Julkaistu

Pinaatti-siemenmuffinssit

Vasta viikko mennyt tätä toi pilaslomaa ja mä alan oleen jo pitkästynyt. Kuulo on kohentunut ihanan paljon ja se saa haluamaan sosiaalista elämää ja puuhakkaita päiviä. Välillä meinaa ihan unohtua, että olen toipilas. Lääkäri aamusella tapaamisellamme muistuttelikin, että pitää malttaa ottaa rauhallisesti. Kontrollissa ei tapahtunutkaan oikeastaan muuta kuin tamppoonit läks korvasta. Mulla ei ole edes toista tarkastusta kuten viime kerralla. Maaliskuussa testataan kuuloa. Nyt kokeiltiin ääniraudalla ja kuulin oikealla korvalla tosi hyvin, joissain kohdin melkeinpä paremmin kuin vasemmalla. Välikorvassa on ilmeisesti vähän verta, mutta sen pitäisi sieltä kadota itelleen. Se mitä voi tapahtua, korva tulehtuu ja silloin on tietystikin otettava yhteyttä korvaklinikalle. Jouluviikolla saan kastella korvani ja palailla normaaliin elämään. Ei nyt heti ehkä kahvakuulan kimppuun, mutta kevyttä liikuntaa kohti tiukempaa treeniä, jeeee!!! Odotan jo että pääsen hikoilemaan.
Käveltiin Hesan vilkkaassa liikenteessä avustajani kanssa ja jessus miten kovaäänisiä autot ja ratikat olivat 😀 En osannut edes oikein jutella kun koko ajan analysoin kuulemaani ja vertailin sitä esim. viikon takaiseen. Elän sangen mielenkiintoista aikaa siis…
Mutta ennen kuin kaikki lukijani katoavat kyllästyneinä korvajuttuihin, vaihdetaanpa aihetta. Tänään nimittäin innostuin leipomaan Pinaatti-siemenmuffinsseja. Ohjeen löysin viime viikolla jostain blogista ja kirjoittajan mukaan ohje oli napattu Pirkka-lehdestä ellen ihan vikaan muista. Maisteltiin iltateen kanssa. Avokin mielestä maistuivat oudolle. Ite kaipasin seuraksi jotain lisuketta. Alkuperäisessä ohjeessa mainitaan: ”tarjoile sulatejuuston kanssa”. Jätin muutaman syöntiin ja loput laitoin pakkaseen, joten seuraavan kerran kun meille tulee vieraita pääsevät maistelemaan 😀
    
Pinaatti-siemenmuffinssit (12 kpl)

1/2 pussia pakastepinaattia
(Pistin koko pussin)
200g turkkilaista jogurttia
1 dl maitoa
3 kananmunaa
1/2 dl rypsiöljyä
1/4 dl siirappia
4 dl jauhoja (ohjeessa
lukee 3 dl hiivaleipävehnäjauhoja ja 1 dl ruisjauhoja. Ite laitoin 3 dl ruis- ja 1 dl sämpyläjauhoja)
2 tl suolaa
1 dl siemensekoitusta (+vähän ekstraa pinnalle ripoteltavaksi)

Sulata pinaatti, sekoita joukkoon jogurtti, maito, munat, öljy ja
siirappi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää jogurttiseoksen
joukkoon. Sekoita
taikina juuri ja juuri sekaisin.

Voitele muffinssipelti ja annostele taikina koloihin. Koristele
siemenillä halutessasi.
(Mulla ei ole kiinteää vuokaa, joten tein satsin isoihin paperivuokiin)
Paista 200 asteessa keskitasolla n. 13 minuuttia.

Julkaistu

Mun leikattu korva kuulee – hyppisin riemusta, jos saisin :D

Mä olen aivan fiiliksissä! Käytiin avokin ja Harmaakuonon kanssa ulkoilemassa ja sain Liikuntahaasteeseen Liikuntapäivämerkinnän 😀 Käveltiin 45 minsaa, tosin vauhti ei ollut kummonenkaan. Silti se oli niin ihanaa. Lunta vähän (satais lisää) maassa ja mun leikattu korva kuuli asioita jo nyt. En voi sanoin kuvailla miltä tuntui tajuta kuulevansa oikealla korvalla esim. pusikoiden aiheuttamat kaijut. Kyselin jatkuvasti avokilta ”mitä meidän oikealla puolella on”. Lentokoneen lento kuulosti jännältä 😉 Se kaikui jotenkin. Ylipäätään tuntuu äänien tulevan leikattuun korvaan viiveellä. Onko sitten sitä, että aivot ei vielä oikein ole ajan tasalla ja osaa ottaa kuuloviestejä vastaan??? Onhan tämä kulunut vuosi ollut melkoista muuttumisen aikaa. Ensin kuulo vasemmasta korvasta romahti, jonka jälkeen kuulokojeen kanssa toimimista asiakastilanteissa, talvella oikean korvan romahtaminen ennen vasemman leikkausta.Vasemman leikkauksen jälkeen totaalinen kuurousfiilis, hiljalleen vasemman kuulo koheni ja oikea jatkoi huononemistaan. Ja nyt onkin edessä tilanne milloin kuulen molemmilla korvilla hyvin. Tuntuu aivan uskomattomalta ja samalla sopeutumiskykyä vaativalta.
Avokki käveli Harmaakuonon kanssa ja mä valkoisen kepin kanssa perässä. Välillä ”unohduin” kuuntelemaan ääniä ja tepsuttelin liian tien reunaan. Halusin lenkkipolun jälkeen käydä ison tien varressa kuuntelemassa autojen ääniä lähempää. Ne kuulosti kovilta 😀 Ja kuulin bussipysäkin aiheuttaman kaijun. Välillä oli vaikeaa hahmottaa mistä suunnasta äänet tulivat, etenkin äänet, jotka kuului etäältä ja hiljaisina. Ja niin pirukseen teki mieli pukea Harmaakuonolle valjaat ja lähteä reippaalle lenkille. No lenkkimme ei ollut fyysisesti raskas, mutta henkisesti olin aika uupunut kuulon analysoinnista, mutta niin pirhanan onnellinen. Huomisaamuna menen ensinmäiseen jälkitarkastukseen/tamppoonien poistoon. Näistä mahtavista fiiliksistä huolimatta yritän pitää jalat maassa. Toipuminen on kuitenkin vasta aluillaan. Nyt muutoksia vaan tuntuu tapahtuvan edelliskertaa nopeammin.
Lupaan, että saatte (lähitulevaisuudessa) jotain muutakin luettavaa kuin tätä korva-aihetta, mutta ”pakko” hehkuttaa…
Julkaistu

Korvaleikkauskuulumiset

Korvaleikkaus on onnellisesti ohi ja toipuminenkin tuntuu sujuvan lähes kivuitta. Ennen kuin paneudun ”korvakuulumisiin” kiitän ystävääni ja lähetän isot halaukset hänelle. Azoreiden lomamatkan matkakertomus valokuvineen täällä blogissa on hänen ansiotaan. Kirjoitin tekstit ja lähetin hänelle kera valokuvien. Hän liitti kuvat teksteihin ja näin matkakertomus sai myös paljon kuvallista materiaalia teidän ihasteltavaksi. En millään olisi osannut/pystynyt kuvailemaan sanoin Azoreiden luontoa, joten ystävälle isot kiitokset avusta elävöittää kuvin matkakertomusta. Tuo matkakertomushan on julkaistu osissa, ja laitan vielä linkit osiin. Jos joku haluaa lukea matkakuulumiset aikajärjestyksessä. Azoreillahan olin elokuussa avokin ja avustajamme kanssa.

