Julkaistu

Helmet -lukuhaaste 2019 – tammikuun luetut

Päätin haastaa itseni tänä vuonna Helmet -lukuhaasteeseen. Sen lisäksi, että luen kaikki 50 erilaista kirjaa pyrin jokaisesta kirjoittamaan pienen tekstin lukukokemuksestani. Mikään kirja-arvostelujen kirjoittaja en ole, mutta katsotaan kehitynkö vuoden aikana, vai jääkö homma puolitiehen. Tammikuussa lukemistani kirjoista hyväksyin kuudesta kirjasta viisi kirjaa.

2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä: Sirpa Tabet Äidin tyttö
Äidin tyttö oli vuoden 2019 ensinmmäinen lukemani kirja. Siitä on vuosia kun viimeksi olen lukenut Tabetin tuotantoa. Mielestäni hänen ehdottomasti parhaimmistoa on esikoiskirjansa Punainen metsä, Voi minun lintuni, Tähkäyö jaHämärän lapset. Mielestäni Äidin tyttö –kirja oli hyvä, mutta ei mikään helmi. Kirjassa toimittaja Paula Mikkola tutkii pienessä maalaiskylässä kadonnutta tyttöä, jolla on kiltin ja auttavaisen ihmisen maine. Mitä kiltteyden taakse lopulta kätkeytyy ja oliko hän lopulta niin pidetty miltä aluksi vaikuttaa? Toimittajan tutkiessa tapahtumia myös hänen henkensä vaarantuu. (15.1.2019)

32. Kirjan nimessä on ammatti: Christine Lee Kätilön sisar
Myönnettävä on, että Jennifer Worthin Hakekaa kätilö-kirjat on lukematta, joten Christine Leen sisar Jennifer on minulle täysin vieras. Hänen kirjasarjastaan on ilmeisesti tehty suosittu tv-sarjakin. Leen tarina oli mielenkiintoinen, mutta loppua kohden tapahtumat toistivat liiaksi toisiaan. Avioliitto, talon myynti, uudelleen jaloilleen nousu. Pidin kirjan alkuosasta huomattavasti enemmän, jossa kerrottiin lapsuudesta ja nuoruudesta. Välillä todella rankkoja kokemuksia ja ihmetellä täytyy, että miten vanhemmat voivat lapsiaan kohdella kirjassa kuvailulla tavalla. Kirja huokui siltikin rakkautta kirjoittajan vanhempia kohtaan ja sisarella oli täysin oma paikkansa Christinen sydämessä. Löysin netistä Jenniferin kirjojen arvosteluja ja kiinnostukseni heräsi. Onneksi Celiasta löytyi äänikirjoina kaikki kolme Hakekaa kätilö-kirjaa. (15.1.2019)

Antti Heikkinen Kehveli
Kirja ei sopinut mielestäni mihinkään haastekohtaan. Se oli kuitenkin kirjoitettu kiehtovalla tavalla ja hymyn herättävin sanakääntein. Tämän tyyppistä kirjallisuutta luen vähän, mutta esim. Heikkisen Pihkatappi on luettu ja tykkäsin. Kehveli-kirjan alkupuolesta pidin enemmän kaikkine virallisine lohduttajineen ja naurisjuttuineen. Jotenkin minua harmitti Kehvelin katoaminen ja ennen kaikkea syyt siihen. Meni vähän överiksi minun makuuni. Toisaalta Kehveli pysyi Kehvelinä kirjan viimeisiin riveihin asti ja siitä pidin. Kirjan on äänikirjaksi lukenut itse kirjailija, joten Savon murre taipui upeasti ja muutoinkin pidin Antin luennasta. (20.1.2019)

35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä: Enni Mustonen Taiteilijan vaimo
Olen lukenut lähes kaikki Enni Mustosen kirjat ja pitänyt niistä. Erityisesti maininnan ansaitsevat kirjasarjat Vihreän kullan maa, Koskivuori, Järjen ja tunteiden tarinoita sekä uusin kirjasarja Syrjästäkatsojan tarinoita. Mustosen kirjat ovat jouhevasti eteneviä ja vuosien varrella niihin on tullut lisää syvyyttä ja tietynlaista suoruutta. Niinpä aloitin Taiteilijan vaimo-kirjan suurin odotuksin enkä joutunut pettymään. Kirja alkaa Pariisin hulinasta rakastuneen pariskunnan silmin taustalla yhteiset suunnitelmat Suomessa. Kotiin paluun jälkeen Kirsti toteuttaa unelmansa ja perustaa oman ompelimonsa. Kirstin mies Iivon taiteilijan elo ei aina suju toivotulla tavalla, mutta pariskunnan rakkaus ja välittäminen auttaa kestämään läpi vaikeiden aikojen Suosittelen kirjaa luettavaksi. Itse kuolaan jo seuraavan Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan Sotaleski kirjan äärelle. (5.2.2019)

17. Kirjassa on kaksoset: Sarah Crossan Yksi
Minulle ns. säekirjallisuus oli uusi tuttavuus. Runoja en juurikaan lue ja siksipä hiukan olin epäileväinen aloittaessani kirjaa. Yksi kertoo siamilaisten kaksosten Gracen ja Tippin tarinan jotenkin aidolla tavalla. Vaikka kirja oli fiktiota, se oli hyvin todentuntuinen arjen kuvauksineen.Säekerronta sopi hyvin kirjan tunnelmaan. Minusta kirjassa käsiteltiin erilaisuutta hienolla tavalla ja todenmukaisesti miten kanssaihmiset kammoksuvat sitä. Tytöt joutuvat lukioiässä suurien päätösten eteen ja kirjan loppu liikuttaa syvästi. (5.2.2019)

Julkaistu

Tunnista sata lintulajia

Vietämme Suomen juhlavuotta; itsenäinen Suomi 100 vuotta. Juhlavuosi on tuonut paljon erilaisia juhlia, tapahtumia, kampanjoita jne. Birdlifella on mm. kampanja Tunnista satalintulajia, joka tarkoittaa minulle ja Silja-ystävälleni tallentaa sadan eri lintulajin äänet niin hyvinä, että äänestä pystyy tekemään lajimäärityksen. Idean isä on Ari Linna, joka toimi retkioppaanamme Kökarin lintuviikonlopussa helmikuun puolivälin jälkeen. Siellä kuljimme paraloidimikrofonini kanssa tallentaen mm. tavalliset sini- ja talitiaisen, viherpeipon, erikoisempana urpiaisparven ruokailua ja hippiäisen hentoa ääntelyä. Istuessamme iltaa idea syntyi ja innostuimme Siljan kanssa siitä kovasti. Kotimatka sujahtikin pohtiessa miten toteutamme projektin. Selvää oli, että perustamme blogin, mutta miten saada lintujen äänet blogiin ilman tallenteessa oltavaa kuvaa kuten youtubessa. Myös blogin nimi pohditutti, sillä halusimme siitä sellaisen, jota voisi halutessaan käyttää myös uusien projektien tullen. Luotamme siis siihen, että niitä projekteja tulee juhlavuodenkin jälkeen 🙂

Nimeksi päätettiin Satakielenlaulu ja kun saimme hyvän vinkin äänitallennuksien latauspaikastaei muuta kuin ensinmmäinen blogipostaus julki.

