Julkaistu

Haastateltavana radiossa ja lehdessä

Eräänä toukokuun lopun iltapäivänä sain vieraakseni toimittajan Minna Pyykön. Istuimme parvekkeellamme kuunnellen lintutallenteitani minun kertoillessa muistojani äänityshetkistä eri linturetkiltä. Tuokio oli erittäin lämminhenkinen ja Minnan haastateltavana oli helppo olla. Tosin en koskaan erityisemmin ujostele haastattelutilanteissa, vaikka en toki ole mikään kovin kokenut haastateltava. Olen vain oma itseni ja se riittäköön.

Kesäkuun 10. päivä haastatteluni tuli ulos Radio Suomen ohjelmassa Minna Pyykön mailma klo 13.30. Haastattelun jälkeen sain paljon positiivista palautetta. Ohjelma on kuunneltavissa edelleenkin Yleareenassa.
Tästä
pääset kuuntelemaan ohjelman.

Minnan ohjelmassa oloni sai erään ystäväni vinkkaamaan toimittajatuttavalleen minusta ja lintuharrastuksestani. Vinkistä otettiin Vantaan Sanomien toimituksessa koppi ja kesäkuun 13. Tiina Örn saapui minua haastattelemaan. Nyt emme lintujen ääniä kuunnelleet, mutta kertoilin harrastuksestani mukavan rennossa tunnelmassa. Juttutuokion jälkeen kuvaajan kanssa käpsyteltiin lähimetsikköön valokuvausta varten. Tämäkin haastatteluni poiki positiivista palautetta. Jutun voit lukea
täältä

Olen enemmän kuin tyytyväinen, että olen löytänyt lintuharrastuksen. Valitettavasti äänittämään en pääse läheskään niin paljoa kuin tahtoisin. Tämä pirun sokeus toimii tehokkaana hidastajana. Joskus mietin miksi löydän kiinnostuksen kohteita/harrastuksia joiden toteuttamiseen tarvitsee näkeviä silmiä. Onneksi mökin pihapiiristä ja lähistöltä olen saanut monta upeaa tallennetta, mutta lajilista ei enään oikein kasva. Tällä hetkellä eletään keskikesää ja luonto on kovin hiljaa. Toivottavasti syyslaulun alkaessa tulee äänitysmahdollisuuksia ja ensi keväänä retkeily on vilkkaampaa. Kovasti toivoin, että tämän kesän aikana saisin äänitetyksi esim. kuikan huudon, mutta taitaa ensi kesään jäädä. Nyt kuitenkin lähden täältä kuumasta mökistä teltan viileyteen kuulostelemaan kesäyön hiljaisuutta hellepäivän jälkeen.

Julkaistu

Hepan kynttilätehdas ja neulomo hiljentyneet joulumuistamisien osalta

Mukissa joulumaustein maustettua vihreää teetä ja vieressä pari palaa tummaa minttusuklaata. Siitä onkin hetki kun käsien ulottuvilla ei ole ollut keskeneräistä neulomusta. Olo on hivenen tyhjiin puristettu. Eihän joulusta ja joulumuistamisista saisi ottaa stressiä, mutta sellainen meinasi vähän iskeä. Avustajani lähtee viiden viikon matkalle ja oli tänään viimeistä päivää ennen sitä töissä. Tarkoitus oli saada joulujutut valmiiksi ja lopulta saatiinkin. Avustajan hammasvaivat pyrki tehokkaasti häiritsemään, mutta nyt voidaan huokaista. Halusin avustajani paketoivan sellofaaniin mehiläisvahakynttilöitä, laittavan hapsut ponchoihin, kirjoittavan joulukortteja apunani jne. Avustajani vei paljon töitä kotiinsa ja toipuillessaan teki valokuvauksia käsitöistäni ja paketoi ne. Olen todella kiitollinen hänelle kaikesta ja riemuitsen, että pääsee lähtemään matkalleen. Ja samalla olen onnellinen, että jouluvalmistelut lahjojen osalta on valmiina ja nyt voin nauttia kaikesta muusta ennen joulua. Lahjojen tekeminen ja antaminen on ihanaa ihmisille joista välittää ja siksipä tämänkin stressin poikasen sai kohtuullisesti taltutetuksi positiivisin mielin.

