Julkaistu

Vikat lenkit valjaissa

Päivällä puin viimeistä kertaa Harmaakuonolle työvermeet (valjaat) päälle ja kävelimme aurinkoisessa, kesäisessä säässä pienen lenkin. Linnut lauloi ja tunsin haikeutta, jopa surua. Sisälle tultuamme riisuin valjaat Harmaakuonolta ja halasin koiraa koko sydämelläni rakastaen. Harmaakuono taisi olla hiukan hämmentynyt. Istui hiljaa paikoillaan, tassutteli tänne kodinhoitohuoneeseen köllähtäen huokaisten. Hetken jouduin taasen kokoamaan itseäni.

Eilen kyläilimme työparini luona. Kävimme koirien kanssa lenkillä nuoremman loikkien vapaana ollessa pitkin ja korkein askelin. Harmaakuono tyytyi edellä jolkottamiseen. Se oli se viimeinen vieraan paikan opastuslenkki mihin sisältyi tuo koirien kirmaushetki.

Ulkoilun jälkeen nautimme herkullisen aterian rupatellen innokkaina koirista ja sain ihanaa vertaistukea työpariltani. Hänellä on jo neljäs vai viides opaskoira. Vietimme rennon ja mukavan illan. Minäkin unohdin hetkeksi haikeuden ja tämän tuskan.

Iltapäivällä istuin takapihallamme rapsutellen Harmaakuonoa. Olin jo tiistai-iltana kiukutellut avokille hänen päätöksestään lähteä jo tänäiltana mökille eikä huomisaamuna kuten ajattelin. Sain tänään tunnustetuksi kiukun syyn, Harmaakuono. Olisin halunnut pitää koiran lähelläni vielä vähän pidempään. Samalla tajuan kuitenkin olevan hyvä asia tämän muutaman päivän ero ennen kuin lähden uuden oppaan kanssa liikkumaan. Minulla on nyt aikaa koota itseni, aikaa sopeutua Harmaakuonon eläkerooliin ja ennen kaikkea antaa tilaa nuorukaiselle tulla sellaisena kuin se on.

Avokki ja Harmaakuono lähtivät minun tehdessäni töitä. Mieleni teki rynnätä työhuoneesta vielä taputtamaan ja halimaan koira, mutta onneksi järki voitti. En uskalla ajatella miltä tämä tuntuisi, jos Harmaakuono olisi lähtenyt uuteen kotiin. Nytkin tämä tuntuu jotenkin niin kuohuttavalta. Onneksi elämäntilanteemme on sellainen, että Harmaakuonon eläkepäivät on luonamme ja samalla voin jatkaa liikkumista nuoren koiran kanssa.

Arvasin tämän illan olevan vaikea, ehkä vaikein. Huomiselle on puuhaa ja lauantaiaamuna Tallinna kutsuu Siskoja, joten lankojen mailmaan sukellan ja pää levätköön koira-asioista. Viime aikoina olen täällä kuin Facebookissakin jauhanut aiheesta varmasti kyllästymiseen asti. Uskokaa, silti tulee aika milloin aihe painuu taka-alalle ja Hepan sydämellä on muutakin asiaa.

Julkaistu

Sydän täynnä rakkautta

Eilen Opaskoirakerhomme järjesti koirakoille tottistreenit. Vantaan koululta saatiin paikalle kaksi kouluttajaa ohjaamaan kymmentä koirakkoa. Lisäksi mukana oli peesareita ja muita avustajia. Itse seisoskelin sateessa ilman koiraa. Pohdin päivästä toiseen vienkö Harmaakuonon treeneihin vai en. Onhan uuden oppaan kanssa yhteisen taipaleen aloittamiseen viikko aikaa. Arvelin Harmaakuonon treenin ”kestävän”, mutta omista tunteistani en ollut varma. Lopulta soitin kouluttajalle ja sain tukea jättää Harmaakuono kotiin harjoittelemaan eläkekoiran virkaa. Sitä se onkin saanut harjoitella jo oikeastaan pari viikkoa.

Vappu ja sen jälkeiset päivät meni mökillä. Minä flunssaisena ja surullisena. Puhuin paljon puhelimessa ja viesteilin ystävien kanssa. Perjantaina Harmaakuonon veli sekä velipuoli lähtivät viimeiselle matkalleen. Elin hengessä voimakkaasti mukana ja lopulta aloin pelätä omanikin puolesta. Olihan Harmaakuonolla hammasoperaatio edessään ja nukuttamisessa riskinsä, joten sanonta ”ei kahta ilman kolmatta” änkeytyi väkisinkin mieleen. Flunssaisena paijailin Harmaakuonoa aina kun se malttoi olla lähelläni. Avokin kanssa ulkotöissä oli paljon mielenkiintoisempaa kuin flunssaisen ja surullisen meikäläisen kanssa. Noina päivinä opin taas paljon lisää mitä kaikkea koirakoiden matkoille mahtuukaan, miten paljon tunteita, kiintymystä, rakkautta, hellyyttä, välittämistä.

Avokki mökkipäivinä puuhaili pihapuuhien parissa. Keräsi kasvimaalta ison kasan heinää pois. Tälle kesää siihen ei voi vielä istuttaa tai kylvää, maa on käännettävä ja rikkakasvit häädettävä.



Eipä kovin edustava raivauksenkaan jälkeen, mutta Harmaakuono paikalla tottakai karahka suussaan 😀

Perjantaina olo oli jo parempi, joten nautin ulkoilusta minäkin. Lintujen konserttia kuuntelin ja ajattelin koiraystäviämme niiden viimeisinä hetkinään. Oli rankkaa tietää kellon ajat milloin se kaikki tapahtuu. Toisaalta olen kuitenkin kiitollinen, että ystävämme halusivat jakaa nuo hetket kanssani. Vielä saunan jälkeen poltimme mehiläisvahakynttilän veljien muistolle.

