Julkaistu

Rakkohelvetti – mun ”prinsessa”jalat yrittää hidastaa lomalaisen tahtia

Kuulun valitettavasti siihen porukkaan joille tulee helposti rakkoja jalkoihin. Se on enemmän kuin ärsyttävää!!! ”normioloissa” ongelmaa ei ole, mutta heti jos hiihdän, lumikenkäilen tms. rakkohelvetti alkaa. Sain jo viime viikolla kantapäihin ekat rakot äidin kanssa hiihtäessä. Tuntuu ettei ole olemassakaan sopivaa kenkä/sukkayhdistelmää mistä rakkoja ei tulis. Noh, rakkolaastaria kehiin.

Mökille otin kengät, jotka ei ole aiemmin rakkoja aiheuttanee, mutta kas perkuletta sunnuntai-illan kävelylenkillä tunsin ikävää kirvelyä akillesjänteen päällä, ystäväni rakko oli saapunut 🙁

Maanantain lenkillä rakkolaastari suojasi hyvin, ja kun vauhti ei hirmuinen ollut, hankauskin vähäisempää. Laastari kuitenkin eilen ei enään auttanutkaan. Yritin lumikenkäillä kumisaappailla *saa nauraa*, mutta ne tuntu jotenkin yliraskailta reippaaseen kävelyyn.

Eilisellä lumikenkälenkillä alku oli takkuista. Ensiksi käveltiin taasen harvassa metsässä ja hitaasti kun edettiin saappaat tuntui ihan okoilta. Kun pääsimme moottorikelkan uralle ja vauhti nousi, kävely tökki. Palasimme mökille vaihtamaan kengät. Noh, sujui mukavammin, mutta rakko vihotteli laastaristaan huolimatta. Kun käveli riittävän hitaasti, hankausta pystyi vähentämään. Käveltiin moottorikelkan uraa pitkin ja vauhti ei hirmuinen ollut. Mua tietysti harmitti, vaikka koetin itselleni tolkuttaa myös ulkoilun tärkeyttä ja ihanuutta. Ei aina tarvii saada kasaan hurjia kilometrimääriä. Ulkoilusta tuli kolmen tunnin mittainen.

Tänään avokki lähti yksin lumikenkäilemään pariks tuntia ja mun rakkotilanteen ja Harmaakuonolle kevyempää liikuntaa- ajattelun vuoksi me ei lähdetty mukaan. Aurinko paistoi ihanasti, joten lähdettiin kävelemään mökkitietä pitkin. Mulla jalassa kumisaappaat, jotka ei akillekseen paina ja villasukat. Sopii lontostelukävelyyn mainiosti. Sellaiseksi meidän kävelyn kuvittelinkin. Harmaakuonolla monta rankkaa päivää takana, joten… Mutta mitä vielä. Herra kun näki valjaat ja remmin, hyppi innoissaan ja koko koira heilui hännänheilutuksen tahtiin. Ei kun matkaan kera innokkaan opastajan. Vauhti yllätti minut täysin, Harmaakuonon menohalut oli hirmuiset. Ilmeisesti muutaman päivän lomailu työvermeistä oli tehnyt tehtävänsä. Seurasin gps:n matkamittarista matkamme edistymistä ja nautin auringosta ja meidän yhteisestä hetkestä. Käännyimme käveltyämme 5.6 km ajassa 59 min. Harmaakuonon reipas vauhti vaan jatkui ja jatkui, välillä jopa kiihtyen. Koska lenkistä muodostui 11.2 km etenimme Harmaakuonon ehdoin. Siinä kävellessä mietin, onko tämä koira todella kohta jäämässä eläkkeelle… Noh, tiedän ettei lämpötilojen kivutessa kesäisiin lukemiin tällaisia reissuja enään tehdä. Avokki soitteli kotiutuneensa kenkäilemästä ja huolehti osataanko tulla mökille. Ja osattiinhan me. En edes epäillyt. Aikaa meni 2h, keskinopeus 5.6 km, joka oli myös nopein vauhti lenkin aikana.  Kyllä Harmaakuono sai isot kehut ja rapsutukset lenkin jälkeen. Herkkupalan jälkeen olikin hyvä köllähtää taljalle. Nyt illalla virtaa on taas riittänyt, lelua on tuotu ja kutsuttu leikkiin.