Olemme tästä projektista enemmän kuin innoissamme. Projektin myötä tulemme liikkumaan luonnossa paljon, ja sekös saa minut hykertelemään onnesta. Edelleen täälläkin kertoilen myös lintu- ja luontokuulumisianikin, mutta tarkemmin jos projektin edistymistä ja luontoretkikertomuksia haluaa lukea, niin kannattaa ottaa blogi seurantaan. Sen löydät täältäSamalla haluamme tuoda esiin sitä miten luonnosta voi nauttia monin eri tavoin. Läheskään aina ei tarvita näköä. Haluamme myös lintujen äänien mukaan tarinaa retkiltämme ja tuntemuksistamme. Toivottavasti moni innostuu tästä, sillä niin innoissamme itse olemme. Perustimme blogille&projektille myös Facebook-sivun, jossa myös realiaikaisia päivityksiä, joten käykäähän painamassa sitä tykkää-painiketta täällä

Julkaistu

Rakkaus on sokea

Näkövammaisteatteri esitti näytelmän Rakkaus on sokea Palvelu- ja toimintakeskus Iiriksessä huhti-toukokuun vaihteessa. Itsekin kävin katsomassa 3.5. olleen esityksen. Näytelmässä pureudutaan miten sokea kokee ihastumisen&rakastumisen katsekontaktin puuttuessa. Kalle Lindh kuvasi ensi-iltaesityksen ja se on katsottavissa täältä.
Haluaisin kuitenkin heittää teille lukioille toivomuksen: Laita kuulokkeet korville ja näyttö pimeäksi. Lähde matkaan mukaan. Koe teatteriesitys kuten sokea. Tässä näytelmässä pysyt kuvailutulkin ansiosta loistavasti mukana, vaikka et näkisikään. Jos esityksen jälkeen koet, että haluat kokea sen uudelleen, katso kuvan kera. Kerro kommentteihin millaisen kokemuksen koit.

Esitys on mahdollista nähdä myös livenä Cross over -festareilla torstaina 9.6. klo 19. Kaapelitehtaalla osoitteessa Tallberginkatu1, Ruoholahti, Helsinki

Julkaistu

Iltapäivä virkaten

Meikäläisen virkkaustaito on ollut aikalailla nolla. Kouluikäisenä olen tehnyt trikookuteesta ketjusilmukoin hyppynarun, mutta en oppinut kiinteitä silmukoita saatika sitten pylväitä. En muista mikä siinä lopulta mätti, vasenkätisyyteni kenties tai mielenkiinnon puute. Joka tapauksessa muistan riidelleeni opettajan kanssa virkkaamisesta ja lopulta luovutimme. Siltikään minulla ei ole opettajastani pahaa sanottavaa. Virkkaus vain oli ylivoimainen opittava.

Olen muutaman ihmisen kanssa puhunut, että voitaisiin opetella virkkaamista, mutta ohjaaminen on jäänyt aina syystä tai toisesta. Joku kerta kokeilin ketjusilmukoita jossain, mutta ei homma silloin oikein auennut. Virkkaus on kuitenkin mielessä kaihertanut. Jos osaan neuloa miksi en voisi oppia virkkaamaankin vasenkätisyydestäni huolimatta.

UUden avustajamme kanssa asia tuli puheeksi, sillä hän on ahkera virkkaamaan ja tekee paljon muitakin käsityöjuttuja. Aamupäiväasiakkaideni ja välipalan jälkeen istahdimme Heman kanssa vieretysti sohvalle virkkuukoukut käsissä. Ensiksi sain tunnustella Heman tekemiä sisustuskoreja trikookuteesta, vertailla paksumpaa ja ohuempaa virkkausjälkeä.

Aloitimme ketjusilmukoista. Minulle tuotti hankaluutta pitää lankaa oikealla etusormella ja koukata koukulla lanka koukulle. Kovin mielelläni käytin sormia apunani. Aluksi tuntui hankalalta tehdä ja tunnustella samanaikaisesti. Silmukan läpivienti sujui myös sormiavusteisesti. Hiljalleen opin käyttämään enemmän ja enemmän koukkua siihen, mutta en täysin päässyt siihen, että silmukan läpivienti menisi vain koukulla.

Aluksi virkkasin tavattoman tiukkaan ja kuului melkoinen narina trikookuteen hangatessa muoviseen virkkuukoukkuun 😀 Ja olihan se itse virkkauskin aika hankalaa. Kiinteiden silmukoiden teossa edelleen sama, että oli vaikeaa pitää kudetta oikean etusomen päällä ja koukata koukulla kude virkkuulle. En myöskään osannut vetää molempia silmukoita samanaikaisesti vaan vedin ne läpi yksitellen. Varmasti vähän tahtia hidastavaa, mutta ei ilmeisesti virkkausjäljessä näkyvää. Ja ehkäpä vielä joskus luotan itseeni niin paljon ettei koko aikaa tarvitse olla tunnustelemassa. Enhän tunnustele neuloessakaan. Neuloessakaan en muuten osaa pitää lankaa oikealla etusormella kuten ilmeisesti suurin osa tekee. Oikeakätiset tietystikin pitää vasemman käden sormella 🙂

Ensinmmäinen kiinteäsilmukkakerros sujui todella hitaasti, seuraava jo huomattavasti nopeammin. Välillä jopa huomasin etten ajatellut jokaista liikahdusta käsissäni. Sitten kyllä tuli helposti ajatuskatko ja jäi miettimään missäs sitä nyt oltiinkaan. Sitä tapahtui enemmän ovatko ne nyt sitten puolipylväitä joita virkattiin viralliselta nimeltään. Langankierto, silmukasta läpi, langan kierto, kahden silmukan läpi, langan kierto ja kahden silmukan läpi. Termini saattavat olla vääriäkin 🙂

Puolipylväs tuntui aikas helpolta, langan kiertoja vain vähän enemmän. Pidin myös virkkausjäljestä millainen siitä tuli. Ja huomasin hetki hetkeltä suoriutuvani nopeammin ja nopeammin. Mukava oli kuulla, että myös käsiala oli tasainen, joten toiveita on minunkin virkata jotain mukavaa. Itse asiassa avokki on jo pidempään toivonut keittiön tuolien päällyksiä, joten ehkäpä siinä mulle trikookudehaaste 🙂

