaan, että edessämme on ns. kärkiratsastaja, jotta voimme keskittyä enemmän harjoitteisiin kuin jatkuvasti suunnan korjaamiseen. Tästä varmasti joku hevostytöistä saa huippupalkkion siivouksista yms. tallitöistä, pääsee ratsastustunnille. Aika alkeisiin tosin, mutta ratsastamaan kuitenkin 😀

Kotoa lähtiessäni vähän jännitin miten pukeutuminen onnistuu. Ratsastuskenkiin villasukkien lisäks ohuemmat sukat, ratsastushousujen alle merinovillaaluskerrasto, villapaita, fleesevuorellinen urheilutakki, huivi kypärän alle ja toppahanskat. Pukeutuminen onnistui. Vähän sormia ja varpaita vilutti, mutta pysyi siedettävällä tasolla. Ulkoilmaliikunnassa sitä näköjään myös karaistuu eikä pakkanen niin hirveästi haittaa. Aikanaan olinkin melkoinen vilukissa, mutta syynä taisi olla huono pukeutuminen. Opaskoiran myötä oppi pukemaan kunnolla päälleen, joka on enemmän kuin hyvä asia.

Avokki valmisti meille tonnikalamunakkaat mihin lisäsi tomaattia ja juustoraastetta. Ne syötyämme lepoa ja kuuden pintaan valmistautumista yläkropan treeniin. Lämmiteltiin kahvakuulalla erilaisin heilautuksin, jonka jälkeen penkkipunnerrukseen valmistavana kevyt 8 kilon tanko ja sitten 20 kilon tanko. Avokki tietysti lisäili itselleen painoja ainakin 60 kiloon asti 😀 Ite lähinnä hain oikeaa liikerataa ja itseluottamusta, että jaksan nostaa. Seuraavilla kerroilla lähdetään sitten hakemaan oikeasti treenipainoja. Penkkipunnerruksen jälkeen käsipainopenkkiä 4 kilon painoilla, pystypunnerrusta istuen, ylätaljalla ojentajia, käsipainoilla hauiskääntöjä, kulmatangolla kulmasoutua jne. Lopuksi heiluteltiin taas kahvakuulaa ja haettiin lantiopotkua, vatsalihasten jännitystä, oikeaa lantion liikerataa. Siinä meinasi perheriitakin syntyä :D:D Ja vielä lopuksi vähän jalkojen verryttelyä, jotta maitohapot karisisivat. Venytellessä totesin olevan aika kankea rautakanki. Aikaa vierähti 1 h 25 min. Suihkun jälkeen olikin ihana raukea, endorfiininen olo. Lähdimme kuitenkin koirien kanssa pienelle lenkille, ja nyt kun Oton menohalut ovat lisääntyneet lenkistä tuli reipasvauhtinen 😀 Sen jälkeen muki teetä ja unille.

Tänäamuna lähdin uimaan. Etukäteen arvelin koko touhun olevan kovin takkuista, mutta yllättävän hyvin uinti lähti sujumaan. Jalat toki tuntui hitailta ja väsyneiltä. Kuitenkin perusvauhtia jaksoi polskuttaa. Reilussa tunnissa uin 1250 m. Ei nyt päätä huimaava vauhti, mutta näköjään siihen se uintitauon jälkeen aina osuu 😀 Hallissa oli aika paljon porukkaa ja myös meidän radalla. Nyt oli myös vesijuoksioita. Lopussa melkein alkoi jo väkimäärä ahdistamaan. Kiva oli kuitenkin uida ja viimeistään parin viikon päästä uusiks, kuten myös ratsastamaan.

