Julkaistu

Historian siipien havinaa c-kasettien muodossa

Huh, vihdoin eilen saatoin huokasta, sillä olen taistellut enempi vähempi lähes päivittäin parisen viikkoa tietokoneohjelman kanssa, jolla voi muokata äänitiedostoja tms. En edes tiedä mitä kaikkea hienoa ohjelmalla (Audacity 2.0) voi tehdä. Itse käytän sitä lähinnä c-kasettien sisällön siirtämiseen tietokoneelle. Nuo kasettien sisällöt haluan tallettaa mp3-muotoon ja se vaatii Audacityyn mp3-muotoon muuttavan ohjelman ja Lame on sellainen. Kappas, taitoni ei riittänyt ”yhdistämään” ohjelmia, en tajunnut tallentaa oikeaan paikkaan Lamen tiettyä tiedostoa. Onneksi sain eilisaamuna ystävältäni selkeät ohjeet ja tiedoston liitteenä, joten homma alkoi vihdoin vörkkimään. Mutta nälkä kasvoi syödessä, haluan oppia editoimaan äänikuvia, jotka ovat digisanelimellani olumpuksella nauhotettuja, ja joissa on ylimääräisiä pätkiä ja epäonnistuneita kohtia, jotka voisi poistaa äänitteestä surutta. Taistelin eilisillan asian parissa lopputuloksena koko tiedoston katoaminen. Yritin leikata haluamani pätkät pois, mutta samalla katosi nekin mitä halusin jäljelle jättää. Noh, onneksi alkuperäinen tiedosto on visusti tallessa, joten suurtakaan vahinkoa ei tapahtunut. Mua vaan turhautti ja turhauttaa.
Joka tapauksessa c-kasettien maailmaan hyppääminen on varsin kiehtovaa ja sykähdyttävää. Edelleen harmittaa tosi paljon viime syksyisen kovalevyn hajoamisen yhteydessä menettämäni nauhotteet, mutta tyhmyydestään saa kärsiä. Opinpahan jatkossa tekemään kaikesta tärkeästä (oli sitten tunnearvoltaan tai asialtaan) varmuuskopioinnit.
”Aarteitani” selatessani surkuttelin mm. ettei Yle ole digitoinut vanhoja, huippuhyviä kuunnelmiaan ja pistänyt vaikkapa myyntiin niitä. Tokihan Yle-Shopista saa Knalleja ja Nokineniä ja uusimmista ainakin Täällä pohjantähden alla. Mutta niin monta muutakin hyvää kuunnelmaa on tehty. Eilen unohduin kuuntelemaan Juha Lehtisen meriseikkailua Atlantic Unicornia sekä toissailtana sarjakuvanakin tunnetun Tintin seikkailuja.Kuunnelmista suosikkejani on ehdottomasti Matti Yrjänä Joensuun Timo Harjunpää –romaanien pohjalta tehdyt kuunnelmat. Petteri Sallinen on juuri sellainen kuin Timo Harjunpään kirjojen perusteella kuvittelen olevan. Näihin kuunnelmiin voi palata aina uudelleen ja uudelleen kuten myös James Folletin Maata etsimässä-kuunnelmaankin.  
Kyllähän netistä jonkin verran kuunnelmiakin löytyy, mutta olisi ihanaa kun ne olisi myös oikeasti laillisesti saatavissa. No onneksi omista c-kaseteista niitä löytyy useampia ja siirtämällä ne koneelleni ne säilyvät vielä pitkään.
Lukijat, kertokaa millainen suhde teillä on ollut kuunnelmiin!
 
Jos kuunnelmat  sykähdyttävät niin kyllä sydän hyppii rinnassa ja pna leviää kasvoille kun nauhurista alkaa kuulumaan teini-ikäisen Hepan hölinöitä 😀 Olen lapsesta saakka nauhotellut paljon ja vasta toisellakymmenellä ymmärtänyt myös säästää niitä. Valitettavan moni nauhoitus on tuhottu ennen teinivaihetta. En tiedä kestäisinkökään kuulla omia leikkejäni alle 10v, huoh…
Silti soisin jotain niistäkin olevan tallessa. Nuo yläasteen ajan nauhotukset ovat kyllä aika järkyttäviä, mutta ei niitä voi roskiinkaan heittää. Kauhulla odotan mitä kaikkea unohtunutta tuolta laatikosta vielä löydänkään…

