Julkaistu

Sydäntä särkevä kaipaus

Kun palasimme kotiin Ykkiä saattelemasta koti tuntui niin kovin tyhjältä ilman rakasta tuhisijaa. Kuulin koko ajan, että Ykki ei ole täällä. Aistin sen hirmuisen tyhjyyden. Leijuin jonkinlaisessa shokissa kai, tavallaan oli olo helpottunut, mutta sydämessä pohjaton suru. Helpotus siitä, että odotus ja päivien, tuntien laskeminen on ohi. Tiesimme päätöksen sydämessämme oikeaksi ja vielä lääkäri sanoi monta kertaa ratkaisumme olleen oikean. Ykin valtaisa rasvapattikasvain on saattanut muuttua pahalaatuiseksi, mutta Ykki touhotti itse omin jaloin klinikalle, tervehti omana iloisena ja energisenä itsenään paikalla olleet. Kyllähän se kipeää teki kun Ykki nukkui pois, tuhisteli viimeiset kerrat silityksieni alla.

Se lämpö, empatia ja ystävällisyys kennelvastaavan ja eläinlääkärin taholta oli todella koskettavaa. He todella elivät tuskassamme mukana. Saimme olla niin kauan Ykin luona kuin halusimme, mutta eihän asia siitä kummentunut, joten tuntui hyvältä lähteä pois Oton haisteltua ystävänsä viimeisen kerran. Tai eihän Otto haistellut läheltä, väisti Ykin hajun ja haki turvaa luotamme uikahtaen. Olemus kuitenkin kertoi sen ymmärtäneen.

Lähdimme mökille. Puhin äidin ja ystäväni Sussun kanssa pitkään puhelimessa. Pystyin kertomaan ilman kyyneleitä miten kaikki tapahtui. Jotenkin tuossa vaiheessa ei lopulta vielä ollut täysin sisäistänyt mitä se kaikki tarkoittaa. Suru ja kaipaus vasta vaanivat jossain sumun ja shokin takana. Muistan selailleeni Facebookia ja vastailleeni ihmisten tervehdyksiin. En kuitenkaan oikein tiedä mitä olen heille kirjoittanut. Avokki pötkötteli lattialla Otto kainalossaan. Mitä väsyneemmäksi tulin sitä pahemmin ajatukset pyörivät. Ajattelin niitä pieniä hengen haukkomisia hetkeä ennen sydämen pysähtymistä, voi Ykki rakas. Mietin sitäkin onko oikein, että ihminen päättää toisen elämästä, vaikka se olisikin oikea ratkaisu eläimen voinnin kannalta. Sitten kuitenkin ajattelen, että jokaisen pitäisi voida lähteä noin, rauhallisesti nukkuen. Okei, uni on rauhottavien tuomaa ja yliannostusta, mutta kai kuitenkin tuskatonta. Ykki ei reakoinut kanyylin laittamiseen mitenkään, ehkäpä se ei sitä siinä unessa haitannut. Juttelimme sille vielä silloinkin kun tiputuksen aineet alkoivat vaikuttamaan. Silitin Harmaakuonoa niin pitkään kun Otto tuli huoneeseen. Sen jälkeen en enään Ykkiin koskenut.

Perjantaiaamuun heräsin hyvin synkeällä mielellä. Silmät olivat kyynelissä välittömästi kun heräsin ja muistin ettei mun rakasta enään ole. Se ei koskaan tuhistele lähelläni, ei tunge kuonoaan syliini, ei kerjää herkkuja tai ulos, ei kanna keppejä… Oloani ei yhtään helpottanut se, että avokki oli putkimiehen apuna kaivon vesipumpun korjauksessa. Taas aistin koko kehollani, että on tyhjää, ei rapise kuin yhdet tassut. Tosin Ottokin oli kovin vaisu. Join teetä ja vastailin tulleisiin tervehdyksiin Facebookissa. Tajusin tuolloin myös miten sumussa torstai-ilta oli mennyt.

Päivään toi vähän iloa se että vesipumpun vaihto toi meille veden mökkiin juoksemaan. Se oli riemullinen hetki. Kolmisen tuntia korjauspuuhissa meni. Istuskelin kuistilla auringon lämmöstä nauttien ja peipposen liverrystä kuunnellen. Surin, että Ykki ei sitä kuule ja kaipasin. Voi luoja sitä kaipuun määrää Miten koiraa voikin kaivata niin hirveästi. Putkimiehen lähdettyä vaan oleskelimme ja koetimme tottua uuteen tilanteeseen. Avokki otti tirsat ja minä liikutuin monien hyvin kauniista ja lohdullisista tervehdyksistä. Iltapäivällä oltiin jokunen tovi ulkona. Mihinkään ei oikein osannut ryhtyä. Ei ollut voimaa, voima meni pohjattomaan kaipaukseen. Jossain vaiheessa avokki imuroi mökin ja minä siistin tiskipöydän. Ruuaksi tein pekoniin kiedottuja parsoja. Torkuimme kainalokkain sohvalla lohtua hakien.

Eilisaamuna tuntui aavistuksen helpommalta aamuteestä nauttien. Menimme ulos puuhommiin. Hakkasin klapeja avokin pöllejä sahatessa. Voi miten siinä hakatessani helppohalkojalla kaipasin puurosvoa. Ei kukaan varastanut klapikasasta yhtäkään puuta. Otto seurasi tosin tiiviisti tekemisiämme ja saipa se pari hepuliakin. Joksi ihan pirukseen ympäri pihaa. Se tuntui hyvältä. Ehkäpä tämä elämä vielä normalisoituisi.

Puiden klapitus ei sujunut niin jouhevasti mitä pari viikkoa sitten. Nyt oli hyvin oksaista kuusta, jota ei avokkikaan meinannut saada hajoamaan. Pääasia kuitenkin, että oltiin ulkona ja saatiin jotakin aikaan. Ja kyllähän me siellä ulkona oltiinkin lähemmäksi seitsemää. Avokin lämmittäessä saunaa inspiroiduin tekemään yhden kaulakorun. Vaihdoin petiimme puhtaat lakanat ja saunominen tuntui todella ihanalta. Puhuimme paljon vielä iltateenkin aikaan. Kello oli yli kaksi ennen kuin painuimme unille.

Tänään sateisena päivänä on mielikin ollut aika sateinen. Upeat kevään tuoksut ja lintukonsertti on vähän lohduttanut, mutta se ikävä, se on täällä edelleen. Ja ehkäpä se voimistui kun tulimme kotiin. Taas aistin niin voimakkaasti sen, että Ykki puuttuu. Jotenkin tunsin missä se torstaina liikkui ja mun oli pakko haistella olohuoneen mattoa missä se paljon köllötti. Siinä nökötti pehmolehmäkin, jota se vielä torstaiaamuna kanteli.

Suru ja kaipaus on kyllä todella kuluttavia tunnetiloja. Väsymys on valtava. Se ei välttämättä tarkoita, että nukkuisi, mutta on sellainen möllöolo. Ei osaa tehdä mitään, ei saa aikaiseksi mitään hyödyllistä. Tästä kuitenkin alkaa uusi viikko ja arjesta pitäisi saada kiinni taas. Ehkäpä se tyhjyys hiljalleen pienenee ja täyttyy elämällä, kaipaus muuttuu haikeudeksi ja ihaniksi muistoiksi. Muistoja tulvii toki jo nyt mieleen ja ne saa välillä nauramaankin.

Julkaistu

Luopumisen tuska ja suunnaton suru

Mökkiviikonlopun jälkeen mieleni pysyi monta päivää rauhallisena, vaikka Ykin lähtö koko ajan mielen perukoilla vaanikin. Vasta torstaina tuntui, että tuska vyöryy ylitseni ja jään toiseksi. Ehkä päivä oli merkityksellinen, koska siitä oli viikko aikaa siihen viimeiseen hetkeen. Nyt siihen on enään kaksi ja puoli vuorokautta. Näiden kahden viikon aikana Harmaakuonon vointi on huonontunut. Ulkona ei halua juurikaan kävellä vaan mielummin haistelee ja seisoskelee hajumailmassaan. Vasemman etutassun kiertyminen ulospäin haittaa todella ja liikkuminen on pompottelevaa. Jos emme olisi päätöstä tehneet pari viikkoa sitten, sen aika olisi joka tapauksessa nyt. On hyvä, että rakas ystävä pääsee pois eikä sen tarvitse kärsiä pateista eikä muistakaan vanhuuden vaivoista.

Näinä päivinä olen paijaillut vanhusta paljon. Loppuviikosta se oikein pyysi hellyyksiä. Nyt viime päivinä on ehkä vetäytynyt entisestään. Tänään tosin kuljeskeli pehmolehmä suussaan. Piti kai näyttää ”kyllä minä jaksan”. Ei koira kuitenkaan jatkuvasti hellyyksiä halua ja lähteekin välillä litomaan kun menen sitä häiritsemään. Ehkäpä juuri nuo hellittelyhetket ovatkin kaikkein riipaisevampia. Niissä on niin paljon tunnetta ja välillä minusta tuntuu, että Ykki tietää miksi. Olen miettinyt paljon miten paljon se tiedostaa voimiensa vähentyneen, liikkumisensa vaikeutuneen. Osaako se mitenkään yhdistää asioita meidän alakuloon, suruun. Tietääkö tai aavistaako se pian lähtevänsä? Avokki sanoi tänään, että Ykki on luovuttanut, että sen näkee siitä. Olen koko illan sitä murehtinut. Olen myös pohtinut niinkin hulluja, että antaako Harmaakuono anteeksi, että nukututamme sen pois. Eikös jokainen yleensä halua elää, vai onko sitä vanhana valmiimpi kuolemaan? Lähdemme torstaina mökille ja pakatahan pitäisi ennen matkaamme Opaskoirakoululle. Kun pakkaamme mökille lähtöä varten Harmaakuono luulee pääsevänsä sinne ja sitten viemmekin sen lopetettavaksi. Ajatus tuntuu jotenkin pahalta ja on tietystikin oman tuskani lietsontaa. Ihmismieli on vaan niin pirullinen, että tuostakin sain itselleni ahistuksen aiheen.