Kotona tein ison salaatin, jota söimme broilerin kanssa. Ja taas alkoi pähkäily mitä pukea ylleen kiristyvään pakkaseen. Olin ystäväni kanssa sopinut lenkkitreffit. Pakkanen hipsi 12 asteeseen, mutta eipä tuo meidän tahtia pahemmin haitannut 😀 Ennen lähtöämme tutkailimme Iphoneni Sports Trackeria. Lähti toimimaan toivotulla tavalla, mutta kadotti tiedot näytön lukkiuduttua. Onneksi kuitenkin ystävän Sport toimi, joten saatiin lenkin tiedot. Käveltiin 7.94km. Ekat 4km meni vauhtivälillä 4.9-5.5 km, jonka jälkeen Otolle iski pieni jumivaihde. Tuolloin vauhti putosi 3.6 km:iin. Eräs risteys saa sen jumittelemaan eikä aavistustakaan miksi. Ns. Lidli-lenkin jälkeen kierrettiin vielä Metsolan suo, jossa taas vauhti nousi 4.6-5.3 km välille. Reitillä muutama nousu. Yhteensä aikaa meni 1 h 40 min. Olen ihan tyytyväinen näillä kipeillä jaloilla ja keuhkoilla. Yhdistelmä pakkanen ja pakokaasut on aika kamala, ja keuhkoveritulpan jälkeen niiden sietokyky on laskenut. Nyt ei pakokaasuja ehkä niin ollutkaan, tai ne ei ainakaan ahdistanut. Ja eihän tuolla Metsolan suo-lenkillä autoja ajelekkaan. Ihanaa oli lenkkeillä ja samalla höpötellä ystävän kanssa. Ja mikä parasta Otto kulki pääasiassa todella reippaasti ja ilahduttavasti.

Kotona olen yrittänyt selvitellä muilta iphonen käyttäjiltä miksi Sports Tracker ei toimi. Nyt näyttäisi siltä, että itse Sports Trackeriin pitäisi saada päälle taustalla toimiminen. En vaan ole oikeaa kohtaa vielä löytänyt, nyyh!!! Eiköhän sekin tässä vielä ratkea.

No niin, jaksoikohan tämän treenivuodatuksen joku teistä lukea loppuun??? Tätä endorfiini-huuruissani kirjottaessani järjen ääni koettaa kysellä ”hei, ketä ihan oikeesti kiinnostaa nää jutut, näin yksityiskohtaisesti selitettynä”. Mut kun olen niin innoissani treenikärpäsen puremasta… :O :D:D

Julkaistu

Hyvät fiilikset :D

Viimeiset hörpyt Valkoinen karhu-nimisestä teestä ja muutama pähkinä poskeen, on tämän illan herkut herkuteltu. Iltapalaksi aiemmin saunan jälkeen jogurttia ja mustikoita 🙂 Saunajuomana äidin tekemää puolukkamehua vissyllä lantrattuna. Saunoessa vierähtikin pari tuntia nautiskellen endorfiinisesta olosta ja kropassa olevasta treenin jälkeisestä rentoudesta. Tuon ihanan olon kun aina muistaisi silloin kun laiskottaa ja treenin aloitus tuntuu hankalalta. Eka saunahetki menikin hiljaisuudessa, molemmat kuunteli kroppansa ja mielensä hyvää oloa. Vasta saunatauon jälkeen alkoi juttua tulemaan, ja keskustelu pyöri aika paljon liikunnassa.

Eilen juttelin hyvää mieltä tuottaneen puhelun Vantaan opaskoirakoulun johtavan kouluttajan kanssa ja sain häneltä loistavan neuvon miten saada koiraan vauhtia sen madellessa. Jo eilisellä iltalenkillä testasin. Käsivarsi pidetään suorana ja kyynärpää ”lukitaan” ojennettuun asentoon. Pysytään koiran takaosan kohdalla. Ei siirrytä koiran etupäätä kohden. Lähdetään kyynärvarsi lukittuna nopeuttamaan omia askeleita. Valjaisiin tulee väkisinkin pieni työntö, mutta koira lähtee liikkumaan reippaammin, ja heti kun askeleet nopeutuvat oma käsi rentoutetaan. On eleetön ja loppujenlopulta pienellä liikkeellä tehtävä juttu, ja mikä parasta se toimii!!! Eilisiltana olisin voinut tehdä pidemmänkin lenkin, niin innoissani olin. Tuntui mielettömän ihanalta painaltaa reippain askelin. Nyt oikeastaan ymmärsin miten hiljakseen ollaan liikuttu. Nautin jopa pienoisesta pohjekivusta oikeassa pohkeessa, hengästymisestä ja hikeytymisestä. Reipas lenkkeily on mahtavaa. Tänään lähdimme iltapäivästä koko perheen voimin lenkille. Reippailimme tunnin verran alkavassa lumisateessa ja nytkin kyynärpään lukitus toimi. Etenkin alussa kävelimme aika kovaa. Lenkistä tuli jo ihanan endorfiininen olo. Kotona oli pakko käydä pikasuihkussa ennen ruokaa.

