Julkaistu

Loppukevään ja kesän käsitöitä

Tänään avustajani napsi valokuvat uusimmista valmistuneista neulomuksista ja käsitöistä, joten pitkästä aikaan teksti saa lisämaustetta valokuvien muodossa.

Käsityöharrastuksenihan on roihunnut nyt puolisentoista vuotta. Joskus aikaisemminkin olen jotain pientä neuloskellut töiden yleensä jääden kesken. Nyt niin ei enään kuitenkaan käy. Selvästi syksy ja talvi on aktiivisinta käsityöaikaa. Viime kesänä työt seisoivat keskeneräisinä ties miten pitkään, syksyn tullen into taas palasi ja samanlaisia inspiraatiokatkoksia ei ole tullutkaan. Toki välillä menee viikko tai pari ilman kosketusta käsitöihin, mutta tänä kesänä valmiitakin töitä on syntynyt.

Inspiraatio joskus katoaa vuodenajasta riippumatta, iskee alemmuuskompleksi. On olo etten osaa tehdä mitään hienoa, että työni on tavattoman yksinkertaisen tylsiä. Tuollaisen olon iskiessä on parempi hetki antaa töiden levätä ja palata niihin taas kun järkikin on palautunut päänuppiin. Halu oppia koko ajan jotain uutta on valtava, joten varmasti työnikin monimutkaistuvat ja monipuolistuvat. Olen joka tapauksessa onnellinen, että olen löytänyt käsillä tekemisen ilon, kokenut onnistumisia käsitöiden parissa, tutustunut ihaniin ihmisiin käsitöiden myötä jne.

Ennen keittiöremonttia harputtelin tuttavan pojalle sinisen pehmoisen kaulaliinan. Poika toivoi tuota pehmeyttä 🙂 Novita Rustika (51%villa 49%akryyli, puikot7-8, käsinpesu) Kaulaliina on tehty harpulla. Edellisestä harpulla tehdystä työstä olikin aikaa, sillä edellinen työ taisi olla marraskuussa tekemäni huivi.

Tuolloin huhtikuussa opettelin koirien vetolelun tekoa munkinnyöritystekniikalla. Ontelokude kävi käsiin, poltti hankautuessaan ihoon, joten vetolelun teko oli kovin hidasta. Nyörittelin aina muutaman solmun päivässä mökillä ihon parkkiintuessa tai tekniikan parantuessa, sillä lopulta kädet kestivät tehdä huomattavasti useampia solmuja kerrallaan kuin alkuunsa.

Kotiuduttuani Oton kanssa kurssilta rentouduin mökillä lammen rannassa istuen ja Wilbur Smithin kirjaa Valkoiset miehet kuunnellen. Samalla syntyi korinpohjaneuloksella tilaustyönä tuubihuivi. novita Sylvia (86%villa 14%silkki, puikot7-8, käsinpesu) 8mm pyörö/120silmukkaa/korinpohjakuvio 1-4 kerros: *3o, 3n* 5-8 kerros: *3n, 3o* Tein samanlaisen huivin tilaustyönä huhtikuun alussa ja sain toisen tilauksen esiteltyäni täällä huhtikuun postauksissa edellisen kerran valmistuneita töitä. Tuolloin huivista tuli ystäväni toivomanlainen, saas nähdä miten tämän käy.

Tein toukokuun opaskoirakurssilla tuubihuivin 8mm pyöröllä, sadalla silmukalla neuloen koko aika oikeaa ja mökillä kesäkuun alussa samoilla langoilla, mutta nyt tasona kasin puikoilla 31 silmukalla aina oikein. Lopuksi päät yhteen. Tällaisen tein viime jouluna lahjaksi ystävällenikin. Nyt minua kiinnostaa kumpi neulos miellyttää teitä lukijat enemmän? Jos kuvista nyt mitään pystyy sanomaan. yhtä aikaa neulottu novita Rose petroolinsininen (70%akryyli 30%villa, puikot 5) ja sinisenkirjava novita Silmu (36%mohair 33%polyamidi 31%akryyli, puikot 7 tai 8, käsinpesu)

Lisäksi olen kesän aikana näpertänyt jonkin verran kahvipussien parissa, neulonut valokranssiin neulomuksen, aloittanut Ampitus-kaulurin sekä mini bonchon. Ja nyt on keritty vyyhdistä lanka Revontuli-huiviin, joten syksy tulla saa 😀 Eilen tuntui ihan kauhistuttavan syksyiseltä :O, mutta tämän päivän aikana taidettiin saada kesä takaisin 🙂

Julkaistu

Musta tuli Windows7:n käyttäjä

Tulin tänne blogiin postaamaan innoissani uudesta läppäristäni, jonka eilen sain. Into kuitenkin hiipui kun tekstin kirjoituskenttää ei löytynyt mistään. Ennen se on tullut heti näkyviin. Onneksi tajusin painaa Htl-painiketta ja sain kirjoitustilan näkyviin. Säikähdin jo, että tässäkö oli Hepan postaukset missä kuvia ja linkkejä. Ie8 kun ei oikein vörkkinyt ruudunluvun kanssa niin hyvin, että linkit ja kuvat onnistuisin lisäämään. Firefoxin puolella se onnistuu ja onneksi nyt jatkossakin. Firefoxia käytän Bloggerissa, koska siinä on webvisum-lisäpalikka, jolla pääsen eteenpäin kommentoidessa blogeja missä on varmennin ettei jokin roskapostisysteemi pääse kommenttejaan jättämään. Mutta joo, voin huokaista helpotuksesta ja antaa innon palata takaisin, tämä toimii sittenkin.

Eilen sain tän uuden koneen ja sain heti vähän myös koulutusta. Moni on sanonut Windows7:n olevan kauhea, mutta vielä kauheutta en ole huomannut. Onhan tämä toki vähän erilainen kuin Xp, mutta varmasti niksit opittavissa kuitenkin. Olen ollut niin iloinen kun käsissä on hyvin toimiva kone. Iloitsen myös siitä, että vanhan koneen syövereistä saatiin pelastettua kaikki materiaali. Vielä en ainakaan ole huomannut minkään oleellisen puuttumista. Nyt olenkin käynyt vanhan koneen sisältöä läpi arkistoiden tärkeimmät ja poistaen turhat tiedostot. Toivottavasti arkistointi-into säilyy kunnes kaikki tiedostot on läpi käyty ja varmuuskopioitu ulkoiselle kovalevylle.

Ja mikä on nyt ihan parasta, pistenäyttö on toiminnassa ja pääsen lukemaan käsityöohjeita. Niiden ymmärtäminen puheen avulla on melkeinpä mahdotonta. Ohje pitää päästä lukemaan, sitten sen ymmärtää. Mulla on tarkoitus aloittaa revontuli-huivi ja siihen kyllä tarvitsen mikropuheen siasta pistenäytön. Hoh, järkyttävää miten riippuvainen sitä onkaan tietokoneesta. En kyllä haluis, mutta pakko kai se on myöntää miten mahtavalta tuntuu käyttää uutta, nopeaa ja hyvin toimivaa konetta!!!

