Julkaistu

Vammaisurheilun arvostus

Vuoden 2012 parhaat urheilijat eri katekorioissaan on valittu, ja kohu vuoden urheilija-valinnasta käy kuumana. Juuri itsekin luin Yle:n sivuilta Leo-pekka Tähden (ratakelaaja) saaneen toimittajien äänestyksessä selvästi eniten ykkössijoja (147) Vuoden urheilijan Tuula Petäjä-Sireenin saadessa 98 ja toiseksi sijoittunut Ruuskanen 47. Kokonaisäänimäärissä Lepe jäi kolmanneksi, joka kertonee siitä, että monen urheilutoimittajan listalle Tähti ei mahtunut laisinkaan. Kertonee jotain vammaisurheilun arvostuksesta Suomessa. Oli kuitenkin mahtavaa kansan äänestys Vuoden sykähdyttävimmästä urheiluhetkestä, jonka Tähti voitti. Ja mitä Facebookia selailin kaikki, jotka asiaa kommentoi olivat vähintäänkin pöyristyneitä.

Minusta ylipäätään on vaikeaa arvioida mikä laji tai urheilija ansaitsee eniten arvostusta. Jokainen kokee sen omalla tavallaan. Varmasti Tuulankin suoritus on maininnan arvoinen. Voiko eri lajeja ja urheilijoita eri lajeista laittaa ylipäätään paremmuusjärjestykseen??? Oli kyseessä sitten suuri ja tunnettu tai jokin markinaalilaji, urheilija antaa kaikkensa menestyäkseen lajissaan.  Näin on myös vammaisurheilun puolella. Vammaisurheilun arvostus on noussut paljon viime vuosien aikana. Se on saanut myös ihan eri tavalla julkisuutta kuin vaikkapa Sydneyn paralympialaisten aikaan. Silloin tuli kolme koostetta kisoista, kaksi kisojen aikana ja se kolmas melkein kaksi kuukautta myöhemmin. Nyt Lontoon paralympialaisten aikaan koostelähetyksiä tuli pari päivässä ja taisipa joukossa ola joitain suoriakin pätkiä. Eli on otettu isoja askelija, mutta vielä ei niin isoja askelia, että vammaisurheilija olisi valittu vuoden urheilijaksi.

Olen itsekin törmännyt ajatteluun, että eihän vammaisurheilu ole mitään urheilua. Että enemmän se on sosiaalinen tapahtuma. Ehkä niin on ollut joskus aikojen alussa, mutta koko ajan vammaisurheilukin menee ammatillisempaan suuntaan. Kilpailu kovenee huipulla, vaikka urheilijoita ei ole samoja määriä kuin ns. terveiden puolella. Jotkut sanovat, että juuri siksi menestystä tulee helpommin. Ehkä niinkin. Toisaalta vammaisurheilija joutuu huomioimaan harjoittelussaan vammansa tuomat rajoitteet, on oltava tukiverkostoa näkövammaisilla esim. oppaita tms. On asioita mitä on pakko soveltaa jne. Ei ole siis aivan yksinkertaista vaan mennä ja urheilla. Eihän se tietenkään ole terveilläkään ihan niin, mutta he eivät ainakaan tarvitse jatkuvasti juoksulenkille opasta tai avustajaa treenin onnistumiseksi. Moni vammaisurheilija on kokenut elämässään tragetian ja vammautuneet. Mikä sen hienompaa kuin löytää vammastaan huolimatta itselleen urheilulajin ja vielä menestyä siinä.

Toivon todella, että vammaisurheilun arvostus nousee tulevaisuudessa ja että Suomen urheilutoimittajat ”uskaltavat” arvostaa myös vammaisurheilijaa todellisena urheilijana, sillä huipulla olevat vammaisurheilijat ovat taatusti urheilijoita ja huippusellaisia.

Julkaistu

”Näkövammainen radalla”

Kun kyltti ”näkövammainen radalla” ilmestyy sen radan päätyyn missä uin tapahtuu radalta ihmiskato. Eihän kyltin tarkoitus ole karkoittaa uimareita muille mahdollisesti jo täysille radoille. Kyltin tarkoitus on infota vain uimarista, joka ei näe. Ja siksi ei pysty varomaan yhtä hyvin kuin kanssauimarinsa. Tietysti mitä tyhjempi rata on, sitä rennommin voin uida, ja nautinkin siitä.

Viikko sitten minun polskuttaessa altaan toisessa päässä ja kaverini toisessa. Uimari katseli kylttiä ja minua ihmetellen kaverilleni olenko näkövammainen. Saatuaan vastauksen ”olen”, hän oli jatkanut ”onko hän oikeasti näkövammainen”. Ehkä tuntui hämmentävältä se, että uin yksin eikä kaverini uinut opastaen rinnallani. Silti tuntui hivenen hullulta ajatus kyseenalaistamisesta vammaisuudestani. Tuskinpa kovin moni haluaa leikkiä vaikkapa sokeaa, että saisi lähes tyhjän radan käyttöönsä uidessaan tms. Uinninvalvoja kertoi heiltäkin kyseltävän mitä erilaisempia ”hulluja” kysymyksiä näkövammaisista uimareista, jotka kuulemma noudattavat paremmin sääntöjä kuin muut. Itse uin radalla aina oikeaa laitaa pitkin ihan siksi, että törmäyksiä ei tulisi vastaan uivien kanssa. Miksi en voisi tuota ”liikennesääntöä” noudattaa vammastani huolimatta. Noh ehkä noudatankin sitä niin tunnollisesti juuri siksi.