Ennen saunaa oli sitten aika kahvakuulatreenin. Tekemäni soittolista toimi treenissä loistavasti. Aloitimme hyvällä fiiliksellä kahden käden heilautuksilla hakien lantiopotkua. Treenin aikana teimme myös yhden käden heilautuksia niin sisä kuin ulkokauttakin, vauhtipunnerruksia, hauiskääntöjä, yhden käden pystypunnerruksia jne. Ylätaljalla vetoja eteen niin istuen kuin seistenkin, käsipainopenkkiä, kyykkyjä ja askelkyykkyjä keppi edessä hartioiden korkeudella. Lopuksi verryttelyä, ravistelua ja venyttelyä. Painot eivät päätä huimanneet, mutta tärkeintä nyt olikin liikkeiden löytymyminen ja treenaamisesta nauttiminen. Ja kyllä me nautittiinkin. Nyt on tärkeää, että treenivimma säilyy ja kasvaa. Nyt ainakin tuntuu hyvältä ja tätä fiilistä tahdon lisää.

Julkaistu

Kenttätunnilla hepostelemassa

Nyt pahasti näyttää siltä, että olen hurahtamassa tai ehkäpä jo hurahtanut ratsastukseen. Keskiviikkona kun kypärää ei löytynyt (mukaan lähti housut) kävimme perjantaina Horzessa ostoksilla. Sopiva kypärä löytyi, mutta pään muotoni vuoksi jouduin ostamaan enempi soikean kuin pyöreän mallin. Hinta nousi, mutta enhän voi ratsastaa kypärällä, joka painaa otsaa ja sivuilta on liian iso. Siispä ostin 95 € maksavan soikeamman vaihtoehdon. KIRPAISI, ja mietinkin tulleeni hulluksi. Ja suusta vielä lipsahti, että kenkiäkin voisin katsoa 🙂 No löysin nahkaiset jalkaan vedettävät nilkkurit joissa paksut pohjat ja pohjallisessa lämpöä tuomassa karvaa. Jalkani on pieni ja saapasmalleihin ei pohkeeni mahdu, mutta kyllä kengät asiansa ajoivat ilman saapasvarsiakin.

Tallin piha ja kenttä olikin melkoisen märkä pe-la -yön ja la-päivän sateiden jäljiltä, joten onneksi olin shoppaillut vielä nuo viidenkympin kengätkin… Ja onneksi tuo ratsastustunti oli sunnuntaina eikä lauantaina. Nimittäin jälleen kerran saimme nauttia sateettomasta säästä. Nyt ryhmässämme oli kolme sokkoa, ratsastuskokemusta yhdellä meistä selvästi enemmän, mutta pitkä tauko edelliskerroista. Päästyämme hevosten selkään kiersimme kentän pariin kertaan ympäri siten että tunnin ohjaaja kertoi millä sivulla milloinkin ollaan. Mukana oli myös toinen henkilö vähän ohjaamassa ja suuntia antamassa. Hevoset hyvin mielellään hipsivät kentän keskustaa kohden, joten aidan viereen sai olla ohjastamassa koko ajan. Tunnin aikana kuului monta kertaa ”oikea ohjas ja vasen pohje” ja käännyttyämme kulkemaan toisinpäin ”vasen ohjas ja oikea pohje”. Tunnin aikana kiinnitettiin huomiota ratsastusasentoon ja me kaikki saatiin todella hyvin palautetta siitä. Itselläni tahtoo leuka jäädä vähän alas ja painonsiirto taakse. Harjoittelimme pysähdyksiä jännittämällä syvät vatsalihakset. Helmasyntini on pitää kantapäitä liian ylhällä, joten kuulin myös useasti ”kantapäät alas” tunnin aikana.

