Julkaistu

Lintujen yö

Viimeiset pari viikkoa saimme nauttia upeista lämpimistä kevätpäivistä, auringon paisteesta ja luonnon puhkeamisesta. Sisätiloissa ei malttanut millään olla muuta kuin sen mitä oli pakko. Sääennustetta seuraillessa Lintujen yön lähestyessä kuitenkin meinasi hymy hyytyä. Kaatosateita, kuukauden sademäärä yhdessä vuorokaudessa, ei kyllä naurattanut. En niinkään murehtinut kastumista, paljon enemmän huolestutti kuulisimmeko kaatosateessa juuri mitään.

Kokoonnuimme viideksi lauantai-iltapäivänä yhteiselle päivälliselle Onnelaan, joka sijaitsee Tuusulassa Rantatiellä. Ravitsevan aterian jälkeen lähdimme heti kuuntelemaan millaista lintukonserttia olisi tarjolla. Kävelimme Tuusulanjärven rantaan Onnelan pihapiirissä.

Mustarastas
Uudenmaan maakuntalintu ja suomen yhdeksänneksi yleisin lintu soitteli huiluaan hyvin runsaasti ja muiden lintujen äänet peittäen. Laiturilla seistessämme kuulimme kalalokin, harmaalokin rääkäisyjä sekä kauempaa rantasipin varoitusäänen. Kävellessämme laiturilta poispäin pääsimme kuuntelemaan paremmin rantasipiä.

Hiljattain kirjoitin Facebookissa, että en ole koskaan kuullut pajulinnun viserrystä. Nyt minua moinen väite hävettää, sillä onhan kyseessä Suomen yleisin lintu ja opittuani sen äänen sitä kuulee lähes kaikkialla. Pajulinnun ja peipon voi helposti sekoittaa äänestä keskenään, mutta uskoakseni osaan ne nyt erottaa. Pajulinnun
laulu on temmoltaan hitaampaa ja mollisävyistä. Peippo
taas livertää iloisella nuotilla nopeatempoisemmin ja lopussa on sellainen nopea liverrysääni. Vaikea selittää. Tulimmekin siihen tulokseen, että lintujen ääniä on vaikea kertoa sanallisesti. Siksipä halusin saada tänän postaukseen myös ääniä mukaan, joten kuunnelkaahan linkeistä ihania kevään ja kesän ääniä.

Iltakävelyllä opin tunnistamaan laulurastaan, jota on paljon mökkimme ympäristössä. Olen monesti miettinyt mistä linnusta on kyse ja laulurastasta epäillytkin. Jossain vaiheessa kyllä luulin lintua satakieleksi. On laulurastaalla
vaan kaunis ja monipuolinen ääni.

Punakylkirastas on huonosti tunnettu lintu, vaikka on hyvinkin yleinen Suomessa. Senkin laulua kuulee paljon, kun oppii sen muista linnuista erottamaan. Se ei aluksi ole kovin helppoa, mutta ajan mittaa siinäkin harjaantuu. Nytkin retkellämme selvästi huomasi, että vetäjämme Hannes, joka on harrastanut lintuja yli 30 vuottapystyi mahtavasta lintukonsertista erottamaan lintuja toisistaan ihan eri tavalla kuin moni meistä kurssilaisista. Eräs ryhmästämme kuuli hippiäisen rullaavan laulun, jonka kuuli myös yöretkellämme järvenpääläinen lintuharrastaja Olavi Kurttio. Hippiäisellä on korkea ääni ja jos kuulossa on tapahtunut kuulon alentumaa korkeissa äänissä sitä on vaikea kuulla. Itse en pystynyt hippiäistä muusta lintukonsertista erottamaan, joten ääninäyte
oli otettava kotona avuksi.

Iltakävelyllämme ei juurikaan satanut. Loppuvaiheessa saimme vähän tihkua niskaamme. Pari tuntinen sujahti nopeasti, jonka jälkeen istahdimme vielä kuuntelemaan Lauri Hallikaisen Luonto soi-sarjan cd-levyiltä lintujen ääniä. Minuun teki syvän vaikutuksen viitakerttunen, joka on myöhäisempiä kevään muuttajia ja on yölaulaja. Miten linnusta voi lähteä niin monipuolista kaunista liverrystä/soittoa. Olisi upeaa päästä kuulemaan lintua. Sitä tavataan mm. Viikissä lintualueilla, joten sinne mieli halajaa.

Lintuäänitteiden kuuntelun jälkeen lähdimme ulkoiluttamaan Ottoa vähän runsaampaan vesisateeseen. Otto oli mukana myös lintujen kuuntelu-kävelyllämme kahden muun opaskoiran kanssa. Niillä taisi välillä olla vähän tylsää ihmisten vain seisoskellessa hiljaa lintuja kuunnellen.

Kello herätti 03.30. Tosin heräsin varmuudeks jo ennen kolmea 🙂 Ihmeen vähän väsytti, ehkäpä se johtui tietoisuudesta luvassa olevan mielenkiintoisen aamuyön. Otto jäi muiten koiruuksien tapaan nukuskelemaan meidän pakkautuessa pikkubussiin. Mukaamme saimme paikallisen lintujen harrastajan Olavi Kurttion, joka johdatti meidät ensiksi Lemmenlaaksoon. Siellä kävelimme laavulle matkalla pysähdellen lintuja kuuntelemaan. Hannes ja Olavi tunnistivat taas monia monia lintuja mahtavan lintukonsertin seasta.Laavulla istuskellessamme lintuja kuuntelemassa kuulimme peukaloisen.
En edes yritä väittää, että seuraavan kerran sen kuullessani tunnistaisin. Onneksi on ääninäytteitä ja niihin voi aina palata tarvittaessa. Perjantaina latasin Iphoneen Suomen lintuoppaan, enkä meinannut malttaa nukkumaan. Univelan keräys meinasi alkaa jo edellisyönä Lintujen yöstä. Mutta joo, palataan upeaan aamuhetkeen laavulla. Metsä tuoksui sykähdyttävän upealta. Kukintansa aloitteleva tuomi sekä koivu. Sateen raikastama kevätyö. Voiko ihminen muuta kaivatakkaan?