Marraskuun vikalla viikolla sain sekä avustajaltani että Silmukkasiskolta oikean väristä Teddy-lankaa veljien tyttärien ponchoihin. Keskiviikkoisella Tallinnan matkalla neuloinkin lähes kokonaan pienemmän ponchon. Itse Tallinnan matkasta ei paljoa kerrottavaa ole. Laivassa neuloin, söin herkullisen gluteeinittoman lohileivän, istuin autossa, ostin vähän alkoholijuomia, käytiin syömässä sataman lähellä, taas autossa odottelua laivaan pääsyä. Siinähän pystyi kivasti samalla neulomaan 😀 Paluumatkalla neuloin. Ponchon päättelin torstai-iltana ensiksi tehtyäni viimeiset vihreät kuusikynttilät. Tiistaina tein yhdeksän asiakkaan työpäivän ja aherrettavaa riitti torstaillekin.

Viikonloppuun mahtui opaskoirapikkujoulut. Perjantaiaamuna peesarin kanssa Prismaan tekemään hurjat ruokaostokset, aikaa meni yli pari tuntia ja sen jälkeen mennessäni omille ruokaostoksilleni, ei millään jaksanut inspiroida koko touhu :D:D Kotona alkuillasta Oton kanssa hortoilua ja toisen ponchon aloitusta. Lauantaina leivoin pikkujouluihin kolme siemenrieskaa ja tein pitkiä mehiläisvahakynttilöitä. Ilta menikin liki 30 ihmisen ja 17 koiran kanssa juhliessa 😀 Peesareita muistimme kotimaisella hunajalla.

Ja sunnuntaina ehdottomasti viikon kohokohta – ratsastus! Kiitos Annalle ja Quantinalle edellisen postauksen kommenteista. Nyt meillä oli kenttätunti ja hevosilla hokit jalassa. Ja oih, oli IHANAA!!! Ensiksi otettiin kenttä ”haltuun”, joka oli nyt normaalia pienempi. Aloimme harjoitella vatsalihaksilla hevosen pysäyttämistä ja taas liikkeelle lähtöä. Töltättiin ja kiinnitettiin oikeaan istuntaan huomiota. Lopputunnista otettiin jalustimet pois ja haettiin oikea istunta, kokeiltiin virheasentomme ja samat hommat jalustimilla. Koska kenttä oli jäinen emme laukanneet, mutta oli vaan niin IHANAA!!! Edellissunnuntain paska reissu unohtui kertaheitolla, yes. Illalla jaksoikin ahkeroida viimeiset mehiläisvahakynttilät ja näin kynttiläpaja sulkeutui tältä vuodelta.

Viime viikolla saimme äidin vieraaksemme. Maanantai-iltana olimme tekemässä Inkun ideapajassa joulukortteja (joulukorttipostaus myöhemmin) ja tiistaina ikkunoiden pesua ja mulla ohessa töitä. Avokki sai ruuaksi rakastamaansa maksakastiketta ja riemun puhtaista ikkunoista 😀 Illalla rentoa yhdessä oloa ja saunomista.

Vietimme mökillä pidennetyn viikonlopun lähtien sinne torstaiaamusta. Mäntsälässä olikin satanut muutaman centin lunta ja sekös hullaannutti koirat. Molemmat kirmailivat innoissaan pitkin mökin pihaa. Takassa tuli ja rento, hyvä olla. Ruuaksi nieriää Mäntsälän S-marketista, jossa on mielettömän hyvä kalatiski, SUOSITTELEN! Koskaan ei ole tarvinnut pettyä. Maustoin kalan savusuolalla, sitruunaisella kalamausteella ja kuivatulla tillillä. Uuniin ja sen kanssa perunamuussia. Pitkin päivää neuloskelin pinkkiä ambitusta ja ponchoa.

