Julkaistu

Treenikuulumiset – pt-treeni, spinning, ratsastus

Otsikossa vain osa viikonlopun kuulumisista ja siksipä tämä kirjoittaminenkin on jäänyt tähän iltaan.

Perjantaina minulla oli toinen pt-treeni Jannan kanssa. Lähdin heti yhdeksän jälkeen kotoa, jotta olisin salilla hyvissä ajoissa ja pitihän aikaan laskea pieni eksymisvara. Otto opasti kuitenkin hienosti. Haahuili aavistuksen portaiden haussa ja yhden suojatien merkkaamisessa. Näytti Vidaa ennen olevan oven, mutta oikea ovikin löytyi. Otto toimistohuoneeseen odottamaan ja minä pukuhuoneeseen vaihtamaan kamppeet. Crosstrainerilla lämmittely. Nyt pääsin säätelemään itsenäisesti vastusta, koska merkkasimme kosketusnäyttöön kohopallukoin kohdat mistä laite menee päälle, mistä vastus vähenee ja mistä lisääntyy. Onneksi laite piippaa aina kosketusnäyttöä painaessa, joten saan infon siitä, että painallukseni on mennyt perille. Jätimme pollukoita salille, jos syystä tai toisesta ne irtoavat laitteesta, saadaan laitetuksi uudet 😀 Poljin lämmittelyn kolmosella ja nelosella. Taisipa lopuksi käydä vitosellakin. Lämmittely oli edelliskertaa rankempi. Käytiin oikea asento taasen läpi. Jalkaterät suorassa, lantio vähän eteen, rinta samoin. Ei saa kuitenkaan ylikorostaa. Väsyn hiipiessä helposti ryhti romahtaa eteenpäin ja sitä pitäisi tietenkin välttää. Lopussa pidin kiinni sykekahvoista ja syke pyöri 166-171 välillä.

Lämmittelyn jälkeen menimme vaakajalkaprässille ja tein 52 kilolla sarjoja. Maanantaina arastelimme painojen kanssa, sillä vastus jäi 39 kiloon. Teimme myös yhdellä jalalla. Maanantaina vastusta oli 11 kiloa + lisäpainot tai paino. En muista 🙁 Nyt teimme 18 kilolla.

Vatsaprässi ei taida olla tälläsen pätkän laite. Kun penkki riittävän korkealla, jotta rintaa vasten tuleva liukuva pötikkä ei ole kurkussa, enään ei yletä jalat kunnolla lattiaan. Jos jalat piti tukiraudan alla, liike tuntui eniten nivusissa.

Ylätaljalla teimme vetoja eteen kahdella eri vetimellä. Nyt en muista oliko 32 kiloa paino jolla liikettä tein. Kahvalla, jossa tulee huomattavasti kapeampi ote vastusta pudotettiin. Lisäksi tein painoilmakiertolaitteella parit sarjat. Lähdimme 20 kilosta päätyen 30 kiloon. Tässäkin hartiat nousivat korvia kohden, joka tuntui olevan koko treenin riesa. Onneksi Janna ahkerasti muistutteli siitä, että hartiat alas. Eipä jalkaprässissäkään hartioiden jännityksestä apua jaloille ole. Lopuksi vielä matolla alavatsoja luttana palloa ja kuminauhaa hyödyksi tai pitäisikö sanoa apua käyttäen. Pallo polvien väliin ja jalat kohden kattoa polvista 90 asteessa ja vienti ylös jaliikettä pää-jalka -suunnassa edestakaisin vatsoja käyttäen. Kuminauhalla liikkeeseen saadaan lisätehoa. Toisessa liikkeessä jalat suorana ylös ja sellainen jännä ”kiepautus” vuoropuolin. En osaa liikettä selittää, koska en varmaankaan saanut sitä täysin onnistumaan itsenäisesti. Janna kyllä ohjasi jalkoja, joka oli hyvä, jotta saisin liikkeen oikeasta muodosta kiinni. Treeni jatkukoon. Lopuksi loppuverryttely crosstrainerilla.>br>
Suihkun jälkeen kotimatkalle, joka ei mennyt ihan toivotulla tavalla. Alkuun sujui hyvin aina alikulun hakuun asti. Otto pyöritti eräällä aukiolla ja lopulta kulkeuduimme toiseen alikulkuun ja jollein sillalle, jonka jälkeen tamperelaismies kyseli tarvitsisinko apua. Vieraspaikkakuntalaiselle haastetta päivään. Onneksi tavoitin tuttavan, joka sattui juuri olemaan kulmilla ja löysikin meidät hetken hakemisen jälkeen. Kotiin päästiin ja syötyäni vähän salaattia lähdin ostoksille Itikseen. Illalla Vain elämää ja koomailua.

Oli mahtavaa taas treenata ja tälle päivälle sovitun treenin jouduin perumaan. Se harmittaa hirmuisesti, etenkin kun tiedän etten tällä viikolla ehdi parhaalla tahdollakaan ja ensi viikollakin aikasintaan torstaina. Nyt tuli kuitenkin enemmän tuntemuksia, mutta todella jälkijättöisesti. Lauantaina olin Tikkurilan Fressissä Hyvinvointipäivän ilmaisspinnutunnilla. Henna sijaisti, joten mehän mentiin ihan neljän hengen voimin mukaan. Tuolloin jalat tuntui aavistuksen väsyneiltä ja alku sujui treenistä takkusasti. Kropan lämmettyä treeni ei painanut enempää. Jalkojen väsymys tuntui treenin jälkeen taas kotona portaissa. Ja vitsi miten hirmuisesti Henna on kehittynyt, on valtavan hyvä ohjaaja. Oikeesti asijantunteva, reipas, selkeä sanainen, innostava, sopivat musiikit jne. MIeletön nainen! Ja mikä parasta hänestä aistii rakkauden ohjaamiseen innon spinningiin, wauh! Siinä oli hienoa polkea taas. Päivä lähti mukavasti käyntiin, ja se jatkui mukavissa merkeissä Lauran kanssa käsityöpuuhissa. Laura auttoi lankasotkun setvimisessä ja paperilankojen kerimisessä. Herkuteltiin aamulla leipomaani puolukkapiirakkaa ja vielä ennen Lauran kotiin lähtöä hieroin hänet. Koirien temmellystä oli mahtavaa seurailla käsityötohinoiden ohella.

Ilta jatkui ystäväpariskunnan luona hölpöttäen mukavia, syöden kana-cesarsalaattia, nauttien punaviiniä. Kello riensi ja kotona oltiin vasta pikkutunneilla. Olipahan oikeasti huippumukava lauantai kera ystävien. Kiitos kaikille asianosaisille.

Eilen tihkusateisena iltapäivänä vietimme hevosen selässä mukavan tunteroisen. Ratsastin Pipsalla. Etukönötystä oli jonkin verran ja jäykkyyttä yläkropassa. Lettu kiinnitti jäykkyyteen huomiota, mutta jospa seuraavalla kerralla olisin taas rennompi. Tehtiin tunnin aikana paljon samoja harjotuksia, pysähdyksiä, hidas käynti, nopea käynti, hidas töltti, nopea töltti, töltistä raviin, ravista tölttiin jne. Ja päästiin myös laukkaamaan. Ja nyt minäkin muutaman laukan noston jälkeen uskaltauduin laukkaamaan koko kierroksen. Pipsan laukka on kaameahko, mutta selvisin. toiseen suuntaan laukatessa hevonen meni välillä ravia ja jotain ihan omia kuvioitaan. Se tuntui vähän hätkähdyttävältä, mutta ei onneksi jättänyt pelko oloa tai epävarmuutta. Aion laukata seuraavallakin kerralla :D:D Sitä ihanuutta on luvassa sitten taas parin viikon päästä, yes!

Mutta niistä jälkijättöisistä tuntemuksista Jannan vetämän treenin jälkeen. Tänään olen kärsinyt jonkin verran olkavarsien, lapojen ja lapojen välin treenikivusta, tai ehkä jumiudesta. Olen ihmetellyt asiaa avokille. Yleensä treenikipu tulee vuorokausi-kaksi treenin jälkeen pahimmoilleen, mutta nyt kävi näin. Toisaalta tiedän hartiaseutuni olevan muutenkin jumissa ja ehkä hienoinen stressi tuo osansa. Avustaja-asia on edelleen auki ja nykyinen sairauslomalla. Mutta kyllä kaikki vielä järjestyy ja kaikki asiat hoituu. Eilisiltana sain hoidettua verkkopankissa e-laskut ja sähköpostiin tulleet laskut. Paperiset tuossa vielä odottaa. Tänään saimme tuttavalta apuja, jotta päästiin tekemään pankkiin firman tilitys jne. Ja uskon ystäväpiiristä tarvittaessa apuja löytyvän ettei asiat jää roikkumaan. Silti vaan alitajunnassa stressikertoin kohoilee, hartiat ja ehkäpä myös vatsa kertoo sen. Huomenna kuitenkin Oton kanssa täydennyskoulutuskurssille. Toivottavasti löydetään PALJON vesilätäköitä ja päästään löytämään vesi-inhoon apuja kouluttajan ohjauksessa.

Julkaistu

Käsityökuulumisia

2014 vuoden yhdeksän kuukautta alkaa olla taakse jäänyttä elämää ja näinä kuukausien aikana on valmistunut ikävän vähän käsitöitä. Täälläkin olen maininnut monesti neuloosin oireettomasta vaiheesta. Talvella neuloin pelleriinin johon petyin suuresti. Siitä ei tullut laisinkaan sellainen kuin piti ja siihen nappi on edelleen laittamatta. Itse asiassa koko nappia ei ole vielä edes valittu. Aloitin samoihin aikoihin (muistaakseni) ystävälleni ambitus-kauluria ja sekin on edelleen kesken. Viime aikoina olen sitä kuitenkin innostunut neulomaan ja se alkaakin olla viimeisiä kerroksia vaille valmis. Lauantaina matkustan Opaskoirayhdistyksen hallituksen jäsenenä yhteyshenkilöpäivään Tampereelle ja uskonkin, että päivän aikana kauluri valmistuu.