Aamun aikana pysähdyimme kahdessa muussakin paikassa. Mukaamme olimme saaneet termareissa kahvia ja teetä sekä eväspussukoihin leipää, hedelmää ja mehua. Mikäpä siis olla ja nautiskella upeasta aamusta. Sadekin hellitti tuntien aikana. Onnistuimme kuulemaan vielä retken loppuhetkillä satakielen
lurittelua oikein kahden yksilön ansiosta. Käki kukahteli jossain kaukana. Seitsemän jälkeen oli aika päätellä upeassa lintukonsertissa Lintujen yö. Oli mielenkiintoinen tapahtuma. Nautin siitä miten Hannes Tiira Porista johdatteli meidät lintujen mailmaan. Miehellä on paljon tietoa ja upea taito tunnistaa linnut toisistaan. Toivon todella, että tämä Lintujen yö saa joskus jatkoa. Vesilintuja jäin ehkä vähän kaipaamaan. Tuusulanjärvessä varmaankin kannat ovat pienentyneet, vaikka toisaalta onhan sitä viime aikoina puhdistettukin.

Hannes kirjoitti blogissaan myös tästä upeasta tapahtumasta. Tekstin voi lukeatäältä.

Julkaistu

Maastossa huomaa kehityksen

Eilinen ratsastustunti hujahti maastossa. Edellisestä maastokerrasta on yli vuosi, joten kasvoilla isot hymyt auringon lämmittäessä lähdimme maastoon.

Ratsastin Fengur-papalla, josta minulla onkin paljon hyviä muistoja. Koska viime aikoina meillä on ollut kenttätunneilla paljon harjotteita missä siirrytään töltistä raviin jne. en ole Fengurilla ratsastanut, siltä kun ravi löytyy kuulemma äärimmäisen huonosti. Nyt kuitenkin pääsin nauttimaan papparaisen kanssa työskentelystä. Ja varmajalkaisestihan se eteni riippumatta miten jyrkkä mäki tai oliko kavioiden alla jäätä, upottavaa lunta vai sulaa hiekkapolkua.

Tämän vuoden puolella kaikki ratsastuskerrat ollaan menty ilman satulaa. Satula tuntuikin aluksi hivenen oudolta, ja kun Fengurilla on vielä sellainen korkea takaosastaan oleva satula. Alussa hetken mietin, että mitenköhän hukassa sitä on maastossa ratsastaessa tai miten epävarmaa oma meno on. Nopeasti sai kuitenkin huomata, että kenttäharjotteiden myötä varmuutta on tullut lisää sekä tasapaino parantunut. Jyrkähköt ylä- ja alamäetkään eivät pahalta tuntuneet. Sitä vain ratsasti rauhallisin mielin ja nautiskeli. Tasainen töltti oli ihanaa. Laukkapätkiä ei maastossa tällä kertaa menty, mutta kun kevät ehtii pidemmälle, niin sitten laukkaillaankin enemmän.

Auringon lämpö, tuoksuva sulava lumi, hevosen tuoksu, onnistumisen tunne, itseluottamuksen kasvu ja iloiset ratsastajat teki tunnista todella onnistuneen ja jätti erittäin hyvän mielen. Se jätti myös tuntemuksia sisä- ja etureisiin. Olen tuosta liikunnasta aiheutuneesta tuntemuksesta fiilistellyt ja uskokaa vaan myös nauttinut.

Onnellinen ratsastaja kotiuduttuaan pääsi melkeinpä heti saunomaan, sillä avokki oli napsaissut saunan lämpiämään. Ilta kuluikin rennosti kotosalla. Tänään on sitten taas maanantaiseen tapaan aamupäivästä vietetty aikaa keramiikkatöiden parissa ja iltapäivästä iltaan hoitaen hieronta-asiakkaita. Suunnittelin vielä tekeväni kynttilöitä, mutta ryydyin. Mustien leskien aikaan neuloin ja nyt kun iltatee on juotu on aika painua peiton alle. Huomenna vietän päivän Iiriksessä meidän rottinkikerholaisten Pääsiäis-myyjäisissä.

Julkaistu

Neulomukset: pelleriini ja kauluri

Pari vuotta sitten tein TT Cacaon lenkkialpakka-langasta pelleriinin. Ohje oli Kädentaitomessuilta Wanhasta satamasta Pitsi & Palmikko/Anu Paljärvi ja ohje oli kyseiselle langalle. Tein ohjeen mukaan, mutta pelleriinista tuli harvaneuloksista ja järkyttävän pitkä liepuke, ei ollenkaan sellainen kuin mallinuken yllä ollut oli. Olin todella pettynyt ja tuolla se kaapissa lojuu odottaen kohtaloaan. En ole edes kuvauttanut työtä. Harmi sinänsä, olisin voinut esitellä sen teillekin.

Minua jäi ohje kaivelemaan ja monesti olen miettinyt kokeilevani uudestaan. Tuolloin pari vuotta sitten lopetin 18. kiilan jälkeen, koska työ oli jo niin uskomaton liepuke. Ohjeessa on 22 kiilaa. Vähän minua jännitti ryhtyä uudelleen pelleriinin kimppuun ja pelkäsin siitä tulevan fiasko. Onneksi niin ei käynytkään.

Joululomalla mökillä minulla sattui olemaan Novitan Sädettä ja Rowanin Alpakka-lankaa. Päätin kokeilla millaista neulosta niistä tulisi. Neulottuani ensinmmäiset oikeat kerrokset mielestäni neulos oli aavistuksen harva, joten kiilaan otin mukaan toisen Rowanin alpakan. Neuloin kiilat siis kolmella langalla ja kiilojen välit kahdella langalla. Olin tyytyväinen neulejälkeen samalla tajuten ettei Rowanin lanka riittäisi mihinkään. Sain lankaa lisää vuoden vaihteessa, joten mökillä pääsin vielä eteenpäin aina melkein 15. kiilan loppuun asti, ja taasen lanka loppui, joten työ tauolle. Odottelin, että lankaa saapuisi Tikataan, mutta malttamattomana lopulta tilasin Titityyn verkkokaupasta langat ja ne tulivatkin seuraavana päivänä. Minä neuloin viikonlopun aikana pelleriinin valmiiksi. Kuva lauantai-illalta yhdentoista maissa. Olin istunut tuntikausia sohvalla neuloen ja päivällä aiemmin jo Silmukkasisko-tapaamisessa. Sunnuntaille jäi kaksi viimeistä kiilaa 🙂

Koska virkkaustaitoni on vielä alkutekiöissään Hema virkkasi napit pelleriiniin. Alkuperäisessä ohjeessa on vain yksi nappi, mutta päädyimme kahteen nappiin, koska lankapaljoudesta johtuen pelleriini on kohtuullisen painava yhdelle neulenapille. Kuvia saa katsoa tarkasti, jotta napit erottuvat kirjavuudessaan.Olen pelleriiniin tyytyväinen, mutta siirrytään pelleriinista kauluriin 😀