Lauantaina palasimme kotiin. Täällä keittiöremppa eteni seinien levytyksellä. Harmaakuono joutui taas tyytymään pienempään elinympäristöön. Ja kun me lähdimme vielä juhlimaan nelikymppisiä, ei Harmaakuono voinut riemusta pomppia. Onneksi takapiha antaa lisätilaa kölliä siellä aina kotona ollessamme.

Maanantai-iltana panikoin hammasoperaation onnistumista ja kehittelin mielessäni kauhukuvia sen epäonnistumisesta, tai ehkä lähinnä siitä ettei Harmaakuono heräisikään uniltaan. Olin niin hermostunut, että heräsin varttia yli neljä enkä saanut enään nukutuksi. Ennen kahdeksaa olinkin jo Opaskoirakoululla, josta lähdimme kennelpäällikön kanssa viemään Harmaakuonoa hoidettavaksi. Juttelimme matkalla ja kerroin pelostani. Harmaakuono tassutteli lääkäriin reippaasti. Vastaanottoaulassa odottelimme tovin, jonka jälkeen menimme huoneeseen missä hampaita katsotiin ja sydäntä kuunneltiin. Me lähdimme pois ja koira hoitajan kanssa käytävää pitkin jonnekin hoitotilaan. Kennelpäällikkö lupasi soittaa heti kun saa tiedon koiran heräämisestä. Niin myös tapahtui ennen kolmea iltapäivällä. Se oli suuri helpotus ja illan työt sujui rauhallisin mielin. Koira yöpyi koululla, jotta nähtiin toipumisen alkavan hyvin. Mulla oli illalla jo herraa hirmuinen ikävä. Teki mieli soittaa päivystäjälle ja varmistaa Harmaakuonon vointi. Järki voitti ja sain oltua soittelematta. Ehkä siihen auttoi kaksi pitkää puhelua kahden ystävän kanssa.

Keskiviikkoaamuna menin sovitusti koululle kahdeksaksi ja sain rakkaan koiran luokseni. Se pomppi tullessaan. Oli kuulemma ollut innoissaan myös edellispäivänä kun kennelpäällikkö oli koiraa hakenut lääkäriltä. Peräpää vain keikkui kuulemma kun jalat eivät vielä ihan kantaneet. Toipuminen oli vauhdissa ja koira iloinen. Tuntui niin hyvältä ja onnelliselta. Saatiin hoito-ohjeet ja matka mökille saattoi alkaa. Äiti asemalta kyytiin ja menoks.

Harmaakuono rakastaa keppejä kuten kuvista varmasti on tullut selväksikin. Nyt oli pakko pitää herraa kiinni, jotta hampaiden poistokohdat saisi parantua rauhassa. Viis hammastahan sieltä purukalustosta lähti. Valvotusti sai olla vapaanakin ja ilmeisesti särkylääke oli väsyttävää, koska poika oli aika raukea muutaman tunnin sen jälkeen.

Päivät sujahti puutarhapuuhissa ja keväästä nauttien. Eilisaamuna ei millään olisi tahtonut tulla kaupunkiin. Nyt kuitenkin Harmaakuonolla viimeiset päivät opaskoira-statuksella. Eilen tottistreenejä seuratessa koin taas koiran vaihtoon liittyvien tunteiden moninaisuuden. Kiehtoi ajatus treenata uuden koiran kanssa niitä harjotteita mitä nyt tehtiin. Samalla kertaa kaipasin Harmaakuonoa rinnalleni, mutta uskon ratkaisun jättää koira kotiin olleen oikean.

Perjantaiaamuna avokki ja Harmaakuono lähtevät mökille remppaa pakoon. Itse lähden lauantaiaamuna Silmukkasiskojen kanssa Tallinnaan. Tunnen jotenkin tuon perjantaiaamun merkittäväksi, silloin Harmaakuono lähtee eläkepoikana mökkeilemään ja seuraavan kerran tavatessa sen olen uuden oppaan kanssa ja Harmaakuono eläkeläinen. Kun tuota ajattelen kyyneleet nousevat silmään. Samalla muistan, että elämässäni kääntyy uusi lehti kera uuden opastajan, kiehtovaa, jännittävää. 
Mutta miten paljon voikin rakkautta mahtua sydämeen, rakkautta koiraa kohtaan. Ja kohta sitä rakkautta saa myös toinen koira. En usko ettenkö voisi rakastaa myös tulevaa opasta yhtä kiinteästi ja vahvasti kuin Harmaakuonoa. Eihän se tietenkään päivässä tapahdu, mutta rakastun kuitenkin, eikä se ole Harmaakuonolta pois. Meidän rakkauttamme ei estä eikä riko mikään. Kyllä sydämeen mahtuu toinen ja joskus se kolmaskin rakas koira. Sinne mahtuu toki myös ne ystävärakkaudet ja avokkirakkaus. Rakkautta mahtuu niin paljon sydämeen kuin tarve vaatii. Rakastetaan paljon niin meidän kaikkien on hyvä olla.

Julkaistu

Harmaakuono lääkärissä

Moni varmaan jo ajattelee ”voi ei! Eikö tuo nyt voi kirjoittaa jostain muustakin kuin koirista?”
Kyllä sekin päivä vielä koettaa, uskokaa vaan…  Toivottavasti en kuitenkaan vielä saa teitä kyllästymään ja äänestämään hiirulaisen painikkeilla itseänne pois täältä. Tänään on nimittäin ”pakko” taas kirjoittaa. Harmaakuonon eläköityminen vaan lähestyy, mutta ennen kuin postauksen aiheeseen vinkkaan:
Opaskoira-asiaa minun ja Harmaakuonon sanoin ja kuvin
täällä (sivu9)
Mulla ei ollut aavistustakaan, että lehti ilmestyy myös netissä…

 Harmaakuono on ollut mulle möksällään. Olenhan ihan kauhea: eilen kävelin nuoren vieraan koiran kanssa jättäen herran avokin kanssa kotiin. Ja tänään ei aamulla ilmesty kuppiin ruokaa. Siksipä on syytä maata olkkarin pöydän alla hipihiljaa, etten vaan vahingossakaan tulisi rapsuttamaan. Ennen lääkäriin lähtöä alas tullaan portaita hiukan hissukseen, vasta valjaat ja hihna kädessäni saa herran innostumaan.

