Julkaistu

Stressi hälvenee

Istun tietokoneella kuulokkeet korvillani. Samalla kuuntelen maanantaiaamun kuuden-kahdeksan välillä nauhoittamaani ulkoäänitettä. Tarkoituksena leikata parhaat lintuäänet omiksi pätkikseen. Tätä olen nyt kesäkuun ajan harrastanut ja muutaman hienon otoksen saanutkin. Nyt kurjet huutavat hienosti, joten leikkaamaan 🙂 Täällä on useampikin upeasti laulava laulurastas sekä varsin aktiivisia lehtokerttuja. Minulla ei ole suuntamikrofonia, joten yksittäisten lintujen nauhoittaminen on hankalaa, mutta hiljalleen arkisto äänistä kasvaa. Ja vieraan äänen kohdalle osuessa lähetän ääninäytteet kahdelle lintujen ääniä tuntevalle Hannekselle ja Laurille. Huomaan systeemin olevan todella opettavaista.

Eilisaamuna heräsin ennen viittä, kuuntelin kirjan loppuun. Kahdeksan jälkeen nautiskelin aamupalaa ulkosalla ja odottelin vesisysteemin korjaajaa. Hän saapuikin kymmenen jälkeen. Ilmeisesti hiiret/rotat olivat tehneet maakaapelille tuhojaan, tai voihan se olla ihan aikakin. Joka tapauksessa kaapeli oli todella huonossa kunnossa ilmeisesti aiheuttaen ongelmat. Sisimmässä läikähti ilo kun kuulin hanasta tulevan veden 😀 Korjaajan lähdettyä innoissani latasin tiskikoneen ja pistin sen päälle. Soitin äidille hehkuttaen veden tuloa ja laitoinpa pari tekstiviestiäkin avokin kanssa puhelimessa puhumista unohtamatta.

Kun menin sisälle kuulin tiskikoneen piippaavan ja pahat aavistukset singahtivat mieleen. Menin vesihanan luo ja avasin sen. Ei tullut vettä! Se tunne oli sanoin kuvaamattoman karmea. Turhautti, harmitti, kiukutti. Soitin avokille, joka oli jo matkalla takaisin mökille. Raivoissani söin hapannappeja tuorejuustolla avokkia odottaen. Sulakkeet oli kunnossa, joten painekatkasiasta painallus ja vesi valui taas hanasta. Olin todella skeptinen toimivuudesta enkä millään meinannut päästä irti harmituksestani. Nyt vettä on siitä lähtien tullut hyvällä paineella, joten ehkäpä hiljalleen voi ottaa asian suhteen hiukan rennommin.

Harmitus ei vaan ottanut helpottaakseen. Pulahdimme lammessa ja vesi oli lämmennyt huomattavasti maanantaisesta pohkeiden uittamisesta. Iltateen kanssa herkuttelimme todella maukkailla mansikoilla ja tummalla suklaalla ensiksi istuttuamme pari tuntia nuotiolla sitrusvissytölkit juomanamme. Yritettiin pellon reunassa käydä nauhottamassa kiurun ääntä, mutta kiurut leuhottivat ehkä turhan kaukana. Toivottavasti pätkästä tuli kuitenkin niin hyvä, että linnun tunnistaa. Haluan nimittäin varmistaa olevani oikeassa. Iltateehetken jälkeen tuntui, että stressi on helpottamassa ja hilpasemassa kehosta muualle. Nukuin yön hyvin ja tänään olenkin ollut hyvällä mielellä sateisuudesta huolimatta. Aamupalaa nautiskelin ulkosalla, jonka jälkeen neuloskelin auringosta nauttien. Kokkasin meille kylmäsavuloh-kermaviilidipin, johon laitoin kalayrttiä, ruohosipulia, sitruunan mehua, hunajaa ja mustapippuria. Perunoihin mitkä valmistui grillissä laitoin Provencen yrttiseosta, suolaa, mustapippuria ja voita. Haaveilimme ulkona syömisestä, mutta sateli niin pitkään, että lopulta päätimme grillata perunat ja syödä sisällä.

Ehkä monesta tuntuu ihan hullulta moinen vesitressaus. Mulle on tärkeää saada juokseva vesi mökkiin. Ei johdu laiskuudesta hakea vettä kaivosta tms. Minusta tuntuu, että ilman juoksevaa vettä olen riippuvainen muista ihmisistä. Toki jaksan kantaa vettä, mutta epätasaisuuksissa varmasti läikyttelisin sitä pitkin ja poikin. Padasta kuuman veden ottaminen tuntuu minusta vaaralliselta ilman näköä jne. Siksipä olen nyt niin iloinen, että vesiongelmat vaikuttaisi nyt ratkenneen.

Julkaistu

Takkuisa loman alku

Perjantaina saapuessamme mökille minulla oli kolmen yön univelat niskassa. Olin nukkunut todella huonosti, joten uuvahdin päiväunille pariksi tuntia. En muista milloin olisin viimeksi nukkunut päivällä niin makeasti. Nukkuminen teki joka tapauksessa hyvää. Sillä välin sade loppui ja aurinkokin pilkisteli. Grillattiin uusia perunoita ja lohta. Lohen maustoin sitruunan mehulla, suolalla, sokerilla sekä kalayrtillä. Onnistui hyvin. Aterioinnin jälkeen avokki sytytti nuotioon tulet. Kuuntelimme lintukonserttia ja nautiskelimme siiderit/oluet. Kävin uittamassa pohkeita lammessa, jotta levottomat jalat rauhoittuisivat ja niin kävikin. Hiljalleen pilvisyys lisääntyi ja pieniä sadekuuroja saatiin niskaan. Ennen puolta yötä sade muuttui runsaaksi, joten sisälle. Olinkin valmista nukkumattia treffaamaan.

Lauantaina oli karmea keli. Vettä satoi ja tuuli kovaa. Ottaessani lasiin vettä veden tulo hiipui ja loppui kokonaan. Vasta pari kuukautta sitten kaivon vesipumppu uusittiin. Harmitus oli melkoinen. Sadepäivää vietimme siis tympeissä merkeissä. Onneksi edelliskerralta oli jäänyt avaamaton viiden litran vesikanisteri, joten pärjäiltiin yön yli. Aika meni kirjojen parissa ja taas nukuin huonosti.

