Tämän kuun ensinmmäisenä sunnuntaina vietimme mielenkiintoisen päivän avokin ja Siljan kanssa Haltian luontokeskuksessa.Jos näkisin, päivä olisi varmasti ollut vielä antoisampi. Luonto on mielenkiintoinen ja siihen tutustumiseen luontokeskuksessa oli käytetty paljon audiovisuaalista materiaalia. Täysin sokeana oli iso pettymys kun paikassa ei ollut tunnusteltavana kuin naaraskarhu nukkuasennossaan.
Minulle karhun koko oli yllätys, kuvittelin naaraskarhunkin paljon isommaksi. Opin myös ettei karhulla ole varsinaista häntää, vain pieni töpöhäntä 🙂
Otto haisteli karhua kiinnostuneena 🙂 Ja taisipa karhun käpäliä hiukan lipaista kielellään. Kummastusta koirassa herätti myös lumikanjonin lattian lasin alla olleet hirven jäljet ja papanat. Koira valjaissa teki nopeita kuonon laskuja lattiaan. Itselleni tila oli lähinnä kaikuva paikka.
Kanjonissa oli vitriinin takana mm. täytettyjä riekkoja ja teeriä. Voi kun niitä olisi voinut tunnustella millainen on esim. kiepillä oleva lintu. Kuvassa riekkoja talvipuvussaan..
Riekkojen ääntä kuulimme ”The sounds of finland” teoksessa, jossa päänäyttelysalissa soitettiin lintujen ääniä samalla kun taiteilija oli piirtänyt tietokoneohjelmalla, miltä äänet hänestä voisivat visuaalisesti näyttää. Riekon nauru oli upeaa kuulla. Voi kun joskus sen saisin kuulla luonnossa. Täältävoitte käydä kuuntelemassa tuota hädkähdyttävää, mutta kiehtovaa naurua.
Päänäyttelysalissa pyöri video viisi vuodenaikaa, sillä talvi oltiin jaettu kaamos- ja kevättalveen. Videokuvaa näytettiin ympäri Suomen: mm. kevättä Saimaan rannalta, kesää ulkosaaristosta, syksyä Kuhmoisista, talvea tunturista. Videoissa oli mukana myös äänimaisemaa. Kuulimme mm. kalasääsken, kuikan, pääskysten, lokkien, tuulen suhinan, revontulien rätinän, puron solinan. Kaamostalven aikana salissa valot himmenivät ja ilma viileni. Silja napsasi kuvan videon pyörittäessä kevättä Saimaan rannalta.
Pääsalista siirryimme huoneeseen, jossa oli pimeää. Siellä kuului erilaisia luonnon ääniä, ihmisen soutelua, virvelin heittoa, halon hakkuuta, nuotion sytytystä, teltan tai makuupussin vetoketjun avaus/sulkeminen… Huoneessa oli vitriinissä karhun kallo.
Pimeästä huoneesta siirryimme ns. kyttäyskoppiin, jossa pyöri video. Siinä isä ja poika pyrkivät kuvaamaan karhua, mutta nukkuivat onnensa ohi 🙂 Myöhemmin kopin ohittaessamme siellä samainen esitys pyöri englanniksi.
Näyttelytilassa oli myös iso puuristikoista tehty sotkan muna, jonka sisällä on Osmo Rauhalan taideteos Peliteoria. Siinä on shakkilauta, kaksi laulujoutsenta. Lasipalat, jotka roikkuvat katosta heijastavat valoa ja siksi taideteos näyttää joka hetki erilaiselta. Valitettavasti tähänkään ei voinut koskea. Salin puolella oli mahdollisuus kuunnella kuulokkeilla Osmo Rauhalan haastattelu, jossa hän kertoo taideteoksestaan sekä ylipäätään Haltian näyttelyistä. Siitä miten audiovisuaalisuutta on haluttu hyödyntää visuaalisen mailman vuoksi. Haastattelua kuunnellessani tuli kyllä vähän kurja olo. Onhan totta, että ympäristömme on hirmuisen visuaalinen ja visuaalisuus lisääntyy kaikessa koko ajan. Ikävää kun muiden aistien käyttö unhoittuu visuaalisten upeiden mahdollisuuksien myötä. Näkövammaiset saavat varmasti mailman tappiin taistella siitä, että jäisi myös näyttelyihin, museoihin kosketeltavaa.