Lomamatka Azorit 15.-22.8.2011
Azorit, osa 1
Azorit, osa 2
Azorit, osa 3
Azorit, osa 4

Ja nyt sitten niihin ”korvakuulumisiin”…
Torstaiaamuna kotoa lähdin kymmentä yli kuus. Yön nukuin kohtuullisesti. Haettiin AA kotoaan ja mentiin korvaklinikalle. Mulle oli varattu osastolta paikka kuten edelliskerrallakin. Ensiksi sain nieltäväksi neljä panadolia. Verenpaine mitattiin ja alapaine huiteli sadassa ja ylä yli 140. Hoitajan kanssa keskusteltiinkin siitä miten mittaus tuntuu tuollaisessa tilanteessa aika turhalta. Normaaleja lukemia ei saa oikeastaan ikinä ennen leikkausta. Sen verran jokainen jännittää. Halutessani olisin saanut esilääkitykseksi diabamin. En ottanut verenpaineesta huolimatta. Sain sairaalavaatteet, jonka jälkeen henkilökuntaa näin vasta kun mua lähdettiin viemään leikkaukseen. Aa:n kanssa rupateltiin ja kävin sen tunnin aikana kolmasti pytyllä. Mut vietiin sängyllä alas ja Aa tuli mukana leikkaussalin ovelle. Siellä se toivotteli onnea ja taputti jalalle. Salin henkilökunta oli eri kuin viimeksi. Siirryin leikkauspöydälle ja sain tyynyn edelliskerran tapaan polvieni alle. Palelin taas ja toivat ohuen pussilakanapeitteen lisäks jonkun lämpöpeiton ja hetkeks puhaltimen jalkoihin. Anestesialääkäri tuhrasi kanyylin laitossa ja joutui pistämään pariin kertaan. Korvan seutu desifioitiin ja hiuksia teippailtiin pois tieltä. Verenpaine huiteli korkeuksissa ja unitohtori halusi antaa diabamiannoksen suonen kautta. Siitä huolimatta toimenpiteen aikana minusta tuntui, että tiesin koko ajan paljon tarkemmin missä mennään milloinkin kuin edelliskerralla. Puudutus oli inhottavaa. Edelliskerralta muistan kivun ja paineen. Nyt muistan kaksi erillistä pistoa. Ennen toimenpiteen aloittamista hoitaja pyysi minua olemaan puhumatta, jotta korvassa ei tapahtuisi liikettä. No eipä mulla kelleen mitään asiaa ollutkaan 😉 Anestesialääkäri kyseli välillä vointiani ja mittaili verenpainetta aina kun tunsin vähän rentoutuvani 😀 En tiedä kuvittelenko, mutta mielestäni unitohtori räpläsi kanyyliani vähemmän kuin edelliskerralla. Siitä voisin päätellä saaneeni vähemmän mömmöjä, mutta mene ja tiedä… Itse tohtori pyyteli imu kahtatoista, välillä pyysi voimakkaampaa imemistä, jotain ovaali… Laser ei polttanut kunnolla ja jouduttiin ottamaan toinen, joka sitten kuulemma poltti kuten pitääkin. Ennen sisäkorvan avaamista lääkäri ilmoitti avaavansa sen ja voi hyvänen aika miten kuulinkaan korvalla. Lääkärin ääni kuului kovana vierestä ja olin aivan fiiliksissä. Proteesi laitettiin paikoilleen ja testailtiin ääniraudalla kuuluvuutta. Sitten se huippuhetki olikin ohi, Korva tukittiin kahdella tamppoonilla, joten eipä kuulu enää 😀 Nyt tunsin miten tasapainoelin reakoi korvassa hääräilyyn. Tunsin useamman kerran miten päässä vippasi, vippaukset oli hitaampia edelliskertaisiin verrattuna ja tunsin ne selkeämmin ja useammin. Sitten homma olikin ohi, heräämössä olin jo 9.20. Leikkaukseen meni kuulemma tunti. Jälleen ajantaju meni. En todellakaan kuvitellut maanneeni salissa tuntia 😀
Heräämössä oli paljon väkeä ja viivyin siellä reilun puolituntia. Osaston hoitaja haki mut AA:n kanssa. Aa tosin ei saanut tulla heräämöön vaan odotteli meitä käytävässä. Matkalla juttelin hoitajan kanssa rauhottavien vaikutuksesta. Ihmettelin miksi en niistä saa oikein minkäänlaisia tuntemuksia. Diabamin lisäks olin saanut jotain muutakin rauhoittavaa pienen annoksen ja se diabamikin oli kuulemma pieni annos 😀 Huoneeseen päästyämme sain heti vettä, mehua ja mehukeittoa. Huoneessa oli toinenkin potilas, joka lähti tovin päästä johonkin toimenpiteeseen. Juomat pysyi hyvin sisällä eikä huonovointisuutta esiintynyt. Tippapullon kanssa kävin veskissäkin. Teipit kädessä painoi ja kysyinkin voisiko jo tipan poistaa. Pistokohta oli liki ranteessa ja kiristi jotenkin… Noh, samaan aikaan toista potilasta lähdettiin viemään ja lääkäri tuli katsomaan mua. Hoitajalta jäi hommat kesken. Poisti kyllä tipan, mutta kanyyli teippeineen jäi 😀 No lääkäri kertoi leikkauksen menneen oletetusti ja että otoskleroosihan se siellä korvassa rellesti. Nyt rauhallista elämää, jotta proteesi asettuu paikoilleen jne. Kerroin hänelle kokeneeni koko leikkauksen ihan toisella tapaa kuin ensinmäisen ja että jotenkin reakoin kuulemiseen paljon voimakkaammin. Lääkäri selitti, että kyse voi olla ihan paristakin desibelistä, mutta koemme sen voimakkaasti. Sanoi myös, että toisella kertaa turvotusta on voinut olla enemmän jne.  Sitä en älynnyt kysyä miksi korvaan laitettiin tamppooneja. Mielestäni edelliskerralla ei ollut. Sain luvan lähteä kotiin kun vointi on tarpeeksi hyvä. Söin vielä sairaalassa kalasosekeittoa. Ehkä onni etten paljoa maistanut miltä se maistui.
Lopulta pääsin kanyylistakin eroon. Samalla sain kotiutuspaperit ja hoitajan kanssa rupateltiin tovi. Hän muistutti suu auki aivastamisesta ja siitä ettei saa niistää. Jos nenä vuotaa, pitää vaan vetää sisäänpäin. Eli, nyt tehdään sit kaikki se mistä lapsena on kielletty ja mitä pidetään huonotapaisena.
Puoliyhden jälkeen lähdimme osastolta. Käytiin teellä sairaalan kahviossa hakijaa odotellessa. Kotona luin sähköposteja ja Facebookin, lepäilin Aa:n touhuillessa. Söin munakasta ja valmistimme joululahjakoreja teemukillisen äärellä. Ilta meni lepäillen ja nukkuessa. Heräsin joskus kymmenen jälkeen. Noh, eihän sitä sitten yöllä nukuttanut vasta kuin neljän jälkeen. Korva oli rauhallinen. Ei särkenyt eikä muuten elämöinyt. Itse asiassa särkyä on ollut tosi vähän. Kotona ollessani olen syönyt joka päivä yhden särkylääkkeen. Viimeks niitä meni kolme vuorokaudessa. Mielestäni viimeks kuului korvasta myös paljon enemmän ääniä; rutinaa, pauketta, suhinaa. Nyt kuulen lähinnä oman sydämeni sykkeen. Ja haukotellessa vähän rutinaa. Eilen kävin pesemässä hiukset ekan kerran leikkauksen jälkeen. Juomalasi korvan päällä on kyllä aika hyvä ja toimiva systeemi.
Te jotka haluatte lukea myös vasemman korvan leikkauksesta ja siitä toipumisesta

 täältä löytyy postaus aiheesta.
Kannattaa lukea myös
TÄMÄ, saa kokonaisemman kuvan koko toipumisprosessista.

