5-vuotias

Sunnuntaina 9.8. blogini täytti viisi vuotta. Onkohan lukioissa ketään sellaista, joka olisi seurannut matkassa alusta lähtien? Tällä hetkellä matkassa mukana on 50 rekisteröitynyttä lukijaa ja fb-sivullakin yli 40 tykkäystä. Miksikäs sinä jäit matkalle mukaan ja onko jotakin mieleenpainunutta postausta?

Vuosien aikana blogi on muuttunut aika paljon alun hitaan kirjoittelun jälkeen. Aiheet vaihtelevat eikä ole yhtä tai kahta teemaa. Joskus olen pohtinut, että pitäisikö olla useampia blogeja, mutta kävisiköhän niin, että kirjoittelutahti kävisi kuhunkin liian hitaaksi. Mikä sitten ylipäätään on hyvä kirjoitusväli? Riippuu varmasti blogin aiheesta ja tarkoituksestakin. Itse kirjoitan silloin kun hyvältä tuntuu ja inspiraatio iskee. Silti välillä jään miettimään miten blogi voisi olla kiinnostavampi, joten jos ideoita kiitos niistä. Myös synttärisankari ottaa risut vastaan 🙂

Blogin myötä olen käynyt kahdessa blogimiitissa ja toivottavasti vielä joskus tulee se kolmaskin mahdollisuus. Miiteissä tapasin monta mukavaa bloggaajaa. Blogini kautta olen löytänyt lehtiartikkeleille lukijoita sekä neuleohjeiden kaavojen aukikirjoittajia sanallisiksi ohjeiksi, valokuvien kuvailijoita tms. Kaikesta saamastani avusta olen iloinen ja todella kiitollinen. Toivottavasti joskus voin auttaa teitä jotenkin, ja toivottavasti blogituttavuuden aikana olette saaneet minulta muutakin kuin auttamisen ilon 🙂 Olen myös kovin iloinen, että olemme erään täällä Pk-seudulla asuvan blogituttavan kanssa kaverustuneet niin paljon, että tapailemme aina sillointällöin useimmiten käsityöjuttujen merkeissä.

Vuosia sitten eräs toimittaja löysi minut artikkelisarjaansa Selviytymistarinat tämän blogin kautta sekä eräs opettaja kutsui minut puhumaan koululleen yläasteikäisille suvaitsevaisuudesta. Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja miten pitkään tämä blogi jatkuu. Tarkoituksenani ei ole lopettaa hetkeen, joten pysykää matkassa mukana.

Monesti bloggaaminen on ollut minulle myös terapeuttista. Olen voinut purkaa minua askarruttavia asioita, intoilla, paasata, pohdiskella ja kertoa myös niistä onnenhetkistä. Tämän ei ole koskaan ollut tarkoitus olla jokin vammaisen ihmisen selviytymistarina, tai hehkutus siitä, että vammaisenakin selviää. Sokeus on minussa eikä pois lähde, joten kulkee teksteissäkin, mutta toivottavasti ei liiallisesti. Kovasti toivon, että tekstejä lukiessa minusta jäisi muutakin mieleen kuin sokea nainen. Ja jos joku täältä saa vertaistukea vaikkapa otoskleroosiin, painonhallintaan, näkövammaisuuteen, kenties tulevaisuudessa kilppariongelmiin, mikä sen hienompaa. Silloin viisi vuotta sitten etsiessäni tietoa otoskleroosista ja sitä sairastavien kokemuksia, tietoa ja vertaistukea löytyi todella vähän. Kirjoitin tuosta elämänvaiheestani kohtuu paljon ja ilmeisesti jotkut tietoa/vertaistukea etsineet ovat sitä myös kommenteista päätellen löytäneet. Samalla kirjoitukset ovat olleet minulle terapiaa ja pohdintojen jälkeen asiat eivät välttämättä tuntuneetkaan niin kauheilta ja pelottavilta. Ehkäpä tulevan syksyn aikana joudutte lukemaan kilpirauhasjuttuja otoskleroosin tapaan. Otan osaa… Toisaalta kilpirauhasasioissa tuntuu olevan paljon paikkoja mistä löytää niin tietoa kuin vertaistukeakin.

Näiden vuosien aikana mielestäni blogipostauksiin kommentointi on vähentynyt ihan yleisesti. Itselläni se on vähentynyt huomattavasti, koska en pysty laittamaan ruksia, jotta jatkokommentit tulisivat sähköpostiini. Aikanaan käytin toimintoa paljon, koska minua kiinnosti ja kiinnostaisi edelleenkin mihin kommentointi kehittyy ja tuleeko tarvetta itselläni lisäkommentointiin. Nyt joudun erikseen käydä katsomassa blogiteksteistä joita olen kommentoinut, onko niihin tullut kommentteja ja miten aiheen käsittely on jatkunut. Ruudunluvulla aika työlästä, joten on jäänyt tekemättä. Minusta ylipäätään kommenttien bähentyminen on surullinen asia. Ehkä niitä on edelleen erilaisissa sisustus- ja tyyliblogeissa, mutta niitä en itse seuraa. Joka tapauksessa olen tyytyväinen, että aikanaan löysin blogimailman ja siihen hurahdin.

Blogi Blogipolulla

Moni teistäkin on jo tietoinen, että Blogilista lopettaa 1.6. Blogiani on voinut seurata myös sitä kautta. Talvella blogikurssin innoittamana laitatutin blogini myös Blogovin-palveluun, mutta sitä kautta en ole huomannut lukioita olevan blogillani. Kielitaidon puutteen ja sivuston ruudunluvulla hankaluuden vuoksi en ole itsenäisesti sivulla vieraillut. Siksipä Blogilistan lopettamisuutinen tuntui kurjalta, vaikka eipä sekään kovin helppo sivusto ole ollut ruudunlukua käyttävälle.