Käytiin kävelemässä pieni lenkki todeten jalkakäytävien olevan aika karmivassa kunnossa. Aurinko lämmitti ja tuntui muutoinkin keväiseltä. Harmaakuono näytti tienhaarat ja suojatiet komiasti. Tais muistuttaa mua, että kyllä hän osaa 😀

Opaskoirakoulun pihalla on paljon tuoksuja ja opastustouhut meinaa vähän jäädä. Klinikan ulko-ovi löytyi ja melkeinpä heti päästiin lääkärin vastaanotolle. Yleensä Harmaakuono on singahtanut huoneeseen, nyt hipsutti vähän perässäni sisään. Into palasi oven sulkeuduttua ja valjaat riisuttua.  Koira saikin liikkua huoneessa vapaasti ja herra moikkailikin niin lääkärin kuin eläintenhoitajankin. Samalla koiran liikkumista seurattiin ja koira ei näyttänyt varovan mitään liikesuuntia millään raajoillaan. Tämä touhukkaana syöksyili eläintenhoitajan rapsutettavaksi. Harmaakuonon iloisuus, energisyys tuntui tekevän vaikutuksen ja siitä oltiin mielissään. Puhuimmekin siitä, että paras lahja minkä työkoiralle voimme antaa, on terveenä ja elämäniloisena eläkepäivät milloin koira voi liikkua sen mikä sille tuntuu hyvältä. Ei tarvitse jaksaa virastoissa, kaupungin kaduilla, ruokakaupassa opastaa. Tuollaisia eläkkeelle siirtyviä koiria halutaan nähdä eläketarkastuksissa enemmän ja yrittäessä toppuutella Harmaakuonon intoa lääkäri korosti miten hienoa on nähdä koira noin energisenä ja hyvävoipaisena.

Olihan Harmaakuonon hetkeksi asettauduttava aloilleen. Nähdessään verinäytettä varten otetut tavarat lääkärin kädessä poika pakitti viereeni, mutta meni kiltisti näytteen ottoon. Kolme putkellista otettiin verta ja välillä vanhus aikoi ottaa paikalta hatkat. Pysyi kuitenkin pienin komennoin aloillaan. Sen jälkeenkin kävi aina lääkärin lähellä moikkaamassa, mutta ei varmuudeks pidemmäksi aikaa uskaltanut jäädä 😀

Verinäytteistä tutkitaan munuais- ja maksa-arvot, sokeri sekä pieni verenkuva. Tulokset saan sähköpostiini ja jos jotain niistä ilmenee hoitotoimenpiteistä toki ollaan yhteydessä. Verikokeiden jälkeen lääkäri kävi vielä koiran tunnustellen läpi. Rasvapatteja oli siellä täällä ja ovatkin varmastikin koiran loppuelämän riesa. Niitä ei poisteta, jos eivät ala vaivaamaan. Kuulemma myös ohutneulanäytteistä on luovuttu, koska tulos ei ole kovin luotettava. Tällä hetkellä patit ei tunnu koiraa häiritsevän ja ovat kiinni alustassaan.

Kerroin Harmaakuonon massuttavan suutaan ja syynä ilmeisestikin muutama huono hammas. Keppien pureskelu on tehnyt tehtävänsä. Suu kuvataan ja tarvittavat poistot tehdään ennen eläkkeelle siirtymistä. Opaskoirakoululta huolehditaan Harmaakuonolle hammaslääkäriaika.

Puhuimme myös siitä vääjäämättömästä tosiasiasta, päivästä, joka tulee eteen. Aikaisemmin Vantaan koululla ei ole tehty koiran lopettamisia, mutta tämän uudehkon lääkärin myötä asia on muuttunut. Sen voi tehdä koululla tai tarvittaessa myös kotona. Lääkäri sanoi, että ei halua kenenkään joutuvan istumaan päivystyksessä tuntitolkulla odottamassa, että joku ehtisi koiransa nukuttamaan. Hänen mielestään tilanteen pitää olla rauhallinen kaikkien osapuolien kannalta. Minulle tuli hyvä mieli. Olen joskus nimittäin miettinyt joudunko Harmaakuonon viimeisen matkan tekemään jonnekin vieraalle eläinlääkärille. Ajatus tuntuu kestämättömältä omankin tuskan takia. Ehkä asia on edes himpun helpompaa kun se tapahtuu tuttujen ihmisten keskellä. No eihän sitä oikeasti ikinä tiedä mitä tapahtuu ja miten käy, mutta lohdullista tietää, että asian voi hoitaa koulun eläinlääkärin kanssa. Ja sydän on haljeta hyvästä mielestä, siitä että myös vanhuksesta ja sen hyvinvoinnista työurankin jälkeen välitetään.

Lopuksi Harmaakuono sai vielä kolmoisrokotteen. Viime keväänähän koira oksensi (sattumaa vai ei, ken tietää) rabies-rokotteen jälkeen mustaa multaa ja romahti täysin toipuen hyvin. Nyt vietimme kahvihuoneessa tovin koiraa tarkkaillen ennen kuin päästiin kotimatkalle. Ja mikäs se täällä odottikaan – ruokakuppi täynnä ruokaa :O

Julkaistu

Kevätaamu

Auringon paistetta, leppeä ilmavirta, lintujen liverrys
Kylmä viima on poissa, KEVÄT – se saapuu sittenkin.

Viime viikolla puhalsi kylmä viima ja talvi ei tuntunut millään antautuvan keväälle. Nyt kuitenkin tuntui aivan kuin kevät sittenkin olisi kampeamassa voittoon.