Perjantaina avokki herätteli mut puolilta päivin. Se oli jo ehtinyt imuroimaan ja hoitamaan yhden asiakkaankin. Join ”aamuteetä” kaikessa rauhassa tietokoneella istuen. Avokin ollessa vapaalla juttelin sen kanssa. Jossain vaiheessa alottelin lasihelmistä kaulakorun valmistamisen. Homma sujui muutoin ihan kivasti, mutta langan neulaan saaminen oli työlästä. Sain helminauhankin jo valmiiksi, mutta totta kai solmu petti ja helmiä karkasi jokunen. Sillä kertaa en jaksanut pujotella puuttuvia uudelleen vaan siirryin valmistamaan raakasuklaata.
Laitoin pari desiä raastettuna kaakaovoita
siihen sit kaakaojauhoa, desin Lucuma-jauhetta, loraus Acave-siirappia. Muottien pohjalle Cashey-pähkinät ja suklaamassaa päälle. Toiseen satsiin lisäsin tyrnijauhetta ja jätin pähkinät pois ja kolmanteen laitoin makeutukseen hunajaa ja täytteeksi kuivattuja karpaloita. Viimeisimmät ei tahtoneet pakastuksenkaan jälkeen oikein pysyä kasassa. Lucuma-jauhe toi makeutta ja kermaisuutta. Kaikki oli omalla tavallaan hyviä. Maistelimme avokin kanssa epäonnistuneimpia muotoja ja loput tarjoiltiin eilen vieraille.
Reippauteni puuskassa/innossa valmistin vihersalaatin johon laitoin paprikaa, kurkkua, tomaattia, fetaa, aurinkokuivattuja tomaatteja ja salaatinlehtisekoituksen, jossa mm. rukolaa. Vähän oliiviöljyä ja mustaapippuria makua antamaan. Namsk…
Perjantain ja lauantain välisenä yönä valvoin taas turhan pitkään, joten unta riitti lauantaina melkein puolille päivin. Teehetken jälkeen valmistin uuniperunoille kylmäsavulohitäytteen johon laitoin kermaviiliä, kurkkua, tilliä, sitruunanmehua ja mustapippuria lohen lisäksi. Uuniperunoihin laitoin tilkan oliiviöljyä, ruususuolaa ja mustapippuria. Innostuinpa vielä leipomaan pellillisen joulutorttuja, joten siinähän se iltapäivä hujahtikin kera pikkusiivoilujen.
Meillä oli ihana ilta. Saimme vieraaksemme ystäväpariskunnan. Söimme ja vaihdoimme kuulumisia. Muiden saunoessa keittelin kahvit ja teet. Oli mukava tavata heitä pitkästä aikaa, ja aika sujahti ihan liian nopsaan. Puolilta öin vieraat lähtivät ja avokki telkun ääreen Heleniuksen nyrkkeilyottelua katsomaan. Tänään en ole tehnyt mitään mainittavaa. Ulkoilusta vähän haaveksin, mutta vettä on satanut riittävästi, joten jospa huomenna. No ehkä maininnan ansaitsee tuo, että olen yrittänyt opetella miten saan tehdyksi linkkejä siten, että esim. ”Azorit, osa 1” näkyy tuollaisena tekstissä eikä kokonaisena linkkiosoitteena. Ehkä opin ainakin miten homma onnistuu. Vielä kun saan ilman tuntien taistelua linkit tekstiin oikeille kohdilleen… Voin ehkä jatkossa tehdä itsekin näitä linkityksiä…
   
Julkaistu

Kevät: Luonto herää — niin minäkin

Tätä kirjoittaessani mustarastaan kaunis laulu kantautuu korviini ja ollaan saatu nauttia upeasta kevätpäivästä, lämmintä yli 20 astetta, aurinkoista ja kohtuullisen tuuletonta. Lumet ovat saaneet kovaa kyytiä viime viikkoina ja kevät on tosissaan lyönyt itsensä läpi talven otteesta. Lumien sulaessa ja sään lämmetessä myös minä olen herännyt henkiin; kuulo on kohentunut ja nyt leikattu korva onkin se kuulevampi korva. Tinnitusta on aika paljon ja välillä se on hermoja raastavaa. Sen kanssa on vain elettävä ja toivottava asettuvan edes jonkin verran. Nyt huomenna leikkauksesta tulee viisi viikkoa ja olen saanut vapauden liikkua, rehkiä, kastella pääni; elää normaalia elämää. Viimeisin lääkärikäynti oli 15.4. Tuolloin korvaa jälleen puhdistettiin ja sovittiin ekoista kuulotesteistä kesäkuulle. Niiden jälkeen tapaan jälleen kirurgin. Huimausoireista en kärsinyt missään vaiheessa sairaslomaani enkä sen jälkeen. Vielä tän kuun eka viikko meni aika epäsosiaalista elämää viettäessä ja kuulon kohentumista odotellessa. 5.4. olin läsnä järjestäjän ominaisuudessa Opaskoirakoululla peesarikoulutuksessa. Oli ihanaa huomata kuulevansa kohtuullisesti, vaikkakin ”pöntön takaa”. Onneksi minun ei tarvinnut tilaisuudessa sinänsä oppia mitään, joten sain ottaa tilanteen aika rauhallisesti. Perjantaina 8. päivä olin avokin ja avustajamme kanssa äänestämässä ja ruokakaupassa. Ulkoilusta nautin suunnattomasti, ja samalla tuli myös kansalaisvelvollisuus suoritettua. illalla piipahdimme iltaa istumaan Kallioon. Kuulo oli taas vähän tiistaita parempi, mutta vielä ei jaksanut keskittyä kuulemiseen kovin hyvin.

Tuolla viikolla Turkissa järjestettiin Näkövammaisten Mailmankisat joista oli paralympiapaikkoja Lontoon kisoihin jaossa. Maalipalloilijat niin miehissä kuin naisissa pelasivat itsensä Lontooseen. Miesten joukkue voitti turnauksen ja naiset sijoittuivat toiseksi. Lisäksi judossa miesten -66 kg sarjassa voiton vei Jani Kallunki ja sai näin arvokkaita rankingpisteitä tuota Lontoon paikkaa ajatellen. Naisjudoka -63 kg sarjassa Päivi Tolppanen sijoittui viidenneksi. Sijoitus sama kuin viime kevään MM-kisoissa. Judokoilla nuo paralympialaispaikat ratkeavat marraskuun EM-kisoissa. Ja täällähän ollaan tietysti hengessä mukana.