Kävimme myös linnunpöntössä, jonka sisällä oli säkkituoleja ja seinät kuluneiden lautaseinän näköiset. Linnun lentoaukon kohdalla videonäyttö, josta näkyy maisemaa ja lintujen liikettä. Ilmeisesti pöntössä on myös ääniä, jotka ei tosin nyt toiminnassa.
Ääniä ei kuulunut myöskään vedenalaisessa huoneessa.
Päivätupahuoneessa kuului kaminan rätinää ja istuimme pirtin pöydän ääressä kuuntelemassa vieraskirjamerkintöjä varaustuvista Siljan lukemana. Kirjoituksissa oli mm. presidentti Urho Kekkosen hiihtoretkistä, erään seurueen lumipyrylettukesteistä.
Vielä ennen Haltian kaupassa käyntiä piipahdimme Viherkehä-tilassa, jossa myöskin isolta skriiniltä pääkaupunki-seudun maisemia eri vuodenajoissa. Kuvissa mm. metsää, jossa paljon valkovuokkoja, meren rantaa, jossa lapset leikkivät kallioilla. Maisemat vaihtuivat nopeasti ja huoneessa oli kuuma. Äänet vaihtuivat maisemien mukaan.
Ennen pufeelounasta Haltian ravintolassa ja näyttelykierrosta kiersimme Maahisen luontopolun, joka on esteetön myös pyörätuolia käyttäville. Maastossa oli jonkin verran kalliota, toisaalta myös nenään tunkeutui suopursun maanläheinen hieno tuoksu. Reitin puolessa oli näköalapaikka, josta näkyi Pitkäjärvelle. Tuona päivänä järven pinta oli peilityyni.
Reitin loppupuolella pääsimme sattumalta kuuntelemaan käpytikan ruuan etsinnästä kuuluvaa nakuttelua. Seisoimme aivan vieressä ja Silja kertoi meille käpytikan värityksestä verrattuna Suomessa kovin harvinaiseen valkoselkätikkaan. Sain myös hyvän äänityspätkän käpytikan nakutuksesta, mutta emme malta olla hiljaa niin pitkään, että saisin arkistoitua linnun nakutteluäänen. Uusia tilaisuuksia varmasti tulee, sillä mökin pihapiirissä kuuluu monesti käpytikan tiuskintaa, vai miten kuvailisitte ääntä? Käykäähän kuuntelemassa. Luontoportin ääninäytteessäkuuluu ensin reviirirummutusta ja heti perään linnun tiuskahtelua.
Kirjoitin asiallisen palautteen Haltiaan kertoen kokemuksestamme näyttelyssä. Viikkoja myöhemmin sain myös asiallisen vastauksen. Nyttemmin näyttelyyn on tullut lisäelementtejä. Ilmeisesti eri pisteissä on mahdollisuus kuunnella tietoiskuja luonnosta. Toivottavasti jossain vaiheessa pääsisin katsomaan/kuuntelemaan näyttelyn uudestaan. Saisinko tulleilla uudistuksilla luontokeskuksesta enemmän irti. Vaikka törmäsimmekin kovaa audiovisuaalisuuteen, meillä oli oikein onnistunut päivä. Silja jaksoi kertoa meille maisemia ja kierrättää kaikki paikat läpi, lukea varaustuvan vieraskirjoja jne. Halu tutustua luontoon entistä enemmän kasvoi ja toivottavasti löytyy paikkoja ja tilanteita missä pääsee enemmän myös tunnustelemaan.
Lopuksi: Olen kirjoittanut täällä monesti yrittäväni nauhoittaa palokärjen huutelua ja lentohuutoa. Syyslomalla käydessäni nauhoituksia läpi, yllätys iloinen syyskuun 9. päivältä. Ääninäytteen voi käydä kuuntelemassa täältä.