Hevoset ovat vaihtaneet jo talvikarvan, joten 12 asteen lämmössä niillä oli kuuma ja laiskuus. Kuulemma olivat olleet aika vetämättömissä koko päivän. Noh, saipahan todella tehdä töitä saadakseen hevosen tölttäämään. Töltti tuntui kovin väkinäiseltä ja niin hitaalta, että koin sen käynniksi. Pohkeita, pohkeita annettiin, korjattiin asentoa ryhdikkäämmäksi ja nautittiin. Lopputunnista kokenein ratsastaja halusi kokeilla laukkaa ja me muut perässä 😀 Jokainen pääsi kokemaan hetkeksi laukan hurmaa. Laukka nostettiin aina tietyllä suoralla eikä se pätkä kovin pitkä ollut. Minun pitäisi vaan rohkeammin nojata taakse ja pitää harjasta kiinni. Nyt kuitenkin voin sanoa laukanneeni myös kentällä!!! Tunnin vetäjä ja avustajamme oli aivan innoissaan rohkeudestamme, ja vetäjä totesikin ”Kyllä te ootte ihan hulluja” :D:D Me todettiin puolestaan ”sinä vasta hullu oletkin, kun otat tällaisen ryhmän ohjattavaksi”. Vakavasti ottaen hyöty on varmasti molemminpuolinen. Ohjaajamme saa omaan työhönsä kenties uutta näkökulmaa, oppii vammaisten ratsastajien mahdollisuuksista jne. Me taas saadaan oppia ratsastamiseen ja siinä sivussa koordinaatio, tasapaino ja kehonhallintatreeniä. Wouh!!! Menis pari viikkoa nopsaan, niin päästäisiin uudelleen.

Tunnin jälkeen talutimme hevoset kentältä ja saimme olla mukana ohjien ja kuolaimien riisumisessa. Tunnista jäi käsittämättömän hyvä fiilis varmasti meille kaikille, myös vetäjälle – ainakin toivon niin. Ja tuollaisella huippufiiliksellä olikin mukavaa lähteä viettämään lomaviikkoa mökille.

Eilisiltana ei tehty kuin ruoka: uunilohta ja perunoita. Lohen maustoin kuivatulla tillillä, savusuolalla, sitruunaisella kalamausteella. Pilkoin uunivuokaan kirsikkatomaatteja, kaadoin pussista pakastekatkaravut ja kermaa. Perunat maustettiin kesäiseen tapaan ja grilliin nyyttiin paistumaan. Takassa loimotti tuli ja meitä vaivasi väsymys. Olimme nimittäin lauantaina ystäväpariskunnan luona iltaa viettämässä. Söimme herkullista kanasalaattia, jonka kanssa oli tarjolla Semperin gluteeinittomia aamiaissämpylöitä. Sämpylät olivat jännän makeita. Kahvin ja teen kanssa syötiin minun tekemääni pannaria kera mustikoiden. Illan aikana nautittiin jokunen lasi punaviiniä. Onneksi krapulaa ei ollut, ratsastustunti olisi saattanut olla aika kurja muussa tapauksessa. Mutta ystäviä oli mukavaa tavata.

Pitkien yöunien jälkeen olo on ollut pirteä ja aamupalan jälkeen lähdimmekin kävelemään. Koirat saivat juosta vapaina. Oli todella märkää joka paikassa. Jostain kauempaa kuului jänisten ajossa käytettävien koirien haukku. Omamme ei onneksi niistä välittäneet, joten saivat olla vapaana koko reilun kahden tunnin lenkin. Loppumatkasta aavistuksen tihutti vettä. Kävellessämme metsäautoteitä pitkin tuoksuttelimme syksyisen metsän tuoksua. Siinä on jotain rauhoittavaa ja koskettavaa. Käytiin myös tunnustelemassa hirvimiesten tähystys/ampumislavaa, kun en tiennyt millainen se on. Ei kiivetty lavalle, mutta ylsin juuri ja juuri lavan reunaan. Nytpä tiedän millainen tuokin hökötys on – ainakin suunnilleen.

Ruuaksi valmistin linssi-kookoskeiton ja siemenrieskaa, joten terveellinen ja ravitseva ateria kynttilän valossa. Päivän kruunasi sauna. Lampeen menemistä harkitsimme, mutta kumpikaan ei kyennyt veteen. Kastauduimme pohkeitamme myöden, mutta pulahdus jäi tekemättä. Saunominen oli ihanaa ajan kanssa, ei ollut kiirettä mihinkään. Sen jälkeen maistuikin iltatee. Olen niin lomatunnelmissa kuin vaan. Nyt kuitenkin kirja korville ja unille.