Pari viikkoa sitten kuulemisen kannalta vietin raskaan päivän neljän tunnin kokouksen muodossa. Suunnistaminen kaikuvissa käytävissä oli hankalaa ja itse kokouksessa oli vaikea kuulla mitä kukin sanoi. Olinkin aivan rättipoikki kotiuduttuani enkä jaksanut lenkille. Tuo ihanuus siirtyi seuraavaan iltaan, ja olikin elämys. Huomasin kuulevani vasemmalla korvalla mutkien takaa autojen äänet jo paljon kauempaa mitä aikaisemmin. Lintujen laulu oli ihanaa musiikkia korvilleni ja liikunnan ilo. Tuntui mahtavalta painaltaa sulia teitä pitkin koira valjaissa opastamisesta innokkaana. Taas siis huomaaminen kuulon kohentumisesta.

Lauantain 16. oli ensinmäinen päivä milloin en tuntenut väsymystä kuuntelusta. Ensin ystäväni kävi hieronnassa, jonka jälkeen lähdin tapaamaan toista koirakkoa kiinalaisessa syöden ja hänen luonaan iltaa jatkaen. Ulkona tuntui oudolta, kuulin lintujen siipien räpsettä ja pihoilta paljon enempi ääniä mitä aikaisemmin. Kaunis kevätpäivä silloinkin. Nyt todella alkoi tuntua, että haluaa paljon tekemistä ja tavata ihmisiä ja olla taas sosiaalinen. No heti seuraavana päivänä pääsinkin nauttimaan tuosta kaikesta kerhomme ulkoilupäivän muodossa. Kokoonnuimme Laakson kentälle, josta lähdimme kävelemään Maunulan majalle. Koirat opastivat iloisina ja ihmisillä keväästä iloinen mieli. Keskuspuistossa reiteillä oli vielä jonkin verran lunta. Tuntuikin hivenen utopistiselta tarpoa latupohjaa pitkin peipposten visertäessä. Pysähdyimme koirapuistoon jossa koirat saivat hetken kirmailla vapaana ja touhuilla keskenään. Maunulan majalla söimme ja kahvittelimme. Jatkoin vielä erään peesarin kanssa matkaa Pitkäkoskelle ja sieltä hänen kotiinsa. Käveltyä tuli 13 km ja oli ikionnellinen ja hyvä olo.

Sairaslomanihan loppui jo 10. päivä, mutta ekat asiakkaat minulla oli 18. päivä, ja oikeasti hyvä niin. Kuuleminen vielä tuon 11.4. alkaneen viikon alussa oli niin työlästä. Viime maanantaina olikin mukava aloittaa työt pitkästä aikaa. Nyt huhtikuussa onkin ollut aika hiljaista, liekö kauniiden kevätpäivien ansiosta vai mistä. Saa nähdä vilkastuuko vielä ennen kesälomia toukokuun aikana, tai millainen myynti tulee äitienpäivälahjakorteista.

Tiistaina oli mukava ja kiireinen päivä. Aamusta lähdin Vuosaareen tapaamaan perhettä, jossa opaskoirani velipoika viettää eläkepäiviään opastellen perheen tyttöä kotiympäristössä. Kävimme tunnin lenkillä ja vietimme rattoisan teetuokion koiria kuvaten ja vertaillen toisiinsa. Vuosaaresta piipahdin Itikseen teelle mailikaverini kanssa. Hänet oli kiva tavata ihan livenä ja jäi tapaamisesta tosi hyvä mieli. Toivottavasti tapaamme uudelleen. Sitten olikin aika kiiruhtaa kotiin suihkuun ja syömään, sillä oli aika päivän töiden. Niiden jälkeen lähdimme avokin kanssa tunnin lenkille ja reippailun jälkeen kuntosalitreeniä penkkipunnerruksen muodossa sekä keskiropan lihasten vahvistamista. Suihku, iltapala, venyttelyt iltatee. Tuon päivän jälkeen olin niin onnellinen! Elämä on siis palaamassa ennalleen ja siitä olen kovin onnellinen ja iloinen. Kuuleminen ei tuota enään tuskaa. Nyt vain toivoisi tuon oikean korvan leikkaamista. Se ei kuitenkaan varmasti ennen syksyä tapahdu. Joka tapauksessa tilanne on paljon talvea parempi, joten stressistä sen suhteen voipi hellittää. Nyt taas kiinnostaa kuntoilu, treenaaminen, sosiaalinen elämä. Pääsiäisenä tapasinkin kaksi ystävää, veljeni perheineen. Aikaa jäi myös avokin kanssa laatuajan viettoon hyvän ruuan merkeissä sekä vaihtohieronnat tehden. Eilen laadimme mulle myös penkkitreeniohjelman 12 seuraavalle viikolle, ja sitten pitäisi nousta 43-45 kg. Avokilla puolestaan tavotteena 120 kg, joten hiukan eri kilomäärien kanssa painitaan 😀 Tärkeintä kuitenkin treenaaminen ja kroppansa hyvään kuntoon saaminen! Jospa täällä blogissakin voitaisiin kääntää uusi lehti ja tuo korvapropleema jäisi vähän vähemmälle ja tilaa saisi elämän muut hienot asiat.

Julkaistu

Odotettu ja pelätty leikkaus ja siitä toipuminen

Leikkaus on onnellisesti ohi, ja toimenpiteenä se ei ollut niin kauhea
mitä ajattelin/pelkäsin. Ehkä siitä voi kiittää lyhytvaikutteisia rauhoittavia mitä toimenpiteen aikana suoraan suoneen lykättiin. Operoinnin äänistä mulle tuli mieleen hammaslääkäri, äänet kuului vain korvasta. Samanlaista imemistä, luun rapsuttelua tms… Tässä kirjoituksessani käyn vähän läpi tuntemuksiani ja kokemuksiani toimenpiteessä ja toipumisvaiheesta. Tiedot eivät ole välttämättä lääketieteellisesti oikeita, perustuvat siis täysin omiin fiiliksiini. Huomenna tuosta toimenpiteestä tulee kuluneeksi tasan kaksi viikkoa.

Leikkausta edeltävänä viikonloppuna äiti oli luonani kyläilemässä avokin ollessa maalipalloturnauksessa. Äidin kanssa ulkoilimme ja veimme opaskoirani kirmauslenkille. Paluumatkalla jo energiat oli purettu, joten saattoi keskittyä paskan etsimiseen. Koira oli pakko laittaa kiinni loppumatkaksi. Äitini hääri keittiössä ruokaa pakkaseen ettei siitä tarvitsisi leikkauksen jälkeisinä päivinä huolehtia. Se lämmitti kummasti mieltä. Ja sainpa myös lapsuuden suosikkiruokaa puolukkavispipuuroa 😀 Lauantai-iltana saunoimme ajan kanssa, onhan edessä viikkojen saunomiskielto. Oli rento ja hyvä olla. Tuleva leikkaus ei kaiherrellut mielen pohjalla. Yöt nukuin hyvin.