Tänään oli mukavaa taas pulahtaa altaaseen ja nyt matkaakin taittui 1550m, joten selvä parannus edelliskertaan. Kaverini vetäs samassa ajassa melkein 2500m, että mulla vähän treenattavaa 😀 Nyt uinti ei tuntunut niin takkuiselta alkuun ja vauhti pysyi tasasena koko ajan. Niskoissa kyllä tuntui, joten uintitekniikkaa pitäisi kyllä treenata. Neuloosi-uimaasi:D ei välttämättä ihan huippuyhdistelmä niskoja ajatellen.

Uinnin jälkeen tapasin toisen ystäväni. Käytiin kiertelemässä alemyynneissä ja kaverini löysi itselleen uuden takin. Ite eilen löysin Espritin alesta 50 eurolla kolme puseroa, neljäskin olis ollu sopiva, mutta johonkinhan se raja on vedettävä. Tänään en ostanut mitään. Välillä käytiin teellä ja juttua olisi varmasti riittänyt pidempäänkin. Oli kuitenkin palattava kotiin tekemään töitä. Firman puhelinkin heräsi tänään henkiin ja ensi viikolle tuli muutama varaus. Ihmiset ehkä alkavat heräilemään joulu-Uusivuosi -koomasta ja arki alkaa rullailemaan normaalisti. Yrittäjän kannalta aikas hyvä asia.

Eilen ostin 3mm ja 3.5mm pyöröpuikot sekä 2.5mm ja 3mm sukkapuikot, kaikki bambusina. Lisäks ostoskassiin sujahti silmukkamerkkejä (hakaneulan tyyppisiä) ja tulppia puikkojen päihin. Tänään loin avokin kauluriin silmukat ja tein pari kerrosta. Kolmannella olen tyrinyt, joten työ joutuu viikonlopun yli huiluulle. Aa saa purkaa sen virheeseen asti. Jos ite alan purkamaan, puran koko työn ja en millään halua aloittaa taas silmukoiden luonnista. No ei silti tarvitse ilman neulomusta olla 😀 Punainen duubi valmistuu varmasti ja voin aloitella sukkaa tai lapasta, jotta alku on olemassa siinä vaiheessa kun pääsen ohjaukseen. Ja jos jotain helppoa haluaa tehdä, niin huiviin sopivaa lankaa puikoille vaan.

Julkaistu

Olenko vanhanaikainen?

Eilisiltana palatessani kotiin Tupper-kutsuilta taksikuski julisti olevansa liian vanha pystyäkseen sulattamaan linnan juhlien vastaanotolla miesparin  isännöimmässä juhlia; kättelemässä vieraita ja tanssimassa aloitusvalssia… Hänen kantansa tuli siis varsin selväksi kenestä pitäisi tulla presidentti, vaikka myönsi Haaviston olevan todella fiksu mies. No näin varmasti ajattelee moni muukin, ainakin Fb-statuksista päätellen.
Ehkä Haaviston seksuaalisuuteen nyt liikaa tuijotetaan! Eihän se saa olla vaikuttimena ketä äänestää!

Itse puolestani Tupper-kutsuilla pohdin olenko vanhanaikainen kun en ymmärrä kaikenmailman mikromunakasvalmistusastioita tai riisinkeitintä mikrossa jne. Itse käytän mikroa lähinnä lämmitykseen ja sulattamiseen. Tosin viime aikoina olen yrittänyt ottaa sulamaan haluamani asian ajoissa ettei tarvitsisi siihen mikroa käyttää.  Joskus jopa saan ruuan lämmitetyksi hellalla tai uunissa, mutta valitettavan usein mikron luukku aukeaa.

Mikro ei varmasti ole mikään luonnonmukainen ruuan lämmitys tai valmistustapa säteilyn takia ja miten paljon mikro tappaakaan esim. kasviksista vitamiineja. Oliko se nyt parsakaali, josta mikrottaessa häviää vitamiineista 85%. Ja se on paljon se. Ja onko se mikrolämmitetty ruoka aina niin hyvääkään?

Kritisoin kutsuilla vähän lähinnä ihmettelevään sävyyn, miksi riisi pitäisi keittää mikrossa tai munakas valmistaa siellä. Kuulemma ymmärrän sitten kun minulla on lapsia. Ei, en todellakaan halua mahdollisista lapsistani mikroruuan syöjiä.  Esittelijä puhui nopeuden ja kätevyyden puolesta. Moni ostikin sellaisen setin mihin kuului astia, jossa voi tehdä 2-4 munan munakkaan mikrossa.