No onneks mulle kuuluu muutakin. Viikonloppuna meillä oli vieraita, joten taasen tuli kokkailtua. Leivoin siemenrieskan ja puolukkapiirakan, maustoin lohen, perunat, bataatin ja sipulit. Tein jälkkäriksi marjajäädykettä. Istuimme paljon ulkona seuraten koirien touhua. Otto sai itseään pari vuotta vanhemman koirakaverin ja kyllä pojat painelivatkin pitkin pihaa. Tanner vaan tömisi ja hiekka pöllys kun nuoret juoksi kilpaa. Harmaakuono ulvoi sydäntä särkevästi kepin kanssa. Ei enään kovin jaksanut juoksuun osallistua, joten lampeen keppi kiitos!!! Välillä nuoremmat rosvosivat Harmaakuonon kepin, joten ei kuin uutta etsimään. Innostuipa Harmaakuonokin keppiä kiskomaan. Kolmen koiran murinahaukku-kepin veto -hetki oli aikas mahtavan kuuloinen ja ilmeisesti myös mahtavan näköistä. Voitte uskoa koirien olleen väsähtäneitä sunnuntaina vieraiden lähdettyä. Meille ihmisille maistui ruoka ja saunominen ihanasta kesäillasta nauttien, joten yöunet jäi vähiin. Väsytti siis meitäkin 🙂

Tänään opaskoirakoululta meitä kävi moikkaamassa kouluttajaharjottelija, jonka kanssa kierrettiin Ankkalammen lenkki. Otto alkuun opasti mallikkaasti, hakeutui syrjään, näytti suojatiet, kiersi yläesteet jne. Mutta kun ei päässyt koirapuistoon herra jymähti paikalleen ja teki sitä useamman kerran lenkin aikana. Opastuskin oli mitä sattuu. Kouluttajan mielestä poika kokeilee nyt rajojaan. Vielä kestän, että syrjää joudutaan treenaamaan, mutta tuo jämähtely on jotain käsittämätöntä. Tunnen itseni täysin aseettomaksi. Vaikka kuinka yrität jatkaa reippaasti matkaa ja tavallaan siten pakottamaan koira liikkeelle, ei se toimi, tai toimii aikansa taisteltuani. Oma erkonomiakin on koetuksella kun yritän pistää jätkää liikkeelle. Treeniä, treeniä! Ja sitä kuuluisaa KÄRSIVÄLLISYYTTÄ!!! Nyt todellakin taistelen ihan erilaisen koiran kanssa mitä Harmaakuono on. Yhdeksän vuotta sitten taistelin hyppimistä ja vetämistä vastaan, nyt jumittelua vastaan. En tiedä kumpi on helpompaa tai vaikeampaa, sillä taitaa aika kullata muistot 🙂 Olen vaan niin hämmentynyt, että koira voi tehdä totaalistopin. Kyllähän olen moisesta kuullut ja nyt myös valitettavasti kokenut myös ihan käytännössä. Silti pidän Otosta ja edelleen uskon ja luotan meistä tulevan vielä hyvä koirakko.

Julkaistu

Raparperi-mansikkahilloa ja käsitöitä :)

Otsikko kertoo parin viime päivän kuulumiset tiivistetysti, mutta kerrotaan nyt tarkemmin 😀

Edelleen ollaan täällä mökillä. Kotiudutaan sunnuntaina, joten vielä monta ihanaa kesäpäivää edessä ennen kaupunkiarkea 🙂

Jos viikonloppuna nautittiin kesäpuuhista nyt parina viime päivinä nautinta on jatkunut. Eilen keittelin ekan ja tänään tokan satsin raparperi-mansikkahilloa. Olen aika hidas kuorimaan raparpereja ja pienimään ne riittävän pieniksi, jotta kypsyvät varmasti hilloksi keitettäessä. Eilen vein tarvikkeet ulos, mutta tuulisuus ja ripsivä sade ajoi kuitenkin pilkkomaan sisälle. Tänään kun taas aurinko paistoi lämpimästi jäin tyhmyyksissäni tiskipöydän ääreen puuhastelemaan. Raparpereja pilkkoessa ja hilloa keitellessä olen kuunnellut Mc Kinleyn kirjaa Unimaisemat, joten työskentely on sujunut rattoisasti. Eilisessä satsissa oli parisen litraa raparpereja ja litra mansikoita, hillosokeria 4 dl ja vettä 1 dl. Tänään satsi oli sama, mutta vettä lisäsin vain 0.5 dl. Ohjeessa kehoitetaan kiehuttamaan 10-15 min, mutta kiehutin paljon pidempään. Viime kesänä tehdessäni raparperihilloa osa raparpereistä jäi koviksi ja halusin sen nyt välttää.

Eilisiltana saatiin nauttia auringosta, joten ruokailimme ulkona. Tein salaatin johon laitoin oman maan herneitä, tomaatteja ja tammenlehtisalaattia. Kaupan rukolaa, fetaa ja aurinkokuivattua tomaattia sekä paprikaa. Grillattiin äidin tuomia frakfursteja. Ei siis kovin jaksettu ateriaan panostaa. Tänään hillon keittyessä tein tomaattipuoliskoja mihin tungin valkosipulia ja kietasin pekonisuikaleeseen. Avokki pesi perunat ja maustoin ne kuivatulla tillillä, savusuolalla ja voilla.

Tänään oli eilistä huomattavasti aurinkoisempi ja lämpimämpi päivä, joten harmitti vähän kun aikaa hillo- ja kokkauspuuhissa turhraantui niin paljon sisällä. No kun hommat oli tehty oli ihanaa olla ulkona ja nauttia hyvästä ruuasta kaikessa rauhassa auringosta nauttien. Ruokailun jälkeen istuimme laiturilla juoden lasilliset siideriä ja käyden uimassa. Mansikoita jäi hillosta yli ja meillä sattui olemaan vielä toinen Grillimaisterin suklaafondue, joten uinnin jälkeen pyyhkeissämme nautiskelimme fondueta ja mansikoita jälkkäriksi. Vähän herkkujen laskeuduttua nauttimaan saunasta ja tauoilla kolmasti uimaan. Nyt on ihana olla ja kohta voi painua pehkuihin yöpuulle, kunhan ensin nautiskelen Roibosteestä.

Jos mun aika on mennyt hillopuuhissa niin avokki on puolestaan touhunnut pihalla. Eilen siivosi liiterin ja tyhjensi paskahuussin. Tänään rakensi huussin takaluukkuun uuden seinän. Vanha oli tyroksinen, joka ei peittänyt edes koko luukkua. Nyt siinä on vanerilevy, joka kehystetty laudoilla ja päällä pönkkä millä luukku pysyy kiinni. Aika tiiviiltä vaikutti kun kävin tänään sitä tutkimassa. Nyt ei sada lunta eikä tuule takamukseen 😀 :DEdellisiltä omistajilta on jäänyt aika paljon puurojua sekä kun ite ollaan purettu vanha terassi, laituri tms, niin lautaa on kertynyt. Avokki on onneksi keksinyt aika paljon laudoille ja rimoille hyötykäyttöä, ja mitä ei ole pystynyt hyödyntämään on poltettu.