Pakkasen paukkuessa lähdin ystäväni luo opettamaan hänelle nurjaa silmukkaa, ja enhän voinut tyhjin käsin sinne lähteä. Lankalaatikolle etsimään sopivaa lankaa ja löysin: Exlusive VLNAP 100% vlna superwash schurwolle, virgin wool. Kotona ehdin luomaan silmukat. Aluksi sinisestä kaulurista piti tulla tuubihuivi, mutta ympärys jäi liian kapeaksi, joten ei muuta kuin suunnittelemaan kauluria toiveikkaana, että työtä ei tarvitsisi purkaa, ja vaikka itse sanonkin kaulurista tuli aika kiva. Toki muutakin mieltä saa olla 😀

Koska ohje on oma uskaltaudun jakamaan sen teillekin:
Mallineule:
4 krs oikeaa ja 2 kerrosta nurjaa” = yksi mallikerta
Kaulus:
”1 oikein, 1 nurin”

Aloitus:
Luo 120 silmukkaa ja neulo mallineuletta 5 toistoa. Kaulurin leveys tällöin on noin 42 cm ja pituus on noin 13 cm ennen kavennuksia.
Kavenna sitten tasaisin välein seuraavan mallisarjakerran aikana 26 silmukkaa = työssä 94 silmukkaa.
Kavenna viimeisen mallikerran aikana jälleen 12 silmukkaa = työssä on 82 silmukkaa.
Neulo seuraavaksi 4 kerrosta oikeaa ja näiden 4 (neljän) kerroksen aikana kavenna vielä 22 silmukkaa, niin että työssä on 60 silmukkaa. Työn korkeus on tällöin n. 20 cm.

Kaulus
Tee lopuilla 60 silmukalla joustinneuletta (1 oikein 1 nurin) 17 cm. Päättele silmukat.

Julkaistu

Savireliefi levytekniikalla

Kevään aikana Inkun Ideapajassa on näkövammaisille viisi käsityökertaa. Torstaina oli ensinmmäinen kerta. Osallistujia oli vaan harmillisen vähän. Lisäkseni vain yksi osallistuja.

Minulle keramiikka/savityöt on jonkin verran tuttuja ja olikin jännä huomata miten erilaisia ohjeistuksia on eri keramiikan ohjaajilla.

Iltapäivän aikana oli tarkoitus tehdä Savireliefi levytekniikalla. Minulle oli heti selvää, että halusin tehdä lyhdyn. Ja tästähän se lähti, palasta savea 🙂Eipä sitten muuta kuin kaulimaan.Kaulittuani tasaiseksi levyksi päätös minkä korkuinen lyhdystä tulisi ja sen mukainen leikkaus. Reliefin teko tapahtui työn ollessa vielä levynä pöydällä. Työn yläreunan leikkasin aaltoilevaksi.

Hetken jouduin hakemaan inspiraatiota mitä työhön haluan. Lopulta alaosaan kaulitsin vohvelipintaa, yläreunaan leikattuani aaltomaisen reunan, tussin korkilla painelin kukkia mukaillen aaltoa. Halusin työhön vielä tulppaanin, joka syntyi kolmesta sydämen puolikkaasta. Tulppaani kiinnitettiin lietteellä levyyn. Ja tottahan lyhty tarvitsi reiät, jotta kynttilä loistaisi sieltä komeasti 🙂

Oli aika nostaa työ pystyyn ja siistiä halutunlaisiksi pintoja.Levy hetkeksi rullan ympärille muotoutumaan ennen pohjan kiinnitystä työhön. Pohja kiinnitettiin liettämällä sisäreunaalaosastaan pohjan ulkoreunaan. Ennen lietteen laittoa molemmat pinnat karhennetaan. Samainen operaatio tehtiin lyhdyn saumauksessa.Liettämisen jälkeen saumakohdan hävitys. Olen tarkka ettei sauma jää näkyviin. Vielä alareunan vohvelipinnan korostusta sekä kukkakuvion kohennusta. Siinä se sitten olikin. Nyt työ kuivuu pajalla ja parin viikon päästä se lasitetaan. Sitä ennen se käy kuitenkin läpi raakapolton. Savi on korkeapolton savea, mutta Ideapajan uuni nousee vain 600 asteeseen. En tiedä onko sillä miten vaikutusta saveen tai ei. Joka tapauksessa oli kiva oppia taas lisää keramiikasta. Tavallaan kaikkia tekniikoita olen aiemminkin käyttänyt, joten sinänsä ei tullut paljoakaan uutta. Ehkä ennemminkin tuli lisävarmuutta tehdä myös reliefitöitä enemmän jatkossa.

Minulla on jo jonkinlainen mielikuva millaisin värein työn haluaisin lasittaa, mutta saas nähdä mitä värejä pajalla on käytettävissä. Oikein mukavaa, että tälläinen käsityömahdollisuus on ja on mahdollista oppia aina jotain uutta. Vielä ennen pääsiäistä päästään mosaiikkin mailmaan. Huhtikuussa on teemana solmubatiikki. Se ei jostain syystä oikein sytytä minua. Toukokuussa päästään hopeakorujen mailmaan ja se taas kiinnostaa ja innostaa hurjasti.

Julkaistu

Lomatunnelmaa valokuvin

Vuoden vaihteessa vietimme melkein kolmen viikon mökkiloman. Alkulomasta riesana oli karmea nuha ja loppulomasta kovat pakkaset. Tosin ei jouluaatonaattonakaan riemun kiljahduksia syntynyt talsiessamme hakemaan kuusen oksia maljakkoon. Kumisaappaiden alla vain vesilätäköt lätsähtelivät, mutta mökkiin saatiin oikean kuusen tuoksua vinossa olevista oksista huolimatta.Tuolloin aatonaattona tuuletimme peitot, tyynyt, sohvatyynyt, koirien makuualustat ja matot. Pyyhittiin pölyt ja imuroitiin. Kokkasin ensinmmäistä kertaa itse bataattilaatikon. Siitä tuli herkullista, sopi erittäin hyvin kalojen kanssa.Illalla vielä leivoin joulutorttuja, jotka menivät parempiin suihin hyvin nopeaan.

Äidiltä saimme joulukukan amarylliksen. Kukka toi joulutunnelmaa senkin päällä, jonka takana naulakko ja siinä olevat vaatteet vähän häiritsevät. Kuvassa oleva taatelikakku on avokin asiakkaalta.

