Julkaistu

Keskikesän juhla

Nyt kesäkuussa olen valvonut kolmena yönä aamuun asti, kertaalleen liikuntasuorituksen ja kahdesti juhlimisen takia. Viikkoa ennen juhannusta vietimme ystäväni 40-vuotispirskeitä, jossa tapasin monta kaveria vuosien takaa. Illan aikana söimme hyvin ja juomapuolesta voisi sanoa samoin. Valkoviini ja pooli teki tehtävänsä – Hepa humaltui. Ehkä lohdullista on etten ollut ainoa, ja pahempaa krapulaakaa ei tullut. Kivat juhlat ihanien ihmisten seurassa, vaikka kuppia olisin voinut kallistaa hiukan hillitymminkin 😀

Juhannusta vietimme täällä mökillä. Ystävämme saapui torstaina iltapäivällä Nelli-koiransa kanssa. Päätimme keitellä ”tervetulokahvit/teet” ja juoda ne ulkona. Ja niinhän siinä kävi, että istuskellessamme alkoi vesisade, joka kestikin koko illan. Tein grilliin täytettyjä tomaatteja, sisälle juustoraastetta ja valkosipulia sekä ympärille pekonisiivu. Ystävä teki puolestaan pekoni-aurajuusto-herkkusieniä. Lisukkeeksi vihersalaattia ja perunanyytistä perunoita. Avokki lämmitti saunaa. Saunominenhan sopi sadesäähän loistavasti. Pulahdimme pariin otteeseen lammessa, aikas vilakkaa vettä 😀 Puolilta öin kömmimme jo unille.

Viideltä paistoi upeasti aurinko ja kesäaamu näytteli parhaita puoliaan

Emme sentäs noin aikaisin nousseet ylös. Aurinko paistoi vielä aamupäivälläkin, joten päätimme nauttia aamupalan lammen rannalla. Aurinko lämmitti mukavasti, mutta kylmä tuuli muistutteli koleudesta. Avokin höylätessä ulkopöydän ja siistiessä pihaa me naiset valtasimme keittiön. Leivoin raparperipiirakan, valmistettiin salaatti, perunanyytti, valkosipulikermaviilidippi. Kokkailun jälkeen olikin mukava nautiskella vähän ulkoilmasta. Sää oli pilvistynyt, mutta onneksi vettä ei satanut.

Nelli

Janoinen Otto

Harmaakuono mielipuuhassaan

Panoraama pihapiiristä

Alkupaloiksi grillasimme maissia, joka olikin minulle positiivinen yllätys. En ole aiemmin syönyt grillattua maissia, joka on riittävän kypsä. Kiitos Maijalle tästä positiivisesta makunautinnosta. Pääruokana naudanpihvit, perunaa ja salaattia. Pihvit olivat mureita, joten aattoillan ateria oikein herkullinen. Aterian jälkeen avokki valmisteli kokkonuotion. Sateettomasta illasta piti ottaa tietysti kaikki mahdollinen irti, joten kokko tulille ja nautiskelemaan.

Nuotiolla istuimme pitkään, Maijan kanssa yli puoli kuuteen eikä avokkikaan paljoa aiemmin unille vetäytynyt. Juttua riitti laidastalaitaan, naurua ja välillä vähän vakavampaakin asiaa. Aamuyön lintukonsertti oli upea ja mikä parasta juhannusyönä ei satanut vettä! Jossain vaiheessa myös omamme karvakuonot halusivat sisälle uinumaan

Arvatakin saattaa, että seuraava päivä meni oleskeluun. Toisaalta sade palasi ja ulkona ei pystynyt mitään tekemäänkään, joten mikäs siinä relaillen univeloissaan. Kirjan kuuntelua ja pitkästä aikaa neulomista. Neuloin frillahuivin. Näky olevan vielä huivilankaa lankojen joukossa, ja vaikka moinen hörhellys ei oikein enään nappaa päätin neuloa langat valmiiksi töiksi ja lahjoittaa johonkin hyväntekeväisyyteen. No en ole koskaan itse frillahuiveja pitänytkään, mutta alkuun niitä oli ihan hauska tehdä. Nykyään tuntuu vähän turhan yksinkertaiselta. Ainoa mikä haastaa on langan kierukkeelle meneminen ja se on rasittavaa. No joka tapauksessa tuolloin lauantaina huivin neuloin äänikirjaa kuunnellen.

Julkaistu

Ratsastus saa hymyilemään

Pitkästä aikaa ratsastin Sebulla. Hevonen on etupainoinen ja helmasyntini könöttää etukenossa sen selässä tuntuu kertakaikkisen kamalalta, joten pakko istua paino taempana näin ratsastusasentokin korjaantuu. Aikaisemmin Sebulla ratsastaessani olen tuntenut epämukavuutta ja epävarmuutta tuon etupainoisuuden vuoksi. Nytkin alussa hain tasapainoa, mutta olo ei ollut yhtään epämukava tai edes epävarma. Se tuntui ihan huippumahtavalta.

Niin Sebu kuin Aavekin, jolla Tiina ratsasti, ovat luonnonravureita, joten treenasimme miten hevoset saadaan tölttäämään. Ohjilla pieni pidäte, paino taakse ja pohkeita, unohtamatta napakoita vatsalihaksia 😀

Ja sitten raviin, ohjat löysemmälle, paino edemmäksi (Hepa, ei kuitenkaan tarkota etukönötystä) ja polvet auki. Rytmistä kiinni ja keventämään, yes!

Ja mikä parasta, nautin myös laukan hurmasta 😀 Sebulla on hyvä puhdas laukka. Liike on isompi kuin Airalla, mutta se ei ollut pelottavaa. Laukkasimme molempiin suuntiin ja kyllähän vauhdin hurma, laukan keinunta sai hymyilemään. Tiina laukkas koko kenttää ympäri, kyllä minäkin sen vielä teen.

Laukan huuman, ravin riemun, töltin ja kaiken sen ihanuuden jälkeen alkaakin olla aika loppukäyntien 🙂

Ratsastuksen jälkeen lähdinkin iloisin, energisin mielin mökille. Seuraavaa ratsastuskertaa ei ole sovittuna, mutta kyllähän viimeistään elokuussa on päästävä hevosen selkään lisää oppimaan.

Julkaistu

40 kilsan kävely Kesäyön marssi-tapahtumassa

En tiedä olenko hullu vai yllytyshullu? Joka tapauksessa maaliskuun alkupäivinä surffasin netissä ja ”törmäsin” Kesäyön marssi-sivuille. Tuolloin oltiin jo sovittu Lauran kanssa kävelevämme toukokuussa Naisten kympin Helsingissä. Päätin kirjoittaa Facebookiin ja kysellä olisiko marssille lähtiöitä. Muutama ilmaisi kiinnostuksensa ja Laura heitti ”mennään kävelemään 40 km!” Hetken pohdin onko tuo nainen tosissaan vai vitsilläkö heitti, mutta sisälläni kihelmöi ajatus houkuttelevana kokeilla rajojaan ja vastasin ”että jos lähdet, niin hitto mehän mennään.” Ja niinhän siinä kävi, että seuraavan kerran tavatessamme lopullinen päätös syntyi. Toisaalta hirvitti, toisaalta oli olo ettei matka voisi ylivoimainen olla.

En alottanut systemaattista harjoittelua, vaikka se varmasti olisi kestävyyttä parantanutkin. Alkuvuoden aikana olen liikkunut aika monipuolisesti ja uskoin sen riittävän. Eri asia, jos meillä olisi ollut jokin aikatavoite, mutta ei sellaista tiukkaa tavoitetta uskaltanut ajatellakaan. Jos maalissa 10-12 tunnin sisällä voimme olla tyytyväisiä.

Marssi-illan lähestyessä hiljalleen alkoi hiipimään pieni mukava jännitys. Vasta edellisiltana oikeastaan tajusin jännittäväni ja mietinkin mihin ihmeeseen olen lupautunut. Tiesin kumpikaan meistä ei antaisi helpolla periksi, maaliin kävelisimme sisulla, jos ei muuten. Kuinka kipeiksi jalat mahtavatkaan tulla, kuinka hirveästi saan jalkoihin rakkoja, kauanko toipuminen vie aikaa jne. Niitä kysymyksiä pohdiskelin mielessäni. Perjantaina päätin haluavani Iphoneen vara-akun, jotta saisin marssimme kokonaisuudessaan talletettua yhtenä otoksena. Hyvä akku löytyi ja apteekista ostin kolmea eri kokoa olevia Compiit-laastareita, ja onneksi ostin. Niille valitettavasti oli käyttöä 🙁 Laastariostoksen kylkiäisenä sain stressipallon ja juomapullon. Kumpaakaa en ole vielä käyttänyt 🙂

Viikolla pähkäsin monta kertaa ottaisinko Oton marssille mukaan. Hellesää sai koiran kuitenkin kovin vaisuksi ja löysävatsaiseksi, joten lopulta päätös Oton kotiin jäämisestä ei ollut vaikea. Uskon tehneeni oikein, vaikka ihanahan se olisi ollut mennä koiran kanssa. Mutta sujui kulku hyvin Laurankin opastuksessa. Isot kiitokset hänelle, että jaksoi vielä opastaa minuakin niillä viimeisillä hitailla tuskaisilla kilometreillä.