Julkaistu

Vauhtia löytyy ehkä sittenkin…

Reilu viikko sitten tunsin epätoivoa Oton kanssa. Lenkkimme oli kamalaa tahmatassuilua. Koira kun päätti, että nyt maleksitaan tai suorastaan seisoskellaan, niin sitä sitten tehtiin, HUOH! Mun kärsivällisyys ja koiran ohjaustaidot oli todella kovilla. Maanantai-illan lenkki ystävän kanssa meni asiasta purnaamiseen ja Oton jumitteluun. Käveltiin 6.8 km/1 h 50 min, kun edellistiistaina kuljettiin reilussa kahdessa tunnissa yli kolme kilometriä enemmän. Olen ystäväni kärsivällisyydestä ja tuesta todella kiitollinen. Siinä hetkessä tuntui helpottavalle kun oli ihminen joka jaksoi kuunnella murheeni ja huoleni. Pohdin onko kyseessä jokin fyysinen vaiva koiralla, onko jumittelu kokeilua kuka päättää ja mitä, olenko epäonnistunut Oton kanssa jne. Pohdinnat ja tunteet kulki laidasta laitaan, huolesta turhautumiseen, ärsytyksestä rakkauteen koiraa kohtaan. Ja vauhti, se oli melkoista matelua ja senkin ystäväni kesti, vaikka normaalisti kulkee reippaammin. Kotiuduttuani ja iltatoimet tehtyäni istuin tietokoneelle ja kirjoitin Oton kouluttajalle pitkähkön vuodatuksen tilanteesta. Hän sanoikin torstaina tavatessamme, että viestin edetessä selvästi lepyin niin itselleni kuin koirallekin. 😀 😀 Ehkä vaan helpotti kun sain huolen purettua ulos itsestäni.

Seuraavana aamuna lähdin Helsingin keskustaan. Harkitsin kahdesti otanko Oton mukaan vai en. Päätin kuitenkin tarttua härkää sarvista, ja onneksi tartuin, nimittäin Otto kulki hienosti. Treffasin kaverini Kampissa Narinkkatorilla, josta noustiin portaat ylös. Ennen portaita Otto olisi näyttänyt hyvin mieluusti kaikki oikealla puolella olevat ovet, mutta portaat noustuamme kadulle pojan ilme parani ja itsevarmuus lisääntyi hurjasti. IHANAA! Kävimme askarteluliikkeestä ostamassa paperinarua ja kehykset neulevalokransseihin. Otto käyttäyti sisätilassa hienosti. Opasti Eerikinkadulla olevaan Theehuoneeseen, jossa maistelimme vihreää teetä rupatellen. Otto köllötteli jaloissa rauhallisena.

Teehetken ja teeshoppailujen jälkeen treenin vuoksi menimme pysäkin välin Kaisaniemen suuntaan. Loppumatka Kaisaniemen Tarjoustaloon käveltiin. Päästiin siis Kaisaniemen tunneliin kävelemään. Taas Otto kulki varmasti ja rauhallisesti. Tarjoustalosta löydettiin valot kransseihin, joten käsityöshoppailut päättyi onnistuneesti. Samaa ei voi sanoa iltalenkistä. Otto maleksi ja eksytti minut. Olin todella turhautunut ja ahdistunut.

Keskiviikkona juttelin Oton kouluttajan kanssa ja sovimme seuraavalle päivää treffit. Aivan kuin Otto olisi ymmärtänyt tuon, sillä aamulenkillä poika painoi hirvittävää vauhtia. Kierrettiin Metsolan suo alle puoleentuntiin, matkaa tulee karvan auki kolme kilsaa. En muista milloin oltas päästy tuollaiseen vauhtiin. Pohkeet jumitti, maitohapotti mutta nautin ja lähdin lenkin jälkeen onnellisena uimaan. Ja lenkki antoi ilmeisesti hyvät lämmöt kroppaan, sillä vetäsin 1650m/80min. Uinnin jälkeen toivoin, että olisin syönyt vahvemman aamupalan 😀 Mutta päivä jatkui: kotiin ja pikaisesti hedelmäsalaattia ja koulutuslenkille. Kierrettiin Ankkalammen lenkki (4.4km) Oton ja kouluttajan kanssa. Reitin alkuvaiheessa Otto yritti jumitella, mutta uusin konstein päästiin eteenpäin. Nyt ei nosteta valjaita yhtään, annetaan valjaskäden olla rentona ja toisella kädellä otetaan talutin lyhyeksi ja viedään se eteenpäin nypyttäen lyhyesti taluttimesta. TOIMI! Alkuun koira uskoi vain kouluttajaa, mutta lopulta sain itsekin toivotun tuloksen aikaan. Ankkalammella koira olisi aina kääntynyt oikealle vaikka pitää mennä tienhaarasta vasemmalle. Noita kahta haaraa treenattiin ja ei annettu periksi. Niistä kun pääsimme lopulta onnistuneesti Oton työskentely parani huomattavasti. Ja jos vauhti yritti pudota mateluksi sain nypytyksin Oton nostamaan vauhtia. Paluumatkalla viimeisessä ylämäessä homma meni mateluksi, mutta kouluttajan mielestä lenkki oli koulutuksellisesti hyvä. Saatiin koira liikkumaan ilman kouluttajan käskytystä. Käskytys tuli minulta. Hankalissa paikoissa kouluttaja pysyi kauempana takanamme ja hiljaa. Koiran askellus on kaunista ja ei näyttäisi fyysisiä vaivoja olevan. Kouluttaja uskoi kyseessä olevan ennemminkin testailuvaihe, että ei muuta kuin taistoon kuka on kuka :D:D