Keväisestä aamusta pääsin nauttimaan Nuorukaisen ja sen kouluttajan kanssa. Kiersimme ns. Ankkalammen lenkin. Kun lähdimme pihasta Nuorukainen vei samalle reitille mistä ekalla kerrallakin aloitettiin. Pissit tehtyään jatkoimme mäkeä alas. Edessä oli suojatie, koira muisti edellisellä kerralla vasemmalle kääntymisen, joten vähän hämmentyi reittimuutoksesta. Suojatie löytyi ja kadun yli päästiin. Poika olisi jatkanut vasemmalle, mutta suoristi komennosta kulkusuuntansa. Piti hienosti syrjän, näytti vasemmalle kääntyvän tien hienosti ja sinne käännyttiinkin. Alikulun jälkeen käännyttiin taas vasemmalle, vaikka olisi pitänyt mennä oikean kautta suoraan. Tehdä sellainen määly. Nuorukainen hämmentyi erheestä ja vauhti meni mateluksi. Päästyämme takaisin reitille into taas palasi. Osasyynä taisi olla lähellä oleva koirapuisto jonne mieli halajasi. Kovasti ainakin yritti näyttää tietä puistoon ja vähän tarvittiin kouluttajan apuja, jotta päästiin eteenpäin. Tultiin suojatielle, jonka jälkeen oltiinkin Ankkalammen lenkillä. Pitkillä suorilla Nuorukainen käveli reippain ja varmoin askelin. Selvästi kehut ja rapsutukset pyllyn päältä innostutti koiraa. Pääsin nauttimaan hyvästä vedosta ilman koohausta. Kiersimme Ankkapuiston ja palasimme samaa reittiä takaisin. Nyt koirapuistossa oli koiria, jotka haukkuivat. Puiston ohitus oli vielä hankalempaa kuin mennessä. Tarvittiin kouluttajan auktoriteettiä tosissaan. Reitin kotiin poika näytti hyvin ja toi kotiovelle määrätietoisesti häntä heiluen. Kouluttaja kertoi koiran olleen innoissaan heidän tullessa autolta meille, ja nytkin poitsu katseli, pääsiskö sisälle. Ei tällä kerralla. Hetki rupattelua ja rapsuttelua.

Ennen lähtöämme koirat tapasivat ja tervehtivät toisiaan tuttavallisesti ja iloisesti. Molemmat olisi tahtoneet mukaan. Harmaakuono jäi avokin kanssa kotiin. Oli kuulemma läähättänyt lähdettyämme ja raapinut ovea. Lopulta asettautunut maate eikä reakoinut mihinkään, ei silloinkaan kun seisoskelimme tuossa pihassa. Yleensä silloin Harmaakuono seuraa tilannetta porraspäästä hyvin tarkasti. Nyt tullessani sisään se kävi luonani ehkä hiukan mielenosoituksellisena. Kun istahdin säkkituoliin se tuli luokseni, nojasi, änkesi puolittain syliin. Siinä istuimme ja minä silitin vanhusta. Herra köllähti pötkölleen jalkoihini ja painautui vielä likemmäksi. Siinä inhimillistämisen puuskassa puhelin sille, etten hylkää sitä, vaikka kävelenkin nuoremman koiran kanssa. Nuuskuttelin koiran turkkia ja keräsin taas itseäni ja voimiani muutoksen tuulessa.

Nuorukainen pääsee huomenna viikon lomalle hoitoperheeseensä. Varmasti tekee hyvää päästä hetkeksi tarhaolosuhteista kotioloihin. Huhtikuun puolella kouluttaja käy pojan kanssa tuota Ankkalammen lenkkiä treenaamassa ja mahdollisuuksien mukaan katsellaan treeniohjelmaan jokin toinen lenkki. Näin koira pääsee tutustumaan jo etukäteen tulevin reitteihinsä ja tutustuminen ja siirtyminen tapahtuu ehkä vähän helpommin.

Eilen luonani oli meitin käsityöporukka. Yhdestä lähes kuuteen aika sujahti neulomusten ja rupattelun merkeissä. Kahvin kanssa tarjolla oli taasen herkkua monenlaista. Itse tein tuota marjajäädykettä, josta olen täälläkin kirjoittanut lisäaineettomana versiona jäätelöstä. Sai hyvää palautetta ja kulhoon ei paljoa jäänytkään.  Tarjolla oli suklaata, pääsiäismunia, pasteijoita, riisikakkuja, sipsejä, kuivahedelmiä, korvapuusteja, juustoja jne.  Suunnittelimme hiukan kevään tapaamisia. Samalla sain sukan vartta jonkusen sentin neulotuksi. Olen viimesen kahden viikon aikana tehnyt käsitöitä todella vähän. Ei vaan ole ollut inspiraatiota, mutta eiköhän se sieltä taas iske. Ehkä neuloosinkin täytyy välillä kerätä voimiaan. Tai neuloosi huilii minun hullaantuessa keväästä. Kevät on niin mun suosikkiaikaa ja olen onnellinen, kevät on täällä!

Julkaistu

Äänivyöry yllätti

Opaskoirayhdistys kokousti tänään sääntömääräisen vuosikokouksensa. Olen ollut yhdistyksen hallituksessa vuodesta 2007, eli kaksi kolmi-vuotiskautta. Periaatteenani on, että en lupaudu monien yhdistysten toimikuntiin tai hallituksiin. Näkövammaiskentässä monet järjestöaktiivit ovat jo aika iäkkäitä ja nuorta verta halutaan ymmärrettävästi mukaan. Olen ratkaisuni tehnyt ja opaskoiratyö on sellainen missä haluan olla mukana ja toivottavasti pystyn antamaan sille myös jotain omilla ajatuksillani ja toiminnallani. Hallituskauteni oli katkolla ja jonkin aikaa pohdittua asiaa annoin suostumukseni olla käytettävissä jatkokaudelle. Olen rauhallinen, pitkäjänteinen, pohdiskelija. En meuhkaa mielipiteitäni joka suuntaan, keskustelen mielelläni ja kokouksissa puhun silloin kun minulla on sanottavaa. Minulla ei ole tarvetta tuoda itseäni esille jatkuvasti paasaamalla tai korostamalla tekemisiäni. Ilmeisesti tavastani pidetään toimia, sillä 54 mahdollisesta äänestä sain 40 ääntä. Jo kolme vuotta sitten sain eniten vaalissa ääniä, mutta silloin paikalla oli jäseniä vähemmän. Tuolloin äänimääräni taisi olla 25. Olin silloinkin yllättynyt ja hämmentynyt. Nyt olen vielä hämmentyneempi ja yllättyneempi tuollaisesta äänivyörystä. Toivottavasti pystyn olemaan jäsenistön luottamuksen arvoinen. Eli, järjestötyöskentelyni sai jatkoa ja ei muuta kuin sillä saralla haasteita kohti.
Niitä varmasti riittää jatkossakin.