Facebookin ryhmässä Käsityöblogit kerrottiin uudesta blogipalvelusta Blogipolku.comista
Ensiksi tutustuin sivustoon ie-selaimella. En löytänyt mistä sivulle voi rekisteröityä jne. Olin pettynyt, mutta onneksi keksin testata sivun toimivuutta Firefoxsilla ja johan löytyi rekisteröityminen ja paljon muutakin. Ylipäätään vaikuttaisi sivuston toimivan aika mukavasti myös ruudunlukua käyttävän kannalta.

Nyt olen rekisteröitynyt Blogipolulle ja lisännyt myös blogini sivustolle, joten tätä voi seurata myös sitä kautta.

Olen myös jonkin verran lueskellut palvelusta löytyneitä blogeja. En ole kuitenkaan listannut palveluun seuraamiani blogeja. Yhden olen kuitenkin lisännyt Bloggerin lukulistalle. Mielenkiintoinen teeblogi
pääsi lukulistalle. Olen joskus etsinytkin teehifistien blogeja huonoin tuloksin, joten tämä oli kiva löytö. Jos tee ja siihen liittyvä kiinnostaa kannattaa käydä lukemassa. Ja jos Blogipolku.com ei ole vielä tuttu kipaise tutustumaan.

Viikko on sujahtanut vauhdilla täällä mökillä. Valitettavasti ilma on ollut yöpakkasineen aika epäsuotuisa puutarhurointia ja mökin maalausta ajatellen. Paljon on kuitenkin puuhattu ja kun aikanaan saan valokuvat kuvailusta saatte mökkikevätpostauksen :DD Huomisaamuna kuitenkin kaupunkiin arkisten asioiden ja liikunnan pariin. Treenausta kaipailenkin ja tänään ihanasta viikosta huolimatta olen alakuloillut painon putoamattomuutta ja kaikkea mikä ikinä treenaamiseen liittyy jne. Onneksi alkavalle viikolle on sovittuna ratsastus, lenkki, pt-treenit, tandempyöräilyä, Naisten kymppija paljon muuta.

Blogin kehittäminen

Olen osallistunut kevään aikana blogikirjoittamisen verkkokurssille, jonka on järjestänyt Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry. Sunnuntai-iltana palautin viimeisen kurssitehtävän, jonka aiheena oli mistä blogille lukijoita ja miten kehittää blogistaan mahdollisimman mielenkiintoinen.

Olen asiaa pohtinut kurssin aikana paljon. Kuulun ehdottomasti siihen porukkaan, jotka kirjoittavat pitkästi ja rönsyävästi. Toiset kannattavat lyhyitä kirjoituksia ja postauksia missä käsitellään vain yhtä asiaa kerrallaan. Itse tungen sisältöä välillä samaan tekstiin vaikka kuinka treenistä neulontaan. Tekstiä vain syntyy enkä ole siitä stressannut.

Tämä blogi ei ole myöskään mikään kieliopin ja oikein kirjoituksen aarreaitta, verbien taivutuksissa yms. toivomisen varaa. Toisaalta en tee tätä ammatikseni ja toiset sanovat tekstini olevan avointa ja soljuvaa pikkuvioistaan huolimatta.

Blogillani ei kuitenkaan ole yhtä kohdeyleisöä ja aiheet vaihtelevat paljon. Joku joka lukee mielellään treenikuulumisia ei välttämättä halua lukea neulonnan mutkikkuudesta. Tai joku joka on kiinnostunut opaskoira-asioista ei välitä ruokaan liittyvistä paasauksistani. Kirjoittelen vähän jokaiselle jotakin, mutta en ehkä tarpeeksi yhteen asiaan keskittyen.

Pari vuotta sitten kun Harmaakuono eläköityi ja Otto astui elämään pohdin olisinko aloittanut opaskoirateemalle oman blogin ja taisinpa sitä täälläkin pohdiskella ääneen. Jatkoin kuitenkin yhdessä ja samassa blogissa. Nyt mietin mahtuvatko käsityöt ja treenit samaan blogiin? Kirjoitanko liian pitkästi, liian pitkin kappalein jne…

En edelleenkään aio ottaa bloggaamisesta itselleni stressin aihetta, sillä tämän pitää olla hauskaa ja perustuu vapaaehtoisuuteen. Toki mukavaa on, jos blogini kiinnostaa ja onnistun kirjoittamaan mielenkiintoisesti ja kenties tuomaan uusia ajatuksia joihinkin asioihin. Mikään syvällinen pohdiskelublogihan tämä ei ole, ei myöskään taiteellinen, filosoofinen tai pursua poliittisia kannanottoja. Sellaista ei tule eikä ole 😀 Mutta, nyt teillä lukioilla on sana vapaa, mistä pidätte, mitä kehittäisitte, mistä lukisitte mieluiten, mitkä aiheet kiinnostavat vähiten. Miksi luet juuri tätä blogia, miksi et jaksa täällä pahemmin vierailla??? Tms… Kommentoikaa, risut ja ruusut ovat tervetulleita! Katsotaan osaanko tai pystynkö kehittämään itseäni toivottuun suuntaan. Ja loppujenlopulta itsellenihän tätä kirjoitan, mutta kehittyminen elämässä on aihealueella kuin toisellakin tarpeen.