Itsenäisyyspäivänä vietimme meidän juhlaamme (5v-kihla ja 6v-seurustelu) hyvän ruuan merkeissä. Herättyämme ja vähän neulottuani valmistin alkupaloiksi kylmäsavulohirullia joidenka sisään yrttituorejuustoa. Maustoin broilerin rintafileet soijalla, carryllä ja valkosipulilla ja tein salaatin. Jälkkäriksi pilkoin juustoja, mutta juustot jaksettiin vasta seuraavana päivänä. Mun kokatessa avokki lämmitti saunaa. Saunatauoilla istuimme kuistilla hiljaisuutta kuunnellen. Ulkotulista kuului vain pientä rätinää. Ennen ruokailua sytytimme kynttilöitä takan päälle ja pirtin pöydälle. Söimme rauhalliseen tahtiin jutellen ja muutama viinilasillinen nauttien. Vielä ennen kymmentä mentiin ulos nuotiolle nauttimaan olosta. Ihana, rento päivä!

Muuten päivät kului käsitöiden merkeissä ja eilen siivoten. Odotan jo joulua milloin pääsee taas mökille rauhoittumaan. Sitä ennen on aika tiiviit miltein pari viikkoa, mutta näiden viikkojen aikana tapaamme monta hyvää ystäväämme, teemme töitä jne… Viikonloppuna minut voi löytää Hyötykoirien osastolta missä olen kertomassa opaskoiran kanssa elämisestä. Haastattelut la ja su 10.30 ja messuosastolla olen lupautunut olemaan pe 13-15 sekä la 13-15. Sunnuntaina olen menossa kahdeksi toiseen tapahtumaan, joten silloin joudun lähtemään jo aiemmin pois messuilta.

Ja lopuksi Lemmikit-lehden ystäville vinkki: 2.12. ilmestyneessä numerossa on juttu minusta ja ihanista koiristani. Jutussa on kaksi kuvaa. Toisessa Otto ja Harmaakuono ja toisessa itse kävelen Oton kanssa hiekkatietä pitkin.

Julkaistu

Hektistä elämää

Voi miten harmaata ja sateista onkaan. Nyt ne syksyn kurjat kelit ovat saapuneet. Pitkään saimmekin nauttia aurinkoisista kuulaista upeista syyspäivistä. Matalapaineen mukana on iskenyt karmea väsymys, eikä kiireinen elämä yhtään sitä helpota. No onneksi olen melatoniinin avulla nukkunut, en välttämättä huippuhyvin, mutta nukkunut kuitenkin. Olen nimittäin heräillyt öisin todella monta kertaa ja se on aika rasittavaa.

Viikonloppuna vietin ”naisenergiset” päivät avokin lähtiessä lauantaiaamusta mökille evakkoon 😀 Järjestin luonani Evelace-alusvaatekutsut. Alkuun väkeä piti tulla huomattavasti enemmän, mutta erinäisten sattumusten vuoksi kutsut menivät pienemmällä porukalla. Kahdet uudet liivit innostuin tilaamaan. Ostosten lomassa kahviteltiin. Tarjolla oli pinaatti-fetarullia, siemenrieskaa ja mustikkapiirakkaa. Kutsujen jälkeen jatkoin iltaa lapsuudenystäväni kanssa punaviinistä ja juustoista nauttien, ja mikä ihan parasta, ehdittiin jutella kaikessa rauhassa tuntitolkulla 😀

Sunnuntaina puolestaan Silmukkasiskot saapui luokseni neulomaan. Iltapäivän puikot heilui ja juttua riitti. Välillä toki taas herkuteltiin nyyttärituomisia. Neuloin ponchoa, joka alkaakin olla viimeisiä kerroksia vaille valmis. Olo ei myöskään pirtein mahdollinen ollut, sillä yöunet jäi vähän lyhyiksi 😀 Silti Silmukkasiskojen kanssa aika sujahti vauhdilla.