Joka tapauksessa lenkin jälkeen olo oli taas luottavaisempi ja parempi. Kyllä tästä vielä hyvä tulee. Viikonloppuna päästiin kulkemaan pienin tahmatassuiluin ja nyt alkuviikosta sujuvuus on ollut koko ajan parempaa ja parempaa. Eipä kirvestä jouda kaivoon viskaamaan, vaikka silloin viikko sitten aika likellä olikin.

Lauantaina olimme Opaskoira laulaa oodin -juhlakonsertissa. Näkövammaisen muusikon Riikka Hännisen opaskoira Kessu laulaa Riikan soittaessa pianoa. Koira on nyt kymmenvuotias, joten oli aika juhlakonsertin. Ensinmäisellä puoliajalla esiintyi Kessun Jauhelihaorkesteri, jossa oli niin näkeviä kuin näkövammaisia muusikoita. Konsertti alkoi Moozartilla, jota Riikka soitti pianolla mihin Kessu-herra yhtyi. Siinä hetkessä kun Kessu alkoi laulun Otto ponnahti istumaan ja aloitti vastausuikutuksen ja puhahtelun 😀 Kun konsertti jatkui bändin osuudella Otto pötkötteli jaloissani rauhallisesti. Muusikot olivat tehneet laulut pentujen hoitokotiajasta, koulutukseen menosta ja työssä olosta. Hyviä sanotuksia opaskoiran elämästä.

Konsertissa esiintyi myös Kessun poika Ärri isäntänsä kanssa. Isäntä oli tehnyt Kessulle oman laulun. Ärri ei laula pianon säestyksellä, mutta huuliharpulla kylläkin. Nyt tosin Ärri ei kovin innokas laulupoika ollut, taisipa välillä käydä pötköttelemäänkin… Toisen laulun aikana, joka oli blues, jonka tahdissa me ihmisetkin bluesmeiningillä haukuimme, Otto taas ponnahti pystyyn ja laittoi edessä olevien selkänojien päälle päänsä, josta katseli lavalle erittäin kiinnostuneena osallistuen blueshaukuntaan 😀 Tämän jälkeen olikin vuorossa Kessun laulukoulu, jonka aikana Riikka soitti pianoa ja Kessu haukutti meitä. Otto oli juonessa mukana :D:D Lopuksi vielä bändi esitti laulun opaskoirien eläkeajasta, joka oli kovin koskettava.

Toisella puoliajalla siirryttiin Tarukin esityksiin, kolmen naisen lauluyhtye ja teemana maatiaiseläimet. Lauluesityksien lisäksi katsoimme multivideoesityksen johon Riikka kumppaneineen oli tehnyt musiikin. Lopuksi vielä Kessu pääsi laulamaan. Konsertin jälkeen menimme vielä syömään ja Otto pötkötteli taasen mallikkaasti pöydän alla. Mitä nyt välillä piti nuolla lattiaa, josko sieltä irtoisi jotain suuhun asti 🙂