Palmikosta innostuin kovasti ja ystävätreffauksen jälkeen alotinkin seuraavana päivänä tuubihuivin. Palmikon tein oikein, mutta idiootti kun olen en tajunnut, että palmikon kohta neulotaan myös välikerroksissa aina oikein. Tikutin helmineuletta ja eihän palmikko sen seasta näkynyt ja lankakin loppui vähän kesken, joten purkoosi valtasi oireineen. Aloitin tuubin uudelleen. Uskoakseni nyt siitä tulee valmistakin. Näemmä kantapään kautta oppii parhaiten kun ei ohjeistusta kerran tajua. HUOH!

Pari viikkoa sitten siivosin lankalaatikoita ja merkkailin lankojen vyötteisiin ja pusseihin pistekirjoituksella sen mitä ilman näköapua pystyin. Maanantaina avustajan kanssa tehtiin merkkaukset loppuun. Ja voi jestas kuinka paljon on tullut osteltuakin kaikenlaisia lankoja, joten syytä olisi aloittaa raivoisa lankalaihis. Lankojen paljous alkoi melkein ahdistamaan. Onneksi sunnuntaina Kädentaitomessuilta ei tarttunut lankoja lisää. Seuraava vaaran paikka on marraskuun Kädentaitomessut Tampereella. Siirsin muuten lankalaatikosta keskeneräiset villasukat neulekoppaan toiveena saada nekin tehdyksi valmiiksi ja olen silloin tällöin muutaman kerroksen saanut neulotuksikin. Sukat ovat lojuneet ihan liian pitkään tekemättöminä ja sen toisen sukan kantapää hirvittää, osaanko sitä tehdä enään. Täytyyhän mun kuitenkin saada valmiiksi mun ekat sukkanikin.

Olen sentäs jotain tänä vuonna saanut valmiiksikin. Maaliskuussa esittelinkin lasihelmistä tehdyn korun ja verkkolangan sisään pujotellun Silmukkasisko-korun postatessani korumiitistämme. Tarkoitus on ollut kokoontua uudelleen korujen merkeissä, mutta on vaan jäänyt ja jäänyt. Muutenkin Silmukkasisko-tapaamisissa on ollut hiukan hiljaista viime aikoina. Maanantaina tavattiin pitkästä aikaa pienellä porukalla ja lyötiin muutama tapaaminen ja tapahtuma kalentereihin, joten eiköhän käsityökärpänenkin pysy taas paremmin hengissä. Mutta niihin ”kälysiin” valmistuneisiin töihin. Lopputalvesta neuloin solmupipon vai oliko lie viralliselta nimeltään solmu myssy. Joka tapauksessa ohje on Novitalta. langat: Isoveli Novita (75%villa 25%polyamidi, puikot 5-6, 40 astetta hienopesu) ja Kotikulta sukkalanka (40%villa 35%akryyli 25%polyamidi, puikot 4, 40 astetta hienopesu)
Myssyn alareuna, solmunauha on neulottu ohuemmalla langalla. Nyt en enään muista neulottiinko vielä joustinneuleosuus samalla ja vaihtuiko lanka silloin vai vasta joustinneuleen jälkeen. Onpa siis järkevää esitellä puoli vuotta sitten valmistuneita. Tässä vielä kuitenkin toinen: tuubihuivi Lanka: Drops you limited edition yarn (55%alpakka 40%villa 5%pellava, puikot 5, käsinpesu)
En ole huiviin täysin tyytyväinen, päättelyssä olen päättänyt hiukan liian napakkaan ja se minua häiritsee.

En ole koskaan kuvitellut itse käyttäväni frilla-langasta tai vastaavista tehtyjä huiveja. Uuden oppimisen innossa olen kuitenkin moisia hörhelölankoja ostanut ja valitettavasti niitä on vieläkin jäljellä. En raski niitä hävittää, joten olen neulonut niitä välineulomuksina. Näistä kahdesta on vyötetiedot kadoksissa, mutta molemmat ovat täyttä tekokuitua. Valko-harmaa-musta huivi on Novitan frillalanka ja tuon sinikirjavan huivilangan valmistajasta ei hajuakaan. Tuon sinikirjavan olen neulonut ainakin kolme-neljä kertaa. Aina ja aina siitä putoili silmukat kunnes vihdoin se valmistui alkusyksystä. Novitan frillan neuloin juhannuspäivänä.

Mökillä elokuisena iltana innostuin neulomaan valokranssiin neulepäällisen. Tein päällisen isoimman kehyksen mukaan 56 silmukalla ja arvatkaa vaan oliko se mun kehikko sitten se. No ei todellakaan, oli keskikokoinen, joten päällisestä tuli liian iso. Kotona ompelin sen paikoilleen ihmetellen miksi neulos ei asetu nätisti renkaaseen. No ihan liian kauan kun viimeksi olen renkaita käsitellyt ja muistin väärin. HOH-HOH. Taisinpa saada kotiinkin oman kranssin, koska ei tätä voi lahjaksi antaa.

Tän kuun alussa aloitin rottinkikerhon, joka on aina tiistaisin. Nyt olen ollut tosi kriittinen käsitöihini enkä käden jälkeen kovinkaan tyytyväinen. Tämä pyöreä kori on kuitenkin sellainen mihin voin olla tyytyväinen. Kori on punottu kolmella rottinkinauhalla aina kahden edestä ja yhden takaa. Päättely on tehty letitystekniikalla. Korikerho on ollut nyt neljästi ja kuvassa oleva kori on eka valmistunut työni. Olen tehnyt koreja peruskouluikäisenä, joten homma oli entuudestaan vähän tuttua. Eilen alotin jo kolmatta koriani ja ohjaaja kysyikin minulta toissakerralla pyytäessäni rottinkia punoessani jatkuvasti lisää ”syötkö sinä niitä”. :D:D Olen ilmeisesti sitten aika nopsa tekiä. Nyt en uskalla koreista enempiä paljastella, koska joulupukki pyysi pitämään toistaiseksi suuni kiinni, joten olen kiltti ja tottelen.

Pari viikkoa sitten alkoi myös keramiikka, joka on myös tiistaisin ennen rottinkitöitä. Ensinmmäisellä kerralla tutustuimme tiloihin ja ohjaajalta sain noin kilon möykyn hienojakoista vaaleaa pilkullista savea. Ohjeistus oli ”anna käsiesi tehdä, katsotaan mitä savi kertoo ja minkä muodon se saa”. Minä tein työtä käskettyä. Kokeilin tehdä kapeita makkaroita, mutta ei minun tekniikalla tulos tyydyttänyt minua. Lopulta tein pohjalevyn, jonka pitkille sivuille pyöritin pallot ja päätyihin eräänlaiset lenkit. Pallojen päälle ”makkaranauhat”. Valitettavasti työstä ei ole kuvaa, joten joudutte odottelemaan kun aikanaan se on raakapoltettu, lasitettu ja poltettu 🙂

Kuvaa ei ole eilisestäkään työstä. Ajatuksena oli tehdä itselleni teemuki pajan teehetkiin. Teemukista tulikin tarjoilukippo. Harjoittelin nipistelytekniikkaa ja sainkin pohjan ja reunat aika sileiksi. Muotoilin työtä ehkä hiukan liian kauan ja kupin reunat kuivahti ja alkoivat halkeilemaan. Ohjaajan mielestä työ oli kuitenkin hyvin koossa ja muutoin hyvin tehty. Jospa ens kerralla saisin sen teemukin aikaan :D:D

Nyt taidan hetkeksi istahtaa neuleen ääreen rentoutumaan. Huomenna Harmaakuonolla on lääkäri, jota jännitän. Iho-oireita ja vanhus nilkuttaa vasenta etutassuaan, koska kyljessä oleva patti estää oikeaa liikerataa. Ainakin meillä on sellainen käsitys. Nyt arvioidaan koiran kunto ja katsotaan mitä voidaan tehdä ja mikä on koiran hyvinvoinnin ja loppuelämän kannalta järkevää. En halua rakkaan ystävän joutuvan kärsimään, mutta jotenkin minusta tuntuu ettei ole vielä Harmaakuonon aika, joten ehkä huomenna ollaan viisaampia ja pystytään tekemään oikeat päätökset koiran kannalta ammatti-ihmisten tukemana.

Julkaistu

Endorfiinipöllyissä

Oi-oi-oi, miten mahtava tunne olla endorfiiniplllyissä! Tänään (eilen) sain kokea sen pitkästä aikaa. Ennen mökille lähtöäni (kotona oltiin sentäs maanantai-iltapäivästä, joten hurjat 4vrk) lähdin tämän viikon toiselle pyörälenkille. Nyt ajelimme Korsosta Tuusulaan ja kiersimme Tuusulanjärven palaten Korsoon parissa tunnissa. Kilsoja tuli 38.76 keskinopeuden ollessa 19.4 km. Matka taittui rupatellen mehiläispesistä, koirista, urheilusta ja pyöräilyn mahtavuudesta. Mulla ja pilotilla Jukalla oli kyllä huippukivaa ja mökille lähdinkin (pikasuihku, rahkan syönti) melkoisessa endorfiinihumalassa. Täällä iski ihana treenin jälkeinen raukeus, joten laiturilla istuskelu rentoutuen teki hyvää. Mahtavuutta oli myös pulahtaa lammen vilvoittavaan veteen.

Relailun jälkeen maustoin kirjolohen, katkaravut ja bataatin. Kirjolohi ja katkikset laitettiin avokin viikolla ostamaan sähkösavustimeen ja bataattinyytti grilliin. Herkullista ruokaa lammen rannalla. Savuisuus taitaa vaan tehdä masussani närästysoireita. Onneksi ei iskenyt pahempaa närästyskohtausta. Rakastan savustettua ruokaa, joten kurjuuden kurjuus, jos herkkuhetken jälkeen joutuu kärsimään. Ilta meni kuitenkin rauhallisesti ulkoilusta nauttien ja vielä ennen iltateehetkeä käytiin lammessa pulahtamassa.

Keskiviikkona illalla kävin polkemassa reilun tunnin lenkin ja 14.3 kilsaa. Taasen nautin pyöräilystä joka solullani ja iltalenkki pyörän selässä kruunasi muutoinkin hienon päivän, joten kiitokset Marille! Olen todella iloinen, että hän jaksoi ajella kanssani, vaikka työmatkoista mittarissa oli jo 30 kilsaa sille päivää. Odotan jo innolla tulevia tandemlenkkejä, sillä ensi viikolle taitaa ajokilsoja tulla mukavasti, jos suunnitelmat toteutuvat. Het maanantaina tod.näk. pääsen kokeilemaan klosseilla ajamista ja viikonloppuna pyöräilemään Porvooseen.