Aattona aamupäivästä paistoimme 2.5 kilon Tammisten luomukinkun, joka oli onnistunut valinta ja sitä oli meille myös sopivan paljon. Minä valmistelin jouluateriaa avokin lämmittäessä saunaa. Jälkiruuaksi tein suklaahyvettä johon tuli tummaa suklaata, kuohukermaa ja appelsiinituorejuustoa. Ateriavalmistelut saatuani valmiiksi olikin aika sytyttää ulkotulet ja halkotulikori saunataukoja ilahduttamaan.

Aika kului rentoillen ja sairastaen. Äänikirjoja kului sekä neule edistyi.Pelleriiniä neuloin niin innolla, että Rowanin alpakka-lanka, jota oli kuusi kerää, loppui kesken. Oli yritettävä saada lankaa lisää ja kolme kerää sainkin Uuden vuoden aattona samalla kun lähdimme ystävämme 40-vuotisjuhliin.

Tapaninpäivänä tuuli kylmästi, silti nuhaisina ulkoilimme puolisen tuntia, jotta koirat saivat vähän puretuksi energiaa. Alkuillasta satoi ohuen ohut lumikerros lämpötilan painuessa pakkaselle. Talvi saapui 🙂 Kirjojen kuuntelun lomassa vietin aikaa myös Yle-Areenalla seuraamalla Ompelijatar-dokumentin katsottuani ensin Punainen kolmio-sarjan sunnuntai-iltaisin.

Onneksi olo kohentui ja 7-9 asteen pakkasesta huolimatta vietimme maanantain iltapäivästä iltaan nuotiolla. Lampikin oli jäätynyt ja jää kantoi kuin kantoikin meitä. Tiedän, oltiin tyhmänrohkeita kun poseerattiin jäällä glögimuki käsissä. Jää ei vahvalta vielä näyttänyt. Älkää tehkö siis niin kuin me, vaikka mitään ei sattunutkaan.Poseerauksien jälkeen pysyimme kiltisti nuotion ääressä. Uunissa valmistui herkullinen riisipuuro, jota söimme nuotion äärellä talvesta nauttien.

Keskiviikkona saimme vieraaksemme vanhimman veljeni perheineen. Lapset peuhasivat jäällä, rupattelimme, kahvittelimme ja hassuttelimme. Valokuviakin otettiin, mutta en jaa täällä lapsista kuvia, koska en ole lupaa vanhemmilta kysynyt. Joka tapauksessa vietimme mukavat reilu parituntisen. Loppupäivän saattoikin taas rentoilla käsitöiden parissa 😀

Vuosi vaihtui ystävämme 40-vuotisjuhlissa. Aloitimme kuohuvalla jatkaen aterioimalla ja saunoen. Raketit katseltiin parvekkeelta. Oli mukava ilta rentojen ihmisten parissa. Keskustelut soljui mukavasti eikä syntynyt kuppikuntia. Yhden jäälkeen olimme takaisin mökillä. Ja siitä päivästä/yöstä sää alkoi viilenemään. Tarkoituksemme oli viettää liikunnallinen viimeinen lomaviikko. Kolmena päivänä se onnistuikin. Lauantaina tepsuttelimme vajaan tunnin 13 asteen pakkasessa ja onnistuttiinpa napsimaan muutama hyvä kuvakin.Tuon hatun sain avokilta joululahjaksi 🙂 On todella lämmin, mutta peittää turhan tehokkaasti kuuluvuuden. Ihanaa oli reippailla ja seuraavana päivänä luistimet jalkaan ja nauttimaan lammen jäälle talvesta. Kuvista huokuu hyvä mieli, vaikka toinen luistimistani kuvasta puuttuukin 😀Vielä maanantaina lähdettiin tuuliseen 14 asteen pakkaseen reippailemaan. Sitten tulikin niin kylmää ettei ulkoilu oikein innostanut. Tuossa vaiheessa Rowanin lanka alkoi taas olla loppu, joten pelleriini tauolle ja tuubihuivi puikoille. Iltaisin katselin Areenalta Koukussa-sarjaa samalla neuloen. Tiistaina saunoimme ja katselimme Pikkuleijonien mm-kulta-ottelua. Tuolloin kävin myös 23 asteen pakkasessa luonnossa saunatauolla pisulla kuunnellen samalla hirren pauketta, joten pakkanen siellä teki työtään. Jääkiekko-ottelun päätyttyä vielä iltateetä ja rauhoittumista.

Loppulomasta ei ihmeempiä tapahtunut. Kova pakkanen alkoi tympimään, neulominen ja äänikirjat kyllästyttämään. Loma taisi tehdä tehtävänsä kun kaupunkiin paluu ei tuntunut hassummalta. Oli oikeastaan mukavakin aloittaa arjen aherrus ja olla taas ihmisten parissa.

Julkaistu

Kotimaisia sarjoja seurannassa

Monesti ajatellaan ettei sokeana voi katsella televisiota. Ja kyllähän se on totta, että sokeus rajoittaa katsomista jonkin verran. Minua rajoittaa myös kielitaidottomuus, joten ulkolaiset elokuvat ja sarjat jää seuraamatta. Kyllähän tuo tekstitys-palvelu on osaan ohjelmiin saatavilla, mutta en ole koskaan tullut sen kanssa sinuiksi. Puhesyntetisaattorihan lukee ruudussa olevan tekstin monotoonisella äänellä häivyttäenohjelman henkilöiden äänet pieniksi ja se on minusta häiritsevää elokuvissa ja Sarjoissa. Dogumetteihin ja vastaaviin tuo palvelu sopii paremmin. Tämä nyt on kuitenkin vain minun kokemukseni asiasta ja jonkun päivityksen jälkeen hollannin kieli, joka pitää olla valittuna, jotta äänitekstitys toimii, se on kadonnut jonnekin meidän mööpelistämme 🙁

Suomalaisissa elokuvissa ja sarjoissa ratkaisee niiden seurattavuuden miten paljon ohjelmassa puhutaan. Muistan aina kun ryhdyin vuosia sitten katsomaan paljon kehuttua elokuvaa Poika ja ilves. Sehän on hyvin visuaalinen ja hienoin maisemin oleva leffa, mutta ei sokon saavutettavissa, ei ainakaan ilman kuvailutulkkausta. Jos pääsee seuraamaan kuvailutulkattua elokuvaa, se aukeaa ihan eri tavalla. Ensinmmäinen kuvailutulkattu elokuva oli muistaakseni Varpunen, jonka näin. Oli upeaa seurata elokuvaa kun kuvailutulkki kertoi musiikin, erilaisien äänien aikana mitä elokuvassa tapahtuu. Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry on mukana kuvailutulkkien koulutuksissa. Tulkin on valmistauduttava tulkkaukseen, nähtävä elokuva ennakkoon, suunniteltava mitä kertoo, mikä on sellaista minkä voi jättää pois jne. Olen seurannut myös joitakin teatteriesityksiä kuvailutulkkauksen kanssa, ja se tuo kyllä paljon lisäinfoa esityksestä.