Leikkausta edeltävänä päivänä oli sellainen olo, että pitäisi tehdä miljoona asiaa; vastata kaikkiin sähköposteihin, ostaa kauppa tyhjäksi, pestä pyykit jne. Aivan kuin avokkini ei voisi käydä kaupassa, laittaa ruokaa, laittaa pyykkikoneen pyörimään jne. Päivän aikana mulla oli vielä kaksi asiakasta joista jälkimmäinen ilahdutti meitä ihanilla itse leipomillaan juustosämpylöillä. Niitä herkuttelimme iltateen kanssa. Päivän aikana olo oli aika levoton ja hermostunut. Olen sellainen, joka jännittää pientäkin toimenpidettä paljon. Illalla olikin vaikea rauhoittua nukkumaan ja hakeuduinkin avokin kainaloon, joka jo kuorsasi tyytyväisenä 😀 Yö kuitenkin meni eteenpäin tunti tunnilta mun heräillessä varmaan sata kertaa. Vihdoin kello soi 5.30 ja singahdin suihkuun hiusten pesuun. Varttia yli kuusi oli sitten aika lähteä. Aika hiljainen tyttö taksin etupenkillä matkalla Meilahteen. Menin osastolle, en päiväkirugian puolelle, koska pitivät osastoa rauhallisempana paikkana, ja hoitajat ehtisivät paremmin opastamaan minua vessaan jne. Osastolla olikin hiljaista sinne saapuessani. Yöhoitaja otti minut vastaan. Hän näytti minulle sänkyni, vaihdoin sairaalavaatteet ylleni ja sain esilääkityksen neljä Banadolia ja rauhoittavan. Verenpaineen mittaus osoitti sen huitelevan karmeissa lukemissa 111/171. Rauhottavan vaikutusta en paljoakaan huomannut. Ehkä
mulla ei ollut fyysisesti niin paha olo mitä yleensä jännittäessäni. Vessassa tosin ravasin ”muodonvuoksi” jatkuvasti. Muka pissitti aina 🙂
Palelin hirmuisesti. Sain tukisukat, koska mulla on ollut kaksi ja
puolivuotta sitten veritulppa. Tukisukat toi aamuvuorossa oleva hoitaja.
Osastolta hoitajat veivät minut leikkaussaliin. Sänky parkkeerattiin johonkin toiseen tilaan kuin leikkaussali ja loppumatkan sain kävellä. Leikkauspöytä/peti oli kapea jolle nousin, mutta yllättävän pehmeä. Tuli
tempurtyynyissä käytettävä materiaali mieleen. Päälle oli pöydässä oma kolonsa. Anestesialääkäri ja
hoitajat esittäytyivät ja aloitti heti valmistelut. Vasen käsi laitettiin kiinni kylkeä vasten, turvavyö kiinnitettiin ja oikealle kädelle oli käsilevike. Rintakehään kiinnitettiin lätkät sydänfilmin seuraamista varten ja oikeaan käteen pujotettiin verenpainemittari. Polvien alle sain tyynyn, jotta olisi rennompi olla. Korva puhdistettiin ja hiuksia teipattiin pois tieltä. Pään asento oli sellainen missä leikattava korva oli ylöspäin. Mulla oli edelleen todella kylmä ja laittovatkin jalkopäähän puhaltimen lämmittämään
peiton alle. Laitettiin kanyyli kämmenselkään, jonka kautta lääkintä tapahtui. Anestesialääkäri kysyi jännittääkö mua ja lupasi antaa
lääkettä joka helpottaa. Tulikin rauhallisempi olo, vaikka ei
mitenkään pökkyräinen. Kun sanoin pelkääväni puuduttamista ja
pistämistä yleensä, sain jotain mikä lievitti puuduttamisen kipua.

Lääkäri tuli vasta kun olin jo leikkausliinojen alla ja mulla oli
happinaamari vähän matkan päässä puhaltamassa happea. Ennen puudutusta
pyysin sammuttamaan lämpöpuhaltimen. Alkoi tulla lämmin, johtuiko
lääkkeiden vaikutuksesta jännittämisen lientyessä.
Puudutuksessa tuntui vain ensipisto ja sen jälkeen ei mitään.
Anestesialääkäri kertoi koko ajan istuvansa vieressäni ja jos halusin
jotain puhua tai muuta voin vinkata hälle. Oikean korvan kuulo on
laskenut aika alas, joten en ihan kauheasti kuullut lääkärin
selityksiä tms. Leikattavasta korvasta kuului rutinaa, luun ropinaa,
imemisääntä tms. Laserilla poratessa – en ole ihan varma oliko se vaihe
mitä luulen. Jos – kuului neljä pientä surausta ja se oli siinä.
Mun päällä oli jotain letkuja ja tavaroita. Naureskelivatkin mun
olevan jokin tavarateline. Lääkäri välillä nojasi muhun ihan reilusti
työskennellessään. Sit yht’äkkiä se sano proteesin olevan paikoillaan.
Lääkärin ääni kuulu kirkkaammin, mutta en oikein muusta tiedä. Kokeili
sillä ääniraudalla ja sit totesi, että aletaan lopetella ja
laittavansa vielä tarykalvon paikoilleen. Sit se olikin ohi.

Musta se meni jotenkin kauhean nopeesti kaikkine valmisteluineen. Mut vietiin
vartin yli kasi saliin ja kysyessäni kelloa se oli 9.40 kun kaikki oli
jo ohi. Anestesialääkäri totesi, että lääkkeet mitä sain teki oloni
väliinpitämättömäksi ja usein ajantaju menee, vaikka muistaisikin
kaiken. Mulla ei ollut mitenkään pökkyräinen olo tms. Syke oli koko
toimenpiteen ajan koholla. Kuulin sen itekin, mutta ajattelin että ei
kai hätää kun jatkavat työskentelyään.
Hetken oltua heräämössä pääsin osastolle ja sain vettä ja mehua. Ensin
en tajunnut makuaistissa mitään, mutta myöhemmin syödessäni jugurtin
ja jotain keittoa mietin niiden maistuvan oudolle.
Avokki tuli joskus 12 maissa. Sitä ennen torkahtelin ja join
nesteitä varovasti. Sain vielä tipankin kautta nesteitä, jotta ei
tulisi huonoa oloa paastoamisesta. Lääkäri tuli 12 jälkeen ja kyseli vointia ja antoi luvan lähteä
kotiin. Mulla ei ollut mitään huimauksia tms. Luulen, että proteesin
laittokohdassa mailma heilatti kahdesti lyhyesti. Voi olla myös että
liikauttivat pöytää, mutta ne kaksi pientä vippausta tuntu
erilaisilta. Korva alkoi kipeytyä ja aterian yhteydessä sain särkylääkettä. Korva tuntui tukkoiselta ja tajusin myös miten heikosti kuulen oikeallakin korvalla, sillä oli hankala kuulla lääkäriä, avokkia ja hoitajiakin. Naisäänet on helpommat, koska on korkeammalta taajuudelta.
Kahden jälkeen kotiin. Täällä todella tajusin makuaistissa olevan
häikkää. Söin äidin vispipuuroa ja tuntui oudolta kun
kielen vasen puoli ei maistanutkaan. Hetken mietin mikä vikana, miksi puuro tuntui oudolta 😀 Sanoivat kuitenkin makuaistin palautuvan ajan kanssa. Käsittääkseni se katkaistaan toimenpiteen aikana. Keittelin teetä ja luin tulleen postin ja katoin Facebookin
kuulumiset. Minäkö tietokoneesta riippuvainen, EN IKINÄ! :O Sitten avokin kainaloon nukkumaan.
Jatkoin uniani avokin noustessa touhuamaan. Taisi sillä yksi asiakaskin olla. Oli ihana tunne kun jännitys hiljalleen laukesi. Pelkäsin stressin lauetessa oksentavani, onneksi niin ei käynyt. Nyt kun olisi elettävä ponnisteluitta ja isompia rasituksia vältellen. Aivastaminen suu auki, ei saa niistää, ei puhaltaa korviin ilmaa, vaikka siltä tuntuisikin, ei kastella korvaa, ei hikoilla jne. Korvassa oli jonkin verran särkyä ja sanoivatkin sitä voivan olla muutaman päivän. Onneksi särkylääkkeillä talttui hyvin. Perjantai-iltana otin viimeisen särkylääkkeen. Avokki illalla keitti mulle
tuorepastaa. Suositeltiin syömään helposti
pureskeltavaa ruokaa parin kolmen päivän ajan. Kovaa pureminen saattaa lisätä korvassa kipua. Ennen kymmentä menin jo yöpuulle ja nukuin aamuun
asti.