Tuolloin keskiviikkona vietin mukavan iltapäivän tavaten kaveriani. Edelliskerrasta oli ihan liian kauan, NELJÄ VUOTTA! Siis tajuatteko, niin pirun kauan! Huh. Siinä sohvalla istuessamme asian iskiessä tajuntaamme, järkytys oli melkoinen. Syötiin herkullista kana-pähkinäsalaattia ja uusia perunoita. Jälkkäriksi jätskiä ja suomalaisia vadelmia. Vadelmat on mun ehdoton suosikkimarja. Niin haluaisin kerätä niitä tuolta metsästä, mutta… NYYYH!!! Ne oli ihania. Avokkikin osti niitä pari rasiaa käydessään maanantaina kaupassa. Iltapäivä kului rattosasti herkutellen ja kuulumisia vaihtaen ja sovittiin ettei enään koskaan neljän vuoden treffausväliä!!!

Eilisiltana töiden jälkeen suuntasin Oton kanssa Rajasaareen, jossa Otto sai uinti- ja leikkikaverikseen kahdeksan kuukautta vanhan Iiri-tytön, josta isona mahdollisesti tulee opaskoira. Ukkoskuuron jäljiltä ilta oli raikas, kostea, tyyni ja mukavan lämmin. Koirien touhuja oli mukavaa seurata ja näpsäsinpä Iphonella pienen videopätkänkin. (Hm… Videon latauksessa ongelmia, ruudunlukuni ei löydä kohtaa mistä video ladataan. Onkohan se nykyisin edes mahdollista? Kertokaa lukijat)
Oton korvat olivat välillä kadoksissa, tai kuulon ymmärryksessä oli vikaa… Herra koetti karata useamman kerran vierasmaalaisten heittoleikkeihin. Lopulta vaihdoimme paikkaa, josta videopätkäkin on ja Ottokin malttoi pysyä lähistöllä ja korvatkin oli taas tallella. Tuossa se nyt makaa jaloissani huokaillen ja unissaan juosten. Tassut väpättää ja rapisee lattiaa vasten. Niin oli eilisiltanakin.

Julkaistu

Hellepäivien kuulumisia :)

Puolitoista viikkoa täällä mökillä on vierähtänyt vauhdilla ja vielä viikon päivät on mökkielämää edessä sään jatkuessa edelleenkin helteisenä. Rakastan helteitä ja kesässä olevia uintihetkiä. Nyt kuitenkin mittarin paukuttaessa varjossa 32 astetta meinaan minäkin tuskastua. Aurinko alkaa heti aamusta porottamaan pihapiiriin ja porottaa aina laskuun asti, joten kuumuutta on riittänyt. Mökin ikkunat aamulla kiinni ja illalla läpivedolle. Sisälämpötila on onneksi kuitenkin pysynyt alle 27 asteessa, mutta sekin tuottaa kärsimystä Harmaakuonolle. Eilisiltana vein vanhuksen pötköttelemään saunan laattalattialle kylmään märkään pyyhkeeseen kiedottuna, helpotti. Harmaakuonolla lonkassa ihotulehdus kenties hyttysten puremista ja lammessa lotuamisesta, joten koira on maassa makoilu- sekä uintikiellossa. Ihan kauhea yhdistelmä tällä säällä. Niinpä Harmaakuono joutuu olemaan paljon sisällä. Päivällä on aivan liian kuuma ja illalla hirveästi hyttysiä. Vanhus on antibioteista ja helteestä ollut todella väsynyt viime päivät ja se on taas saanut tajuamaan ettei Harmaakuono ole täällä enään monia vuosia. Eilen mietinkin jaksaako koira tämän helteen vai onko tullut aika. Tänään kuitenkin herra on ollut vähän virkeämpi ja iloisempikin. Kerjäsi jopa herkkupalaa mitä ei ole viime päivinä tehnyt. Nyt se kuorsaa jaloissani tyytyväisenä läpivedosta nauttien. Niin nautin itsekin.

Lammessa olemme polskutelleet paljon. Kylmät lähteet todella saa veden tuntumaan viileältä, vaikka aurinko lämmittää pintaveden todella lämpimäksi. Pulahdus lampeen todella virkistää ja ilman lampea olisi varmasti hulluus iskenyt monta kertaa. Olemme lillineet äidin jo keväällä tuomilla aikuisten uimaistuimilla, soutaneet ja polskineet niillä kilpaa avokin kanssa jne. Ja pitihän myös juomatölkkisyvännettä testata, siideritölkki pysyy hyvin, joten ei muuta kuin kellumaan ja rentoutumaan :d Yömyöhällä lammen vesi on tasalämpöisempää ja siksi mukavaa uida siinä. Eilisiltana kävimme avokin kanssa yösaunassa ja polskimme kolmasti lammessa. Kahden jälkeen keittelin vasta teet ennen nukkumaan menoa.

Viime viikonloppuna saatiin ystäväpariskunta viikonloppuvierailulle ja hauskaa oli. Naurua riitti. Tehtiin herkullista grilliruokaa (pe lohta, sipulia ja bataattia ja la valkosipulilla, ja juustoraasteella täytettyjä pekoniin kiedottuja tomaatteja, possun ulkofilepihvit ja keitetyt perunat). Molempina iltoina saunoimme ja istuimme nuotiolla. Sama meno jatkui äidin saapuessa tiistaina kyläilemään. Lammessa polskintaa, saunomista, nuotiolla oleskelua. Nyt vaan ilma oli kuumempaa ja kuumimpaan aikaan oli pakko pysyä sisällä. Innostuimme saunomaan tiistaina yhteen saakka ja seuraavana päivänä meni nuotiolla vieläkin pidempään. Torstaina kömmimmekin helteen uuvuttamina jo ennen yhtätoista unille. Päivällä äiti paistoi herkullisia tattarilettuja joita syötiin lammen rannalla sadekuuron kastelemiksi joutuen. Eipä tuo sade haitannut, pian sen jälkeen pulahdimmekin taas uimaan.

Eli eipä täältä mökiltä ole kovin ihmeempää kerrottavaa. Päivät menevät aikalailla samaa rataa. Äänikirjoja olen kuunnellut useamman. Tänään sain loppuun Robin Cookin Vektori. Alkuviikosta hotkin Aavetyttö-nimisen kirjan ja seuraavaksi ahmin Hevoskuiskaaja-nimisen kirjan. Olen sen joskus vuosia sitten lukenutkin, tykkäsin ja nyt haluan lukea sen uudelleen. Tuo Aavetyttö erityisopettajan romaani teki minuun syvän vaikutuksen ja aion kirjailijan muunkin tuotannon mitä vaan äänikirjana on saatavana kahlata läpi. Hyvän kirjan parissa kuluu aika enemmän kuin hyvin ja näinä helleöinä mikäpä mukavempaa viileyttä odotellessa kuin ahmia hyvää luettavaa. Se tietysti vähän sotkee unirytmiä, mutta lomallahan sitä ollaan.

Tällä viikolla olemme nostaneet varhaisperunapenkistä perunoita ja herkullisia ovat olleet. Perunoita on tullut yllättävänkin paljon, joten vielä alkavallakin viikolla niitä riittää. Ja sitten voimmekin ruveta pottuja nostamaan varsinaisesta perunapenkistä 😀

Pinaatti on ylikukkinutta. Tarkoitus oli tehdä kalan lisukkeeksi pinaattia ystävien kyläillessä täällä, mutta eipä ylikukkineita voinutkaan käyttää. Tammenlehtisalaatti on kasvanut hyvin, hernepalkoja jonkin verran, kuukausimansikassa pieniä metsämansikoille maistuvia mansikoita. Tomaateissa aika paljon alkuja. Omppupuissa ei ole mitään. Tänään poimin punaherukkapensaasta vähäisen sadon. Loppuviikosta pääsen todennäköisesti keräämään mustaherukat ja ehkäpä myös karviaisia.

Nautitaan nyt lämpimistä ja toivottavasti saadaan sadettakin sopivissa äärin tulevalla viikolla.

Julkaistu

Kesäkuulumisia :)

Matkalla mökille ostin laatikon mansikoita ja niitä putsatessa muistui mieleen äidin tarina asiakkaasta, joka osti mansikoita ja seuraavana päivänä tuli vihaisena valittamaan mansikoiden olleen pilaantuneet. Äiti oli ollut kummissaan ja saanut kuulla asiakkaan putsatessa marjoja hänen käsiensä värjääntyneen punaisiksi 😀 Niinpä taisi minullakin värjääntyä kantoja poistaessani :D:D Mutta mansikat olivat makeita, kiinteitä ja tuoreita. Taisipa omaan suuhun livahtaa ainakin litra mansikoita.

Perunamaalla potut aloittelevat kukintaansa ja varhaispottupenkissä kukkivat jo, joten tällä lomapätkällä päästään herkuttelemaan oman maan perunoita. Myös musta- ja punaherukat kypsyvät varmastikin viikon aikana kuten myös karviaiset. Niitä onkin paljon. Yrttipenkistä pinaatista on jo eka sato kerätty ja tammenlehtisalaattiakin maisteltu. Basillika, rukola, persiljia ovat jääneet todella pieniksi, mutta herne kasvaa hyvin. Viime perjantaina pistelin tukikepit ja langat niille. Tomaatit kepitettiin jo kesäkuun lopussa.