Olemme pyrkineet elämään ihan normaalisti nämä viikot. Asiakkaita olemme hoitaneet, käyty asioilla ja minä harrastuksissani. Olen huomannut, että irtaantuminen hetkeksi kotoa on tehnyt päälle mielettömän hyvää. Välillä tuntuu, että ajatukset jäävät kiertämään samaa rataa, keräämään tuskaa ja surua syöden energiaa. Iltaisin olenkin ollut todella uupunut ja nukkunut yöni käsittämättömän hyvin. Siitäkin minulla on huono omatunto.

Perjantaina kävimme avustajan ja avokin kanssa Ikeassa. Ostettiin minulle huomattavasti pienempi tietokonepöytä. Keskiviikkona saimme ennen pääsiäistä ostamamme kaapin Askosta. Nyt minulla on oma pikku toimistonurkkaukseni ja käsityöjutskille oma kaappi. Työhuoneeseen löysimme puisen vaunun, jossa voimme pitää öljypulloja, desifiointiaineita ja käsipaperia. Ennen ruokakauppaa käytiin Tikkurilassa Villihelmi-nimisessä liikkeessä ja mukaan tarttui kivihelmiä ja korviskoukkuja. Avokki oli kaupassa ihanan kärsivällinen.

Päivä jatkui Evelace-alusasukutsuilla. Tein pienehköt ostokset ja nautiskelin rennosta tunnelmasta. Kotona Harmaakuono halusi paljon hellyyksiä ja minähän niitä annoin edellisillan tapaan. Sitten se köllötteli jaloissani ja sydämeni pakahtui. Ottokin halusi huomiota, joten koirat jaloissani selailin Facebookia ja sähköposteja. Seuraavana aamuna viettelimme jälleen rauhaisan aamuhetken. Kuuntelin Helena Telkänrannan luentoa Koirien käyttäytyminen ja hyvinvointi. Oli todella mielenkiintoista asiaa. Nautin aamuteetä, neuloin toppia ja hellin koiria 🙂

Lauantain pään tuuletus tapahtui kampaajani kanssa Luonnonkaunis-messuilla, jotka olivat talvipuutarhassa eivätkä olleet mitkään isot messut. Standit oli nopeasti kierretty ja ostokset tehty. Valitettavasti Madaran dödö oli loppunut. Ostin Santen dödöä ja hyvältä sekin vaikuttaa. Lisäks mukaan lähti toiselta standilta shampoota, hoitoainetta ja kasvovoidetta. Ennen kotiin paluuta käytiin teellä/kahvilla samalla rupatellen. Kotona avokki oli laittanut pyykkikoneen pyörimään ja ruuan uuniin. Ilta meni rauhallisesti. Aloitin kirjoittamaan minun ja Ykin tarinaa. Kirjoittaminen tuntui helpottavan oloa ja tekstiä syntyi eilisenkin aikana paljon.

Eilen oltiin ratsastamassa. Ratsastin pitkästä aikaa Airalla. Aurinko lämmitti ihanasti, kenttä oli märkä, kurainen ja hevosilla talvikarva. Meno oli aika tahmeaa ja töitä sai tehdä todella saadakseen hevosen tekemään mitä haluttiin. Tunnin aikana ravattiin aika paljon, tehtiin laukan nostoja. Koko kentän ympäri laukasta ei tullut mitään. Hevoset hyytyivät. Vaikka olikin tahmeaa menoa nautin joka solullani ja imin itseeni voimaa auringosta, hevosesta ja sydämellisistä ihmisistä. Kotona odotti sauna lämpimänä ja ensinmmäisellä saunatauolla rakas Harmaakuonokin tuli takapihan terassille köllöttelemään. Siinä silittelin sitä kuunnellen lintujen laulua. Mullle tauoille vanhus ei enään tullutkaan. Saunan jälkeen syötiin salaattia ja vieteltiin rauhaisaa eloa.

Tänään päivä alkoi keramiikalla. Värjäsin neljä riipusta enkä ehtinyt tekemään muuta eikä oikein olo ollut luovimmillaan. Tuska tuntuu kasvavan hetki hetkeltä. Kotona maksettiin laskuja ja minulla oli yksi asiakas. Illalla ystävämme piipahti teellä ja Ykkiä hyvästelemässä.

Harmaakuonon kanssa yhteinen aika on loppumassa, mutta kukaan ei ota minulta pois rakkaita muistoja. Ja tiedän Ykin eläneen pitkän ja varmasti myös hyvän elämän. On tehnyt upean uran oppaanani ja ehtinyt nauttimaan myös eläkepäivistään. Rakkautta on päästää irti, antaa toisen mennä kun mentävä on. Kun Harmaakuono menee, ei enään patit paina, ei vanhuus vaivaa. On hyvä olla siellä jossakin. Kun menen mökille voin kuljeskella hiljaa siellä missä Yki tykkäsi sipsuttaa, muistaa sen ilon ja energian, rakkauden uimiseen ja keppeihin, miten reippain askelin lenkkeilimme jne. Mutta tänäiltana voin vielä Ykkiä silittää ja tuntea koiran lämmön ja tuoksutella sen turkkia. Voin kertoa sille kuinka paljon sitä rakastan ja miten paljon se minulle merkitsee. Siksi omasta surustani ja tuskastani huolimatta päästän irti, annan mennä sinne missä on tuskatonta. Tiedän, aikanaan tuska ja surukin helpottaa. Muistot on ja pysyy. Niitä tulvii mieleen jatkuvasti ja moni juttu nostattaa ison hymyn huulille. Ehkäpä kirjoittamani tarinan julkaisen täälläkin jossain vaiheessa. Vielä en mieti sitä. Nyt vain kirjoitan sisältäni kaiken sen mitä mieleeni tulee ja tarinamme valmistuu aikanaan.

Julkaistu

Muistoja alkutaipaleelta

Olen lueskellut viime päivinä kirjoituksiani minun ja Ykki-herran alkutaipaleelta. Joitain tekstejä olen julkaissut blogini alkutaipaleella useita vuosia sitten. Nyt kun Ykki mielessä on jatkuvasti jaan kolme tekstiä teille luettavaksi. Kirjoituksia löytyy vuodelta 2011 helmikuulta lisää, jos haluaa lueskella niitä. Tässä nyt nämä kolme tekstiä:

Muistoja, muistoja 18.11.04 11:11
Tänään tulee tasan puoli vuotta siitä kun lähdimme Ykin kanssa yhteistyökurssilta kotiin väsyneinä, mutta uusia haasteita odottaen. Kurssin aikana moneen kysymykseen oli tullut vastauksia, mutta uusia kumpusi sisältäin ja kumpuaa vieläkin.

Viime kevät oli jännää aikaa. Se odotus, jännitys… Muistan sanoneeni monesti ”tulis jo se toukokuu”. Toisaalta se pelottikin, sillä minulla ei koirista juurikaan aikasempaa kokemusta ole. Muistan myös pelänneeni, että mitä jos minusta ei olekkaan opaskoiran kanssa liikkujaksi. Entä, osaanko varmasti ruokkia ja huomioida koiran tarpeet muutoinkin. Kysymyksiä oli paljon joihin näiden kuukausien aikana on tullut vastauksia. Olen huomannut osaavani ruokkia koirani ja nautin Ykin kanssa liikkumisesta.

Tapasin Ykin ensikerran Keravalla maaliskuun lopussa. Teimme pienen pätkän kävelyn kouluttajan katsoessa miten liikkumisemme toimii. Ykki kulki reippaasti. Muistan potkasseeni kiven vierimään, jonka perään Ykki meinasi lähteä. Tuo lyhyt kävelylenkki oli jännää. Kävelyn lomassa sain kokeilla koiran tottelevaisuutta istu- ja maahan –komennoin. Olin todella vaikuttunut miten hienosti Ykki totteli. Seuraavana päivänä sainkin kuulla Ykistä tulevan opaskoirani. Ja voi sitä viimeisten viikkojen odotusta ja jännitystä.

Vihdoinkin yhteistyökurssi alkoi. Oli upea toukokuinen aamu kun matkasin Loma ja kurssikeskus Onnelaan Tuusulaan tavaroineni. Melkein heti huoneeseeni mentyä sain Ykin kaverikseni. Ykki oli kovin riehakas ja meinasi ensitöikseen tuhota kuntopalloni. Jäätyämme hetkeksi kahden ykki vouhkas joka suuntaan ja minä hivenen arkana yritin ottaa koiraan kontaktia.