Hepostelua tuulen tuiverruksessa

Sunnuntaina oli kolmen viikon tauon jälkeen aika hypätä issikan selkään. Ratsastin Plesillä ja lähdimme maastoon. Harjoituskenttä oli kovin möykkelikköinen ja huonokuntoinen. Eihän maastossa sen paremmat olosuhteet olleet, mutta ehkä siellä saimme tunnista enemmän tasapaino- ja keskivartalotreenin myötä. Maastolenkkiin tuli lisäjännitystä kovasta tuulesta, joka vei ajoittain kuuluvuuden ja siten ympäristönsä hahmottamismahdollisuuden lähes kokonaan. Kulkiessamme pienen matkaa maantien laitaa ei pystynyt kuulemaan missä tien sivu on, onko tie ylitetty. Oli vain luotettava hevosen kulkevan edellä kulkijan perässä. Maastoon päästyämme melkein heti lähdimme nousemaan jyrkkää mäkeä ja viima vain harjan päälle päästyämme yltyi ja kuuluvuus katosi. Olin todella poissa mukavuusalueeltani ja ratsastin jäykin käsin. Lettu muistutteli meitä keskikropan tiukkana pidosta. Ei siellä hevosen selässä ilman tasapainoilua ja keskikropan jämäkkyyttä olisi pysynytkään, sen verran epätasaista menoa. Siitä huolimatta selvisimme niin ylä- kuin alamäistäkin. Otimme myös ravipätkän ja se oli aika jännittävää. En uskaltanut paljoa hoputtaa Plesiä joten kuljimme hitaanlaista ravia. Välillä tarvoimme hangessa missä lunta oli hevosia polviin. Välillä lumi petti kavioiden alta, joten tyhjiä askeleita tuli paljon. Hiljalleen tuohon epätasaiseen menoon tottui ja pystyi ratsastamaan rennommin ja rennommin. Toinen ravipätkä menikin jo vauhdikkaammin ja rennommin. Sillonkaan en kokonaan uskaltanut irrottaa käsiä satulasta.

Ratsastaessamme harjujen välissä kuuntelimme tuulen puhallusta kauempaa. Aurinko lämmitti, tuli hyvä olo, onnistumisen riemu. Mä uskalsin ratsastaa kovassa tuulessa epätasaisessa maastossa, vaikka toinenkin aisti oli melkein pelistä pois. Epävarmuus katosi eikä tuulen tuiverrus tuntunut enään niin pahalta. Matkalla tallille takaisin asiaa pystyi jopa analysoimaan tien viertä kulkiessamme.

Kyllä seuraavana päivänä tiesi ratsastaneensa möykkelikkömaastossa, sillä jalat olivat kipeät. Toki ne oli kipeät lauantain pumpistakin, mutta kyllä sisäreidet oli saanut osansa. Eilisaamuna hyppäsinkin kipein lihaksin uima-altaaseen. Kaikkein eniten tuntui rintalihaksissa ja olkavarsissa ojentajapuolella. Ensinmmäiset sata metriä oli tuskaa, mutta hiljalleen tuska väheni ja uinti tuntui kipeissä lihaksissa hyvältä. Polskutimme 75 min, uin 1400 m.

Vieläkin käsivarret ovat kipeät. Viime yönä en oikein tiennyt missä asennossa nukkuisin, koska sattui olkavarren alaosiin ojentajapuolelle. Tämän päivän aikana kipu on muuttunut paikallisesta kasvusäryn tuntuiseksi tuntemukseksi. Eiliset kuusi asiakasta ei varmaankaan helpottaneet palautumista. Tänään asiakkaita oli kolme, mutta käsille riitti puuhaa keramiikassa ja rottingissa. Sienikorin kanssa taistelu jatkuu. Kohta kori on sellaisessa korkeudessa, että väliseinät ovat riittävän korkeat ja niistä kun pääsee eroon, homma helpottuu huomattavasti.

Keramiikassa tein pikarin ja lautasen. Edelliskerralla valmistui muki. Lasituspolttoon menivät tänään tekemäni lautanen, koiramuki ja kulho. Ens tiistaina onkin vain rottinki, sillä keramiikka on hiihtolomatauolla.

Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry järjestää blogikirjoittamisen verkkokurssin. Ilmottauduin ja mahduin mukaan. Torstaina saamme ensinmmäiset materiaalit/tehtävät. Kurssi kestää toukokuulle. Saas nähdä mitä uutta siellä opin ja miten se kenties vaikuttaa blogiini.

13 vuotias rakas Harmaakuono

Hepan blogin 500. postaus – aika huikeeta!
Mikäpä hienompi aihe tälle tasasataluvulle kuin rakas Harmaakuono <3 Nimittäin keskiviikkona vanha sydänten murskaaja täytti 13 vuotta. Lahjaksi sai uuden juomakupin :DD Harmaakuonolla on kolme sisarusta joista tiedän Yden nukkuneen pois reilu puolitoistavuotta sitten. Jokin aika sitten ystäväni luki jostain Ykkin sisaruksen osallistuneen joihinkin senjorikisoihin. Neljännen kohtalosta ei tietoa. Ykki ja Yde valmistuivat aikanaan opaskoiran työhön. Ja täällä tuo Ykki touhukkaana edelleen heiluttaa häntää ja haastaa Oton leikkimään. Harmaakuono on ominut kuvissakin näkyvän villaviltin ja syksyn mittaan se on saanut kyytiä. On mennyt aika moneen osaan eikä enään montaa palaa ole jäljellä :DD
Tässä kaksi videopätkää marraskuulta.