Tutustuessamme järjestäjien lähettämään ohjelmaan hiukan hiki nousi otsaan lukiessamme aikataulussa viimeisten saapuvan maaliin 00.00-04.00. Tuota ei ihan realistista meille olla puolilta öin maalissa, kyllä totuus tulisi olemaan ihan jotain muuta.

Lauantaina hohhailin ja jahkailin miten pukeutuisin ja mitkä kengät laittaisin jalkaan. Olen aina oppinut, että maastossa ja pitkillä reiteillä vaelluskengät ovat rautaa. Silti mietin, koska reitti tulisi olemaan lähes kokonaan asfalttia. Lopulta pakkasin juoksulenkkarit reppuun pitkähihaisen juoksupaidan, kevyiden collegehousujen ja softshel-takin seuraksi ja lähdin matkaan vaelluskengissä. Repusta löytyi myös vesipullo, urheilujomapurnukka ja pullollinen valmista juomaa, rakkolaastareita, pari banaania, vaihtosukat, käsidesi, hyttyskarkote ja nenäliinoja.

Saavuimme Tuusulan urheilukeskukseen puoli kuuden maissa, kävimme ilmottautumassa ja sitten olikin aika painua lähtöalueelle 40 kilsan käveliöiden joukkoon. Lähtö tapahtui aika tarkalleen kuudelta. Ensiksi kiersimme urheilukentän ennen kuin pääsimme porteista ulos.

Porukka lähti hirmuisella vauhdilla ja me siinä imussa, jotta saisimme varmuuden kulkevamme oikeaa reittiä. Kävely tuntui helpolta, mutta raskaat vaelluskengät kovine pohjineen ja asfaltti eivät sopineet yhteen. Sen tiesin heti ekojen satojen metrien aikana. Silti painelimme aika vauhtia, mutta moni muu meni helvetin paljon kovempaa 🙂 Ekalla viidellä kilometrillä keskinopeutemme tunnissa oli 5,48 ja vikan kilsan lopulla huippunopeus 6.4 HUH!

Huoltopisteitä oli about viiden kilsan välein. Ekalla huoltopisteellä tarjolla oli vettä ja mehua. Saimme nauttia myös elävästä musiikista.

Musiikista emme kuitenkaan jääneet nautiskelemaan vaan jatkoimme matkaa edelleen reipasta vauhtia pitäen. 5-10 km meni 5,25 km/h keskivauhdilla. Loppupätkästä oikeassa lonkassa tuntui ikävältä. Jalkineiden tärähdys asfalttiin ei tehnyt hyvää, joten huoltopisteellä vaihdoin kengät. Vaelluskengät eivät sopineet reppuun, joten sidoimme ne repun ulkopuolelle, ja siinä ne sitten roikkuivat hamaan loppuun asti. Alkuun juoksutossut tuntui todella pehmeiltä, mutta jalkojen totuttua meno maistui taas 😀 Välillä oli kuitenkin muistettava juoda. Olihan lämmin kesäilta.

Taivalsimme tuon 10-15 km 5,19 vauhdilla, joten pientä hidastumista havaittavissa. Huoltopisteelle saapuessamme about 3,5 tunnin kävelyn jälkeen. Huoltopisteellä kuulimme nopeimpien tulleen pisteelle parin tunnin kävelyn jälkeen. Me saavuimme paikalle viimeisinä, mutta syötyämme suolakurkkuja ja juotuamme mehua lähdimme jatkamaan matkaa. Monet käveliöistä piti kunnon taukoja, jäivät istuskelemaan ja relailemaan. Me ei vaan osattu, pakko vaan jatkaa eteenpäin.

Ambulanssi siirtyi huoltopisteeltä toiselle sitä mukaan kuin kävelijät eteni. Paikalla oli myös sairaanhoitaja ja muuta huoltoporukkaa. Vapaaehtoiset katsoivat ettei reiteille kukaan jäänyt. Mutta siis, me vaan jatkoimme matkaa ilman kummempia huilaustaukoja. Alkumatkasta puhua pälpätimme koko ajan ja puolta väliä lähestyttäessä ehkä jo vähän mietitytti se miten paljon kilometrejä olikaan edessä. Seuraavalla pätkällä meidät taas otettiin kiinni, mutta puolivälin krouviin ei kuitenkaan viimeisinä saavuttu. Vauhti 15-20 km välillä oli 4,86. Tuon etapin aikana olimme tulleet Tuusulanjärven pohjoispäähän ja Järvenpään ohi.

Pienen tauon jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa illan hämärtyessä. Soitin äidille ja kerroin puolivälin ohitetun. Kello oli tuolloin jotain puolyhdentoista jälkeen.

Puolivälin jälkeen

Olimme pitäneet puolet matkasta hyvää vauhtia, joka tosin oli alkukilsoista jonkin verran hidastunut. Tiesimme, että todellinen taistelu oli vielä edessä ja realistista olisi vauhdin putoavan edelleen. Alkumatkasta kuuntelin taukopaikoilla tarkasti Iphonestani välitilastoja, mutta matkan edetessä tarkkaavaisuus heikkeni. Totesimme kuitenkin puolen välin paikkeilla, että Sports Tracker näyttää kilsan enemmän käveltyä matkaa kuin järjestäjien taukopaikkamerkinnät. Taukopaikoilla pistin Trackerin tauolle, joten vessa-, juoma, syömä yms. ei ole kokonaisajassa eikä myöskään keskivauhtitilastoissa.

Tuo 20-25 km meni vauhdilla 4,65 ja etapin loppuvaiheessa tunsin päkiöiden kipeytyvän. Alkuun ajattelin sen olevan vain kävelyrasitusta, mutta pian tajusin rakkojen tekevän tuloaan. Rakkoja pelkäsinkin kaikkein eniten. Niitä kun minulle tulee superhelposti. Taukopaikalla nautittuamme suolakurkuista, urheilujuomasta eräs vapaaehtoinen laittoi jotain hoitavaa teippiä varpaisiin. Rakkokohdat eivät vielä juuri näkyneet, mutta valitettavasti tuntuivat. Tuossa vaiheessa vedin ylleni pitkähihaisen ja takin. Pysähdyksissä ollessamme tuli kylmä, joten ei muuta kuin matkaa jatkamaan. Tuon taukopaikan jälkeen 30 km ja 40 km reitit erosivat toisistaan ja alkoi meidän yksinäinen taival. Muita 40 kilsan käveliöitä ei enään ollut näköpiirissä. Tarvoimme yön pimeydessä pitkää suoraa välillä jo peläten ollaanko edes oikealla reitillä. Aika nopeasti totesin, etteivät teippaukset rakkohelvettiä juurikaan helpottanut, joten betoniporsaalle istuskelemaan ja Compiittia molempiin päkiöihin. Siinä vapaaehtoinen reitillä olevien tarkistaja ajoi pyörällään meidät kiinni. Mukava, sydämellinen, rento mies. Hänen kanssaan jatkoimme matkaa kohden 30 kilsan taukopaikkaa. Tällöin olimme Tuusulanjärven eteläpäässä ja lähdimme viimeiselle kympille kiertämään Lahelan, Ruotsinkylän ja Riihikallion kautta kohden maalia. Tuo 25-30 km rypäsy meni näköjään hiukan vauhtia kiristäessä rakkohelvetin häämötyksestä huolimatta. Keskivauhti oli 4,88km/h.

Taukopaikalla meitä jo odoteltiinkin. Tuntui vähän nololta ajatella mitenköhän kauan joutuivat odottamaan. Olivat kuitenkin tavattoman kannustavia ja ystävällisiäkin. Eräs mies ravisteli jalkani ja se teki hetkellisesti todella hyvää. Pahimmalta tuntui ehdottomasti lonkankoukistajissa.