Sunnuntaina sade vihdoin lakkasi ja avokin paineltua kaivon katkasioita vettä alkoi tulemaan. HELPOTUS, mutta pelko persiissä milloin veden tulo jälleen katkeaisi. Ja kyllähän se saunoessamme katkesi monta kertaa, mutta kaivosta napin painallus toi paineen takaisin. Selvää oli, että jotain vialla ja saunafiilis vähän kadoksissa. Pulahdettiin pari kertaa lammessa. Ennen saunaa istuin ulkona neulomassa.

Seuraavana yönä nukkumatti hylkäsi minut kokonaan. Kuuntelin kirjoja ja välillä koetin nukahtaa ilman kirjaa. Kävin kävelemässä ulkona jne. Neljältä vein nauhurin ulos nauhoittamaan lintuja ja nauhurin paikkaa vaihdoin kuudelta toiseen. Sitten vihdoin nukahdin herätäkseni parin tunnin päästä Oton oksenteluun. Ja kun tilanteen rauhotuttua päätin vielä hetken nukahtaa, tulikin ilmi ettei sähköt toimi. Ei virtaa jääkaappiin, uuniin, valoihin eikä pyykkikoneeseen. Olimme aamulla laittaneet lakanapyykin pyörimään. Jatkoroikalla saatiin pyykkikone jatkamaan pyörimistään ja jääkaapille löytyi onneksi toinen pitkä johto. Selvää oli, että nyt on jotain pielessä ja pahasti. Kaivosta taas nappia painamalla vesi ja sähkötkin palautui. Soitto paikkaan, josta keväällä korjaaja tuli vesipumpun vaihtamaan. Vika ei pumpussa vaan sulakkeissa, päävirranjakajassa. No eihän sulakepohjia/sulakkeita ollut, joten tänään aamupäivästä uudestaan. Sähköt saatiin toimimaan normaalisti, mutta jokin maakaapeli on vaihdettava, jotta vesipumppu ei rikkoudu, tai jotain sinnepäin. Eli, vettä ei tule edelleenkään. Korjaaja lupasi kuitenkin tulla kaapelin vaihtamaan ennen juhannusta.

Eilinen meni melkoisessa harmituksessa ja suunnattomassa väsymyksessä. Vietiin kuitenkin petauspatja, tyynyt ja peitot tuultumaan. Alkuillasta pedattiin peti. Uitin taas jalkojani lammessa, iltateestä nautimme jo kahdeksan jälkeen. Yhdeksän jälkeen olin jo unten mailla. Vetäsin lähes kellon ympäri. Nukkuminen teki kyllä hyvää. Tänään onkin ollut parempi olo. Avokki lähti kotiin hierontatöitä tekemään palaten huomenna käytyään kaupassa. Olen neulonut ulkona ja puhunut puhelimessa. Kohta onkin aika painua pehkuun, jotta aamulla olen reippaana päivystämässä joskos korjausmies saapuisi. Toivottavasti loppuloma menisi jo huomattavasti mukavemmin.

Julkaistu

Hurmaava kevät – puuhastelua ja luontoa mökkitunnelmin

Päivälleen kaksi kuukautta sitten Ykki matkasi tähtien kotiin, joten aloitetaan tämä valokuvapostaus kevään luonnosta ja mökkitouhuista Ykki-herran muistopensaan istutuksella.

Maanantaina 30.5. puolen päivän jälkeen avokki kaivoi kuopan, jonka jälkeen otimme Ykkin uurnan. Kävelimme hiljalleen avokin kanssa ja heittelimme tuhkaa paikkoihin missä Ykki pihapiirissä viihtyi. Tuhkaa ripoteltiin mm. kuusen alle, tien laitaan, nurmikolle ja tietysti lampeen.Aluksi minua hiukan hirvitti koskea tuhkaan, mutta ei se lopulta pahalta tuntunutkaan. Laiturilla seistessämme ja tuhkaa lampeen ripotellessa tuhkan ripottelun ääni kuului veden pinnasta ja jaloissa tunsi miten tuhka lensi tuulen matkaan. Uurnasta tuhkaa meni ripotteluihin hyvin pieni osa, joten laskimme uurnan lammen puolelle kuoppaan.Jo silloin kun Ykin lähdöstä tähtien kotiin päätettiin ja siitä äidilleni kerroin, hän kertoi haluavansa olla paikalla kun tuhka levitellään/muistopensas istutetaan. Pitkällisen pähkäilyn ja tutkailun jälkeen päädyttiin lumipalloheisiin, jonka äiti istutti Ykin oikealle puolelle.Ja tässä vielä lumipalloheisi istutettuna Ykkin levätessä vierellä lähellä lampea, paikkaa mikä sai koiran intoontumaan 😀 Miten onnellinen ja kiitollinen olen siitä, että Harmaakuono oli elämässäni. Tassun jälki sydämessä 🙂

Äidin ollessa mökillä kanssamme, ehdimme touhuamaan muutamassa päivässä paljon. Pesin tuvan lattialla olevan ison villamaton suihkuhuoneen lattialla avokin tehdessä mansikkamaata ja äidin kylväessä kesäkukkasia ja herneitä.Innostuinpa pesemään pyykkikoneessa lampaantaljat sekä ikkunaverhot. Kun verhot pesin oli ikkunatkin pestävä. Äiti katsoi ettei jäisi raitoja minun pestessäni ja eihän sekään malttanut ihan olla osallistumatta.

Minun kokatessa raparperipiirakkaa sekä broiler-pinaattipyöryköitä avokki äitini kanssa kokosi Lidlistä ostetun kasvihuoneen. Aikaisempina päivinä oltiin jo istutettu taimet ruukkuihin.Toivottavasti nyt yrttikasvatukseni onnistuu. Kasvihuoneessa on kasvamassa mm. rukolaa, salaattia, minttua, carrynlehtiyrttiä, orekanoa, lehtikaalia, kesäkurpitsaa. Vanhaan yrttipenkkiin tehtiin kymmenen taimen mansikkamaa.Tuskinpa vielä tänä kesänä montaakaan mansikkaa saadaan, vaikka nyt viikonloppuna huomasimme muutaman raakileen.