Edelleen kun meille tulee vieraita Harmaakuono ottaa heidät innokkaana vastaan, tunkee itseään liki ja hakee huomiota itselleen, esittelee lelujaan ja vilttiään. Ja jos omia tavaroitaan ei ole saatavilla haetaan kenkä tai sukat :DD Suussa on niin ihanaa kantaa ja esitellä aarteita kaikille :DD

Ulos lähdetään hirmuisella innolla joskus vähän jopa hypähdellen. Vielä jaksaa vähän ponnistaa. Monesti huomaa miten mieli lentäis ja menis, mutta kroppa ei pysy mukana. Lenkkeillessämmekin herralla on välillä todella hurja vauhti. Välillä todella ihmettelemme koiran energiaa ja intoa, mistä sitä riittää. Tuntuu kuin koira hymyilisi koko naamallaan. Mutta unikin tulee nopeasti, leikin jälkeen menee hetki ja koira kuorsaa. Harmaakuono nuorempana harvoin kuorsasi, mutta nykyään kuorsaus on välillä aika äänekästäkin. Ja voi miten se vanha koira voikin olla hellyyttävä nukkuessaan tai tullessaan viereen istumaan hellyyksiä hakemaan, tai kun se haastaa Oton leikkiin onnesta muristen. Se tuntuu niin pakahduttavalta. Monesti mietin kuinka paljon voi koiraa rakastaa – se on sanomattoman paljon <3
Ykin jaksaminen johtuu varmasti myös vuoden ajasta, ei ole liian kuuma. Viime kesänä heinäkuussa olin koirasta jo todella huolissani, mutta niin vaan herra piristyi ja ihotulehdus saatuamme aisoihin menohaluja on riittänyt. Totuus kuitenkin on, että Ykki ei täällä enään vuositolkulla luonamme ole. Ajatus pelottaa ja surettaa. Toisina päivinä tunnen olevani valmis Ykkin lähtöön, tai niin valmis kuin siihen voi olla. Tiedän koiran eläneen pitkän hyvän elämän, ja että on luonnollista sen poistuvan luotamme todennäköisesti parin seuraavan vuoden aikana. Onhan 13 vuotta huikea ikä labbikselle, vaikka onhan niitä toki elänyt paljon vanhemmaksikin. Välillä murehdin osaanko tehdä oikeita ratkaisuja oikeaan aikaan, tiedänkö milloin on aika ystävän aika lähteä. Kun taas seuraan Harmaakuonon touhuamista, iloa, energiaa, sosiaalisuuutta tajuan, että kyllä minä taidan tietää milloin on tullut aika. Kun koira menettää elämän ilonsa, sosiaalisuutensa, energisyytensä tms. ei ole enään Ykkin arvoista elämää, tai jos liikkuminen tai kivut käyvät koviksi ja koira kärsii Harmaakuono saa mennä rauhaan. Sen aika ei kuitenkaan ole vielä, joten nyt nautimme yhteisistä päivistä ja kuukausista. Osaisikin olla murehtimatta etukäteen. Hyvä silti tiedostaa ja hyväksyä tosiasiat. Mutta nyt rakas Ykki on 13-vuotias ja hurmaa meidät vielä monta kertaa.
Onnea harmaatassu-Harmaakuono Ykki-Tykki-pykki <3 Kuvat otettu Ykkin syntymäpäivänä 10.12.2014 ja lähetetty Ykkin pentukoteihin sekä kouluttajalle Korrin Pekalle.

Hiipuvat helteet – rela viikonloppu

Superhelteet ovat ohi ja nyt saimme nauttia normikesälämmöstä, jossa jo syksyn tuoksahdus/tuulahdus. Lammen vesi viilenee hyvää vauhtia, lähteistä pulppuaa kylmää vettä auringon lämmittäessä pintaa edelleen häviten päivä päivältä yön viileydelle. Pimeä aika pitenee ja yöt viilenee, syksy hiipii vakain askelin superhelteet työntäen pois. Nyt viikonloppuna ei ole ollut läkähdyttävän kuumaa ja pihalla on jaksanut touhuta. Avokki raivannut rikkaruohoja, poimittu yhdessä nelisen litraa karviaisia, siistitty kasvimaata jne. Karviaisten poimiminen on kyllä hidasta piikkien takia. Ja tutustuinpa vattupuskaankin, jossa piikkejä vielä tiuhempaan. Ymmärrän hyvin etten löydä vapaaehtoisia vadelmien kerääjiä, vaikka kuinka houkuttelisin. Vadelma oli levittäytynyt nimittäin karviaispensaaseen 😀 ja multa meinas palaa pinna marjoja etsiessäni repivät, pistävät piikit. Nyt kuitenkin pakkasessa on talveksi myös karviaisia, ihanaa.

Oman maan antimia laitoin eiliseen salaattiin, tammenlehteä, rukolaa ja herneitä. Herne on tosi kuivunutta ja sato jääkin aika heikoksi. Tomaatit ei vielä kypsiä. kuukausimansikasta herkuteltiin eilisiltana satoa. Eilen savustettiin proilerfilepihvejä joita salaatin kanssa syötiin. Avokin lämmittäessä saunaa innostuin neulomaan valokranssiin neulepäällistä, joka on päättelyä vaille valmis. Ennen saunaa lähdimme lenkille. Tie oli välillä aika möykkelikköä ja etenkin alkumatkasta Otto opasti varovasti hitaalla vauhdilla, varmuuden lisääntyessä vauhtikin onneksi parani. Harmaakuono paineli avokin kanssa edellä kuulemma hihna kireällä. Vanhuksella menohalut hurjat hännän heiluessa pystyssä. Käveltiin 4.6 km/55 min ja lenkin jälkeen pulahdus lampeen. Siitä olikin ihana aloittaa saunominen. Vissyä, lammessa pulahtelua ja saunomista… Ah! Ja vielä puolilta öin reilu tunti nuotiolla.