Tupperhan on laadukas hyvä merkki, myös hintava. Tuotteissa paljon hyviä ja käytännöllisiä tuotteita, mutta mielestäni paljon sellaista tekemällä tehtyä kuppia ja rasiaa. Olen joskus aikaisemmin ostanut Tuppereilta kannellisen salaattikulhon, mehukannun ja eväsrasian mihin saa pienen kylmäkallen pohjalle. Nyt ostin toisen urheilujuomapullon avokkia varten. Mulla on sellanen ja se ei totisesti ole vuotanut.

Kutsuilla mietin myös olenko vanhanaikainen esiteltäessä muovisia paistokulhoja. Olivat todella kovaa muovia ja varmasti on tutkittu, että niistä ei tule ruokaan mitään. Ruoka kypsyy nopeasti, koska muovi ei varaa lämpöä itseensä vaan se menee suoraan ruokaan. Uunista pois otettua heti voi koskea käsin vuokaan polttamatta käsiään. Puhtaana pito on huippua, ei vaikea puhdistaa kuten lasivuuat. Noh, silti… Olen niin tottunut lasisiin ja keraamisiin paistoastioihin, että en osaa ajatella käyttäväni yli 70 euron muovivuokaa ruuan laitossa. Ja olen myös hyvin vahvasti siinä käsityksessä, että lasi- ja keraamiset astiat ovat muovisia kauniimpia? Ei sillä, että se olisi ruuan laitossa tärkeintä, mutta jos asettaa ruokaa tarjolle, ulkonäölläkin on väliä.

Kutsuilla meitä oli pieni porukka ja emäntä sai kaapimen, jos joku toinen järjestää kutsut. Seurueesta melkein kaikki muut ovat joskus kutsut järjestäneet. Katseet kääntyivät minuun ja pyynnöt järjestää kutsut, jotta emäntä saisi kaapimen. Lopulta suostuin ja nyt meillä on 3.3. Tupper-kutsut. Samaan iltaan mahdutamme saunaillan.  Että silleen… 😀

Kutsujen emäntä oli leiponut ihania auringonkukkasiemensämpylöitä. Pari pientä sämpylää kera teen ja pala kuivakakkua maistuivat esittelyn jälkeen. Sitten kotiin ”tunnustamaan” lupaus järjestää Tupperit!!!

Lopuksi
Muistakaahan osallistua
arvontaan
Vasta neljä arpalippua kupissa!!!

Julkaistu

Joulutortut

Kinkku on uunissa ja lupasin avokille valvoa siiheks, että uunin voi pienentää. Kinkku olikin 5.2 kiloinen, kun punnitsimme sen. Se myytiin meille n. nelikiloisena, joten saatiin kilo kaupan päälle. Mä rakastan kinkun aattoyön tuoksua…

Rupesin tätä postausta oikeastaan kirjoittamaan siitä syystä, että tässä jokin aika sitten kävin mielenkiintoisen keskustelun siitä pystyykö sokea ihminen leipomaan joulutorttuja. Minulle ei ole koskaan tullut mieleenkään etten siihen vammani takia pystyisi ja keskustelukumppanini piti käsittämättömänä mahdollisuutena minun pystyvän siihen.

Pitkään tein joulutortut muotin avulla, mutta oikeasti koko muotti on ihan perseestä. Avokin pitsaleikkuri tai sakset on paljon paremmat viiltojen tekoon 😀

No mutta miten viillot tulevat suoraan ja symmetrisesti?
No eihän ne aina tulekkaan, mutta mitä väliä sillä on?
No eikö sitten tortun taittelu ole hankalaa? No ei… Tunnustelee vain tortun viiltoja ja taittaa joka toisen…

No mites se hillon laitto? No taas tunnustellen… Entäs se niiden torttujen voitelu?
Pullasuti käteen ja toisella kädellä tunnustellen.

Sähän poltat ittes kun laitat tortut uuniin…
Joo, ainahan se on mahdollista, mutta miten voisin tehdä ruokaa tms, jos sitä liikaa pelkäisin
ja kyllä ne näkevätkin polttaa joskus ittensä kokkailupuuhissaan.

No kuten huomaatte sain tortut jopa pois uunista. Jotkut tortuista vähän auenneet, mutta eiköhän sitä satu muillekin…
No niin, siinä se sokon joulutorttujen valmistus…

Tämän blogin tarkoitus ei todellakaan ole olla paikka, jossa todistellaan mitä kaikkea minä sokea pystyn tekemään.
Mutta, jotenkin koin keskustelussa suurta pöyristymistä ja päätin, että kirjoitan ”joulutorttupostauksen”, jotta tällekin keskustelukumppanille tulisi asia uskottavaksi.

Nyt on uuni pienennetty, joten on aika kömpiä avokin viekkuun yöunille.
Nautitaan joulusta, yhdessä olosta ja kiireettömyydestä.