Vietimme viime viikon mökillä kahden ystävämme vieraillessa täällä. Ti-to – välillä saimme seurata Oton ja sen työtoverin Aidan relausnujuamisesta. Koirat jatkuvasti painivat, kirmasivat Harmaakuonon niitä komentaessa, ja yrittipä vanhuskin välillä leikkiin mukaan ryhtyä etenkin jos koirilla oli keppi vedossa. Se onkin melkoinen näky ja kuulu kun kolme koiraa repii samaa keppiä jokainen eri suuntaan 😀

Lauantaina saapui Viki-opas emäntänsä kanssa. Nytkin leikkimistä riitti. Suoranaista painimista oli aika vähän, enemmänkin ajettiin toisiaan takaa. Siinä koirien touhuja seuratessa vaihdettiin ihmisten kesken kuulumisia, uitiin, syötiin grilliruokaa, saunottiin ja istuttiin nuotiolla. Päivät meni vauhdilla ja molempia ystäviä oli ihanaa tavata ajan kanssa. Sunnuntaina olikin väsymystä ilmassa, sillä istuimme Tiinan kanssa nuotiolla pitkälle yöhön. Tänäkesänä tuo nuotio on ollut ystävien juttelupaikka ja todella toimiva sellainen 🙂
Kyllähän viikon aikana saatiin myös hommia tehdyksi; avokki leikkas nurmikon ja poraili pari kiveä kiviporallaan mun laittaessa marjapensaisiin linnunpelättimiksi foliosuikaleita ja kepitellessä herne jne.

Kaupungissa viivyin sunnuntai-illasta tähän päivään. Aamulla pääsin pitkästä aikaa ajelemaan tandemilla, ei edes pikkusade tahtia haitannut. Tehtiin Virvan kanssa tunnin lenkki 14.3 km. Ihanaa oli päästä liikkumaan! Heinäkuun liikkumiset ovat olleet todella vähissä. Onneksi maalipallohuuman keskeltä pääsin kuun alussa Lauran kanssa hikoilemaan kuntosalille ja spinnupyörän selkään.

Mutta näinä viikkoina mökkeilyn lisäksi on mahtunut paljon mukavia asioita. Kesäkuun viimeisenä lauantaina lähdimme Silmukkasiskojen kanssa Tallinnaan. Sääkin oli meille suosiollinen kuten myös ystäväni polttariseurueelle. Tallinnassa kiertelimme vanhassa kaupungissa pääosin pienesti shopaten. Istahdimme aurinkoiselle terassille viinilasillisille, jonka jälkeen tallustimmekin syömään. Aterian jälkeen vain kuljeskelimme ja kävimme joissakin lankakaupoissakin. Yhtäkään lankaa en ostanut. Niitä on nurkissa niin paljon ja kun tämä neuloosi on viettänyt hiljaiseloa, ei mitään järkeä ostaa uusia lankoja ennen kuin neuloosi oirehtii taas. Tosin nyt olen tehnyt jonkin verran kauluria, vielä kolme levennyskerrosta ja välikerrokset, mutta loppusuoralla ollaan.

Tuo lauantai oli pitkä päivä. Treffattiin satamassa 7.15 ja kotona olin kahdelta yöllä, sillä lähdin vielä polttariseurueen illan viettoon. Joimme sankarin kotona kuoharia ja kävimme puistossa istuskelemassa. Päivällä aiemmin polttarisankari pukeutui penisasuun ja kulki Bride-kulkueessa, nautiskeli herkkuja lahtelaisessa ravintolassa ja oluita oluttapahtumassa. Heidän palatessaan Lahdesta minut napattiin kyytiin ja keskustassa hengailun/biletyksen sijaan minulle sopi puistoilu mainiosti. Seuraavana päivänä oli taasen väsyä ilmassa ja syksyinen sadesää. Oton ja Aidan nujuamista (koira meillä hoidossa) oli viihtyisää seurata ja ihanaa nähdä niin onnellinen morsian polttaripäivästään hakiessaan koiransa kotiin.Seuraavana lauantaina vietettiinkin häitä maaseudun rauhassa. Juhla oli rento ja ihanasti hääparin näköinen. Oli huippukivaa tutustua uusiin ihmisiin ja nauttia kesäillasta.

Halusin ostaa juhlaan uuden mekon. Ostin mekon, jossa vaalea pohja ja sinisiä kuvioita. Tahdoin myös uudet juhlakengät ja ostin elämäni ekat kiilakorkokengät ja kylläpä ne oli tukevat kävellä, vaikka olivatkin korkeat korot 😀 Meikäpätkälle tuli lähes kymmenen senttiä pituutta lisää. Tuona vaateshoppailupäivänä tapasin Marjan. Söimme Silvopleessa herkullisen kasvisaterian. Kierreltyämme lähialueella käyden mm. Ekolossa palasimme jälkkärille. Söin elämäni ekan raakakakkupalan, tiramisuherkun ja hyvää oli. Oli myös aika kallis, jos vain palan kokoa katsoo, mutta tuhtia täyttä tavaraa ja vieläpä terveellistä.

Maanantaina vietimme ihanan illan juhlien Lauran synttäreitä Silmukkasiskojen kesken. Laura oli leiponut herkullisen gluteeinittoman juusto-rahkakakun, NAM ja nam! Ja kyllähän me neulottiinkin, kuulemma kuvatodisteita on 😀 On siis kädet tehneet muutakin kuin pistänyt herkkuja suuhun 🙂 Seuraavaa Silmukkasiskomiittiä ei ole sovittu, mutta toivottavasti pian. Syksylle on suunnitelmia mm. Tampereen kädentaitomessut ja shoppailupäivä Porvoossa.

Viime postauksessa olin maalipallohuumassa, josta kai olen aika hyvin selvinnyt. Toki edelleen harkitsen menisinkö kokeilemaan miltä pelaaminen pitkästä aikaa tuntuu. Mm-kisat pelattiin päätökseen 5.7. Suomen miesten pelatessa Brasiliaa vastaan loppuottelussa. Brasilia oli tyly kisaisännille vieden ottelun tylyin numeroin 9-1. Mutta Riion paralympialaisiin paikka tuli, joten varmasti sinne jäi nälkää ja kovasti. Eipä siis muuta kuin kovaa treeniä jatkossakin!

Julkaistu

40 kilsan kävely Kesäyön marssi-tapahtumassa

En tiedä olenko hullu vai yllytyshullu? Joka tapauksessa maaliskuun alkupäivinä surffasin netissä ja ”törmäsin” Kesäyön marssi-sivuille. Tuolloin oltiin jo sovittu Lauran kanssa kävelevämme toukokuussa Naisten kympin Helsingissä. Päätin kirjoittaa Facebookiin ja kysellä olisiko marssille lähtiöitä. Muutama ilmaisi kiinnostuksensa ja Laura heitti ”mennään kävelemään 40 km!” Hetken pohdin onko tuo nainen tosissaan vai vitsilläkö heitti, mutta sisälläni kihelmöi ajatus houkuttelevana kokeilla rajojaan ja vastasin ”että jos lähdet, niin hitto mehän mennään.” Ja niinhän siinä kävi, että seuraavan kerran tavatessamme lopullinen päätös syntyi. Toisaalta hirvitti, toisaalta oli olo ettei matka voisi ylivoimainen olla.

En alottanut systemaattista harjoittelua, vaikka se varmasti olisi kestävyyttä parantanutkin. Alkuvuoden aikana olen liikkunut aika monipuolisesti ja uskoin sen riittävän. Eri asia, jos meillä olisi ollut jokin aikatavoite, mutta ei sellaista tiukkaa tavoitetta uskaltanut ajatellakaan. Jos maalissa 10-12 tunnin sisällä voimme olla tyytyväisiä.

Marssi-illan lähestyessä hiljalleen alkoi hiipimään pieni mukava jännitys. Vasta edellisiltana oikeastaan tajusin jännittäväni ja mietinkin mihin ihmeeseen olen lupautunut. Tiesin kumpikaan meistä ei antaisi helpolla periksi, maaliin kävelisimme sisulla, jos ei muuten. Kuinka kipeiksi jalat mahtavatkaan tulla, kuinka hirveästi saan jalkoihin rakkoja, kauanko toipuminen vie aikaa jne. Niitä kysymyksiä pohdiskelin mielessäni. Perjantaina päätin haluavani Iphoneen vara-akun, jotta saisin marssimme kokonaisuudessaan talletettua yhtenä otoksena. Hyvä akku löytyi ja apteekista ostin kolmea eri kokoa olevia Compiit-laastareita, ja onneksi ostin. Niille valitettavasti oli käyttöä 🙁 Laastariostoksen kylkiäisenä sain stressipallon ja juomapullon. Kumpaakaa en ole vielä käyttänyt 🙂

Viikolla pähkäsin monta kertaa ottaisinko Oton marssille mukaan. Hellesää sai koiran kuitenkin kovin vaisuksi ja löysävatsaiseksi, joten lopulta päätös Oton kotiin jäämisestä ei ollut vaikea. Uskon tehneeni oikein, vaikka ihanahan se olisi ollut mennä koiran kanssa. Mutta sujui kulku hyvin Laurankin opastuksessa. Isot kiitokset hänelle, että jaksoi vielä opastaa minuakin niillä viimeisillä hitailla tuskaisilla kilometreillä.

Tutustuessamme järjestäjien lähettämään ohjelmaan hiukan hiki nousi otsaan lukiessamme aikataulussa viimeisten saapuvan maaliin 00.00-04.00. Tuota ei ihan realistista meille olla puolilta öin maalissa, kyllä totuus tulisi olemaan ihan jotain muuta.

Lauantaina hohhailin ja jahkailin miten pukeutuisin ja mitkä kengät laittaisin jalkaan. Olen aina oppinut, että maastossa ja pitkillä reiteillä vaelluskengät ovat rautaa. Silti mietin, koska reitti tulisi olemaan lähes kokonaan asfalttia. Lopulta pakkasin juoksulenkkarit reppuun pitkähihaisen juoksupaidan, kevyiden collegehousujen ja softshel-takin seuraksi ja lähdin matkaan vaelluskengissä. Repusta löytyi myös vesipullo, urheilujomapurnukka ja pullollinen valmista juomaa, rakkolaastareita, pari banaania, vaihtosukat, käsidesi, hyttyskarkote ja nenäliinoja.

Saavuimme Tuusulan urheilukeskukseen puoli kuuden maissa, kävimme ilmottautumassa ja sitten olikin aika painua lähtöalueelle 40 kilsan käveliöiden joukkoon. Lähtö tapahtui aika tarkalleen kuudelta. Ensiksi kiersimme urheilukentän ennen kuin pääsimme porteista ulos.