Minusta tuntuu, että olen ihan ajastani jäljessä aina kun kerron suosikkisarjoistani. Lapsuudesta muistan sarjan Vihreän kullan maa. Haluaisin sen nyt aikuisena katsoa uudestaan onko se niin hyvä mitä silloin kuvittelin. Mutta ehdoton suosikkini on edelleenkin Metsolat. Siihen on kiva palata aina uudelleen ja uudelleen. Antti ja Annikki olivat niin ihana pariskunta, Jaana raivostuttava kitisiä, Eeva rauhallinen määrätietoinen hyvä ihminen, Erkki symppis taistelija, Kaukovaara huoh… Metsoloita tuli nelisenkymmentä jaksoa ja taso säilyi alusta loppuun.

Samaa ei valitettavasti voi sanoa Hovimäestä. Se on myös upea sarja, mutta valitettavasti huononee loppua kohden. Kaksi ensinmmäistä tuotantokautta olivat todella koukuttavat. Olen katsonut ne monta kertaa. Olen lukenut myös kaikki viis vai kuus kirjaa kuten myös kaikki Metsolat-sarjan kirjatkin. Hovimäessä minua häiritsee vieläkin ettei Axel-herra kuole missään vaiheessa. Etenkin kirjoissa loppua kohden välillä tuli tunne, että ”kaikkien” oleellisten henkilöiden piti kuolla, mutta Axel ei kuole ei televisiossa eikä kirjassakaan. Jos se on mennyt minulta ohi, KERTOKAA!!!

Kun Kotikatu alkoi, seurasin ensinmmäisen vuoden, mutta sitten maalipallo vei mennessään. Ja mitä myöhemmin sarjaa koetin seurailla, taso oli romahtanut. En piitannut myöskään Blondi tuli taloon. Ihmeiden tekijöitä seurasin ja Parhaita vuosia. Samaa sukua eri maata-sarja oli vähän huonolla seurannalla. Lapsuudessa piti toki katsoa Ruusun aika, Mummo, Kyllä isä osaa jne. Salattuja elämiä seurasin pari kautta 2000-luvun alussa, mutta sitten se jäi.

Vuosiin en seurannut mitään sarjoja enkä juuri ohjelmiakaan, joskus Idolsia tms. Minulta on jäänyt katsomatta Pirun pellot, Karjalankunnailla ja monet muut sarjat. En tiedä ovatko ne olleet hyviä vai eivät. Toissa syksynä kiinnostukseni heräsi kun kuulin sairaalasarjan Syke alkamisesta. Siihen koukutuin ja nyt jo odotan innolla sen uusia jaksoja. Ropan ekaa tuotantokautta en katsonut ja nyt minua se harmittaa, sillä pidin syksyllä tulleesta toisesta kaudesta. Maanantai-iltaisin istuinkin telkan ääressä neuloen. Mahtaisikohan löytyä dvd:nä nuo?

Syksyllä alkoi myös uusi Koukussa-sarja. Tuolloin en siitä innostunut ekaa jaksoa katsellessani. Sen verran se jäi kuitenkin mieltä kutittelemaan, että päätin katsoa Areenalta jakson uudelleen joululomalla. Sitten tulikin ahmittua muutamassa päivässä kaikki kymmenen osaa. Kiinnostuin myös Kotikatsomon Punainen kolmio Hertta Kuusisesta kertovasta sarjasta. Intouduinpa Areenalta katsomaan siihen liittyvän Ompelijatar-dokumentinkin.

Ainahan lähes joka ohjelmassa tulee hetkiä milloin en tiedä mitä siinä juuri sillä hetkellä tapahtuu ja näkevästä olisi apuja suuresti kertomaan aukkokohdat. Esim. Mustat lesket-sarjan ekassa osassa oleellinen tieto osan lopusta olisi jäänyt saamatta, ellei joku olisi kertonut Jukan olevan elossa. Rupesin siis seuraamaan tätäkin sarjaa. Silloin kun se tuli pari vuotta sitten en jostain syystä koukuttunut. Nyt koukutuin. Olen myös seurannut pari viikkoa sitten alkanutta Ihon alla. Siinä on aika paljon sellaisia hetkiä milloin on vähän pihalla tapahtumista.

Mä olen melkeinpä järkyttynyt siitä, että haluan katsoa kaksi ohjelmaa viikossa ja kun Syke alkaa tulee kolmaskin 😀 Normaalisti meillä avokki katselee televisiota paljon enemmän kuin minä. Hänen suosikkinsa on Huutokauppakeisari Aki Palsanmäki sekä Jyrki Sukulan ohjelmat sekä nyt alkanut Haluatko miljonääriksi. Myös välillä Poliisit ja Tulli on seurannassa. Nuo kaikki ovat sellaisia, jotka tulee uusintana miljoonasti viikossa ja vuodessa, joten ei onneksi tarvii taistoa käydä kumman ohjelmaa katsotaan 😀 😀 Nuo ovat myös sellaisia helppoja ohjelmia seurata ilman näköäkin. Uutiset ja Urheiluruutu kuuluvat lähes päivittäiseen seurantaan. Tosin kesäaikaan minua ei televisio kiinnosta. Mökillä ollessamme voidaan olla päiväkausia avaamatta koko mööpeliä, ja jos sen joku avaa se on avokki. Se on vielä todettava, että hyvin harvoin istun vain katselemassa televisiota. Lähes aina minulla on neule käsissäni. Ja nyt tämä neuloosi riehuu pahana, joten onneksi tulee ohjelmia mitä seurata iltaisin töiden jälkeen 😀

Julkaistu

Mökkiviikonloppu

Torstaina tulimme mökille viettämään pitkää viikonloppua. Vielä huomisen voimme olla täällä ja ohjelmassa onkin viimeiset kynttilätehtailutunnit. Tiistaina pyörittelin parikymmentä kynttilää. Ainakin saman verran pitäisi huomenna saada valmiiksi ellei jokunen enemmänkin. Huomiseksi on luvattu todella kurjaa säätä, joten nautitaan takan lämmöstä kynttiliöitä pyöritellen.