Ja sitten ensinmäiselle pissilenkille… Koiralle valjaat. Minusta oli hienoa kun heti alusta lähtien sai tehdä asiat itse kouluttajan vain ohjeistaessa minua miten nuo työvermeet ylle puetaan.
Ja se veto se oli aivan omaa luokkaansa. Ykki oli varmasti stressaantunut tilanteesta. Olihan nyt valjaissa täysin vieras epävarma ihminen. Jalottelupaikalle päästiin ja sieltä takasinkin Viertolaan.

Iltapäivällä lähdimme ns. Eino Leinon lenkille. Ykki veti ja röhki mennessään. Pissi ja kakkas kulkiessaan. Hyvästä opaskoiran käyttäytymisestä ei ollut tietoakaan. Kouluttaja lohdutti, että ei tämä aina tälläistä tule olemaan. Ja kyllähän sen sanoi järkikin, että tämä kaikki oli myös Ykille uutta. Mutta, käsi ja lapa olivat tuolla reissulla kovilla. Ei siinä muu auttanut kuin venytellä.

Ensinmäinen ilta meni aikalailla huoneessa koiraan tutustuessa ja äänikirjaa kuunnellessa upeasta kevätsäästä huolimatta. Ja illalla vielä yksi jännittävä hetki, nimittäin iltajalottelu. Jalottelupaikalle pääsimme ja sieltä poiskin suuremmitta ongelmitta tosin päivystävän kouluttajan silmäinalla.

Ykki oli yön aika levoton. Makasin sitkeästi sängyssäni päättäen, että turhaan en lähde ulos. Koko ajan oli kuitenkin tunne, että pitäisköhän sittenkin, mitäs jos se tekee sisälle… No ei tehnyt. yö meni niin hyvin kuin se nyt vain voi mennä.

Ja voi sitä Ykin riemua, kun avasin oven käytävään ja käytävän toisessa päässä oli kouluttaja. Sitä suorastaan lennettiin kouluttajan luo Ykin hyppiessä suunnattomasta riemuntunteestaan innoissaan. Tuttu, turvallinen ihminen!!! Mutta, ei muuta kuin taas opashommiin tuo vieras, epävarma ihminen valjaiden toisessa päässä. Muuta vaihtoehtoa ei ollut, jos mieli jalottelemaan ja sen jälkeen ruokailemaan. Viertolan ovi löytyikin aamuisin ongelmitta. Taisi odottava ruokakuppi olla suurin motivaation lähden tuossa vaiheessa.

Siitä se sitten lähti… Maaseutuharjottelua, ykki kahville mukaan jne. Ja se onnistumisenriemu, kun jalottelulenkki sujui ilman kouluttajaa. Alkuun oltiin päästy.
Kurssin aikana kävimme aika paljon Järvenpäässä kävelemässä. Tavaratalossa kulkiessamme pelotti, että milloin törmäämme johonkin tai tapahtuu muuta katastrofaalista. Ei vaan tapahtunut, ja esteetkin oli kummasti kadonneet.
Vauhti oli melkomoinen. Tuntui kadulla liikkuessa huikealta se miten koira osaa ja pystyy tekemään asioita; etsimään suojatiet, näyttämään tien vasemmalle taioikealle.

Perjantaiaamuna hellepäivän tehdessä tuloaan lähdimme toisen koirakon ja kouluttajan kanssa kävelemään Onnelasta Järvenpäähän. Olimme miettineet kunnon lenkin olevan hyvä viikonloppua ajatellen jollonka emme koirinemme saaneet lähteä mihinkään pidemmälle hohhoilemaan. No sellanen ei kyllä edes käynyt mielessä. Kouluttaja totesi, että kävellään Järvenpäähän. Muistan pohtineeni, että siinä menee aikaa. Mutta, kävelimme reippaasti kevätaamusta nauttien. Muistan miettineeni vasenta tienlaitaa kulkiessani, että valkoisen kepin kanssa matka olisi varmasti tuntunut pitkältä, nyt hämmästelin kun kouluttaja sanoi meidän olevan Järvenpäässä. Kävelyvauhti oli kasvanut hurjasti.

Lauantaina lähdin maalipalloleirille ja ykki jäi Onnelaan. Ja kun tulin takasin voi sitä hyppimistä ja riemua… Minustakin olii aivan ihanaa taas tavata ykki, vaikka olinkin poissa vain muutaman tunnin.
Sunnuntaina tulin käymään kotona. Ykki oli mukana. Se kulki ympäri asuntoa haistelemassa. Parveke oli erityisen mieluisa paikka. Paikat haisteltuaan, se rupesi makoilemaan, mutta het liikkeelle, jos liikahdinkin.

Toisella viikolla alkoivat kurssilla luennot. Teimme entistä enemmän tottelevaisuusharjoituksia, ja niitä treenattiin myös Viertolan käytävällä ahkerasti. Loppuviikkoa kohden alkoi hiipiä jonkinlainen väsymys niin koiraan kuin emäntäänkin. Viikonloppu oli pyhitetty levolle. Olimme kotona. Kävimme ainoastaan pissilenkillä. Olimme viikolla aikaisemmin harjoitelleet täällä Korsossa lenkkiä ja pissityspaikalle menoa. Nyt olin Ykin kanssa aivan kahden ja iltahätien aika. Jännitti lähteä ulos. Menomatka sujui ongelmitta, mutta paluussa haroimme, mutta pääsimme naapurin avustamina oikealle reitille. Tuon viikonlopun aikana osa pissilenkeistä onnistuivat hyvin, osa ei. Se ensinmöinen onnistuminen tuntui hyvältä.

Sunnuntaina palasimme Onnelaan ja voi sitä Ykin riemua. Siitä pienestä huoneesta oli tullut koiralle koti. Ilta tuntui aika kamalalta, sillä Ykki eksytti pariin otteeseen ja hyppi kaiken liikkuvan päälle. Olin onnellinen kun iltapalalla ja iltahädillä oli käyty. Ja maanantaiaamuna kouluttaja toteaa, ”nyt lähdetään kaupungille”. Mietin ääneen, että eihän tuollaista hyppivää vouhkaa sinne voi viedä. Noh, kaupungille lähdettiin ensin tottelevaisuutta treenattuamme. Huoneesta lähtö otettiin uudestaan niin monta kertaa, että Ykki teki sen rauhallisesti vouhottamatta. Kouluttajan kärsivällisyys ja usko asiaan oli itseänikin rauhoittavaa ja usko onnistumisiin alkoi palata. Ja kaupunkiopastus sujuikin suht mukavasti. opaskoirailmettäkin alkoi löytyä.

Iltapäivällä Ykki pääsi vapaaksi, mutta pyöri lähettyvillämme. Kuvittelin koiran singahtavan ties minne, mutta ykki tuli todella nätisti luo sitä kutsuttaessa.
Tiistaina viimeiset harjoitukset, papereiden läpikäynti, luento ja kotiin…

Ensinmäinen päivä alkoi eläinlääkärillä. Menimme opaskoirakoululle lääkäriin. Ykki sai rokotteen ja korvatulehdukseen tipat. Uskokaa tai älkää, mutta tuo eläinlääkärikin jännitti. En koskaan aikaisemmin ole käynyt siellä. Ja taas uusi jännityksen aihe, miten saan ykin korviin tiputeltua korvatipat… Illalla olikin aikamoinen taistelu asiasta. Koira vaistosi epävarmuuteni. Kerta kerran jälkeen kuitenkin homma sujui paremmin ja paremmin. Ja nyt annan kortisonilääkitystä koiralle päivittäin. Aluksi taas mietin miten pilleri menee koiran mahaanasti, mutta vaikeuksia ei tunnu olevan.

Alussa kuuntelin kovin tarkasti mitä Ykki milloinkin tekee Enään ei tarvitse, ellei kuulu jotain todella omituista. Huomaan miten paljon asiat jo puolen vuoden aikana muuttuu. Aluksi ykki nousi heti, jos minä liikuin. Nyt ei enään tarvitse niin tehdä. Ja hiljalleen liikkumatila ulkosalla on kasvanut ja kokemuksia Ykin kanssa tullut. Kun kesällä ajatteli, että nythän Ykki menee hienosti, niin nyt se osaa mennä jo paljon hienomminkin. Se on jännää miten sen tuntee, kun hyvähetki on meneillään, sen vaistoaa miten koirakin tuntee samoin. Toki edelleenkin niitähuonoja hetkiä on ja tulee olemaan. Joskus se turhauttaa, kun ensin on mennyt pitkä pätkä hyvin ja sitten tulee romahdus. Niin se vain on. Tämä on kuitenkin ollut todella hienoa aikaa ja tiedän tehneeni oikean ratkaisun jahakea opaskoiraa. Eksyttykin ollaan, mutta sellaiset monen tunnin eksymiset ovat vielä edessä päin. Tulevatko ne ensinmäisenä yhteisenä talvenamme vai milloin…

Erikoinen viikko02.12.04 0:04
Outo viikko on takana. Voin ottaa lokoisan asennon makkarin lattialle ja kertoa tarinani. Turkki on vielä pesun jäljiltä kostea.
Kaikki alkoi viime keskiviikkona tultuamme töistä. Kasseja pakattiin. Aloin aavistamaan, että nyt lähdetään jonnekin. Minullekin pakattiin oma kassi ja kerrottiin hoidossa olevan mukavaa. Niin kai… Mutta, miksi en voisi lähteä emäntäni mukaan, kun yleensä aina olen sen mukana.