Porukka lähti hirmuisella vauhdilla ja me siinä imussa, jotta saisimme varmuuden kulkevamme oikeaa reittiä. Kävely tuntui helpolta, mutta raskaat vaelluskengät kovine pohjineen ja asfaltti eivät sopineet yhteen. Sen tiesin heti ekojen satojen metrien aikana. Silti painelimme aika vauhtia, mutta moni muu meni helvetin paljon kovempaa 🙂 Ekalla viidellä kilometrillä keskinopeutemme tunnissa oli 5,48 ja vikan kilsan lopulla huippunopeus 6.4 HUH!

Huoltopisteitä oli about viiden kilsan välein. Ekalla huoltopisteellä tarjolla oli vettä ja mehua. Saimme nauttia myös elävästä musiikista.

Musiikista emme kuitenkaan jääneet nautiskelemaan vaan jatkoimme matkaa edelleen reipasta vauhtia pitäen. 5-10 km meni 5,25 km/h keskivauhdilla. Loppupätkästä oikeassa lonkassa tuntui ikävältä. Jalkineiden tärähdys asfalttiin ei tehnyt hyvää, joten huoltopisteellä vaihdoin kengät. Vaelluskengät eivät sopineet reppuun, joten sidoimme ne repun ulkopuolelle, ja siinä ne sitten roikkuivat hamaan loppuun asti. Alkuun juoksutossut tuntui todella pehmeiltä, mutta jalkojen totuttua meno maistui taas 😀 Välillä oli kuitenkin muistettava juoda. Olihan lämmin kesäilta.

Taivalsimme tuon 10-15 km 5,19 vauhdilla, joten pientä hidastumista havaittavissa. Huoltopisteelle saapuessamme about 3,5 tunnin kävelyn jälkeen. Huoltopisteellä kuulimme nopeimpien tulleen pisteelle parin tunnin kävelyn jälkeen. Me saavuimme paikalle viimeisinä, mutta syötyämme suolakurkkuja ja juotuamme mehua lähdimme jatkamaan matkaa. Monet käveliöistä piti kunnon taukoja, jäivät istuskelemaan ja relailemaan. Me ei vaan osattu, pakko vaan jatkaa eteenpäin.

Ambulanssi siirtyi huoltopisteeltä toiselle sitä mukaan kuin kävelijät eteni. Paikalla oli myös sairaanhoitaja ja muuta huoltoporukkaa. Vapaaehtoiset katsoivat ettei reiteille kukaan jäänyt. Mutta siis, me vaan jatkoimme matkaa ilman kummempia huilaustaukoja. Alkumatkasta puhua pälpätimme koko ajan ja puolta väliä lähestyttäessä ehkä jo vähän mietitytti se miten paljon kilometrejä olikaan edessä. Seuraavalla pätkällä meidät taas otettiin kiinni, mutta puolivälin krouviin ei kuitenkaan viimeisinä saavuttu. Vauhti 15-20 km välillä oli 4,86. Tuon etapin aikana olimme tulleet Tuusulanjärven pohjoispäähän ja Järvenpään ohi.

Pienen tauon jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa illan hämärtyessä. Soitin äidille ja kerroin puolivälin ohitetun. Kello oli tuolloin jotain puolyhdentoista jälkeen.

Puolivälin jälkeen

Olimme pitäneet puolet matkasta hyvää vauhtia, joka tosin oli alkukilsoista jonkin verran hidastunut. Tiesimme, että todellinen taistelu oli vielä edessä ja realistista olisi vauhdin putoavan edelleen. Alkumatkasta kuuntelin taukopaikoilla tarkasti Iphonestani välitilastoja, mutta matkan edetessä tarkkaavaisuus heikkeni. Totesimme kuitenkin puolen välin paikkeilla, että Sports Tracker näyttää kilsan enemmän käveltyä matkaa kuin järjestäjien taukopaikkamerkinnät. Taukopaikoilla pistin Trackerin tauolle, joten vessa-, juoma, syömä yms. ei ole kokonaisajassa eikä myöskään keskivauhtitilastoissa.

Tuo 20-25 km meni vauhdilla 4,65 ja etapin loppuvaiheessa tunsin päkiöiden kipeytyvän. Alkuun ajattelin sen olevan vain kävelyrasitusta, mutta pian tajusin rakkojen tekevän tuloaan. Rakkoja pelkäsinkin kaikkein eniten. Niitä kun minulle tulee superhelposti. Taukopaikalla nautittuamme suolakurkuista, urheilujuomasta eräs vapaaehtoinen laittoi jotain hoitavaa teippiä varpaisiin. Rakkokohdat eivät vielä juuri näkyneet, mutta valitettavasti tuntuivat. Tuossa vaiheessa vedin ylleni pitkähihaisen ja takin. Pysähdyksissä ollessamme tuli kylmä, joten ei muuta kuin matkaa jatkamaan. Tuon taukopaikan jälkeen 30 km ja 40 km reitit erosivat toisistaan ja alkoi meidän yksinäinen taival. Muita 40 kilsan käveliöitä ei enään ollut näköpiirissä. Tarvoimme yön pimeydessä pitkää suoraa välillä jo peläten ollaanko edes oikealla reitillä. Aika nopeasti totesin, etteivät teippaukset rakkohelvettiä juurikaan helpottanut, joten betoniporsaalle istuskelemaan ja Compiittia molempiin päkiöihin. Siinä vapaaehtoinen reitillä olevien tarkistaja ajoi pyörällään meidät kiinni. Mukava, sydämellinen, rento mies. Hänen kanssaan jatkoimme matkaa kohden 30 kilsan taukopaikkaa. Tällöin olimme Tuusulanjärven eteläpäässä ja lähdimme viimeiselle kympille kiertämään Lahelan, Ruotsinkylän ja Riihikallion kautta kohden maalia. Tuo 25-30 km rypäsy meni näköjään hiukan vauhtia kiristäessä rakkohelvetin häämötyksestä huolimatta. Keskivauhti oli 4,88km/h.

Taukopaikalla meitä jo odoteltiinkin. Tuntui vähän nololta ajatella mitenköhän kauan joutuivat odottamaan. Olivat kuitenkin tavattoman kannustavia ja ystävällisiäkin. Eräs mies ravisteli jalkani ja se teki hetkellisesti todella hyvää. Pahimmalta tuntui ehdottomasti lonkankoukistajissa.

Vielä oli matkaa jäljellä, joten töppöstä toisen eteen. Kävelimme ja kävelimme. Kesäyö tuoksui huumaavasti ja linnut heräili visertämään. Kuulimme upeaa satakielen luritusta ja huikaisevaa lintukonserttoa. Päkiäni olivat helvetin kipeät ja lähtiessämme taapertamaan leveää metsäautotietä kivet tuntuivat jalan alla piruilta. Kirosin, huokailin, mutta kävelin. Vapaaehtoinen ajoi meidät taasen kiinni oltuaan ensin mukana 30 kilsan taukopaikan purussa. Puheet olivat loppuneet aikaa sitten. Kävelimme hiljaisuudessa varmasti molempien miettiessä mihin hulluuteen sitä oikein ruvettiinkaan ja vieläpä vapaaehtoisesti :D:D Vapaaehtoinen yritti jutella meille, mutta taisi häntäkin jo vähän väsy painaa kun totesi ”no ei tässä oikein enään jaksa pölistä.” Murehdimme Lauran kanssa sitäkin, että maalissa joutuvat meitä odottamaan ikuisuuden. Vapaaehtoinen kielsi meitä niin ajattelemasta ja muistutteli miten upea suoritus on kävellä 40 kilsaa, ja mitä väliä sillä on, vaikka olisimmekin viimeisiä. Oikeassahan hän oli. Saapuessamme 35 kilsan huoltopisteelle Tracker väitti meidän kävelleen 37.6 km. Sehän olisikin ollut jotain, jäljellä vain 2.5 km, mutta totuus oli toisenlainen. Rakkoja särki ja oli ryytynyt olo. Mietin jo vakavasti, että jaksanko loppuun. En kuitenkaan halunnut keskeyttää enkä edes sanoa sellaista ääneen. Laura kyllä kysyi juodessani pystynkö kävelemään, vastaus ”kyllä kai, lähdetään niin tää on nopeammin ohi, ja hitto me kävellään ainakin niin kauan kun Trackerissa on 40 km.” Ja niin me taas jatkoimme taivallustamme.

Vauhti oli hidastunut jo selvästi: 30-35 km 4,42 keskivauhtiin, ja ei varmaankaan yllätys, että viimesellä etapilla se hidastui entisestään 😀 Asfalttitietä vaan riitti ja riitti, käki kukkui päivä valkeni, ilma lämpeni, aurinko nousi… 39 kilsan kohdilla oli lisättävä vasempaan jalkaan etuvarpaan ja ukkovarpaan väliin laastari. Tuolloin olo oli aika epätoivoinen. Vaikka Trackerissa olikin jo 39 km, matkaa jäljellä enempi kuin kilometri. Raahustimme vaan eteenpäin vapaaehtoisen tsempatessa meitä. Jossain vaiheessa hän totesi seuraavan mutkan jälkeen näkyvän vesitornin. Siinä ryytymykseni keskellä mietin, että kuinkakohan kauas vesitorni näkevän silmin näkyy, että oliko matkaa jäljellä monta helvetin kilometriä. Sitten alkoi kuulua vielä parempia ”uutisia”. Kävelimme jo samaa kadun pätkää kuin urheilukeskuksesta lähtiessämme. Enään ei voisi olla ihan kamalasti jäljellä. Jo näkyi urheiluhalli, taas mietin miten kaukana ja pienenä. Kysyinkin onko jäljellä satoja vai kymmeniä metrejä. Kymmeniä kuulemma! Kuljimme eteenpäin ja kun Laura sanoi ”nyt voit alkaa sulkemaan Sports Trackeria, se on siinä”, se oli musiikkia korvilleni 😀 Me teimme sen, me kävelimme 40 kilsan lenkin ja Trackerin mukaan vielä 1,3km päälle! Me voitimme tuskan, kivun, väsymyksen! Kun saavuimme hallin ovista sisään meitä odotti kahdeksan henkeä kahdessa rivissä taputtaen meille. Katseet olivat vakavat ja he vaikuttivat olevan tosissaan. Eivät ollenkaan sellaisia ”no tulittehan te helvetti vihdoinkin, että mekin päästään nukkumaan”. Oltiin iloisia suorituksestamme ja nainen, joka antoi meille kunniakirjamme ja osallistumismitalimme vaikutti suorastaan liikuttuneelta. Viimenen osuus, eli tuo 35-41.3 km meni 4,05 keskivauhdilla ja viimesellä vajaat 1,5 kilsalla vauhti putosi 3,7, mutta hitotko siitä. Maalissa olimme 04.20, joten kokonaisaika 10 h 20 min josta liikkeellä Trackerin mukaan 8 h 39 min. Ehkä monen mielestä olimme hitaita, mutta mitä väliä. Me kuitenkin kävelimme sen ja ehkä homma olisi huonomminkin voinut mennä…

