On ilo olla taitavan, innostavan ja tarkan ammattitaitoisen opettajan ohjauksessa. Taukoja ei millään malttaisi pitää, vaikka kovin tärkeitä ovat nekin. Viime viikkoisen kurssin teemana oli koiralle taluttimen tekeminen. Keväällä kävin jo ns. jatkokurssin, jolla tehtiin kaulapanta, joten monet työvaiheet olivat minulle tuttuja entuudestaan. Aina kuitenkin oppii uutta ja tekemiseen tulee varmuutta. Ennen kaikkea kurssi osoitti minulle, että uskallan itsenäisestikin ryhtyä nahkatuotteiden valmistukseen. Keväällä itse asiassa heti panta-kurssin jälkeen aloitin kahden pannan tekoa todeden nahkapaskani olevan aivan paska. En saanut myöskään vasaralla suoraan naputeltua niittejä ilman niiden litistymistä, joten halusin nahkapaskan lisäksi tuurnat niittien muodossa pysymiseen.
Kesällä en kuitenkaan saanut mitään aikaiseksi helteitä syytellen. Talutinta tehdessäni palautui kuitenkin mieleen hyvin eri työvaiheet. Yllätyin miten hyvin esim. reikien teko haarukalla ompelu-uraan onnistui. Ompelussa aloituksen muistin paljon monimutkaisemmaksi mitä se sitten oli. Itse ompelu sujui paljon jouhevammin kevääseen verrattuna.
Jo keväällä minulta tilattiin vyö. Sovittiin tuolloin, että ei ole kiireellinen. Tarkoitus oli vyö tehdä kesällä, mutta sekin jäi. Talutin valmistui hyvissä ajoin ja toin kurssille jo aiemmin tilaamani vyötarvikkeet. Oli hienoa saada valmistaa vyö ohjatusti. Työvaiheethan ovat hyvin samat mitä pannan teossakin. Ommeltavaa toki on paljon vähemmän. Vyökurssi olisi varmasti paikallaan, tulisi varmuutta vöiden tekoon. Toisaalta yritän rohkeasti alkaa valmistamaan niitä jo nyt.
Kurssin aikana keskustelimme myös hinnoittelusta ja siitä miten laadukkaista materiaaleista huolellisesti valmistetut tuotteet maksavat enemmän mitä kuin tehotuotetut tuotteet. Käsityön tekijän on hyvä miettiä haluaako erottua tuotteiden halpuudella, milloin materiaalit eivät välttämättä ole laadukkaita tai tehdystä työstä ei saa korvausta. Vai haluaako erottua laadukkaista materiaaleista ja huolellisesti tehdystä työstä milloin tuote on kalliimpi. On myös tärkeä oppia hinnoittelemaan työnsä ja arvostamaan sitä. On myös mietittävä millaiselle kohderyhmälle tuotteitaan on myymässä. Tämä kaikki on ajatuksia ja tunteitakin herättävää. Haluaisi tehdä oikein, mutta mikä sitten lopulta on oikein?
Keskusteltaessa pantojen, taluttimien ja vöiden hinnoista mainitut hinnat tuntuivat ensiksi korkeilta, mutta enemmän mietittyään ymmärsi jo paremmin. Valmistat hyvälaatuisesta kasviparkitusta nahasta tuotteita. Valitset kestävät soljet, niitit, lukot. Teet työn kokonaan käsityönä, myös ompelun, joka on väkisinkin hidasta tekemistä. Eihän silloin panta, talutin tai vyökään lähde parilla kympillä, jos lähtisi työlle ei jäisi mitään osuutta, jos edes materiaalikulut täysin peittyisi.
Hankevastaava Piia Rossi puhui teoriaosuudessa käsityöyrittäjyydestä ja kävimme mielenkiintoista ja antoisaa keskustelua. Pohdimme mm. milloin toiminta alkaa saamaan yrittäjyyden piirteitä, milloin harrastuksesta tulee työ, säilyykö tekemisen ilo, kestetäänkö mahdolliset painetilanteet jne. Käsityöyrittäjyyshän on paljon myös sesonkeihin painottuvaa. Usein alkuvuosi on hiljainen ja paras myyntiaika on loppuvuodesta. Järkeväähän on tehdä sesonkituotteita valmiiksi jo hyvissä ajoin. Tosin esim. itselläni ei kovin suurta varastointimahdollisuutta ole, koska toimintani on kuitenkin pientä moneen muuhun verrattuna.
Pohdimme myös voiko yrityksen teema olla sellainen mikä ei omistajaa kiinnosta pätkän vertaa. Uskoaksemme ei. On oltava kiinnostus, palo, into aiheeseen, jotta yritys voi menestyä, kehittyä, olla ajan hengessä mukana. Yrittäjyyteen liittyy toki myös kirjalliset työt, mitkä eivät välttämättä niin hauskoja ole, mutta kuuluvat asiaan. Lopuksi Piia kertoili vielä erilaisiin myyjäis- ja markkina-tapahtumiin osallistumisesta, siitä miten myyntipöydän tulee olla siisti, mahdollisen teltan asianmukaisen pystytyksestä jne. Itselleni harmaita hiuksia tuottaa myyntipaikkojen löytyminen. Netin syövereistä niiden etsiminen tuntuu äärimmäisen hitaalta ja kömpelöltä. Tietoa ei vaan oikein ole. Ruudun luvulla etsiminen käy vielä hitaammin. Tähän ongelmaan ei ollut oikeastaan mitään vinkkiä, jaksaa vain etsiä ja löytää. Koska toimintani on pientä rahkeet eivät myöskään riitä kovin suuriin paikkamaksuihin. Ne mitä olen tällä hetkellä löytänyt on hinnaltaan minimissään 160 €. Valitettavasti sellaiset on pakko unohtaa.Etsintä siis jatkukoon.
Myös Näkövammaisten liiton yrittäjyysneuvoja Hanna Karesjoki oli tuttuun tapaan puhumassa meille yrittäjyydestä. Tässä vaiheessa livahdin kotiin hierontatöitä jatkamaan, joten myös Friittalan myymälään tutustuminen jäi osaltani väliin. Siellä tosin viime kevään kurssilla kävinkin.
Toissa lauantaina kirjoitettuani melontapostauksen ryhdyin neulomaan alpakka-langasta kaulaliinaa. Sitä olen nyt neulonut kurssilla ruokatunnit, odotellessani lisäohjeistusta ja tietysti kotona seuratessani iltauutisia tms. Tiistaina kurssipäivän jälkeen jäin vielä syksyn ensinmmäiseen korikerhoon. Oli mukava tavata kerhokaverit ja päästä punomaan koria pitkästä aikaa.
Nahkaisiin kaulapantoihin, jotka keväällä jäi kesken, vaihdettiin niitit ja suoristettiin nimilaatat, laitettiin soljet ja d-lenkit paikoilleen ja tehtiin liimaus ompelua varten. Kurssin viimeisen tunnin tikkasinkin toisen kaulapannan sivua ahkeraan. Ompelu kutkutteli koko perjantai-illan, mutta parin viinilasillisen ja tapasaterian jälkeen en tohtinut ruveta naskalin kanssa heilumaan 😀 Lauantaiaamuna aamuteen aikaan oli jo kuitenkin ”pakko” laittaa puupihdit polvien väliin ja jatkaa ompelua. En pystynyt lopettamaan ennen kuin ensinmmäinen reuna oli ommeltu. Väliin kotitöitä/ruuan laittoa. Ruuan jälkeen jatkoin toisen sauman ompelua parvekkeella upeasta syysillasta nauttien. Hartioita jumitti, keskiselkää kolotti, mutta valmista tuli. 😀 Loppuillan neuloin 😀
Eilen annoin itselleni käsitöistä vapaapäivän, tai oikeammin pakotin itseni siihen, sillä käsien ja hartioiden jumitila oli ja on tuntuva. Kädet ja hartiat saivat kuitenkin työskennellä, sillä lähdimme Marin kanssa melomaan jälleen Vuosaareen. Tällä kerrtaa kulkumme suuntautui Kal-lahden puolelle.
Nyt oli edelliskertaan verrattuna huomattavasti tuulisempaa ja välillä aallot keinuttivat kajakkia. Nautin siitä. Minusta oli jotenkin ihanaa tuntea tuuli ja tuulen vaikutus. Toki myös melonta oli edelliskertaa raskaampaa. Nyt näimme ja kuulimme myös lintuja enemmän. Etenkin valkoposkihanhia lenteli, sukelsipa myös silkkiuikku. Turistiryhmä valokuvasi innolla luodolla olevia lintuja. Mekin meloimme lähemmäksi, mutta huomattavasti rauhallisemmissa tunnelmissa.
Siinä meloessani mieleni kovasti askarteli jo keväässä ja kevään linturetkissä, siinä miten kiehtovaa olisi meloa rauhaisasti merellä, joella, järvellä ja äänittää kevätaamussa lintuja 🙂 Voi kun unelmasta tulisi totta. Joka tapauksessa melominen oli jälleen todella mukavaa ja mieleni halajaa edelleen uudestaan kajakkiin.
Pakko on myöntää, että eilisiltana se toinen kaulapanta kummitteli mielessä koko ajan, mutta pidättäydyin ompelun aloittamisesta. En edes neulonut eilen. Rauno hieroi vähän mun käsiä ja äsken tehdessäni hierontatyötä omissa käsissäni tuntemuksia. Nyt lähden kampaajalle rentoutumaan. Ihanaa nähdä Virpiä pitkästä aikaa ja saada hiuksiin kasvivärjäys, leikkaus samalla kuulumisia vaihtaen. Kotiuduttuani en ehkä pysty kaulapannan ompelun kutsua enään vastustamaan.
Huhtikuisella huovutuskurssilla teemana oli kolmiulotteinen huovutus. Harjoittelimme aluksi muottien avulla kukan terälehtien neulahuovuttamista. Tavoitteena oli tehdä pieni taulu, jossa monikerroksisia kukkia. Jotkut muoteista olivat haastavia pienien yksityiskohtiensa vuoksi. Aluksi huovutettiin alimmat ja suurimmat terälehdet, jonka jälkeen keskikokoiset ja pienimmät. Kerros kerrokselta ne neulahuovutettiin kiinni huopakankaaseen. Kahden kukan lisäksi innostuin huovuttamaan työhön vielä perhosen. Huovutin tarkoituksella sen niin ”matalaksi” alustaltaan, että tulee häilyvä vaikutelma.
Toisena teemana huovutuskurssilla oli huovuttaa muotin päälle. Käytettävissämme oli erilaisia tyroksisia aihioita. Itse valitsin kaktuksena myydyn muodon. Hyvin monelle siitä tuli kuitenkin mieleen lintu ja tarkemmin riekko. Minulle on vaikeaa tehdä täysin mielikuvituksellisissa väreissä ja muodoissa asioita. Jos teen kaktuksen, sen pitäisi olla myös oikean kaktuksen värinen. Tai jos teen tomaatin, omenan tms. sen pitäisi olla oikean näköinen joka suhteessa. Minulla onkin ollut käsitöiden myötä opettelemista, että tekijällä voi olla myös taiteellista lähestymistapaa työhön. Riekkoa tehdessäni minua alkuun häiritsi, että riekosta ei tule väritykseltään oikean näköinen, mutta siitä yli päästyäni sytyin työhön. Lopulta riekko sai helmistä silmät ja siipiinsä koristeita. Valitettavasti kuvaa ei ole vielä täysin viimeistellystä riekosta silkkinauhoineen, josta sen voi laittaa roikkumaan. Avustajani ei ollut kurssin viimesinä päivinä mukana, joten siksi helmivaiheista kuvia ei ole.