Iltapäivä meni mukavasti ja nopeasti. Unohdin jopa järkyn väsymykseni, josta olen kärsinyt viimeset pari päivää. Maanantai ja eilinen olivat aivan järkyttäviä eikä tänäaamukaan lupaillut hyvää. Onneksi kuitenkin asiakkaiden myötä ja virkatessani piristyin, ja ennenkaikkea unohdin koko asian. Irtosipa virkkausharjoitusten lopussa hymykin 🙂 No ehkä hymyjä tuli jo aiemminkin, mutta myös keskittymistä. Ja tässä vielä virkkausjälki

Nyt illalla piti vielä testata muistanko oppimani ja ilokseni totesin muistavani, joten taisinpa oppia virkkaamaan, tai ainakin virkkauksen perusteita. Paljonhan on mahdollisuuksia, mielikuvitus vain rajana. Nyt kuitenkin harjottelu jatkukoon ja nautitaan uuden oppimisesta. Isot kiitokset Hemalle mahtavasta iltapäivästä! Nyt iltateen jälkeen voin iloisella mielellä kömpiä höyhensaarille, sillä väsy painaa. Se on taas kuitenkin oma tarinansa, joten ei pilata virkkauspostausta moisella ahdistuksella.

Julkaistu

Puolikuntoisena kotona – ”vaarallista”

Paiskiessa eilen töitä viiden asiakkaan verran kummastelin tajutonta väsymystä. Eihän lauantain avokin yllätysbileet nyt niin rankat olleet, vaikka yli puolille öin menikin. Syötyäni asiakkaiden jälkeen päätin mennä kuuntelemaan Uhatut-nimistä kirjaa. Havahduin tajuamaan, että palelin peiton alla, vaikka olin oloasussa. Mittasin puhuvalla digimittarilla kuumeen. Mittari ei luotettava ole, näyttää aina asteen verran yleensä alakanttiin, joten totesin olevani kuumeinen. Ärsytti ja ärsyttää. Vatsa on ollut aamuisin sekaisin, muuten oireet palelua ja lievää päänsärkyä. Peruin aamupäivältä odottamani pt-treenin enkä mennyt keramiikkaan ja rottinkikerhoonkaan. Kömmin pehkuun ja kuuntelin Uhatut loppuun ja aloitin Noidankehä-kirjan. Välillä taas palelin hurjasti. Olen juonut teetä mukitolkulla ja se lämmittääkin mukavasti. Huomisesta taitaapi tulla samankaltainen päivä. Nyt illalla on ollut vähän parempi olo.

No miksi sitten puolikuntoisena kotona möllötys on ”vaarallista”? Alitajuntaani on nimittäin iskostunut ajatus, että haluan tänäkin vuonna kokea jotain sellaista rajojen rikkovaa liikunnallisesti kuin 40 kilsan kävely oli viime kesänä. Toivottavasti spinningmarathonin ihanuuden pääsen kokemaan mahdollisimman pian, mutta haluaisin kokea jonkin pyöräilytapahtuman tms. Haluaisin kokea miltä tuntuu ajaa jokin pidempi pätkä. No ensiksi olisi metsästettävä taasen niitä pilotteja :DD Ja kun talviajoa en harrasta ehkä on vielä vähän liian aikaista ellei löytäisi pilottia, jonka kanssa olisi jokin tapahtuma sovittuna ja tavote sielä onnistuminen. No onnistuminen meikäläisen kohdalla taitaisi olla maaliin pääsy 🙂

Toki haluan osallistua tänäkin vuonna kävelytapahtumiin. Naisten kympille lähdetäänkin – ainakin alustavien puheiden mukaan – Lauran kanssa tod.näk. taas tekemään uutta ennätystä 😀

Olen pohdiskellut myös miten jatkan Vidalla treenausta. 10-kerran kortti alkaa olla lopuillaan ja Jannan kanssa yhteiset treenikerrat samoin. Millaisen pt-treenipaketin haluaisin, ja jos pt-treenejä haluan jatkossakin, millaisin tavottein? Miten treenit sovittaa viikko-ohjelmaan mahdollisimman säännöllisiksi jne… Hiljalleen se mitä haluan alkaa ehkä itselleni hahmottua, mutta samalla kiinnostus pyöräilyä kohtaan kasvaa, joten pilotteja, pilotteja…

Mutta nyt tämä ”kuumehourailu” saa loppua ja minä lähden tervehdyttäville unille ja toivon tälle vuotta paljon ihania liikuntahetkiä jokaiselle.

Julkaistu

Unelmastako totta? – treenausta Personal Trainerin kanssa

En tiedä miksi kirjoitin, mutta kirjoitin Facebookin Korso-ryhmään
”Kävin perjantaina tutustumassa Kuntokeskus Vidaan ja pidin kovasti sen ilmapiiristä ja treenaukseni ajaksi opaskoirallenikin paikka löytyisi missä siitä ei muille asiakkaille olisi haittaa. Minua kuitenkin ”ujostuttaa”, jännittää ehkä eniten sokeuteni vuoksi aloittaa treenaaminen salilla. Intohimoni on spinning, koska siinä on laji, jossa sokkonakin voi revitellä täysillä ilman turvallisuusriskejä. Nyt vain pitäisi voittaa arkailuni ja opetella reitti opaskoiran kanssa Vidaan, harjoitella sisätiloissa kulkemaan ja hankkia kortti, jotta unelmasta tulisi totta. Että jonain päivänä ehkä siellä haahuaa valkoisen kepin kanssa arkautensa voittanut – toivotaan niin!”
Ehkä kaipasin rohkaisua ja monesti kun kertoo arkailevansa, se jo helpottaa. Ja ehkä myös persaukselle potkaisemista etten vain jäisi unelmoimaan. Ja sain mitä tilasin, yes! Totuuden nimessä eteeni avautui vastustamaton mahdollisuus.

Kirjoitukseni näki Personal Trainer Janna Saren, joka on pt-yrittäjä, tekee ohjauksia mm. Korson Vidassa. Hän kirjoitti minulle ja sovimme tapaamisesta. Jannan koulutus liikunnanohjaaja AMK Haaga-Helia (Vierumäen liikuntainstituutti ja viimeisen vuoden suuntautumisopinnot kunto- ja terveysliikunta). Opintojen jälkeen hän on lisäkouluttautunut erilaisin lyhyemmin koulutuksin. Hänellä on kilpaurheilijatausta lajina koripallo ja mukaan on mahtunut myös judoa ja jujutsua. Omien sanojensa mukaan hän haluaa auttaa muita liikunnan pariin, madaltamaan kynnystä liikunnan/treenaamisen aloittamiseen ja siksipä mekin istahdimme nokat vastakkain juttelemaan.