Tarjolla oli lihakeittoa, se maistui taivaalliselta. Vähemmän taivaallista oli ruokailun jälkeen lähteä liikkeelle. Mun lonkankoukistajat huusi tuskasta, mutta kotiinhan se oli lähdettävä. Eipä automatkakaan hyvää tehnyt ja istuinkin pitkään eteisessä suunnittelemassa suihkuun menoa ja yläkertaan kapuamista. Lopulta riisuin eteiseen, taapersin suihkuun ja sitten ylös. Molemmat koirat oli ihmeissään mikä minulla oikein oli. Otto pyrki nuolemaan etureisiäni ja lantiotani ja Harmaakuono steppas portaissa hermostuneena. Lopulta ”kaaduin” sänkyyn, mussutin saadusta kassista Geishan ja mietin mihin asentoon rupeaisin, jotta pystyisin nukkumaan. Ja sydämestäni toivoin, että vessatarvetta ei tulisi, en halunnut taapertaa alakertaan 😀

Sunnuntai meni rauhallisesti lepäillen. Jalat toipuivat hyvää vauhtia ja lonkankoukistajien tuskakin katosi ja alkoi huomaamaan pohje, takareisi, pakaratuntemuksiakin. Istuminen teki jumitusta ja liikkeelle lähtö olikin aikamoista. Eilen kuitenkin tilanne oli jo paljon parempi. Illalla vaan rakkoja alkoi särkeä päkiöissä, tänään vaihdoin niihin laastarit. Ja tänään ei jalat ole muuten tuntuneet oikeastaa normaalia kummemmilta, joten toipumisen nopeutta olen hämmästellyt suuresti. Nilkoissa ja jalkapöydissä on ollut lievää turvotusta. Odotin, että koko viikko menisi tuskitellessa ja jumia poistellessa, mutta huomisiltana aion pyörälenkille. Vesijuoksutreffaus oli tältä päivältä jätettävä rakkojen ja ystävälleni tulleen esteen takia väliin.

Tottahan toki maaliin tullessa tuntui upealta. Väsy kuitenkin painoi ja pitkät aplodit hämmensi ja lämmitti mieltä. Nyt vasta parin päivän jälkeen oikeasti tajuaa mitä sitä on tullut tehdyksi. Minulle tämä on iso ja mahtava juttu. Lähdin ilman systemaattista harjoittelua matkaan, joten jo se olisi voinut pilata koko jutun, mutta eipäs pilannutkaan. Nesteytys olisi voinut mennä vikaan kokemuksen puutteesta. Ei minulla ollut oikeasti aavistustakaan miten elimistöni moiseen rasitukseen reakoisi. Lähdin ja lähdimme varsin untuvikkoina matkaan kestävyyttämme kokeilemaan. Alussa juttua riitti ja kävely kulki ja usko säilyi. Kuitenkin väsy hiipi puseroon, niin varmasti pitikin. Ryytymyksestä, kivuistakin huolimatta jatkoimme matkaa. Vaatiihan se sisukkuutta ja varmasti luonnettakin. Olen ylpeä meistä. Väsynkään keskellä emme alkaneet kiukuttelemaan toisillemme emmekä liiemmin valittaneetkaan. Ennemminkin keskustelimme missä kohden jalkoja milloinkin oli tuntemuksia 😀 Ja osasimme olla myös hiljaa kuunnellen kesäyön ääniä. Valitettavasti niistä ei jaksanut nauttia samalla tapaa kuin vetrein jaloin. Joka tapauksessa kokemus oli unohtumaton ja olen onnellinen kun olimme niin hulluja ja päätimme haastaa itsemme. Ja tämän osallistumismitalin aion säilyttää muistona.

Ps: Kuvat ovat Lauran ja Jarin

Julkaistu

Luennointijännitystä, hepostelua, ystäviä, uintia

Musat soi ja rauta ryskää 😀 Avokki alakerrassa kasvattaa voimiaan. Minä istun tässä teemuki nokan alla hiukan jännittynein mielin. Nimittäin menen tänään Vantaan Opaskoirakoulun yhteistoimintakurssilaisille luennoimaan koirahieronnasta ja näyttämään heille perusotteita miten käsitellä koiraa. Olen joskus aluetapaamisessa pitänyt luennon koirahieronnasta eikä se minua juurikaan jännittänyt. Nyt jännittää, sijaistanhan kouluttajaa, joka normaalisti luennon pitää. Mutta samalla olen iloinen mahdollisuudesta päästä puhumaan tärkeästä asiasta, sillä työkoirille hieronta on kyllä ihan ehdoton apu työssä jaksamisessa. Eilisiltana hieroin tuon vanhan herran Harmaakuonon Oton tassuttaessa mustasukkaisena vieressä. Lähipäivinä täytyy suoda sillekin oma rentoutumishetkensä.

Torstaina luonamme oli hoidossa ystävämme 12-vuotias Nelli-tyttö. jolla jäykähköt lonkat, joten muori pysytteli alakerrassa ja viihtyikin siellä yllättävän hyvin, vaikka omat koiramme toohotti täällä ylhällä. Iltapäivällä saimme vielä neljännen koiran taloon Pekko-pojan saapuessa käyttäjänsä kanssa kyläilemään. Otto ja Pekko nujusivatkin lähes koko ajan. Harmaakuonoa ärsytti moinen ja komentohaukku oli kiukkuisen kimakka 😀 Meille ihmisille maistui ”terveyspannari” kermavaahdolla ja raparperihillolla. Pannarissa oli tattarijauhoja eikä juurikaan sokeria. Leivoin pannarin jo edellisiltana ystävän tullessa iltakahville. Hän saa opaskoiran näinä viikkoina, joten jännitys tapissaan, joten ei varmasti vaikea kuvitella mistä puhuimme.

Tuolloin keskiviikkona olin tekemisissä hiukan isompienkin eläimien kanssa kuin koirat. Oltiin ratsastamassa ja sekös teki mielelle hyvää. Olin aika huonotuulinen/turhautunut. Tandemini oli huollossa ja stressasin saanko ajokavereita, turhautti ruinuaminen ja ainainen pyytäminen. Laitoin Facebookissa asuinalueeni ryhmään viestiä. Viesti meni moneen muuhunkin paikkaan. Ehkä rummutus kuitenkin kannatti, sillä tälle viikkoa on sovittuna kahdet pyöräilytreffit, ihanaa!!!

Niin siinä kävi, huono tuuli jäi ratsastuskentälle enkä muistanut ottaa sitä tunnin jälkeen mukaani. Ratsastin Sebulla, joka on etupainoinen hevonen. Siinä ei ole varaa istua etupainoisesti, tai ratsastus tuntuu hyvin epämukavalta. Ehkäpä hyvää treeniä minulle etukönöttäjälle. Tunnilla ravattiin paljon. Meillä molemmilla oli ravitahtiset hevoset. Ystäväni laukkasikin pienet pätkät. Ravissa uskalsin aika hyvin kannatella käsiä oikeaoppisesti edessä enkä tarttunut jatkuvasti satulan kaareen. Kevennys sujui myös. Jostain syystä minulle se on jopa helpohkoa ja oikeassa rytmissä mennessä tunnen yhteenkuuluvaisuutta hevosen kanssa.

Loppukäynnit tassuttelimme läheisellä pellolla. Se oli mukavaa vaihtelua kentän kiertämiseen. Ennen tuntia kokeilimme kavioiden putsaamista. Kyllä ratsastamisesta tuli taas vaan niin hyvä mieli, joten pakkohan oli löytää seuraava aika mahdollisimman pian, joten viikon päästä taas kopodi-kopodi 🙂

Viikon päästä on myös seuraavat uintitreffit. Viimeksi polskin viime maanantaina. Yleensä ollaan uimassa aamusta tai aamupäivästä, nyt tapasimme kolmen pintaan. Hallilla oli aika vähän väkeä. Uimme reunaradalla ja viereisellä radalla oli kilpauimareita. Heidän valmentajansa kuljeskeli aika paljon reunaradan sivussa ja omien uimareidensa radan päädyssä. Kovasti mies kannusti uimareitaan ja ohjeisti heitä. Itsellä oli vähän sellainen räpiköintiolo. Tuskinpa valmentaja minun tekemisiini tai tekemättä jättämisiini huomiotaan kiinnitti. Uintitekniikassani olisi paljon korjattavaa, joten eipä neuvot olisi pahasta olleetkaan. Joka tapauksessa polskuttelin 1800 m/90 min. Se kahden kilsan rajapyykki oli jo niin lähellä, mutta ei vaan aika riittänyt 🙁 Vielä mä sen kuitenkin uin. Olen tainnut uhata niin jo pari vuotta sitten täällä blogissakin, joten ”pakkohan” se on toteuttaa. Mutta nyt on aika toteuttaa siirtyminen luentopaikalle. Pitäkäähän peukut pystyssä, että osaan edes jotain järkevää kuulioille kertoa :D:D

Julkaistu

Liikuntakuulumiset

Yöllä jälkeen yhden onkin erinomainen aika ryhtyä kirjoittamaan blogiin liikuntakuulumisia 😀
Mutta kun ei nukuta ja onhan nyt pääsiäisloma 🙂 Ja sitä lomaa vietämme mökillä.