Vielä oli matkaa jäljellä, joten töppöstä toisen eteen. Kävelimme ja kävelimme. Kesäyö tuoksui huumaavasti ja linnut heräili visertämään. Kuulimme upeaa satakielen luritusta ja huikaisevaa lintukonserttoa. Päkiäni olivat helvetin kipeät ja lähtiessämme taapertamaan leveää metsäautotietä kivet tuntuivat jalan alla piruilta. Kirosin, huokailin, mutta kävelin. Vapaaehtoinen ajoi meidät taasen kiinni oltuaan ensin mukana 30 kilsan taukopaikan purussa. Puheet olivat loppuneet aikaa sitten. Kävelimme hiljaisuudessa varmasti molempien miettiessä mihin hulluuteen sitä oikein ruvettiinkaan ja vieläpä vapaaehtoisesti :D:D Vapaaehtoinen yritti jutella meille, mutta taisi häntäkin jo vähän väsy painaa kun totesi ”no ei tässä oikein enään jaksa pölistä.” Murehdimme Lauran kanssa sitäkin, että maalissa joutuvat meitä odottamaan ikuisuuden. Vapaaehtoinen kielsi meitä niin ajattelemasta ja muistutteli miten upea suoritus on kävellä 40 kilsaa, ja mitä väliä sillä on, vaikka olisimmekin viimeisiä. Oikeassahan hän oli. Saapuessamme 35 kilsan huoltopisteelle Tracker väitti meidän kävelleen 37.6 km. Sehän olisikin ollut jotain, jäljellä vain 2.5 km, mutta totuus oli toisenlainen. Rakkoja särki ja oli ryytynyt olo. Mietin jo vakavasti, että jaksanko loppuun. En kuitenkaan halunnut keskeyttää enkä edes sanoa sellaista ääneen. Laura kyllä kysyi juodessani pystynkö kävelemään, vastaus ”kyllä kai, lähdetään niin tää on nopeammin ohi, ja hitto me kävellään ainakin niin kauan kun Trackerissa on 40 km.” Ja niin me taas jatkoimme taivallustamme.

Vauhti oli hidastunut jo selvästi: 30-35 km 4,42 keskivauhtiin, ja ei varmaankaan yllätys, että viimesellä etapilla se hidastui entisestään 😀 Asfalttitietä vaan riitti ja riitti, käki kukkui päivä valkeni, ilma lämpeni, aurinko nousi… 39 kilsan kohdilla oli lisättävä vasempaan jalkaan etuvarpaan ja ukkovarpaan väliin laastari. Tuolloin olo oli aika epätoivoinen. Vaikka Trackerissa olikin jo 39 km, matkaa jäljellä enempi kuin kilometri. Raahustimme vaan eteenpäin vapaaehtoisen tsempatessa meitä. Jossain vaiheessa hän totesi seuraavan mutkan jälkeen näkyvän vesitornin. Siinä ryytymykseni keskellä mietin, että kuinkakohan kauas vesitorni näkevän silmin näkyy, että oliko matkaa jäljellä monta helvetin kilometriä. Sitten alkoi kuulua vielä parempia ”uutisia”. Kävelimme jo samaa kadun pätkää kuin urheilukeskuksesta lähtiessämme. Enään ei voisi olla ihan kamalasti jäljellä. Jo näkyi urheiluhalli, taas mietin miten kaukana ja pienenä. Kysyinkin onko jäljellä satoja vai kymmeniä metrejä. Kymmeniä kuulemma! Kuljimme eteenpäin ja kun Laura sanoi ”nyt voit alkaa sulkemaan Sports Trackeria, se on siinä”, se oli musiikkia korvilleni 😀 Me teimme sen, me kävelimme 40 kilsan lenkin ja Trackerin mukaan vielä 1,3km päälle! Me voitimme tuskan, kivun, väsymyksen! Kun saavuimme hallin ovista sisään meitä odotti kahdeksan henkeä kahdessa rivissä taputtaen meille. Katseet olivat vakavat ja he vaikuttivat olevan tosissaan. Eivät ollenkaan sellaisia ”no tulittehan te helvetti vihdoinkin, että mekin päästään nukkumaan”. Oltiin iloisia suorituksestamme ja nainen, joka antoi meille kunniakirjamme ja osallistumismitalimme vaikutti suorastaan liikuttuneelta. Viimenen osuus, eli tuo 35-41.3 km meni 4,05 keskivauhdilla ja viimesellä vajaat 1,5 kilsalla vauhti putosi 3,7, mutta hitotko siitä. Maalissa olimme 04.20, joten kokonaisaika 10 h 20 min josta liikkeellä Trackerin mukaan 8 h 39 min. Ehkä monen mielestä olimme hitaita, mutta mitä väliä. Me kuitenkin kävelimme sen ja ehkä homma olisi huonomminkin voinut mennä…

Tarjolla oli lihakeittoa, se maistui taivaalliselta. Vähemmän taivaallista oli ruokailun jälkeen lähteä liikkeelle. Mun lonkankoukistajat huusi tuskasta, mutta kotiinhan se oli lähdettävä. Eipä automatkakaan hyvää tehnyt ja istuinkin pitkään eteisessä suunnittelemassa suihkuun menoa ja yläkertaan kapuamista. Lopulta riisuin eteiseen, taapersin suihkuun ja sitten ylös. Molemmat koirat oli ihmeissään mikä minulla oikein oli. Otto pyrki nuolemaan etureisiäni ja lantiotani ja Harmaakuono steppas portaissa hermostuneena. Lopulta ”kaaduin” sänkyyn, mussutin saadusta kassista Geishan ja mietin mihin asentoon rupeaisin, jotta pystyisin nukkumaan. Ja sydämestäni toivoin, että vessatarvetta ei tulisi, en halunnut taapertaa alakertaan 😀

Sunnuntai meni rauhallisesti lepäillen. Jalat toipuivat hyvää vauhtia ja lonkankoukistajien tuskakin katosi ja alkoi huomaamaan pohje, takareisi, pakaratuntemuksiakin. Istuminen teki jumitusta ja liikkeelle lähtö olikin aikamoista. Eilen kuitenkin tilanne oli jo paljon parempi. Illalla vaan rakkoja alkoi särkeä päkiöissä, tänään vaihdoin niihin laastarit. Ja tänään ei jalat ole muuten tuntuneet oikeastaa normaalia kummemmilta, joten toipumisen nopeutta olen hämmästellyt suuresti. Nilkoissa ja jalkapöydissä on ollut lievää turvotusta. Odotin, että koko viikko menisi tuskitellessa ja jumia poistellessa, mutta huomisiltana aion pyörälenkille. Vesijuoksutreffaus oli tältä päivältä jätettävä rakkojen ja ystävälleni tulleen esteen takia väliin.

Tottahan toki maaliin tullessa tuntui upealta. Väsy kuitenkin painoi ja pitkät aplodit hämmensi ja lämmitti mieltä. Nyt vasta parin päivän jälkeen oikeasti tajuaa mitä sitä on tullut tehdyksi. Minulle tämä on iso ja mahtava juttu. Lähdin ilman systemaattista harjoittelua matkaan, joten jo se olisi voinut pilata koko jutun, mutta eipäs pilannutkaan. Nesteytys olisi voinut mennä vikaan kokemuksen puutteesta. Ei minulla ollut oikeasti aavistustakaan miten elimistöni moiseen rasitukseen reakoisi. Lähdin ja lähdimme varsin untuvikkoina matkaan kestävyyttämme kokeilemaan. Alussa juttua riitti ja kävely kulki ja usko säilyi. Kuitenkin väsy hiipi puseroon, niin varmasti pitikin. Ryytymyksestä, kivuistakin huolimatta jatkoimme matkaa. Vaatiihan se sisukkuutta ja varmasti luonnettakin. Olen ylpeä meistä. Väsynkään keskellä emme alkaneet kiukuttelemaan toisillemme emmekä liiemmin valittaneetkaan. Ennemminkin keskustelimme missä kohden jalkoja milloinkin oli tuntemuksia 😀 Ja osasimme olla myös hiljaa kuunnellen kesäyön ääniä. Valitettavasti niistä ei jaksanut nauttia samalla tapaa kuin vetrein jaloin. Joka tapauksessa kokemus oli unohtumaton ja olen onnellinen kun olimme niin hulluja ja päätimme haastaa itsemme. Ja tämän osallistumismitalin aion säilyttää muistona.

Ps: Kuvat ovat Lauran ja Jarin

Julkaistu

Liikunnallinen hellepäivä

Kello lähestyy puoltayötä, parvekkeen ovi selällään ja vastapäinen ikkuna avoinna, silti ilmavirtaa ei juurikaan ole ja kodin viilennys nukkumislämpöön käy hitaasti. Avokki tosin on jo unimatin luona, mutta häntä kuumuus ei haittaa. Minä rakastan helteitä, mutta öisin kärsin liiallisesta lämmöstä, joten läpivedosta koetan saada apuja. Silti en valita, ihanaa kun on kesäsää!!!

Tänään olin ekaa kertaa Helsingin uimastadionilla. Maauimalamuistoni ovat lapsuudesta Riksusta ja lapsuuteni jälkeen maauimaloissa en ole käynyt. Kokemus oli positiivinen. Ensiksi vesijuostiin 50 min, jonka jälkeen polskin 900 metriä.

Vesijuoksioille oli oma leveähkö 50 metrin rata, joten mahtui hyvin juoksemaan. Tosin porukka lisääntyi koko ajan ja lopussa menoa joutui vähän himmailemaan. Eli, just kun olin päässyt hyvään vauhtiin. Aurinko lämmitti ihanasti ja ehkäpä aurinkorasvalle olisi ollut käyttöä. Oli mahtavaa liikkua ulkoilmassa helteisessä kesäaamussa.