Ja nyt onkin ollut aika kiireinen viikko. Joka päivälle on riittänyt asiakkaita, josta olen erityisen iloinen. Opaskoira-asiat ovat myös vieneet aikaa. Maanantai-iltana kokoonnuimme alueelliseen tapahtumaan, jossa teimme kaupunkiopastusharjoituslenkkejä ja lopuksi juotiin kahvit sekä kyseltiin toiveita ensi vuoden ohjelmasta. Otto treenilenkillä opasti aika mukavasti. Pari ekaa suojatietä meinasi unohtua pysähtyä, mutta reitin edetessä pojan opastus tarkentui huomattavasti. Ja maininnan ansaitsee myös se ettei tahmatassuilusta ollut tietoakaan 😀 Seuraavana päivänä istuimme yli kolmen tunnin kokouksen, josta kiireellä kotiin asiakkaita hoitamaan. Mielestäni on hyvä kun me hallituslaiset keskustelemme asioista huolella, joten harmitti kiireen iskiessä niskaan Mutta ei ne kokoukset Opaskoirayhdistyksen hallituksen kokoukseen loppuneet, nimittäin eilisaamuna osallistuin Opaskoirakoulun uusittavien kotisivujen suunnittelutyöhön kertomalla ruudunlukuohjelmaa käyttävän näkökulmia mitä sivuja tehtäessä tulisi huomioida. Oli mielenkiintoista ja tapaamme marraskuun loppupuolella uudestaan. Sitä ennen saan kommentoitavaksi tekeillä olevia sivuja. Kotisivupalverista kotiin, jonne saapui Lemmikit-lehdestä toimittaja ja valokuvaaja. Juttelimme koirista teen ja kahvin äärellä, jonka jälkeen ulkona kuvasimme koiria. Ilmeisesti joulukuun numerossa juttu sitten on 🙂

Ja illalla töiden jälkeen lähdin ystäväni kanssa ostamaan ratsastuskypärää. Sopivaa kypärää ei löytynyt, mutta löytyi ratsastushousut puoleen hintaan, 35 € Hantterssin housut. Kypärän metsästykseen lähdetään huomenna uudemman kerran 😀 Sunnuntaina on nimittäin eka kenttätunti ja tälle vuotta niitä on sovittuna kaikenkaikkiaan viisi ja niiden lisäks yksi vaellus. Tähän asti olen käyttänyt tallin kypäröitä, mutta haluan oman jo hygieenisyistä ja ainahan oma on OMA :D:D Olen todella onnellinen jo etukäteen tulevista ratsastuskerroista.

Vaikka aamulla olo oli hyvin takkuinen ja tuntui siltä etten jaksa uida metriäkään, olen onnellinen uimatreffeistä. Viime viikko jäi väliin ja ens viikkokin jää, joten onneksi takkuisuudesta huolimatta päästiin polskuttamaan. Polskin 1400m/80min, joten edelliskerran vauhtiin en ihan tänään yltänyt, mutta alussa ajattelin kilsan tekevän jo tiukkaa, joten siihen nähden kai voinen olla suht tyytyväinen. Ens kerralla sitten taas paremmin! Mut joo… Tälle viikolle tyypilliseen tapaan, vauhdilla uimasta kotiin asiakkaita hoitamaan. Nyt vietän taukoa ja kohta saapuvat kutsuilla tilatut tuotteet ja sen jälkeen työpäivä jatkuukin yli kahdeksaan.

Jossain vaiheessa lukiessani blogipostauksia ja kirjottaessani kommentteja huomasin, että en saa kommentointiseurantaa enään sähköpostiin, joka oli todella kätevää silloin kun halusi seurata jatkuuko kommentit edelleen… Jokin muutos on siis tapahtunut täällä bloggerissa, nyyyhhh… Vai onko tämä vain jokin ruudunlukuun liittyvä ongelma?

Julkaistu

Harmaakuono lääkärissä

Moni varmaan jo ajattelee ”voi ei! Eikö tuo nyt voi kirjoittaa jostain muustakin kuin koirista?”
Kyllä sekin päivä vielä koettaa, uskokaa vaan…  Toivottavasti en kuitenkaan vielä saa teitä kyllästymään ja äänestämään hiirulaisen painikkeilla itseänne pois täältä. Tänään on nimittäin ”pakko” taas kirjoittaa. Harmaakuonon eläköityminen vaan lähestyy, mutta ennen kuin postauksen aiheeseen vinkkaan:
Opaskoira-asiaa minun ja Harmaakuonon sanoin ja kuvin
täällä (sivu9)
Mulla ei ollut aavistustakaan, että lehti ilmestyy myös netissä…