Parina päivänä pöhisi myös hyötykasvikuivuri. Kuivasin nokkosta, koivun, vadelman ja mustaherukan lehtiä. Voikukan lehdet eivät jostain syystä oikein onnistuneet. Nokkosen riipiminen osottautui aika hankalaksi. Olisi pitänyt olla käsissä huomattavasti ohuemmat hanskat, samalla kuitenkin sellaiset hanskat joidenka läpi nokkonen ei polttaisi. Hanskat, jotka käsissäni oli todella hankalat. Niillä ei tuntenut mitään, joten äidiltä oli jatkuvasti kyseltävä onko tässä vielä lehtiä…

Ostin kaksi lopeliaa mosaiikkiruukkuun, jonka keväällä Inkun Ideapajassa tein. Ruukun valmistuksesta löytyy kerrontaa kera kuvien maalis- ja huhtikuun postauksista. Tässä nyt ruukku käytössä koristamassa mökin pihapöytää 🙂Tänäkin kesänä kuistiamme koristaa kerrottu miljoonakello. Nyt värimailma tummaa liilaa, valkoista ja fuksiaa.

Äiti napsasi kuvat vielä keltaisesta kivikkokasvista, jota kasvaa laatotuksen vieressä olevalla kivellä, ojassa kukkivista kulleroista sekä violeteista kevään varhaisista kukkasista joidenka nimeä ei muistanut.

Istuimme nuotiolla äidin vierailun viimeisenä iltana. Itikoita oli järkyttävän paljon. Ei savut eikä vaatteet tuntuneet pärjäävän sitä itikkalaumaa vastaan. Nuotiohetkemme jäi valitettavan lyhyeksi. Loppuviikosta avokin kanssa istuimme pidempään ja itikoitakin oli vähemmän. Tuolloin nauhottelimme lintujen laulua. Tässä nuotiokuva 5.5. illalta.Tuona pidennettynä viikonloppuna nauhoittelimme luonnon ääniä ja teimme puuhommia. Lauantaina sahailun ja klapittamisen jälkeen sauna maistui luonnon ääniä tauoilla kuunnellen.Tuntui niin hyvältä sään lämpeäminen ja kevään räjähtäminen. Yht’äkkiä puissa oli lehdet, tarkeni syödä ulkona, sammakot kurnuttivat ja linnut lauloivat.

Kahtaviikkoa myöhemmin 20.5. oli voikukat vallanneet nurmikentän 🙂Hieno kevätsää helli meitä tälläkin kertaa. Siksipä oli nostettava televisio ulos, jotta pystyimme grillatessa seuraamaan jääkiekkoa Suomen välieräottelua.Edellisiltana kuljeskelimme nauhurin kanssa lintuja nauhotellen. Saimme hyvän pätkän mm. töyhtöhyypän, lehtokurpan ja laulujoutsenien äänistä. Istuimme nuotiolla puolille öin ja lauantaina avokki paukutti puita minun potiessa alaselän kipua. Pitihän Otto-herran tarkkailla puukasan kasvamista.

Nyt menen keittämään teetä, katan parvekkeelle kupit ja mansikka-vuohenjuustopiirakan palat lautasille. Nautiskelemme kesähetkestä avokin lopetettua työt. Minulla on odotukset piirakasta korkealla, tuollaisista raaka-aineista ei voi tulla kuin hyvää. Tosin laihduttajan evästä se ei ole.

Julkaistu

Alkukevään tunnelmia valokuvin

Nuokkuvat viime vuoden kasvien jäänteet ja väsynyt vanha koira kertovat paljon siitä millainen meidän huhtikuumme oli. Sydän täynnä tuskaa ja surua, mutta sittenkin elämä on jatkunut ja paljon mukavia asioita tapahtunut. Ehkäpä yllä oleva kuva kuitenkin ilmentää aika hyvin niitä huhtikuun alun päivien tunnelmia. Yksi aikakausi elämästämme oli päättymässä ja toinen alkamassa. Tuona huhtikuun ekana viikonloppuna saimme kuitenkin vielä nauttia Ykkin läsnäolosta, ja kyllä Ykkikin tuntui nauttivan meidän sahatessa ja pilkkoessa puita.

Olen erittäin onnellinen kun meillä oli mahdollisuus viettää vielä kerran viikonloppu yhdessä mökillä, ja sääkin oli suosiollinen. Haikein mielin palasimme sunnuntaina kotiin, mutta rakas Harmaakuono sai vielä viettää ulkoillen lähes koko lauantain.

Kahta viikkoa myöhemmin ei enään Ykki ollut luonamme. Ikävä ja suru oli suunnaton. Lauantaina kuitenkin reipastuimme puuhommia tekemään. Yksi oli joukosta pois. Sen aisti koko ajan. Puuvarasta ei ollut luonamme. Toisaalta fyysinen rasitus teki niin mielelle kuin kropallekin hyvää. Puutyöt ei vaan sujuneet yhtä tehokkaasti kuin paria viikkoa aiemmin. Kuusipuu oli kovaa ja oksaista, joten avokin voimia tarvittiin klapittamiseen.

Päivän aikana Otto innostui pari kertaa kirmaamaan, mutta enimmäkseen poika oli tavattoman vaisu meidän surumme huomaten. Hiljalleen kuitenkin Otto tuli tökkimään kuonollaan ja ilmaisemaan olevansa läsnä.

Illalla puuhommien jälkeen saunan lämmitessä löysin käsityöinspiraation ja pujottelin tukka sekaisena lasihelmikaulakorun 🙂

Vietimme mökillä myös synttäriviikonloppuni äidin ollessa vieraana. Häneltä ja Riihimäen tuttavilta sain kauniin neilikkakimpun.Vietimme mukavan ja rauhallisen viikonlopun. Oli todella kylmää, harmittavan kylmää. Rentoilun lisäksi teimme taasen avokin kanssa vähän puuhommia äitini kokatessa maksakastiketta kera perunoiden ja toisena päivänä lettuja kera mansikkahillon.

Hiihtolomaviikolla täysi kuu möllötti tiistai-iltana meidän käydessä pulkkamäessä 🙂Luntakin oli niin paljon tuolla viikolla, että avokki pääsi lumitöihin.Otto täytti viisi 27.2.

Julkaistu

Kuulumisia reilun kuukauden varrelta

Niin ne viikot vierii ja kevät on taittunut kesäksi. Hiljaiseloon täällä blogissa ei ole mitään erityisempää syytä, ei vaan ole tullut kirjoteltua 🙂 Elämä on kuitenkin ihan mallillansa, joten eiköhän tämä kirjoitustahtikin tästä taas tihenny. Nyt kuitenkin ajattelin hiukan katsella viikkoja taaksepäin kertoillen tärkeimmät kuulumiset 🙂

Huhtikuun viimeinen viikko meni oikeastaan valmistautuessa helatorstaina olleisiin Made in Korso-myyjäisiin. Tein omenan vihreitä ja hunajan keltaisia mehiläisvahakynttilöitä, pari kaulakorua lasihelmistä. Valmisteluihin kuului tietysti myös tuotteiden valokuvaamista ja hinnoittelua. Myyjäisiä edeltävänä maanantaina avustajani teki valmiiksi hierontalahjakortteja, esitteitä yms. Valitettavasti itse myyjäiset oli asiakkaiden osalta todella hiljaiset. Käsityömyynnin lisäksi hieroin toisen korsolaisen hierojan kanssa lyhyitä hierontoja. Meillä oli ilmeisesti vilkkainta. Lisäksi minulta meni kolme pakettia kynttilöitä.