Eilisiltana innostuin neulomaan loppuun paperinarusta suojuksen valokranssiin sekä tekemään koirien vetolelun munkinnyöritystekniikalla loppuun. Kude mistä vetolelu nyöritetään käy ihoon. Jos vähänkin tulee hankausta ihossa on polttamia tai jopa rakkoja. Siksipä työ on edistynyt todella hitaasti. Ehkä nyttemmin iho on vähän tottunut, tai tekniikka parantunut kun pystyy solmimaan useamman solmun kerrallaan. Alkuun parissa oli jo toinen liikaa 🙁 Ja eipä tuosta ohuesta paperinarusta neulominenkaan mitään herkkua ole. Tein suojuksen 12mm puikoilla 56 silmukalla ja mittaa suojukselle 50 cm. Paperinaru ei ole villalangan tavoin mukautuvaa ja välillä putoavia silmukoita sai pelastella. Onnistuin onneksi nappaamaan ne kiinni. Paperinarussa tuntee neuloksen tosi hyvin, joten… Pirullista se vaan on. Mulla on odottamassa toinen vyyhti, josta pitäisi tehdä samanlainen suojus. Palailen tuohon vetoleluun ohjeineen kun saan valokuvan siitä sekä myös valokranssiin kunhan se valmistuu.

Tapasimme viime keskiviikkona Silmukkasiskojen kanssa. Alotin ambitus-kaulurin. Haluan tehdä sen uudestaan ja katsoa onnistunko nyt levennyksissä paremmin kuin avokille kauluria tehdessäni viime talvena. Työtä on tehty vasta pari senttiä, joten levennyksiin on vielä matkaa. Puikoilla on myös mohairlangasta neulomani kaulurin tekele. Mulla on visio siitä millaisen siitä haluaisin, mutta katsotaan. Siihen palaan, jos kauluri syntyy ja se on vielä esittelykelpoinen 😀

Julkaistu

Loppukuun kuulumisia

Kamalaa vauhtia on mennyt tämä kesäkuu; huomenna Otto on ollut luonani tasan kuukauden. Näinkö äkkiä tämä aika todella menee???

Eilen kotiuduimme mökiltä, jossa vierähti puolitoista viikkoa päivä päivältä helteisemmässä säässä. Laituri saatiin käyttökuntoon ja juhannusta vietimme
ystäväpariskunnan kanssa. Aattoaamun vietinkin keittiön puolella pullottaen raparperi-sitruunajuoman, leipoen raparperipiirakan. Juomasta tulikin maistuvaista
ja se meni hetkessä. Ohjeen sain ystävältäni:
2 l raparpereja
3 l vettä
1 sitruuna
4 dl sokeria, tai maun mukaan
Pilko raparperit pieniksi siivuiksi, laita ne likoamaan veteen 4 vrk:si, lisää sokeri, sekoita kunnes sokeri on täysin sulanut. Pullota ja nauti!

Lammen vesi lämpeni hellepäivien myötä ja jo aattona pulahdimme pari kertaa veteen ilman saunaa ja nyt viikon varrella lammen viileys tuntui ihanan virkistävältä
helteen keskellä. Eilen vähän harmitti kun oli aika lähteä kotiin. No tänään onkin ollut sadepäivä enempi vähempi. Tarkotus oli lähteä Kaunissaareen retkelle,
mutta Otto pruuttas ripulit aamulla olkkarin lattialle, joten ei lähdetty. Koira on lääkitty eikä yllätyksiä ole enään tullut. Retki jäi kuitenkin retkeilemättä.
Eilisiltana kävimme tekemässä pienen lenkin, jossa Otto pääsi harjoittelemaan suojateiden ja tien haarojen ilmaisemista, syrjän pitoa tms. Nyt iltapäivällä
kierrettyämme ulkoilualueella kakkapaikoilla käytiin kävelemässä lopuksi asvaltilla. Eilen suojateiden näytöt oli vähän hukassa, mutta tänään poika näytti
ne mallikkaasti. Syrjästä poika ajautuu liiaksi keskelle tietä, joten treenausta vaan lisää.

Mökillä tehtiin puutarhahommia, rapsien rikkaruohoja pois, leikkaamalla nurmikko, kasvien kastelua yms. Kahteen ikkunaan saatiin hyttysverkot paikoilleen,
joka toikin helleöihin suunnatonta helpotusta. Avustajan käydessä matkallaan pohjoiseen, merkattiin pyykkikoneeseen merkinnät, jotta osaan käyttää useampia
ohjelmia. Hankimme keväällä sinne pienen pyykkikoneen ja oih miten tuoksuvaista ulkona kuivattu pyykki voikaan olla. Nyt ei tarvitse joka kerta tuoda kotiin
koiran pyyhkeistä meidän työvaatteisiin pestäväksi. Herra Harmaakuono kun lotraa lammessa monta kertaa päivässä, pyyhkeitäkin kuluu. Myös Otto on uskaltautunut
uimasilleen. Alkuun kahlaili rantavedessä, mutta nyt innostuu välillä hakemaan Harmaakuonon kanssa keppiä, ja uipa se pari kertaa luoksenikin pulikoidessani
lammessa. Koirien energiatasot on kyllä kovin erilaiset. Otto viihtyy pitkiäkin aikoja köllöllään tekemättä mitään, Harmaakuono hakee huomiota ja hakee
seuraa. Välillä Ottokin innostuu kilpailemaan huomiosta. Toisaalta pojat kyllä viihtyvät keskenään leikkienkin.

Mun tietokoneasia on edistynyt hurjaa vauhtia. Sain lainaan kaverilta kannettavan läppärin, jonka eilen postista hain. Ei ehtinyt mökille mukaan, ja nyt
olenkin jo saanut päätöksen Kelasta uudesta aparaatista ja ilmeisesti jo ens viikolla kone ohjelmineen saapuu kouluttajalle, joka kokoaa koneen ja kouluttaa
käytön. Siirryn Windows seiskan käyttäjäksi, jännittävää. Itse asiassa saan nyt siitä hivenen esimakua naputellessani tätä kaverin konetta. Jähtäväksi
jää saanko jo mökille oman koneeni vai otanko lainakoneen. Varmaa on kuitenkin se, että tietokone-elämä voi palata mökkeilyyn. Yllättävän vähän olen tietokonetta
siellä kaivannut. Päivät sujahtaa ulkona ja ruokaa laitellessa, saunoessa jne. Käsitöitä olen jonkin verran tehnyt jaksamatta kuitenkaan keskittyä niihin
kovin hirmuisesti. Sain Revontuli-huivin ohjeen kaavat aukaistuna blogi- ja fb-kamulta, KIITOS! Työtä en kuitenkaan vielä aloittanut kun totesin tarvitsevani
ohjetta lähes koko aikaisesti, etten millään pysty muistamaan sitä ulkoa, ja kun pisteprintteriäkään en omista. Mutta nyt kun tietokone on taas käytössä
ohjetta voin seurata mökilläkin, joten huiviprojekti voi alkaa…