Perjantaina ja tänään ollaan tehty puuhommia; halottu halkoja klapeiksi. Minä hakannut avokin sahatessa ja kottikärrätessä puita minulle hakattavaksi. Koirat kuljeskelivat pihalla ja etenkin perjantaina sydämeni oli pakahtua vanhuksemme sipsuttelusta. Olemme laittaneet kaulapantaan kulkusen, jotta kuulemme missä herra nuuskuttelee. Kulkusen hiljainen helinä vanhuksen liikkuessa rauhalliseen tahtiin, siinä oli jotain pakahduttavaa. Nautin myös fyysisestä työstä, hikoilusta halkoja paukuttaessani. Urakan jälkeen oli pakko käydä suihkussa kuten myös tänään. Tänään oli paljon oksaisia puita ja oksien kohdalta halkoa on haastavaa saada halki. Tuotti avokillekin välillä haastetta oikein kunnolla.

Suunnittelimme viettävämme nuotioillan, mutta sää on ollut joka ilta niin kehno, että ei ole nuotiolla istuskeltu. Kylmä ja kovahko tuuli on pilannut moiset suunnitelmat. Noh, takassa on tuli rätissyt ja me nautiskeltu sen tuomasta tunnelmasta.

Torstaina avokki urakoi puusta säilytyslaatikon, josta tuli ehkä vähän turhan suuri; vie pirukseen tilaa. Nyt kuitenkin saadaan petivaatteet yms muut tekstiilit hiiriltä suojaan. Minulla on ollut käsissä neulomus. Eilen saunoimme ja päivällä järjestelin senkin uumenissa olevia tavaroita. Että voisi sanoa rauhallisia, mutta mukavia päiviä. Sää ollut kehno, mutta niinhän se lähes aina marraskuun lopulla on. Ihana on kuitenkin ollut viettää aikaa täällä ennen jouluhössötyksiä.

Julkaistu

Uusi heppatuttavuus

Tänään saimme meille uudet hevoset allemme, minulle Blossi ja Tiinalle Arabella. Molemmat haastavempia saada tekemään mitä halutaan. Blossin satula tuntui hyvältä istua jos etukönötin Blossi reakoi välittömästi eikä mennyt tölttiä tai ravia. Hevosta oli todella vaikea saada tölttäämään eikä ravaaminenkaan meinannut luonnistua. Kevennys ja pohkeiden anto ei vaan tahdo sujua samanaikaisesti ja sen olisi pitänyt sujua, jotta vauhti olisi säilynyt. Raipalla kosketus ei auttanut, sitä piti oikeasti käyttää. Välillä kuitenkin päästiin eteenpäinkin ja ravikin alkoi sujumaan. Ravin ja laukan jälkeen onnistui jo tölttikin helpommin. Laukkaamaan Blossia oli todella hankala saada saatika laukassa pysymään, joten laukkapätkät jäi osaltamme aina muutaman askeleen mittaisiksi. Sen verran laukka-askelia kuitenkin tuli, että ymmärsin issikalla olevan hyvä laukka. Laukassakin olisi pitänyt uskaltaa tehdä pidäte ja antaa pohkeita rohkeammin, ehkä askeleita laukassa olisi tullut enemmän.

Viimeinen vartti ratsastettiin ilman satulaa. Minulle se oli taas pitkästä aikaa jännittävää ja aluksi meno tuntui kiikkerältä. Lettu käveli tovin vieressäni, mutta jättäytyi sitten kauemmaksi. Uskaltauduin irrottamaan harjasta ja pitämään ohjista. Pysähdykset ja liikkeelle lähdöt tahto olla vähän kiikkeriä, liikaa etupainoista istuntaa. Tepsuttelimme Blossin kanssa käyntia Tiinan ravatessa ja töltätessä. Ehkä minäkin sitten terapiavyön kanssa uskallan 🙂

Vaikka välillä tuntui kaikkien taitojen – niiden vähäistenkin – kadonneen, oli kiva kokeilla haastavampia hevosia, oli hienoa saada heppa toimimaan vaikkakin vain hetkeksi halutulla tavalla. Isot kiitokset Letulle, että uskaltaa ja haluaa haastaa meitä näkövammoistamme huolimatta. Saamme todella arvokasta kokemusta ja vaikka emme ratsasta monta kertaa viikossa, jotain pientä kehitystäkin tapahtuu, vaikka välillä tänään tuntui, että olemme tipahtaneet pari vuotta sitten olleelle tasolle. Tosin silloin ei varmaankaan nuo hepat olisi meillä menneet kuin käyntiä. Odotan jo suurella innolla seuraavaa kertaa.

Minun piti käynnistellä ratsastuksen jälkeen kynttilätehdas, mutta ei vaan huvittanutkaan. Olo on väsähtänyt ja harteita särkee. Ehkä oikeasti on syytä vähän hengähtää ja antaa itselleen armoa. Onneksi kotipuuhat tuli kuitenkin tehdyksi. Istuimme myös nautiskelemaan kakkua ja teetä avokin kanssa. Seitsemän vuotta sitten pujotimme sormukset kihlautumisen merkiksi sormiimme. Vuosipäivää juhlistamme paremmin mökillä, mutta pitihän nyt teet keitellä ja kakkua maistella.

Julkaistu

Ratsastustunti tihkusateessa

Sateinen sunnuntai, mutta onneksi pahemmalta kastumiselta vältyttiin. Tuntimme aikana sateen taso pysyi tihkuna. Ja kyllä oli ihanaa ratsastaa. Onneksi seuraavaan kertaan on enään alle kaksi viikkoa.

Jatkoimme teemalla kevennys oikein ja kyllähän se pääosin oikein menikin. Ratsastin Plesillä. Harjoittelimme myös tuntemista miten hevosen jalat liikkuvat, miten reippaammassa käynnissä ristiselkään tulee liikettä. Töltissä kyseinen alue jää vähän jäykäksi. Yritimme oppia tuntemaan onko töltti nelitahtista vai passitahtista. Laukkasimme myös kenttää ympäri. Tosin Plesillä tuntui olevan välillä ihan omat askellajit, mutta ajoittain onnistuin nostamaan laukan sekaravista. Tunti oli vauhdikas ja tuntui hyvältä kun saatiin mennä reippaasti ja samalla onnistuen toimimaan selässä jollakin halutulla tavalla. Rivakkaampaan raviin patistaessa hevosta pohkein oikea kevennys kääntyi helposti vääräksi. Laukassa hetkittäin uskalsin irrottaa satulasta ja silloin se on mukavan tuntuista, mutta syystä tai toisesta kädet aina palasivat satulan kaareen roikkumaan ehkäpä sen epämääräisen askelluksenkin vuoksi. Mutta hiljalleen varmasti kehityn tuossakin. Itse asiassa olisi todella jännittävää tietää miten onneton sitä on ollut aikanaan hevosen selässä. 😀

Avokki oli napsauttanut saunan päälle, joten kosteat vaatteet pois ja saunaan lämmittelemään. Saunottiinkin ajan kanssa ja se teki hyvää. Tosin saunakeskustelut ei kovin rentouttavia olleet, sillä puhuimme Harmaakuonosta paljon. Nyt herra on ollut vähän pirteämpi, eilen haki muutaman kerran leluja ja köyttäkin piti minun kanssa kiskoa Oton piehtaroidessa vieressä.