Julkaistu

C-kasettiprojekti

Perjantai-ilta kuluu mukavasti c-kasettiprojektin kimpussa. ja tää projekti on kestänyt ja kestää vielä pitkään. Olen paljon nuorempana nauhoitellut matkoilta, tapahtumista, kaveritapaamisista tms. Äänityksistä löytyy moneen lähtöön, eikä kaikkea kärsi edes kuunnella 😀

C-kasetit on ”katoava luonnonvara”, eikä niiden kuuntelu nykytekniikalla kohta ole mahdollista. En kuitenkaan ole raskinut heittää kasettejani roskikseen, vaikka moni on siihen kannustanutkin. Tällöin olen kysynyt, että heittäisitkö omat valokuva-albumisi kylmin sydämin roskiin. Vastaus useimmiten on ei. No miksi minä heittäisin omat ”kuvat” pois… Nimitänkin nauhotuksia äänikuviksi ja minulle ne on todella tärkeitä.

Pitkään pohdin miten saisin äänikuvat ikuistetuksi ja lopulta ratkaisu löytyi: ostin usbilla tietokoneeseen liitettävän c-kasettilaitteen. Latasin tietokoneelle audacity-ohjelman ja erinäisten säätöjen yms. jälkeen homma alkoi vihdoin toimimaan. Siitä olen todella iloinen, vaikka hommaa riittääkin. Tällä hetkellä siirrän veljeni häiden jatkoilla oloa tietokoneelle.

Minusta jotenkin tuntuu, että suurin osa meistä näkövammaisista on hyvinkin kiinnostunut nauhoittamisesta ja kaikesta siihen liittyvästä. Nuoruudessa monella kaverillani oli myös tapana nauhoitella paljon eri tilanteista. Äänitystaso ei välttämättä aina huippuluokkaa ollut ja näissäkin huomaa toisinaan julmetun kohinan. Nykytekniikalla saakin paljon laadukkaampia nauhotuksia. Nykyisin kuitenkin nauhoittelu on jäänyt. Kokeeko sitä itsensä liian aikuiseksi vai mistä lie johtuu. Monelle oman äänen tallentuminen on kauhistus eikä haluta kenenkään sitä tallentavan. Aikuisena ei ehkä ilkee niin avoimesti mennä ja vaan nauhoittaa.

Tämän c-kasettiprojektin aikana olen vähän innostunut äänikuvien teosta uudestaan. Barcelonasta ja Korkeasaaresta teinkin hyvät stereonauhoitukset Olymbus ds50:lla. Ehkä jatkossakin ainakin matkoilta tulee nauhoteltua.

Olen myös kiinnostunut tekemään äänikuvia luonnosta ja joskus viitisen vuotta sitten minulla oli pitkäaikaislainassa minidicki ja huippumikki siihen. Silloin kävimme luontoretkillä ja nauhoitimme niiltä. Silloinen avustajani kuvaili maisemia, nauhoitimme luonnonääniä tms. Opaskoiravaellukselta sain myös ihanat äänikuvat.

Nauhoittelu ei ole rajoittunut pelkästään äänikuviin, vaan olen keräillyt esim. tapparalaisten, tsekkikiekkoilijoiden haastatteluja niin radiosta kuin televisiostakin. Lisäksi vammaisurheiluun liittyvät raportit ja haastattelut on pitänyt ikuistaa. Nykyisinkin haluaisin ne saada, mutta ei ole tallentavaa digiboxia eikä muutakaan millä nauhoittaisi. Toki voisin toimia kuten ennenkin: c-kasettinauhuri television kajariin kiinni ja äänitys päälle 😀 Se tuntuu vaan niin vanhanaikaiselta 🙂

Olen ollut aina tarkka nauhoittaja, ei saa olla ylimääräisiä naksauksia, tai lauseita jäädä kesken tms. Eli usein tein niin, että nauhotin erilliselle kasetille vaikkapa urheiluruudun ja sen jälkeen kopioin haluamani haastattelun haastattelukasetille. Kuulostaa työtelijäältä ja kyllä se sitä olikin. Nautin siitä kuitenkin.

Noita kasetteja on oikeasti paljon. Jo ns. musiikkisekalaisia löytyy toista sataa, ostokasetit päälle, äänikuvakasetteja lähes toinen sata, ja sitten nuo arkistoimani haastattelut, artikkelit tms.

Eli tää c-kasettiprojekti on pitkä. Tähän mennessä olen siirtänyt lähinnä matkaäänikuvat, tärkeimpiä tapahtumia, lehtiartikkeleita ja haastatteluja.

Näitä äänikuvia on banaanilaatikollinen atk-pöytäni alla. On sieltä jo muutama rasia siirtynyt kaatopaikalle. Projekti jatkukoon 😀