Seuraava päivä meni hyvin rauhallisesti Wilbur Smithin kirjaa Noiduttu safari kuunnellen ja välillä nukkuen. Leikatusta korvasta kuului edellisillan tapaan ajoittain melkoista kohinaa, rutinaa ja pauketta. Olo oli niin kuin olisi pöntön sisällä yrittänyt kuulostella omaa ja muidenkin ääniä. Myös oikea korva tuntui jotenkin tukkoiselta, jota ihmettelin. Tuota ”pönttö”fiilistä on kestänyt tähän päivään asti. Ehkä päivä päivältä vähentynyt kuulon kohentuessa. Tuo fiilis oli pahimmillaan aamuisin makuuasennossa oltua pitkään. Korvan rutina ja pauke on vähentynyt päivien saatossa. Nyt ei enään juurikaan rutinoita tunnu, mutta aavistuksen paineentunnetta edelleenkin. Kolmantena vai oliko neljäntenä yönä leikkauksen jälkeen tuntui korvassa olevan melkoiset bileet. Tinnitus on pysynyt ennallaan, valitettavasti. Välillä korvaa kutitti sisäisesti hirmuisesti. Teki mieli napata pumpulituppo korvakäytävän suulta ja raapia jollain. Korvaan ei siis laitettu tamppoonia vaan pumpulituppo, jossa antibiottitippa. Sain ohjeen vaihtaa pumpulin päivittäin ja suihkuun mennessäni lisäämään pumpuliin perusrasvaa. Hiusten pesuun vinkiksi annettiin laittaa pumpulitupon lisäksi juomalasi korvan ympärille. Suojaa hyvin. Toisaalta, hiusten kastelu yhdellä kädellä ja samoin peseminen vähän hankalaa, mutta onnistuu kyllä.

Leikatun korvan tukkoisuuden myötä olen totisesti joutunut toteamaan toisen korvan kuulon huonontuneen hirveästi.Ja siksi pienoinen paniikki nostikin välillä päätään, että jos leikkaus onkin mennyt persiilleen. Rapistelin teepussia korvan vieressä, tukin toisen korvan vetäessäni vessan jne, ja onneksi huomasin korvassa olevan tukkoisuudestaan huolimatta ainakin jonkinlainen kuulo tallella. Sanoivat että menee muutama päivä kuulon palautumiseen. Korvan kuulemma pitää ilmastoitua uudelleen ja
turvotuksen laskea. Tuo paniikki oli ehkä pahimmillaan perjantai-iltana ja etsinkin kuumeisesti netistä ihmisten kokemuksia leikkauksen jälkeen. Suomi24-keskustelupalstoilta löytyikin jonkin verran. Joku kirjoitti korvansa vuotaneen verta tyynyliina märäksi, joka kuulosti tosi hurjalta. Itselläni vuotoa oli ensinmäisinä päivinä vähän. Moni kirjoitti kuulon kohentumisen tapahtuneen vasta korvakäytävän puhdistamisen jälkeen kuivuneesta verestä. Mieli vähän rauhoittui, sillä onhan aika loogista, että kuuleminen hankalaa, jos korvakäytävässä ylimääräistä töhnää. Sitä en itse vaan ollut tullut ajatelleeksi.
Huimauksesta en kärsinyt. Pönttömäisyyskuuluvuuden vuoksi on ollut vähän sellanen höhlä olo välillä, mutta huimauksesta ei kyllä voi puhua.

Torstaina mun ystävä oli seuranani 9vk-ikäisen labbispojan kanssa, josta isona tulee mahdollisesti opaskoira. Se oli todella suloinen kelliessään lattialla selällään tassut viuhtoen joka suuntaan. Mun koiraa se aluksi vähän pelkäsi kun tuo Harmaakuono toohotti niin kauhiasti. Päivä kului rupatellen niitä näitä. Käytiin kävelemässä pieni lenkki ja ystäväni käytti koiraani kirmauslenkillä.

Lauantaina avokkini lähti viettämään miesten iltaa ja luokseni tuli pari ystävääni. Valmistin päivällä salaatin, jossa oli Parmesaani-juustoa, jäävuorisalaattia, kirsikkatomaatteja, kurkkua, paprikaa, kvinoa, oliiviöljyä ja mustapippuria. Sen kanssa söimme broilerin siipiä ja valkosipulipatonkia. Ystäväni toi kahviherkuiksi karpalokeksejä. Ne kuulemma ”huusivat” haluavansa meille. Ilmeisesti jonkin asteinen terveysintoilu on havaittu ystäväpiirissä 😀 Illan mittaan napostelimme maissilastuja, karkkia ja vähärasvaisia perunalastuja ja nautiskelimme viiniä. Itse join hitaasti ja koko ajan oloani tarkkaillen. En halunnut ottaa mitään riskiä korvan paranemisen suhteen.

Kuulon suhteen ei tapahtunut mitään oleellista ennen keskiviikkoista jälkitarkastusta, jota alitajuntaisesti jännitin hirmuisesti. Edeltävänä yönä nukuin todella huonosti ja tuo unettomuus on jatkunut siitä lähtien. Tuo keskiviikkoinen lääkärin tapaaminen oli lyhyt. Korvasta poistettiin rasvat, kuten lääkäri asian ilmaisi. Kuuluvuus koheni heti ja stereokuuleminen tuntui oudolta. Noustessani ylös ja siirtyessäni istumaan melkein huimasi ja oli hankala kuulla mistä suunnasta lääkäri puhuu ja mitä puhuu. Sanoinkin, että en saa selvää puheesta, mutta totesi vain vielä homman iloksi muuttuvan. Korvassa ei ollut mitään tulehdukseen viittaavaa, mutta ilmeisesti korva ei ole paineistunut kunnolla. Jos oikein ymmärsin/kuulin siellä on alipainetta, joka korjaantuu ajan mittaan. Oikean korvan tukkoisuuteen lääkäri ei sanonut oikein mitään. Seuraava kontrolli on perjantaina 15. päivä. Torstaina korva taasen ”elämöi” aika tavalla. Välillä tuli omituisia kaikuja, jyrinöitä tms. Jotain selvästi tapahtui, ja kuulo koheni hetkellisesti. Tuolloin torstaina kävin ystävättäreni luona herkuttelemassa pannaria ja vaihtamassa kuulumisia. Alkuun tuntui, että en kertakaikkiaan kuule mitään, että en sopeudu asunnon äänimaisemaan mitenkään, mutta pikkuhiljaa tilanne parani. Ystävän luota siirryin Frientex-vaatekutsuille, jossa puhetta riitti ja sain pinnistellä tosissani kuullakseni edes jotain. Olin aivan rättipoikki päästyäni kotiin. Kutsuilta tein ostoksia. Ostin vihreän topin, mustat tiukahkot stretshousut, mustan pitkän neuletakin ja lilan puseron. Illan emäntä tarjoili patonkia ja teetä, kahvia ja mehua.