Tänään karviaispuskassa oltuamme oli ihana pulahtaa lampeen kuten eilenkin pihapuuhastelun jälkeen. Kävinpä nyt illalla vielä toistamiseen polskimassa. Alun perin oli tarkoitus lähteä vielä lenkille, mutta avokin allergialääkeväsymys sai lenkin siirtymään toiseen hetkeen. Neuloin päällistä kuunnellen kirjaa Kadonneet lapset ja perkasin karviaiset. Reilu viikko sitten poimin, perkasin ja pakastin pari litraa mustaherukoita. Punaherukoita tuli niin vähän, että ne popsittiin jo aiemmin jäätelön kanssa. Ruuaksi valmistin jauhelihalla, sipulilla, valkosipulilla ja juustolla täytettyjä paprikoita, jotka grillattiin. Ihanaa syödä ulkona. Toivottavasti vielä lämpimiä kelejä riittää alkusyksyn mökkiviikonloppuihinkin.

Kyllähän se vaan niin on, että hiljalleen kesä kääntyy syksyksi ja mietinnässä on mitä kaikkea arkipäiviinsä ehtii mahduttamaan. Haluan niin paljon kaikkea, paljon töitä, paljon käsitöitä ja liikuntaa. Harkitsen ilmottautumista alottelijoiden keramiikkaryhmään ja pienrottinkityökurssille, haluan tutustua lähisaliin, jossa ehkä voisin ruveta käymään spinningtunneilla. Paikka olisi kävelymatkan päässä, joka on ihan huippua. Nyt vaan tarvitsee käydä tutustumassa ja laskea ehdinkö kolmessa kuukaudessa käymään kymmenen kertaa tunneilla. Oletan, että kyllä… Ja niitä töitäkin olis tehtävä, jotta kaikki nämä harrastukset olisivat mahdollisia… Toivottavasti ensi viikolla selkiytyy taas lisää ja arki alkaa lytämään uomansa.

Eilen tämä blogi täytti NELJÄ VUOTTA! En todella kuvitellut aloittaessani, että bloggaan vielä tänäänkin. Ehkä tmä olisi loppunutkin aiemmin, jos olisin tiukasti kirjoittanut vain yhdestä aiheesta. Nyt kun kirjoittelen vapaasti milloin mistäkin tekstejä tuntuu syntyvän aika tasaseen tahtiin. Tämä taitaa olla 460. postaukseni ja rekisteröityneitä lukijoita 53, blogin näyttöjä lähes 60 tuhatta, joten kaippa täältä on jotain luettavaakin löytynyt. Ja toivottavasti löytyy jatkossakin. Nyt kuitenkin pujahdan peiton alle kuuntelemaan kirjaa ja yöunille. Aamulla möksän siivous ja paluu kaupunkiin.

Ps: En vieläkään tiedä miten nykyään saa lisättyä tekstiin videon. Edellisen postauksen koirien uintivideo odottaa edelleen ratkaisevaa vihjettä.

Vihdoinkin Sports Tracker toimii !!!

Yli kuukausi siinä meni – järkyttävää!
Ja kun toimiminen oli loppujenlopulta niin pirun pienestä kiinni
”Kun käynnistät Iphonessa Sports Trackerin sulje näyttö.”
Jos näyttö lukittuu automaattilukituksella ja herättelet henkiin ”koti”-näppäimellä olet lentänyt ohjelmasta pihalle kuin leppäkeihäs eikä mitään ole tallettunut. Mutta kun lukitset näytön virtakytkimestä ja avaat samaisesta harjoituksen jälkeen, pääset tallentamaan harjoituksen. HUOH!!! Aina oppii uutta.

Olen ja olemme koettaneet tämän kuukauden aikana vaikka mitä. Maanantaina poistimme ohjelman kokonaan ja latasimme uudestaan. On tarkistettu miljoonasti, että mobiilidata on päällä ja kaikki muu taustalla päivittymisjutut. Ja ei vaan piru toimi. Vinisin Facebookissa vielä kerran toimimattomuutta ja lopulta se oikea vinkki tuli. KIITOS kera ison helpotuksen lennähtää ystäväpariskunnalle ja ennenkaikkea pariskunnan miespuoliselle Iphonen käyttäjälle.

Tänäaamuna koirien kanssa lenkille lähtiessä päätin vielä testata asian. Mielessä oli tosin jo vähän alistunut olo Sports Trackerin toimimattomuudesta. Aloin olla sillä mielellä, että muilla toimii mulla ei, mutta eihän kaikki voi kaikkea saada. Noh, puhelin taskuun ja matkaan.

Keli oli jo kostea, lumi nuoskaista ja Oton mielestä ilmeisen inhottavaa märkää möhjöä. Eihän sellaisessa ole kiva tassutella, hienot tassut kastuu :D:D Paljon hauskempaa on jumittua paikoilleen inhoten sohjoa. Kannustuksin eteenpäin päättäväisyyttä unohtamatta. Olihan Otonkin pakko liikkua ja hakea se reipas ihana vauhti minkä koira kyllä osaa. Mutta kokeilla piti josko vois taas hidastella. Lenkki oli aikamoista ailahtelua reippaasta kulusta maleksimiseen.