Vappuaattona matkasimme veljeni 50-vuotisjuhliin, ja kyllä olikin hauskat juhlat. Mukavan kokoinen porukka ja rento meininki. Nautiskelimme juhlaherkkuja, vietimme aikaa yhdessä rupatellen ja nauraen. Ennen puolta yötä oli maltettava kotiin Oton luo 🙂 Vappupäivänä lenkkeilyä, takapihan ja parvekkeen siistimistä.

Toukokuun ensinmmäisenä viikonloppuna vietettiin aikaa mökillä torstaista sunnuntaihin teemaksi nousten puuhommien lisäksi linnut. Niiden ääniä kuuntelimme innokkaana ja vähän nauhottelimmekin. Talviturkit heitettiin 7. päivänä, eikä se vesi niin hurjan kylmää ollutkaan.

Seuraavaan viikkoon mahtuikin paljon: valomaalauskokeilu, kevään ensinmmäinen tandemlenkki, ratsastus, iltateehetki ystävän luona, kaverin vierailu luonani, Lintujen yö ja Hanami. Ehdin tekemään vielä töitäkin 😀

Koska minulla oli hiljainen työpäivä 16.5. aloitimme Heman kanssa lankainventaarion. Merkkasimme pisteille merkinnät puuttuviin lankoihin sekä listattiin omaan tiedostoonsa kaikki langat. Mulla on 50 eri lankaa. Puolustuksekseni sanottakoon, että mukaan on laskettu myös jämälankoja. Täytyy myöntää, että olin vähän järkyttynyt 😀 Tällä hetkellä minulla on aivot narikkaan-työnä kolmiohuivi pörrölangasta ja vähän vaativampana topin etuosa. Hema on ahkeroinut mulle lisää ohjeita, eli kirjoittanut kaavoja sanalliseen muotoon. Olen onnistunut valitsemaan haasteellisia projekteja, mutta hyvähän se on. Toivottavasti ainakin osajo olemassa olevista langoista saisin käytettyä ohjeisiin 🙂 Uusiakin tietysti tekisi mieli 😀

Kävin ostamassa muutaman päivän pähkäilyn jälkeen hyötykasvikuivurin Prismasta ja se on jo testattu. Hyvin toimii! Samalla reissulla marssin rautakauppaan sähkökäyttöisen moottorisahan ostoon. Sokea nainen toisen naisen kanssa ostamassa moottorisahaa :O Varsinaiset asijantuntijat 😀 No oli minulla paperi, jossa oli avokin merkinnät mitä hän haluaa. Ostospäivän ilta meni Teeseremonia-luennolla. Markku Peltola oli kertomassa meille japanilaisesta teeseremoniasta. Nyt tulevana lauantaina keramiikkaryhmäläisten kanssa mennään Suomenlinnassa olevaan japanilaiseen teehuoneeseen kokemaan ihan käytännössä teeseremonia. Luento oli mielenkiintoinen.

Ette varmaan ylläty kun kerron viikonlopun sujuneen mökillä. Perjantaina kuljeskelimme illalla nauhurin kanssa lintuja nauhotellen. Saatiin mm. töyhtöhyypän, lehtokurpan, laulujoutsenen äänet upeasti. Teetä nautiskeltiin nuotiolla. Viikonlopun aikana avokki hakkas puita mun potiessa selkää. Neuloin kranssin päällisen, seurailtiin jääkiekkoa.

Sitten olikin aika taimihössötyksen. Kävimme Heman kanssa ostoksilla. Ostettiin mansikan, carry-yrtin, mintun, valkosipulin taimia sekä miljoonakello amppelissa, Ykkin muistopensas lumipalloheisi jne. Ystävältäni ostin tomaattia ja lisää erilaisia yrttejä. Äiti toi kurkkua ja kesäkurpitsaa kesäkukkien ja herneen siementen lisäksi. Viime viikko meni siis mökillä puutarhapuuhissa ja kevätsiivousta tehdessä. Loppuviikosta taas lintuhörhöilyt otti osansa.

Valokuvia on tulossa kunhan tulevat kuvailusta 😀 Elikäs palailen vielä tarkemmin joihinkin kuulumisiin ja tekemisiimme. Linnuista ei kuvia ole, mutta niistä varmasti kirjoitan jatkossa lisää. Nyt on kuitenkin syytä painua yöpuulle.

Julkaistu

Sydäntä särkevä kaipaus

Kun palasimme kotiin Ykkiä saattelemasta koti tuntui niin kovin tyhjältä ilman rakasta tuhisijaa. Kuulin koko ajan, että Ykki ei ole täällä. Aistin sen hirmuisen tyhjyyden. Leijuin jonkinlaisessa shokissa kai, tavallaan oli olo helpottunut, mutta sydämessä pohjaton suru. Helpotus siitä, että odotus ja päivien, tuntien laskeminen on ohi. Tiesimme päätöksen sydämessämme oikeaksi ja vielä lääkäri sanoi monta kertaa ratkaisumme olleen oikean. Ykin valtaisa rasvapattikasvain on saattanut muuttua pahalaatuiseksi, mutta Ykki touhotti itse omin jaloin klinikalle, tervehti omana iloisena ja energisenä itsenään paikalla olleet. Kyllähän se kipeää teki kun Ykki nukkui pois, tuhisteli viimeiset kerrat silityksieni alla.

Se lämpö, empatia ja ystävällisyys kennelvastaavan ja eläinlääkärin taholta oli todella koskettavaa. He todella elivät tuskassamme mukana. Saimme olla niin kauan Ykin luona kuin halusimme, mutta eihän asia siitä kummentunut, joten tuntui hyvältä lähteä pois Oton haisteltua ystävänsä viimeisen kerran. Tai eihän Otto haistellut läheltä, väisti Ykin hajun ja haki turvaa luotamme uikahtaen. Olemus kuitenkin kertoi sen ymmärtäneen.