Olen lukenut jonkin verran blogeista pt-kokemuksia ja salaa itsekin haaveillut sellaisesta mahdollisuudesta. Asialle en koskaan ole kuitenkaan tehnyt mitään. Ollessani jäsenenä eräässä ketjussa 2004-2010 minulla oli ns. omaohjaaja, jonka kanssa käytiin kuntosaliohjelma läpi kerran pari, mutta ohjatusti treenamista se ei ollut. Pääasiassa loppuaikoina kävinkin salilla lähinnä spinningtunneilla. Ja tuolloin en varmasti edes juuri mitään pt-touhusta tiennytkään. Ja vaikka olisin tiennyt kukkaron nyörit olis pysynyt tiukalla. Vasta viime vuosina pt-asia on tullut minulle tutummaksi ja salainen haave päästä itsekin harjoittelemaan ohjatusti on herännyt. Hyvä ystäväni aloitti omat pt-treeninsä vuoden alusta ja ilolla olen lukenut hänen hehkutuksiaan treenien tuomasta hyvästä olosta ja ehkä ihan pikkuisen kadehtinutkin hyväntahtoisesti.

Eli voinko sanoa ei?
Vaikka minua jännittää miten salilla kanssatreenaajat suhtautuvat minuun, miten pärjään salilla, törmäilenkö tuntemattomiin ihmisiin jne. Ja jos ja kun aloitan Vidassa saliharjoittelun, haluan osallistua ryhmäliikuntatunneille. Miten ohjaajat suhtautuvat minuun, onko treenissä mitään mahiksia pysyä mukana, olenko liian kömpelö. Mitä jos huitasen vahingossa tai astun varpaille?
Niin, pelottaahan tuo kaikki, mutta… voiko arkuuden voittaa? Minua pidetään rohkeana ja kaitpa sitä pääsääntöisesti olenkin, joten miksi nyt jänistäisin?
Miksi minulla ei olisi yhtälaiset oikeudet harjoitteluun kuin kellä muulla tahansa, vaikka yksi aisti on pois. En tokikaan aio änkeä itseäni nopeatempoisille tunneille, tai tunneille missä on vaikeita askelkuvioita tms.
Olenhan vuosia sitten käynyt venyttelytunneilla, spinningissä ja pilateksessa. Olen kotona jonkin verran heilunut kahvakuulan kanssa, joten olisiko mahdotonta ottaa mukaan repertuaariin esim. kahvakuulatunti…

Näitä olen paljon pohtinut ja sisälläni kuplii innostus. Sydämestäni toivon tästä syntyvän jotain hienoa niin minulle kuin Jannallekin. Ehkä Janna pystyy kanssani kehittämään jotain osa-aluetta ammatissaan. Nyt hän joutuu todella miettimään miten liikkeet selittää minulle eikä kosketukselta välty. Kädestä pitäen ohjaamista tulee varmasti enemmän, mutta Jannalle koskettaminen ei ole vierasta, joten tästä on hyvä lähteä eteenpäin.

Olemme sopineet, että kirjoitan täällä blogissa projektistamme iloineen ja suruineen. Toivomme tällä tarinalla muidenkin rohkaistuvan lähtemään liikkumaan jostain rajoitteesta/hidasteesta huolimatta oli se sitten jokin vamma, sairaus, ongelma. Liikkua voi kuntosalilla ja muutenkin vaikka näkö puuttuisi, vaikka sairastaisit diabetesta, tai kärsisit polviongelmista tms. Liikunta kuuluu kaikille ja oikealla ohjauksella meistä jokainen voi siitä saada entistä enemmän irti. Tällä esimerkillämme haluamme rohkaista muitakin. Minä olen tarttumassa mörköä sarvista Jannan avulla ja samalla pääsen toteuttamaan unelmaani. En ole ehkä edes tajunnut millainen mörkö sokkona yleisellä salilla touhuaminen on ominpäin. Tämän projektin aikana toivon itseluottamukseni kasvavan, rohkeuteni lisääntyvän. Enkä ehkä ole edes oikein tiennyt kuinka paljon olen tätä halunnut.

Alkuvaiheessa olemme sopineet 5-10 kerran treenisatsista, jonka jälkeen katsomme miten homma jatkuu. Minulle on iso yllätys, että Janna ei halua rahallista korvausta. Hänelle tärkeämpää tuntuu olevan auttamisen ilo ja sen tuoma palkkio, sekä näkyvyyden kautta joidenkin muidenkin innostuminen liikunnasta jostakin haasteesta huolimatta. Ja tuohon toiveeseen on toki helppoa yhtyä. Ja jotta ette pitäisi minua hyväksikäyttäjänä Jannan suhteen, haluan mainita myös, että olen valmis korvaamaan hänelle myös rahallisesti jatkossa.

Kotoa on n. kilsan matka Vidaan, ja nyt onkin tarve opetella reitti Oton kanssa mahdollisimman pian. Kirjoitinkin liikkumistaidon ohjaajalle asiasta ja eräälle peesarille, joten jospa reittiharjoittelu päästäisiin aloittamaan mahd. pian, voisin ostaa treenikortin Vidaan ja aloittaa yhteistyön Jannan kanssa ja siinä samalla livahtaa spinnutunneille.

Julkaistu

Kaatosateessakin voi olla onnellinen

Aamulla molemmat koirat olivat sitä mieltä ettei tuonne kaatosateeseen voi mennä. Kumpikin kääntyi ovelta takaisin sisään. Lopulta Otto teki takapihalle pisut Harmaakuonon esimerkistä. Mutta täytyihän sinne ulos lähteä, sillä isompi hätä kolkutteli hajuista päätellen molemmilla. Avokille tuli asiakkaita, joten pukiessani kalvopukua (kuuma kuin mikä, mutta pitää sateen ulkopinnalla) ylleni päätin ottaa molemmat mukaan. Kerran aikasemmin olen vienyt molemmat tarpeilleen, joten selviytyisimme nytkin.

Gps:n matkamittari päälle, Otto vasempaan ja Harmaakuono oikeaan käteen, joten ei muuta kuin matkaan. Alkuun Harmaakuono pyrki Oton eteen, mutta hoksattuaan minun haluavan sen kulkevan oikealla puolellani ja lyhennettyäni hihnaa vanha herra kulki rinnallamme siivosti Oton työskentelyä häiritsemättä. Harmaakuonolla häntä heilui pystyssä, otolla vähemmän ja alempana. Poikahan inhoaa märkää maata ja vesisadetta. Silti Ottokin käveli reippaasti ja hädätkin tuli tehdyksi. Paikoissa missä tiellä oli vettä tasaisesti Otto selvästi oli nyreänä. Jumitusta ei onneksi kuitenkaan tullut.