Kotiovella kaivoin puhelimen esille ja otin lukituksen pois päältä ja mitä korvani kuulivatkaan – Sports Tracker oli päällä ja pääsin pysäyttämään ja tallentamaan harjoituksen. Olimme kävelleet 38min ja 2.76 km keskinopeudella 4.3. Voi miten ilahduinkaan, nyt se toimii!!! Vielä en tiedä pystynkö puheen avulla katsomaan lenkin vauhdikkaammat ja hitaimmat kohdat. Vähän epäilen ettei se onnistu. Joutunen siihen käyttämään apuja, mutta siitäkin huolimatta loistojuttu Sports Tracker toimii vihdoinkin!

Alkuillasta ennen saunaa oli tarkoitus treenata kotisalilla, mutta kuinkas kävikään – kainalokkain olo voitti <3 Tarkoitus oli ruuan jälkeen hetki lepäillä ennen treeniä, mutta kainalossa sujahti horroksessa pari tuntia <3 No kainalohetki tietää huomiselle ratsastuksen lisäksi treeni-iltaa. Nyt sitten relailtiin ja saunottiin. Vähän on huono omatunto, mutta läheisyyskin on tärkeää, joten miksi kainalohetkestä ei voisi nauttia hyvällä omallatunnolla??? Huomenna sitten vähän tiukemmin, eikös? Maanantai-iltana (aamupäivällä uintia 75 min/1350m) olin vuorostani ystäväni kotikulmilla lenkkeilemässä. Hänelläkin oli Sports Trackerin kanssa ongelmia, mutta jälkikäteen matkan mittauksenkäveltyjä kilsoja tuli 11.6 km/2 h 30 min. Lenkkiä vähän paikkapaikoin hidasti Oton junnailut, vesilätäköt oli karseita käveltäviä. Varvistellen yli :D:D Ja taisipa väsymystä olla ilmassa vielä viikonlopustakin. Välillä pääsimme myös vinhaan vauhtiin etenkin lenkin loppupuolella keskivauhti nousi 5.9 km ja taisipa se käydä kuudessa kilsassakin :D:D Koko lenkin keskivauhtia on vaikea saada, koska 2.9 km meni hukkaan Tracker-ongelmien takia. Keli oli lämmin ja mulla ihan liikaa päällä. Ihanaa oli taas lenkkeillä ja sen jälkeen viettää rattoisa teehetki ystävän kanssa. Maanantaille tuli ihanan paljon liikuntaa. Keskiviikkona vuorossa vesijuoksua 45 min+uintia 20 min/450m. Kaverini oli vähän yskänen ja flunssan jälkimainingeissa, joten emme ”rehkineet” enempää. Mutta kyllä jälleen on todettava, että vesi on mahtava elementti. Uidessa unohtuu kaikki ja vesijuostessa saa treenatuksi kehon hallintaa. Lopuksi höyrysaunassa rentoutuen ja rupatellen. KIVAA!!! Kotona ruuan valmistusta ja pelleriinin neulontaa. Olen nyt 13. kiilassa ja lankakerä on vajentunut uhkaavasti, työ vaikuttaa jo nyt jotenkin isolta, vaikka yli kolmannes on vielä neulomatta. Vähän meinaa iskeä uskon puute, olenko mokannut jotenkin, vai voiko ohjeessa olla virhe… Noh, asiaa varmaankin pähkitään Silmukkasiskon kanssa lähitulevaisuudessa. Ja nyt on vuodesta se aika milloin firman paperit (tiliotteet, työlistat yms.) on käytävä läpi ennen kuin toimitan ne kirjanpitäjälle. Eilen saatiin kolme kuukautta läpi käydyksi, joten hyvässä vauhdissa ollaan. Puuha on vaan niin pirskatin tylsää ja puuduttavaa. Pakko vaan tehdä ja siihenkin tunteja käyttää, kuuluu yrittäjyyteen ja yrittäjän arkeen. Tällä viikolla ensikertaa blogissani on yli 50 rekisteröitynyttä lukijaa. Muutaman kerran on päästy 50, mutta nyt 51 lukijaan. Wauh! Kiitos teille kaikille, jotka jaksatte näitä kirjoituksiani lukea. Ja uusille lukijoille lämpimästi tervetuloa Hepan matkaan :D:D

Kahvakuulatreeni

Avokin treenatessa eilen yläkroppaa mä tein kahvakuulatreenin jalkapainotteisesti.

Liikkeet/toistot:
* Kahden käden heilautus 20
* Yhden käden heilautus sisäkautta 15
* Vauhtipunnerrus 15
* Kyykky kuula niskan takana 15
* Yhden käden heilautus ulkokautta 15
Tein kaksi kierrosta sekä kuuden kilon että kahdeksan kilon kuulilla. Minulla on ehkä hivenen turhan pehmeäpohjaiset treenikengät, joten jouduin vauhtipunnerruksessa hakemaan aika paljon tasapainoa kuten myös kyykyissä. Se tuntui jalkapohjan pikkulihaksissa tuskaisena poltteena, mutta sarjan jälkeen aina helpotti heti, joten kurja kärsi ja paina eteenpäin! Ylätaljalla tein vetoja eteen istuen sekä seisten kaksi sarjaa 20 kilon vastuksella, kulmatangolla (oliskohan se 6-8 kg hauiksia ja kulmasoutua ja pääpainon ollessa alakropassa vielä askelkyykkyjä. Lopuksi maitohappojen poljentaa pois pyörällä, ravistelut ja venyttelyt.
Ah mikä olo treenin jälkeen! Kyllä liikunta tekee hyvää niin kropalle kuin mielellekin. Treenin jälkeen maistuikin herkulliset linssi-kinoa -pihvit.