Torstaiaamuna kuudelta ylös ja työmaalle aikaseen. Emännälläni tuntui olevan työtelijäs päivä. Kävimme kuitenkin jalottelemassa. Minulla olikin jo kova hätä. Ne perhanan pillerit joita minulle aamuin illoin annetaan janottaa ja pissittää. Kait niistä jotain hyötyäkin on kun kutittaa vähemmän. Tympii kuitenkin kun etenkin aamusin on kaamea hätä.

Ja sitten iltapäivällä se hetki koitti. Emäntäni vaihtoi työvaatteet siviliasuun, puki takin. Ei ota valjaita eikä talutinta käteensä. Selvästikin aikoo jättää minut tänne. Olen siis aavistellut oikein. Ja ottaa vielä tuon vaalean kepukan esille. Höh. Empä taida heiluttaa häntää. Istun tähän vessan oven eteen ja riiputan mielenosoituksellisesti päätäni. Tuntuu sillä jotain vaikutusta olevan. Silitellään, rapsutetaan, toivotetaan hyvää viikonloppua. Riiputampa vähän lisää päätäni ja nojaan oveen. Turha on yrittää mukaan, ei se kuitenkaan ota. Jaa, että kiltistikin pitäis olla. Noh, katellaan. Ja sitten rapsuttelut loppuu ja emäntäni lähtee. Jään pukuhuoneeseen yksin, enkä oikeastan ymmärrä milloin emäntäni tulee takaisin. Kyllähän se sen kertoi. En vaan noita aikamääreitä oikein kässää… Ehkäpä voin ottaa lokosamman asennon ja käydä pitkäkseni. Tuliskohan se toinen koira myöhemmin iltapäivällä, niin vois reuhata sen kanssa.

Jaa, tuo nainen minua hoitaa. Ei minulla taida hätää olla. Olenhan sen tavannut monta kertaa pukkarissa. Lähden naisen mukaan, joka ottaa minun tavarani mukaan. illalla pääsen juoksemaan vapaana metsässä ja se onkin tosi ihanaa. Muuten ilta menee hivenen vahtiessa ja levottomuuden merkeissä. Täällä mä nyt sitten olen. Hiljalleen tutustun hoitoemäntääni paremmin ja paremmin. Viikonloppu onkin oikein rattoisa. Pääsen juoksemaan metsässä ja lenkkeilemään kunnolla. Joitakin vieraitakin käväs ja heille sai häntää huiskuttaa.

Maanantaiaamuna hoitajani tuo minut takasin työpaikan pukkariin. Hm.. Tulisikohan emäntäni hakemaan minua? Oih, miten väsyttää eilinen monen tunnin lenkki… Oikaisempa lepäämään.
Hetkinen. Nyt kuuluu tuttuja askeleita. tässähän on noustava ja ravistettava itteensä. Pukuhuoneen ovi aukeaa ja emäntäni tulee. Vähän pitää hypähdellä, vaikka aina se mua siitä kieltääkin. Onpas emäntäni väsyneen ja flunssaisen oloinen. Lähdemme kotiin. Käperryn taksin jalkatilaan,josta kurkistelen. Emäntäni on melkein unessa. Niin, sehän taisi höpöttää jostain maratonturnauksesta, jossa pelataan yötäpäivää. Hullun hommaa sanon minä. Joka tapauksessa kotiin on kiva tulla. Emäntäni painuu tosin melkein heti nukkumaan, vaikka onkin päivä vasta puolessaan. Välillä se nousee niistämään ja käyttää mua ulkona. Onkin inhottavan pöpperöinen keliRuuankin saan. Tämä oikeastaan sopii, rauhallista ja minäkin saan olla möllötellä.

Tiistaiaamuna lähdemme normaalisti töihin. Emäntäni on edelleenkin väsynyt ja flunssa on pahentunut. Sillä on kuitenkin jokin koulutus jonne pitää mennä. Ryytymys kuitenkin iskee ja lähdetään puol yhdeltä kotiin, outoa. Se on todella outoa. yleensä kotiudumme aikasintaan kuuden pintaan. Ja taas se menee nukkumaan. Voi hitto. Tää alkaa käymään jo tylsäksi. Pissillä sentään kävästiin. Ei kait tässä muu auta kuin levätä itsekin.
Hm… Emännän tuttava tulee käymään. Käydään sen kanssa lenkillä emännän nukkuessa. Se taitaa tosissaan olla kipee. Välillä se pahottelee mulle tilannetta, mutta minkäs sille teet.

Tänään ei lähdetty olleskaan töihin vaan nukuttiin pitkään. Aamulla sain ruuan ja käytiin hädillä, mutta sitten nukkumatti taas tuli kylään. Jossain vaiheessa oli kuitenkin pakko herätä, sillä mulla oli lääkäriaika.Mentiin sinne koululle, jossa olen asunut sellasessa kopperossa, ja jossa oli paljon muitakin koirakamuja. Piha on kamalan liukas ja emäntä kieltää vetämästä. On vaan niin paljon kiintoisia hajuja, että ei malta. Joudun kuitenkin etsimään oven. Noh, oven takaa löytyy matto, joka muillakin käyntikerroilla on kiehtonut minua. Ja nyt sieltä tulee vielä joku mies 12 viikkoisen pennun kanssa. Mies toivoo koirasta tulevan minun kollega. Hm… Niin, meistä on kait aika-ajoin vähän pulaa…
Mennään Merjan luo. Taaskohan se pistää mua. Menempä tuolin alle, josta minut houkutellaan esille. Ihoni kuulemma hilseilee. Ja nyt sitä keskustellaan miten kutinaa parhaiten saadaan aisoihin. Kortisoni jatkuu edelleenkin, joten pissireissuja piisaa. Tosin nyt yritetään antaa tabletti useammissa osissa pitkin päivää. Toivottavasti se on hyvä systeemi… Hm… kotiruokaan siirtyminen… Millaisiakohan herkkuja sitä jatkossa saan. Vaikka, kyllä se lammasriisikin upposi. Taitaa olla meikäläisten ominaisuuksia, että ei hirveesti ennätä safkaa maistelemaan, kun se on jo kiskastu kitusiin… Mutta, kotiruoka… Riisiä, perunoita, lammasta… Hm… Jahas, nyt kaapista kaivetaan vielä jotain pesuainepulloja. Minut pitää kuulemma pestä allergiashamppoolla kerran-kaksi viikossa ja laittaa kuivauksen jälkeen hoitoainetta. Höh, oma hajunihan siinä kärsii… Lähdetään jo täältä pois. Emäntäni ottaa valjaista ja minä singahdan kohti eteistä. En jaksa käyttäytyä, en edes yritä. Tänään pissilenkilläkään en oikein jaksanut. Oli hirvee loska ja käännyin väärästä kohtaa. Pyörittiin lähellä kotia ja emäntäni oli hiukan tuskastunut. No ei kait se sinänsä ihme, kun on niin tukkonen ja kuumeinen… Kaitpa tämä loppupäivä pitää käyttäytyä…

Tänään ollaankin emännän kanssa vähän leikitty ja ruuaksi sain riisiä ja jauhelihaa. Eli, kotiruokinta alkaa heti.
Iltalenkin jälkeen emäntäni vie minut suihkuun. Kylmän kuraveden jälkeen lämmin suihku tuntuukin hyvältä. Nyt se kastelee minut kokonaan. Ottaa purkista jotain mönjää ja hieroo turkkiini… Vähän tekisi mieleni häipätä, mutta maltan kuitenkin olla aloillani. Emäntäni höpöttää, että toivottavasti kutina helpottuu. No samaa toivon minäkin, mutta auttaakohan tämä? Ja taas vettä, huuhdellaan mönjä pois. Haju kuitenkin jää, ja on inhaa olla ihan märkä. Emäntäni kietoo minut kuitenkin enemmät ravisteltuani pyyhkeeseen ja puhelee mukavia. Kuivattavana on oikeastaan aika hyvä olla, joten heilutetaanpa vähän häntää kiitokseksi. Huolellisen kuivauksen jälkeen pääsen vapaaksi ja oman kuivausrituaalini suoritan eteisen mattoon, vaikka emäntäni ei siitä ihan hirveästi pidäkkään. Emäntäni tultua suihkusta se pyytää minut istumaan ja ruiskuttaa hoitavaa ainetta turkkiini ja hieroo sen ihoon asti. Emännällä on selkeet hierojan otteet, joten tässähän on hyvä olla. Toisaalta vähän tekisi mieli mennä keittiöön iltaporkkanaa odottelemaan. Emäntä ei kuitenkaan päästä ja jatkaa hieromistaan. Hieronnan jälkeen saan taas iltalääkkeen ja porkkanan, jonka jälkeen hetki leikitään. Nyt onkin aika hyvä fiilis. Toivottavasti emäntä vaan piristyis, niin päästäs kunnon lenkille. Saa nähdä miten huomisen työpäivän käy.