Viettäessäni blogihiljaisuutta olen saanut uuden lukijan, TERVETULOA Hepan mailmaan mukaan 😀

Julkaistu

Alkukesän kuulumisia

Mun läppäri sanoi työsopimuksensa irti pari viikkoa sitten eikä sitä kannata enään korjata. Kotona käytän ikivanhaa pöytäkonetta ja mökillä Facebookia vilkuilen kerran pari päivässä puhelimella. Saa nähdä miten kauan tilanne jatkuu tällaisena. Uuden tietokoneen anomus Kelaan on tehty apuvälineohjelmineen, mutta kesälomat ovella ja Kela ei muutenkaan nopeudestaan ole kovinkaan kuuluisa. Helpotusta on tulossa, sillä tuttavani on luvannut lainata omaansa kakkoskonetta, joten ehkäpä pääsen aktivoitumaan tän blogin kirjoittamisessakin.

Tältä erää on kotipaikkakoulutus Oton kanssa ohi. Kahden viikon aikana kävimme läpi Ankkalammen lenkin, Metsolan suon lenkin, pikku lenkin katuja pitkin sekä reitin kauppaan. Suolenkillä ekan viikon lopulla Otto piti jo kivasti vauhtia ja huomio kiinnittyikin syrjän pitoon. On tärkeää, että koira opastaa tien reunassa eikä ajautuen keskelle. Toisella viikolla vauhtia löytyi ihan uudella tavalla ja kahtena iltana juoksimme pienen matkaa. Vitsi miten ihanan pehmeä veto koiralla ja se sen askellus. Melkein voisin rakastua juoksemiseen. Otto yllätti myös kauppareitillä. Se kulki kauppaan kuin ajatus, eikä se ollut siellä aiemmin käynyt. Paluumatka sujui takkusasti. Kävely meni mateluksi ja suojateiden näytöt hiipimiseksi. Toisella kertaa sujui jo paljon paremmin.

Viime viikolla Otto pääsi treenaamaan kokouskäyttäytymistä ja keskiviikkona Silmukkasiskojen miitatessa Espoon Menitassa shoppailukäyttäytymistä. Ensiksi kahvittelimme ja poika otti Siskoilta vastaan hellyyksiä malttaen kuitenkin rauhoittua aloilleen. Lankakaupan puolella laitoimme pojan kassan viereen paikalleen. Kahdesti Otto hiipi luokseni nähdessään mut hyllyjen lomasta. Ensikerraksi kuitenkin käyttäytymiseen voin olla tyytyväinen.

Tuskin yllätytte kun kerron viikonloppujen vierähtäneen mökillä. Kun jouduin päättämään jäädä Helsingin blogimiitista pois sunnuntaina veljeni perheineen vieraili mökillä. Lapset leikkivät koirien kanssa ja uskaltautuipa vanhin lapsista isänsä tavoin lampeen uimaan. Leivoin raparperipiirakkaa ja siemenleipää. Tein elämäni ekan piirakan gluteeinittomana ja mielestäni onnistui hyvin.

Viikonlopun aikana neuloin tilaustyönä tuubihuivin ja ahmin Wilbur Smithin kirjaa Valkoiset miehet. Välillä nyöritin koiran vetolelua ja taittelin kahvipussisuikaleita. Nautin kokkaamisesta ja helteestä.

Nyt ei sää hellinyt meitä. Sateista ja tuulista. Viikonlopun teemaksi voisi nimittää paperilankavyyhdin selvittäminen. Ostin keskiviikkona ohutta paperilankaa, josta neulon valokranssiin suojuksen. No neulostakin setvimisen ohessa syntyi ehkä 20 cm, mutta jos setvintää ei olis ollu, olisin varmasti neulonut jo toisenkin suojan. Aurinkoisina hetkinä rikkaruohojen rapsimista ja kasvien hoitoa muutoinkin. Ennen kotiin lähtöä avokki kuori mulle raparpereja. Laitoin ne pilkottuna likoamaan sitruunamehuun, johon lisätty myös sokeria. Mulla oli hyvä raparperi-sitruunamehun ohje, mutta se katosi koneen hajoamisen myötä. Ystäväni avustuksella löytyi vähän vastaava, jonka mukaan nyt teen mehun.

Harmaakuono on nyt ymmärtänyt ettei sen tarvitse työvermeitä päälleen huolia. Alkuun se läähätti ja vouhotti mun ja Oton lähtiessä ulos. Nyt se katselee lähtöämme rauhallisena. Se ei hakenut läheisyyttä minulta kovinkaan paljoa. Nyt viimeisen viikon aikana tilanne on muuttunut. Nyt tullaan aivan liki kuten talvisaikaankin, ja jos rapsutan Ottoa Harmaakuono kyllä muistuttaa olemassa olostaan. Ja kyllä koirat on kaverustuneet. Leikkivät mökin pihassa yhdessä vetäen keppiä kilpaa, nukkuvat selkä selkää vasten vierivieritysten. Vaikka Otto on kovin erilainen koira, olen tykästynyt siihen ja päivä päivältä suhteemme paranee. Viime torstaina ennen mökille lähtöä kävimme pienellä porukalla eräs lenkkireitti, joka tehdään kerhotapaamisella elokuussa. Maasto oli vaihtelevaa, Otto opasti varmasti ja hienosti. Kyllä olen ylpeä hienosta opaskoirasta ja tuon kokemuksen jälkeen uskallan lähteä pojan kanssa vaativampiinkin olosuhteisiin kävelemään.

Julkaistu

Hoppu helpottaa, kurkkukipu alkaa

Reilu viikko on menty melkoista haipakkaa. Jos ei fyysisesti touhua niin aivoille mietittävää.  Lepohetkiä ei muuta kuin öisin nukkuminen. Nyt olen nauttinut rauhallisesta päivästä pakkaillen hiljalleen mökille lähtöä varten. Valitettavasti mökkifiiliksiä häiritsemään on änkeytymässä flunssa. Kurkku on kipeä, nenä vuotaa, päätä jomottaa ja on väsähtänyt olo.  Siitäkin huolimatta on ihana mennä hetkeksi mökille rauhoittumaan. Elämämme kun perjantaista lähtien kotosalla on keskittynyt kodinhoitohuoneeseen, jossa on ”minikeittiö” ja oleskelutila. Pöydällä mikro, kahvinkeitin, vedenkeitin, leivät, hedelmät koreissaan, kaapissa vähän astioita tms.  Lattiatila täytetty pienellä pyöreällä metallisella parvekepöydällä ja kahdella tuolilla. Tässä syödään, tässä istutaan aikaa tappamassa ja ollaan koneella.  Yläkerrassa käydään makkarissa nukkumassa suljetun oven takana ja jääkaapilla, joka nököttää heti portaiden yläpäässä.  Eli, keittiötä ei enään ole. Se purettiin perjantaina ja lauantaina vietiin sorttiasemalle.