Uidessa samat fiilikset. Radalla oli hyvin tilaa polskuttaa menemään. Stadikalla oli myös kyltti ”näkövammainen uimari radalla”, joka varmasti osaltaan helpotti ihmispaljoudessa uimistani. Jostain syystä etukäteen ajattelin ettei maauimalassa välttämättä kylttiä olisi ollenkaan, mutta onneksi erehdyin 😀

Rata oli 50 m pitkä, joten turhat käännökset jäi pois. Enemmänkin mieleni halajasi polskuttaa, mutta aurinko kävi kaverin päähän sen verran, että fiksusti lopetimme uimisen ajoissa. Mut ihan huippumahtavaa oli! Ja ilmeisesti vedessä aurinko tarttuu tehokkaasti ihoon, sillä meillä molemmilla oli bikinirajat 😀 Minullakin, joka ei yleensä rusketu, palaa vain. Suunnittelimme ensi viikolle uutta Stadikka-visiittiä, joten toivotaan säiden pysyvän kesäisinä. Meikäläinenkin ihan vahingossa saattaa vaikka ruskettua. Tosin vakavasti sanoen, minulle ruskettuminen ei ole mikään itseisarvo. Enemmän minulle merkitsee liikunnan tuoma hyvä olo ja kesästä nauttiminen. Ulkonäköön liittyen on kuitenkin pakko vähän hehkuttaa. Kaverini nimittäin totesi pariinkin kertaan minun bikineissäni hillutessani, että kropassani on tapahtunut todella iso muutos. Se on mahtavaa, jos kiinteytyminen on niin reilua, että se oikeasti näkyy. Vaaka ei kyllä edelleenkään painon putoamiseen viittaavia juttuja juttele. No onneksi ei sinne toiseenkaan suuntaan lukuja latele. Ehkä vaan pitäisi uskoa itsekin, että positiivista kehitystä on tapahtunut, vaikka vaa’alla se ei erityisemmin näy.

Kotiuduttuani salaattia napaan ja yhden asiakkaan hieronta ja aika valmistautua seuraavaan liikuntahetkeen. Tänäänkään en kärsinyt pukea paksuja ratsastushousujani jalkaan, joten kapripituisissa collegehousuissa lähdin hepostelemaan.

Ratsastin Airalla, joka on ravitahtinen luonnostaan. Ennen tunnin alkua harjasimme hevosia, mittailimme jalustimet sopiviksi jne. normimeininkiä. Tunnin teemana oli saada ravaava hevonen tölttäämään. Ohjat lyhyelle, paino taakse ja pohkeita. Niin Airan kuin Aaveenkin töltti on hidasta melkein nopeaa käyntiä. Airalla töltti oli miltein samantahtista saman puolen molemmin jaloin. Jos vähänkin paino siirtyi eteen hevonen vaihtoi raville. Tunnin aikana opin tunnistamaan milloin käynnistä tölttiin siirtyminen onnistui ja milloin ei. Töltistä raviin siirtyminen oli paljon helpompaa; ohjat löysemmälle, pienesti painoa eteen ja pohkeita. Airan kanssa on ihanaa ravata. Uskalsin aika pitkiä matkoja ratsastaa ravatessakin ilman satulan kaaresta kiinni pitämistä. Keventämisestä tykkään, oikeassa rytmissä ratsastaessa keventäen koen yhteenkuuluvaisuutta ja onnistumista hevosen kanssa. Olen kai vähän hullu. Myös pysähdykset vatsalihaksia käyttäen sujui tänään hyvin.

Tänään tartuimme myös minun hienoiseen laukkahirvitykseeni. Airalla on hyvä, pehmeä laukka ja Letun mukaan hevoseen voi luottaa ettei se innostu liikaa. Otimme lyhyitä laukkapätkiä kentällä molempiin suuntiin. Jälkimmäisessä suunnassa menimme jo pidempiä pätkiäkin. Ehkä minä vähän rentouduin niin hevonenkin liikkui paremmin. Siinä kokiessa laukan huumaa ihmettelin mikä sai minut säikähtämään maastossa laukassa. Tuolloin ei kertakaikkiaan tapahtunut mitään sellaista mikä moisen olisi voinut aiheuttaa. Nousiko sitten vauhti vai laukkapätkän pituusko lie??? Mene ja tiedä, mutta olen iloinen, TÄNÄÄN LAUKKASIN!!! Pääasia on, että uskalsin ja nautinkin siitä. Ystäväni Tiina laukkasi muutaman kierroksen kentän ympäri. Siihen en itse vielä ryhtynyt, mutta kyllä minä senkin vielä piruvie teen!!! Kyllä ratsastus on hieno harrastus!

Maanantaina pääsin istumaan paljon pienempään satulaan. Lähdimme ystäväni Hennan kanssa pyöräilemään. Hennalle tandemilla ajo oli ensikerta ja hyvinhän se meni! Henna kirjoitti Iiseen henkilökunnan blogissa lenkistämme, tekstin voi käydä lukemassa täältä

Nyt minulla on vihdoinkin menopelistäni kuva, sillä Henna napsas kuvat ennen lähtöämme :D:D Sports Tracker päälle ja polkemaan 😀 Melkein heti alkoi ripsiä vettä. Sadehan loppui tietysti vasta kääntyessämme kotipihaan. No onneksi vettä ei tullut kovin kovaa ja ajamisessa säilyi mielekkyys. Ajettiin 1h 12 min ja 18.49 km. Hennalla matkaa oli karvan auki 19 km, joten ehkä todellinen ajettu matka osuu johonkin siihen väliin 😀 Sateesta huolimatta oli mahtavaa polkea ja odotan innolla seuraavaa tandemlenkkiä. Perjantaina mulla on vapaapäivä, joten ehtisin mainiosti ajelemaan, mutta piloteilla taitaa olla kalenterit varattu. Sunnuntaille olisin ehkä saanut sovituksi pyörätreffit, mutta edellis illan ja yön aikana kävelty 40 kilsaa emmitytti. En uskaltanut luvata, vaikka mieli tekikin.

Nyt ilma on hiukan viilentynyt, joten ehkä on minunkin aika kömpiä pussilakanan alle ja yöunille, joten hyvää yötä!

Julkaistu

Lomaviikko mökillä

Naisten kympillä haaveilin lampeen pulahtamisesta ja ihanasta kesäisestä mökkiviikosta, tosin sääennustus viilenevästä säästä kummitteli taka-alalla. En kuitenkaan osannut kuvitella miten kylmäksi ilma lopulta heittäytyi. Vielä maanantaina keli oli kohdallaan, vaikka viileä tuuli muistutteli tulevasta ennusteesta. Matkaan teepaidassa ja shortseissa.

Multasormesta tomaatin, mansikan ja sireenien taimia, oksasakset, kehäkukan siemeniä, muurahaismyrkkyä jne. Eräästä kukkakaupasta löydettiin iso miljoonakelloamppeli, mutta mistään ei herneen siementä. Onneksi sitä oli äidillä loppujenlopulta riittävästi. Ruokakaupan jälkeen mökille, yes!

Koska emme varmaankaan ikinä kasva aikuisiksi tai liian vanhoiksi pelleilemään vedessä äidin silmiin oli osunut Honkongissa aikuisten uimatuolit joilla voi vedessä kellua. Keskellä reikä, joten persaus kyllä kastuu väkisinkin. Pitihän tuoleja päästä testaamaan. Pumput ei vörkkineet, joten meni puhallushommiksi 😀 Lopulta istuimissa oli riittävästi ilmaa, joten pikinit ylle ja lampeen. Äidiltä karkasi istuin heti alkuunsa, joten joutui uimaan keskelle lampea. Pintavesi oli ihanan lämmintä, mutta syvemmältä hyisen kylmää lähteiden takia. Ei omanikaan tuoliin meno ensikerralla sujunut, joten uimasilleen minäkin. Lopulta kuitenkin istuimme tuoleissa ja kelluimme lammessa iloisina. Koirat uivat huolestuneina luoksemme, mutta palasivat kehotuksesta takaisin rantaan. Ja tottahan toki meidän ollessa lammessa aurinko meni pilveen ja viilenevä tuuli yltyi. Pakkohan se oli pois vedestä tulla ennen kuin vilustuisimme. Hauskaa oli ja jonain hellepäivänä (kyllähän sellaisia tänäkin kesänä vielä tulee) aion tuolin kanssa lilluskella lammessa pidempäänkin 😀

Ruuaksi valmistimme lohta uunissa, pannulla pekoniin kiedottuja parsoja ja lisukkeena vihersalaattia. Veimme ateriamme ulos lammen rantaan, jossa söimme ja nautimme kesästä. Istuimme pihalla auringon laskuun hakien lisää vaatetta, jotta tarkenimme. Lopulta oli kuitenkin tunnustettava tosiasia kylmenemisestä ja painuttava sisälle.