rakennustyömaa14.09.05 20:13
Hau, hau! Näin sateisena iltana on mukava istahtaa tietokoneen ääreen kirjoittelemaan. Ykki huokailee omalla paikallaan ja on ihanan rauhallista.
Eilen illalla kuitenkin seikkailimme rakennustyömailla turhautumiseen asti. Lähdin maalipalloharjoituksiin iloisena siitä, että treenipaikka on kävelymatkan päässä, ja reitillä jonka osaan jo etukäteen. Rakennus- ja tietyöt ovat kuitenkin hankaloittaneet kulkua jo pitkään, mutta ei koskaan siinä määrin kuin nyt. Reitillämme meidän pitäisi löytää oikealle menevä tie. Pyysin Ykkiä etsimään sen. Pyörimme alueella eikä tietä vain löytynyt. Oli muovisia tolppia, muovista verkkoaitaa, sahanpuruläjiä jne. Ja tien pirua ei missään. Ykki kääntyi kotitielle kolmasti. Oli sitä mieltä, että tuolla ei kyllä liikuta. En vaan antanut periksi, koska halusin treeneihin ja halusin löytää sinne itse. Ja neljättä kertaa pyöriessämme ja hiivatin tietä etsiessämme Ykin käytöksessä tapahtui selvä muutos. Poika selkeesti stressasi tilanteessa. Yritti moikata kaikkia koiria mitä vähänkin liikku, hyppiä ihmisten päälle jne. Yritin saada kahdelta mieheltä apua, jotka jonkun hökötyksen luona höpöttivät, mutta he eivät olleet minun menemisistä pätkän vertaa kiinnostuneet. Lopulta ystävällinen koiranulkoiluttaja auttoi meidät oikealle reitille. Nainen ei kuitenkaan oikein osannut selittää millainen mullistus oli tapahtunut. Ykki oli aivan riehana eikä etenimisestämme meinannut tulla mitään. Nainen kuljetti meidät jonkin ison kivikorokkeen kautta ja lopulta oikea pyörätiekin löytyi. Ykki vain röhki mennessään ja veti kuin henkensä edessä. Lopulta oikea koulu löytyi ja pääsin pelaamisen riemuihin.

Tänään pyysin tuttavaani kattomaan missä kunnossa reitti oikein on. Siellä oli jokin kauhean iso kuoppa ja se tienpätkä oli poissa minkä Ykin olisi pitänyt etsiä. Olisin päässyt oikealle reitille, jos olisin mennyt talonvieritse, jossa oli muoviaitaverkko. Väli oli ahdas ja kävimme Ykin kanssa sieläkin, mutta se tuntui liian ahtaalta ja mahdottomalta kulkea. Ilmeisesti siitä olisi kuitenkin oikealle reitille päässyt. Tuttavani kommentti olikin, että ”ei ihme, että Ykki ei suostunut menemään siitä kaaoksesta läpi”. Ja minähän sitten vielä lyömään lisää jarruja paikassa mistä sitten ilmeisestikin olisimme päässeet.

Oli jotenkin turhauttavaa eksyä, tai ei edes eksyä, mutta kuitenkin… noin tutulla reitillä, mutta ehkä olisi pitänyt uskoa koiraa eikä vain jääräpäisesti palauttaa sitä ja itseäni montun luo. Yritin käskyttää kiertämäänkin, mutta sekään ei oikein tuntunut tulevan kysymykseen. Mutta, ei luonto antanut periksi palata kotiinkaan… Ja siinä kait virheen olisinkin tehnyt, jos olisin luovuttanut. Tietenkään tyhmänrohkeakaan ei saa olla. Noh, eilisiltana olin montusta ja tien katoamisesta onnellisen tietämätön. Lopulta treeneihin kuitenkin pääsin ja hyvä niin.

Julkaistu

Luksuselämääkö???

Minut on kutsuttu ystävän luo kylään. Hän asuu kotikaupunkini toisella laidalla eikä minulla ole ollut mahdollisuutta opetella reittiä hänen luokseen. En voi vaan lähteä ja katsoa löytäisinkö perille. Reitti olisi pitänyt opetella liikkumistaidon ohjaajan kanssa, ja jotta reitin opettelu olisi mahdollista ensiksi pitää anoa maksusitoomus ohjaustunteihin. On siis sulamahdottomuus opetella kaikkia reittejä kulkemaan itsenäisesti, vaikka apuna onkin minun tapauksessani opaskoira.

Minulle on myönnetty 18 yhden suuntaista vammaispalvelulain mukaista vapaa-ajan kuljetuspalvelumatkaa, eli kuukaudessa pääsen YHDEKSÄN kertaa kulkemaan edestakaisen matkan pisteestä a pisteeseen b ja takaisin. Keskimäärin voin osallistua harrastustoimintaa, käydä ystävien luona, matkustaa johonkin tapahtumaan kahdesti viikossa.

Olen työikäinen aktiivinen ihminen, joka harrastaa monenlaisia asioita, joka haluaa osallistua moniin eri tapahtumiin, joka haluaa elää elämäänsä siitä nauttien. Minun on kuitenkin laskettava riittävätkö matkani kuun loppuun asti, jos otan ystävän kutsun vastaan ja menen hänen luokseen.

Sinä joka näet, sinun liikkumistasi ei rajoita näkökyvyn puute. Liikkumiseesi vaikuttaa toki bussi/juna/metroaikataulut, mutta liikkeelle pääset pääsääntöisesti milloin haluat. Jos omistat auton ja siinä on polttoainetta ei muuta kuin matkaan. Pystyt lähtemään extembore mihin haluat. Minulla ja monella muulla vammaisella sellainen on lähes mahdotonta. Elämäänsä ja liikkumisiaan joutuu suunnittelemaan paljon tarkemmin. Joudut tilaamaan kyydin esim. Helsingin Matkapalvelussa ennakkoon, mutta aina et voi tietää milloin olet lähdössä pois vaikkapa yhdistyksen hallituksen kokouksesta, kestääkö se vielä puolituntia vai tunnin. Istut kokouksen loppuun, tilaat kyydin ja odotat sitä ties miten pitkään. Et voi vaan lähteä ellet ole erikseen reittiä opetellut. Ja kuten jo aiemmin kirjoitin, kaikkien reittien opettelu on mahdotonta.

Se että vammainen henkilö saa helpotusta paikasta toiseen siirtymisiin taksilla herättää valitettavasti monissa kateutta ja närää. Ja viime aikoina keskusteluihin on noussut tulkinta siitä, että kuljetuspalvelu olisi avustajan tavoin luksusta. Voin kertoa, ei todellakaan ole. Minulle kuljetuspalvelu on iso apu ja mahdollistaja. En halua jäädä kotiin neljän seinän sisälle. Jos jäisin, taatusti masentuisin ja mielenterveysongelmat voisi tulla yhteiskunnalle kalliiksi.

Myöskään avustaja ei ole luksusta, vaan helpottaa arkea. Kun haluan mennä ruokakauppaan, sieltä ei välttämättä saa palvelua. Henkilökuntaa on vähän ja kiire kova. Menen sinne kassan luo fiiliksellä ”anteeksi, mutta tarvitsisin ruokaa minäkin, ehtisikö joku auttamaan”. Minä en voi mennä kauppaan ja kerätä kärryyn haluamiani tuotteita. Ok. voin tietysti tunnustella laatikoita, hyllyjä tms, mutta taatusti en saa haluamaani, tai jos saan, se on tuuria. Opaskoirakaan kun ei osaa lukea ja kertoa mikä tuote on mikin. Onko siis luksusta, että menen kauppaan avustajan kanssa, joka hakee minulle haluamani tuotteet, lukee tarvittaessa tuoteselosteita, kertoo tarjouksista jne??? Voisinhan käyttää jotakin nettiruokakauppaa, mutta ruudunluvulla nekin toimivat useimmiten puutteellisesti, ja miksi en minäkin saisi käydä normaalisti kaupassa, vaikka avustettunakin. Kyllä ruokakaupassa avustaja on ehdottomasti arjen helpottaja.

Pöydällä nököttää läjä kirjeitä. Skannerilla tutkailen mitä niissä on. Jaahas, jokin käsin kirjoitettu kirje. Skanneri ei selviydy siitä. Tarvitsen jonkun lukemaan kirjeen. Haluanko luetuttaa postejani kenellä tahansa? En! Luotettava avustaja voi tehdä sen. Entäpä kun eteeni osuu lomake, joka on täytettävä. En näe täyttää sitä. Onko luksusta, että avustajani täyttää sen puolestani minun saneluni mukaan? Taaskin vastaan luksuksesta ei tietoakaan, mutta arkeni helpottuu ja saan asian hoidetuksi.

Minulla on ollut viime päivinä siivousvimma ja olen käynyt laatikoita läpi. En kuitenkaan kaikkia papereita uskalla heittää suoraan roskiin vaan minun on kasattava ne odottamaan seuraavaa avustajan käyntiä, jotta hän voi katsoa mitä ne ovat. Saan vinkin jostakin neuleohjeesta. Vielä saatan sen löytää netin syövereistä, mutta kaavapiirros estää ohjeen ymmärtämisen ja ohje jää saavuttamattomaksi. Inspiraatio on just nyt helvetillinen, mutta on odotettava kunnes avustaja on paikalla ja kirjoittaa kaavan auki sanalliseen muotoon, jotta pääsen neulomaan. Eli, on paljon (tekstissä vain joitakin) asioita mihin tarvitsen apua ja kun saan sitä onko se sitten luksusta?