Kukka- ja riekkotöiden lisäksi ehdin tekemään toisen taulutyön, jossa kukkien lisäksi jänis. Työstä ei myöskään ole vielä kuvaa. Tauluille on hankinnassa jonkinlaiset kehykset, joten julkaisen ns. tuotekuvat myöhemmin.
Keskiviikkona kurssilla meillä ei ollut laisinkaan pajatyöskentelyä. Aamupäivällä Ura käsillä -hankkeen vastaava luennoin brändäyksestä ja Näkövammaisten Liiton yrittäjäneuvoja puolestaan yritysasioista. Iltapäivällä kävimme Tutustumassa erääseen käsityöliikkeeseen. Torstaina lähdin puolen päivän jälkeen kohden Kemiötä, joten minulta jäi puolitoista kurssipäivää pois. Kahdessa paikassa kun ei voi olla samaan aikaan. 🙂
Osallistuin marraskuussa ensinmmäistä kertaa kolmipäiväiselle makramee-kurssille, joka sai tällä viikolla jatkoa. Viime keväänä solmeilin lampun varjostimeen kaksoistasosolmuin varjostimen. Tuolloin erheellisesti luulin solmivani silmusolmuja, mutta nyttemmin on selvinnyt niiden olleen kaksoistasosolmuja 🙂
Marraskuisella kurssilla aloitimme kurssin tekemällä pieniä töitä; avainkaulanauha, avaimenperä ja rannekoru. Opettelimme tasosolmun ja kaksoistasosolmun. Tasosolmussa aloitetaan aina samalta puolelta tukilankoja. Hiljalleen solmeiltu punos alkaa tekemään kierrettä, joka tuo joissain tapauksessa työhön kivaa koristeellisuutta.Harjoittelussa käytimme paksuhkoja lankoja ja erityisen suosittu oli Baragord-keinokuitulanka, joka on minun käteen aivan kauhean tuntuinen. Se polttaa ihoa ja on vastenmielinen. On kuitenkin hyvää paksua lankaa, josta sokeanakin tunnusteltaessa tuntee hyvin miten solmu muodostuu. Avaimenperän lisäksi teimme samaisesta langasta avainkaulanauhat. Opettelimme kaksoistasosolmun tekoa. Työssä se tehtiin kahteen suuntaan. Ensiksi solmeiltiin muutama solmu, jonka jälkeen työ käännettiin ympäri ja palattiin lähtökohtaan. Kaksoistasosolmussa aloitetaan vuorotellen vasemmalta ja oikealta puolelta tukilankoja.
Harjoittelimme kaksoistasosolmun tekemistä myös ohuempaan lankaan mihin laitoin koristeeksi metallihelmiä. Ohut lanka käyttäytyi luonnollisestikin erilailla paksumpiin verrattuna, joten hetki meni totuttelemiseen.
Kurssin isoin työ oli trikookuteesta solmeiltu matto. Matto solmeiltiin kaksoistasosolmuilla jättäen joka toinen kerros kaksi reunimmaista solmimatta. Näin solmeilusta syntyy verkkomaista jälkeä. Ikäväkseni on tunnustettava, että matto on minulla edelleenkin kesken. Kurssilla sitä en valmiiksi saanut ja nyt alkuvuodesta on vaivannut käsityöanemia. En kuitenkaan ole hylännyt ajatusta tehdä matto valmiiksi. Käsityöhuoneessa se odottaa sopivaa hetkeä tulla työstetyksi valmiiksi.
Maton solmeilun lomassa teimme vielä pienen välityön joulutähden paperinarusta. Pieneen renkaaseen kiinnitettiin paperinarut leivonpääsolmuin, jonka jälkeen kaksoistasosolmuin napakoitettiin keskusta. Sakarat muodostui tekemällä kaksoistasosolmut lankojen päihin. Solmut vahvistettiin vielä liimalla, sillä paperinarun jäykkyyden vuoksi napakatkin solmut voivat löystyä.
tämän viikon keskiviikkona palasimme makramee-tekniikoiden pariin. Tälläkin kerralla kurssi oli kolmipäiväinen. Valitettavasti kurssipäivät ovat lyhentyneet pari tuntia per päivä. Aloitimme ”lämmittelytyöllä” rock-henkisen kaulakorun solmeilulla. Valitsin langaksi litteää keinomokkalankaa. Kaulanauhaan solmittiin kuusi lankaa leivonpääsolmuin. Tehtiin ensinmmäinen rivi kaksoistasosolmuja, toisessa rivissä jätettiin kaksi reunimmaista solmimatta ja kolmannella taas seuraavat kaksi. Näin yhdelle riville keskelle tuli vain yksi kaksoistasosolmu. Tästä lähdimme harjoittelemaan kylkiluusolmua. Ensiksi vasemmalta keskelle ja sitten oikealta keskelle. Kaksoistasokolmion sivuille syntyi kylkiluusolmurivi 🙂 Kaksoistasosolmuin kolmio, nyt alottaen keskimmäisistä langoista lisäten rivi riviltä kaksi lankaa sivulta mukaan. Korussa käytin pikkuruuveja antamaan lisäsävähdystä koruun. 🙂
Seuraavaksi teimme jokainen pöllön puuvillalangasta. Ensiksi leivonpääsolmuin langat kiinni rottinkikeppiin, jonka jälkeen kaksoistasosolmuin pöllölle otsa tehden samanlainen kolmio kuin kaulakorussakin. Kaksi riviä kylkiluusolmuja kulmakarvoiksi, jonka jälkeen asetettiin silmät ja nokka paikoilleen. Oli oltava tarkkana, ettei silmät jää liian sivuun. Pöllön vartalo-osa solmeiltiin kylkiluusolmuin. Nyt solmeilu aloitettiinkin keskeltä edeten kohti ulkoreunaa. Näin vartaloon saatiin pyöreyttä. Käsialasta riippuen kylkiluurivejä tehtiin muutama rivi, jonka jälkeen vielä jatkettiin kaksoistasosolmuin päätellen työ. Koristelin pöllön jalat puuhelmin. Jotkut solmeilivat pöllöilleen myös siivet. Solmeilussa on selvästi näköjäänteestä apua. Heikkonäköiset selviytyvät ripeämmin töistään ja näin pystyvät lyhyemmässä ajassa tekemään vaikeampiakin töitä. Minun sielua se välillä kirpaisee, koska en haluaisi töideni olevan yksinkertaisempia ja tylsempiä sokeuteni vuoksi. Ja järjellä ajateltuna eihän se edes välttämättä niin ole. Noh, ehkäpä tästä pöllökaverista tuli ihan hauska ilman siipisolmeilujakin?
Torstaina iltapäivästä jäi jonkin verran aikaa, joten aloitin turkoosista 1mm korulangasta tekemään d-renkaaseen pikkupöllöä. Korulanka oli jäykkää ja se sojotteli joka suuntaan. Oli todella hankalaa hahmottaa milloin on mikin lanka solmeiluvuorossa. Työ eteni varsin hitaasti, joten vartalo-osa ja päätös jäi kotiläksyksi.
Eilisaamuna aloitimme kassin solmeilun. Lisäksi päivän mittaan viimeisterlimme rock-korun ja sain ohjeistuksen pikkupöllön loppuun tekemiseksi sekä opin liukukiinnityssolmun solmimisen. Kassia ehdin solmeilemaan jonkusen rivin, mutta kotiläksyksi suurin osa työstä jäi. Kiinnitinkin eilisiltana aloitetun kassin puoliskon, toisen puoliskon kahvan sekä keskeneräisen pöllön työpöytään kiinni, joten nyt ei tarvitse kuin hipsiä alakertaan työpöydän ääreen solmeilemaan.
Molemmat Makramee-kurssit piti pitkään näkövammaisia ammattikoulussa opettanut helena. Hän osaa huomioida todella hienosti heikkonäköiset ja sokeat oppilaansa. Hänen ohjauksessaan on hyvä ja kannustavaa opiskella. Toivottavasti kurssi saa vielä jatkoa, jotta saa lisää varmuutta ja kenties vielä ohjausta tuotekehittelyyn. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa eteenpäin. Toivottavasti myös kässäanemia on nyt vihdoin selätetty ja uusia töitä alkaa syntymään 😀
Marraskuussa osallistuin Ura käsillä -hankkeen huovutuksen jatkokurssille, jonka ohjasi meille Ritva, ihana pajaohjaajamme <3 Kurssi oli viisipäiväinen ja aloitimme tasohuovutuksella. Minä taas ryhdyin isoon urakkaan; huovuttamaan 120 cm pöytään sopivaa kaitaliinaa. Ensiksi suunnittelin millaisen kaitaliinan haluaisin: Pohja petrooli, reunat ruskeaa ja keskelle turkoosi aaltokuvio. Villojen asettelun jälkeen aloitin huovuttamisen käyttäen apuna ohutta verhokangasta. Työssä käytettiin marseille-saippuaa, joka on hiukan käsiystävällisempää kuin mäntysuopa, eikä se jätä työhön voimakasta tuoksua.
Pyörittelyä/huovuttamista riitti koko ensinmmäiseksi kurssipäiväksi 🙂 Välillä sain mukaan hetkeksi apukäsiäkin 🙂
Huovuttamisen aikana on huolehdittava, että saippuaa on riittävästi, ja että vesi on lämmintä. Vesi jäähtyy kurssipaikalla nopeasti ja viileä ylimääräinen vesi on välillä sienellä paineltava pois.
Seuraavana aamuna jatkoin huovuttamista rullaillen. Eli, rullasinkastellun ja saippuoidun liinan rullalle ja rullauspainalluksin painelin ja pyörittelin rullalla olevaa liinaa. Rullailu tehtiin joka suunnasta päin. Liinan alapäästä aloittaen, liinan sivusta aloittaen, liinan yläpäästä aloittaen… On työvaihe, jossa tulee lämmin 😀 Riittävästi rullailtuani työ jätettiin kuivumaan ja iltapäivän harjoittelin uutta huovutustekniikkaa nunohuovutusta. Silkille kuvion huovuttamista. Harjoitellessani tekniikkaa samalla suunnittelin millaisen huivin haluan tehdä. Halusin koivun lehtiä. Minulle leikattiin sapluunavaihtoehtoja. Sainhieman eri kokoisia ja erilaisia lehtimuotoja mistä valita. Useimmiten Nuno-huovutuksessa käytetään merinovillaa, mutta minua eivät värivaihtoehdot sytyttäneet, joten päädyin perinteiseen villaan.
Keskiviikkona avustajani oli paikalla, joten keskityimme kaitaliinan viimeistelyyn. Liinan reunojen leikkaamisen jätin suosiolla avustajan tehtäväksi. En halunnut pilata työtä leikkaamalla vinoon. Joskus on niitä hetkiä milloin näköaistista on vaan apua ja kun sitä apua on tarjolla, niin sen otan kyllä vastaan saadakseni hyvän lopputuloksen.
Valitettavasti taidoiltani en ole niin hyvä, että kaitaliinasta olisi tullut tasalaatuinen paksuudeltaan, joten töitä riitti viimeistelyssä neulahuovuttamalla moneksi toviksi. Avustaja kävi värien vaihtokohdat läpi kurssin jälkeen minun jatkaessa hommaa vielä joululomallakin. Kuva neulahuovutustilanteesta on kuitenkin kurssipaikalta.
Kaitaliinaa olen suunnitellut mökille ruokapöydällemme. Vien sen sinne pääsiäislomalla ja toivon kovasti liinan sopivan pöydälle. Muutoin se lähtee myyntiin ja siinä onkin miettimistä mikä hinta.