Opaskoirakerhomme työryhmässä on myös muutoksia tulossa yhden jäsenen jäädessä pois ja toisen tullessa hänen tilalleen. Viikon mittaan asiaa on hoideltu ja asiat on saatu järjestykseen ja toiminta jatkuu edelleenkin. Olen tiedustellut Vantaan Opaskoirakoululta mahdollisuutta saada kouluttajaa vetämään tottelevaisuustreenejä, selvitellyt kesän Kuopion retkeä, jonka yhteyteen voisi saada Opaskoirakoulu Viikseen tutustumiskäynnin, sekä viestitellyt alkusyksylle kerhoiltaan koirien kynsien leikkauksen opetusta näkövammaisena. Kerhotoiminnan suunnitelmissa on monta mukavaa tapahtumaa tulossa ja toiminta tuntuukin olevan aika aktiivista.

Eräs ensinmäisen opaskoiransa saava nuori nainen on kirjoittanut blogia alkutaipaleestaan opaskoiran kanssa
Avautuvan mailma
Kannattaa käydä lukemassa! Hän kertoo yhteistyökurssistaan, jolla koiran kanssa liikkumista harjoitellaan, ja ylipäätään opetellaan elämää koiran kanssa.

Opaskoirakoulut tarvitsevat pennuilleen hoitoperheitä. On tärkeää, että koira pääsee kasvamaan tavalliseen perheeseen, normaaliin kotiympäristöön eikä kasvu tapahdu koulujen tarhoilla.  Asiasta kiinnostuneet voi olla kouluihin yhteydessä. Hoitoperheet tekevät todella arvokasta ja tärkeää työtä ilman palkkaa. Kun pentu alkaa olla oppinut tavoille se lähtee testien kautta koulutukseen ja työhön. Luopuminen pennusta on varmasti rankkaa ja kaikista siihen ei ole. Tunteiden kirjo on melkoinen, ylpeys pennun saadessa opaskoiran statuksen, luopumisen tuska ja kaikkea siltä väliltä.  Olen ilolla lukenut erään hoitoperheen blogia
Viivistä opaskoira
Ja suosittelen lukemaan muitakin 🙂

Tapaan jälleen maanantaina tulevan opaskoirani. Käydään yhdessä sen ja kouluttajan kanssa lenkillä. Treffejä sopiessa varmistelin, että omalta yhteistyökurssilta toukokuussa sunnuntaina voin livahtaa Naisten kympille, jonne olen ilmottautunut jo helmikuussa. Sain luvan, mutta koira ei tule mukaan. Ilo läikähti mielessä kun sain tietää tapaavani Nuorukaisen. Se tuntui hyvältä eikä heti perään tullut syyllisyydentunnettakaan Harmaakuonon takia. Eilen tapasin yhdistyksen pitkäaikaisen järjestöaktiivin (14v hallituksen jäsen, 24 v pj ja 5v sihteeri) eläkekahveilla johtavan kouluttajan, joka kyseli ”joko minua jännittää”. Jännittäähän minua, ilostuttaa, surettaa. Sanoinkin hänelle, että tunteiden kirjo on ollut valtava. Hän rohkaisi sanomalla ”kaikki menee varmasti hyvin”. Näin minäkin uskon.

Kyllähän minulle kuuluu paljon (onneksi) muutakin kuin opaskoiratohinoita: töitä on ollut kivasti ja keittiörempan puitteissa kaupoissa juoksemista. On ollut tunnusteltavana aika monta eri pinnoin olevaa kaapin ovea, pöytätasoa, liesituuletinta, uunia, mikroa, liettä jne… Huoh! Hiljalleen alkaa hahmottua mitä haluamme. On vaan niin paljon huomioitavaa kontrahdeista lähtien. Suurin syy remontille on nykyisen keittiön epäkäytännöllisyys. Kaapit ovat kapeita ja korkeita, joten lyhyinä ihmisinä yläkaapit jää romuvarastoiksi ja esim. kapeuden takia lautaspinot on jokainen eri kaapissaan. Haluammekin vaakakaappeja ja pöytätason alapuolelle tilavia vetolaatikoita. Parketti ei ole paras lattiamateriaali keittiössä ja etenkin koirallisessa taloudessa. Harmaakuonolla on ainakin tapana litkiä vettä roiskien ja lopetettuaan juomisen viimeisestä suullisesta osa lipsahtaa lattialle 😀 Siksi suunnitteilla on vaihtaa keittiöön laattalattia. Rahan menoa ei voi estää eikä muutoksien tuuliakaan.