Lähdimme mökille. Puhin äidin ja ystäväni Sussun kanssa pitkään puhelimessa. Pystyin kertomaan ilman kyyneleitä miten kaikki tapahtui. Jotenkin tuossa vaiheessa ei lopulta vielä ollut täysin sisäistänyt mitä se kaikki tarkoittaa. Suru ja kaipaus vasta vaanivat jossain sumun ja shokin takana. Muistan selailleeni Facebookia ja vastailleeni ihmisten tervehdyksiin. En kuitenkaan oikein tiedä mitä olen heille kirjoittanut. Avokki pötkötteli lattialla Otto kainalossaan. Mitä väsyneemmäksi tulin sitä pahemmin ajatukset pyörivät. Ajattelin niitä pieniä hengen haukkomisia hetkeä ennen sydämen pysähtymistä, voi Ykki rakas. Mietin sitäkin onko oikein, että ihminen päättää toisen elämästä, vaikka se olisikin oikea ratkaisu eläimen voinnin kannalta. Sitten kuitenkin ajattelen, että jokaisen pitäisi voida lähteä noin, rauhallisesti nukkuen. Okei, uni on rauhottavien tuomaa ja yliannostusta, mutta kai kuitenkin tuskatonta. Ykki ei reakoinut kanyylin laittamiseen mitenkään, ehkäpä se ei sitä siinä unessa haitannut. Juttelimme sille vielä silloinkin kun tiputuksen aineet alkoivat vaikuttamaan. Silitin Harmaakuonoa niin pitkään kun Otto tuli huoneeseen. Sen jälkeen en enään Ykkiin koskenut.

Perjantaiaamuun heräsin hyvin synkeällä mielellä. Silmät olivat kyynelissä välittömästi kun heräsin ja muistin ettei mun rakasta enään ole. Se ei koskaan tuhistele lähelläni, ei tunge kuonoaan syliini, ei kerjää herkkuja tai ulos, ei kanna keppejä… Oloani ei yhtään helpottanut se, että avokki oli putkimiehen apuna kaivon vesipumpun korjauksessa. Taas aistin koko kehollani, että on tyhjää, ei rapise kuin yhdet tassut. Tosin Ottokin oli kovin vaisu. Join teetä ja vastailin tulleisiin tervehdyksiin Facebookissa. Tajusin tuolloin myös miten sumussa torstai-ilta oli mennyt.

Päivään toi vähän iloa se että vesipumpun vaihto toi meille veden mökkiin juoksemaan. Se oli riemullinen hetki. Kolmisen tuntia korjauspuuhissa meni. Istuskelin kuistilla auringon lämmöstä nauttien ja peipposen liverrystä kuunnellen. Surin, että Ykki ei sitä kuule ja kaipasin. Voi luoja sitä kaipuun määrää Miten koiraa voikin kaivata niin hirveästi. Putkimiehen lähdettyä vaan oleskelimme ja koetimme tottua uuteen tilanteeseen. Avokki otti tirsat ja minä liikutuin monien hyvin kauniista ja lohdullisista tervehdyksistä. Iltapäivällä oltiin jokunen tovi ulkona. Mihinkään ei oikein osannut ryhtyä. Ei ollut voimaa, voima meni pohjattomaan kaipaukseen. Jossain vaiheessa avokki imuroi mökin ja minä siistin tiskipöydän. Ruuaksi tein pekoniin kiedottuja parsoja. Torkuimme kainalokkain sohvalla lohtua hakien.

Eilisaamuna tuntui aavistuksen helpommalta aamuteestä nauttien. Menimme ulos puuhommiin. Hakkasin klapeja avokin pöllejä sahatessa. Voi miten siinä hakatessani helppohalkojalla kaipasin puurosvoa. Ei kukaan varastanut klapikasasta yhtäkään puuta. Otto seurasi tosin tiiviisti tekemisiämme ja saipa se pari hepuliakin. Joksi ihan pirukseen ympäri pihaa. Se tuntui hyvältä. Ehkäpä tämä elämä vielä normalisoituisi.

Puiden klapitus ei sujunut niin jouhevasti mitä pari viikkoa sitten. Nyt oli hyvin oksaista kuusta, jota ei avokkikaan meinannut saada hajoamaan. Pääasia kuitenkin, että oltiin ulkona ja saatiin jotakin aikaan. Ja kyllähän me siellä ulkona oltiinkin lähemmäksi seitsemää. Avokin lämmittäessä saunaa inspiroiduin tekemään yhden kaulakorun. Vaihdoin petiimme puhtaat lakanat ja saunominen tuntui todella ihanalta. Puhuimme paljon vielä iltateenkin aikaan. Kello oli yli kaksi ennen kuin painuimme unille.

Tänään sateisena päivänä on mielikin ollut aika sateinen. Upeat kevään tuoksut ja lintukonsertti on vähän lohduttanut, mutta se ikävä, se on täällä edelleen. Ja ehkäpä se voimistui kun tulimme kotiin. Taas aistin niin voimakkaasti sen, että Ykki puuttuu. Jotenkin tunsin missä se torstaina liikkui ja mun oli pakko haistella olohuoneen mattoa missä se paljon köllötti. Siinä nökötti pehmolehmäkin, jota se vielä torstaiaamuna kanteli.

Suru ja kaipaus on kyllä todella kuluttavia tunnetiloja. Väsymys on valtava. Se ei välttämättä tarkoita, että nukkuisi, mutta on sellainen möllöolo. Ei osaa tehdä mitään, ei saa aikaiseksi mitään hyödyllistä. Tästä kuitenkin alkaa uusi viikko ja arjesta pitäisi saada kiinni taas. Ehkäpä se tyhjyys hiljalleen pienenee ja täyttyy elämällä, kaipaus muuttuu haikeudeksi ja ihaniksi muistoiksi. Muistoja tulvii toki jo nyt mieleen ja ne saa välillä nauramaankin.