Keskiviikkona iltapäivästä oli museokäynti. Siihen en kuitenkaan valitettavasti voinut osallistua, koska oli pakollisia asioita avustajan kanssa hoidettavana. Kurssi osaltani jatkui torstaiaamuna milloin aloitin nunohuovutuksella huovuttamisen silkkihuiviin. Taaskin päädyin leveähköön huiviin, joten huovutusurakka oli melkoinen. Jokainen lehti huovutettiin yksitellen. Villa piti saada huovuttumaan silkkiin siten, että villa tuntui myös työn nurjalla puolella. Jotta huivista ei tule liian painava eikä tönkkö, tarkoituksena on huovuttaa kuvio mahdollisimman ohuesti silkkiin. Kurssin aikana ehdin kuin ehdinkin huovuttamaan kaikki lehdet paikoilleen. Huivi jäi pajaohjaajalle ommeltavaksi. Sen reunat ommellaan, jotta silkki ei pääse purkautumaan.
Ennen joulua ostin merinovillaa sekä mustaa silkkiä ajatuksenani, että joululomalla harjoittelisin lisää nunohuovutusta, mutta mökillä olikin tilaongelma enkä saanut kuin kerran levittäydyttyä ruokapöytänme ääreen huovuttelemaan. Tarkoitus on ollut jatkaa kotona, mutta käsitöiden tekeminen on ollut nyt alkuvuodesta pahasti lamaantuneena. Toivottavasti tämä vaihe menisi pian ohi. Ainakin alkavalla viikolla pääsen taasen oppimaan uutta makrame-solmeilukurssille. Käsityökursseja onkin nyt useampi tulossa ennen pääsiäistä ja sen jälkeen. Huovutuskurssi on huhtikuussa vuorossa.
Toukokuussa osallistuin kolmelle ja huhtikuun lopulla yhdelle Ura käsillä -hankkeen kurssille. Kuvien lisäämisongelmien vuoksi en kirjoita jokaisesta kurssista yksityiskohtaista postausta kuten talven kursseilta tein. Haluan kuitenkin esitellä kursseilla valmistuneet työt.
Huovutuksen jatkokurssi oli nelipäiväinen. Huovutin yhden ison ja kaksi pienempää kassia. Aloitin isoimmasta (petrooli) kassista jatkaen välitaskulliseen )(kanervan violetti harmaalla linnulla) oleva pikkulaukkuun. Kolmas (ruskea turkoosilla ja limen vihreällä linnulla) on ilman välitaskua. Tarkoitus oli tehdä viimeinen laukku mahdollisimman itsenäisesti ilman ohjeistusta. Laukku onnistui hyvin.Huovutuskurssin jälkeen tein villatilauksen ja kesällä huovuttelin harjoitustöinä pannulapun sekä pienen pussukan. Kun käsityöhuone on valmis, pääsen varmastikin huovuttelemaankin. Ja parin viikon päästä menen taasen huovutuskurssille lisäoppia saamaan.
Varjostin-kurssilla tein rottinkisen varjostimen sekä paperinarusta solmitun. Kehikkona käytimme Dikeristä ostetuja hedelmäkoreja mihin on porattu johdon mentävä reikä. Rottinkinen varjostin valmistui nopeasti, mutta silmusolmuin solmittu paperinaruvarjostin vei enemmän aikaa. Kunkin ruoteen väliin kolme n. 15 centin silmusolmunauhaa, yhteensä 48 solmittua nauhaa. Varjostin taitaa olla hiukan erikoinen, mutta jotenkin minua kiehtova.Lokakuussa pidetylle varjostin-kurssille en valitettavasti päässyt. Kurssilla valmistettiin varjostin kokonaan rottingista.
Minikangaspuukurssi vaihtui ryijyn tekoon. Ryijy valmistui nopeaan. Käytimme kumista liukuesteverkkoa mihin ryijysolmuja teimme. Hauskaa puuhaa, mutta ei ole kurssin jälkeen tullut tehdyksi.Kurssilla kokeilimme myös kehyskudontaa. Tein pyöreällä kehyksellä ja ohuella villalangalla. Oli kiva kokeilla, mutta siihen se on sitten jäänyt
Kuinka moni tietää mikä on viska?Kurssilla teimme viskoja passinakuidusta sekä riisioljesta. Viskaa voi käyttää esim. parvekekaluston lakasemiseen, lumien lakasuun lahkeista. Sopiipa viska myös koristeeksi seinälle. Kurssilla tein reilut 20 viskaa jälkimmäisenä päivänä jo vauhtiani aikalailla himmaillen.
Lokakuussa kahtena viikonloppuna olin nahkatöiden jatkokurssilla. Ensi viikolla vuorossa on makrame-solmeilut ja 20. päivä alkaa huovutuksen jatko. Jospa tämä kuvien lisäämisongelma olisi nyt poistunut ja jatkossa lisäämiset onnistuisi, saatte taasen tarkempia kurssikuulumisia luettavaksenne. Ura käsillä -hanke on kyllä todella tarpeen ja loistojuttu.
Maaliskuun viimeisellä viikolla vuorossa oli Ura käsillä -hankkeen Nahkatyökurssi, jonka ohjaajana toimi kokenut näkövammaisten käsityöopettaja Tarja Hentilä. Kurssi oli yksi eniten odottamistani kursseista. Se oli myös hyvin innostava ja nyt kevään aikana olen hankkinut tarvittavia välineitä mitä nahkatöiden tekemiseen tarvitsee. Lisäksi sain kurssikaverilta nahkapaloja, joten näiden kevään kiireiden jälkeen pääsen kesälomalla työstämään nahkasta jotain oikein mukavaa.
Tällä kerralla olimme aloituspäivän aamuna jo yhdeksän jälkeen tutkimassa erilaisia nahkoja ja valmiita nahkatöitä Tarjan kertoessa eri vaiheista mitä nahkaan tehdään ennen kuin se on käsityöntekijän käsissä. On parkitsemista, värjäystä yms. Ei ihme, että nahka on kallis materiaali. Nahkaa on hyvä käyttää säästeliäästi ja siksi aina on hyvä tehdä sapluunat/kaavat sille mitä on tekemässä, suunnitella työ loppuun asti mittoineen.
Ensinmmäinen työmme oli nahkavyö ja siihen tehtävä sapluuna mihin tulee vyösoljen paikka, soljen kielen paikka, niittien paikat jne.On tarkasti mitattava, jotta kulkurista tulee oikean kokoinen, missä itse vyö mahtuu kulkemaan. Tarkkuutta vaaditaan myös soljen paikan teossa, jotta kieli mahtuu liikkumaan hyvin. Sapluunan avulla katsottiin oikeat kohdat ja reikäsaksilla tehtiin itse vyöhön reiät. Nepparikoneella painettiin niitit paikoilleen.Ja tässä valmis vyö 🙂
Tiistaiaamuna teimme pajaohjaajan Ritvan ohjauksessa lehtiavaimenperän. Saimme valmiiksi leikatun lehden muotoisen pahvimuotin, jota myötäillen nahkan leikkaaminen sujui sokoltakin.Viillot leikattiin joko saksilla tai mattoveitseä apuna käyttäen. En kyllä muista kummalla työ sujui itseltäni paremmin. Tässä avaimenperä kuitenkin valmiina.
Päivä jatkui Tarjan ohjauksessa ja itse aloitin tekemään hapsukorvakoruja. Hapsujen leikkaaminen suoraan ja riittävän ohuiksi oli sokeana vaikeaa ja aika kriittisenä ihmisenä en meinannut olla lopputulokseen oikein tyytyväinen. Hapsut leikattua lisättiin muutaman hapsun päähän puuhelmet. Liimaamalla varmistettiin hapsun päässä olevan solmun kiinni pysyminen. Tämän jälkeen nahkalenkin ympärille rullattiin hapsujen yläreunassa oleva kaistale.Korvakorukoukku pujotetaan nahkalenkkiin ja näin korvakorut ovat valmiit 🙂Korvikset tein verhoilunahkasta, joka on parkkinahkaa pehmeämpää.
Halusin opetella tekemään kuvioita nahkaan stanssaamalla, eli punsseleita apuna käyttäen. Kuviointia harjoittelin ennen varsinaisen työn tekemistä. Huomasin eri kuvioiden olevan hankaluudeltaan erilaisia tuottaa. Vasaralla oli tärkeää osua punsseliin tasaisesti eikä siten, että toinen reuna kuviosta jäisi himmeämmäksi.Kuvioinnin jälkeen mitataan päätetään mihin kohti tulee neppari, jolla koru kiinnitetään ranteeseen. Reikien teon jälkeen neppari kiinnitetään nepparikonetta apuna käyttäen. Korun päät muotoillaan leikkaamalla ja siistimällä ne. Näin on valmis rannekoru kapearanteiselle henkilölle.
Iltapäivästä aloitin nahkalaukun suunnittelun. Halusin laukusta n. 30 cm leveän ja 20 cm korkean. Kun laukun koon olin päättänyt ohuesta kartongista leikattiin kaava.Kaava leikattiin siten, että yhdessä kartongissa oli laukun etu- ja takaosa sekä läppä. Leikkaamisen jälkeen piti päättää miten kauas reunasta punoksen haluaa. Sitä onneksi pystyi vielä muuttamaan, sillä totesimme punontaa harjoitellessamme, että rei’ät tulevat liian kauaksi reunasta. Työharjoittelijan Marjon avustuksella merkkasimme kaavaan reikien paikat ja ei muuta kuin rei’ittämään.
Tiistaina ehdin saamaan valmiiksi kaavan reikineen, joten keskiviikkoaamuna pääsin seuraavaan vaiheeseen. Kun kaavaan saatu reiät reunoihin, on aika asetella se nahkan päälle nahkan reunoja hyväksi käyttäen. Näin pystytään käyttämään nahkaa taloudellisesti. . Kiinnitys tapahtui maalarinteipillä pyrkimyksenä laittamaan teippiä mahdollisimman vähän nahkaan, koska parkkinahka ei pidä liimapinnasta.
Tovin jouduin hakemaan miten parhaiden nahkan leikkaaminen kaavaa myöden onnistuisi parhaiten. Ja löytyihän se toimiva tapa.
Kun nahkapala leikattu kaavaa apuna käyttäen lisätään reiät reunaan.
Reikien teon jälkeen arviointi paljonko nahkanyöriä kuluu punomiseen. Tein laukkuun kaksinkertaisen neuloksen tarkottaen kahdesti pujotusta samasta reiästä. Ennen punomisen aloittamista laukun reunoihin laitettiin ns. tukiliima. Punomisen aloitin keskeltä läppää ensiksi punoen toiseen laukun alareunaan ja sen jälkeen jatkaen toisella nauhan päällä toiseen laukun alakulmaan.
Viimeinen reikä jätetään punomatta, jotta päättelystä tulee mahdollisiman samannäköinen molemmilta puolilta. Opettajan kanssa päätös yhteistyössä. Nahkanauhaa hiottiin, jotta tarttuisi liima siihen paremmin. Tämän jälkeen nnahkanauha viedään kulmasta laukun sisälle ja vedetään sieltä ulos. Lopuksi asetellaan ommel kuten muutkin ompeleet ovat.
Punosta tehtäessä on huolehdittava ettei siitä tule liian löysä. Muutamien pistojen välein on hyvä kiristää sitä, että jonnekin ei jää löysiä kohtia.
Kassi on valmis, lukko puuttuu, joten läpän keskikohdan merkitseminen, päätös mille korkeudelle lukko tulee.
Lukko kiinnitettiin paikoilleen nepparikoneella. Kuvaushetkellä toinen niiteistä on vielä koholla, joten uudelleen puristus.
Lopuksi laukku öljyttiin ja sitten se onkin valmis. Näin sain itsellene nahkatyökaluille pienen laukun.