Julkaistu

Issikkavaelluksella – on ihanaa ratsastaa

Siitä olikin ihan liian kauan kun viimeksi olen päässyt hevosen selkään. Sunnuntaina se ihanuus pitkästä aikaa koitti melkein kahden tunnin issikkavaelluksen muodossa. Nyt alla oli heppa, jota ei tarvinnut juurikaan käskeä. Se teki jo vetäjän sanoista mitä pitikin 😀 Töltissä sai vaan naatiskella olostaan. Useammat polut oli aika kehnossa kunnossa, joten käyntiä ja tasapainoilua hevosille ja ihmisille piisas yllinkyllin. Mieltä lämmitti takana ratsastaneen ystäväni sanat siitä, että hallitsin möykkelikössä tasapainoni ja se näytti kuulemma hyvältä. Yleensä kun olen siinä käsityksessä, että olen aika onneton tasapainoilija. Joko se on kehittynyt tai asiaa eri ihmiset katsovat eri silmin. Joka tapauksessa myös hevonen oli varmajalkainen kulkija. Pukeutuminen onnistui suht hyvin. Varpaita tosin paleli ja hevosen selästä laskeuduttua rupes paleltamaan enemmän. Kotona kuuma suihku ja ystävän kanssa tee- ja kahvimukit nokan alle, niin kyllä se kroppa lämpeskin. Mahtavaa oli hepostella pitkästä aikaa, ja toivottavasti seuraavaan kertaan ei mene yhtä kauan.

Eilen tiesi olleensa ratsailla, ja tiesi oikeastaan vielä tänäänkin… Nimittäin sisäreisissä tuntui jonkin verran, joten ehkä sitä on taas vähän enemmän oppinut käyttämään kroppaansa ratsastaessa. Toki paljon oppimista on vieläkin, joten seuraavaa kertaa odotellen.

Tänään kävin pitkän ja hyvän puhelinkeskustelun Nuorukaisen kouluttajan sekä koulun toimistohoitajan kanssa. Nuorukaisesta tulee minun uusi opas. Yhteistyökurssi alkaa toukokuun 20. päivä ja sitä ennen kotikonnuilla tehdään joitain lenkkejä, jotta saadaan pojan kanssa tutustua toisiimme ja myös vähän totuteltua Harmaakuonoa eläkekoiran elämään.  On näin ehkä helpompaa aloittaa kurssi. Kysyin kouluttajalta, että saisiko Nuorukaiselle opetettua sauvakävelyn salat. Opetellaan ja kuulemma hyvä kun tulee nyt jo näitä erityistarpeita mieleeni.  Minulla on luottavainen olo ja tunnen olevani hyvissä käsissä. Myös Harmaakuonon sopeutumiseen halutaan olla tukena, ja jatkossakin voin käyttää herraa koulun eläinlääkärillä. Ja ennen eläköitymistä otetaan verikokeita, tutkitaan koiran terveydentila perusteellisesti tms. Saadaan aika varmaan kohtuu pian. Samalla kirjoitetaan paperit Harmaakuonon omistajuuden vaihtumisesta. On hyvä olla kun tietää tukiverkoston olemassa olon, joten luottavaisesti kohtaamaan muutoksen tuulet.

Julkaistu

Musta, kookas uros kokeilussa

Hierottuani asiakkaan vaihdoin ulkoiluvaatteet (kevyttoppahousut) ja valmistauduin muutenkin lenkille lähtöön. Vaatteet on jo selkeä merkki Harmaakuonolle pääsystä lenkille, joten se kipitti portaat alas ja eteiseen heiluttamaan häntäänsä. Se kouras syvältä sisimmästä ja melkein itku tuli. Onneksi avokki ja Aa tuli kaupasta ja kouluttajaa kera mustan uroksen odotellessa sain muuta ajateltavaa (tuleva keittiöremppa) ja kootuksi itseni. Jotenkin ajatus oli kestämätön – lähteä toisen koiran kanssa ulos.

Ovikellon soidessa Harmaakuono ryntäsi portaat alas ja oven avattuani tervehtimään nuorukaista. Kouluttaja ja nuorukainen tuli sisälle ja koirat saivat tutustua toisiinsa. Istuskelimme hetken rupatellen. Nuorukainen on helmikuussa täyttänyt kaksi vuotta. Se on selkeästi säkäkorkeudeltaan korkeampi mitä Harmaakuono. Sillä on isommat luut ja lyhyt kuono, paksu häntä. Vaikutti energiseltä, tasapainoiselta, leikkisältä tapaukselta. Harmaakuono tietystikin koetti alistaa hyppimällä selkään (normaalia) ja leikittäessä murmutti, että lelu on sitten hänen. Nuorukainen ehti kuitenkin nujertaa Harmaakuonon pikkuveli-pehmon 😀 Kävipä hetkeksi nuorukainen nukkumaankin ja hakemassa rapsutuksia multa ja avokiltakin. Kouluttaja oli ilmeisesti tyytyväinen näkemäänsä.

Lähdimme ulos. Harmaakuono singahti taas alakertaan kun menin laittamaan icebugit (pirun liukas keli) jalkaan. Palautin herran ylös avokin luo. Jäikin sinne rapsuteltavaksi nuorukaisen kipittäessä portaat alas. Vähän se kummeksui kun puin sille työvermeet ylle. Selvästi käänteli päätään kouluttajan suuntaan. Pääsimme kuitenkin ulos ja kävelemään.

Nuorukaisella oli hurja pissihätä, pissatuksen jälkeen käveltiin puolisen tuntia. Nuorukaisen veto oli pehmeä ja tuohon vauhtihirmuuni totuttuani kaipasin vetoa enemmän. Kouluttaja kuitenkin uskoi, että reippautta löytyy kun tutustutaan. Nyt poika oli kyselevän, miettelijään tuntuinen. Hetkittäin meni aika hyvää vauhtiakin, joten ehkä se vauhtikin sieltä löytyy. Syrjän se piti hyvin ja kouluttaja piti poikaa rohkeana koirana, uskaltaa tehdä ratkaisuja tarvittaessa määrätietoisesti. Aika mukavasti Nuorukainen alkoi ottamaan komentoja minultakin ja toi hienosti kotiovelleni pienin kannustuksin ja ohjeistusten avulla. Ja se häntä, se heilui lähes koko ajan pystyasennossa 😀 Poika ei välittänyt muista koirista eikä ihmisistäkään. Meni eteenpäin kuin juna.