Taloudellinen tila Suomessa on mikä on ja ankeita aikoja on edessäpäin. Säästöjä tulee ja valitettavasti tuntuu siltä, että heikoimmiltahan ne on hyvä repiä. Minulla ei ole sitä viisasten kiveä, josta kertoisin miten tästä kaikesta pitäisi selviytyä, tai mistä säästöt ottaa. Pelottavaa on kuitenkin ne näkymät mitä vammaisten kohdalle viime viikkoina on heitetty. Ja kun vammainen henkilö ikääntyy ja lopulta täyttää 75 vuotta hän ei yht’äkkiä olisikaan oikeutettu saamaan kuljetuspalvelumatkoja tai avustajatunteja. Ikäänkuin vamma katoaisi ja tilalle tulisi vanhuus. Samalla puhutaan siitä, että vanhuksien pitäisi voida asua mahdollisimman pitkään kotonaan. Ja se on varmasti meidän jokaisen toive. Entä sitten kun vammaisena ihmisenä et pääsekkään sieltä kotoa harrastuksiin, tapahtumiin? Masentavalta ja ankealtahan sellainen tuntuu ja varmasti vaikuttaa myös toimintakykyyn, virkeyteen, mielenterveyteen. Tuleeko niitä kaivattuja säästöjä pitkässä juoksussa, vai kasvavatko muut kulut mittoihin arvaamattomiin?

Ei todellakaan tunnu mukavalta lehtien sivuilta lukea kirjoituksia missä asenne on tukipalvelujen olevan meille vammaisille luksusta. Ne jotka asian ajattelee niin, olisi hyvä hetki kokeilla vammaisen elämää. Saattaisi asennevamma saada vähän hoitoa. Mitä ajatuksia sinulle herää???

Julkaistu

Väsymys – se on täällä taas

Ei auta, on pakko myöntää niin itselleni kuin muillekin: väsymys on palannut 🙁 Se tuntuu masentavalta ja turhauttavalta. Toisaalta alkuvuodesta on ollut huimasti enemmän töitä mitä esim. alkusyksystä, mutta mieliala on ollut jo joitakin viikkoja aika ailahteleva ja sellaisia alakulopäiviä on tullut roimasti lisää. Viimeisen viikon aikana on ollut pakko pysähtyä miettimään onko kaikki hyvin ja valitettavasti ei taida olla. Painostava väsymys on täällä taas. Työni olen onneksi jaksanut hoitaa. Ja vaikka joululoman päättymisestä ei ole vielä kuutta viikkoa ensi viikon mökkilomaa odotan. Se tulee todella oikeaan aikaan. Saan palautua töistä, saan puuhailla omaan tahtiin jaksamiseni mukaan mitä haluan, olla luonnon keskellä.

Loma ei tietenkään ratkaise mitään ja tuskin vie väsymystä pois kuin väliaikaisesti. Olen kovasti miettinyt johtuuko tämä kilpirauhasen vajaatoiminnasta vai aiheutuuko tämä raudan puutteesta jolloinka Thyroxinkaan ei imeydy kunnolla. Rautaepäilyni juontaa viime kertaisiin mega-niegara vuotopäiviin. Olen ymmärtänyt mitä vähemmän kropassa on varastorautaa, se runsauttaa kuukautisvuotoakin. Ihan älytöntä siis, kroppa ”sylkee” ne loputkin raudat pihalle 🙁 Noiden jälkeen väsyneisyys on lisääntynyt selvästi ja alakuloisuus siinä sivussa.

En tiedä olenko ihan pihalla vai olenko oikeilla jäljillä, oireet tulevat varastoraudan vähyydestä eikä lääkityskään toimi, tai sitten Thyroxin ei riitä, tai onhan muunto-ongelmakin mahdollinen.

Minullahan on kontrolli-lähete. Syksyllä lääkäri kehotti tulemaan vuoden päästä otattamaan kokeet. Lähetteessä ei kuitenkaan ole kuin tsh ja t4 v. Tällä hetkellä haluaisin selvittää tuon raudan tilanteen varastorautaa myöden. Ehkäpä on syytä pyytää soittoaikaa lääkärille. Toisaalta marssimalla City-terveyteen saisin rautakokeetkin paljon edullisemmin kuin Mehiläisessä. Tarvitsen kuitenkin lääkärin tulkinnan tuloksista, koska ei ole järkevää lähteä sooloilemaan itsensä hoidon kanssa. Ei ole kokemusta riittävästi, ja kaitpa se kokeneemmaltakin vähän arveluttavaa toimintaa on. Kunpa vain oppisin mahdollisimman pian tunnistamaan oireiden syitä paremmin, jäisi tämä pirun pohdiskelu ja vähän jahkailukin pois.

Olen kuitenkin päättänyt katsoa mitä loma tekee ololle. Ehkä piristyn ja oireet taas palaa arjen alettua. Silloin ainakin tiedän, että jotain on tehtävä. Jos tämä sattuisikin olemaan vain töiden tuomaa uupumusta työpaljouden vuoksi, ehkä lepo auttaa. Tosin olen melkovarma ettei tämä kokonaan työmäärästäkään johdu.

Nyt minun on syytä painua peiton alle kuorsaamaan. Ehdinkin nukkumaan ihanan pitkät unet. Pitkät yöunetkaan ei vaan tunnu piristävän.

Julkaistu

Helmikuun ensinmmäinen viikko

Voitteko uskoa, koskin vasta perjantaina puikkoihin aloittaakseni uuden neuletyön. Sunnuntaista perjantaihin olin neulomatta silmukan silmukkaa. Viikonlopun aikana olen neulonut kymmenisen centtiä puuvillalangalla toppia. Langat siihen olen ostanut jo melkein kolme vuotta sitten, joten onkin kyllä jo aika saada langat vaatteeksi.

En ole aiemmin neulonut puuvillalangalla ja luodessa silmukoita 3mm puikolle meinasi uskon puute iskeä. Lanka halkeili ja sen vuoksi silmukoiden laskeminen oli lähes mahdotonta. Lopulta sain luoduksi tarvittavat silmukat työhön ja pääsin alkuun.

Keramiikassa löysin pitkulaisen veneen muotoisen muovisen muotin. Olen monesti eri käsityömessuilla ihaillut keraamisia pitkulaisia tarjoiluastioita. Tuon muotin nähdessäni inspiroiduin siitä välittömästi. Huomenna siistin astian reunat.

Viime kerralla ehdin tekemään toisenkin työn. Jostain sydämestäni kumpusi teos, jossa on Harmaakuono keppi tassuissaan ja muita keppejä ympärillä, sekä nimi kirjoitettuna tikkukirjaimin koholla alustaan. Haluaisin työn pohjaväriksi nurmen vihreää, kepit ruskeiksi, kivet harmaiksi, Harmaakuonoon mustaa ja harmaata. Sitä en vielä tiedä millä värillä nimi tulisi laittaa. Ehkäpä työ oli omaa valmistautumista siihen päivään kun Harmaakuonoa ei enään ole. Sitä en vielä tiedä milloin se päivä on, mutta sen tiedän, että se päivä ei ole hirmuisen kaukana.

Rottingissa sain sipulikorin kantta vaille valmiiksi. Aloitin ovaalin muotoisen korin. Punoin kahdella ruskealla ja yhdellä punaisella rottingilla. Työ tuli lähes haluttuun korkeuteen. Koritöissäkin on hauska leikitellä väreillä, kunhan ei tee ihan mauttomia ratkaisuja. Tänään tilasin Helmikauppa.comista mustia, hopeisia ja punaisia soikeita helmiä, sekä pyöreitä seepraraitahelmiä ja monivärisiä kuutiohelmiä kukkakuvioin. Oli haastavaa tulkita minkä kokoiset reiät missäkin helmissä on. Onneksi Facebookissa sain tulkintaan apuja. Olisin ostanut liian pieniä helmiä. No toisaalta ne olisi voinut käyttää koritöiden sijaan koruihin.

Tällä viikolla on ollut vilkasta työrintamalla. Asiakkaita on ollut ja ihania onnistumisia. Eilen koira-asiakas rentoutui käsieni alla ja tunsin miten lihaskireydet antoivat periksi. Koiran antama palaute olemuksellaan oli jotain sellaista mitä en hetkeen unohda. Onnellisen koiran tuoksu tassuista, rennompaa olotilaa saa hakea. Tuolla kokemuksella jaksaa taas pitkään. Ja kyllä myös ihmisasiakkaatkin ovat vaikuttaneet tyytyväisiltä saamaansa hoitoon. Uusia aikoja varataan, kotiin lähdetään tyytyväisinä ja rentoina. Huomenna on taas mukava aloittaa uusi työviikko.

Kuluneella viikolla saimme yllätysvisiitille ystäväpariskunnan torstaina työpäivän lomaan. Vietimme mukavan kahvitteluhetken kuulumisia vaihtaen. Perjantaina puolestaan vietimme illan erään ystävämme kanssa. Hän teki tietokoneelleni päivityksiä, syötiin savulohta ja jälkkäriksi Ruunebergin tortut. Ystävä esitteli Iphonessa olevia, tai oikeammin Iphoneen saatavia ohjelmia joista on sokoille paljon apua. Esimerkiksi ohjelma, jolla voit skannata puhelimella tekstiä. Erittäin käytännöllinen kun haluaa tietää mitä postia on postilaatikkoon kolahtanut.