Keskiviikko-iltapäivästä kurssilaiset lähtivät museokäynnille. Itse jäin sieltä pois, koska iltamenoni takia aikataulutus ei toiminut. Torstaiaamuna työharjottelija Marjo veti rentoutushetken. Laukun sain valmiiksi torstaina iltapäivästä. Kurssin lopuksi ehdin tekemään verhoilunahasta kolmella letitettyjä rannekoruja. Verhoilunahka on ehkä vähän liian pehmeää rannekoruiksi, väri sai valitsemaan sen kuitenkin. Ensiksi leikattiin nahkasuikaleet kolmen suikaleen leikkurilla siten, että molempiin päihin jäi osio missä leikkausviiltoja ei ollut.Letitys tehtiin tietyllä tapaa, josta valitettavasti kuvia ei ole. Tässä kuitenkin kuva kolmesta nahkanauhasta, jotka letitetty sekä kuva valmiista rannekorusta, joka on ranteessa kaksinkertaisena.
Perjantaille jäi töiden viimeistely, palautekeskustelu ja luppoaikaa. Innostuin nahkatöistä kovasti ja haluankin tehdä niitä jatkossakin. On kuitenkin hyvä miettiä millaisia tuotteita tekee, sillä on paljon työvaiheita missä näkevän apu on tarpeen. Opettajamme sanoikin ”on hyvä miettiä paljonko käyttää aikaa mihinkin työvaiheeseen selviytyäkseen siitä itse vai käyttääkö joissain kohdin apua”. On totta, että on asioita mitä sokeana on äärimmäisen hankala tehdä, se on toivottoman hidasta tai lähes mahdotonta. Jos käsissä on muutoin valmis työ ja tarvitset jonkin pienen yksityiskohdan kiinnittämiseen liimaa. Oletko rohkea ja koetat tehdä sen itse. Otatko riskin, että vahingossa sokeana liimaatkin liian isolta alalta tai törkkään liiman väärään kohti. On hyvä ja hienoa haluta tehdä mahdollisimman paljon itse työvaiheita, mutta pitääkö siinä olla jääräpäinen mihin asti… Tai olet leikkaamassa kalliista materiaalista suoraan tai jonkin muotoista palaa. Materiaalia ei soisi menevän hukkaan ja työn kannalta on tärkeää muodon olevan oikeanlainen. Missä menee raja milloin pyydät jotakuta näkevää tekemään sen puolestasi. Kurssilla metalliviivain auttoi paljon itsenäiseen leikkaamiseen mattoveitsellä. Sittenkin halusin reunan viimeistelyyn apua. Joskus mietin olevani aivan liian tarkka työn jäljestä. Teen oman tekemiseni vaikeaksi ja samalla vaikeutan avustavaa henkilöä vaatimuksineni. Toisaalta, etenkin jos tuotteita tekee myyntiin, laadun on oltava korkealla tasolla.
Saas nähdä pääsenkö nahkatyökurssin jatko-osiolle mukaan, toivon niin. Saisin lisää varmuutta ja ehkäpä löytäisin sen oman juttuni mitä ruveta tekemään. Kesällä pääsen onneksi testailemaan loman aikana mitä syntyy.
Tammi-helmikuun vaihteessa osallistuin Ura käsillä -hankkeen viiden päivän huovutuskurssille. Minulla ei ollut minkäänlaisesta huovuttamisesta aiempaa kokemusta, joten odotin innolla kurssia. Ensinmmäisenä kurssipäivänä joutui odottamaan iltapäivään ennen kuin pääsimme tositoimiin. Aamupäivä meni erinäisiin esittäytymiskierroksiin ja pajatilaan tutustumiseen. Toiminnan naisena hitaanlainen kurssin käynnistys meinasi alkaa syödä naista, mutta onneksi vihdoin lounaan jälkeen opettajamme Piritta Heiskanen saapui ja pääsimme tutustumaan suomivillan ja merinovillan eroihin.
Maanantai-iltapäivän aikana aloitimme huovutuksen perusteista märkähuovutuksessa tekemällä palloja. Oli etsittävä itselleen sopiva pyöritystapa, pyörittääkö käsissään vai alustan päällä. Vaikka kuvassa pyöritänkin alustan päällä lopulta totesin kuitenkin olevan parempi pyöritellä käsissään.Kun sain tekniikan haltuun, alkoi palloja syntymään 😀Loppupäivästä laitoimme villaa kindermunien koteloihin tarkoituksena huovuttaa palloja pesukoneessa. Siinä villalla koteloita täyttäessäni tunsin itseni vähän hölmöläiseksi, vaikka tosiasia onkin, että jos teet tuotetta missä käytät huopapalloja, ne saa nopeammin huovuttamalla pyykkikoneessa..Saatuamme polvisukkiin kotelot, ne lähtivät pyykkikoneeseen. Iltapäivällä käsin huovutetut pallot laitettiin vielä kuumaan veteen toviksi huopumaan. Sen jälkeen käytettiin vielä kylmässä vedessä, jotta huopuminen loppuu.
Tiistaiaamuna Näkövammaisten liiton yritysneuvojan Hanna Karesjoen jälkeen pajatyöskentely jatkui. Ensiksi saimme nuo kinder-kotelot villoineen. Pesukone ei ollutkaan tehnyt taikojaan. Lähes kaikkilla pallot eivät olleet huopuneet juurikaan. Kaivelimme koteloista kosteaa villaa. Ei siis jäänyt kovin onnistunut käsitys pyykkikonehuovutuksesta. Pari kurssilaista viikon aikana testasi asiaa omissa kotikoneissaan lopputuloksen ollessa huomattavasti parempi. Itsekkin lopulta päätin eräänä sunnuntaiaamuna pyyheliinapyykin sekaan pistää pallot huopumaan. HUOPUI! No kurssilla loppuhuovuttelimme palloja käsin. Huopuivat nopeammin, mutta jotenkin hienoinen turhauma vaani mielen perukoilla.
Lounaan jälkeen onneksi päästiin kokeilemaan uutta. Itse huovutin pienen maljan/kulhon. Työvaiheista ei valitettavasti ole montaakaan kuvaa, joten yritän selittää sanallisesti. Kulhon tein suomivillasta. Päätin haluavani sinisen ulkopinnan ja violetin sisäpinnan. Eriväriset huopalevyt aseteltiin puhalletun ilmapallon päälle. Kun villat oli saatu kostutettuina hyvin aseteltua laitettiin pallo sukkahousujen vartalo-osaan. Sitten ei muuta kuin sytkyttämään 😀 Siirryin huovuttamaan pajatilan ison altaan ääreen. Välillä lämmintä vettä ja saippuaa sytkytyksen jatkuessa. Hiljalleen käsissä villa alkoi tuntumaan tiiviimmältä ja huopuneemmalta. Kun villapallo oli riittävän huopunut, se poistettiin sukkahousujen vartalo-osasta ja huovutusta viimeisteltiin edelleen sytkyttämällä. Kun pallo oli huopunut tarpeeksi sai sekin kuumavesishokkihoidon kylmine vesineen.Pallo puhkaistiin, jonka jälkeen sakset käyttöön ja pienen viillon leikkaus, jotta kulho saa muotonsa ja suuaukkonsa.Kulho jätettiin kuivumaan uusi ilmapallo sisällään, näin tuote säilyttää paremmin muotonsa. Ja tässä kulho valmiina.
Seuraavana päivänä aamupäivä meni itsenäisessä pajatyöskentelyssä. Aloitin tekemällä merinovillasta solmutekniikalla kiviä. Mielessäni olin kehitellyt ajatuksen, että tekisin niistä rintakorut. Tuolloin keskiviikkona ei kuitenkaan ollut riittävän pientä neulaa, joten kivien pyörittelyn jälkeen siirryin kaula-avainnauhojen valmistukseen.
Minun pyöritellessä kiviä Hema autoili hakemaan kotoaan helmikokoelmansa ja näin sain avainkaulanauhoihin huopapallojen lisäksi monipuolisuutta. Kaipasin huopapallojen lisäksi nauhoihin muutakin ja puuhelmet säilyttivät luonnonläheisyyden tuotteissa. Huopahelmiä pujottaessani kaulanauhaan tarvitsin apunani korupihtejä joilla vedin neulan huopapallon läpi. Pelkästään käsin huovutetut pallot olivat napakompia ja siten myös tiukempia saada nauhaan. Pesukonehuovutuksessa olleiden laatu palloissa vaihteli, joten oli mietittävä tarkasti mitkä pallot avainkaulanauhoihin haluan käyttää.
Tässä valmiit avainkaulanauhat
Lounastauon jälkeen matkasimme metroyhteyttä käyttäen Helsingin tTaitoshoppiin, jossa pääsimme tutustumaan huovutettuihin valmiisiin tuotteisiin. Minulle siellä ei sinänsä kauheasti uutta ollut, sillä käsityömessuilla on tullut tutustuttua huovutustöihin. Taidolla upeita töitä oli jokatapauksessa myynnissä. Samalla tutkailimme toki myös kaupan muuta tarjontaa. Lopuksi kävimme kahvittelemassa ja ennen neljää saattoi kotimatka alkaa.
Torstaiaamuna meidän kanssamme oli keskustelemassa Minustako yrittäjä-teemalla Hännisen Riikka, joka itse on musiikkialan yrittäjä. Kävimme hyvää keskustelua myös yrittäjyyteen liittyvistä peloista ja siitä miten niistä pääsee yli. Miten oppia tekemään täsmämarkkinointia jollekin tietylle ryhmälle. Keskustelun jälkeen palasimme töidemme pariin. Minun aikani kului pujotellen siemenhelmiä mustaan kiveen. Työ oli todella hidasta. Tarpeeksi ohutta neulaa ei ollut paitsi taipuisa pujotinneula. Se vääntyili joka suuntaan ja hidasti puuhaa hirveästi. Jos rintaneulan tekemiseen ei ohuita silmäneuloja ole, niin ohuita, että myös langanpujottimen kohdalta siemenhelmi mahtuu läpi, tuotetta on mahdotonta kehittää. Sen tekemiseen menee aivan liian kauan, että se olisi kannattavaa. Nyt täytyy tutkia neulamahdollisuuksia ja katsoa miten käy.
Iltapäivällä pääsin tekemään tasohuovutusta, tavoitteena valmistua pieni seinävaate, jossa kolmiulotteisuutta siten myös käsin tunnusteltavaa.Sammalenvihreä suomenvillalevy on työn pohjaväri, jonka päälle asettelin kiviä sekä lasikuulien puolikkaita haluamallani tavalla.Kivien ja lasikuulanpuolikkaiden päälle aseteltiin toiseen sivuun keväänvihreää ja toiseen sinistä villaa. Ja sitten ei muuta kuin käsin huovuttamaan.
Työn huovuttaminen jatkui viimeisen kurssipäivän aamuna samalla kuunnellen pajaohjaajamme Ritva Kanteleen luentoa tuotteistamisesta. Kun työ oli riittävästi huopunut, aloitin rapsuttelemaan/aukaisemaan huopaa kivien ja lasikuulien päältä samalla aukon reunoja huovuttaen.