Kävelyn jälkeen kertoilin tuntemuksiani ja kouluttaja taas lisää koiran ominaisuuksista. Uskoi vahvasti, että koira voisi sopia minulle, ja että vauhti lisääntyy. Huomenna soitellaan kun ollaan mutusteltu asioita yön yli. Oli se vaan jännä kokemus kävellä toisen koiran kanssa, ja pakko tunnustaa, ei se niin kauheaa ollu kuin etukäteen kuvittelin. Ehkä kouluttajan läsnäolosta oli tukea ja turvaa minullekin. Tosin Nuorukainen näytti suojatiet ja tien haarat hienosti, mutta ehkä tuki olikin siellä henkisellä puolella tarpeen.

Kotona avokki ja Aa odotti innokkaana pääsevänsä kuulemaan tuntemukseni. Niitä sitten ruokailun yhteydessä matusteltiin. Ja olen asiaa matustanut pitkin iltaa, ja luulen tietäväni mitä kouluttajalle huomenna sanon. Harmaakuono muuten kipitti mua vastaan kun tulin sisälle. Nuorukainen ja kouluttaja lähtivät suoraan takaisin koululle. Ei Harmaakuono kai ihan verisesti ole loukkaantunut, kun tuli tervehtimään 😀

Viikonlopun aikana en erityisemmin ehtinyt koirakohtaamista jännittämään. Jännitys ja tunnemyrsky tuli oikeastaan vasta ulkoiluvaatteita pukiessani ja nähdessä millaisen reaktion se teki Harmaakuonoon. No reaktio on toki normaali, mutta nyt siihen liittyi tuo tosiasia, että Harmaakuono jää kotiin ja minä lähden toisen koiran kanssa. Siksi kai se sävähdytti aikalailla.

Näin tämä koiran vaihto -prosessi vaan etenee ja minä kasvan sen mukana. Opin itsestäni uutta, opin koirista lisää – mielenkiintoista, koskettavaa aikaa elellään.

Julkaistu

Näemmä joka päivä tapahtuu – mua taitaa jo vauhti hirvittää

Eilen mut haastateltiin johtavan kouluttajan toimesta ja tänään eräs kouluttajista soitti haluavansa tulla kokeilemaan minulle koiraa. Toki tiesin, että näitä ns. koirakokeiluja tod.näk. tulee, mutta että jo nyt! Huih!
Ja minusta on upea juttu, että koirakokeiluja tehdään mahdollisuuksien mukaan. Varmasti helpottaa, tai ainakin antaa laajempaa näkökulmaa päätettäessä kelle mikin koira valitaan.

Yhdeksän vuotta sitten tapasin Harmaakuonon ensinmäisen kerran juuri tuollaisella koekävelyllä. Kouluttajan kanssa käveltiin pieni lenkki, sain käskeä koiran istumaan ja maahan. Muistan miten kiltisti Harmaakuono totteli, vaikka en varmasti ollut siinä vaiheessa sille yhtikäs mikään. Oikea auktoriteetti oli takanamme. Ehkä se vaikutti 😀 Olin aivan myyty ja ihastuksissani iloiseen lappisurokseen. Kävellessämme potkaisin irtokiviä, jotka lähti pyörimään kadulla, Harmaakuono meinasi, että nyt pääseekin leikkimään. Nykäs valjaista pyöriviä kiviä kohti 🙂

Kävelyn jälkeen sain kuulla kouluttajilla olevan seuraavana päivänä palveri, jossa koiria jaettaisiin. Toivoin koko sydämestäni, että myös kouluttajan mielestä Harmaakuono on minulle sopiva koira. Meni pari päivää ja puhelu kouluttajalta sai minut ilahtumaan ja odotuksen nousemaan huippulukemiin. Kuukauden päivät vielä ennen yhteistyökurssia jouduin jännittämään ja odottamaan. Kansainvälisenä Opaskoirapäivänä Opaskoirakoululla vietettiin avointen ovien päivää. Tuolloin pääsin Harmaakuonoa tarhalla tervehtimään. Se vaan hyppi ja haukku päästessään kopistaan käytävälle. Ei todellakaan kovin koulutetun oloinen 🙂 Ja vielä muutama yö oli jaksettava odottaa kurssin alkamista. Iloitsin kovasti siitä miten pitkään kouluttaja jutteli tuolla kv-päivässä kaikesta siitä mitä tulossa oli.

Onko tuosta kaikesta todella jo YHDEKSÄN VUOTTA??? :O

Taitaa Harmaakuonon ulkonäkö kertoa, että ON.
Harmaata oli jo silloin kun sain pojan. Toki ihan vaan joitakin karvoja. Nyt harmaata on hurjasti paljon enemmän. Ja uni maistuu vanhoilla päivillä – ainakin rankkojen lumikenkälenkkien jälkeen. Mökillä useampana iltana Harmaakuono makas taljalla kuono pitkin taljaa syvässä unessa pitkiä aikoja.

Ja jos pysähdyimme lenkillä koira pötkölleen ja keppiä järsimään

No tulevana maanantaina tapaan kouluttajan ja jonkun koiran. En kysellyt etukäteen koirasta. Tein sen tietoisesti, jotta en kehittele ennakkokuvitelmia viikonlopun aikana. Vähän jännittää koko juttu, lähteä kävelemään jonkun oudon koiran opastamana. Onneksi kouluttaja on mukana 😀

No kuuluu tänne vähän muutakin. Tänään saimme Aa:n kanssa firman paperit (työlistat, kuitit, työhuonevähennyslaskelmat tms.) valmiiksi kirjanpitäjälle toimitettavaksi. Ihanaa, homma on nyt tehty. Nyt vaan vastailla kirjanpitäjän mahdollisiin kysymyksiin 😀

Mökkilomalla neuloin joustinneuleponchon

Poncho on ollut ylläni tällä viikolla luennolla sekä Silmukkasiskojen tapaamisessa. Kommentit ovat olleet tyyliin ”lämpimät värit” ”ihanan pehmeä” ”pehmeää lankaa” ”siisti neulejälki” jne. Olen kyllä itsekin tyytyväinen. Aa laittoi nuo hapsut, muuten olen neulomuksen tehnyt itse. Lanka ( KIM lang yarns: 68% villaa 29%alpakka 3%polyesteri, tehty puikoilla 8 (kaulaosa nro5), käsinpesu) on kohtuuarvokasta 6-7 euroa 50 gramman kerä. Sitä saa ainakin Lankatalo Priiman verkkokaupasta ja Helsingin myymälästä Mäkelänkadulta.