Viime viikkoinen alaselän ja oikean pakaran kiputila äityi niin pahaksi, että kuntosalitreeni jäi perjantailta treenaamatta, ja koska tuntemuksia oli myös lauantaina ja sunnuntaina vietin rauhallisen viikonlopun antaen kiputilan asettua, ja ratkaisu tuntui olevan oikea. Oireet katosivat. Viikonloppuna kävin messuilla lauantaina, josta kirjoittelinkin edellisessä postauksessa. Avokin treenin jälkeen saunoimme. Perjantaina työstin muistikortille uuden treenimusasoittolistan Kuntosali3, ja tuo soittolista pääsi avokille testiin heti lauantaina. Sunnuntaina kotitöitä, ulkoilua sateisessa ja tuulisessa säässä. Eipä siis mitään mainittavampaa

Maanantai-iltana lähdimme reippain ja ilosin mielin ystäväni ja koirien kanssa lenkille. Lenkistä ei kuitenkaan tullut nautinnollista revitystä eikä hien vuodatusta. Otto riiputti jälleen päätään ja menohalut olivat nollassa. Huoli ja pelko, ehkä myös turhauma iski lujaa. Valjaat otettuani pois ja antaessa pojan kulkea hihnassa pää nousi ylös sekä häntä heilui iloisemmin, askel piteni. Ajatus, voisiko valjaat olla liian pienet, onhan Otto rotevoitunut vuoden aikana hurjasti. Pohdimme valjasasiaa minun ystäväni opastuksessa ja Oton hihnassa seurauksessa kulkiessa koko lenkin ajan. Pääsimme vähän reippaammin kulkemaan. Loppumatkasta puin taas koiralle työvermeet ylle ja pää riippui ja häntä laski välittömästi. Kotiin päästyäni kirjoitin sähköpostiviestin huolesta suunniltani niin Oton kouluttajalle kuin Opaskoirakoulun johtavalle kouluttajallekin. Ja heti seuraavana aamuna sain heiltä molemmilta puhelinsoitot, ja tunsin todella, että meistä välitetään ja apua saadaan. Yön nukuin levottomasti heräillen ja Ottoa surien. Siinä tajusin miten Otostakin on tullut minulle kovin tärkeä ja rakas vuoden aikana. Ja myös tunne helpotuksesta kun aamulla tiesin meidän saavan apua.

Lenkille tuli mittaa vain 6.4 km/90 min. Vauhdilla ei päästä kehumaan, mutta tiistaiaamuna vesijuoksuun saimme lisäpontta vesijumpan latinorytmeistä ja olikin aikas magee fiilis mennä musan mukana treenistä nauttien. Juostiin 45 min, jonka jälkeen uitiin kilsa. Ystävänikin puristi tuon kilsan, koska oli päättänyt uida sen :D:D Vesiliikunta teki kyllä taas todella hyvää, tosin siinä liikunnan huumankin keskellä mietin Oton ongelmaa jatkuvasti. Onneksi kuitenkin kouluttaja tuli luoksemme milteinpä heti uimahallilta kotiuduttuani. Ammattisilmällä heti nähtiin, että valjaiden ”koriosa” on käynyt auttamattoman pieneksi. Se vaihdettiin ykkösestä kakkoseen. Lähdimme kävelemään. Otto edelleen pää riippuen, häntä alhalla haluttomana. Ei kehuilla, ei millään tullut vauhtia. Kouluttaja kuvasi kulkuamme ja totesimme Oton kävelevän etutassuilla liian lyhyin askelinja valjaiden hankaavan etutassun takaosaa kainalon lähistöltä. Kun valjaista rintaremmi aukaistiin ja koira saatiin vauhtiin, askel piteni, pää nousi ylös ja häntä heilui. Vauhti kasvoi huomattavasti ja lenkin edetessä kulku parani koko ajan ja loppumatkasta Otto näytti liikkuvan jo tyytyväisenä pää pystyssä häntä heiluen. Mutta, siis koko kaksikin liian pieni, joten koululta tarvittaisiin koko kolme. Kouluttaja kävikin uudelleen ennen pääsiäisen viettoon lähtöään vaihtamassa aisaan tuon kolmoskoon korin. Siinä Otto liikkuu jo paremmin ja nyt pääsiäisen aikana seurataan miten lenkkitouhut sujuu ja ens viikolla katsotaan miten homma jatkuu. Toivottavasti työvaihde taas löytyy ja päästään nauttimaan reippaista lenkeistä. Opaskoira tuo minulle suurimman ilon silloin kun pääsen pitkiä matkoja kulkemaan reippain askelin. Toki siitä on paljon apua muussakin liikkumisessa.

Keskiviikkona kaunis kevään alkuilta ja minä issikan selässä. Tällä kerralla ratsastin Pipsalla. Tunnin teemana oli pohkeen väistöt sekä töltti ja sen vauhdin säätely. Istuntani oli parantunut kuulemma huomattavasti, joten jospa hiljalleen pääsisin helmasynnistäni etupainoisesta könötyksestä eroon. Pohkeen väistöissäkin opin aika hyvin tuntemaan milloin hevonen ottaa ristiaskeleet ja liikkuu sivulle. Myös töltin vauhdin säätely toimi aika kivasti, välillä tosin Pipsa otti käynnin ja sai komentaa sitä taas töltille, ja jos helmasyntini meinasi pukata esiin tyyppi vaihtoi raville. Mielestäni siinä hahmotin taas lisää istunnasta ja opin korjaamaan istuntaa siten, että hevonen tölttäsi ilman ohjaajan huomautusta. Tuntui hyvältä ratsastaa. Seuraavalla kerralla saadaan alle hevoset, jotka ravaavat mieluusti, joten päästään keventämään. Ja tarkotus olis myös laukata – ainakin vähän. Ystäväni onkin parilla viime tunnilla laukannut. Minulle on iskenyt jokin arkuus asiaa kohtaan viimesimmän vaelluksen jälkeen. Juttelimmekin siitä. En tiedä mistä koko juttu edes johtuu, koska pysyin hyvin hevosen selässä, en horjunut. Ei siis tapahtunut mitään muuta kuin, että laukkapätkä oli elämäni pisin ja ehkä sitä jotenkin ”säikähdin”, mutta jospa tuosta tunteesta pääsisin taas pois, koska olen laukasta nauttinut aiemminkin ja haluan siitä nauttia jatkossakin. Onneksi meidän ohjaajamme Lettu on niin huippuihminen, ja onneksi me voimme tehdä hänen kanssaan yhteistyötä, oppia ratsastuksen saloja hänen ohjauksessaan. Tässä mailmassa Lettuja saisi olla enemmän. Mieletön positiivisuus, positiivinen energia ja ystävällisyys. Voiko ihminen muuta toivoa ohjaajaltaan hyvän opettamisen/ohjaamisen lisäksi.

Mutta nyt täällä mökillä nautitaan keväästä ja uudesta huippuihanasta keittiöstä. En kuitenkaan nyt ala enempiä siitä hehkuttamaan, jotta jää seuraaviinkin postauksiin kirjoitettavaa. Nyt toivotan lukioilleni oikein ihanaa pääsiäisaikaa, nautitaan keväästä ja auringosta. Ja ehkäpä mun pitäisi hipsiä avokin viereen nautiskelemaan nukkumatin kosketuksesta. Hyvää yötä!

Julkaistu

Ystäviä tapaamassa

Keskiviikkona hyppäsimme Tampereelle menevään junaan Oton kanssa. Matka sujahti harjoitellessa Iphonella Facebookiin kirjoittamista 😀 ja taistellessa Oton kanssa pysyäkkö penkkien välissä vai maatakko osittain käytävän tukkeena. Saavutimme kenties jonkinlaisen kompromissin asian suhteen 🙂 En ehkä täysin tyytyväinen ollut, mutta tyytyväisyyttä tunsin edellisillan 12 kilsan lenkistä ystävän ja hänen koiransa kanssa. Koirat kulkivat reippaasti, joten saimme mitä halusimmekin. Ja kun tiesin liikunnan jäävän tulevina päivinä valitettavan vähälle. Suunnitteilla oli koiralenkki, mutta syystä tai toisesta se ei toteutunut.

Tampereella tapasin lapsuudenystäväni, jonka luona vietin pari rattoisaa päivää. Tuolloin keskiviikkona vierailimme hänen kummityttönsä luona. Siellä oli Otolle innostuksen aiheena kaksi kissaa, jotka eivät Oton innosta välittäneet. Toinen pakeni makuuhuoneeseen ja toinen sohvan alle. Talon koirakaan ei oikein Otosta välittänyt 😀 Tilanne rauhoittui ja pääsimme kahvi/teepöytään. Kuitenkin kummityttö päätti nostaa sohvan alta kissansa ja viedä sen toisen kissan seuraksi makuuhuoneeseen. Noh, Ottopas äkkäsi kaverin innostuen uudelleen. Kissapa ei siitä pitänyt eikä varmaan siitäkään, että oli ”sylin vanki”. Se pomppasi korkealle sähisten raivoisasti. Lopulta kissa meni makuuhuoneeseen Oton haukun saattelemana. Ehkäpä Ottokin pelästyi, sillä muutaman minuutin päästä kuului lorinaa ja poika pissasi olkkarin lattialle 🙁 Ja ulkoilusta oli aikaa alle kaksi tuntia. Kyseessä oli pakko olla stressi- tai pelkoreaktio.

Ystäväni mies nauttii ilta- ja aamulenkeistä koiran kanssa, joten Otto sai pitkiä lenkkejä hihnassa, joten relata työstään sai kunnolla. Tuolloin keskiviikkoiltana herkuttelimme kanasalaattia rupatellen.

Torstaina lähdimme bussilla kohden Koirakahvila Vainua. Seisoimme bussin keskiosassa Oton köllötellessä jaloissa rennosti. Paluumatkallakaan ei ahtaus haitannut. Vieressämme oli isä lapsi rattaissaan. Tampereen katuja pitkin kävellessämme kuljimme Oton kanssa ystäväni ja hänen avustajansa takana. Yleensähän peesaus tapahtuu koirakon takaa, mutta liikkuminen sujui näin paremmin. Sanoin Otolle ”seuraa” tai ”perässä”. Homma sujui kivasti. Hiukan jouduimme kahvilaa etsimään, mutta sinne saavuttuamme, saimme heti todeta paikan todella ihanaksi ja viihtyisäksi. Siellä on tarjolla kotitekoisia leipomustuotteita, salaatteja, keittolounaita, koirille herkkuja jne. Myös erityisruokavaliot on huomioitu. Koirille kahvilassa on makuualustoja ja leluja. Henkilökunta ystävällistä ja rentoa. Suosittelen paikkaa lämpimästi.