Alkuviikosta viimeiset pähkäilyt tulevan keittiön väreistä, paperitöiden tekemistä, keittiötilauksen vahvistaminen, keittiön pakkaus. Sitä A:an kanssa tehdessä täytyi ihmetellä mistä ihmeestä sitä tavaraa kertyykin niin hirmuisesti. Keskiviikkoaamuna kävimme kaupassa ja aloitimme pakkaamisen heti. Aa lähti täältä lähempänä kymmentä. Toisaalta nyt astiat ja muut on pakattu siten, että purkaminen pitäisi käydä kätevästi.  Valitettavasti kaapeista löytyi aika paljon myös roskiin menevää. Inventaario pitäisi tehdä vähintään kerran vuodessa eikä  vain remonttien tai muuttojen yhteydessä.

Tiistai oli minuuttiaikataulutettu, sillä kotoa lähdin 9.15 klo 10.00 alkavaan palveriin (opaskoira-asiat), josta jo kahdentoista pintaan hoppuilin seuraavaan tapaamiseen. Käytiin ostamassa Opaskoirakerholle omat kahvi- ja teetermarit retkiämme varten. Samalla piipahdettiin Mustiin ja mirriin, josta Harmaakuonolle ruokasäkki ja heijastinvaljaat. Lisäks mulle ja nuorukaiselle vyö ja hihna sauvakävelyä varten. Kassalla viivytystä ja kello kävi. Ehdin kuin ehdinkin kotiin 13.30. Aa sopi sähkömiehen kanssa remppa-asioita ja kahdeksi Terraan keittiötilausta tekemään. Ja eihän se tullut valmiiksi, paperitöitä ja maksamista vaille. Kotiin oli lähdettävä, sillä asiakas klo 16.00 ja töitä kesti yli kahdeksaan. Aa tekas gluteeinitonta pastaa, jota ehdin syödä hiukan ennen kuutta. Avokin tultua töistä lähtivät Terraan maksamaan tilauksemme. Iltauutisten aikaan istuessani teemuki nokan alla osasin arvostaa tuota rauhottumisen hetkeä.

Torstaina järjestelin aamupäivästä ns. toimistotilamme tavaroita siirtäen niitä tarvikkeita sivuun mitä rempan aikaan tarvitaan. Pesin pyykkiä ja kun vein telineen ulos, ovi läimähti kiinni kovan tuulen takia. Onneksi puhelin taskussa, joten sain oven aukaisijan paikalle. Kun taas sisällä totesin ettei pyykit olleet peseytyneet kunnolla, uudestaan kone pyörimään. Uunissa paistoin jauhelihakiusauksen. Illalla olin Anu Kososen luennolla Liikkujan hiilihydraatit. Tällä tietoa olikin viimeinen luento tälle kevättä, mutta ainahan jotain kiinnostavaa voi ilmaantua. Anu ei selvästikään kannattanut karppaamista, mutta suosi kuitenkin hyvälaatuisia hiilareita.

Perjantaiaamuna pakenin paikalta keittiön purun alta. Osallistuin Vantaan näkövammaisten käsityön tekijöiden Porvoon retkelle. Kaverikseni lähti Silmukkasisko ja muutava muukin tuttu. Ryhmän koko oli iso ja osa porukasta oli hyvin iäkästä ja huonosti liikkuvaa. Shoppailimme TT-Shopissa, josta saatiin alennuksiakin. Ostin bambulankaa, jotta vihdoin pääsen tekemään tiskirättiä, puuvillalankaa toppia varten ja Albackaa oli ihan pakko saada kun oli niin ihanan pehmeää lankaa. Avokille löyty herkkupuolelta amarettosuklaakahvia.

Ennen lounasta ehdimme piipahtamaan vielä Siskon kanssa Trumbergin myymälässä, josta ostin Alku-karkkisekotuspussin. Tämä lisäainevälttely yms. on nykyään jo herkuissakin, joten ei isoja ostoksia syntynyt. Lounaaksi söin uunilohta, kahta salaattia ja keitinperunaa. Aikaa meni pitkälti toista tuntia, mutta ehdimme vielä käydä Pienessä suklaapuodissa, josta ostin mansikkasuklaata ja tummaansuklaaseen upotettuja mansikoita. Ja vielä ennen bussin lähtöä herkuttelimme Cafe Helmessä. Paikka oli yhtä ihana kuin ennenkin. Nyt väkeä li vähemmän, joten vanhan talon tunnelmasta sai vielä paremmin kii. Pääsin myös tutkimaan hovimestarinukkea, joka kantoi tarjotinta, jolla rahaa. Gluteeinittomana herkkuna nautiskelin juustokakusta kera vadelmahillon ja juomana tuo ihanainen kuuma italialainen suklaajuoma.

Kotimatkalla bussissa arvottiin arpoja mitä menomatkalla myytiin. Ostin kolme arpaa ja voitin kaikilla. Vauvan vaatteita, pitsiliinan, teetä+dödö. Olikohan vauvan vaatteet jokin enne??? Kuulemma meni oikeaan osoitteeseen… No eipä tällä hetkellä ole ajankohtaista meidän perheessä… Voittojen arvonta keskeytyi, sillä pysähdyimme lihasavustomolla, joka oli pieni ja reilun 50 hengen ryhmän täyttäessä kaupan, iski ahdistus. Ostin ilmakuivattua kinkkua.

Lauantaiaamunakin pakenin rempan alta pois paikalta. Lähdin messuilemaan parin Siskon kanssa. Toisen Siskon kisu oli näyttelyssä, joten pitihän kissapoikaa käydä katsomassa aina välillä. Itse Kädentaitopuoli oli aika pieni ja suurimmaks osaks esillä oli valmiita käsitöitä. Toki niistä sai ideoita itse tekemiseen. Helmiä ja paperiaskarteluun löytyi paljon tuotteita. Ostin yhden vyyhdin mohair-lankaa ja muut ostokseni olikin ei käsityövoittoisia. No löysin puisen pannunalusen, viilentävää jalkavoidetta ja loput tulikin Luomu- ja Lähiruokapuolelta, joka oli valitettavan pieni. Parin juustolan juustoja maistelimme, kotimaista luomulimsaa(en tykännyt), luomusipsejä(tykkäsin), Biokian suklaamarjoja ja puolukkamehua jne. Ostin paria juustoa, puolukkamehua, suklaamarjoja. Outletin puolella ei käytykään ja Aan kanssa ei sunnuntaina jaksettu lähteä, joten syksyllä sitten taas. Tosin joku kirjoitti jossain, että siellä oli ollu hirmuisesti rihkamaa. Ai niin, ostinhan mä kädentaitopuolelta hopeisen rannekorun :O Ihan meinas unohtua 😀

Kotona väsähtänyt ja huonotuulinen avokki, joka onneksi piristyi saunomaan. Sunnuntaina väsyttiin ja kitistiin. Hieroin sentään avokin ja iltaa kohti mielikin koheni. Tosin kuten edellisessä postauksessa kirjoitinkin, surua on mielessä koiraystävien sairastumisien vuoksi. Eteenpäin kuitenkin jatketaan kaikesta huolimatta.