Ottohan välillä pistää liinat kiinni eikä suostu hetkeen liikkumaan metriäkään. Seisoo kuin puupatsas, nostit valjaita, nypytit hihnasta, kannustit tai kirosit, vedit tms. Ei vaan liiku. Voitte uskoa sen olevan todella turhauttavaa. Viime viikolla tuollaisen tahmailulenkin jälkeen vein Harmaakuonoa lääkäriin tavaten samalla Oton kouluttajan. Kuulostin varmaan epätoivoiselta ja epäonnistuneelta koiran käyttäjältä kun selitin tahmailua. Sovittiin, että kouluttaja tulee katsomaan meitä nyt tulevana perjantaina. No arvatkaapas, Otto on alkanut taas kulkemaan paremmin. No joka tapauksessa on mukava nähdä kouluttajaa ja kuulla häneltä lisää vinkkejä yhteistyömme parantumiseen sekä ylipäätään missä tällä hetkellä mennään kouluttajan silmin.

Mutta nyt Metsolan suota kiertäessä nautin sateesta huolimatta lenkkeilystä koirien kanssa. Molemmat kun kulki hienosti ja onnistuimme ohittamaan kauniisti muutaman koululaisen, jotka pyöräilivät tien toista laitaa pitkin. Sain kävellä eläkeläisoppaan kanssa uuden oppaan hoitaessa työt, sain nauttia molempien läsnäolosta valjaiden toisessa päässä. Harmaakuonolla on heijastinvaljaat joihin hihna kiinnitetään. Näin ei tule kaulaan/niskaan rasitusta herran kiskoessa eteenpäin. Ja itse asiassa Harmaakuono kulkee valjaissa rauhallisemmin kuin talutin/kaulapanta-yhdistelmällä.

Lenkin viimeisen kilometrin aikana sade yltyi. Se olikin pysynyt siihen asti kohtuullisena, mutta loppumatkasta satoi saavista kaatamalla. Kävellessämme ajattelin ”ei haittaa, vaikka sataa. Minulla on kaksi rakasta koiraa ja tämä on meidän hetki. Ja johan ollaan kastuttu, joten antaa tulla vaan vettä niskaan.” Olin niin onnellinen 🙂 Kotiovelle päästyämme valtavat rapsutukset ja kehut molemmille sekä gps-matkamittarin lukemien tarkistus 2.9km/35min. Oltiin märkiä ja kuraisia kaikki. Koirat odottamaan katoksen alle ja hakemaan pari isoa pyyhettä. Putsaus ja kuivaus, jonka jälkeen hihnat ja valjaat huuhteluun, ja olipa omat housunikin aika kuraiset. Ja nyt on maistunut (toinen muki menossa) sitruunalla maustettu mate-juoma, joka on virkistävää ja hyvää. Mate-juomahan tulee Etelä-Amerikasta, siellä sitä kuulemma juodaan todella paljon. Itse olen ostanut tuon Thehuoneelta Eerikinkadulta Helsingistä. Ekan mukillisen aikana nautiskelin tummalla suklaalla päällystetyistä luomukarpaloista, joten sadepäivään pientä itsensä hemmottelua.

Nyt tän kuun alusta lähtien olen merkannut liikuntasuoritukset ylös. Haastoin itseni:
1.8.-31.12.2013 80 liikuntapäivään. Liikuntasuorituksen tulee kestää minimissään 30 min, mielellään enemmän :D:D Tänään sain kahdeksannen merkinnän sadelenkistä. Kaksi lenkkiä olen hylännyt: viime viikkoisen tahmailulenkin, jossa 2.8 km:n kävelyyn meni aikaa 50 min ja eilisen iltalenkin 2.4km/27min. Kaikki liikuntapäivät ovat toistaseks tulleet lenkeistä. Oton ajoittaisesta tahmailusta johtuen emme pääse aina vauhdilla ylpeilemään, mutta lenkkeilyä kuitenkin, ja eiköhän Oton varmuuden lisääntyessä myös vauhti kartu, toivottavasti ainakin. Ja tällä hetkellä lenkkien pituudetkaan ei päätä huimaa, koska tässä vaiheessa en halua lähteä kahdestaan kauemmaksi, jos jumitus iskeekin päälle. Onneksi Peesarit-patikalla saatiin 11.6km ja 7.1 km sekä viime viikonloppuna mökillä 9 km lenkit. Nyt hiljalleen aletaan pidentelemään kotikulmillakin kahdestaan kulkiessamme lenkkien pituuksia. Tässä vaiheessa koetan kuitenkin olla liikaa tuiottamatta lukuja. Kun merkkailen kilometrejä ja aikoja ylös, varmasti jossain vaiheessa huomaan matkojen pidentyneen ja vauhdin karttuneen ihan lukujenkin mukaan, joten sitä odotellessa. Ja tottahan toki haluan muutakin liikuntaa kuin koiran kanssa lenkkeily.

Kesä meni liian vähäisellä liikunnalla, koiralenkkejä vain ja niidenkin vauhti välillä aika onnettomia. Tärkeää kuitenkin on saada opaskoiralle varmuutta ja sitten vasta vauhtia, joten en ottanut enkä ota stressiä asiasta. Nyt kuitenkin on aika ”ryhtiliikkeen” niin liikunnan kuin muunkin hyvinvoinnin kannalta. Mökillä olemme syöneet mielestäni monipuolisesti kesän aikana, mutta liian monta siideriä ja viinilasillista nautittu. Tosin en kadu niitäkään. Nyt on vaan aika minimoida niiden kulutus, lisätä reipasta liikuntaa, tarkistella ruokavalio ja ruokailurytmi. Paino ei onneksi ole noussut kesän aikana, erityisemmin. 1.8. lähdettiin liikkeelle lukemista 67.1 kg, joten jospa nyt taas Hepan kropasta karisisi lisää ylimääräisiä kiloja. Homma etenee hitaasti, mutta varmasti, vaikka välillä takutaan paikoillaan. EN siltikään suostu luovuttamaan! Vielä tulee päivä milloin painan alle 60 kiloa!!!