Muuten viikko kuluikin kotosalla. Alkuviikosta kokkailin kanafetapiirkan ja mustikkavadelmarahkapiiraan. Aika meinasi käydä pitkäksi ja turhautuminen iskeä. Ihmisiä teki mieli tavata, mutta kuulemattomuus otti voimille eikä torstain tapaamisia lukuun ottamatta muuta ohjelmaa tullut järjestetyksi. Keskiviikkona nautimme avokin kanssa ihanasta keväisestä säästä ja auringon paisteesta kävellen rauhallisesti mukava lenkki. Olen valvonut paljon, joten kirjoja on mennyt jokunen sairaslomani aikana. Wilbur Smithin Noiduttu safari-kirjan jälkeen kuuntelin Sally Beumannin kirjan Intohimo ja valhe ja nyt on saman kirjailijan kirja Valkea kyyhky kuuntelussa. Tässä tietokoneella olen tietysti myös majaillut ehkä ihan liikaakin 🙁 Kirjan kuuntelusta voisin mainita sen verran, että kuuntelen kuulokkeilla ja vain yhdellä nappikuulokkeella. En ole pitkiin, pitkiin aikoihin kuunnellut kirjaa nappi vasemmassa korvassa ja nyt olen parina kolmena iltana voinut tehdä niin, ja se jos mikä ilahduttaa ja antaa uskoa korvan kohenemiseen. Lukijan ääni vähän vääristyy, muuttuu pikkuoravamaisen kirkkaaksi 😀 Sama on puhelimen puheohjelman ja tietokoneen puhesynten laita.

Perjantai ja lauantai oli aikamoisia masispäiviä. En ole mikään masentujatyyppi, mutta jotenkin vaan tuntui ettei tästä taida tulla mitään. Kuitenkin huomaan kuulossa tapahtuneen kohentumista päivien kuluessa. Tänään jopa imurin ääni tuntui kovalta. Tänään onkin ollut selkeästi kuulevin päivä leikkauksen jälkeen, joten eteenpäin mennään ja toivotaan korvan paineistuan oikeanlaiseksi ja kuulon jatkavan nousuaan. Vielä kun sitä oppii taas käyttämään, suunnistamaan sen avulla jne. On haasteellista ja saa tuonne liikenteeseen lähteä varovaisin mielin ennen kuin tähän taas tottuu. Noh, vielä on hyvään kuulemiseen matkaa, mutta sitä kohti ponnistellaan.

Julkaistu

Otoskleroosi tuskaannuttaa

Kirjoittelin joskus syksyllä kuulo-ongelmasta ja minulla todetusta otoskleroosista. Olen täällä hehkuttanut maalipalloa ja asiakasmäärien nousua; sivuuttanut kokonaan tuon minulla olevan riesan. Totuus kuitenkin on, että kuulo-ongelma häiritsee ja rasittaa minua. Toisaalta, murehdin asiaa hirmuisesti, mutta osa minusta kuitenkin painaa eteenpäin. Ei voi jäädä tuleen makaamaan. Tosiasiat kuitenkin on todettava ja kaitpa hyväksyttäväkin.

Marraskuun lopulla sain kokeiluun kuulokojeen, josta en tykännyt yhtään. Se kaikui ja tuntui ettei ainakaan kuule mitä toinen sanoo, tai ehkä lähinnä kaijun takia ei saanut mitään selvää. Koje jäikin lipaston laatikkoon. Toisaalta koin myös, että pärjään ilmankin. Madridin maalipalloturnauksessa en loistelijaasti pelannut. Jännitin kuulemattomuutta jne. Ja täälläkin kirjottamastani rankkarikisasta todettakoon vain etten ollut täynnä itseluottamusta vaan kauhun partaalla. Jostain sain kuitenkin tahdon puristettua mukaan ja siitä tulikin onnistuminen. Ja tuota onnistumista kannan nyt muassani ja toivon ettei se jäisi viimeiseksi. En tiedä miten nopeasti otoskleroosi etenee tai tuleeko aika-ajoin ”romahduksia” tms. Joka tapauksessa minusta tuntuu kuulon heikentyneen parissa-kolmessa viikossa oleellisesti. Pelkäänkin, että kuulonalentuma on lähtenyt myös oikeassa korvassa etenemään. Valmennusleirillä tunsin suurta tuskaa kun huomasin miten huonosti kuulin ohjeistukset tms. Tuntui vaikealta pysyä mukana ja pelaamisesta katosi ilo. Sunnuntaina kotiutuessani olinkin murtunut nainen. Miten voi tuntuakin niin paskalta. Tuossa tilanteessa todella tajusin miten paljon maalipallo on minulle antanut ja miten paljon se merkitsee, ja etten ole valmis lajia lopettamaan tms. Tällä hetkellä en kuitenkaan pysty itseäni lajissa kehittämään, liikkuvuutta ja elävempää pelityyliä. Kaikki energia menee kuunteluun ja sen tuomiin haasteisiin. Ja sekös pahalta tuntuu!!! Onneksi en ole luonteeltani masentuja, mutta kyllä tämä on koville ottanut. Päivät milloin on paljon tekemistä ja hikitreeniä tuntuu hyvältä. Jos jämähdän paikoilleni ehdin murehtimaan asiaa yllinkyllin. Viime viikon uinti ja spinningtreeni teki mielelle ja kropalle äärimmäisen hyvää. Olenkin ajatellut, että liikunnan iloa ja hikitreenistä tulevaa nautintoa en saa kuulovaikeuksista huolimatta menettää. Maalipallo ei ole ainoa laji mitä harrastaa, vaikka ilmeisen merkityksellinen ja tärkeä onkin. Ja toivottavasti mahdollisesta leikkauksesta saan apua ja voin heittäytyä täysillä taasen maalipalloiluunkin mukaan ja itsensä kehittämiseen pelaajana. Nyt tuota mahdollista leikkausta odotellessa voin keskittyä kestävyysominaisuuksien kehittämiseen, voimatasojen nostamiseen, ketteryys- ja nopeusasioihin tms. Ja ennen kaikkea haluan säilyttää iloisuuteni ja halun liikkua, tavata ihmisiä tms.