Ja olihan järkytys melkoinen herätessämme tiistaipäivään; taivas harmaa, asteita vaivoin kuusi, vesipisaroita ripsi lammen pinnalle, lampi höyrystyi ja kylmä tuuli puhalsi. Olihan ennusteet nähty, mutta silti… En olisi ikinä uskonut tuollaista kylmenemistä, mutta niin siinä vain kävi. Aamupalaa syödessämme harmitus oli melkoinen. Lähdimme kuitenkin pihapuuhiin säätä uhmaten. Maastohousujen alle merinovillapitkikset, takin alle villatakki jne… Ja kyllähän hetkellisesti tuli lämminkin kun käänsimme yrttimaan. Aiemmin siinä kasvoi kukkasipuleja, mutta voikukat olivat vallanneet alueen. Jouduimme kääntämään aika syvältä asti, jotta saimme mahdollisimman paljon myös juuria pois. Äiti rikkoi maata pikkulapiolla keräten juuria minun pehmittäessä maata isolla lapiolla. Maa saatiin käännetyksi. Saatiin myös istutettua mökin seinustalle kuusi isoa tomaattia sekä kolme mansikkaa. Lisättiin kanan paskaa mullan alle ennen uutta multaa. Herra Harmaakuonoahan paska kiinnosti ja koko ajan sai olla tarkkana ettei menisi tonkimaan multaa. Mutta tomaatit ja mansikatkin tuli istutettua sateisuudesta ja kylmyydestä huolimatta.

Sateen yltyessä oli pakko luovuttaa ja lähteä sisälle äiti ristikoiden pariin ja minä tietokoneelle. Siinä pirtin pöydän ääressä istuttiin turhautumisen hiipiessä mieliimme. Päivä kuitenkin kului kohti iltaa meidänkin ruokaillessa broilerfilepihvejä ja edellispäivän salaattia. Äiti keitteli raparperikiisselin ja viettelimme rauhaisaa mökkipäivää.

Keskiviikkona säätilassa ei muutosta, tuuli oli vielä kylmempi ja joka paikka märkänä. Uhmasimme kuitenkin taas säätä ja lähdimme pihapuuhiin. Kannoimme multaa kukkapenkkiin kottikärryjen ollessa hajalla, putsailin omenapuiden ympäriltä heinikkoa sirpillä äidin puuhatessa vessapolun vierellä olevaa kukkapenkkiä, jonka olin jo aiemmin lapiolla pehmittänyt. Sirppipuuha oli todella kylmää, sillä hanskat kastui heti läpimäriksi. Ilman hanskojakaan ei tarennut ja toisekseen nokkoset olisivat polttaneet. Lopulta luovutin ja lähdin sisälle lämmittelemään äidin jäädessä kylvämään siemenet kukkapenkkiin. Takkaan tulet edellisillan tapaan ja rentoa oleskelua.

Avokin tultua valmistimme aterian: italialaisia siigliperunoita nyyttiin, pannulle ahvenia ja uus salaatti. Syötyämme vain rentoilimme odotellessa saunan lämpiämistä. Itse asiassa uhmasimme säätä jälleen istuskelemalla kuistilla lämpimästi pukeutuneina 😀 Saunoimme ajan kanssa avokin ja äidin uskaltautuessa uimasilleenkin. Itse jäin liian pitkäksi aikaa laiturin päähän suunnittelemaan pulahdusta, jäi pulahtamatta 🙁 Ihana ilta rakkaiden keskellä. Vasta ennen kolmea kömmimme unille 🙂

Eipä seuraavana aamunakaan säässä ollut tapahtunut muutosta, päivän aikana hiukan lämpeni ja päästiin jopa kymmenen asteen yli. Puimme lämpimästi päälle ja lähdimme istuttamaan sireenit. Avokki kaivoi kuopat ja me raahattiin äidin kanssa multaa istutuspaikalle äidin samalla katsoessa, että sireenirivi tien viereen tulee suoraan. Kuvassa pilkottava Ikean sininen kassi oli ihan kätevä mullan kannossa. Äiti ei isoja kuormia selkänsä takia voi kantaa, joten toimme multaa yhdessä.

Sireenit saatuamme istutetuksi lähdin keittämään alkukeitoksi bataatti-porkkanakeittoa samalla kuvia lähetellen kuvailua varten kaverilleni. Avokki ryhtyi tekemään yrttipenkkiin aitaa, jotta koirat eivät tassuttelisi mullassa.

Ruuan puolella kalateemalla jatkettiin. Alkukeitoksi bataatti-porkkanasosekeittoa ja pääruuaksi edellispäivän salaattia ja paistettuja silakoita. En ole mikään suuri silakan ystävä, mutta nyt olivat herkullisia. Ja mikä huipuinta, SADE oli TAUONNUT! Lähdimme vielä puuhastelemaan ulos, kannoimme peltisangoilla multaa yrttimaahan avokin kanssa äidin minua opastellessa. Koirat seurasivat tuttuun tapaan touhujamme tarkasti. Harmaakuono oli erittäin likainen pyörittyä märässä maassa, vanhus oli myös todella väsynyt. Suihkutuksen jälkeen pappa pääs ansaituille unille sisälle. Mekin aloimme hiipua edellisyön valvomisesta ja päivän puuhista. Suihkuun, iltateetä ja unille 🙂

Voitteko uskoa perjantai oli sateeton päivä ja selvästi aikasempia päiviä lämpimämpi, yes!!! Ehkäpä se kesä tulee sittenkin takas. Kylvimme siemenet (avokin levitellessä multaa perunamaalla) yrttipenkkiin, joten nyt odottelemaan satoa. Kylvettiin pinaattia, basillikaa, sitruunamelissaa, rukolaa, tammenlehtisalaattia, persilliaa, hernettä ja ruohosipulia.

Minun mennessä sisälle valmistamaan ruoat grillauskuntoon äiti ja avokki häärivät perunamaalla ja marjapuskissa putsaten niiden juuret ja siistien aluetta muutenkin. Minä kokkasin täytettyjä paprikoita. Puolitin paprikat ja sisään jauhelihaa, pinaattia ja fetaa. Jauheliha maustettu sipulilla ja valkosipulilla. Tein myös peruna- ja bataattinyytit grilliin. Leivoin raparperipiirakan. Käytin vaniliarahkaa taikinaan ja piirakan päälle. Antoi todella hyvän maun, kiva lisäsäväys herkkuun.

Asteita 15-16 ja päätimme syödä ulkona 🙂 Ja kyllä se ruoka maistuukin ulkona aina niin herkulliselta 😀 Iltaa jatkoimme nuotiolla istuskellen. Keitimme maitokaakaot mihin tiraus rommia ja maistelimme leipomaani piirakkaa. Myös Harmaakuono nautiskeli nuotion lämmöstä auringon laskun aikoihin. Aika pian herra hiipi kuistille sen näköisenä, että menisin nukkumaan tuonne sisälle. Tätä ei ole aiemmin tapahtunut. Vanhus on halunnut olla siellä missä muutkin, mutta nyt ilmeisesti väsy alkaa painamaan 🙁 Harmaakuono teki samoin seuraavana iltanakin. Eipä mekään kovin pitkään jaksettu nuotiolla istuskella, joten hipsimme unille ennen puolta yötä.

Oih, ja taas vähän lämpimämpää kuin edellispäivänä ja enemmän aurinkoakin :D:D Maustettuani kaslerpihvit punaviinillä, karhunlaukalla, chilillä ja mustapippurilla liityin perunamaan viimeistelyyn mukaan. Ja tottakai perunamaalle tarvittiin vielä lisää multaa. Eipä sitten muuta kuin 20 litran sanko kantoon täynnä märähköä multaa 😀

Ja vielä tarvittiin vako perunamaalle ennen kuin päästiin istuttamaan imageanchor=”1″ >

Potut maahan

Välipalastelun jälkeen avokki ajeli nurmikon äidin ja mun pestessä saunan. Nokea oli aika paljon, mutta nyt meillä on taas ihanan puhdas sauna. Kannatti meikäläisen kontata lattiatkin :D:D Ja tottahan nyt putopuhtoiseen saunaan piti vihdat saada. Lähdimme äidin ja koirien kanssa etsimään koivun oksia ja löytyihän niitä 😀 Voitte vaan tuoksutella mielissänne miten ihanalta ja kesäiseltä koivut tuoksuivat ja miltä tuore vihta tuntui iholla saunoessamme. Lehdethän irtosivat herkästi ja siivo saunomisen jälkeen melkoinen, mutta se tunne ja olotila oli sen arvoista. Vihtomisen välillä kävimme pari kertaa lammessa pulahtamassa ja nyt minäkin uskalsin, eikä se niin hirveän kylmää ollutkaan 🙂 Vielä saunan jälkeen istuimme kuistin edustalla tyynestä kesäyöstä nauttien. Vasta ennen kahta iltapalalle ja nukkumaan.