Noh, arvaattekin jo: kumisaappaat villasukkineen ei paras mahdollinen kenkä reippailuun. Ja olihan uusia rakkoja taas ilmestynyt jalkapohjaan ja päkiän alle. RRRRRRHHHHHHHHSSSS!!!! :O  Todella raivostuttavaa. Noh, pitikö lontostelureissusta tehdäkin reippailu??? Ei vaan malttanut himmailla kun Harmaakuono oli niin menopäällä 😀

Kuun alussa olleen blogiarvonnan yhteydessä sain pari kysymystä, ja lopuksi tässä toiseen niistä vastaus. Liiolii kysyi
”onko teillä kotona siistiä, löytyykö
tavarat helposti? Viihdytkö kotona vai oletko mielummin ”reissussa”?
En ole mikään supersiisti, mutta en ihan kauhea sottapyttykään. Pöydillä ja tasoilla on usein turhan paljon tavaraa. Välillä saan siivouskohtauksia ja silloin kaikki on saatava järjestykseen ja tasot tyhjiksi 😀 Cd:t ja Dvd:t järjestän aakkosjärjestykseen ja jos järjestys sekoaa ärsyynnyn siitä.
Viihdyn kotona, mutta viihdyn myös ”reissussa”. Mielestäni pitää olla puuhaa kodin ulkopuolella. Ystäviä on mukavaa tavata, käydä harrastuksissa, tapaamisissa tms. Vastapainona kotona on mukava rentoutua avokin seurassa tai kirjan ja neulomuksen parissa. Liian pitkiä aikoja en kestä kotielämää. On päästävä tuulettumaan ja tapaamaan ihmisiä.

Taljalta kuuluu Harmaakuonon reipas unihaukku 😀 Makuusopesta puolestaan avokin unituhinat 😀

Julkaistu

Ulkoilupäivä Partiopoukamassa

25 ihmistä ja 16 koiraa kokoontui viime sunnuntaina Partiopoukamaan, joka sijaitsee Porvoossa keskellä ei mitään meren rannalla. Kuten nimestä voikin päätellä, paikka on partiolaisten omistuksessa. Ollaan siellä vietetty kerhon ja pentuäippien kerhon yhteisiä pikkujouluja pari vuotta sitten. Pentukerho on järjestänyt jo ainakin kolmena kesänä kesäpäivän ja pari talviriehapäivää siellä. Paikka on loistava sijaintinsa takia. Pihapiiri on iso, joten tilaa on koirien juosta vapaana ja kirmailla keskenään. Vapaana olo on opaskoiralle rentouttavaa niin fyysisesti kuin henkisestikin. Pentukoirat tottuvat toisiin koiriin jne. Nyt retkeilimme Opaskoirakerhon nimissä. Joukossa 11 opaskoiraa, yksi eläkeläis- ja yksi pentukoira sekä kolme ns. uran vaihtajaa/koiraa, jotka syystä tai toisesta ei ole läpäisseet testejä koulutukseen päästäkseen.

Päivä aloitettiin tulokahvilla, jonka kanssa tarjolla oli ruisleipää juustolla, kalkkunalla ja kurkulla. Toivotin porukan tervetulleeksi, kerroin päivän ohjelmasta ja muistutin kerhon tulevista tapahtumista. Esittäytymiskierroksen jälkeen vapaata rupattelua kahvittelun lomassa. Osa koirista oli tuvassa lähellä emäntiään tai isäntiään. Vähintään saman verran kirmaili pihassa. Lumi vain pöllysi. Näihin hulivileihin kuului myös oma oppaani iästään huolimatta. Moni ihmetteli miten noin iäkäs koira jaksaa ja miten se on niin iloinen. Tottakai kommentit lämmitti sydätä. Malttoihan Harmaakuono välillä käydä näytillä.

Kahvittelun jälkeen lähdimme lenkille. Keittiöapulaiset jäivät paistamaan pannukakkuja ja lämmittämään kanakeittoa. Me muut lähdimme kuuden kilsan lenkille. Itse eksyin peesarini kanssa. Käännyimmekin palatessamme väärälle tielle ja kävelimme sitä hyvän matkaa ennen kuin asia tuli ilmi. Harmaakuono pari kertaa teki täyskäännöksen ilmeisesti yrittäen ilmaista, että suunta on väärä. Peesari sanoi kuitenkin, että jatkettaisiin eteenpäin. Noh, aikamme käveltyä hän huomasi erheen. Lähdimme palaamaan takaisin. Jos olisimme kävelleet takaisin Partiopoukamaan lenkille mittaa olisi tullut reilut kymmenen kilsaa. Harmaakuono vähän hidasteli ja aloin vähän huolestua sen jaksamisesta. Toinen peesari poimi meidät kyytiinsä autoon, joten ehkä lopulta kävelimme noin kilsan verran ylimääräistä.