Nyt viettelen välipäivää ja huomenna mennään taas, YES!!! Työrintamalla on valitettavan hiljaista, joten nyt tulee ainakin levättyä kunnolla. Kolmen tunnin päästä pääsen vasta töiden kimppuun, joten taidanpa luoda silmukat seuraavaan käsityöhön. Niin, käsityöihmiset, neuloosi alkaa taas heräilemään ja etsimään paikkaansa treenikärpäsen surinan keskeltä.

Moni varmaan muistaa vielä kun täällä Bloggerissa pystyi ohjaamaan sähköpostiinsa jonkin postauksen kommentit. Oli kohta jossa luki tyyliin ”jatkokommentit lähetetään”… ja sen ruksittamalla, ruudunlukua ja näppäinkomenttoja käyttävänä enterillä aktivoitiin/ruksitettiin kohta ja postauksien kommentointeja pystyi seuraamaan sähköpostin kautta. Käytin toimintoa aina kun kommentoin johonkin blogikirjoitukseen ja halusin nähdä miten keskustelu kehittyy. Nyt homma ei enään ruudunluvulla onnistukaan. Juu, lukee kyllä ”ilmoita”, mutta kuuulemma vasemmalla puolella oleva laatikko, jossa ruksittava kohta, sitä ei minulle näy. Ilmeisesti kuvake, jonka aktivoituminen tarvitsee hiiren klikkaukset, huoh!!! Enterin painalluksista ei iloa, joten tuota seurantaa en saa enään päälle. Olen asiasta ärsyyntynyt, vaikka sinänsä pieni juttu!!! Lähetin asiasta palautetta Googleen, mutta tuskinpa yhden tai muutamankaan asiasta valitus mitään auttaa, harmien harmi!
Huoh, tulipahan nyt näin lopuksi tästäkin avauduttua 🙁

Kolme vuotias

Kolme vuotta sitten en kuvitellutkaan, että tämä blogini olisi hengissä vielä vuosien päästä. Silti kolme bloggausvuotta on sujahtanut, kirjoittelun välit vaihdellu melkoisesti, mutta onhan tämä kuitenkin jo 358. postaukseni. Blogia luettu yli 38.200 kertaa ja rekisteröityneitä lukijoita 49. Luetuimpia postauksia on käsitöihin, luentoihin ja otoskleroosiin liittyvät kirjoitukset. Aiheet ovatkin vaihdelleet hyvin paljon käsitöistä mökkeilyyn, ruuan valmistuksesta hyvinvointiin, liikunnasta opaskoiriin aina silloisen fiiliksen mukaan.

Alun perin tarkoituksena oli kirjoittaa yrittäjänaisen arjesta, miten harrastukset ja työ mahtuvat elämään. Ruokaherätys ja sen myötä luennoilla käynnit muuttivat kuitenkin suuntaa hyvinvointipainotteisemmaksi. Ja koska kilojen kanssa olen taistellut koko aikuisuuteni myös laihdutusjutut astui kuvioihin luettuani laihduttajien blogeja rohkaistuin itsekin kirjoittamaan omasta matkastani kohti kevyempää Hepaa. Noihin aikoihin postauksia syntyi aika tiuhaan tahtiin blogin alkutaipaleeseen verrattuna.

Otoskleroosista halusin kirjoittaa, jotta vertaistukea etsivä voisi saada rohkaisua kirjoituksistani. Aihe on sittemmin jäänyt, koska korvien tilanne on pysynyt leikkauksien jälkeen samana. Näkövammaisuus on osa minua ja se kulkee mukanani halusin tai en. Siksipä siitäkin olen kirjoittanut avoimin mielin. Toki en halua blogin olevan jokin sokon naisen selviytymistarina, mutta kertonee kuitenkin myös vammaisen voivan elää hyvää ja mielenkiintoista elämää vammastaan huolimatta. Toivottavasti kirjoituksista on lukijoille löytynyt kiintoisaa luettavaa, vaikka en ole pysynytkään yhden aihealueen piirissä. Ja otoskleroosin myötä leikkauksista toipuessa löysin käsityöt, jotka nykyisin napsasee ison palan kirjoitetuista aiheista.

Mitä blogin kirjoittaminen on sitten minulle antanut?
Olen saanut paljon mukavia kommentteja, asiallisia kysymyksiä ja vertaistukea. Olen tavannut blogimiitissä Jyväskylässä muutaman ihanan blogisiskon, ja tapaan heitä taasen 1.9. Tampereella järjestettävässä miitissä. Pari blogisiskoa on lukenut minulle äänitteelle lehtiartikkeleita, yhden kanssa lumikenkäilty ja vietetty mukava ja mielenkiintoinen teeilta Thehuoneella. Ja teemaan sopivasti hän luki minulle Pirkko Arstilan teekirjan. Muutamien kanssa ollaan Facebookissa kavereita jne.

Blogin myötä minulle tuli haastattelupyyntö Kauneus&terveys-lehteen Selviytymistarinani otoskleroosista. Juttu julkaistiin 2011 marraskuussa. Loppuvuodesta minulle tarjottiin mahdollisuutta linkittää teemaan sopiva linkki (alkoholittomat boolit) blogipostaukseeni ja tienata siitä muutaman kympin. Toteutus oli vasta tämän vuoden puolella. Eli, blogia on luettu ja kaitpa täällä on jotain ihan luettavaakin ollut.

Olen iloinen, että löysin blogimailman ja rupesin itsekin kirjoittamaan. Tämä on antanut paljon ja toivottavasti hyviä fiiliksiä tulee jatkossakin. Kiitos jokaiselle teistä!!