Ennen ruokaa (pihvit, perunat ja salaatti) äiti napsi valokuvat aikaansaannoksistamme 🙂

Miljoonakello

Sireenirivi (päissä unkarin sirenitja keskellä neljä isabella sireeniä)

Tomaatit ja mansikat

Äidin ihailemat kukat tien varressa

Söimme taasen ulkona nyt jo auringonkin paistaessa ihanasti. Kesä taitaa tosiaan olla tulossa takaisin 😀 Avokki hoiti pihvien grillauksen kuten aina, herkullista tuli tälläkin kertaa. Mureaa hyvää lihaa, maustaminenkin onnistui ja itse grillaus.

Sunnuntaina sää vain parani ja nyt tarkeni jo taas shortseissa ja teepaidassa. Hiukan sieluun sattui kun piti lähteä kaupunkiin. Täällä kuitenkin luvassa taas monta mukavaa juttua ystävien kanssa, joten eipä tämä kaupunkilaiselokaan hassumpata ole. Ja onhan niitä töitäkin tehtävä :D:D Mökin siivous, äidin valmistamat munakkaat ja kotimatkaan…

Ja jos joku jaksoi kahlata tämän postauksen loppuun asti pääsee näkemään kuvat mökin uudesta keittiöstä. Valitettavasti kuvat eivät kovin onnistuneet, koska ikkunasta tulviva valo ei vaan kuvissa toimi. Tiskipöydän yllä oleva hylly erottunee aika heikosti, mutta ehkäpä näistä jonkinlaisen käsityksen saa??? Pari ystävääni pyysi kuvia keittiöstä, joten tässä:

Julkaistu

Helteessä ratsailla – töltistä raviin

Kesä tuli sitten kertaheitolla. Vielä perjantaina kauppamatkalla paleli tuulessa ja tihkusateessa. Lauantaina Espan puistossa nautittiin auringosta, mutta mereltä puhaltava kylmä tuuli muistutti kevään raakuudesta, mutta iltaa täällä Vantaalla istuimme parvekkeen ovi selällään. Eilen lenkillä jo hiki virtasi ja Otto-poika maleksi läähättäen. Menohalut oli myös tänään aamulenkillä olemattomat. Taitaa yht’äkkinäinen helle ottaa vähän koville.

Niin ne oli hevosetkin hikisiä tänään. Syksyllä ostamiani paksuhkoja ratsastushousujani en kyennyt kiskomaan jalkaan liki 30 asteen helteeseen. Kaapista kaivoin koirahieronnoissa käyttämiäni kapripituiset college-housut. Sentäs ratsastuskengät laitoin vaikka pohjassa kevyt karva. Taitaisi olla aiheellista shopata kesäridaushousut.

Ratsastin tänään Pipsalla. Meillä oli alla luonnontölttärit ja tunnin teemana oli saada hevonen siirtymään töltistä raviin. Tunnin alussa säädimme jalustimia hevosen selässä istuen ja minulle se oli helppoa. Tajusin heti miten se tehdään. Kuvittelin aiemmin siitä jutellessamme, että se olisi paljon vaikeampaa mitä olikaan. Kiersimme kenttää ympäri rentoa käyntiä kulkien, kunnes lähdimme ottamaan ohjia tuntumalle ja hommiin. Aloitimme harjoittelemaan käynnissä vauhdin säätelyä. Jännittämällä vatsalihaksia ja ohjista pidättämällä vauhti hidastui, hevosen askeleet lyhenivät. Vatsalihakset rennoksi ja kädet samoin, hevonen siirtyi reippaampaan käyntiin. Harjoitus tehtiin muutamaan kertaan kunnes lähdimme kootusta käynnistä istunnalla ja jalkojen asennolla hakemaan tölttiä. Selkä suorassa, ohjista pidäte, ja pohkeilla napautus hevosen kylkiin. Pipsalla on tasainen ja pehmeä töltti, oikeastaan sellainen huomaamaton. Kootusta käynnistä siirtyminen tölttiin onnistui helposti. Seuraavaksi pitikin siirtyä raviin. Pipsan ravi on nopeaa tikutusta. Ennen ravivaihetta harjoittelimme vielä töltin vauhdin säätelyä. Raviin siirryimme kootun käynnin ja töltin kautta. Raviin siirryttäessä pidempi ohjas, painoa hieman eteenpäin, polvet auki ja menoks. Aluksi oli vaikeahkoa saada hevonen raville ja kun ravi löytyi vielä saada kevennys oikeaan rytmiin. Pipsan ravi oli sellaista tikutusta, että väkisinkin turvauduin satulan kaareen. töltissä uskalsin kannatella käsiä oikealla tavalla edessäni. Kertakerralta siirtyminen raviin kävi helpommin ja helpommin ja kevennysrytmikin löytyi hyvin. Koin onnistumisen iloa ja taas tajusin kehittyneeni ratsastajana. Pystyn istunnallani kertomaan hevoselle mitä sen haluan tekevän, ja hevonen pysyy kuulolla ja toteuttaa toiveeni, yes!!! Pystyn vauhdissa tekemään erilaisia asioita. Ehkä ravista tölttiin siirtyminen tuntui hankalimmalta, saada taas ohjat tiukemmalle. Ehkä satulan kaari oli ravissa liian houkutteleva, joten jouheva ohjan siirto tiukemmalle tuntui hankalalta. Eiköhän siihenkin ajan oloon tule parannusta rohkeuden lisääntyessä. Lettu oli joka tapauksessa edistyksestämme iloinen. Tälläkään kertaa en laukannut. Pipsa laukkaa kovaa ja Lettu ei halunnut pilata edistystäni, arveli minun voivan säikähtää Pipsan laukkaa. Toivottavasti seuraavalla kerralla pääsisin Airan selkään, jonka laukka on hyvä eikä se yleensä ainakaan intaannu liikaa. Joka tapauksessa oli taas kerran aivan mahtavaa ratsastaa. Tuli sellainen olo tunnin jälkeen, että olisi kivaa ratsastaa monta kertaa viikossa. Että ”rikas mies jos oisin”… Vai miten siinä laulussa sanottiinkaan :D:D

Hitaan aamulenkin jälkeen lähdin uimaan. Uimahallissa oli todella vähän porukkaa. Uin 1350m/70min. Jalat tuntui ehkä vähän väsyneiltä. Huomiselle sovittu vesijuoksu+uinti peruuntui kaverin sairastuttua. Illalla pääsen kuitenkin ystäväni vetämälle spinnutunnille, jonka jälkeen ilta jatkuu venyttelyillä. Töiden jälkeen luvassa siis mahtavuutta, yes!

Julkaistu

Shoppailua, ystäviä ja lenkkeilyä :D

Pari päivää on ollu aika haipakkaa ja huomisaamuna 5.30 ylös, lenkille ja matkaan kartanoretkelle Turkuun. Oikea osoite ehkä olis sänky ja peiton alla eikä istua nakottaa silmät puolitangossa tässä tietokoneen ääressä. Mulla on ollu kuitenkin kaks niin ihanaa päivää, että ”pakko” tulla kertomaan teillekin.

Eilisaamuna lähdin Oton kanssa Ankkalammen lenkille. Sujuvuus hiukan takkuisaa, mutta kiertoteitse löydettiin kotiin ilman suurempia ongelmia. Kotona jo odotettiinkin. Meillä oli nimittäin Opaskoirakerhon suunnittelupalveri. Syyskuussa pidämme tottistreenit uusille koirankäyttäjille, lokakuulle pyrimme järjestämään tutustumiskäynnin Mustiin ja mirriin. Marraskuun lopussa onkin vuorossa pikkujoulut 😀 Aika sujahti nopsaan suunnitelmia tehdessä. Samalla joimme valkoista teetä, joka maustettu mansikoilla ja herkuttelimme viinirypäleillä ja juustolla, jälkkäriksi tummaaminttusuklaata.

Alkuilta sujahti Helsingissä rautatien torilla, jossa on meneillään Herkkujen Suomi-tapahtuma. Oltiin siellä viime vuonnakin. Nyt myynnissä oli paljon lihasäilykkeitä, leipää ja hunajaa. Jotenkin tuntui, että viime kerralla valikoima oli suurempi ja laajempi. Löysin tulijaisiksi vietävää suklaata parille ystävälle. Itelle ostin mansikkaglögin, pienen palan kylmäsavuporoa. Maistiaisiakin tuntui olevan viime vuotta vähemmän. Mutta sää oli loistava, aurinko paistoi ja oli lämmin. Päädyimmekin Baarikärpäsen terassille yksille. Ensin meinattiin mennä oluttelttaan, mutta mustikkasiideri 0.4l olis maksanut 8 € ja lasi 3 €, josta palautuksessa maksettu takaisin 2 €, joten siiderin hinnaksi olisi tullut 9 €. Ei KIITOS! Baarikärpäsessä nautimme puolikuivasta valkoviinistä lasillisten verran auringosta nauttien.