Julkaistu

Kasvisruokakurssi Frantsilassa

Olen jo pitkään halunnut osallistua Frantsilan kasvisruokakurssille ja vihdoinkin se oli mahdollista. Vietinkin upean kurssiviikonlopun kaverini Kirsin kanssa kasvisruokien herkullisessa mailmassa. Etukäteen minua vähän jännitti osallistuminen näkevien kurssille kaverin mukana olosta huolimatta. Mietin pysynkö tahdissa mukana ja miten pärjään vieraassa keittiössä. Kaverin mukana olo oli hyvä asia, vaikka ehkä vähän hankaloitti muihin kurssilaisiin tutustumista. En kuitenkaan halunnut lähteä kurssille yksin ja olla täysin tuntemattomien avun varassa. Totuushan kuitenkin on, että en vieraassa ympäristössä itsenäisesti olisi pärjännyt.

Ryhmämme oli iso, 20 henkeä, valmistettavia ruokia paljon. Jälkeenpäin kun kurssimateriaalia tutkailee ja Kirsin valokuvien kuvailuja lukee, tulee ähky mukavalla tavalla. Näin sokkona minulle olisi ollut ehkä helpompaa, jos ryhmän koko olisi ollut vähän pienempi, mutta en ihan jalkoihinkaan jäänyt keittiöhäärinnässä. Ja olihan Kirsi mukanani. Ja ilo oli huomata, että muut kurssilaisetkin ottivat minut mukavasti ihmisenä eikä vain vammaisena henkilönä. Jos kurssi olisi kestänyt useamman päivän varmasti myös minun rohkeuteni olisi lisääntynyt tehdä alotteita keskusteluihin, puikkelehtia itsenäisesti paikasta toiseen, kysyä apua sitä tarvitessa jne. Silloin kun tarjoilupöytää katettiin ja ruokia koristeltiin tunsin itseni hyödyttömäksi ja nolotti istuskella tilannetta seuraillen. Vieraassa paikassa ei olisi tullut mitään, jos olisin alkanut kantamaan kuumia astioita tms. Olisihan se onnistunut, mutta aikaa vienyt kohtuuttomasti ja vahinkojen riski kasvanut.

Kurssin emäntänä toimi Aija Lento tyttärensä Emman kanssa. Saunan lämmityksestä huolehti Aijan mies. Alkusanojen jälkeen siirryimme nopeasti itse asiaan, kokkaamaan. Teimme Kirsin kanssa kidney-pataa. Pavut oli laitettu jo edellisiltana likoamaan ja veden vaihdon jälkeen niitä keitettiin 1-2 tuntia. Pataan pilkottiin varsiselleriä, kesäkurpitsaa, bataattia ja paprikaa. Öljyssä mausteet viimeisinpänä lisättiin kurkuma. Rosmariini ja tinjami saivat kiehutella pisimpään niiden kovavartisuuden vuoksi. Tomaattimurskaa ja kasvikset, vettä sen verran, että kasvikset peittyvät. Lopuksi mukaan pavut.

Tuolloin aamupäivällä kokattiin myös päivällisen ruokia ja iltapalapitsaa. Pitsatäytteessä oli mm. kukkakaalia, porkkanaa, aurinkokuivattuja tomaatteja ja oliveita joista kaksi viimeistä lisättiin vasta lopuksi. Pitsa oli oliiveista huolimatta erittäin herkullista. Kurssilla otettiin erittäin hyvin huomioon erityisruokavaliot ja gluteeiniton vaihtoehto oli aina olemassa. Pitsataikinoitakin tehtiin siis kaksi.

Päivällisellä herkuttelimme mm. perunasalaatilla, jossa paahdettuja mantelilastuja ja jogurttia. Oli todella herkullista. Tokihan lounaalla herkuttelimme myös monella muullakin ruualla kuin kidney-padalla. Myös tarjolle asetteluun kiinnitettiin huomiota.
Kaaliraaste, jossa mm. suolapähkinää Odotin jotenkin, että suolapähkinän maku nousisi enemmän esille kuten myös mausteet. Ehkä useamman tunnin maustuminen olisi tuonut raasteeseen enemmän makua.
JuureslaatikkoLaatikko oli ehdottomasti positiivinen makuelämys. Vieroksun keitettyjä lanttuja, porkkanoita tms enkä erityisemmin ole välittänyt laatikoistakaan. Palsternakkaa en ole koskaan käyttänyt ja sen mausta vähiten pidin laatikossa, mutta lanttuun ja porkkanaan sopi mausteseos täydellisesti. Mausteita laitettiin: hing, mustapippuria, kurkumaa, rosmariinia, fenkolia, jeeraa. Kerma pemensi ihanasti makua. Tätä uskon joskus kokeilevani omassa keittiössänikin, kuten päivällisellä ollutta perunasalaattiakin.
Kidney-pataPidin myös padasta tosi paljon. Pilkoin kasviksia pataan ja sain maustaa ruuan Aijan kanssa. Patakin on sellainen ruoka, jota haluan joskus tehdä.
Riisi, jonka seassa mm. punaisia linssejä

Myös aterioilla olleet leivät ja sämpylät leivottiin itse sekä levitteet yrttivoi ja hummus valmistettiin itse. Gluteeinittomat sämpylät olivat herkullisia molemmilla levitteillä.
Lauantain lounaan jälkiruokana oli marjahherkkua, jonka maku oli todella voimakas. Omalla tavalla hyvääkin, mutta toisaalta puistattavaa. Ehkä pidin siitä vähiten. Sunnuntaista rusinakiisseliä en uskaltanut maistaa, vaikka sahramilla maustettu kiisseli kiinnostikin, mutta ne kokonaiset rusinat…Vielä yksi kuva herkullisesta lounaasta: Tarjoiluun lisätään kauniita pieniä yksityiskohtia: salaatin koristeeksi muutama vihreälehtinen varsi saksankirveliä, levitteiden koristeeksi basilikan lehtiä.