Osassa työtä villa oli huopunut liikaa lisättäessä villaa pintakerrokseen. Se jätti työhön epäsiistin tunnun enkä myöskään pitänyt työn epätasaisista reunoista. Piritta keksi, että voisin neulahuovuttamalla siistiä työtä. Huih, neulahuovuttaa! Eihän sokea sellaista voi tehdä, niin olin kuvitellut. Sain kokeiltavakseni huovutusneulan ja olin kuvitellut väkäset paljon isommiksi ja rikkovimmiksi. Kun pääsin neulahuovutusta kokeilemaan en enään ymmärrä miksi sokeakin ei sitä voisi tehdä. Nyt minulla onkin hinku oppia lisää neulahuovutusta. Ensiksi on saatava avustajan kanssa firman kirjanpito ja veroilmoitus kuntoon. Sen jälkeen voi taas heittäytyä käsitöiden ihanaan mailmaan myös hänen kanssaan, sillä kun vauhtiin pääsemme, meitä ei pidättele mikään. On käytävä ostoksilla tarvikkeita ja harjoiteltava lisää neulahuovutusta 🙂Innostuin neulahuovutuksesta niin paljon, että siistittyäni työtä innostuin lisäämään kivien aukkoihin villaa huovuttamalla ja tekemään siniseen osaan pilven tapaisen villaisen kohoaman.
Iltapäivällä ehdin vielä aloittamaan pienen kassin/pussukan huovuttamista. Se jäi kuitenkin kesken ja on sitä valitettavasti edelleen. Tarkoitus oli tehdä työ valmiiksi nyt lomaviikolla, mutta upea talvisää on saanut ulkoilemaan paljon. Siksipä tämän postauksen kirjoittaminenkin on viivästynyt. Kun kurssin alkuhitailuista päästiin ja kun päästiin tekemään monipuolisempia töitä, innostus kasvoi ja kurssi kasvoi hienoksi viikoksi. Jatkoa on luvassa toukokuussa. Silloin huovutetaan neljä päivää iloisessa ja innostuneessa porukassa.
Viime viikolla olin kolmen päivän Ura käsillä -hankkeen nauhakurssilla. Lauta- ja pirtanauhatekniikat ovat hyvin vanhoja käsityömenetelmiä. Nykyisin niitä tehdään todella vähän. Pirtanauhaa pystyy tekemään myös koneellisesti, mutta lautanauha tehdään aina käsin. Nauhoja voi käyttää asusteisiin, koruihin, kassien olkaimiin, vöihin, pantoihin.
Aloitin kurssin tekemällä pirtanauhaa. Valitettavasti kuvamateriaalia ei ole. Pirta on kamman näköinen muovinen suorakaiteen muotoinen mihin langat pujotellaan. Pirtaa liikutetaan ylös-alas-suunnassa. Pirran ollessa yläasennossa tietyt langat nousevat ja tietyt laskevat. Alas laskiessa langat vaihtavat paikkaa. Sukkula viedään lankojen välistä olevasta aukosta viriöstä läpi. Pirtanauhan tekeminen muistuttaa paljon kankaan kudontaa. Työn langat ovat kiinnitettynä esim. hyllyn reunaan tai oven kahvaan. Toinen pää kiinnitetään tekijän vyötäröön. Tekniikka on ehkäpä helpompi kuin lautanauhan tekemisessä, mutta vaatii paljon harjoitusta, että työ ei lähde leviämään. Se tapahtuu kovin helposti. Ainakin minusta siltä tuntui 🙂
Lautanauhaa tehdessä ensiksi on päätettävä millaisen kuvion nauhaan haluaa. Pirtanauhassa tehdään käsittääkseni raitoja, mutta lautanauhassa kuvio voi olla paljon monimutkaisempikin. Koska kurssi oli vain kolmipäiväinen ohjaajamme Anne-Laure teki töiden aloitukset/laittoi langat lautoihin ja pirtoihin valmiiksi. Avustajani otti tilanteesta kuvia ja teki muistiinpanoja ja nyt yritän vähän avata asiaa teillekin.
Ohjaaja oli piirtänyt kuvioita koholle, jotta saisin hiukan tuntumaa millaisia vaihtoehtoja on. Valitsin ns. lehtikuvion.Ruutupaperille piirretty sekä kuvio että ruutupiirroksin vaaka- ja pystyakselille valkoiset ja vihreät nauhat. neliön mallista lautaakäytettäessä (olemassa myös esim 6-kulmaisia), suunnittelualue on neljä riviä. mallin raportti(työssä toistettava kuvio) koostuu neljästä kerroksesta: A B C D ja loimeen tarvittavien lankojen lukumäärän näkee lautojen numeroinnista ja kerroksista eli nämä kerrotaan keskenään (4*9). Lankojen lukumäärän väreittäin näkee raporttiin tehdyn kuvioinnin mukaisista ruudukoista laskemalla kunkin värin ruutujen lukumäärän, tässä tapauksessa 14 sinistä ja 22 valkoista. Lautojen asettelun näkee kuvion alalaidan vinoista viivoista, joko oikealle tai vasemmalle. Tässä mallissa viisi vasemmalle ja neljä oikealle. Kukin lauta on vinoviivan osoittamassa asennossa silloin, kun loimilangat pujotetaan niihin. Yksi pystysuora rivi raportissa vastaa siis yhtä lautaa, sen neljää kulmareikää ja siihen pujotettua neljää loimilankaa. Lautojen kulmareiät merkitään A B C D ja mallissa ne on merkitty alhaalta ylöspäin (=nauhan kutomissuunta). Yksi rivi vaakasuorassa on yksi kudekerros. Lautojen kiertosuunta kudottaessa kuviossa on eteenpäin.Jotta sokeana pystyisi lautoihin langat pujottamaan, laudoissa olevat kirjaimet kulmissa olisi merkittävä pistekirjoituksella sekä lankakerien vyötteisiin langan värit. Ja jotta kuvion mukaisesti langat pystyisi itsenäisesti laittamaan, pitäisi jonkun aukaista kuvion kaava sanalliseen muotoon. Näillä resusseilla mitä nyt oli käytettävissä sokeana ei ollut mitään mahdollisuutta edes yrittää aloituksen tekemistä.
Työ kiinnitetään pirtanauhan tapaan hyllyyn tai oven kahvaan ja itseen kiinni. Laudat on hyvä niputtaa isolla hakaneulalla yhteen, jotta eivät mene sekaisin. Hakaneula irroitetaan laudoista ennen aloitusta.
Ja sitten ei muuta kuin kutomaan :D:DParhaimman käsityksen kutomisesta saanee katsomalla avustajani kuvaaman videon.
Kun päättely tehty, työ irroitetaan hyllyn reunasta tai samoihin loimiin jatketaan toinen. Tein kolme lehtikuviollista nauhaa joista syntynee rannekorut. Vielä on kehiteltävä miten päät yhdistetään toisiinsa. Kurssilla olleet materiaalit olivat joko liian kapeita tai leveitä, joten loppuun työstäminen tapahtuu myöhemmin. Tehdessäni lehtikuviota lautoja käännettiin koko ajan eteenpäin. Kolmas nauha syntyi kääntämällä lautoja koko ajan taaksepäin. Tällöin kuvio tuli peilikuvana verrattuna eteenpäin kääntämiseen. Hankalaa aina samaan suuntaan käännettäessä tuotti lankojen kierteelle meneminen. Niitä saikin olla aika usein selvittelemässä. Onneksi Hema oli paikalla, ei mennyt ohjaajan kaikki aika sellaiseen puuhaan. Sokeana välillä vähän turhautti, kun ei mistään pystynyt tietämään, jos syystä tai toisesta yksi laudoista ei ollut kääntynytkään kunnolla. Jumittelua tuli kmm. lankojen kiertymisen vuoksi. Jos kaikki laudat eivät olleet samaan suuntaan, kuvio muuttui eikä sitä sokeana nähnyt eikä oikein tuntenutkaan, vaikka käytössäni oli kimallelanka joka tuntumaltaan niin erilainen kuin muut langat.
Vasta-alkajalle keinokuitulangat ovat parhaita, sillä esim. villa, silkki tms. katkeaa jo paljon helpommin. Tehdessäni puuvillalangasta sinistä nauhaa, loimi katkesi lähemmäksi kymmenen kertaa perjantaiaamupäivän aikana. Se alkoi olla melko turhauttavaa, mutta naurulla ja hymyillä siitäkin selvittiin kiitos ihanan opettajamme. Nauha on tehty koko ajan lautoja eteenpäin kääntäen.
Tämä musta-keltainen nauha on kudottu lautoja kääntämällä neljä eteenpäin ja neljä taaksepäin -taktiikalla. Tällöin langat eivät päässeet kiertymään laisinkaan. Hakala oli muistaa montako eteen oli tehnyt tai montako taaksepäin. Tekniikka ei anna yhtään anteeksi, kuvio muuttuu heti ja sitähän ei itse pystynyt tietämään mikä oli vähän turhauttavaa ihmiselle, joka on tarkka tekemisistään ja työnsä laadusta. Pitäisi muistaa olevansa harjoittelemassa tekniikkaa.
Kurssilla tein myös sormisolmutekniikalla sini-valkoisen nauhan. Siinä käytettiin viittä lankalenkkiä. Toisen käden sormissa kaksi ja toisen kolme. Se missä oli kaksi lenkkiä, etusormella koukkailtiin lenkkejä toisessa kädessä ja kauimmaisen lenkin alalangasta koukattiin lenkki toisen käden sormiin.
Nauhoja tehdessä työskentelyasento ei ole kovinkaan hartiaystävällinen. Helposti hartiat olivat koholla ja jännittyneenä. Oli tärkeää muistaa välillä rentouttaa yläkroppansa ja malttaa lähteä tuolistaan liikkeelle.
Nauhat kasteltiin ja silitettiin. Tuntuivat heti paljon siistimmiltä ja käteen tyylikkäämmiltä. Kuvassa kurssilla tekemäni nauhat 🙂Ja tässä koko kurssiporukan työtJa vielä opettajamme malleja
En tiedä tuleeko minusta koskaan nauhojen tekijää. Haluaisin kuitenkin vielä nauhojen tekemistä kokeilla laudoilla missä pistemerkinnät ja olisihan se hienoa saada pirtanauhasta tasalevyistä nauhaa eikä levenevää kaottista yritelmää. Jotenkin minua jäi kutittelemaan rannekorut lautanauhasta. Ilmeisesti valkoinen vihreällä kimallelangalla oli toimiva yhdistelmä, sillä niin moni sitä ihasteli. Kimallelankaa on myös muissa väreissä, joten voisi olla kiintoisaa valmistaa erilaisia eri kuvioin olevia lautanauharannekoruja. Aika näyttää miten käy. Ehkäpä jatkokurssi olisi paikallaan. Saisi lisää varmuutta tekemiseen ja oppisi ymmärtämään myös aloituksen tekemisen paremmin. Joka tapauksessa oli hienoa oppia uusia tekniikoita ja tietämään mitä ylipäätään pirta- ja lautanauhat ovat ja miten ne syntyvät.
Käsityöhurahdus on laittanut miettimään laajentaako omaa yritystään hieronnan lisäksi käsitöihin. Jos, mikä olisi järkevin vaihtoehto, aputoiminimikö vai mikä? Olen paljon pohtinut ylipäätään kannattaisiko yrityksen laajennus vai ei. Käsityömyyntini on kuitenkin aika pientä. En myöskään ole keskittynyt yhteen tai muutamaan tuotteeseen. Olen tehnyt kaikkea mahdollista keramiikasta rottinkikoreihin, neulomuksista lasihelmikoruihin, kynttilöistä kransseihin jne. Jos toimisin toiminimeni alla myös käsitöissäni, pitäisikö minulla olla keskittynyt vain joihinkin tuotteisiin? Syksyllä selvästi kranssit ja kynttilät ovat olleet myyntivaltteja ja sesonkiin olen oppinut jo varautumaan.