Kotiin tultuani Otolle ruokaa ja itselle kanankoipinuijat uuniin ja lenkille. Aurinko oli laskemassa, joten ilma viileni hyvää vauhtia. Gps-matkamittari oli sekaisin, sen mukaan iltalenkkimme sujui 30 minuutissa, matkaa taittui 6.1 km, keskinopeus 12.1km tunnissa ja kovin vauhti 98km tunnissa, joten mailman nopein mieskään ei olis pärjännyt. Ainoa mikä piti paikkansa oli tuo aika, ja kävelty matka oli 3km, mutta ehkä en edes yritä arvioida todellista keskivauhtiamme :D:D Gps oli vielä aamullakin sekaisin. Taas väitti meidän kävelleen kuus kilsaa puolessa tunnissa, nyt vauhti oli pudonnut 58 kilsaan kovimmillaan ja keskinopeuskin vaan jotain reilut viisi kilsaa :D:D Olen kuvitellut gps:n olevan suht luotettava, mutta ehkä kantaani on vähän pakko tarkistaa…

Aamulenkin jälkeen vauhdilla suihkuun ja asiakasta hoitamaan. Sen jälkeen lähdinkin taas Helsinkiin. Nyt Hakaniemeen. Kävimme tutustumassa Hakaniemen Ruohonjuureen, joka on Kampin Ruohista selvästi pienempi. Ostin hirssiä ystäväni suosituksesta. Tulee kuulemma herkullista puuroa. Sorruin myös pariin maustettuun luonnonjogurttiin, hamppupatukkaan ja ihoa puhdistavaan detox-teehen. Tulijaisiksi ostin Clipperin valkoista vadelmateetä. Kyllähän sitä olisi taas voinut ostaa vaikka mitä ihania hyvinvointituotteita, mutta hillitsin itseni 🙂

Pienen etsimisen jälkeen löysimme Silvopleehen, jossa nautimme herkullisen kasvislounaan. Väkeä oli aika paljon, mutta onnistuimme täyttämään noutopöydästä lautasemme heikkonäköisen ystävän kanssa. Taaksemme taisi kertyä jonkinlainen jono, koska emme suoriutuneet niin vauhdilla linjastolla. Lopulta kuitenkin istuimme pöytään ja pääsimme nauttimaan herkullisesta ruuasta. Viereisistä pöydistä kuului lasten huudahduksia ihanasta koirasta ja aikuisten selityksiä koiran olevan töissä 🙂 Otto käyttäytyikin koko päivän hienosti. Opasti hyvin ja malttoi sisätiloissa loistavasti.

Syötyämme jatkoimme Toista linjaa pitkin tavoitteena löytää Hilda Viola-niminen vaateliike, jota ystävälleni oli suositeltu. Kauppa löytyi ja aivan ihana sen omistaja. Aikaa vierähti tovi jos toinenkin. Hän käy ostosmatkoilla Pariisissa, jonka lisäksi ompelija ompelee myyntiin uniikkeja vaatteita sekä myynnissä korkealaatuisia käytettyjä merkkivaatteita. Itse ostin yhden tunikan sekä ns terveystopin ja lekkingsit. Nainen tuo tuotetta Italiasta ja toppi vaikuttaa lynfakiertoomme. Saa nähdä allekirjoitanko asian vai en käytettyäni toppia ja lekkareita jonkin aikaa. Kaupassa oli ihana tunnelma ja ystävällinen palvelu.

Koska aurinko paistoi komeasti ja juttua riitti, kävelimme Cafe Piritaan yksille. Terassilla meren rannalla elokuun lopussa, aikas mahtavaa. Kotona normimeiningit koiran ruokkimisineen ja ulkoilutuksineen. Ja vielä ihanaan päivään mahtui toisen ystävän vierailu. Hänellä on opaskoirakoulun siitosnarttu, joka on tiineenä, astutuksesta reilut viisi viikkoa. Pyysin voisinko päästä tunnustelemaan odottavaa koiraa. Ystäväni kävi reilu viikko sitten ekan kerran. Tuohon verrattuna koiran nisät oli roikkuvammat ja lantio levinnyt huomattavasti. Ja pitihän sitä koiran tutkimisen jälkeen nautiskella teet ja vaihtaa kuulumisia. Nyt olo on aikas tasaraha, joten taitaapi olla aika kömpiä unimattia tapaamaan.

Julkaistu

Kesäkuvia mökiltä

Varoitus
Paljon kuvia koirista 😀

Toukokuun lopulla elämäämme tuli uusi perheen jäsen Opas Otto Harmaakuonon jäädessä viettelemään luoksemme eläkepäiviään, joten alkuunhan sitä pitää saada paljon kuvia koirien touhuista 😀

Kesäkuun lopulla Ottokin uskaltautui uimaan kahlailun sijaan

Kepin veto haukkuen ja murmuttaen labpisenergian ryydittämänä

Tomaatit viihtyvät mökin seinustalle tehdyssä kehikossaan 🙂
Kuva napattu heinäkuun ekana viikonloppuna kuten muutkin puutarhakuvat Kaksi karviaispensasta ja yksi mustaviinimarjapensas tuettiin kehikoilla avokin ja äidin toimesta Ja vihdoin valmis laituri

Heinäkuun toisena viikonloppuna Otto sai riehumisseuraa kaksi vuotta vanhemmasta opaskollegasta Alphonsesta, ja kyllä nuoret rymistelivätkin pitkin pihaa. Harmaakuono halusi keppiä heitettävän veteen, mutta sunnuntaina kaikki kolme koiraa veti keppiä ja näköjään vanhakin jaksaa, jos ei muuten niin sisulla 😀 Ja kukapas sai kepin :D:D

Julkaistu

Ikimuistoinen nuotioilta ja relausviikonlopun tunnelmia

Lämmin, tyyni, pimeä syyskesän ilta. Nuotiossa tuli ja me kahden vain.

Meillä on juhannuksesta lähtien joka viikonloppu ollut mökillä vieraita viime viikonloppua lukuun ottamatta. Silloin olin peesaritkerhon kesäpatikalla (65 ihmistä + 40 koiraa), joten avokin kanssa kahden rentoutumisesta ei tietoakaan. Nyt kuitenkin vietämme pitkää viikonloppua mökillä kera koirien.

Kesän aikana olemme vieraidemme kanssa viettäneet mukavia kesäiltoja, naurua, hyvää ruokaa, saunomista, uimista ja juomaakin on riittänyt. Muistojen arkkuun kätkettynä monta huippuhetkeä kesän varrelta. Joten isot kiitokset YSTÄVÄT! Nyt on kuitenkin meidän hengähdyshetkemme vieraiden kanssa touhuamisesta.

Tultiin torstaina alkuillasta kuumissamme ja hikisinä. Lähes heti ruuat jääkaappiin laitettua pulahdimme lampeen – ah ihanuutta. Olimme etukäteen suunnitelleet viettävämme nuotioiltaa sään niin sallitessa, ja sehän salli!

Ilta oli tyyni, hiljainen, lämmin. Koirat laitoimme sisälle mäkäräisten takia. Harmaakuonolla on hotspot (pinnallinen ihotulehdus), joten ötököiden puremia ei enään kaivata. Istuimme nuotiolla jutellen ja aina vaan puita lisäten. Pulahdinpa puolilta öin lampeen ja kuivattelin kiireettä nuotion lämmössä. Uiminen alasti pimeässä kesäyössä on ihanaa ja uskomaton kokemus istua sen jälkeen alusvaatteisillaan nuotion lämmössä. Yleensä kun nuotiolle saa pukea reilusti päälle, jotta tarkenee. Mieletön kokemus ja mielettömän ihanaa :D:D

Lopulta annoimme tulen hiipua hiillokseksi ja paistoimme makkaraa. Lopetellessamme syömistä alkoi lempeä sade. Ei mitään ennakkovaroitusta esim. yltyvästä tuulesta. Yht’äkkiä vaan sateli vettä. Se oli lämmintä, mutta siirryimme kuistille sateen muuttuessa lempeästä kovemmaksi. Etäältä kuului ukkosen jyminää ja avokki näki jonkin verran salamia. Tuo ukkosrintama meni kuitenkin kaukaa ohitsemme. Lopulta sisälle ”iltateen” (yöllä kolmelta) keittoon ja vielähän siinä tunteroinen sujahti ennen kuin kömmimme puhtaiden lakanoiden väliin väsyneinä, mutta onnellisina.

Eilen hoitelin kuistilla istuskellen opaskoirakerhomme asioita. Julkaisin seuraavan kerhotapaamisemme ilmoituksen. Menemme lenkkeilemään Hyrylän metsiin. Samalla luin sähköpostit ja Facebookin. Ihana istuskella ulkona kaikessa rauhassa. Onneksi ilma pysyi sateettomana ja kivan lämpöisenä koko päivän. Aterioimme ulkona lohta ja perunoita.

Iltaa kohden tuuli yltyi, mutta saunomisen yhteydessä viidesti lampeen. IHANAA!!! Tuuli tuntui sen verran vilakalta ettei lammessa pulahduksen jälkeen tehnyt mieli istuskella ulkona, joten ravasimme lammen ja saunan väliä ilman huilitaukoja nauttien joka hetkestä. Emme edes halunneet siideriä tai olutta saunajuomaksi, hanasta vettä pari kertaa.