Loppupäivä kuluikin rennosti. Valmistimme vihersalaatin, jota nautimme gluteeinittoman pitsan kanssa. Illalla ystäväni halusi vielä tilata siipiä, joten söimme niitäkin jälkkärinä herkutellen jäätelöä. Ruokavalioni oli nyt selvästikin poikkeuksellinen :D:D

Perjantaina matka jatkui kaverin kautta Kangasalle. Kaverin luona nautittiin salaatit ja teet. Ennen Kangasalle siirtymistä kävimme vielä ostoksilla ja hakemassa kyytiin pari koirakkoa. Ja kun perille päästiin emäntämme kolme koiraa Jannu, Iina ja Hippo ottivat meidät riemukkaasti vastaan ja omamme Otto, Pekko ja Sipe singahtivat leikkiin mukaan. Siinä vain lattia rapisi kynsien alla. Painia, peuhaamista, läähätystä, haukuntaa, murraamista riitti meidän viettäessä teehetkeämme. Hippo, joka on Vantaan Opaskoirakoulun alle vuoden vanha pentu oli täysin lumoutunut Otosta. Koko ajan haastettiin leikkiin, näykittiin kaulaa ja uikutettiin herttaisesti. Jos Otto yritti levätä, lepohetki ei kauaa pennun energiapyörteessä kestänyt 😀 Saunoimme ja myöhäisen illallisen (kylmäsavuporokiusausta) söimme puolilta öin. Juttua olisi varmasti riittänyt myöhempäänkin, mutta seuraavana päivänä odotti Opaskoirayhdistyksen vuosikokous.

Päivän ohjelma alkoi Vetkaren edustajan luennolla koirien hyvinvoinnista, jonka jälkeen nautimme ns. kokouskahvit. Itse kokous alkoi yhdeltä ja kesti yli neljään. Otto käytti tuon ajan hyödykseen kuorsaamalla tyytyväisenä pöydän alla monen muun työtoverinsa tavoin.

Kokouksen jälkeen jäimme aterioimaan Scandicin ravintolaan, jossa tarjosimme ruuan ihanalle emännällemme. Itse söin herkullisen lohiannoksen. Koirat edelleen rauhallisesti köllöttelivät pöydän alla tai sen vierellä. Emäntämme luona jälleen koiralauma pääsi valloilleen. Tassujen rapina, leikkimurina, uikutus, luiden rouskutus, koirien läähätys ja iloisuus seuranamme vietimme taasen rattoisan illan. Saunan jälkeen herkuttelimme juustoilla yms. muulla ihanalla. Hipon rakkaus Ottoa kohtaan vain tiivistyi ja kaksikko ei pysynyt hetkeäkään erossa toisistaan :D:D Oton säkäkorkeudeksi muuten mitattiin 61cm ja koirat saivat sunnuntaina kynsihuollon ennen kotimatkaa.

Junassa ei taisteltu missä Otto makaa, niin väsynyt se oli. Väsymys painoi minuakin. Otto kuorsasi minä nuokuin. Kotona Harmaakuono haisteli meidät tarkasti ja oli huomionkipeänä, joten oli hetkeksi antauduttava Harmaakuonon tervehdyksiin ja lähelläoloihin. Otto kiertyi pienelle kerälle olohuoneen matolle eikä siitä pahemmin liikahtanut. Väsynyt matkaaja kuten minäkin. Minä en sentäs ollut riehunut Oton tavoin, mutta univelkaa senkin edestä, joten jo yhdeksän jälkeen simahdin nukkuen aamuun.

Miniloma on nyt nautittu ja on aika palata arkirutiineihin terveelliseen ruokavalioon, liikuntaan, asiakkaiden hoitamiseen jne. Nyt syömään falafeleja ja vihersalaattia :D:D

Julkaistu

Treenikuulumiset :)

Ohoh, melkein viikko hujahtanut ilman blogipostauksia 🙁 Se ei onneksi kuitenkaan tarkoita sitä, että treeni-into olisi lopahtanut tms. Tosin kuluneella viikolla on tullut vähemmän liikuntaa ja rauhallisempaan tahtiin mitä etukäteen ajattelin. Keskiviikon vesijuoksu/uinti peruuntui kaverin sairastumisen vuoksi ja avokki valtasi kuntosalin omaan kovaan treeniinsä, joten mulle tuli liikuntavapaa 🙁 Pongailin netistä kaikkea mahdollista liikuntaan liittyvää kuten hydrospinningin, jota on ainakin Mäkelänrinteen uimakeskuksessa. Olen sitä kerran vuosia sitten kokeillut, ja nyt voisin mennä testaamaan uudestaan. Parin kaverin kanssa josko saataisiin aikataulut osumaan yksiin päästäs polkemaan vedessä 😀 Innostuin myös Fatima Witickin syvävenyttelytunneista. Olen Finnbodylla käynyt hänen pilatestunneillaan ja pidin hänen ohjauksestaan. Vaativa, tiukka nainen, mutta oikeudenmukainen. Keväällä kolmena perjantaina olis mahdollisuus syvävenyttelyyn, joten sinne ainakin kerran tahtoo päästä mukaan :D:D Lueskelin myös Kesäyön marssin järjestäjien sivuja. Tarjolla olis kävelyä 15, 30 tai 40 kilsaa. Eilen taidettiin päättää ystäväni kanssa lähteä kokeilemaan tuota pisintä, HUIH! Jännittävää, pelottavaa ja kiehtovaa… Sanoisin olevan aika vaarallista viettää noita liikuntavapaita istuskellen nettiä tutkaillen.

No onneksi viikkoon mahtuu jotain ihan oikeaakin toimintaa, mm. kaksi yläkropan treeniä, lenkkeilyä ja ratsastusta. Tein yläkropan treenit maanantai- ja lauantaiaamupäivinä. Oikeastaan tuo sopii minulle hyvin. Ei tarvitse ”odottaa” koko päivää treeniä. Avokki on selvästi taas alkuillan treenaaja. Mullekin se sopii, jos päivällä on ollut sopivasti puuhaa. Ajattelin etten kirjoittaisi täällä joka päivä treenattuani, mutta taitaisi kuitenkin olla parempi kirjoittaa. En nimittäin kunnolla enään muista maanantain tekemisiäni. Lämmittelyt tutusti kahvakuulalla, penkkipunnerrustreeni apuliikkeineen. Aikaa meni 75 min. Loppupäivä sujahtikin avustajan kanssa touhutessa.

Eilinen treeni on sentäs vielä mielessä. Tein lämmittelyn jälkeen penkkipunnerrussarjat:
20 kg 20 toistoa
22.5 kg 15 toistoa
25 kg 12 toistoa
27.5 10 toistoa
30 kg 6 toistoa (piti tulla kasi)
35 kg (ei tullu mitään, pää ei kestänyt)
eipä sitten muuta kuin pudotus 25 kiloon jolla 15 toiston sarja. Samaisella 25 kilolla kapeaa penkkiä jalat ilmassa 10 sarjoja. Pystypunnerrus makuulta kahdella kädellä 12 kg kahvakuula, yhdellä kädellä 6 kg kuula, toistot 15 ja pari sarjaa. Samat istuen, jonka jälkeen ylätaljalla vedot eteen 20 kilolla. Leveällä otteella oli pakko ottaa kiloja pois. Sama seisten. Lopuksi kahvakuulaa hyödyntäen vatsalihaksia joita tehtiin myös maanantaina. Kahvakuulavatsat tuli mukaan toissaperjantaisessa jalkapainotteisessa treenissä. Hyvä lisä hommaan.
(Nyt koirille ruokaa ja sitten spinning-pyörän selkään. Saunan jälkeen jatketaan postausta.)
(Nyt mukissa kamomillateetä ja kropassa ihana treenin jälkeinen olo. Tunnin polkaisu teki kyllä hyvää!)

Perjantaina kävimme ystäväni kanssa lenkillä. Tällä kertaa kävelimme hyvin rauhalliseen tahtiin karvan auki kuus kilsaa. Tiistain ja torstain paiskin töitä, joten liikkumiset jäi koiran ulkoilutuslenkkeihin. Ja koiran omistajana voin sanoa, että olen ihan kypsä noihin kurakeleihin. Kuraa tulee sisälle, vaikka kuinka putsaa koirat ennen sisälle tuloa. Ja voi huh-huh eilisaamun lenkkiä Oton kanssa. Räntäkerros inhotti Ottoa ja kulku oli helvatunmoista haahuamista. Päivän aikana kuitenkin tiet kuivui tuulen ja auringon myötä, joten iltakävelyt meni reippaaseen tahtiin kuten tänäänkin. Harmaakuonon jaksamista täytyy ihailla, se sipsuttaa innokkaasti tuon karvan auki kolmen kilsan lenkin, joka tehdään pari kertaa päivässä.

Tänään käytimme tunnin ratsastuksen maastossa liikkumiseen. Minulla oli jotenkin kuvo-olo retken aikana enkä tohtinut laukkaan. Kärsin kovavatsaisuudesta ja tänään on ollut melkoinen päivä sen suhteen. Liike hevosen selässä ei vaan tuntunut kovin mukavalta. Tölttäsin kuitenkin, vaikka eipä sekään vatsassa riemastuttanut. Ratsastaessa tunsimme hetkittäin auringon lämmön kasvoillamme, mutta samanaikaisesti puuskainen kevättuuli muistutteli kevään petollisuudesta. Linnut visersivät ja olisi voinut olla yhtähyvin huhtikuun päivä. Nyt onkin hepostelussa neljän viikon tauko, voi miten siitä selviydynkään.

Vatsa ei onneksi spinning-treenin aikana pahemmin möyrinyt, joten sain tehdyksi hyvän hikitreenin. En ollut tehnyt erikseen spinningtreeniin musalistaa, joten menin aika tunteella, mutta pääsääntöisesti poljin joka toisen biisin seisten ja joka toisen istuen. Siinä polkiessa mietin onko missään myynnissä spinning-treeniohjelmia äänitteenä kotona polkeville? En ole koskaan sellaiseen törmännyt enkä youtubesta löytänyt. Tosin en ole kovin aktiivisesti edes etsinyt. No hien sain pintaan ja hyvän treenin jälkeisen olon tuota vatsaani lukuun ottamatta.