Julkaistu

Päästän irti rakkaudesta sinuun

Istun olkkarin matolla ja sinä köllötät vierellä. Silitän sinua ja käännyt parempaan asentoon vatsasi paljastaen. Heilautat tassua ja tuhahdat hiljaa. Olet siinä niin rakkaana ja lämpöisenä. Silmäni kostuvat väkisinkin, sillä tiedän olet lähdössä eikä siihen enään kauaa ole. Viime viikolla vielä murehdin antaisitko anteeksi, että viimeiselle matkallesi aika on sovittuna, lähtösi päivä on päätetty. Nyt minusta kuitenkin tuntuu, että sinulla ei ole mitään anteeksi annettavaa, että olet valmis matkaan. Sinun olemuksesi kertoo sen, olet saanut sen mitä elämällä oli sinulle tarjota. Ja paljonhan se tarjosi. Sinusta koulutettiin opaskoira oiva apulainen. Tulit elämääni ja veit sydämeni. Paljon yhdessä koimme. Vaikka sinä olet valmis lähtemään ja pian lähdetkin, minulle jää paljon rakkaita muistoja sinusta. Niitä lähtösi ei vie pois, ne säilyy sydämessäin. Ja vaikka kohta en tunne lämpöäsi sun, en voi painaa kasvojani turkkiisi, en tuoksuttaa tuoksuasi, muistan miltä tunnut, miltä tuoksut.

Sydämessä suru ja tuska on syvä ja tällä hetkellä minusta tuntuu, että romahdan niiden alle. Kaipaan sinua jo nyt, vaikka vielä tämän illan olet luonani mun. Tuskani keskellä kuitenkin tiedän sinun lähdettävä on ja haluan sinun voivan lähteä arvokkaasti. Saat tepsuttaa omin suloisin tassuin matkaan, nukahtaa rauhassa rakkaidesi vierellä paikassa mistä kerran lähdit elämää katselemaan. Siksi päätin puolestasi päivän tuon milloin sinusta päästän irti. Teen sen rakkaudesta sinuun. Teen sen ehkä myös itseni takia, mutta ennenkaikkea sinun tähtesi. En halua sinun romahtavan tai joutua kannettavaksi paikasta toiseen. En halua sinun joutuvan kärsimään. Olet vanha, väsynyt, pattien uuvuttama kovin rakas nelitassuni mun.

Olet ensinmmäinen koirani ja olet ensinmmäinen todella läheinen ja rakas, josta joudun luopumaan, päästämään irti. Tämä tunnemyrsky on minulle uutta ja energiaa vievää. Tunnen nälkää, mutta ruoka ei maistu fyysisinä oireina tuskasta. Myös Otto on huolissaan meistä kaikista, ehkä jopa itsestään. On minussa kiinni huolestuneen oloisena. Omasta mielipahastani huolimatta yritän huomioida nuorukaisen parhaani mukaan. Uskon, että sinäkin haluat niin. Ehkä kerrot Otolle viimeiset tarinasi hiljaisin viestein joista me ihmiset emme ymmärrä mitään. Rakas Harmaakuono, Otto tulee myös sinua hyvästelemään. Nyt kuitenkin olet siinä vierellä mun, kohta saat ruokaa ja pääset ulos nuuskuttelemaan. Nautitaan vielä tämä ilta yhdessä olosta koko nelikko. Älä murehdi meidän murhetta, jonka varmasti tiedostat. Sinulla on kohta hyvä olla, ei ole tuskaa, ei vanhuus vaivaa. Kyllä ne rasvapatitkin katoaa. Otat isoimman kepin suuhusi, juokset villinä ja vapaana, hymyilet koko naamallasi ja vilkutat meille kaipaaville. En tiedä mihin oikeasti menet, mutta siellä olet vapaa kaikesta kivusta, tuskasta. Me muistamme sinut aina. RAKAS!

Julkaistu

Luopumisen tuska ja suunnaton suru

Mökkiviikonlopun jälkeen mieleni pysyi monta päivää rauhallisena, vaikka Ykin lähtö koko ajan mielen perukoilla vaanikin. Vasta torstaina tuntui, että tuska vyöryy ylitseni ja jään toiseksi. Ehkä päivä oli merkityksellinen, koska siitä oli viikko aikaa siihen viimeiseen hetkeen. Nyt siihen on enään kaksi ja puoli vuorokautta. Näiden kahden viikon aikana Harmaakuonon vointi on huonontunut. Ulkona ei halua juurikaan kävellä vaan mielummin haistelee ja seisoskelee hajumailmassaan. Vasemman etutassun kiertyminen ulospäin haittaa todella ja liikkuminen on pompottelevaa. Jos emme olisi päätöstä tehneet pari viikkoa sitten, sen aika olisi joka tapauksessa nyt. On hyvä, että rakas ystävä pääsee pois eikä sen tarvitse kärsiä pateista eikä muistakaan vanhuuden vaivoista.

Näinä päivinä olen paijaillut vanhusta paljon. Loppuviikosta se oikein pyysi hellyyksiä. Nyt viime päivinä on ehkä vetäytynyt entisestään. Tänään tosin kuljeskeli pehmolehmä suussaan. Piti kai näyttää ”kyllä minä jaksan”. Ei koira kuitenkaan jatkuvasti hellyyksiä halua ja lähteekin välillä litomaan kun menen sitä häiritsemään. Ehkäpä juuri nuo hellittelyhetket ovatkin kaikkein riipaisevampia. Niissä on niin paljon tunnetta ja välillä minusta tuntuu, että Ykki tietää miksi. Olen miettinyt paljon miten paljon se tiedostaa voimiensa vähentyneen, liikkumisensa vaikeutuneen. Osaako se mitenkään yhdistää asioita meidän alakuloon, suruun. Tietääkö tai aavistaako se pian lähtevänsä? Avokki sanoi tänään, että Ykki on luovuttanut, että sen näkee siitä. Olen koko illan sitä murehtinut. Olen myös pohtinut niinkin hulluja, että antaako Harmaakuono anteeksi, että nukututamme sen pois. Eikös jokainen yleensä halua elää, vai onko sitä vanhana valmiimpi kuolemaan? Lähdemme torstaina mökille ja pakatahan pitäisi ennen matkaamme Opaskoirakoululle. Kun pakkaamme mökille lähtöä varten Harmaakuono luulee pääsevänsä sinne ja sitten viemmekin sen lopetettavaksi. Ajatus tuntuu jotenkin pahalta ja on tietystikin oman tuskani lietsontaa. Ihmismieli on vaan niin pirullinen, että tuostakin sain itselleni ahistuksen aiheen.

Olemme pyrkineet elämään ihan normaalisti nämä viikot. Asiakkaita olemme hoitaneet, käyty asioilla ja minä harrastuksissani. Olen huomannut, että irtaantuminen hetkeksi kotoa on tehnyt päälle mielettömän hyvää. Välillä tuntuu, että ajatukset jäävät kiertämään samaa rataa, keräämään tuskaa ja surua syöden energiaa. Iltaisin olenkin ollut todella uupunut ja nukkunut yöni käsittämättömän hyvin. Siitäkin minulla on huono omatunto.