Tänään rento ja ihana oleilu on jatkunut. Ennen lenkille lähtöä maustoin ulkofilepihvit ja tein salaatin. Lenkkeilimme yhdeksän kilsan lenkin. Alkuun Otto kulki hyvin rauhallisesti, mutta vauhti kiihtyi. Epätasaisuudet se ottaa todella varoen ja hitaasti kävellen. Lähtiessä hiukan emmin tarkenenko shortseissa ja t-paidassa ja hyvin tarkenin. Välillä oli suorastaan hiki ja heti mökille takaisin tultuamme, pulahdus lampeen. Vesi oli viilentynyt eilisillasta huomattavasti. Silti tuntui mahtavalta ja virkistävältä.

Pakko se on vaan todeta, että syksy tekee tuloaan. Lenkillä metsä tuoksui väkevästi syksyltä. Tuoksu tuntui hyvältä ja rauhoittavalta, samalla hiukan haikealta. Kesä on taas mennyt hurjaa vauhtia. Toivottavasti tulee vielä upeita loppukesän ja alkusyksyn päiviä. Upeassa säässähän on niin mukavaa liikkua luonnossa.

Istahdin lammen rantaan lukemaan pisteillä Dan Brownin kirjaa Murtamaton linnake ja kirjan viidennettä vihkoa, kirjassa 13 vihkoa. Siinä sujahti tovi koirat jaloissa tuulen suhinaa kuunnellen ja kirjaa lukien.

Aterioimme ulkona, tosin oli laitettava ohuiden kesähousujen sijaan collegehousut ja pitkähihainen. Silti elättelen toivetta ettei tuo ollut vielä viimeinen ateria tälle kesää ulkona. Lasillinen punaviiniä lihan, perunoiden ja salaatin kyytipoikana, maistuipa ruoka taas hyvältä.

Avokin terotettua kirveen kipaisimme marjapuskiin keräämään karviaisia ja mustaherukoita. Linnut ja koirimukset ovat pitäneet huolen ettei mustaherukoita enään paljoa ollutkaan. Karviaisia täytyy huomenna mennä keräämään lisää. Ei niitäkään tule niin paljoa, että jotain niistä tekisin. Karviaiset onkin kyllä parhaita suoraan puskasta. Puskissa olisi viihtynyt pidempäänkin, mutta sade ajoi meidät sisälle koirien kuivauksen kautta.

Olen nauttinut tästä viikonlopusta suuresti ja vielä huomisen voimme relailla ja touhuta sen mitä huvittaa. Maanantaina paluu kaupunkiin ja arkeen. Näitä tällaisia hetkiä tarvitsee varmasti jokainen. Toki se miten rentoutuu parhaiten vaihtelee, mutta relausta ja omaa aikaa tarvii jokainen. Sitten taas jaksaa touhuta ystävien ja kavereiden kanssa, tehdä töitä ja käydä harrastuksissa.

Julkaistu

Raparperi-mansikkahilloa ja käsitöitä :)

Otsikko kertoo parin viime päivän kuulumiset tiivistetysti, mutta kerrotaan nyt tarkemmin 😀

Edelleen ollaan täällä mökillä. Kotiudutaan sunnuntaina, joten vielä monta ihanaa kesäpäivää edessä ennen kaupunkiarkea 🙂

Jos viikonloppuna nautittiin kesäpuuhista nyt parina viime päivinä nautinta on jatkunut. Eilen keittelin ekan ja tänään tokan satsin raparperi-mansikkahilloa. Olen aika hidas kuorimaan raparpereja ja pienimään ne riittävän pieniksi, jotta kypsyvät varmasti hilloksi keitettäessä. Eilen vein tarvikkeet ulos, mutta tuulisuus ja ripsivä sade ajoi kuitenkin pilkkomaan sisälle. Tänään kun taas aurinko paistoi lämpimästi jäin tyhmyyksissäni tiskipöydän ääreen puuhastelemaan. Raparpereja pilkkoessa ja hilloa keitellessä olen kuunnellut Mc Kinleyn kirjaa Unimaisemat, joten työskentely on sujunut rattoisasti. Eilisessä satsissa oli parisen litraa raparpereja ja litra mansikoita, hillosokeria 4 dl ja vettä 1 dl. Tänään satsi oli sama, mutta vettä lisäsin vain 0.5 dl. Ohjeessa kehoitetaan kiehuttamaan 10-15 min, mutta kiehutin paljon pidempään. Viime kesänä tehdessäni raparperihilloa osa raparpereistä jäi koviksi ja halusin sen nyt välttää.

Eilisiltana saatiin nauttia auringosta, joten ruokailimme ulkona. Tein salaatin johon laitoin oman maan herneitä, tomaatteja ja tammenlehtisalaattia. Kaupan rukolaa, fetaa ja aurinkokuivattua tomaattia sekä paprikaa. Grillattiin äidin tuomia frakfursteja. Ei siis kovin jaksettu ateriaan panostaa. Tänään hillon keittyessä tein tomaattipuoliskoja mihin tungin valkosipulia ja kietasin pekonisuikaleeseen. Avokki pesi perunat ja maustoin ne kuivatulla tillillä, savusuolalla ja voilla.

Tänään oli eilistä huomattavasti aurinkoisempi ja lämpimämpi päivä, joten harmitti vähän kun aikaa hillo- ja kokkauspuuhissa turhraantui niin paljon sisällä. No kun hommat oli tehty oli ihanaa olla ulkona ja nauttia hyvästä ruuasta kaikessa rauhassa auringosta nauttien. Ruokailun jälkeen istuimme laiturilla juoden lasilliset siideriä ja käyden uimassa. Mansikoita jäi hillosta yli ja meillä sattui olemaan vielä toinen Grillimaisterin suklaafondue, joten uinnin jälkeen pyyhkeissämme nautiskelimme fondueta ja mansikoita jälkkäriksi. Vähän herkkujen laskeuduttua nauttimaan saunasta ja tauoilla kolmasti uimaan. Nyt on ihana olla ja kohta voi painua pehkuihin yöpuulle, kunhan ensin nautiskelen Roibosteestä.

Jos mun aika on mennyt hillopuuhissa niin avokki on puolestaan touhunnut pihalla. Eilen siivosi liiterin ja tyhjensi paskahuussin. Tänään rakensi huussin takaluukkuun uuden seinän. Vanha oli tyroksinen, joka ei peittänyt edes koko luukkua. Nyt siinä on vanerilevy, joka kehystetty laudoilla ja päällä pönkkä millä luukku pysyy kiinni. Aika tiiviiltä vaikutti kun kävin tänään sitä tutkimassa. Nyt ei sada lunta eikä tuule takamukseen 😀 :DEdellisiltä omistajilta on jäänyt aika paljon puurojua sekä kun ite ollaan purettu vanha terassi, laituri tms, niin lautaa on kertynyt. Avokki on onneksi keksinyt aika paljon laudoille ja rimoille hyötykäyttöä, ja mitä ei ole pystynyt hyödyntämään on poltettu.

Eilisiltana innostuin neulomaan loppuun paperinarusta suojuksen valokranssiin sekä tekemään koirien vetolelun munkinnyöritystekniikalla loppuun. Kude mistä vetolelu nyöritetään käy ihoon. Jos vähänkin tulee hankausta ihossa on polttamia tai jopa rakkoja. Siksipä työ on edistynyt todella hitaasti. Ehkä nyttemmin iho on vähän tottunut, tai tekniikka parantunut kun pystyy solmimaan useamman solmun kerrallaan. Alkuun parissa oli jo toinen liikaa 🙁 Ja eipä tuosta ohuesta paperinarusta neulominenkaan mitään herkkua ole. Tein suojuksen 12mm puikoilla 56 silmukalla ja mittaa suojukselle 50 cm. Paperinaru ei ole villalangan tavoin mukautuvaa ja välillä putoavia silmukoita sai pelastella. Onnistuin onneksi nappaamaan ne kiinni. Paperinarussa tuntee neuloksen tosi hyvin, joten… Pirullista se vaan on. Mulla on odottamassa toinen vyyhti, josta pitäisi tehdä samanlainen suojus. Palailen tuohon vetoleluun ohjeineen kun saan valokuvan siitä sekä myös valokranssiin kunhan se valmistuu.

Tapasimme viime keskiviikkona Silmukkasiskojen kanssa. Alotin ambitus-kaulurin. Haluan tehdä sen uudestaan ja katsoa onnistunko nyt levennyksissä paremmin kuin avokille kauluria tehdessäni viime talvena. Työtä on tehty vasta pari senttiä, joten levennyksiin on vielä matkaa. Puikoilla on myös mohairlangasta neulomani kaulurin tekele. Mulla on visio siitä millaisen siitä haluaisin, mutta katsotaan. Siihen palaan, jos kauluri syntyy ja se on vielä esittelykelpoinen 😀