Ja kun nyt opaskoirista jauhan laitan lopuksi pariin videoon linkit
Isona minusta tulee hyvä opaskoira – Tarvitsen hoitokodin!
Opaskoirakoulu – Sokeille opastajia ja kavereita
(Huomatkaa, juttu on 2-osainen, 2. osan linkki löytyy sivulta)
Opaspentu Jedan muistolle
(Valitettavasti joskus sairaus vie pikkupennunkin)

 Eilen pohdiskelin, että aloittaakko uus blogi teemalla opaskoirat ja saatujen kommenttien perusteella lukijoiden mielestä koirajutut mahtuvat  hyvin tämän nykyisen blogin sisältöön, joten jatketaan vanhaan malliin – ainakin toistaseks.

Julkaistu

Perustaakko uusi blogi???

Ennen kuin ”sukellan” otsikkoon haluan mainostaa:
Iive arpoo blogissaan kaksi kuuden lehden pakettia, joten jos Fit -lehti kiinnostaa käy osallistumassa
täällä!!!

Opaskoiran eläköityminen ja sen myötä eteen tuleva koiran vaihto lähestyy vääjäämättä. Tänään johtava kouluttaja haastatteli minut elämäntilanteestani ja toiveistani, Harmaakuonon voinnista. Samalla puhuimme käytännön asioista kuten missä Harmaakuono viettää eläkepäiviään.

Aihe on tarttunut tähän blogiin tiukasti ja olenkin muhitellut ajatusta, perustaakko uusi blogi tyyliin ”koirakon elämää”, jossa kertoisin ekan oppaani kanssa kulkemisesta, tästä koiran vaihdosta, tunteista, uuden oppaan kanssa harjoittelusta tms…

Jos perustaisin toisen blogin, täällä voisin jatkaa edelleen hyvinvoinnista, liikunnasta, ruuasta, käsitöistä ja siitä kaikesta endofiinia tuottavasta. Voihan se olla, että tännekin livahtaisi opaskoirajuttujakin…
Vai kävisikö sitten niin, että tämä blogi hiljenisi kokonaan tai liian pitkäksi aikaa…

Auttakaa Hepaa päätöksen teossa ja kommentoikaa. Tätä blogia ei ole tarkoitus lopettaa!!!

Julkaistu

Mökkitunnelmaa valokuvin

Harmaakuonon eläköityminen lähestyi taas yhdellä askeleella, sillä opaskoirakoulun johtavan kouluttajan kanssa soittelimme toisillemme ristiin. Mulla oli asiakas ja henk.koht. puhelin soi yläkerrassa. Jostain syystä tiesin soittajan, vaistosin sen. Kuulostaa pöljältä, mutta silti… Noh, hoidon jälkeen kiiruhdin kuuntelemaan vastaajaan jätetyn viestin. Ehkä hivenen vaivautunut tai oikeammin ehkä tunnesyistä varovainen soiton syyn informointi. Harmaakuonon vointia jne. Kyynel nousi väkisinkin silmään sitä kuunnellessani. Asia alkaa tulla vain konkreettisemmaksi ja konkreettisemmaksi. Soitin takaisin hetken hengiteltyäni ja keräiltyäni itseäni kasaan. Nyt kouluttajalla oli kiire, tahtoi tietää laittaako nimeni jo kevään listoihin koiran vaihtajien joukkoon. Sovittiin, että voi laittaa ja että soittaa minulle uudestaan huomenna, haastattelee paremmin. Seuraavaan asiakkaaseen oli vaikea keskittyä enkä saanut iltapäivällä kirjoitettua raporttia, jonka kirjoitus on loman takia jo muutenkin viivästynyt. En vaan kyennyt. Harmaakuono pötkötteli olohuoneen pöydän alla ja sitä rapsutellessani tassutti kättäni vastaukseksi.

Mutta nyt tämän postauksen aiheeseen, valokuviin 🙂
Vielä en ole saanut kuvailuja viime viikon kuviin, mutta sunnuntai-iltana putkahti joulukuvien kuvailut. Älkää säikähtäkö, en ala esittelemään näin maaliskuussa tontun ja muiden jouluhössötysten kuvia, mutta muutama kuva ansaitsee paikkansa täällä…

Aatonaattona kävelimme mökkitietä pitkin yllämme minun Kädentaitomessuilta ostamat jakkivillatakit joissa fleesevuori. Ostin takin avokille 4v kihlapäivälahjaksi ja samalla ihastuin itsekin. Takit on olleet todella loistohankinta mökkielämään. Tuolloinkin pakkasta oli reilut kymmenen astetta ja hyvin tarkeni.

Retkemme tarkoitus oli etsiä kuusen oksia tuoksua mökkiin tuomaan. Mökissä ei kuuselle tilaa, joten tyydyimme oksiin 😀

Aattoiltana nautiskelimme saunan jälkeen jouluaterian pitkän kaavan mukaan. Välillä pidimme taukoja antaen toisillemme lahjoja.
Ja tottahan toki Harmaakuonokin sai omansa.

Ja kun matot myllätty vokin pehmoa alkaa pureskella 😀

Lopuksi täytyy hehkuttaa vielä, mökillä tekemäni poncho on nyt valmis. Aa eilen viimeisteli sen ja teki siihen hapsut. Tänään se oli mulla illalla luennolla ja kaveri kommentoi sen olevan ihanan lämpimin väreillä neulottu. Kuva on tulossa tännekin 🙂