Perjantaina kävimme avustajan ja avokin kanssa Ikeassa. Ostettiin minulle huomattavasti pienempi tietokonepöytä. Keskiviikkona saimme ennen pääsiäistä ostamamme kaapin Askosta. Nyt minulla on oma pikku toimistonurkkaukseni ja käsityöjutskille oma kaappi. Työhuoneeseen löysimme puisen vaunun, jossa voimme pitää öljypulloja, desifiointiaineita ja käsipaperia. Ennen ruokakauppaa käytiin Tikkurilassa Villihelmi-nimisessä liikkeessä ja mukaan tarttui kivihelmiä ja korviskoukkuja. Avokki oli kaupassa ihanan kärsivällinen.

Päivä jatkui Evelace-alusasukutsuilla. Tein pienehköt ostokset ja nautiskelin rennosta tunnelmasta. Kotona Harmaakuono halusi paljon hellyyksiä ja minähän niitä annoin edellisillan tapaan. Sitten se köllötteli jaloissani ja sydämeni pakahtui. Ottokin halusi huomiota, joten koirat jaloissani selailin Facebookia ja sähköposteja. Seuraavana aamuna viettelimme jälleen rauhaisan aamuhetken. Kuuntelin Helena Telkänrannan luentoa Koirien käyttäytyminen ja hyvinvointi. Oli todella mielenkiintoista asiaa. Nautin aamuteetä, neuloin toppia ja hellin koiria 🙂

Lauantain pään tuuletus tapahtui kampaajani kanssa Luonnonkaunis-messuilla, jotka olivat talvipuutarhassa eivätkä olleet mitkään isot messut. Standit oli nopeasti kierretty ja ostokset tehty. Valitettavasti Madaran dödö oli loppunut. Ostin Santen dödöä ja hyvältä sekin vaikuttaa. Lisäks mukaan lähti toiselta standilta shampoota, hoitoainetta ja kasvovoidetta. Ennen kotiin paluuta käytiin teellä/kahvilla samalla rupatellen. Kotona avokki oli laittanut pyykkikoneen pyörimään ja ruuan uuniin. Ilta meni rauhallisesti. Aloitin kirjoittamaan minun ja Ykin tarinaa. Kirjoittaminen tuntui helpottavan oloa ja tekstiä syntyi eilisenkin aikana paljon.

Eilen oltiin ratsastamassa. Ratsastin pitkästä aikaa Airalla. Aurinko lämmitti ihanasti, kenttä oli märkä, kurainen ja hevosilla talvikarva. Meno oli aika tahmeaa ja töitä sai tehdä todella saadakseen hevosen tekemään mitä haluttiin. Tunnin aikana ravattiin aika paljon, tehtiin laukan nostoja. Koko kentän ympäri laukasta ei tullut mitään. Hevoset hyytyivät. Vaikka olikin tahmeaa menoa nautin joka solullani ja imin itseeni voimaa auringosta, hevosesta ja sydämellisistä ihmisistä. Kotona odotti sauna lämpimänä ja ensinmmäisellä saunatauolla rakas Harmaakuonokin tuli takapihan terassille köllöttelemään. Siinä silittelin sitä kuunnellen lintujen laulua. Mullle tauoille vanhus ei enään tullutkaan. Saunan jälkeen syötiin salaattia ja vieteltiin rauhaisaa eloa.

Tänään päivä alkoi keramiikalla. Värjäsin neljä riipusta enkä ehtinyt tekemään muuta eikä oikein olo ollut luovimmillaan. Tuska tuntuu kasvavan hetki hetkeltä. Kotona maksettiin laskuja ja minulla oli yksi asiakas. Illalla ystävämme piipahti teellä ja Ykkiä hyvästelemässä.

Harmaakuonon kanssa yhteinen aika on loppumassa, mutta kukaan ei ota minulta pois rakkaita muistoja. Ja tiedän Ykin eläneen pitkän ja varmasti myös hyvän elämän. On tehnyt upean uran oppaanani ja ehtinyt nauttimaan myös eläkepäivistään. Rakkautta on päästää irti, antaa toisen mennä kun mentävä on. Kun Harmaakuono menee, ei enään patit paina, ei vanhuus vaivaa. On hyvä olla siellä jossakin. Kun menen mökille voin kuljeskella hiljaa siellä missä Yki tykkäsi sipsuttaa, muistaa sen ilon ja energian, rakkauden uimiseen ja keppeihin, miten reippain askelin lenkkeilimme jne. Mutta tänäiltana voin vielä Ykkiä silittää ja tuntea koiran lämmön ja tuoksutella sen turkkia. Voin kertoa sille kuinka paljon sitä rakastan ja miten paljon se minulle merkitsee. Siksi omasta surustani ja tuskastani huolimatta päästän irti, annan mennä sinne missä on tuskatonta. Tiedän, aikanaan tuska ja surukin helpottaa. Muistot on ja pysyy. Niitä tulvii mieleen jatkuvasti ja moni juttu nostattaa ison hymyn huulille. Ehkäpä kirjoittamani tarinan julkaisen täälläkin jossain vaiheessa. Vielä en mieti sitä. Nyt vain kirjoitan sisältäni kaiken sen mitä mieleeni tulee ja tarinamme valmistuu aikanaan.

Julkaistu

Aurinkoinen kevätpäivä

Viime viikolla kun Harmaakuonon lähdöstä oli päätetty oli selvää, että halusimme viikonlopuksi mökille. Sääennuste lupaili hienoa säätä lauantaille ja ennuste toteutui. Niinpä saimme juuri sellaisen päivän mitä toivoimmekin.

Perjantaina puolen päivän jälkeen lähdimme mökille. Avokin saatua tulet takkaan vietimme aikaa ulkosalla auringossa. Harmaakuono kuljeskeli pihapiirissä ja söi multaa, maata, juuria. Aurinko lämmitti meitä, tuoksui keväältä ja kauempaa kuului lintujen liverrystä. Avokki valmisteli seuraavan päivän puu-urakkaa. Totesin jo tuolloin luonnon voiman ja vaikutuksen mieleen. Tuska sydämessä, mutta mieli paljon rauhallisempi. Sydän pakahtui Ykki-herran touhuja seuraillessa. Otto pääasiassa köllötteli mun vieressä.

Ilta meni rauhallisesti avokin nukkuessa allergialääkeväsymystään. Istuskelin tietokoneen ääressä saamatta oikein mitään aikaan koirat jaloissani. Ihmettelin mielen tasaisuutta ja rauhaa sydämessä. Ykkiä oli välillä kumarruttava paijaamaan. Se siinä niin rakkaana ja lämpimänä.