Tänään käytiin treffaamassa 11 viikkoista opaskoiran alkua. Koirat pääsivät leikkimään pihalla. Vauhti oli melkoinen. Ei Likka aina meinannut ihan pysyä Oton vauhdissa. Ja välillä piti tulla meidän ihmisten jalkoihin turvaan. Hetken päästä kuitenkin taasen uhittelemaan. Ja jos leikki kävi liian pelottavaksi tai rajuksi pentu päästi melkoisen vingahduksen. Sisällä Oton syödessä luuta pentu yritti saada huomion juuri oppimallaan taidollaan, haukkumalla. Ja kyllähän sisälläkin vähän energiaa riitti leikkimiseen, mutta koirat viihtyivät myös omissa oloissaan meidän nauttiessa teestä ja suklaasta.

Julkaistu

Liikunnasta onnellisena

Tänään liikuntaa yhteensä reilu kolme tuntia ja kropassa ihana liikkumisen jälkeinen olo. Tätä tunnetta olen kaivannut ja vihdoin pitkästä aikaa nyt kroppa ja mieli nautiskelee endorfiinista.

Syyskuussa aiemmin mulla ja kaverilla oli sovittuna kahteen kertaan uintitreffit ja molemmilla kerroilla ne peruuntui. Onneksi viime torstaina esteitä ei ollut ja päästiin vihdoin uimaan. Uin 1250m/70min ja olin iloinen uimisen tuomasta energisestä olosta. Sovittiin uudet treffit tälle aamupäivää ja nyt polskutin 1550m/80min ja nautin olosta. Vauhdilla kotiin, nassuun iso lautasellinen hedelmäsalaattia ja hieromaan. Asiakkaita oli yhdestä kuuteen.

Torstaina uimahallissa oli todella vähän väkeä ja samalla radalla ei muita uimareita ollutkaan. Tänään oli koululaisryhmiä ja eläkelläisten vesijumppia. Radalla oli kaverini ja mun lisäks ainakin pari muuta uimaria. Meteli oli melkoinen, mutta vaikka radalla oli vieraita uimareita, ei törmäyksiä tullut. Uidessani mietin, että joskus haluaisin uintitekniikkakurssille. Uin kloorin ja koiran sekotusta, käytännössä en hengitä oikein vapaassa ja niskat jännittyvät hurjasti. Joku sanoikin joskus uintityylini olevan todella raskas, ja jos uisin samalla intesiteetillä rintaa tai oikeaoppisesti vapaata, vauhti olisi kovempi ja uidut matkat pidempiä. Haluaisin joskus testata kuinka kauan menee kun uin kaksi kilsaa. No eihän tänpäiväisestä puuttunut kuin 450m :D:D Ens viikolla sitten taas pulahdetaan! Voi kun onnistuis käydä jouluun asti viikottain uimassa, mutta tiedän jo nyt ettei se täysin onnistu. Loka-marraskuun vaihteessa vietämme lomaviikon mökillä, mutta jospa muuten…

Kun päivän työt sain tehdyksi söin mussakaa ja lähdin toisen kaverini kanssa lenkkeilemään. Käytiin niillä seuduilla missä ulkoilin asuessani edellisessä asuinpaikassani. Käytiin matkan varrella myös minulle oudoilla alueilla. Alkumatkasta Otto kulki aika rauhallisesti, mutta hiekkatieosuuksilla päästiin jo menemään vauhdilla. Alussa suojateiden näytöissä poika hiiviskeli, loppulenkistä useimmiten pysähtyi hienosti oikeaan kohtaan. Häntä heilui koko lenkin ajan, paitsi käännöksissä piti vähän miettiä kuinkas tämä nyt olikaan. Muita kulkioita oli yllättävän vähän. Saimme nauttia mukavasta syysillasta kivassa säässä. Ei ollut liian viileääkään. Kilsoja taittui 10.2 km ja aikaa meni 2 h 14 min. Parit suojatien näytöt otettiin uusiks ja pääsihän Otto myös tarpeilleen muutaman kerran ja ihan lopuksi hetkeksi nuuskimaan.Kylläpä oli ihanaa lenkkeillä ystävän kanssa rupatellen, lisää tällaisia ihania pitkiä iltalenkkejä!!! Nyt on niin hyvä olo. Suihkussa käyty, teestä nautittu, joten ehkäpä hetkeksi voisin ottaa neulomuksen esille samalla kuunnellessani kirjaa ja rentoutua 🙂