Nyt kuitenkin uni painaa silmiä, joten on aika sujahtaa peiton alle, hetki kuunnella kirjaa ja siirtyä höyhensaarille. Kaikille toivottelen mukavaa alkavaa viikkoa 🙂

Julkaistu

Kotimaisia sarjoja seurannassa

Monesti ajatellaan ettei sokeana voi katsella televisiota. Ja kyllähän se on totta, että sokeus rajoittaa katsomista jonkin verran. Minua rajoittaa myös kielitaidottomuus, joten ulkolaiset elokuvat ja sarjat jää seuraamatta. Kyllähän tuo tekstitys-palvelu on osaan ohjelmiin saatavilla, mutta en ole koskaan tullut sen kanssa sinuiksi. Puhesyntetisaattorihan lukee ruudussa olevan tekstin monotoonisella äänellä häivyttäenohjelman henkilöiden äänet pieniksi ja se on minusta häiritsevää elokuvissa ja Sarjoissa. Dogumetteihin ja vastaaviin tuo palvelu sopii paremmin. Tämä nyt on kuitenkin vain minun kokemukseni asiasta ja jonkun päivityksen jälkeen hollannin kieli, joka pitää olla valittuna, jotta äänitekstitys toimii, se on kadonnut jonnekin meidän mööpelistämme 🙁

Suomalaisissa elokuvissa ja sarjoissa ratkaisee niiden seurattavuuden miten paljon ohjelmassa puhutaan. Muistan aina kun ryhdyin vuosia sitten katsomaan paljon kehuttua elokuvaa Poika ja ilves. Sehän on hyvin visuaalinen ja hienoin maisemin oleva leffa, mutta ei sokon saavutettavissa, ei ainakaan ilman kuvailutulkkausta. Jos pääsee seuraamaan kuvailutulkattua elokuvaa, se aukeaa ihan eri tavalla. Ensinmmäinen kuvailutulkattu elokuva oli muistaakseni Varpunen, jonka näin. Oli upeaa seurata elokuvaa kun kuvailutulkki kertoi musiikin, erilaisien äänien aikana mitä elokuvassa tapahtuu. Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry on mukana kuvailutulkkien koulutuksissa. Tulkin on valmistauduttava tulkkaukseen, nähtävä elokuva ennakkoon, suunniteltava mitä kertoo, mikä on sellaista minkä voi jättää pois jne. Olen seurannut myös joitakin teatteriesityksiä kuvailutulkkauksen kanssa, ja se tuo kyllä paljon lisäinfoa esityksestä.

Minusta tuntuu, että olen ihan ajastani jäljessä aina kun kerron suosikkisarjoistani. Lapsuudesta muistan sarjan Vihreän kullan maa. Haluaisin sen nyt aikuisena katsoa uudestaan onko se niin hyvä mitä silloin kuvittelin. Mutta ehdoton suosikkini on edelleenkin Metsolat. Siihen on kiva palata aina uudelleen ja uudelleen. Antti ja Annikki olivat niin ihana pariskunta, Jaana raivostuttava kitisiä, Eeva rauhallinen määrätietoinen hyvä ihminen, Erkki symppis taistelija, Kaukovaara huoh… Metsoloita tuli nelisenkymmentä jaksoa ja taso säilyi alusta loppuun.

Samaa ei valitettavasti voi sanoa Hovimäestä. Se on myös upea sarja, mutta valitettavasti huononee loppua kohden. Kaksi ensinmmäistä tuotantokautta olivat todella koukuttavat. Olen katsonut ne monta kertaa. Olen lukenut myös kaikki viis vai kuus kirjaa kuten myös kaikki Metsolat-sarjan kirjatkin. Hovimäessä minua häiritsee vieläkin ettei Axel-herra kuole missään vaiheessa. Etenkin kirjoissa loppua kohden välillä tuli tunne, että ”kaikkien” oleellisten henkilöiden piti kuolla, mutta Axel ei kuole ei televisiossa eikä kirjassakaan. Jos se on mennyt minulta ohi, KERTOKAA!!!

Kun Kotikatu alkoi, seurasin ensinmmäisen vuoden, mutta sitten maalipallo vei mennessään. Ja mitä myöhemmin sarjaa koetin seurailla, taso oli romahtanut. En piitannut myöskään Blondi tuli taloon. Ihmeiden tekijöitä seurasin ja Parhaita vuosia. Samaa sukua eri maata-sarja oli vähän huonolla seurannalla. Lapsuudessa piti toki katsoa Ruusun aika, Mummo, Kyllä isä osaa jne. Salattuja elämiä seurasin pari kautta 2000-luvun alussa, mutta sitten se jäi.

Vuosiin en seurannut mitään sarjoja enkä juuri ohjelmiakaan, joskus Idolsia tms. Minulta on jäänyt katsomatta Pirun pellot, Karjalankunnailla ja monet muut sarjat. En tiedä ovatko ne olleet hyviä vai eivät. Toissa syksynä kiinnostukseni heräsi kun kuulin sairaalasarjan Syke alkamisesta. Siihen koukutuin ja nyt jo odotan innolla sen uusia jaksoja. Ropan ekaa tuotantokautta en katsonut ja nyt minua se harmittaa, sillä pidin syksyllä tulleesta toisesta kaudesta. Maanantai-iltaisin istuinkin telkan ääressä neuloen. Mahtaisikohan löytyä dvd:nä nuo?

Syksyllä alkoi myös uusi Koukussa-sarja. Tuolloin en siitä innostunut ekaa jaksoa katsellessani. Sen verran se jäi kuitenkin mieltä kutittelemaan, että päätin katsoa Areenalta jakson uudelleen joululomalla. Sitten tulikin ahmittua muutamassa päivässä kaikki kymmenen osaa. Kiinnostuin myös Kotikatsomon Punainen kolmio Hertta Kuusisesta kertovasta sarjasta. Intouduinpa Areenalta katsomaan siihen liittyvän Ompelijatar-dokumentinkin.

Ainahan lähes joka ohjelmassa tulee hetkiä milloin en tiedä mitä siinä juuri sillä hetkellä tapahtuu ja näkevästä olisi apuja suuresti kertomaan aukkokohdat. Esim. Mustat lesket-sarjan ekassa osassa oleellinen tieto osan lopusta olisi jäänyt saamatta, ellei joku olisi kertonut Jukan olevan elossa. Rupesin siis seuraamaan tätäkin sarjaa. Silloin kun se tuli pari vuotta sitten en jostain syystä koukuttunut. Nyt koukutuin. Olen myös seurannut pari viikkoa sitten alkanutta Ihon alla. Siinä on aika paljon sellaisia hetkiä milloin on vähän pihalla tapahtumista.

Mä olen melkeinpä järkyttynyt siitä, että haluan katsoa kaksi ohjelmaa viikossa ja kun Syke alkaa tulee kolmaskin 😀 Normaalisti meillä avokki katselee televisiota paljon enemmän kuin minä. Hänen suosikkinsa on Huutokauppakeisari Aki Palsanmäki sekä Jyrki Sukulan ohjelmat sekä nyt alkanut Haluatko miljonääriksi. Myös välillä Poliisit ja Tulli on seurannassa. Nuo kaikki ovat sellaisia, jotka tulee uusintana miljoonasti viikossa ja vuodessa, joten ei onneksi tarvii taistoa käydä kumman ohjelmaa katsotaan 😀 😀 Nuo ovat myös sellaisia helppoja ohjelmia seurata ilman näköäkin. Uutiset ja Urheiluruutu kuuluvat lähes päivittäiseen seurantaan. Tosin kesäaikaan minua ei televisio kiinnosta. Mökillä ollessamme voidaan olla päiväkausia avaamatta koko mööpeliä, ja jos sen joku avaa se on avokki. Se on vielä todettava, että hyvin harvoin istun vain katselemassa televisiota. Lähes aina minulla on neule käsissäni. Ja nyt tämä neuloosi riehuu pahana, joten onneksi tulee ohjelmia mitä seurata iltaisin töiden jälkeen 😀

Julkaistu

Neuloosin riivaama

Tiivistetysti viikko on mennyt asiakkaita hoitaen, kirjanpitoa tehden ja neuloen. Torstaina sain valmiiksi kaulurin, josta tuli aikas kiva. Aloitin työn 120 silmukalla ja kavensin 60 silmukkaan. Leveän osan neuloin leikitellen oikeilla ja nurjilla kerroksilla. Kapea osa syntyi joustinneuleella. Vähän kapeaharteisemmalle kuin minä kauluri yltää harteille asti. Kun työ on kuvattu esittelen vielä sen tarkemmin.

Avustajan kanssa kirjanpidon lomassa teimme Titityystä lankatilauksen. Siellä oli Romanon Alpakkalankaa, jota pelleriiniin tarvitsin. Tilauksesta sain postilta perjantaina klo 17 maissa tekstarin, että paketti on noudettavissa. Ja kyllä paketti oli saatava vielä samana iltana käsiin. Ilta kului neuloen. Ja niin kului lauantaikin. Vietimme Silmukkasiskojen kanssa mukavan iltapäivätuokion rupatellen ja käsitöitä tehden. Kotiuduttuani neuloosi jatkui yli yhteentoista. Silloinkaan en olisi malttanut lopettaa, mutta päänsärky vei voiton. Sunnuntaille jäi kaksi kiilaa neulottavaksi.