Lauantaiaamuna avokki lähti jo ennen kymmentä koirien kanssa ulos. Minä tulin hiukan myöhemmin ja nautiskelin aamuteestä kuistilla istuen. Ykki vaelteli tutusti pihapiirissä avokin sahatessa puita. Minun aloitettua halkojen klapitus Ykki osallistui touhuun kantamalla klapeja kasasta kuljettaen niitä pitkin pihaa. Välillä piti kaivaa kuoppia, syödä maata, juoda lammesta, kuljeskella lammen rannalla, nuuskutella eläinten jälkiä. Meidän pitäessä taukoa malttoi vanhuskin hetken lepäillä, mutta ei pitkään malttanut paikoillaan. Aurinko paistoi lämpimästi ja oli varmasti tämän kevään lämpimin päivä tähän mennessä.

Jossain välissä söimme lohikiusausta ja puuhailu sen jälkeen jatkui. Jotain kolmisen heittokuutiollista saatiin klapeja aikaan. Avokin hakatessa viimeisiä puita harjasin molemmat koirat. Ykki tuli ensiksi harjattavaksi. Siinä sitä harjaillessa nousi arvatenkin tunteet pintaan. Auringon paistaessa silmät kyyneltyivät ja pelkäsin miten kestän tulevan, miten selviän siitä ettei tuota rakasta kuonokasta kohta ole. Kun yritin lopettaa harjaamisen, vanhus tassutti pyytäen lisää. Ja minähän harjasin.

Kun viimeiset puut siltä kertaa oli hakattu, klapit oli vielä siirrettävä liiteriin. Täytimme kottikärryt yhdessä ja minä työnsin ne liiterin ovelle. Koirat kuljeskelivat mukana koko ajan. Ykki alkoi kuulostamaan väsähtäneeltä ja läähätti yrittäessä pysyä mukana. Päästettiin sisälle ruokaa odottamaan. Itse lopeteltiin hommat tuntia myöhemmin puoli kahdeksan maissa. Sydän on niin täynnä rakkautta ja iloa siitä miten saimmekin sellaisen päivän mökillä kuin toivoimme. Harmaakuonon tepsuttaessa pihassa koko ajan kävi kyllä mielessä sekin, että olemmeko tehneet hätiköidyn ratkaisun, mutta parempi näin. Miksi meidän pitäisi vääjämätöntä pitkittää romahdukseen asti. Patti tuntuu nyt riehaantuneen kasvamaan, joten liikkuminen vaikeutuisi taatusti lyhyessä ajassa, joten päätös pitää, vaikka se sattuukin niin pirukseen.

Iltaa istuimme avokin kanssa sohvalla karvakuonot jaloissamme. Taas piti rapsutella ja silitellä Harmaakuonoa ja tottakai myös Ottoa. Oli ihana olla koko perhe koolla ja yhdessä. Mieleen ei uskaltanut päästää tosiasiaaa illan olleen mökillä viimeisen Ykki-rakkaan kanssa.

Sunnuntaina pilvistä ja koleaa. Mielikin oli pilvinen. Ahdistus oli takaisin. Lähtisimme viimeistä kertaa mökiltä Ykki mukanamme. Toisaalta kuitenkin sydämessä oli ilo onnistuneesta mökkiviikonlopusta ja siitä, että saimme viettää sen Ykin kanssa, ja että koira sai puuhailla juuri niitä asioita mistä se siellä pitää. Onneksi siis lähdimme.

Olen paljon näinä päivinä pohtinut miten paljon Ykki itse ymmärtää/aavistaa mistä johtuu alakuloisuutemme. Nyt illalla istuin sohvalla, se tuli viereen ja työnsi päänsä syliini. Rapsuttelin sitä ja aika pian se lösähti maahan köllölleen. Etutassun päälle ei patin takia kovin pitkään jaksa varata. Kun lopetin silittelyn, se nosti päätään tahtoen lisää. Otto ei mustasukkaisena yrittänytkään tulla väliin. Otto on kyllä minussa superkiinni. Mökilläkin pihassa se kävi tökkimässä kuonollaan minua jatkuvasti ja kotonakin änkeytyy mahdollisimman lähelle minua. Sitä se teki tänään myös keramiikassa. Yritetään antaa Otolle huomiota yhtälailla kuin Ykillekin.

Se aika mitä meillä on jäljellä Ykin kanssa ei enään paljoa ole. Nyt pitäisi osata nauttia sen läsnäolosta ja niistä jäljellä olevista yhteisistä hetkistä. Ei pitäisi murehtia mitä puolentoista viikon päästä ei enään ole vaan nauttia siitä mitä nyt on. Sydämessäni tiedän päätöksen olevan ehdottoman oikea, vaikka luopuminen tuo tuskaa. En osannut kuvitellakaan miten koiraan voi niin kiintyä. Sydän tulvii rakkautta ja sen voimalla nyt mennään. Onneksi minulla on myös ystäviä ja läheisiä joidenka kanssa voin puhua asiasta. Kirjoittaminen tekee myös hyvää mielelle. Saa nähdä onko minulla yhtäkään lukiaa siinä vaiheessa kun tämä asia on ohi. Toivottavasti ette kuitenkaan katoa. Kyllä täällä vielä muustakin kirjoitetaan.

Julkaistu

Rakas Harmaakuono

Tiedän
on lähdettävä sun
se sattuu, se pelottaa
mutta olet liian rakas kärsimään.
Ihan vielä et lähde luotain mun
on yhteistä aikaa vielä vähän
Kun aika on vierelläs oon sun.
Tuota hetkeä kohti matkataan päivä kerrallaan
Nautitaan tulevista päivistä ja kevään puhkeamisesta.Kuva otettu 27.2. Valitettavasti Otto ei näy kunnolla.

Päivät painuvat iltaan ja yöhön. Iso tuska sydämessä, mutta Harmaakuonon kannalta ainoa oikea ratkaisu on tehty. Omasta tuskasta huolimatta nautitaan siitä yhteisestä ajasta mitä jäljellä on. Annetaan kevään tulla meidän sydämiin, rauhoittaa mielen, antaa voimaa tulevaan. Viikonloppuna rakas Harmaakuono pääsee mökille. Saa siellä kuljeskella, tuoksutella ja seurailla meidän puupinon pienennystä. Olla lähellä rakkaidensa ihmisten ja koiraystävän Oton.