Lähes kaikki ateriat söimme Sinisessä salissa. Frantsilan päärakennus on vuodelta 1903. Ihana ja viihtyisä paikka.Herkullisen lounaan jälkeen oli tovi rauhaisaa omaa aikaa. Kävimme Kirsin kanssa pienellä kävelyllä upeassa syyspäivässä. Aurinko paistoi upeasti. Ulkoilun jälkeen palattiin Siniseen saliin kuulemaan Frantsilan esittelyä ja päiväkahville, jonka kanssa söimme suklaapiirakkaa, jonka päällä cashewpähkinä-kookoskermaa. Piirakan resepti oli alunperin spelttijauhoille, mutta se tehtiin gluteiinittomiin jauhoihin. Taikinaan raastettiin kesäkurpitsaa. Piirakka oli herkullista. Yrttiteetä oli tarjolla pitkin päivää, jota sai nautiskella sopivin välein.

Kahvi/teehetken jälkeen yläkerrassa vietimme pienen hoitohetken parityöskentelynä Aijan ohjaamana. Jalat kylpyveteen ja kylvyn aikana hoidettiin hartia-niskaseutua lempein rauhallisin ottein. Hieronnan jälkeen kuivattiin jalat ja tehtiin pieni jalkahieronta. Jalkahoidossa käytettiin Frantsilan omia tuotteita, jotka oli muutoinkin käytettävissämme. Vessoista löytyi yrttihammastahnaa ja Sinisestä salista uutteita, voiteita, eteerisiä öljyjä. Hoitotuokion jälkeen aika pian oli aika päivällisen. Jo mainittujen ruokien lisäksi tarjolla oli linssi-papukeittoa, porkkanaraastetta jotka olivat valmistettu aamupäivän kokkauksien yhteydessä. Päivällisellä ja sen jälkeen meitä jututti tuotesuunnittelija Virpi Raipala-Cormier. Hän piti halukkaille myös sunnuntaiaamuna joogahetken. Siellä olivat lähes kaikki kurssilaiset. Minulla ei ollut oikein sopivia vaatteita ja taisipa vähän iskeä ujous/pelko siitä etten ymmärtäisikään millaisia liikkeitä ohjataan tekemään, joten jäin pois. Heräilin kaikessa rauhassa rauhallisesta aamusta nauttien pitkien yöunien jälkeen.

Lauantai-iltana ennen sänkyä oli vielä rentouttava saunahetki yrttisaunassa. Sielläkin oli Frantsilan omat tuotteet käytettävissä, joten kokeilemaan kasvonaamiota, kasvovoidetta, shampoota, hoitoainetta, vartalon pesuainetta ja tietysti nauttimaan ihanista löylyistä. Iltapalalla herkuttelimme pitsalla, joka todella yllätti herkullisuudellaan. Mulle tuli tosin siitä mieleen enemmän kasvispiirakka kuin kasvispitsa, mutta hyvää oli.

Aamiaisella meille tarjoiltiin ihanan pehmeää, maukasta kvinoa-puuroa. En ole tiennytkään kvinoasta voitavan tehdä puuroa. Tarjolla oli myös jogurttia, vihanneksia, juustoa, leipää. Vettä oli myös aina saatavana joko sitruunalla tai saksan kirvelillä maustettuna. Aamiaisen jälkeen oli aikaa pienelle happihyppelylle. Pajuportilta lähti puron vartta pitkin polku jatulintarhaan.Matka ei ollut pitkä reilu pari sataa metriä. Jatulintarhassa kävellessä on hyvä ratkoa pulmia.Ulkoilun jälkeen oli aika aloittaa päivän kokkaukset. Kirsin kanssa teimme kasvislasagnen valkokastikkeen johon tuli tofua, kukkakaalia ja palsernakkaa sekä tietysti mausteita. Kurssin miehet kokkasivat lasagnen tomaattikastikkeen. Pilkkomisen lisäksi asettelin gluteiinittomaan versioon lasagnelevyjä, jotka olivat hyvin hajoavaisia. Lasagne oli taas positiivinen yllätys. Makarooni yhdistettynä juureksiin on ollutminusta aika vastenmielistä, mutta nyt pidin ruuasta. Ehkä gluteeiniton lasagnelevy ei ole paras mahdollinen, mutta ylivoimaisesti parasta kasvislasagnea mitä olen ikinä syönyt.
Punajuuri-hirssilaatikko oli todella herkullista. On taas niitä ruokia joita aion uskaltautua kokkaamaan itsekin.
Nautin myös kikhernepadan eli karhin mausta. Herkullista, herkullista 🙂
Koftapallot olivat mielenkiintoinen ja herkullinen uusi tuttavuus. Kaaliraasteesta poistettiin kaalinmehu ja pääsimme ottamaan kaalimehushotteja. Oli yllättävän hyvää. Tässä koftapallot odottaa rasvakeittimeen pääsyä.
Sunnuntaina lounaalla herkuttelimme myös pienillä porkkanarieskoilla. Levitteisiin tehtiin kolmaskin vaihtoehto tomaatti-basillika-oliivitahna, jota oliivien takia en uskaltautunut maistamaan.
Rusinakiisselin suhteen en tosiaan kyennyt ennakkoluuloisuuttani voittamaan, mutta tässä kuitenkin sekin herkku.
Vihersalaatti
Runsas lounas ja lopuksi vielä lämpimien ruokien koristelu saksankirvelin ja basillikan oksilla.Lounaan jälkeen hetki rentoilua. Ulkona oli sateinen sää, joten happihyppelyt jäi lyhyeen. Vielä oli jäljellä päätöskahvi palautteineen unohtamatta herkullista kaurakakkua. Siinä oli maut todella kohdillaan, nam!

Olen tyytyväinen, että lähdin kurssille mukaan. Valitettavasti en pysty jakamaan herkullisia tuoksuja mitä keittiössä oli kokkailuiden aikana ja jälkeen. En voi jakaa myöskään mahtavia makuelämyksiä, mutta voin suositella kurssia lämpimästi. Aijan ja hänen taustajoukkojensa lämpö ja rakkaus hyvinvointia, työtään kohtaan oli käsin kosketeltavaa. Ja se miten sitä kaikkea hyvää he olivat valmis jakamaan muillekin. Paikkana Frantsila on rauhoittava ja viihtyisä, ja uskon joskus palaavani sinne uudestaan.