Julkaistu

Yhdentoista kysymyksen haaste

Sain haasteen vastata yhteentoista kysymykseen ja keksiä uudet yksitoista kysymystä.
Haastajana
Acata

Kiitos!
Ja tässä vastaukseni kysymyksiin:

1. Minkä kirjan luit viimeksi, oliko se hyvä?
Tamara McKinleyn kirja Pelottomien maa, joka on toinen osa 3-osaisesta sukutrilogiasta.   Eka osa on Merten taa ja nyt luen kolmatta osaa Perintöosa. Kirjasarja sijoittuu Austraaliaan ja uudisraivaajien tulemiseen ja elämiseen kolmen sukupolven ajalta. Kirjassa kerrotaan tarinaa myös alkuasukkaiden kautta ja ne osiot ovatkin erityisen koskettavia samalla häpeän noustessa pintaan siitä miten julmia valkoihoiset ovat heitä kohtaan olleetkaan. No kyllä julmuutta koettiin valkoihoisten toimesta myös oman väen ihmisille. Hyvä kirjasarja siis, suosittelen!
  
2. Mitä asiaa kadut viimeisen vuoden ajalta?
Taidan olla vähän tylsä, mutta en kadu mitään erityisemmin viimesen vuoden ajalta. No ehkä kuulo-ongelmien myötä vähän passivoiduin liikunnan suhteen liikaa, mutta tilanne on nyttemmin korjaantunut.
3. Juna vai bussi, miksi?
Juna, koska siellä on enemmän tilaa matkustaa myös koiran kanssa ja toisekseen siellä voi edes hiukan enemmän liikkua kuin bussissa.
4. Ikävin tunne?
Pettymys
5. Suosikkiravintolasi?
Ei ole mitään ehdotonta suosikkia. Weeruska, Casamare, Silvoplee…
Ravintolat mistä saa hyvälaatuista ruokaa, joissa myös kasvikset tuoreita ja hyviä.
6. Viime kesän ykköshetki?
Musta tuntuu, että viime kesä oli vähän tasapaksu ja vasta loppukesästä oli ne huippuhetket: lomaviikko mökkeilemässä Pertunmaalla ja Azoreiden matka. En osaa sanoa kumpi olis ollu ykkönen 😀
7. Talviturkin upotus kertamolahduksella vai hitaasti hivuttaen?
Öööö, taitaa mennä vähän hivuttamiseks… No sanotaan hivutellen vähän ja sitten kunnon molskaus.
8. Tuli vai vesi?
Molemmat parhaimmillaan ihan huippuja, mutta ehkä kuitenkin vesi vetää pidemmän korren.
9. Lempimausteesi?
VALKOSIPULI ja yrtit 😀
10. Jos saisit yhden päivän olla kuka tahansa, kuka olisit?
En osaa sanoa ketään nimeltä, mutta henkilö jolla olisi hyvä näkö ja loistava kielipää. Ja mielellään olis sellanen kielipää, joka siirtyis mulle palatessani takaisin itsekseni 😀
11. Miten kypsiä nää kysymykset oli asteikolla 1-5?
Höh, nytkö pitäs arvostella. Äh, no olihan nää ihan kypsiä kysymyksiä 😀
Ja tässä mun kysymykset:
1. Miksi aloitit kirjoittamaan blogia ja kirjoitatko edelleen samasta syystä?
2. Kolme suosikkiblogiasi perusteluineen?
3. Isoin pettymyksesi blogimailmassa?
4. Koira vs kissa?
5. Jos sinulla olisi maanantaiaamusta klo kahdeksasta perjantai-iltaan klo 22.00 saakka aikaa törsätä rajattomasti, mitä ostaisit tai mitä puuhaisit?
6. Liikuntamuoto, joka tuottaa sinulle eniten nautintoa (perusteluineen)?
7. Millaisia tunteita sinussa herättää politiikka?
8. Nimeä kolme asiaa mihin ihmisten tulisi mielestäsi kiinnittää enemmän huomiota itsessään?
9. Millaiset asiat saavat sinut raivoihin?
10. Mistä olet viimeksi iloinnut?
11. Mitä haluat sanoa tämän haasteen viskanneelle?
Haastan vastaamaan ja uusia kysymyksiä keksimään
Ja kaikki, jotka haluavat lukijoistani ottaa haasteen vastaan
Julkaistu

Jos mulla ois rahaa niin…

Nyt annetaan mielikuvitukselle ja haaveille hetkeksi valta, sillä
 ja
haastoivat minut
”mitä tekisin, miten rahat käyttäisin, jos minulla olisi kaikki mailman rahat hallinnassani”?

Tässä viisi asiaa, ei välttämättä tärkeysjärjestyksessä, kaikki on niin mielettömän tärkeitä 😀

1 Lopettaisin kokonaan kaiken tehotuotetun ostamisen ja siirtyisin kokonaan lähi- ja luomuruuan tilaajaksi. Rahapaljoudesta huolimatta en haluaisi maksaa ylihintaa, vaan huolehtisin, että se joka on tuotteen tuottanut saa siitä korvauksen eikä erinäiset välittäjät/jälleenmyyjät. Ostokset suoraan tiloilta, joka vaatisi oman auton ja sokkona myös sille oman kuljettajan.
2 Palkkaisin itselleni personaltreenarin ja ravitsemusasijantuntijan. Kävisin mahdollisesti biosignaturemittauksissa/valmennuksissa ja yhteistyössä treenarin ja muiden hyvinvointitukijoiden kanssa  löytäisin itselleni optimaalisen hyvinvoinnin. Minulla voisi olla myös oma pilatesohjaaja ja treenikavereita aina kun haluan tehdä sellaista missä sokeuteni takia tarvitsen silmällistä apua liikunnan onnistumiseksi ja turvallisuuden takaamiseksi. Upeasta kodistamme löytyisi tietystikin treenilaitteisto ja uima-allas!
Niin, ja mulla olisi se suomea puhuva laadukas sykemittari kaikkine hienouksineen!!!
3 Rakennuttaisn juuri minun ja avokin tarpeisiin sopivan talon kuntosaleineen ja uima-altaineen, takkahuoneineen. Pihapiirissä olisi oma lampi, jossa voisi kesäisin uida ja sen rannalla puilla lämmitettävä sauna. Jos olisi kaikki maailman rahat, ehkä emme tarvitsisi, mutta talon toisessa päädyssä voisi olla omalla sisäänkäynnillä yrityksemme tilat. Viihtyisä/kodikas odotustila, hoitohuone ja lepohuone hoidon jälkeen… Ja kun olisin opiskellut ravitsemustiedettä voisin pitää luentoja laadukkaan ruuan puolesta, joten pieni luentosali olisi paikallaan.
Äidilleni hankkisin hänen toiveiden mukaisen talon ja pihapiirin.