Ja miten käy käsitöiden mielekkyydelle ja hauskuudelle, jos harrastus muuttuukin työksi? Jos minulle tuleekin aikataulu milloin minkäkin tulee olla valmista. Toisaalta, materiaalikulut, kurssimaksut yms. saisin laittaa verovähennyksiin. Onko hyöty kuitenkaan niin iso, että se kannattaisi? Suosikkipuuhia ei ole firman paperitöitä kirjanpitoineen, käsityöyrittäjyys toisi niitä lisää. Käsityöyrittäjyys/yritys toisi ehkä paremmin tunnettavuutta, uskottavuutta ja parantaisi markkinointimahdollisuuksia.
Toinen asia mikä minua mietityttää on Annansilmät-tarrat joita voi hankkia Näkövammaisten käsityöntekijät-yhdistykseltä. Ne takaavat työn olevan laadukasta näkövammaisen käsityötä. Käsittääkseni tarran käyttöä ei kuitenkaan mitenkään valvota tai sen käyttöön ole laatukritereitä. Minullakin on tuo tarrakiekko hankittuna, mutta en ole osannut päättää haluanko niitä käyttää. Haluanko korostaa näkövammaisuuttani, haluanko, että minut ja työni muistetaan sen sokean tekeminä vai haluanko työni muistettavan jostakin muusta? En halua olla se sokea hieroja. Haluan olla korsolainen hyvä hieroja. Eli, en koe, että tärkeintä minussa olisi vammaisuuteni. Paljon tärkeämpää on millainen olen ihmisenä, miten hyvin ja laadukkaasti teen työni oli kyse hierontatyöstä tai käsitöistä. Joskus kuulee kommentteja siitä, että näkövammainen ja sokea käsityöläinen häviää laadussa näkeviin verrattuna. Pitääkö sen olla niin? Mielestäni ei. Jos myyn tuotteen sen pitää olla laadultaan todella hyvä. Minulle ei riitä ihan ok. Sen on oltava oikeasti sellainen mistä voi hyvällä omallatunnolla sanoa työn olevan hyvin tehty.
On hyvä myös muistaa, en pysty miellyttämään kaikkia, en vaikka kuinka haluaisin. En siihen pysty ihmisenä, hierojana enkä käsityöläisenäkään. Se on tärkeää ymmärtää ja hyväksyä. On ihmisiä, jotka eivät pidä hierontatyylistäni ja on niitä, jotka ovat siitä täysin lumoutuneet. On ihmisiä, jotka arvostavat käsityötä, on ihmisiä, jotka eivät halua maksaa töistäni ja ostavat sen rottinkikorin mielummin vaikkapa Ikeasta. On ihmisiä, jotka eivät pidä persoonastani, on niitä joidenka mieleen olen. Elämä on sellaista. On turha edes yrittää miellyttää kaikkia, sillä se on mahdottomuus. On myös tärkeä taito osata ottaa kritiikkiä vastaan. Joskus se saattaa olla kehittymisen mahdollisuus.
Helsingin ja Uudenmaan näkövammaisissa alkoi viime syksynä kolme vuotinen Ura käsillä-hanke, jonka tavoitteena on lisätä näkövammaisten käsityöyrittäjyyttä, tuoda vanhoja perinteisiä näkövammaiskäsityötaitoja uusille sukupolville, antaa varmuutta itsenäiseen työskentelyyn, eväitä tuotekehittelyyn, yritysneuvontaa jne. Kerrassaan loistava hanke ja nähdessäni joulukuussa kevään kurssikalenterin iski valinnan vaikeus. Millään en voi kaikille kursseille osallistua, joten oli pakko priorisoida ja miettiä mitkä oikeasti kiinnostavat ja mitä tekniikoita pystyisin kotioloissakin tekemään. Harjatyöt jäi mm. pois, koska kotiin ei ole mahdollisuutta hankkia harjakonetta tms. välineistöä. Karsin pois myös makrame-tekniikan. Sitä toki voi tehdä kotonakin, mutta hierontatöitäkin on välillä tehtävä 🙂
Olen osallistunut kahdelle Ura käsillä-hankkeen kurssille tammi-helmikuun vaihteessa huovutus ja nyt tällä viikolla nauhatekniikat. Molemmista kursseista tulossa postaukset kera valokuvien. Kursseilla on puhuttu myös yrittäjyydestä ja tuotteistamisesta, ehkäpä juuri siksi tämä pohdiskelu käsityöyrittäjyydestä on jälleen nostanut päätään. Päätyötä siitä ei toistaiseksi voi tulla, mutta ehkäpä sivutointa kuitenkin. Joka tapauksessa blogini saa jälleen uuden aiheen mistä tulen kirjoittamaan Ura käsillä -hankkeen kurssit. Varmasti yrittäjyysasiakin jossain vaiheessa tulee ratkaisuun, mutta hätiköimään en lähde.
Vielä kerran palaan rakkaaseen Harmaakuonoon. Ykki olisi täyttänyt menneenä lauantaina 15 vuotta, joka on hurja ikä. Siihen herra ei ihan jaksanut. Eli kuitenkin pitkän hyvän elämän.
Tänään on päivälleen kahdeksan kuukautta kun silitin Harmaakuonoa viimeisen kerran. Kohta vuosi vaihtuu. Aika kuluu nopeaan ja Harmaakuono säilyy muistoissain.
Keväällä tuskan ollessa suuri Ykin viimeisinä päivinä kirjoittaminen toi helpotusta. Niinpä naputtelin muistoja alkutaipaleestamme Ykin kölliessä jaloissani. Tekstiä en saanut kuitenkaan valmiiksi enkä koskaan tiennyt kirjoitankokaan. Silloin tällöin teksti on mielessäni kummitellut ja lopulta kirjoitin loppuun. Koetin valita sopivia kuvia, mutta alkuajoistamme minulla ei ole kuvan kuvaa, valitettavasti.
Mietin julkaisenko tätä vai en. Päätin julkaista, vaikka teksti on suurimmaksi osaksi tajunnan virtaa surutyön keskellä. Tekstiä voisi jäsennellä paremmaksi, mutta sen tunnetilan vuoksi mikä silloin oli en halua ronkkia tekstiä, olla kriittinen sille. Teksti on ollut minun tuskani helpottamiseen ja nyt se on teille muistoja Harmaakuonosta 🙂
YKKI Synnyit joulukuussa 2001 Opaskoirakoululla Vantaalla. Minä asuin Leppävaarassa ja elämäni täyttyi maalipallosta ja mieleni perukoille oli hiipinyt ajatus opaskoirasta. Helmikuussa 2002 sinun viettäessä Hannelen luona pentuaikaa uskaltauduin puhumaan ääneen halustani hakea opaskoiraa. Sain kannustusta ja potkaisun persaukselle ja ryhdyin toimeen. Kevättalven aikana asiat eteni ja vappuaattona sain silloiselta Opaskoirakoulun toimistosihteeriltä soiton ja ilmoituksen olevani nyt opaskoirajonossa. Se oli jännää, mutta silloin en sinusta vielä tiennyt mitään. Jossain vaiheessa muutit toisen Hannelen perheeseen. Minä jatkoin elämääni Leppävaarassa.
Asuin yksiössä ja ajatellessani elämää siellä koiran kanssa kasvoi halu muuttaa isompaan asuntoon. Tieni vei Korsoon kaksioon keväällä 2003. Tuolloin olit puolitoistavuotias ja opiskelut työelämääsi alkaneet tai alkamassa. En enään muista tarkalleen, vaikka kouluttajasi sen minulle on kertonutkin. Joka tapauksessa syksyllä 2003 kävin esikurssin opaskoiran saantia ajatellen. Kävelin kahden hyvin erilaisen koiran kanssa. Pidin enemmän vauhdikkaasta meniästä. Käsittääkseni tuona syksynä sairastit pahan kennelyskän ja sen vuoksi jäit luokallesi, ja taisipa sinun villeydelläsi ja energisyydelläsikin olla osuutensa asiaan. Pääsit viettämään vielä hoitoperheeseesi joululomaa ja talvella 2004 opintosi jatkuivat ammattitaitoisen kouluttajasi Pekan kanssa.
ENSITAPAAMINEN Eräänä maaliskuisena päivänä tiemme kohtasivat. Kouluttajasi Pekka oli soittanut minulle ja halusi tulla kokeilemaan miten sopisimme kanssasi yhteen kulkemaan. Olit kuulemma ”vauhtiraketti”, joten jännitin pysyisinkö vauhdissasi mukana. Muistan aina kun Pekka päästi sinut koulun auton takaa pois, pompit iloisena ja energisenä. Kuultuasi nimesi on pakko myöntää sen tuntuneen alkuun hyvin omituiselta, mutta veit sydämeni hyvin nopeaan iloisuudellasi. Lähdimme kävelemään ja olihan se vauhti erilaista mitä valkoisen kepin kanssa liikuttaessa, mutta pysyin mukanasi. Jossain vaiheessa potkaisin kiven vierimään ja sinähän koetit siitä innostua leikkimään. Sain komentaa sinut istumaan ja maahan. Tottelit tavattoman hienosti ja olin siitä todella vaikuttunut. Ylipäätään valloitit sydämeni sen lenkin aikana ja toivoin saavani sinut minua opastamaan. Pari päivää jouduin kuitenkin päätöstä odottelemaan ja voi sitä riemua Pekan soittaessa, että sinusta tulee opaskoirani. Muistan meidän puhuneen pitkään. Eihän minulla ollut koirista juurikaan kokemusta ja mielessäni miljoona kysymystä ja Pekka vastaili rauhalliseen tyyliinsä.
Vielä oli odoteltava reilu kuukausi, mutta jännitys ja odotus oli ihanaa aikaa. Välillä minua pelotti osaisinko huolehtia sinusta. Näin untakin, että en muistanut ruokkia sinua viikkokausiin. Nyt nuo unet hymyilyttää, sillä kyllä aina huolehdit siitä, että ruokasi sait. Ja taisinpa muistaa käyttää sinut tarpeillasikin, vaikka sitäkin murehdin osaisinko ja muistaisinko. Voi niitä pienen ihmisen pelkoja ja hassuja ajatuksia. Huhtikuu kului eteenpäin ja kansainvälisenä Opaskoirapäivänä Opaskoirakoululla tapasin sinut pikaisesti. Olin silloisen avustajani kanssa tutustumassa paikkaan ja vietimme mukavan jutteluhetken kouluttajasi kanssa. Käytiin katsomassa sinua. Hypit ja haukuit muiden koirien tapaan. Et ehkä tuolloin parhaita puoliasi näyttänyt. Olin siihen vähän onnistunut varautumaan, sillä vuotta aiemmin näin velipuolesi Neron vouhottavan samalla tapaa eikä siihen saanut mitään kontaktia niin kuin ei saanut sinuunkaan. Vielä oli nukuttava muutama yö ja juhlittava vappu pois alta ennen kuin aloitimme yhteistoimintakurssin Loma- ja kurssikeskus Onnelassa.
ENSINMMÄISET YHTEISET VIIKOT Sinut tuotiin huoneeseeni ja olit iloisen riehakas. Huomasit kuntopalloni, josta olit valmis tekemään entisen, mutta kouluttajasi pelasti pallon turvaan. Jäimme hetkeksi kahden sinä riehakkaana ja minä hivenen arkana koetin ottaa sinuun kontaktia. Et pysynyt aloillasi vaan menit joka suuntaan kita ammollaan. Hetken kahden oltuamme sain valjaat käsiini ja ohjeistuksen miten ne yllesi puetaan. Oli todella hienoa, että heti alusta lähtien sai tehdä kaiken itse. Kulkumme suuntautui tarpeiden tekopaikalle ja takaisin. Iltapäivällä lähdimme ensinmmäiselle lenkillemme, jota kouluttaja kutsui Eino Leinon lenkiksi. Vedit aivan järkyttävästi, läähätit, kakkasit ja pissasit kävellessäsi. Olit hermostunut ja stressaantunut. Luotin kouluttajan sanaan, että ei tämä aina tälläistä tulisi olemaan ja oikeassahan Pekka oli. Lenkin varrella oli ihana lehtikasa, jossa tykkäsit piehtaroida ja olit kuulemma erittäin närkästyneen näköinen kun eräällä kerralla joku toinen koira olikin tehnyt tarpeensa Sinun lehtikasaasi.