Julkaistu

Ystäviä, käsitöitä ja teeillan tunnelmia

Eilisiltana avokin katsoessa nyrkkeilyä minun oli tarkoitus valloittaa tuo meidän laiskanlinnamme kuulokkeet korvilla (Wilbur Smith – Kivihaukka), käsissä neuleharppu tarkotuksena harputella sininen tilaustyö kaulaliina valmiiksi, ja ulottuvilla muki kamomillateetä ja Lindin mansikkasuklaata.  Närästyskohtaus pilasi kaiken. Tuo hirmuinen vaiva iskee harvoin, niin harvoin ettei mulla koskaan ole siihen lääkettä. Parasta on kömpiä peiton alle, tyyny rinnan ja vatsan kohdalle ja pyrkimys rentoutua, olla liikkumatta.  Ei tehnyt mieli edes kirjaa kuunnella. Onneksi olo helpottui ja jäin samantein yöunille. Olihan edellisiltana mennyt myöhään ystäväpariskunnan vieraillessa luonamme. Söimme siemenrieskaa, kinkku-parmesan-salaattia, kanan nuijia ja jälkkäriksi marjajäädykettä.  Viiniäkin livahti jokunen lasi juttelun kulkiessa laidasta laitaan. Kahvittelun jälkeen vielä saunomista ja mukavaa yhdessä oloa.  Eilinen meni vähän pelastusarmeijalle, vaikka varsinaisesti ei krapula vaivannutkaan.  Eipä ihme, että uni maistui viime yönä ja ilta ei jatkunut närästyskohtauksen jälkeen neuloen/harputellen. Tänään kaulaliina on kuitenkin harputeltu loppuun ja nyt pari suklaapalaa ja teemuki nököttää vieressä.

Keskiviikkona treffasin käsitöiden ja teatterin merkeissä  ystävää, joka opetti mulle mehiläisvahakynttilöiden tekoa ja kahvipusseista askartelua. Nyt harjottelimme koiran vetolelun tekoa munkin nyöritystekniikalla ontelokuteesta. Kude käy ihoon, jos vähänkin pääsee liukumaan ihoa vasten, joten siinä saa olla tarkkana. Nyt minulla on täällä vetolelun alku ja ainekset toiseen vetoleluun, joten asiaan palataan vielä.

Teehetken jälkeen ohjasin ystävälle koirahieronnan perusteita, jonka jälkeen vietiin oppaamme juoksemaan hetkeksi koira-aitaukseen. Ja sitten olikin aika istahtaa seuraamaan näkövammaisteatterin esitystä
Kuningatar K
Näytelmä oli aika vaikea ja ilman kuvailutulkkausta siitä ei olisi päässyt oikein tolkkuunsa. Pääroolin esittäjäkin vaihtuu useampaan kertaan. Pidin kuitenkin näyttelijöistä ja heidän innostaan esiintyä, joten käykäähän oheisesta linkistä esitystä katsomassa.

  Torstaina vietimme mukavan illan Liioliin kanssa Thehuoneella Eerikinkadulla Helsingissä. Siellä maistelimme monenlaista teetä alottaen miedosta valkoisesta teestä siirtyen vahvempiin makuihin.  Minulle ehkä uusin tuttavuus oli tee, joka oli höyrytetty vuohenmaidolla. Tuoksu oli makea toffeemainen, maku taas aika olematon. Pu’er kiinalainen tee oli tuttu jo ennestään. Nyt pääsin maistamaan teetä mihin oli lisätty ruusunnuppuja, toi mukavaa makua. Ilta oli rento ja mukava, suosittelen teen ystäville. Itse haluaisin joskus osallistua Suomenlinnassa olevaan japanilaiseen teeseremoniaan. Pitäisi kai olla ryhmä, jotta se olisi mahdollista. Tuolloin torstai-iltana ei tarvinnut iltateetä kotona keittää 😀

MadH on liittynyt teidän lukioiden joukkoon! TERVETULOA ja kiitos haasteesta. Kuten edellisen postauksen kommenteissa tunnustinkin, olen viime aikoina ollut kamalan laiska haasteisiin vastailemaan, mutta yritän ryhdistäytyä.

Lopuksi:
Mieletön tunne kun kuulin peipposen laulavan ja mustarastaan visertävän.
Kevät, se on tullut sittenkin.

Julkaistu

Mistä olen ylpeä?

Tammi-helmikuun vaihteessa täällä oli blogiarvonta ja tuolloin sain kaksi kysymystä. Toiseen vastaaminen on jäänyt, joten eiköhän ala olla aika vastata 😀

Karhutar kysyi
”Mistä tekemästäsi / saavuttamastasi
asiasta olet erityisen ylpeä?”

Kysymys on vaikea minunlaiselleni itsekriittiselle ja vaatimattomalle ihmiselle. Minun pitäisi varmastikin kirjoittaa olevani ylpeä mm. paralympiaedustuksestani, EM-mitaleista vuosien takaa. Olenhan toki varmasti jollain tasolla saavutuksista ylpeäkin, mutta samalla muistutan itseäni etten juurikaan kentällä pelannut kyseisissä turnauksissa. Ja taas minun pitäisi muistaa, että jokainen on joukkueessa tärkeä ja se vaihtopelaajan rooli vasta helvetin raskas onkin kantaa. Ehkä siitä olen ylpeä, että tuon raskaan roolin pystyin kantamaan vuosia hyvin, vaikka välillä tuntui mailma kaatuvan nurinnarin oman turhauman ja tuskan vuoksi. Mölyt pysyi mahassa ja purkautui itsekritiikkinä ja alemmuuskomplekseina kisareissun jälkeen. Mutta reissuissa pysyin kasassa! Siitä olen ja saan olla ylpeä. Toki mielelläni ylpeilisin pelillisillä onnistumisilla paljon mielummin.

Saan tekemistäni käsitöistä hyvää palautetta, sanotaan neulejäljen olevan hyvää jne. Siitä voisin kai olla ylpeä, mutta taas kriittinen Hepa astuu toteamaan töiden olevan vaan yksinkertaisia tekeleitä. Ei tarpeeksi kuvioita, raitoja. Ovat vaan jotain helppoja perusräpellyksiä… Olen kuitenkin ylpeä käsityöharrastuksestani. Se on hieno harrastus. Siinä näkee omien kättensä jäljen, voi antaa itse tehtyä lahjaksi tai muistamiseksi. Se tuo hyvää ja lämmintä mieltä.