Pirteät veljekset – heiluvat hännät

Melkein vuoden tauon jälkeen tavattiin Harmaakuonon veli perheineen. Aika on mennyt hirvittävää vauhtia ja aina treffit on siirtyneet tuonnemmaksi ja tuonnemmaksi. Vihdoinkin siirtoa ei tullut, joten pääsimme seuraamaan veljien iloista jälleentapaamista. Käytiin reilun tunnin lenkillä, jonka aikana koirat saivat hetken nauttia vapaudesta. Kaksi 11-vuotiasta kirmasikin innokkaina, röhkivät samaan tapaan, kakkasivat kävellessään, kantoivat keppiä… Nauttivat olostaan. Hihnassa ja valjaissa meno myös maistui meidän kaksijalkaisten  höpötellessä kuulumisia.

Sisällä teen äärellä pulputus jatkui, jatkui myös koirien hännänhuiske, tassuttelu ja huomion kerjääminen. Kokeillessani veljen rasvapatteja Harmaakuonokin olisi tahtonut tunnusteltavaksi 😀 Ja kun laitoin Harmaakuonolle valjaita myös veli olisi niihin sujahtanut mielellään. Onhan hälläkin oppaan ura takanaan.

Riemukkaan treffauksen jälkeen jatkoimme Harmaakuonon kanssa tuttavan järjestämään Nikken-tuote-esittelyyn. Siellä Harmaakuono keräsi huomion. Sai olla tilassa vapaana, jotta väki sai rapsuttaa. Herrapa hyödynsi tuon ja tassutteli tason luo, jossa keksejä. Ei saa ottaa, vaikka ovat sopivasti kuonon korkeudella. Mitäpä labbisherra tekee??? — kallistaa päätään siten, että korvallaan pudottaa keksejä lattialle. Lattialtahan koira saa syödä – ainakin Harmaakuonon mielestä. Kuuluikin tyytyväinen rouske ja kuulemma selvästi näki tyypin tehneen moisen tietoisesti.

Tuotteisiin pikaisen tutustumisen jälkeen siirryimme Opaskoirakerhoon, jossa tulevan oppaanikin kouluttaja oli puhumassa meille koiran ravitsemuksesta.  Harmaakuono taisi olla hiukan väsähtänyt: unihaukkui luennon aikana. Välillä piti pedata, jos se lattia olisi vaikkapa pehminnyt. Niin ei valitettavasti käynyt – ainakin luulen niin 😀

Valitettavasti myös koirien ruokabisneksessä pyritään tekemään halvalla ja laatu kärsii. Ei toki ollut uutta eikä yllättävääkään. Kuivamuoniin tungetaan viljaa ja herää kysymys onko se koiralle luonnollinen ravinnon lähde? Ei. Onko ihme myös koirilla lisääntyneet allergiat? Mielestäni Ei! Saimme vinkkejä hyvälaatuisista kuivamuonista, tietoa raakaravitsemuksesta ja ylipäätään mitä on hyvä huomioida koiran ruokintaa suunniteltaessa. Ehkä en ala aiheesta paasaamaan tämän enempää, mutta olen iloinen löydettyäni nettikaupan, josta voi tilata korkealaatuista, viljatonta kuivamuonaa.

Kotiuduttua Harmaakuono söi ja pötkähti olkkarin matolle huokaisten. Olihan takana vielä edellispäiviltä Opaskoirayhdistyksen hallituksen kokous ja neulomustreffit. Kokouksessa oli jaksettava aloillaan, mutta neulomustreffeillä sai kollegan leluilla leikkiä ja ihmisrapsutuksia 😀 Siinä samalla Hepa opetteli virkkaamaan. Ja taisinpa saada juonesta kiinni. Nyt vaan harjottelemaan, jotta voin alkaa virkkaamaan istuinalustoja mökille ontelokuteesta.

Nyt Harmaakuono on saanut viettää pari rauhallisempaa päivää. Eilen poika lepäilikin, mutta tänään taas energiaa ja tohistelua tuntuis riittävän 😀 Harmaakuonon levätessä hyppäsin pitkästä aikaa uima-altaaseen. Oli kivaa uida ja tarkoitus on pulahtaa veteen taas ens viikolla. Toki myös ohjelmassa on ollut töitä ja luento otsikolla Kehon kevätsiivous. Luennolla neuloin tuubihuivia, sillä jotenkin oli pysyttävä hereillä. Luento ei ollut tylsä, mutta edellisyön valvoin lähes kokonaan, joten parempi oli olla käsillä puuhaa 😀 Siellä ei kyllä tullut hirveästi minulle mitään uuttakaan.

Varmaan huomaatte, että blogilista lukemistani blogeista on kadonnut?
Viime viikolla ihmettelin jo miten onnistun lisäämään hallintapaneeliin blogeja osoitteiden avulla. Samalla halusin siivota listalta lakkautetut blogit. Ei tullut kummastakaan mitään. Eilisiltana kokeilin uudestaan ja onnistuin hallintapaneelista poistamaan blogeja ja löysinpä senkin miten nettiosotteella blogi lisätään listaan. Homma edistyi toivottoman hitaasti joten aamupäivällä Aata odotellessani jatkoin. Sain lisätyksi kuusi osoitetta. Aikaa kun oli, päätin tulla blogini puolelle  siivoamaan blogilistan ajan tasalle. Löysinkin miten poistot tehdään, lopuksi painoin poista-painiketta kun olisi pitänyt tallentaa… Poistin sitten koko listan enkä toistaseks ole löytänyt mistä saan sen takaisin 🙁 Eli, nyt kun testailen asiaa, täällä saattaa tapahtua ihan mitä vaan. Antakaa reilusti ja rehellistä palautetta, kiitos!