Ensinmmäisenä yönä unihaukuit ja pelkäsin koko ajan, että sinulle tulisi tarve päästä ulos. Kävitkin tökkimässä muutaman kerran, mutta pysyin sinnikkäästi pedissäni. Ikimuistoinen hetki oli se kun aamulla lähdimme huoneestamme. Kouluttajasi, se tuttu ja turvallinen ihmisauktoriteetti seisoi käytävän toisessa päässä. Suorastaan lensimme hänen luokseen. Pekan rauhallisuus teki minuun syvän vaikutuksen. Hän ei huomioinut sinua vaan kehotti meitä jatkamaan ulos ja tarpeillesi. Jouduit jatkamaan matkaasi epävarman ja ehkä vähän arankin emäntäsi kanssa, joka koetti pitää valjaista kiinni epätoivoisesti.S iitä se ensinmmäinen kokonainen päivämme kuitenkin käynnistyi.
Yhteistoimintakurssimme aikana harjoittelimme liikkumista niin kaupungissa kuin maaseudullakin. Minusta oli kovin outoa kun en enään törmännytkään mainosstandeihin, roskakoreihin, polkupyöriin. Aivan kuin ne olisivat kadonneet. Ja miten kävelynopeuteni nousi hurjasti verrattuna valkoisen kepin kanssa liikkumiseen. Eräänä aurinkoisena aamupäivänä kävelimme Onnelasta Järvenpäähän. Etukäteen ajattelin, että reissuun menee vaikka miten kauan ja hämmästykseni oli todella suuri kun kouluttaja kertoi meidän olevan Järvenpäässä. Olimme kulkeneet reippaasti ja se tuntui mahtavalta. Tiesin nyt miksi todella olin halunnut opaskoiran, päästäkseni liikkumaan vauhdikkaasti. (Vauhtia riitti vielä lenkeillämme 2011 kun vietimme lomaviikkoa Pertunmaalla)Ja sinä todella tarjosit minulle vauhtia. Teillä oli myös koppikaverisi Bentton kanssa tapana metkutella yhdessä. Harjoittelimme oven hakua. Olitte kulkeneet ovelle ties miten monta kertaa kurssin aikana, mutta nyt maleksitte vain oven ohi välittämättä mitä teiltä pyysimme. Ehkäpä jonkinlainen kokeiluvaihe oli alkanut. Onnelan pihapiirissä myös eksyttelitte meitä käyttäjiä samoina iltoina. Eksytyksiin kun vielä lisätään sinun valtava tarve hyppiä kaiken liikkuvan ja elollisen päälle, olin jo epätoivoinen. Seuraavana aamuna ennen kaupunkiharjoituksia lähdimme huoneestamme vasta ties miten monen uusiksi oton jälkeen. Uusinnoista oli apua, kuljit kaupungissa hienosti ja opastusilmettäkin oli nähtävissä. Se tuntui uskomattomalta. Miten koira saattoi hetkessä muuttua ihan erilaiseksi vouhkaajasta arvokkaasti kulkevaksi oppaaksi.
HARMILLINEN ALLERGIA Kurssin aikana ravistelit paljon korviasi ja raavit itseäsi, joten aloitimme kotiutumisen heti eläinlääkärillä. Hiivatulehdushan korvista löytyi ja pääsin heti harjoittelemaan lääkitsemistäsi. Sinä vaistosit epävarmuuteni ja käytit sitä hyväksesi mennen tullen ja korvatippojen laitto kesti aina oman aikansa. Hiljalleen minä opin ja varmuuteni kasvoi etkä sinäkään temppuillut enään. Nuoruudessasi läpi kävimme monta korvatulehdusta eikä ihosikaan hyvin voinut. Kutisit paljon ja hilseilit. Syksyllä todettiin varasto- ja pölypunkkiallergia, joten kuivamuona pois ja tilalle riisiä, perunaa, lihaa, kalaa, kasviksia. Monesti herätit kummastusta kun rouskuttelit tyytyväisenä kupistasi raastettua kaalia masuusi. Sinua hoidettiin kortisonilla, joka pissatti hirmuisesti ja alkuun myös väsytti. Energisestä sydänten murskaajasta ei ollut jälkeäkään. Onneksi kortisonilääkitystä pystyttiin vähentämään ja lopulta se jäi pois kokonaan. Joinain talvina kovilla pakkasilla oli purkki haettava ja annettava lääkettä kutinaa helpottamaan. Erilaisista allergiareaktioista ei kuitenkaan täysin päästy eroon. Rakastit uimista ja hotspotti oli kesäisin tuttu vieras ja mitä vanhemmaksi tulit sitä herkemmin ihosi reakoi myös itikoiden pistoihin. Sait useasti lääkeshampoopesuja sekä hoitoaineita turkkiisi. Et kovin pitänyt suihkuttelusta ja pesemisestä, mutta suostuit kiltisti siihen. Hoitoaineen hieronta turkkiisi taisi olla miellyttävää. Samalla saivat lihasjumitukset kyytiä. Muuten välillä taisi olla fiiliksesi, että suutarin lapsella ei ole kenkiä. Useamminkin olisin voinut sinua hieroa. Sinä olit kuitenkin syy innostukseen opiskella koirahierontaa.
KOIRAKOKSI KASVAMINEN Yhteistoimintakurssin jälkeen alkoi kotipaikkakoulutus. Jo kurssin aikana olimme käyneet tutustumassa ensinmmäisiin lenkkireitteihin kotikonnuilla. Muistan alkuun jännittäneeni kotipaikkakoulutuksessa ja pelkäsin epäonnistuvani kanssasi, mutta Pekka osasi rohkaista antaa vain virheiden tapahtua, jotta niitä päästäisiin korjaamaan. Päänvaivaa aiheutit minulle rouskuttelemalla tien varrelta jotain. Olin arka tunkemaan kättäni kitaasi asian selvittääkseni. Mielikuvituksessa kuvittelin ties mitä kunnes kerran suustasi roikkui pitkä voikukan varsi. Niinpä Pekalle kertomaan, että syöt niitä minua opastaessasi ja tapa saatiin hyvin kitketyksi pois. Ehkä se oli myös jonkinlainen sijaistoiminto. Varmasti sinuakin jännitti kulkea minun kanssani pitkin Mataria. Se tunne kun olimme onnistuneet yli neljän kilsan lenkin ihan kahdestaan, se oli todella mahtavaa. Hiljalleen kuljit aina vain pidempiä pätkiä paremmin ja paremmin. Kulkeminen kanssasi oli todella nautittavaa. Välillä tosin vedit liikaa, joka olikin se sinun heikko kohtasi. Intoa oli aina niin hirmuisesti ja välillä into muuttui vouhkaamiseksi. Rakastit myös vasten hyppimistä ja käden suuhun ottamista. Niitä ominaisuuksia moni vähän pelästyi, mutta useimmiten iloisuudellasi, ystävällisyydelläsi silti voitit aremmatkin puolellesi. Töitä tehtiin paljon hyppimisen ja näykkimisen karsimiseksi.
Rautatieasemilla sinulta katosi itsehillintä useasti täysin. Vouhkaamisella ja vetämiselläsi ilmeisesti koetit selvittää hälyisän ja ihmisiä pursuavan paikan. Kahdesti olisin voinut vaipua maan alle, sillä rakas Harmaakuono niin paljon minua hävetti. Ensinmmäisellä kerralla olimme Keravan asemalla äitini ja sinun kanssasi. Lipunmyynti tapahtui pienehkössä huoneessa, jonne tuli samaan aikaan muitakin asiakkaita. Sinähän innostuit hyppimään vasten. Lopulta sain sinut maahan ja äiti koetti selittää ihmisille ettei sinua tarvitse pelätä ja ettet tee mitään pahaa. Huh-huh, huokaus kun istuimme lopulta junassa. Riihimäellä opastit loistavasti asemalta äidilleni. Hämmästelimme miten pystyit muuttumaan niin totaalisesti riehkaavasta pölhöstä taitavaksi opaskoiraksi.
Rautatieasemat eivät tosiaan tainneet olla suosikkipaikkojasi. Toisella kertaa milloin olisin voinut vaipua maan alle oli Toijalan lipun myynnissä. Mennessämme ostamaan lippua, hyppäsit tiskiä vasten. Rauhoitut aika nopeaan, mutta muistan virkailijan kommentin ikuisesti ”Eivätkös opaskoirat ole yleensä koulutettuja?”En enään muista mitä siihen koetin selitellä, mutta silläkin kertaa selvisimme junaan ja kotiinkin.
Hyppiminen oli alkuun todella ongelma meillä. Kouluttajakin tuli asiaa ratkomaan eräänkin kerran Iirikseen. Et tietenkään silloin pomppinut loikkiasi ja taisi vähän turhauttaa meitä kaikkia kun ei päästy ongelmaan kunnolla käsiksi. Kouluttaja oli hommannut paikalle ihmisen hissiin, jotta todellinen tilanne syntyisi, mutta sinä et pompannutkaan. Jotenkin tiesit Pekan olevan jossain lähellä, vaikka hän piilottelikin itseään. Mutta eräänä marraskuisena päivänä Onnelassa pyyhkäsit ovesta sisälle minä valjaiden toisessa päässä touhua täynnä ja painelit suoraan kahvilan jonossa olevan Juhan luo, pomppasit häntä vasten. Voi poika minkä menitkään tekemään, hyppäsit opaskoirakouluttajaa vasten. Pääsimme Juhan ohjauksessa ottamaan uusiksi sisälle tulomme ja kahvilan jonoon menomme.
Olit aina rohkea eivätkä sinua hätkähdyttäneet tietyömaat tai isot työkoneet. Minusta isot aurat ja traktorit, kuormurit yms. tuntuivat aika pelottavilta ison kokonsa ja äänensä vuoksi. Lenkkireitillämme oli iso tietyömaa. Kuljit määrätietoisesti koneista välittämättä. Minua hirvitti, mutta päätin pysyä mukanasi rohkeana. Kouluttajan kuvailu varmasta olemuksestasi toi lisää uskoa selviämme työmaasta ja niin kävikin. Tuo kuvaa sinua hyvin. Et arkaillut haastaviakaan paikkoja. Ainoa mikä oli sinua hermostuttavaa oli paikat missä oli paljon ihmisiä. Silloinkaan et arkaillut, pikemminkin painelit eteenpäin vauhdilla päästäksesi tilanteesta mahdollisimman pian pois.
Vetäessäsi pidit kovaa röhkivää ääntä, josta sinut monet muutkin muistavat. Valitettavasti ääntä ei ole missään tallennettuna. Muistan kuitenkin miten hiljaisena aamuna ympäristössä kaikui sinun röhkiessä kuin sika. Jotkut sanoivatkin sinua opassiaksi. Usko vaan Ykki kaikella rakkaudella Varttuessasi röhkiminen väheni eikä sitä enään moneen vuoteen kuultu, vaikka vetää jaksoit ihan loppuaikoihisi asti.