 Harmaakuono on ollut mulle möksällään. Olenhan ihan kauhea: eilen kävelin nuoren vieraan koiran kanssa jättäen herran avokin kanssa kotiin. Ja tänään ei aamulla ilmesty kuppiin ruokaa. Siksipä on syytä maata olkkarin pöydän alla hipihiljaa, etten vaan vahingossakaan tulisi rapsuttamaan. Ennen lääkäriin lähtöä alas tullaan portaita hiukan hissukseen, vasta valjaat ja hihna kädessäni saa herran innostumaan.

Käytiin kävelemässä pieni lenkki todeten jalkakäytävien olevan aika karmivassa kunnossa. Aurinko lämmitti ja tuntui muutoinkin keväiseltä. Harmaakuono näytti tienhaarat ja suojatiet komiasti. Tais muistuttaa mua, että kyllä hän osaa 😀

Opaskoirakoulun pihalla on paljon tuoksuja ja opastustouhut meinaa vähän jäädä. Klinikan ulko-ovi löytyi ja melkeinpä heti päästiin lääkärin vastaanotolle. Yleensä Harmaakuono on singahtanut huoneeseen, nyt hipsutti vähän perässäni sisään. Into palasi oven sulkeuduttua ja valjaat riisuttua.  Koira saikin liikkua huoneessa vapaasti ja herra moikkailikin niin lääkärin kuin eläintenhoitajankin. Samalla koiran liikkumista seurattiin ja koira ei näyttänyt varovan mitään liikesuuntia millään raajoillaan. Tämä touhukkaana syöksyili eläintenhoitajan rapsutettavaksi. Harmaakuonon iloisuus, energisyys tuntui tekevän vaikutuksen ja siitä oltiin mielissään. Puhuimmekin siitä, että paras lahja minkä työkoiralle voimme antaa, on terveenä ja elämäniloisena eläkepäivät milloin koira voi liikkua sen mikä sille tuntuu hyvältä. Ei tarvitse jaksaa virastoissa, kaupungin kaduilla, ruokakaupassa opastaa. Tuollaisia eläkkeelle siirtyviä koiria halutaan nähdä eläketarkastuksissa enemmän ja yrittäessä toppuutella Harmaakuonon intoa lääkäri korosti miten hienoa on nähdä koira noin energisenä ja hyvävoipaisena.

Olihan Harmaakuonon hetkeksi asettauduttava aloilleen. Nähdessään verinäytettä varten otetut tavarat lääkärin kädessä poika pakitti viereeni, mutta meni kiltisti näytteen ottoon. Kolme putkellista otettiin verta ja välillä vanhus aikoi ottaa paikalta hatkat. Pysyi kuitenkin pienin komennoin aloillaan. Sen jälkeenkin kävi aina lääkärin lähellä moikkaamassa, mutta ei varmuudeks pidemmäksi aikaa uskaltanut jäädä 😀

Verinäytteistä tutkitaan munuais- ja maksa-arvot, sokeri sekä pieni verenkuva. Tulokset saan sähköpostiini ja jos jotain niistä ilmenee hoitotoimenpiteistä toki ollaan yhteydessä. Verikokeiden jälkeen lääkäri kävi vielä koiran tunnustellen läpi. Rasvapatteja oli siellä täällä ja ovatkin varmastikin koiran loppuelämän riesa. Niitä ei poisteta, jos eivät ala vaivaamaan. Kuulemma myös ohutneulanäytteistä on luovuttu, koska tulos ei ole kovin luotettava. Tällä hetkellä patit ei tunnu koiraa häiritsevän ja ovat kiinni alustassaan.

Kerroin Harmaakuonon massuttavan suutaan ja syynä ilmeisestikin muutama huono hammas. Keppien pureskelu on tehnyt tehtävänsä. Suu kuvataan ja tarvittavat poistot tehdään ennen eläkkeelle siirtymistä. Opaskoirakoululta huolehditaan Harmaakuonolle hammaslääkäriaika.