Isossa porukassa olen aika hiljainen, ehkä jopa ujo. Opaskoiratapahtumia järjestäessäni ja kerhoja vetäessäni olen tullut rohkeammaksi ja rohkeammaksi puhumaan isolle porukalle. Olen ylpeä siitä, että osaan organisoida kerhotapahtumia ja viemään ne työryhmän muiden jäsenien kanssa läpi. Äänimäärä Opaskoirayhdistyksen hallitukseen yllätti ja hämmensi, mutta ei tuonut ylpeyden tunnetta.

Ammatistani olen ylpeä, vaikka jotkut vähättelevätkin sitä eivätkä pidä sitä oikein minään.  Hierojana voin auttaa ihmisiä, helpottaa heidän oireitaan, olla mielen keventäjänä. Voin tarjota asiakkaalle hänen tarvitsemansa ikioman hetken vain hälle itselleen.  Nykyään on aina kauhea kiire, joten luonani voi pysähtyä ja hetkeksi antaa kiireen hellittää.  Teen mielestäni arvokasta työtä monella tapaa, vaikka en ole korkeakouluja käynytkään.

Minun korvaan sana ”ylpeä”  antaa negatiivisen kaiun, vaikka tässä kysymyksessä varmastikin haettiin sitä positiivista ylpeyttä eikä niinkään  sitä negatiivista. Sitäkin kun valitettavasti ihmisillä on enempi ja vähempi…

Mutta lopuksi toivotan Akun tervetulleeksi blogia lukemaan ja olen ylpeä teistä kaikista 47:stä lukiasta ja myös teistä, jotka ette ole rekisteröityneet.

Julkaistu

Viimeisimmät valmistuneet neulomukset

Kahden ponchon neulomisen jälkeen minuun iski hetkellinen neuloosittomuus. Sukkia neuloskelin vähän eteenpäin ja koetin opetella patenttineulosta sitä oikein oppimatta. Noh, patentti muhii ja senkin aion vielä oppia 😀 Niin, ja virkkaamisen. Sitä pääsinkin viime viikolla kokeilemaan eikä se mahdottomalta vaikuttanut. Haluaisin virkata mökille istuinalustoja ontelokuteesta.

Pääsiäislomalla neuloosi teki paluun täydellä voimalla ja mökillä syntyi tämä vihreä pörröinen tuubihuivi

Lanka: Brazilia New Fashion (50%polyesteri, 50%polyamidi,  puikot 4.5-5.5, 30astetta hienopesu)
Täyttä keinokuitua siis. Ostin langan Riihimäen Vahinko-kaupasta viidellä eurolla paketti, jossa 10 50g kerää. Huiviin taisin käyttää vajaat kolme kerää. Silmukkamäärästä ei hajua, mutta huivi menee kaulaan kaksinkerroin. Neulos koko ajan oikeaa. Neuloin 3.5mm pyöröpuikolla ja neulos aika harvaa, ainakin minun käsialallani.

Ensinmäisestä ponchosta jäi Teddy-lankaa pari kerää, joten mökillä innostuin vielä alottamaan toisen tuubihuivin.

Tein huivin sadalla silmukalla 8mm pyöröpuikolla
1-2 kerros: *1o, 1n*
2-4 kerros: 100 o
Neulokseen tuli mukavan tuntuisia nypyjä 😀 Teddyhän on Novitan lankaa (45% villaa ja loput keinokuituja).

Novitan lankaDelissä shoppailun jälkeen syntyi korinpohjaneuloskuviolla tehty tuubihuivi. Eräs ystäväni tilasi minulta vaalean tuubin. Tapaan hänet viikolla myöhemmin. Saas nähdä tuliko huivista toiveiden mukainen.

Lanka: novita  Sylvia (86%villa, 14%silkki,  puikot7-8, käsinpesu)
8mm pyörö/120s/korinpohjakuvio
1-4 kerros: *3o, 3n*
5-8 kerros: *3n, 3o*
Langan paksuus vaihtelee, on mukavaa ja helppoa neulottavaa. Neuloin kasin pyöröllä. Taidan olla erikoistunut näihin kasin puikoilla tehtyihin neulomuksiin 😀
Lankadeliin menon syynä oli Crystal-lanka. Jo vuosi sitten harputtelin ihan liian paksua ja leveää kaulaliinaa, harjoittelin raitojen tekemistä, ja kas työn edistyessä langan paksuus muuttui täysin, siitä tuli huomattavan ohutta. Tuolloin en ollut vielä niin  tietoinen lankajutuista, joten työ laatikon pohjalle odottamaan aikaa parempaa. No Silmukkasiskomiitissä tuli aika parempi, esittelin lankaa ja lankadeliin vei Siskojen tie.  Viallisen tummanruskean langan tilalle sain punaista kaksi kerää. Ruskeaa kun ei enään ollut.  Käsissä pitkä pätkä kaulaliinaa, ei kuitenkaan tarpeeksi pitkä. Siskotpa keksi, että tekeleestä tulee kassi.
Lanka: Novita Crystal (51%akryyli 18%mohair 18%polyamidi 13%polyesteri,  puikot 10 tai 12, käsinpesu)
 Siskojen avustuksella kaulaliinasta tuli olkalaukku. Läppä on ohuempaa viallista Crystallia, olkahihna on virkattu. Laukkuun voisi vielä lisätä napin. Niitähän teimme maaliskuun alussa olleessa miitissä.

Siskot olivat ostaneet Kädentaito-messuilta kotiuunissa poltettavaa savea. Ehkä savelle on jokin hienompikin nimi. Meillä oli kuvioiden tekemiseen mm. pätkä ketjua, pitsiliina… Hauskaa oli, vaikka minusta tuntui nappieni olevan tylsän yksinkertaisia 😀 No nyt niitä mulla on tallessa polton jäljiltä ja toivottavasti ainakin osalle keksin tai keksitään käyttöä. Olkalaukku voisi olla yksi kohde 😀
En ole viime syksyn jälkeen tehnyt harpulla mitään. Eilisiltana aloitin sinisen kaulaliinan, jota ystäväni poika on toivonut. Valitettavasti ei taida keskiviikoksi valmistua. Silloin pääsen opettelemaan koiran vetolelun valmistusta.  Eli, koko ajan jokin käsityöprojekti on meneillään. Huolehdinkin jo, että keittiörempan aikana (purku alkanee 26.4.)  langat ja käsityötarvikkeet täytyy saada paikkaan mistä ne on helppo ottaa aina kun uutta lankaa tarvii. Eihän toki käsityölaatikot ole keittiössä, mutta joudumme suojaamaan pölyltä myös olkkarin kalusteet. Lattian laatottaja on onneksi löytynyt, nyt odotellaan sähkäriltä vastausta ottaako homman hoitaakseen. Näin etenee remppa-asiat mun neuloosihuuman keskelläkin 😀  Hieno homma!
Julkaistu

Ystävät ja kaverit

Kolmenkympin paremmalla puolella on jo oppinut tosiasian: elämässä ystävä- ja kaveripiiri muuttuu vuosien varrella. Toiset pysyvät pitkään elämässä, toiset taas vaan piipahtavat siinä ja katoavat syystä tai toisesta. On surullista menettää ihmisiä elämästään, mutta kuljemme monesti vain eri suuntiin ja arjen keskellä yhteydenpito jää. Toisten kanssa tavatessa juttu jatkuu siitä mihin edelliskerralla on jääty, pitkäkin tauko vain katoaa väliltä. Se kai on sitä oikeaa ja kestävää ystävyyttä. Joskus ystävyys voi olla tiivis, vaikka kestääkin vain hetken elämässä.