4 Ehdottomasti matkustaisin paljon eikä tarvitsisi miettiä oppaan rahoitusta. Se olisi ihanaa. Sen kun lähtisi ja kokisi mitä kulloinkin haluaa. Haluaisin kamelisafarille, ratsastaa elefantilla, kokea iglussa yöpymisen, yöpyä pambumajassa, käydä kiertokäynneillä missä minulle kuvailtaisiin asiat kiireettä ja saisin tunnustella käsin sitä kaikkea. Oma lentokone voisi olla kiva, voisi aikatauluttaa menonsa oman mielen mukaan 😀

5 Opaskoirat ja vammaisurheilu ovat minulle tärkeitä. Opaskoiratyöhön palkkaisin kiertäviä kouluttajia, jotka kävisivät säännöllisesti ohjaamassa/auttamassa koirakoita. Koirille tarjoaisin mahdollisuuden heidän loma-aikoinaan päästä hemmoteltavaksi; koirahierontaa tms. Maalipallon puolelle rakennuttaisin harjoittelukeskuksen, jossa olisi pari-kolme harjoitussalia ja henkilökuntaa ohjaamassa pelaajia. Ohjaajat auttaisivat kaikkia tekniikkatreeneissä. Sokeat saisivat erityishuomiota ja ohjausta. Ei ainakaan homma jäisi ohjauksen puutteesta kiinni, jos muuten olisi edellytyksiä lajin huipulle. Valmennuskeskuksessa olisi myös kuntosali ja erilaisia muita lajiharjoittelumahdollisuuksia.
Ohjaajille tietysti maksettaisiin koulutus/perehdytys lajiin sekä palkka heidän tekemästään työstään.
 Haastan unelmoimaan
ja
 Ja loppuun ihan pakko vähän hehkuttaa!!!
Vaaka näytti aamulla lukemat 67.8 kg!!!
Julkaistu

Laihdutuskyselyn vastaukset osa YKSI

Useissa blogeissa on ollut tämä kolmenkymmenen päivän/kysymyksen haaste. En jaksa joka päivä erikseen vastata, joten tässä tulee 15 ensinmäiseen kysymykseen vastaukseni, ja jossain vaiheessa loput(kun sille päälle satun 😀 )

1. Tietosi
Ikä 33v/ Pituus 156cm / Paino 68.6 kg
/ Vyötärö / Lantio / Reisi
Mitään näistä en ole mitannut 🙁
Paitakoko 42-44 m-l (Isot rinnat vie valitettavan paljon tilaa 😀 )
Housukoko Tuumakokoja en muista :(, 40-44, jotkut tiukat treenihousut taitaa olla jopa vaan 38, lekkingseissä s tai m, muuten l. Housut aina auttamattomasti liian pitkiä!
Lähtöpaino 3.1.11 72.1 kg / Tavoitepaino -60 kg, jonka jälkeen katsotaan riittääkö rahkeet likemmäksi 55 kg:ta 🙂 Aikarajaa en ole asettanut, mutta sanotaan vuoden sisällä…

2. Oletko tyytyväinen pituuteesi?
Ulkonäöllisesti minua ei haittaa lyhyyteni, mutta käytännössä moni asia olisi helpompaa, jos olisin 5-10 senttiä pidempi. Ylttäisi mm. astiakaapin kolmannelle hyllylle kunnolla. Ja jos painaisin kymmenen senttiä pidempänä sen mitä nyt painan, näyttäisin kenties vähemmän pyöreältä.

3. Kenen vartaloa ihailet ja miksi?
En tiedä ihailenko varsinaisesti kenenkään vartaloa. En näe katsoa kuvia tai kadulla käveleviä ihmisiä. Sopusuhtainen, urheilullinen vartalo, joka ei ole treenattu täysin kuiviin 🙂 Lihaksia saa olla ja ne saa näkyäkin naisellisesti, ei mitään pallolihaksia!

4. Mitä pelkäät kaikkein eniten painon pudottamisessa?
Olen pudottanut painoa ennenkin päästen 64.7 kiloon ja sen jälkeen jojonnut 75 kiloon, nyt 68.6 kg. Paino on pudonnut todella hitaasti ja joskus pelkäänkin, että kyllästyn, tympäännyn ja annan olla koko jutun. Toisaalta tällä laihdutuskerralla mukaan on tullut ”ruokaherätys” Ei lisäaineille, joka ehkä osaltaan auttaa pysyvyyteen. Uskon lisäaineiden kerryttävän elimistöön turhaa moskaa, myös ylimääräisiä kiloja. Ja haluan ajatella/uskoa, että tämä laihdutuskerta on viimeinen ja tuottaa pysyvän tuloksen elämäntapamuutoksin, joten pelolle ei anneta tilaa 😀

5. Miksi haluat pudottaa painoa? Teetkö sen itsesi vuoksi?
Laihdutan, koska haluan päästä normaaliin painoon, ennalta ehkäistä elintasosairauksia. Sitä myöden myös ulkonäkö paranee läskien kadotessa, mutta ulkonäköseikkaa ajattelen hirmuisen vähän. Johtuuko sitten sokeudestani. Vaikka olen pyöreä/lihava en osaa pitää itseäni rumana. Toki isohko maha ja perse eivät kaunistuskaan ole, mutta moni on sanonut minun kantavani painoni kauniisti. Noh, siitä voidaan olla montaa mieltä, ylimääräisistä kiloista haluan joka tapauksessa eroon, jotta voin paremmin ja pysyn toivottavasti terveenä pidempään.

6. Jos ahmit, miksi teet niin?
En tiedä olenko koskaan ahmimalla ahminut, vaikka toki myönnän syöneeni suklaalevyn illassa, vetäneeni ison sipsipussin reilussa vuorokaudessa, vetäneeni irtokarkkeja ison pussillisen jne. Noista ajoista on onneksi jo vuosia; se tapahtui ”entisessä elämässä”. Ja kyllä joskus on tullut kahviherkkujenkin suhteen sama ilmiö. On vaan tehnyt mieli. Ja kyllä vieläkin joskus iskee naposteluhimo, mutta naposteltavat on muuttuneet tyyliin riisikakut, kuivatut marjat, pähkinät, hedelmät. Nuo himot on onnistunut kanavoimaan terveellisempiin vaihtoehtoihin eikä tarvitse tuntea syyllisyyttäkään.