Puhuimme myös siitä vääjäämättömästä tosiasiasta, päivästä, joka tulee eteen. Aikaisemmin Vantaan koululla ei ole tehty koiran lopettamisia, mutta tämän uudehkon lääkärin myötä asia on muuttunut. Sen voi tehdä koululla tai tarvittaessa myös kotona. Lääkäri sanoi, että ei halua kenenkään joutuvan istumaan päivystyksessä tuntitolkulla odottamassa, että joku ehtisi koiransa nukuttamaan. Hänen mielestään tilanteen pitää olla rauhallinen kaikkien osapuolien kannalta. Minulle tuli hyvä mieli. Olen joskus nimittäin miettinyt joudunko Harmaakuonon viimeisen matkan tekemään jonnekin vieraalle eläinlääkärille. Ajatus tuntuu kestämättömältä omankin tuskan takia. Ehkä asia on edes himpun helpompaa kun se tapahtuu tuttujen ihmisten keskellä. No eihän sitä oikeasti ikinä tiedä mitä tapahtuu ja miten käy, mutta lohdullista tietää, että asian voi hoitaa koulun eläinlääkärin kanssa. Ja sydän on haljeta hyvästä mielestä, siitä että myös vanhuksesta ja sen hyvinvoinnista työurankin jälkeen välitetään.

Lopuksi Harmaakuono sai vielä kolmoisrokotteen. Viime keväänähän koira oksensi (sattumaa vai ei, ken tietää) rabies-rokotteen jälkeen mustaa multaa ja romahti täysin toipuen hyvin. Nyt vietimme kahvihuoneessa tovin koiraa tarkkaillen ennen kuin päästiin kotimatkalle. Ja mikäs se täällä odottikaan – ruokakuppi täynnä ruokaa :O

Julkaistu

Iloisesti yllättynyt

Arpajaisvoitot marraskuu12-maaliskuu13
100 € lahjakortti Sarafaanin tehtaanmyymälään
Kaarlo Jaakkolan kirja Vatsakuntoon
Pesupähkinöitä ja Clipperin luomuteetä
Kuusi numeroa Fit-lehteä
Kerrassaan uskomatonta, sillä mulla ei yleensä ole koskaan arpaonnea.
Nyt en ehkä voi enään noin kirjoittaa, koska pienen ajan sisällä olen voittanut nuo kaikki hienot jutut.

Sarafaanin lahjakortin annoin äidille joululahjaksi, vaatteet enempi ikäihmisten.
Jaakkolan kirja on Aa:lla luettavana tallenteelle, Clipperin teestä jo monta pussia käytetty, pesupähkinät menossa testaukseen ja Fit-lehden voittamisesta on vielä niin vähän aikaa, että lehti on vielä tulollaan. joten lehdille ehtii hyvin etsimään vielä lukijan 😀

Tänään on ollut tiivis työpäivä, seitsemän asiakasta pitkine hoitoineen. Tauot lyhyitä, mutta on ollut mukavaa saada uusia asiakkaita. Tuntuu mahtavalta, että työkirja täyttyy ajanvarauksista, se aina antaa lisää itseluottamusta tekemäänsä työtä kohtaan. Toivottavasti nämä reilut pari kuukautta olisikin vilkkaita, sillä koirakurssi vie putkeen pari viikkoa työajasta. Niinhän sitä sanotaan, että silloin kun rauta on kuumana pitää takoa, joten taotaan sitten 😀

Pieni paljastus:
ne joille tulee Yhteishyvä S-ryhmän lehti, tän kuun lopulla ilmestyvässä lehdessä pieni juttu opaskoirista minun haastattelun ja Harmaakuonon kanssa kuvauksen tuloksena. 😀