Tammikuun alussa kävin Kuulokeskuksessa, josta sain toisen kuulokojeen kokeiluun. Tämä ei kaiju niin paljoa ja on huomattavasti siedettävämpi muutenkin. Suuntakuulon tuo kuulokoje kyllä vie ja se onkin näin sokkona todella ongelmallista. Olen totutellut kojeeseen lähinnä työaikoinani ja tällä uudella kojeella on siedettävästi sujunutkin. Silti, silti kaipaan omaa luonnollista kuuloa takaisin. No nähtäväksi jää saanko vai en. Onneksi enään – VIELÄ – kaksi viikkoa korvakirugin tapaamiseen. Jos leikkauspäätös tehdään onko edessä puolen vuoden odotus, kuten Kuulokeskuksen lääkäri lokakuussa ennusti? Eli, apu mahdollisesti tulisi vasta kesällä. Miten jaksan odottaa sinne asti? On muuten aika mieletön fiilis odottaa sellaista mitä toisaalta pelkää helvetisti. Viime viikolla lueskelin netistä jonkun korvakirurgin sivuilta otoskleroosista ja sen leikkaushoidosta. Noh, en tietenkään ymmärtänyt siitä läheskään kaikkea enkä edes yrittänytkään. Olipahan kiintoisaa joka tapauksessa lukea. Sitä en sitten tiedä onko hyvä lueskella tuollaisia vai ei. Siitä voidaan olla montaa mieltä. Noh, jos lukemaansa osaa suhtautua järkevästi eikä vedä liikaa omia johtopäätöksiä tai tee itselleen kauheita kauhukuvia asiasta, sitten ehkä… Mutta huomisaamuna ystävän kanssa hyppään uima-altaaseen ja karistan huonon mielen altaan syvyyksiin. Viime kerralla vetäsin tunnissa 1400 m. Ja tuon jälkeen oli ihana fiilis. Tuon fiiliksen haluan huomenna taas! Ja kyllä minulla on positiivinen olo muutenkin, sillä työrintamalla menee mukavasti ja nautin siitä, joten ehkä selviydyn tästä otoskleroosin tuottamasta harmistakin. Edelleenkin vertaistukea kaipailen, joten jos olet kokenut vastaavaa älä ujostele laittaa postia tulemaan!

Julkaistu

Stressaava otoskleroosi

Elo- ja syyskuussa murehdin paljon kuuloani ja sitä, että joutuisin odottamaan 3-6 kuukautta ennen kuin pääsisin korvaklinikalle. Noh, lokakuun 1. ilahduin suuresti saamastani kutsukirjeestä, aika 26.10. Eli, reilu viikko sitten menin Kuulokeskukseen odottavin mielin. Tapasin kuulontutkijan, joka teki vielä joitakin tarkentavia kuulotestejä. Elokuusta pieniä muutoksia, mutta ei oleellista. Kyseli ajatuksiani kuulokojeesta ja passitti tapaaman lääkäriä, jonka kanssa keskusteltaisiin girurgisesta kuulonparannusleikkauksesta. Suuressa tyhmyydessäni kuvittelin, että nyt ratkaistaisiin mitä tuleman pitää. No ei se tietenkään niin yksinkertaista ollutkaan. Lääkäri ilmoitti, että Kuulokeskuksessa aletaan tekemään minulle kuulokojetta, mutta laittaa paperini korvagirurgille Korvaklinikan puolelle. Saan aikanaan kutsun tapaamaan girurgia, arvio 2 kk. Voi mennä ensi vuoden puolellekin. Hän kuulemma kertoo mahdollisen leikkauksen hyödyt, haitat, riskit, kannattaako leikata tms… Ja jos leikkaukseen päädytään, tällöin vasta minut laitetaan jonoon, joka kuulemma puoli vuotta. Lääkärin mukaan tämä on pitkä prosessi, mutta samanaikaisesti saan testata kuulokojetta. No pitkä prosessi tosiaankin ja tuntuu todella turhauttavalta. Minulla olisi haasteita elämässäni kuten esim. valmennuksessa olo maalipallossa. Huomaan turnauksissa ja treeneissä stressaavan kuuloasialla hirmuisesti, vaikka siitä ei onneksi vielä ainakaan ole erityisemmin ollut haittaa. En kuitenkaan pysty asettamaan itselleni henk.koht. tavotteita kun en tiedä voinko olla käytettävissä vai en. Mihin asti kuuloni riittää, koska mahdollinen leikkaus…??? Ja valitettavasti tämä kaikki on vaikuttanut intoon oheistreeneihin. Nyt pitäisikin pystyä tekemään isoja päätöksiä myös tuolla saralla. No tuon korvaongelmani kanssa on vain elettävä ja maltettava odottaa asioiden etenemistä. Ja muutenkin tuo kuulo on minulle niin kallis aisti, että hirvittää. No tämän kuun lopulla menen kokeilemaan kuulokojetta. Onko se sitten apuvälineeni loppuelämän? Häiritseekö se miten paljon? Kuinka paljon vaikuttaa suuntakuuloon? Voisinko saada leikkauksesta paremman avun? Sen verran lääkäri sanoi tinnituksesta, että toisilla se poistuu tai vähenee leikkauksen myötä, mutta ei kaikilla. Olisin halunnut keskustella myös niskojeni jumiutumisesta, jonka selkeästi koen liittyvän kuulon alenemiseen. Pinnistelen kuullakseni paremmin, jännitän kropallani ilmeisen paljon jne. No en saanut tilaisuutta puhua tästä. Uskallanko odottaa, että girurgilla olisi enemmän aikaa minulle ja huolilleni, peloilleni, vai istunko huoneessa 5min päätökseni kanssa mitä tehdään. Huh, kun onkin epävarma olo. No lääkärin luona käynnin jälkeen kävin vielä otattamassa korvastani muotin kuulokojetta varten. Sen jälkeen sainkin lähteä.

Jäin pohtimaan miksi minulle hommataan kuulokojetta ennen leikkauspäätöstä. Eikö se ole turha, jos leikkaukseen päädytään? Tai ainakin toivottavasti leikkauksen myötä jäisi turhaksi. Ja henkilökohtainen apuväline, on varmasti kalliskin. Vai tuleeko tässä mukaan näkövammani, että voin saada jonotuksen ajaksi apua kuulokojeesta. En oikein tiedä mitä siltä kuulokojeelta osaisin odottaa, entä mahdollisesta leikkauksesta. Jos yhtään netistä lukemaan on luottamista leikkauksen onnistumismahdollisuudet on hyvät etenkin, jos vikaa ei ole sisäkorvassa. Toisaalta moni leikkauksessa ollut keskustelupalstoilla on kirjoittanut olleensa kolmessa, jopa neljässäkin leikkauksessa. Otoskleroosissahan kyse käsittääkseni liiallisesta luutumisesta, joten käsitänköhän oikein, että leikkauksenkin jälkeen tuo luutuminen jatkuu ja aikanaan tukkeuttaa proteesin mahdollistaman äänen etenemisen sisäkorvaan. Kellä se on nopeampaa, kellä taas hyvin hidasta. Lääkärithän puhuvat kyseisen kuulovian olevan johtumisvika. Vertaistukea olen löytänyt kovin vähän, toisaalta en ole tutkinutkaan kuulovammaisten liittojen tms. sivustoja. Jotenkin – naurettavaa kyllä – ajatellen etten ole kuulovammainen. Erään näkövammaisen kanssa olen kirjoitellut ja hän on saanut leikkauksesta ison avun ja on tyytyväinen tämän hetkiseen elämäänsä kuulemisen suhteen. Hän on rohkaissut minua antamaan leikkausluvan. Keskustelupalstoilta löytyy joitakin kirjoituksia, mutta olisin ehkä toivonut löytäväni enemmänkin. Jos joku otosklerootikko osuu lukemaan tätä vuodatusta, olisin kiitollinen yhteydenotostasi! Jään odottamaan kutsua korvagirurgin vastaanotolle ja yritän olla liikoja stressaamatta asialla. Huomenna lähden maalipallovalmennusleirille ja vietän siellä koko viikonlopun a taatusti kuuloni joutuu lujille, mutta jos vain osaan olla stressaamatta, hyvä niin!