7. Tietävätkö vanhempasi, että yrität pudottaa painoa? Miten he
suhtautuvat asiaan?

Äiti tietää, isä ei. Tosin isäni kanssa en ole muutenkaan missään tekemisissä. Äiti suhtautuu kannustavasti ja hänen kanssaan puhutaankin monesti laihduttamisen hankaluuksista. Hänen tuki on täydellinen. On itsekin ylipainoinen. Myös lähimmät ystäväni tietää, mutta asiasta ei erityisemmin keskustella. Avokki kannustaa, vaikka välillä aiheuttaa sortumisia herkkuhetkiin 😀

8. Millaista liikuntaa harrastat ja miten usein?
Koska minulla on opaskoira, sen kanssa tulee käveltyä aika paljon. Tosin Harmaakuonon vanhetessa lenkit ovat vähän lyhentyneet ja harventuneet. Olen aikalailla myös fiilisliikkuja. Aloittaminen on joskus niin pirun vaikeaa. Lenkkeily, uinti, kuntosaleilu, spinning on mun suosikkeja. Liikuntamäärät vaihtelevat viikottain ihan liikaa.

9. Onko sinulle kommentoitu painostasi ikävään sävyyn?
On. En nyt osaa sanoa esimerkkejä, olen aktiivisesti onnistunut vissiin unohtamaan moiset, mutta kyllähän joillekin olen läski, kömpelö akka. Ja joskus joku on ilmoittanut persekoostani ”iso perse, seitsemän leivän uuni”. Toisaalta, monesti ylipainosta on naljailtu myös hyväntahtoisesti, käyty asiallisia keskusteluja jne. En koe ihan kamalasti saaneeni lokaa niskaan painoni takia.

10. Mistä asiasta on ollut kaikkein vaikeinta luopua painon
pudottamisen vuoksi?
En tiedä. Olen ehkä ennemminkin onnistunut korvaamaan epäterveellisien herkkujen tilalle terveellisemmät vaihtoehdot. Suklaata rakastan ja se on ehdottomasti heikkouteni. Sitä tekee välillä rajusti mieli, mutta olen onnistunut opettelemaan pitämään tummasta tai raakasuklaasta. Kumpaakaan ei tarvitse syödä paljoa kun suklaahimo on tyydyttynyt.

11. Kenen blogi inspiroi sinua kaikkein eniten
elämäntapamuutoksessasi ja miksi?
Olen löytänyt paljon hyviä blogeja, pidän ehkä eniten sellaisista missä laihdutus ei vie koko blogin sisältöä, että mukaan tulee myös muuta elämäntapapohdintaa. Elämäntapa kun ei ole pelkästään laihduttamista. Iive ja Kupariperhonen kirjoittavat ihanan pohdiskelevia ja joskus nostavat herkkiäkin asioita käsittelyyn, josta pidän kovasti. Blueberryn päättäväisyys on ihailtavaa ja naisella on asennetta. Toppis taas valloittaa ihanalla kirjoitustyylillään, positiivisuudellaan, energisyydellään. Mustikkatyttö tuo taas paljon tietoutta kasveista, marjoista, yrteistä, superruuasta, homeopatiaa ja säteilyasioita unohtamatta. Luen myös Pöperöproffan blogia mielenkiinnolla ja Juhana Harju puolestaan jakaa terveystietoutta kiihkoilematta Aamiainen ruohikolla-blogissaan. Ja eri päivinä eri blogit valloittavat kirjoituksillaan. Viime aikoina olen löytänyt muutaman uuden blogin joidenka kirjoitustyyli kolahti minuun. Kaikenkaikkiaan tämä blogimailma on tuonut paljon hyviä asioita, vaikkakin liikaa tietokoneella istumista. Ja monta hyvää/ihanaa blogia jäi mainitsematta.

12. Mitä syöt yleensä?
Pitäisikö tähän viisastella: ruokaa… No joo… Nykyään valitsen mahdollisimman lisäaineettomia tuotteita, marinoin ruokani itse jne. Aamupalalla useasti menee purkki rahkaa kiisselin, hillon tai marjojen kera. Aterioilla pyrin koko ajan lisäämään kasvisten ja vihannesten määrää. Ateriakokonaisuus, jossa on esim. iso kasa salaattia ja kalaa tai lihaa saa minut tyytyväiseksi. En kaipaa niinkään perunaa, pastaa tai riisiä. Niitäkin kyllä syön, mutta hyvin kohtuudella. Leivistä valitsen täysjyväversiot ja mahdollisimman tummana, tai täysin ruisleipää. Marketin leivistä en nykyisin pidä oikein laisinkaan, joten jos tuoretta, siis oikeasti tuoretta leipää ei ole, en sitä syö. Rasvoja en välttele, tosin ylirasvaisesta lihasta en pidä. Ruokaan laitan kermaa, juustoa jne, mutta silloin syömäni määrä on pienempi. Salaatteihin lisään siemeniä, myös smoohtieksiin. Pähkinät maistuvat välipalana, teen kanssa riisikakku jne. Toki tee menee ilman mitään naposteluakin. Pääsääntöisesti juon vettä tai esim. kylmäpuristettua makeuttamatonta karpalomehua. Jos jääkaapissa tuoremehua, lasi päivässä riittää.

13. Pudotatko painoa terveellisin vai epäterveellisin keinoin?
Mielestäni terveellisin keinoin. En ole lähtenyt millekään pussikeittodieteille, tai en pyri syömään ministi pudottaen painoa hurjia määriä kuukaudessa. Pudotusvauhti on tavattoman hidas, tuskastuttavankin hidas, mutta tällä tapaa toivon pääseväni pysyvään normaalipainoisuuteen ja hyvään painonhallintaan. En ole höyrähtänyt myöskään milleen pillerikuureille tms. Ja ymmärrän ruokailutottumuksilla olevan suuri vaikutus myös painoon.

14. Millainen on tavoitekroppasi?
Se on varmastikin aika lähellä mitä kirjoitin kysymyksen kolme vastaukseksi. En halua tulla laihaksi, en sellaiseksi jolla näkyy kaikki luut pelkästään. Muotoja pitää olla, mielellään myös lihaksia, treenatun näköinen muodokas kroppa 😀

15. Oletko kasvissyöjä? Jos olet, onko lihasta luopuminen
auttanut sinua painonhallinnassa? Jos et ole, oletko koskaan harkinnut
kasvissyöjäksi ryhtymistä?
En ole kasvissyöjä enkä kovin vakavasti siihen siirtymistä ajatellutkaan. Toisaalta, en haluaisi tukea ruokavalinnoilla tehotuotettua lihatalouttakaan. Tosiasia on kuitenkin, että joskus kunnon pihvi on paikallaan. Tosin ”kunnon pihvi”kriteeri on noussut aika tavalla, lihan laatuvaatimusten takia 😀 Yritän kuitenkin vähentää liha-aterioita ja lisäämään kasviksia entisestään. Ongelmana on etten pidä esim keitetyistä juureksista, mutta pikkuhiljaa opetellen. Tykästyin uunissa paistettuun punajuureen, jota ei oltu säilötty etikassa. Se oli herkullista. Ylipäätään uunikasvikset maistuvat paljon paremmin kuin keitettyinä 😀