Julkaistu

Tv-esiintyminen ja lehtihaastatteluja

Olen vallan hämmentynyt ja melkein ujostuttaakin. Sunnuntain tv-esiintymiseni lähestyy ja monet ovat jo tunnistaneet minut ohjelman mainoksesta. Erilaisuuteni myötä olen ollut telkkarissa ja lehdissä aikaisemminkin. Joskus pienenä olen leikkinyt toimittaja Eeva Poudan kanssa jossain tv-jutussa ja näkynyt 1999 Vuoden urheilija-gaalassa. Tuolloin naisten maalipallojoukkue valittiin Vuoden vammaisurheilijaksi. Olimme voittaneet kolmannen kerran peräkkäin EM-kultaa ja muutenkin menestys 90-luvulla oli huikeaa. No minä olin tuolla kolmannella kerralla vasta kultajuhlissa mukana 😀 Näyn katsomosta ja tuota varten pelitreeneissä käytiin kuvaamassa peliä treeneissämme ja sitä videopätkää näytettiin gaalassa Tapio Suomisen selvittäessä lyhyesti mitä maalipallo on.

Sydneyn paralympialaisiin pääsin varapelaajan pestin kautta ja tuolloin Alueuutiset-lehti halusi tehdä maalipallosta jutun ja espoolaisena haastatella minua. Samoihin aikoihin oli joku Hesarin Nyt-liitteessä juttu käsistä ja oli jotenkin häkellyttävää valmentajamme tunnistaessa kuvasta käteni 😀 En ollut maininnut koko haastattelusta juuri kenellekään. Noh, juttua sitten luettiin hartaasti leirillä, ja tuona samaisena syksynä meistä taisi olla joukkueena juttu Avussa.

Harmaakuonon tultua elämääni olen ollut kahdesti lehdessä. Toisen kerran Ilta-sanomissa, vai oliko se Iltalehti(en muista) joskus kaks ja puoli vuotta sitten. Haastattelu tehtiin puhelimessa ja kuvaaja kävi kuvaamassa Harmaakuonoa ja minua. Koira oli aivan kummissaan ja tosi riehakas. Ihmettelen todella miten kuvaaja onnistui saamaan niinkin hyvän otoksen koirasta kuin sai. Kaikki nimittäin sanoi Harmaakuonon olleen levollisen ja tarkkaavaisen näköisenä vierelläni. Noh, todellisuudessa kuvaaja onnistui tallettaan jonkun sekunintuhannesosan oikealla hetkellä 😀

Alkuvuodesta etsittiin sokeaa Tunne sää-ohjelmaan ja suostuin mukaan. Oli oikeasti mielenkiintoista nähdä miten kuvaukset tapahtui. No sunnuntaina nähdään lopputulos kaiken leikkaamisen/editoinnin yms. jälkeen.

No lähimmät ystävät ja perhe tietää ohjelmasta ja tänään minua on ”painostettu” tiedottamaan asiasta esim. opaskoiraväelle, koska Harmaakuonokin ohjelmassa esiintyy. Laitoin myös lopulta Facebookiin statuspäivityksenkin asiasta ja tilastani on tykännyt jo toistakymmentä ihmistä, joten ehkä mun on vaan annettava tiedon kulkea. 😉

Yllättäen tämä blogi on myös poikinut yhteydenottoja ja lokakuulle onkin sovittuna haastattelu koskien otoskleroosia, ja hetki sitten sain toisen pyynnön lehtijuttuun, joka käsittelisi opaskoiran kanssa elämistä. Miksi sitten vastaan haastattelupyyntöihin myöntävästi? Ehkä siksi, että haluan antaa lukijoille tietoa siitä miten hyvin vammasta/sairaudesta huolimatta voi elää, ja opaskoirista ei koskaan kerrota liikaa, siitä ettei niitä saa silitellä kun koira on valjaissa. Tai että opaskoirakin viettää myös ns. tavallisen kotikoiran elämää kotona ollessaan jne. Ja olen vaan avoin erilaisuudestani ja näkyyhän se näissä blogikirjoituksissanikin. Eli, kun tiedän milloin haastattelut julkaistaan, kertonen niistä teillekin. Oikea nimeni paljastuu, mutta ei se minua oikeastaan häiritse. Uskon niiden jotka tuntevat minut ”oikeassa elämässä” tunnistaneensa minut jo näistä kirjoituksistanikin. Että ei muuta kuin sunnuntaina Tunne sää-ohjelmaa katsomaan ykköseltä 18.15.