Partiopoukaman pihaan päästyämme Harmaakuono kirmaamaan koirakavereiden kanssa. Väsymyksestä ei enään mitään tietoakaan. Me painuimme syömään. Keitto maistuikin herkulliselta, nam. Ja gluteeiniton pannari kera kermavaahdon ja vadelmahillon täyttivät vatsan. Osa koirista alkoi olla vähän väsähtäneitä ihmisten tavoin. Pari koirankäyttäjää kokeili lumikenkäilyä. Mahdollisuus oli myös pulkkamäkeen, mutta kukaan ei tainnut lasketella.

Vielä ennen kotiin lähtöä joimme kahvit. Erään koirankäyttäjän koiralla oli 5v synttärit, joten koirakavereille tarjottiin luut kotiin vietäväksi. Ihmiset nautiskelivat luun muotoisista murukekseistä. Kotimatkalla takaboxissa makasi kaksi väsynyttä koiraa. Harmaakuono vietti hyvin rauhallisen sunnuntai-illan köllien pääasiassa olkkarin matolla.

Harmaakuonon sosiaalinen elämä jatkui het maanantaina äitini tullessa kylään. Aina kun äiti hipsi parvekkeelle hengittelemään virttelin läpi, Harmaakuono tahtoi mukaan. Ja äitiä piti tietysti aamuisin käydä nuolasemassa oikein kunnolla. Ja pitihän koko lappisenergia ottaa käyttöön, katsoa surkeana äitiä, josko vaikka saisi jotain herkkua…

Keskiviikkona jälleen koirakavereita. Kerhoillassa oli vieraana Hus:in liikkumistaidon ohjaaja. Istuimme pitkän pöydän ääressä kahvitellen ja keskustellen opaskoiriin liittyvistä asioista. Koirilla ei varmasti ollut yhtä hauskaa kuin sunnuntaina. Nyt oli pötköteltävä aloillaan pöydän alla tai käyttäjän tuolin vierellä/takana. Koirakoita paikalla oli liki 20, joten vierailun järjestäminen kannatti. Kiinnostusta opaskoira-asioihin liittyen on, HIENOA! Samalla sain kuulla, että oma maksusitoomukseni on postitettu opaskoirakoululle, joten koiran vaihto on taas askelta lähempänä.

Joskus minusta tuntuu, että Harmaakuono vaistoaa/tietää muutosten olevan tulossa. No ehkä ei sitä, että sen työt loppuu, mutta ehkä sen ikääntymisen… Äh, en osaa selittää, ja koko tuntemukseni voi olla myös inhimillistämistä. Joka tapauksessa Harmaakuono viettää paljon aikaansa ihan lähellä minua. Jos istun säkkituolissa se tulee istumaan aivan kiinni, jos rapsutan se köllähtää viereen. Jos istun tietokoneella koira makoilee aivan tuolini vieressä. Jos istun teetä juomassa löydän koiran pöydän alta jaloistani. Aina kun olen lähdössä ulko-ovesta se seuraa tarkasti pääseekö mukaan. Avokki sanoi myös muutama päivä sitten samaa, että Harmaakuono on kiinni mussa ja että sen huomaa miten se seuraa jokaista liikettäni. Onhan tyyppi aina ollut sosiaalinen ja innokas olemaan seurassa, mutta tämä on jotenkin ihan erilaista. Se tuntuu syvällä sydämessä. En osaa sanoin kuvailla, voin vaan todeta sen kiintymyksen olevan erilaista, vahvempaa, missä ripaus haikeutta tai jotain riipaisevaa… Kyllähän kai koira tuntee vanhenimisen ja ehkä tiedostaa senkin mitä siitä seuraa.

Nyt ollaan tultu mökille ja täällä ollaan viikko. Harmaakuonokin saa nautiskella vapaana kirmailusta ja metsäautotiellä opastamisesta.

Julkaistu

Hieronnasta apua Harmaakuonolle

Harmaakuonon liikkuminen tuntui ja näytti haluttomalta. Viime viikon lopulla takapää näytti jäykältä ja hieroinkin poitsua perjantaina vähän. Se oli aika levoton asiakas. Selvästi arkuuksia oli siellä täällä.

Eilen aamulenkkiä tehdessämme totesin herran edelleen vaisuhkoksi ja päätin hieroa koiran alusta loppuun töideni jälkeen. Niinpä vietimme Harmaakuonon kanssa reilun tunnin olkkarin matolla. Siinä koira tassutti minua, välillä nuoli huuliaan, säpsähteli, hetkittäin kuului kuorsaus ja tunsin miten koira rentoutui käsieni alla. Siihen sekoittui läheisyydentunnetta, haikeutta herran eläköitymisestä, mutta samalla voimaannuttaen. Tiesin helpottavani rakkaan oppaani ja ystäväni oloa, jonka se taatusti ansaitsee. Kuulostan ehkä pöpiltä, mutta kun koira on tyytyväinen, jopa onnellinen sen tassuista leijailee onnellisen koiran tuoksu. En osaa sitä tuoksua muuten kuvailla. Eilen tunsin sen nenässäni ja sydämessäni hypähti.