Sunnuntai-iltana saatuani pelleriinin valmiiksi hyrisin tyytyväisyyttäni siihen ja oli mukava istahtaa saunan lauteille löylyistä nautiskelemaan. Iltapalaksi itse tehtyä kaurarieskaa ja vihreää teetä.

No eilisiltana jatkoin keskeneräisen tuubihuivin neulomista, jossa on 266 silmukkaa. Työ lähtee mukaan huomiseen Opaskoirayhdistyksen hallituksen kokoukseen. Neuloosi on siis täällä, elää ja hengittää oikein voimakkaana 😀 Kaikista töistä tulee kyllä myöhemmin vielä valokuvin postaus, mutta pitäähän mun vähän jo nyt hehkuttaa.

Uskomatonta, mutta totta. Elämään on mahtunut muutakin kuin neuloosin riivausta. Firman kirjanpito on hyvällä mallilla ja itse työtilannekin on hyvä. Pt-treenejä ei ole päästy aloittamaan ihottuman vuoksi. Pakkasen lauhduttua selvästi ihokin alkaa voimaan paremmin, joten toivottavasti seuraava suunniteltu treeniaika onnistuu ja toteutuu.

Eilen alkoi keramiikan kevätkausi. Lähes kaikilla tuntui olevan käynnistymisvaikeuksia, keksiä mitä savesta tekisi. Itsellänikin pää löi tyhjää. Aloitin teemukia, mutta se ei luonnistunut. Päädyin yrittämään lankakerälle pesää. Ensinmmäinen yritelmä luhistui, joten uusiksi meni. Työstä tuli tossun mallinen ja auttamattomasti liian pieni. Monet pitivät kuitenkin työn muodosta eikä sitä hennonnut lytätä, joten ”tuotekehittelyssä” eteenpäin. Lopulta aukkoa isonnettiin sen verran, että siitä mahtuu asettelemaan tuikkukynttilän alustalle. Päälliseen tein reikiä ja joku kommentoikin ”tossusta” tulevan mieleen proksi… Ei siis aina mene ihan niin kuin suunnittelee 😀 🙂 Tästäkin lupaan esitellä valokuvan kun työ on raakapoltettu ja lasitettu. Kannattaa pysyä lukemassa 🙂

Viikko sitten aloitin rottingissa sipulikorin. Haastavaa oli saada kori leviämään ulospäin. Sisäänpäin on paljon helpompaa tehdä. Tänään pääsin kavennuksessa jo mukavan pitkälle ja ens kerralla kori sitten jo valmistuukin.

Kuten huomaatte aika käsityövoittoista tämä meikäläisen elämä tällä hetkellä, mutta mikäs siinä. Nautitaan käsillä tekemisestä.

Julkaistu

Arki – se on täällä

Melkein kolmen viikon mökkiloma teki hyvää. Viimeisinä lomapäivinä jo melkein kaipasi kaupunkiin. Tosin se saattoi johtua -30 asteen pakkasista, jotka ”vangitsi” mökin lämpöön neuloskelemaan. Vaikka neulominen alkoi tympäistä, neuloosi on oirehtinut pahasti tämän reilun viikon aikana mitä kotona ollaan oltu.

Mökillä neuloin pelleriiniä ja pääsin 15. kiilaan kun Romanon alpakka-lanka loppui. Sitä piti tulla Tikataan lisää, mutta ei ainakaan vielä ole sellaisia uutisia saatu, joten tässä saattaa käynnistyä langan metsästys. Pitäkää peukkuja, sillä purkaa työtä en tahdo ja vielä se ei ole riittävän iso.

Pelleriinista siirryin neulomaan kolmosen puikoilla tuubihuivia 266 silmukalla ja sitä olen nyt arkenakin ahkeroinut viime torstaihin milloin silmukoita karkas varmaan puolet puikolta työn pudottua lattialle. Ei kun työ sivuun odottamaan avustajan visiittiä. Eilen silmukat pelastettiin ja nyt työ on jatkettavissa. Neuloosin riivaamana aloitin uuden tuubin, nyt 10mm puikoilla ja yllätys lila tuubihuivi valmistuikin jo perjantai-iltana.

Lauantaina olin sopinut neulomistreffit ystäväni kanssa ja pitihän mukaan saada jokin neulomus itsellenikin, joten uusi työ puikoille, joka nyt onkin vienyt mennessään. Eilen ymmärsin ettei huivi mene kahdesti kaulan ympäri ja nyt olen kaventanut huivia hurjasti ja odotan nyt jännityksellä millainen lopputulos; käytettävä kauluri vai purettava muodoton kauhistus 😀 Edellisessä postauksessa kerroinkin tarkemmin neulomustreffeistä ja nurjan silmukan opettelusta 😀

Kun kotiuduimme mökiltä meitä odotti ikävä yllätys: vesiputket jäässä. Ensinmmäinen yö kaupungissa meni ilman vesijohtovettä. Onneksi maanantaina iltapäivästä putkari sai putket sulatettua ja vettä saatiin putkia pitkin. Helpotti alkavaa työpäivääkin ajatellen. Viime viikolla olikin paljon asiakkaita ja arkinen aherrus tuntui mukavalta. Iltaisin ehti mukavasti neulomaankin. Tiistaina alkoi kevään rottinkikerho ja tein sydänkorin vihreillä helmillä. Tänään on taas aika aloittaa uutta koria, olisikohan vuorossa vaikkapa sipulikori.

Arkeen kuuluu myös firman paperityöt ja päätimme saattaa pakettiin mennyt vuosi mahdollisimman pian ja tehdä kirjanpidolliset asiat, joten niiden asioiden parissa on avustajan kanssa hänen työtuntinsa kuluneet. Nyt kun tekee hommat pois, saa taas jättää ikävät paperityöt taakseen joksikin aikaa.

Että näin se arki on alkanut niin töiden kuin harrastustenkin osalta. Lomatunnelmiin vielä palataan myöhemmin kunhan saan valokuvat kuvailusta, joten ootelkaa ootelkaa…

Julkaistu

Päivä Porvoossa+muita kuulumisia

Olemme jo useampana vuonna joulun alla käyneet Silmukkasiskojen kanssa Porvoossa. Tänään vietimme siellä mukavan päivän hienossa säässä. Kiertelimme pikkuputiikeissa ja oli taasen mukavaa tutkailla suomalaista käsitöitä. Omat ostokset tosin rajoittui enemmän herkkuihin ja jauhoihin. Ostin nimittäin kikherne- ja qinoajauhoja, suklaata paristakin eri paikasta, teetä, kuivatun vihdan, porosalamin. Vuosi sitten mukaan tarttui herkullinen vihreä tee Talvi, jossa mantelia. Ihastuin siihen ja nyt olen ikionnellinen kun löysin teen uudelleen. Tällä kerralla ostin sitä ison metallirasiallisen 🙂

Kävimme myös nauttimassa riisipuurot ja kahvilassa juustokakkua. Päivä meni nopsaan. Ilta kotosalla on mennyt rauhallisesti. Mukavaa! Viime päivät ovat nimittäin olleet aikas vauhdikkaita: maanantaina Opaskoirayhdistyksen PITKÄ hallituksen kokous ja alkuillasta pari asiakasta. Tiistai sujahti asiakkaita hoitaen, firman paperiasioita tehden, lahjakortteja myyden.

Keskiviikko oli pitkä mutta mukava päivä. Asiakkaan jälkeen singahdin kampaajalle, josta matka jatkui kahvilaan turisemaan Saanan kanssa. Sieltä Silmukkasiskojen kanssa Kaapelin joulu-tapahtumaan. Sieltä en ostanut oikein mitään. Esillä oli paljon koruja ja näytteilleasettajia joita on nähty monilla messuilla syksyllä aiemmin. Illalla vielä Marian luo Milli-pentua katsomaan ja Marian kanssa mailmaa parantamaan. Milli on ihana pentu! Aika sujahti vauhdilla ja vasta lähempänä yhtätoista olin kotona, joten yli 12 tunnin päivä. Soitto avokille mökille, ja nukkumaan. Avokki vei möksälle lumikolan ja yöpyi siellä yhden yön yli. Kuulostaa tuo lumikolahomma todella naurettavalta näin mustan joulun alla, mutta lomamme aikana voi ehtiä luntakin satamaan. Kaikkeen pitää varautua 😀

Torstaina firman laskut ja lahjakortit olivat aamupäivän teemana. Jokunen joululahjakin vielä pakettiin. Ruokakauppa, posti, apteekki, Luontaistuotekauppa, laskujen maksua jne. Alkuillasta töitä. Eilen puolestaan taas aamupäivästä asioiden hoitoa. Ruuaksi tein kanasalaatin ja kaurarieskan, jotka nautittiin avokin työpäivän päätteeksi.

Viime viikonloppuna perjantaina matkustimme äitini luo Riksuun, jossa vietimme mukavan illan. Söimme lohikeittoa ja kahvittelimme veljieni perheiden kanssa. Lauantaiaamuna siirryimme mökille, jossa vähän jouluvalmisteluja ja illalla nuotiohetki. Sunnuntaina siivousta ja sauna. Näin se aika on sujahtanut ja joulu on ihan kohta ovella. Lunta kaipaan, mutta minkäs teet. Maanantaina vielä aamupäivästä muutama asiakas ja sitten voi kääntää itsensä lomamoodiin, yes!