Kun olin allekouluikäinen leikin pihapiirin lasten kanssa. Toiset hyväksyivät vammani, toiset vältteli sen vuoksi. Kun kävin koulua Jyväskylän näkövammaisten koulussa, kaveri- ja ystäväpiiri muuttui. Pihan lapset jäi ja koulun kaverit tuli tilalle. En enään mahtunut pihapiirin jengiin, olinhan arkipäivät kaukana kotoa, joten hiljalleen näkevät kaverit hävisivät. Lomilla se tuntui kaikkein pahimmalta, olishan ollut koko kesä aikaa touhuta muiden pihan lasten kanssa. Leikin itsekseni ja jonain kesänä minun luonani kävi tyttöporukka jostain ystäväpalvelusta. Heistä ei kestään tullut oikeaa kaveria tai ystävää. Jopa ala-asteikäisenä koin touhun keinotekoisena ja jonain velvollisuustapaamisina.

Jyväskylässä onneksi kavereita ja ystäviä riitti, isommaksi kasvaessa aloin kaipaamaan kavereita, jotka olivat integroituneet normaaleihin kouluihin. Tutustuminen tuntui vaikealta, mutta onneksi kirjeenvaihto auttoi asiaa. Koin itseni laitostuneeksi heidän rinnallaan ja jotenkin vammaisemmalta kuin he. Silti heistä on vieläkin ystäviä jäljellä. Emme tapaa usein, mutta kun tapaamme ystävyys on matkassa. Se tuntuu hienolta.

Ammattikoulussakin ystävä- ja kaveripiiri muodostui näkövammaisista. Minulla ei ollut yhtään näkevää kaveria saatika ystävää. Se tuntui pahalta ja monesti mietin minussa olevan jotain pahasti vialla. Järjellä ajatellen missäpä niitä näkevien kanssa olisi päässyt ystävystymäänkään. Harrastukset kun näkövammaisten joukkuepelissä maalipallossa, ja muu vapaa-aika opiskelutovereiden parissa.

Opiskeluiden jälkeen vapaa-ajasta vuosi vuodelta maalipallo nappasi isomman osan, ja siellä pelaajat oli pääsääntöisesti näkövammaisia kuten itsekin. Heidän kanssaan touhuilimme toki paljon muutakin kuin vain pelasimme tai treenasimme. Maalipallokavereista/ystävistä suurinosa katosi minun jäätyä lajista pois reilu pari vuotta sitten. En itsekään osannut pitää yhteyttä heihin. Alkuun tuntui kovin tyhjältä, jopa yksinäiseltä, vaikka lähimmät ystävyyssuhteet olivatkin säilyneet ja kestävät edelleen.

Toki matkan varrella on ollut lyhyitä kaveri- tai ystäväsuhteita näkeviin ihmisiin. Vasta viime vuosina tilanne on kuitenkin muuttunut. Opaskoiratouhujen kautta tutustuin pariin ihanaan ihmiseen. Heidän kanssa tapaamme muutenkin kuin opaskoirien merkeissä. Välillä tarvitsen apuja milloin mihinkin, ja pelkäsin menettäväni heidät jos ”vaadin liikaa” pyynnöilläni. En ole menettänyt ja toivon heidän pysyvän elämässäni vielä vuosikymmeniä eteenkinpäin.

Rakkaan harrastuksen lopettaminen oli kova pala, ja kuten aiemminkin kirjoitin, elämä tuntui tyhjältä. Toisen korvan leikkauksen jälkeisellä sairaslomalla löysin käsityöt. Pitkäaikainen ystäväni maalipalloajoilta lähtien toi harpun ja lankaa. Pitkäaikainen asiakkaani, josta on tullut ystävä vuosien varrella suunnitteli käsityötapaamista viime keväänä ja käsityötuokioiden myötä syntyi Silmukkasiskot. Minulla ei ole siskoa, mutta koen tiivistä ystävyyttä, vilpitöntä välittämistä Silmukkasiskojen kanssa touhutessa. Heistä on tullut siskoja ja ystäviä minulle. Nykyään uskallan aina vain rohkeammin kysyä neuvoa tai apua käsityöhöni iskiessä ongelma. Tapaamisissa kaikki kyselevät ja neuvovat toisiaan. Toivottavasti minäkin voin tuoda Siskoille edes joskus jotain uutta tietoa tai antaa neuvoa jossakin. He antavat minulle niin paljon, haluan antaa samalla mitalla heille. Samoin toki kaikille muillekin ystävilleni riippumatta olivat he näkeviä tai näkövammaisia.

 On jännää huomata miten tilanne on muuttunut. Vielä joitakin vuosia sitten kaikki ystäväni oli näkövammaisia. Muistan vielä kesällä 2011 kirjoittaneeni täälläkin aiheesta näkevien ystävien vähyys. Nyt minulla on myös näkeviä ystäviä, ja heidän kanssaan tällä hetkellä yhteydenpito on tiiviimpää kuin näkövammaisten. En usko sen johtuvan vammattomuudesta/vammaisuudesta, luulen vaan, että nykyiset harrastukseni vaikuttavat asiaan, eikä se vähennä näkövammaisten ystävien merkitystä tai arvoa. Olen edelleen sitä mieltä, että molempia tarvitaan. Ja ystävyyttä ei mitata sillä onko näkevä vai näkövammainen. Se on epäoleellista ystävyyden tai kaveruudenkin syntyessä ja kestäessä.

Olen onnellinen, että nyt minulla on ystäviä niin näkövammaisissa kuin näkevissä ihmisissäkin. Nyt olen siinä elämäntilanteessa, jota olen toivonut. Muutoksen myötä uskon minusta tulleen rohkeampi touhuamaan myös näkevien mailmassa. En ole enään se ”pelkkä” vammainen muiden vammaisten keskellä. Enkä myöskään laitostunut nuori vammaisten keskellä. Olen aikuinen nainen, joka elää elämäänsä ja pääsääntöisesti nauttii siitä ilman alemmuuskomplekseja. Jos sellainen alemmuusfiilis iskee, se onneksi talttuu melko nopeaan. Vielä kun voittaisin pelon ja jännityksen opiskella näkevien kanssa, se mahdollistaisi englannin opiskelun. Toki se vaatii myös, että luotan itseeni ja siihen, että jopa minä voin oppia vieraan kielen. Vielä joskus ilmottaudun kurssille, se päivä tulee vielä! Voitan pelot ja möröt 😀