Hieronnan edetessä Harmaakuono alkoi venyttelemään raajojaan ja selkäänsä, joka on aina hyvä merkki. Venyttelyä säesti tyytyväinen urina. Lopetettuani hieronnan se makoili hetken aloillaan, nuolaisi kättäni ja nousi ylös ravistellen. Haki pehmolelunsa ja oli valmiina leikkiin.

Yön aikana oli satanut lunta ja satoi edelleen lähtiessämme aamulenkille. Aika raskaasta kelistä huolimatta koira tuntui huomattavasti pirteämmältä ja liikkuminen iloisen jouhevaa.  Tuntuu hyvältä tieto siitä, että itse voi helpottaa vanhenevan koiran oloa omin hoitavin käsin.

Kirjoittelin jokin aika sitten Harmaakuonon eläköitymisprosessin käynnistymisestä. Tänään luonani kävi kotikäynnillä Hussin liikkumistaidon ohjaaja. Etukäteen olin syystä tai toisesta aika hermostunut, vaikka turhaahan se oli.  Lueskelin Facebookin statuksia ja kirjoitin ”hädissä” itsekin sinne koiran vaihto -prosessin käynnistymisestä. Sainkin ihanan paljon kannustavia ja tsemppaavia viestejä.

Tapaaaminen meni hyvin. Ensiksi juttelimme reilu puolituntia. Kerroin elämäntilanteestani ja liikkumistaidon ohjaaja teki tarkentavia kysymyksiä mm. lenkkien pituuksista mitä teimme Harmaakuonon ollessa nuori ja millaisia ne on nyt.  Hän oli kiinnostunut myös työstäni, harrastuksistani. Juttelimme myös uusien koirankouluttajatahojen mukaan tulosta jne.  Mielestäni rupattelu meni hyvässä hengessä ja rennosti omalla painollaan.

Sitten lähdimme lumipyryyn, lunta oli tullut reippaasti aamulenkinkin jälkeen. Harmaakuono opasti hyvin ja reippaasti. Liikkumistaidon ohjaaja käveli takanamme. Emme keskustelleet lenkin aikana. Kun pääsimme takaisin kotiin sain kommentin ”kävelette reippaasti ja Harmaakuono näyttää jaksavan hyvin ja opastavansa mielellään”.  No meno olikin ihan erilaista kuin edellispäivänä.

Saan maksusitoomuksen uuteen oppaaseen, jeeee!!!! HUIH!!!!  Parin kolmen viikon sisään se menee eteenpäin, joten jähtäväksi jää milloin minulle sopiva koira löytyy. Kiirettähän ei vielä ole, jos vaan Harmaakuono jaksaa opastella. Joulukuussa toki viimeistään koira jää viettämään ansaittuja eläkepäiviään. Ja ne hälle suon ilomielin, niin hieno ja upea koira. Sanoinkin tänään, että minulle ehkä mahtavinta on ollut koiran kanssa se miten reippaasti pääsen liikkumaan. Se kun valkoinen keppi vaihtui opaskoiraan, nosti kävelyvauhtia hirmuisesti ja se oli ihanaa/mahtavaa. Se toi jonkinlaisen vapauden tunteen etenkin kokeillessani juoksupyrähdyksiä.

Kun jäimme Harmaakuonon kanssa kahden istuin säkkituolilla silitellen poikaa kokien tunneryöpsyn mihin sisältyi kaikki kuviteltavissa olevat tunteet. Ilo tiedosta uuden maksarin saamisesta, luopumisen tuska Harmaakuonosta, jännitys millaista uuden oppaan kanssa on kulkea, haikeutta tietoisuudesta ettei Harmaakuono tee töitä enään kovin pitkään, kutkutusta ajatuksesta nuoren, reippaan koiran kanssa liikkumisesta, syyllisyyttä moisista aatoksista, onnellisuutta Harmaakuonon olemassa olosta ja olosta siinä hetkessä.  Samalla tiesin siinä istuessani ja koiraa silitellessäni, että nämä tunteet tulen tämän vuoden aikana kokemaan monta kertaa ja varmasti vielä voimakkaampinakin kuin nyt.

Onneksi siihen ei voinut kovin pitkäksi aikaa jäädä tunteilemaan. Oli syötävä ennen asiakkaiden tuloa. Töitä paiskinkin kahdeksaan asti ja sen jälkeen avokille avautumaan päivän tunnelmista. Että näin, koiran vaihto -prosessi on käynnistynyt.

Ja lopuksi: muistakaahan käydä osallistumassa arvontaan. Lauantaihin klo 22.00 saakka aikaa!!!