PUKUKOPPIELÄMÄÄ Muutamana ensinmmäisenä yhteisenä vuotenamme jouduit viettämään paljon aikaasi urheiluhallien ja koulujen pukuhuoneissa. Pelasin maalipalloa ja sinun osasi oli tylsempi. Jouduit pukuhuoneessa olemaan kiinni valitettavankin pitkiä aikoja. Toki ottelupäivinä otteluiden välillä kävimme ulkoilemassa kuten myös leireillä treenien välillä. Pukuhuone-elo ei varmasti energiselle touhottajalle kovin kivaa ollut, vaikka paljon sait rapsutuksia kilpaillessasi opaskollegan Toven kanssa huomiosta. Molemmat sitä saitte niin pelikavereilta, valmentajilta, huoltajilta kuin tuomareiltakin. Noina vuosina vain kerran tapahtui se mitä kukaan ei koskaan haluaisi joutua kokemaan. Olit saanut pissavaivoihisi antibiottikuurin, joka pisti vatsasi toimimaan. Meidän treenatessa maajoukkueleirillä sinä pukuhuoneessa koetit hätääsi pidätellä. Hihnasi oli kiinni penkin jalassa. Sinä et hätääsi tehnyt siihen missä olit vaan raahasit penkin suihkuhuoneen puolelle ja teit ripulit sinne. Kun tulimme paikalle, olit tavattoman nolo poika, mutta paha olosi voitti nolouden. Oksensit pukuhuoneeseen. Valmentajamme Riikka pesi suihkulla ripulit suihkuhuoneesta ja minä siivosin pukuhuoneen puolelta oksennustasi. Minua hävetti, vaikka et varmasti hädällesi mitään voinut. Samalla minua säälitti, että et ollut päässyt tarpeillesi, vaikka olimme pois alle kaksi tuntia.
Vaikka pukuhuone-elämä ei varmasti niitä parhaimpia hetkiäsi ollutkaan, opastit minut aina reippaasti niihin. Joskus mennessämme Mikkolan koulun treeneihin, et halunnut näyttää käännöstä koulun pihaan. Kävelit ohi mielenosoituksellisesti. Sain sinut siitä kuitenkin kiinni ja kyllä se ovikin sitten löytyi.
Raunon tultuamme elämäämme pukuhuoneissa oleskelusi väheni huomattavasti. Jäit minun mennessäni leirille tai turnaukseen Raunon kanssa touhuamaan. Teit häneen vaikutuksen tottelevaisuudellasi. Menit tarpeillesi kun sinulle annettiin siihen mahdollisuus. Minulla oli hyvä mieli kun sinun ei tarvinnut aina olla turnauksissa ja leireillä pukuhuoneissa makoilemassa. Sait purkaa energiaasi hihnalenkeillä, olla ihan tavallinen koira.
Kisamatkojeni vuoksi olit jonkin verran hoidossa. Sinulla oli muutama vakiopaikka missä olit. Monta ihanaa tarinaa sain kuulla hoitopaikkojesi emänniltä ja isänniltä. Etpä kerran meinannut lähteä Hyvinkäältä kotiin. Kellit vain Artun vierellä, vaikka valjaita helistelin ja kutsuin sinua töihin. Toisaalla olit osallistunut aterian lauluhetkeen seisomalla laulajien rivissä ylväänä. Et sentäs alkanut laulamaan. Hoitopaikoissasi murskasit sydämiä monta, ainakin minulle on niin kerrottu. Iloinen persoonallisuutesi ystävällisellä virneellä saa Ykki ihmeitä aikaan.
RAKKAUS LUONTOON Koin kanssasi monta upeaa luontoelämystä. Kesällä 2006 tepsuttelimme Parikkalassa rajan pinnassa piikkilanka-aidan viertä pitkin. Oli kuumaa, läähätit ja röhkit. Silti menimme reippaasti. Haistaessasi veden tuoksun villiinnyit täysin ja laiturilta koetit päästä väkisin veteen. Tarkoitus oli mennä veneeseen ja vastarannalla pääsit vilvoittavaan veteen. Samaisessa kuussa vietimme viikon Lapissa Kiilopään maisemissa vaeltaen. Sinä jaksoit vetää päivästä toiseen. Ehkä viimeisinä päivinä vähän ylämäissä hyydyit. Porojen jäljet tekivät sinut aivan hulluksi, herkuttelit variksen marjoilla opastaessasi. Tauot käytit todella lepäämiseen. Silloin et pyrkinyt marja- tai paska-apajille, mutta heti kun teimme lähtöä liikkeelle olit taas valmiina poukkoamaan. Olit silti niin suloinen. Yösi nukuit teltassa jalkopäässämme. Et ylimääräisiä liikahdellut, et raapinut itseäsi. Ulkoilma sopi sinulle loistavasti.
Rakastit luontoa ja metsässä liikkumista. Siltä minusta tuntui alusta alkaen. Päästessäsi luontoon olit todella elementissäsi. (Kaunissaaressa 2011 esittelit löytämääsi laudan pätkää meren rannalla. Uit kuin nuoremmatkin opaskaverisi)Vauhtia ja intoa riitti. Jos olit vapaana, kannoit keppejä, kirmailit edellä. Koskaan et kuitenkaan mennyt liian kauas. Hyvin harvoin kadotit näköyhteyden meihin ihmisiin. Jaksoit pitkään kävellä pitkiäkin kävelylenkkejä vielä vanhuuden päivinäsikin. Lenkin jälkeen kyllä uni maistui. Lumikenkälenkeillä kuljit edellä touhukkaana, vasta pari vuotta sitten aloit upottavaa hankea välttelemään. Ilmaisit uikahtamalla, että on liian raskasta. Tunnuit aina tietäväsi rajasi mihin pystyt ja mihin et. 10-vuotiaana ollessamme Raunon vanhempien luona et malttanut pysyä sisällä hetkeäkään meidän hiihdellessä lähialueella reilun kilsan latua pitkin kierros toisensa perään. Jolkotit vierellämme keppi suussa. Tuolla viikolla laihduit ja kotiin päästyämme olit niin väsynyt ettet jaksanut syödä. (keppi suussasi pysyit ladun vierellä uskollisesti)
Paria vuotta aiemmin koimme Kuusamossa yhdessä 35 asteen pakkasen. Kävelit todella reippaasti mökiltä talolle reilun kilsan matkan. Taisipa tassujasi paleltaa. Kun pakkanen lauhtui 20 asteeseen lähdimme pulkkamäkeen. Juoksit pulkkamme rinnalla kepin kanssa ja koetit pelastaa meitä. Haukuit pulkalle ja kiihtyvälle vauhdille. Meillä oli hauskaa.
OPASKOIRASTA ELÄKELÄISEKSI Ikäsi karttuessa siedit aina vain huonommin ja huonommin hellesäitä ja oli tarkkaan mietittävä kesäisin jaksamistasi. (2013 Riksussa koirapuistossa lämpimänä kesäpäivänä)Mökillä oli viilentävä lampi ja siellä lotasit välillä liikaakin. Siellä olit kuitenkin elementissäsi, joten tuntui todella kurjalta pitää sinua kiinni ihottumien vaivatessa sinua. Viileämmällä säällä liikuit reippaasti eikä ikääntymistäsi silloin juuri huomannut. Hiljalleen tuli kuitenkin aika milloin sinun eläkkeelle siirtymistäsi aloimme suunnittelemaan. Päädyimme, että et enään opastaisi kesällä 2013, vuonna milloin joulukuussa täytit 12 vuotta. Itse elin valtavissa tunnemyllerryksissä tuona keväänä ja sinä vaistosit sen. Välillä tulit luokseni ja painauduit lähemmäksi, niin liki kuin ikinä pääsit. Siinä oli jotain uudenlaista tunnetta. Välillä minusta tuntui, että sydämeni murtuu. Lopulta tuli päivä milloin Oton ensivisiitti tapahtui. Tutustuitte toisiinne ja lähdin Oton ja Jannen kanssa kokeilulenkille. Tuntui hirveältä jättää sinut Raunon kanssa ja pukea toinen poika valjaisiin. Toisella kerralla osoitit mieltäsi. Raunon oli otettava sinut luokseen kylppäriin, jossa ajoi partaansa. Sinä ulvoit ja hakkasit yläkerran porttia tassuillasi. Palatessani et ottanut minuun mitään kontaktia. Vasta illalla hait sydäntä särkevästi läheisyyttä minulta. Voi, en minä sinua jätä rakas ystävä. Olimme päätöksemme tehneet, jäisit luoksemme eläkepäiviäsi viettelemään.
Toukokuussa tuli se päivä milloin kävelin kanssasi viimeisen kerran valjaat ylläsi. Linnut lauloivat, minulla tunteet pinnassa. Eteisessä riisuin hitaasti työvermeesi ja halasin sinua lujasti. Ymmärsit hetkessä olevan jotain. Olit siinä niin rauhallisesti ja annoit minun tunteilla rauhassa. Ehkä et kuitenkaan ymmärtänyt ettet koskaan enään pukisi työvermeitä yllesi. Kovasti niihin koetit aluksi sukeltaa minun lähtiessäni Oton kanssa liikkeelle. Otit kuitenkin hienosti uuden tulokkaan vastaan. Olitte kaveruksia lähes kolmen vuoden ajan. Pidit itse huolta, että Otto ei rohmuaisi ahneena tyyppinä ruokaasi. Osasit ilmaista, jos leikki äityi liian riehakkaaksi. Oton rakastamasta painimisesta et niin välittänyt, mutta voi niitä kepin vetoja murraten mökin pihassa.(Syyskuu 2013, ensinmmäinen syksy milloin et enään työvermeitä yllesi pukenut)
Sinä murrasit niin onnellisena aina leikkiessäsi. Toit köysilelun ihmisten käteen kertoen, että nyt voitaisiin vetää. Teit sitä ihan viimeisiin viikkoihisi asti. Vaikka aloit hiipumaan ja valtava rasvapatti haittaamaan liikkumistasi mielesi pysyi nuorena ja energisenä. Leikkihetket eivät tietenkään kerrallaan kovin kauaa kestäneet, mutta halusit leikkiä sitten pienemmissä erissä. (Jouluna 2011 sait oman pikkuveljeksi ristityn pehmolappiksen, josta riitti iloa sinulle pitkäksi aikaa, vaikka nujuutit sitä paljon.)
Olen onnellinen, että sait olla luonamme myös eläkeaikasi. Luopuminen työminuudestasi otti koville, mutta selviydyimme siitä molemmat. Minusta tuntuu, että olen luopunut sinusta kahdesti. Ensin koirakkoudestamme ja nyt huhtikuussa kokonaan. Pelkäsin päivää milloin olisi luopumisen aika ja miten siitä selviäisin. Olin kuitenkin tehnyt itselleni selväksi, että en halua sinun kärsivän. Ja kun se aika tuli, sydän täynnä surua mutta vielä täydenpänä rakkautta olin vierelläsi kun nukuit rauhallisesti pois. Nyt muutostasi tähtien kotiin on tasan kahdeksan kuukautta. Suru on vaihtunut kauniisiin ja onnellisiin muistoihin sinusta. Joskus iskee kaipaus kova, mutta niin sen kuuluukin olla. Tassun jälki sydämessä elämä on jatkunut ja niin varmasti myös sinä olisit tahtonut. Liian pitkäksi aikaa ei voi jäädä suruun ja kaipaukseen, mutta muistoja kukaan ei ota minulta pois.
On tarkasti mitattava, jotta kulkurista tulee oikean kokoinen, missä itse vyö mahtuu kulkemaan. Tarkkuutta vaaditaan myös soljen paikan teossa, jotta kieli mahtuu liikkumaan hyvin. Sapluunan avulla katsottiin oikeat kohdat ja reikäsaksilla tehtiin itse vyöhön reiät. Nepparikoneella painettiin niitit paikoilleen.
